Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   14.10.10 16:38:05

Ensinnäkin sanon, että turha tulla valittamaan puhekielestä, tahalleen olen näin kirjoittanut ;) jos ei miellytä, älä sitten lue. Toki saa arvostella..

Kun astuin ulos pimeästä elokuvateatterista, päässäni oli vain kaksi asiaa; kyyti himaan ja juuri katsottu elokuva. Elokuva oli kertonut tytöstä, joka rakastui naapuriluokan poikaan. Ensin heillä meni hyvin, sitten kaikki alkoi mennä päin persettä. Molemmat oli luovuttamaisillaan, mutta sitten pojalla välähti ja meni tytön luokse. He saivat kaikki sovittua ja niin he elivät onnellisina. Elivät onnellisina. Olisipa oikea elämäkin sellaista, että voisi elää onnellisena. Mutta se on vähän mahdotonta. Tai no ei rikkaille. Rikkaathan ovat onnellisia, mutta minä ja perheeni kuulutaan niihin, joilla on just ja just rahaa ruokaan ja elättämiseen. Tai no mikä perhe. Eihän minulla ole kun kaksi isoveljeä jotka pitävät minusta huolta. Äitimme kuoli vähän aikaa sitten autokolarissa ja isästä meillä ei ole mitään hajua. Enkä tahtoisi nähdä sitä. Sehän jätti meidät kun minä täytin 3-vuotta. Isä kirjoittelee joskus kirjeitä mutta ei kerro niissä olin paikkaansa tai mitään muutakaan itsestään. Silti vanhin meistä, Kristian jaksaa vastailla sen kirjeisiin ja kertoo meistä aina kaiken. Minä en haluaisi että isä tietää minusta mitään, mutta Kristianin mielestä isällä on oikeus tietää minustakin. @!#$, sanon minä.
Lyhtypylväät valaisivat kulkuani himaan. Kello oli jo paljon, mutta en välittänyt siitä. En jaksanut välittää. Tiesin kumminkin että Kristian vetää herneet nenään kun olen ollut niin kauan poissa. Ei minua kiinnostanut sen saarnat, yleensä päästän toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Keltainen ränsistynyt talomme näkyi jo puiden takaa. Kopistelin portaat ylös ja heti oven avattuani Kristian murahti:
- Missä sää oot ollu? Eikö me olla sovittu että sitä tullaan kahdeksaksi kotia?
- Ollaan ollaan, sanoin rauhallisesti ja menin omaan huoneeseeni. Nakkasin laukun ja takin sohvalle ja pistin musiikin soimaan. Kristian ja Eeliel eivät tykänneet kun huudatin musiikkia, mutta kyllä he sitä jotenkin sietivät.
- Pienemmälle ja sä teet läksyt! Kristian murahti ja väänsi itse mankkaa pienemmälle. Otin läksykirjat esiin ja aloin tehdä tehtäviä. Heti kun Kristian lähti, heivasin kirjat muualle ja jatkoin musiikin kuuntelua. Kristian kuului tiskaavan ja Eeliel imuroi. Tyypillistä pojille siivota illalla. Imurin ääni loppui ja huoneeni oveen koputettiin hiljaa. Ennen kuin kerkesin sanoa tai tehdä mitään, veljeni tulivat huoneeseeni ja istahtivat sohvalle.
- Kristiina, sähän tiedät, että vaikka mitä tapahtus, me ollaan sun tukena, Eeliel sano.
- Mitä te ajatte takaa? Kysyin ja aloin hermostua. En silleen, että olisin suuttumassa, vaan siksi, että en tiennyt mitä pojat ajoivat takaa.
- No kun.. Eeliel aloitti mut Kristian jatkoi: - Sossut laitto kirjettä. Niiden mukaan en ole tarpeeksi hyvä huolehtii teistä, joten ne on alkanut miettii että sun olis parempi olla perhekodissa. Kristian katsoi minua silmiä räpsäyttämättä. Eeliel kiemuroi sohvalla ja oli vaiti.
- Ei ikinä! Ei ne voi tehä sellasta, eihän? Tunsin paniikin nousevan sisälläni. Mieleni oli kuin myrskyinen sää, en nähnyt eteenpäin ja tuntui kun tuuli olisi riepotellut aivojani.
- Kyllä ne voi, Kristian sanoi hiljaa. Olimme hiljaa pitkään, sitten pojat poistuivat huoneestani. Kuulin hiljaista puheen sorinaa. Joutuisin eroon veljistäni.. Polttavat kyyneleet alkoivat valua hiljalleen poskiani pitkin. En halunnut mihinkään perhekotiin! Halusin olla veljieni luona. Meillä meni hyvin, me pärjättiin, meillä oli toisemme ja meillä oli kaikkea mitä tarvitsimme! Ei ne voineet erottaa meitä nyt!
Vaivuin horrokseen ja ennen kuin tajusin mitään, olin nukahtanut.

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   14.10.10 17:10:13

- Aijotsä Kristiina herätä ollenkaan? Eeliel kysyi lempeästi. Nousin ylös ja Eeliel häipyi huoneestani. Katsoin itseäni kokovartalopeilistä ja huomasin kuinka kauhea näky olin. Kello oli vasta varti yli seitsemän, joten kerkeäisin hyvin käydä suihkussa ennen kuin koulu alkaisi. Riisuin vaatteet ja kietaisin pyyhkeen ympärilleni. Kristian valmisti keittiössä aamupalaa ja Eeliel katsoi televisiota. Menin suihkuun ja seisoin lämpimän veden ja mieleeni tuli eilinen. En uskonut että pojat hevillä minua luovuttaisi perhekotiin vaikka sossut niin halusivatkin. Hieroin shampoota päähäni ja huuhtelin sen pois. Kun olin puhdas, kietaisin pyyhkeen ympärilleni ja kuivasin itseni. Menin huoneeseeni ja puin päälleni. Kietaisin pyyhkeen päähäni hiusten kuivaajaksi ja meikkasin samalla. Kuulin ulko-oven käyvän ja päättelin Kristianin lähtevän töihin. Eeliel oli lopettanut koulun kesken ja hänkin kävi töissä, että saisimme rahaa millä pärjätä. Sama peri aate oli Kristianillakin. Kun olin meikannut, kuivasin hiukset hiusten kuivaajalla ja valmistauduin lähtemään kouluun. Puin takin päälle, pakkasin reppuni ja lähdin kouluun kävelemään.
Koulunkellot soivat juuri kun kerkesin luokkaan. Olen aina myöhässä joka paikassa. Opettaja piti jotain tylsää saarnaa luokkalaisilleni pojille ja joillekin tytöille. Eivät rikkaat osanneet käyttäytyä kunnolla edes koulussa. Kun saarna loppui, opettaja Katujärvi jatkoi opettamista jostain ihmisten sisäelimistä. Aihe ei kiinnostanut minua paskaakaan, joten keskityin ajattelemaan mitä elämä olisi jos asuisin erossa veljistäni. Ei yhtään mitään. Olisin vain joku hylkiö, josta kukaan ei välittänyt. Pukeutuisin aina mustaan ja olisin aina yksin enkä puhuisi kenellekään.
- Kristiina, voisitko toistaa mitä sanoin? Katujärvi kysyi ja samalla yritti hiljennellä poikia. @!#$, mietin ja näpräsin kynääni.
- En, koska en tiedä mitä sanoit, vastasin. Olinhan sentään rehellinen, joten miksi tuo opettaja alkoi räyhäämään? Ainahan käsketään olla rehellisiä, ja sitten kun on, pitää vetää herneet nenään.
- Jos et Kristiina kuuntele tunneilla, et pärjää ollenkaan, opettaja sanoi. Huokaisin ja sanoin jotain että ei kiinnosta. Opettaja tympääntyi mutta jätti kuitenkin minut rauhaan. Tunti loppui pian ja siirryimme toiselle oppitunnille joka sattui olemaan äidinkielentunti. Ei minua voinut vähempää kiinnostaa, joten suuntasin pois koulualueelta. Kävelin kotia ja pahaksi onnekseni Kristian oli kotona.
- Miten sä nyt jo oot kotona? Se kysyi ja tunki salaattia suuhunsa.
- Mulla on vaan paha olo, sanoin ja nakkasin reppuni eteiseen ja riisuin takin. Kristian katsoi minua sillä ilmeellä että ei uskonut, mutta päästi minut kuitenkin menemään.
- Sä pysyt sitte koko päivän kotona, se sanoi ennen kuin lähti takaisin töihin. Ja sehän nähdään, ajattelin ja laitoin musiikkia soimaan. Jouduin kumminkin laittamaan pienemmälle kun puhelimeni soi.
- Kikka missä sä oot? Kuului heti kun vastasin puhelimeen. Ääni kuului kaveripojalleni Niilolle.
- Kotona, ite?
- Oon kohta teidän kulmilla, poika vastasi ja kohta se koputtiki jo oveen. Aukaisin pojalle oven. Niilo nakkasi repun reppuni viereen ja riisui takin. Menimme keittiöön ja keitin kahvit meille.
- No, mitä mielessä? Niilo kysyi virnistellen. Niilo hieraisi silmiään ja esitti nukkuvansa.
- En tiedä. Kristian käski pysyä koko päivän kotona kun en oo koulussakaan, vastasin. Poika katsoi minua ja nauroi sitten. Tyypillistä Niiloa, nauraa koko ajan. Kun kahvit oli juotu, menimme tupakalle. En yleensä polta, mutta nyt oli poikkeus kun Niilo tarjosi. Tupakat poltettuamme Niilo jatkoi matkaansa ja minä menin sisälle. Avasin television ja katsoin jotain todella tylsistyvää elokuvaa. Taisin nukahtaa kesken elokuvan.

Lähettäjä: senkutietäs 
Päivämäärä:   14.10.10 17:17:48

aivan hyvä alku mun mielestä. :) Jatkele :)

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   14.10.10 17:52:08

- Kristiina, herätys, oisi vieraita, Kristian sanoi. Nousin venytellen ylös ja katsoin kelloa. Vähän yli viisi. Olin nukkunut pari kolme tuntia, ja se oli varmaa että yöllä en saisi nukuttua yhtään. Menin keittiöön aavistamatta ketkä siellä odotti. Olin ajatellut että jotkut sukulaiset olivat tulleet käymään, mutta keittiössä odottikin sossut ja koulumme rehtori. Mitä hemmettiä ne täällä duunasi?
- Mitä tämä nyt oikeen on? Kysyin ja istuin Eelielin viereen. Kaikki istuivat hiljaa ja ilmassa oli jotakin painostavaa. Purin hammasta ja toivoin että he eivät tulleet hakemaan minua perhekotiin.
- Noniin Kristiina, ihmettelet varmaan miksi me ollaan täällä. Nyökkäsin hiljaa ja odotin jatkoa. Veljeni katsoivat minua kuin pelkäisi minun romahtavan. Eeliel laittoi kätensä niskalleni tueksi ja hän nyökkäsi rohkaisuksi.
- Sinulla näyttää menevän tuo opiskelu vähän taka-alalle, rehtori sanoi. - Olemme siitä huolissamme, jatkoi toinen sossuista. Ja paskan marjat! He haluavat vain viedä minut pois veljieni luota!
- Menkää suoraan asiaan, töksäytin. Taas tuli painostava hiljaisuus ja kaikilla näytti naamat koventuneen koviksi kiviksi. Toinen sossuista huokaisi raskaasti ja sanoi sitten:
- Sinun on parempi olla perhekodissa vähän aikaa. Saisit elämäsi järjestykseen ja niin eespäin.
- Elämäni on järjestyksessä! Kivahdin ja olin nousemassa ylös, mutta Eeliel esti sen. Istuin takaisin alas ja tunsin epävarmuuden kasvavan suuremmaksi sisälläni.
- Mä en lähde mihinkään, sanoin hiljaa. Ei ollut kyyneleet kaukana minulla sekä veljilläni. Kristian nojasi käsiinsä ja Eeliel näytti purevan kynsiään. Miespuolinen sossu rykäisi ja sanoi: - Voit alkaa pakata kamppeita, lähdemme 15 minuutin kuluttua.
- EI! Kivahdin ja ryntäsin huoneesta ulos. Otin takin mukaan, laittoin kengät jalkaan ja syöksähdin ulko-ovesta ulos. Juoksin kadulle ja sitä pitkin vaikka kuinka kauan. Pysähdyin vasta sitten, kunnes tuntui että jalat pettäisivät ja henki ei kulje. Sekaisin ajatuksin istuin puiston penkille ja yritin saada itseäni rauhoittumaan. Puhelimeni alkoi soida mutten jaksanut vastata. Ei kiinnostanut. Minua ei varmasti viety yhtään mihinkään! Kun huomasin tutun auton vilahtavat tiellä, lähdin taas juoksuun ja sujahdin metsään nopeasti. Seurasin jotain pientä polkua ja saavuin tuntemattomalle alueelle. Täällä olisin ainakin vähän aikaa turvassa, kunnes päättäisin paikan mihin mennä.

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   14.10.10 19:20:44

Alkoi tulla kylmä, eikä minulla edelleenkään ollut paikkaa mihin mennä. Olin jo lähdössä himaan, kun joku aukaisi kodan oven. Aukaisija oli noin minun ikäinen poika.
- Ai sori, en tiennyt että täällä olisi joku, poika sanoi.
- Eiku tuu vaan, sanoin. Poika tekaisi nopeasti tulen nuotioon lämmikkeeksi.
- Mitä sä täällä oikein piilottelet? Se kysyi ja napitti minua.
- Oon karkureissulla, vastasin ja virnistin. Poika kysyi miksi, ja selitin sille juurta jaksain kaikki. Poika esittäytyi Henriksi.
- No Kristiina, sinun tarinasi kuulostaa uskottavalta, se nauroi ja nakkasi lisää puita nuotioon.
- Jep. Miksi itse olet täällä?
- Noh, kun.. Meillä tuli isoveljen kanssa riitaa enkä jaksanut jäädä himaa istumaan, Henri vastasi. Juttelimme pitkään kaikkea kunnes Henri alkoi tehdä lähtöä.
- Haluutsä jäähä tänne vai lähetkö messiin? Päätin lähtee messiin. En minä himaankaan halunnut mennä. Olkoon Kristian ja Eelien vaikka kuinka huolissaan, silti en palaisi kotiin.
Henrin luo oli lyhyt matka. Henrin isoveli, Antti oli ovella pyytelemässä anteeksi ja veljekset sopi riitansa. Olisi meilläkin niin helppoa. Mutta ei. Antti teki meille iltapalaa ja me söimme hyvällä ruokahalulla. Vaikka olimme juuri äskettäin tutustuneet, tuntui, kun olisimme tunteneet koko elämämme ajan. Meillä oli paljon yhteistä. Mutta oli hassua, ettemme olleet aiemmin tutustuneet ja edes törmänneet keskustassa. Iltapalan jälkeen Henri teki minulle pedin omaan huoneensa lattialle mihin kävin kiitollisena nukkumaan. Päivä oli ollut pitkä, ja minua väsytti toden teolla.

Aamulla säikähdin olin paikkaani. Nukuin puolituntemattoman lattialla puoli pukeissa. Katsoin kännykkääni, mihin oli tullut paljon puheluita ja tekstiviestejä erinumeroita. Puin päälleni ja menin keittiöön, missä Antti ja Henri joivat aamukahvejaan.
- Eiks teidän pitäs mennä kouluun? Antti kysyi ja nosti kulmaansa. Istuin pöydän ääreen ja katselin poikia. Veljekset olivat todella samannäköisiä, mutta Antilla oli ruskeat hiukset, toisin kuin Henrillä. Henrillä oli vaaleat hiukset.
- En mä jaksa, sanoin ja samaa sano Henri. Antti lähti johonkin ja me jäimme kahdestaan heille. Kävimme tupakilla ja päätimme mennä takaisin nukkumaan, kellokin oli vasta vähän yli kahdeksan.
Myöhemmin heräsin puhelinsoittoon. Näytöllä vilkkui Kristianin numero. Hetken punnitsin, vastaanko, sitten päätin olla vastaamatta. Henrikin oli herännyt huomaamatta.
- Et aijo vastata, vai?
- En, vaikka haluaisinki.
- Miksi et sitten vastaa, ja sano että kaikki on hyvin? Hei, sun veljet on turhaa huolissaan susta, Henri sanoi ihanko tietäs mistä oli kyse. Ei se ollu nii yksinkertasta.
Emmin vielä hetken, sitten puhelin lakkasi soimasta.
- Seuraavan kerranku se soittaa, saat luvan vastata! Henri vannoi.
- Joo, sanoin hiljaa ja painoin pääni tyynyyn ja kaivauduin syvemmälle patjaan. Ei mennyt kauaa kun puhelin soi uudestaan.
- Kikka, vastasin kuten normaalisti.
- MISSÄ SÄ OOT? Kristian karjaisi. Kyyneleet alkoivat yhtäkkiä virrata poskillani enkä voinut sille mitään.
- Kaverilla, sain sanotuksi. Sitten löin luurimen korvaan. En yksinkertaisesti pystynyt enää puhumaan. Ihan kuin olisin menettänyt puhekykyni. Itkin vain ja Henri sössötti jotain vieressä. En kuunnellut häntä, tai pikemminkin en kuullut. Minulla oli todella paha olla, eikä kukaan voisi koskaan ymmärtää minua täydellisesti, tai niin minä luulin.

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   14.10.10 20:29:51

Aamu eteni päivään ja yhä oleskelin piilopaikassani. Pelasimme Henrin kanssa pleikkarilla, mutta sitten peli alkoi käydä tylsäksi ja siirryimme vuorostaan pelaamaan aliasta niin kauan kuin Antti tuli töistä tai missä se nyt ikinä oli ollutkaan.
- Kikka, ei kai sun isoveli ole Kristian Kiikku? Kalpenin ja tuntui, kun en olisi saanut henkeä.
- Eli on, Antti päätteli. - Isoveljesi kyseli sinusta pitkin kylää. Olin jo sanoa että olet meillä, mutta tajusin pitää suuni kiinni, se jatkoi.
- Kiitos, sain sanottua. Sitten katosin Henrin huoneeseen. Ei ollut itku kaukana taaskaan. Ehkä minun olisi parempi mennä himaan. Mutta sillon olisin todellisessa kusessa, ellen ole jo nyt.
- Ehkä sun on parempi mennä himaas, ettei veljes kuole ku eivät tiiä missä sä oikein oot, Antti sanoi lempeästi. Olin hetken hiljaa sitten nyökkäsin hitaasti. Kai oli parempi mennä himaan, vaikken tahtonut.

Meidän keltainen talo tuli näkyviin. Antin valkoinen mersu kaarsi talomme pihaan ja samantien Kristian ja Eelien juoksivat talosta pihalle. Molemmat ottivat minut syleilyyn ja sitten alkoi saarna:
- Eksä tajuu, kuinka huolissamme oltiin! Et enää koskaa saa tehä noin, ja sä oot sitä paitsi kusessa ton takii, ja väliaikaisesti kotiarestissa! Nyökkäsin vain, kiitin Anttia ja Henriä kaikesta ja hilpasin sisälle. Pojat tulivat perässä. Menin huoneeseeni, nyt vähiten kaipasin heidän seuraansa. Kuitenkin oveen koputettiin ja Eeliel tuli sisään.
- Ootsä iha okei?
- En, vastasin. Aloin itkeä ja istuin sänkyni viereen lattialle. Eeliel istui viereeni ja otti minut isoon haliin. Kristian tuli kans ja istui toiselle puolelle. Hän pyyhki kyyneleeni, nosti leukani ylös ja sanoi: - Kyllä se siitä. Me tehdään kaikkemme että sä et joutuis kärsii. Nyökkäsin ja yritin rauhoittua. Onneksi minulla oli kaksi ihanaa isoveljeä, jotka pitivät minusta huolta. Ilman heitä en olisi mitään. En yhtikäs mitään. En pärjäisi yksinäni enkä haluaisikaan. Kunpa vain voisin aina elää näin.

- Niin, aivan. Kikka tuli eilen takaisin. Kyllä se voi ihan hyvin nyt. Ei, ei. Me pidetään siitä huoli, kuulin Kristianin puhuvan puhelimessa. Olisin halunnut palavasti tietää, kenen kanssa se puhui. Kun Kristian lopetti, hiivin takaisin omaan huoneeseeni pukeutumaan. Kello oli vähän yli seitsemän. Eeliel heräsi ja unisena sopersi Kristianille jotain. Olin juuri menossa keittiöön, kun kuulin Kristianin sanovan Eelielle: - He tulevat tänään hakemaan Kikan.
- Tänään jo? Monelta? Eeliel kysyi hädissään. Hengitykseni kiivastui ja olin vähällä kaatua, mutta sain seinästä tukea.
- En tiedä. Kikalla loppuu kahden jälkeen koulu, joten uskon että joskus silloin.
- Voi ei. Miten me kerrotaan tämä Kikalle, niin että ei käy samanlailla ku viimeksi? ´
- En.. En tiedä.. Lattia narahti ilkeästi allani ja pojat hiljentyivät samantien. Eiväthän he halunneet minun tietävän, että minut vietäisiin tänään pois. Hiivin omaan huoneeseeni ja istuin shokissa sängylleni. Taas kyyneleet alkoivat virrata pitkin poskiani. Halusin pois. Halusin vain ja ainoastaan pois ennen kuin tukehtuisin tähän paskaan. Otin takkini ja reppuni ja syöksyin ulos talosta.
- Kikka, Kikka! Eeliel huusi perääni mutta turhaan. Tällä kertaa kukaan ei lähtenyt perääni, joten kävelin katua pitkin samalla kun laitoin takkia päälleni. Menin kaupungin satama-alueelle istumaan ja miettimään. En tiennyt mitä tehdä. Koulukin alkaisi vasta yhdeksältä, ja siihen oli reilut tunti aikaa.

