|
Lähettäjä: Pikkuneiti(kö)
Päivämäärä: 3.7.11 21:10:52
Kiitos kommenteista ^^
Tässä nyt taas jatkoa. Yritän laitella useammin jatkoa, en sen takia voi laittaa kaikkea kerralla, ku mun pitää korjailla virheitä tosta tarinasta. Ku siinä on jonkin verran kaikenmaailman virheitä, mutta yritän laittaa mahdollisimman pitkiä pätkiä. :)
Mulla on vaiheessa yksi toinen tarina, joka täällä joskus pyöri, mutta en ole kirjoittanut sitä läheskään loppuun. Tarkoituksena olisi sekin vielä laitella tänne joskus. Mahdollisesti sitten kun tämän tarinan olen saanut tänne kokonaan. :)
Kuulin ovikellon soivan ja mulla teki tiukkaa nousta sängystä ylös. Hieroin vähän aikaa silmiäni ja kävelin laiskasti eteiseen. Ja kappas vaan, kuka se siellä oven takana seisoikaan mustan koiransa kanssa.
”Moi, herätinkö mä sut?” Kiki kysyi ja astui sisälle.
"Herätinkö mä sut" kehtasikin vielä kysyä. Ehkäpä sä herätit mut, mun teki mieli sanoa. Mulla ei ollut kuin vaan kalsarit päällä. Kiki katsoikin mua sen näköisenä, että olisin voinut kyllä pistää edes vaatteet päälle ennen kuin avaan oven. Tosin, mistä olisin voinut tietää, että se oli juuri Kiki, joka oli soittanut ovikelloa.
”Lähde mun ja Linkin kanssa lenkille”, se sanoi.
”Ei kiitos, mä menen takaisin nukkumaan. Hyvää yötä”, sanoin ja lähdin makkaria kohti.
Menin takaisin peiton alle ja suljin silmät. Menkööt itse vaan yksinään sinne lenkillensä. Mä en tästä enää liikkuisi ennen kuin olisin saanut vielä nukuttua vähän aikaa.
Kuulin vähän ajan kuluttua askelia ja Kiki istui sängylleni. Raotin vähän silmiä, mutta suljin ne taas.
”Vai niin. Mä tulen sun viereen”, se sanoi ja ryömi mun yli seinän puolelle. ”Anna mullekin vähän sitä peittoa”, se komensi ja päätin tämän kerran totella. Käännyin samalla Kikiin päin, joka olikin yllättävän lähellä.
”Mä en tiennyt, että sulla on tatuointeja”, se sanoi ja mumisin sille takaisin jotain.
Mulla oli oikeassa olkapäässä musta, aika pieni pääkallo ja rinnan vasemmalla puolella joku musta kiemura. En ollut niinkään pitkään ja tarkkaan miettinyt, mitä kuvioita halusin, joten olin valinnut ne jotka nyt ensimmäisenä vastaan tuli ja miellytti edes vähän.
”Ai niin. Sä halusit nukkua. Kerrankin sulla on vähemmän vaatetta kuin mulla”, se sanoi ja mä en voinut olla huomaamatta sen punaista avokauluksista paitaa, jossa oli ylempänä muutama nappi.
”No, tasoitetaan sitten tilannetta”, sanoin ja aloin näprätä sen paidan ylintä nappia.
”Ehkä ei kuitenkaan”, Kiki hihitti. ”Jos me kuitenkin nyt sitten nukuttaisiin.”
”Sopii”, sanoin ja käännyin selälleni.
”Ulkona on aika kylmä”, Kiki sanoi, kun me oltiin lähdössä ulos.
”Miksi sä et käytä takkia?”
”Ei mulla ole mitään kivaa ja äiti ei halua ostaa mulle uutta takkia.”
”Odota, mä tulen ihan kohta takaisin.”
Pengoin laatikosta lompakkoon muutaman satasen. Kyllä multa nyt sen verran liikenisi Kikin takkiin ja sehän toivon mukaan maksaisi sen mulle tietämättään takaisin.
”Mä ostan sulle takin”, sanoin ja me lähdettiin kävelemään alas rappusia pitkin.
”Mitä? Takin?”
”Joo, mennään ostarille.”
Se ei näyttänyt uskovan mua, mutta me käännyttiin silti ostarille päin.
”Kiitos ihan tosi tosi paljon!” Kiki sanoi ja hyppeli mun edellä.
Sillä oli mun ostama musta kangastakki, jonka se oli itse halunnut ja käynyt valitsemassa sillä aikaa, kun mä olin pidellyt Linkin hihnasta kiinni. Mulla oli tehnyt tosi tiukkaa olla varastamatta sitä, sillä yleensä vaatteet oli helppo kuljettaa kaupasta ulos jos oli saanut hälyttimen irti siitä. Mutta mua oli pelottanut, että Kiki olisi kysynyt kuittia tai jotain. Ei sitä ikinä tiennyt. Ja mulla ei todellakaan ollut varaa jäädä kiinni.
”Miksi sä ostit mulle takin?”
”Sulla oli kylmä.”
”Mä veikkaan, että sulla on jotain taka-ajatuksia”, se sanoi ja katsoi mua tarkasti. ”Mutta ei se haittaa, koska mä olen niin onnellinen juuri nyt. Arvaa mitä!”
”No mitä?”
”Mun veli ja sen tyttöystävä saa vauvan!”
”Onnea niillekin vaan.”
En voinut käsittää, mikä siinä oli nyt muka niin ihanaa. Pienet rääkyvät vauvat eivät hirveästi kiehtoneet mua. Sä olit siihen penskaan sidottuna siihen asti, kunnes se muuttaisi pois kotoa. Ensin unettomia öitä ja vaippojen vaihtoa. Turhaa itkua, jota kukaan ei jaksanut kuunnella. Sitten tuli uhmaikää ja teini-ikää. Ei kiitos.
”Mä pääsen ehkä katsomaan sitä joskus. Varmaan ennen joulua. Toivottavasti..”, Kiki sanoi.
Katsoin Kikiä, jonka silmissä häivähti taas hetken verran suru. Se vaihtoi ilmeensä taas takaisin iloiseen ja katsoi mua hymyillen.
”Muuten mitä me ollaan?” se kysyi yhtäkkiä ja mun teki mieli juosta pois paikalta.
”Ihmisiä”, vastasin kiertäen kysymyksen.
”Älä viitsi. Kyllä sä tiedät mitä mä tarkoitan.”
”No mitä?”
”Tai siis, ollaanko me vaan kavereita, vai mitä?”
”En mä tiedä. Ollaan mitä nyt ollaan”, sanoin ja toivoin, että Kiki tyytyisi mun epämääräiseen vastaukseen.
”Äh, ihansama. Ei sustakaan saa mitään selvää. Mä voisin käydä kotona syömässä ja tekemässä läksyjä. Mä tulen sitten illemmalla sulle. Jooko?”
”Käy hyvin. Mäkin ehdin vähän aikaa päntätä kokeeseen. Nähdään silloin.”
”Joo, moikka!”
