|
Lähettäjä: Sennnu
Päivämäärä: 16.2.09 19:43:06
Kun Karoliina käski Looksin hypätä ensimmäisenä esteen, oli Arany omistajansa kanssa yhtä kummissaan. Ilman satulaako muka tuosta yli, tuntui olevan kummankin ajatus, ja epäröinti päätyi lopulta esteen kiertämiseen.
-Herätys siellä, ohjaapa uudelleen ja keskity siihen mitä teet, äläkä jännitä, Karoliina opasti ja Looks käänsi Aranyn takaisin esteen luokse.
-Nyt nosta jo se laukka! Hyvä, Karoliina kehui kun Looks painoi pohkeensa tiukemmin ratsunsa kylkiin, tarttui harjasta ja hieman haparoiden ratsukko kuitenkin ylitti pienen ristikon.
-Tuntui kuin olisin hypännyt vuoren yli, Looks vikisi mutta hymyili sitten voitonriemuisena; -Me päästiin yli!
Seuraavana oli Anitan ja Sebastianin vuoro, ja eteneminen oli hallittua ja kaunista, ja estekin ylitettiin huimalla ilmavaralla, ilman epäröintiä. Anita taputti Sebastiania kaulalle ja hidasti sitten ruunan raviin.
Kun Toin vuoro tuli, tyttö mulkoili esteen vieressä ratsukoita seuraavaa Ferraria, eikä suinkaan keskittynyt esteeseen. Ennen kuin Toi huomasikaan, oli Booris ohjautunut esteen eteen ja ratsastajan huomaamatta ponnistanut reilusti ylimääräistä. Toi havahtui hyppyyn vasta liian myöhään, ja silloin oli jo myöhäistä; tyttö oli liukunut ponin satulattomasta selästä esteen toiselle puolen, tasajaloin.
-Hihihihiii, hahhahahaa, Ferrari repesi nauramaan ja katsoi hölmistynyttä Toita, joka vain räpytteli silmiään.
Booris ravasi takaisin ratsastajansa luo, ja katsoi tätä kuin kysyen; mihin sinä jäit?
-Hihii, en ole ikinä nähnyt yhtä hupaisaa, Ferrari naureskeli ja pyyhki vettä silmistään.
-Murr, sinä senkin, Toi ärähti ja tarttui pojan lippalakkiin piilottaakseen sen. Mutta kaikkien yllätykseksi lyhyen poikatukan sijaan lippiksen alta vierähtikin kaksi pitkää, ruskeaa palmikkoa, ja vasta nyt seuralaiset tajusivat, että heidän "pikkupoikansa" olikin tyttö!
-Anna se takaisin, Ferrari käski ja nappasi lakkinsa Toin kädestä, juosten sitten suuttuneena talliin.
-Oliko se.. tarkoitan, onko se.. Tyttö? Tino kysyi yhtä hölmistyneenä kuin muutkin.
-Voi, älkää kiusatko Ferraria, Karoliina torui.
-Hän on koko ikänsä tykännyt juosta ja riehua kuin pojat, ja hänen äitinsä taasen yrittää väkisin tehdä hänestä hienoa leidiä. Ferrari vain purkaa huonoja kotiolojaan muihin, siksi hän niitä kepposiakin tekee, Karo selitti tilanteen pikaisesti, ennenkuin vaati jälleen kurinpalautusta.
-Nyt on Duenden vuoro, ja viimeisenä Tino.
Ratsukot hyppäsivät kukin vielä kerran ristikon, ja tällä kertaa jopa Looks ja Toi selviytyivät siitä kunnialla. Sitten tulikin jo Kristiina jääkylmän vesikannullisen kanssa, ja tarjosi kaivattua taukoa.
Ilma oli mitä ihanin, kun kakkosryhmä saapui lopulta pikkukylän torille.
-Tuolla on paalu, johon voitte sitoa hevosenne. Teillä on kaksikymmentä minuuttia aikaa ostaa jotain, jos tahdotte. Minä käyn tuossa vastapäisessä kaupassa, Niklas informoi.
-Sennu, jos viitsisit katsoa hevosia hetken, Niklas pyysi, ennenkuin katosi ostamaan illallistarpeita.
-Minä aion ostaa jäätelöä, Hanna ilmoitti ja sai Tallukan mukaansa. Vain Elias ja Tripi jäivät seisomaan toimeettomina paikoilleen.
-Sano sinä miehenä, mitä voisin ostaa tuliaisiksi Tomille, Tripi kysyi Eliakselta, joka mietti hetken ajan, mutta pudisti sitten päätään.
-En yhtään tiedä millainen mies on kyseessä, enkä tiedä kuinka laaja määrä täällä on edes vaihtoehtoja, Elias mutisi, ja lopulta Tripi päätti selvitä yksin.
Tripinkin häivyttyä omille teilleen, Elias päätti palata Sennun kanssa vahtimaan hevosia. Nainen löytyi Eglantinen valtaisan pään takaa, rapsuttelemasta hevosta korvan takaa.
-Olenko jo sanonut, miten hienosti toimit silloin yhtenä iltana, kun se hullu naapuri säikytteli meitä, Elias imarteli, ja Sennun kasvoille nousi omituinen virne.
-No etpä ole. Kiitos vain, nainen totesi kuin huomaamatta asiassa sen erikoisempaa. Elias kuitenkin astui hieman lähemmäs, ja alkoi myös paijata Eglantia, ja kuin vahingossa kosketti Sennun kättä.
-Olit ilmiömäinen, harvalla on noin luontaista kykyä ajatella ja toimia..
-Sori Elias, vaikka olet mukava ja ihan hyvän näköinenkin, niin ensinnäkin olet aivan liian nuori, ja toiseksi sinulla on jo tarpeeksi naisia, ja kolmanneksi, minä olen kihloissa, Sennu sanoi muka pahoitellen, ja esitteli Juunakselta saamaansa sormusta, joka kimalteli vasemmassa nimettömässä.
-Mutta älä sure, kyllä sinä vielä tällä reissulla naista saat, Sennu sanoi ja painoi nopean suudelman Eliaksen otsalle, ennen kuin lähti etsimään itsekin jäätelökioskia.
Elias jäi päästään pyörällä katselemaan, kuinka lokkiparvi repi vanhaa leipäpussia torin nurkalla. Miten tässä näin kävi?
Sennu ja Tripi päättivät yhteistuumin lähettää miehilleen postikortit, joihin lyhyesti selittivät tapahtumista ja lopuksi laittoivat "pusipusit", ennenkuin liimasivat postimerkit ja laittoivat kortit laatikkoon.
-Kauankohan täältä kestää postin kulkea kaupunkiseudulle, Sennu nauroi ja kuvitteli mielessään, kuinka Juunas lukisi tapahtumista vasta kuukauden kuluttua, kun Sennu olisi itsekin jo ehtinyt ne kertoa.
-Kuka muuten vahtii hevosia, Tripi kysyi.
-Elias. Se poika yritti vietellä minuakin, tuli lepertelemään kauniita mutta jätin sen aika julmasti, Sennu virnisti ja sai Tripin nauramaan.
-Ihan oikein sille! Sehän yrittää käydä läpi reissun jokaisen naisen! Kas kun ei ole vielä Karoliinaa yrittänyt vietellä..
-Se tästä puuttuisikin! Kai se ymmärtää, että sen tempun jälkeen olisi Niklaksen kanssa käsirysy nopeasti pystyssä, Sennu totesi ja demostroi ilmaan muutaman tarkkaan harkitun iskun.
Tyttöjen palatessa ratsujen luo olivat jo Hanna ja Tallukka kiivenneet takaisin selkään, ja Niklas yritti änkeä ostoksiaan Carnevalin satulalaukkuun, joka jo muutenkin pursuili yli.
-Minä voin ottaa Eglantinelle kannettavaa, Sennu tarjoutui, ja Niklas huokaisi helpotuksesta.
-Taivaan kiitos. Pelkäsin jo, että letut jäisivät paistamatta, kun en tiennyt minne kaikki aineet pitäisi saada mahtumaan.
Tottuneesti Sennu kiipesi Egin selkään, ja tarttui sitten ostospusseihin. Ruuna ei edes korviaan hätkäyttänyt, se kun jaksoi kantaa vaikka mitä.
-Sitten kun minä ratsastan Egillä, niin sen selkään mahtuu vielä enemmän tavaroita, Hanna julisti ylpeänä pienestä koostaan.
-Ellet sinä liho, Tallukka kiusasi ja Hanna näytti tälle kieltään.
-Okei, valmiina lähtöön.. Mutta, missäs Elias on, Niklas kysyi. Kukaan ei näyttänyt tietävän, minne poika ehti kadota.