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   14.10.10 20:57:44

Halusin sulkea kaikki ikävät ajatukset mielestäni. Kevyt ja kylmähkö tuuli riepotteli vaaleita hiuksiani edestakaisin kasvoillani. Tajusin, että minulla oli kauhea nälkä. Enää puolituntia, sitten voisin mennä himaa ku pojat oli lähteneet töihin. Päätin lähteä jo nyt kävelee, sillä kylmyys iski minuun kuin rutto. Kävellessäni huomasin tutun auton vilahtavan risteyksestä minusta poispäin. Eli siis ketään ei ollut kotona.
Kaivoin kotiavaimia vaikka kuinka kauan. Ne löydettyäni aukaisin oven ja menin sisään. Nakkasin kaikki kamppeet eteisen lattialle ja menin suoraan keittiöön syömään.
- Missä sä olit? Käännyin hitaasti katsomaan ja molemmat veljeni seisoivat oviaukossa kädet ristissä. Pudotin juuston lattialle minkä nostin samantien.
- T.. Tuolla noin, sanoin. Aloin täristä ja tunsin kuinka vedet kihosi silmiin. En aina voinut itkeä, joten pidättelin kyyneliä. En aina voinut olla meistä se herkin.
- Niin missä? Kristian vaati tietää.
- Satamassa, kivahdin ja laittoin juuston takaisin jääkaappiin. Ryntäsin veljieni ohi omaan huoneeseeni ja pamautin oven perässäni kiinni. Lösähdin sängylleni makaamaan ja ihmettelin, miten veljeni olivat kotona. Mutta missä oli meidän auto? Oveen koputettiin voimakkaasti.
- Painukaa @!#$! Huusin ja tarkoitin sitä. Lattia narisi kun pojat kävelivät omiin oloihinsa. Telkkari väännettiin päälle ja se pauhasi aika ilkeästi. Eikö ne lähdekään töihin? Menin ovelleni ja istuin sen eteen. Muistin että minulla oli jossain piilossa teriä. En yleensä harrastanut minkäänlaista viiltelyä, mutta kun oikeasti ahdisti, se piti purkaa johonkin. Löysin todella terävän terän ja istuin taas oveni eteen. Vedin lahkeen ylös ja asetin terän jalkaani vasten. Purin huulen ja samaan aikaan vetäsin. Viiltävä kipu kävi ylitseni ja verta alkoi vuotaa vanana lattialle. Tein toisen samanlaisen viereen ja kyyneleet valuivat virtana poskillani. Heitin terän menemään ja hakkasin päätä oveeni.
- Kikka, ootsä kunnossa? Kuului Kristianin lempeä ääni oven toiselta puolelta. Nyyhkäisin ja vetäisin lahkeet alas.
- Olen, sain sanotuksi ja menin oven edestä pois. Kristian astui huoneeseen ja viime hetkellä väisti veritippoja maassa.
- Mutta Kikka.. Mitä sää oot menny tekee? Se kysy ja näytti huolestuneelta.
- Mä sain vaan haavan, sanoin ja hätistin Kristianin pois. Halusin olla yksin.
Puolentunnin päästä ovi kävi. Luulin että pojat lähti töihin, mutta ovesta purjehtikin sisään ne samat sossut, mitkä oli käyneet meillä aiemmin.
- Noniin Kristiina, aika lähteä, ne sanoi. Puistelin päätä ja paiskasin oven kiinni. Mä en lähe mihinkään! Nojasin oveen ettei kukaan päässyt sisään, mutta Kristian aukaisi väkisinkin oven.
- Kikka kuuntele! Sun on pakko lähtee, se sano ja näytti olevan pahoillaa.
- Mä vihaan sua! mä vihaan teitä! huusin ja hakkasin Kristiania. Se otti mua käsistä kiinni ja veti ne lähelle mun rintaa ja katto mua silmiin. Se nyökkäsi hitaasti ja päästi irti. Eeliel toi mulle laukun, mihin aloin lappaamaan tavaroita. En voinut tehdä enää mitään. Mut oli alistettu. Mut suljettas neljän seinän sisään. Tulisin hulluksi, ellen mä ole jo.

Ennen lähtöä molemmat halasi mua ja sano: - Me ollaa pahoillaa. @!#$ oo. Ne haluu musta vaan eroon. Sossut istutti mut autonsa takapenkille ja niin me lähdimme kohti perhekotia. Tai niin mä luulin. Me mentiinkin paikkaan, missä oli sossujen toimisto. Siellä me kirjattiin jotkut sopimuspaperit ja siihen piti saada vain mun allekirjoitus. Mä en suostunut kirjottaan yhtään mitään. Ne pakotti kirjottaan ja kirjotin siihen vaan että ”haistakaa paska”. Sitte mä lähdin menee. Juoksin ja juoksin, eikä kukaan saanut mua kiinni. Kun olin kotikulmillani, huomasin meidän talon olevan autio. Menin takaovesta sisään ja suoraan huoneeseeni. Kirosin maailman alimpaan helvettiin. Kirosin myös itseni. Kuulin pihalta ääniä ja sitten ulko-ovi aukesi. Isoveljeni sekä sossut tuli sisään. Piilouduin nopeasti oven taakse ettei he olisivat huomanneet minua.
- Minne se on taas mennyt? Eeliel kuului kysyvän. Joku laitto kahvia tippumaan ja kuului kauhea kolina kun kaikki istuivat keittiönpöydän ääreen.
- Kikan touhu alkaa olla jo vakavaa. Tämä ei voi jatkua näin, naispuolinen sossu sanoi.
- Niinpä. Milloin tästä tuli tämmöistä? Kristian kysyi hiljaa. Sitten tuli hiljaista, eikä kukaan puhunut mitään.
- Lähdetään etsimään sitä tyttöä, joku ehdotti ja ei aikaakaan kun talo oli taas hiljainen ja autio. Aivoni raksutti kuumeisesti, en tiennyt ollenkaan mitä tehdä. Yhtäkkiä tunsin oloni yksinäiseksi ja masentuneeksi. Mielessäni alkoivat pyöriä vain kuvat omista hautajaisistani. Halusinko kuolla? Kyllä. En. Kyllä.. Kirjoitin pojille kirjeen, missä kiitin heitä kaikesta. Sitten juoksin takaoven kautta metsään ja rämmin siellä kunnes pääsin tiellä. Juoksin tietä pitkin kunnes saavutin sillan. Sillan, mistä halusin hypätä alas kuohuvaan jokeen. Nousin kaiteelle seisomaan ja pidin lampusta kiinni. Tuuli riepotteli hiuksiani entistä enemmän ja tunsin ihan kuin olisin lentänyt. Aloin hyrräillä lempibiisini tunnaria ja sen tahdissa aloin keinua edes takaisin. Ei mikään voinut enää estää minua. Ei edes veljeni. He halusivat minut pois, ja nyt he saavat mitä he haluavat. Kun pääsin biisissä lempikohtaani, aloin keinua entistä enemmän, ja juuri kun olin putoamaisillani, kuulin jonkun huutavan: - KIKKA EI! Sitten päästin irti ja keikahdin kuohuvaan jokeen. Tunsin kylmän veden ottavan minut syleilyynsä. Hetken tunsin tukehtuvani ja se oli kamalaa, sitten kaikki pimeni.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   14.10.10 21:13:29

tää on edenny jotenki tosi nopeesti mutta nyt jäi semmosseen kohtaan että ÄÄÄK :D mitä kikalle tapahtuu !

Lähettäjä: Sideways 
Päivämäärä:   14.10.10 21:15:54

Nyt itkettää =.= Aivan mahtava !

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   14.10.10 22:02:15

-/ minustakin tämä etenee aika nopeasti ;/ mutta jospa tämä ei sitten etenisi niin nopeasti jatkossa! :)

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   14.10.10 22:29:09

Kun raottelin silmiäni, luulin olevani helvetissä. Näin kaiken sumeasti enkä tajunnut mistään mitään. Puheensorina täytti huoneen ja joku huusi hoitajaa paikalle. Jonkun kylmä käsi tarttui omaani ja puristi siitä hellästi.
- Kikka, kuultsä meitä? Puhujan ääni oli tuttu, mutten muistanut kenen se voisi olla. Suljin silmäni ja avasin ne hetken päästä uudelleen. Näin jo paljon selvemmin, mutta silti sumuisuus ei ollut häipynyt minnekään. Tuttuja kasvoja oli ympärilläni, mutten saanut yhtäkään nimeä muistiin. Puristin sormeni nyrkkiin ja sain soperrettua jotain tän tapaista: - Olenko helvetissä? Joku yritti nauraa mutta se kuulosti väkinäiseltä.
- Ei, et ole, joku sanoi lempeästi. Vieras ääni. Käänsin pääni vasemmalle nähdäkseni puhujan. Outo mies henkilö. Se puristi mua kädestä ja silitteli rannettani. Katsoin muitakin. Kaikki näytti niin tutuilta ja surullisilta. Yritin nousta istumaan mutta hoitaja ja se mies henkilö painoivat mut takaisin maaten.
- Missä vitus mä oon? Kysyin ja yritin taas nousta ylös.
- Sairaalassa, Eeliel vastasi. Kristian tuli huoneeseen ja syöksyi viereeni. Se halas mua ja sano et mä oon idiootti ku tein jotain noin typerää. Mitä mä oon tehny? En saanut mieleeni mitään. En edes muistanut omaa nimeäni taikka ketään muutakaan.
- Kristiinan on parempi levätä nyt, samoiten teidän, lempeä naisääni sanoi. Porukka alkoi hävitä huoneestani. - Lepää nyt, sanoi hoitaja ja poistui itsekin huoneesta.

Yöllä näin unta, että seisoin jonkun kaiteen laidalla valmiina hyppäämään. Mutta jokin esti minua hyppäämästä. Jokin piti minua käsistä kiinni ja kehotti tulemaan alas. En suostunut, vaan keinutin itseäni musiikin tahdissa. Sitten sen jonkun käsi päästi irti ja minä tipahdin ammottavaan tyhjyyteen.

- Kristiina, Kristiina! Herää!
Sävähdin hereille. Nousin pikaisesti ylös niin että alkoi huimata. Hoitaja painoi kämmenellään mut takaisin maaten ja kysyi mitä unta olin nähnyt kun kiljuin niin kovaa. Selitin unen sille ja se sanoi että se johtui siitä mitä olin kokenut. Mitä olin kokenut? Miksen muista mitään? Noihin kysymyksiin en saanut vastauksia vaikka olisinkin halunnut. Kello oli vähän yli kolme yöllä ja hoitaja kehotti mua laittaa takaisin nukkumaan. Hoitaja lähti huoneesta ja mä yritin nukkua. Uni ei kumminkaan tullut, ja kun nukahdin, heräsin omaan huutooni. Ei nukkumisesta tullut enää mitään.
Myöhemmin aamulla, joskus yhdeksän maissa tuotiin aamiainen. Ruoka oli todella pahaa, ei sitä voinut edes syödä. Hoitaja kumminkin yritti saada minua syömään edes jotain. Lopulta suostuin syömään jogurtin ja leivän. Mauttomia oli nekin. Aamupalan aikana Kristian ja Eeliel tuli katsomaan minua. Molemmat olivat ottaneet töistä vapaata kunnes kaikki olisi kunnossa. Sossut tuli kans “kylään.”
- Miten Kristiina voit? Miespuolinen sossu kysy ja istui muiden tavoin alas. Häh, kuka Kristiina? Tuijotin vain kaikkia kuin hulluja. Mä se hullu taisin olla. En saanut sanojani suusta, vaan Kristian vastasi puolestani; - Kristiina on näköjään vähän ulapalla vielä, mutta eiköhän se siitä. Sossut nyökkäili ja juttelivat hetken poikien kanssa, sitten he lähtivät. Yhtäkkiä oveen koputettiin ja se sama mies henkilö, joka eilen oli ollut vieressäni, astui sisään.
- Öhm.. Kikka, tässä on isä, Eeliel sanoi hiljaa ja varovaisesti. En reagoinut mitenkään, koska tuskin edes tiesin, mikä isä oli. Ainiin, jokaisella on isä, paitsi mulla. Jokaisella on äiti, paitsi mulla. Nyt muistan, ei mulla ole vanhempia. Ja nyt isä seisoo tuossa. En pysynyt perässä, mutta ei kai ollut tarkoituskaan.
- Hei, Kikka. Mies sanoi ja istui sänkyni laidalle. Tuijotin jokaista vuorotellen. Sitten hoitaja tuli huoneeseen ja käskin mun istua pyörätuoliin. Mut vietäis tutkittavaksi. Kaikki katsoi silmä kovana toimitusta ja kun menimme käytävää pitkin johonkin huoneeseen, kuulin askelia takaani ja arvasin että ne seuras meitä.

- Kikalla on paha aivotärähys. Kikka ei saata muistaa nyt mitään, mutta kyllä muisti palautuu. Kylkiluissa näyttää olevan hiusmurtuma, mutta aikalailla iso semmoinen. Ei kuitenkaan ole täysin murtunut. Muuten ei ole mitään vikaa, lääkäri sanoi isälleni sekä veljilleni. Pian minut vietiin takaisin sänkyyn makailemaan. Pojat olivat tuoneet mulle kirjan mitä lukea ja musiikkia ja kaikkea mahdollista mitä voi olla. Eipä tulisi tylsää. Kaikki teki lähtöä ja kun ne oli ovella, suustani pääsi: - Kristian. Kristian kääntyi ja tuli takaisin. Hän katsoi muita kuin ajaakseen ne pois.
- Mitä mulle tapahtu? Kysyin ja en ollut edes varma, oliko Kristian oikea Kristian.
- Hmm.. Sä karkasit ja hyppäsit sillalta, mutta onneks sut kerettii noukkia ylös sieltä ennenku oisit hukkunu, se sano. - En mä haluu pelotella, mutta totta se on. Kristian kai huomasi että aloin täristä ja olin valkea kuin lakana. Kyyneleet alkoivat valua poskillani ja sopersin koko ajan “anteeksi” sanaa. Kristian halasi minua ja hyssytteli. Sitten se lähti ja jätti mut tänne vasten tahtoani. Olisin halunnut jo pois.

Lähettäjä: niiiinaa 
Päivämäärä:   15.10.10 13:26:57

Hyva tarina!! jatka :)

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   15.10.10 14:00:37

Lähden nyt viikonlopuksi lomaileen nii en pääse kirjottelee:) pitäkää ylhäällä!

Lähettäjä: Anna 
Päivämäärä:   15.10.10 20:13:37

Uppia!

Lähettäjä: Sideways 
Päivämäärä:   15.10.10 21:57:11

Ihanaa ;) Koita pitää hauskaa viikonloppuna minne ikinä nyt menetkään !

Lähettäjä: emppu 
Päivämäärä:   16.10.10 11:09:56

ui ihana :D jatkoa !

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   17.10.10 23:23:48

Huomenna tulee jatkoa, tänään en enää kehtaa alkaa kirjottelee:)

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   18.10.10 21:44:31

Sinä iltana en meinannut saada unta. Minulle oli illalla sanottu että hyvällä tuurilla pääsisin huomenna kotihoitoon. Olin niin innoissani, etten suostunut laittamaan nukkumaan. Jo oli aikakin lähteä himaan! Hoitaja tuli sulkee verhot ja laittaa valot kiinni.
- Hyvää viimeistä yötä, se toivotti ja katosi kannat kopisten käytävässä. Yritin saada unta, mutta en saanut. En millään. Päässäni pyöri miljoona eriajatusta, ja niihin piti saada vastaukset. Mutta päällimmäisenä oli: Miksi isi oli tullut takaisin? Kuka siitä välitti? Kysymykset pyörivät päässäni yhtenä pyörremyrskynä ja siihen taisin nukahtaa.

Aamulla iloinen hoitaja tuli aukaisemaan oven ja verhot. Kirkas päivän valo tunkeutui huoneeseen sokaisten silmäni. Hoitaja lallatteli iloisesti ja tyyliin hyppeli joka suuntaan. Kai se oli onnellinen kun mä lähden tänään. Kuten varmaa kaikki oli, kuten kotipuolessakin, luulisin. Nousin ylös ja hiiviskelin ikkunan eteen. Helikopteri lensi yläpuolella heiluttaen kaikkea mikä pystyi heilumaan. Puista irtosi syksyn värjäämiä lehtiä ja kuivaneet nokkospuskat rehottivat tuulessa. Siirryin ikkunasta ja laitoin kengät jalkaan. Sairaalan väki kun kehotti käyttämään kenkiä. Aukaisin takaoven ja menin pihalle istumaan. Ei tainnut olla enää mikään kauheamman lämmin ilma, sillä mua alkoi palellaa tosissaa pihalla.
Parin tunnin päästä lääkäri tarkisti mut ja totesi että olisin valmis lähtemään kotiin jos joku täysikäinen tulisi hakemaan mut. Niinpä jäin odottelemaan poikia, mutta yllätyksekseni isä saapasteli sisään.
- Mitä sä täällä teet, sähähdin.
- Pojat ei pääse ku ovat töissä, isä sanoi ja otti laukkuni jonka olin pakannut. Olin pukenut päälleni omat vaatteet.
- Ja mähän en sun kanssa lähde mihinkää, kivahdin. Isä lähti edellä kulkemaan ja mun oli pakko seurata sitä. En mä sairaalaan halunnut jäädä.

Autossa oli ahistavaa istua. Emme puhuneet toisillemme mitään koko aikana, isä vain ajoi ja mä katsoin ulos tympääntyneenä. Miksei Kristian voinut hakea mua? Piti sitte lähettää isi hakemaan. Inhotti. Kuvotti. Oksetti. Suljin silmäni ja yritin olla huomaamaton. Yritin muistella että tuo joka istui vieressäni, ei ollut isäni, vaan Kristian. Joka kerta kun aukasin silmäni, petyin. Isä siinä istui eikä kukaan muu.
Viimeinkin auto kaarsi kotitalomme pihaan. Isä otti laukkuni ja mä menin edeltä sisälle. Kylkiluihin sattui, mutta edes se ei estänyt mua olemasta iloinen kun viimein pääsin kotiin. Pojat eivät olleet kotona joten isä teki ruokaa. Pian hänen vaimonsa tuli pieni lapsi sylissään keittiöön. Näin parhaaksi lähteä huoneeseeni. Laitoin musiikin soimaan ja vähän siivoilin huonetta. Vaikka mun piti ottaa rennosti, en osannut. En yksinkertaisesti voinut olla tekemättä mitään. Siivottuani huoneen rojahdin sängylleni lepäämään.
- Hyss, hän nukkuu, kuulin jonkun sanovan. Ovi sulkeutui hiljaa ja sitten tuli ihan hiljaista. Vauva vain itki olohuoneessa ja hiljainen puheen sorina kuului. Nousin ylös ja aukaisin oven. Eeliel, Kristian ja isä seisoivat olohuoneessa vauva keskellään. Ihan ku ne oisi leikkineet jotain piirileikkiä. Mua alko taas oksettaa ja mun oli pakko mennä huoneeseeni. Miten oppisin sietää isää ja sen uutta perhettä?

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   18.10.10 22:28:21

Huomenna tulee lisää:)

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   19.10.10 13:36:17

Illalla istuin lukemassa kirjaa sängylläni kun Eeliel tuli huoneeseeni. Hän istui nojatuolille. Pistin kirjan muualle ja katselin Eelieltä. Eeliel oli tullut tosi paljon isään, jonkin verran äitiin. En vain osannut kunnolla yhdistää heitä ketään toisiinsa.
- Onko sulla nälkä? Se kysy viimein. Nyökkäsin ja menimme peräkanaa keittiöön. Isän vaimo heti syöksyi sinne hössöttämään, mutta ilkeä mulkoilu sai hänet pois pelistä. Mä tein oman iltapalani. Söimme Eelielin kanssa hiljaisuudessa ja Kristiankin liittyi seurueeseen. Isä oli lähtenyt pikkusen kanssa ajelulle, sillä se kuulemma rauhoittuu.
- Kikka hei, jos ees vähääkää tuntuu pahalta, sano heti meille, Kristian sanoi ja laittoi leipätarvikkeita takaisin jääkaappiin. Nyökkäsin ja nousin ylös. Olin todella väsynyt, joten päätin mennä nukkumaan. Omassa huoneessa oli tosi lämmintä mutta siltikin kaivauduin syvemmälle peiton kätköihin. Mulla oli tosi outo tunne. Ihanku se olisi ollut pelkoa, tai jännitystä. Jotain sen sekotusta. Enkä edes tiennyt mikä aihetutti tämän oudon tunteen.

Aamulla oli vaikea nousta ylös. Päätä ja kylkiä särki todella paljon mutta en kehdannut sanoa pojille. Ois vaa huolestuneet turhaan enemmän. Puin päälleni jotain ja menin keittiöön. Jostakin syystä mulla halutti tupakkia, joten otin Kristianin askista ja menin pihalle terassille. Kristian tappas mut jos sais tietää että poltan kotona. Sytytin tupakan ja vedin siitä muutamat pitkät askeleet. Sitten yhtäkkiä askeleet läheni terassia. En kerennyt piiloon, sillä isä ja Eeliel tuli nurkan takaa.
- Kikka mitä sä teet! Eeliel kysyi yllättyneenä. Noniin, nyt tuli kuolema! Vedin tupakin loppuun ja menin sisälle ja katosin omaan huoneeseen. Toivottavasti ne ei käräytä mua. Huoneen oveen koputettiin ja Kristian tuli sisään. Sydämeni alkoi hakata lujaa ja tuntui kun se ois tullu läpi rinnasta. Kristian istui nojatuoliin ja raivasi tilaa jaloillaan. Hän katseli huonetta ja arvatenkin hän laittaisi mut siivoon. Ensimmäisenä tietenkin saarna.
- En tienny et sä poltat, se huokas viimein.
- En mä poltakkaa, vastasin. Kristian otti semmoisen “älä jauha paskaa” ilmeen.
- Ihan totta, Kristian! Sanoin hieman vakavammalla äänellä.
- Miten mä voin uskoo tuota? Heti kun mun silmä välttää sä oot tekemässä jotain typerää! Se laukas. Kristian alko tosissaa suuttua ja se pelotti mua. Nousin ylös ja kyljestä kiinni pitäen juoksin sen ohi ovelle. Yllätyksekseni ovi oli lukossa ja kun yritin saada sitä auki, Kristian tuli taakseni, otti vyötäröstäni kiinni ja kanto huoneeseeni. Hän laski mut alas ja písti oven kiinni.
- Sä pysyt täällä, se sano ja hävis johonki. Kiivasta puheensorinaa alko kuulua keittiöstä ja sitten kuului töminää portaikosta. Kristian kai meni huoneeseensa.

