|
Lähettäjä: suvi
Päivämäärä: 30.8.09 19:35:29
Kirjoitusurakka on ohi, mutta uusia ideoita syttyy joka päivä. Saas nähdä mihin projektiin seuraavaksi ryhdyn..
Kommentit ja kunnon palautteet olisivat niiin mahtavia, joten niitä saa postata ihan urakalla.
Tuhannet kiitokset kaikille lukijoille, jotka sitten saivat minut jatkamaan tätä :))
Itse tarinasta..
Kyseessähän on ensimmäinen tarinani. Se on sekoitus hevostarinaa ja nuorisotarinaa, seassa on romantiikkaa ja draamaa.
-------------------------------------------------------
Can you imagine?
”Petra!?” Joku huusi tallin satulahuoneesta. Mustahiuksinen, kalpeakasvoinen, mutta silti elämäniloisen näköinen 16-vuotias tyttö liu’utti hevosensa karsinanovea sen verran, että hän sopi puoliksi ulos karsinasta.
”No mitä?” Petra kysyi.
”Joutaisiko sinulta lainaan minkään näköistä huopaa? Heidi ei ole tallilla ja muut ovat ratsastamassa ja Sallin kaikki huovat ovat pesussa tai likaisia.” Julia huusi edelleen, ilmeisesti tyttö ei tajunnut Petran olevan melkein puhe-etäisyydellä.
”Joo, ota kaapista se sin-” Petra aloitti, mutta Julia keskeytti hänet, eikä Petra saanut enää tilaisuutta jatkaa.
”Kiitos!” Julia huikkasi kuuntelematta Petraa loppuun ja katosi satulahuoneeseen. Petra pudisti päätään. Jos joku tallilla otti häntä päähän, niin sen täytyi olla Julia, jos Kiiaa tai ratsastuskoulun pikkuipanoita ei laskettu. Onneksi Kiia oli ottanut sunnuntain vapaaksi likaisessa tallissa pyörimisestä ja säästänyt ajan shoppailemiseen, antaen hevosenhoitajaorjansa pitää huolen hänen kahdesta täysiveriristeytyksestään Amberista ja Nasusta. Siiri ei ollut läheskään niin ärsyttävä kuin Kiia. Lisäksi Niemisten ratsastuskoululla ei ollut sunnuntaisin tunteja, jolloin yksityisten omistajat saivat vapaasti käyttää tallin tiloja. Kuitenkin niin, että eivät häirinneet liikaa tallin tuntihevosia.
Petra sujahti takaisin Alicensa karsinaan. Mustankimo trakehnertamma tunki turpansa Petran käsiin, kerjäten herkkuja. Petra hymyili, hän oli omistanut Alicen nyt kaksi vuotta ja päässyt vasta alkuun hevosen omistamisessa. Tamma oli yhdeksänvuotias, ei liian vanha eikä liian nuori estehevoseksi. Tänä kesänä tavoitteena olivat 130cm radat, mutta Petra oli se joka jännitti. Isommat ja vaativammat radat eivät tuottaisi Alicelle ongelmia, mutta ratsastaja pelkäsi jänistävänsä. Viime kaudella hypätyt 120cm radatkin tuntuivat jo hurjan isoilta, mutta valmentaja oli tiukasti sitä mieltä, että nyt oli aika nousta ylemmäs.
Hajamielisesti tyttö jatkoi valkean karvan harjaamista, kunnes havahtui ääniin tallikäytävältä.
”Moi Risto!” Petra kuuli Julian huikkaavan talliin tulleelle pojalle. Oli ilmeisen selvää, että vähintäänkin puolet ratsastuskoulun oppilaista (ja muutama yksityisen omistajakin) olivat ihastuneet tallinomistajan kuvankomeaan 17-vuotiaaseen poikaan.
Täytyi Petrankin myöntää, että toinen oli todella hyvännäköinen ruskeine, joka päivä niin siististi laitetuille hiuksilleen, söpöine kasvoineen ja vihreine silmineen. Lisäksi Risto oli mukava kaikille, toinen oli auttanut häntä monesti selviytymään kiperistä tilanteista Alicen kanssa, sekä Petrasta tuntui, että heillä oli aina jotain yhteistä juteltavaa.
Ainut mutta oli se, että Risto oli varattu. Ja mikäpäs parempaa, että hänen käsipuolessaan roikkui harva se päivä tallin kuningattareksi itseään luuleva, rikas ja lellitelty Kiia. Kun Petra sai vaivalla hankittua rahat kokoon, jotta hän saattoi ostaa Alicelle uudet suitset, niin Kiia kantoi hevosilleen uusia tavaroita minkä vain kerkesi. Ja kaikkihan piti tietenkin esitellä tallilaisille.
Petra tiesi olevansa osin hyvin kateellinen, monestakin syystä, mutta se ei muuttanut sitä tosiasiaa miksikään, että Kiia oli kaikkien mielestä (no paitsi Riston) tallin ärsyttävin ihminen.
**
Petra ei pahemmin kiinnittänyt huomiotaan Riston ja Julian keskusteluun tällä kertaa. Hänen olisi nyt toimittava ripeästi, sillä yksi vilkaisu kelloon kertoi, että hänellä oli 15 minuuttia aikaa laittaa Alice kuntoon, jos hän aikoisi keretä ratsastamaan ainakin kokonaisen tunnin.
Tyttö puhdisti vielä nopeasti Alicen kaviot ja kiikutti sitten harjalaatikon satulahuoneeseen ja nappasi käsiinsä tammansa ruskean satulan ja suitset. Sitten Petra lähti Alicen karsinalle.
”Petu hei, minne matka?” Riston ääni kuului nyt käytävän päässä. Poika talutti ruunikkoa estehevosta Lukasta sisään talliin ja yksi vilkaisu pojan suuntaan sai Petran hämmennyksiin.
”Öh.. siis Alicen luo.” Petra sai sanottua.
”Kyllä mä sen nään.” Risto huomautti hymyillen.
”Mutta meetkö sä kentälle vai maastoon?”
”Ai..” Petra tunsi olonsa tyhmäksi. Sitähän Risto olikin tarkoittanut.
”Maastoon. Käyn sen lenkin järven ympäri. Mulla on vaan kaks tuntia aikaa ja pitäähän Alice hoitaa lenkinkin jälkeen.”
”Entäs jos mä hoitasin sen kun tullaan, jos saisin tulla mukaan ja mentäs käymään hiitillä?” Risto kysyi, hymyillen suloista hymyään. Petrasta tuntui, että hänen kasvoilleen nousi pikkuhiljaa lievää punaa.
”Ei, kyllä mä hoidan sen itse ja menen vaan lyhyemmän lenkin.” Tyttö päätti lopulta. Hevostaan hän ei hylkäisi vain saadakseen olla pidempään Riston seurassa. Se oli varmaa.
”Okei nähdään 10 minsan päästä ulkona.” Risto naurahti ja talutti Lukaksen omaan karsinaansa. Petra vilkaisi Ristoa vie kerran, ennen kuin meni laittamaan Alicen satulaan.
”Miten sä olit noin nopeasti valmis?” Petra kysyi Ristolta, joka jo odotti Lukaksen selässä tallinpihalla. Poika hymyili.
”Loimi auttaa, kun sen pitää tarhassa ja ratsastuskoulunponeja satuloidessa oppii tekemään sen nopeasti.” Risto selvensi. Petra tuhahti ja kapusi ratsaille. Väittikö Risto, että hän oli hidas? Toinen tiesi varsin hyvin, että Alice oli varsin taitava likaamaan itsensä tarhassa, vaikka sillä oli loimi päällä.
Petra nyökkäsi sen merkiksi, että he voisivat lähteä liikkeelle.
Oli ihmeellistä, miten rentona Lukas käveli. Se näytti nukkuvan, jopa kävellessään. Alice puolestaan steppaili rauhallisen ruunikon vierellä ja kavahteli olemattomia asioita. Ristoa se ennemminkin nauratti, mutta Petra ei pitänyt siitä pätkääkään.
”Pitäiskö ravailla vähän ja antaa näitten sitten juosta, niin vois Allukin vähän rauhoittua?” Poika ehdotti ja keräsi ohjia.
”Joo. Mennään.” Petra myöntyi.
Molemmat hevoset liikkuivat ilmavin, isoin askelin. Alice korskahteli, mutta ei pomppinut polun toiselta laidalta toiselle, niin kuin tamma teki kun Petra oli yksin maastossa.
”Oletko ajatellut koskaan syöttäväsi sille rauhoittavia?” Risto vitsaili. Petra näytti kieltään pojalle.
”En. Pidän siitä, että se voittaa Lukaksen joka kisassa.” Petra huomautti.
”Ahaa.. Niin tietenkin. Sitähän sä ajat takaa. Mutta että tommonen aikapommi.. nytkin se näyttää siltä, että se vois nelistää.” Risto nauroi ja antoi näkymättömästi hevoselleen käskyn lähteä eteenpäin. Alice jäi tietenkin jälkeen, mistä tamma ei tykännyt pätkääkään ja komean puoli pystyyn nousun jälkeen tamma säntäsi matkaan. Tie oli suora ja jatkui vajaan kilometrin eteenpäin. Siksi hevosten saattoi vain antaa mennä. Autojakin Metsävaarantiellä liikkui harvoin, sillä mökkikansa ei ollut vielä tullut mökeilleen ja järven ympärillä oli yllättävän vähän mökkejä. Kesäloman alkamiseenkin olisi vain puolitoista kuukautta.
”Mitä mietit?” Risto kysyi, kun ratsukot olivat palanneet lenkiltä. Petra kohautti olkapäitään, mutta oli silti vastaamassa. Hänet kuitenkin keskeytettiin. Pihaan ajoi auto, jota Alice oli pelkäävinään ja tamma peruutti kauemmas Lukaksesta. Petra komensi tammaa seisomaan aloillaan.
Mersu pysähtyi tallinpihaan ja autosta nousi Kiia. Tytön hienot muotivaatteet erottuivat Petran vaatteista kuin yö ja päivä. Kiia otti D&G:n aurinkolasit silmiltään ja kohensi vaaleaa hiuskuontaloaan.
”Sä pääsitkin sitten maastoon.” Tyttö sanoi, osoittaen sanansa Ristolle.
”Joo, ei se mitään, että sä et päässyt. Käydään sitten vaikka huomenna.” Poika vastasi.
