Lähettäjä: [[suvie 
Päivämäärä:   10.2.09 20:20:47

Tässä on nyt sitten tämän Satu & Joni- tarina kokonaisuudessaan, kun sitä kerran toivottiin.

--

KESÄ

1. Luku

- Nyt @!#$ nouset ylös! Äitini huusi alakerrasta. Aukaisin silmäni säpsähtäen ja mietin paljonko kellokin jo mahtoi olla. Käänsin kuitenkin vain kylkeäni ja kiskoin peittoa paremmin päälleni. Kuuntelin kuinka äiti asteli portaita ylös ja aukaisi pian huoneeni oven.
- Satu, nyt ylös. Sun pitää mennä sinne tallille aikaisin, jos ajattelit lähteä vielä sinne Eerollekin tänään, äiti sanoi ja poistui huoneestani. Huokaisin syvään ja nousin sängyn laidalle istumaan. Pian ovelta kuului taas koputus. Pian ovi aukenikin ja isoveljeni pää pilkisti oven raosta.
- Otothan sä pukeissa, Jaakko tokaisi ja asteli sisälle huoneeseeni istuen lähimmälle tuolille, joka oli aivan oven vieressä. Katselin Jaakkoa hieman alta kulmien ja nousin seisomaan venytellen raukeasti.
- Mä meen nyt vessaan, jos sulla oli tärkeetäkin asiaa, niin saat odottaa, tokaisin ja poistuin nopeasti ovesta käytävään, josta pääsi nopeasti yläkerran vessaan. Pesin nopeasti naamani ja hampaani ja löntystin takaisin huoneeseeni, jossa Jaakko odotti yhä samassa paikassa.
- Niin? Tokaisin ja poistuin vaatekaapilleni. Laitoin nopeasti rintsikat päälleni ja kiskoin punaraidallisen t- paidan pääni ylitse.
- Juttelin tänään Esan kanssa, Jaakko aloitti ja arvasin mihin suuntaan tässä oltiin menossa. Vedin nopeasti mustat caprit kaapista ja vedin ne jalkaani.
- Olit kuulemma niillä. Nikon kanssa, Jaakko jatkoi ja minä käännyin katsomaan veljeäni, joka yritti hienovaraisesti ohjata pikkusiskoaan oikeeseen suuntaan elämässään.
- Mä olen täysi-ikäinen, joten voit sanoa ihan suoraan, mitä nyt sitten ikinä ootkaan yrittämässä kertoa, kehotin veljeäni kiltisti ja tämä paukautti asiansa suoraan.
- Mä en halua että nussit mun kavereitten kanssa.
- Mä en kuule tehny Nikon kanssa yhtään mitään, tokaisin ja suuntasin kulkuni keittiöön. Jaakko seurasi perässäni.
- No niin mä ainakin kuulin, Jaakko vielä yritti. Nostin käteni ilmaan ja sain veljeni hiljenemään hetkeksi.
- Se on sun asias jos sä uskot kaiken mitä sulle sanotaan. Otin jogurtin jääkaapista ja jatkoin matkaani takaisin omaan huoneeseeni. Käynnistin nopeasti koneen ja kirjauduin heti meseen. Siellä ei oikein ollut ketään kiinnostavia ihmisiä, joten suljin koneen saman tien. Harjasin nopeasti hiukseni ja vedin ne nutturalle niskaan.
- Mä lähen tallille, haluuko joku kyydin johonkin? Huusin portaissa. Pian kuuluikin ihmeellistä kolinaa veljeni huoneesta ja pian musta pää ilmestyi oven raosta.
- Odota meitä hetki, Jaakko sanoi ja laittoi oven kiinni. ”Meitä”? Ihmeellistä touhua täällä, kun ikinä ei tiennyt että ketä kaikkia meillä oli talossa.
- Äiti, mä lähen pian, tarviitko kaupasta jotain?
- Tuotko isälles tupakkia, kun se ei muistanut ja meni jo nukkumaan? Äiti kysyi ja nyökkäsin vain.
- Oliko eilen millainen ilta? Äiti tuli eteiseen kyselemään. Hymyilin vinosti ja sanoin että olihan se. Ilta todellakin oli ollut aika mainio, siihen saakka kunnes entinen poikaystäväni yritti iskeä minua, mutta sekin oli lähinnä melko huvittavaa. Olin sitten baarikierroksen jälkeen mennyt Jaakon kaverille Esalle jatkoille ja olin mennyt sinne Nikon, Jaakon parhaan ystävän kanssa ja siitähän juorut taas kerran lähtivät liikenteeseen. Eihän se ensimmäinen kerta ollut, kun minusta ja veljeni jostain kaverista oli liikenteessä juoruja, se oli minulle jo tuttua. Olihan Niko tosin mukava ja hyvännäköinen, mutta en ollut kiinnostunut Nikosta muuta kuin ystävänä. Olin toki joskus ollut ihastunut veljeni hyvään ystävään, mutta Niko ei silloin näyttänyt olevan kiinnostunut minusta, joten olin antanut ihastuksen mennä ohitse. Tiesin että ihastus menee ohitse, minulla oli usein tapana ihastua kaikkiin hyvännäköisiin ja mukaviin kaksilahkeisiin. Saatoin päivän aikana ’rakastua’ moneen kertaan, tiesin kuitenkin ettei tunne ollut edes aito, ei lähelläkään aitoa.
- No niin, mennäänkö? Jaakko tokaisi, kun asteli rappusia alas Niko vanavedessään. Tervehdin nopeasti Nikoa ja katseemme kohtasivat nopeasti. Nikon katse oli lämmin ja vekkulimainen, tiesin kyllä että Niko sai kenet vain halusi; koko veljeni kaveriporukka oli samanlaista sakkia, mitään tai ketään ei otettu tosissaan. Sama se oli satuttiko tyttöä vai ei, kunhan itse sai tyydytyksensä. Olin itsekin kokenut tämän. Olin seurustellut Aten kanssa, joka myös oli veljeni kaveri, puolitoista vuotta. Tai siis seurustelimme noin pari kuukautta, jonka jälkeen suhde muuttui on-off suhteeksi. Olimme yhdessä kun hyvältä tuntui. Olisimme varmaan kumpikin halunneet päättää suhteen, mutta kumpikaan meistä ei tiennyt miten. Siitä oli tullut tavallaan jonkinlainen tapa.
- Mä istun edessä! Niko huusi takaani ja asteli rinnalleni, vilkuillen minua sivusilmällä aina välillä. Mies varmaan luuli etten huomaisi, mutta minä olin tottunut tällaisiin veljeni kavereihin, sitä paitsi olin tuntenut Nikon jo monta vuotta ja tiesin että tällä oli tapana yrittää vilkuilla salaa minua. Huokaisin naurahtaen; pikkupoikia.
- En mä teidän kyytissä oo tulossa, kun meen aivan eri suuntaan, Jaakko huusi ja naurahti hieman, mutta katsoi minua kuitenkin varoittavasti, melkein uhkaavasti. Olin kyllä tajunnut jo veljeni kannan, Nikosta ja minusta parina, enkä minä ainakaan aikonut iskeä Nikoa, kaikki riippui miehestä itsestään. Tiesin kuitenkin että, jos Niko alkaisi minua iskemään, olisin täysillä mukana – minut oli ollut aina helppo ympäripuhua tällaisissa asioissa.
Laitoin nopeasti aurinkolasit päähäni ja lähdin hitaasti pihastamme ja käännyin tallille johtavalle tielle.
- Mihin sä haluat? Kysyin Nikolta vilkaisten tämän rentoa olemusta nopeasti, jotenkin minua hävetti eilinen, vaikken ollut tehnytkään mitään Nikon kanssa.
- Tallille, Niko vastasi nopeasti, vakaalla äänellä. Katsoin poikaa yllättyneenä, ilmeisesti liian pitkään, sillä olin ajaa ojaan, hämmästyin niin paljon. Nyökkäsin kuitenkin, tänään en pystyisi kunnolla keskittymään tunnin pitoon, kun Niko olisi vieressä katsomassa. Miehen seurassa minulle tuli jotenkin levoton olo, johtui varmaankin siitä että Niko oli varsin hyvännäköinen nuori mies, jolla ei naisista ollut ikinä pulaa.
- Kelle sä pidät tunnin? Niko kysyi ja kääntyi katsomaan minua. Kerroin pitäväni valmennustunnin tallin kouluratsastusjoukkueelle. Niko nyökkäsi ja kysyi saiko autossani polttaa. Saatuaan myöntävän vastauksen poika sytytti itselleen tupakan ja tarjosi minullekin. Otin tupakin vastaan ja veivasin ikkunaa auki hieman.
- Ollaan sitten kuulemma oltu sängyssä, tokaisin kun olimme kumpikin olleet hetken hiljaa. Niko katsoi minua naurun pilke silmissään. Minunkin kasvoille syttyi outo virnistys, kun muistelin kuinka minä ja Niko olimme viimeksi olleet ’panemassa’. Emme oikeasti olleet edes nähneet toisiamme koko iltana. Kuulimme vain seuraavana päivänä ’kuumasta suhteestamme’, joka meillä oli ollut jo hetken aikaa.
- Niin kuulemma ollaan. Ei se nyt niin kauhean kaukana ollutkaan, Niko naurahti. Katsoin Nikoa hieman hämmästyneenä ja pelko alkoi hiipiä raajoihini.
- Mitä mä tein eilen? Kysyin nopeasti ja muistelin eilisiltaa, en mielestäni ollut käynyt mitenkään kuumana ketään kohtaan. Olin varmasti jossain välissä tehnyt jotain todella tyhmää – tai sitten olin ehdotellut Nikolle jotain. Niko alkoi nauraa hersyvästi.
- Et mitään ihmeellistä. Olit aika hyvässä hapessa, Niko sanoi, jättäen itselleni pääteltävää. Tiputin tumpin ikkunasta ulos ja suljin ikkunan. Olin hetken hiljaa, kunnes otin aurinkolasit pois silmiltäni.
- Ronguinko mä? Kysyin jo hieman uteliaana. Niko katsoi minua hieman hämmästyneenä. Itse hymyilin täydellä teholla, en tiedä miksi – yleensä tällaiset asiat nolottivat minua.
- Et, vaan torjuit mut. Oot aika raaka nainen, Niko tokaisi ja yritti saada ääneensä hieman katkeruutta. Yritin pitää pokkani, mutten voinut naurulle mitään. Ensin vain hymyilin ja hymyni leveni vain hetki hetkeltä. Lopulta kun ensimmäinen tirskahdus pääsi karkaamaan huuliltani, niin annoin kuplivan naurun päästä ulos.
- Aika outoa, sanoin lopulta, naurun yhä kupliessa äänessäni. Pysäytin auton tallin pihaan ja käännyin lohduttavana Nikon puoleen. - Yleensä mä olen se joka on ensimmäisenä menossa sänkyyn.
- Tosi lohduttavaa! Mikäs mussa sitten on vikana, kun et halua mua? Niko kysyi ja tämän äänensä oli tulkitsematon. Yleensä pystyin helposti arvaamaan pojan mielialan äänestä, mutta nyt äänessä oli samaan aikaa sarkasmia ja haastavaa sävyä. Päätin vain lähteä leikkiin mukaan.
- Kaikki, naurahdin, katsoen Nikon silmiin. Niko vastasi katseeseeni uhmakkaana, hymyillen oikealla suupielellään ja silloin minä päätin nousta autosta. Kun Niko pääsi vauhtiin, niin oli parasta paeta paikalta, tai jäisimme siihen tappelemaan. Mies nousi heti perässä ja katsoi minua silmät innosta leiskuen.
- Kaikki?! Miten niin kaikki? Ei vaan muitten mielestä ole! Niko tokaisi tallin pihassa ja sai valmennusryhmäni kääntämään katseensa kentältä tallin pihalle, katsomaan huvittunutta ja haastavaa keskustelua.
- Mä en olekaan ne muut, naurahdin ivallisesti ja korotin hieman ääntäni. – Mä vihaan sitä teidän jätkien tapaa puhua muijista niin kun pelkästään jostain @!#$ nussittavista nukeista!
- En mä nyt niin sanonu, Niko korjasi sanojani ja tiesin itsekin laittaneeni sanoja Nikon suuhun, mutta olin jo tehnyt sen virheen. Niko astui askeleen lähemmäksi minua ja tiesi olevansa voitolla tässä meidän väittelyssä
- Sä olet häviöllä, Niko kuiskasi korvaani ja käänsi katseensa silmiini. Nyökkäsin aivot samalla raksuttaen, seuraava sana… Mitä sanon?
- Entäs jos mä tykkään että joku muu on niskanpäällä? Kysyi katsoen vakavana Nikoa silmiin. Ja Nikohan katsoi takaisin, yhtä haastavana ja yhtä vaativasti kuin minä.
- Sittenhän mä oon ihan oikeessa paikassa, oikean ihmisen kanssa. Eikös se niin mene? Niko kysyi kulmiaan kohottaen ja toi kasvonsa vielä lähemmäksi omiani. Nyt se alkaa flirttailemaan, ajattelin. Tai tiesinhän että olimme molemmat flirttailleet vaikka kuinka kauan, melkein viisi vuotta. Olimme tunteneet niin kauan. Mutta nyt se alkoi pikkuhiljaa muuttumaan avoimemmaksi, päivä päivältä avoimempaa flirttiä.
- Niinhän se taitaa olla. Minkä takia sä tulit tallille? Haluatko ratsastamaan? Kysyi ja hymyilin toisella suupielelläni.
- En. Mutta sä voisit ratsastaa mulla, Niko ehdotti riettaasti ja hipaisi nopeasti huulillaan suupieltäni.
- Usko unelmiis, nauroin kun lähdin kävelemään kentälle päin.
- Löpinät pois, ohjat tuntumalle ja kevyttä ravia! Karjahdin ryhmälleni ja nuoret miehet alkoivat heti ratsastaa kauniita hevosiaan.
Tunnin kuluttua lopettelin tuntia ja olin oikein tyytyväinen ratsastajiin, kaikki olivat ratsastaneet todella hyvin ja mielenikin oli rauhoittunut.
- Kaikki menitte tosi hyvin, kehaisin kaikkia yhteisesti. Kaikki miehet katsoivat minua aivan ihmeissään. Usein minulta ei kehuja kuultu, varsinkaan kun tänä vuonna seuran joukkue menisi puolustamaan SM- hopeaansa.
- Ootko sä kenties saanut? Nuorin ratsastaja, Henkka, kysyi. Muut naurahtivat hevostensa selissä ja minä vain pyöräytin silmiäni. Olin jo tottunut tähän sananvaihtoon ryhmän kanssa.
- Noniin, menkää nyt. Mä lähden kotiin, täytyy mennä kattomaan kuulemma pikkuserkkua tai jotain vastaavaa.
- Kuitenkin menet sen jätkän kanssa kuumille treffeille, joku lausahti ja sai minut nauramaan hetken.
- Joo joo. Heippa, sanoin ja käännyin kävelemään tallia kohden.

2. Luku

Nostan kättäni pojille. Kävelen reippaasti sisälle talliin ja menen oman hevoseni Robinin karsinaan, josta löydän samalla Nikonkin. Poika istuu karsinan toisessa takanurkassa ja nuoren oriin pää on pojan sylissä, todella hellyttävää. Aukaisin varovasti karsinan oven ja astuin itsekin karsinaan.
- Moi, kuiskaan varovasti, ettei Robin vain säikähtäisi karsinaan tulijaa ja talloisi Nikoa jalkoihinsa. Niko nostaa katseensa minuun ja hymyilee tyytyväisenä.
- Moi. Ihana hevonen sulla, poika kehaisee ja minä puhkean hymyyn. Kävelen varovaisesti Nikon luokse ja istun hänen viereensä karsinaan. Hetken aikaa olemme molemmat hiljaa, kunnes minäkin alan silittelemään hevoseni kaulaa ja nojaan päätäni Nikon olkaan.
- Miten tunti meni? Niko kysyi hetken kuluttua ja kiersi toisen kätensä harteitteni ympäri. Rentouduin enemmän ja haukottelin hieman.
- Ihan hyvin. Kaikki ratsasti ihan kivasti, sanoin ja ummistin silmäni hetkeksi. Aukaisin kuitenkin hetken kuluttua silmäni, muuten nukahtaisin siihen paikaan. Jäin katselemaan poikaa hetkeksi.
Katselin Nikon käsiä, päivettyneet ja lihaksikkaat, ruumiillinen työ oli tehnyt tehtävänsä. Huomasin myös katsovani Nikon kasvoja. Leuka oli leveä ja vahvan näköinen, nenä oli suora, huulet nätisti kaartuvat ja koko ajan hymyssä, siniset silmät olivat veijarimaiset ja tuikkivat.
- Sä katot. Se on epäkohteliasta, Niko sanoi rauhallisesti ja käänsi katseensa silmiini.
- Mä en välttämättä saa katsetta enää susta irti, heitin virnistäen. Niko virnisti takaisin ja katsoi minua vaativammin silmiin.
- Niin hyvännäköinen? Niko kysyi ja virnisti leveästi. Minäkin hymyilin ja suljin silmäni hetkeksi.
- Älä, kuulin Nikon sanovan ja raotin hitaasti silmiäni.
- Mitä? Kysyin hitaasti ja huomasin vieläkin hymyileväni.
- Mitä tapahtuu jos sä jatkat mun kattomista? Niko kysyi ja katsoi minua silmiin. Huomasin taas tämän kiusoittelevan sävyn miehen äänessä.
Huokaisin ja annoin tekojen puhua puolestaan: painoin huuleni vasten Nikon huulia ja irrottauduin yhtä nopeasti kuin olin toiminutkin. Niko katsoi minua pöllästyneenä ja kohotti kulmiaan merkitsevästi.
- Mikäs toi oli? Niko kysyi ja nousi hitaasti seisomaan auttaen minut samalla ylös.
- Vastaus, mutisin, saaden samalla käännettyä katseeni pois miehestä ja kaduin samantien pusua. Niko ei kuitenkaan näyttänyt yhtään katuvalta, vaan pikemminkin imarrellulta.
- Saisinko uuden vastauksen, kun en oikein tajunnut? Tai edes paremman? Niko kysyi yhä hymyillen leveästi ja otti minua lanteilta hellästi kiinni, ikään kuin estääkseen minua pakenemasta mutta antoi minulle kuitenkin tilaa. Nostin katseeni takaisin miehen kasvoihin ja huomasin kuinka tarkasti Niko minua katsoi, niin kuin hän olisi halunnut painaa yksityiskohtani mieleensä. Astuin lähemmäksi Nikoa ja katsoin poikaa suoraan silmiin, silmät olivat äkkiä muuttuneet tummiksi, totisiksi. Nojauduin hennosti pojan vartaloa vasten, minua jotenkin ujostutti hieman Nikon kanssa, johtui varmaan siitä että tiesin kyllä mitä juttuja itsestänikin liikkui kaupungissa. Päätin kuitenkin olla välittämättä juoruista, vaan nostin käteni miehen niskan taakse ja hypistelin hetken Nikon niskavilloja, katsoen miestä koko ajan silmiin. Hetken kuluttua nousin varpailleni ylettyäkseni suutelemaan miestä. Tunsin kuinka Niko puristi hieman lujempaa lanteitani ja kiersi kätensä paremmin ympärilleni. Niko laski päätään ja painoi huulensa omilleni, ensin se oli vain hipaisu ja sitten mies painoi huulensa kovemmin omilleni. Nojauduin miestä vasten ja tunsin kuinka huulemme menivät toistensa lomiin. Nikon huulet olivat lämpimät ja pehmeät. Painauduin paremmin miehen ylävartaloa vasten ja pian tunsin kuinka Nikon kieli aukaisi huuleni ja kosketti ensin varovaisesti etuhampaitani, ennen kuin pääsi koskettamaan kevyesti omaa kieltäni. Niko oli ilmeisesti varautunut että lopetan leikin jossain vaiheessa kesken, sillä kun mies tunsi oman kieleni vasten omaansa, mies rentoutui huomattavasti. Niko ei enää yrittänyt olla hellä ja varovainen, vaan antoi huulensa hoitaa homman. Likistyin lähemmäksi Nikoa ja suutelin Nikoa vain syvemmältä ja intohimoisemmin. Tunsin kuinka Nikon kädet puristivat minua itseään vasten ja minun käteni taas haroivat pojan mustaa tukkaa. Lopulta huulemme erkanivat toisistaan ja jäin katsomaan Nikoa silmiin ja huomasin että me molemmat melkein läähätimme, niin hengästyneitä olimme suudelmasta.
- Meidän pitäis varmaan lähtee, ehdotin häkeltyneenä tilanteen saamasta käänteestä ja irrotin otteeni miehen hiuksista. Nikokin irrotti otteensa minusta ja astui kauemmaksi minusta, kasvoillaan tulkitsematon ilme.
- Sä oot ihan pirun kaunis, Niko kuiskasi minulle ja laittoi kätensä taskuihinsa. Kiitin poikaa ja taputin hevostani kaulalle, ennen kuin poistuin karsinasta. Niko tuli perässäni ja laittoi kätensä lanteilleni. Kun en pyytänyt miestä ottaa kättänsä pois, niin hän jätti sen siihen. Kun sain laitettua hevoseni karsinan oven säppiin, niin huomasin että koko valmennusryhmäni oli käytävällä ja katsoi minua tietävästi virnistäen.
- Ei haluttu häiritä herkkää hetkeä, Henkka totesi. Nyökkäsin hämillisesti hymyillen. En tiennyt minne suuntaan minun olisi kannattanut mennä. Tunsin oloni jotenkin uhatuksi, syytä en tiennyt.
- Tuu toimistoon, niin maksetaan, Henkka vielä jatkoi. Kaikki muut miehet olivat oikein hyväntuulisen näköisiä, paitsi Erkki, joka katsoi epäilevästi Nikoa. Lähdin kävelemään toimistolle, mutta kuulin Erkin sanat selvästi.
- Kyllä mä tiedän mitä sä tuolta meidän valmentajalta haluat. Jos sä satutat Satua samalla lailla kun se edellinen, sä saat uuden ulkonäön kokonaan.
Hymyilin itsekseni, minulla ainakin oli puolustajia ympärilläni. Se kyllä oli aika ymmärrettävää. Kun entinen poikaystäväni jätti minut puolentoista vuoden seurustelun jälkeen, olin todella rikki. Atte, exäni, oli vain heittänyt kaikki vaatteeni ikkunasta ulos, eikä suostunut puhumaan minulle mitään. Mutta kerran olimme samoissa bileissä ja silloin Atte kyllä huomasi kailottaa kaikkien kavereitteni kuullen, ettei ollut ikinä välittänytkään minusta muuten kuin sängyn lämmittäjänä. Mutta kyllähän Nikokin tiesi miten raskaasti otin sen. Niko oli silloin se joka raahasi Aten ulos talosta ja käski tätä pysyä kaukana minusta. Ja Niko oli se joka kyseli joka päivä vointiani.
- Mä en pysty satuttamaan sitä, Niko vain tokaisi ja jäi autolle odottamaan minua. Toimistossa kaikki kyselivät Nikosta ja kuinka kauan olimme seurustelleet. Mutta emmehän me edes seurustelleet, olimme vain suudelleet. Enkä minä tiennyt, haluaisinko Nikon kanssa mitään vakavampaa. Minulla sitä paitsi oli jo ihastus, mutten voinut sitäkään ottaa. Veljeni ystävä Joni, oli myös parhaan ystäväni isoveli. Ei sitä noin vain voida ottaa ystäviensä isoveljiä poikaystäviksi. Sitä paitsi Joni oli aivan samanlainen kuin kaikki muutkin veljeni ystävät. Oli minulla joskus ollutkin juttua Jonin kanssa, mutta se jäi siihen kun Joni jätti minut sängylleen puolialastomana makaamaan. Ei kuulemma voinutkaan mennä sänkyyn siskonsa kaverin kanssa. Sen jälkeen olen pitänyt Joniin turvallista välimatkaa. Paitsi viime viikonloppuna eksyimme samaan sänkyyn, mutta päätin sen jälkeen pitää mieheen välimatkaa.
Kun tulin ulos toimistosta, niin Niko nojaili vieläkin autooni ja puhui puhelimessa jonkun kanssa. Kun kävelin autolleni, niin meidän katseemme kohtasivat hetkeksi. Niko lopetti puhelun heti, kun huomasi minut. Nikon hymy kyllä oli aika valloittava, valkoinen hammasrivistö hohti auringonpaisteessa.
- Sun Espoon matka on kuulemma peruuntunut, Niko sanoi ja katsoi minua jotenkin hieman vihjailevasti. Kohotin vain hetkellisesti kulmiani ja pidin koko ajan katseeni miehessä.
- Miksi? Kysyin uteliaana, mieluummin olin täällä Lahdessa perheeni luona.
- Eero on kuulemma sairastunut ja teillä on tänään kuulemma jotkut juhlat, Niko sanoi ja tiesin Nikon puhuneen juuri Jaakon kanssa. Jaakko oli varmasti pyytänyt Nikoa tulemaan meille.
- Missä se ite on? Kysyin kun Niko kertoi Jaakon käskeneen keksiä itselleen tekemistä meidän talossa.
- Saaralla, Niko virnisti irstaasti. Pudistin päätäni naurahtaen kolkosti; veljeni oli aina kulkenut pesän toivossa. Ihan sama kuka tyttö oli, kunhan tyydytyksen sai. Ja kyllä minä olin kuullut että veljeni oli kuulemma vertaansa vailla sängyssä. Annoin kuitenkin juttujen olla omassa arvossaan, ikinä ei tiennyt mikä piti paikkansa. Laitoin taas aurinkolasit päähäni ja katsoin Nikoa, katseemme kohtasivat taas. Kohotin Nikolle haastavasti kulmiani, viestittäen miehelle että tee mitä uskallat tehdä. Ja Nikohan oli aina vastannut haasteisiin samalla mitalla.
Pian huomasin taas suutelevani Nikoa intohimoisesti. Käteni kiertyivät kuin automaattisesti Nikon niskan taakse. Samalla hetkellä tunsin Nikon kädet alaselässäni ja tunsin kuinka ne sujahtivat paitani alle hyväilemään selkääni. Kun irrottauduimme, niin Niko näykkäisi minua vielä kiihottavasti kaulasta ja katsoi vielä kerran suoraan silmiini. Pussasin Nikoa nenänpäähän ja suoristauduin takaisin penkille. Niko katsoi minua koko ajan ja laittoi myös mustat aurinkolasit päähänsä. Ajoin hitaasti tallin pihapiiristä pois hiekkaista kapeaa pihatietä ja otin laukustani tupakkiaskin. Tarjosin tällä kertaa Nikollekin ja poltimme molemmat tupakkaa hiljaisuuden vallitessa. Kävin nopeasti läheisellä kioskilla ostamassa isälle tupakkiaskin, jonka olin luvannutkin ja lähdin ajamaan kotia kohti.
Pian tunsin kuitenkin Nikon käden polvellani. Katsoin kättä ja käänsin nopeasti ihmettelevän katseeni Nikoon toivoen, etten ajaisi ojaan. Niko katsoi minua takaisin silmiin, haastavasti.
- Sinuna en tekis noin, varoitin mutta sain vastaukseksi vain virnistyksen.
- Kuinka niin?
- Mä saatan ajaa ojaan kohta, mutisin kun tunsin miten käsi hivuttautui hiljaa hieman ylemmäs. Niko selvästi nautti tästä niskanpäällä olemisesta.
- Voitko lopettaa? Kysyin hieman naurahtaen. Tiesin ettei tästä hyvää seuraisi, löytäisimme toisemme samasta sängystä, jos tämä ei päättyisi pian. Niko kuitenkin jatkoi reiteni hyväilemistä ja siirsi koko ajan kättään ylemmäs reidelläni. Nikon käden liike oli rauhallisen hierova. Kosketus ei ollut kova, se oli kuin höyhenen kosketus ja se sai minut haluamaan enemmän. Yritin olla mahdollisimman neutraalisti, mutta en oikein onnistunut hankkeessani, kun kehoni alkoi tekemään omaa päätöstänsä, se halusi Nikon kosketuksia enemmän. Tunsin hetken kuluttua kuinka hengitykseni alkoi kiihtymään. En muista milloin joku olisi saanut minut tällaiseen tilaa – tai kyllä muistan, se oli Joni, mutta ennen sitä. En muista.
- Onko sun jotenkin vaikeeta hengittää? Et kai sä saa mitään kohtausta? Niko kyseli mukamas hätääntyneenä ja puristi samalla hieman reittäni, saaden minut ynähtämään pienesti. Kun Niko huomasi että reagoin aivan hänen mielensä mukaan, niin hän näykkäisi minua hellästi poskesta.
- Tästä ei koidu kummallekaan hyvää, mutisin hampaitteni välistä.
- Mitä? Niko kysyi ja liu’utti samalla kättään vieläkin ylemmäs reidelläni.
- Että kun me päästään kotiin, niin me tehdään samalla juoruista totta, sanoin teoriani ilmoille. Niko naurahti ja liu’utti kättään vieläkin ylemmäs reidelläni. Se kosketti jo melkein häpyäni ja tunsin itseni tällä hetkellä todella kiihottuneeksi.
- Eihän me nyt niin hirveetä syntiä voida tehdä, Niko parkaisi muka kauhuissaan, mutta jatkoi kuitenkin matalalla äänellä: – Mutta sä näytät tällä hetkellä aika seksikkäältä.
Yritin mulkaista Nikoa varoittavasti, mutta epäilen onnistumistani. Onneksi pian kaarsinkin pihaamme. Sammutin moottorin nopeasti ja irrotin turvavyön.
- Mennään sisälle, hoputin Nikoa. Hyppäsin autosta ulos ja harpoin toiselle ovelle, tempaisten Nikon mukaani. Niko tulikin melko nopeasti perässäni. Heti kun Niko oli sulkenut oven perässään, niin otin tältä takin pois ja suutelin miestä vaativasti huulille. Tiesin että me molemmat halusimme vain toisiamme. Tiesimme ettei tähän sen syvempiä tunteita tarvittu, tämä oli pelkkää himoa.
- Sä lämmitit mut autossa. Saat kyllä hoitaa homman loppuun asti, tokaisin kun olimme päässeet minun huoneeseeni yläkertaan ja laitoin oven lukkoon sisäpuolelta. Niko kyllä oli heti juonessa mukana ja painoi minut ovea vasten. Niko oli minua melkein päätä pidempi ja sain katsoa ylöspäin, kun katsoin tätä silmiin. Nopeasti tunsinkin Nikon määrätietoiset huulet omillani ja ne ahmaisivat minut syvään suudelmaan. Painoin käteni Nikon lanteille ja työnsin miestä määrätietoisesti kohti sänkyäni. Kun olimme sängyn laidalla, niin pakotin Nikon istumaan siihen. Niko katsoi minua silmät vakavina ja huohotti pienesti.
- Paljonko meillä on aikaa? Niko kysyi ja katsoin kelloani nopeasti. Irvistin.
- Ei paljoo, vastasin apeana. Nostin katseeni takaisin Nikoon ja huomasin tämän kiskovan paitaansa päänsä yli.
- Tuu tänne sitten, Niko vinkkasi. hymyilin vinosti ja menin Nikon eteen seisomaan. Otin itse paitani pois ja Niko kiskaisi sillä aikaa mustat caprini lattialle myttyyn ja siihen samaan myttyyn lensivät myös alushousuni. Pian löysinkin itseni Nikon alta, tämän työntyessä sisääni.