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   19.10.10 21:17:44

No lukeeko enää kukaa=)

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   19.10.10 21:50:16

minä luen :))

Lähettäjä: --.- 
Päivämäärä:   19.10.10 22:31:11

mä luen :) en vaan kommentoi

Lähettäjä: <3 
Päivämäärä:   19.10.10 22:34:59

Lukee lukee :) lissäää

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   20.10.10 13:32:29

okei okei.. :) lähen tännää taas reissaileen niin että joskus illalla kai kirjoittelen:)

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   20.10.10 14:18:55

Myöhemmin isä ja sen vaimo lähti kauppaan. Poika jäi meille. Siinä se olohuoneen lattialla potki ilmaa ja tarkasteli meitä ja huonetta tiiviisti. Olisin mäki voinut mennä kauppaan, ainaha mä olin käyny. Mutta Kristianin mielestä olisin voinut polttaa tupakkia tai karata tai mitä tahansa! Sillä oli kuulemma luottamus mennyt muhun. Paskat, sanon minä. Istuin keittiössä syömässä ku Eeliel tuli keittiöön kantaen vauvaa.
- Mitä sä tiedät isästä? Kysyin. Yllätyin itsekin sanoja, enkä ollut ainoa.
- En enempää mitä sä, se vastasi ja näytti vaivaantuneelta. Valehtelet, mun teki mieli sanoa mut päätin pitää pääni kiinni. Miksi mua kiinnosti, kuinka paljon Eeliel ties isästä? Joskus en vaan ymmärtänyt itseäni. Tai jos totta puhuttiin, en enää ymmärtänyt itseäni. Ihan ku joku toinen ohjailis mua. Siltä musta tuntu. Havahduin kun vesisateesta näky autonvalot jotka vilahtivat ikkunasta sisään ja auto kaarsi pihalle. Autonovet pamahtivat kiinni ja kerkesin laskea useampia sekunteja ennen kuin isä ja sen vaimo oli sisällä.
Yhdessä purimme kauppakassit. Jokaíselle oli tuotu jotain hyvää, paitsi mulle. Syynä oli se, että isä ei ollut tiennyt mistä tykkään. Mutta uskoin että syynä oli joku muu, mitä ei mulle kerrottu. En tiiä olisinko edes halunnut tietää. Hely, isän vaimo siis alko tekee ruokaa ja hätisteli meidät pois edestä. Ilo mielin poistuin sen naisen tieltä. Menin huoneeseeni ja pistin musiikkia soimaan muiden ärsykkeeksi. En voinut olla ärsyttämättä ihmisiä. Ulko-ovi kävi. Pojat varmaa lähti töihin. Nyt mulla oli mahdollisuus lähtee ulos. Ei isä tai Hely välittäneet. ´
Odotin puolituntia. Isä nukku vauvan kanssa olohuoneessa ja Hely istu koneella yläkerrassa. Oivallinen hetki siis lähteä. Aukaisin oven hiljaa ja suljin sen samalla lailla. Hyppelin portaat alas ja juoksin kadulle. Kylkeen alkoi sattua muttei se mua haitannut. Olinpahan päässyt haukkamaan happea. Kävelin katua pitkin ilman päämäärää. Ihmisiä tuli vastaan ja osa oli tuttujakin. En viitsinyt jäähä porisee. Sitten tiesin mihin menisin. Menisin morjenstaa Henriä.
Kaksikymmentä minuuttia rämmittyäni metsässä pääsin Henrin ja niiden kotitalon pihalle. Juuri kun olin astumassa portaita ylös, kuulin kiivasta huutoa sisältä. Meidän perhe ei sittenkään ollut ainoat jotka riitelivät. Sitten askeleet läheni ovea ja se aukaistiin voimalla niin että meinasin litistyä oven ja seinän väliin. Antti jymisteli portaat alas ja kiiruhti autoonsa. Meni vain muutama minuutti ja Antin auto oli häipynyt pihasta. Vedin syvään henkeä koska olin unohtanut hengittää välikohtauksen aikana. Tyrmistyneenä menin sisälle ja vedin raskaalta tuntuvan oven kiinni. Mullakin oli raskas olo. Riisuin takin ja kengät ja menin eteisestä etsimään Henriä. Se istu keittiön pöydän ääressä pää käsiin nojaten. Se oli ku ei ois huomannutkaa mua.
- Hei, sanoin hiljaa niin että tuskin kuulu. Henri nosti päänsä ylös ja nyökkäsi.
- Mitä sä täällä, se kysy ihanko ei tietäis. Emmin hetken. Oliko virhe tulla?
- Morjenstaa sua, vastasin lyhyesti. Taas se vaan nyökkäsi ja alkoi keittää kahvia. Talo oli hiljainen ja meidän välillä oli todella vaivaantunu ilmapiiri. Se ahdisti.
- No, mitä me keksittäs? Se kysy ja näytti niinkö se olisi pidätellyt itkua tai jotain sen tapaista. Tuli taas hiljaista. Puistelin vain päätäni ja otin meille kupit kaapista. Hiljaisuuden rikkoi puhelimeni joka alkoi täristä ja soida taskussa. Näytössä vilkkui vaan numero.
- Kikka, vastasin.
- Hyvä että oot hengissä ku me Helyn kanssa ihmeteltiin mihin sä lähit, kuului isän ääni. Niinpä tietenkin. Mistä se oli munki numeron saanu.
- Jep, olen. Oon kaverilla, sanoin.
- No tuuhan kotia ettei pojat huolestu. Ne tulee iha just töistä että kannattais tulla ennen niitä.
- No ei mulla oo kiirettä. että kiitos vain huolenpidosta, sanoin ivallisesti ja löin luurimen korvaan. Ei mua kiinnostanut oliko pojat huolissaan vai ei, kyllä ne jossain vaiheessa alkoi hyväksyä että mullakin oli elämä. Henri kaato meidän mukeihin kahvia ja maitoa.
- Kuka se oli? Se kysy.
- Isä. Sillä muka kiinnosti missä mä oon, ja se käski tulla himaan ennen poikia. Ihanku sillä kiinnostas.
- Ehkä sillä kiinnostaa. Ihan vaan ystävänä sanon, että eikö olisi aika hyväksyä isäs elämääs. Menin hiljaiseksi. Ihanku kissa olisi vienyt kieleni. Se mitä Henri sano, sai mut miettii iha tosissaa. Ehkä oli aika hyväksyä se, että isä oli tullut takaisin. Mutta kumminkin, sitten kun olen hyväksynyt sen, se lähtee.
- Niin ehkä, vastasin viimein. - Mut hei, ei ajatella nyt mitää ikävää! Tehää jotain hauskaa, kehotin ja Henri nyökkäsi. Tästä vierailusta taisi tulla ikimuistoinen.

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   20.10.10 14:35:58

Kahvit juotuamme kävimme tupakilla. Olimme yhä hiljaisia ja vaivautuneita. Yritimme molemmat piristää toisiamme ja hetken verran olimme onnistuneita siinä. Mutta loppujen lopuksi meillä molemmilla oli paljon ajateltavaa. Mutta nyt ei ollut sen aika, joten kysyin: - Ootsä koskaa käyny kalalla? Henri naurahti ja vastasi: - Olen. Miksi?
- Ajattelin että voitas mennä kalaa. Eihä meillä oo varmaa mitää muutakaa tekemistä? Henri naurahti uudestaan ja repesi sitten pahemman kerran.
- Sä oot iha sekasi! se sano ja nauroi yhä. Liityin seuraan ja heti meidän ilmapiiri parani. Enää se ei ollut ahdistunut tai synkkä, vaan iloinen niinkö sen pitikin olla. Tumppasimme tupakit ja nakkasimme ne metsään. Sitten Henri kietoi kätensä olkapäideni ympärille ja talutti mut sisään. Menimme sen huoneeseen ja Henri kaato mut sen sängylle. Poika alkoi kutittaan mua joka puolelta ja laitto päänsä mun lähelle. Yhtäkkiä sen huulet hapuilivat mun omia ja vastasin sen pusuun. Hetkessä se oli ohi ja Henri tuli vasemmalle puolelleni makaamaan. Se asetti kätensä mun mahan päälle ja anto sen levätä siinä. En ole ollut koskaan näin lähellä ketään. Kukaan ei ollut kiinnostanut musta tai sitten mä en oo ollut kiinnostunut niistä. Mutta nyt tuntu siltä, että Henri lämmitti mun sydäntä. Mä taisin olla ihastunut.
- Mikä on sun elämässä tärkeintä? Henri kysy yhtäkkiä. En mä osannut vastata mitään, joten tyydyin vastaamaan: - En tiiä. Ennen oli äiti. Äiti oli ihanin ihminen mitä mä tiesin. Jos saisin ne ajat takas mitkä oon menettänyt, olisin onnellinen. Tosi onnellinen. Entä sun elämässä?
- En mäkään tiedä. Mun äiti ja isä on ulkomailla. Ne on aina. Isällä on työpaikka ulkomailla ja se raahaa äidinkin aina mukana. Jotten me ollaan Antin kanssa melkein aina kahdestaan kotona. Tuntuu ku mulla ei edes olisi vanhempia.
- Ei oo mullakaan. Mulla on vaan Kristian ja Eeliel. Niidenkaa mä oon elänyt varmaan jotain puolivuotta sen jälkeen ku äiti delasi, sanoin. Tuli taas painostava hiljaisuus.
- Mitä sun äidille kävi?
- Se kuoli autokolarissa, vastasin ja tunsin kuinka kyyneleet polttivat silmäkulmani. Ei edelleenkään ollut helppoa puhua äidin kuolemasta. En ollut vielä täysin hyväksynyt sitä enkä tulisi koskaan hyväksymään.
- Onhan sulla isä, se muistutti.
- Nii on. Mut se jätti meidät ku mä olin 3-vuotias. Ja nyt se on tullut takas meidän elämään enkä mä osaa hyväksyä sitä. Tuon sanottua Henri hymähti ja otti mut kainaloon. Siinä oli tosi lämmin olla enkä olisi koskaan halunnut pois siitä.

Me oltiin taidettu nukahtaa. Heräsin Henrin kainalosta ja enkä tajunnut mistään mitään. Kello oli vähän yli seitsemän illalla ja puhelimessani oli 5 vastaamatonta puhelua. Henri nukku vielä joten menin toiseen huoneeseen soittamaan. Valitsin Kristianin numeron ja annoin hälyyttää.
- Voi jumalauta Kikka missä sä oot?
- Kaverilla edelleen, sanoin hiljaa ettei Henri heräis. - Henrillä siis, lisäsin.
- Nii justiin. Millo ajattelit himaa? Kristian kysy.
- Sopiiko et jään yöksi ku Henri joutus olee muute yksin. Kristian mietti hetken ja sanoi sitten joo. Suljin puhelimen ja menin Henrin kainaloon takaisin nukkumaan.

Lähettäjä: <3 
Päivämäärä:   20.10.10 15:11:21

Oij ihanaa <3

Lähettäjä: emmi- 
Päivämäärä:   20.10.10 19:32:43

voi ei miks tää kirjottamine nyt loppu ? x) olen jo niin koukussa ku olla voi <3 aria on niin ihana, että... en osaa sanoo <3 jatkas nytte nii pääsen lukee, jos et jatka, niin saanko linkataa tän mulle ylös, et voin lukee tätä myöhemmin? ei oo tarkotuksena kopiointi tai mitään muta, linkkaan tän vaa ylös ja luen jatkoo myöhemmin, sitte ku sitä ilmestyy :)

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   20.10.10 22:56:28

kyllä mä jatkan, mutta on yleensä aika paljon menoa niin ei kerkee kauheesti kirjotella ku iltasin ja sillonku kerkee:)

Lähettäjä: MammaMiia 
Päivämäärä:   21.10.10 03:52:03

Taa on ihana tarina :>> Kirjotat usein mika on hyva juttu!
mut hei jatkooo!

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   21.10.10 14:16:39

Heräsin siihen kun Henri tökkäsi kylkeen ikävästi. Katsoin poikaa silmät sirrillä ja tajusin sen pitävän kahvikuppia kädessään jota se tarjosi mulle. Otin kupin vastaan kiitollisena ja join sen melkeen heti tyhjäksi. Menin keittiöön ja Henri seurasi perässä ku hai laivaa. Laitoin kahvi kupin tiskialtaaseen ja päätin tiskata sen samalla. Tiskasin Henrinkin kupin vaikka se niin sitä vastusti.
- Ei sun ois tarvinu, se sano ja istahti keittiön pöydän ääreen. Kello näytti vähän yli kahdeksaa illalla.
- Ei siitä ollu mitää vaivaa. Himassaki aina joudun tiskaa, sanoin ja istuin pojan vieree. Henri alkoi rullata sätkää meille molemmille. Ne käärittyään me mentiin takaovesta terassille polttamaan.
- Sopiiko et jään yöksi, kysyin rikkoen hiljaisuuden. Henri teki muutaman savurenkaan ja nyökkäsi sitten myöntävästi.
- Nii halusitsä lähtee sinne kalaa? Se kysy ja lähti laskeutumaan portaita. Henri katosi johonkin latoon ja toi mukanaan kaksi onkea. Se virnisteli ja laitto ne seinää vasten nojaamaan.
- Sä oot hullu, sanoin nauraen. Henri tuli ihan lähelle, nakkasi tupakin pois ja nosti syliinsä. Poika alkoi pyöritellä mua ympäriinsä ja me päädyttiin pusikkoon makaamaan. Vedin tupakista muutamat savut ja nakkasin sen menemään. Henri nousi ylös ja samalla veti mutkin ylös. Henri lähti edeltä sisälle ja mä menin perässä kompuroiden pojan isoihin kenkiin mitkä olin nyysiny terassilta. Riisuin kengät ja Henrin tavoin nakkasin ne vaan jonnekin. Henri läsähti sohvalle ja meni tähtiasentoon, niin että mä en mahtunut. Joten menin istumaan nojatuoliin.
- Etsä tuukkaa tänne? Se kysy jotenkin sarkastisesti. Naurahdin kuivasti ja menin sen jalkopäähän istumaan.
- Kelpaako?
- Ei. Menin sen kainaloon makoilemaan ja se kuulemma kelpasi.
- Onpa herra vaativa, sanoin ja vastaukseksi sain sen että lensin alas sohvalta pehmeästi. Vetäisin vahingossa pojankin mukana ja makoilimme päällekkäin lattialla. Henri nousi ylös sohvalle ja auttoi mutkin sinne. Sitten ovi kävi ja Antti tuli horjuen sisään. Se viittoili Henriä lähtee mukaansa. Henri nousi sohvalta ja meni Antin kanssa ulos. Jäin yksin olohuoneeseen katsomaan televisiota.

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   21.10.10 14:26:27

Henri tuli sisään taluttaen isoveljeään. Henri vei Antin sen omaan huoneeseen nukkumaan ja tuli sitten oven sulkien olohuoneeseen. Se istahti sohvalle ja laski päänsä käsiinsä.
- No, kysyin lempeästi. En halunnut olla tunkeileva, mutta mulla vaivasi mikä Henrillä oli. Poika nosti päänsä, paino mut hellästi makuullee ja tuli itsekin viereen makaamaan.
- Antti oli nii päissää että hyvä että muisti mikä maa tai valuutta, se lausahti ja vaihteli kanavoja. Sitten se päätti antaa näkyä jonkun elokuvan. Elokuva kertoi kahdesta lapsesta jotka joutui matkalla niiden vanhemmista eroon. Ne hyppäs väärää lentokoneeseen ja ne meni ihan muualle mihin niiden vanhemmat. Elokuvan oli varmaan tarkoitus kertoo siitä ku ne lapset seikkaili, mutta siitä sai ihan erikäsityksen. Mut riippu kai ihmisestä sekin. Elokuva loppu siihen kun ne lapset pääsi kumminkin takaisin vanhempiensa luokse. Kaikki ítki. Haikea mutta onnellinen loppu. Mä tykkäsin onnellisista lopuista, mut mä uskoin vahvasti siihen et mun tarina ei lopu onnellisesti. Eihän mikään mun elämässä lopu onnellisesti. Havahduin ajatuksistani Henrin kuorsaukseen. Poika oli nukahtanut - hyvä ettei jo alkuteksteillä.
- Henri, Henri! Suhisin pojan korvaa ja se nousi äkkiä ylös säikähtäneen näköisenä. Päästin pienen naurunremakan.
- Mennäänkö sun huoneeseen nukkuu?
- Joo, se mutisi. Heti ku oltiin päästy sänkyyn, Henri nukahti. Mut mä en meinannu saada unta. Mut sitten kun nukahdin, näin unta et mut oli kaapattu ja viety johonkin autiomaahan. Mut hylättiin sinne kuolemaan. Heräsin kumminkin kun Henri käänsi kylkeään ja höpisi omiaan. Onpas ihana yö, mutisin hiljaa ´ja nukahdin.

Lähettäjä: pumpum 
Päivämäärä:   21.10.10 15:18:10

Oi aivan ihana :) Jatka!:)

Lähettäjä: <3 
Päivämäärä:   21.10.10 18:38:28

jatkoa :)

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   21.10.10 20:26:11

Aamulla oli sammonen olo kuin olisi ollut tosi paha krapula. Mua väsytti ja oli paha olo. Henri sentään näytti virkeältä ja iloiselta. Se toi mulle aamiaisen sänkyyn ja hyvillä mielillä kävin ruokaan kiinni. Anttikin oli selvinnyt eilisillasta. Pojat eivät puhuneet toisilleen mitään, ihanku niiden välillä olisi sattunut jotain vakavampaa. Syötyäni Henri vei astiat keittiöön ja tuli takaisin huoneeseensa. Aloin pukea päälle ja laitoin hiukset ihme nutturalle. Saisinkohan enää koskaa pompulaa pois takkuisista híuksistani? Henri puki kans päälleen puhtaat vaatteet ja sen jälkeen mentiin tupakille. Tai no Henri poltti ja mä olin vaan mukana.
Myöhemmin mun piti lähtee himaan. Ovella Henri anto mulle pusun ja sano: - Katellaa. Lähin kulkee metsäpolkua pitkin kodalle. Henri oli sanonut että autotie oli pitempi mitä tämä reitti. Ja mulle kelpasi lyhyt reitti erittäin hyvin. Väsymys oli ottanut musta todellisen vallan ja tuntui kun jokainen ruumiinjäseneni olisi ollut lyijyä. Oli todella raskas oli. Metsä vaihtui pian kävelytiehen jota pitkin aloin astella. Samalla alkoi sataa lunta. Ensilumi. Kun olin kotikulmilla, oli jo kivasti lunta maassa. Aukaisin meidän kitisevän ulko-oven ja menin eteiseen. Riisuin takin ja laitoin sen naulakkoon. Kristian ja Eeliel istui keittiönpöydän ääressä juttelemassa, muuten talossa oli hiljaista.
- Oliko kivaa, Kristian kysy. Nyökkäsin ja päätin mennä suihkuun.

Suihkun jälkeen puin päälleni uudet farkut, topin ja hupparin. Pojat olivat lähteneet töihin ja isä lapsineen ja vaimoineen olivat kuulemma lähteneet takaisin sinne mistä oli tullutkin. Hyvä vaan. Ei kannattanut alkaa sopimaan yhtään mitään ku oli arvattavissa että ne häipyis kumminkin. Söin vähän ja menin katsomaan televisiota. Puhelimeni alkoi täristä hupparin taskussa ja näytöllä vilkkui Niilon numero.
- Hei, sanoi Niilo.
- Moro, vastasin.
- Mikset sä oo koulussa? Se kysy ja ajatuksiini tuli mielikuva Niilosta joka istui kiltisti koulunpenkillä.
- En päässy tulee mut tuun huomenna, sanoin ja toisesta päästä kuulu “ok” ja tuuttausta. Totta tosiaan, tänäänhän oli maanantai. En ole ollut varmaan puoleen kuukauteen koulussa, joten mut varmaa potkittais ulos sieltä. Tärkeintä oli kumminkin ettei sossut ollu kimpussa koko ajan. Tai niinhä mä luulin.
Joskus iltapäivällä pojat tuli himaan. Kristian alkoi tekemään ruokaa ja alettiin Eelielin kanssa pelaamaan pleikkarilla jotain kilpa-autopeliä. Eeliel voitti kaksi ensimmäistä ottelua, sitten mä rupesin viemään voittoja. Eeliel suuttui leikisti ja esitti mököttävänsä. Jatkoimme kuitenkin pelin pelaamista mutta Eeliel luovutti ku ei voittanu enää mua. Sitten Kristian tuli pelaa mun kanssa ja se vei kaikki erät. Pojat pelasivat yhen ottelun ja Eelil hävisi. Aina Eeliel hävisi ja me leikillä haukuttiin sitä paskaksi. Ei se ottanut nokkiinsa. Meillä oli tosi hauska iltapäivä.

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   21.10.10 22:37:07

Syönnin jälkeen lähdin käymään Eelielin kanssa kaupassa. Kävelimme lumisateessa lähimpään kauppaan ja kiersimme hyllyjen välissä katellen mitä me ostettas.
- Mitä me tarvitaan? Kysyin ja nakkasin leipäpaketin koriin.
- Sit vielä voita, maitoo, jotain makkaraa ja herkkuja, Eeliel luetteli ja meni hakemaan tuotteita. Tyypillistä pojille ostaa aina makkaraa. Mä en tykänny siitä yhtään. Eeliel tuli kantaen koria ja me mentiin kassalle. Eeliel maksoi ostokset ja mä pakkasin. Sitten takaisin lumisateeseen. Mulle tuli mieleen Eppu Normaalin laulu, takaisin sateeseen. Se alko soida päässä ilkeästi.
Kotona Kristian oli siivonnu sillä välin ku me käytii kaupassa. Se oli imuroinu, tiskannu ja siivonnu vessan mitä se tekee tosi harvoin. Purin kassin ja menin poikien kanssa katsomaan televisiosta jotain tylsää dokumenttia. Kellokaan ei ollut vasta kuin vähän yli seitsämän illalla. Aika tuntui menevän hitaasti mutta siltikin niin nopeaa. En tajunnut ees kuinka nopiaa se oli mennyt. Pojat sammutti television ja kukin meni omaan huoneeseensa. Mä menin käymään suihkussa ja menin sitte nukkumaan.

Aamulla herätyskello soi korvani vieressä ja herätti mut täydellisesti. Puin päälle farkut ja lämpimän fleecehupparin ja aloin meikkaamaan. Meikkasin aina kevyesti. Hiuksetkin laitoin ojennukseen ja kun olin valmis, menin keittiöön haukkamaan jotain aamupalaa. Eeliel oli tehny munakasta josta se raski antaa mullekki vähäsen. Syötyäni pesin hampaat ja kastelin koulukirjoja mukaani. Sitten pakkasin repun, laitoin takin päälle, etsin lapaset ja lähdin kouluun. Lumi oli sulanut pois ja maassa oli vain isoja vesilätäköitä. Mulla ei ollu edes pitkä matka kouluun, se sijaitsi kaupungin laitamilla. Olinkin jo aika pian koulussa ja istuin käytävällä odottelemassa tunnin alkua. Niilokin syöksyi jostakin istumaan pöydälle viereeni ja höpisi jotain ihmettä. Sitte opettaja Jaanila ilmesty opettajanhuoneesta ja päästi meidät luokkaan.
- Minun pitää katsoa muutakin luokkaa niin menkää sisälle ja ottakaa kirjat esille, Jaanila sano ja häipyi johonkin. Istuimme Niilon kanssa luokan perälle ja muutamat lissut tuli meidän teen istumaan. Ne hihitti jotain ja alko meikkaa. Voin sanoa että melkeen inhoon pissiksiä. Sitte Jaanila tuli sisään ja käski niiden lopettaa. Olin melkein vahingoniloinen.
- Noniin avatkaa kirjat, Jaanila sano. Laiskasti kaikki aukas kirjat. Ei voinut vissiin vähempää kiinnostaa.