Kiki lähti kotiaan kohti ja mä lähdin omaani. Huokaisin helpotuksesta, kun olin päässyt taas tukalasta tilanteesta. Miksi sen piti kysyä niin vaikeita kysymyksiä? Mistä mä tietäisin vastauksen tuollaiseen kysymykseen?
Ehdin syömään ja lukemaan vähän äikän kokeeseen, kunnes kuulin ovikellon soivan ja arvasin, että se oli Kiki. Mun arvaus osui tietenkin oikeaan. Kikillä oli myös Linkki mukana ja sillä oli sen uusi takki päällä.
”Raahaatko sä Linkkiä aina mukanasi?” mun oli ihan pakko kysyä, sillä en ollut tavannut Kikin kuin vain kerran ilman sitä piskiä.
”Melkeinpä”, se vastasi ja meni mun ohi olohuoneeseen. Istuin Kikin viereen ja nojasin käsinojaan.
”Piirrätkö sä huomenna Linkistä kuvia ja tänään musta?”
Ainiin olin jo ihan unohtanut, että mun piti piirtää tosta koirastakin, jos halusin lehtiöni täyteen.
”Vaikka”, sanoin ja nostin jalat sohvalle.
”Hei”, Kiki sanoi, kun se joutui menemään sohvan toiseen päähän.
”Heipä hei”, sanoin ja ojensin jalat suoriksi.
Kiki ei enää mahtunut istumaan sohvalla kunnolla ja se alkoi näyttää jo vähän ärsyyntyneeltä.
”Kyllä sä nyt taas jaksat kiusata”, se sanoi ja tuli mun mahan päälle istumaan.
Kohottauduin vähän pystympään ja Kiki siirtyi istumaan enemmän mun jalkojen päälle. Se istui kasvot muhun päin ja näytti jo hiukan kyllästyneeltä siihen, että kiusasin sitä.
”Sulla on aika kivat kasvonpiirteet”, se sanoi ja tunsin sen sormien liukuvan naamaani pitkin.
Se kosketti mun nenää sormillaan ja sen jälkeen se kosketti nenällänsä mun nenää. Se kosketti sormellaan huuliani ja suuteli mua varovasti. Se katsoi mua ja mä tein analyysini sen suudelmasta. Suudellut se ainakin oli aikaisemmin, sen mä tiesin varmasti. Yritin suudella Kikiä, mutta se meni vähän kauemmas ja hihitti. Se tuli kuitenkin lähemmäksi ja tällä kertaa sain suudeltua sitä. Mun pitäisi nyt pitää pää kylmänä, ettei tulisi tehtyä mitään liian yhtäkkistä. Kiki ei tosin ollut yhtään hullumpi suutelemaan ja mua pelottikin juuri se, että ajautuisin liikaa fiiliksen vietäväksi ja unohtaisin sen, että virheisiin ei ollut varaa. Tunsin Kikin hengityksen korvassani ja tunsin sen huulet kaulallani. Suutelin Kikiä kaulalle, eikä se ollut moksiskaan.
”Ethän tee sitten mitään fritsua?” se kysyi ja jätin sen kaulan rauhaan.
”En, jos sä et halua.”
”Muuten se olisi ihan okei, mutta äiti suuttuisi, jos se näkisi mun kaulassa jonku fritsun. Sen mielestä on tosi sopimatonta nuolla toisen kaula punaiseksi, niin se sanoi”, Kiki sanoi ja suuteli mua. ”En mä kyllä itsekään halua, että mun kaula on täynnä rumia jälkiä”, se vielä jatkoi ja suuteli mua uudelleen.
”Okei, ei fritsuja”, mumisin suutelun välistä ja Kiki hymähti.
Se suuteli mua kaulalle ja mä annoin käsieni valua sen lantiolle. Hivutin kädet varovasti sen paidan alle seuraten koko ajan sen reaktioita. Kiki ei ollut moksiskaan siitä, että mun kädet seikkailivat sen selässä, paidan alla. En kuitenkaan vienyt käsiäni sen selkää ylemmäksi.
”Jää yöksi”, sanoin ja kaduin heti samalla sekunnilla kysymystäni, sillä tunsin, miten Kiki muuttui jäykäksi ja sen huulet katosivat kaulaltani. ”Tai siis nukuttaisiin vaan”, sanoin ja yritin korjata tilannetta.
”Jos me nukutaan vaan. Vai?”
”Joo.”
”Mun ei kyllä yhtään tekisi mieli mennä kotiin. Okei, mä jään sun luokse yöksi, mutta mä en kylläkään jaksa hakea mitään yökamppeita kotoa.”
”Ei se haittaa”, sanoin ja suutelin sitä varovasti kaulalle.
Onnekseni Kiki jatkoi niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kokosin jälleenkerran ajatuksiani.
Siirryin selkänojaan päin ja Kiki tuli makaamaan mun viereen. Hiplasin sen paidan nappeja ja avasin yhden kerrallaan. Kikin rintakehä kohoili hengityksen tahdissa ja tiesin, että se seurasi jokaista liikettäni ruskeilla silmillään. Suutelin Kikin rintojen väliä ja tunsin sen kädet hiuksissani ja niskassani. Suutelin sen kaulaa ja leukaluita. Meinasin suudella Kikiä huulille, mutta ovikello ehti soida. Mun ei tehnyt todellakaan mieli mennä katsomaan, kuka odotti oven takana.
”Mä tulen kohta takaisin”, sanoin ja nousin ylös. ”Paikka”, sanoin vielä lähinnä Kikille, mutta Linkki nosti päätänsä ja istui paikoillaan.
Vilkaisin vielä kaihoisasti sohvaa, jossa Kiki makasi kyljellään kysyvä ilme kasvoillaan ja paidan napit auki. Ei kai tässä muukaan auttanut kuin mennä avaamaan ovi, sillä kello soi toisen kerran.
Elvi seisoi edessäni ja näytti samaan aikaan vihaiselta, epätoivoiselta ja joltain muulta, mitä en juuri nyt tunnistanut.
”Sä tulit vähän pahaan aikaan”, sanoin hiukan ärtyisästi Elville, joka yritti ensin tulla sisälle, mutta estin sen aikeet.
”Kuinka pahaan?” se kysyi ja yritti kurkkia ohitseni sisälle.
”Niin pahaan, että sä häiritset. Kerro asiasi.”
”Sano Alexille, että kavereilta ei ryöstetä rahaa.”
”Sano itse. Ei toi kuulu mulle. Ensiksikin, miksi sä otat rahaa mukaan, jos sä tiedät, että se varastaa sulta? Ja toiseksi, miksi sä edes menet sen luokse, jos se on noin kärsimystä, että pitää tulla mun luokse itkemään?” sanoin suoraan.
”No kun, no kun... Äh okei, mä tajusin. Mä en voi itselleni mitään! Mä vaan olen niin yksin! Auta mua!”
”Sori, vastaanotto aika loppui juuri viisi minuuttia sitten. Ja edellinen potilas nuokkuu vieläkin tuolla sohvalla”, sanoin ja toivoin, että Kiki oli niin omissa maailmoissaan, ettei kuullut mitä me puhuttiin. ”Ja sitä paitsi, se joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön”, sanoin nokkelasti ja Elvin ilme muuttui mietteliääksi ja sen jälkeen uhmakkaaksi.