Samalla hetkellä Petrasta tuntui, kuin koko päivä ja kaikki se mikä äsken tuntui voitolta, oli mitätöntä. Petran ei tehnyt mieli jäädä seuraamaan toisten tervehdystä, vaan hän laskeutui Alicen selästä ja talutti tamman talliin.
Miksi aina piti käydä näin?
*
Petra oli hoitanut Alicen nopeasti, sillä maastossa oli mennytkin hieman odotetumpaa pidempään. Kun hänen kyytinsä saapui, Petra kävi vielä satulahuoneessa hakemassa laukkunsa ja hyppäsi sitten siskonsa auton takapenkille.
”Mitäs Alicelle kuuluu? En olekaan käynyt koko pihassa pitkään aikaan..” Silja kysyi. Hänkin oli joskus ratsastanut Petran tammalla, mutta jättänyt asiat sitten sikseen kun hevonen oli säikähtänyt ja hän oli pudonnut mutaiselle kentälle. Siljan kihlattu naurahti etupenkillä. Lauri muisti kommellukset, olihan hän tietenkin ollut kiinnostuneena seuraamassa Siljan tekemisiä.
”Se on oma itsensä, edelleen.” Petra vastasi ja laittoi autonoven kiinni. Auto lähti liikkeelle.
Tallilta Miettisten talolle oli noin 10 minuutin matka autolla. Toki silloin piti kiertää metsä ja matkaa kertyi ainakin 10 kilometriä. Pyörällä tallille pääsi 15 minuutissa, sillä matka puolittui kun kulki metsän halki metsätietä pitkin.
Pihalla Petra hyppäsi autosta, kiitti siskoaan ja suunnisti sisälle kotiinsa. Silja ja Lauri eivät tulleet kylään, heillä oli sanojensa mukaan muita asioita hoidettavana.
Petra avasi oven ja paukautti sen pahantuulisena kiinni perässään. Petran äiti, Marja vilkaisi tytärtään kysyvänä, mutta ei puuttunut asiaan. Petra oli silloin tällöin huonolla tuulella ja Marja tiesi milloin kannatti olla kyselemättä tyttäreltään liikaa.
Petra meni huoneeseensa ja lysähti istumaan sängylleen vaivaantumatta edes vaihtaa pois likaisia tallivaatteitaan. Hetken Petra vain oli ja mietti asioita, Ristoa ja Kiiaa.. sekä kaikkia tallilaisia. Petra sai kuitenkin muuta ajateltavaa kun hänen kännykkänsä ilmoitti tulleesta tekstiviestistä. Petra kaivoi Nokian puhelimen taskustaan ja avasi näppäinlukon ja otti esiin saapuneen viestin tottunein sormin.
’Huomenna meillä 7:lta. Ota jotain juomia mukaan ;)’ Viesti kertoi ja Petra vilkaisi lähettäjää, se oli hänen paras ystävänsä Anastacia, Anskuksihan toista kutsuttiin, oli aina kutsuttu.
”Huomenna..” Petra toisti ja mietti hetken. Maanantai, eikö se nyt ollut aivan tolkutonta kännätä alkuviikosta? Ilmeisesti Ansku ei ollut saanut taloaan tyhjäksi viikonloppuna ja nyt sitten otettiin kaikki ilo irti, kun talo sattui vihdoin olemaan tyhjänä. Tyttö hymähti mietteliäänä. Ilmeisesti se sitten merkitsi tiistaita poissa koulusta. Kyllä kelpasi Petralle, kun vähän tarkemmin ajatteli.
Juomia? Mistä hän saisi juomia näin lyhyellä varoitusajalla.. ehkä täytyi pyytää Siljaa, jospa sisko olisi kerrankin mukava.
Petra ei kuitenkaan jaksanut nyt miettiä asiaa vaan nakkasi puhelimensa kauemmas katsottuaan kelloa. Kello oli vähän yli seitsemän. Petra huokaisi, nousi sängyltä ja vaihtoi jotain rennompaa päällensä. Löysemmät farkut ja hippimerkillä varustettu Petralle iso t-paita ajoivat asiaa.
Tyttö meni alakertaan ja pyysi äidiltään hieman rahaa, jotta hän voisi käydä kaupungilla seuraavana päivänä. Marja oli helpottunut tyttärensä rauhoittumisesta ja kaiveli lompakkoaan. Kymmenen euroa ei ollut mikään huikea summa ja Marja sanoi, että Petran täytyisi maksaa loput ostoksensa itse, mutta Petralle kymmenen euroa oli aivan tarpeeksi. Sillä saisi jo jotain nautittavaa maanantai-illaksi. Petra kiitti äitiään, söi jotain ja hipsi sitten huoneeseensa.
*
Jotta kaikki ei tietenkään ollut liian helppoa, Petran sisko sanoi olevansa jo Kuopiossa, kun Petra soitti hänelle aamulla. Siinäpä sai sitten kysellä kaikilta kavereilta ja pyytää heidän ystäviään hakemaan hänelle jotain. Petraa onnisti. Anskun kaveri lupasi tuoda Petralle jotain, kun Ansku soitti tälle, mutta se jotain saattoi sitten ollakin aivan mitä tahansa.
Maanantaina Petra oli koulussa, mutta esitti opettajien läsnä ollessa jo valmiiksi hieman kipeää, jotta poissaololle olisi sitten mielekkäämpi syy, kuin pommiin nukkuminen tai nopea sairastuminen. Opettajat ottivat kaiken todesta ja muutama oli lähettämässä Petraa kotiin kesken päivän. Petra kuitenkin sanoi jaksavansa jäädä vielä kouluun, sillä hän ei haluaisi jättää mitään oppimatta.
Koulun jälkeen Petran oli pakko hoitaa muutama kielten essee pois alta ja siksi sinä päivänä tallille meno oli vain haavekuva, samoin kuin Riston näkeminen.
Puoli seitsemän aikaan Petra keskeytti ruotsin esseensä kirjoittamisen ja ryhtyi etsimään itselleen parempia vaatteita. Päälle laitettavaksi löytyi tummat pillifarkut, tummanvioletti tunika ja musta vyö. Hiuksensa Petra suoristi ja sitten tyttö meikkasi hieman.
Anskun luo ei ollut pitkä matka. Niinpä Petra oli perillä melkein seitsemän aikaan. Piha oli täynnä autoja ja polkupyöriä. Porukkaa oli siis enemmänkin, kuin Petra olisi voinut uskoa.
Tyttö ei edes koputtanut tai soittanut ovikelloa, vaan asteli suoraan sisään. Mitään ei nimittäin olisi kuulunut sisällä pauhaavan musiikin takia.
Petraa tervehti useampi henkilö, osaa Petra ei edes omasta mielestään tuntenut, mutta moikkasi heitä takaisin. Tyttö etsi käsiinsä Anskun. Tytöt halasivat.
”Petu mooi! Sun juomat on mun huoneessa turvassa, ainakin vähän aikaa. Joko sä haluut ne?” Ansku kysyi.
”En mä vielä. Haen ne sitten ku alan kaipaamaan niitä. Vietkö hei tän kympin sille tuojalle..” Petra pyysi ja ojensi kympin Anskulle. Brunette, siro tyttö nyökkäsi ja hymyili. Ansku otti kympin ja laittoi sen taskuunsa.
”Et usko.. oikeesti täällä on vaikka ketä! Mut hei, sori mä en voinu sille mitään, että..” Ansku aloitti, mutta Petra nykäisi häntä hihasta ja osoitti liiankin tuttua tyttöä ja vieläkin tutumpaa poikaa kauempana.
”Sä et kertonu et kutuit Riston ja.. Kiian.” Petra huomautti. Ansku naurahti.
”Sitähän mä olin just kertomassa. Olisit kuunnellu.”
”Niin joo.. kerro vaan loppuun.”
”Siis Kiia vaan tuli, en mä sitä kuttunu. En mä kyllä sitä voi poiskaan ajaa.. Jospa sä kestät. Tuu nyt, mennään hakeen ne sun juomat. Mä luulen että sä tarviit niitä.” Ansku huomautti ja veti Petran perässään yläkertaan hakemaan häntä varten tuodut juomat.
Yläkerrassa Petra sai ihmetellä, miten paljon hän oli saanut alkoholia. Ansku paljasti antaneensa hakijalle vähän enemmän kuin kymmenisen euroa ja Petra sanoi oitis maksavansa kaiken takaisin, mutta Ansku vannotti Petraa jättämään asian sikseen. Niinpä Petralla ei ollut muita vaihtoehtoja.
Nyt hän todellakin tarvitsi jotain mikä auttaisi unohtamaan Kiian läsnäolon. Todellakin, varsinkin jos Petra aikoi kestää sitä pissistä hetkeäkään ja vieläpä muualla kuin tallilla.
Petra ja Ansku palasivat alakertaan. Alhaalla soi niin eriskummallista bilemusiikkia, että Petra alkoi hihittää. Jotkut olivat keksineet mennä keskelle olohuonetta tanssimaan ja laulamaan kappaleen mukaan.
”Mamma mia..” Neljä tyttöä lauloi musiikin mukana.
”Mitä tää on? Abbaa!? Ei se oo mun bileiden musiikkia! Kuka noi levyt teki?” Ansku kysyi ihmeissään.
”Eppu varmaan.” Joku vastasi.
”Eppu prkl” Ansku kirosi ja säntäsi etsimään illan dj:tä, joka ei ainakaan ollut laittelemassa levyjä sillä hetkellä.
Petra jäi yksin. Tyttö kävi viemässä muutaman siiderin ja muutaman kaljan Anskun jääkaappiin, joka näytti jo melko täyteen ahdetulta. Loput kaljat ja kirkkaan Petra otti mukaansa olohuoneeseen. Hän sai vallattua itselleen paikan sohvalta ja korkkasi ensimmäisen kaljansa. Pitkään Petran ei tarvinnut olla hiljaa, kun hänen vieressään olevat tytöt alkoivat jutella hänen kanssaan. Anskua ei kuulunut takaisin.