-Tänne se jäi hevosia kaitsemaan, kun minä kävin Tripin kanssa lähettämässä kortteja, Sennu sanoi huolestuneena.
-Jehovantodistajakin puuttuu, Tallukka henkäisi, kun huomasi paalun olevan tamman paikalta tyhjä.
-Jos se on lähtenyt edeltä, Hanna ehdotti.
-On kyllä vastuutonta olla ilmoittamatta, Niklas sanoi ärtyneenä. -Jos poika eksyy, hän on minun vastuullani, eikä vanhemmat varmasti tykkää hyvää.
-Ei kai se suuttunut minun sanomisistani, Sennu kuiskutti Tripille, kun he ohjasivat hevosiaan paluumatkalle.
-Äh, ei se niin herkkä ole. Ja pakkohan pojan on olla tottunut torjumiseen, luulisin.. Älä itseäsi syytä. Kyllä se jostain ilmestyy.
Eikä mennyt kuin muutama minuutti, niin Elias jo ravasi ryhmän luo.
-Missä sinä olet ollut, Niklas sanoi vakavana, mutta peitti hyvin ärtymyksensä.
-Anteeksi. Minä etsin vain.. Etsin Jehovantodistajalle jotain juomispaikkaa, enkä huomannun ajankulua, poika valehteli uskottavasti.
-Mikset juottanut sitä matkalla? Joellehan ei ole edes pitkä matka? Niklas kysyi, mutta päästi sitten pojan pälkähästä.
-Katsokin, että oli viimeinen kerta.
Loppumatka sujui Eliaksen osalta hiljaisesti, aivan kuin poika olisi täysin vajonnut omiin maailmoihinsa. Tytöt sen sijaan kajauttivat ilmaan Elefanttimarssin, sekä iskelmäsuosikkeja. Niklaskin tuli paremmalle tuulelle, mutta tyytyi vain viheltelemään mukana. Ehkä oli kaikkien kannalta parempi, ettei hän näyttäisi surkeita laulutaitojaan, ainakaan vielä.
-Tulittehan te, Kristiina hihkui kun ryhmä saapui pihaan. -Lounas on kahdenkymmenen minuutin päästä valmis. Kristian, viitsitkö ottaa isältäsi ostokset, niin hän pääsee purkamaan hevosensa? Kristiina lirkutteli, ja Kristian tyytyi nöyränä astelemaan isoisotätinsä perässä sisälle, kantaen painavia kasseja hartiat alhaalla.
-Tuohan on aivan tossun alla, Tallukkaa nauratti.
-Sellainen vaikutus Kristiinalla tuntuu muihinkin olevan, Tripi sanoi, kun Niklas lähti ylireippaasti johdattamaan ratsukoita talliin, ja käski kaikkien huoltaa hevosensa nopeasti laitumille.
-Hanna, Hanna, arvaa mitä! Toi hihkaisi nähdessään ystävänsä taluttavan Onnia talliin.
-Odota, en ole päässyt edes ovesta ja meillä on kiire, jos aiomme ehtiä ajoissa ruokailemaan, Hanna sanoi ja esti samalla Onnia änkemästä pääätään käytävälle tuotuun heinäpaaliin.
-Joo, mutta kuule.. se ärsyttävä pikkupoika, Ferrari, onkin tyttö! Toi selitti silmät palavina, ja näki mielessään yhä sen hetken, kuinka hän oli repäissyt lakin Ferrarin päästä, ja letit olivat paljastaneet hänet rääväsuiseksi tytöksi.
-Täällä taisi olla aika hulina, Sennu totesi, kun Anita ilmestyi Eglantinen luokse kuikuilemaan.
-Et uskokaan. Kaiken lisäksi naapurista tuli eräs maajussin poika, Pertti vai kuka se oli, meidän tunnille, ja sekoitti ainakin Duenden pasmat. Tyttö teki elämänsä parhaan suorituksen, eikä edes keskittynyt! Hän vain huokaisi hiljaa aina, kun Petteri soi häneen katseen, Anita kertoi hihitellen.
-No mutta, Elias sentään laittoi vieläkin paremmaksi alkamalla iskeä MINUA! Sennu naurahti ja heitti kätensä dramaattisesti otsalleen.
-No, mitä sinä teit, Anita virnuili vihjailevasti, ja sai Sennun tuuppaamaan häntä.
-Hölmö, en mitään, tietenkään! Jätin pojan miettimään tekosiaan, ja sen jälkeen hän teki katoamistempun. Niklas oli kuin ahterille ammuttu karhu.
-Uskon. Tarvitko apua Egin kanssa, Anita tarjoutui.
-No jos juotat sen, puhdistat kaviot ja viet tarhaan, niin minä pääsen vaihtamaan vaatteet, Sennu sanoi tyytyväisenä, ja jätti Anitan tuskailemaan, miten noihin jättikavioihin edes uskaltaisi koskea.
-Tuomo-parka, hän ei jaksa edes tulla syömään, Looks selitti Duendelle, ja änki samalla suurta perunaa melkein kokonaisena suuhunsa.
-No sinulta ei ainakaan ruokahalu puutu, Duende kiusasi, ja nyppi paprikanpalasia pois salaatistaan.
-Tarviihan minun syödä, että jaksan hoivata kultaani, Looks julisti marttyyrin elkein, mutta hymyili sitten hieman.
-Otan fleece-huopani illalla mukaan, kun menemme nuotiolle. Voin kietoa sen itseni ja Tuomon ympärille, ja lämmittää pojan kohmeisia käsiä, ja nuotion leimussa vielä vähän pussatakin, Looks kihersi, ja sai Duenden tuntemaan olonsa hetken ajan erittäin yksinäiseksi. Vaan kuka se olikaan se söpö nuorimies, joka oli ratsastanut niin hullunkurisesti Ginillä? Voisiko siitä tulla jotain..?
-Penni ajatuksistasi, Tallukka katsoi ystäväänsä, joka tuntui kuin pysähtyneen paikoilleen.
-Ääh, ei mitään..
-Veikkaan että hän mietti juuri sitä Pertsaa, josta ei saanut silmiään irti kentällä, Anita paljasti, ja sai kaikkien katseet kääntymään Duendeen.
-Oliko teillä silmäpeliä?
-Minkä näköinen se oli?
-Äh, miksi meidän piti mennä sinne retkelle, Tallukka huokasi tuskaisesti, ja vajosi syvemmälle tuoliinsa.
-Voihan olla, että se tulee vielä illalla vierailulle, Looks sanoi silmää iskien, ja loppu lounas menikin tyttöjen miettiessä, mitä pukea päälleen grillille.
Illalla kaikki olivat pistäneet parastaan. Niklas oli poikien avulla kasannut suuren määrän puita, ja rakentanut vanhan nuotioalueen kuntoon. Ladosta oli saatu lisää tuoleja, jotka ympäröivät räiskyvää tulta ja loivat oikeaa erätunnelmaa lohkeavine maaleineen ja ruostuneine nauloineen. Sennu ja Anita olivat tartuttaneet Kristiina-tätiinkin marttatouhotuksen, ja muurinpohjalettuihin saatiin nyt erikoismausteita, aina mintusta kaneliin ja chilipippuriin. Nuorimmat leiriläiset eli Hanna, Toi sekä Ferrari olivat keränneet valtavat määrät kukkia maljakkoihin ja koivunoksia, jotka reunustivat nuotioaluetta, aivan kuin olisi ollut juhannus.
Tripi, Duende, Looks ja Tallukka olivat huolehtineet tarjoilu- ja ruokailuastiat sekä juomat paikalle. Karoliina tyytyi vain istumaan pyöreän mahansa kanssa, ja ihailemaan kaikkien suunnatonta intoa ja ahkeruutta. Ainoat, jotka vaikuttivat vaimeilta, olivat nuhainen Tuomo ja muuten vain hiljainen Elias.
Tytöt sen sijaan lauleskelivat ja pitivät kovaa ääntä, joka vaimeni supinaksi, kun Petrikin saapui paikalle, tuoden tuliaisina säkin porkkanoita hevosille.
-Meidän kasvimaa tuottaa nyt niin hyvin, että ajateltiin isännän kanssa lahjoittaa osa sadosta teidän hevosille, kiitokseksi hyvästä opetuksesta, Petri sanoi ja sai Karoliinan hihkumaan kuin nuori tyttö.
-Katso, Niklas! Miten herttaista, vaimo säteili ja halasi Petriä oikein kunnolla.
-Käy toki meidän kanssa aterialle, on kolmea erilaista makkaravaihtoehtoa, tavallista, juustolla tai tofumakkaraa Sennulle, ja lisäksi on muurinpohjalettuja erikoismaustein. Nämä meidän marttatytöt, varsinkin Anita ja Sennu ovat oikein keittiövelhoja, Karoliina naureskeli.