3. Luku

Aukaisin silmäni hätkähtäen. Katseellani etsin Nikoa huoneestani, mutta tämä ei ollut siellä. Tunsin oloni jotenkin hylätyksi, minut oli jätetty seksin jälkeen kärvistelemään yksin. Nousin istumaan sängyn laidalle ja painoin pääni kämmeniin. Minua kadutti ihan hirveästi sekoilu Nikon kanssa, en olisi saanut sekaantua veljeni kavereihin, mutta olinhan tehnyt jo sen virheen niin Aten kuin Joninkin kanssa. Mutta en todellakaan halunnut sekaantua Nikoon, sillä oli myös minunkin hyvä ystäväni. Onnekseni Niko oli niin viisas, ettei menisi möläyttämään tästä kenellekään, ainakin niin toivoin. Ryhdistäydyin nopeasti ja kiskoin lattialta kylpytakin päälleni, jonka jälkeen päätin suunnata kylmään suihkuun. Aukaisin huoneeni oven ja hiivin kylpyhuoneeseen, aivan niin kuin tekisin sitä salaa. Minulle oli tullut Nikon kanssa makaamisesta jotenkin todella syyllinen olo.
- Satu, ruoka on kohta valmista! Äiti huusi alakerrasta. Olin jo huutamassa jotain vastaukseksi, mutta jokin sai minut hiljenemään, en tiedä johtuiko se sitten seksin jälkeisestä raukeudesta vai siitä että pojat huomaisivat minun olevan hereillä.
Peseydyin nopeasti ja hiivin pyyhe päällä takaisin omaan huoneeseeni. Sielä kiskoin päälleni punaisen t- paidan ja vaaleat lantiofarkut. Kävelin reippaasti alakertaan ja rojahdin olohuoneen sohvalle istumaan. Laitoin sukat siinä jalkaani ja kuivailin hiuksiani pyyhkeen sisällä. Onneksi talomme oli melko iso ja siellä sai todellakin olla rauhassa. Jos ei missään muualla, niin ainakin kirjastossa, joka oli rakennettu talomme ’uuteen siipeen’, niin kuin isämme halusi sitä sanoa. Se kuulosti isän mielestä kovin hienolta.
- Äiti, oliko tänään jotkut juhlat? Huusin äidille keittiöön. Kuulin että tänään oli tätini 50- vuotis syntymäpäivät. Irvistin itselleni. Se tarkoitti melko varmasti mekkoa ja seurustelua nörttien kanssa, ei kai taas.
- Miten sinne täytyy pukeutua?
- Laita ihan normaalit vaatteet. Voitte te nuoret mennä siiten baariin illemmalla ja me vanhukset jäädään kotiin siemailemaan viiniä ja puhumaan nuoruusajan hoidoista, äiti heitti nauraen. Naurahdin myös. En kyllä millään jaksaisi lähteä baariin.
- Nyt voit tulla syömään, äiti kehotti. – Jaakko! Niko! Syömään!
- Pian rappusista kuului ryminää ja Jaakko saapui Nikon kanssa keittiöön. Molemmat pysähtyivät vuorotellen keittiön ovelle ja loivat minuun tietäviä silmäyksiä. Tunsin kuinka puna nousi kasvoilleni, minua hävetti todella paljon. Halusin vajota maan alle, Niko oli kertonut. Jatkoin kanapatani syömistä yrittäen olla välittämättä pojista.
- Mahtoi olla hyvä? Parempi kuin Joni?, kuului kuitenkin korvan takaa ja katsoin taakseni. Jaakko virnisteli selkäni takana. Tönäisin veljeäni ja tämä päätti ottaa ruokaa ja mulkoilla minua kulmiensa alta.
- Jaa, jaa. Seurusteleekos se meidän pikku- Satu sitten tämän Nikon kanssa? Äiti onnistui kysymään, kun oli ensin katsonut minun ja veljeni silmäpeliä ja katsoi meitä kaikkia vuorotellen. Kaikkien katseet tuntuivat porautuvan minuun. Olin juuri vastaamassa kieltävästi.

Lähettäjä: [[suvie 
Päivämäärä:   10.2.09 20:22:55

- Ei todellakaan, Niko sihahti aivan kuin säikähtäneenä. Nostin katseeni äkäisenä Nikoon ja kiristelin hampaitani.
- Oisko se niin kauheeta? Kysyin viattoman kuuloisesti, mutta sisälläni kiehui. Vai että olin minä niin vastenmielinen.
- Olis, Niko vain vastasi ja katsoi minua suoraan silmiin. Nielaisin vaikeasti ja nousin pöydästä apeana.
- Okei, kiitos kohteliaisuudesta. Oli kuitenkin mukava saada sutkin selätettyä, totesin ja kiitin äitiä ruuasta.
- Mihin sä nyt taas olet menossa? Äiti kysyi ihmeissään. Ja kaikki sai yhteisen vastauksen: paiskasin oven jäljessäni kiinni. Päätin mennä käymään tallilla, sielä ainakin saisin rauhoittua kaikessa rauhassa.
Olin ollut oikeassa, tallilla ei oikeastaan ollut ketään, kaikki olivat lähteneet rannalle uimaan ja hankkimaan itselleen rusketusta. Olihan tänään kaunis hellepäivä, vain hullut jäivät pois rannalta. Tunsin itseni tällä hetkellä muutenkin hulluksi ja epänormaaliksi. Mietin itsekseni että minkä takia Niko oli sanonut niin, tavallaan tämä onnistui satuttamaan minua ja tavallaan taas ei. Taas kerran voitaisiin todeta että kun saa kerran naistenkaatajan maineen, niin sitä kannattaa uskoa.
Nyt olisin sillä tuulella että voisin mennä vetämään pääni täyteen. Kyllä minun itsetuntoani oli hieman loukattu.
Kävelin Robinin laitumen luokse ja tervehdin samalla toista tallinomistajaa, Liisa Honkavuota, joka oli juuri menossa ratsastamaan uudella nuorella tammallaan. Robin nukkui laitumensa laidassa, ainoassa varjokohdassa. Pujahdin sulavasti lankojen alitse ja lähdin kävelemään kohti nukkuvaa hevostani. Istuin hevoseni pään viereen ja kiedoin käteni polvieni ympäri. Huokaisin syvään ja nojasin leukani polviin, katsoen samalla nuorta hevostani, joka eli vain tässä hetkessä, nauttien kaikesta mitä elämä toi eteensä.
En tiedä kuinka kauan oikein olin istunut maassa, mutta havahduin siihen kun kuulin askeleita takaani. Käännyin katsomaan taakseni ja huomasin Jaakon tulevan kaveri porukkansa kanssa. Käänsin katseeni nopeasti pois kun näin Jonin ja Nikonkin samassa porukassa.
- Ei sun täälä kannata istua murehtimassa, sun täytyy lähteä sinne juhliin, Jaakko sanoi ja istui viereeni. Tuhahdin vain ja päätin laskeutua makaamaan kyynärpäitteni varaan. Katsoin veljeäni, joka näytti oikeasti huolestuneelta.
- En oo menossa, tokaisin ja virnistin pienesti.
- Ei sun kannata tosta Nikosta huolestuu noin paljoa. Sitä paitsi sä tiesit ettei se halua sulta muuta kuin seksiä, veljeni sanoi ja taputti minua olalle. Kohautin olkia ja katsahdin nopeasti Jonia, tämä ei näyttänyt kauhean tyytyväiseltä tilanteeseen mikä oli kehittynyt.
Jotenkin kuitenkin tunsin kuinka minua vitutti Nikon touhu. Eipä hänelläkään tainnut paljoa olla järkeä, menee sänkyyn parhaan kaverinsa pikkusiskon kanssa. Käänsin katseeni Nikoon ja kohtasinkin nopeasti tämän katseen. Katsoimme molemmat toisiamme silmiin, Nikon silmät olivat halveksuvat ja minun silmistäni paloi silkka raivo.
- Sä taidat mennä kaikkien kanssa sänkyyn. Ootko kokeillu jo Ossiakin? Niko sanoi ivallisesti ja se saattoi olla minulle viimeinen tikki. Raivosta kiehuen nousin ylös ja tönin poikaa rinnuksiin, puhuen samalla suuni puhtaaksi tämän tavoista. Joku kuitenkin repi minut irti miehestä ja kantoi hieman syrjemmälle.
- Rauhotu! Joni tiuskaisi ja piti minua olkapäistä kiinni, pakottaen katsomaan silmiinsä. – Sä rauhotut! Et menetä hermojas Nikon kaltasen tyypin takia, ethän? Pudistin päätäni ja ilmeisesti rauhoituin, koska Joni päästi hartioistani irti. Katsoin Jonia sinisiin silmiin ja mietin oliko Jonikin vain samanlainen kuin Niko.
- Mutta mä en kyllä ymmärrä minkä takia sä menit tuon kanssa sänkyyn, Joni mutisi itsekseen ja lähti kävelemään takaisin kohti ystäviään.
Katsoin kaikkia jätkiä laitumella ihmeissäni. Pitihän se arvata, että Jaakko raahaisi koko jenginsä mukaan. Pudistelin päätäni nauraen, kun näin porukan. Tietenkin Jaakon täytyi raahata oikein kunnon tähtikaarti tallille; yksi parhaista ystävistään Joni, minun inhoama Ossi ja exäni Atte.
- Mun täytyy varmaan mennä, sanoin ja otin Robinia päitsistä kiinni, vetäen tämän ylös. Hevonen nousi kankeasti ylös ja ravisteli itseään hetken.
- Mihin? Joni kysyi kun olin tämän rinnalla taluttamassa hevosta. Katsahdin poikaa ja huomasin tämän liian viattomasta ilmeestä, että minun varalleni oli taas tehty suunnitelmia. Katsoin muitakin poikia ja kaikki virnuilivat tietäväisesti.
- Mitä te ootte suunnitellu? Kysyin viattoman kuuloisena. Katsoin Jaakkoa silmät palaen ja nostin toista kulmaani kysyvästi. Jaakko vihelteli sujuvasti ja katseli pilvettömälle taivaalle. Joni ainoastaan kulki lähelläni ja katselin tätä vähän kummeksuen, mies näytti liian viattomalta.
- Ota sä Jaakko toi hevonen, niin mä puhun sun siskos kanssa, Joni tuumasi äkkiä ja otti minut kainaloonsa ohjaten minua samalla haluamaansa suuntaan. Yritin pyristellä vastaan ja hidastaa vauhtiani, mutta Joni piti minut tiukasti otteessaan.
- Asia on nyt niin että Jaakko pitää teillä bileet ja sinne tarvittais hieman naiskauneutta, Joni sanoi kun saavuimme tallin pihaan. Katsoin tätä ihmeissäni, tämän takia kaikki tämä vaiva.
- Mä voin hoitaa, lupasin autuaasti. Joni katsoi minua ihmetellen.
- Mistäs nyt tuulee?
- Mä voin hoitaa teille akkoja sinne, esimerkiksi Jonna tulee aivan mielellään kun kuulee, että säkin oot meillä. Ja Anettekin tulee varmasti meille. Ja Sonja, luettelin nimiä ja Jonin ilme synkkeni hetki hetkeltä. En yhtään ihmetellyt, Joni oli osannut valita harvinaisen ärsyttäviä naisia itselleen petikumppaneiksi.
- Tuskin Anette ja Sonja tulee teille, jos sä olet sielä, Joni kuitenkin huomautti.
- Kyllä ne tulee, usko pois! Hymyilin miehen ilmeelle, se oli samaan aikaan häkeltynyt ja iloinen. – Mä en meinaan ole tulossa sinne.

4. Luku

Joni pysäytti nopeasti aikeeni liueta paikalta nopeasti. Pian mies oli kääntänyt minut itseään vasten ja tämä katsoi minua nyt vaativasti silmiin.
- Miksi et? Joni kysyi melkein vihaisesti. Minkähän takia mies alkoi noin käyttäytymään, hetki sitten näytti päivittelevän tyhmyyttäni, kun menin Nikon kanssa sänkyyn. Rimpuilin kuitenkin taidokkaasti irti Jonin otteesta ja lähdin kävelemään autolleni ja samalla hymyilin Jonille olkani yli.
- Mä olen sopinut muuta, hihkaisin ja pakenin nopeasti autooni. En tietenkään ollut sopinut mitään, olin ajatellut viettäväni rauhallisen koti-illan, mutta nyt täytyi toimia – ja nopeasti. Kello oli jo puoli kahdeksan ja oli perjantai-ilta, joten kaikki olisivat lähdössä baariin. Päätin soittaa muutamalle ystävälleni ja pyytää heitä seurakseni tänään.
Päätin aloittaa heti kun pääsin omaan kerrostalokaksiooni. Soitin ensimmäisenä Julialle, yhdelle parhaista ystävistäni, ja kysyin tämän illan menoja. Julia olikin lähdössä baariin, mutta hän oli menossa sinne uuden miehensä kanssa, joten seuraa ei kaivattu. Seuraavaksi soitin Johannalle ja kysyin, mitä tämä oli tekemässä tänään –ja heti tärppäsi. Johanna ilmoitti, että Juhalla, hänen serkullaan, oli bileet kotonaan ja sinne oli kuulemma kaikki kutsuttu. Ilmoitin tulevani myös sinne ja Johanna kertoi yrittävänsä hankkia minulle kyydin.
Seuraavaksi päätin soittaa pojille naisseuraa omiin bileisiinsä, olinhan sen heille luvannut. Sain houkuteltua peräti 5 muijaa Jaakolle ja kumppaneille seuraksi ja käskin kaikkien pyytää mahdollisimman paljon porukkaa mukaan, kaikki saivat tulla.
Reilun tunnin kuluttua olin meikannut itseni ja vaihtanut ylleni hameen ja topin. Juuri kun astuin eteiseen, auto kaartoi pihaamme ja pian ovelta kuuluikin koputus. Kävelin reippaasti avaamaan oven ja huomasin yläasteaikaisen rakkauteni, Tommin, nojailevan oven pieleen. Katsoin hetken aikaa aivan hiljaa ruskeatukkaista komistusta, kunnes hyppäsin tämän kaulaa. Tommi rutistikin minut heti rintaansa vasten.
- Sä olet tullut takaisin! Kiljahdin ja Tommi nosteli minua ilmaan.
- Tunti sitten kone laskeutu. Ihana nähdä! Tommi iloitsi. Neljä vuotta sitten, kun olimme molemmat 15-vuotiaita ja seurustelleet koko yläasteen ajan, Tommin vanhemmat muuttivat ulkomaille ja alaikäisenä Tommin oli tietysti lähdettävä mukana. Viime vuodet Tommi oli opiskellut Espanjassa ja hankkinut itselleen hyvän ammatin, laboratorio assistentti, tai mikälie olikaan ja ollut hetken ratsastuskoulussa töissä.
- Ihanaa! Mä oon kyllä menossa jonnekin bileisiin, pahoittelin ja Tommi alkoi nauramaan minulle ja kertoi että tämäkin oli menossa Juhalle, sillä ne olivat tavallaan Tommin paluujuhlat.
Kävelimme Tommin kanssa rinnakkain tämän autolla ja olin hieman ymmälläni tapahtuneesta käänteestä, ensirakkauteni oli palannut Suomeen ja tunsin kuinka taas entiset tunteeni alkoivat nousta pintaa, vaikka yritinkin pitää ne piilossa.
Istuin etupenkillä ja katsoin kun Tommi ajoi autoansa rennon oloisena. Huomasin että Tommi oli vain komistunut Espanjassa, mitä muuta voisikaan tapahtua neljässä vuodessa. Mies oli ruskettunut etelän auringossa hyvin ja tämä ei todellakaan näyttänyt miltään supisuomalaiselta, enää. Pituutta miehelle ainakin oli tullut lisää ja lihaksia. Tommin hartiat olivat leveät ja valkoinen ihoa myötäilevä t- paita, vain korosti Tommin rinta- ja vatsalihaksia. Jalassaan Tommilla oli rennosti löysät, vaaleat farkut.
- Sun pitäis päästä eroon tosta sun tavasta, Tommi sanoi äkkiä ja sai minut hätkähtämään ajatuksistani. Katsoin Tommia ymmärtämättä mistä tämä oikein puhui, mutta mies antoi minulle vastauksen nopeasti, eikä minun tarvinnut pähkäillä asiaa sen enempää.
- Toi tuijottaminen, Tommi tarkensi ja katsoi minua ensimmäistä kertaa koko automatkan aikana. Naurahdin vaivautuneesti ja käänsin katseeni pois miehestä, jota se näytti vaivaavan.
- Ei sun nyt aivan heti sitä tarvii lopettaa, Tommi kuitenkin sanoi hetken kuluttua, mutta en kuitenkaan viitsinyt kääntää katsettani enää takaisin – en varmaan saisi enää käännettyä takaisin. Onneksi olimmekin pian Juhan talon edessä ja ennen kuin Tommi ehti edes moottoria sammuttamaan, olin kiittänyt miestä kyydistä ja hypännyt autosta ulos. Olin jo matkalla sisälle valkoiseen puutaloon, mistä musiikki kantautui jo kauas, kun Tommi vasta pääsi autosta ulos.
- Satu hei, tuu käymään täälä, Tommi pyysi. Käännyin katsomaan nuorta miestä ja hymyilin tälle pikaisesti ennen kuin käännyin takaisin taloa kohden.

5. Luku (Tommin näkökulmasta)

Katselin paikoillani kun Satu käveli talolle, takamus mukavasti keinuen. Tuo nainen oli totisesti muuttunut viime näkemästämme; hänestä oli tullut nuori nainen ja viimeksi olimme kumpikin kunnon teinejä.
Minua oli kyllä tiedotettu, että Satu kuulemma oli juuri aloittanut seurustelun jonkun Nikon kanssa, varmaankin Heinolan jätkän. Sadun veljen, Jaakon, kaveri Niko oli meitä kaksi vuotta vanhempi ja oli, vielä silloin kun itse olin Suomessa, melkoinenkin pelimies. Kaikki naiset kusessa tähän, paitsi Satu, joka oli niin omistautunut meidän suhteeseen. Kun yläasteen päättäjäisissä ilmoitin, että joudun muuttamaan Espanjaan perheeni mukana, Satu murtui totaalisesti, yritti pysyä vahvana, mutta heikoin tuloksin. Itse olin silloin vain jotenkin helpottunut, kun pääsi irti suhteesta, en pitänyt siitä kun Satu alkoi olemaan liian takertunut.
Nyt Satu tuntui olevan jotenkin muuttunut, koko olemukseltaan. Se hymy minkä hän hetki sitten heitti minulle; kuinka viettelevä. Ei ihme, jos Heinolan poika on ottanut tuollaisen muijan. Jos Satu olisi ollut tuollainen kun olimme yläasteella, olisin ottanut tämän vaikka Espanjaan mukaani, väkisin.
Jussi oli kertonut minulle, että Sadun temperamentti oli kasvanut oikein toden teolla ja että hän oli toiminut nykyään myös alusvaatemallina.
Lähdin hitaasti kävelemään sisälle ja pian suuri joukko ihmisiä tuli halaamaan minua ja toivottamaan tervetulleeksi. Yritin katseellani etsiä Satua ja huomasinkin tämän juttelevan jonkun mustahiuksisen pojan kanssa. Katselin hetken heitä ja huomasin Sadun flirttailevan jätkän kanssa oikein olan takaa ja jätkä oli täysillä mukana. Hetken kuluttua Satu kuitenkin lähti kävelemään kohti keittiötä, Jussin mennessä perässä. Puistelin päätäni naurahtaen, Satu sai nykyään näköjään kenet vain halusi. Astuin sisään olohuoneeseen ja pian huomasinkin parin tutun näköisen tytön tulevan luokseni.
- Tommiiii.. , toinen sopersi ja halasi minua lujasti. Kesti hetken tajuta että Emmi roikkui kaulassani, tyttö joka oli koko kahdeksannen luokan ollut ihastunut minuun.
- Kiva nähdä, toinen tyttö sanoi ja halasi minua pienesti. Tämän tunsin heti, Johanna, Sadun yksi hyvistä ystävistä.
- Mihin Satu meni? Johanna kysyi minulta ja ihmettelin miksi hän minulta sitä kysyi. Kohautin vain olkiani ja työnsin kummankin tytön sivuun, yrittäen luovia tietäni kohti parveketta.
- Mitä mies? Jussi oli ilmestynyt jostain vierelleni ja raahasi minua parvekkeen suuntaan.
- Tupakille menossa? Jussi yritti vitsailla ja räkätti itse vain päälle. Mies oli ilmeisesti juonut jo hieman reippaammin. Myönsin aikomukseni ja huomasin tutun näköisen tytön parvekkeella seisomassa. Vaaleapuna- skottiruudullinen mekko paljasti tytön upeat sääret ja punainen toppi myötäili upeasti naisen ylävartaloa.
- Satu on hieman muuttunut, Jussi sanoi ja vinkkasi parvekkeelle. Huomasin kuinka Satu hymyili minulle taas ja se hymy oli tarkoitettu juuri tällaisiin iltoihin.
- Moi, Satu sanoi kun pääsimme Jussin kanssa parvekkeelle. Tervehdin tyttöä asiallisesti, mutta Jussi syöksyi halaamaan tätä ja rutisti niin että luulin Sadun murskaantuvan. Kun Jussi päästi Sadusta irti, niin huomasin että Satukin alkoi olla hieman hiprakassa. Kaikki tuntui naurattavan kaunotarta ja pian tämä ilmestyi minun eteeni, aivan minuun kiinni.
- Saanko mä halata sua? Satu kysyi hiljaa ja otin naisen rutistukseen. Satu halasi minua oikein lujaa ja tajusin tämän hengittävän oikein raskaasti. Vedin Sadun tuoksua keuhkoihini ja olisin halunnut samantien suudella tyttöä. Lopulta kuitenkin laskin tytön maahan.
- Mun täytyy mennä, ennen kuin mä suutelen sua, Satu totesi hieman naurahtaen ja poistui parvekkeelta olohuoneeseen.
Katsoin kun Satu poistui sisälle ja menin itse perässä, en edes tiennyt mitä aikoisin tehdä tytölle, mutta nyt täytyi toimia, jos aioin saada tytön takaisin itselleni.

6. Luku

Minun oli pakko lähteä parvekkeelta, en voinut katsella Tommia enää hetkeäkään, ellen saanut tätä kokonaan itselleni. Halusin huutaa mielessäni, niin paljon tämä tilanne minua turhautti. Hetken kärvistelin itsekseni tunnontuskissani, kunnes menin juttelemaan muutaman tutun miehen kanssa. Tunsin itseni oikein valtiattareksi, niin hyvin sain käännettyä kaikkien kaksilahkeisten katseet itseeni. Kun olin hetken jutellut miesten kanssa, tunsin kuinka puhelimeni värisi laukussani. Kaivoin sen nopeasti esiin sieltä ja vastasin huokaisten veljeni puheluun.
- Tuu aukaseen meille ovi, Jaakko mongersi humalassa ja löi luurin samantien kiinni. Veljeni sai aina verenpaineeni nousemaan. Luuliko Jaakko tosiaan että olisin kotona, vai olivatko he kaikki tulleet tänne? Menin kuitenkin ulko-ovelle ja aukaisin sen, melkein törmäten Jaakkoon, joka ryntäsi sisälle. Sieltähän ne kaikki tulivat, ilmeisesti kaikki olivat olleet meillä, ainakin 30 ihmistä. Tunnistin joukosta myös entisen parhaan ystäväni, Sallan, joka oli joskus haukkunut minut kaupungissa kaikkien kuullen ja jos juoruihin on uskomista, niin tämä oli myöskin ollut sängyssä Aten kanssa, silloin kun olimme vielä seurustelleet.
- Mitä vittua!? Kuului pian olohuoneesta huuto ja samantien musiikki hiljeni. Painoin oven raskaasti kiinni ja nojasin hetken siihen, raskaasti huohottaen.
- Ei oikein kiinnosta juhlia veljen kanssa vai? Kuului pehmeä ja matala ääni takaani. Hymyilin itsekseni, tunnistin kyllä Tommin äänen helposti. Käännyin katsomaan jätkää ja huokaisin taas syvään.
- Kyllä mä Jaakon kanssa voinkin juhlia, mutta noi neljä jätkää, sanoin ja pudistelin päätäni epätoivoisena. Tommi astui lähemmäksi minua ja alkoi myös nojaamaan oveen rennon näköisenä, juoden samalla jotain paukkua lasistaan.
- Kerro, tämä kehoitti ja itse valuin istumaan lattialle, kapean käytävän toiselle puolen ja Tommi istui toiselle puolelle. Käytävä oli niin kapea, että kun molemmat nojauduimme eteenpäin, niin huulemme melkein koskettivat toisiaan.
- Ensiksikin Atte, toi pitkä blondi, osoitin Attea joka jutteli parhaillaan Jussin kanssa. – On mun entinen ja ei kiinnosta olla sen kanssa missään tekemisissä. Sen verran paskamaisesti mut jätti.
- Kauan te seurustelitte? Tommi kysyi rauhallisesti ja katsoin tätä tarkistaakseni tämän ilmeen, mutta ilme kertoi Tommin vain haluavan keskustella. Käänsin katseeni takaisin olohuoneeseen päin ja huokaisin pienesti.
- Puolitoista vuotta, naurahdin katkerasti. – Mutta ei se varmaan koskaan mua rakastanu, se vaan halus nussia ja sen se sitten kertokin kaikkien kuullen.
- Sitten on Niko, totesin hieman kovemmalla äänellä. Tommi katsahti minuun hetken mustasukkaisen näköisenä.
- Kerran sitä erehdyin painamaan ja se kailotti kaikille, jopa mutsille, että se ei ikimaailmassa halua seurustella mun kanssa ja mutsi meinas siinä vaiheessa tukehtua ruokaansa, naurahdin ja join taas hetken kaljaani hiljaa.
- Kuka se kolmas on? Tommi kysyi hetken kuluttua ja joi loput juomastaan, ottaen samalla povitaskustaan taskumatin ja kaatoi lasiin lisää juomaa.
- Ossi, murahdin. – Ossin kanssa ei tulla toimeen hetkeäkään. Kaikesta saadaan riita aikaan pari kertaa oon meinannu joutua sen kanssa käsirysyyn, mutta viimehetkellä aina joku on tullu väliin.
- Sitten on vielä toi Joni, sanoin ja osoitin hyväntuulista, blondia miestä sohvannurkassa juttelemassa jonkun brunetin kanssa. Tunsin kuinka mustasukkaisuus pisti sisimpääni. – Mä olen siihen aivan toivottoman ihastunut.
- Ja? Teidän välillä on? Tommi uteli. Katselin miehen kasvoja ja murahdin jotain vastaukseksi, se onneksi riitti Tommille.
- Nice, Tommi tuumasi. – Sulla menee hyvin noiden veljes frendien kanssa.
Juttelimme siinä vaikka kuinka kauan Tommin kanssa kaikista asioista, ja huomaamattani löysin yhä useamman ja useamman tyhjän olutpullon vierestäni. Jossain välissä nousin seisomaan hitaasti, ottaen seinästä koko ajan tukea. Tunsin kuinka humala nousi heti päähäni ylhäällä. Otin seinästä tukea ja katsoin alas Tommia suoraan silmiin. Ojensin käteni pojalle, johon tämä tarttuikin nopeasti sitä edes miettimättä sen enempää.
- Ootko sä oikeesti nykyään niin suosittu, mitä oon ymmärtäny? Tommi kysyi samalla, kun kävelimme hoiperrellen olohuoneeseen vierekkäin. Katsahdin miestä ja hymyilin pikkuisen.
- Haluatko näytteen? Kysyin ilkikurisesti ja astuin askeleen lähemmäksi poikaa, saaden tämän pysähtyen kuin seinään.
- Ei tarvi, poika kuitenkin sanoi ja naurahti kuivasti, minä jatkoin miehen raahaamista olohuoneeseen.
- Katos Satukin on täälä! Joni huusi ja sai kaikkien päät kääntymään minuun ja Tommiin. Väänsin naamalleni leveän hymyn ja esittelin uusille tulokkaille Tommin, joka oli ensirakkauteni, huomasin myös mainita sen. Huomasin kuinka Jonin ilme kiristyi hieman ja laitoin myös merkille, että Jonin ja Tommin katseet porautuivat heti toisiinsa, vakavina ja haastavina.
Pian kuitenkin tunsin kun vahva käsi kiskoi minua keittiötä kohti. Perillä keittiössä vasta huomasin sen olevan Jaakko.
- Paljonko sä olet juonut? Veljeni kysyi huolestuneen kuuloisena. Vastasin vain jotain ympäripyöreää ja sain Jaakon pyöräyttämään silmiään.
- Onkos se pikkuneiti juonut taas liikaa? Kuului pistävä kysymys ovelta. Käänsin katseeni suoraan Jonin sinisiin silmiin.
- En aivan vielä, virnistin ja aloin kysellä paikanvaihto mahdollisuuksia.
- Meillä on isompi talo ja paljon paremmassa paikassa, voidaan mennä vaikka baariin.
- Kysele muilta, Jaakko vaan sanoi ja lähti keittiöstä.
- Mä lähen ainakin! Mun täytyy ainakin vaihtaa vaatteet, huusin Jaakon selälle, joka katosi väkijoukkoon.
- Mihin lähet? Joni kysyi keittiön vastakkaiselta ovelta. Kerroin tälle, että halusin vaihtaa juhlien paikkaa, Juhan talo oli aivan liian pieni meille kaikille.
- Sä haluat varmaan kuskinkin? Joni kysyi ja ilmoitti vapaaehtoiseksi kuskiksi. Kiitin ja aloin kiskomaan tätä kohti eteistä.
- Mihin te meette? Niko huusi olohuoneesta ja kerroin tällekin paikan vaihdosta, joka innosti tätä aika lailla. Pian kaikki olivatkin lähdössä. Osa meni autolla ja osa päätti lähteä kävellen.
Tyttöjen korkokengät kopisivat asfalttiin ja poikien kovaääninen puhe raikui hiljaisessa yössä. Turhaan heitä yrittäisi hyssytellä, kovempaa vain puhuisivat. Tommi käveli Nikon ja Aten kanssa ja kaikki heittivät läppää jokaisesta asiasta ja heillä näytti olevan todella hauskaa. Jättäydyin suosiolla kauemmaksi ja päätin ottaa omat kenkäni pois.
- Mä voin kävellä sun kanssa, kuului reipas ääni yläpuoleltani, kun olin kumartuneena kenkieni puoleen. Katsoin Jonia suoraan silmiin, kun nousin seisomaan.
- Okei, sanoin vaan ja minusta tuntui siltä kuin mies olisi jotenkin vahtinut liikkeitäni. Oloni oli jotenkin huolestunut. Sysäsin kuitenkin sen tunteen taka-alalle, tänään minä juhlisin kavereitteni kanssa.
Kävelimme Jonin kanssa hiljaisuuden vallitessa, kumpikaan ei varmaan osannut sanoa mitään järkevää. Välillä Niko tai Atte huuteli minulle jotain ja Tommi katseli minua jotenkin epäilevän näköisenä. Joni kuitenkin pysyi koko ajan hiljaa ja katsoi eteensä.
Näin kotitalomme tien päässä ja olimme koko matkan kävelleet Jonin kanssa hiljaisuuden vallitessa, mikä hieman häiritsi minua. Olin kuitenkin huomannut Jonin suun olevan virneessä – kyllä, olin vilkuillut Jonia aina välillä.
- Mikä naurattaa? Päätin kuitenkin kysyä ennen kuin pääsimme sisälle taloon. Joni katsahti minua ja käänsi taas katseensa eteenpäin naurahtaen hieman.
- Tommi on ihan kusessa suhun, Joni tyrskähti. Katsoin jätkää hieman hämilläni.
- Mitä sitten?
- Kaikki noi kolme on kusessa suhun, Joni viittasi edellämme kulkevaan kolmikkoon, johon kuului Niko, Atte ja Tommi. Hymähdin itsekin hieman.
- Kuitenkin itekin tykkäät musta, edes vähän, lohkaisin ja katsoin Jonia silmiin.
- Et sä mua kuitenkaan huolisi, Joni murahti ja käänsi katseensa takaisin eteenpäin.
- Et sä sitä voi tietää, naurahdin hieman salamyhkäisesti ja olin tyytyväinen ettei mies kieltänytkään tykkäävänsä minusta.
- Sun täytyy itse päättää että kenet aiot ottaa vai otatko ketään, Joni sanoi vakavana ja kääntyi katsomaan minua sinisillä silmillään. Jotenkin se katse lamautti minut, se oli jotenkin liian vakava ilkikuriselle Jonille, joka aina heitti läppää joka asiasta. Jouduin itsekin pysähtymään miettimään asiaa hieman tarkemmin, tosiaan, halusinko ketään noista jätkistä? En ainakaan Attea, poika loukkasi minua liikaa, liian henkilökohtaisesti. Niko oli ihan mukava, mutta ei ja Tommi nyt on ollut aina suuri rakkauteni, mutten tiennyt olinko muuttunut liikaa pitääkseni pojasta enää.
- Mennään sisälle, Joni sanoi ja lähti kävelemään edelläni sisään. Seurasin poikaa nopeasti ja huomasin Tommin nojailevan terassimme kaiteeseen, katse tiukasti Jonissa, hieman uhkaavana.
- Moi, sanoin Tommille ja poika käänsi katseensa hitaasti minuun ja hänen ilmeensä muuttui hetkessä. Uhkaavan katseen tilalle syttyi lämmin ja rento ilme. Poika tervehti minua takaisin. Menin nopeasti sisälle ja Joni tuli perässäni.
- Nähään, Joni ilmoitti ja meni olohuoneeseen veljeni luokse. Itse hain keittiön jääkaapista itselleni muutaman kylmän kaljan ja harpoin rappuset huoneeseeni. Sytytin valot vain huomatakseni, kuinka sotkuinen huoneeni olikaan. Poimin vaatteet lattialta ja heitin nopeasti roskat pöydältäni roskakoriin.
Vaihdoin nopeasti hameeni vaaleisiin farkkuihin ja topin valkoiseen t- paitaan. Kaivoin kaapistani vielä leveän mustan vyön ja join yhden kaljoistani loppuun.
Alakertamme oli täynnä enemmän tai vähemmän juopunutta porukkaa. Jaakon kavereineen löysin biljardipöydän luota ja muutaman oman ystäväni löysin keittiöstä. Huomasin ystäväni Katariinan juttelevan Tommin kanssa ja annoin heidän viritellä keskusteluansa haluamaansa suuntaan, en halunnut häiritä heitä ollenkaan.
Jonna ja Katri olivat keittiössä juomassa Jonin tekemää boolia ja Joni oli juttelemassa Aten kanssa eteisessä. Mistä he puhuivat, en tiennyt, mutta Joni ainakin kävi kierroksilla ja piti käsiään nyrkissä. Päätin olla puuttumatta jätkien välienselvittelyyn, kun Niko tuli luokseni hieman horjuen.
- Ootko kännissä? Kysyin naurahtaen kun Niko otti olkapäistäni kiinni ja tapitti minua silmiin. Huomasin Nikon silmissä naurun ja pudistelin itsekseni päätäni.
- Sä et ainakaan oo kännissä, Niko mongersi ja sain vain vaivoin tästä selvää.
- En niin, täytyy ottaa varmaan muita kiinni. Muuten voi tulla tyhmä reissu, naureskelin ja otin Nikon käsistä hänen taskumattinsa ja join siitä pienen kulauksen.
- Noniin tyttö, anna mennä! Niko huudahti niin, että kaikki kääntyivät katsomaan meitä. Join toisenkin kulauksen ja irvistin päälle, niin pahaa se oli.