Loppu koulupäivä meni haukotellessa ja evvk -asenteella. Niilon kanssa käveltiin yhtä matkaa pois koulusta mutta tiemme erosi kun Niilo lähti erisuuntaan. Kävelin hiljaista katua pitkin himaan. Himassa ei ollut ketään kotona, oli ihan hiljaista. Paluu normaaliin arkiin, ajattelin ja nakkasin repun eteisen lattialle takin seuraksi. Menin keittiöön ja tekaisin itselleni nuudeleita. Asetuin keittiönpöydän ääreen syömään ja lukemaan miljoona kertaa luettua aku ankkaa. Syötyäni menin omaan huoneeseen ja läsähdin sängylle ku puolikuoliaana.
Ovi kävi ja kuulu ryminää eteisestä. Havahduin siihen. Olin maannut tässä 45 minuuttia nukahtamatta. Ihme. Kristian tuli huoneeseeni kai tarkistamaan olinko kotona. Mulla oli jotenkin tokkurainen olo. Nousin ylös ja käskin jonkun keittää kahvia.
- Eikö meille voitas oikeasti hommata se tietokone, narisin taas vaihteeksi. Olimme keskustelleet miljoonia kertoja aikaisemminkin tästä aiheesta ja aina Kristianin vastaus oli joko ei tai ehkä. Mut sen viisari taisi kallistua enemmän “ein” puolelle. Kristian puisteli päätään ja katosi keittämään kahvia. Eelil meni huoneeseensa vaihtaman vaatteet. Mitähän tästäkin päivästä tulisi?

Tulee aika lyhyinä pätkinä ;/

Lähettäjä: riina- 
Päivämäärä:   22.10.10 00:35:28

aaw, ihana tää ! :) ♥

Lähettäjä: asdfghjklöä 
Päivämäärä:   22.10.10 14:10:31

ihana :)) kirjotappas lisää, tää on oikeesti yks parhaimmista mitä oon täällä lukenu :)

Lähettäjä: emmi- 
Päivämäärä:   22.10.10 15:20:59

nii, mustki parhaita lukemiani kirjotusvirheitä bongasinn pari- kolme tuolt parist viimesest päkäst. :) muuten iha mahtava <3 menis jo sen henrin kaa yhee ; D jatkaisitko vaik ttänä iltna?? en malta oottaa yhtää x)

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   22.10.10 17:45:16

heei lukijat, tuli taas menoa viikonlopuksi kun syysloma alkoi. Eli en kerkee kirjotella yhtää, ellen raahaa konetta mukana:) mut pitäkää ylhäällä, kirjottelen viimestää sunnuntai tai maanantai iltana! :)

Lähettäjä: riina- 
Päivämäärä:   25.10.10 00:37:17

odotellaan. :--)

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   25.10.10 18:36:04

Myöhemmin illalla sain päähäni käydä Henrin luona kylässä. Puin takkia päälle kun Eeliel tuli eteiseen ja ilmoitti kävelevänsä mun kanssa hetkisen aikaa samaa matkaa. En jäänyt ihmettelemään, koska aikaisemmin Kristian oli kertonut kuinka yksi hänen kaverinsa oli hakattu pimeällä kujalla sairaalakuntoon asti. Se ei halunnut että joutuisin kulkemaan yksin pimeällä. Mulle se passasi, en mäkään halunnut tulla hakatuksi, etenkin kun se hakkaaja oli vielä vapaalla jalalla. Mutta eihän se naisen kimppuun kävisi, tai niin kaikki aina oletti. Takin puettuani ja kengät jalkaan laitettuani astuin pimeään Eeliel kintereilläni. Lähdimme kulkemaan katua pitkin kunnes mä saavuin risteykseen mistä mun pitäs päästä Henrin luo. En halunnut näin pimeällä enää kulkea metsän kautta. Eeliel kääntyi ja käskin sen olla varovainen. Mielummin se hakkaaja varmaan Eelielin hakkaisi kuin mut. Lähdin kävelemään pientä tietä jota ei valaissut mikään valo. Kuukaan ei loistanut taivaalla. Tie mutkitteli paljon ja siinä oli todella paljon ylä -ja alamäkiä. Kuitenkin pääsin perille.

Henri päästi mut sisään ennen kuin olisin jäätynyt. Mua paleli tosissaan ja Henri keitti mulle kuumaa kaakaota. Anttikin tuli tervehtimään, vähän heikolla hapella kylläkin. Sille oli kehittynyt tavallaan alkoholiongelma. Kaakao oli valmista ja Henri oli tehnyt sitä itselleen ja Antillekin asti. Kolmestaan joimme keittiössä kaakaot, sitten kävimme tupakilla. Henri kertoi samalla jostain tytöstä kun poltimme tupakkia. Tämä tyttö on roikkunut Henrin mukana jo puoli vuotta. Se luulee että se ja Henri seurustelee, vaikka Henri on sanonut että sillä on joku muu kierroksessa. Mutta tyttö ei usko. Tunsin kuinka mustasukkaisuus iski muhun, vaikka tiesin että mulla ja Henrillä oli juttua eikä se mua pettäs. Tai no en voinut olla niinkään varma. Tupakit poltettuamme menimme sisään ja katsomaan Antin seurana jotain elokuvaa mikä kertoi maailmanlopusta 2012.
Kun kello oli vähän yli 9 illalla, oli mun aika lähteä himaan takas. Henri lupas lähtee saattelee ettei mun tarvis kävellä yksin. Matkalla Henri halusi pitää musta kiinni ja mä pidin siitä. Se jotenki lämmitti mun kylmää sydäntä. Matkalla olimme hiljaa ja kuukin oli tullut pilviverhon läpi näkyviin. Tällä kertaa se valaisi meidän tietä. Meidän onnellista matkaa. Kun tie loppu, Henri suuteli mua pitkään. Loppumatkan leijailinkin himaan, tuskin edes huomasin mitä takanani tapahtui. En ollut pistänyt merkille, että takanani käveli mustaan pukeutunut mies. Kun saavuin kotikulmille, joku vetäisi mut pusikkoon ja käski olla hiljaa. Sitten se joku vetäisi aseen esiin ja osoitti sillä miestä joka oli kävellyt takanani koko matkan.
- Lähe meneen tai mä ammun, ääni sano. Kristian! Mitä ihmettä tämä oli nyt? Mustaan pukeutunut peruutti ja lähti juoksee. Kristian päästi musta irti ja käski mennä sisään. Olin todella järkyttynyt ja tajusin tuskin mistään mitään.

Kun olin päässyt sisään, Kristian laittoi aseen hattuhyllylle johonkin laatikkoon.
- En tiennyt et sulla on ase, sanoin ja hymyilin, tai no yritin mutta siitä tulikin vain virnistys.
- Pitää se olla varmuuden vuoksi, se sano ja meni olohuoneseen katsomaan televisiota Eelielin seuraksi. Tästä asiasta ei siis ilmeisesti puhuttu enää. Yhä vähän shokissa päätin mennä käymään suihkussa ennen nukkumaan menoa.
Nopeasti suihkussa käytyäni puin yövaatteet päälle ja kietoin pyyhkeen päähäni. Söin iltapalaa ja menin huoneeseeni lukemaan. Puhelimeeni oli tullut muutama puhelu Henriltä. Kun soitin takaisin, poika ei enää vastannut. Kai se oli vaan halunnut tarkistaa olinko päässyt himaan ehjänä. Olinhan mä, ainakin melkein. Olisin halunnut kertoa Henrille mitä oli tapahtunut, mutta en halunnut järkyttää sitä turhaan. Olisihan se voinut käydä yhtä hyvin Henrinkin kimppuun, mutta se oli päättänyt valita mut, viattoman ihmisen. En jaksanut miettiä sitä asiaa sen enempää, vaan aloin lukemaan kirjaa mikä kertoi tytöstä joka oli nakattu ulos sen omasta kodista. Kirja oli surullinen, mutta hyvä ja koukuttava. Mä pidin siitä kirjasta.
Aikani luettua kirjaa mua alkoi väsyttää ja päätin laittaa nukkumaan. Kello oli melkein jo kaksitoista. Laskin kirjan yöpöydälle ja laitoin herätyksen soimaan aamulla. Otin pyyhkeen pois päästä ja sammutin valot. Oveen koputettiin ja sanottiin hyvät yöt kaikille.

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   25.10.10 19:17:09

Aamulla herätys kello säikäytti mut melkein puoli kuoliaaksi. Puin vaatteet päälle ja laitoin hiukset. Laiskotti sen verran että en jaksanut meikata. Eikä mun tarvinnut yleensä meikatakaan ku mulla oli aika hyvä iho. Talossa oli mukavan hiljaista ku pojatki oli menny töihin. Kristian oli jättänyt mulle lapun missä se käski mun käydä tänään kaupassa ja tehdä ruokaa. Molemmilla menisi kuulemma myöhempään mitä normaalisti. Otin rahat pöydältä, söin nopeasti aamupalan ja lähdin kouluun.

Koulupäivä oli tylsä kuten normaalisti. Ensimmäisellä tunnilla opettaja saarnasi jostain, toisella tunnilla meillä ei ollut opettajaa, kolmannella tunnilla opettaja opetti tylsää juttua ja neljännellä tunnilla meillä oli atk:oota. Nyt kävelin lähimpään kauppaan ja kävin ostamassa ruokaa. Mulla oli vähän valinnanvaikeuksia ku en tiennyt mitä ruokaa tekisin. Päätyin kumminkin spagettiin ja jauhelihakastikkeeseen. Siitä tykkäsi kaikki.’
Himassa aloin tekemään ruokaa. Kello oli vasta vähän yli neljä iltapäivällä ja pojat tulisi suunnilleen viiden taikka seitsämän maissa. Tai sitten niiden välissä. Laitoin spagetin kiehumaan ja paistoin jauhelihan. Sitten kaadoin jauhelihaan vettä ja sekoitin siihen jauhelihakastikkeen jauhot. Kun ruoka oli valmista, laitoin ne kylmälle liedelle liesituulettimen alle. Sitten menin katsomaan televisiosta jotain tylsää ohjelmaa. Eihän meillä ollut tietokonettakaan, joten ei voinut surffata netissä. Televisiosta tuleva ohjelma käsitteli tietoja eläimistä joita ei oltu koskaan ennen tutkittu. Ohjelma oli ihan mielenkiintoinen, pakko myöntää.

Lähettäjä: Jetaime 
Päivämäärä:   25.10.10 19:29:13

JAtkoa! (:

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   27.10.10 12:57:53

Meikä on vieläki lomailemasssa nii kirjottelen kuhan kerkeen:)

Lähettäjä: ankku 
Päivämäärä:   27.10.10 19:57:32

oi jatkoa!!

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   28.10.10 16:20:45

Parin tunnin päästä, kun kello oli melkein seitsemän, Eeliel tuli himaan töistä. Kristiania ei näkynyt, joten päättelin sen jääneen töihin vielä hetkeksi. Ohjasin Eelielin syömään ja söin itsekin. Meinasi olla semmoinen nälkä, ihanku mua ei oltaisi koskaa ruokittu. Syönnin jälkeen päätimme pelata supermariota, mun lempipeliä. Siinä pelissä mä aina vein kaikkia ihan reilusti. Kristian oli voittanut mut siinä pelissä vaan muutaman kerran, mutta yleensä mä aina vein.
Eeliel halusi pelata vielä jotain rallipeliä mitä mä en osannut paskan vertaa. Mutta ei se meitä haitannut, me pelattiin vaikka meni paskasti. Se oli vähän niinkö et me pidetään yhtä, vaikka menis tosi huonosti. Eeliel vei reilusti kaikki radat ja voitot, mä tulin aina viimeisenä tai toiseksi viimeisenä maaliin. Yhtäkkiä alakerrassa ovi kävi ja Kristianin hahmo näkyi liikkuvan alakerrassa. Ison eteisen täytti pieni naukuminen ja kehräys. Menin alakertaan Eeliel perässäni ja kurkistin ruskeaan laatikkoon missä oli sininen riepu päällä.
- Kissanpentuja! Henkäisin ja olin ihan ällikällä lyöty. Nostin rievun pois laatikon päältä ja otin yhden piki mustan kissan syliini. Pentu katsoi mua ja puski sitten päällään mua leukaan.
- Eräs mun kaveri oli pelastanut ne tulipalolta. Se ei voinut pitää näitä, joten se anto mulle nää ku se muisti sut. Sähän oot Kikka eläinrakas?`
- Joo olen, sain sanotuksi. Olin aina tykännyt kissoista, mutta äidin allergian takia meille ei koskaan otettu sellaista. Mutta nyt, pitkä ikäinen toiveeni oli toteutunut. Me saatiin kissoja!
- Onks nä meidän?
- No, nyt on, tuli vastaus. Päätimme raahata kissapennut ja niiden emo mun huoneeseen. Siellä niillä olisi hyvä olla.
- Ne kissanpennut on jotain 2-3 viikon ikäisiä, Kristian sano. - Ja jos näyttää siltä että ne on sairaita, pitää mennä eläinlääkäriin, se jatko. Nyökkäilin vain ja katsoin kissanpentuja. Niitä mä olisin voinut katsoa vaikka koko loppu elämäni! Lähdin kumminkin pois kun Kristian käski jättää ne rauhaan.

Nukkumaan meno aikaan en meinannut saada millään unta kun kissanpennut inisivät ja huutivat. Emokin raakkui niille minkä kerkesi. Mut kai se oli kissojen kanssa tämmöistä asua saman katon alla. Emo söi kuin hullu, olihan se tosin laihakin, mutta pennut oli melko tuhdissa kunnossa. Ne vaan söivät, nukkuivat ja olivat. Plussana huusivat. Tai itkivät. Jossain vaiheessa kumminkin nukahdin, mutta heräsin siihen kun emo hyppäsi sänkyyni nukkumaan. Kissanpennutkin oli jopa hiljaa.
Aamulla ensimmäisenä ruokin emon. Emme tienneet niiden nimiä, joten ristimme emon Lahjaksi. Pennuille emme uskaltaneet antaa nimeä, kun emme tienneet mitä sukupuolta ne edusti. Hoitelin vähän aikaa pentuja, sitten puin päälleni ja meikkasin. Hiukset puolestaan sai olla miten halusi. Oli uusi koulupäivä, eikä mua huvittanut pätkän vertaakaan mennä. Mutta kumminkin raahauduin kouluun ja pian seisoinkin koulunportin pielessä vetämässä viimeisiä sauhuja tupakista Niilon kanssa.
Ensimmäinen tunti oli jotain tylsää uskontoa. Opettaja puhu meille jostain asiasta, minkä olimme ennenkin käyneet läpi monta monituista kertaa. Mutta ainahan meille piti opettaa kaikki moneen kertaan, eihän meille muuten menisi aivoon. Sitä meiltä oli meidän koulun rehtori, Ilpo Tasamaa. Ei meidän luokkalaisilla yleensä kiinnostanut mikään asia, mutta nyt kaikkien naamataulu olio liimattuna ikkunaan.
- Mitä siellä nyt on, kivahti uskonnon opettaja ja meni itsekin katsomaan ikkunasta. Hän itsekin jäi seisomaan siihen, ihanku lasittuneena. Yhtäkkiä palohälyttimet pärähtivät soimaan ja kaikki juoksivat yhtenä massana ulos. Itse jäin porukan hännille, ei mulla muutenkaan ollut mikään kiire ulos. Kerkesin ottaa kamppeenikin mukaan.
- Onko kaikki kunnossa, opettaja Vierimaa huolehti ja jätti meidän luokkalaiset metsän reunaan seisomaan. Kaikki vain katsoi kuinka tulipalo levisi pukukopeista isoon koulurakennukseen.
- KOULU PALAA TUOKAA ÄKKIÄ BENSAA, joku huusi mutta tukki kumminkin suunsa nopeasti. Taisi Ilpo Tasamaa olla nyt tosi iloinen kun koulukin paloi. Paloautoja alkoi tulla solkena koulualueelle ja meitä käskettiin siirtymään kauemmas, ehkä jopa lähtemään himaan. Olipa koulupäivä. Emme kerenneet edes kauas, kun kuului kauhea pamahdus ja ihmisten huutoja. En uskaltanut kääntyä katsomaan, vaan suljin silmäni. Sekunnit kuluivat eikä mitään tapahtunut enää. Olin vain jäykistynyt paikoilleni, ihanku taju olisi mennyt. Viimein Niilon vetäisemänä lähdin pois koulualueelta muiden mukana. Käännyin vielä kerran katsomaan takaisin. Meidän koulu oli enää pelkkänä raunioina.

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   28.10.10 19:28:47

Himassa ei ollut ketään. Pojat oli töissä ja kissanpennut olivat löytäneet emonsa kanssa piilopaikan. Niilon kanssa metsästimme kissoja vaikka kuinka kauan, viimein löysimme ne Eelielin sukkalaatikosta. Tulisi Eeliel olemaan iloinen kun kissaperhe on muuttanut sen sukkalaatikkoon. Jätimme ne sinne kun kaikki näytti nukkuvan. Jätimme emolle ruokaa ja menimme käymään tupakilla. Tupakoitsemisesta oli tullut mullekin tapa. Paha tapa.
Niilo lähti vetää jonnekin ja mä menin sisään keittämään kahvia. Nyt kun ei ollut enää kouluakaan, missä sitä aikaansa viettäisi. Kai ne jotain keksi missä opettaa. Tai sitten ei. Sama se mulle oli. Kello oli vasta vähän yli 11 aamulla, joten päätin mennä nukkumaan.
- Kikka, Kikkaaaa, kuului vierestäni lempeä ääni. Joku nojasi hellästi muhun ja silitteli selkääni. Nousin istumaan varmaan tosi räjähtäneen näköisenä ja vieressäni istuva alkoi nauramaan. Tuon nauru äänen mä tunnistin, se oli Henri.
- Mitä sä täällä, kysyin ja menin kokovartalopeilin eteen seisomaan. Laitoin hiukset pompulalle ja etuhiukset pinnillä ylös. Meikitkin oli levinneet minne sattuu mutta mua se ei nyt haitannut. Henri oli nähnyt mut pahemmassakin jamassa. Olin keittämässä meille kahvia, kun muistin että olin aiemminkin keittänyt kahvia itselleni. Katsoin kelloa, se oli vähän yli kaksi. Keitin kumminkin uutta kahvia.
- Niin et kertonut mitä teet täällä.
- Ainiin. Kuulin et koulus palo, nii ajattelin tulla kattoo ootko kunnossa.
- Paloko koko koulu? Kysyin toiveikkaasti. En olisi saanut, mutta ei mua itse asiassa koulun käynti pahemmin kiinnostanut.
- Palo, sun onneksi. Huomasin sun eleestä et sua ei vois koulu kiinnostaa sen enempää, Henri tokas nauraen. Kyllähän se oikeessa oli.
- Oliko tuo kissa, Henri kysy yhtäkkiä Nyökkäsin ja näytin sille koko pesueen. Neljästä kissanpennusta oli kaksi täysin mustia, yksi harmaa ja yksi oli vähän jokaisen värinen. Emossa oli vähän jokaista väriä, eniten musta ja valkoista. Sulosia kaikki.
- Oikun sulosia, Henrikin totes. Siirryimme mun huoneeseen ja Lahja seurasi perässä. Se kerjäsi ruokaa, jos yhtään kissoja tunsin. Se meni eteiseen ja päästin sen ulkona käymään. - Eipä se ruokaa halunnutkaan, Henri virnisti.

Kun kello oli vähän yli kolme, pojat tuli. Nekin oli kuulleet koulun kohtalosta. Kaikki oli kuulleet ja rehtori oli joidenkin kanssa päättäneet että koulunkäyntiä jatkettaisiin normaalisti seurakuntatiloissa. Meidän kunnalla oli suuri seurakuntatalo, joten sinne mahtuisi. Meidän yläastekaan ei ollut iso, eikä tämä edes koko kylä pahanen. Henri istui vieressäni ja sen käsi oli mun olkapäällä. Eeliel oli löytänyt sukkalaatikostaan ihanan yllätyksen ja se kirosi kaikki alimpaan helvettiin. Kristian lähti kauppaan ja Eeliel meni kaverilleen. Olimme siis kahdestaan jälleen meillä.
Makoilimme sohvalla ja katsoimme scary movie 3 kauhuelokuvaa. Henri melkein nukku ja mä sain jotain ihme sätkyjä välillä eikä Henri reagoinu niihin mitenkään. Ihme jätkä. Elokuva oli aikalailla lopuillaan ja jouduin herättelemään Henriä pitkän aikaa. Kristian oli tullut himaan ja pelasi yläkerrassa pleikkarilla. Päätimme Henrin kanssa lähtee Henrille tai keskustaan ettei tarvisi kaiken aikaa notkua meillä.
Kävellessämme kohti keskustaa Henri piti mua kyljestä kiinni, ihanku olisin lähtenyt karkuun. Mut miksi olisin ku mulla oli tässä hyvä olla. Jouduimme kävelee koulun ohi, joka savusi vielä vähän ja oli ihan raunioina. Ei mitään hyödyllistä jäljellä Eikä kukaan tiennyt mikä sen oli polttanut. Mutta olisin sille kiitollinen jos joku oli sen polttanut. Tai ehkä en sittenkään. Kun havahduin ajatuksistani, huomasin että lunta oli alkanut taas satamaan. Lumihiutaleet oli isoja ja ne laskeutuivat nopeasti. Saavuimme keskustaan ja Henri ehdotti että mentäisiin kahvilaan istumaan ja juomaan kahvia. Sehän passasi.
Ostimme molemmat suklaakahvit kermavaahdoilla. Samalla juttelimme kaikenlaista, mutta pääosin meistä. Henri olisi halunnut mut kokonaan itselleen, mutta musta oli hyvä näinkin. Henri näytti olevan pahoillaan kun torjuin sen, mutta toivottavasti se ei rikkonut kokonaan meidän välejään. Kyllä mä Henristä välitän, mutta en halua vain sitoutua. Välillemme laskeutui syvä hiljaisuus, eikä sitä rikkonut mikään. Mua suretti ja masenti. En taaskaan osannut tehdä sitä helpompaa päätöstä. Kaiken piti aina mennä päin vittua. Mä pilasin kaiken. Taas.