Ja ehkä he vähän velhoilta näyttivätkin, sillä naiset olivat kokatessaan pukeneet ylleen essut, ja unohtaneet sitemmin riisua ne.
-Koska aletaan syödä, Hanna kysyi ja piteli mahaansa, joka murisi äänekkäänä protestina.
-Aivan pian. Onko jo kaikki paikalla, Karoliina kysyi, ja laski leiriläiset.
-Missä Ferrari on, Duende kysyi, ja sai Kristiina-tädin pudistamaan päätään.
-Oi, se rassukka valitteli päänsärkyä ja mahakipua, annoin jäädä nukkumaan. Lupasin säästää muutaman letun, ettei tulisi niin paha mieli.
-Selvä, kai voimme sitten aloittaa. Haluaisin näin aluksi nostaa maljan, ja kiittää teitä kaikkia mahtavasta panoksestanne täällä "leirillä". Kun kotiinpaluuseen on aikaa enää muutama päivä, oli Karoliinalta suurenmoinen idea juhlistaa sitä grillailemalla ja valvomalla oikein myöhään, ja huomiselta aamulta on ratsastukset peruttu, Niklas sanoi ja kohotti pahvimukillaan maljaa.
-Ja malja erityisesti Kristiinalle, joka on loihtinut meille mahtavaa ruokaa, minullekin, vaikka lihaa en syökään, Sennu sanoi ja sai Kristiina-tädin punastelemaan.
-Ja minä haluaisin ehdottaa maljaa Looksille, joka on kätilön lailla pitänyt minusta huolta, oman terveytensäkin riskeeraten, Tuomo sanoi ja kietoi kätensä tyttöystävänsä harteille. -Olet, kulta, jotain ihmeellistä. Kiitos sinusta, Tuomo sanoi ja painoi pusun Looksin huulille. Elias seurasi vierestä hieman katkerana, sillä Duendekin oli torjunut hänet päiväkahvin aikaan, vedoten muka kiireeseen. Sen jälkeen tyttö oli kadonnut juoruilemaan muiden kanssa.
-Noniin, emmeköhän ole löpisseet tarpeeksi. Malja meille kaikille, ja käykää sitten vain paistelemaan makkaroitanne, Niklas kehotti ja joi poreilevan Pommacin mukistaan.
Tino ja Tallukka kävivät kiivasta keskustelua, tulisiko kaikille hevosille opettaa sekä ratsunalkeet, että totuttaa ne kärryille. Tripi seurasi vierestä välillä melkein huudoksikin yltyvää keskustelua, ja samalla vahingossa poltti oman eväänsä liian kovissa liekeissä.
Looks oli saanut kuljetettua fleecensä ulos, ja hieman muista erkaantuneina tyttö ja Tuomo vaihtoivat hempeitä suudelmia, välillä pysähtyen ihailemaan loimuavaa nuotiota.
-Niin romanttista, Tuomo kuiskasi rakkaansa korvaan, ja Looks käpertyi yhä tiukemmin pojan kainaloon.
Sennu pelasi Toin kanssa ristisanapeliä, Hannan kannustaessa vieressä. Anita ja Kristian keskustelivat niin politiikasta kuin rakkaudestakin, johon kumpikin tuntuivat olevan hieman pettyneitä.
-Minua ei ainakaan haittaisi, vaikka löytäisin kumppanin vasta eläkkeellä, Anita totesi ja kävi hakemassa lisää juotavaa.
-Minähän en edes lapsia voi saada, joten turha kai tyttöystävästäkään on haaveilla, Kristian totesi.
-Senkö takia sinulla ja Duendellakin meni poikki, Anita kysyi.
-En ole aivan varma, mutta kai sekin siinä painoi. Ja hyvä vain että erottiin, muuten minun pitäisi olla mustasukkainen, Kristian sanoi, ja vinkkasi Duenden puoleen.
Tyttö istui Petrin lähellä, ja aina välillä railakas nauru kaikui heidän suunnaltaan.
-Kumpa he eivät särkisi sydämiään, kaukorakkaus on nykypäivänäkin vaikeaa, Anita totesi, ja muisteli samalla omaa suhdettaan Kalleen. Vaikka mies oli lähes päivittäin paikalla, ei eläinlääkärin morsiamena ollut helppoa. Työ meni aina edelle, se ei katsonut aikaa eikä paikkaa.
-Taidamme olla välttyneet pahemmilta kaaoksilta, Karoliina totesi miehelleen, joka kohensi nuotiota.
-Sanopa muuta. Vielä kun saisimme kaikki takaisin kaupunkiin ilman suurempia sotkuja. Hevoset tuntuvat lihoneen kymmeniä kiloja, vaikka yhtä lailla kotona on ruohoa. Miten me saamme Eglantinenkaan mahtumaan autoon, jos se painaa valmiiksi jo tonnin? Niklas vitsaili.
Kukaan ei tuntunut huomaavan, kuinka Elias hiljalleen poistui paikalta. Poika suunnisti kohti hullun naapurin maita, ja päästyään päärakennuksen luo tämä koputti oveen.
-Mene pois, ennen kuin ammun sinut haulikolla, miesääni mörisi sisältä.
-Jos sinä vielä olet Karoliinan ja Hannan perässä, niin nyt olisi mainio tilaisuus, Elias totesi, ja oli juuri lähtemässä astelemaan takaisin, kun ulko-ovea raotettiin.
-Tule sisään, sinä senkin rotta, ja kerro mitä tiedät, Janne murahti.
-Tule, Petri sanoi yllättäen, ja tarttui Duendea kädestä. Tyttö ei edes ehtinyt pistää vastaan, kun hän jo tajusi kävelevänsä nuotioalueelta poispäin.
-Käytän Duendea hieman kävelyllä, ettei se nukahda, Petri ilmoitti.
-Älkää olko myöhään, Karoliina huomautti ja katsoi Niklasta tietäväisenä.
-Mitä? Niklas kysyi hämmentyneneä.
-Duende on ihastunut, senkin sokea hölmö, nainen totesi naureskellen.
-Mihin me mennään, Duende vaikeroi yrittäessään selvitä tiheän pusikon lävitse, Petrin vetäessä häntä perässään.
-Kohta näet, ei ole enää pitkä matka, mies sanoi ja lopulta pysähtyi, juuri kun Duende oli alkamassa valittaa naarmuista jaloissaan. -Perillä.
Nuorten edessä oli pieni metsälampi, johon laskevan auringon viimeiset säteet loivat kultaisen kajonsa.
-Tämä on.. upea, Duende hehkäisi, ja tunsi samassa otteen kädestään siirtyvän lanteille, ja Petri painoi häntä kevyesti itseään vasten.
-Haluaisin suudella sinua, mies sanoi ujona, mutta samalla katseessa paloi intohimon liekki. Duende päätti vastata epäsuoraan kysymykseen, nousi varpailleen ja painoi huulensa miehen huulia vasten. Hiljaisuudessa he antoivat kieltensä varovasti tehdä tutkimusmatkaa toistensa suussa, ja Duende kietoi kätensä Petrin niskan taakse. Mies puolestaan paransi otetta tytön pakaroilla, ja kohta Duende päätti hypähtää suoraan miehen syliin, kun ei kestänyt enää.
Vaan hyväksi aiottu liike kostautui, kun Petrin tasapaino horjahti, ja jalka tarttui puunrunkoon. Hetken ajan mies onnistui kompuroimaan, ennen kuin päätti antaa painovoimalle periksi, ja kaatua molskautti Duende sylissään suoraan lampeen.
Nuotio räiskähteli tummassa iltahämyssä, ja aiemmin raikunut nauru oli vaipunut hiljaiseen puheensorinaan. Jossain kaukana huhuili pöllö, ja yksi toisensa perään alkoi haukotella.
-Pitäisikö lapset viedä nukkumaan, Niklas kysyi vaimoltaan, joka torkkui miehensä olkapäätä vasten.
-Kyllä sitä kohta voisi. Odotellaan, että Duende ja Petri palaavat, luulevat muuten meidän jättäneen heidät, Karoliina vastasi ja peitti kädellään suun. -Hohhoijaa.
Samaan aikaan Elias ja Janne hiipivät illanviettopaikkaa kohden. He olivat joutuneet kiertämään vetisten rämeikköjen poikki, ja pimeässä kompuroineet kiviin ja kantoihin. Elias hieroi kipeytynyttä käsivarttaan, jonka hän oli raapaissut puuhun ottaessaan tukea, mutta Janne suunnisti määrätietoisesti kohti paikkaa, jossa tiesi Karoliinan ja muiden oleskelevan.
