|
Lähettäjä: DC
Päivämäärä: 13.10.10 20:08:28
Matilda
Katsahdin molempia aseistautuneita miehiä.
"Minne menossa?" kysyin huvikseni, vaikka tiesin heidän menemän nirhaamaan jonkun.
Will ja Rikc katsahtivat toisiaan hetken. "Töihin." kuului molempien suusta.
"Niimpä tietenkin. Saakaa toki lisää turpaanne." totesin tyynesti ja käännyin mennäkseni lukemaan Keplo Leutokalma - Pimeitä aikoja, kun William tarrasi minua kädestä kiinni.
"Kuule, en haluaisi jättää sinua tänne yksin... Nyt on liian arkaa jättää sinut tänne, joten sinä tulet autoon istumaan ja kiltisti odottamaan." William sanoi hiukan oudosti, kuin olisi pelännyt jotain.
"Olisin vain tiellänne, ja minähän saattaisin loukkaantua, joten unohda. Kyllä minä täälläkin pärjään mainiosti. Onhan minulla Maxwell vahtimassa täällä." totesin tyynesti ja hellästi irroitin Willin otteen.
William näytti puntaroivan asiaa.
"Yhdellä ehdolla saat jäädä tänne... Pidät asetta ja luoteja mukanasi, sekä kännykkää, missä on pikavalintana minun numeroni, kunhan vain painat ykköstä, se yhdistää minulle heti. Sopiiko?"
Karvat nousivat pystyyn.
Ase??
"Tuota... En osaa käytää aseita..." totesin hiljaa ja William näytti totiselta.
"Annan sinulle helpoimman käsiaseen, siitä ei tarvitse ottaa varmistustakaan pois, joten voit ampua heti jos sellainen hätä tulee." hän totesi, meni hetkeksi jonnekin, ja palasi jonkinlainen ase mukanaan, sekä pari 'lipasta', jos niitä nyt sillä nimellä kutsuttiin.
William selosti nopeasti miten ase toimii, ja miten vaihdan nopeasti lippaan, jos sellainen tarve tulee. Mutta toivoin ettei tulisi.
Kun Will ja Rikc olivat tarkistaneet miljoona kertaa sen että kantaisin asetta koko ajan, vaikka menisin vessaan, he lähtivät.
Tuhahdin pienesti, laskin aseen hetkeksi alas, ja venyttelin.
Kyllä nuo jätkät sitten osasivat olla jääräpäitä...
Oveen koputettiin.
Tarrasin heti aseeseen ja kaikki lihakseni jännittyivät. Sitten huomasin kotiavaimet pöydällä, nappasin ne, ja avasin oven nopeasti, samalla tähdäten aseella suoraan keskelle Rikcyn otsaa.
"Tjooh... Unohtu..."
"...avaimet. Tiedän." totesin ja annoin avaimet tälle pienesti virnuillen.
Rick virnisti takaisin, ja lähti juoksujalkaa takaisin autolle, jossa Will odottikin jo kuskin puolella.
Suljin oven, ja laskin aseen taas hetkeksi pöydälle, ja käväisin hakemassa jääteetä jääkaapista, kun ovikello soi.
Mitähän nyt unohtui?
Tällä kertaa en vaivautunut ottamaan asetta käteen, vaan avasin oven rennosti, ja kysyin: "Mitä nyt unohtui"?
Samassa joku tarttui käteeni ja veti ulos.
Se ei ollut, Will tai Rick, vaan joku mies arpi kasvoissaan ja tämän silmissä oli pientä kiiltoa, kuin hulluutta.
Henkäisin kauhuissani ja yritin päästä takaisin taloon, mutta ovi vedettiin kiinni, enkä päässyt minnekään miehen rautaisen otteen takia.
Äkisti mies käänsi käteni selkäni taa ja pakotti minut polvilleen kivitykselle.
Tunsin jotain kylmää ranteitani vasten, kunnes tajusin niiden olevan käsiraudat. Mies vetäisi minut rajusti pystyyn, ja paiskasi minut selkä päin ovea.
Koko hento ruumiini vavahti voimakkaasti, ja meinasin kaatua, mutta mies otti minua kurkusta kiinni ja painoi oveen.