Illan mittaan porukkaa juoksi myös ulkona, sillä sisällä alkoi olla todella kuuma kun kaikki ikkunatkin sattuivat olemaan kiinni. Petrakin aikoi lähteä ulos, mutta olohuone tuntui tyhjenevän ja Petra sai hetkeksi jäädä yksin hiljaisuuteen. Musiikki oli nimittäin laitettu hetkeksi pois päältä. Pieni tauko ehkä ja sitten hullunmylly alkaisi uudelleen. Petraa oli pyydetty viidesti tanssimaan, joista kolme kappaletta olisi ollut hitaita. Tyttö oli kuitenkin katsellut vain Riston perään ja jättänyt vastaamatta pyyntöihin.
Petra huokaisi ja otti taas uuden, pitkän hörpyn Koskenkorva-pullostaan.
”Varmaan aika mukava olo huomenna.” joku tuumasi Petran vieressä. Petra laski pullon pois suultaan ja käänsi päänsä nähdäkseen puhujan. Häntä vanhempi poika kallisti päätään ja hymyili. Petra kiinnitti heti huomiotansa toisen ulkonäköön, siniset silmät, vaaleat, lyhyet hiukset, komeapiirteiset kasvot.
”Saanko huikan?” Poika kysyi ja Petra nyökkäsi. Hän ojensi pullon pojalle. Sinisilmäinen poika otti hörpyn ja palautti pullon Petralle.
”Oon Samu.” Poika esittäytyi ja ojensi kätensä. Petra kätteli Samua. Toisen kädenpuristus oli napakka, ilmeisesti toinen ei ollut humalassa. Ainakaan pahasti.
”Oot aika hiljanen.” Samu hymähti. Petra heräsi transsistaan.
”Mua väsyttää.” Petra totesi.
”Sä oot kännissä.”
”Sitäkin. Mä oon myös Petra.” Petra esittäytyi. Samu nyökkäsi.
”Sut mun pitkin ettiä. Sun kaveris käski sanoa, että vois laittaa taas musiikkia. dj:n piti kai lähteä ja se on ite liian kiireinen nuollessaan kaikkien niiden jätkien kanssa.” Samu huomautti ja naurahti.
”Väitätkö sä Anskua huoraks vai?” Petra tivasi alkoholin vaikutuksesta hieman sekaisin. Kukaan ei haukkunut hänen ystävään ja vielä nauranut siihen päälle.
”Ai Ansku ko se on.. No ootko tietonen siitä mitä se tekee tuolla yläkerrassa..?” Poika jatkoi naurahtaen uudelleen. Petra nousi ylös sohvalta, niin teki Samukin.
”Ja sä näköjään oot?”
”No en mä voi sanoa, ettenkö ois. Kaikkihan siitä puhuu.”
”No ei varmasti! Älä h’lvetti puhu paskaa mun kavereista.” Petra varoitti. Samu naurahti.
”Laitetaan nyt sitä musiikkia. Tanssitko mun kanssa?” Samu kysyi virnistäen. Poika tiesi varsin hyvin vastauksen kysymykseensä. Neiti oli päättänyt suuttua ihan kunnolla. Mikäs siinä, tuskinpa Samu häntä kovin usein tulisi näkemään.
”Painu h’lvettiin.” Petra kivahti ja läpsäisi poikaa poskelle. Petra lähti hoipertelemaan pois olohuoneesta. Poika seurasi tytön menoa naureskellen itsekseen.
Petra hoiperteli yläkertaan. Musiikki alkoi alakerrassa uudelleen, mutta Petra ei välittänyt. Anskun tapana oli laittaa muutama patja valmiiksi veljensä huoneeseen, joten Petra meni sinne. Tumma huone kaikkine bändijulisteineen kertoi heti, että sen omistaja oli rock-, heavytyylinen poika. Lattialla oli kaksi patjaa. Petra lysähti oikeanpuolimaiselle ja painoi silmänsä kiinni jaksamatta välittää, siitä miltä tulisi seuraavana aamuna näyttämään kaikkine meikkeineen.
Aamun ikävin kohokohta oli herätys. Petra sai lasillisen kylmää vettä päällensä ja pomppasi ylös patjalta sillä sekunnilla.
”Kuka hemmetti!?” Petra huudahti käheällä äänellä yrittäen etsiä syylistä.
”Sä et meinannu nousta, niin oli pakko. Sori.” Ansku vastasi.
”Otatko?” Tyttö tarjosi Petralle vesilasia ja särkylääkettä. Petra nyökkäsi ja otti molemmat Anskulta. Olo oli huono, mutta se paranisi päivän edetessä. Petran ihmeeksi se ei kuitenkaan ollut huonoin mahdollinen.
”Joko kaikki lähti? Paljon kello on?” Petra kysyi Anskulta ja toinen vilkaisi kännykkäänsä.
”Se on yhentoista kieppeillä. Joo kyl ne lähti, osa ei edes jääny yöks. Auta mua siivoo eka ja käy sit siistiytyy.” Ansku ehdotti ja Petra myöntyi.
Kunnon bileillä oli aina ikävät jälkiseuraukset, mutta kyllä ne oppi kestämään. Kun Anskun talo oli saatu suhtkoht siistiksi, Petra lähti suihkuun ja Ansku tekemään jotain syötävää. Molemmat olivat nälkäisiä.
Petra nautti viileän veden tunteesta ihollaan. Se vei pois lian ja suihkusaippua antoi virkistävän tuoksun. Hiuksetkin tuoksuivat Anskun sitruunashampoolle pesun jälkeen. Tyttö veti omat vaatteensa päälleen suihkusta tultuaan ja lampsi alakertaan kuivaten hiuksiaan pyyhkeeseen.
Nenään leijaili jonkun nopeasti tehdyn risotto-kyhäelmän tuoksu. Se tuoksui oikeastaan ihan hyvältä, ainakin Petran mielestä.
Mikään eilisiltainen tuskin muistui Petran mieleen.
Tytöt söivät ja Petra auttoi vielä astioiden siivoamisessa ennen kuin sanoi lähtevänsä kotiinsa vaihtamaan vaatteensa, jotta hän pääsisi lähtemään tallille. Nyt oli hyvä käydä kotona, kun äiti oli töissä. Petran isä oli kuollut kaksi vuotta aiemmin auto-onnettomuudessa. Se oli tapahtunut juuri silloin, kun Petra oli valittanut väsymystään ja sanonut, että hän ei jaksaisi tulla vierailemaan isän serkun luona. Sielläkin olisi ollut vain kalastusta, grillausta ja saunomista. Niinpä isä oli lähtenyt yksin. Rekan ja auton yhteentörmäyksestä oli hankala selvitä hengissä.
Petra ei mielellään puhunut isästään, asia oli edelleen arka-aihe. Se veti Petran hiljaiseksi.
*
Petra avasi oven ja laittoi avaimensa takaisin käsilaukkuunsa. Petra astui sisään ja sulki oven. Kaikki oli hiljaista, kuten aina silloin kun Petra tuli kotiin silloin kun äiti oli vielä töissä. Marjan työmatka kesti ainakin puolituntia, joten vaikka hänen työnsä loppuivat kolmelta, tulisi Marja kotiin vasta puoli neljän jälkeen. Joskus sillä meni pidempäänkin.
Petra vaihtoi vaatteensa ja laittoi hiuksensa kiinni. Mustat hiukset olivat edelleen hieman kosteat, mutta Petra ei jaksanut jäädä kuivaamaan niitä. Petra sattui käymään ihan vahingossa keittiössä ja huomasi äidin aamulla jättämän lapun pöydälle.
’Petra!
Koulun jälkeen siivoa huoneesi Silvennoiset tulossa kylään illalla. Älä viivy kauaa tallilla.
T: Äiti’
Petra luki lapun huolella, tai oikeastaan kahdesti jotta sai varman varmuuden siitä, mitä siinä luki. Äidin käsiala oli paikoitellen hyvin sekaista, kuten Petran omakin.
Silvennoiset olivat äidin tuttuja. Heillä oli kaksi lasta, jotka molemmat olivat Petraa ainakin kuusi vuotta nuorempia. Voi että sitä huutoa ja kinastelua, kun jompikumpi sattui saamaan hieman enemmän jotain mikä oli tarkoitus jakaa. Petra oli vain onnellinen, että hänellä oli ainoastaan isosisko. Tyttö jätti lapun pöydälle ja kiiruhti takaisin huoneeseensa laittelemaan paikkoja hieman siistimmäksi. Saisipahan sitten olla pidempään tallilla.
Koulukirjan pöydältään Petra työnsi kaappiin jossa oli muitakin papereita ja vihkoja, kaikkia koulutavaroita siis. Lattialla lojuvat vaatteet Petra vei pesuun, sillä hänen kärsivällisyytensä ei riittänyt puhtaiden ja likaisten vaatteiden lajitteluun juuri sillä hetkellä.
Petra teki vielä pikaimuroinnin ja häipyi sitten kotoaan, jotta ei keksisi lisää siistittävää.
*
Tyttö polki ripeästi tallille. Olo oli jo aamuista hurjasti parempi ja päänsärkykin alkoi lievittymään. Raikas ilma teki ainakin hyvää, sitä ei voinut kukaan kieltää.
Petra pysähtyi tallin eteen ja jätti pyöränsä vasten tallin seinää, hieman kauemmas muista pyöristä. Ulkoa kuului muutama hirnahdus. Riston äidin eli Jokisten ratsastuskoulun omistajan ja ratsastuksenopettajan ääntä ei kuulunut, joten ratsastustunnit eivät olleet ilmeisesti vielä alkaneet. Petra haroi hiuksiaan siistimmin ja lähti sitten talliin.
Petra meni heittämään kassinsa satulahuoneeseen. Hänen kaappinsa oli aina täynnä tavaraa, mutta kyllä yksi laukku aina sinne sopi. Ja jos ei sopinut, niin Petra jätti sen kaapin päälle. Silloin satulahuoneeseen tuli Heidi. Tyttö joka oli Petraa ehkä vuoden nuorempi, jolla oli ruskeat, pitkät hiukset ja joka oli aina niin positiivinen.
”Kuulitko jo uudesta yksäristä?” Heidi kysyi silmissä innokas katse ja huulilla leveä hymy.
”En..” Petra myönsi.
”Sen hevonen on aika mielenkiintonen. Etkö nähny sitä ulkona?”
”En, mä hain vaan Alicen.” Petra vastasi.
”Ja sen nimi on Samuel!”
”Kumman, hevosen vai omistajan?” Petra kysyi ja naurahti.