-Sinä jäät tähän pitämään vahtia, Janne ilmoitti, ja Elias istuutui sammalmättäälle riisumaan märkiä kenkiään.
-En kyllä tiedä, mitä sinä tästä reissusta hyödyt, Elias totesi enemmän itselleen kun Jannelle, ja irvisti kun kosteista sukista pöllähti tunkkainen hien haju.
-Saatpa nähdä, saatpa nähdä, Janne mutisi ja lähti hiipimään kohti suurta kiveä, jolta oli hyvä näköyhteys nuotiolle. Päästyään kiven taakse mies kaivoi povitaskustaan jotain metallista, joka kimmelsi kuun kajossa.
-Olit hölmö kun johdatit minut tänne, poika, Janne höpisi itsekseen. Eihän Elias tiennyt aseesta mitään, eikä siis voisi estää tapahtumaa, joka laukauksesta seuraisi.
-Yksi...
Kristian oli lähtenyt vielä hevosia katsomaan, kun uitetut Duende ja Petri saapuivat häntä vastaan. Pari punasteli ja Duende yritti pitää katseensa maassa, mutta Kristan ei voinut vastustaa kiusausta, ja jäädä juttusille.
-Jaha, kävitte sitten kuutamouinnilla, poika totesi näsäviisaasti, ja loi Petriin paheksuvan katseen.
-En olisi vienyt Duutä lähellekään vettä, jos olisin tiennyt millainen peto hän on hurjistuessaan, Petri vastasi haasteeseen ja sai tytön kohottamaan kulmiaan. Duu? Mikä ihmeen lempinimi se oli?
-Voi, jäitte paitsi romanttisesta auringonlaskusta. Se näkyi nuotioaukealle niin hyvin, Kristian irvaili. -Mutta onneksi teillä on vielä kaksi päivää aikaa, ennen kuin palaamme kaupunkiin, poika jatkoi, ja näki parin katseista, että oli osunut arkaan paikkaan.
-Minä lähden nyt nukkumaan, olkaahan kiltisti, Kristian totesi ja lähti lompsimaan takaisin nukkumapaikkaan.
-Ärsyttävä tyyppi, Duende mutisi ja heristi vielä nyrkkiä pojan perään, mutta Petri tarttui häntä kevyesti leuasta ja suuteli tukkien tytön puhetulvan.
-Älä hänestä välitä, keskitytään nyt vain meihin.
Samassa vertahyytävä kiljaisu täytti ilman.
-Mitä nyt, Karoliina hätkähti ja katsoi, kuinka Anita pomppi tasajalkaa vanhan puutuolin päällä.
-Tu-tu-tuo...tuolla... tuolla on hhä-hähähä-hämähäkki, Anita sai soperretuksi, ja osoitti kauhistuneena maahan, jossa yksinäinen lukki tepasteli nuotiopuiden luokse.
-Kaksi...
-Älä nyt höpsi, tyttö, vaan tule alas sieltä, Niklas sanoi nauraen, ja asteli lähemmäs poimiakseen otuksen kädelleen.
-Kolme..
Laukaus kajahti ilman halki, ja sitten tuli hetkeksi hiljaista.
Elias hätkähti laukaukseen. Mitä oli tapahtunut? Kuka ampui, ja miksi? Poika ryntäsi takaisin muiden luo vain nähdäkseen, kuinka Janne nousi kiven takaa esiin, ja nauroi kolkosti.
-Hahhaa, sainpas sinut, Janne totesi voitonriemuisena. Hän loi kylmän silmäyksen Karoliinaan, joka oli kyykistynyt maahan tuskainen ilme kasvoillaan.
-Koita kestää, se ei onneksi osunut pahasti, Niklas sanoi tutkiessaan haavaa, jonka luoti oli aiheuttanut.
-Nyt sinä kyllä saat kärsiä, Karoliina huusi raivon sokaisemana. Naisen noustessa Jannen kasvoille kohosi hölmistynyt ilme; miten Karoliina pystyi seisomaan, jos häntä oli juuri ammuttu? Ja miksei nainen vuotanut verta? Samassa mies huomasi Karoliinan takana makaavan tytön, jonka olkapäästä valui verinoro.
-Mitä.. miten ihm.. Janne ehti aloittaa, ennen kuin tunsi kovan tällin takaraivossaan, ja kaatui sitten tajuttomana maahan.
-Elias, Looks parkaisi nähdessään pojan seisovan Jannen takana, suuri halko kädessään. Nopeasti Looks kuitenkin tajusi, kuka murhaajan oli paikalle johdattanut, ja Tuomo sai tosissaan pidellä tyttöä, ettei tämä olisi riuhtonut itseään irti ja syöksynyt pojan päälle.
-Senkin lurjus, senkin sika, aivoton idiootti ja pelle, Looks solvasi ja rimpuili Tuomon otteessa.
-Nyt sinä nuorimies saat kyllä selittää, Niklas sanoi ja tarttui tiukasti Eliaksen käsivarteen, tönäisten pojan puuta vasten.
-E-en minä tiennyt, että Janne aikoisi ampua ketään! En nähnyt asetta hänellä, kun lähdimme! Hän vain sanoi selvittävänsä hieman asioita Karoliinan kanssa, luulin että hän olisi puhunut tai jotain.. Elias sopersi itsekään tajuamatta, kuinka vakavaan tilanteeseen oli heidät saattanut.
-Vai et tiennyt? Mieshän on murhaaja! Sama, joka tappoi Tuukan ja Aliisan! Jos Janne olisi onnistunut suunnitelmassaan, niin vaimoni olisi nyt kuollut, Niklas kihisi raivoa.
-Mutta.. jos Janne ei osunut Karoliinaan, niin ketä hän sitten ampui?
-Täti kutsui poliisit, sain hänet rauhoiteltua ja jäämään kotiin, Kristian ilmoitti palatessaan nuotioalueelle. Yleinen paniikki oli alkanut jo laueta, ja Karoliina määräili juuri nuorimpia nukkumaan.
-Mutta äiti, ei minua yht..hoh hoiii...yhtään väsytä, Hanna valitti, mutta lähti sitten Toin perässä kulkemaan takaisin majoituspaikkaan.
-Minäkin taidan tästä lähteä nukkumaan, ja katsomaan että pikkutytöillä on kaikki kunnossa, Sennu ilmoitti.
-Kiitos, Karoliina vastasi itsekin kuolemanväsyneenä. Tripi katsahti Anitaan, joka painoi sidetuppoa olkapäähänsä.
-Sattuuko kovin, Looks kysyi osaaottavasti Tuomon kainalosta.
-Siis tämähän on ihan arkipäivää saada luoti itseensä, Anita vastasi naurahtaen, mutta irvisti sitten, sillä naurusta aiheutuva hytkyminen tuntui ilkeästi haavakohdassa.
-Mutta mieti, jos sinä et pelkäisi hämähäkkejä ja olisi pelästyksissäsi tönäissyt Karoa, hän voisi olla nyt.. Elias parka, Duende vaihtoi aihetta.
-Vai parka?! Hän se johdatti murhaajan tänne! Minulta ei sääliä hänelle riitä, Tino-raukka sen sijaan on varmaan kauhuissaan, kun oma veli...
-Eipä tässä nyt tuomita vielä ketään, ennen kuin poliisit tulevat, Karoliina rauhoitteli.
-Minä kyllä tuomitsen tuon ilkeän, kaksinaamaisen.. Looks aloitti, mutta tunsi kuinka Tuomo peitti suun kädellään.
-Älä viitsi, Tino kuulee, Tuomo sanoi ja vilkaisi sivusilmällä poikaan, joka oli eristäytynyt muista. Ampumavälikohtauksen jälkeen poika ei ollut sanonut sanaakaan, kävellyt vain muista kauemmas ja istuutunut kannolle, pää polvien väliin lysähtäen.
Janne sen sijaan oli sidottu puuhun, mutta mies oli edelleen tajuton.
-Taisi saada hyvän iskun päähänsä, Petri totesi ja kietoi kätensä Duenden hartioille. -Tule, mennään mekin nukkumaan.
Kristian ei saanut unta. Vaikka hän pyöri ja kääntyili paikoillaan, ei nukkumattia kuulunut. Lopulta poika nousi istumaan, ja katsoi huonetta, kuin ei olisi sitä koskaan ennen nähnyt.
Tino oli lopulta hiippaillut nukkumaan, kenellekään sanaa sanomatta ja käpertynyt seinän viereiselle paikalleen, jossa poika nyt nukkui lievässä sikiöasennossa. Eliaksen vuode sen sijaan loisti tyhjyyttään, sillä poika oli viety poliisiasemalle kuulusteluihin ja epäiltynä rikokseen.