"Kuka olet ja mitä teet täällä?" tämä kysyi pienesti virnuillen.
"A-asun täällä! Edellien omistaja muutti kaksi päivää sitten pois, mutta tuli hetki sitten hakemaan pari unohtunutta tavaraa ja lähti..." sanoin niin tyynesti kuin osasin, mutta mies rysäytti minut uudestaan ovea vasten.
"Valehtelet. Tiedän hyvin että William Darksoul asuu täällä, hän ei niin vain jätä tätä linnoitusta, ja hänen 'veljensä' tuli tänne myös meidän kranaattisodan jälkeen pariksi viikoksi kun hän korjaa taloaan... Joten kysyn vielä kerran, kuka olet ja mitä teet täällä." mies sanoi ja tunki kasvonsa niin lähelle omiani, kuin olla ja voi.
"O-olen Matilda, ja asun täällä. Will otti minut tänne joksikin aikaa..." sanoin alistuneesti ja miehen ilme kirkastui.
"Vai että SE Matilda." tämä sanoi virnuillen, ja hellitti hiukan otettaan. "Tämäpä onni. Sain parempaa mitä odotin."
Pysyin vaiti. Víttu! Olisi pitänyt pitää se ase siinä kädessä koko ajan!
"Tules." mies totesi, äkisti nappasi minua kädestä kiinni ja lähti vetämään mukanaan.
"Päästäkää!" älähdin peloissani, jolloin mies löi minua suoraan poskelleni avokämmenellään.
Kipu oli musertava.
"Älä kitise, tai pääset hengestäsi aiemmin kuin pitäisi." tämä ärähti ja veti autolleen.
Äkisti mies teippasi suuni kiinni, kippasi takakonttiin, ja teippasi jalkani yhteen. En voinut tehdä mitään. Poskeeni pisteli koko ajan, ja selkääni sattui oveen rysähtämisen jälkeen. Luukku suljettiin, ja jäin pimeyteen.
……
Avasin silmäni vasta kun minua lyötiin uudestaan. Matka oli kaiketi kestänyt kauan, ja olin itkenyt itseni uneen, ja nyt herätys oli kovakouraista. En enää ollut takakontissakaan, vaan istuin tuoliin sidottuna. Mies seisoi edessäni, ja piteli kasvojani kämmenellään. Sitten hän päästi irti, ja pääni retkahti voimattomasti alas. Joka paikkaan sattui. Minut kaiketi huumattiin, hakattiin, ja nyt vasta herätettiin.
En kuullut ääniä kunnolla, eli olin varmaan vieläkin aineissa.
Erinomaista… Will varmasti tappaa minut, elleivät nuo sitten ehdi aiemmin…
Kohta minua lyötiin uudestaan ja ynähdin pienesti kivusta.
”Kysyin sinulta jotain, Matilda. Mihin William meni Rickyn kanssa?” mies kysyi.
”En tiedä… Hän ei kertonut.” vastasin hiljaa ja siitä seurasi uusi lyönti.
”Haluatko kuolla? Vastaa kysymykseeni!” mies ärähti.
”EN HALUA ENKÄ TIEDÄ!” parahdin peloissani ja mies tarttui minua hiuksista ja kiskaisi taaksepäin, samalla asettaen jotain kaulalleni. Terävä.
Veitsi tai puukko…
”Viimeisen kerran, missä se kurja pas…” mies ärisi, kunnes taskussani oleva puhelin pärähti soimaan.
Toimettomuus kesti pari sekuntia, sitten mies nappasi puhelimen taskustani ja vastasi.
”Mitä kuuluu Will-boy?” mies sanoi ivallisesti. ”Minulla taitaa olla jotain sinulle kuuluvaa, tiesitkös sitä? Jos haluat tämän pikku namun elävänä takaisin, sinun pitäisi tulla käymään meikäläisellä, yksin, aseettomana, puolentunnin päästä. Tiedät kyllä paikan tasan tarkkaan.
”Ai vahingoittumaton? Ei ihan. Likka oli niin kovasti hiljaa, niin piti vähän piestä ennen kuin tämä pikku lintu alkoi laulamaan.