”No omistajan höntti! Mä meen nyt kahtoon onko se jossain.. se on ihan syötävän komea..” Heidi hihitti ja katosi satulahuoneesta. Petra huokaisi. Kukaan ei voisi olla söpömpi kuin Risto, ei kukaan.
Petra lähti hakemaan riimunnarua ja lähti sitten tarhoille hakemaan Alicea sisään.
Kimo tamma tuli oitis portille Petraa vastaan. Petra pujahti aitalankojen ali ja napsautti riimunnarun lukon tamman päitsiin. Portinnarut Petra viskasi kauemmas ja talutti Alicen pois tarhasta. Puoliverinen käveli tytön vierellä kiltisti talliin. Petra päästi Alicen irti, jotta se pääsi syömään päiväkaurojaan. Samalla Petra poistui karsinasta antaakseen Alicen olla hetken aivan rauhassa.
Toimistosta kuului ääniä ja Petra tuli uteliaaksi kuunneltuaan niitä hetken seisoessaan katselemassa Alicen syömistä. Tyttö muisti silloin, että hänen täytyisi jutella Virpin kanssa Alicen ruokinnasta. Tallinomistaja osaisi varmasti auttaa suunnittelemaan uuden ruokinnan kesäksi, sillä Alice tulisi olemaan rankemmassa käytössä kisakauden alkaessa.
Niinpä Petra käveli toimistolle ja koputti toimiston oveen.
”Sisään vaan” Virpin rento ääni kuului. Petra avasi oven ja pysähtyi ovelle kummastuneena. Virpin työpöydän edessä seisoi liian tutunnäköinen poika. Sinisissä silmissä oli ikikurinen katse, kun poika katsoi Petraa.
Tyttö taas ei kuollakseen saanut päähänsä missä oli toisen nähnyt.
”Tulitpa hyvään aikaan Petra.” Virpi totesi ja nousi ylös tuoliltaan. Nainen kiersi pöydän sille puolen missä tuntematon poika ja Petra olivat.
”Risto ei pääse tänään tallille ja olisin tietenkin laittanut hänet näyttämään paikkoja uudelle tulokkaalle, joten olisiko sinulla aikaa?” Nainen kysyi.
”Ai niin. Ehkä teidät pitäisi esitellä. Petra, tämä on Samuel.” Virpi esitteli.
”Samu vaan.” Poika keskeytti. Toisen kutsumanimi sai Petran muistamaan. Tytön suu meinasi aueta hämmästyksestä, mutta Petra sai sen pidettyä kiinni. Tyhmältähän se olisi näyttänyt..
”No miten on? Onnistuuko?” Virpi kysyi uudelleen.
Petra oli vielä hetken vaiti. Pitäisikö hänen mennä neuvomaan ja opastamaan tuota poikaa, Samua joka oli niin kernaasti haukkunut hänen ystäviään ja käyttäytynyt muutenkin törkeästi.
Lopulta Petra nyökkäsi, mutta vain pienesti.
”Hyvä. Petra voi kertoa sinulle kaiken mitä haluat tietää tästä tallista ja tallilla pyörivistä ihmisistä sikäli kun hän itse tietää.. Käykää vaikka maastossa tai jotain, kenttä on varattu koko loppuillan. Minä menen nyt laittamaan tuntihevosia valmiiksi, jotta ei tarvitse niiden pikkunappuloiden laittaa itse satuloita aivan vääriin paikkoihin.” Virpi sanoi ja hymyili. Sitten nainen lähti toimistosta.
”Jaa. Hyvää päivää sinullekin.” Samu totesi ja naurahti. Petran teki mieli näyttää pojalle kieltä. Hän inhosi toista jo nyt. Se oli vain ylitsepääsemätön ennakkoasenne.
”Moi.” Petra vastasi viimein.
”Et tunnu olevan sen puheliaampi. Entäs se aggressiivinen puoli?” Poika muistutti Petraa läpsäisystä.
”Ai haluatko sä uuden lyönnin?” Tyttö kysyi sarkastisesti.
”En. Anna vaan olla. Mä en ois kyllä uskonut, että mä nään sut vielä..” Samu huomautti. Petra kääntyi ympäri ja lähti talliin. Samu seurasi tyttöä.
Käytävällä Petra sai kadehtivan katseen Heidiltä joka kuitenkin jatkoi matkaansa ja tajusi olla jäämättä katselemaan Samua. Petra ei tajunnut mikä pojassa viehätti. Häntä ei ainakaan yhtään mikään.
”Näytätkö sä mulle paikkoja vai?” Samu kysyi Petralta tämän haettua satulahuoneesta Alicen harjalaatikon ja mentyä sitten harjalaatikon kera tamman karsinalle.
”En.” Petra tokaisi ja otti kumisuan harjalaatikosta ja sujahti sitten Alicen karsinaan.
Samu ei lähtenyt mihinkään vaan jäi nojailemaan Alicen karsinan oveen.
”Pitäisikö minunkin sitten mennä laittamaan ratsu kuntoon, jos ollaan kerta menossa maastoon?” Samu kysyi viimein. Petra keskeytti harjaamisen ja kääntyi Samua kohti.
”Me ei olla menossa minnekkään. Sä voit etsiä itselles toisen laspsenvahdin joka näyttää sulle paikkoja.” Petra vastasi sarkastisesti.
”Mitä sä skitsoot?”
”Älä puhu mulle.”
”Mikä tää juttu nyt on? Entä jos mä vaikka seuraan sua kauempaa, en tuu kahtakymmentä metriä lähemmäs? Okei? Entäs jos mä kerron Virpille, että pikkuneiti täydellinen kieltäytyi kierroksesta?”
Petra mietti hetken. Jos Samu mainitsisi asiasta Virpille, tai siis siitä että hän ei ollutkaan auttanut uutta tulokasta.. Virpi voisi olla hieman näreissään.
”Joo. Mut mä en halua enää puhua sulle ja tästä lähtien.. mä en tunne sua enää.” Petra lopetti keskustelun siihen.
Samu virnisti ja nyökkäsi. Poika katseli mustahiuksista tyttöä vielä hetken, ennen kuin liukeni hakemaan omaa hevostaan, Ricoa ulkoa.
”Hei poika.” Samu tervehti tänään tallille saapunutta hevosta. Jos hevosilla oli ADHD, niin tällä mustanruunikolla läsipäällä orilla oli se. Lisäksi Samu piti hevostaan vähintäänkin homppelina. Orin harja oli hieman kihara ja kookas hevonen käyttäytyi välillä kuin neiti.
Samu otti hevosen kiinni ja jäi hetkeksi silittelemään sen päätä, vaikka ori riuhtoi päätään joka ilmansuuntaan.
”Voitko uskoa miten herkkiä ne on? Naiset siis.. Me miehet kuitenkin kestetään. Eikö niin?” Samu kysyi hevoselta, mutta sai vastaukseksi Ricon pärskähdyksen, kun sen turvalle oli lentänyt kärpänen.
”Aivan niin..” Samu naurahti ja lähti taluttamaan hevosta talliin.
*
Ratsastuslenkki oli hiljainen. Samu yritti muutaman kerran sanoa jotain Petralle, mutta tyttö oli vaiti ja nosti vain kätensä. Eleenä oli tietenkin ’Puhu kädelle, ei kiinnosta’, minkä Samu näki selvästi. Samu tyytyikin vain hymähtämään itsekseen ja lopun matkaa poika pysyi hiljaa. Sen verran Samu pystyi jo tyttöä lukemaan, että kun toinen oli tuossa mielentilassa, eli suuttunut hänelle, toista ei kannattanut iskeä saatikka sitten yrittää olla hänen ystävänsä.
Petra manasi Samun maanrakoon. Häntä ei olisi kiinnostanut yhtään olla toisen seurassa, ei sitten pätkääkään.. mutta ei. Toinen änkeytyi mukaan hänen ja Alicen maastolenkille, jonka olisi pitänyt olla rauhallinen ja leppoisa. Nyt sen oli pilaamassa ääliö oman ääliöhevosensa kanssa, joka sai Alicenkin hermoromahduksen partaalle.
Reissun jälkeen Petra pystyi tuskin liikuttamaan sormiaan. Niin paljon Alice oli painanut ohjille. Tyttö laskeutui satulasta ja talutti Alicen talliin jo ennen kuin Samu pysäytti hevosensa tallipihalle. Poika oli pitänyt lupaamansa etäisyyden.
Petra oli juuri saanut Alicen karsinaansa kun ratsastushousujen taskussa oleva puhelin alkoi soida. Tyttö nappasi suitset pois Alicelta ja kaivoi sitten kännykän taskustaan. Sen näytöllä luki nimi Ansku.
”Moi” Petra vastasi.
”Moi, hei pääsetkö meille vielä tänään?” Ansku kysyi.
”Hmm.. joo enköhän.. eikun en. Sori. Meille tulee vieraita. Sä voit toki tulla käymään meillä jos haluut?”
”Okei. Moneltako tuut tallilta?”
”Mä laitan kaiken kuntoon nyt ja lähen sitte. En haluu olla täällä hetkeekään pidempään.” Petra tuhahti.
”Mitä? Ootko sä kipee?”
”En oo. Mä selitän myöhemmin. Nähään tunnin päästä.” Petra sanoi. Anskukin hyvästeli ja lopetti puhelun ensimmäisenä. Petra tiesi, että toinen olisi halunnut kuulla kaiken heti, mutta Petra ei aikonut selittää mitään tallissa, jossa hänen inhoamansa ihminen oli vain kolmen karsinan päässä hoitamassa omaa hevostaan.
Miten rajusti kaikki olikaan muuttunut kahden päivän aikana?
Petra otti satulan pois Alicelta ja kiikutti sen ja suitset satulahuoneeseen varoen visusti törmäämästä Samuun käytävällä. Julia häntä tuli kuitenkin vastaan ja Petralle tuli pakollinen juttelutuokio.
Kun tyttö pääsi vihdoin luistamaan Julian luota, Petra meni harjaamaan Alicen.
Hän oli täysin keskittynyt tamman harjaamiseen ja siksi hän säpsähtikin vähän kuullessaan tutun äänen karsinanovelta.
”Saisinko susta harjottelukaveria huomenna? Ajattelin että vois hypätä, kahestaan olis helpompaa niin toinen vois aina kahtoa virheitä..” Risto kysyi hymyillen söpösti. Petra oli melkein sanaton.
”Joo.. joo se on hyvä idea. Moneltako?” Tyttö kysyi.