Tuomon sängyssä sen sijaan nukkui kaksi ihmistä, kun Looks ei enää ollut uskaltanut omaan petiinsä, peläten, että nurkan takaa hyökkäisi ties minkälainen hullu mies lisää. Olihan hän erehtynyt Eliaksenkin suhteen.
Tuomo huokaisi raskaasti, ja Kristian tuumi, että pojalla mahtoi olla tiukat oltavat. Looksin aineenvaihdunnan takia tyttö lämpesi lähes tulikuumaksi, ja muutenkin ahtaassa sängyssä saattoi kesäöinä käydä olo tukalaksi. Varsinkin, kun Looks oli ehdottomasti kieltäytynyt siirtämästä Eliaksen sänkyä Tuomon sängyn viereen, ja nukkumasta siinä.
-Minähän en samoissa lakanoissa yövy, tyttö protestoi kovaan ääneen, ja lopulta Niklas oli myöntynyt nykyiseen järjestelyyn, mutta vain tilapäisesti.
-Loput yöt saat kyllä nukkua omassa sängyssäsi, toisin kuin tähän mennessä, mies sanoi väsyneesti, mutta erittäin tietoisena aikaisemmista yöretkistä.
-Kuvittele, jos olisit törmännyt Janneen hiippaillessasi pihalla, Tripi oli huomauttanut ohimennen, ja saanut Looksin ihon kananlihalle.
Kristian ei vaivautunut pukemaan edes shortseja jalkaansa astellessaan pelkissä boksereissa ja t-paidassa ulos sumuiseen yöhön. Kun ei saanut unta, voisi hän yhtä hyvin tehdä jotain hyödyllistä, ja tarkastaa hevoset sekä tallin, ihan vain saadakseen muuta ajateltavaa. Samassa hän kuitenkin erotti hennon äänen jostain läheltä, ja varovaisesti poika hiipi äänen suuntaan. Se kuului hevosten luota, mutta koska eläimet eivät tuntuneet levottomilta, Kristian uskoi sen olevan vain joku toinenkin uneton leiriläinen.
Ja oikeassa hän olikin, sillä kavuttuaan laitumen puolelle, hän erotti Naperon kaulassa tytön hahmon.
-Duende?
-Hui kun säikähdin, tyttö sanoi ja niiskaisi, pyyhkien samalla nopeasti hihalla silmiään. Yön varjoissakin Kristian erotti, että toinen oli itkenyt.
-Mikä hätänä, Kristian kysyi, mutta huomasi tytön yllättäen hämmentyneen, ja katsovan nyt pojan puolialastonta vartaloa.
-Äh, aitassa oli kuuma ja.. olethan sinä minut ennenkin nähnyt, poika totesi hieman nolona.
-Mmhn, Duende mutisi itsekseen ja katsoi sitten Kristiania silmiin.
-Onko kaikki hyvin, Kristian toisti kysymyksen, mutta samassa Duende parkaisi vaimeasti ja heittäytyi pojan kaulaan.
-Minä.. Petri joutuu auttamaan loppuviikon isäänsä pellolla, emmekä enää näe, koska hän ei ehdi tulla tänne, tyttö selitti itkunsa lomasta, ja Kristian tunsi, kuinka paita kastui tytön kasvojen kohdalta.
-Nooh, älä nyt.. Voin vaikka heittää sinut autolla käymään siellä, kun päivä tästä hieman nousee, Kristian lupasi hymyillen, ja sai Duenden nostamaan päätään.
-Voisitko..? Tarkoitan, kiitos, mutta ehkä näin on parempi.. Ei meistä olisi koskaan tullut mitään, en kestä kaukosuhteita..
-Onneksi olet nuori ja nätti, ja sinulla on koko elämäsi edessä ja uusia poikia täynnä, Kristian yritti piristää, ja nosti kädellään hieman tytön leukaa. -Häntä pystyyn, paistaa se päivä risukasaankin.
Duende hymyili vaisusti. -Tiedätkö.. vaikka meillä oli riitamme, olet silti aina ymmärtänyt minua parhaiten, Duende kuiskasi, ja painoi suudelman pojan huulille.
-Voisitko lopettaa pyörimisen, Looks tuhahti, kun Tuomo iski häntä jo kolmannen kerran kyynerpäällä kylkeen. -En saa nukuttua.
-Vai sinä et saa nukutuksi? Entäs minä sitten? Sinä kiehnäät siinä, ja lämmität kuin sadan tuhannen voltin patteristo. Ei ihme, etten pysty olemaan paikoillani, minähän paistun elävältä! Tuomo voihki.
-Hyvä on, herra täydellinen! Voin minä lähteäkin, Looks tiuskaisi ja loikkasi kuin kissa ylös sängystä, keräsi peiton alastoman vartalonsa suojaksi, ja sipsutti sitten kohti portaita.
-Odota, rakas, ei tapella, Tuomo sanoi sovittelevasti, mutta Looks piti päänsä.
-Kuten Niklas sanoi, ehkä on parempi että nukumme omissa sängyissämme loppuajan. Hyvää yötä, tyttö toivotti tylysti ja Tuomo jäi tuijottamaan sulkeutuvaa ovea.
-Hemmetti, täällähän on satanut, tyttö kirosi itsekseen liukastellessaan kasteisella nurmella kohti tyttöjen nukkumapaikkaa. Juuri kun hän oli pääsemässä sisälle, tyttö erotti vaimeaa puhetta laitumien suunnalta. Sumun hälvetessä rakennuksen nurkalle hiipinyt Looks erotti, kuinka kaksi hahmoa halasivat, ja.. suutelivat!
Sisällä tyttö katsoi, kenen sänky oli tyhjä, ja yllätykseksi Duende puuttui. Mutta kenen kanssa hän... Samassa Looks muisti nähneensä vain Tinon nukkumassa, joten jäljelle jäisi... Kristian!
-Meidän pitäisi yrittää tehdä loppuajasta mahdollisimman normaali, ettei kukaan saisi traumoja, Karoliina touhotti kääriessään makuuhuoneen mattoa rullalle.
-Olet oikeassa, mutta eikös sinun kannattaisi jo levätä, Niklas kysyi huolestuneena vaimonsa äkillisestä siivousinnosta.
-Pyh, työ pitää mielen virkeänä ja saan minäkin muuta ajateltavaa, Karo jatkoi ja otti sitten pölyhuiskan paketistaan, alkaen suhia sillä ympäri huonetta kuin päätön.
-No, kumpi pitää tänään tunnit, Niklas kysyi pölyhuiskaa väistellen, ja lopulta tarttui vaimoaan vyötäröltä pysäyttäen tämän edes hetkeksi.
-Kuule, tehopakkaukseni, lapsesikin tanssii pian sambaa jos et nyt rauhoitu, Niklas leperteli ja pussasi vaimoaan poskelle.
-No mä voin pitää tunnit, jos sä keksit toiselle ryhmälle tekemistä, Karoliina hyväksyi lopulta, ja laski huiskan käsistään kietoen ne sitten miehensä ympäri. -Ensin voisit kuitenkin keksiä meille hieman tekemistä, nainen sanoi viekkaasti, ja sai miehensä nopeasti tajuamaan, mistä oikein on kysymys.
-Haluaako arvon rouva kokovartalohieronnan, käsittäen myös intiimit paikat, Niklas kuiskasi vaimonsa korvaan, ja puraisi samalla tätä kevyesti.
-Oi, se voisi olla mukavaa, Karoliina vastasi, ja alkoi vetää miestään perässään kohti sänkyä. Kuin nuoripari konsanaan he kaatuivat päällekkäin päiväpeittoa vasten, ja olivat juuri suutelemassa, kun ovi pamahti auki.
-Me aateltiin.. samassa Kristian vaikeni, ja katsoi, kuinka vanhempansa kömpivät nolostuneina pystyyn, Karoliina ponnariaan hieman korjaten.
-Herranen aika, Kristian, saisit alkaa oppia koputtamaan, Niklas murahti yrittäen pelastaa tilannetta, mutta poika vain virnuili ovensuussa tietäväisen näköisenä.
-Niin mitä te ajattelitte, ja ketkä te? Karoliina kysyi kiinnostuneena.
-Jeah, me saatiin lupa, Kristian totesi leveästi hymyillen, ja kietoi kätensä Duenden ja Hannan ympärille.
-Minä haen vain aurinkorasvani, ja tulen perässä rantaan, Toi ilmoitti ja juoksi äkkiä sisälle, kolmikon astellessa jo kohti venevajaa.
-Onneksi Kristiina-täti teki eväät, jos me ei saadakaan kalaa, Duende sanoi hymyillen, ja väistyi tieltä Kristianin työntäessä venettä vesille.