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   29.10.10 16:43:56

Molemmilla oli haikea mieli kun erosimme. Henri ei ollut puhunut mitään äskeisen tapahtuman jälkeen, enkä kyllä ollut mäkään. Hyvästelimme toisemme ja lähdimme kulkemaan eri suuntiin. Se siitä sitten. Kotimatkalla kävin läpi erilaisia vastauksia ja kysymyksiä mutta mihinkään en löytänyt mitään järkevää. Lunta oli alkanut sadella hiljalleen ja pimeä teki tuloa. Oli tosi surkea olo. Kylmyyskin oli iskenyt enemmän sisimpääni kuin ulospäin. Halusin olla vain yksin ja surkutella paskaa elämääni.
En mennytkään himaan vaan menin autiotalolle, missä mä ja veljeni aina pieninä leikittiin. Siihen paikkaan liittyi todella paljon hyviä kuin huonojakin muistoja. Miten mä rakastinkaan sitä paikkaa. Kiipesin ikkunasta sisään ja laskeuduin pehmeästi talon toiselle puolelle. Lattia oli todella heikossa kunnossa, joten kävelin reunoja pitkin. Lattia olisi voinut romahtaa milloin tahansa. Täällä me usein leikimme poikien kanssa minkälaisia leikkejä tahansa. Mukana oli myös paljon kavereita. Ennen me kaikki oltiin toistemme kavereita, ketään ei hylätty tai jätetty yksin. Oltiin kaikkien kavereita. Kaipasin niitä aikoja todella paljon. Niin paljon kaikki oli muuttunut niistä ajoista, nyt haluaisin ne takaisin. Yhtäkkiä mulle tuli olo, että mun ois pitänyt huutaa. Vihani purkautui huutamalla tällä kertaa ja se helpotti. En vihannut ketään muuta kuin itseäni. Vihasin ainoastaan vain itseäni. Äidin kuoleman jälkeen en ole ollut oma itseni. En vain osaa enää. Istuin ikivanhan patjan päälle ja laitoin pääni jalkojani vasten. Keinutin itseäni ja tunsin oloni hylätyksi ja hulluksi. Niin, mä taisin olla hullu. Jos vain saisin mahdollisuuden olla taas oma itseni, antaisin mitä vaan. Mutta se tuntui mahdottomalta.
Ilta oli laskeutunut täysin ja pimeys valtasi täydellisesti. Autiotalolle asti ei näkynyt kylän valot, joten oli todella pimeää. Istuin vieläkin patjalla miettimässä elämääni. Mua alkoi väsyttää tosissaan ja emmin lähtisinkö. Mutta sitten suljin silmät ja taisin nukahtaa siihen.

Kirkas valo tunkeutui paksun uneni läpi todellisuuden tajuntaani. Jostain kauempaa kuului puheen sorinaa ja kiivasta sellaista. Jokin nosti mut syliinsä ja kantoi pois. Kirkas valo häipyi johonkin ja jätti rauhaan. Sain taas unen päästä kiinni ja se uni ei ollut mitään kivaa nähtävää. Nimenomaan, unessa äiti oli elossa ja se kutsui mua autiotalon yläkertaan. Kun se oli saanu mut houkuteltua sinne, Henri oli siellä ylhäällä poikien kanssa. Henri roikkui joidenkin ketjujen varassa katosta niin kuin pojatkin. Äiti nauroi jotain hullua naurua ja laittoi mutkin roikkumaan. Sitte se lopetti sen naurun, ja sanoi: - Te ansaitsette tämän ja katosi pois. Sitte mä heräsin ja huusin minkä kurkusta lähti.

En tiennyt missä olin, mutta pieni vilkaisu ympärilleni kertoi sen. Olin omassa huoneessani, Henrin, Eelielin ja Kristianin kanssa. Henri nukkui takanani, Eeliel sohvalla ja Kristian istui sänkyni vierellä pää leväten polvilla. Se nosti päänsä ja sen silmistä näki et se oli valvonut koko yön. Eeliel kans heräsi ja meni keittään kahvia. Kristian meni perässä ja sulki oven hiljaa. Kai ne luuli et mä nukuin vielä. Henri liikahti ja nousi istumaan. Kun se näki mut, se halasi mua ja sano et se ei halua menettää mua. Olin vähän hämmentynyt ja se siitä. Pojat tuli huoneeseen ja Henri päästi musta irti. Sain kahvia ja jopa aamiaisen sänkyyn. Mistä tämmöinen kohtelu?

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   29.10.10 20:33:00

Mihin kaikki on hävinny :(

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   30.10.10 15:00:05

Lukeeko tätä kukaan enää: D

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   30.10.10 16:56:29

luen, tää on mahtava<3

Lähettäjä: Anna 
Päivämäärä:   30.10.10 17:51:17

Lähettäjä: .
Päivämäärä: 30.10.10 16:56:29

luen, tää on mahtava<3

Lähettäjä: Moi 
Päivämäärä:   30.10.10 18:08:21

lukee tätä!! jatkoo vaan nopee, ihana tarina!! <3 :)

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   30.10.10 18:24:56

Ihanaa, pääsen taas kirjottaa jos tätä kerta luetaa! :))

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   30.10.10 20:28:22

Kun heräsin, Henri oli lähtenyt ja talo oli hiljainen. Kello oli lähellä viittä iltapäivällä. Pojat olivat joutuneet jäämään ylitöihin ku olivat menneet myöhemmin töihin. Tein itselleni evästä ja keitin teetä. Kurkkuni oli kipeä ja mulla oli tosi flunssanen olo. Taisin olla tulossa sairaaksi. Syötyäni etsin Kristianin tupakkikätkön ja kun löysin sen, otin sieltä yhden ja menin terassille tupakille. Tupakin poltettuani menin sisään ja kuuntelin musiikkia voicelta. Lahja makasi lattialla imettämässä poikasiaan ja kehräsi onnellisena. Annoin sille ruokaa ja se meni syömään. Kissanpennut jäi itkemään matolle ja mulla kävi niitä sääliksi. Istuin niiden viereen ja otin jokaisen syliini. Ne ei kävellyt vielä, ne myllersi eteenpäin. Ne lopetti naukumisen ja näytti nukahtavan syliini. Kun Lahja oli syönyt, annoin sille kissanpennut takaisin. Lahja hoiti ja piti niistä huolta. Oli siinäkin perhe! Olisipa meidänkin perhe samanlainen. Olisi äiti, joka pitäisi meistä huolta, isä joka kanto kortensa kekoon ja pitäisi kaikista huolta. Kristian ja Eeliel suojelisivat mua pahalta maailmalta, ja mä, joka olisi se jota ei olisi olemassakaan. Niin mä toivoin. Että mua ei olisikaan. Olisi silloin pojillakin helpompaa, enkä olisi rikkonut Henrin sydäntä niinkö se sano mulle. Tai sitten voisin olla vain huomaamaton pikku piste kartalla, joka pyyhittäisiin pois. Olisi elämä helpompaa ja vaivattomampaa. Näin se oli.

Illalla kun olin tekemässä iltapalaa, Kristian tuli keittiöön ja istui pöydän ääreen. Se muka siivosi siinä jotain, mutta mä tiesin että sillä oli jotain sanottaa.
- Mees suoraan asiaa, sanoin ja istuin mäkin alas syömään. Kristian kattoi mua kuten olin arvaillutkin. Sillä oli siis jotain sanottavaa.
- Mite sä Kikka taas sillee?
- En mä tiedä, vastasin vilpittömänä.
- ET tiedä? Sä oot aiheuttanut meille jo tarpeeksi hankaluuksia ja huolta ja nyt tämä! Mitä sun päässä Kikka oikein liikkuu? Mä haluan tietää, mitä sun päässäs oikein LIIKKUU? Kristian räjähti. Se huusi mulle ja huitasi suolapurkin pöydältä niin että suolat lensi ympäriinsä. Kristian räyhäsi jotain ja hiljeni sitten. Mä jatkoin syömistä mutta en mä siihen pystynyt vaan laitoin leivän roskikseen ja menin omaan huoneeseen. En mä pystynyt edes ajattelemaan selkeästi. Olin tavallaan shokissa eikä itkukaan ollut kaukana. En voinut paetakaan, koska ei ollut paikkaa mihin mennä. Henrikään ei puhunut mulle, eikä vastannut edes puheluihini tai tekstareihini. Aivan sama se sille oli, mutta mulle ei ollut. Yhtäkkiä en ollutkaan varma enää mistään. Olin aivan romahtamaisillani, vaikka luulin että pystyisin olemaan vahva. Mutta yksin mä en oo vahva. Mä en pysty siihen. Enkä halunnutkaan. Tuntui ku elämällä olisi ollut vahvasti jotain mua vastaan, ihanku mä en ois ansainnut elää. Ehkä se oli niin, mä en ansainnut elää.

Minä muuraan sydämeni umpeen
Hautaan tunteeni kuoppaan

Tuon päivän jälkeen en enää kuullut Henristä mitään. Lokakuu oli vaihtunut marraskuuhun ja lumi oli vallannut täydellisesti maan. Lumikinokset koristivat pihoja ja tien varsia, kaikilla alkoi olla jo joulumieli. Paitsi mulla. Pojat olivat tehneet ahkerasti töitä että saisimme rahaa joilla ostaa lahjoja ja ruokaa. Itsekin olin käynyt parin viikon ajan siivoamassa erään mummon taloa ja siitä tienasin mukavasti rahaa joululahjoihin. Mun piti vain ostaa lahjat pojille ja Elisa-mummolle. En vain tiennyt mitä. Oli ilta ja pojat värkkäsivät jouluvaloja paikoilleen. Lahja pentuineen oli meillä vielä. Kaksi pentua oli jo varattu, mutta kaksi jäisivät meille. Emme me raskineet kaikista luopua, joten ne sai jäädä meille.
- Kikka lähetsä käymään kaupassa? Nyökkäsin ja menin pukemaan takkia päälle. Kristian anto mulle kauppalapun ja rahat. Pistin kengät jalkaan ja astuin kylmään säähän. Satoi lunta ja tuuli voimakkaasti. Roskis oli lentänyt nurin naapurissa ja oksia oli lentänyt tielle. Lähimpään kauppaan ei ollut pitkä matka joten en kerinnyt edes jäätyä kunnolla.
- Maitoa.. Kaakaojauhetta.. Voita.. Kinkkua.. Juustoa.. Leipää.. Suklaata ja kananmunia. Lähdin hakemaan leipää, kun huomasin tutun hahmon seisovan kassalla. Henri seisoi joku pimu kainalossaan ja ostoskori toisessa kädessään. Tunsin oloni voimattomaksi ja hylätyksi. Ei tässä näin voinut käydä. Hetkinen.. Itsehän olin lempannut Henrin, joten kai sillä oli oikeus jatkaa eteenpäin? Vitkastelin kaupassa ja menin vasta sitten kassalle kun Henri oli lähtenyt. Maksoin ostokset ja pakkasin ne. Menin ulos kaupasta ja pistin merkille että Henri norkoili sen tytön kanssa parkkipaikalla jonkun auton luona. Lähdin kävelemään himaan päin. Tuuli oli yltynyt ja mun posket jäätyivät. Kylmyys tuntui turruttavan mut kokonaan, mut mä pääsin kumminkin himaan. Himassa pojat olivat alkaneet siivota pikkuhiljaa. Mä purin kauppakassin ja aloin valmistaa meille nuudeleita vaikka ne oksetti mua. Mutta en mä niitä syönyt, mä pärjäsin ihan hyvin jogurtilla ja leivällä. Nuudelit tehtyäni pojat tulivat syömään ja mä jatkoin siivousta koko illan. Viimein talo oli kattoa myöten siisti ja jos joku sen sotki, sai selkään, sen vannoin.

Lähettäjä: moi 
Päivämäärä:   31.10.10 00:10:24

AIVAN super mahtava jatkoa lisää, vai loppuko se :D

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   31.10.10 00:35:02

Joulu tuli tulemistaan ja ilmat kylmeni yhä enemmän. Ihmiset oli aina vaan enemmän joulumielellä ja lauloivat jopa yleisillä paikoillakin joululaulua. Joulu oli yleensä mukavaa aikaa, mutta ei meille. Mulle. Kaikki joulut oli vietetty äidin kansa yhdessä, nyt sekään ei olisi enää mahdollista. Nyt me vietettäisiin joulu kolmestaan, ellei isä tulisi seuraan niinkö oli ollut puhetta. Toivoin että ei tulisi, en kestäisi niitä. Ne kaikki vaan hössöttäisi vauvasta ja tai jostain muusta mikä mua ei kiinnostanut. Kumminkin, halusin pojille hyvän joulun joten olin todella iloinen. Tai yritin olla, ja tiesin että tämä ei mennyt läpi pojille. Ne sano mulle että ei mun tarvitse esittää niille iloista ja onnellista joulun aikaan. Ei nekään ollut. Lunta oli alkanut tulla lisää ja tälläkin hetkellä sitä satoi. Oli valoisaa vielä ja pojat päätti lähteä käymään äidin hautausmaalla. Mä en pystynyt siihen, joten jäin kotiin. Istuin omassa huoneessani tuijottamasta ikkunasta ulos jouluiseen maisemaan, kun ovikello soi. Vedin mustan villapaidan päälleni ja menin aukaisemaan oven.
- Vau, en odottanut näkeväni sua, hymähdin ja mietin vetäisinkö oven kiinni vaiko en. Tuttu naama virnisti ja pyysi tulla sisään. Tein tilaa ja päästin vieraan sisään. Henri otti kengät jalastaan ja tuli peremmälle. Vetäisin oven lukkoon asti ja menin pojan perässä huoneeseeni. Se oli ihan hiljaa ja istui sohvalle. Henrin katse kierteli huoneessani ja se hermostutti mua. Olin vasta siivonnut huoneeni mutta silti siellä eksyneitä vaatteita seikkaili lattialla tavaroiden kanssa.
- Nii mitä sä täällä, yritin saada pojan huomiota. Se ei vastannut mitään vaan katseli vuorostaan mua. Sen katse kierteli mussa edestakaisin ja mua alko toden teolla hermostuttaa. Sitte se rykäisi ja sanoi: - Mä en oo kuullut susta varmaan kuukauteen mitään, joten tulin kattoo sua.
- No en oo mäkään, entä sitte, tokaisin ja sain vastaukseksi kylmän katseen.
- Voi luoja Kikka! Mikä suhun on mennyt? Sä et oo enää oma ittes!
- Tulitsä tänne syyttää mua et mä en oo oma itteni? Siinä tapauksessa voitki lähtee menee! Kivahdin ja Henri nousi ylös. Se astui pari askelta lähemmäs ja tarttui käsillään kiinni mun olkapäistä.
- En tullu, se sano hiljaa. - Mä vaan tahdon sun tietävän ennenku mä lähden, mä rakastan sua, Henri jatko. Nielaisin ja tunsin kuinka jää olisi sulanut sisälläni. Henri rakastaa mua. Rakastaa. Halasin poikaa ja nieleskelin kyyneleitä. Henri halasi takaisin ja piteli lujasti otteestaan.
- Mun pitää nyt mennä, se sano ja nosti mun leuan. Sen kasvoilta näki että se tarkoitti sitä mitä se sano. Ja mä uskoin sitä. Se paino huulet mun huulille ja anto lämpimän suudelman. Sitten se lähti. Tuon jälkeen mä melkein hypin riemusta seinille, mutta mä en pystynyt liikkumaan. Mä en tajunnut mitään. Ekaa kertaa musta tuntu, et mun sydän oli viety. Ennen mun sydän oli ollut äidille, nyt se on Henrin. Henri paikkasi mun sydämestä reijän, minkä äiti teki. Se lämmitti mun sydäntä enemmän kuin koskaan.

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   31.10.10 01:07:48

Kun pojat olivat tulleet himaan, ne alko tekemään ruokaa. Ne oli oudon hiljaisia, mutta kai niillä oli paha olla kun olivat käyneet äidin haudalla. Olisi mullakin ollut, tai no, mulla on ilman sitäkin. Mä katoin pöydän meille ja kaadoin riisit ritilään vesistä. Vesi valui niiden pienten reikien läpi ja laitoin riisit takaisin kattilaan. Kristian sekotti siihen broileri kastikkeen ja suolan. Ruoka oli valmista.
- Lähdetäänkö elokuviin, Eeliel ehdotti. Eeliel oli tavannut jonkun tytön, jonka se olisi halunnut viedä elokuviin. Mutta ei se uskaltanut yksin mennä sen kaa, joten se pyysi meitä kaikkia.
- Kyllä se sopii, Kristian sano ja mä vahvistin sen sanat. Eeliel huokaisi helpotuksesta ja tunki ruokaa suuhunsa. Syödessämme puhuimme mitä haluaisimme joululahjaksi. Eeliel halusi uuden pleikkari pelin ja kännykän, Kristian kauhuelokuvia ja mä äidin. En mä sitä kehannut sanoo, vaan mä sanoin että tietokoneen. Meidän kaikkien toivomukset olisi jotenkuten kalliita, eikä meillä ollut varaa paljon mihinkään loppujen lopuksi. Olimme tuhlanneet liikaa rahaa ruokiin ja muihin jouluhömpötyksiin. Mutta eihän me juuri mitään tarvitukkaan, meillä oli suurin piirtein kaikki. Syötyämme tiskasin astiat ja kuivasin ne. Pojat meni omiin oloihinsa Ja mä päätin mennä käymään ulkona. Ulkona sateli lunta hiljalleen ja muutama ihminen meni kiireellisesti ohi. Kävelin koulumme raunioiden ohitse satamaan päin. Satamassa ei näkynyt mitään. Jäätynyt vesi ja muutama pieni paatti laiturilla. Yhtäkkiä huomasin liikettä vasemmalla puolellani ja joku mies henkilö läheni mua.
- Kaunista, eikö?
- Joo, vastasin hieman ujosti. Mua ujostutti aina puhua tuntemattomille.
- Se on joulu tulossa, mies totesi. Mikähän tyhmä tuo oli, kaikkihan sen nyt tajusi että joulu oli tulossa! Mies hyppeli oudosti edestakaisin, kai sillä paleli. Mä katsoin merelle päin ja paljon muistoja tuli mieleen. Äiti oli tuonut mut ja pojat monesti tänne uimaan. Vielä viime kesänä me uitiin täällä ilman huolia. Ei silloin käynyt mielessäkään että se ketä rakastaa eniten, menettää. Kyynelet polttivat silmiäni ja tunsin niiden valuvan poskillani. Pyyhin nopeasti ettei mies olisi huomannut. Sanomatta sanaakaan lähdin kävelemään ja kun olin pois satamasta, juoksin. Juoksin kotikulmille asti, sitten pysähdyin hengittämään. Kotipihassa seisoi tuttu auto, isän. Sen vaimo tuli hakemaan autosta vauvaansa kun se huomasi mut.
- Hei Kikka, se tervehti iloisena. Mä en sanonut sille mitään vaan menin sisälle suoraan omaan huoneeseeni. Eeliel tuli perässäni ja pahoitteli kun isä oli tullut yllättäen. Hymähdin vaan ja käskin sen mennä @!#$. En mä yleensä vihoitellut pojille, mutta isä vaan sai mut tekeen sen. Mä vihasin sitä äijää. Sen vaimoa ja niitten kersaa. Kaikki ois voinut painua @!#$. Eeliel lähti ja jätti mut sinne synkkyyteen. Sitten oveen koputettiin ja isä astui sisään.
- Mitä sä täällä teet?
- Tulin kattoon sua. Mä tiedän että sä vihaat mua, mut yritä ymmärtää. Mä oon sun isäs.
- Olit, korjasin. Isä huokasi ja istui sohvalle ku vanhatekijä. Mä aloin hermostuu ja hyvä että en päästänyt suustani semmoisia sanoja. Olisi voinut hävettää myöhemmin.
- Kikka, mä tiedän että sä oot vihanen mulle ku mä katosin sillon, mutta siihen oli syynsä.
- Nii mitkä syyt! Et halunnu olla meidän kaa? Eikö me vaan riitetty sulle? No, kerro nyt! Tivasin ivallisesti ja aloin käydä jo ylikierroksilla.
- Sun on aika tietää, se sano ja jatko: - Sain tietää, että äitis petti mua työkaverinsa kanssa. Tuli hiljaista. Äiti.. Petti.. Isää..
- SÄ VALEHTET! EI ÄITI OLISI KOSKAAN VOINUT PETTÄÄ SUA, EI SE OLLU SEMMONEN! Huusin ja kyynelet valuivat poskillani voimakkaammin mitä koskaan. Isä valehteli! Ei tämä voinut olla totta! Pojat tulivat huoneeseeni ja molemmat kyykistyivät viereeni halaamaan.
- Me ollaan pahoillamme, ne sano. Pyristelin itseni irti, nappasin takin ja juoksin ulos. Halusin vaan paeta taas. Paeta sinne missä mulla oli hyvä olla, eli Henrin luokse. En jaksanut mennä pidemmän kautta, joten oikaisin pimeästä metsästä. Kompastuin puun juureen ja lensin nurin. Jäin siihen keräämään voimia, kunnes jaksoin taas juosta. kota tuli näkyviin ja katosi sitten kun juoksin sen ohi. Henrin talo alkoi näkyä ja hengästyneenä pysähdyin metsän laitaan seisomaan. Pienestä ikkunasta näkyi kuinka Henri tanssitteli jotain tyttöä. Sydämeni ympärille taas kasvoi se jää, minkä Henri oli sulattanut.

Mä valitsin juosta,
koska luulin, etten osaisi muuta.
En enää tunnista itseäni tuosta,
se ihminen on jäänyt menneeseen aikaan.

Lähettäjä: riina- 
Päivämäärä:   31.10.10 01:32:08

voi ei, jatkoa äkkii ! :--)

tää tarina saa mut ihan itkee, tää on niin toden tuntuin ! ♥

Lähettäjä: Anna 
Päivämäärä:   31.10.10 11:07:33

huippu pätkä jatkoa vaan pian.. (:

Lähettäjä: Moi 
Päivämäärä:   31.10.10 11:48:57

jatkoo!! aivan ihana tarina!! :)

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   31.10.10 20:16:41

Se näky satutti tosissaan. Sen pienen hetken ajan olin kuvitellut, että me oltiin sittenkin olemassa. Mä ja Henri. Mutta ei se näköjään mennytkään niin, kai mä olin Henrille vaan joku korvike ku tuo pimatsu ei ollut maisemissa. Tai mistä mä sen tiesin, oliko se täältäpäin. Mä en jäänyt kattoon enempää, vaan käännyin ja lähin. Himaankaan ei huvittanut mennä, sillä isä laukoi niitä valehtelujaan minkä kerkesi. Eli mulla ei siis ollut paikkaa mihin mennä. Olin juuri ohittamassa kotaa kun mieleeni tuli että voisin mennä sinne. Aiemmin syksyllä olin ennenkin paennut sinne ja Henri olo tullut elämääni. Toivoin että nytkin olisi käynyt niin, mutta Henriä ei näkynyt. Aukaisin kodan oven ja istuin alas. Kylmyys iski heti, pakkasta kun oli monta astetta. Kaivelin takin taskusta sytkärin ja yritin tehdä nuotiota.
- Etsä mitää nuotiota saa tehtyy, kuulu möreä ääni kodan pimeästä nurkasta, jota säikähdin toden teolla. Olijalla oli näköjään kontti kaljaa ja hiillosmakkaraa mukana. Näin hahmon ääriviivat ja tunnistin sen melkein heti.
- Antti! Mitä sä täällä, kuiskasin hiljaa ihanku joku ei olisi saanut kuulla.
- Tulin nauttimaan talven hiljaisuudesta, Antti sano ja sytytti mun puolesta nuotion. Istuin nuotiota lähemmäs ja ojensin jäätyneet käteni liekkien lähelle. Antti tarjosi mulle kaljan mihin tartuin epäröimättä. Vaikka mä en yleensä juo, nyt teki mieli. Kulautin melkein kaikki heti alas ja Antti tarjosi toisen.
- Sähän juot kuin mies, se sano ja korkkasi mulle auki sen.
- Ehkä mä sit oon mies, nauroin ja otin pullon. Laskin sen maahan ja join edellisen loppuun. Toinen heti perään ja alkoi hiljalleen tulla hyvä olo. Antin kanssa oli tosi mukava olla. Sillä oli huumorintajua ja se oli ystävällinen sekä rento. Vähän niinkö Henri. Mutta nyt en jaksanut ajatella Henriä, vaan nautin tästä illasta. Antti teki mulle jonkun viinapaukun minkä mä join heti alas. Alko tulla paha olo mut en mä välittänyt. Mä join ja join vaan, kunnes olin sammumispisteessä. Tunne oli mahtava ja toivoin ihanku olisin voinut olla aina näin. Tää tunne oli jotain aivan ihanaa ja… Fantastista.