7. Luku

Aamulla heräsin kun joku töni minua olkapäästä. Käänsin vain kylkeäni ja ähkäisin vihaisesti tönijälle.
- Satu, nouse ylös. Sulla on tunti, joku kuitenkin jatkoi herättelemistäni. Käännyin katsomaan tönijää ja huomasin Tommin katsovan minua lämpimästi silmiin. Päästin suustani liudan kirosanoja ja nousin hitaasti istumaan. Vasta siinä vaiheessa huomasin tarkistaa oliko minulla vaatteita lainkaan, ja olihan minulla mustat alusvaatteet päälläni. Kuka minut sitten olikin riisunut illalla, ei minulla ollut mitään tietoa, enkä välttämättä olisi halunnutkaan tietää.
- Sun täytyy pitää kouluvalmennus kahen tunnin päästä ja mennä ratsastamaan oma hevonen, Tommi sanoi ja katsoi minua huvittuneen näköisenä. Katsoin äkäisenä takaisin ja meinasin jo äyskäistä jotakin, mutta tajusin ettei kiukuttelu auttaisi. Niko oli juottanut minulle jotain hieman tujumpaa ainetta ja nyt se kostautui.
- Monelta mä sammuin? Kysyin kun pääsin jotenkuten seisomaan, kirjahyllystä tukea pitäen.
- Siinä puoli neljän aikoihin mä sut sänkyyn kannoin, Tommi vastasi. Yritin kävellä kohti vaatekaappiani, mutta askeleeni olivat todella horjuvia.
- Mä taidan olla kännissä vielä, sanoin hihittäen ja istuin keskelle huoneeni lattiaa, miettien että pääsenkö ollenkaan liikkeelle. Seuraava miete olikin lähin roskakori, mihin voisi oksentaa. En olisi uskonut että kykenisin niin nopeasti liikkumaan, mutta melkein syöksyin roskikselle oksentamaan vatsanesteitäni ulos.
- Voi nyt hemmetti! Kuulin Tommin kiroavan taustalla ja huokaisin itse ääneen. Pian kuitenkin tunsin taas olevani hetkellisesti kunnossa. Nousin taas seisomaan ja horjuvin askelin kävelin vaatekaapilleni, otin sieltä pyyhkeen ja melkein juoksin kylpyhuoneeseen. Väänsin suihkun päälle ja kaivoin pesuvälineet lattialle ja istuin lämpimän vesisuihkun alle voipuneena.
- Voihan vitura… Kirosin hiljaa itsekseni. Istuin siinä suihkun lattialla ja pesin itseni.
Kun pääsin takaisin huoneeseeni, hieman paremmassa kunnossa kuin lähtiessäni, Tommi oli tuonut sinne aamiaisen pöydälle. Kuivasin itseni nopeasti ja laitoin khakin vihreät caprit jalkaani ja valkoisen t- paidan päälleni, joka meinasi olla vieläkin humalaiselle ihmiselle erittäin hankalaa.
- Sait sentään vaatteet päälle, Tommi tokaisi kun tuli takaisin huoneeseeni. Mulkaisin vihaisesti poikaa ja rojahdin selälleni sängylleni.
- Mä kuolen.. Mutisin hiljaa ja laitoin tyynyn kasvojeni eteen. Tunsin kuinka Tommi tuli viereeni makaamaan, sänky painui ärsyttävästi Tommin painosta. Tunsin Tommin käden silittävän kylkeäni. Mietin mitä olin mahtanut tehdä eilisiltana, kun Tommi oli näin läheinen minulle, mutten sanonut mitään. Tommin käsi tuntui mukavalta ja lohdutti hieman krapulaista aamuani.
- Sä oot aika söötti krapulaisena, Tommi kuiskasi korvani juuressa ja ilmavirta korvani vieressä sai kylmät väreet kulkemaan selkäpiitäni pitkin. Värähdin.
- Ja oot aika söötti kännissäkin, Tommi jatkoi kuiskailemistaan ja sai minut hymyilemään. Tommi muisti mistä tykkäsin.
- Oot koko ajan oikeestaan aika söötti, Tommi sanoi ja sipaisi huulillaan korvan nipukkaani, saaden minut värähtämään tuskin huomattavasti. Työnsin tyynyn sivuun kasvoiltani ja kohtasin heti Tommin vakavat silmät, jotka lukitsivat heti oman katseeni.
- Saanko mä suudella sua? Tommi kysyi hyvin asiallisesti. Nyökkäsin pienesti ja pian tunsin Tommin pehmeät huulet omillani ja omat huuleni vastasivat pienesti suudelmaan. Tommi kääntyi makaamaan puoliksi päälleni ja jatkoi suudelmaansa, joka syveni koko ajan. Lopulta Tommi kuitenkin erkaantui minusta ja jäi katsomaan minua suoraan silmiin.
- Tää on niin vaikeeta.. Tommi mutisi ja sulki silmänsä hetkeksi. Nostin käteni Tommin poskelle ja silitin sitä hieman.
- Mä yritän pitää suhun turvallista etäisyyttä ja sitten sä annat luvan suudella. @!#$, mä tykkään susta vieläkin, Tommi mutisi ja katsoi minua taas silmiin. Ja minä katsoin totisena takaisin.
- Älä pidä, kuiskasin hiljaa ja annoin sormieni liukua Tommin huulien kaarien myöten.
- Mitä?
- Älä pidä etäisyyttä. Tuu mun lähelle, sanoin ja otin pojan ruskeasta hiuspehkosta kiinni ja vedin kasvot lähelle omiani.
Pian tunsin taas lämpimät huulet omillani ja suudelma oli nyt tunnusteleva, syvä ja tulinen. Kuin kyselläkseen Tommin kieli kosketti aluksi hampaitani ja löysi pian oman kieleni ja nämä kaksi alkoivat leikittelemään toisillaan. Kiersin jalkani Tommin lantion ympäri ja tunsin kuuman ja kiihkeän käden painavan alaselästä minua poikaa lähemmäksi.
- Tää – on – aivan – tyhmää, sain sanottua ja kierähdin Tommin päälle istumaan.
- Pitäskö meidän sitten lopettaa? Tommi kähisi ja laittoi kätensä lantiolleni. Katsoin Tommin palavia silmiä ja ikään kuin vahingossa käteni eksyi pojan paidan alle tunnustelemaan kuumaa ihoa ja sileitä lihaksia. Laskin pääni taas Tommin suulle ja tämä haukkasikin huuleni nälkäiseen suudelmaan. Tunsin pojan kädet selässäni paidan alla ja pian Tommi päättikin hankkiutua paidastani eroon. Nopeasti vaatekappale oli kuorittu päältäni ja se oli mytyssä lattialla.

- Ja oksensit sitten Tommin päälle?! Paras ystäväni Anna nauroi kippurassa. Katsoin tätä pöydän toisella puolella ja en itsekään voinut olla enää nauramatta, vaan yhdyin blondin ystäväni riemuun.
Tosiaan, oli kulunut jo muutama päivä juomisillastamme ja seuraavasta aamusta. Olin tosiaan onnistunut vääntämään krapulaoksennuksen Tommin päälle ja Annasta tämä oli taas kerran ollut vuoden repäisy.
Olisin varmaan antanut Tommin rakastella itseäni, mutta oksensinkin tämän päälle, ennen kuin edes housut saatiin pois. Pojan ilme kyllä oli ollut näkemisen arvoinen kun tämä tajusi mitä olin todella tehnyt. Ja sitä huudon määrää! Tommi huusi kaikki maailman kirosanat ilmoille ja juoksi pesuhuoneeseemme. Sillä aikaa kun Tommi pesi itseänsä, niin päätin minä liueta paikalta ja päätin lähteä tallille hyvissä ajoin, ehdin jopa liikuttaa hevoseni ennen pitämääni valmennusta. Loppupäivä oli mennytkin hieman hitaasti; olin käynyt lenkillä ja löhöillyt rannalla kavereitten kanssa, vältellyt Tommia. Jaakko kyllä jaksoi vittuilla minulle asiasta ja nauroi paskaisesti päälle.
- Ootko vieläkään nähny Tommia? Anna kysyi kun oli saanut naurunsa hetkeksi laantumaan. Istuimme Annan kanssa rantaterassilla ja joimme siidereitämme. Pudistin päätäni ja tyrskähdin taas.
- Tuskin se ihan heti mun eteen uskaltaa tulla, ties vaikka laatta lentää taas! Hörötin taas mutta Anna oli mennyt ihmeellisen vakavaksi ja huomasinkin kuinka tämä katsoi jonnekin taakseni. Käänsin päätäni hitaasti Annan katsetta kohti ja näin Tommin vakavat silmät. Olisin niin kovasti halunnut pitää siinä tilanteessa naamani peruslukemilla, mutten kyennyt olemaan nauramatta.
- Mä käyn tuolla vessassa, Anna tokaisi ja niine hyvineen lähti kipittämään korkokengissään sisälle.
- Moi, Tommi sanoi ja istui eteeni Annan paikalle. Katsoin vain poikaa ja huomasin kasvoillani olevan typerä virnistys. Yritin pyyhkiä sen kasvoiltani, huonolla menestyksellä tosin.
- Terve, sanoin hieman naurua äänessäni ja olin todella ylpeä että sain pidettyä pokkani edes vähän aikaa.
- Mites menee? Tommi kysyi hetken hiljaisuuden- ja tuijottelun jälkeen. Katsoin poikaa ja tämä näytti hieman nololta.
- Ihan hyvin, sulla? Siinä sitten harrastimme tätä smalltalkia ja välttelimme parhaamme mukaan viime kertaista. Kun olimme puhuneet läpi sään, illan kovimmat bileet ja muistelleet jopa lapsuuttamme, en voinut enää pitkittää vaan pyysin anteeksi oksentamistani, johon Tommi vain kohautti olkapäitään.
- Se saatto olla kohtaloa, jatkoin kuitenkin ja Tommi nosti uteliaana katseen silmiini, kohottaen kysyen kulmiaan.
- No mieti nyt itekkin, me oltiin koko yläaste yhessä, eiköhän olisi jo aika mennä omia polkuja. Kohtalo huusi meille: ÄLKÄÄ ALKAKO NUSSIMAAN! Sanoin hieman kovemmalla äänellä ja sain osan terassilla olijoista kääntämään ihmettelevät katseensa meihin. Tommi käänsi päänsä nolona toiseen suuntaan ja huokaisi syvään.
- Kohtaloa, toistin kaikille. Tommi katsahti minuun nopeasti ja mutisi jotain josta en saanut ollenkaan selvää.
- Ehkä mä lähen menemään, Tommi sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. Nostin katseeni tähän ja minua hieman kiukutti. En tiedä mikä minua alkoi kiukuttamaan, ehkä kun itse taas kerran sanoin mielipiteeni asioista tai sitten minua kiukuttu Tommi, joka lähti taas heti pois paikalta, kun aloin jakelemaan mielipiteitäni.
- Ehkä niin ois parasta, jos et kestä kun puhun mun mielipiteet meidän asioista, sanoin melkein syyttäen. Huomasin kuinka Tommin ilme muuttui hyvin uhkaavaksi, jollain tapaa myös loukkaantuneeksi.
- Ehkä mä en halua että sä kerrot ne koko hemmetin kaupungille, Tommi sihahti ja nousi ylös niin nopeasti, että tuoli hänen takanaan kaatui ja sai taas kerran koko terassin väen katsomaan meitä.
- Pakkohan jonkun tässä on kertoo mielipiteet kun herra ei ainakaan niitä julki lausu, tokaisin ja katsoin suoraan Tommin leiskuviin silmiin.
- Ehkä mun pitäis mennä kun oon kerta niin paska, Tommi tiuskaisi.
- Enhän nyt niin, pérkele, sanonut, sihahdin takaisin. Minua alkoi taas kerran ärsyttämään Tommin käytös.
- Haista páska! Tommi huudahti ja lähti niin raivokkaasti terassilta, että hänen tuolinsakin kaatui lattialle.
Istuimme nyt kaikki terassilla. Jaakon kaverit istuivat toisessa pöydässä ja minun kaverini toisessa pöydässä. Istuin Annan ja yhden tuttuni, Antin, keskellä ja kuuntelin näiden kahden suunsoittoa. He väittelivät taas kerran jostain aivan turhasta.
- Satu, lähde tanssimaan? Antti äkkiä keskeytti väittelyn ja tarttui minua kädestä kiinni. Katsoin nuorta miestä ihmeissäni.
- En taida jaksaa, mutisi. Katsoin entistä hämmentyneempänä Anttia, kun tämä polvistui lattialle ja laittoi toisen kätensä vasemman rintansa päälle.
- Satu! Olet suuri rakkauteni, jos et suo minulle tätä tanssi, joudun riistämään hengen itseltäni! Antti kailotti, niin että kaikki kääntyivät katsomaan meitä. Menin heti leikkiin mukaan.
- Jos kerta näin on, kultaseni, niin minä tulen, sanoin leikkisästi ja nousin seisomaan Antin eteen.
Kävelimme tanssilattialle, tai siis pöytien jättämälle tilalle, jossa halukkaat saivat tanssia.
- Mitä me tanssitaan? Kysyin kun en todellakaan tunnistanut musiikkia. Antti vain kohautti olkiaan ja laittoi toisen kätensä vyötärölleni ja otti toisen käteni omaansa. Siinä me menimme pitkin tanssilattiaa ilman mitään tanssiaskeleita, hauskaa meillä kyllä oli. Niin kauan oli hauskaa, kunnes Antti sanoi hiljaisella äänellä Tommin saapuneen takaisin. Nyökkäsin vain. Tommi oli hieman saanut satutettua minua, mutta eniten minua ihmetytti, miksi hän oli pitänyt kaiken sisällään. Nyt ainakin Tommi oli kertonut mielipiteensä ja huomasin kuinka Tommikin oli muuttunut näiden muutaman vuoden aikana.
- Joo, eiköhän tää riitä, sanoin kun Antti alkoi hivuttamaan kättänsä alemmas selälläni. Antti nyökkäsi hieman apean näköisenä, mutta päästi kuitenkin irti.
Jatkoimme illan istujaisia ja kaikki alkoivat olemaan melko hilpeällä tuulella. Oli kesäkuun alku ja juhannus oli pikkuhiljaa kolkuttelemassa ovella, mutta silti minulla alkoi olemaan hieman vilpakka olo.
- Satu! Onneks sä oot täälä! Kuului terassin ovelta huuto ja katseeni kohtasi tallin omistajan, Tuula Mäkiluodon, 22- vuotiaan tyttären Riikan.
- No? Kysyin kun huomasin että Riikka oli todella huolissaan. Riikka käveli nopeasti luokseni ja kumartui korvani tasolle.
- Kävelin tänne tuosta rannan ohitse ja huomasin että siellä on kauhea tappelu käynnissä, Riikka kuiskasi minulle ja katsoin tätä ihmeissäni, mitenkäs tämä nyt minuun liittyi. Ainahan suurissa kaupungeissa oli tappeluita käynnissä.
- Niin siis, siellä on tasan kolme miestä ja kaikki sä tunnet, Riikka sanoi kun en oikein meinannut ymmärtää mitä tämä minulle yritti selittää.
- Tommi, Joni ja Jaakko tappelee. Tai siis Jaakko ja Tommi enimmäkseen, Riikka vielä täsmensi.
- Voi paska! Sihahdin ja etsin nopeasti katseellani poikia. Viereisestä pöydästä löysin kyllä Nikon, joka selitti jollekin tuntemattomalle naikkoselle jotain ja lähdin kävelemään ulos terassilta, etsien katseellani poikia.
Vihdoin näin heidät rantahiekalla, melko lähellä terassia tappelemassa. Kaikki huusivat jotain epämääräistä ja Jaakko makasi jo hetken kuluttua hiekassa.
- Mitä @!#$ä te teette!? Huusin kun olin tarpeeksi lähellä. Kävelin nopein askelin veljeni luokse ja kyykistyin tämän vierelle. Huomasin kuinka veljeni nenä oli aivan veren peitossa ja oikea silmäkulmakin oli auennut.
- Mene helvettiin täältä! Tommi huusi ja osoitti tulosuuntaani. Käänsin katseeni Tommin suuntaan, ei ollut ollenkaan hänen tapaistaan tapella, ei ainakaan ennen ollut. Ja vain hullut olivat tapelleet veljeni kanssa, tämä osasi kyllä hommansa, ja usein siihen liittyi enemmän kuin pelkkä Jaakko. Jaakko ei usein viitsinyt itse tapella, vaan laittoi muut aina asialle. Katsoin tätä suoraan silmiin ja huomasin heti, että Tommi ei ollut enää pelkästään alkoholin vaikutuksen alaisena.
- Mitä sä oot vetäny? Kysyin häkeltyneenä ja yritin muistella mitä piti tehdä jos olisi käyttäjien kanssa pattitilanteessa. Mieleeni ei tullut mitään, joten päätin toimia oman pääni mukaan. Tommi katsoi minua jotenkin läpitunkevasti, enkä pitänyt tunteesta yhtään.

Lähettäjä: [[suvie 
Päivämäärä:   10.2.09 20:24:34

- Samaa kun sun veljes, Tommi totesi ykskantaan ja käänsi katseensa Joniin, joka seisoi hieman taaempana. Minä seurasin Tommin katsetta ja kohtasinkin melko nopeasti Jonin katseen. En ollut ikinä nähnyt Jonia tuon näköisenä. Joni oli vihaisen ja loukkaantuneen näköinen. Ihan kuin mies ei olisi tiennyt mitä tehdä; lähteäkö kävelemään pois tilanteesta vai vetää toista miestä turpiin. Joni kuitenkin vain katsoi minua silmiin ja näytti jotenkin anteeksipyytävältä.
- Ootko säkin ottanu jotain? Kysyin vihaisena Jonilta, joka vain pudisti päätään. Huomasin kuinka minulla valuivat kyyneleet pitkin poskia. Olin vieläkin kyykyssä Jaakon vieressä ja silittelin tämän poskia. Tiesin ettei Tommi lähde, jotenkin tiesin sen sisälläni.
- Mutta nää kaks on vetäny essoa, Joni sanoi hiljaa ja käänsi katseensa Tommiin. Miehet katsoivat toisiaan pitkään, molempien silmät olivat vihaa täynnä. Pudistin päätäni tilannetta. Jos tilanne olisi ollut toinen, olisin lähtenytkin takaisin. Mutta nyt oli kyseessä niin veljeni kuin parhaanystäväni isoveli, en voinutkaan lähteä.
- Soita ambulanssi, sanoin Jonille kun kohtasin taas tämän katseen. Nousin itse hyvin hitaasti seisomaan ja katsoin koko ajan Jonia silmiin. Jonin silmät muuttuivat tyrmistyksestä vihaan ja siitä taas rakastaviksi. Huomasin Jonin puristavan käsiänsä tiukasti nyrkissä.
- Soita ite! Mä hakkaan ton! Joni huusi raivoissaan ja lähti kävelemään Tommia kohti. Jonin matka kuitenkin tyssäsi siihen, kun Tommi otti taskustaan pienen stiletin ja uhkasi Jonia sillä.
- Mitä sä nyt meinaat? Kysyin huokaisten Tommilta, minusta oli alkanut tuntumaan siltä että minun piti jotenkin vastata tästä tilanteesta.
- Etkö sä voisi vaan lähteä pois täältä? Kysyin Tommilta johon olin saanut katsekontaktin. Ja me tuijotimme toisiamme pienen hetken ajan.
- Mä haluan sut mun mukaan. Vähän niin kuin pantiksi, Tommi sanoi ensin niin hiljaa, etten meinannut kuulla mitä tämä sanoi. Joni kuitenkin tuhahti nopeasti ja kääntyi katsomaan merelle päin. Käänsin katseeni nopeasti maahan ja mietin mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä. Yllätys yllätys – minulle ei tullut mitään ideaa mieleen. Syvä huokaus.
- Et muuten oo tosissas, Joni sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen ja kääntyi taas katsomaan minua ja siitä kohdisti katseensa taas Tommiin. Katsoin koko ajan Jonia miettien mitä ajattelen tuosta miehestä. Kyllä minä olin ihastunut tuohon, mutta Joni ei ilmeisesti tuntenut minua kohtaan mitään.
- Olen. Satu tulee mun mukaan, niin kaikki päätyy vielä hyvin, Tommi toisti kovemmalla äänellä kuin aiemmin.
- Kiva. Tässä saattaa olla pieni mutka matkassa; Satu ei ole lähdössä minnekään, Joni tokaisi itsevarmasti ja astui askeleen lähemmäksi minua ja minä pakitin sitä mukaa, mitä lähemmäksi mies tuli. – Aiotko sä nyt tappaa meidät?
- Aikomuksenahan se olisi. Tommi sanoi hymyn karehtiessa tämä huulilla.
- Mua kyllä huvittaa tää koko paska, naurahdin ja molemmat miehet kääntyivät katsomaan minua. Pudistin päätäni pyyhkien samalla valuvat kyyneleet poskiltani. Joni katsoi minua varoittavasti ja Tommin katse vain kehoitti jatkamaan. Enää en saanut tukittua suutani.
- Luuletko sä tosiaan että jos sä tapat meidät, niin sä selviät? Käänsin uhkaavan katseeni Tommiin. – Tähän sotkeutuu sitten pikkasen enemmän porukkaa, kuin me. Sen jälkeen tää ei oo enää meidän välistä riitaa.
- Satu, lopeta… Joni aloitti ja käänsin katseeni tähän.
- Lopeta ite! Kiljahdin ja huomasin muuttuvani hysteeriseksi. – Mä olen ollut suhun kusessa vaikka kuinka kauan, mutta @!#$ kun en kelpaa. Sänkyyn kelpaan kyllä, mutta ei muuten. Miksen? Jatkoin katkerana ja kyyneleet alkoivat pikkuhiljaa ravisuttamaan kehoani.
- Tää ei oikeen taida olla sopiva paikka puhua tästä, Joni sanoi ja tämän silmät olivat jotenkin kylmän välinpitämättömät.
- Me voidaan kuolla. Mikä olis parempi aika? Kysyin ja odotin miehen vastausta, jota ei kuitenkaan kuulunut.
- Mä tuun, Tommi, sun mukaan, kuulin itseni sanovan. Molemmat pojat kääntyivät katsomaan minua, Tommi ilmeettömänä ja Joni järkyttyneenä. Katsoin ensin Jonia ja sitten käänsin katseeni Tommiin.
- Älä lähde, Joni pyysi ja tarttui minua nopeasti olkapäistä kiinni. Varoin katsomasta Jonia silmiin.
- Mä tykkään susta, ole kiltti, älä mene! Joni kuiskasi ja painoi huulensa vasten omiani. Nopean suukon jälkeen huomasin, että Jonikin itki. Pudistin päätäni nopeasti ja lähdin kävelemään Tommia kohden. Kun pääsin Tommin luokse, Jonin sanat päässäni pyörien, maailmani pimeni.