”Ai ei tiennyt missä olit?? Noh, se on sitten vähän voi voi. Olisi kannattanut kertoa se hänelle, niin ei olisi niin pahasti mustelmilla. Kaksikymmentä minuuttia, Will… Tiedät kyllä säännöt. Selitin ne sinulle jo puhelun alussa, enkä niitä ala kertaamaan. Näkemiin.”
Katsoin kauhuissani kun mies lopetti puhelun virnuillen, ja käänsi sitten tuon mielipuolisen katseen minuun. ”Älä huoli… Prinssisi tulee pelastamaan sinut, mutta saa nähdä pääseekö hän täältä elävänä ulos?”
------
William
Kiehuin raivosta, Rick näki sen selvästi ja perääntyi hiukan.
Se saaamarin Toby… Aina häiritsemässä minua, ja yrittämässä saada minut poliisille, mutta tällä kertaa se pâskiainen ylitti rajan kirjaimellisesti.
En edes halunnut arvata minkä näköinen asunto oli.
Koskematon, ase jossain pöydällä, Matilda varmaan luuli meidän unohtaneen taas jotain sisälle, eikä jaksanut vaivautua ’leikkimään’ aseen kanssa.
Rick tarkkaili minua.
Vaihdoimme nopean katseen ja Rick pudisti päätään.
”Víttu, sähän et mene yksin…” tämä ärähti. ”Mä tuun kans.”
”Ei käy. Sillä on Matilda, kuten tiedät.” ärähdin takaisin ja riisuin aseeni, ja kaiken muun suojan.
”Mä en laske sua!” Rick ärähti ja tarttui minusta painiotteella, mutta pääsin siitä nopeasti irti.
”Nyt ei ole aikaa tähän!” ärähdin ja lähdin ajamaan kohti Tobyn piilopirttiä.
”Mä tuun myös sisään.” Rick ärähti.
”Sinä pysyt autossa, ja kun Matilda on ulkona, nappaat tämän ja häivyt. Tästä ei enää keskustella.” sanoin tyynesti, ja jätin auton varjoihin ennen varastoa, missä Toby oleilee.
”Will…” Rick yritti aloittaa, mutta en kuunnellut, vaan porhalsin ulos autosta, ja suoraan kohti varastoa.
Heti sisään päästyäni, kuului piippaus, ja jouduin ilmaan verkon kannattelemaksi. Toby astui varjoista esille.
”Et edes pyristele? Mikäs sinulla nyt on?” Toby sanoi virnuillen.
”Päästä Matilda!” ärähdin tälle ja Toby nauroi.
”’Päästä Matilda’, siinäkö kaikki? Ei mitään uhkailuja edes? Taisin sitten osua herkkään kohtaasi.”
”Sopimus on…”
”Mikä sopimus, jos saan kysyä? Milloin lupasin vapauttaa sen naisen, jos sinä tulisit tänne, hmm? Ai se että jos haluat hänet elävänä takaisin? Mutta sinähän olet täällä, niin miksi vaivautua päästämään tyttöäkään ulos?” Toby virnuili ja se sai sappeni kiehumaan.
”Senkin paskíainen…”
”Mikäs sitten itse olet, verenhimoinenmurhaaja?”
Katsoin ympärilleni, ja tajusin Matildan tuoliin sidottuna, sekä tajuttomana.
Sappi nousi suoraan kurkkuun, ja minun teki mieli riuhtoa itseni irti verkosta ja syöksyä Matildan luo, mutta Tobyllä oli ase kädessä, ja osasin vain arvata sen suunnan olevan kohti Matildaa, jos tekisin jotain typerää.
Toby selosti jotain paskã, enkä jaksanut kuunnella sitä laisinkaan, sillä tajusin Rickyn lähteneen liikkeelle. Hän oli ikkunan luona, joka oli lähellä Matildaa.
Hitaasti tämä avasi ikkunan, ilman että hälytys alkoi kirkumaan, ja pahoinvoinnin aallot jylisivät ylitseni jännityksen takia, enkä ollut ihminen joka paljoakaan koskaan jännitti.
Toby oli juuri kääntämässä katsettaan Matildaan, mutta sylkäisin tätä päin, ja klimppi osui suoraan tämän vihreään irokeesiinsa.