Miksi juuri mä? Voi miksi? Miksi mua oli siunattu kahdella lähes täysin kajahtaneella kimmalla? Ja mä kun olin ennen vielä luullut, että Elvi oli ihan järkevä. Pah, se oli juuri nyt kaikkea muuta kuin järkevä. Se jatkoi mankumistaan ja mä annoin sen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Lopulta en kestänyt enää ja suljin oven. Elvi yritti estellä, mutta tietenkin olin sitä vahvempi.
”Teemu! Sä et voi olla noin ilkeä! Auta mua!” se huusi postiluukusta ja mä pamautin luukun kiinni, niin että sillä meinasi jäädä sormet väliin. ”Teemu!” se vielä huusi ja löi nyrkillä ovea.
Huokaisin syvään ja viimein kuulin sen askelten loittonevan. Elvi oli saanut tuntemaan itseni syypääksi koko sen rahojen varasteluun. Minkä mä sille mahdoin, että Alex varasti siltäkin? Sen asiat eivät kuuluneet mulle. Kauaa mä en ehtinyt hengähtää eteisessä, kun Kiki tupsahti eteeni. Se oli laittanut napit kiinni ja katsoi mua kysyvä ilme kasvoillaan. En olisi millään jaksanut alkaa selittää sille. Mutta mikäs muukaan siinä auttoi.
”Se oli yksi kaveri koulusta. Sillä on pikkuisen ongelmia rakkaus- ja rahaelämässä. Ja näin meidän kesken sillä viiraa vähän päässä”, sanoin vakavissani ja Kiki katsoi mua silmät pyöreinä ja nyökkäili ymmärryksen merkiksi.
Hölmö mä ajattelin. Elvi oli pilannut meidän kauniin tunnelman tai ainakin mun puolelta ja Kiki ilmeisesti vaistosi sen. Se kysyi, piirtäisinkö sen nyt ja mä vaan nyökkäilin sille takaisin. Kävin hakemassa taas tuolin ja piirustusvälineet.
Kiki oli jo riisunut kaikki vaatteet kun tulin takaisin ja näytti odottavan määräyksiäni. Musta oli hauska huomata, miten se ei vielä hallinnut hommaa yhtään ja mä jouduin opastamaan. Sain taas hetken aikaa asetella sen jalkoja ja käsiä. Sen pitkät hiukset tuottivat mulle hiukan ongelmia, mutta sitten kun sain ne hyvin niin niistä oli apua, sillä ne toivat kuvaan jotain hiukan satumaista.
”Mä en jaksa enää”, Kiki aloitti marmatuksen, kun olin saanut piirrettyä siitä kaksi kuvaa jo valmiiksi ja kolmas oli vielä jonkin verran kesken. ”Kuinka kauan vielä?” se kysyi.
”Joku kymmenen minuuttia”, sanoin ja vilkaisin sitä. ”Yritä nyt pysyä vielä paikoillasi.”
”Mä en pysty! Mulla on kylmäkin...”
”Höpö höpö”, sanoin, mutta katsoin sitä kuitenkin tarkemmin ja huomasin, että sen iho oli vähän kananlihalla.
”Mulla on ihan oikeasti kylmä ja kohta mä alan tärisemään.”
”Odota nyt vähän. Tämä on kohta valmis.”
Sain piirrettyä kuvan loppuun ennätysvauhtia ja annoin Kikille luvan liikkua. Se todellakin alkoi täristä ja puki vaatteita sellaisella vauhdilla päälle, että viimeistään nyt uskoin, että sillä oli kylmä.
Näytin Kikin käskystä mun aikaan saannoksia ja se näytti tyytyväiseltä. Muita piirustuksia en sitten antanutkaan sen katsoa.
Me käytettiin Linkki äkkiä ulkona, jonka jälkeen Kiki alkoi haukottella. Kaivoin kaapista toisen tyynyn ja peiton. Sillä aikaa, kun Kiki kävi suihkussa. Annoin vielä sille mun valkoisen t-paidan joka meni sille mekkoyökkäristä. Paita ulottui sitä reisien puoleen väliin ja se haisteli sitä vähän aikaa.
”Tämä paita tuoksuu ihan sulta”, se sanoi.
”Oho! Ei voi olla totta. Ihan ihmeellistä”, härnäsin sitä.
”Älä viitsi”, se sanoi ja haukotteli. ”Onko sulla purkkaa? Ihan sun hammasharjaa mä en viitsi lainata.”
Kaivoin sille keittiön kaapista purkkaa ja se jauhoi sitä vähän aikaa samalla kun harjasin hampaita.
”Eikö katsottaisi joku leffa?” kysyin ihan tahallani.
”Ei todellakaan! Ja mua väsyttää”, Kiki sanoi ja heitti purkan roskikseen. ”Mä sain ikuisia traumoja sun elokuvista.”
”Ei sitten.”
Me mentiin makkariin ja Kiki istui kirjoituspöydälle odottamaan, että saisin laitettua piirustusvälineet takaisin omille paikoilleen. Katsoin Kikiä ja sain mahtavan idean. Se saisi nyt luvan poseerata mulle vielä pari kuvaa pöydän päällä.
”Miksi sä katsot mua tolleen?” se kysyi, kun tuijotin sitä miettivästi.
”Ota vaatteet pois.”
”Mitä?”
”Niin, mä piirrän sut, kun sä olet tossa pöydällä.”
”Ei käy, mua väsyttää. Piirrä huomenna.”
”Kyllä sä nyt vielä jaksat vähän aikaa olla hereillä, vaatteet pois niin kuin olisi jo”, komensin.
”Mutta mä en oikein tiedä tästä pöydällä poseerauksesta. Mulle tulee entisestään vaivaantunut olo.”
”Mitä sä oikein höpötät. Turha sun on vaivaantua. Ota nyt vaan ne vaatteet pois.”
”Hyvä on”, se sanoi ja katsoi mua hiukan vihaisen näköisenä ja vähän aikaa me tuijotettiin toisiamme tiukasti silmiin.
Sain lopulta pienen vänkäämisen jälkeen piirrettyä kaksi kuvaa. Kauempaa Kiki ei jaksanut olla tai niin se ainakin väitti. Se kömpi vauhdilla peiton alle ja mä menin selälleni sen viereen. Kello näytti jo puoli yhtä. Äkkiä se aika oli kulunut.
”Saanko mä nukkua huomenna niin pitkään kuin mä haluan?” Kiki kysyi.
”Ihan vapaasti.”
Ehdin jo melkein nukahtaa, kunnes tunsin ilmeisestikin Kikin hyppäävän mahani päälle istumaan. Avasin varovasti silmät ja siinähän se Kiki istui mun mahan päällä ja katsoi mua.
”Arvaa mitä, mua ei väsytä enää”, se sanoi pirteänä.
”Joo, mutta arvaa mitä. Mua väsyttää.”
”Keksi mulle jotain, että mua alkaisi väsyttää.”
”Nouse vaikka ensin mun mahan päältä pois.”