9. Luku (Jonin näkökulmasta)

On kulunut jo viikko siitä kun Satu löydettiin. En edes ymmärrä, miksi Satu silloin lähti Tommin kanssa. Minä tunnustin tykkääväni naisesta ja tämä vain lähti toisen miehen mukaan. Kai Satu koki sen pakkotilanteeksi. En edes tiedä mitä Tommi teki Sadulle, mutta heti naisen päästyä hänen luokseen, ja naisen saatuaan iskun niskaansa, Satu menetti tajunsa. Sen jälkeen Tommi nappasi Sadun syliinsä ja lähti kantamaan pois. Itse soitin samantien ambulanssin ja poliisin paikan päälle. Soitin myös Nikolle ja kerroin pienestä ongelmastamme.
Satu oli lopulta viikon kateissa ja lopulta Satu ilmestyi oveni taakse, hakattuna. Ensin Satu oli vain katsonut minua ja sitten halannut pitkään. Itse olin melko järkyttynyt uudelleennäkemisestä, en ollut odottanut näkeväni tyttöä enää milloinkaan ja siinä hän oli seissyt aivan edessäni. Rutistin Sadun lujasti syliini ja suutelin tämän hiuksia nopeasti.
Olin kysynyt Sadun vointia ja Satu vain näytti ruhjottua vartaloaan minulle, Satu ei oikeen puhunut mitään. ”Kiva nähdä taas”, oli ollut Sadun ainoa kommentti minulle. Kun olin rutistellut ja pusutellut Satua tarpeekseni, vein tämän heti sairaalaan ja vannotin kertomaan lääkäreille kaiken.
Lopulta Sadun kaikki ystävät olivat koolla sairaalassa, vanhemmilleen Satu ei halunnut ilmoitettavan mitään. ”Turhaan huolestuisivat” Satu oli vain tokaissut hihittäen. Satu oli kyllä aika hyvännäköinen pienessä lääkehumalassa. Sairaalan käytävällä Niko käveli edestakaisin ja pähkäili tapahtunutta. Itse vain istuin hiljaa tuolilla ja kuuntelin pikkusiskoni, Annan, tilitystä menneestä ajasta. Itse olin kuitenkin kaikkein masentunein ja huolestunein Sadun tilasta, minä olin nähnyt kun tämä uhrautuu Tommille, minä olin ainoa joka oli nähnyt Tommin aikaan saannoksen ja mikä pahinta olin toivottoman rakastunut siskoni parhaaseen ystävään.
Tosiaan nyt oli kulunut jo viikko siitä kun Satu oli ilmestynyt oveni taakse, eikä Tommia ollut vieläkään löydetty. Olisin kyllä itsekin halunnut etsiä tätä @!#$ä, mutten halunnut jättää Satua yksin ja, jos löytäisin tämän jätkän, melko varmaan tappaisin hänet. Satu oli käynyt poliisien kuulusteltavana, mutta ei kuulemani mukaan halunnut jakaa asiaa kenenkään kanssa.
- En mä halua kertoo sulle, Satu oli kuulemma sanonut Nikolle kun tämä oli asiaa häneltä kysynyt.
- Miksei se voi kertoo mulle? Niko kysyi minulta tuskastuneesti, kun olimme kahvilla eräässä keskustan kulmakuppilassa. Kohautin olkiani ystäväni mietteille ja mietin, että milloinkohan Jaakko pääsee vieroituksesta pois. Jaakko oli samana iltana viety huumevieroitukseen, omasta tahdostaan. ”Satu haluaisi niin” Jaakko oli sanonut minulle ja minä olin vain nyökännyt. Satu olisi tosiaankin halunnut niin.
- Onko se sulle sanonu mitään? Niko kysyi ja kohotin katseeni tähän. Pudistin päätäni ihmeissäni ja samalla ajattelin asiaa tarkemmin. Oli Satu kerran sanonut että ei ollut kuvitellutkaan Tommin kykenemään sellaisiin tekoihin. Mietteissäni katselin kuppilaa vastapäätä olevan kauppakeskuksen ihmisvilinää. Katseeni kiinnitti erityisesti liikennevaloissa seisovat ihmiset. Kadulla näin kaksi tuttua naista ja ne kävelivät suoraan kahvilaa kohti. Annan tunnistin heti vaaleista ja vallattomista hiuksistaan, mutta toinen oli jotenkin viehättävän näköinen. Jo hänen kävelytyylinsä kiinnitti ihmisten katseet. Ryhti oli kuin milläkin kuninkaallisella ja tummat hiukset oli vedetty siveellisesti sykerölle niskaan, vain tuuheat otsahiukset oli osittain kasvojen edessä. Mustat aurinkolasit olivat suuret ja muodikkaat. Panin myös merkille, että hymyssä oli jotain liian tuttua, tunsin itseni levottomaksi sisältä ja tunsin että farkuissani alkoi pikkuhiljaa olemaan liian ahdasta. Tunnistin kyllä Sadun ja päätin vinkata naisesta Nikollekin.
- Katos Satua, vinkkasin Nikolle joka käänsikin katseensa tyttöön, joka oli juuri ylittämässä katua. Niko oli yhtä yllättynyt Sadun kauneudesta kuin minä, sillä Niko jäi seuraamaan naisten kulkemista kuppilaamme. Minä kyllä kohtasin Sadun katseen ja pieni hymynkare huulillaan Satu saapui reippaasti kävellen sisään Annoin katseeni seurata tuota kaunotarta koko ajan. Kun Satu tuli viereeni istumaan, tunsin sieraimissani parfyymin tuoksun, jonka tuoksu oli huumata minut.
- Mitäs kuuluu? Satu kysyi ja otti aurinkolasit pois silmien edestä. Huomasin että naisella oli vieläkin poskipäässä haalea mustelma. Pyyhkäisin nopeasti peukalolla mustelman ylitse ja katsoin Satua silmiin.
- Eipäs mitään kummosempaa. Milloin Jaakko pääsee pois? Kysyin niin hiljaa ettei kukaan muu kuin Satu kuullut sitä.
- Varmaan tällä viikolla, Satu vastasi ja hipaisi nopeasti kättäni, niin että tuntui kuin sydämeni olisi saanut sähköiskun. Katsoin Satua suoraan silmiin ja kohtasin nopeasti tämän katseen kanssa.
- Voitko viedä mut kyttikselle? Satu kysyi minulta. Kohotin kulmiani kysyvästi ja lupasin viedä tämän sinne. Olin oikein mielissäni kun Satu halusi viettää aikaa kanssani, olisihan tämä voinut mennä omalla autollaankin. Joku muukin kuuli Sadun kysymyksen, sillä Nikokin oli nopeasti tilanteen tasalla ja katsoi kummissaan minun ja Sadun katse leikkiä.
- Onko teillä niin ku jotain silmäpeliä keskenänne? Niko kysyi ja minua alkoi heti ärsyttämään, tuo ei ikinä osannut pitää päätänsä kiinni. Sadun silmät kuitenkin olivat niin huvittuneet, etten hennonnut irrottaa katsettani tästä.
- Ei, meillä on menossa ’kumpi katsoo pitempään’ peli, Satu sanoi ja nauroi päälle.
- Siis hä? Niko sanoi ymmällään ja en minäkään kyllä ymmärtänyt yhtään mitä Satu selitti.
- Sovitaan vaikka että tämä on sitä silmäpeliä, Satu kuitenkin sanoi ja käänsi laiskasti katseensa meitä vastapäätä istuviin Annaan ja Nikoon. Anna oli huvittuneen näköinen ja Niko taas näytti hieman mustasukkaiselta.
- Mitäs se sua liikuttaa? Satu tokaisi kun Niko ei saanut silmiään irti Sadusta.
- Pelaatko sä munkin kanssa sitä? Niko kysyi ja minulta meinasi jo jäädä suu järkytyksestä auki. Katsahdin nopeasti Annaan ja tämä vain vinkkasi minulle silmää, päätin pitää kerrankin suuni kiinni.
- Siihenkin on naamaraja, Satu tokaisi silmät ivaa täynnä. – Sitä paitsi mä en sekaannu enää suhun, sä loukkasit mun tunteita.
- Niinhän teki Jonikin, Niko sanoi ja viittasi minuun. Olin taas aukaisemassa jo suuni, mutta Satu oli aina minua nopeampi.
- Eihän. Joni ei ole ikinä loukannut mun tunteita, nainen vieressäni sähisi. – Mieti vähän aikaa minkä takia mä viihdyn mieluummin Jonin kanssa kuin sun.
Pöytään tuli yhtäkkiä aivan hiljaista, minä ja Niko mietimme Sadun äskeistä kommenttia ja Satu ja Anna vaihtoivat paljonpuhuvia katseitaan.
- En mä tajua, Niko lopulta sanoi.
- En kyllä minäkään, oli minunkin pakko myöntää. Molemmat naiset käänsivät katseensa minuun.
- Onko sun veljes aivan taukki? Satu kysyi ja minä kohdistin loukkaantuneen katseensa häneen.
- Ilmeisesti, Anna myönsi häpeillen. Katsoin kumpaakin naista vuorotellen ja yritin selvittää jotain näitten silmistä.
- Ehkä siksi että mä tykkään susta enemmän, Satu selvensi ja nyt minäkin ymmärsin.
- Joko mennään? Satu hoputti ja nousimme pöydästä lähteäksemme.
- Ja Niko lähtee mun kanssa syömään, treffeille? Anna kysyi nopeasti ja Nikon ilme muuttui tyrmistyneeksi tajutessaan mitä Anna juuri sanoi. Kuitenkin ystäväni nyökkäsi nopeasti ja nousi seisomaan.
- Joo, nää voi olla meidänkin treffit, Satu totesi naurahtaen, kun lähdimme kävelemään kahvilasta vierekkäin.

10. Luku

Istuin Jonin autossa ja katsoin ikkunasta ohitse viliseviä ihmisiä. Käteni hikosivat nyrkissä ja muutenkin minua jännitti mennä poliisiasemalle. Konstaapeli Luhtanen oli viime aikoina soitellut minulle turhan usein ja pyydellyt totuutta tapahtuneesta, hänen mielestään pystyisin kertomaan kaiken poliiseille jos vain haluaisin. Mutta se ei ollut niin yksinkertaista. Tommi oli ottanut minuun eilen yhteyttä ja vannonut ikuista kostoa ja uhannut tappaa minut, mutta minä olin viisaampi tällä kertaa ja menin suosiolla asemalle kertomaan totuuden, varsinkin nyt, kun tiesin missä Tommi majaili.
- Otatko tupakin? Joni kysyi pienen hiljaisuuden jälkeen ja tarjosi minulle tupakkiaskiaan. Autossa välimme tuntuivat olevan taas kylmän asialliset, kun äsken kahvilassa välillämme oli oikein ollut sähköisyyttä. En ollut todellakaan unohtanut Jonin tunnustusta silloin rannalla. Otin tupakan askista ja vedin ensimmäiset savut. Kiitin Jonia ja tämä hymyili minulle jotenkin oudosti.
- Sä et ole kertonu Nikolle mitään tapahtuneesta, Joni tokaisi ihan niin kuin minä en sitä tietäisi.
- Pitäiskö sitten? Eihän se sille pätkääkään kuulu, sanoin ja katsoin poikaa joka ajoi niin rennon näköisenä.
- Sun pitäis kertoo jollekin muullekin kun Annalle, jollekin miespuoliselle. Se tuo turvallisuuden tunnetta, Joni selitti ja minä käänsin katseeni mieheen.
- Se olet ennemmin sinä kuin Niko jolle mä sen kerron, totesin vain ja Joni katsoi minuun lämpimästi hymyillen.
- Kerro sitten. Mä kyllä kuuntelen, Joni sanoi lämpimästi.
- Joskus, jos sä tosiaan haluat kuulla? Varmistin vielä katsahdin poikaa nopeasti. Joni vain nyökkäsi hiljaa. Istuimme taas autossa hiljaisuuden vallitessa, kunnes saavuimme poliisiasemalle. Joni ajoi parkkiin varjoisaan paikkaan, ettei autossa tuntuisi liian kuumalta.
- Voitko odottaa mua ulkona? Kysyin Jonilta ja tämä nyökkäsi pienesti ja hymyili minulle lämpimästi.
Astuin autosta ulos lämpimään alkukesän päivään ja seisoin hetken siinä auringossa ennen kuin painoin auton oven kiinni ja lähdin kävelemään kohti aseman pääovea. Sisällä oli mukavan viileää ja seisoin hetken siinä oven luona, kunnes löysin katseellani poliisin, joka oli tutkinut juttuani.
- Olisko hetki aikaa? Kysyin reippaasti kun saavuin konstaapeli Koistisen luokse. Otin aurinkolasit pois kasvoiltani ja poliisi tunnisti heti kasvoni.
- Neiti Mallasvaara, oletan? Mennään vaikka mun toimistoon, Koistinen sanoi ja lähti johdattamaan minua kapeaa käytävää pitkin pieneen toimistoon. Huomasin että käytävällä tuoksui jotenkin samalta kuin sairaalassa, liian puhtaalta. Käytävän perällä oli avonainen ovi, jossa sijaitsi konstaapeli Koistisen toimisto. Huone oli suuri ja valoisa, suuren ikkunan edessä oli suuri pöytä, joka oli suurten kansioiden ja paperien peitossa. Seinillä roikkui tauluja ja yhdessä nurkassa oli suuri viherkasvi, olisikohan ollut jonkinlainen palmu. Istuin pöydän toiselle puolelle asetetulle penkille, kun Koistinen istui toimistotuolilleen. Istuimme siinä hetken ihan hiljaa kunnes päätin ryhdistäytyä. Ristin käteni syliini ka katsoin konstaapelia suoraan silmiin. Miehellä oli lämpimät tummat silmät ja Koistinen nojasi pöytäänsä odottavana tulevaa.
- Mä voisin kertoa koko tarinan alusta loppuun nyt, sanoin vakaasti ja katsoin poliisin ruskeisiin silmiin. Koistinen nyökkäsi ymmärtäväisesti ja otti lehtiön käteensä.
- Jos sä meinaat kaiken kirjoittaa, niin tuo ei riitä siihen, sanoin naurahtaen ja nojasin rentona tuolin selkänojaan.
- Kirjoitan vaan avaintekijät. Nyökkäsin hiljaa ja hymähdin, mistähän sekin tapa on tullut.
- Eli mä siis seurustelin Tommin kanssa koko yläasteen ajan ja …
Aika kului ja kului. Välillä joku kävi ovella koputtelemassa ja välillä meille tuotiin virvoitusjuomia. Välillä istuin rentona tuolissa ja välillä kävelin ympäri huonetta huitoen käsilläni selitystäni vahvistaen. Konstaapeli Koistinen oli koko ajan hiljaa ja katsoi vain minua. Kun lopulta istuin penkillä rauhallisesti ja lopetin kertomisen minun ja Tommin väleistä ja tapahtumista, joista olin kertonut vain Annalle, istuimme molemmat hetken hiljaa.
- Ja sut siis raiskattiin sielä kolme kertaa? Koistinen toisti sanomaani ja katsoi minua hieman järkyttyneen oloisena. Nyökkäsin reippaasti ja tiesin jo mitä kysyttäisiin seuraavana.
- Oletko sä sitten jonkinlainen masokisti, kun vaikutat kuitenkin niin tyytyväiseltä omaan elämääsi?
- Mulla on outo luonne. Mä yritän pysyä liikkeessä, enkä ajattele asioita, niin ne ei kummittele mun mielessä. Yöt on sitten todella vaikeita. Ja mä olen tyytyväinen siihen, ettei mua tapettu niin kun uhattiin, selitin ja hymyilin hieman.
- Mikä sai sut kertomaan meille nyt, eikä aikaisemmin? Konstaapeli Koistinen lopulta kysyi. Huokaisin ja nousin taas seisomaan. Kävelin suuren ikkunan eteen, jääden siihen seisomaan ja katsoin suurelle parkkipaikalle. Jonin musta audi oli yhä samassa paikassa kuin tullessamme. Joni itse nojasi autoonsa ja poltti tupakkia. Vaalea hiuspehko heilui hieman tuulessa ja valkoinen t-paita toi hyvin esille pojan lihaksikkaan ylävartalon. Urheilu oli tuonut pojalle tämän aina haluamat lihakset. Vaaleat farkut näyttivät hyviltä tämän jalassa. Ja muutenkin Joni näytti todella hyvältä, minun mielestäni. Hymyilin itsekseni, pakkohan se oli myöntää; olin rakastumassa tuohon hyvää vauhtia.
- Neiti Mallasvaara? Koistinen havahdutti minut takaisin tämänhetkiseen tilanteeseen.
- Sano vain Satu, kehotin konstaapelia ystävällisesti.
- Öhmm.. Satu, siis.
- Tommi otti yhteyttä eilen. Mä tiedän missä se on, sanoin katsoen yhä Jonia ikkunasta ja Koistinen päästi pienen kirouksen suustaan.
- Sun olis pitäny ilmoittaa se aikasemmin, me oltais voitu saada se kiinni. Mitä se sano? Koistinen alkoi hermostua hieman ja nyt meitä oli kaksi, jotka kiertelimme huoneessa hermostuneena.
- Mun piti ajatella ensin. Mä tiedän missä se majailee, sanoin ja Koistinen tuli viereeni seisomaan.
- Missä se on?
- Tammilehdossa. Vanhassa kerhotalossa, sielä kellarissa. Ennen kun te meette, mä voisin kertoa yhden asian, sanoin ja katsoin yhä vielä ulos.
- Mitä? Koistinen kysyi ja tuli viereeni seisomaan, nojaten selkänsä seinään.
- Mä kävin sielä eilen. Ja Tommi ei sitten ole kauhean hyvässä kunnossa, se on ihan sekasin. Mä epäilen että tässä on jotain isompia tekijöitä mukana, sanoin kulmiani kurtistaen. Missä porukoissa Tommi liikkui yläaste aikoina? Samoissa kuin minä, mutta oliko joku heistä nykyään sekaantunut huumeisiin. Ossi ja Atte ehkä, Ossi oli ainakin joskus kokeillut, muuta on oikein tiennyt.
- Sä kävit sielä?! Yksinkö, Koistinen henkäisi ja vajosi seinän vierellä olevalle vaalean ruskealle sohvalle istumaan. Nyökkäsin hiljaa ja olin kyllä tietoinen mihin vaaraan laitoin itseni eilen.
- Miksi ihmeessä?
- Mä halusin tietää..
- Mitä halusit tietää? Koistinen tenttasi. Käännyin hitaasti katsomaan poliisia ja nojasin ikkunaan.
- Onko se totta että painajaisista pääsee eroon vaan kohtaamalla sen, sanoin ja tajusin juuri kuinka tyhmä olinkaan ollut kun uskoin tuollaiseen hevonpaskaan.
- No oliko se totta? Loppuiko painajaiset?
- Ei. Ne paheni, mutta sainpahan ainakin kuulla liudan totuuksia itsestäni. Ja sain myös tietää minkä takia ja miten mut halutaan tappaa, hymähdin ja mietin miksi en ollut ollenkaan hätääntynyt tästä. Minut haluttiin tappaa ja minä olin aivan rentona. Kai se paniikki tulisi joskus myöhemmin.
- Ei ne suhun käsiksi pääse. Pojat ovat jo matkalla sinne. Nyt jos sulla ei ollut muuta kerrottavaa, niin voit mennä. Ja kiitos paljon, Koistinen vielä sanoi. Nyökkäsin vain ja lähdin toimistosta reippaasti kävellen. Nyt oli totuus kerrottu poliiseille, vielä Joni.

11. Luku

- Ja muistatteko sillon kun mä seurustelin Jaakon kanssa? Anna kysyi meiltä kikattaen, saaden meidät kaikki pyörittelemään päitämme naureskellen. Olimme kaikki kokoontuneet Annan ja Jonin vanhempien taloon juhlimaan Jaakon kotiin pääsyä laitoksesta. Minä, Saara, Johanna, Atte, Niko, Jaakko, Joni ja Anna istuimme olohuoneessa ringissä, josta minä kuitenkin nousin sohvalle istumaan. Muistelimme hieman vanhoja ja suunnittelimme tulevia. Viikonloppuna olisi juhannus ja olimme koko porukka lähdössä meidän mökille viettämään sitä.
- Se oli aivan kauheeta! Entä sitten kun mä yllätin teidät panemasta mun sängystä?! Huudahdin ja sain kaikki remahtamaan nauruun. Joni katsoi minua kun istuin rennosti sohvalla. Varoin kuitenkin katsomasta Jonia. Joni ei ollut puhunut minulle oikeastaan mitään koko viikolla. Ei sen jälkeen kun tämä oli saanut tietää että kävin katsomassa Tommia. Edes Tommin vangitseminen ei auttanut tilannetta. Suutuspäissään Joni oli sitten huutanut suut silmäni täyteen ja haukkunut minut maasta taivaaseen. Itsekin olin huutanut minkä kykenin. Lopulta viimein minä olin ollut se joka olin lähtenyt omasta yksiöstäni ovet paukkuen.
- Mutta onneks se suhde ei enää kestänyt, nyt me ollaan Nikon kanssa yhdessä, Anna huokaisi onnellisena.
- Onnea teille, sanoin aidosti. Kaikki kääntyivät katsomaan minua ihmeissään.
- Aika tunteella tuli tuo, Jaakko naurahti sarkastisesti. Vakuuttelin kaikille, että olin tosissani onnellinen ystävieni puolesta. Hetken kaikki vain naureskelivat ja pian puhe kääntyi taas vangittuun Tommiin ja etsinnässä olevaan Ossiin.
- Mä menen tupakille, sanoin ja nousin ylös. Parvekkeella oli hieman viileää ja ihoni meni heti kananlihalle. Hetken kuluttua ovi avautui ja sisältä tulvahti hieman lämmintä huoneilmaa ulos. Katselin eteenpäin kaupungin valoja ja oli vaipunut kokonaan omiin mietteisiini.
- Eikö me voida puhua enää ollenkaan? Joni kysyi takaani. Huokaisin syvään ja heitin tupakkani parvekkeelta alas.
- Sinähän tässä hiljaa olet ollu. Koko hemmetin viikon, sanoin ja olisin halunnut kääntyä, mutta ylpeyteni ei antanut periksi.
- Voitasko sopia? Joni kysyi sovittelevaan sävyyn, mutta minä vain kohautin olkiani. Olkoon koko paska, jos ei minulle voinut puhua, niin en, totta vie, puhunut sitten minäkään.
- Mä vaan suutuin kun sä sanoit et käyny kattomassa Tommia, Joni jatkoi, kun minä en sanonut mitään.
- Miksi sä menit sinne? Miks ihmeessä sä meet sinne, kattomaan jätkää, joka olis sillon voinut tappaa meidät molemmat? Joni jatkoi hieman korkeammalla äänellä. Tunsin itseni todella tyhmäksi, aloin itkemään kun ajattelinkin vain Tommia.
- Mitäs luulet? Sain sanottua, itkun tukahduttamalla äänellä tosin.
- Mistä ihmeestä mä tietäisin? Joni murahti ja istui puiselle tuolille taakseni.
- Muistatko kuka sano sillon kun oltiin pieniä et ’painajaiset loppuu kun ne kohtaa silmästä silmään’? Tasan noilla sanoilla, sanoin ja nostin katseeni taivaaseen.
- En, kuului Jonin vastaus ja se sai minut kääntymään raivokkaasti ympäri. Joni nojasi rentona valkeeseen puuseinään ja katsoi minua sinisillä silmillään.
- Se olit sinä, sanoin miehelle ja tämä hymähti itsekseen.
- Sen ikäiset ei tiennyt mistään mitään, Joni vain sanoi ja katsoi minua huvittuneena silmiin.
- Oisit sanonu sen silloin jo, tuumasin vain ja käännyin takaisin katsomaan kaupunkiin.
- Tosiasia on kuitenkin se, ettei ne painajaiset lopu vaikka kuinka kohtaisikin ne silmästä silmään, valistin Jonia, joka oli pysynyt hetken hiljaa. – Ja mun oloa ei todellakaan paranna se ettet sä puhu mulle mitään just sillon kun tarvisin sua ehkä kaikista eniten.
- Anna anteeksi, Joni kuiskasi hiljaa ja veti minut syliinsä istumaan, silitellen rauhoittavasti hiuksiani.
- Mä olen pahoillani, Joni vielä kuiskasi korvaani ja suuteli hiuksiani.
Lopulta ilta sujui loppuun todella hyvin. Sovimme asiat Jonin kanssa ja vaihdoimme jopa suudelman tämän huoneen ovelle, ennen kuin menimme nukkumaan. Makasin vierashuoneen sängyllä ja päätin että minun pitäisi kertoa Jonille. Huomenna, huomenna kertoisin.
Kuitenkin vielä neljän aikaan makoilin hereillä sängyllä ja sitten päätin mennä Jonin viereen. Hipsin t-paidassa ja hipstereissäni käytävää pitkin ja koputin Jonin huoneen ovea. Hetken kulutta sieltä kuuluikin hiljainen murahdus ja aukaisin oven.
Huoneessa oli pimeää, mutta tiesin silti missä Jonin sänky oli.
- Mä en saanu unta, sanoin ja Joni sytytti jalkalampun palamaan mahdollisimman himmeälle. Hetken seisoin siinä ovella ja mietin mitä oikein tein täällä.
- Muistatko sillon pari vuotta sitten kun me melkein ajauduttiin rakastelemaan? Kysyin hetken hiljaisuuden ja tuijottelun jälkeen. Joni nousi kyynärpäittensä varaan makaamaan.
- Niin?
- Kun mä olin enää alushousut jalassa, niin sä lopetit homman siihen. Enkö ookin oikeessa? Varmistin.
- Mä tein varmaan elämäni suurimman virheen sillon. Mitä siitä?
- Mä olin sillon todella haavoittuvainen, niin kuin nytkin. Vieläkö sä haluat kuulla siitä Tommi jutusta? Sain kysyttyä. Joni nyökkäsi.
Kävelin istumaan siihen Jonin viereen sängynlaidalle ja katsoin poikaa suoraan silmiin.
- Ennen kuin mä alotan mitään kertomusta, niin mä haluan kertoa että mä tykkään susta ihan älypaljon, kuiskasin ja Joni tapitti minua vieläkin silmiin. Pian poika kuitenkin puhkesi hymyyn ja sanoi tykkäävänsä minusta vähintäänkin yhtä paljon.
- Tommi vei mut Tammilehtoon, vanhalle kerhotalolle. Koko matka sinne oli yhtä tuskaa, se melkein raahas mua koko matkan sinne. Sitten ku me oltiin perillä, niin Tommi kyllä varotti mua tulevasta, mutta en mä tiiä että mikä siinä sen olemuksessa jotenkin muuttu. Musta tuntu että se puhuu pelkkää paskaa, mutta olis sillon jo pitäny uskoa sitä.
Joni kuunteli koko ajan, kun puhuin ja välillä silitteli kylkeäni rauhoittavasti. Kun lopulta lopetin selostuksen tapahtumista, niin huomasin makaavani Jonin kainalossa. Käännyin kyljelleni Joniin päin ja nostin toisen jalkani tämän vyötärön ylitse. Joni tiukensi hieman otettaan minusta ja nosti minut istumaan tämän alavatsan päälle.
- Sä oot turvassa täälä, Joni kuiskasi hiljaa ja sai minut tirskahtamaan pienesti.
- Kaikki sano mulle, että raiskauksien jälkeen kannattais pitää hieman välimatkaa miehiin, mutta tällä hetkellä mä kaipaisin hieman läheisyyttä. Saanko mä sitä? Kysyin Jonilta ja tämä naurahti pienesti.
- Haluatko sä sitä kuinka pitkäksi aikaa? Joni kysyi kun kumarruin tämän kasvoja kohti.
- Niin kauan kun sitä vaan kestää. Mielelläni vaikka vuosiksi, sanoin ennen kuin vein huuleni Jonin huulille.

12. Luku

Aamulla heräsin siihen kun Joni pyörähti sängyssä minuun päin ja laittoi kylmän kätensä vasten lämmintä selkääni. Älähdin kun tunsin kylmän käden selässäni.
- Älä karkaa, Joni sanoi unen madaltamalla äänellä kun yritin mennä kauemmaksi miehen kauheaa, kylmää kättä. Rauhoituin kuitenkin, kun tajusin etten pääse kättä karkuun, vaikka kuinka yrittäisinkin. Painauduin Jonin kylkeen kiinni ja pian tämä toikin pehmeät ja lämpimät huulensa omilleni. Vastasin suudelmaan ja ripustauduin Joniin kiinni.
- Jatketaanko siitä mihin yöllä jäätiin? Joni kysyi matalasti ja sai minut kihertelemään tyytyväisyyttäni.
- Riippuu siitä paljon kello on? Naurahdin ja imaisin Jonin alahuulen hampaitteni väliin.
- Puoli kakstoista. Monelta sä meet töihin? Joni kysyi kun puraisin tätä hellästi leuasta.
- Puolitoista tuntia, mielellään tunti. Mun pitäis mennä, sanoin ja katsoin Jonia silmiin.
- Hemmetti, Joni kirosi ja painoi vaativasti huulensa vielä kerran omilleni.
- Sä voit tietty tulla mukaan? Ehdotin ja sain mieheltä vielä monta suukkoa. Pian me molemmat nousimme ylös sängystä ja minä vedin nopeasti topin ja alushousut jalkaani. Hyppäsin vielä Jonin syliin, ennen kuin lähdin huoneesta.
- Mitenhän Anna muuten ottaa tän? Kysyin Jonilta, kun olimme ajamassa meillepäin. Minun piti vaihtaa vielä vaatteet.
- Minkä? Joni kysyi niin kuin ei olisi tiennyt mistä puhuin. Katsoin Jonia ja pyöräytin silmiäni.
- Sen että mä panen sen veljen kanssa, sanoin itsestäänselvyyden.
- Se tietää sen kuule jo. Se kävi aamulla huoneessa kysymässä mua aamupalalle ja ei siinä paljoo selittämistä jääny kun sä makasit aivan alasti mun vieressä, Joni selitti ja sai minut punastumaan hetkeksi.
- Se otti sen ihan hyvin, Joni kuitenkin sanoi ja minä aloin hymyilemään hieman omahyväisenä.
- Paljon meillä on aikaa? Kysyin ja Joni vain totesi että puoli tuntia.
Puolen tunnin kuluttua olimme käyneet Jonin kanssa suihkussa ja minä olin saanut itselleni puhtaat ja raikkaat vaatteet.
- Kelle sä pidät tunnin? Joni kysyi kun istuimme autossa matkalla tallille.
- Seuran koulujoukkueelle, vastasin ja nostin jalkani kojelaudalle. Istuimme siinä hiljaisuuden vallitessa, Joni mietti omia asioitaan ja minä mietin tulevaa juhannusta.
- Mitä sä teet juhannuksena? Kysyin Jonilta ja sain vastaukseksi vaisun ’en mä oikein tiedä’ vastauksen. Vääntelin itsekseni naamaani ja käänsin katseeni ulos. Naamani tuntui kauhean kuivalta, aivan niin kuin se lohkeilisi pois piakkoin. Tunsin oloni Jonin seurassa kauhean rennoksi ja vaikka olimmekin hiljaa, niin hiljaisuus ei ollut yhtään vaivautunutta. Yritin miettiä samaa tilannetta vaikka Nikon kanssa ja se sai minut melko huvittuneeksi. Kun pääsimme tallille, niin me molemmat olimme olleet koko automatkan aivan hiljaa, häiritsemättä kuitenkaan kumpaakaan.
Joni jäi kuitenkin vain istumaan autoon kun moottori oli sammutettu ja itse olin jo nousemassa ulos autosta.
- Sä mietit Jaakkoa, etkö? Kysyin Jonilta, kun olin seuraillut tämän ilmeitä hetken. Liian syvälliset, liian miettivät.
- Joo, Joni sanoi ja katsoi yhä jonnekin kauan eteensä. Päätin istua vielä hetkeksi autoon.
- Sekin seurusteli sun siskos kanssa, muistutin Jonia, joka käänsikin katseensa minuun.
- Joo, mä muistan. Taisin kovistella Jaakkoa silloin, Joni naurahti ja käänsi katseensa taas eteenpäin. Kyllähän minä muistin kuinka koville Jonille oli siskonsa seurustelu ottanut. Minä ja Jonikin olimme silloin ottaneet muutamaan kertaan yhteen, riidelleet sisaruksistamme ja heidän seurustelustaan.
- Ja sä luulet että Jaakko kostaa sen nyt? Jatkoin arvuutteluani ja Joni nyökkäsi. Hymyilin itselleni, osasin kyllä tulkita Jonia, niin kauan olin hänet tuntenut.
- Ei se sitä tee. Saattaa kiinnittää vähän enemmän huomiota suhun, mutta ei se uskalla tehdä mitään, eikä sekaantua meidän suhteeseen, kerroin Jonille ja tämä nyökkäsi taas. Kyllä Jonikin tiesi että jos minulle ja Jaakolle tulisi riitaa, niin Jaakko olisi se joka siinä varmaan tulisi kärsimään. Tommin sanoja lainaten: olin manipuloiva ihminen – ja harvinaisen hyvä siinä.
Päätin nousta autosta lopulta ulos ja lähdin kävelemään tallin kyljessä sijaitsevaan toimistoon. Siellä tallin toisen omistajan, Liisan, mies, Perttu, istuikin tietokoneen ääressä.
- Valmennusta menossa pitämään? Perttu kysyi nostamatta katsettaan koneen näytöstä. Käänsin katseeni tähän ja venyttelin makeasti.
- Joo, mieluummin oisin kyllä jäänyt sänkyyn. Onko kaikki ilmoittautunu? Kysyin ja Perttu alkoi selata valmennusrenkaan kortistoa.
- Joo, on. Mites pojat on nytmenneet? Perttu tiedusteli ja kaatoi kahvia itsellensä.
- Ihan hyvin. Kyllä ne saattaa menestyä tänäkin vuonna. Pitäis hyppäyttää niitä joku kerta, siitähän ne tykkää! Sanoin ja muistelin viime hyppytuntiamme, joka oli ollut täysi katastrofi. Kukaan jätkistä ei ollut ymmärtänyt tehtävää alkuunkaan ja kukaan heistä ei tajunnut laskea askeleita, kun tuli esteelle. Kolme ratsastajaa oli tippunut hevosensa selästä, oma hevoseni oli juossut hetken irti kentällä ja yhdeltä ratsastajalta oli murtunut käsi, kun oli tippunut suoraan esteen päälle. Nauroin niin kovaan ääneen, että Jonikin katsoi toimiston ovesta sisälle.
- Kyllä kuulee missä meet, Joni tokaisi ja katseli hetken ympärilleen, kun mies näki Pertun, niin tämä muuttui hailakan punaiseksi kasvoiltaan ja yritti peruuttaa huomaamattomasti pois toimistosta.
- Joni Laitinen? Perttu kysyi Jonilta ja näytti kauhean innostuneelta. Joni käänsi katseensa hitaasti Perttuun ja nyökkäsi hitaasti.
- Mitäs isällesi kuuluu? Oltiin sillon viisi vuotta sitten samaan aikaan Tapiolassa töissä, Perttu selitti innoissaan ja ojensi Jonillekin kahvikupin. Jätin miehet siihen juttelemaan, kun itse lähdin etsimään ryhmääni.
Istuin kentän laidalla varjossa ja huutelin ohjeita ratsastajille. Olin kuitenkin päättänyt hyppyyttää heitä jo tänään, pieniä esteitä – paljon tarkkaavaisuutta.
- Henkka pidätä! Huusin pitkälle pojalle, jonka kimo tamma lähti taas rynnimään pienelle ristikolle.
- Kontrolliin se Missy! Uudestaan, tee voltti aivan esteen eteen ja sitten vasta hyppy, neuvoin poikaa. Nyt tamma tuli rauhallisesti esteelle ja totteli ratsastajansa pidätteitä. Lopulta kaikki pääsivät tulemaan esteille rauhallisesti ja hevoset olivat hyvin avuilla.
- Lopetetaan nyt, kun ne kaakit tottelee teitä. Kiittäkää niitä hevosia ja tulkaa maasta käsin taluttamaan, sanoin pojille ja kaikki pysäyttivätkin hevosensa keskelle hienoon rivistöön ja laskeutuivat selästä.
- Voisitko sä hypätä tällä? Joona, yksi ryhmän parhaimmista ratsastajista, tuli kysymään. Katsoin vaaleanrautiasta oria ja nyökkäsin hiljaa.
- Jos sä laitat mulle Robinin kuntoon, sanoin ja lähdin hakemaan varusteitani kentän laidalta.
- Mä haluan nähdä kun sä hyppäät, mä voin verrytellä Robinia vaikka samalla.
- Okei, sanoin ja otin Joonalta Mooren ohjakset ja lähdin taluttamaan tätä kohti estettä. Rakensin pitkälle linjalle pari suhteutettua väliä ja yhden kolmoissarjan. Lisäksi rakensin vielä yhden trippelin kauimmaiseen päätyyn. Kun esteet oli laitettu valmiiksi nousin ketterästi suuren oriin selkään ja painoin pohkeeni kevyesti tämän solakkoihin kylkiin kiinni. Ori lähti kävelemään reippaasti eteenpäin ja verryttelin hevosen nopeasti ravissa ja laukassa. Ylitin muutaman maapuomin laukassa ja annoin taas hevosen kävellä hetken ja venyttää kaulaansa.
- Kukas toi heppa on? Kuulin tutun äänen kentän laidalta. Näin Jonin nojaavan rennosti aitaan ja katselevan kaikkia kentällä olevia ratsukoita.
- Tää on Ahomaan Henrin uusin ostos, naurahdin jätkälle ja ratsastin aivan kentän laidalle.
- Jaksatko oottaa kun ratsastan pari hevosta? Kysyin hiljaa, niin että vain Joni kuuli kysymyksen. Poika nyökkäsi minulle hymyillen ja tarjoutui puomien nostelijaksi.
Kerkesin hyppäämään Moorella kaksi kertaa matalan, n. 80 cm korkuisen, pystyesteen ennen kuin Joona talutti Robinin kentälle.
- Voiko tän selkään ihan nousta? Joona kysyi epäluuloisena, kun hevoseni tanssahteli virkeänä. Katsoin miestä sen näköisenä, että tämä loikkasi nopeasti hevosen selkään.
Jatkoin Mooren työstämistä ja hyppäsin kerran ensimmäisen suhteutetun linjan, johon kuului matala pysty ja pieni nousuokseri.
- Ekaa pystyä ja okseria vois korottaa 10 cm:llä, huusin Jonille joka ryhtyi heti toimeen. Sillä aikaa laukkailin kevyesti Moorella, joka alkoi taas kuumumaan hitaasti. Lähestyin taas linjaa ja ori hyppäsi kevyesti niitten ylitse. Kehaisin hevosta hieman ja ohjasin sen kolmoissarjalle ja siitä trippelille, jotka hevonen ylitti kevyesti.
- Nosta sarjan viimeistä ja trippeliä, hypätään ne pariin kertaan ja sitten riittää, sanoin ja tein oriilla avotaivutuksia saaden tämän taas hyvin avuille.
- Se menee hyvin. Anna sille vähän enemmän tilaa hypätä, Joni sanoi ja katsoin tätä ihmeissäni.
- Mäkin olen ratsastanut ennen kuin muutin tänne, jätkä sanoi ja istui jakkaralle keskelle kenttää. Kun annoin Moorelle enemmän tilaa hypätä, niin ori hyppäsi vieläkin suuremmalla ilmavaralla kaikki esteet. Kun olimme hypänneet kaikki esteet puhtaasti ja rauhallisessa tempossa, niin kiitin hevosta ja loikkasin alas tämän selästä ja otin oman hevoseni Joonalta.
- Kiitos, Joona kiitti minua ja ojensi minulle oman polleni ohjakset ja loikkasinkin kevyesti tämän selkään ja aloin lämmittelemään tätä ravissa.