-Kyytiin vain, poika sanoi, ja auttoi ensin Hannan, ja sen jälkeen Duenden kädestä pitäen puuveneeseen. Duende tunsi kuin sähköiskun kiertävän vartalossaan, ja kun poika viimein päästi tytön kädestä irti, Duenden oli pakko kääntää katseensa, ettei olisi paljastanut tunteitaan.
Looks ja Tripi, jotka olivat laiturilla ottamassa aurinkoa, vaihtoivat tietäviä katseita keskenään.
-Taitaa vanha suola janottaa, Tripi kuiskasi ja tytöt purskahtivat nauramaan.
-Huh, kun onkin kuuma, Toi totesi ja laittoi uuden taikinaklöntin mato-onkeensa, jota oli lainannut.
-Mä en tiennyt, että kalat syö tommostakin, Duende paljasti katsellessaan, kuinka Hanna sekoitti tottuneesti vettä ja vehnäjauhoja taikinaksi, josta sitten pikkupaloja aseteltiin koukun päälle syötiksi.
-Tämä on paljon kätevämpää, kuin matojen kanssa leikkiminen. Ei sotkeudu sormetkaan niin pahasti, tyttö ilmoitti tietäväisenä, ja Kristian iski Duendelle silmää siskonsa selän takaa.
-Näin kuumalla ilmalla voisi olla vaikea edes löytää matoja, Toi jatkoi, ja hihkaisi onnesta, kun näki kohon vajoavan pinnan alle. Saalis kuitenkin karkasi, ja tyttö näytti hetken hapanta naamaa, ennen kuin tunsi uudelleen nypyn ongessaan.
-Oletko ikinä koittanut kalastaa virvelillä, Kristian kysyi solmiessaan juuri uutta kuvaa heitto-onkeensa.
-En minä varmaan edes osaisi, ja kun minä pelkään kaloja, Duende myönsi hieman nolona.
-No minä opetan. Nouse varovasti seisomaan, niin saat paremman asennon, Kristian opasti, ja ojensi sitten ongen Duendelle.
Juuri, kun tyttö oli heittämässä kuvaansa veteen, kuului vain kevyt poksahdus, ja veneeseen alkoi tulvia vettä.
-Voi helvëtti, joku on löysännyt tulpan, Kristian parahti, ja alkoi sitten nopeasti äyskäröidä vettä veneestä, mutta turhaan, sillä Hanna ja Toi olivat jo alkaneet hätiköidä, ja kaikessa rytäkässä he tunsivat kuinka kaunis puuvene hiljalleen vajosi pinnan alle.
Rannalta kuului tuttu nauru; Ferrari heilutteli kättään ilkikurisesti virnistellen.
Karoliina organisoi ratsastustuntia. Hän oli tullut siihen tuloksen että kunnon höykytys saisi kaikki niin väsyneiksi että epämiellyttävät ajatukset katoaisivat nuorten pikku päistä ja ehkäpä jopa niin väsyneiksi, että yöjuoksut jäisivät vaihteeksi väliin. Mikä ihme porukan olikin villinnyt? Eivät kai vain mustatmartat olleet salaa syöttäneet heille mitään lemmenrohtoja? Karoliina vilkaisi epäileväisenä Sennua ja Anitaa mutta puisti sitten itsekseen päätään. Kristiinahan heidät muonitti.
Ja totisesti Karoliina puristi ratsastajista kaiken irti. Kun hän lopuksi antoi luvan löysätä ohjia, rojahti Tino hevosensa kaulalle sen näköisenä kuin olisi valmis kierähtämään maahan kuin ammuttu mies lännenelokuvassa ja Elias huohotti niin, että vinkuva hengitys kuului kymmenen metrin päähän. Tyytyväisenä nainen katseli heitä. Noista pojista tuskin olisi riiuulle ensi yönä. Sitten hän kuuli selkänsä takaa tömähdyksen ja kun hän käännähti hän näki Looksin todellakin tipahtaneen Aranyn satulasta. Tamma tanssi sivuttain karkuun lähestyvää rytinää ja muutkin hevoset alkoivat osoittaa levottomuuden merkkejä.
- Mitä… aloitti Karoliina pelästyen, että jotenkin poliisien viemä Janne olisi taas luikerrellut Kristiina-tädin maille aiheuttamaan hämmennystä. Vai oliko Niklas keksinyt jotain erityisen omituista aktiviteettia toiselle puolelle porukkaa?
Todellisuudessa Niklas ei ollut ehtinyt järjestää vielä yhtään mitään. Hanna oli juossut läpimärkänä ja nyyhkyttäen hakemaan isäänsä apuun ja kertomaan Ferrarin uusimmasta kepposesta ja mies oli saanut ährätä pitkän aikaa Kristianin ja Duenden avustamana, että Kristiinan vanha vene oli saatu raahattua rannalle, tukittua ja tyhjennettyä taas. Toi, joka ui kuin kala, oli sillä aikaa sukellellut pohjasta heidän tavaroitaan ja pyydystellyt karkuun kelluvia ongenvapoja.
- Menkää ja lämmittäkää sauna, ennen kuin saatte kuolemantaudin, oli Niklas lopulta määrännyt ja lähti itse märkänä mutta kiukuissaan etsimään Ferraria. Nyt se pikku nilkki saisi ansionsa mukaan, sanoi Kristiina siihen mitä tahansa.
Samanlaiset ajatukset pyörivät Karoliinan päässä kun hän tajusi, että Kristiinan sireeniaidan läpi tuli rytisten kuin karannut veturi hänen oma rakas Gininsä silmät pyörien päässä. Joka ainoa tunnilla olleista hevosista otti jalat alleen jättäen paikalle vain maahan tömähtäneitä ratsastajia ja Gini paineli niiden perään kuin tulenliekki. Karoliina ehti tuskin huomata että sillä oli paljaassa selässään ratsastajakin, Ferrari, jonka silmät pyörivät ihan yhtä kauhistuneina ja sormet olivat takertuneet harjaan. Tytön letit viuhuivat perässä kuin kaksi ruoskaa ja kun hevoset kaikkosivat jäi ilmaan kiirimään hänen kimeä huutonsa:
- Apuaaaa…
-Karoliina.. rakas, herää, Karoliinaa, Niklas leperteli vaimolleen, joka nosti hämmentyneenä päätään kirjojen päältä.
-Missä Ferrari on? Onko Ginger jo otettu kiinni, Karoliina kysyi huolestuneena ja ponkaisi pöydän äärestä ylös niin, että tuolikin kaatui.
-Tuollahan se tyttö näytti kiltisti kuorivan perunoita äitinsä kanssa, ja viime katsomalta Gini ainakin laidunsi rauhallisesti muiden kanssa, Niklas totesi ja nosti tuolin takaisin paikoilleen.
-Mutta.. mutta...
-Taidat olla nähnyt unta, Niklas naurahti.
-Mutta minä aivan selvästi näin, kuinka se pikku riiviö karkasi Ginin kanssa metsään, Karoliina yritti.
-Minä nappasin sen äsken kiinni kiusaamasta nuoria, veneen tulpan oli irroittanut. Sai kunnon läksytyksen ja loppupäivän arestia, mutta hevosiin se ei ole, luojan kiitos, koskenut. Taitaa olla sittenkin parempi, että minä pidän tunnit, Niklas totesi vilkaistuaan ratsastuslehteä, johon Karo oli merkinnyt ylös ideoitaan tunteja varten.
-Niin kai sitten...
Poliisiauto kaarsi pihaan, ja leiriläisten kokoontuessa uteliaina odottamaan Anita vilkutti ikkunasta, olkapäässään pieni side, mutta muuten kunnossa.
-Haa! Särkeekö, Sennu kysyi viekkaasti, ennen kuin tyttö oli kunnolla edes ehtinyt autosta ulos.
-Särkee, mutta eivät suostuneet antamaan enempää kipulääkkeitä, Anita tuskasteli.
-Seuraavan yön tämä neiti tarvii valvojaa, mutta muuten kunnossa, nuorempi komisaario Heikkilä ilmoitti, ja Sennu kaappasi voitonriemuisesti Anitaa käsikynkkään.
-Ihanaa! Minä saan testata kaikki marttarohdot sinuun, nainen kujersi kuin lapsi, jolle oli juuri luvattu uusi koiranpentu.
-Marttarohdot? nuorempi komisaario Heikkilä katsoi epäilevänä, mutta Anita vain hymyili ja pudisti päätään.
-Sennu ei aina käy ihan kympillä, ja luulee nyt olevansa sota-ajan lääkintälotta, Anita kuiskasi ja iski silmää.