Kiki meni kyljelleen makaamaan viereenni, niin että sillä oli kasvot muhun päin. Se tuijotti mua ja mä käännyin toiselle kyljelleni, kasvot siitä pois päin. Lopulta se tuli mun selkään kiinni ja sain viimein rauhan sen riekkumiselta. Tosin huomasin, että mua ei väsyttänyt enää yhtään. Kiitos erään nimeltä mainitsemattoman.
”Oletko sä nyt tyytyväinen?” kysyin ärtyneesti.
”No?”
”Mua ei väsytä enää yhtään.”
”Niinkö?” se kysyi ja tunsin, miten se nousi istumaan. ”Tehdään jotain kivaa.”
”Eikö meidän pitänyt vaan nukkua?” kysyin ja käännyin selälleni. ”Mitä kivaa?”
”Jotain. Mitä sä haluaisit? Tai toisaalta mä en ole koskaan kokeillut kielaria”, se sanoi ja hihitti vähän.
Vai pitäisi mun nyt sitten opettaa sille kielarinalkeet? Sinänsä se voisi olla ihan hauskaakin, mutta sinänsä en jotenkin nyt ollut sillä tuulella. Mutta toisaalta taas...
Tuijotin Kikiä, joka istui vieressäni ja katsoi odottavasti. Virnistin sille ja nousin istumaan. Painoin sen seinään kiinni ja tiesin, että se mietti pienessä mielessään "oliko tämä sittenkään niin hyvä idea". Päätin kuitenkin, että itsehän se oli halunnut, niin turha sen oli ruveta marisemaan enää.
Suutelin Kikiä ja se vastasi suudelmaan. Se raotti suutaan, niin että sain kieleni sen suuhun. Tutkin kielelläni sen suuta ja tunsin sen vartalon lähelläni.
”Tiedätkö sä paljonko kello on?” kysyin vähän ajan kuluttua ja Kiki suuteli mun kaulaa.
”En, enkä välitä tietääkään...”, se sanoi ja näytti olevan enemmän hurmiossa kuin mä.
Kiki ei ollut oikeastaan yhtään hullumpi ja päätin olla välittämättä siitä, että pelästyttäisin sen. Luotin siihen, että se itse näyttäisi missä raja kulki. Nostin sen multa lainaamaa t-paitaa ylemmäksi, niin että sen vatsa näkyi. Kiki katsoi mua hetken aikaa kummissaan ja alkoi sen jälkeen näprätä hiuksiani. Suutelin sen vatsaa ja huomasin, miten se veti vatsaansa sisäänpäin.
”Toi kutittaa vähän”, se sanoi ja kutittelin sen vatsaa kielelläni. ”Musta on hassua, että mä taidan tykätä susta jo vähän, mutta tavallaan mä en tiedä susta edes hirveästi juuri mitään.”
”No mitä sä haluat tietää?” kysyin ja katsoin sitä silmiin, vaikka pimeässä olikin hiukan vaikeaa nähdä toisen silmiä.
”Hmm... Onko sulla sisaruksia?”
”Ei.”
”Asuuko sun vanhemmat yhdessä?”
”Joo.”
”Onko ne mukavia?”
”Joo.”
”No, toi riittää ainakin vähäksi aikaa. Tai kerro vielä käytkö sä töissä?”
”Joo, tossa ruokakaupassa.”
Painoin Kikin uudelleen seinää vasten ja hiljensin sen. Keskustelu ei saanut käydä liian henkilökohtaiseksi, sillä silloin olisin pulassa. Se mumisi väliin jotain kellosta, mutta muistutin sitä, että äsken sitä ei ollut kiinnostanut kello ollenkaan. Suutelin sitä ja tutkin kielelläni sen suuta. Tunsin sen kielen kielelläni. Irrottauduin Kikistä hetkeksi ja se suuteli mua. Nyt se laittoi puolestaan innokkaana kielen suuhuni. Ja annoin sen vähän aikaa tutkia suutani. Lopulta irrottauduin siitä vähäksi aikaa ja suutelin sen leukaluuta ja kaulaa. Kiki haukotteli ja tajusin, että kello oli jo kolme. Kiki ei ollut tietenkään tottunut valvomaan ja mä päästin sen mun ja seinän välistä. Se ryömi peiton alle ja mä menin sen viereen makuulle. Olin kyljelläni siihen päin ja Kiki käänsi mulle selän. Etsin peiton alla kädelläni sen selkää ja löysin sen nopeasti. Työnsin käden sen paidan alle ja piirtelin kuvioita sormellani sen selkään. Kiki värähti aina välillä, koska sitä kutitti hiukan. Se vilkaisi vielä mua ja hymyli.
Heräsin ja tunsin, että joku makasi mahani päällä. Katsoin tarkemmin ja näin Kikin retkottavan poikittain vatsallani. Se roikkui puoliksi sängyn reunan yli ja paita oli kääriytynyt melkein sen pään päälle, jättäen sen selän paljaaksi. Vilkaisin siihen missä Kikin pitäisi nukkua ja huomasin, että se oli myllännyt paikan aluslakanoita myöten. Linkki retkotti selällään Kikin paikalla. Oli siinä mullakin nainen ja koira.
Katsoin kelloa, joka näytti jo yhtätoista. Mun ei tehnyt yhtään mieli vielä nousta ylös, mutta Kikiä en enää jaksanut päälläni pitää. Vaikka se ei ollutkaan mitenkään painava, mutta halusin kohta nousta ylös sängystä. Tönin Kikiä kädelläni vähän aikaa ja se heräsi. Se oli ihan pihalla, eikä näyttänyt tajuavan mistään mitään.
”Pitääkö jo nousta ylös?” se kysyi unisena ja siirtyi viereeni.
”Ei sun ole pakko vielä nousta ylös. Mä kyllä ajattelin mennä kohta keittämään kahvia. Halutko sä?”
”Yäk. En, kahvi on tosi pahaa.”
Tästä se taas alkoi. Mä en ymmärtänyt sitä. Välillä se oli kiva, mutta taas toisinaan se oli juuri tuollainen, jopa hiukan lapsellinen..
Jätin Kikin makoilemaan ja lähdin keittiöön kahvia keittämään. Kuulin, miten Linkki alkoi inistä ja raapia ovea.
”Käytä nyt edes toi sun koirasi ulkona”, sanoin. ”Se raapii ton oven ihan pilalle.”
Kiki käveli vessaan ja hieroi silmiään. Se tuli hetken kuluttua pois ja meni takaisin makkariin. Kahvi alkoi tippua ja menin katsomaan, ettei Kiki vain ollut mennyt takaisin nukkumaan. Mun aavistus oli osunut oikeaan. Se oli käpertynyt peiton alle nukkumaan.
”Käytä nyt edes koirasi ulkona”, sanoin ja yritin saada Kikin nousemaan ylös katseen voimalla.
”Mä en tajua miksi mua väsyttää näin paljon. Olisi varmaa pitänyt mennä aikaisemmin nukkumaan…”
”Ei mua ainakaan väsytä yhtään.”
”Niin, sä olet varmaan tottunut tällaiseen valvomiseen, mutta mä en.”
”Sun pitää kuitenkin käyttää Linkki ulkona.”