13. Luku

Istuin toimiston tuolilla ja kiskoin saappaitani pois jaloistani. Robinkin oli hypännyt oikein mukavasti ja ajattelin viimein ilmoittaa sen johonkin kisoihin. Huomasin polvenikin huomannut kovan treenin ja oikea polveni olikin löllyvä, siihen kerääntyneestä nesteestä. Polvessani oli ollut rasitusvamma, vakava sellainen ja muutenkin kun minulla oli vaivaavat polvet, niin tämä ei oikein tykännyt siitä kun sai enemmän painoa päällensä. Löllyttelin polvea hetken ja mietin kuinka kipeä se olisi huomenna, en ollut muistanut laittaa siihen tukea tänään. Vilkaisin edessäni seisoskelevaa miestä. Joni katsoi ikkunasta ulos ja hymyili itsekseen.
- Sä sitten oot harrastanu hevosia? Kysyin kun en muutakaan suustani saanut. En ollut ollenkaan varautunut että Jonikin olisi saattanut olla hevosihmisiä. Joni ei ollut sanallakaan vihjannut pitävänsä hevosista, tai edes tietävän mitä ne on. Miksei Anna ikinä ollut puhunut asiasta mitään?
- Joo. Joskus kolme vuotta sitten, esteitä suurimmaksi osaksi halusin mennä. Oma hevonenkin mulla oli yhessä vaiheessa, mutta se jäi sitten kun tuli noi moottorit. Se oli vaan semmonen harrastus, Joni sanoi vähätellen ja istui pöydän kulmalle katsoen minua silmiin. Jonin silmiin tuli huolestunut katse kun kipeä polveni sai minut irvistelemään kivusta.
- Onko kaikki hyvin? Joni kysyi ja kosketti polveani, saaden minut peruuttamaan tuolilla. Polveni ei sietänyt tällä hetkellä ollenkaan kosketusta.
- Miksei Annakaan ole ikinä puhunut mitään? Vaihdoin puheenaiheen takaisin Jonin entiseen harrastukseen.
- Mä kielsin sitä. Tiesin että sitten sä innostut ja raahaat mut tallille, Joni naurahti ja sai minut vakavoitumaan. Olin hieman pettynyt että Joni oli ajatellut minusta noin, en ikinä olisi raahannut ketään tallille vasten tahtoaan. Tai ehkä sittenkin…
- Älä nyt suutu, en sitä ihan noin tarkoittanut. Mä..
- Tarkoitithan, keskeytin Jonin puheen ja huokaisin. – Mutta ei se haittaa. Kyllä mä tiedän miten mä joskus innostun.
- Niin, mutta oisin voinut ilmaista tuonkin aivan toisin. Anteeksi, Joni sanoi ja kosketti poskeani. Hymyilin pojalle ja poistuin takahuoneeseen vaihtamaan itselleni farkut jalkaan. Joni katsoi huolestuneena, kun onnuin oikeaa jalkaani tullessani takaisin.
- Sä onnut aika pahasti, Joni tokaisi ja minä vain irvistin.
- Se polvi kerää nestettä, vanha rasitusvamma, eikä oikeen meinaa kestä tota estehommaa, selitin ja laitoin mustat tallikengät jalkaani.
- Sulla pitäis olla polvituki, Joni sanoi ja katsoi minuun vakavasti. Myönsin asian, mutta kerroin että se unohtui tänään.
Ei kulunut kauaakaan, kun valmennusporukka pölähti toimistoon hikisinä, päivän koettelemuksesta.

Lähettäjä: [[suvie 
Päivämäärä:   10.2.09 20:26:32

- Otatko maksun nyt? Joona kysyi kaikkien puolesta ja saatuaan myöntävän vastauksen, kaikki toivat rahansa minulle.
- Sulla ei ollu tukea, Erkki huomautti kun kaikki olivat maksaneet. Virnistin tälle ja hätistin porukan pois toimistosta.
- Jos se tulee kauhean kipeäksi niin mene lääkäriin, Erkki sanoi ja minä nyökyttelin tälle. Minulla ei kyllä ollut aikomustakaan mennä lääkäriin.
Oikeasti en kestänyt edes ajatusta, että lääkäri imisi nesteen pois polvestani. Kerran se oli minulle tehty ja silloin päätin että kestäisin kivun mieluummin.
Joni veikin minut omalle kämpälleni, vaikka kuvittelin että menisin kotiin kotiin. Joni pysäköi auton aivan ulko-oven eteen ja aukaisi minulle ovenkin.
- En mä nyt sentään rampa ole, mulkaisin Jonia, kun tämä yritti ottaa käsivarrestani kiinni. Joni luovutti ja otti kassini takapenkiltä.
- Kuvittelitko sä oikeesti pääseväs noi portaat ylös tuolla sun polvellas? Joni kysyi huvittuneena. Nyökkäsin jääräpäisenä ja lähdin kipuamaan portaita ylös, Joni pysyi koko ajan vieressäni ja odotti milloin polvi pettäisi.
- Mä olen ihan kunnossa, sanoin Jonille kun pääsimme kolmanteen kerrokseen, minun kerrokseeni. Joni katsoi minua päätään pudistellen.
- Se on kyllä aika hemmetin kipee, myönsin ja katsoin Jonia silmiin.
- Jos se on huomenna kauheen kipee, niin lupaa mennä lääkäriin? Joni sanoi ja katsoi minua silmiin jotenkin manipuloivalla katseella. Nyökkäsin hiljaa ja mietin miten Joni tiesi niin paljon vammastani.
- Mä soitan sulle illalla, sopiiko? Joni kysyi kun sai minut turvallisesti sisälle.
- Miks vasta illalla? Kysyin ja Joni katsoi minua katseella, joka kertoi kyselemisen olevan aivan turhaa.
- Mä kerron kyllä joskus, Joni lupasi ja se sai riittää minulle toistaiseksi.
Lopulta monen suukon ja kauan kestäneen halailun jälkeen Joni lähti omille teilleen. Minua hieman häiritsi, kun en tiennyt mihin mies lähti. Kauan kestäneen pähkäilyn jälkeen tulin siihen tulokseen, että Joni meni töihin.
Lopulta olin saanut Annan seurakseni luokseni ja katselimme siellä muutaman elokuvan ja joimme olutta. Kuuden aikoihin illalla rupesin odottamaan, että Joni soittaisi minulle. Kun puhelua ei alkanut kuulumaan, niin Annakin hermostui minuun.
- Mikä sulla on kun et voi jättää sitä puhelinta rauhaan? Anna kysyi ärtyneenä ja katsoi minua tiukasti.
- Jonin piti soittaa illalla, sanoin ja Anna murahti jotain epäselvää.
- Missä se on töissä? Kysyin Annalta ja tämä kohautti vain olkiaan, mutisten samalla jotain.
Lopulta veljeni soitti Annalle ja pyysi meitä ilmeisesti kaupungille pyörimään. Mietin että kestäisikö polveni kauheaa kävelyrundia, mutta olin niin tuohtunut Jonin olemattomasta soitosta, että päätin lähteä mukaan.
Olimme koko porukka lähteneet terassille juomaan muutamat. Minä ja Joni istuimme eri puolilla pöytää, emme puhuneet toisillemme yhtään mitään. Joni oli suuttunut minulle, kun olin lähtenyt polveni kanssa könyämään kaupungille ja minä olin Jonille vihainen kun tämä ei soittanut minulle vaikka oli luvannut. Vielä vihaisempi olin siitä kun olimme Annan kanssa saapuneet terassille, niin Joni jutteli sielä iloisesti veljeni ja Nikon kanssa. En ollut sanonut Jonille mitään, vaan kuunnellut tämän saarnaa polven rasituksesta, kunnes olin vain tokaissut yksinkertaisen ’Turpa kiinni’ kommentin ja saanut miehen hiljenemään kerralla.
Hetken aikaa he olivat vain mulkoilleet toisiaan, kunnes muu seurue oli kyllästynyt ja siirtynyt toiseen pöytään.
- Voitko sä sanoa jotain? Joni uskaltautui kysymään kun otin kulauksen juomastani.
- Et voinu soittaa, tuhahdin vain ja katsoin jonnekin Jonin taakse, missä näin Sallan, Jonin entisen tyttöystävän.
- Oisin soittanu kyllä, mut sitten sun veljes tuli ja kaikkee, Joni selitti ja katsoi minua silmiin. Hellitin hieman kireyttäni ja huokaisin.
- Mä oikeesti odotin sun soittoa, mutta ei kuulunu, tuhahdin. – Ja sitten sä istut täälä kaljalla jätkien kanssa.
- Atte tulee, Joni tokaisi ja käänsin katseensa pöytään. Todellakin Atte saapui pöytäämme istumaan, eikä näyttänyt yhtään välittävän siitä että pöydässämme oli välien selvitys kesken.
- Moi, mitäs likka? Atte kysyi ja pussasi minua poskelle. Naurahdin hieman ja kerroin asioitten olevan hyvin.
- Atte, Joni murahti pöydän toiselta puolelta ja katsoi tätä varoittavasti.
- Haluatko sinäkin suukon? Atte kysyi ällistyneenä ja ei välittänyt Jonin uhkaavasta katseesta.
- Mä haluan että sä lähet helvettiin nyt, Joni sanoi ja kääntyi katsomaan minua. Vastasin tyynenä tämän katseeseen.
- Satu, Atte sanoi ja nostin käteni ylös, merkiksi että lähtee nyt. Ystäväni olivat oppineet tämän minulta, varoittavana elkeenä.
- Mites polvi? Joni kysyi hetken kuluttua ja nojasi rennosti tuolinsa selkänojaan.
- Hyvin. Otitko taas ton äijä- asenteen? Kysyin herttaisesti hymyillen mieheltä. Kutsuimme Jonin kovis asennetta Äijä- asenteeksi. Ja Joni osasi kyllä olla oikea kovanaama, kun sille päälle sattui.
- En tiedä, sano sinä. Pitäiskö? Joni antoi päätöksen vallan minulle. Mietin hetken, kunnes käänsin taas katseeni sinisiin silmiin.
- Ota vaan Äijä- asenne, niin mä lähen, kuiskasin tälle ja Joni näytti hetken siltä kuin ei olisi tajunnut mitä juuri sanoin.
- Okei, Joni asenne, mies sanoi ja rentoutui huomattavasti. Hymyilin tyytyväisenä, ennen Joni ei olisi sitä tehnyt.
- Mä olisin kyllä soittanut sulle, halusin sanoa ensin sun veljelle että sulla on taas polvi kipee, Joni sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen.
- Miksi? Kysyin ja väänsin väkisin katseeni tähän.
- Mä halusin että sua pidetään silmällä. Sä et sais rasittaa sitä, Joni sanoi ja minä huokaisin syvään. Joni oli huolissaan minusta.
- Älä ole niin omahyväisen näköinen, Joni totesi ja joi tuoppinsa loppuun.
- Miksen? Kysyin ja hymyilin vielä enemmän. Joni katsoi minua huokaisten ja kumartui naamani lähelle.
- Sä oot sillon liian seksikäs, Joni kuiskasi. Katsoin miestä suoraan silmiin ja nauroin koko olemuksellani.
- Ikinä ei voi olla liian seksikäs, hihitin, kaljat olivat nousemassa pikkuhiljaa päähän.
- Voi, siinä vaiheessa kun mulla tulee housuihin, Joni sanoi vakavasti ja minulle kesti hetken ennen kuin ymmärsin mitä mies juuri sanoi.
- Siis mitä? Oli minun pakko kysyä.
- Kuulit kyllä, Joni hymyili ja vei käteni kovalle etumukselleen. Naurahdin hiljaa ja nojasin pääni tämän olkapäähän.
- Aika sika mieheks, totesin ja pian muukin seurueemme uskaltautui liittyä takaisin seuraamme.
Istuimme Jonin kanssa muiden seurassa vielä hetken ennen kuin meidän piti lähteä tallille, hevoseni oli vieläkin ulkona.
- Hieno hevonen sulla kyllä on, Joni kehaisi kun olin saanut Robinin kiinni ja lähdin taluttamaan sitä talliin.
- Onhan se. Ihan hyvä sukuinenkin, kehaisin ja Joni näytti kiinnostuvan entisestään.
- Kestä se on? Joni ei voinut olla kysymättä. Hymyilin itsekseni.
- Se on tosta Missystä, siitä kimosta, joka hyppäs tänään ja sitten Mooresta. Mooressa on huippusaksalaista ja Missyssä ruotsalaista verta. Missyhän on yritetty jalostaa kouluratsuksi ja hyvin siinä onkin onnistuttu, se on tarpeeksi rauhallinen siihen hommaan ja sen askeleet on tullut iän myötä lennokkaiksi. Moore taas on yritetty jalostaa estehevoseksi, mutta nyt siitä tulikin entiselle omistajalle liian kuuma ratsastettava ja se siirty sitten Henkalle, ja Joonahan sitä on ratsastanu viimeaikoina.
- Ootko sä panostanut tällä johonkin lajiin erityisesti? Joni kysyi kun kierteli Robinin ympärillä ja tutki jalkoja.
- Pari kertaa ollaan startattu kenttäluokissa, ihan hyvin on mennyt. Se on tarpeeksi luonteikas siihen hommaan, hymähdin. – Meillä on vaan se ongelma että me molemmat ollaan turhan jääräpäisiä, kumpikaan ei luovuta.
- Ihan hyvähän se sitten on, Joni tokaisi ja siirtyi taas vierelleni kun lähdin taluttamaan Robinia taas tallille päin.
Saimme nopeasti hoidettua Robinin ja lähdimme Jonin kanssa taas kävelemään kohti keskustaa. Juttelimme niitä näitä ja tunsin olevani aika onnellinen.
- Meillä on huomenna juhlat, sanoin Jonille joka vetäisi minut lähemmäksi itseään.
- Mitkä juhlat? Joni kysyi ja silitti ohuen topin verhoamaa kylkeäni.
- Sellaiset kisakauden avajaiset, tiimiläiset menee. Tuutko? Kysyin ja käännyin miehen eteen katsoen tätä silmiin. Joni ei ensin vastannut minulle mitään, katsoin vain silmiin ja ohjasi minua takaperin pikitiellä.
- Totta kai, Joni kuitenkin vastasi ja painoi huulensa poskelleni.
- Miten sinne pukeudutaan? Joni kysyi kun olimme päässeet asuntoni alaovelle.
- Etkö oo ikinä nähnyt miten Anna sinne pukeutuu? Kysyin ihmeissäni mieheltä ja haukkasin tätä hampailleni kiinni leuasta, ylemmäs en ylettänyt.
- En, mies tokaisi ymmällään ja suuteli nälkäisenä huuliani. Kehotin miestä tulemaan ylös katsomaan kuvia avajaisista ja tottahan tämä tuli.

14. Luku

Joni huokaili samalla kun selaili tietokoneeltani viimevuosien kuvia. Olin neuvonut Jonia aloittamaan neljän vuoden takaisesta kansiosta, kun olin 15- vuotias, silloin kisakauden avajaiset olivat olleet hieman rauhallisempia. En vain tullut ajatelleeksi, että Tommikin oli suurimmassa osassa kuvista, se oli aikaa ennen kuin Tommi oli joutunut lähtemään Espanjaan.
- Mikäs tämä on? Joni huudahti makuuhuoneestani ja revahti nauruun. Juoksin nopeasti makkariin ja Joni nauroi vedet silmissään. Katsoin tietokoneen ruutua ja siinähän olin minä ja veljeni söpösti sylikkäin, taustalla tosin Johanna vetäisi juuri Nikoa avokämmenellä poskeen. Naurahdin itsekin, mutta katosin sitten takaisin keittiöön.
- Kuinka paljon näitä kuvia oikein on! Joni huusi tuskastuneesti. Kävelin takaisin makuuhuoneeseeni ja katsoin Jonia huokaisten.
- Mitä? Joni kysyi, muttei irrottanut katsettaan ruudusta.
- Ei sun ole pakko niitä kaikkia katsoa, sanoin vain ja menin katsomaan mitä kuvaa mies tarkkaan katsoi. Siinä kuvassa minulla oli musta mekko päällä ja selitin jotain Jonille. Joni näytti kuvassa olevan enemmän kuin paljon humalassa.
- Sä olit aika kännissä tuolloin, naurahdin miehelle ja tämä käänsi katseensa minuun.
- Ja sä et, Joni sanoi. Ilmeisesti mies kuitenkin muisti tuosta illasta jotain. Kohautin olkiani ja menin miehen polvelle istumaan ja vaihdoin samalla seuraavan vuoden kansioon. Muutama ensimmäinen kuva oli siitä kun ratsastin Henkan entisellä tammalla.
- Sua sattuu polveen tossa kuvassa, Joni totesi ja nojasi päätään selkääni. Kuvassa menin tammalla ravia ilmanjalustimia ja hieroin samalla oikeaa polveani.
- Laita nyt niitä juomiskuvia, Joni hoputti kun selasin kuvia yksitellen.
- Täällä on sitten pari sellastakin kuvaa mitkä ei välttämättä sovi sulle, varoitin miestä ja katsoin tätä silmiin.
- Kenen kanssa sä oot niissä? Joni kysyi ja rutisti minua itseään vasten. Hymyilin vain ja kehotin Jonia katsomaan.
Muutama ensimmäinen juomiskuva oli otettu rannalta, jossa minä makasin mustat bikinit päällä ja selitin Nikolle jotain ja Joni tökki vatsaani.
- Tuolloin mä tökin sun vatsaas, kun sä selitit jotain sun vatsalihaksistas, Joni nauroi ja minä vaihdoin kuvia hyvää vauhtia. Mitä pitemmälle kuvat menivät, sitä nopeammin halusin niiden ohitse. Tuon vuoden muistin turhankin hyvin; olin haukkunut Sallan pystyyn ja silloin Joni oli meinannut heittää minut itse talosta ulos.
- Odota, Joni sanoi hiljaa ja selasi muutaman kuvan takaisin päin ja jäi katsomaan kuvaa, jossa tämä ja Salla seisoivat edessäni ja molemmat katsoivat minua kuin huoraa.
- Eikös sulla ollut tästä se videokin? Joni kysyi ja klikkasi videoclipin auki. Sillä aikaa kun koneeni latasi sitä, niin minä selasin kuvia eteenpäin. Kuvissa vilahtelin välillä minä ja sitten alkoi tulemaan kuvia Annasta, joka ensin oli kuvissa veljensä kanssa, myöhemmin minun kanssani ja lopuksi Jaakon ja Nikon.
- Mä en halua kattoo kuvia mun siskosta, Joni sanoi, mutta minä jatkoin selaamista. Joni huokaisi raskaasti takanani ja miehisesti jatkoi kuvien katsomista.
- Hei se latas sen jo, Joni sanoi ja laitoin clipin pyörimään. Ensin keskustelin Sallan kanssa rauhallisesti, sitten aloin kiihtymään ja lopuksi tönäisin Sallaa kauemmaksi itsestäni. Silloin Sallan vierelle ilmestyi Joni. ”Se että sä seurustelit Tommin kanssa, toi sut piireihin. Sut voidaan potkia myös pois niistä” kaiuttimista kuului Sallan kimeä ääni ja Joni myhäili jotain vieressä. Sitten oli hiljaista kauan aikaa kunnes kuului selvästi humaltunut ääni: ”Jos mut potkitaa pois, niin saanko tehdä yhen ainoan asian?” Molemmat nyökkäsivät hiljaa. Sitten astuin lähemmäksi Jonia ja näytti siltä kuin olisin meinannut suudella miestä, mutta yhtäkkiä olinkin latonut tätä polvellani haaroihin. Se videoclippi loppui siihen. Makuuhuoneessa oli hetken aivan hiljaista, kunnes Joni alkoi hihittämään allani, niin että aivan hytkyi.
- Jatketaan, sanoin kuitenkin kylmästi. Minua otti vieläkin päähän Salla, Joni seurusteli Sallan kanssa hyvän aikaa. Eron syytä en tiennyt, eikä se minua nyt niin kauheasti kiinnostanutkaan.
- Hei, älä oo myrtsi, Joni sanoi ja pussasi poskeani. – Sitä paitsi kohta mä katon kun pupuilet Aten kanssa.
- Älä ole niin varma, sanoin, sillä muistin että ensin tuli pieni sekoilukierros Jonin kanssa.
Kello oli jo vaikka kuinka paljon ennen kuin pääsimme viime vuoden kisakauden avajaisiin.
- Haluatko sä kattoo? Kysyin haukotellen Jonilta, joka aukaisi kansion. Ensimmäisissä kuvissa tepsuttelin kotonani alusvaatteissani, muutamassa kuvassa myöskin Joni pällisteli taustalla, kun yritin tehdä itselleni aamupalaa.
Muutama kymmen kuva oli otettu tätini juhlista, joissa minulla oli ollut punainen mekko. Sitten pääsimme vasta kunnon avajaiskuviin. Se oli ollut se kerta, kun olin melkein rakastellut Jonin kanssa ja Joni taisi itsekin muistaa sen. Minä ainakin aloin pikkuhiljaa tuntemaan jotain kovaa takamukseni alla.
- Sä ilmeisesti muistat tämän? Kysyin kuitenkin Jonilta ja sain vastaukseksi kuumat huulet omilleni. Vastasin suudelmaan hellästi, mutta irrottauduin kuitenkin katsomaan kuvat loppuun saakka.
- Mä en ihan heti unohda sitä hametta, Joni kuiskasi korvaani ja tyrskähti päälle. Todellakin, minulla oli tuolloin musta minihame, joka jotenkin hukkui illan aikana. Sitten menin lainaamaan Jonilta valkoisia housuja, jotka meinasi tippua päältäni jatkuvasti.
- Mennään sänkyyn, Joni ehdotti ja kahmaisi minut hajareisin syliinsä istumaan. Hymähdin mielihyvästä, kun tunsin Jonin miehuuden itseäni vasten.
- Miksi? Kysyin kuitenkin ja painoin huuleni tämän poskelle.
- Mä haluan sua, Joni kuiskasi käheästi korvaani ja suuteli hellästä ihoani aivan korvan alapuolelta.
- Aha, hymähdin ja samassa tunsin kuinka Joni tarttui suullaan kaulani ihoon kiinni ja imi sitä voimakkaasti.
- Hah, jälki tuli! Joni innostui ja painoi huulensa uudestaan kaulalleni. Pyristelin pois Jonin sylistä, tämän huulten luota pois.
- No, miten olis? Kysyin kun sisälläni alkoi polttamaan vähitellen liian paljon.
Joni ponnahtikin ylös salamana ja heittäytyi sänkyyni kiskoen minut mukanaan.
- Mä kuule tykkään susta, sanoin miehelle ja valmistauduin taas ottamaan vastaan uuden suudelman.
- Mä olen rakastumassa suhun, Joni sanoi samalla kun työntyi sisälleni.
Jälkeen päin makasin Jonin kainalossa ja kuuntelin miehen suloista tuhinaa. Vai oli mies rakastumassa minuun, mietin päässäni. Täytyi myöntää, että olin itsekin rakastumassa tähän. Mutta tiesin myös sen, ettei meidän suhteestamme tulisi helppo; osasimme molemmat olla sen verran kovapintaisia ihmisiä, että tulisimme aiheuttamaan toisillemme paljon tuskaa. Tiesin kyllä, että molempien pitäisi muuttua, mutta siitä ei todellakaan tulisi helppoa. Mutta olin myös huomannut, että Joni oli ainoa mies joka oli saanut minulle tunteet pintaan näin syvästi. Nyt kun olin Jonin kanssa, niin olisin koko ajan halunnut kyhnöttää aivan kiinni tässä. Kestään en ollut aikaisemmin ollut mustasukkainen, mutta kun näin sen kuvan missä Joni suuteli Sallaa, niin olisin voinut lyödä sitä konetta.
Ajatukseni keskeytti puhelimeni pärinä jostain vaatemytystä. Kumarruin kaivamaan puhelintani ja kesti hetken ennen kuin löysin sen. ’Anna- Bella soittaa’ vilkkui näytössä ja vastasin hymähtäen puheluun.
- Satu, ootsä siellä? Kuului luja huuto toisesta päästä.
- Joojoo. Mitä nyt? Kysyi ja katsoin kelloa. Puoli kaksi yöllä.
- Hei, meidän koko lössin pitäis päästä baariin. Auta meitä, jooko? Täälä on alaikäisiä, Anna sanoi ja minä mietin mihin baariin varmasti pääsisi.
- Mettäseen pääsee ainakin, sanoin raukeasti.
- No kun ei pääse, Anna sanoi ja kiroili hetken.
- Sun pitää kuulemma olla mukana, niin sitten, Anna jatkoi ja sanoi tulevansa pian kämpälleni.
Istuin hetken hiljaa pimeydessä, ennen kuin tajusin porukan todella tulevan tänne. Nousin nopeasti ylös ja juoksin vaatekaapilleni.
- Kannattais laittaa valot, niin näkee paremmin, Joni mutisi sängystäni. Myöntelin vain ja kiskoin kaapistani alusvaatteet päälleni.
- Mihin tollanen hoppu? Joni kysyi ja vääntäytyi istumaan sängyn laidalle.
- Baariin, tuutko sä? Kysyin ja Joni katsoi minua kuin pähkähullua.
- Siis mitä? Joni sanoi ja haroi hiuksiaan.
- Kelpaako hyvä musiikki, mukava seura ja ilmaset juomat? Tarkensin kysymyksen ja Jonikin päätti etsiä vaatteensa. Totta kai, Jonin piti olla ennen minua valmiina, pääsi sitten vielä ilkkumaan hitauttani. Onneksi ovikello kuitenkin soi, ennen kuin ehdimme päästä kunnon väittelyyn.
- Mitä sää täälä teet, ovelta kuului Annan humalainen ääni ja Jonin epämääräinen mutina.
- Satu, ootsä täälä? Anna huuteli samalla, kun käveli ympäri kämppääni.
- Mä laitan vaatteet päällä, huusin takaisin ja Anna tulikin makkariini kuin ohjus.
- Sori, pääsy kielletty! Anna kivahti veljelleen, joka käveli tämän vanavedessä ja läimäisi oven miehen naaman edestä kiinni.
- No, mikä on meininki? Kysyin samalla kun taiteilin itselleni toppia päälle.
- Ei hyvä, se @!#$ Martti, ei päästänyt meitä sisään, Anna sanoi ja istui sänkyni päällä.
- Jaa, sanoin vain ja vedin tummia farkkujani samalla päälle.
- Missä on mun vyö? Mutisin itsekseni. Lopulta löysin sen lattialta ja kiskoin sen lantioni ympäri.
- Kuinka kiire? Kysyin Annalta samalla kun meikkasin itseäni nopeasti.
- Aika, kuului vaisu vastaus sängyltäni. Lopulta kiskoin jo mustia saapikkaita jalkaani.
- Mennään, sanoin kun olin vielä saanut hupparin päälleni.
- Sähän näytät ihan ihmiseltä, Anna sanoi. – Ihmiseltä, joka panee mun veljeäni.