Toby mulkoili minua pahasti, ja alkoi taas uhkailla ampuvansa Matildan.
Katselin kuinka Rick nappasi koko tuolin kantoon, ja katosi ikkunasta ulos ehjin nahoin Matildan kanssa.
Äkisti kuului kiljumista, ja kiroamista. Toby käänsi päänsä avonaiseen ikkunaan tyynesti, ja kohta kuului koirien haukuntaa, ja Rick hyppäsi sisään, samalla joutuen Matildan kanssa verkkoon. Tuoli myöskin siinä samassa.
Toby tsottsotteli kuuluvasti. ”Mehän sovittiin, ettet tuo kavereita mukana, vaan tulet yksin.”
”Sinä taas et pitänyt sitä sopimusta että päästät Matildan menemään!” ärähdin tälle, ja Toby ampui minua olkapäähän.
”Äläpäs uhoa rotta.” tämä sanoi tyynesti, ja seuraavaksi osoitti Matildaa ja Rickyä. ”Ammun heihin seuraavaksi.”
”Perekkelen…” Rick ärisi hiljaa, ja laukaus hipaisi tämän kasvoja.
”Siellä myös, kuonot tukkoon, minä puhun täällä, ja te sanotte silloin sen mitä käsken.” Toby ärähti.
Toby alkoi taas suureen ääneen puhumaan, jotain mahtipontista, mutta olin täysin keskittynyt katsomaan Matildasta raiskauksen merkkejä, jolloin se meni täysin ohi korvien. Rick tiirikoi Matildan vapaaksi tuolista, ja tämä valahti heti tämän syliin peloissaan.
Voi Matilda, sinun olisi pitänyt tulla mukaamme, niin noin ei olisi käynyt… Ja minun olisi pitänyt käskeä sinua pontevammin tulemaan mukaan.
Varovasti Tobyn huomiotta nappasin linkkuveitsen vyöstäni ja aloin hitaasti sahaamaan naruja poikki.
Ricky teki samaa toisella puolella varastohallia.
Kun aika oli oikea, pidin Tobyn huomion minussa, niin kauan kunnes Ricky oli päässyt tämän taakse, ja kumauttanut tältä tajun kankaalle tuolilla. Sahasin sitten viimeisen köyden irti ja putosin lattialle. Rimpuilin heti irti lopusta verkosta ja juoksin Matildan luo joka itki hiukan, ja suljin tämän syliini.
”O-olkapääsi…” tämä änkytti, ja katsahdin kuivunutta verta.
”Hoidan sen kotona, kunhan olen ensin saanut sinut kuntoon.” totesin rennosti ja nappasin Matildan syliini.
”Ootas nyt.” Rikcy totesi ja nappasi Matildan sylistäni. ”Minä kannan hänet, avaa sinä ovet. Tuota kättä ei saa nyt rasittaa. Menet hänen kanssaan takapenkille ja minä ajan. Minulla on vain tässä poskessa naarmu, ei muuta. Ja tästä ei keskustella, liikettä.”
Alistuneesti annoin Rikcyn kantaa Matildaa, mutta kun pääsimme autoon, kiedoin Matildan ympärille varanahkatakkini, sillä tämä tärisi ja kalisi totaalisesti. Rikcy hyppäsi nopeasti ratin taakse ja lähti ajamaan kohti kotia. Matilda nojautui minuun ja pyyteli sekavasti anteeksi kyynelten takaa. Häntä oli hankala saada rauhoitettua, mutta kyllä hän siitä sitten vähitellen rauhoittui ja nukahti.
Kyllä se siitä… Kyllä se siitä…
……
Seuraavan aamun lehdessä oli juttua ”oudosta” varastohallin räjähdyksestä, josta ei jäänyt muuta jäljelle kuin tuhkaa. Eikä tiedetä oliko sisällä ketään ihmistä.
Vilkaisin sänkyyn jossa Matilda nukkui siteissä.
Se paskíainen oli myös viillellyt Matildaa ja oli muutenkin aika tasata tilit lopullisesti, niin se oli nyt sitten vihdoin ja viimein ohi. Ja hyvä niin.
En olisi nimittäin enää yhtään kestänyt sen idiootin kukkoiluja…
|