Kiki nousi istumaan ja katsoi mua anovasti. En suostunut käyttämään Linkkiä ulkona, joten se nousi sängystä ja puki farkut ja takin päälleen ja lähti ulos ovesta koiransa kanssa.
Linkki istui liikkumatta paikoillaan kun piirsin sitä. Olin saanut piirrettyä siitä jo yhden kuvan ja Kiki oli ollut tyytyväinen. Kiki komensi aina välillä Linkkiä, joka oli mielestäni jaksanut olla paikoillaan yllättävän hyvin. Se pysyi jopa paremmin paikoillaan kuin omistajansa.
”Noin, nyt se on valmis”, sanoin ja Kiki antoi Linkille luvan mennä.
Kiki hymyili tyytyväisenä ja pussasi mua äkkiä poskelle.
”Mun pitää varmaan jo lähteä kotiin. Milloin mä tulen taas?” Kiki kysyi ja siirtyi jo eteistä kohti.
”Mulla on maanantaina töitä. Tule tiistaina.”
”Okei, nähdään silloin”, se sanoi ja lähti Linkin kanssa.
Katsoin niitä parvekkeelta ja sytytin röökin. Kiki katsoi ylös mua kohti ja vilkutti. Heilautin sille laiskasti kättäni ja se jatkoi matkaa.
”Nämä ovat kyllä hienoja. Sinussa on ainesta Teemu”, mun maikka sanoi ja silmäili Kikin kuvia tarkasti.
En halunnut tietää, mitä sen miehen pervossa mielessä liikkui kun se katsoi Kikin kuvia. Se oli kyllä ihan hyvä opettaja, joku keski-ikäinen tai nuorempikin. Joskus se laukoi ihan omituisia ehdotuksia meidän töihin ja nytkin se näytti selkeästi miettivän jotain.
”Teemu sä voisit pyytää tätä tyttöä ottamaan hiukan rohkeampia asentoja. Vaikka nämäkin ovat tosi hienoja.”
Mun teki mieli revetä nauramaan. Mä en todellakaan pyytäisi Kikiltä mitään tuollaista ihan vaan maikan iloksi. Kuvittelin Kikin ilmettä, jos ehdottaisin sitä ottamaan rohkeampia asentoja. Se olisi varmaan aika epäluuloinen ja luulisi ensin, että mä vaan pelleilisin. Mutta heti kun se tajuaisi, että olisin tosissani se ei suostuisi poseeraamaan enää yhdessäkään kuvassa.
Maikka antoi vielä jotain neuvoja ja mä nyökkäilin sille takaisin.
Viimein tunti alkoi ja se kävi hiukan jokaisen lehtiötä läpi. Elvi istui vieressäni ja kuiskaili korvaani, miten tyhmä ope meillä oli. Annoin haukkumasanojen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Havahduin kunnolla vasta, kun me päästiin syömään ja Elvi vaihtoi puheenaiheen muhun ja Kikiin.
”Joko sä olet kaatanut sen sänkyyn”, se kysyi ja kuulosti ihan joltain jätkältä.
”En”, vastasin lyhyesti.
”No, missä vaiheessa te olette?” se kysyi ja mä pyörittelin silmiäni.
”Suuteluvaiheessa ja tolleen.”
”Okei, mä tajuun, että sä et halua kertoa mulle sun yksityisistä asioista. No, puhutaan jostain muusta”, Elvi sanoi ja mietti vähän aikaa, mutta ei keksinyt mitään, joten me syvennyttiin molemmat ruokaan ja omiin ajatuksiimme.
Koulupäivä tuntui välillä matelevan eteenpäin, mutta onneksi jokaisen koulupäivän on pakko loppua joskus. Jouduin vielä illalla töihin ja laahustin sinne hiukan vastahakoisesti.
Työvuoro sujui onneksi aika nopeasti ja pääsin lähtemään kymmeneltä kotiin. Mua ei huvittanut jäädä hillumaan ulos, joten suunnistin suoraan kämpälle.
Koko kerrostalo oli hiljainen, eikä yhdenkään oven takaa kuulunut ääntäkään. Mun kämppä oli pimeä ja hiljainen. Tuntui jotenkin oudolta, kun Kiki ei istunut sohvalla ja Linkki sen jaloissa. Yhtäkkiä mulle tuli yksinäinen olo, jota hämmästyin itsekin. Kaipasin seuraa. Kaipasin jonkun muun elollisenolennon seuraa. Ja ensimmäinen joka tuli mieleeni oli tietenkin Kiki, koska se oli pyörinyt kanssani koko viikonlopun.
Yritin sysätä yksinäisyysajatusta syrjään, mutta se ei hellittänyt otettaan mun päästä. Päätin lopulta mennä nukkumaan ja tietenkin ajatukseni seurasivat mua kaikkialle. En yhtäkkiä ymmärtänyt enää edes itseäni. En ollut koskaan aikaisemmin kaivannut ketään näin paljon. Myös rahat pyörivät päässäni ja tajusin, että vuokra pitäisi kohta maksaa, eikä koruja voinut vieläkään muuttaa rahaksi. Mun pitäisi tehdä ehkä jotain hiukan riskeeraavaa Kikin suhteen, joten syteen tai saveen.
Tiistai-iltana Kiki tuli viimeinkin soittamaan ovikelloani. Heti kun se pääsi sisälle Linkin kanssa painoin sen seinää vasten. Suutelin sitä ennen kuin se ehti ottaa edes takkia pois.
”Oliko sulla noin ikävä?” Kiki kysyi äkkiä suudelmien välissä huvittuneen kuuloisena ja mä suutelin sitä uudelleen.
Se alkoi avata sen takin nappeja, mutta se vaikutti hiukan hankalalta, sillä en jättänyt Kikiä rauhaan. Autoin sitä nappien avaamisessa ja laskin sen takin lattialle. Kiki hyppäsi yhtäkkiä syliini ja mä pidin siitä kiinni.
”Mä en olisi kestänyt olla enää kotona”, se mutisi korvaani. ”Mä en tiedä mikä äitiä vaivaa. Se oli ihan outo.”
Katsoin Kikiä silmiin ja näin sen silmistä paistavan surun.
”Se oli tainnut juoda vähän jotain. Se oli hirveän vihainen ja raivosi vaan mulle. Sitten se löi Linkkiä ja mä kävin vastaiskuun. Mä aloin puolestani huutamaan sille”, Kiki sanoi ja mun oli vaikea kuvitella sitä vihaisena. ”Voitko sä kuvitella se löi linkkiä jollain pannulla. Linkki raukka vaan ulisi. Äiti suuttui siitä vielä enemmän, kun mä aloin huutamaan sille takaisin. Onneksi mä muistin sitten, että mun piti tavata sut, joten mä tulin”, se vuodatti kaiken mulle ja mä pidin Kikistä vielä tiukemmin kiinni. ”Sori, kun mä vaan tälleen yhtäkkiä rupesin kertomaan...”
”Sä saat kertoa mulle ihan mitä vaan”, sanoin ja Kiki hymyili mulle.
”Piirrätkö sä taas mut?”
”Joo.”
Suutelin sitä äkkiä ja laskin sen sohvalle.