Kun raottelin silmiäni, kirkas valo häikäisi niitä ja mahassa alkoi velloa ilkeästi. Jos olisin noussut ylös, olisi laatta lentänyt sata prosentin varmuudella. Viimein joku tökkäsi mua kylkeen ja toisti mun nimeä. Voihkaisin ja nieleskelin että en olisi oksentanut.
- Aika pahassa jamassa oot, joku sano kireästi ja laittoi oksennussankkoa lähemmäs. Nousin istumaan ja tunsin kuinka laatta alkoi nousta ylös. Säntäsin vessaan ja en kerinnyt aukaista edes vessanpöntön kantta, kun laatta lensi. Kristian ilmestyi vessaan ja läpsäisi itseään otsaan.
- Eeliel sunhan piti vahtia että se oksentaa siihen @!#$ sankkoon!
- No sori en kerinnyt tehä mittää! Tuli vastaus ja ovet paukkuivat. Mikä kaikkia riivasi? Päätä särki armottomasti ja oli niin paha olo että olisin voinut kuolla saman tien. Ja mikä saarna mua odottaisi. En jaksanut ajatella vaan lompsin omaan sänkyyni nukkumaan.
Myöhemmin aamulla en jaksanut nousta edes omasta sängystäni kun oli niin paha olo ja päätä särki vieläkin. Eeliel istui sohvallani mietteliään näköisenä ja kun se näki mun olevan hereillä, se anto vettä ja buranaa helpotukseksi.
- Kamala olo, sanoin ja Eeliel nauroi pilkallisesti.
- Uskon, mitäs joit, se sano ja lähti pois. Mikä viddu kaikkia riivasi? Nousin ylös vaivalloisesti ja päätin mennä käymään suihkussa. Haisin kaljalle ja viinalle, erittäin pahalle.
Suihkun jälkeen ajattelin syödä, mutta eihän siitä tullut mitään. Alko vaan oksettamaan enemmän ja enemmän. Pojat olivat lähteneet jonnekin ja mä olin yksin kotona. Kristianilla ei ollut edes tupakkia, joten soitin Niilon käymään kylässä. Niilo tulikin nopiaa ja pian sauhuttelimme terassilla.
- Me muutetaan tammikuussa pois, Niilo sano vaisusti. Olin tukehtua kun kuulin tuon ja yskimiselle ei meinannut tulla loppua.
- Mitä, minne?
- Pohjoiseen, johonki @!#$ asti.
- Voi ei, sanoin ja halasin poikaa. Olimme olleet Niilon kanssa pikkuisista asti kavereita, ja nyt joutuisimme eroamaan. Miksi kaikki, mitä rakastan, lähtee pois? Mä en ymmärtänyt. Enkä olis halunnutkaan. Niilo lähti tumpattuaan tupakin, ja huomasin että se oli masentunut. Se käveli kattoen maahan ja vaikka ihmiset morjensti sitä, se ei nostanut päätään. Poika raukka. Huokasin ja menin sisään juuri ajoissa, sillä Kristianin auto saapui pihaan. Menin omaan huoneeseeni ja laitoin musiikin soimaan. Olisin voinut tanssahdella mukana jos olisin ollut sillä tuulella.
- Kikka, Kristian huhuili ja käski tulla keittiöön. - Sossu aika huomenna kelli 13.00 EIKÄ MUTINOITA, se jatko ja käännytti saman tien huoneeseeni. Hienoa, kotiarestia! Samapa tuolle, eihä mulla ollut ketään ja mun elämä oli syvältä.

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   31.10.10 20:47:07

Eilinen päivä meni sitten krapulaolossa mikä ei ollut hauskaa. Pojat vittuilivat vain ja kohtelivat mua ku ilmaa. Kai mä sit olin niille ilmaa. Henri yritti soitella mulle mut en mä vastannut sille naisten naurattajalle. Isäkin oli käynyt kylässä tuomassa lisää särkylääkettä varmaan pelkästään vittuilusta. Ihana perhe mulla. Kello oli nyt vähän yli 12, ja mun pitäisi kohta lähtee sossujen luokse sovitteleen jotain asioita. Ei yhtään huvittanut, ja kaiken lisäksi olin pahalla päällä. Istuin omassa huoneessani ja nakkelin pomppupalloa seinään vihaisesti. Kirosin kaikki, jopa itseni, alimpaan helvettiin. Pojat olivat kuulemma pahoillaan kaikesta, mutta mä uskoin vahvasti siihen että kuhan esittivät olevansa. Meidän perheessä kun ei oltu pahoillaan mistään. Nautittiin että toinen kärsi ja esitettiin sitten että ollaan pahoillaan. Näinhän se toimii, eikö vain. Ajatukseni harhailivat kenties minne asti, mutta havahduin kun Kristian nakkasi mua takilla ja sano: - Nyt mennään.
Olisin voinut sanoa että mua jännitti, mut enemmän mua kiukutti. En mä tahtonut täällä olla, olisin halunnut pois. Kauas pois. Joku nainen tuli hakeen mua ja istutti johonkin penkkiin ja käski odottaa. Odotin varmaan puoli tuntia, sitten olin lähdössä kun se sama nainen joka oli meillä vieraillut aikaisemmin astui huoneeseen.
- Noniin Kristiina Marja-Leena Kiikku, miten menee?
- Hyvin, töksäytin vihaisesti.
- Niinkö? Kuulemamme mukaan sulla on ollut taas ongelma?
- Te @!#$ ette tiiä mistään mitään! Luulette tietävänne mutta ette tiiä! Te nautitte siitä että ihmiset kärsii teidän edessä!
- Siisti suutasi, nainen sanoi ystävällisesti. Mulla olis haluttanut sylkästä sitä päin naamaa mut en mä voinut. Loppu aika meni siinä että mä en kuunnellut naista yhtään, haistatin vaan paskat sille ja lähdin. Autossa istuimme hiljaa ja Kristian ajo suoraan paikallisen perhekodin pihaan.
- Mitä me täällä?
- Käyt tutustuun, se sano ja jätti mut siihen pihalle seisomaan. Ja mä en mihinkään perhekotiin tutustu! Käännyin ja lähdin seuraamaan tietä mitä me oltiin tultu. Kun auto tuli perääni, hyppäsin metsään ja juoksin minkä pääsin. Aivan sama mitä mulle tapahtui, kunhan mä en perhekotiin joudu.

Lähettäjä: moi 
Päivämäärä:   31.10.10 22:46:40

ää nopeasti jatkoaaa !

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   1.11.10 17:17:30

Lumihanki vaikeutti mun pakoa. Vaikka mä oisin halunnut pysähtyy, en mä voinut. Tuntu et happi ois loppunut ja jalat tuntui olevan pelkkää hyytelöä enää. Mä en voinut enää juosta, mun oli pakko pysähtyy ja lysähtää lumihankeen. Olisin voinut jäädä siihen, mutta jokin mussa pakotti jatkamaan. Äänet läheni koko ajan, en tiennyt oliko ne totta vai mun päässä kuviteltua, mut silti mä kuulin ne. Kömmin ylös ja jatkoin lumihangessa rämpimistä. Mun onneksi oli vielä valoisaa kumminkin. Hidastin vauhtiani kävelyvauhdiksi ja etsin polkua mitä pitkin olisi ollut helpompi kävellä. En löytänyt semmosta, joten piti rämpiä itselleni tie. Se oli tosi raskasta ja kaipasin takaisin tielle missä olisi ollut sata kertaa helpompi kävellä. Pysähdyin ja vilkuilin ympärilleni. Pelkkää metsää, puita ja lunta, ei mitään muuta. Näky masensi paljon ja päätin kääntyä takaisin vaikka se olisi viimeinen tekoni. Jos Kristian saisi tietää pakoilustani, se kynisi mut takulla elävältä. Seurasin entisiä jälkiäni takaisin päin ja ei aikaakaan kun olin tiellä takaisin. Matkani helpottui ja päätin kävellä takaisin perhekodille. Pihalla seisoi joku nainen melkein jäätyneenä ja se oli selvästikin helpottunut kun mä tulin.
- Siinähän sä oot. Sua onkin jo odoteltu, se sano ja johdatti mut sisälle. Se käski jättää kengät eteiseen ja nousta portaat ylös. Perhekodin muut jäsenet tulivat katsomaan innoissaan ja uteliaina portaiden yläpuolelle. Nainen käski ne muualle ja käski seurata sitä johonkin toimistoon. Se vilkaisi kelloa ja käski kiirehtiä. Käskyjä vain, ei muuta. Papereita mitä piti täyttää. Juttelua mistä ei päästy puuta pidemmälle. Sitten Kristianin auto ajoi pihaan ja nainen saattoi mut alhaalle. Laitoin kengät jalkaan ja sanomatta mitään häivyin. Nainen vilkutti iloisesti mut mä en vilkuttanut. Aukaisin auton oven ja istahdin sinne.
- Oliko mukavaa? Murahdin vain vastaukseksi jotain ja käskin häipyä täältä niin nopiaa kuin pääsi. Kengät ja housujeni lahkeet olivat rämpimisestä märät ja mua palelsi. Kristian huomasi sen ja sääti lämmöt isommalle. Kotimatka ei ollut pitkä, mutta kerkesin kumminkin lämmetä ja olisin voinut jäädä siihen istumaan koko loppu päiväksi.

Kello oli vasta vähän yli kaksi päivällä ja Kristian päätti mennä töihin vielä. Eeliel oli mennyt töihin ja munkin oisi pitänyt mennä kouluun loppupäiväksi mutta en mä jaksanut. Istuin keittiönpöydän ääressä lukemassa aku ankkaa joka oli luettu miljoona kertaa aiemminkin. Sama sille, eipä niitäkään turhaa oltu tilattu. Kun kyllästyin lehteen, nakkasin sen keittiönpöydän lehtikasaan ja menin omaan huoneeseeni. Olisin voinut kuolla tylsyyteen, ellei Henri olisi soittanut. Se halusi tulla käymään kylässä kun sillä oli loppunut koulu ja se käski keittää kahvia. Menin keittämään kahvia ja otin pakastimesta itse leivottua pullaa. Pian ovikello soikin ja Henri purjehti sisään joku paketti kädessään.
- Saanko mä paketoida tän, se kysy heti ensimmäisenä. Näytin sille missä oli lahjapaperia ja annoin sen paketoida ihan rauhassa lahjansa. Kun se oli paketoinut, se tuli ihme virnistys naamallaan keittiöön ja piteli jotain selkänsä takana.
- No, mikä on? Kysyin ja kaadoin meille kahvia kuppeihin. Henri istu alas ja kaato maitoa kahviinsa ja hörppi siitä. Se yhä piteli jotain selkänsä takana eikä suostunut ottamaan sitä virnettä pois naamaltaan.
- Ei mikään, Henri sano ja läjäytti lahjapakein pöydälle. - Se on sulle, se jatko ja nauroi.
- Mulle? Kysyin ihan tyhmänä ja poika nauroi lisää.
- Aukase. Tartuin lahjaan epäröivästi ja aloin repiä paperia. Paperin takaa alkoi ilmestyä paketti, missä oli kahvikuppi minkä kyljessä luki: Kristiina.
- Ei ois tarvinnut, ja eihä nyt oo edes joulu vielä!
- Ei ole ei, mut halusin antaa sulle jo lahjan nyt. Halasin poikaa ja annoin sille märän pusun poskelle. Kahvit juotuamme menimme huoneeseeni ja makoilimme vain sängylläni. Henri naputteli kylkeäni etusormellaan ja puhalteli niskaani. Se sai aikaan kylmiä väreitä ja mahassani vello ärsyttävästi. Yhtäkkiä tunsin jotain, mitä en ollut pitkään aikaan tuntenut: Rakkautta jotain ihmistä kohtaan. Äidin kuoleman jälkeen päätin, että en rakastaisi ketään ihmistä, mutta silti se tapahtui. Kyllä, mä rakastin Henriä. Mä päätin myös, että en päästä ketään ihmistä lähelleni, mut silti mä uskalsin päästää Henrin mun lähelle. Mut mä olin varovainen, en mä täysin luottanut kehenkään vaikka olisi ollut kuinka luotettava tahansa. Mä en pystynyt siihen, vaikka olisin voinut. Mä halusin vaan elää tässä hetkessä, mutta jos oltaisi totta puhuttu, olisin voinut hypätä seuraavaan vaiheeseen, mutta kaikkihan sen tiesi, se ei ollut mahdollista.

Lähettäjä: riina- 
Päivämäärä:   1.11.10 21:36:05

äääääw tää on ihana ja ei mitään virheitä ees ! :-)

jatkoa ♥

Lähettäjä: tjaa a 
Päivämäärä:   2.11.10 18:05:42

JATTKOAA! :)

Lähettäjä: Moi 
Päivämäärä:   2.11.10 18:28:18

JatkoaAA! ((:

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   2.11.10 21:58:35

Illalla joskus kymmenen maissa, kun Henri lähti, menin käymään saunassa. Kristian oli vaivalla lämmittänyt saunan, meillä kun se ei tahdo oikein syttyä koskaan. Saunassa istuessani mietin niitä elämän pieniä merkityksiä ja asioita, joita ei oltu edes huomattu olevan olemassa, niin kuin mä en ollut huomannut ikinä yhtä asiaa. Tai niin mä ajattelin, kai mä kumminkin joskus olin törmännyt siihen asiaan, mut en ollu vaan ajatellut sitä sen kummemmin. En mä ikinä mitää tosissani ajatellut, kaikki tuli suurin piirtein aina hetkenmielijohteesta. Kaikki sanoo aina et mä oon äkkipikainen, enkä ajattele koskaan tekemisiäni tai seurauksia. Olihan se tavallaan totta, mutta kyllä mä nyt sentään joskus osasin järkeäni käyttää. Monestakin sotkusta oon selvinnyt ku oon käyttänyt järkeä. Ei äiti uskaltanut antaa mulle koskaan kotiarestia tai huutaa mulle, mutta Kristian oli toista maata. Se ei voinut sietää sitä mitä mä tein. Mutta se ymmärtänyt, mulla oli paha olla. On vieläkin, vaikka mulla on asiat hyvin, ja mikä parasta, mulla on Henri turvana ja tukena. Mutta mä uskoin, että ei se riittänyt mulle. Mä halusin myös luottamusta ja rakkautta, mikä korjais ja peittäisi reijän mun sydämestä. Mut kai se niin oli, ei kaikkea voi huomata, eikä kaikkea voi saada.
Saunan jälkeen luin pari lukua kirjasta. Kirja meni siinä kohdassa, missä tyttö etsi omaa äitiään. Sen äiti oli muuttanut pois himasta ja tyttö oli päättänyt etsiä sitä vaikka se olisi ollut sen viimeinen teko. Olisin mäkin lähtenyt etsimään äitiäni jos se olisi kadonnut. Mutta ei mulla huvittanut lähtee sen luita tonkimaan hautausmaalle. Kumminkin, se kohta jäi aika surkeaan kohtaan, koska tytölle ilmoitettiin että sen äiti saattoi olla kuollut. Mulla tuli jostakin syystä kyynelet silmiin ja meinasin alkaa itkemään. Mut mä sain pidettyä itseni kurissa. Suljin kirjan ja sammutin valot. Kesti todella pitkään saada unta, sillä ajattelin asioita vähän pidemmälle. Pääsin jopa siihen tulokseen, kuinka tyhmä olin ollut kaikkia kohtaan. Olin ollut kauhean itsepäinen ja vaikea käsiteltävä.

Tää on tosi lyhyt pätkä, mut mua väsyttää ihan kauheasti niin ei meinaa oikein ajatus leikata, mutta huomenna tulee illasta sitten jatkoa :)

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   3.11.10 21:38:21

Aamulla pojat joutuivat repimään mut suunnilleen ylös sängystä. Koko yönä en ollut nukkunut kunnolla ja vasta aamuyöstä olin nukahtanut kunnolla. Kyllä väsytti, edes silmien pesu kylmällä vedellä tai kolme kuppia kahvia ei auttanut. Olisin vain halunnut jäädä punkan pohjalle, mutta oli pakko mennä kouluun. Niilokin jo hermoili kun en ollut paljon koskaan koulussa, ja kohta tulisi yhteishakukin. Eli suoraan sanottuna, mun koulunkäynti oli todella huonolla mallilla. Maristen pakkasin kirjoja reppuun ja odotin että Eeliel siirtäisi isoa egoaan eteisestä että mä pääsisin pukeutumaan. Siinä kestikin hetken ennenku mä pääsin pukemaan. Puettuani ulkovaatteet päälle, juoksin kirjaston kohdalle odottamaan Niiloa, mistä me jatkettiin herran saavuttua seurakuntatalolle.
Seurakuntatalolla seisoi oppilaita pihalla isoissa ja pienissä ryhmissä. Seurasin Niiloa johonkin jengiin, joiden jäsenet oli mullekin tuttuja. En voinut sanoa että olimme kavereita keskenään, en viettänyt aikaa niiden kanssa koulussa enkä vapaa-ajalla. Yhden Sofian kanssa joskus kasilla hengailin, mutta se jäi siihen kun Sofia pääsi jengiin mukaan, olisin mäkin päässyt mut mä en halunnu. Mua ei kiinnostanut lähtee mukaan, joten aloin olemaan yksikseni tavallaan. Jengin porukka heitti tupakit pois kun rehtori ilmestyi nurkan takaa ja huusi oppilaat sisälle. Kaikki ryntäsi saman tien, sillä ulkona oli todella kylmä ja pakkasta taisi olla yli 15 astetta. Sisällä meitä käskettiin normaaliin tapaan viedä ulkovaatteet naulakkoihin ja mennä siihen “luokkaan” mitkä oli kaikilla luokille tarkoitettu. Jotkut luokat oli yhdistetty, meidän luokka ja viereinen luokka oli yhdistetty. Nyt samassa luokassa oli liikaa oppilaita, eli siellä vallitsi täysi kaaos. Mut mua se ei haitannut, en mä muutenkaan seurannut opetusta.
Tunti alkoi huonoissa merkeissä. Luokkamme pojat, Niilo mukaan lukien sai jonkun villityskohtauksen ja villitsi myös toisen luokan pojat. Luokka oli täynnä kaaosta ja opettajat repivät melkein hiuksensa päästä. Tytöt nauroivat kuin viimeistä päivää, mut mää vaan olin ja tuijotin ulos. Mua ei naurattanut kenenkään pelleilyt, etenkään koulussa. Mikä paviaanilauma. Tunti kumminkin saatiin alkuun kun pojat oli rauhoittuneet. Loppu tunti meni hiljaisuudessa, paitsi opettajat olivat ärsyttävästi äänessä koko ajan.

Koko loppu koulupäivä meinasi olla yhtä kaaosta. Oppilaat olivat tavallista villeimpiä ja kurittomia. Kurittomia ne nyt on aina, mutta ei villejä. Kun koulu loppu, lähdin tallustelemaan himaa kohti, ku tuttu auto ajo vierelle ja ikkuna aukesi.
- Haluutko kyydin?
- Mä en haluu sulta mitään, lausahdin tuimana. Hengitykseni höyrysi kirpeässä pakkas säässä ja nenän päätä kipristeli. Etuhiukseni olivat vetäneet huuruun.
- Okei, ei sitten, isä sanoi ja oli kaasuttelemassa pois, mutta ajoi kumminkin vierelläni. - Tulisit nyt, sähän jäädyt sinne, se yritti houkutella, mut mä pidin pintani. Mä en tuon kyytiin menis. Viimein isä luovutti ja ajoi tiehensä. Mä sain kävellä rauhassa tieni, vaikka Niilon ois pitänyt kävellä mun kanssa. Mut se oli saanu jälki-istuntoa. Kotikulmat alkoi näkyä jo ja viimeiset metrit astelin ripeästi. Mua alko jo paleltaa kunnolla Pääsin kumminkin himaan jossa Kristian teki ruokaa. Mulla alko ollakin nälkä.
Syötyäni menin Eelielin kanssa käymään Elisa-mummon luona. Mummolla oli meille paljon asiaa, ei oltu käyty pitkiin aikoihin sen luona. Mummo syötti meille pullaa ja sun muuta syötävää kyllästymiseen asti. Sellainen se mummo oli. Loppu aika meni sen kanssa keskustellessa kaikesta. Kun tuli himaan lähtöaika, mummo alkoi itkemään ja vannoi tulevansa käymään. Mut koskaa sitä ei meillä päin näkynyt.