”Tunnit loppuu seitsemältä, eli sitten kai sen jälkeen.”
”Okei. Nähään sitten.” Petra sanoi ja nyökkäsi. Risto katosi ovelta. Toinen oli siis silti tullut tallille, vaikka Virpi oli sanonut, että Risto ei ollut tänään tulossa tallille? No, mitäpä siitä. Ilta oli pelastettu, kiitos Riston.
Samu sattui juuri silloin kulkemaan käytävällä ja poika näki Petran kasvoilla olevan leveän hymyn. Samu käänsi päänsä äkkiä pois ja jatkoi matkaansa satulahuoneeseen. Osin poika oli pettynyt. Mustahiuksinen tyttö taisi välittää kaikista muista kuin hänestä, mutta osin taas Samu oli helpottunut siitä, että hänen olisi nyt ehkä helpompi jättää tyttö rauhaan.. Mikä taas olisi hyvin.. miten sen nyt sanoisi.. erikoista Samulta. Jos Samu oli jotain, niin hän oli huono häviäjä, erittäin huono häviäjä.
*
Petran äiti odotti tyttöään jo kotona. Petra oli kiitollinen siitä, että vieraat eivät olleet vielä saapuneet.
”Ansku tulee meille.” Petra ilmoitti.
”Miten pitkäksi aikaa?” Marja kysyi.
”En tiedä. Haittaako se?”
”Ei toki. Kunhan käyt ainakin esittäytymässä Silvennoisille.”
”Joo” Petra vastasi ja kiiruhti yläkertaan suihkuun ja vaihtamaan vaatteitaan.
Ansku tuli kun Petra oli kuivaamassa hiuksiaan. Toinen näytti siistiltä ja tyylitellyltä kuten aina.
”Nyt kerrot hei! Mä oon ollu ihan levoton viimesen tunnin!” Ansku huomautti ja istahti Petran sängylle. Petra kuivasi hiuksensa loppuun ja asetteli ne hyvin ennen kuin meni Anskun viereen istumaan.
”Liittyykö se Ristoon?!” Ansku kysyi innokkaana.
”No ei todellakaan..” Petra naurahti.
”No?” Ansku tivasi.
”Muistatko sen vaalee hiuksisen ääliö Samun sieltä sun bileistä eilen?”
”Muistan joo. Mitä siitä? Mitä sä oot tehny Petra?”
”Älä nyt. En mitään. Anna mun selittää.” Petra huomautti. Ansku paransi istuma-asentoaan.
”Se tuli juttelemaan mulle sillon illalla, se haukku sua ja mä suutuin sille.” Petra aloitti.
”Joo kuulin, että sä löit sitä” Ansku hihitti.
”Hei tää on vakavaa!”
”Ai sori.”
”Mut kuitenkin.. no sitten se olikin tallilla tänään ja sillä on siellä oma hevonen.. Mä en kestä sitä, se on niin itsekeskeinen paskiainen että oikeesti, se menee Kiiankin ohi.” Petra kertoi ja huokaisi syvään.
Ansku alkoi hihittämään entistä enemmän. Petra vilkaisi toista pahasti.
”Ootko sä ihastunu?” Ansku kysyi.
”No HYI. En varmasti siihen ääliöön. Mitä sä oikein ajattelet?”
”Puhut siitä tolleen..” Ansku hymähti. ”Okei, mä en kiusaa sua enää.” Tyttö myöntyi.
”Kiitos.” Petra hengähti.
Petra ei jaksanut enää jauhaa koko Samu-aiheesta, vaan antoi asian olla. Hän teki sen enemmän kuin mielellään. Tytöt kuuntelivat loppuillan musiikkia ja höpöttelivät olemattomia, joskin Petran piti käydä tervehtimässä vieraita. Petra sai vain huokaista helpotuksesta, kun Silvennoisen lapset eivät yrittäneet tunkeutua hänen huoneeseensa joka sekunti.
Ansku lähti vasta hieman ennen kahtatoista, kun Petran äidin vieraatkin olivat jo lähteneet.
Petra tunsi olonsa niin väsyneeksi, että hän meni suoraan nukkumaan. Mielessä Petralle käväisi viimeisenä asiana Risto, jonka kanssa hän saisi viettää laatuaikaa huomenna.
*
Seuraavana päivänä Petra pääsi lähtemään tallille vasta autettuaan äitiään alakerran siivoamisessa. Eipä se Petraa niin paljoa haitannutkaan, hänhän ei pääsisi kentälle ennen seitsemää. Toki Alicen kanssa olisi voinut touhuta, mutta Samun läsnäolo tallilla teki siitäkin ajatuksesta vähintään vastenmielisen. Ties minkä homman Virpi taas keksisi hänelle, mikä sisältäisi olemista Samun läheisyydessä.
Kun Marja lopulta vapautti Petran kotihommista, kello oli jo puoli kuusi. Petra söi jotain, vain kestääkseen iltapalaan asti ilman, että saisi päänsärkyä. Sen jälkeen tyttö oli jo matkalla tallille.
Petra jätti pyöränsä tavalliseen tapaan hieman syrjemmälle kaikkien muiden tallilaisten kirjavasta pyöräjoukosta. Kentällä kävi melkoinen hälinä, ilmeisesti joku poneista oli päättänyt järjestää ratkiriemukkaan pelleilytunnin. Oli ilmiselvää, että joukossa tyhmyys tiivistyi.
”Petra!” Virpi huusi kentältä.
”No?”
”Voisitko käydä sanomassa Ristolle, että tulee ottamaan Stiinan liinaan. Ei tästä tule muuten yhtään mitään.” Virpi pyysi jatkaessaan kävelemistä kirjavan 130cm risteytysponitamman vieressä. Nainen piti tiukasti kiinni ponin poskihihnasta, vaikka poni kiskoi ja heitteli päätään.
”Joo, missä se on?” Petra kysyi.
”Jakaa seuraavan tunnin hevosia.”
Petra nyökkäsi ja lähti talliin.
Risto löytyikin toimistosta, kaikkien niiden pikkutyttöjen keskeltä, jotka odottivat innolla tietoa omasta ratsustaan seuraavalle tunnille.
”Risto hei?” Petra tervehti, yrittäen olla mahdollisimman luonnollinen ja rauhallinen.
”Moi.” Poika vastasi, tuskin katsomatta Petraan.
”Virpi sano, että sun pitäis ottaa Stiina liinaan. Se pelleilee taas.” Petra kertoi.
”Voi ei! En mä sitten halua mennä Stiinalla! Risto anna mulle joku toinen, mä en halua Stiinaa!” Lyhyt, ehkä 11-vuotias tyttö alkoi valittamaan, tyttö oli ilmeisen kauhistunut.
”Sä menet Stiinalla ja sillä selvä. Muita poneja te ette saa.” Risto päätti ja nousi ylös tuolistaan. Poika harppoi ovelle.
”Petra, kehtaatko tyhjentää toimiston?” Risto kysyi ja hymyili ennen kuin katosi ovesta.
Petralle meni taas hetki toipua Riston hymystä, mikä oli ilmiselvästi osoitettu vain hänelle.
”Okei naperot, sit mennään tallin puolelle.” Petra komensi lopulta napakasti, ja sai vastaukseksi jupinaa, kun tytöt lähtivät pois toimistosta.
Oli selvää, että Samu ei ollut tallilla. Eikä tallilla kyllä ollut Kiiakaan, eikä moni muistakaan yksityisten omistajista. Julian Petra näki. Tyttö oli lähdössä Sallillaan maastoon. Petra toivotti heille turvallista reissua ja tuli luvanneeksi lähteä joku kerta Julian mukaan maastoon. Toisen poistuttua Petra tajusi mitä oli luvannut. Matka tulisi olemaan yhtä painajaista, kun Julia ei osaisi sulkea suutaan hetkeksikään.
Petra oli seuraavat puolitoista tuntia hellimässä Alicea. Tamma oli taas vaihteluksi erittäin puhdas ja Petralle ei mennyt harjaamiseen kuin puolisen tuntia. Muuhun rapsutteluun ja varusteiden laittamiseen tyttö sai kuitenkin helposti kulumaan tunnin. Kun Risto tuli huikkaamaan hänelle, että nyt voisi mennä laittamaan esteitä, Petra jätti Alicen kiinni ja lähti kentälle kantamaan esteitä.
Luojan kiitos tolpat ja puomit olivat muovia ja ne olivat sen takia kevyitä. Estekalusto oli muutenkin aivan loistava, radalle sai helposti rakennettua ainakin viisi erikoisestettä, esimerkiksi muurin, veden, sateenkaariportin, laineilevan sinisen lankkuesteen ja punavalkoisen tynnyriesteen.
Niillä oli hyvä harjoitella ja ainakin Alice oli aina erikoisesteitä nähdessään täysin varpaillaan ja valmiina hyppäämään kilometrin päähän pelottavista tappajaesteistä. Risto tapasi aina nauraa Alicelle ja asia huvitti Petraa itseäänkin.
Lopulta kaksikot pääsivät kentälle. Petra antoi Alicelle hieman pidempää ohjaa. Tamma kiersi suosiolla kaukaa kaikki erikoisesteet ja mulkoili niitä pahasti vielä kentän toiselta laidalta.
Risto taas antoi hevosensa kävellä laiskasti säätäessään jalustimiaan oikean mittaisiksi ja kiristäessään Lukaksen satulavyötä. Petra ei ikinä pystyisi tekemään mitään sellaista edes käynnistä. Alice keksisi hienon idean saada kohtaus, hypätä 180 astetta ympäri, pudottaa ratsastaja ja kiitää sitten viisi kilometriä etelään. Petra oli kokenut sen jo muutaman kerran, tosin onneksi tamman oli saanut kiinni aina joku.
”Mitä sä ajattelit eka?” Petra kysyi vilkaisten poikaa ruunikon hevosen selässä.
”No verkkaa” Risto vastasi ja naurahti. Petra hymähti, niinpä tietenkin.
”Okei.. no entä sen jälkeen?”
”Jos mennään eka vähän yksittäistä ja musta tuntuu, että teidän pitää treenata vähän noita kammotuksia. Sitte koklataan rataa.” Risto vastasi ja nosti ravin. Poika lähti kiertämään kenttää kevyessä ravissa. Lukasin askel oli pitkä ja matkaa voittava ja kun sitä vertasi Alicen askeleeseen.. Alicen ravi oli lähinnä pikkuponin ravia.