Yritin keskittyä piirtämiseen, mutta mun ajatukset risteilivät laidasta laitaan. Ajatukseni poukkoilivat Linkistä Kikiin ja Kikistä rahaan ja taas Kikiin ja takaisin piirustukseen. Kiki taisi huomata, että en oikein pystynyt keskittymään. Se katsoi mua hiukan kummissaan. En kuitenkaan ruvennut selittelemään sille mitään. Ajatelkoot mitä halusi.
Viimeinkin ikuisuudelta kestäneen hetken jälkeen sain Kikin piirrettyä. En jaksanut piirtää kuin vain yhden piirustuksen. Se ei näyttänyt Kikiä haittaavan. Se venytteli pitkään ja puki vaatteet päällensä. Kävin viemässä piirustusvälineet omille paikoilleen. Kello ei ollut vielä kovinkaan paljon. Kiki istui lattialla ja selaili elokuvia. Nappasin kasasta yhden jännärin ja katsoin Kikiä virnuillen.
”Ei käy. Mä sain viimekerralla niin pahoja traumoja. Mä en oikein luota sun leffamakuusi”, se sanoi.
”Kyllä sä nyt tämän uskallat katsoa, pikku pelkuri.”
”Pah. En mä ole mikään pelkuri.”
”No, jos sä et ole niin silloinhan sä uskallat katsoa tämän.”
”Hyvä on”, se sanoi uhmakkaasti ja istui sohvalle suurin elein.
Laitoin leffan päälle ja menin makoilemaan sohvalle. Kiki istui ensimmäiset kymmenen minuuttia itsepäisesti mun jaloissa ja yritti selkeästikin näyttää, että sitä ei pelottanut. Se yritti näköjään myös vakuuttaa, että se pärjäsi hyvin yksinäänkin.
Mutta niiden kymmenen minuutin päästä se alkoi hivuttautua vähitellen lähemmäksi mua. Lopulta se makasi kainalossani ja jos se olisi ollut kissa, se olisi varmasti kehrännyt. Sen hermot kestivät yllättävän hyvin jännittävätkin kohdat. Nyt se ei hyppinyt sentään seinille ja roikkunut mussa kuin viimeistä päivää. Sen sijaan se tapitti ruutua ruskeilla silmillään ja näytti uppoutuvan vähän liikaakin juoneen. Se hätkähti aina välillä, säikäytyskohtien takia. Mua ne eivät paljoa hetkauttaneet, tosin olin nähnyt leffan monta kertaa aikaisemminkin ja se kuului lempielokuva valikoimiini. Aloin kunnolla seuraamaan murhamiesten touhuja ja unohdin muun maailman kokonaan.
Havahduin vasta, kun tajusin vieressäni olevan Kikin haukottelevan.
”Mua vähän väsyttää”, se mumisi. ”Kestääkö tämä vielä kauankin?”
”Jonkin aikaa, mutta me voidaan katsoa tämä joskus toiste loppuun.”
”Mä lähden sitten kotiin nukkumaan.”
”Eikö sua pelota kulkea yksin pimeässä?” kysyin virnuillen.
”Linkki suojelee mua... Toivottavasti...”
”Kyllä sua taitaa vähän pelottaa.”
”Älä viitsi”, Kiki sanoi ja nousi vaivalloisesti istumaan, sillä sohvalla oli hiukan ahdasta.
”Et kai sä vielä lähde?”
”Mä ajattelin mennä kotiin nukkumaan.”
”Mitä jos mua alkaa pelottaa?”
”Hah, niin varmaa. Sen mä haluisin kyllä nähdä. Mutta arvaa mitä.”
”No?”
Kiki tuli makaamaan mahani päälle ja tunsin sen hengityksen korvassani.
”Mun äiti saa hirveän kohtauksen, jos mä en lähde nyt”, se kuiskasi ja nousi istumaan mahani päällä.
”Mutta arvaa mitä. Sä et voi lähteä vielä”, sanoin ja nousin istumaan ja samalla Kiki nousi mun mahan päältä takaisin sohvalle. Kaadoin Kikin selälleen sohvalle ja suutelin sitä huulille.
”Ei kun mun pitää ihan oikeasti lähteä”, se sanoi hiljaa. ”Mä tulen huomenna taas”, se jatkoi ja kietoi kädet mun niskan ympäri. ”Mä jäisin kyllä paljon mieluummin tänne”, se kuiskasi ja tiesin viimeinkin, että olin saavuttanut jotain sen suhteen.
Kuuntelin puolella korvalla Alexin analyysejä vastaan tulevista ihmisistä. Mua ei oikein jaksanut ohi kulkevat kimmat kiinnostaa. Ja Alex huomasi sen nopeasti.
”Mä luulin että sä kaipasit ikäistäsi nais-seuraa. Eikö se Kiki kyllästytä sua? Musta tuntuu, että mä saan pitää rahani”, se sanoi.
”Sinuna en kyllä olisi ihan noin varma”, sanoin ja mietin samalla mun luokkalaisia, jotka istuivat parhaillaan luokassa kuuntelemassa opettajaa.
”Miten niin? Sano mun sanoneen, että sä et pääse sen kanssa kovinkaan pitkälle.”
”Mistä sä sen voit muka tietää?”
”Hei, kyllä mä tiedän ja niin tiedät säkin.”
Mä en jaksanut vängätä Alexin kanssa enempää, joten me oltiin hetki hiljaa. Yhtäkkiä mieleeni tuli Elvi. Ja tietenkin muistin kuinka Elvi oli tullut anomaan multa apua ja myös se, kun se valitti rahoistaan.
”Jos mä en saa Kikiä kaadettua sänkyyn, niin annatko sä Elville sen rahat takaisin?” kysyin.
”Hmm... En mä tiedä. En varmaan. Miten niin?”
”No se tuli yksi ilta vänkäämään multa niitä rahoja ja tolleen.”
”Mä luulin ennen, että se olisi järkevä kimma, mutta ei se näköjään kovinkaan järkevä ole. Hölmöhän se oli, kun tuli mun luo. Kyllähän se tiesi, että mä varastan rahaa. Oli se sitten mun kaveri tai ei, niin kimmoilta jotka tulee mun luo yöksi tyhjenee lompakko.”
Mä vain hymähdin ja jätin asian sikseen. Me päätettiin jättää Alexin kanssa keskusta ja suunnattiin mun kämpälle.
Näytin Alexille mun piirtämät kuvat Kikistä ja se selaili jokaisen kuvan läpi.
”Ihan hyvältähän se näyttää ilman vaatteita. Voisi olla kyllä ehkä hieman muodokkaampi, mutta onhan se nätti”, Alex sanoi niin kuin sillä oli yleensä tapana arvioida ihmisiä ja varsinkin naisia.
Vaikka Alex vaikuttikin hiukan vakuuttuneemmalta Kikin suhteen. Se oli kuitenkin varma, että en saisi rahoja. En antanut Alexin lannistaa itseäni. Tottakai mä tiesin, että se pitäisi rahat mieluummin itsellään kuin antaisi niitä mulle.