15. Luku

Niinhän siinä sitten kävi, että pääsimme kaikki kuitenkin sisälle baariin. Omaan pieneen nurkkaukseemme, jossa aina olimme majailleet. Baarin omistaja, Markku Mettänen, tuli itse toivottamaan meidät tervetulleiksi ja pahoitteli tapahtunutta.
- Nauttikaa, Markku oli lopuksi sanonut ja ohjannut meidät rauhalliseen nurkkaukseen. Istuin Jonin viereen pehmeälle sohvalle ja painauduin tämän kainaloon.
- Tässä on teille näin aluksi, tarjoilija tuli luoksemme ja nosti keskelle pöytää suuren boolimaljan. Kaikki katsoivat sitä hiljaisuuden vallitessa, kunnes tarjoilija kumartui pääni tasolle.
- Markku käski sanoa, että sä olet aina tervetullut tänne, tarjoilija kuiskasi. Katsoin vain tätä osaamatta sanoa mitään. Nyökkäsin kuitenkin hiljaa, kunnes tämä poistui paikalta.
- Nyt alkaa tuntua siltä, että mun ja Markun pitäis selvittää välit, sanoin hetken kuluttua hiljaa.
- Taitaa olla parempi, Annakin sanoi ja käänsi katseensa pian tanssilattialle, missä veljeni tanssi Sallan kanssa.
- Mene väliin, kehotin kun huomasin tutun etäisen katseen Annan silmissä; tämä välitti edelleen veljestäni. Anna kohautti olkiaan ja hetken kuluttua tämän silmät laajenivat hetkellisesti. Katsoin taas tanssilattialle ja huomasin Joonaksen, yhden Tommin ystävistä. Olin itsekin seurustellut hetken Joonaksen jälkeen, mutta olin kuitenkin lopettanut suhteemme lyhyeen.
- Katsos, terve! Joonas huudahti ja lähti astelemaan pöytäämme kohden. Nyt vasta Joni näytti huomaavan tämän ja puristi minut vielä tiukemmin itseään vasten.
- Mitäs kuuluu? Onko sulla seuraa illaksi? Joonas pälätti, eikä ollut huomaavinaan Jonin mulkoilua.
- Ehdottaisin poistumista mun näköpiiristä, Joni murahti tälle ja sai Joonaksen poistumaan melko nopeasti paikalta. Joonaksen silmät olivat hetken kipunoineet, mutta mies päätti kuitenkin lähteä kohti omaa seuruettaan.
Istuin siinä Jonin kainalossa vaikka kuinka kauan, ennen kuin päätimme itsekin mennä istumaan baaritiskille, johon muutkin seurueestamme olivat paenneet.
- Mennään jo, Joni kuiskasi minulle kun olimme istuneet siinä hetken ja juoneet muutaman drinkin. Katsoin miestä ja tuhahdin pienesti, minähän en vielä lähtisi.
- Ei kun oikeasti, Joni sanoi ja puristi minua kädestä. Joni näytti jotenkin hieman hermostuneelta ja vilkuili koko ajan ylitseni jonnekin salin toiseen nurkkaan. Käänsin itsekin katseeni sinne ja näin ensin vain Joonaksen, joka jutteli punaiseen mekkoon pukeutuneen kaunottaren kanssa.
- Mitä? Kysyin kun en erottanut mitään, mistä olisi syytä hermostua. Joni vinkkasi vielä hieman sivummalle ja silloin näin itselleni harvinaisen tutun nuoren miehen istuvan melko lähellä meitä. Katseeni lukittautui tämän silmiin kuin noiduttuna. Hetken aikaa vain tuijottelimme toisiamme, kunnes Tommi nousi ylös ja lähti kävelemään lavaa kohti.
- Satu, Joni sanoi ja katsoi silmiini. – Satu, mennäänkö?
- Ei, sain vaan suustani ja jotenkin havahduin. – Mun täytyy saada raitista ilmaa.
Joni lähti kanssani kävelemään kohti ovia ja lopulta pääsimme ulos. Kävelin terassilla olevan kaiteen luokse ja nojasin siihen.
- Kaikki on ihan hyvin, Satu, kaikki on hyvin.
- Mitä sä teet? Joni keskeytti itseni psyykkaamisen ja halasi minua lujasti takaapäin.
- Mennään takasin, sanoin ja tartuin Jonin käteen, raahaten tämän takaisin baarin tunkkaiseen ilmaan.
Baaritiskillä muu seurueemme norkoili vieläkin ja kaikki olivat edelleen tolpillaan.
- Satu, tiesitkö että kuu on oikeasti punainen? Joonas tuli kysymään minulta ja tapitti silmiini ruskeilla silmillään. Jos Joonaksella oli joskus ollut pilkettä silmässään, niin enää ei ollut siitä tietoakaan. Joonaksen silmät olivat niin tyhjät, että olisin voinut vannoa tämän olevan sokea.
- Älä tuu meidän lähelle, Joni sanoi ja veti minut pois miehen luota. – Ehkä meidän olisi parempi lähteä nyt. Myönsin olevani hieman väsynyt ja painauduin aivan Jonin kylkeen kiinni.
- Onko polvi vielä kipee? Joni kysyi kun olimme kotini ulko-ovella, siis koti kotini.
- Ei pahasti, sanoin ja hymyilin miehelle kuin naantalin aurinko. Joni antoi minulla pitkän viivyttelevän suudelman, ennen kuin menin sisälle. Jostain syystä minulle ei tullut mieleenikään pyytä miestä yöteelle, vaan lähdimme molemmat omiin koteihimme.
Seuraava aamu oli taatusti vaikein pitkään aikaan. Minulla olivat kaikki lihakset jumissa, päätä särki hieman ja polvi oli kipeämpi kuin aikoihin. Jotenkin sain kammettua itseni istumaan ja siitä pikkuhiljaa seisomaan. Yritin välttää laskemasta painoa ollenkaan polvelleni, vaan vaapuin kuin jonkinlainen mutaatio pitkin huonettani ja yritin kerätä vaatteitani matkaan. Jotenkin sain laitettua vaatteet päälleni ja sain jopa käytyä vessassakin melko helposti, mutta nyt kun seisoin portaiden yläpuolella, niin minua alkoi hieman pelottamaan. Talomme portaat yläkertaan eivät kuitenkaan olleet kauhean loivat, vaan melko jyrkät ja mutkikkaat.
- Onko polvi kipee? Kuulin veljeni äänen takaani ja hypähdin säikähdyksestä. Jaakko naureskeli takanani ja nojaili seinään. – Sun ritaris on kyllä jo tulossa.
- Mitä? Kysyin kun en ensin unisilla aivoillani tajunnut mitä veli selitti. Kun Jaakko sitten kertoi Jonin ja Annan olevan matkalla meille, niin tajusin asian. Nyökkäilin vain ja lähdin ontumaan rappusia alas. Keksin hyvän tekniikan; istuin kaiteen päälle ja laskin siitä hiljalleen alas, etten lentäisi mutkissa seinään.
- Aika hyvä, Jaakko naureskeli kun tömisteli itsekin alas portaita ja juoksi ennen minua keittiöön.
- Tänään on ne juhlat, Jaakko myhäili ja vilkuili minua, syytä en taaskaan tiennyt. Miehet alkoivat vähitellen olemaan mielestäni aina vain oudompi laji ihmiskunnassa.
- Niin on. Tuleeko Anna sun kanssa? Kysyin vihjaillen ja sain osakseni hämmästyneen katseen ja todella ihmeellisen äänen joka muistutti etäisesti sanaa: ”mitäh”. Toistin kysymyksen, mutta Jaakko keskeytti sen jo puolivälissä.
- Miksi ihmeessä? Eihän se edes tykkää musta, Jaakko älähti ja sai minut hakkaamaan päätäni seinään.
- Te miehet ootte tyhmiä, TYHMIÄ! Kiljuin ja Jaakko katsoi paremmaksi vaihtoehdoksi poistua nopeasti paikalta, ennen kuin aloin luennoimaan kaikista miesten idioottimaisuuksista ja siitä kuinka me naiset, olimmekaan niin fiksuja ja yksinkertaisia olentoja. Itsekseni manaillen menin kaivamaan eteisen kaapista MSN linimenttiä ja läträsin sitä polveeni, sen jälkeen kaivoin puhtaan hevosen pintelin yhdestä lipaton laatikoista ja käärin sen polveni ympäri. Olin todennut, että se yleensä helpotti oloa huomattavasti.
Kun viimein pääsin kahvinkeittimelle asti, ovikello alkoi soimaan lakkaamatta.
- Jaakko, voitko? Huusin keittiöstä ja pian kuului äänekästä kiroamista ja Jaakon raskaat askeleet.
- Onko Satu kotona? Kuului Jonin ääni ja Jaakon epämääräinen vastaus.
- Täällähän se kaunotar on, kuului iloinen ääni keittiön ovelta juuri kun kaadoin itselleni kahvia.
- Moi vaan sullekin, sanoin takaisin ja kävin painamassa suukon miehen poskelle. Joni katsoi minua hetken tyrmistyneenä, kunnes meni itsekin ottamaan kahvia.
- Onko jalka kipee? Joni kysyi muka ohimennen ja kielsin asian. Joni kuitenkin katsoi minua ilmeellä, joka kertoi, ettei tämä oikein ottanut uskoakseen.
- Mennään ulos, sanoi ja kävelin edellä takapihallemme oleviin kolmeen aurinkotuoliin.
- Monelta ne juhlat on? Joni kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen. Kerroin niiden alkavan joskus kuuden aikoihin ja ensin oli muodollisemmat juhlat. Sinne tulivat kaikki seuramme jäsenet ja tallinomistajat ja jotain kaupungin esimiehiäkin. Joni huokaisi syvään ja kääntyi katsomaan minua.
- Käytkö sä tallilla ennen sitä?
- Ainiin joo… Kun mähän en oikein voi ratsastaa, niin..
- Mä en ainakaan mene, Joni sanoi kun arvasi ehdotukseni. Mulkaisin tätä hieman pettyneenä, mutta annoin kuitenkin asian olla.
- Joona ratsastaa, sanoin itselleni ääneen ja uppouduin lämpimään kesäpäivään. Istuimme Jonin kanssa tunnin verran auringossa, kunnes minun piti soittaa Joona ratsastamaan hevoseni, tai sitten ratsastaisin sen itse. Joona kuitenkin suostui heti liikuttamaan Robinin, jos suostuisin tanssimaan tämän kanssa ainakin yhden hitaan kappaleen. Suostuin nauraen.
- Mitä sä teet tänään? Joni kysyi ja katsoi minua odottavan näköisenä.
- Menen etsimään sen mekon illaksi, sanoin ja nousin seisomaan, venytellen raukeasti. Joni tuli perässäni sisälle ja kysyi saiko tulla mukaan ja minä vastasin myöntävästi nauraen. Sillä aikaa kun vaihdoin huoneessani vaatteita, niin Joni oli koneellani ja jutteli irkissä ystäviensä kanssa.
- Onko sulla hevosenpinteli koivessa? Joni kysyi ihmetellen, kun näki viritelmäni. Nyökkäsin nolona ja otin sen nopeasti pois.
- Laita se musta mekko, se on nätti sun päällä, Joni sanoi kun tuskailin vaatteitteni kanssa. Huokaisten kiskoin mekon päälleni ja meikkasin itseni nopeasti.
- Naisia joutuu aina odottamaan, Joni mutisi maaten sängylläni. Mulkaisin tätä pahasti peilin kautta ja tämä virnisti minulle ilkikurisesti.
- Älä sitten ala luennoimaan mitään miehistä tai meidän tavoista, Joni nauroi ennen kuin ennätin aloittamaan itselleni niin tutun aiheen. Irvistin miehelle ja nostin hiukseni ylös nutturalle.
- Miksi ihmeessä sä muuten haluat tulla mukaan kauppaan? Kysyin Jonilta ulko-ovellamme. Mies vain katsoi minuun silmiään pyöräyttäen ja nousi autoonsa kuljettajan paikalle. Tepsuttelin perässä matalakorkoisissa avokkaissani ja nousin nopeasti pelkääjän paikalle. Joni kääntyi hetken kuluttua katsomaan minua ja painoi huulensa omilleni. Jonin suudelma oli lämmin ja pehmeä, niin kuin elokuvissa, tai ei nyt aivan mutta melkein.
- Mihin mennään? Joni kysyi kun käänsi autonsa kohti keskustaa. – Mennään ensin sinne henkka – maukkaan, kun sinne kuitenkin haluat. Katsahdin miestä paheksuvasti, ihan niin kuin kuluttaisin suurimman osan elämästäni vaateliikkeissä.
- Mä olen makutuomari, Joni tokaisi ja nauroi makeasti päälle. Minun mielestä asiassa ei ollut mitään hauskuutta. Väänsin naamalleni kuitenkin väkinäisen hymyn.
- Toi on ihan nätti, Joni sanoi kun näytin tälle valkoista mekkoa, jota olin juuri sovittanut. Nyökkäsin hyväksyvästi. Otin valkoisen mekon ja lisäksi vielä ostin valkoiset aurinkolasit, päätin tehdä heräteostoksen.
- Mennäänkö jo? Joni kysyi kun olin maksanut ostokseni. Kohotin kysyvän katseeni tähän ja kohotin kulmiani hieman. – Toi oli varmaankin vitsi, sanoin ja jatkoin matkaani ulos liikkeestä. Joni seurasi kiltisti kannoillani ja oli hiljaa koko matkan autolle. Neuvoin Jonia ajamaan laukkujen erikoisliikkeeseen, nyt kun kerran olin keskustassa, niin aioin ottaa ilon irti kunnolla ja shoppailla.
- Taas uusi laukkuko? Joni kysyi huokaisten, mutta ajoi kuitenkin liikkeen eteen parkkipaikalle. Pussasin nopeasti miestä poskelle ja hymyilin tälle anteeksipyytävästi. – Haen yhden laukun ja sitten mennään, sanoin ja kipitin nopeasti liikkeeseen, josta ostin valkoisen melko suuren nahkaisen laukun itselleni.
- Viimein, Joni huudahti teatraalisesti kun istuin autossa ja olin saanut turvavyön kiinni. Mietin mitä tekisinkään tuolle miehelle, joka ei halunnut käydä ostoksilla kanssani, kiusaisin häntä paljon tänä iltana.
- Haluutko tulla mun luokse? Mies kysyi ja katsoi minua odottavasti. Hymyilin miehelle kuin naantalin aurinko, kun ymmärsin lopulta mitä hän olikaan kysynyt. Pudistin kuitenkin päätäni, mutta kiirehdin nopeasti jatkamaan: - Käykö jos tulisin vaikka tunnin päästä? Vaihtaisin vaatteet ensin ja söisin.
- Totta kai! Joni sanoi ja suuteli minua nopeasti, juuri kun liikennevalot muuttuivat vihreiksi. Taisimme molemmat hykerrellä tyytyväisinä.
- Tule sitten, Joni sanoi ja suuteli minua vielä kerran, ennen kuin astuin ulos autosta. Olimme istuneet autossa varmaan kymmenen minuuttia suukotellen ja halaillen toisiamme.
- Olikos kivaa? Kuului iloinen ja pirteä ääni heti kun pääsin sisälle asti. Katsoin yläkerran portaisiin ja näin ystäväni Annan.
- Kas, sä olet vieläkin täälä, sanoin ja katsoin samalla kelloa, se oli jo puoli kaksi.
- Joo, kun katsottiin Jaakon kanssa yksi elokuva, Anna sanoi naurahtaen ja venytteli raukeasti. – Siis, katottiin vaan se leffa, Anna lisäsi kun näki ilmeeni. Hymyilin vain tälle ja nyökyttelin reippaasti.
- Joojoo! Mä en sanonut mitään, nauroin ja kannoin kassit keittiöön. Anna tuli pian perässäni ja katsoi minua hieman pirullisesti. – Mä tiedän että sä olet sanonu Jaakolle jotain. Se pyysi mua sinne juhliin.
- Kiva, sanoin ja katsoin Annan ilmettä, joka kertoi naisen olevan todella tyytyväinen tämän hetken tilanteeseen.
- Ja sä tuut mun veljen kanssa, Anna nauroi kumarassa, en taaskaan ymmärtänyt mitä hauskaa tässä oli.
- Mun täytyy vaihtaa vaatteet, sanoin kun olin juonut lasin vettä. Huoneessani vaihdoin ylleni nopeasti vaaleat farkut ja topin. Eteisessä olevasta kenkäkaapista löysin vanhat ruskeat kenkäni.
- Mihin sä olet menossa? Jaakko kysyi takaani juuri ennen kuin pääsin ovesta ulos. Käännyin nopeasti kiljahtaen hieman, olin säikähtänyt veljeäni tosissaan.
- Jonille, hemmetti! Huohotin ja katsoin veljeni nauraviin silmiin. Huomasin niistä että tämä aikoi lohkaista pian jotain todella mahtavaa.
Jonilla istuimme sylikkäin sohvalla ja juttelimme siitä mitä juhlissa voisi tapahtua. Joni kehitteli päässään niin uskomattomia juttuja, että ne jopa voisivat pitää paikkansa.
- Mun täytyy mennä nyt, sanoin ja nousin pois Jonin sylistä. Mies tarttui kuitenkin minua kädestä kiinni ja kiskaisi takaisin syliinsä.
- Yksi kunnon pusu, Joni vaati ja sai haluamansa pusun. Jotenkin lähtöni Jonilta venyi ja venyi, lopulta minulle tuli kiire lähteä. Minun pitäisi olla ainakin puoli kuudelta valmiina, jotta ehtisin stressata tarpeeksi ennen Jonin saapumista.

16. Luku

Kello oli jo varttia vaille kuusi, kun olin vasta itse valmiina. Olin joutunut puhumaan Joonan kanssa, kun tämä kertoi miten hyvin Robin oli liikkunut, ja ihan huomaamatta kello oli kiirehtinyt tunnin verran eteenpäin. Lopulta olin kuitenkin saanut itseni valmiiksi, mutta nyt se stressaaminen jäi välistä.
- Joni tuli, äitini huusi alakerrasta. Kyllä äitinikin oli tulossa kyseiseen juhlaan, sillä isäni kuului kaupungin esimiehiin ja heidät kaikki oli kutsuttu sinne. Katsoin vielä viimeisen kerran peiliin ja omasta mielestäni en näyttänyt mitenkään edustuskelpoiselta, mutta hittoako sitten.
- Voitko tulla jo? Veljenikin älämöi alakerrassa, ilmeisesti olimme menossa samalla kyydillä. Laitoin vielä valkoiset ballerinat jalkaani ja sammutin viimein pöytälampun.
Katsoin kaikkien ilmeitä kun astelin rappusia alas. Joni jutteli Jaakon kanssa, selin minuun, mutta kun Jaakko näki minut, niin tämä hymyili hyväksyvästi. Jaakolle oli melko tärkeää, että pikkusisko näytti tyylikkäältä. Jaakollakin oli jo hieman vaikutusvaltaa jossain yhteisössä, jossa tämä kävi paasaamassa jostain maailmanmullistuksesta, tai jostain muusta mikä ei nyt niin paljoa itseäni kiinnostanut.
Jonikin käänsi katseensa minuun, kun huomasi muidenkin katsovan hänen taakseen. Jonin silmät pullistuivat hieman tämän päässä, mutta nopeasti tämä sai itsensä toimimaan.
- Polvi ei ole kipeä? Joni kysyi hymyillen minulta, kun ojensin tälle käteni. Mulkaisin miestä ja en voinut olla tuhahtamatta.
- Et sitten mitään muuta sanottavaa keksinyt, Joni katsahti minua säikähtäneenä ja mutisi anteeksi pyyntönsä. Ahtauduimme kaikki minun pieneen autoomme. Anna ja Jaakko menivät taakse istumaan ja Joni istui viereeni pelkääjän paikalle.
- Onko kauheen pitkä matka? Joni kysyi minulta ja hörppäsi hieman taskumatistaan ja tarjosi sitä sitten Jaakollekin.
- Ei kauheen, sanoin ja laitoin musiikkia hieman isommalle. Onneksi melko nopeasti pääsimme kylätalolle. Parkkeerasin auton melko kauas ja nousimme kaikki pois, minä laitoin ovet lukkoon. Jaakko ja Anna menivät jo edeltä ja minä tulin Jonin kanssa perässä käsikkäin.
- Sillä sun hevosella on sitten vissiin hypätty vähän enemmänkin? Joni uteli ja mietin, mitähän tuohonkin voisi sanoa; jättää sanomatta vai sanoa totuus?
- Joo, onhan sillä, totesin vain. Jos Joni halusi tietää enemmän niin saisi itse ottaa selvää. Joni katsoi minua odottavasti, mutta kun huomasi etten aio kertoa enempää, niin antoi asian olla. En todellakaan halunnut kertoa miehelle, että olin itsekin kuulunut estejoukkueeseen, mutta joutunut myöhemmin eroamaan siitä, kun ratsastin entisellä hevosellani kumoon. Sen jälkeen estejoukkue on halunnut minut takaisin siihen, välittämättä kestikö polvi vai ei. Olinhan minä aina joitain kertoja osallistunutkin estejoukkueen kanssa kilpailuihin ja yksi vuosi oli ollut seurojen välinen finaali, painostuksesta olin mennyt hyppäämään korkeinta mahdollista luokkaa ja silloin polvi petti. Koska en kuulunut virallisesti seuran estejoukkueeseen, niin vakuutusta minulla ei ollut, siis mitään korvauksia ei tullut rikkinäisestä polvesta tai murtuneesta kylkiluusta. Sen jälkeen estejoukkue on pelännyt minun nostavan jonkinlaisen kanteen, vaikken edes tiedä että voiko sellaista noin vain nostaa. Sitä paitsi omaa tyhmyyttäni oli suurin osa vammoista, en olisi saanut suostua siihen.
Joni aukaisi minulle herrasmiesmäisesti suuren, puisen ulko-oven ja päästi minut edellään sisälle. Kaikki hymyilivät meille aurinkoisesti ja tervehtivät iloisesti. Joni ilmestyi aivan kiinni minuun ja tarttui kädestäni kiinni. Puristin sitä lujasti ja lähdin johdattamaan miestä kohti suurempaa salia, missä olivat katetut pöydät. Puoli seitsemältä oli perinteinen tervetuliaskahvi ja sitten tuli maljannosto. Sen jälkeen ihmiset saivat seurustella toistensa kanssa ja kahdeksalta oli vuosipalkintojen jakaminen. Ainakin niin se oli edellisinä vuosina mennyt.
- Mihin nyt? Joni kysyi minulta kuiskaten ja kietoi kätensä vyötäröni ympäri. Hymyilin tälle ja viittosin pöytään päin, missä isäni ja äitini juttelivat tuttujensa kanssa.
- Voi Satu! Oletpa nättinä, vieras sanoi ja esitteli itsensä Petra Salmeksi, isäni työystäväksi. Kättelin naista ystävällisesti ja esittelin tälle Jonin.
- Seurustelettekos te, vai? Petra kysyi ja katsoi meitä kumpaakin vuorotellen. Olimme kumpikin hiljaa kunnes Joni aukaisi ensimmäistä kertaa suunsa: - Kyllä, rouva Salmi.
- Oi, sano Petraksi vain, Petra naureskeli ja kehui Jonia hyvin käyttäytyväksi herrasmieheksi ja kysyi oliko tämän vanhemmat täällä. Joni myönsi heidänkin tulevansa aivan kohta paikalle. Katsoin miestä yllättyneenä, en tiennyt hänen ja Annan muun perheen tulosta ollenkaan.
- Äiti on joku kaupunginjohtajan sihteeri, Joni sanoi ja istutti minut tuolille isäni viereen ja istui itse siihen viereen. Hetken kuluttu Anna ja Jaakkokin ilmestyivät pöytäämme istumaan.
- Mitenkäs Robin on liikkunut? Isä kysyi minulta ja katsoi minua silmillään, joihin syttyi tuttu kiilto. Isä tahtoi aina kehuskella tovereilleen suurella orillani, joka oli kaikin puolin menestymään tehty, isän sanojen mukaan.
- Ihan mukavasti. Jos yrittäisi sitä kenttää jossain välissä, sanoin ja Joni katsoi minua merkitsevästi, polvi.
- Entäs se sinun polvesi? Äiti vuorostaan kysyi huolestuneena ja oli vaikeaa arvata keneltä tämä oli kuullut kipeästä polvestani. Katsahdin nopeasti Jonia ja selitin äidilleni polven olevan ihan hyvässä kunnossa. Äiti huokaisi syvään ja kehoitti kuitenkin ottamaan rauhallisesti, polven takia.
- Kuules, Satu, Salmen Erkki taas kyseli niistä sinun kisoistasi. Milloin ajattelit mennä seuraaviin kisoihin? Isä kysyi ja katsoi minua ja Jonia merkitsevästi. Kyllä minä arvasin, että isä tiesi Jonin ratsastustaustasta. Katsoin äidistä isään ymmärtämättä, että mitenkä minun kilpailuni liittyivät Erkki Salmeen.
- En tiedä. Kilpailukalenteria ei todellakaan ole lyöty lukkoon, sanoin yhdentekevästi. Enhän minä ollut edes katsonut mitä kisoja tänä vuonna oli.
- No, eihän sillä ole kiirettä, isä lopulta sanoi ja tervehti samantien pöytäämme saapuneita ihmisiä; Jonin ja Annan vanhemmat olivat saapuneet.
- Äiti ja isä… Tässä on Satu Mallasvaara, tyttöystäväni, Joni esitteli minut virallisen kuuloisesti ja sain kummaltakin aikuiselta poskisuudelmat. Olin sitten tutustunutkin johonkin hienostoihmiseen.
Samaan syssyyn Annakin esitteli Jaakon heille poikaystävänään ja olin silloin tukehtua kahviini, joka oli juuri tarjoiltu.
Kun olimme juoneet kahvit ja rupatelleet tarpeeksi keskenämme, minä ja Joni lähdimme käymään ulkona. Ulkona oli vieläkin todella lämmintä ja tunsin itseni hieman nihkeäksi.
- Mun vanhemmat tykkäs susta, Joni sanoi ja suuteli minua suulle. Naurahdin.
- Joo, kyllähän ne ehti tutustumaan muhun puolessa tunnissa todella paljon. Varsinkin kun isä puhui koko ajan Annasta ja Jaakosta. Jonikin naurahti ja kiskaisi minut kainaloonsa.
- Kyllä ne ehtii tutustumaan suhun, Joni sanoi ja antoi minulle pitkän suudelman. – Siellä nostetaan maljoja, Joni kuitenkin sanoi ja irroittautui minusta nopeasti.
Tosiaan, sisällä kohotettiin maljaa tuleville kisoille ja ennen kaikkea tulevalle kesäkaudelle, joka lähinnä käsitti suurta rahan tuloa.
- Juodaan lisäksi malja seuramme menestyksekkäälle kouluratsastusjoukkueelle, joka viime vuonna voitti Suomenmestaruus hopeaa, kaupunginjohtaja Juhani Vääskä ylisti pienellä lavalla. – Ja kiitos siitä kuuluu joukkueen valmentajalle, Satu Mallasvaaralle.
Ihmiset kääntyivät katsomaan minua ja onnittelivat minua syvästi. Joni suuteli minua onnittelevasti kaikkien keskellä. Kiitin kaikkia ääneti ja painuin tiukasti Jonin kainaloon.
- Haluaisimme antaa sinulle pienen lahjan. Satu Mallasvaara, tulisitko tänne, Juhani puhui ja minä kävelin reippaasti lavalle ja kiitin kaikkia matkan varrella olevia onnittelijoita. Lavalla sain Juhanilta lujan halauksen ja poskisuudelmat. Lisäksi minulle annettiin suuri kukkapuska käteen ja suuri kirjekuori. Kiitin Juhania vielä kerran ja poistuin lavalta.
- Onneksi olkoon! Erkki Salmi tuli onnittelemaan minua vaimonsa Petran kanssa. Hymyilin heillekin nätisti ja lähdin hetken kuluttua kävelemään yläkertaan nuorten tiloihin, missä oli aivan ihanan hiljaista.
Kauaa en kuitenkaan saanut olla yksin, kun Jaakko ilmestyi ovesta sisään ja nojasi biljärdipöytään, joka oli sijoitettu keskelle huonetta, heti kattovalaisimen alapuolelle.
- Onneksi olkoon, Jaakko sanoi hiljaa ja löysäsi kravattiaan. Kiitin tätäkin ja haukottelin makeasti. Veljeni katsoi minua päätään kallistaen ja naurahti sitten.
- Ollaan mekin seurapiiri-ihmisiä – paetaan heti hetken tullen, Jaakko sanoi ja tunsin samantien piston itsessäni. En kuitenkaan jaksanut aivan heti mennä takaisin alas, vaan istuin siinä vielä hetken.
- Missäs sä olet ollut? Joni kysyi minulta iloisesti naureskellen kun viimein astelin rappuset takaisin alas.
- Tuolla vain, hymähdin ja suukottelin tätä poskelle. – Mitäs sä olet ottanut?
- Ai, tämä? Tämä on jotain viskiä, Joni sanoi ja antoi minullekin maistiaisen tästä ja se juoma sai minut irvistämään samantien.
- Miesten juomaa, Joni myhäili ja sai pian kyynärpääni kylkeensä. – Monelta me mennään baariin?
- Kukaan ei ole puhunut baarista mitään, sanoin hymyillen pirullisesti. Joni pysäytti minut ja yritti ilmeisesti lukea ajatuksiani silmistä.
- Kukaan ei todellakaan ole puhunut mitään baarista, sanoin nauraen miehen ilmeelle, joka oli niin tyrmistynyt, kuin vain voi olla.
- Missäs sitten? Joni sai kysyttyä ja vinkkasin yläkertaan, joka sai Jonin yskähtelemään hieman.
- Oikeesti, mä ainakin olen menossa baariin. Noista muista mä en sitten tiedä. Paitsi Joonalle lupasin yhden hitaan, sanoin ja lähdin kävelemään kohti tarjoilupöytää. Joni seurasi kuuliaisesti perässäni, niin kuin vahtikoira.
- Joonalle? Kukas hitto se on? Joni kyseli ja kulki vierelläni.
- Se jätkä joka liikutti mun hevosen tänään, sanoin ja nojasin pienen hetken Jonin olkapäähän.
- Jaa, se! Mä tunnenkin sen niiltä hevosajoilta, Joni sanoi ja kertoi tahtovansa puhua tämän kanssa. Nyökkäilin vieressä ja join hieman kuohuviiniä.
- Mennäänkö me kohta? Äijät alkaa olla hyvässä kuosissa, Anna tuli sanomaan minulle juuri ennen kuin hänen ja Jonin isä tuli pyytämään minua tanssimaan, hieman horjahdellen. Kieltäydyin ystävällisesti kutsusta ja Joni saapui pelastamaan minut isänsä käsistä.
- Pidä huolta tuosta kukkasesta, poika! Tämän isä vielä huudahti ennen kuin lähti takaisin pöytäänsä istumaan. Päitämme pyöritellen katosimme suureen eteiseen, josta löysimme kaikki takkimme.
- Tuutteko te baariin? Kysyin Jaakolta ja Annalta, johon he molemmat vastasivat myöntävästi. Ahtauduimme kaikki pieneen autooni, jota Anna saikin tällä kertaa ajaa, koska oli ainoa joka ei ollut ottanut mitään.
- Mihin mä ajan kaikki? Anna kysyi ja katsoi taustapeilin kautta minua. Mietin hetken, ennen kuin osasin vastata yhtään mitään.
- No aja mut mun omalla kämpälle ja Joni menee varmaan omallensa, katsoin kysyvästi mieheen, joka nyökkäsi myöntävästi, - Ja sinä ja Jaakko meette minne nyt menettekään.
- Mä tulen sinne sitten kun kerkiän, sanoin ja suutelin vielä Jonia. – Ei se noin paljoa imuutellut edes Sallan kanssa, kuulin Annan mutinan ja olin hyvin tyytyväinen.
Onneksi asunnoltani ei ollut pitkä matka Bar46, mihin olimme sopineet tapaamisen. Ihmeekseni löysinkin kaikki tuttuni samasta pöydästä, melko reunasta. Jo matkalla sinne sain monta tanssitarjousta osakseni. Istuin pöytään Jonin ja Joonan väliin ja sain osakseni paheksuvia katseita kummankin miehen suunnalta.
- Sori… sanoin ja nousin ylös vaihtaakseni paikkaa jonkun muun kanssa.
- Älä mene, jää siihen, Joni tarttui minua kädestä kiinni ja kiskoi minut takaisin istumaan siihen kahden miehen väliin.
- Satu, kiva nähdä! Kuulin kimeän huudon takaani. Katsoin taakseni vain nähdäkseni Lindan, nuoren naisen joka opiskellut kanssani samaan aikaan peruskoulussa. Moikkasin takaisin ja vaihdoimme siinä nopeasti kuulumiset. Kun Linda lähti, niin Niko ja Atte saapuivat molemmat pöytäämme.
- Olet sitten vaihtanut ne minihameet farkkuihin, Niko kettuili viime vuosista ja virnistin tälle vain takaisin.
- Joni ei edes huomannu, sanoin Nikolle ja tämä kohautti vain olkiaan. – Ei sekään kaikkea huomaa. Varsinkaan kun puhuu Joonan kanssa.
- Kuinka niin? Oliko ne sitten hyviäkin tuttuja? En voinut olla utelematta ja Niko katsahtikin minuun jotenkin omituisesti. Mieleeni tuli, että mitähän Jonikin tykkäsi kun utelin tämän ystävyyssuhteista.
- Siis joo. Joonahan on Sallan serkku, niin sitä kautta tavallaan on hyvätkin ystävät, Niko sanoi ja katsoi Jonia ja Joonaa hieman arvioivalla katseella. – Sitten myöhemmin niitten kilpailujen kautta. Ja varmaan niillä oli jotain kilpailuakin kun molemmat oli suhun ihan in lööööw, Niko selitti ja tästä huomasi että oli ottanut jo enemmänkin, muuten tämä ei olisi ikinä puhunut kaverinsa asioista näin paljoa.
- Mutta Joni voitti ja Joona ei aio tulla väliin, Niko sanoi ja taputti minua kädelle, joka oli pöydällä. Katsoin miestä ihmeissäni, mutta tämä kääntyi juttelemaan Aten kanssa jostain autotapahtumasta.
- Joni, sanoin ja käännyin mieheen päin, muttei tämä mitään kuullut.
- Joni, sanoin kovemmalla äänellä ja tökin tätä kylkeen. Nyt sainkin herätettyä miehen huomion.
- No? Joni älähti ja hieroi kylkeänsä. – Onko tylsää? Nyökkäilin ponnekkaasti ja Joni kaappasi minut syliinsä istumaan ja vaihdoimme siinä muutaman suudelman.
- Siis hä? Sulla ei ole minihametta! Joni huudahti ja silitteli reittäni. Pudistelin päätäni nauraen ja suutelin miestä uudelleen ja kietouduin tiukemmin tähän kiinni.
- Noniin, lopettakaa limojen vaihtaminen ja juokaa noi pois, Anna sanoi ja osoitti jostain tulleita laseja, joita oli varmaan tusina siinä. Katsoimme niitä Jonin kanssa ymmärtämättä mitään.
- Mistä ne tuli? Kysyin kuitenkin ensimmäisenä ja Anna osoitti lavaa kohti. Käännyimme molemmat katsomaan ja näimmekin suuren seurueen, jotka kohottivat meille lasejaan.
- Ketä noi on? Joni kysyi ja painoi huulensa niskaani.
- Kilpakentiltä tuttua porukkaa, naurahdin kun tunnistin monet kilpailijani. Kohotimme Jonin kanssa heille lasejamme ja joimme aimo kulaukset, jonka jälkeen Anna sai taas vaikeroida ’limojen vaihtamisestani’ hänen veljensä kanssa.