Petra nosti itsekin ravin. Tyttö yritti kaikin keinoin saada hevostaan pidentämään askeltaan, mutta se jäi kauas Lukasin askeleesta.
”Ponillako ratsastat?” Samun ääni kysyi. Pojan äänessä oli selvää ivaa. Petra ei edes vaivautunut katsomaan portille vaan siirsi Alicen laukkaan. Eipähän Samu-nimisellä ääliöllä olisi mitään valittamista Alicen ravista.
Risto pysähtyi Lukaksensa kanssa portille juttelemaan Samulle.
Meni muutama minuutti, ennen kuin Petra sai itsensä unohtamaan harjoituksien ulkopuolisen henkilön. Siitä ei kuitenkaan ollut pätkääkään apua, sillä Risto viittoi hänet lähemmäs porttia. Petra laski Alicen käyntiin ja taputti tammaa. Hän ohjasi hevosen portille.
”No?” Petra kysyi, välttäen katsomatta Samuun.
”Ajateltiin, että jos mä kokeilen Ricoa ja sä saisit Luken.” Risto selvensi.
”Oikeesti? Ootko varma? Entä..” Petra oli hämmästynyt. Tarjosiko Risto hänelle Lukasta ratsastettavaksi?
”Ja mä ottaisin Allun.” Samu keskeytti.
”Mitä? Se ei ole Allu vaan Alice.” Petra kysyi vielä enemmän hämmentyneenä, nyt enemmänkin hieman suuttuneena.
”Käykö siis?” Risto kysyi uudelleen. Petra hätkähti ja sai itsensä kiinni tuijottamasta poikaa joka odotti portilla.
Samu oli pitänyt kiinni Petran paheksuvasta katseesta sen aikaa kuin sitä kesti. Nyt tyttö kuitenkin käänsi vihreitten silmiensä kiehtovan katseen pois. Samu seurasi tytön eleitä vielä hetken. Toinen ei ilmeisesti voinut murjottaa Ristolle tämän ehdotuksesta ja sitten hänelle luodut katseet sattuivat olemaan melkein tappavia.
”Ettekö te vois vaan vaihtaa?” Petra kysyi lopulta. Tyttö katsoi Ristoa odottavasti.
”Mä kokeilisin mielelläni Ricoa ja Samu haluis kokeilla Alicea..”
”Eli te päätätte kaiken valmiiks?” Petra huokaisi.
”Okei, mutta Alicea et kyllä sitten saa ratsastaa yhtään kovalla kädellä tai..” Petra aloitti. Risto lähti kävelyttämään Lukasta. Samu katsoi taas tiukasti Petraan.
”Tai mitä?” Samu naurahti.
”..sä saat vielä turpiis. Kunnolla.” Petra sihahti.
”Kuule, mä vaan odotan sitä päivää.”
”Hyvää kannattaaki odottaa.”
Sitä enempää Petra ei Samulle enää puhunut. Hän käänsi hevosensa ja lähti kävelemään ympäri kenttää. Petra oli suutuksissa, sille yhdelle ääliölle, joka oli vain tullut ja pilannut.. kaiken. Petra oli vihdoin saanut tilaisuuden olla taas Riston kanssa kahden, ilman että tallilla pyöri miljoonaa pikkutyttöä tai Kiia ei ollut aidalla roikkumassa.. No, eipä sille mahtanut enää mitään. Petra saattoi vain luvata itselleen, ettei ikinä sekaantuisi nimeltä mainitsemattomaan henkilöön, ei edes puhuisi jos pystyisi sen vain välttämään.
*
Samu toi Ricon tallista melko pian. ADHD ori muljautteli silmiään ja hamusi suussaan ohjiaan kävellessään eteenpäin, niin että kuopaisi maata aina joka kolmannella askeleella. Petra ja Risto toivat hevoset keskemmälle jossa hevosia vaihdettiin. Samu antoi kätensä osua tahallaan Petran käteen pojan ottaessa Alicen ohjat Petralta. Tyttö katsoi Samuun murhaavasti, mutta Samu vain myhäili itsekseen.
Petra laahusti Lukaksen luo ja nousi ruunan selkään. Risto oli jo hyörimässä Ricon ympärillä. Poika sai orin hädin tuskin pysymään paikoillaan sitä sekuntia, kun hän pääsi satulaan.
Lopulta kaikki alkoivat tutustua uusiin tuttavuuksiin. Petra ei oikeastaan pystynyt keskittymään Lukaksen ratsastamiseen pätkääkään, sillä hän oli kokoajan seuraamassa Samua sivusilmällään. Petrahan pitäisi huolen, että toinen saisi vähintäänkin kaksi mustaa silmää, jos käsittelisi Alicea huonosti.
Rico taas käyttäytyi huonommin kuin tavallisesti. Jo ensimmäiset minuutit kertoivat, että Ristolla tulisi olemaan orin kanssa ongelmia.
Itse asiassa Petran ei tarvinnut olla huolissaan Samun tavasta käsitellä Alicea. Poika sai hevosen esittämään kaunista keskiravia ja lisättyravi oli jotain, mitä Petra ei ollut saanut tammaa ikinä menemään. Hevonen tuntui tanssivan ja sen pehmeät ja lennokkaat liikkeet antoivat vihdoinkin kunniaa niinkin kauniille tammalle, kuin Alice oli. Petran mielestä Ristokaan ei ollut saanut Alicea kulkemaan niin hyvin, kuin se meni nyt.
Petrasta tuntui, että Lukas meni aivan liian pitkänä, mutta tyttö ei jaksanut keskittyä ratsastamaan hevosta parempaan muotoon. Ristokaan ei paljon kerinnyt huutelemaan ohjeita, kun hänellä oli täysi työ vallattoman orin kanssa.
”Joko hyppäillään?” Samua kysyi lopulta. Alice heitteli päätään, kuin ymmärryksen merkiksi.
Petra nyrpisti nenäänsä, mutta nyökkäsi. Samoin teki Risto, jolla oli kasvoillaan hyvin mietteliäs ja tiukka ilme.
”Hyvä. Mä voin alottaa” Samu sanoi ja komensi Alicen laukkaan pysähdyksestä. Tamma työskenteli parhaittensa mukaan kiertäessään kentän reippaassa laukassa. Samu oli Petran mielestä ainakin 170cm pitkä, ehkä pidempi, mutta toinen ei silti näyttänyt Alicen selässä hassulta.
Samu ja Alice lähestyivät ensimmäistä estettä. Samu oli valinnut esteeksi mustavalkoisen pikkupystyn. Sillä oli korkeutta ehkä 70cm. Alice lennähti esteen yli kevyesti. Samu taputti valkoista karvaa ja jatkoi laukkaansa tullen esteen esteen vielä viisi kertaa.
Seuraavana vuorossa oli Petra. Lukas toimi hyvin, tai oikeastaan aivan moitteettomasti. Silti Petra ei pitänyt hevosesta, se ei ollut pätkääkään hänen tyylisensä ja se tuntui aivan liian rauhalliselta. Ainakin kun Petra oli tottunut Alicen tapaiseen säikkyvään tammaan.
Verryttelyesteet selvitettiin suosiolla. Lukas hyppäsi isolla kaarella, liioitellen esteen korkeutta.
”Noniin, edestä! Me tullaan.” Risto huudahti. Rico säntäsi laukka-avuista eteenpäin kuin raketti. Se ei jaksanut paljon hiljennellä ja hypyt olivat valtavia.
”Hitto!” Risto huudahti kolmannen massiivisen hypyn jälkeen.
”Mähän sanoin.” Samu nauroi. ”Sillä on ainakin kapasiteettia.”
”No niin näkyy..”
Lopputunnista kaaostakin saatiin aikaiseksi. Rico päätti ottaa ohjat omiin käsiinsä ja hyppäsi 10-esteisen radan jälkeen vielä kolme estettä, valiten ne tietenkin itse. Risto sai vain käyttää hyvää tasapainoaan avuksi, yrittäessään selviytyä matkasta putoamatta hevosen selästä.
Alice näytti hyppäävän kuin unelma, aina erikoisesteille saakka. Siinä tamma muljautti silmiään ja oli lähdössä vastakkaiseen suuntaan, mutta Samu räväytti tammaa ohjanpäillä ja loukkaantuneena Alice sukelsi muurin sekaan, yrittämättäkään hypätä sen yli.
Petra kihisi raivosta, ei Alicea noin ratsastettu! Sitä pyydettiin eteenpäin nätisti, pienillä äänikehotuksilla..
Alicella ei kuitenkaan ollut millään muulla erikoisesteellä muurin jälkeen vaikeuksia, vaikka tavallisesti se pelkäsi niitä kuollakseen. Pieni muistutus ratsastajan päättäväisyydestä sai pelleilyt pois tamman mielestä. Samu näytti tyytyväiseltä 130cm radan jälkeen. Poika aloitti loppuverryttelyt.
Petra hyppäsi vielä itse. Lukas toimi hyvin, mutta Petra huomasi miten eritavalla sitä täytyi ratsastaa, jotta isompi ja massiivisempi hevonen kuin Alice, kääntyi sutjakasti käännöksissä ja miten sen laukkaa piti kontrolloida aivan eritavoin suhteutetuissa väleissä kuin Alicen.
Petra oli jotakuinkin tyytyväinen suoritukseensa, vaikka muutama puomi tulikin alas. Petra oli kieltäytynyt hyppäämästä enempää kuin metriä vieraalla hevosella. Risto oli kuitenkin saanut Petran suostuteltua kokeilemaan edes 110cm. Petra oli hyväksynyt ehdotuksen.
*
Petra talutti Alicea talliin. Nuoret olivat taas ottaneet huostaan omat hevosensa. Alicea Samulta ottaessaan poika oli sanonut sarkastisesti, että hän ei poneilla ratsastaisi, mikä kiehautti Petran sappea entisestään.
Kun hevoset olivat vihdoin tallissa, kello oli jo vaille yhdeksän. Virpi kävi tallissa vain pikaisesti ja käski Riston hoitaa tallin ovien lukitsemisen. Virpi sanoi jo lähtevänsä nukkumaan, nuorienkaan ei pitänyt olla enää tallissa hyvin pitkään.
Petra laittoi Alicen iltakuntoon. Hetken tyttö vietti kuitenkin rapsutellen hevostaan ja kuiskutellen sille omiaan.