Lopulta häädin Alexin ulos, sillä en halunnut, että se tapaisi Kikiä enää toistamiseen. Sehän saattaisi päästää suustaan ulos taas vaikka mitä. En halunnut todellakaan, että Kiki säikähtäisi. Vaikka se olikin viime kerralla onnistunut hyvin näyttelemään, että se ei välittänyt siitä mitä Alex oli sanonut. Tiesin kuitenkin, että se oli miettinyt jokaista sanaa tarkkaan.
Me oltiin sovittu Kikin kanssa, että se hakisi koulun jälkeen Linkin kotoa ja tulisi mun luokse. Päätin kuitenkin mennä Kikiä vastaan ja se vaikutti iloiselta kun olin vaivautunut sitä vastaan tulemaan. Linkki yritti hyppiä mua vasten, mutta Kiki sai sen pidettyä aisoissa. Kiki hymyili mulle ja pussasi mua äkkiä poskelle. Musta oli hauskaa, miten se joutui nousemaan varpailleen, että se ylettyi antamaan suukon.
”Mitä sä virnuilet”, Kiki kysyi hymyillen.
”Sä olet vaan niin tuollainen”, sanoin ihan vaan kiusatakseni sitä.
”Millainen?”
”Kyllä sä tiedät. Sä olet niin kikimäinen ja lyhyt. Se mua lähinnä huvitti.”
”Ai se, kun mä olen muka lyhyt? En mä nyt niin hirveän lyhyt ole. Ja eikö ole kiva, että mä olen sua lyhyempi?”
”Tottakai on. Ja sä olet juuri tuon pituisena hyvä”, ryhdyin kehumaan sitä ja se hymyili mielissään.
Meidän huonoksi tuuriksi mummeli tuli vastaan rappukäytävässä ja me pysähdyttiin sitä tervehtimään. Ikävä kyllä se jutustelu ei jäänyt pelkkään tervehdykseen. Kiki hymyili ensin sille ystävällisesti, mutta sen hymy alkoi hyytyä, kun mummeli alkoi arvostella sitä. Se voivotteli, millaisen tytön mä olin taas löytänyt. Sen jälkeen se aloitti Kikin arvostelun. Se kuulosti ihan siltä kuin olisin vienyt jonkun koiran näyttelyihin. Kikillä oli kuulemma liian kapea lantio, eikä sen takia pystyisi synnyttämään ja liian lyhytkin se oli ja lista jatkui loputtomiin. Lopulta se kehui sen pitkiä hiuksia ja sitä, että Kiki oli muuten ihan nätti, mutta siihenpä se jäi. Se puhua pälätti ärsyttävällä äänellään. Katselin kerrostalon seiniä ja nyökkäilin, enkä kuunnellut enää yhtään. Lopulta Kiki näytti saaneen tarpeekseen sen arvosteluista ja näytti ihan siltä kuin se olisi voinut lyödä mummoa minä hetkenä hyvänsä. Mä katsoin parhaaksi raahata Kikin pois, ennen kuin se hyökkäisi mummon kimppuun. Työnsin suuttuneen Kikin mun kämpän ovesta sisälle.
”Vai että sillä lailla”, Kiki sanoi ja istui uhmakkaan näköisenä sohvalle. ”Muka liian kapea lantio ja lyhyt. Kyllä mä sille vielä näytän kapeat ja lyhyet”, Kiki jatkoi ja se kuulosti jopa vihaiselta.
”Ei sun kannata siitä välittää. Se nyt vaan on sellainen vanha mummo joka ei tiedä todellisuudessa mistään mitään”, sanoin ja menin eteisestä olohuoneeseen. Katsoin Kikiä, joka näytti hiukan loukkaantuneelta ja näytti uskovan mummon puheita.
”Ehkä se olikin oikeassa...”
”Höpö höpö. Usko nyt, ei sun tarvitse välittää siitä, mitä mieltä se on susta.”
”Okei”, se sanoi ja näytti miettivän jotain. ”Mitä mieltä sä olet musta?”
”Mä olen sitä mieltä, että sä olet ihan hyvä juuri tuollaisena”, sanoin ja pussasin sitä äkkiä otsalle. ”Mä käyn äkkiä röökillä. Mä en ole polttanut pitkään aikaan, joten älä katso mua tolleen. Kuulitko? Lopeta.”
Kiki katsoi mua tuomitsevasti ja mä puin hupparin päälle ja olin jo lähdössä partsille, mutta Kiki olikin noussut sohvalta ja nappasi mua kädestä kiinni.
”Ei sun tarvitse polttaa nytkään”, se sanoi ja kuulosti ihan joltain maailmanparantajalta. ”Musta olisi kivempi jos sä et polttaisi.”
”Hmm... Ei oikein riitä perusteluksi”, sanoin. Mun ei tietenkään ollut mikään pakko mennä juuri nyt röökille, mutta tämä alkoikin käydä ihan kiinnostavaksi. Halusin tietää millaisen myyntipuheen Kiki pitäisi.
Mun oletus ei käynyt toteen. Se ei alkanut puhumaan, vaan sen sijaan se nousi varpailleen ja suuteli mua.
”No riittikö?” se kysyi.
”Ei lähellekään”, sanoin ja suutelin sitä vuorostani. ”Sun pitää olla hiukan vakuuttavampi.”
”Mä keksin, mennään suihkuun.”
”Suihkuun?”
”Kai sä nyt olet suihkussa käynyt?”
”Olen, mutta oletko sä?”
”Joo, mutta en koskaan pojan kanssa.”
”Etkö sä aio käydä kotona suihkussa?”
”En, jos mä käyn täällä.”
Kiki näytti olevan varma päätöksestään, joten mikäpä siinä sitten. Suutelin Kikiä ja se riisui mun hupparin. Kaadoin Kikin sohvan käsinojan yli sohvalle.
”Arvaa mitä”, se sanoi samalla, kun suutelin sitä kaulalle.
”No?” kysyin välissä.
”Mulla on ihan uudet rintsikat päällä”, se sanoi ja hymyili ujosti. Kohotin toista kulmaani.
”Annapa kun mä teen arvioni sun alusvaatteista”, sanoin ja Kiki naurahti. Riisuin sen mustan topin ja olin muka miettivinäni tosi tarkkaan, mitä mieltä olin sen rintsikoista. Ne olivat punaiset ja niissä oli mustaa pitsiä. Kiki ei näyttänyt ollenkaan hullummalta ne päällään.
”Ei yhtään hassumpaa”, sanoin muka välinpitämättömästi ja se näytti mukamas loukkaantuneelta.
”Pah, vai ei yhtään hassumpaa”, se sanoi ja peruutti sohvalla musta pois päin.
”Hei, sohva taitaa loppua kesk...”, mä en ehtinyt sanoa mitään muuta, kun Kiki tippui käsinojan yli lattialle.
”Ai”, se sanoi ja mä kurkottauduin katsomaan sitä sohvalta.
”Olet säkin kyllä yksi hölmö”, sanoin ja katsoin sitä. Se alkoi nauraa, mutta lopetti vähän ajan kuluttua.
”Tule säkin tänne. Lattialla kaikki näyttää niin erilaiselta”, se sanoi ja mä laskeuduin sohvalta kontalleni sen päälle.