17. Luku

Olin jo aika humalassa siinä vaiheessa kun viimein pääsin tanssimaan Joonan kanssa niitä hitaita, eikä Joonakaan ollut mitenkään selvänä. Molemmat menimme hoiperrellen tanssilattialle ja kietouduimme toisiimme kiinni. Minun käteni Joonan niskan takana nojasin tämän olkapäähän ja en välittänyt kun Joona laski kätensä lantioni kaarelle. Naureskelimme siinä sitten kun huojuimme toisiimme nojaillen. Minulta sammuminen ei todellakaan ollut kaukana, ellei pian tapahtuisi jotain mikä laittaisi vipinää kinttuihin.
- Saisinko lainata? Kuulin tutun äänen takaani ja Joona luovutti minut hieman vastahakoisesti luoksemme ilmestyneelle Joonakselle. Joonas kiskaisi minut aivan lähellensä ja laittoi kätensä säädyllisesti keskiselkäni tienoille.
- Onko kivaa? Joonas kysyi ja huomasin tämänkin olevan hieman enemmän humalassa kuin miltä tämä oli vaikuttanut.
- Joo, kuule ihan hemmetin mukavaa! Et kuule uskokaan, Jonikin oli mun kanssa vaatekaupassa tänään ja mä näin siellä aivan hemmetin pienen hyttysen. Ihmettelin sitä aika viiituun kauan ja sitte.. Tai no, en mä oikeen tiiä, hihitin Joonaksen olkapäätä vasten ja mietin mitä selitin.
- Joo, sä olet kännissä, Joonas nauroi ja selitti kuinka Niko olikin sanonut juomistahdistani. Katsoin nopeasti pöytäämme kohden ja Niko selitti sieläkin koko ajan jotain.
- Haluaiskohan Joni tanssia? Mietin ääneen ja Joonas kehoitti kokeilemaan. Joni tulikin tanssimaan kanssani, mutta oli jotenkin kauhean poissaoleva koko ajan.
- Mikä nyt? Kysyin mieheltä kun lopetimme tanssin. Joni katsoi minua kulmat hieman kurtussa ja huokaisi. – Sä olet tanssinu vaikka kenen kanssa hitaita, paistsi mun.
- Ehkä siksi että sä et ole pyytänyt, sanoin nauraen ja pussasin tätä huulille nopeasti. Joni kohautti harteitaan ja kysyi voiko mennä katsomaan tuttujansa. Kehoitin tätä menemään ja niinpä sain mennä yksinäisenä istumaan pöytäämme, jossa Anna ja Jaakko juttelivat Nikon kanssa ja Joona ja Henkka keskustelivat Mooren liikutuksesta.
Jossain välissä Jaakko alkoi tarjoamaan minulle paukkuja ja otimme kisaa kumpi saa juotua minuutissa enemmän. Ylitin itseni ja sainkin juotua enemmän kuin veljeni, mistä sain paljon kehuja. Virnuilimme veljeni kanssa toisillemme ja kun Jaakko sitten lähti juttelemaan erään ystävänsä kanssa, päätimme minä ja Anna lähteä juttelemaan ulos.
Kävelimme Annan kanssa ulkona keskellä tietä ja hoilasimme jotain vanhaa iskelmäkappaletta.
- Käydäänkö rannalla? Kysyin ja Anna innostuikin ajatuksesta niin että päätti soittaa Nikon ja Jaakonkin mukaan. Juttelimme Annan kanssa veljistämme koko matkan ajan ja lopulta tulimme siihen tulokseen, että kavereiden isoveljet olivat laatulihaa.
- Mehän ollaan oikein yhtä suurta perhettä, Anna nauroi rantahiekalla istuen ja minä kahlasin lämpimässä matalikossa, liottaen varpaitani sielä. Naureskelimme vielä hetken, ennen kuin kuulimme miesten hoilaamisen. Niko, Atte, Jaakko ja suuri joukko muitakin miehiä hoilasi Boten Annaa, Luoja tietää mistä kappale iskeytynyt heidän päähänsä. Katsoimme Annan kanssa ensin toisiamme ja sitten molempien katseet kääntyivät miesjoukkoon.
- Mitäs naiset? Niko huusi jo kaukaa ja joi suuren kulauksen pullostaan.
- Mitäs tässä, vastasin ja sain Nikon juoksemaan minua kohti. – BANNNZAI! Niko huusi samalla kun hyppäsi syliini vedessä, saaden minutkin kaatumaan selälleni. Pyristelin nopeasti ylös ja olin kiitollinen, että puhelimeni oli laukussani.
- Todella aikuismaista, mutisin ja Niko tuli halaamaan minua pyydellen anteeksi kovasti. Lepyin miehelle nopeasti ja halasin tätä takaisin.
- Pitäiskö mennä johonkin muuhun baariin? Atte kysyi ja katsoi meitä kaikkia vuorollaan. Minä innostuin ensimmäisenä, tartuttaen sen kaikkiin muihinkin.
- Mihin mennään? Jaakko kysyi ja käänsi katseensa ensimmäisenä minuun.
- Pikemminkin, millä me mennään? Mä en ainakaan kävele enää keskustaan asti, tuhahdin närkästyneenä, vaikkei keskustaan ollut oikeasti edes kilometrin matkaa.
- Autolla, Anna sanoi niin kuin se olisi itsestään selvää.
- Niin niin, mutta kenen? Kysyin saman kysymyksen eri tavalla ja Anna kohautti harteitaan.
- Hanki meille kuski, Jaakkokin sanoi ja loi minuun anovia katseita.
Lopulta kuskin hankkimiseen meni vain viisitoista minuuttia, sain kuskin ensimmäisellä soitolla, mutta puhelimen etsimiseen meni aikaa, kun en edes tiennyt mihin olin jättänyt laukkuni. Olin saanut soitettua serkkuni Jarkon kuskiksi. Jarkko kuitenkin ajeli kylällä vaikka kuinka kauan.
- Mennään Bar46 ’n kautta, mä käyn pyytään Jonin mukaan, sanoin hieman hihittäen taas. Nousin nopeasti autosta ja Niko sanoi tulevansa mukaan. Baarissa oli täysi tungos menossa ja etsin katseellani Jonia ja pian löysin tämän ja Lindan tanssimasta hitaita varsin läheisistä tunnelmista. Katselin hetken sivulleni ja näin Tomminkin istuskelevan pöydässä, tämä oli huomannut jo minut. Tommi virnisti ivallisesti ja kohotti tuoppiaan minulle. Nyökkäsin päälläni takaisin ja käänsin katseeni taas Joniin, joka liikutteli suutaan hyvin tottuneesti Lindan kaulalla. Hetken seisoimme siinä Nikon kanssa, kunnes Joni katsoi minua suoraan silmiin vähän aikaa, ennen kuin mies ilmeisesti tajusi ketkä ovat hänen edessään.
- Shatuuu, tämä alkoi mongertamaan, mutten jaksanut jäädä kuuntelemaan sen enempää, Niko raahasi minut pois tilanteesta ja vei minut autolle.
- Tuleeko se? Anna kysyi ihmeissään autossa kun olimme palanneet tyhjin käsin takaisin autoon.
- Ei se tule, sillä oli kiire, sanoin vain ja katsoin ikkunasta ulos. – Saanko tulla eteen istumaan?
- Tule toki, Jarkko sanoi ja katsoi minua taustapeilin kautta.
- Miksi Joni ei tullut? Anna kysyi kun kohtasimme ulkona vaihtaessamme paikkoja.
- Se petti mua Lindan kanssa, sanoin ja nousin takaisin autoon. Anna oli hetken aivan hiljaa autossa, kunnes alkoi isoon ääneen mäkättää veljestään ja pyysi minulta anteeksi veljensä tekoja.
Kun pääsimme kunnolla vauhtiin, niin tuntui, ettei meitä voinut pysäyttää mikään! Lauloimme musiikin tahdissa autossa ja joimme omia juomiamme, mitkä olimme hakeneet asunnostani.
Olimme kaikki taas enemmän kuin vähemmän humalassa, kun Niko sai ajatuksen karaokebaarista, joka sijaitse lähellä meidän vanhempiemme taloa. Päätimme mennä sinne, jotta voisimme yöpyä sitten koti kotona.
- Pitäisköhän mun laulaa Annalle balladi? Jaakko mietti ääneen ja katsoi minua kysyvästi. Kohautin olkiani ja haukottelin pitkään, minua alkoi jo väsyttää. Istuin suurin piirtein keskivaiheilla baarissa ja join siideriäni lasista. En saanut Jonia millään mielestäni pois, enkä kyllä Tommiakaan. Mitä hemmettiä se teki täällä? Eikös Tommin pitänyt olla vankilassa? Ottaisin siitä heti huomenna selvää.
Veljeni oli lopulta päätynyt laulamaan Annalle tunteikkaan balladin ja sai tällä teollaan ystäväni kyynelehtimään. Itse istuin pöydässä aivan hiljaa ja mietin vain miten elämä voi olla niin surkeaa. Tiesin itsekin vajoavani itsesääliin, mutta tällä kertaa en välittänyt siitä ollenkaan, vaan annoin itseni vajota niin alas kuin vain pystyisin.
- Satu, menetkö laulamaan? Jaakko kysyi ja havahduin vasta siihen kun Anna kertoi Jonin saapuneen paikalle Sallan ja Tommin kassa. Käännyin vaistomaisesti katsomaan taakseni ja kohotin heille lasiani, saaden nopean vastauksen kaikilta.
- Menetkö? Jaakko kysyi ja katsoi minua vaativasti. Nyökkäsin nopeasti ja nousin seisomaan, huomatakseni vain että humalatila oli laskemassa, enkä enää edes tuntevani olevani humalassa.
- Tai siis en mene, sanoin ja lähdin kävelemään kohti ulko-ovea, poistuen koko paikasta.
- Mihin sä oikein olet menossa? Joni juoksi perääni ja pysäytti minut nopeasti.
- Kotiin, sanoin ja katsoin miestä tiukasti silmiin. – Mua väsyttää, voitko päästää irti?
- Okei, Joni sanoi ja päästi irti kädestäni. Hieroin hetken rannettani ja katsoin punaista jälkeä siinä, miehen ote oli ollut todella tiukka. En kuitenkaan pystynyt enää lähtemään tilanteesta pois, aika oli tavallaan pysähtynyt kun katsoimme toisiamme.
- Anteeksi, Joni sanoi hiljaa ja katsoi minua silmiin. – Mä olen oikeasti todella pahoillani, mä en tiedä mikä muhun meni. Mä rakastan sua, älä jätä mua. Mä oikeesti haluan…

Lähettäjä: [[suvie 
Päivämäärä:   10.2.09 20:28:43

- Puhutaan huomenna, sanoin nopeasti miehen vuodatuksen väliin ja käänsin selkäni miehelle. Matkalla kotiin, siis ihan kotiin kotiin, tunsin kuinka kyyneleet valuivat pitkin poskiani.
Aamulla heräsin jumalattomaan päänsärkyyn. Käänsin vain murahtaen kylkeäni ja kiskoin peiton paremmin päälleni. Äkkiä muistin eilisillan tapahtumat; Jonin Lindan kanssa, Tommin baarissa ja Jonin rakkaudentunnustukset. En kuitenkaan ollut varma totuudesta, tarvitsin jonkun joka vakuuttaisi minun nähneen unta.
- Jaakko, mutisin itsekseni ja aukaisin silmät varovasti. Sain itseni kuitenkin tsempattua ylös sängystä ja painuinkin suoraan suihkuun. En tiedä kauanko sielä suihkussa vietin aikaa, mutta lopulta vesi alkoi viilenemään pikkuhiljaa.
- Satu! Pois sieltä! Jaakko huusi oven takaa ja hakkasi seinää kuin mielipuoli. Itsekseni kiroillen nousin suihkusta ja vedin kylpytakin päälleni.
- Lopultakin, Jaakko huokaisi ja ryntäsi vessaan oksentamaan. Olin juuri menossa takaisin huoneeseeni, sänky mielessäni, kun ovikello alkoi soida. Kiedoin kylpytakkia paremmin päälleni ja kipitin alakertaan aukaisemaan ovea. Jos olisin tiennyt kuka sielä oli, en olisi mennyt aukaisemaan ovea pelkässä kylpytakissani.
- Terve, sanoin varovaisesti oven takana seisovalle miehelle. Tunsin tutun katseen paljailla säärilläni ja peräännyin ovelta pari askelta. Tommi seisoi siinä rennosti oveen nojaten, kuten moneen kertaan aiemminkin.
- Moi, voinko tulla sisään? Tommi kysyi ja työntyi samantien ohitseni sisälle. Seisoin hetken siinä paikoillani, ennen kuin älysin mennä miehen perässä sisälle.
- Missäs Jaakko on? Tommi kysyi ja istui olohuoneen sohvalle katsomaan telkkaria.
- Mitä @!#$ä sä oikein teet täällä? Kysyin kun sain puhekykyni takaisin. Aloin pikkuhiljaa hiiltymään.
- Mut kutsuttiin, Tommi sanoi ja hymyili minulle itserakasta hymyä. En enää tuntenut tuota ihmistä; ensirakkauteni oli muuttunut huumediileriksi, itserakkaaksi, limaiseksi pahoinpitelijäksi.
- Kuka sut muka olis kutsunu meidän kotiin? Kysyin ja aloin pikkuhiljaa korottamaan ääntäni. – Vittuu, mä hankin sulle jonkun @!#$ lähestymiskiellon.
- Sä kielit sille kytälle meistä kaiken, Tommi sanoi rauhallisesti ja nousi sohvalta seisomaan, katse koko ajan minussa. – Sä et tiedäkään millaseen kuseen sä ittes saatoit.
- Haista paska ja painu helvettiin mun kodista, sihisin raivon vallassa.
- Tää on myöskin sun vanhempies ja Jaakon hima, Tommi kuiskasi hymyillen. Naamani taisi hieman venähtää, kun Tommi alkoi hymyillä minulle voitonriemuisena.
- ULOS! Huusin päin Tommin naamaa, mutta sain vain hätääntyneen äitini kimppuuni.
- Satu nyt lopeta! Minun vierailleni sinä et ala huutamaan, äiti sätti ja minä vain auoin suutani kuin kala kuivalla maalla.
- Hä? Sanoin hetken kuluttua.
- Mene pukeutumaan ettet anna huonoa kuvaa vierailleni, äiti sanoi ja töni minua portaita kohti.
- Mahtoi muuten Jonilla olla eilen hauskaa sen Lindan kanssa? Tommi kuiskasi nauraen kun äiti oli poistunut keittiöön.
- Siis mitä? Kysyin kun en ollut uskoa korviani.
- Linda järjestettiin iskemään Joni, ettet sä ois menny sen kanssa mihinkään. Muista.. mikään ei ole miltä aluksi näyttää, Tommi kuiskasi korvaani pelottavalla äänellä.

18. Luku

- Susta on tullu ihan vainoharhainen, Anna sanoi minulle kun valittelin tällekin surkeaa elämääni. – Se jätkähän vaan haluaa pelotella sua!
- Mutta…
- Ei muttia, nyt nautitaan, Anna nauroi ja kääntyi pyyhkeellään selälleen. Olimme rannalla ottamassa rusketusta kalpeisiin ihoihimme. Ensin minun piti tulla vain Annan kanssa, mutta jotenkin Niko ja Jonikin tarttuivat mukaan ja Jaakko tietysti. Oli kulunut jo viikko siitä kun Tommi oli käynyt meillä kotona ja juhannuksenakin olin koko ajan pelännyt että joku yrittää tappaa minut. Jonin kanssa olimme selvittäneet välimme lopullisesti ja olimme taas yhdessä. Jaakko ja Annakin olivat juhannuksena kertoneet koko jengille seurustelevansa. Olin odottanut Nikolta jonkinlaista tunteenpurkausta, mutta poika oli todella tyyni ja jatkoi vain juomistansa. Tommista en onneksi ollut kuullut mitään sen jälkeen kun tämä oli käynyt meillä.
- Niin, sun täytyy nauttia, Joni sanoi ja kiersi kätensä ympärilleni.
- No just, nauti mun veljen kosketuksesta, Anna nauroi ja käänsi päänsä Jaakkoon päin.
- Niinpä niin, mutisin ja käänsin päätäni Joniin päin nähdäkseni tämän nauravat silmät.
- Eikö sitä Tommia muka saada enää sinne linnaan? Joni kysyi minulta hiljaa, niin etteivät muut kuulleet.
- Ei. Todisteet puuttuu. Mun sana ei riitä kahta jätkää vastaan. Korkeintaan se sais vaaan syytteen pahoinpitelystä, sanoin hiljaa ja tutkin katseellani Jonin kasvoja.
- Pitäisköhän meidän mennä uimaan? Joni kysyi ja silitti poskeani höyhenen kevyesti. Nyökkäsin vain ja aloin nousta hitaasti istumaan, olin maannut niin oudossa asennossa pyyhkeeni päällä, että lihakseni olivat jumittuneet totaalisesti.
- Mihin te ootte menossa? Anna kysyi kun oli päässyt irti veljeni syleilystä.
- Uimaan. Tai ainakin yritetään, naurahdin ja otin varovaisen askeleen kohti järveä. Hiljaa manaten jatkoin vaivalloista matkaani veteen. En ollut tiennytkään että lihakset voivat kipeytyä noin lyhyessä ajassa noin paljon.
- Lihakset jumissa? Joni kysyi kun saavutin tämän vedenrajassa, tai siis Joni oli jäänyt odottamaan minua siihen. Nyökkäsin vain hiljaa ja yritin venytellä siinä hieman ja lihasjännitykset antoivat edes hiukan periksi, niin että pystyin kävelemään edes jotenkin normaalin näköisenä.
Vesi oli ihanan viileää kuumaa ihoani vasten. Vaikka yleensä en pidäkään uimisesta, niin nyt nautin siitä koko sielullani.
- Mennäänkö illalla syömään jonnekin? Joni kysyi kun halailimme vedessä. Ynähdin myöntävästi ja painoin huuleni kevyesti Jonin poskelle. Hetken kuluttua tunsin Jonin hampaat kaulallani ja ne painautuivat ihooni. Yritin päästä pois Jonin otteesta, mutta tämän hampaat olivat tarrautuneet kaulani ihoon kiinni ja oli huomattavasti kivuttomampaa olla vain paikoillaan.
- Et viittis pureskella mua, sihahdin kun mies sai hampaansa irti minusta.
- Aika karsee jälki tuli, Joni mutisi ja siveli kaulaani.
- Ai hemmetti, parahdin kun Jonin sormet osuivat kaulani iholle, minua ei ikinä ollut sattunut näin paljoa, kun joku tarttuu kaulaani kiinni.
- Sori, Joni sanoi ja jäi vielä katsomaan kaulaani. – Sun kannattaa alkaa käyttään jotain huivia.
- Niin paha? Kysyin ja katsoin Jonia silmiin kuin hakeakseni niistä vastausta.
- Tosi paha.
- Kiitos, sanoin ja halasin taas miestä, toivottavasti en tulisi rakastumaan Joniin.
- Mä tykkään susta, Joni kuiskasi korvaani ja sai hymyn tulemaan huulilleni. Suutelin poikaystävääni nopeasti ja lähdin vetämään tätä kohti pyyhkeitämme.
- Ei vitura, mikä jälki sulla on kaulassa! Anna huusi ja sai minut paiskaamaan kämmeneni kaulalle, mikä oli aivan väärä teko. Vaikeroin kivusta, kun käteni oli osunut puremakohtaan ja melkein vedet alkoi valumaan silmistäni, niin paljon se sattui.
- Anteeks, Joni sanoi ja äänestä kuulsi häpeä. Yritin mutista jotain ’ei se haittaa’ tapaista, mutten ilmeisesti onnistunut siinä, koska kaikki käänsivät ihmettelevän katseensa minuun. Minä pakenin katseita Jonin kainaloon.
Olimme menneet Jonin kanssa minun kaksiooni katsomaan elokuvaa. Joni oli tehtaillut meille naposteltavaa jääkaapin aineksista, sillä aikaa kun valitsin meille elokuvaa.
- Jos tämä? Näytin Jonille Kauna 2 ’n kansia, Joni älähti jotain epämääräistä, käsitin sen kieltäväksi.
- Et vissiin halua kattoo mitään kauhua vai? Kysyin kun Joni oli tyrmännyt kaikki kauhuelokuvat mitä minulla vain sattui olemaan.
- Jos vaikka katottaisiin jotain kaunista ja herkkää? Joni sanoi ja katsoi minua hetken silmiin. Katsoin takaisin ja epäilisin että suuni oli jäänyt hämmästyneisyydestään auki.
- Okei, pihahdin kuitenkin ja johdatin Jonin makuuhuoneeseeni.
- Mä menen suihkuun, valitse elokuva sillä aikaa. Ellet halua mukaan? Kysyin ja otin pyyhkeeni oven päältä.
- Mä otan sen elokuvan, Joni mutisi ja alkoi kaivamaan kaapistani elokuvia. Säilytin maakuuhuoneen kaapissa elokuvia, jotka olivat mielestäni parhaita, kauniita ja herkkiä, niin kuin Joni oli sanonut. En ollut ennen tavannut miestä, joka katsoi kaikista mieluiten romanttisia elokuvia, yleensä kaikki halusivat katsoa kauhua tai toimintaa.
Makasin hiljaa sohvallani, pää painettuna Jonin syliin. Olin suihkun jälkeen käynyt pukemassa itselleni alusvaatteet ja yöpuvun, joka minulla käsitti t- paidan ja punaiset shortsit.
- Mua väsyttää, kuiskasin kun elokuva oli päättynyt. Joni käänsi katseensa minuun ja suukotti otsaani.
- Jos mennään nukkumaan? Mies ehdotti hymyssä suin ja veti minut syliinsä istumaan. Katselin poikaystäväni sinisiä silmiä hetken aivan hiljaa, kunnes annoin tälle hitaan ja vitkuttelevan suudelman.
- Mitä? Joni kysyi hämmentyneenä suudelman jälkeen. Painoin huuleni uudelleen miehen huulille ja sain Jonin vastaamaan suudelmaan niin Jonimaisella tavalla, jalat alta vievällä tavalla.
- Jäätkö sä yöksi? Kysyin kun suudelmat alkoivat pikkuhiljaa syventymään ja muuttumaan intohimoisemmiksi.
- Pitäiskö mun? Mies esitti vain vastakysymyksen ja painoi huulensa korvan alapuolelle.
- Riippuu siitä, että haluatko sä? Jatkoin kyselyä hieman naurahtaen. Joni nosti päänsä kaulani iholta ja katsoi minua nauraen silmiin.
- Ai että haluanko? Jäädä yöksi vai sua? Mies jatkoi kyselyään. Nousin hitaasti ylös miehen sylistä ja istuin pöydän kulmalle Jonia vastapäätä. Huomasin kyllä, kuinka kiihottunut mies oli, mutten oikeastaan tiennyt mikä oli se tunne, mikä minut oli vallannut tänään jo päivällä. Ihan niin kuin en haluaisi päästää miehestä koskaan irti. Tämän kun piti olla irrottelu suhde, niin me molemmat olimme sopineet, mutta nyt minulla oli enemmän tunnetta pelissä.
- No haluatko? Kysyin taas, en antanut periksi tässä kyselemisessä ja mikäli tunsin yhtään Jonia, niin tämäkään ei hevillä periksi anna.
- Onko sun pakko kysellä? Jonia taas esitti vastaan kysymyksen ja jouduin hetken miettimään mihin aiheeseen hypätään seuraavaksi.
- Onko tää vielä irrottelu suhde? Päätin hypätä minua vaivaavaan aiheeseen ja huomasin kuinka Joni hätkähti hieman.
- Riippuu ihan susta. Mitä haluat tämän kanssa tehdä? Joni kysyi ja katsoi minua tutkivana silmiin. Käänsin katseeni olohuoneen seinille ja annoin aivoni raksuttaa.
- Älä laita kaikkea mun päätäntään, ole kiltti. Pyysin ja painoin silmäni hitaasti kiinni.
- Sanotaan vaikka näin. Mä haluaisin enemmän ja mä tulen melko varmaan rakastumaan suhun, jos aiotaan olla täysin rehellisiä, Joni laski totuuden ilmoille ja tuntui siltä, kuin se olisi jäänyt roikkumaan ilmaan. Hiljaisuus jäi leijailemaan välillemme ja kuulin kuinka Joni vaihtoi asentoaan sohvalla. Itselläni oli vieläkin ne silmät kiinni, en halunnut kohdata sitä vaativaa katsetta, vielä.
- Satu, sano jotain, Joni pyysi ja otti käsistäni kiinni. Hiljaa aukaisin silmäni ja Jonin silmät näyttivät niin hämmentyneiltä ja koko mies näytti jotenkin haavoittuvaiselta. Yksi väärä sana ja satuttaisin miestä enemmän kuin ketään muuta.
- Jos sä olisit vaikka Niko, niin mä sanoisin sulle jotain sellasta että sä juoksisit pois täältä, aloitin ja katsoin koko ajan Jonia hymyillen silmiin. Seurasin miehen mielialoja silmistä, Jonin silmistä huomasin kaiken mielialojen vaihtelut.
- Mutta, haluaisitko sä tulla sunnuntaina meille syömään perheateriaa? Kysyin ja Joni näytti hetken siltä että mietti mitä olin sanonut.
- Ehkä, Joni sanoi ja hymyili minulle pirullisesti.
Oli lauantai ja olin luvannut taas pitää valmennuksen ja lisäksi olin luvannut ratsastaa ratsastuskoulun kolme nuorta ruunaa.
- Lähetkö sä kohta? Joni kysyi minulta kun vain makasin sängynpohjalla.
- Ynhh…
- Lähetkö? Jos vastaisit vaikka kokonaisilla sanoilla, Joni sanoi jotenkin piikikkääseen sävyyn. Nostin pääni peiton alta ja tunsin kuinka kurkkuuni pisti. Päätin nyökätä.
- Voisitko sanoa jotain? Joni kysyi ja kääntyi tietokonetuolilla sänkyä kohti.
- En, kähisin ja painuin taas peiton alle.
- Kurkku kipeenä keskellä kesää, Joni nauroi ja kiskoi peiton päältäni. – Pitäisköhän asialle tehdä jotain?
- Ei, sanoin taas ja mulkoilin miestä joka oli vienyt ainoan lämmöntuojani.
- Peruutatko sä sen valkan? Joni uteli ja minulla alkoi pikkuhiljaa mennä hermot, en ollut ikinä herättyäni hyväntuulinen ja nyt kun olin vielä kipeänä.
- En, kähisin ja yritin saada ääneeni jonkinlaista auktoriteettia, mutta onnistuin vain saamaan ääneeni pieniä vinkauksia, aivan kuin minulla olisi ollut äänenmurros.
- Mun täytyy mennä varmaan töihin kohta, kello on jo kaheksan, Joni sanoi ja katsoi minua merkitsevästi.
- Heippa, tokaisin ja mulkoilin miestä sängynpohjalta. Niine hyvineen Joni lähti asunnostani ja minä päätin mennä suihkuun.
Soitin ensin ryhmälleni, jota olin alkanut kutsumaan pelimiehiksi – se sopi täydellisesti tuolle ryhmälle - että valmennus olisi vasta illalla, mahdollisimman myöhään. Sitten soitin Annalle ja pyysin tätä käymään kahvilla luukussani. Anna suostuikin ilomielin ja ajatteli ottaa Jaakon mukaansa, ikinä ei saa olla edes rauhassa veljeltään. Sitten soitin vielä tallinomistajalle ja kerroin ratsastavani hevoset vasta iltamyöhällä, kun ilma olisi viilentynyt hieman.
Mielessäni kävi myös soittaminen Jonille ja anteeksi pyyntö, mutten jotenkin vain voinut, luonne ei ikinä anna periksi. Ärsytti vain liikaa.
- Oliskohan sun pitänyt soittaa velipojalle, oli aika maassa? Anna sanoi heti ensimmäisenä kun päästin hänet sisälle. Siirryin sivuun kun Jaakko ja Nikokin tulivat kämppääni.
- Missäs sä oot sen nähny? Kysyin ja muistelin kuinka Jonin piti mennä töihin.
- No himassa, Anna tokaisi ja käänsi katseensa minuun. – Missäs muuallakaa? Siellähän se luuhaa kaiket päivät.
- Kotona? Entäs työt? Kysyin ihmeissäni. Joni ei siis ollutkaan töissä.
- Mitkä työt? Eihän missään töissä ole. Lopetti työt heti kun alko styylaan sun kanssa, Anna naurahti kolkosti.
- Hä? Sain vain suustani ja seisoin keskellä olohuoneeni lattiaa hölmistyneen näköisenä.
- Se tekee aina sen saman virheen, rakastuu. Tai, no onhan se tykänny susta vaikka kuinka kauan. Sä taidat vaan sekottaa sen maailman, Anna sanoi ja taputti minua olalle.
- Aha.
- Älä näytä tollaselta, kyllä se taas tokenee, Anna nauroi kun huomasi ilmeeni. Nyökkäsin vain ja lähdin makuuhuoneeseeni hakemaan pyyhettäni.
- Mä käyn vaan äkkiä suihkussa, hihkaisin ja painuin pesuhuoneeseen miettimään asioitani. Joni ei siis käynyt töissä ja Annan puheitten perusteella oli jo hetken aikaa ollut ihastunut minuun.
Ihmeekseni peseydyin ennätysvauhdilla ja sain jopa puettuani päällenikin nopeasti. Kiskoin päälleni valkoisen urheilutopin ja punaiset caprit.
- Sähän oletkin sporttisen näkönen, Niko sanoi ja katsoi kehoani. Nyökkäsin vain ja menin keittiöön hakemaan jogurtin jääkaapista.
- Anna, käydäänkö vaikka Hesessä tänään? Kysyin kun ystäväni tuli parvekkeelta.
- Joo, Anna suostui ja istui veljeni syliin sohvalle ja he alkoivat katselemaan jotain elokuvaa.
- Annatko mulle teidän talon avaimet, meen käymään sielä? Kysyin Annalta ja tämä tiesi heti mitä ajoin takaa. Joni ei ikinä avaisi minulle ovea, kuvitteli minun luulevan että hän olisi töissä.
Anna heitti minulle avaimet ja itse kaappasin omat avaimeni ja kännykän mukaani.