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   4.11.10 15:51:04

Olipas tylsä pätkä, mut seuraavas tapahtuu.. ;))

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   4.11.10 22:27:18

Himassa istuimme kaikki keittiönpöydän ääressä suunnittelemassa Eelielin tulevia 18-vuotis synttäreitä. Suunnitteilla oli, että lähtisimme mä, Henri, Eeliel ja sen pimu ja Kristian leffaan ja sen jälkeen pizzalle. Sit mä saisin mennä Henrille yöksi ja muut jatkaisi alkoholin kera juhlimista. Oli tosi reilua! Mutta suostuin kumminkin, kunpa Henrikin suostuisi. Tulisi tosi huippua, synttärit vietettäisiin viikonpäästä.
Illalla tulin ajatelleeksi, että kohtahan on joulu eikä mulla ollut kenellekään mitään lahjaa. En vain ollut keksinyt mitään kenellekään. Kristianille kumminkin olisin halunnut ostaa ison kasan sukkia - sillä siltä oli jokaisessa sukassa reikä jos toinenkin ja todella huonot. Eelielle harkitsin ostavani sen lempi bändin uusimman levyn ja suklaata. Henrille olisin voinut ostaa vaikka mitä, kaikki olisi liittynyt mun rakkauteni poikaan. Mut rahaa ei ollut paljon käytettäväksi, joten en voinut ostaa kalliimpaa. Kristian oli ehdottanut aiemmin että menisin töihin paikalliseen kuppilaan, johon otettaisiin tarjoilijaharjoittelija aluksi. Lupasin harkita asiaa, tunti palkkakin olisi 14 euroa. Tienaisin siis hyvin ennen joulua ja voisin ostaa kaikille hyvät joululahjat. Jos pääsisin ees töihin ja saisin palkkani ajoissa. Päätin kumminkin käydä seuraavana päivänä kysymässä.

Seuraavana aamuna oli pakkasta todella paljon. Kristian nakkasi mut kouluun ja samalla vei kynttilöitä valmiiksi äidin haudalle. Koulunpihalla seisoi Sofia jengeineen, ja Niilo niiden keskellä. Kun mä menin jengin luo, ne katto mua aliarvioivasti ja kysyi: - Mitä sä täällä teet, joku kysy ilkeästi. En mä välittänyt, vaan revin Niilon mukaani ja me mentiin sisälle. Sofia jengeineen jäi tupakoimaan pihalle. Mun tupakoiminen oli jäänyt vähälle, mikä itse asiassa oli hyvä asia.
- Tänään meillä loppuu aikaisin koulu, joskus kahdeltatoista, Niilo ilmoitti ja istui paikalleen mun tavoin. Se pisti jalat pöydälle ja nojasi rennosti taaksepäin. Kun muut oppilaat ja opettajat tuli luokkaan, aloitettiin oppitunti joka oli biologiaa. Ei voinut vähempää kiinnostaa, joten suurin piirtein nukuin koko tunnin.
Kahdentoista jälkeen, kun koulu loppui, kävelin suoraan kuppilaan rohkeasti. Aluksi meinasin jänistää, mut rohkaistuin sitten ja astelin lämpöiseen kuppilaan. Asiakkaita siellä ei juurikaan ollut paljoa, muutama vanhus istui juomassa kahvikupposiaan. Joku nainen ilmestyi takahuoneesta iloisesti ja meni kassalle.
- Teillä oli se tarjoilijaharjoittelijan paikka, kysyin ääni väristen. Vaikka olin rohkaissut itseni, tunsin että mua pelotti ja jännitti. En ollutkaan niin vahva, mut mä pystyin tähän.
- Joo, nainen huikkasi ja otti kaksi kahvikuppia jotka se täytti kahvilla.
- Maitoo, sokerii?
- Maitoa, sanoin ystävällisesti ja seurasin naista pieneen nurkkapöytään.
- Okei, minkä ikäinen olet?
- 15, kohta 16, vastasin.
- Okei. Noh, onko sulla mitään kokemusta alasta?
- Ei, mut mä opin helposti, sanoin ja nainen nyökkäili sitä mukaan mitä kerroin sille itsestäni. Juttelimme varmaan puolituntia, sitten nainen sanoi: - Paikka on sun, milloin voisit aloittaa?
- Heti huomenna, kun on viikonloppu, sanoin.
- Okei, me aukaistaan kello 10.00, ole paikalla, nainen sanoi ja työnsi mulle äkkiä väsätyn työlistan. Sitten poistuin paikalta ja lähdin himaan. Samalla matkalla törmäsin Henriin, jolla oli loppunut koulu. Henri oli jo ammattikoulussa, sähköpuolella. Vaikka olin luullut et se oli mun ikäinen, no olihan se tavallaan, mut se on vaan vuotta vanhempi. Henri vilkutti iloisesti jo kaukaa mut näkiessään ja nosti mut sitten syliinsä.
- Mitäs me keksitään tänään, se kysy ja suukotti mua hellästi.
- En tiedä, ainakin joku nainen tulee hakemaan kaksi kissanpentua, sanoin haikeana. Olin kerinnyt rakastua kaikkiin niihin kissoihin. Niistä oli tullut isoja ja vilkkaita, ei juuri mikään estänyt niitä. Paitsi kissankarkote. Mut sitäkään me ei juuri käytetty, ne sai elää semmosina kuin oli, paitsi ei ne saanu tehdä tarpeitaan minne halusi. Johdot oli kielletty paikka.
- Mä voin tulla teille vuorostaan, poika sanoi ja ilmoitti jatkavansa matkaa että kerkeäisi himaan ennen Anttia. - Mä soittelen, se huikkasi nopeasti ja käveli tiehensä. Mäkin jatkoin matkaani himaan kanssa ja pian olinkin himassa. Ketään ei ollut kotona ja Henri soittikin jo melkein heti kun se oli päässyt himaan. Katsoin ikkunasta ulos valkeaa maisemaa. Puusta tipahti iso kasa lunta maahan pöllähtäen. Henri ehdotti, et me katottas joku leffa. Mä suostuin, ehkä päivästä ei tulisikaan tylsä. Henri lupas tulla puolen tunnin sisään, mikä sopi mulle erittäin hyvin. Söin pienen välipalan, korjailin meikkejä ja laitoin hiukset uudestaan. Kun oli valmista, menin huoneeseeni odottamaan Henriä.

Lähettäjä: riina- 
Päivämäärä:   4.11.10 23:50:03

Mutta se ei ymmärtänyt

pitäisikö tuossa olla tuo, vai ei ? : D

mutta awwwwww mikä pätkä ♥

Lähettäjä: senkutietäs 
Päivämäärä:   5.11.10 16:29:58

hienoaa.. Tää on tosi hyvä! :) JATKOA

Lähettäjä: jau 
Päivämäärä:   5.11.10 17:13:51

OOOOH ! sait uuden lukijan, TYKSIN KYBÄL! ;D

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   5.11.10 22:37:53

joo lähdin tuota poikaystävän luokse sittenkin niin en pääse kirjottelee, sunnuntaina vasta jatkoo! koittakaa pärjäillä siihen asti ja pitäkää ylyhäällä! :)

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   7.11.10 22:51:25

Henri ei sitte päässytkään tulemaan. Tuli kuulemma joku keikka, mistä se ei kertonut enempää. Oloni oli surkea ja petetty. Miten olisinkaan halunnut viettää Henrin kanssa aikaa kahdestaan, nyt kun pojatkaan eivät olleet kotona. Mut ei sille mitään voinut, elämä ei aina ollut reilua. Tai no, mun kohdalla se ei ollut koskaan. Lahja käpertyi mun syliin nukkumaan ja pennut hyppäsi sohvalle leikkimään kun mä katoin televisiosta jotain saippua sarjaa. Siinä mies huusi vaimolleen jostain typerästä asiasta ja nainen heitti miestä jollain kukkaruukulla ja lähti ovet paukkuen. Mies jäi vain seisomaan ällistyneen näköisenä. Siihen se sitten loppu. Hoitelin Lahjaa samaan aikaan kun vaihtelin kanavoita. Miltään kanavalta ei tullut mitään järkevää ohjelmaa, joten soitin Niilon mun kaveriksi. Mut pojalla oli menoa, se hengailin Sofian porukan kanssa kaupungilla. Yritti saada mua mukaan, mut en mä halunnu Sofian kanssa hengailla. Muut sen porukasta oli ihan kivoja, mut Sofia oli kauhean koppava ja ylimielinen. Semmosista ihmisistä mä en pitänyt. Huokaisten siirsin Lahjan pois sylistäni kissanpentujen viereen nukkumaan. Sitten muistinkin, tänä iltana piti lähteä kahden kissanpennun. Mulla tulisi ikävä niitä, sillä olin todella kiintynyt niihin. Mut Kristianin mielestä me ei voitu pitää viisi kissaa kerralla, joten annamme kaksi pois. Lahja lopetti kehräämisen ja käpertyi pentujensa viereen nukkumaan. Ne näytti olevan onnellisia yhdessä.
Myöhemmin löysin itseni kävelemästä satamaan. Oli alkanut sataa lunta ja pakkaslukemat senkun nousivat vaan. Joulukin lähestyi hyvää vauhtia, ehkä liiankin nopeaa. Mulla ei edelleen ollut kellekään joululahjaa, saa nähdä saanko aikaiseksi edes ostaa semmosia. Satamassa ei ollut paljon ihmisiä, muutama vanhus vain päiväkävelyllä. Tuttuja autoja vilahteli tiellä ohitse ja joitakin ihmisiä istu pilkillä kaukana jäällä. Näkyä oli kiva katsella, mutta sen pilasi tuttu naama: Isä oli tullut vaimonsa kanssa kävelylle. Mua raivostutti, eikö missään saanut enää oleskella, ilman tuon ihmisen naamaa? Isä hymyili, mutta sen vaimo epäröi. Niillä oli se vauva mukana kärryissä. Hely jatkoi matkaansa kun isä jäi jutteleen mulle. En mä paljoo sille puhunut, mutta sen verran että saatiin kuulumiset vaihettua. Sitten mulle riitti ja mä lähdin himaan päin kulkemaan. Matkalla kävin kaupassa ostamassa ketsuppia ja leipää.
Himassa pojat oli alkanut tekemään ruokaa. Itse tein salaatin vaikka tiesin että kukaan ei sitä syönyt, paitsi mä. Mut yllätyksekseni pojatkin söi. Isä ja Helykin oli kutsuttu syömään, mut ei niitä näkynyt. Huomasin että pojat olivat pettyneitä, ne tuli paremmin toimeen isän ja Helyn kanssa ku mä. En mä osannut sietää niitä, enkä mä kyllä vihannutkaan niitä. Syönnin jälkeen mä tiskasin astiat ja Kristian alkoi imuroida. Eeliel katosi jonnekin eikä sitä kuulut himaan vasta sittenkun me laitettiin nukkumaan. Se oli jotenkin salaperäinen ja outo, mut mä en kysellyt siltä mitään. Ennen nukkumaan menoa mä soitin Henrille, mut se vastasi että ei nyt ja sulki puhelimen. Se kuulosti hengästyneeltä, ihanku se olisi juossut. En tiedä mitä se teki. Suljin silmäni ja nukahdin.

Lähettäjä: riina- 
Päivämäärä:   8.11.10 16:49:22

vuui ihana pätkä. 8)

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   8.11.10 23:22:37

Pari päivää kului, enkä mää kuullu Henristä mitään. Jätkä ei vastaa puheluihin eikä tekstareihin, eikä näyttäydy missään. Ihanku maa olis niellyt sen. Normi arki jatkui, ja mä mietin kuumeisesti lahjoja kaikille, sillä joulu lähestyi hetki hetkeltä nopeampaa. Isän ja Helynkin kanssa pojat olivat sopineet, että he voisivat tulla meille viettämään joulua, ettei heidän tarvitsisi hotellissa viettää jouluaan. Miksi ne oli edes tulleet tänne, miksei ne vaan voineet häipyä meidän elämästä? Pojillehan se oli onnen päivät, että isä oli täällä. Olihan isäkin yksi rahanlähde, mistä pojat hyötyivät paljon. Mähän en isältä huolinut mitään. Olin kuullut että se oli ostanut mullekkin lahjan, vaikken mä aijo ostaa sille. Ehkä mä en oo reilu, mut ei se ukko mitään ansaitse, jos multa kysytään.
Iltalehtien - ja sanomien otsikot kirkuu suorastaan, kuinka meidän kaupungissa riehuu rötöstelijät. Rötöstelijät ovat ryöstäneet paljon pikkuputiikkeja, kuten R-kioskin ja sen kuppilan missä mä olin töissä. Ne alkoi epäilee mua siellä, just ku mä olin mennyt sinne töihin, sinne isketään. Mut mä osasin puhua itteni ulos siitä sotkusta, enhän mä ollut osallinen mihinkään. Myös koteihin oli murtauduttu ja niistä oli viety paljon arvotavaraa. Kioskeista oli viety vain kassakaappi ja jotain evästä. Epäiltynä oli kaksi 15-17 vuotiasta poikaa, ja uskottiin että ne oli paikkakuntalaisia. Eihän silloin mun epäilyt kohdistuneet johonkin mun läheiseen..

- Kikka, lähetsä mukaan? Havahduin ääneen joka kuului rakkaalle veljelleni, Eelielle. Nyökkäsin, puin takin päälle ja astuin aurinkoiseen säähän. Jouluun oli enää pari hassua viikkoa, jos edes sitäkään. Olimme lähdössä ostamaan joululahjoja parinkymmenen kilometrin päähän tavarataloon. Pysäköintialueella ei meinannut olla vapaita paikkoja, mut sieltä täältä pilkisti niitä. Kristian parkkeerasi autonsa hienosti parkkiin ja me jatkoimme edeltä kauppaan.
Kaupassa oli väkeä enemmän kuin kaupunkimme torijuhlissa. Ihmisiä ravasi ympäriinsä isojen kassien kanssa. Jotkut raahasivat huutavia lapsiaankin mukana. Kristian lähti tele-pisteeseen, Eeliel elokuvakauppaan ja mä hipsin tavaratalon puolelle. Se oli valtava, ja siellä oli paljon kaikkea mitä mä oisin halunnut. Mut yhelläkää mä en ois varmaa tehny mitää järkevää. Kävelin hevostarvikkeiden ohi eläinpuolelle, missä oli eläimille kaikkea jännää ja kivaa. Lahjalle ja sen pennuille olisi ollut omiaan kiipeilyteline, niillä kun oli tapana aina teroittaa kynsiään joka paikkaan. Siitä tulikin mieleen, ne kaksi muuta kissanpentua jäi meille, vaikka Kristian ei olisi halunnut. Mut niiden ottaja ei voinutkaan ottaa niitä, ja oli liian myöhäistä antaa niitä kenellekään. Niinpä ne jäi meille. Lähdin osastolta ja etsiskelin itselleni kirjaa minkä olisin voinut lunastaa itselleni joululahjaksi. Lähdin kuitenkin etsimään poikia pienen kirjan metsästyksen jälkeen.

“TUNNISTATKO NÄMÄ POJAT?” Näin oli kirjoitettu tämän päivän iltalehdissä - ja sanomissa. Alempana oli kahden pojat kuvat, jotka näytti liiankin tutuilta mulle. Toisen mä oisin voinut tunnistaa vaikka silmät kiinni. Nuo kasvon piirteet mä tunnistin, nuo silmät, nuo hiukset ja muutenkin koko olemus siitä kuvasta. En mä ollut uskoa silmiäni, tuo koko paska valehteli! En mä osannut yhdistää sitä tiettyä henkilöä rikosten tekijäksi. Häkeltyneenä jatkoin matkaani ja törmäsin johonkin isomahaiseen mieheen. Jatkoin nolona matkaani kaupasta ulos ja istahdin lähimmälle penkille. Tuntui kun en olisi saanut henkeä. Päätä alkoi särkeä pahemman kerran ja olin ihan turta joka paikasta. Kädet ja jalat ei totelleet. Mä istuin siinä ja katsoin vain yhteen kohti. Ihmiset tuuppasivat toisiaan ja olivat kaikki joulumielellä. Mut se pieninkin joulunilo, mikä mulla oli ollut, lähti pois. Ja uskoin et se ei tuu takas hevillä.

Varastettui sanoja olis kiva syytää.
Oisko joku muu, joka vois olla syypää?
Olisko joku, joka olis hyväks mulle,
eikä hyväksi kelleen muulle kellä on tunteet, eikä mielen ruhjeet

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   9.11.10 19:20:32

Himassa pojat alkoivat paketoida lahjoja. Olin ostanut pojille jotain pientä, ja sekaisin ajatuksin paketoin niitä. Kristian oli kotimatkalla huomannut, et mulla ei ollu kaikki hyvin. Mut mä en suostunut puhumaan siitä aiheesta. Kello oli jo paljon, ja paketoimisen jälkeen menin suihkuun. Koko vapaa-aika oli mennyt shoppailemiseen.
Suihkun jälkeen puin yövaatteet päälle ja menin Eelielin avuksi tekemään iltapalaa. Teimme possuleipiä ja keitimme teetä. Myös päivälliseltä jäänyttä salaattia oli tarjolla.
- Onko sulla Kikka oikeesti kaikki hyvin?
- On on, vastasin kireästi. En mä halunnut puhuu koko asiasta, olisin voinut saman tien unohtaaki sen, mut en pystynyt. Sen verran iso juttu se oli. Ja aika monikin on varmaan tunnistanut jo ne naamat lehdestä. Mitähän Henrille kuulu? Ja entäpä sen kaverille Aarolle? Kysymykset piinasivat mua, mut se piinas enemmän kun en saanut vastauksia niihin. Tuskaa koko elämä.
Iltapalan jälkeen talo hiljeni. Kristian meni yöksi töihin, siltä varalta että huoltoasema ryöstettäisiin. Ihmiset teki kaikkensa estääkseen ryöstön, mutta aina jäi jotain vartioimatta. Eeliel meni yläkertaan pelaamaan ja mä omaan huoneeseeni lukemaan. Kirja jatkui siitä, kun tyttö oli saanut ilmoituksen äitinsä kuolemasta. Mut tytön mielestä siihen oli koira haudattuna. Ei äiti voinut yhtäkkiä kadota, ja sitten kuolla? Vai voiko? Tyttö oli ymmällään, eikä ollut enää varma mistään. Tyttö halusi vaan selvittää äitinsä kohtalon ja saada elämänsä järjestykseen. Kun alkoi viimeinen kappale, keskeytin siihen ja aloin nukkumaan.

Seuraavana aamuna auringon kirkkaat säteet tunkeutuivat ikkunasta sisään ja ne tanssivat lattiallani kauniisti. Kristian oli tullut aikaisin aamulla ja nukkui nyt sohvalla. Eeliel touhusi keittiössä kun mä puin päälleni farkut ja hupparin. Eeliel tervehti ja istutti mut pöytään.
- Meidän on pakko jutella yhdestä asiasta, Eeliel sanoi.
- No, kysyin ja kaadoin itselleni kahvia. Eeliel nielaisi kuuluvasti ja kakisteli sitten kurkkuaan: - Joku oli käynyt potkimassa äidin hautakiveä. Myös monia muita hautakiviä oli potkittu kumoon.
- Kuka semmosta tekee, sihahdin. Sisälläni kasvoi nopeasti viha sitä kohtaan, joka kehtasi vainajan hautakiveä käydä potkimassa nurin! Join kahvini ja mietteliäänä pakkasin reppuani. Niilo tuli ovesta sisään ja hoputti. Lähdimme yhtä matkaa kävelemään seurakuntatalolle, toisin sanoen surkeeseen kouluumme.
Koulu alko kuten yleensä. Tylsästi mut varmasti. Oppilaat hälisi luokassa ja opettajat repi melkein hiukset päästä kun eivät saaneet luokkaa hiljaiseksi. Ei kannattanut yhdistää kahta luokkaa. Meillä oli opon tunti, ja me käytiin läpi mitä kukin lähtee opiskeleen ysin jälkeen. Mä en tiennyt, en koskaan ollut ajatellut. Mut mä halusin eniten jollekin eläinalalle, vaikken mä niistä mitään tiennyt. Mut kai sitä oppii. Tai kokkialalle. Mä tykkäsin kokata. Se vois olla enemmän se mun juttu. Opettaja marmatti tällä hetkellä jollekin ja me Niilon kanssa piirtelimme toisistamme pilakuvia. Meidän aineen opettaja, eli opo kierteli luokassa ja pysähtyi meidän kohdalle.
- Mitä te teette, se kysy tympääntyneenä. Niilo näytti paperia ja kun se “akka” oli lähtenyt, Niilo näytti sen perään keskaria.
Kun tuli välkkä, Niilo riensi Sofian jengin kanssa tupakille. Opettajia pörräsi joka paikassa, muttei ne huomanneet kun jengi lampsi roskisten taakse tupakille. Itse istuin sohvalla parin muun tytön kanssa. Tulin ajatelleeksi Henriä. Olikohan se oikeasti sekaantunut niihin murtoihin? Mä en vieläkään halunnut uskoo niihin. Opettajan kirkunta herätti mut ja mä menin luokkaan muiden kanssa. Nyt oli vuorossa terveystietoo, eikä sekään ollut mun vahvuuksiani. Mikään aine ei ollut mun vahvuuksia. Tai no kotitalous ja liikunta. Niissä mä loistin. Opettaja käski ottaa kirjat esille ja pian se alkoi selittää jostain seksuaalikasvatuksesta.

Heti koulupäivän jälkeen mä kävelin duuniin. Siellä oli edelleen kauhea metakka sen murron jälkeen. Kassakaappi oli tyhjennetty viimeistä lanttia myöten ja joitakin eväitäkin oli viety. Se oli aika iso tappio kuppilalle.
- Hei, tervehti väsyneenä mutta iloisena työnantajani Mirva. Mirva oli tosi mukava, ja meistä oli tulleet hyvät työkaverit. Nainen käski mut vaihtamaan vaatteet ja sen jälkeen mun piti pyyhkiä pöydät. Pöydät pyyhittyäni palvelin kahta vanhusta. Hiljalleen me ruvettiin saamaan taas rahaa. Palveltuani menin takahuoneeseen levähtämään.
Parin tunnin työskentelyn jälkeen pääsin pienelle happihyppelylle. Yleensä siellä ei päiväs aikaan ollut asiakkaita, mutta illan tullen sinne saapui kaikenlaisia asiakkaita. Käväisin kotona syömässä ja kävelin takaisin kirpeässä pakkas päivässä töihin. Sillä välin sinne oli tullut asiakkaita. Osa oli tuttuja, osia en tuntenut ollenkaan. Jouduin palvelemaan kaikkia hiki hatussa, mut ei se mua haitannut. Puhelimeni hälyytti monta kertaa tulevasta puhelusta, mut en mä joutanut vastamaan. Hyvä että kerkesin hengähtää. Mut tätä vauhtia me tienattiin hyvin rahaa, ja mä sain jopa palkkanikin. Mun palkkakun oli vaarassa sen ryöstön takia. Aloin taas ajattelemaan Henriä ja annoin vahingossa väärän summan rahaa takaisin vanhalle miehelle. Kukaan ei huomannut sen kummemmin mitään.
Kun tuli sulkemisaika, Mirva hääti loputkin asiakkaat kuppilasta ja alkoi siivota mun kanssa pöytiä ja lattiaa. Työn tehtyä se päästi mut kotiin. Puin päälleni ja menin takaoven kautta ulos. Himaan ei ollut pitkä matka, joten sen käveli noin vartti tunnissa. Pistin merkille että joku seurasi mua, ja mua alko pelottaa. Se kiri mut kiinni ja tarttui olkapäästä. Olin valmis lyömään, mutta huomasin tutut kasvot joten laskin käteni.
- Henri?
- Mä se oon. Sori jos säikytin, poika vastasi ja hymyili. Mun olis haluttanut pussata ja halata sitä, mut jokin esti mua. Ainiin, se ryöstöjuttu.
- Henri, mun pitää kysyy sulta jotain. Henri taisi aavistella asiaa, sillä se perääntyi ja kattoi mua silmiin: - Kikka, mä oon pahoillani kaikesta, se sano, kääntyi ja käveli pois. Oisi haluttanut vetää itkupotkuraivarit, mut mä tyydyin vaan itkeen. Kävelin loppumatkan sekaisin mielin, ja himassakin märisin vielä omassa huoneessani. Miksi, miksi mulle aina käy näin? Kaikki mitä mä rakastan, se joko menee pois ikuisiksi ajoiksi, tai sitten se on vaan jotain pelkkää paskaa? Miksi?