-Vai muka päästäänkin vialla, Sennu tuhisi muka loukkaantuneena, mutta tajusi sitten, että potilaan ja poliisin välillä taisi olla muutakin kuin virkasuhde, ja sulki suunsa.
-Minä taidan tästä palata asemalle, mutta ottakaa nyt rauhallisesti, ja soittakaa, jos tulee vielä jotain uusia tietoja, Heikkilä sanoi ja astui kiiltävän maijan repsikan puolelle. -Hei sitten, mies sanoi ja heilautti virallisesti kättään, saaden Anitan huokaamaan ihastuksesta.
-Uniformu ja kaikkea.. mmm...
-Sinäkin saisit hakea poliisikouluun, Looks totesi Tuomolle, joka tuijotti tyrmistyneenä tyttöystäväänsä.
-Mutta siihen tarvii armeijan, ja minä kun ajattelin..
-Etkä ajatellut, Looks komensi, ja sai Tuomon alistumaan tahtoonsa.
-No, voihan siellä pääsykokeissa ainakin käydä..
-Voi kulta kun sinä olet ihana, Looks lepersi ja antoi märän suukon pojan poskelle.
-Kappas, invalidikin pääsi takaisin, Niklas sanoi hymyillen, mutta vakavoitui sitten. -Viidentoista minuutin päästä oletan näkeväni teistä jokaisen kentällä, hevoset suittuina ja varustettuina. Kristian auttaa Sebastianin kuntoon, muut huolehtivat itse ratsuistaan. Ja sitten vauhtia!
Kun takana oli lähes kaksituntinen ratsastusrääkki, ja ilta alkoi jo viiletä, kuului epämääräisiä ääniä vanhasta navetasta.
-Oletko nyt varma, että tämä tehoaa, Anita kysyi katsellessaan varsin epäilevänä Sennua. Nainen oli lainannut retkikeitintä, ja sekoitti nyt pienessä kattilassa myrkynvihreää sosetta, joka tuoksui pöyristyttävän kamalalle.
-Täysin varma. Opin tämän rohdon ensimmäisten rohtojeni joukossa, silloin, kun tätini serkun isoäiti vielä jaksoi olla innokas marttalainen. Häneltä minä suurimmat oppini sain, ja loput olen oppinut itse, Sennu luennoi.
-Joo, mä olen kuullut ton jo, mutta silti.. aii! Anita parkaisi ja katseli, kuinka Sennu levitti vihreää mössöä suoraan ampumahaavan päälle.
-Istu nyt aloillasi, ettet sotke vaatteitasi, Sennu torui kun tyttö kiemurteli irvistellen tuolissaan.
-Mä käyn hakemassa paperia, Looks ilmoitti ja astui navetan ovesta, kun näki Ferrarin lettien vilahtavan viereiseen puskaan. -Meitä on vakoiltu, Looks kiljahti ja ryntäsi sitten pakoon juoksevan Ferrarin perään.
-Mää kerron äidille että te teette noitajuttuja, tyttö kimitti ja pinkoi minkä jaloistaan pääsi, aina yli kantojen ja kasvimaan, ja oli jo tarttunut keittiön sivuoveen, kun Looks yhtäkkiä saavutti riiviön ja paiskasi tämän selän ovea vasten.
-Sinä - et - kerro - yhtikäs - mitään, tyttö ärisi hengästyneenä, ja sai Ferrarin oikein pelästymään.
-Okei, mä en kerro, Ferrari vakuutteli, ja lopulta Looks irroitti otteensa.
-Sanakin aikuisille, ja sä olet.. Looks kuljetti etusormen kaulansa ylitse, ja kääntyi sitten kannoillaan.
Ja nyt vierailemme ulkomailla. Lennämme linnuntietä suoraan Marokkoon, tuonne kaukaiseen maahan, jota hallitsee prinssi Omar.
Omar on erittäin varakas ja hänellä on kymmeniä jalkavaimoja, joista uusin tulokas oli erikoisin, sillä hänet oli kauttaaltaan lastoitettu ja kääritty siteisiin.
- Kuinka hän voi? Omar kysyi partaansa hivellen.
- Aivoissa on hieman painetta, täytyy toivoa että hän herää pian, vammat sinänsä eivät olleet niin pahoja muualla, lääkäri vastasi.
Tämän jälkeen Omar hiipi uuden vaimokkeensa vuoteelle ja vilkaisi pitkiä valkeita verhoja, jotka liehuivat leppeässä kesätuulessa.
- Minä niin rakastan sinua, en vain tiedä mitä maamme laki sanoo tästä, Omar kuiskutteli lempeästi ja painoi hellän suukon potilaan otsalle.
- Mitä vittua? potilas kähähti ja avasi turvonneet silmänsä.
- Rakkaani! Omar riemuitsi.
Tästä alkoi pitkä painajainen potilaan kannalta, murtumat paranivat hiljalleen, mutta hänen muistinsa ei pelannut kunnolla. Hän tiesi vain, ettei hän kuulunut Omarin haaremiin, hänen paikkansa oli jossain muualla, jossain oli joku joka odotti häntä, vai odottiko?
Hän muisti elävästi hetken, jolloin oli tuupannut jotain naista, oliko hän satuttanut tätä? Nainen oli ollut raskaana, oliko kyseessä hänen vaimonsa? Samaan aikaan oli kuulunut vihainen karjahdus ja nyt hän makasi silkkilakanoissa ja väisteli tukevan prinssin hellyydenosoituksia.
- Pidän kun olet vaikea, haasteellinen, Omar iski silmäänsä ja hyppäsi kontalleen Tuukan päälle.
Pahinta oli, ettei Tuukka juuri tajunnut prinssinsä puheita, vain ne pätkät mitä mies höpisi englanniksi.
Päivät kuluivat ja Tuukka murehti, kuka hän oli. Sattumalta rullattuaan sähkötuolillaan parvekkeelle, hän näki mainoksen Suomen luonnosta. Tuo kuva ja mainosteksti tuntuivat niin kotoisilta, että seuraavan yön mies googletti tietoa maasta ja löysi lopulta lehtiartikkelin loppukeväällä tapahtuneista surmista Englannissa. Sekin tuntui jotenkin tutulta.
- Omar, minä en kuulu tänne, Tuukka totesi hitaasti ja painotti jokaista tavua, jotta prinssi takuulla ymmärtäisi.
- Etkö ole onnellinen kanssani? Minä paransin sinut, minä parantelin sinua, Omar ruikutti.
Totta tosiaan Omar oli tehnyt omat parannuksensa Tuukan vartalolle, jokin kohta pullotti ilman stimulointia melkoisesti ja mies miettikin millaisia housuja voisi enää käyttää, jottei kiinnittäisi liikaa ihmisten huomiota.
Päiviä myöhemmin Tuukka sai luvan kävellä keppien avustuksella, alkuun se oli kivuliasta ja vaikeaa, mutta miehen jo ennestään loistava peruskunto oli plussaa ja hän saattoi karata. Livistettyään palatsin alueelta kaupungille, Tuukka sai taksin ja hurautti suoraan lentokentälle. Seuraavaan aamuun mennessä hän seisoi Helsingin mukulakivikaduilla ja etsi sopivinta kulkuvälinettä jatkaakseen matkaansa. Hänen mieltään poltteli jatkuvasti puhelinnumero, johon hän lopulta päätti soittaa.
- Amanda, kuului kiukkuinen naisenääni.
- Minne soitin? Tuukka kysyi aidosti hämillään.
- Niklaksen ja Karoliinan ratsastuskoululle, haluatko varata tunnin? Minulla on loistavasti aikaa pitää moisia, se koko konkkaronkka paineli maalle lomailemaan ja jätti minut tänne, Amanda puhisi suorastaan raivoissaan, eikä äänensävyssä ollut tietoakaan asiakaspalveluhenkisyydestä.
- En taida olla ratsastuskunnossa, minne ne kaikki ovat menneet? Tuukka kysyi kuin vaistonsa johdattelemana.
- Kristiina-tädille Etelä-Pohjanmaalle, Amanda vastasi ja kuulosti siltä kuin olisi oksentanut puhuessaan.
- Kiitos, Tuukka sulki puhelun.
Amandalle jäi hassu tunne puhelusta, ääni oli ollut niin tuttu, mutta se kuului kuolleelle, ei kai joku Jannen kaltainen ollut taas liikkeellä? Aiemmasta viisastuneena ja viimeisistä tapahtumista informoituna hän pirautti Karoliinalle ja kertoi Jannen saalistavan heitä taas.
- Ei se rontti voi olla taas vapaana, nainen henkäisi kauhuissaan.