Valot sammutettiin puoli kymmeneltä, kun kaikki hevoset oli ruokittu samaan aikaan. Matkalla ulos Petran onnistui lyödä jalkansa johonkin tallikäytävällä lojuneeseen kovaan ja terävään. Tyttö linkutti edeltä ulos ja meni avaamaan pyöräänsä.
Risto lähti talolle tallin vieressä ja Samu tuli kohden Petraa. Tyttö ei huomannut toista ja Samun äänen kuullessaan hän säikähti sen verran, että onnistui pudottamaan avaimensa maahan.
”Sattuiko?” Samu kysyi tullessaan mopokypärä kädessään Petran viereen. Poika nosti avaimet maasta ja ojensi ne tytölle.
Petra ei vastannut. Nappasi vain avaimet Samulta ja ilkeyksissään pudotti ne maahan ja nosti avaimet ylös itse. Tyttö käänsi Samulle selkänsä. Petra sai pyöränsä lukon auki ja hän sujautti avaimet takaisin taskuunsa. Samu ei ollut väistynyt mihinkään, vaikka Petra lähti linkaten taluttamaan pyörää eteenpäin.
”Mä voin viedä sut kotiin..” Samu ehdotti. Poika sai kuitenkin huomata, että hänen sanoillaan ei ollut minkään näköistä vaikutusta Petraan. Se turhautti ja paljon.
”Petra? Ihan oikeesti, ethän sä pääse minnekkään tolleen.” Samu huomautti. Ei vastausta. Poika meni moponsa viereen ja lähti taluttamaan sitä Petran perässä. Samu käveli nopeammin ja pääsi pian tytön ja pyörän rinnalle moponsa kanssa.
”Hei, älä viitti.”
”Haista p´ska” Petra vastasi. Jalkaan koski jo tarpeeksi, hän ei tarvinnut ketään ruikuttamaan viereensä.
”Mitä mä oon tehny väärin?” Samu kysyi, mutta ei saanut vastausta. Petra ei edes katsonut häneen.
”No v´ttu tarviiko suuttua jostain pikkuasiasta?” Samu sähähti. Petra pysähtyi ja kääntyi Samua kohti.
”Painu h´lvettiin.” Petra vastasi. ”Mulla ei oo oikeesti mitään asiaa sulle, jätä mut rauhaan helvétin kúsipää.”
Tyttö jatkoi matkaansa hitaasti, mutta varmasti.
”No kuule et oo sen hienompi huor’ itekkään, et vaan ihan samanlainen ku kaveris..” Samu vastasi. Poika oli varma, että Petra kuuli.
Samu huokaisi syvään, laittoi kypärän päähänsä ja nousi moponsa kyytiin. Hetken kaasuteltuaan poika lähti ajamaan tietä pitkin, hiljentämättä Petran kohdalla pätkääkään.
*
Petran kotimatka oli pitkä, tai ainakin se tuntui pitkältä. Kotiin tullessaan tyttö oli taas ärtyisä ja Marja antoi tyttärensä olla omissa ajatuksissaan. Petra nappasi jotain iltapalaa, kävi suihkussa ja meni sänkyyn. Häntä ei haitannut pätkääkään se, että hiukset olivat märät ja niiden asetteluun kuluisi seuraavana aamuna pitkään.
Tyttö painoi päänsä tyynylle ja sulki silmänsä. Jalkaan ei sattunut, kun sille ei laskenut painoa.
Kännykkä kuitenkin piippasi yöpöydällä herättäen Petran. Tyttö ei jaksanut nostaa edes kättään, joten hän antoi puhelimen olla.
Lopulta Petra vaipui uneen.
*
Seuraavana aamuna Petralla oli herätys seitsemältä. Tytön täytyi kiirehtiä kouluun kahdeksaksi ja se ei ollut hankalaa kipeän jalan kanssa. Kipu oli levittäytynyt jalkaterän alueelle ja lähempänä nilkkaa jalkaterä oli turvonnutkin. Kouluun linkkaaminen oli siis hyvin tuskaista.
Lukion pihaan päästyään Petraa tuli vastaan Ansku. Tytöt halasivat ja Ansku kiinnitti heti huomionsa siihen, että Petra linkutti.
”Mitä sulle kävi?” Tyttö kysyi.
”Törmäsin johonkin.” Petra vastasi ja virnisti. Se kuulosti typerältä.
”Tallillako?” Ansku kysyi ja Petra nyökkäsi.
”Mä oon sanonu, että se on vaarallinen paikka.” Ansku huomautti ja avasi oven, niin että Petra pääsi sisään lukiorakennukseen.
Oppilaita oli joka puolella, Petra tunsi monia, vaikka oli ollut koulussa vain vuoden.
”Saitko mun viestin aamulla?” Ansku kysyi, kun tytöt menivät englanninluokan eteen odottamaan. Petra istui penkille ja laski laukkunsa viereensä.
”En mä oo kerenny lukeen mitään viestejä.. sori.” Petra vastasi ja kaivoin kännykkänsä taskustaan, jonne hän oli sen napannut aamulla.
Tyttö avasi näppäinlukon ja katsoi näyttöön. Kaksi viestiä. Petra katsoi uusimman ensin, se oli Anskulta. Toinen viesti oli taas tullut illalla 10.30. Petra katsoi viestiä osaamatta uskoa sitä mitä siinä luki.
’Anteeks. S’
Petra pudotti puhelimen, mutta Ansku kerkesi napata sen käsiinsä. Tyttö luki Petralle tulleen viestin.
”Kuka on S. Petra?” Ansku kysyi ihmeissään.
”Mitä sä oot sekoillu? Petraa?! Kuka se on?” Ansku tivasi ojentaessaan puhelimen takaisin ystävälleen. Toinen ei halunnut olla ulkopuolella mistään, varsinkaan poika-asioista.
”No se on se vitún homo.” Petra vastasi.
”Kuka homo Kerrrooo!”
”Samuel.” Petra vastasi, mutta Ansku ei kerennyt aloittaa uutta tivaamista, koska englanninopettaja tuli juuri avaamaan luokan oven ja päästi oppilaat sisään.
Tunti sujui englanninopettajan pahoista katseista huolimatta Anskun tivaamisella. Petran piti selittää koko asia ja oma näkemyksensä asiasta ja lopulta Ansku teki taas johtopäätöksensä, josta Petra ei pitänyt pätkääkään.
”Mitä sä meinaat tehdä?” Ansku kysyi piirrellessään omiaan vihkoonsa.
”No toivon, että en ikinä enää nää sitä. Mistä hitosta se on saanu mun numeron?”
”Se voi olla vaikeeta, kun teidän hevoset on samalla tallilla. Ja sen lisäks se käy samaa koulua kuin sä.. ja se asuu mun naapurissa.. Hei ihan oikeesti, mitä vikaa siinä on?” Ansku vastasi kuiskaamalla.
”Mitä hittoo? Tässä koulussa, sun naapurissa? Voi vittú..” Petra haroi hiuksiaan. Elämä oli julmaa.
”Se on kakkosella. Joo, ne asuu siinä isossa talossa.”
”Ai senkö takia se oli teillä sillon?”
”Joo. Mitä vikaa siinä on? Petra hei, se on ihan hemmetin komee..”
”Se saa ihan rauhassa huoritella muita paitsi mua tai mun kavereita. Se jätkä on yks kúsipää.”
”Hyvä, nyt RIITTÄÄ neidit. Olkaapa hyvät ja hiljentykää, jotta muut saavat rauhan tehdä tehtäviä.” Opettaja komensi ja Anskun ja Petran täytyi hiljentyä. Mitään he eivät kuitenkaan saaneet tehtyä, sillä keskustelu jatkui Anskun vihkon takakanteen.
Petran koulupäivä sujui mutkattomasti lukuun ottamatta jalkaa, johon koski edelleen. Petra kävi terveydenhoitajan luona, joka sanoi, että mitään kummempaa jalassa ei olisi kuitenkaan. Petran käskettiin silti käydä lääkärissä jos kipu ei loppuisi.
Ansku tuli koulun jälkeen Petran luo, sillä Petra kieltäytyi tulemasta Anskun talolle.
Sinä päivänä Petra ei mennyt tallille, koska kun Marja tuli kotiin töistä ja kuuli, että Petran jalkaan sattui edelleen, hän raahasi Petran lääkäriin. Ansku tuli tietenkin mukaan.
Jalkaterässä oli kuin olikin murtuma, mikä selvisi röntgenissä. Se ei ollut pahin mahdollinen, mutta koska Marja paljasti tyttärensä ratsastavan lääkäri määräsi jalkaan kipsin pariksi viikoksi, jotta Petra ei eksyisi hevosenselkään ja pitkittäisi paranemista.
Petra laittoi vastaan minkä kerkesi, mutta Marja hiljensi tyttärensä.
Niinpä Marja ei päästänyt Petraa tallille koko loppuviikkona, vaikka Petra olisi voinut varsin hyvin mennä tallille keppiensä kanssa. No, Petran ei kyllä tarvinnut mennä kouluunkaan perjantaina, mikä sopi Petralle varsin hyvin.
*
Perjantaiaamuna Petra nukkui pitkään. Se oli harvinaista, sillä viikolla oli koulua ja vapaapäivinä täytyi lähteä tallille. Nyt Petralla ei ollut kuitenkaan kiire minnekään. Herättyään Petra kävi suihkussa ja yritti taiteilla kipsinsä kanssa, niin että se ei kastunut. Tultuaan suihkusta ja vaihdettuaan ylleen rennot sisävaatteet Petra linkutti keittiöön. Keppejä hän ei vapaaehtoisesti käyttänyt, vaikka ne olisivatkin auttaneet liikkumista yllättävän paljon.
Tehtyään itselleen kupin kaakaota ja otettuaan kulhollisen muroja Petra jatkoi matkaansa olohuoneeseen. Kaakaokuppi ja murokulho jäivät hetkeksi olohuoneen pikkupöydälle, kun Petra avasi television ja onki jostain sohvanvälistä kaukosäätimen käteensä.