”Sä olet ihan oikeassa”, sanoin ja suutelin sitä. Se riisui mun t-paidan ja kohottautui sen verran lattialta, että se ylsi suutelemaan mun tatuointeja.
”Pitikö meidän päästä sinne suihkuunkin vielä tänään?” se kysyi ja räpläsi mun farkkujen vyötä.
”Ehkä”, sanoin ja avasin puolestani sen vyön. Nostin Kikin ylös lattialta syliini ja se takertui muhun kiinni.
Me saatiin hiukan vaivalloisesti housut pois ja mä kannoin Kikin vessaan, jossa oli myös suihku. Mulla oli onneksi aika iso suihkukaappi, sillä pieneen olisi ollut aika vaikeaa ängetä kahdestaan. Riisuin Kikiltä sen rintsikat ja ne tippuivat lattialle. Se takertui muhun tiukemmin kiinni ja painautui ihan mua vasten. Laskin Kikin alas ja me riisuttiin viimeiset vaatekappaleet. Se oli mulle tuttu näky, mutta mä tuijotin siitä huolimatta Kikiä tiiviisti. Huomasin myös Kikin tuijottavan mua yhtä tiiviisti ja se punastui vähän.
”Tule”, sanoin ja avasin suihkukaapin oven. Laitoin suihkun päälle ja sieltä tuli heti lämmintä vettä.
Kiki oli tullut mun perässä ja sulkenut oven. Se ryntäsi heti lämpimään suihkuun ja näytti tyytyväiseltä. Mä sen sijaan halusin myös lämpimän suihkun alle, joten nostin Kikin syliini ja nyt me molemmat mahduttiin veden alle jotenkuten. Suutelin sen yläkroppaa joka puolelta ja se teki mulle samoin. Olin kiitollinen siitä, ettei Kiki ollut mitenkään pitkä tai ylipainoinen, sillä en olisi muuten jaksanut pitää sitä niin kauan sylissäni. Olin joskus aikaisemminkin ollut suihkussa jonkun kimman kanssa, mutta se oli ollut hirveän hankalaa ja vaikeaa. Se oli ollut melkein mun pituinen ja mä en ollut jaksanut pitää sitä tietenkään niin kauan sylissä, vaikka se olikin ollut aika laiha. Mutta se oli ollut niin pitkä, että se oli vaan ollut hankalaa.
”Musta tuntuu, että mä tykkään susta Teemu”, Kiki sanoi. ”Se on kyllä vähän pelottavaa, kun mä en kuitenkaan tiedä susta kovinkaan paljon”, se jatkoi.
”Kyllä sä aika paljon tiedät. Vai?
”No joo. Mutta mä en ole tuntenut näin pitkään aikaan, jos koskaan”, Kiki sanoi hiljaa.
Mä katsoin sitä tarkasti. Vesi oli kastellut sen pitkät hiukset ja mulle tuli siitä mieleen heti merenneito, joka istuu putouksen alla. Vesi valui Kikiä pitkin ja olin kiitollinen siitä, että mulla ei ollut housut puristamassa. Painoin Kikin vielä lähemmäksi mua ja tunsin sen lämpimän vartalon mua vasten. Suutelin Kikiä huulille ja tutkin kielelläni sen suuta. Siirryin sen huulilta sen leukaan ja kaulalle. Annoin käsieni seikkailla sen märällä varatalolla ja se voihkaisi. Suutelin varovasti Kikin rintojen väliä ja tunsin, miten se tarrasi hiuksiini kiinni käsillään. Hipaisin huulillani varovasti sen vasenta rintaa ja Kiki suuteli mun tatuointeja.
”Tuletko sä huomennakin?” kysyin ja aloin elätellä jo toivoa siitä, että todella saisin kaadettua sen sänkyyn.
”En mä tiedä. Äiti uhkasi laittaa mut kotiarestiin kun mä olen ollut niin paljon poissa kotoa. Se epäilee jotain. Mutta mä tulen viimeistään perjantaina. Jooko?” se sanoi ja suuteli mua kaulalle.
Tunsin Kikin toisen käden niskassani ja toisen rinnallani. Kiki suuteli mua ja työnsi kielensä varovasti suuhuni.
”Joo, se käy hyvin”, sanoin ja suutelin sen kaulaa. ”Miten mä kestän olla ilman sua yhden päivän?” kysyin ja yllätin itsenikin kysymykselläni. ”Mä haluan sua”, sanoin ja olisin halunnut syödä mun sanat takaisin.
Mä tarkoitin sitä todella, mutta en halunnut, että Kiki säikähtäisi. Se ei onneksi reagoinut siihen mitenkään säikähtäneesti. Se katsoi mua silmiin ja yritin lukea sen ajatuksia. Sanoisi nyt edes jotain. Se ei sanonut mitään, vaikka yritin käskeä sitä ajatuksen voimalla. Se suuteli mua ja mä pidin siitä tiukasti kiinni.
”Mä tulen viimeistään perjantaina. Mä lupaan”, se sanoi lopulta ja yritin tulkita sen järkevästi, mutta kaikki muu meni järjen edelle.
Kiki yritti turhaan saada hiuksiaan kuivaksi pelkällä pyyhkeellä. Mä katsoin sitä samalla kun se kuivaili hiuksiaan. Se oli jopa saanut vaatteetkin kasattua sohvalle, mutta päällään sillä oli vasta alusvaatteet. Se harmitteli sitä, että sen hiukset eivät kuivuisi vielä vähään aikaan. Ja me päätettiin, että piirtäminen jäisi väliin tältä illalta. Se antoi lopulta hiustensa olla ja puki vaatteet päälleen.
Kiki istui mun viereen sohvalle ja selvitteli sormilla hiuksiaan. Linkki kerjäsi multa rapsutuksia ja mä rapsuttelin sitä hajamielisesti. Tuijotin Kikiä, joka puolestaan tuijotti Linkkiä.
”Te olette kyllä ihan mahtava pari”, Kiki sanoi ja hymyili.
Vilkaisin Linkkiä joka retkotti selällään ja tuhisi. Heti kun lopetin sen rapsuttamisen, se alkoi tapittaa mua tummilla silmillään.
”Molemmat olette musta hiuksisia”, Kiki naurahti ”Ja mä pidän teistä kummastakin”, se jatkoi. ”Hei, katsotaanko se leffa loppuun?”
”Joo”, sanoin ja laitoin levyn laitteeseen.
Jouduin vähän aikaa räpläilemään kaukosäätimellä ja me muisteltiin Kikin kanssa sitä, mihin me oltiin jääty. Lopulta me päästiin jatkamaan leffaa ja Kiki käpertyi jälleenkerran mun kainaloon.
Kesken leffan joku soitti ovikelloa ja mä nousin laiskasti avaamaan oven. Miksi kaikkien piti ravata täällä aina silloin kun Kiki oli täällä?
Alex seisoi suoraan mun edessä ja Elvi roikkui sen kädessä kiinni ja itki. Alex näytti siltä, että Elvi oli itkenyt jo ihan hyvän aikaa. En ollut varmaan koskaan nähnyt Elvin itkevän. Katsoin kysyvästi Alexia ja huomasin sen näyttävän vähän neuvottomalta.
Kommentteja saa taas laitella :)
|