Voi kun sä tuntisit tän hulluuden mun sisälläin
Ja liian useesti mä mokaan ja taas yksin jäin
Se miten aina sait mun sydämeni hakkaamaan
En oo nähnyt ketään poikaa vastaavaa

Lähettäjä: jau 
Päivämäärä:   9.11.10 19:49:34

lisää (:

Lähettäjä: ääksdee. 
Päivämäärä:   9.11.10 21:13:26

ää, iha raikka toi Kikka :S mutta jatkoo äkkiä(::

Lähettäjä: ääksdee. 
Päivämäärä:   9.11.10 21:13:46

*raukka :D:D

Lähettäjä: riina- 
Päivämäärä:   9.11.10 23:07:49

wää voi ei ! : <<< mutta jatkoo <3 mä jotenki rakastan tätä tarinaa ;__;

Lähettäjä: senkutietäs 
Päivämäärä:   10.11.10 16:44:56

VOII! mä haluuun nopeeta tietää kuinka täs käy eli JATKOAA

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   11.11.10 13:41:47

Hei lukijat, sairastuin taas tähän pirulliseen virukseen, eli kuumetta, kurkku kipiä ja korvatulehdus, myös päätä särkee aikalailla koko ajan. En tiedä jaksanko kirjoittaa kauheen pitkiä pätkiä, mut mä yritän kumminkin kirjoittaa jotain :)

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   11.11.10 19:21:58

- Kikkaa, Kikkaa? Joku herätteli mua. Kun mä aukasin silmät, huomasin Kristianin istuvan mun sängylläni. En jaksanut herätä, joten mutisin olevani sairas. Kristian huokaisi ja käski jäädä sänkyyn. Hän myös sanoi ilmoittavansa luokanvalvojalle olevani sairas. Kyllä se mulle sopi.
Heräsin, kun kello oli vähää vaille kaksitoista. Talo oli hiljainen, vain kissanpennut räpelsivät äänekkäästi jossain. Kolme niistä juoksi talon poikki täysillä ja neljäs jäi vaaniman kaikkia nurkan taakse. Ku ne taas juoksivat nurkan ohi, yksi pennuista hyppäsi niiden päälle. Se näky sai tosiaan huvittumaan. Poikien kanssa olimme miettineet päämme puhki, mitkä nimet me annettaisiin niille. Kaks poikaa ja kaks tyttöö. Poikakissoille Eeliel päätti nimet: Tom ja Jerry, tytöt mä ristin Lilliksi ja Kitiksi. Kissanpennut jättivät toisensa rauhaan ja menivät syömään. Mäkin tein itselleni jotain pientä evästä ja menin olohuoneeseen mussuttamaan sitä. Lahja nukkui nojatuolissa muttei kauaa; Tom ja Jerry hyppäsivät julmasti sen päälle ja suorastaan repivät sen alas nojatuolista. Hämmästyneenä ja tokkurassa Lahja tallusteli keittiöön syömään pojat perässään. Pian keittiön täyttikin iloinen kissojen rouskutus. Napsautin telkkarin päälle ja selailin kanavoita. Melkein joka kanavalta näkyi, kuinka uusi ryöstö oli tehty. Tällä kertaa se oli kohdistettu pikkukylän kyläkauppaan. Ne samat henkilöt olivat vieläkin epäiltynä, mut miksei niitä otettu kiinni, jos tiedettiin missä ne asu ja niin eespäin? En ymmärtänyt virkavaltaa en sitten yhtään.
Ovikello soi. Laitoin puhtaat lautaset pöydälle kuivumaan ja odottamaan kaappiin laittoa, sitten kävelin eteisessä kenkämuurin läpi ovelle.
- Päivää, onko vanhempasi kotona? Kysyi mustaan pukuun pukeutunut mies hyvin, hyvin tärkeänä.
- Ei mulla oo, töksäytin. Mies kattoi yllättyneenä mua ja pahoitteli kun ei tiennyt.
- Ei se mitää, vastasin ja löin oven kiinni. Mies lähti menee. Mitähän asiaa sillä olis ollut, mua alko nyt vasta kiinnostamaan. Jätin kumminkin asian sikseen ja menin yläkertaan Kristianin huoneeseen. Se oli ennen äidin huone. Pojilla oli ollut ennen yhteinen huone, mut ku äitiä ei ollut enää, tästä tuli Kristianin huone. Mä en ymmärtänyt miten se voi olla tässä huoneessa. Mä en pystyisi, ajattelisin vielä enemmän äitiä ja olisi pahempi olla. Menin vaisuna takaisin alakertaan ja mietin tekisin. Istuin alimmalle portaalle ja katselin huoneeni ikkunasta ulos. Huoneeni ku sijaisi portaita vastapäätä. Hetken aikaa ikkunasta tuijoteltuani ovikello soi jälleen.

Tällä kertaa oven takana ei ollutkaan joku tuntematon mies, vaan tämän kylän etsityin nuori, eli Henri. Henri astui vaivihkaa sisään ja katosi huoneeseeni vetäen mut perässään. Se istutti mut sängylle ja meni nurkkaan, mihin oli vasta siirtänyt mun sohvan. Se istahti sohvalle ja henkäsi oikein syvään, ihanku se olis vetäissy jotain henkeen.
- Kikka, mun on pakko lähtee täältä.
- Miksi? Kysyin heti.
- Koska.. Sä tiedät. Jumaliste, sä tiiät! eikö se riitä?
- Henri, ei riitä. Mä en tajuu, miks sun piti lähtee johonkin näin tyhmään mukaan, ja sitten sä pakenet! Pakeneminen ei hyvää mitään, sanoin ja suljin pääni käsiini.
- Mun oli pakko! Sä et…
- Kenenkään ei oo pakko alkaa tekemään mitään noin tyhmää, keskeytin Henrin. Oli vähällä, etten nakannut sitä millään. Mua niin alkoi ärsyttämään sen selitykset, miksei se vaan voinut sanoa totuutta?
- Sä et tiedä mistään mitään! Jos tietäsit, sä ymmärtäisit!
- NO ANNA TULLA SITTEN VAAN, huusin. Huomasin että Henrin kasvot olivat väsyneen näköiset. Taatusti oli, niiden kaikkien keikkojen jälkeen, ajattelin katkerasti. Yhtäkkiä mulle olikin ihan sama mitä Henrille tapahtui, tai mitä se teki. Multa vietiin jo yks rakas ihminen, miksei sitten vietäisi toinenkin? Tuli hiljaisuus.
- Okei, aluksi, mun nimi ei oo Henri vaan mä oon oikeesti Daniel. Daniel Henri. Ja mä en ois halunnut jatkaa rötöstelyhommia, ellei mun olis ollut pakko. Mut asiat ei vaan aina mee niin kuin halutaan. Niin kävi mulle. Juhani, kiristi mut tähän. Se sai tietää musta enemmän ku mä annoin se ymmärtää, ja se alko kiristään. En mä voinut muuta, mun oli pakko lähtee mukaan. Ja nyt meillä on jeparit perässä, mut Juhani on kuivilla. Se ei oo osallistunut yhteenkään. Mut mun o n-pakko lähtee pakkaamaan et mä kerkeen junaan.
- Mihi sä meet, kuiskasin.
- En mä voi kertoo. Mä oon pahoillani et tää meni näin. Mut yks asia on varma Kikka, et mä rakastan sua.
- Mäkin sua.
- Hyvästi.. Sitten poika vain liukui rakkautensa kanssa mun sormien läpi pois. Mä oisin halunnut huutaa ja riehua, mut mä en voinut. Mun raajat eivät liikkuneet mihinkään ja mun aivot löivät tyhjää. Liukuin sänkyäni myöten lattialle ja hautasin kasvoni käsiini. Pian ne kastuivat kyynelistä ja kyyneleet valuivat käsivarsiani pitkin. Mitähän Henri ajatteli? Se ei edes kertonut minne se aikoi mennä. Mut jossain sydämessäni mä tiesin, et me tullaan vielä kohtaamaan, jos rakkaus meidät yhdessä pitää. Mut mä en osannut suhtautua sen valehteluun samalla tavalla, mut jotenkin mää vaan rakastin sen tapaa valehdella. Love the way yo lie.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   11.11.10 19:34:35

;< tää on nii ihana! jatkoo äkkiää.

Lähettäjä: Anna 
Päivämäärä:   11.11.10 20:53:28

oooi.. ihana pätkä <3

Lähettäjä: riina- 
Päivämäärä:   11.11.10 21:47:41

oih ♥ ihanaa

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   12.11.10 15:56:38

Ja sä vaan lähdit käveleen sanomatta edes ”moi”
Mä kun luulin etten ilman sua enää elää vois
En kai tuntenut sua vielä tippaakaan
Ja tuskin niitä mietit me mitä kerran luvattiin
Kun mä uskoin niin kuin hölmö vain sun uusiin valheisiin
Miten palat yhteen liimatuksi saan

Meni muutama viikko. En kuullut Henristä paljon mitään, vain sen että se ei ikinä selvinnyt junaan millä sen piti lähtee pois. En tiennyt mitä sille tapahtui, mut en mä jaksanut kiinnostuu. Mua ei kiinnostanut enää mikään. Koulun käyntiä mä olin parantanut hyvin, ja sain jopa ihan hyviäkin numeroita kokeista. Pojat olivat onnellisia mun puolesta ku mun koulu meni kerrankin hyvin, mut mä en ollut. Mä surin Henriä, mä halusin vaan olla sen kanssa. Samaan aikaan mä halusin vaan unohtaa sen. Ainiin, eihän se ollut edes Henri, vaan Daniel. Mut mulle se tuli aina olemaan Henri. Meillä jatkui normaali arki, ja joululomakin oli alkanut eilen. Huomenna olisi jouluaatto. Kuusikin oli haettu, olin leiponut Elisa mummon kanssa pullia, pipareita ja sun muuta jouluksi. Lahjat oli hommattu, jopa mäkin olin saanut aikaiseksi ostaa lahjat. Olin hommannut jopa mummolle lahjan. Henrillekin mulle oli, mut mä uskoin että se ei koskaan tuu saamaan sitä. Tai ei sitä tiiä. Kai me joskus vielä kohdataan, olihan meillä vielä elämää jäljellä.
Huokaisin syvään. Eeliel oli juuri tullut kaupasta ja käski mun purkaa kauppakassit. Laiskasti aloin purkaa niitä jääkaappiin ja osa menikin ihan normaaliin kaappiin. Pojatkin oli jääneet joululomalle pariksi päiväksi. Mullakin oli töitä, mut olin saanut niistä lomaa joulun ajaksi. Kassit purettuani aloin siivomaan poikien apuna kämppää. Isä ja Hely olivat tulossa käymään kylässä. Nykyään mun ja isän välit olivat ihan hyvät, mut mä en uskaltanut päästää sitä vieläkään kovin lähelle. Ihanku isä olis ollut jotenkin vaarallinen. Niinhän se oli, ainakin mulle henkisesti. Se jätti meidät, ja tuli yhtäkkiä takaisin. Oli tiennyt aina missä me mennään, mitä me tehdään, missä me asutaan ja niin eespäin. Vaarallista. Liiankin vaarallista!
- Hei Kikka, kehtaatsä siivota äid.. vierashuoneenkin? Kristian kysyi. Nyökkäsin ja vedin imurin perässäni sinne. Imuroin huoneen läpi, ensin vein kyllä matot ulos, sen jälkeen luutusin sen, pyyhin pölyt sieltä ja siivoilin pintoja. Aukaisin viimeiseksi ikkunan sieltä. Kun huone suorastaan huokui puhtautta, kävin oman huoneeni kimppuun. Pian sekin oli samassa jamassa kun vierashuone. Niin vierashuone. Se oli ollut ennen äidin työhuone. Yhtäkkiä mun tuli kauhea ikävä äitiä. Tai no koskapa mä en sitä ikävöis. Vein kaikki siivoustarvikkeet pois ja aukaisin television. Sieltä tulisi juuri sopivasti joku jouluinen leffa.
Pojat kiinnittivät ulos jouluvaloja. Pimeys oli laskeutunut maahan aikoja sitten. Meidän talo suorastaan hukkui jouluvaloihin. Kuusikin oli koristeltu hienoksi, ja sekin suorastaan hukkui koristeisiin ja jouluvaloihin. Ovi kävi ja Eeliel tuli Kristian perässään sisälle. Lunta oli alkanut sataa lisää. Kristian kantoi jotain sylissään ja tunnistin sen isoksi lahjapaketiksi.
- Tämmönen oli jätetty tuonne kuusen alle, ja siinä lukee sun nimi, Kikka, Eeliel sanoi ja Kristan laski sen lattialle. Se oli ihan lumen peitossa ja sen päälle oli varissu havunneulasia. Tutkiskelin lahjaa, se oli neliön muotoinen ja siististi paketoitu. Missään ei lukenut lähettäjän nimeä. En halunnut avata lahjaa vielä, joten vein sen kuusen alle, missä oli muitakin lahjoja jo odottamassa.

Lähettäjä: Moi 
Päivämäärä:   12.11.10 17:23:26

up!!

Lähettäjä: jau 
Päivämäärä:   12.11.10 18:08:57

LISÄÄÄÄ! <!3

Lähettäjä: emma- 
Päivämäärä:   12.11.10 19:29:48

jatkoo <33 ihanaa <3333333

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   13.11.10 14:17:57

Aamuaurinko nousi hiljalleen ylös ja pian sen kirkkaat valonsäteet tunkeutuivat ikkunasta sisään. Säteet pistelivät silmiäni, ja kun aukaisin ne, piti siristellä että näki jotain. Nousin ylös ja venyttelin makeasti. Keittiöstä kuului poikien iloinen puheensorina, ja joku taisi laulaa hoilottaa jotain joululauluakin. Hymyillen ilmestyin yöpuvussani keittiöön ja iloisesti moikkasin kaikkia. Olin todella iloisella päällä, olihan jouluaatto! Mikään ei estänyt mua tänään hymyilemästä. Ei edes se, että kävisimme äidin haudalla. Äidille piti hymyillä, se piti siitä. Äiti aina sano, että muista hymyillä vaikka mikä olis, suru ei ole kaunista, mut hymyily on. Niinpä mä hymyilin.

Kävin pukemassa vaatteet päälle, meikkasin ja laitoin hiukset isolle ponin hännälle. Pojat viimeistelivät joulusiivousta. Isä ja Hely oli tulleet niiden poika Samu mukanaan. Isä oli tuonut meidän joululahjat mukanaan. Helykin oli ostanut meille jotain pientä. Sen naisen kanssa mä en tullut toimeen vielä, enkä mä siltä huolinut mitään. Mut isän ja poikien takia mä otin sen lahjan vastaan. Poikien takiahan mä isänkin kanssa tutustuin paremmin. Olihan se mun isä. Me käytiin kaikki pöydän ääreen istumaan, paitsi Hely vei Samun nukkumaan vierashuoneeseen. Katseeni kiersi kaikissa. Helyllä oli mustat hiukset, jotka oli laitettu hienosti korkkiruuveille. Ne ylettyivät hienosti olkapäille. Helyllä oli kevyet meikit kapeilla kasvoilla. Isällä oli normaalin tapaan lyhyet hiukset ja kapeat kasvon piirteet. Sinisissä silmissä tuikki jouluniloa, kuten kaikilla. Kristian oli tullut tosi paljon isään, mut mä ja Eeliel muistutettiin enemmän äitiä.
- Noh, miten täällä on mennyt, isä kysyi. Hely väkersi servettejä hienoiksi, ja asetteli ne sitten lautasten viereen. Kristian kattoi pöytää ja Eeliel leikkasi kinkusta palasia.
- Ihan hyvin, vastasin. Isä katsoi mua hymyillen ja kuiskasi: “Mun tyttö”. Se pisti miettimään. Isä, joka oli ollut elämästäni poissa 12-vuotta, tuli takaisin ja jaksaa vielä sanoa et “mun tyttö”. Se lämmitti kummasti mun sydäntä, vaikka mä en isää huolinutkaan enää. Tai huolisin, mutta mä en uskaltanu päästää sitä mun elämään. Sitten Henri vilahti mun mieleen. Missähän poika oli, mitä se teki? Mä halusin palavasti tietää, koska jätkä, mitä mä rakastin, oli teillä tuntemattomilla. Päätin soittaa Antille.
- Anteeks, unohin et mun piti soittaa yks puhelu, sanoin ja poistuin pöydästä. Muut kattoi mua kysymysmerkkinä.
- Onko Kikalla joku poikaystävä? Isä kysyi kun olin lähtenyt, mut mä kuulin sen selvästi omaan huoneeseeni.
- No tuota.. On kait sillä ollut säpinää yhden Henrin kanssa kai, mutta niistä ei oo kuullu mitään pitkiin aikoihin, Kristian kuului vastaavan. Hymähdin ja kaivoin kännykkäni esille housujen taskusta. Etsin luettelosta Antin numeron ja laitoin sen hälyyttämään.
- No Kikka tässä, sanoin kun Antti vastasi.
- No hei, Antti moikkasi iloisesti.
- Öh.. Onko Henristä kuulunu mitään? Kysyin epäröivästi. En tiennyt, kaduinko vai olinko iloinen kun soitin.
- Toki. Haluutko kuulla?
- Haluan, vastaukseni oli pelkkä kuiskaus.
- Se lähetettiin väliaikaisesti perhekotiin kauemmas, mutta se tulee kotiin jouluksi. Voitte nähä jos haluatte. Mä soittelen sulle sitten, ok?
- Joo, sanoin hengästyneenä ja suljin puhelun. Aloin taas hengittämään. En ollut muistanut hengittää puhelun aikana, sillä halusin kuulla mitä Henrille oli tapahtunut. Ei selvinnyt kuin että se oli viety perhekotiin kauemmas, mutta eiköhän kaikki selviäisi ajan mittaan. Huokaisten palasin muiden joukkoon, missä kaikki nauroivat jollekin isän vitsille.

Myöhemmin iltapäivällä Kristian alkoi isän kanssa lämmittelemään ulkosaunaa. Kello oli vähän yli viisi, kohta puoli kuusi. Muut leikki Samun kanssa lattialla kun mä istuin kuusen varjoissa nojatuolissa. Mä en ollut kiinnostunut vauvoista, vaikka se mun velipuoli sattuikin olemaan. Päätin mennä omaan huoneeseeni kuuntelemaan musaa tai tappamaan aikaa.
Laitoin musiikin soimaan mankasta. Piirtelin mitä sattuu paperille mut kyllästyin siihen nopeasti. Yhtäkkiä oveen koputettiin ja Kristian tuli sisään.
- Sulle on vieras, se sano ja johdatti mut ovelle. Eteisessä seisoi Henri riisumassa kenkiään.
- Hei, se sanoi. - Mä tulin käymään ku Antti sano et olit soittanut. Mä ajattelin et..
- Joo soitin mä. Mennäänkö vaikka kävelylle? Kysyin mut päätin sen oikeesti itse kun aloin pukemaan toppahousuja jalkaan. Puin paljon vaatetta päällä, oli melkein yli 30 astetta pakkasta. Työnsin yllättyneen Henrin ovesta ulos ja katosimme pimeyden selkään. Kristian seisoi ikkunassa puistelemassa päätään.

Meidän välille syntyi hiljaisuus. Lumi natisi allamme ja sitä sateli hiljalleen vanhojen lumikinosten päällä. Upeat jouluvalot valaisivat hienosti pimeyttä joka paikassa. Tutut maisemat lipui hitaasti ohi meidän kävellessä kylän poikki satamaan päin.
- Kikka? Henri kysyi rikkoen hiljaisuuden, mistä mä olin oppinut nauttimaan.
- No? Kysyin. Henri pysähtyi huokaisten, tuli mun eteen ja otti mun kädet omiinsa.
- Vaikka tapahtus mitä, mä rakastan sua ja mä pidän huolen susta.
- Tuo on iso lupaus, pistin väliin.
- Niin, mä tiedän. Mut sä vaan oot sitä jotain, sussa on sitä jotain mikä saa mun pään pyörälle. Mä en voi sanoin kuvailla sitä, mä vaan tunnen sen. Mä oon mokannu ja ollu ihan pöljä, mut siitä huolimatta sä oot siinä.
- En olis, jos mä en rakastais sua. Sun viimenen teko sai mut melkein luopumaan susta, mutta mä vaan rakastan sua ihan liikaa, vastasin kyyneleet silmissä. Astuin Henriä lähemmäs ja halasin sitä. Poika vastasi ja sulki mut syleilyynsä.
- Sä oot parasta mitä mulle on tapahtunu, rinsessani. Henri kuiskasi ja painoi mun suulle hellän suudelman. Mun ympärillä poksahteli tähtiä ja tuntui kun maa olis pettänyt alta. Jatkoimme kävelyä kirpeässä pakkasillassa. Kävelimme hiljaisuuden kanssa korttelin läpi kunnes me oltiin mun kodin kohdalla.
- Mitä sulle tapahtuu?
- No.. Mä oon nyt väliaikaisesti toisessa kaupungissa perhekodissa, siitä eteenpäin mä en tiedä, Henri sano.
- Okei.. No ilmottele itestäs sit jotain, sanoin, annoin pusun pojalle ja katosin meidän pihan uumeniin. Henri jäi seisomaan meidän portin kohdalle tuijottamaan mun perään. Sitten se kääntyi ja lähti kohti kotiaan.

Lähettäjä: emmi- 
Päivämäärä:   13.11.10 22:12:32

ihana<3 eiku jatkoo vaa ;)

Lähettäjä: psite 
Päivämäärä:   14.11.10 01:47:03

ihana

Lähettäjä: romi 
Päivämäärä:   14.11.10 10:01:43

oijj<3 jatkoa!
oon alkanut pitämään tästä tarinasta tosi paljon :)

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   14.11.10 12:03:17

Hhehe, nyt saa tehdä joo uuden! :)