- No siltä se kuulosti, halusi tietää missä olette, Amanda vastusti ja osoitti ettei hän ollut koskaan väärässä, ei ainakaan omasta mielestään.
- Pitää soittaa poliisille, Anita tutustui tähän varsin läheisesti, näemmä.
Oli Karoliinan onni, ettei Amanda nähnyt kuinka hänen suunpielensä nyki ja hänen oli pakko pidellä vatsaansa jottei hän purskahtaisi nauruun, kaiken lisäksi hän tunsi kaksi pientä supistusta, ilmeisesti se oli merkki, että hänen olisi levättävä.
Huoli lapsesta sai naisen unohtamaan Jannen ja Karoliina kömpikin takaisin makuuhuoneeseen pitkälleen ja rutisti tilkkutäkin kainaloonsa.
Jossain välissä Niklas kävi vilkaisemassa vaimoaan, todeten tämän tuhisevan tyytyväisesti kyljellään ja poistuen hymyillen yhtä onnellisen näköisenä, kun kukin heidän lapsistaan oli syntynyt. ”Tällä kertaa saamme videokameran mukaan, ihan varmasti”, mies ajatteli ja kaavaili josko laittaisi kameran jalustalle ja he voisivat vaimon kanssa joskus katsoa synnytystä, mikäli haluaisivat.
Mutta asiaan, tosiaan Tuukan kulku suuntautui Lakeuksille, eikä hänen ollut lainkaan vaikea löytää tuota Kristiina-tädin majapaikkaa, jo Seinäjoella nuorisokin osasi todeta, että Ilmajoesta eteenpäin asui erakoitunut vanhapiika ja kylässä itsessään avuliaat maajussit neuvoivat tarkemman reitin.
Iltahämärän pimeydessä Tuukka katseli kuinka nuoriso valui hiljalleen aittaan nukkumaan, mutta hänen katseensa kohtasi erään nuoren tytön kanssa. Tuukka ei tätä tunnistanut, mutta Tallukka tunsi vihlaisun sydämessään.
Kun tyttö oli jo juoksemassa salaperäisen hiippailijan perään, Toi ja Looks nappasivat tyttöä kainaloista ja raahasivat tämän rimpuilusta huolimatta lauleskellen aittaan.
Keskellä yötä Tallukka kuitenkin hiippaili pihalle ja törmäsi vessasta tulevaan Kristianiin.
- Sinun on pakko viedä minut kotiin! Tallukan ilme ja ääni kertoivat tytön suorastaan olevan hengenhädässä.
- Rauhoitu nyt, toisaalta tekisi kyllä mieli… Kristian virnisti voitonriemuisesti ja lupasi viedä tytön kotona käymään, hän voisi samalla noutaa kaupungilta Duendelle jotain erikoista.
Kristian jätti lapun kuistille, josta joko leiriläiset, emäntä tai hänen vanhempansa löytäisivät sen aamuun mennessä. Ajomatka kotiin sujui rattoisasti, vaikka Tallukka istuikin pelkääjän paikalla kuin tulisilla hiilillä, mikäli nuori mies olisi päästänyt tytön rattiin, he olisivat takuulla saaneet aimo annoksen lisävauhtia kun Tallukka olisi väkisin polkenut kaasulla lisää tehoja Kalevi-sedältä saatuun kärryyn.
- Perillä, mitä meinaat? Kristian kysyi haukotellen tallipihassa.
- Odota, Tallukka ponkaisi pihalle ja juoksi uskomatonta vauhtia kahden lapion ja taskulampun kera takaisin autolle.
- Hautausmaalle kiitos, Tallukka komensi ja jotenkin Kristian aavisti, ettei hän pääsisikään kaupunkiin, ainakaan vielä.
Ja niin aamuyön hämärinä ja utuisina tunteina, Kristianin vastustuksesta ja laillisuudesta kertovasta saarnasta huolimatta, he kaivoivat auki Tuukan hautaa.
- Osuin johonkin, Tallukka riemuitsi. ja kumartui käsin raapimaan kosteaa multaa arkun päältä.
- Mitä haluat löytää? Kristian ihmetteli.
- Tyhjän arkun, tyttö totesi topakasti ja ennen kuin nuori mies ehti estää, Tallukka oli jo avannut kannen ja kirkaissut.
- Bravo, Omar astui esiin pusikoista ja oli saada Kristianin lapiosta päähänsä.
Tallukka sen sijaan tuijotti vahanukkea arkun pohjalla, joku oli nähnyt vaivaa tehdessään nukesta Tuukan näköisen, mutta ruhjotun sellaisen.
- Kuka hitto sinä olet? Kristian ärähti ja kiinnitti Tallukankin huomion ylhäällä tapahtuvaan.
- Olen Prinssi Omar Marokosta, olette selvittäneet jalkavaimoni salaisuuden, Omar totesi röyhistäen rintansa sijaan tukevaa vatsaansa ja osoittaen oikealleen.
Kaiken usvan keskeltä käveli keppien tuella tuttu hahmo, Tuukka! Edes Omar ei ollut koskaan nähnyt mitään sellaista kuin silloin, pikkuinen Tallukka kynsi itsensä ylös haudasta ennätysvauhdissa ja kapsahti Tuukan kaulaan. Tyttö ei kyennyt sanomaan mitään iloltaan ja Tuukka hämmentyi miksi tuo vieras tyttö itki ja nauroi.
- Taitaa olla selityksen paikka, Omar otti ohjat käsiinsä ja Kristian nyökkäsi.
- Hän tosiaan on Tuukka, kun te hautasitte hänet, totesitte kuolleeksi kalliolta pudottuaan, te olitte väärässä. Hänen elintoimintonsa olivat vain niin vähäiset ja lahjoin oikeuslääkärin kirjoittamaan kuolintodistuksen. Apurini hoitivat tuon, Omar nyökkäsi vahanuken suuntaan.
- Miksi? Kristian kysyi vakavana.
- Rakastuin tähän nuoreen mieheen heti, ja mikä parempaa, saatoin tuoda väärää sukupuolta olevan jalkavaimoni täydellisissä siteissä palatsiini ja vain ensimmäiset lääkärit tiesivät totuuden, kunnes menettivät päänsä jotteivät paljasta salaisuuttani, Omar virnisti röyhkeästi.
- Mutta minä hoivasin häntä, rakastin ja hoidin, mutta hän kaipasi tänne, teidän pariin, vaikka tuskin muistaa edes omaa nimeään, Omar madalsi ääntään ja nyyhkäisi.
- Sinun on parasta mennä, Kristian vihjasi ennen kuin hän todellakin huitaisisi lapiolla Omaria kaaliin.
Tuo valkopukuinen, turbaanipäinen prinssi laahusti kohti nousevaa aurinkoa ja Tuukka sai osakseen toisenkin vieraan, mutta jollain tapaa tutun henkilön. Alkuun Kristian ojensi kättään Tuukalle, mutta yltyikin halaamaan miestä asiallisen kättelyn sijaan.
- Tervetuloa kotiin, Tallukka viimein sai sanotuksi.
- Missä vaimoni on? Tuukka kysyi yllättäen, saaden kummatkin nuoret irrottamaan otteensa.
- V-vaimosi? Tallukka änkytti ja nyt kyyneleet tulvivat surusta ja pettymyksestä.
- Hän, en tiedä, on kai raskaana, hämmentynyt Tuukka totesi ja vilkuili maahan, yrittäen toisella kädellä peitellä etumustaan, Omarin paskiainen kun omisti vain 70-luvun tiukkoja housuja ja hänen sukukalleutensa korostuvat kyseisissä housuissa tavallistakin enemmän.
- Mikä hänen nimensä on? Tallukka terästäytyi.
- Ka-kaisa varmaankin, Tuukka arveli.
- Ettei vain Karoliina, Kristian tiesi jo mistä oli kyse, Omarhan oli vihjannut Tuukan heikosta muistista.
- Aivan, totta puhut poika, missä hän on? Tuukka riemastui.
- Puhut äidistäni, Kristian virnisti ja Tallukka vilkuili kumpaakin miestä vuorollaan erittäin hämmentyneenä.
- Oletko sinä minun poika? Tuukka ihmetteli ja pohti selvästi, että hän oli näemmä väsännyt ensimmäisen muksunsa 9-vuotiaana.
- Ehen, tule, selitän matkalla, Kristian osoitti Tuukalle autoaan ja hitaasti Tuukan tahtiin laahustaen kolmikko lähti kulkemaan kohti autoa, jättäen taaksensa aamuauringon valaiseman hautausmaan.
(Tuukan yrityksistä huolimatta Tallukka oli huomannut hänen etumuksensa ja aina välillä tyttö miettikin, mitä hänelle oli oikein tapahtunut Omarin hoiteissa.)
|