Epäonnekseen Petra huomasi, että televisiosta ei tullut mitään. Tai no.. mitään oli ehkä huono ilmaisu, kyllähän sieltä aina jotain tuli, kuten ostos-tv:tä ja vanhoja mummosarjoja eläkeläisten katsottavaksi. Petra tuhahti turhautuneesti ja päätyi lopulta kuuntelemaan MTV:tä. Musiikki ei kuitenkaan ollut ehkä aivan Petran makuun, mutta kyllähän sitä kuunteli, kun oli pakko. Täydessä hiljaisuudessa oleminen olisi tuskaa, sillä radiokaan ei ollut toiminut sitten viimeiseen vuoteen. Sen saisi kipata suoraan roskakoriin.
Kolmen aikoihin Petran puhelin alkoi soida. Petra kampesi itsensä ylös sohvalta ja linkutti huoneeseensa hakemaan puhelimensa.
”Petra.” Tyttö vastasi puhelimeen, näytössä ei ollut lukenut soittajan nimeä. Vain numero.
”Moi. Risto täällä. Ootko sä kunnossa? Marja oli soittanu meillä tänään aamulla ja kuulin sitte äidiltä äsken. Ikävä se kipsi juttu.. ” Risto pahoitteli.
”Ai joo. Oon ihan jees. Ei mitään pahempaa, enkä mä ees ois saanu kipsiä, jos äiti ei ois menny sanomaan että ratsastan. Tän pitäis kai pitää mut poissa satulasta.” Petra naurahti väkinäisesti. Pystyisihän sitä menemään ilman satulaa, tai vaikka ilman jalustimia.
”Eli sä aiot ratsastaa, häh?” Risto kysyi huvittuneena.
”No totta kai. Hemmetti, meillä menee muutenki jo kesän ekat kisat ohi, enkä aio oottaa, että Alicelta katoo kunto, kun mä lomailen..”
”No mut siitä mä just soitinkin.” Risto sanoi, muistaessaan vihdoin esittää asiansa.
”Mitä siitä? Sopiko mun äiti jotain älytöntä?”
”Ei, ei sopinu. Se vaan kysy, että jos me voitaisiin liikuttaa sitä, kun sä et nyt voi ratsastaa. Enkä mä kyllä oikeesti suosittele, että sä kipuut sinne ja putoot sieltä sitten. Sattuu vaan pahempaa jälkee. Ja menee useemmat kisat ohi.”
”No kuka sitä sitten liikuttaa?” Petra kysyi ja tiesi olevansa epäkohtelias. Ristohan vain yritti auttaa.
”Mä voin pari kertaa viikossa, mutta se ei riitä, joten mä mietin että jos sulle kävis ni Samu varmaan mielellään.. se tykkäs Alicesta.”
Petra kiristeli hampaitaan. Samuko ratsastaisi Alicella? Ei.
”Minä juoksutan sitä sitten muina päivinä.” Petra totesi.
”Sen voi antaa lomailla viikonlopun. Mä tuun sitten maanantaina käymään.”
”Okei. Nähään sitten. Moi.” Risto vastasi.
”Moi.” Petra hyvästeli ja sulki puhelimen.
Tyttö päästi syvän huokauksen, mutta sitten hänelle juolahti mieleen tallentaa Riston numero puhelimeensa. Petra ei ollut ikinä hennonnut pyytää Riston uutta numeroa. Vanhan Petra oli omistanut, hän oli saanut sen Anskun kautta.
Loppupäivä mateli ohitse. Lauantaina Ansku pakotti Petran lähtemään kaupunkiin kanssaan. Petra lähti ystävänsä mukaan, tyttö ei halunnut jäädä mätänemään kotiinsa.
Petran mielestä liikkuminen oli ollut tuplasti helpompaa ilman kipsiä, vaikka jalkaan olikin sattunut. Petran oli täytynyt ottaa kepit mukaan kaupungille.
Kokopäiväisen shoppailun, juoruilun ja hengamisen jälkeen Ansku tuli Petralle yöksi.
*
Ansku laittoi Step up 2:sen DVD:n levyasemaan ja työnsi luukun kiinni. Räikeänpunaiseksi hiuksensa värjännyt tyttö tuli sohvalle Petran viereen. Marja oli lähtenyt käymään naapurissa, joten tytöt olivat kahdestaan.
”Tää on aivan huippu! Ootko nähny miten hyvin ne tanssii?” Ansku ylisti elokuvaa, jonka hän oli varmaan nähnyt jo 50 kertaa. Petra taas ei ollut nähnyt elokuvaa, eikä ykkösosaakaan, joten hänellä ei ollut mielipiteitä.
”En mä oo nähny näitä..” Petra totesi.
”Oikeesti? Petra hei! Sulla on aukko sivistyksessä, mut ei hätää. Me korjataan se just nyt. Oikeesti.. tää on niin ihana.. ja Robert Hoffman.. Mä en tajuu miten sä et oo nähny tätä!” Ansku jatkoi höpöttämistään.
”Mä en oo niin tanssin perään.. ” Petra naurahti. Ansku tekeytyi välillä naurettavaksi.
”Sun pitäis olla. Se on hauskaa. Ens viikolla hei meidän luona taas. Vika viikonloppu ennen ku koulut loppuu!”
”Joo. Mä en vaan voi kauheesti riehuu” Petra hymähti. Ansku hymyili leveästi.
”Ei se mitään. Mä pidän hauskaa sunkin puolesta.”
”Hah, parempi olis. Mut hei keskityhän nyt tähän leffaan se alkaa..”
Elokuvan jälkeen tytöt raahautuivat Petran huoneeseen. Petra oli saanut moneen otteeseen hyssytellä innostunutta Anskua olemaan hiljaa elokuvan aikana. Kieltämättä elokuva oli hyvä ja vaikka Petra ei ollutkaan itse tanssi-ihmisiä kaikki elokuvassa ollut tanssi oli näyttänyt tosi hienolta.
”Tiiätkö mikä näytti tutulta?” Ansku kysyi viimein istuessaan patjallaan lattialla.
”No?” Petra kysyi. Ei hän ollut nähnyt mitään tuttua.
”Ne hiukset”
”Mitkä hiukset?”
”Chasen hiukset!” Ansku vastasi.
”Chase? Ai niin se jätkä. Miten niin tutut?”
”Mieti vähän Petu. Samu.. Chase..”
”No eikä. Ei Samu näytä samalta.”
”Näyttää! Tai siis hiukset on ainakin ihan samanlaiset ja jos silmät ois vähän eriväriset niin molemmissa tyypeissä olis samaa näköä.”
”Siniset silmät on söpömmät ku ruskeet ja ne käy Samulle paremmin.” Petra tuhahti ja laittoi käden suunsa eteen. Mitä hän päästi juuri suustaan?
”PETRA!” Ansku huudahti ja hyppäsi ylös.
Petra pudisti päätään, käsi edelleen suun edessä.
”Sä tykkäät siitä!” Ansku huomautti virnistäen.
”Hyi! Ihan oikeesti en tykkää pätkääkään. Se jätkä on yks kúsipää. Edelleen.”
”Sä myönsit!” Ansku jatkoi. Toinen otti totisesti kiinni kaikista pienistäkin lipsahduksista.
”Joo, sanoin että siniset silmät sopii Samulle paremmin ku ruskeet..”
”Sanoit, ett siniset on söpömmät Samulla.”
”No söpömmät sitten. Ansku, ei se tarkota mitään!”
”No joo, joo. Älä yritä enää.” Ansku naurahti.
”Ihan sama, mutta mä en tykkää siitä. En yhtään.”
Keskustelu jatkui vielä tovin. Asiasta ei kuitenkaan päästy yhteisymmärrykseen, vaan molemmille tytöille jäi eriävät mielipiteet asiasta. Ansku väitti edelleen, että Petra oli ihastunut Samuun. Petra taas kielti sen jyrkästi ja ajatteli mieluummin Ristoa. Petran harmiksi, sen keskustelun jälkeen myös Samu pyöri hänen mielessään.
Tytöt menivät nukkumaan ehkä kolmen aikaan, kikatettuaan ensin niin äänekkäästi, että Marja oli tullut pyytämään heitä jo menemään nukkumaan.
*
Viikonloppuna ei tapahtunut muuta ihmeellistä. Maanantaina Marja ei ottanut vastaan jupinaa siitä, että Petran piti lähteä kouluun, vaikka tyttö yrittikin lunastaa itselleen lisää vapaapäiviä koulusta.
”Viimeinen viikko Petra.” Marja huomautti nostaessaan laukkunsa olalleen.
”Ihan sama.” Petra tuhahti.
”Menet kouluun niin pääset tallillekkin. Ala laittaa vauhtia nyt, että voin heittää sinut kouluun.” Marja hoputti ja lähti jo ulos käynnistelemään autoa.
Petra huokaisi syvään ja lähti vaihtamaan kouluvaatteet ylleen. Yöpukuun ja oleskeluvaatteisiin oli kerinnyt jo tottua. Petra kuitenkin huomasi, että pillifarkut olivat mahdottomat laittaa jalkaan, joten hänen täytyi tyytyä löysempiin farkkuihin. Laittautumiselle jäi aikaa erittäin vähän, kun Marja kävi ovella huutamassa Petraa tulemaan reippaasti.
Petra puolestaan yritti vitkutella, mutta lopulta hänen oli pakko lähteä kouluun. Myöhästymisiä ei ikinä katsottu hyvällä.
Koulunpihalla Ansku oli jo odottamassa Petraa. Toinen viittasi vasemmalle ja Petra ei voinut olla vilkaisematta. Ohikulkeva poika katsahti häneen samaan aikaan ja molemmat käänsivät katseensa pois yhtäaikaisesti. Petra loi varoittavan katseen Anskuun, joka tirskahti nauramaan.
Koko koulupäivä oli Petralle yhtä tuskaa. Tyttö ei huvittanut pätkääkään istua koulussa ja nilkuttaa sauvojen avustuksella luokasta toiseen. Petra oli kiitollisempaakin kiitollisempi, kun hän pääsi kotiin, vaikka joutuikin kävelemään sinne.
Hetken Petra halusi huilata. Syödä jotain välipalaa ja vaihtaa vaatteet. Ratsastushousuja Petra ei jaksanut laittaa jalkaansa, joten tuulipuvunhousut kelpasivat vallan hyvin. Sitten edessä olikin seuraava kysymys. Miten hän pääsisi tallille? Matkaa oli loputtomasti kävellen!
”Voi hitto.” Petra mutisi, mutta mitä vaihtoehtoja hänellä oli? Ei mitään.
*
|