19. Luku

Ajoin hitaasti Jonin vanhempien suuren valkoisen talon eteen. Huomasin Jonin auton olevan pihassa, hän siis oli kotona. En kuitenkaan lähtenyt vetämään mitään johtopäätöksiä, vaan päätin ottaa asioista itse selvää. Katsoin ensin ikkunasta, joka näytti minulle suuren olohuoneen. Voi Luoja, tunsin itseni aivan jonkinlaiseksi murtovarkaaksi, joka katsoi oliko talon omistajat kotosalla.
Päätin kävellä pari porrasta kuistille ja avasin oven, huomasin että käteni olivat hionneet, minua jännitti aivan hirveästi. Lopulta ryhdistäydyin ja päätin ottaa härkää sarvista kiinni. Heitin kengät eteisessä pois ja lähdin kävelemään ympäri taloa, etsien Jonia katseellani. Kaikkialla oli ihmeellisen hiljaista, melkein jopa hiljaisempaa mitä kirkossa piti olla.
Harpoin portaat ylös, jossa käytävän varrella sijaitsivat Annan ja Jonin huoneet, sekä suuri kylpyhuone.
- … mutta sun täytyy mennä nyt, oikeasti. Anna voi tulla, kuulin kuinka Joni selitti jollekin. Aukaisin oven koputtamatta ja huomasin Jonin istuvan sängyllä ja muutama ihminen istui lattialla. Joni katsoi minua hieman järkyttyneenä ja minä katsoin kaikkia paikallaolijoita; Joona, Henkka, Erkki, Mikael, Juuso – kaikki kouluratsastusjoukkueestani.
- Kiitos teille, sanoin ja yritin hymyillä, mutta luulen sen lähinnä näyttävän aivan irvistykseltä.
- Satu, odota! Joni sanoi kun lähdin kävelemään kohti rappusia. En tiedä mitä nuo miehet aikoivat, mutta kaikki näyttivät sen verran järkyttyneiltä nähtyään minut, etten välttämättä halunnutkaan tietää.
- Anteeks, Joni sanoi kun olin jo menossa portaitten puolivälissä. Käännyin katsomaan miestä ja auoin suutani kuin kala kuivalla maalla. Yritin sanoa jotain piikikästä, mutten saanutkaan sanaa suustani.
- Mä olen pitänyt noille teoriaa esteratsastuksesta, Joni sanoi ja katsoi minua odottavasti, mutta kun en sanonut mitään, niin tämä jatkoi vielä: - Ja mä alan pitämään niille estevalmennuksia, tiimin puolesta.
- Siis mitä? Kysyi, kun luulin että ymmärryksessäni oli jotain pahasti vialla. Joni lähti astelemaan portaita alas minua kohti ja katsoi koko ajan minua silmiin.
- Kuulit kyllä, mä olen pahoillani etten kertonut aiemmin, mutta mä ajattelin…
- Niin, mitä sä ajattelit? Että mä räjähdän , koska mun poikaystävä tekee sellasta hommaa missä se on hyvä ja mistä se tykkää? Melkein jo huusin ja minulla oli todella loukattu olo.
- Ehkä, Joni myönsi ja otti kädestäni kiinni. – Ja mä haluan osallistua sun kouluvalmennukseen.
- Aha, sain vain suustani. Minusta tuntui että taivaalta sateli jotain ihmeellisiä tunnustuksia. En tiennyt miten minun olisi pitänyt reagoida tällaiseen; huutaa vai suudella?
- Sano jotain, ole kiltti! Joni pyysi ja tarttui minua kädestä kiinni. En voinut itselleni mitään, mutta minun suupieleni alkoi pikkuhiljaa nykimään. Jonikin huomasi sen ja katsoi minua hieman omituinen ilme kasvoillaan.
- Sä alat joko itkemään tai nauramaan. Kumpaa?
- Mietipä sitä, sanoin ja annoin hymyn tulla kasvoilleni. Jonikin suli pian hymyyn ja halasi minua tiukasti.
- Mä jo luulin, että sä jätät mut lopullisesti, Joni huokaisi vasten kaulaani. Rutistin miestä vielä tiukemmin itseäni vasten ja painoin huuleni tämän olkapäähän.
- En vielä ainakaan. Mutta sun pitäis oikeasti kertoa mulle asioita, niin etten mä luule että sä vaikka käytät huumeita, mutisin tämän kaulaa vasten ja huokaisin syvään.
- Luulitko sä että mä olin sekaantunut huumeisiin? Joni kysyi hetken kuluttua ja astui hieman kauemmaksi minusta. Nyökkäsin ja Joni näytti hetken siltä, että alkaa nauraa hervottomasti.
- Sä olet ihana! Joni sanoi ja suuteli minua kevyesti suupieleen.
- Onko sulla kiire johonkin? Joni kysyi ja suuteli minua uudestaan, mutta tällä kertaa keskelle suuta ja paljon pidempään. Nyökyttelin päätäni ja aloin pakittamaan askel kerrallaan ja Joni tuli perässäni.
- Mun täytyy mennä ratsastamaan, sanoin ja Joni suuteli minua vielä kerran.
- Oikeasti? Joni varmisti ja nähtyään ilmeeni antoi minun olla. – Tuunko mukaan?
Käännyin nopeasti katsomaan Jonia ja esitin hetken miettivää.
- Jos sä ratsastat mun kaakin, niin ehditään hetki seurustella, ehdotin ja Joni kaappasikin minut nopeasti syliinsä ja kantoi olohuoneen sohvalle.
- Tuunko huomenna monelta teille syömään? Joni kysyi kun liu’utti rintaliivien olkaimeni alas ja painoi huulensa paljaalle iholle. Myhäilin onnellisena.
- Me mennään ravintolaan, sanoin ja upotin käteni miehen t-paidan alle tutkimaan selkälihaksia.
- Aha, monelta mä haen sut? Joni jatkoi ja painoi huulensa taas omilleni. Haukkasin miehen alahuulen hampaitteni väliin ja mietin.
- Sovitaan sitten, tyydyin vain sanomaan ja erehdyin katsomaan kelloa.
- Voi perse! Me ollaan harrastettu pettinkiä kaks tuntia, ja ollaan pahasti myöhässä, Kirosin ja tökin miestä pois päältäni. Joni nousi ja nosti minutkin samalla ylös.
- Onko sulla ratsareita? Kysyin ihmeissäni mieheltä, kun tämä asteli shortsit jalassa ulos.
- Tallilla, kuului tyytyväinen vastaus. Joni vihelteli jotain omaa sävelmää ja ilmoitti olevansa kuski. Heitin miehelle avaimet mutisten kaikkea tasa-arvosta ja tossun alla olemisesta.
- Älä jaksa, Joni vain sanoi hyväntuulisena ja suuteli minua vielä pitkään ennen kuin lähdimme pihasta kohti tallia.
Katselin Jonia kun tämä käsitteli hevostani. Ainakin kovin tottuneesti mies toimi ja oli hyvin määrätietoinen orini kanssa.
- Mitkä varusteet? Joni kysyi äkkiä ja jäin samalla kiinni tuijottelusta. Joni katsoi minua ilmeellä, joka kertoi ettei kauheasti pitänyt tästä. Loin katseeni maahan ja kerroin samalla mitä varusteita tämä voisi hevoselle laittaa.
- Saimme kumpikin hevosemme melko nopeasti valmiiksi ja nousimme jo pihassa selkään. Joni antoi hevoseni kävellä rennosti kentälle ja Robin ilmeisesti tajusi että emäntä ei ollutkaan selässä. Ori laski päänsä alas ja heitti takapäänsä korkealle ilmaan. Joni, joka ei ollut ollenkaan varautunut tähän, lensi monta metriä eteenpäin ja laskeutui pehmeälle hiekalle takamukselleen. Kirouksien saattelemana mies lähti ottamaan kiinni hevostani, joka oli päässyt leikin makuun. Oli mukava näky kun musta hevonen ravasi uljaasti ympäri kenttää ja komea mies käveli sen perässä kiroillen isoon ääneen.
Lopulta hevonen kyllästyi ja antoi kiinni, jotta mies pääsi takaisin selkään. Joni vilkaisi minua nolona, mutta repesi nauramaan, kun näki naurusta pidätetyn ilmeeni. En kuitenkaan jäänyt naureskelemaan, vaan päätin ratsastaa kolme nuorta hevosta mahdollisimman nopeasti.
- Älä anna sen olla niskan päällä, neuvoin Jonia, kun tämä yritti taistella Robinin kanssa pohkeenväistöstä. Robin nosti päänsä ylös ja kiskoi ohjia pois. Hevosen takapää lenteli vuoroin sisäpuolella ja vuoroin ulkopuolelle.
- Voltti ja ota hallintaan. Pohkeet kiinni ja hellä käsi, huusin samalla kun laukkasin Uuno –nimisellä hevosella. Tämä oli jo toinen hevosista. Ratsastuksen opettajan tytär, Riina, oli laittanut minulle hevosia kuntoon. Suuri lauma tallityttöjä oli kerääntynyt kentän laidalle katsomaan, kun Joni ratsasti hevosellani.
- Ratsasta sitä! Huusin melko lujaa tällä kertaa. Riina toi minulle jo kolmatta hevosta, kun Joni suuttui.
- Ratsasta tämä läpi, niin mä menen tuon, Joni puuskahti ja osoitti kimoa ruunaa, joka katsoi hevostani kammoksuen.
- Pitkät hermot, sanoin Jonille kun otin hevoseni ohjat. Robin katsoi minua ilkikurisen näköisesti ja huomasin että nyt voi emäntäkin saada kyytiä. Robin oli jo innostunut tästä liikutuksesta ja aikoi pitää paikkansa loppuun asti. Nousin nopeasti hevosen selkään ja aloin heti työstämään tätä käynnissä. Robin aloitti taas sen ohjien kiskomisen, kunnes sai pohkeeni lujaa kylkiinsä. Hevonen kivettyi paikoilleen seisomaan ja katsoi taaksensa hieman närkästyneenä.
- No niin, nyt mennään… Mutisin ja painoin pohkeeni kevyesti hevosen kylkiin kiinni, tämä lähtikin ihan nätisti ravaamaan.
- Osaahan se näköjään kulkeakin, Joni sanoi. – Mutta kyllä sen pitäis mennä muillakin hyvin kun sulla.
- Sen takia sä meetkin sillä kouluvalmennuksissa, sanoin ja katsoin Jonia hetken ajan silmiin. Joni pudisti päätään rivakasti, mutta tajusi ettei vastaan ollut enää sanomista. Tässä asiassa minä päätin vauhdin ja Joni tuli perässä, halusi tai ei.

20. Luku

- Satu, sun hevosta löytyy aina vain uusia puolia, Joona sanoi minulle naureskellen, kun Joni taisteli Robinin kanssa kentän toisessa päätyssä. Mustan hevosen takajalat halkoivat ilmaa, kun tämä heitti ne korkealle ilmaan.
- Pohkeet kiinni, eteenpäin! Anna raippaa! Potkase sitä! Kunhan tekisit jotain! Huusin ohjeita Jonille, joka näytti siltä että teurastaa hevoseni kohta. Hetken kuluttua Joni saikin hevosen rauhoittumaan hetkeksi ja ratsukko ravasi kokonaisen ympyrän ennen kuin Joni hipaisi tätä hieman raipalla lautasille, sitten Robin aloitti uuden pukkirodeon.
- Joo, tulee mieleen sen varsa-ajat, totesin huokaisten ja seurasin katseellani, kun Joni yritti saada hevosta kuuntelemaan.
- Te muut, nostakaa paikoiltanne laukka ja koottua laukkaa, sanoin ohjeeni ryhmän muille ratsastajille ja lähdin samalla kävelemään kohti kentän keskustaa.
- Erkki, istu sinne satulaan. Joona hellitä vähän ohjasta, latelin ohjeitani ulkomuistista ja seurasin sivusilmällä taas Jonin yritystä ratsastaa.
- Joona ja Joni tulkaa keskelle, huusin, kun kyllästyin poikaystäväni yrityksiin. Halusin nähdä miten tämä ratsastaa muilla hevosilla.
- No? Joona kysyi kun pääsi luokseni - Vaihtakaa hevosia vähäksi aikaa, Joona jatka sillä siitä, mihin Mooren kanssa jäit. Joni aloittaa Moorella kootun laukan samalla lailla, neuvoin miehiä ja lähdin kävelemään heidän luotaan kentän aidalle. Nojasin valkoiseksi maalattuun rautaputkista kyhättyyn aitaan ja katselin kentälle, missä miehet yrittivät saada ratsunsa kulkemaan hyvin.
- Ei hemmetti! Pysäyttäkää ne hevoset! Karjahdin aidalta, kun viimeisetkin järjen hippenet paloivat.
- Jos te haluatte pärjätä kisoissa, teidän täytyy ratsastaa. Ratsastakaa, kun kerta osaatte, yritin sanoa edes jotenkuten ystävällisesti.
- Hyvin menee, vai? Kuulin äänen takaani ja näin Pertun hymyilevät kasvot. Tervehdin miestä ja keskityin taas katsomaan miesten ratsastusta. Nämä miehet tarvitsivat vain hieman patistusta, hymy nousi kasvoilleni ja nyökkäsin hyväksyvästi, kun kaikki saivat hevosensa menemään koottua laukkaa haluamallani tavalla.
- Joona ja Joni, hevosten vaihto! Karjaisin aidalta, kun kehotin ratsastajia vaihtamaan suuntaa. Joni oli ainakin saanut Mooren kuuntelemaan itseään täydellisesti, josko Robinkin sitten…
- Hyvä! Loppuravit ja kävelkää, sanoin ja katsoin hikisiä hevosia ja ratsastajia. Venyttelin raukeasti ja käännyin takaisin Pertun puoleen.
- Jonikin pääsi sitten hevosten selkään takasin, naurahdin miehelle ja tämä katsoikin kentällä olevaa Jonia hyväntuulisen näköisenä.
- Kyllä se kilpakentillekin vielä palaa, Perttu myhäili ja minäkin katsoin kentälle, jossa Joni antoi hevoselle ravissa löysää ohjaa ja taivutteli tätä rauhallisesti.
- Niinhän se taitaa. Munkin pitäisi nyt sitten Robinilla mennä enemmänkin kisoissa, tokaisin ja muistin Riikan kysyneen minulta voisinko mennä parit koulukisat tämänkin tammalla. En ollut kerinnyt miettimään asiaa sen kummemmin, mahdollisesti.
- Onko Joni montakin kertaa ollut sun hevosen selässä? Perttu kysyi ja seurasi tiiviisti Jonin tekemisiä kentällä.
- Kymmenisen kertaa, yhteinen sävel alkaa pikkuhiljaa löytymään, nauroin ja kiskoin lippiksen pois päästäni. – Mun pitäis mennä sillä Riikan uudella ruunalla.
- Vaikuttaa aika huumoriveikolta, se Riikan, Perttu nauroi ja kertoi hyvin leikkisästä hevosesta, jonka Riikka oli viikko sitten hakenut tallille.
- Mä menen käymään toimistossa, sanoin Pertulle ja lähdin kävelemään tallia kohti mielessäni jääkaapissa oleva limsapulloni.
- Sä olet aika rääkkääjä, Joni sanoi minulle kun harjasin Terran, Riikan hevosen, jalkoja. Katsahdin mieheen pirullisesti hymyillen.
- Mutta tulosta syntyy. Pidätkö myös estetunteja? Joni kysyi selvästi innostuneena ratsastuksesta taas. Nyökkäsin ja nousin hitaasti seisomaan, jalkani olivat jäykistyneet kyykyssä ollessani.
- Milloin on seuraava? Totesin vain miehelle, että puhutaan siitä hetken kuluttua. Jossain vaiheessa olin päättänyt kuitenkin hypätä Terralla, olin jopa laittanut polvituenkin. Jonin ja Joonan olin ryöstänyt puominnostajaksi ja he tekivätkin mukavia esteitä, verryttelyesteet hipoivat metrin korkeutta.
Lopulta miehet laskivat esteet sopivalle korkeudelle ja pääsin verryttelemään hevosen kunnolla. Tunsin kyllä kummankin miehen katseet itsessäni, kun ratsastin hevosta täsmällisesti.
Kun olin laskeutunut hevosen selästä ja katselin esteitä joita olin äsken hypännyt, en voinut olla henkäisemättä. Suurin osa esteistä oli nostettu lopulta noin sataan kahteenkymmeneen senttimetriin ja siltikin ilmavaraa jäi todella paljon.
- Hieno hevonen, kehaisin kun vein tätä pesukarsinaan pesulle. Joni ja Joona seurasivat perässäni, kun saivat esteet korjattua pois kentältä.
- Mä en tiennyt että sä olet noin taitava esteratsastuksessakin, Joni sanoi ja nojaili ovenpieleen. Vilkaisin tätä ja jatkoin hommaani vihellellen.
- Mä kerroin että kerran olen mennyt kenttääkin, sanoin kun olin saanut pestyä kaikki hiet pois. Joni vain katsoi minua pieni hymynkare huulillaan.
- Mitä? Kysyin naurahtaen, minua hieman häiritse se kun mies katsoi minua niin tarkasti. Joni kohautti olkiaan ja lähti toimistoa kohti. Katselin miehen loittonevaa selkää ja mietin, mitähän tuonkin päässä pyörii.
Kun olin saanut Terran karsinaansa syömään, päätin minäkin lähteä toimistoa kohden ja sen kautta kotiin.
- Ootko sä kohta valmis? Joni kysyi minulta heti kun pääsin toimiston ovesta sisään. Nyökkäsin hiljaa ja haukottelin raukeasti.
- Väsyttääkö pikkuista? Joni leperteli minulle ja otti minut kainaloonsa. Nojasin päätäni tämän olkapäähän ja kävelin tämän kainalossa autolle.
- Millon sulla on ekat kisat? Joni kysyi kun pääsimme autolleni asti. Kerroin niiden olevan ensi viikon lauantaina. Joni halusi tietenkin mukaan ja saihan tämä tulla. Ainakin huolehtimaan hevosestani.
- Tuutko mun luokse? Kysyin Jonilta ja tämä nyökkäsi leveän hymyn kera. Joni käytännössä katsoen asui meillä, joka ilta olimme minun luonani yötä.
Kun pääsimme asuntooni asti, niin Joni kävi hakemassa meille kummallekin siideripullot jääkaapista, enää ei tarvinnut lähteä minnekään.
- Mitä sä teet huomenna? Joni kysyi samalla kun veti minut kainaloonsa makaamaa. Mietin hetken aikaa, mikä päivä edes huomenna oli. Sunnuntai.
- Menen ainakin ratsastamaan kevyesti Terran ja sä tulet Robinin, sanoin hymyillen ja painoin huuleni pehmeinä Jonin alahuulelle. – Ja sitten voitais mennä meille syömään?
Joni hymyili minulle onnellisena ja suuteli minua vaativana. Vastasin suudelmaan hieman rohkeammin, mitä oli tarkoitus. Sain tällä teolla Jonin perääntymään pikkuisen.
- Mmh, mitäs toi oli? Joni kysyi nauraen ja rutisti minua lujemmin itseään vasten. Katsoin Jonin leikkimielisiä silmiä ja niistä loisti syvä kiintymys minua kohtaan. Jollain lailla Joni teki minut liian onnelliseksi, en ollut halunnut rakastua tuohon mieheen, mutta tässä sitä oltiin. Tunsin kuinka silmäni kostuivat, kun vain ajattelinkin Jonin menettämistä. Jonikin huomasi liikuttumiseni ja katsoi minua hetken huolissaan.
- Mikä sulle tuli? Joni kysyi ja pyyhki peukaloillaan kyyneleet poskiltani. Huokaisin syvään ja huomasin että huuleni tärisivät.
- Ei mikään, sanoin ja painoin pääni Jonin kaulaa vasten. Joni tyytyi vain silittämään selkääni hitain liikkein.
- Mä taidan rakastaa sua, kuiskasin hiljaa miehen kaulaa vasten ja pussasin kaulan sileää ihoa hellästi. Jonin käden liike kuitenkin pysähtyi ja koko mies jännittyi.
- Mitä sä sanoit? Joni kysyi ja tämän äänestä kuulsi innostus. Nostin pääni kaulasta ja katsoin Jonia aivan suoraan silmiin. Toistin sanani ja Joni meinasi hukuttaa minut pieniin suudelmiin.
- Mäkin rakastan sua, Joni kuiskasi ja nosti minut syliinsä istumaan hajareisin. Pusuttelimme ja halailimme olohuoneeni vaalealla sohvalla. Vähitellen suudelmamme alkoi syvenemään ja kuumumaan. Tunsin Jonin kädet levottomina selälläni ja pian tunsin kuinka ne tunkeutuivat paitani sisäpuolelle.
- Miten olis suihku? Kysyin mieheltä, mutta tämä mumisi jotain ihmeellistä aamusta ja suuteli minua, jos mahdollista, vieläkin kiihkeämmin. Vastasin suudelmaan niin hyvin, kuin vain pystyin ja kiskoin miehen t-paidan tämän pään ylitse. Joni jatkoi selkäni hyväilyä hitaasti ja varmasti, sytyttäen minua tuleen.
- Joni, huokaisin ja tämä näykkäisi minua hellästi kaulasta.
Jonikin taisi pikkuhiljaa kyllästyä tähän esilämmitykseen ja kiskoi paitani raivokkaasti pois päätäni. Rintaliivitkin lähtivät nopeasti pois ja miehen kädet löysivät heti rintani, jotka sopivat täydellisesti miehen käsiin.
Kun mies oli tarpeekseen tutkinut rintavarustustani, sain nähdä miten nopeasti ratsastushousut voikaan saada pois jalasta. Joni heitti omatkin housunsa samantien pois ja huomasin miehellä seisovan vahvemmin kuin ikinä aiemmin.
- Sä teet mut hulluksi, mies kuiskasi korvaani ja työntyi sisääni voimalla, saaden minut kirahtamaan ääneen. Jos seksi Jonin kanssa oli ennen ollut parempaa kuin oli mahdollista, niin nyt olin päässyt paratiisiin.

21. Luku

- Sä olet aika kissa, Joni kuiskasi minulle, kun olimme maanneet sängylläni raukeina hetken aikaa. Itse en saanut sanaakaan suustani. Painauduin vain tiiviimmin mieheen kiinni ja pussasin tätä poskelle.
- Nukutaanko? Kysyin, kun sain viimein ääneni kulkemaan jotenkuten. Joni suuteli vastaukseksi otsaani ja rutisti minut kainaloonsa.
- Huomenta kaunotar, kuului jostain ohut ääni ja kaikkialla oli hieman haaleaa. Kurkottelin käsilläni kännykkääni, joka soi, ainakin luulen niin.
- Satu, herää! Joni sanoi ja töni minua hereille. Aukaisin silmäni unisena ja katsoin miestä ihmeissään. Joni näytti hyvin iloiselta, enkä todellakaan tiennyt syytä. Juuri tällä hetkellä minua ei edes juurikaan kiinnostanut mikään muu kuin kuppi vahvaa, todella vahvaa, kahvia.
- Mennäänkö aamuratsastukselle? Joni kysyi ja tuli viereeni makaamaan. Katsoin tätä hieman yllättyneenä ja tajusin nyt vasta katsoa kelloani; se oli vasta puoli kuusi.
- Eikä! Parahdin ja painoin pääni tyynyyn. – Et kai, sä tosissas herättänyt mua puoli kuusi aamulla, aamuratsastukselle?
Joni nyökkäili innoissaan vieressäni ja painoi päänsä vatsani päälle. Katselin onnellista miestä, enkä voinut riistää tältä aamuratsastuksen iloa.
- Okei, mä juon kupin kahvia ja laitan vaatteet, niin mennään, myönnyin ja nousin hakemaan sen kahvin.
- Onko Jaakko muuten ikinä ratsastanut? Joni huusi makuuhuoneesta ja, äänestä päätellen, veti vaatteita päällensä.
- Joskus, vastasin hajamielisesti ja istuin korkealle keittiön tuolille. Siemailin kuumaa kahviani ja pyörittelin hiuksia sormeni ympärille. Mietin samalla kuinka likaiset minun hiukseni olivatkaan.
- Mennäänkö kohta? Joni tuli hoputtamaan minua keittiön ovelle ja huomasin, että tämä oli jo pukenut itselleen ratsastushousut jalkaansa. Katsoin Jonia suu hieman raollaan ja tämä kehoitti sulkemaan sen, ettei pöly mene suuhun. Naurahdin tälle, mikä puujalka!
- Joo, mennään, sanoin kun olin itse saanut nopeasti vedettyä ratsastushousut jalkaani.
Ulkona oli tähän aikaan vielä melko viileää ja olinkin laittanut itselleni ohuen hupparin topin päälle.
Autokin oli hieman huurussa, tällä kertaa käytimme Jonin audia. Joni laittoi heti jonkun ränkytyslevynsä soimaan ja lauleskeli epämääräisiä sanoja.
- Mennään sitten tänään meille syömään? Muistutin miestä ja tämä vain myhäili vieressäni. Suljin silmäni automatkan ajaksi ja annoin ajatuksieni juosta viime yössä ja se sai minulle hymyn huulille. Saatoin itsekin olla hyvällä tuulella. Jonilla saattoi olla minuun ihmeellinen merkitys; aamuäreyteni saattoi kadota hyvin nopeasti.
- Hyvä päivä? Joni kysyi hetken kuluttua minulta ja minä nyökkäsin silmät yhä kiinni. Lopulta kun pääsimme tallin pihaan, niin Joni painoi huulensa ohimolleni kuin ohimennen. Seurasin katseellani miestä, joka yritti salavihkaa vilkuilla minua.
- Tehdään pitkä maasto? Joni kysyi minulta samalla, kun harjasi hevostani. Otin Terran käytävälle ja aloin itsekin harjaamaan tätä. Käänsin katseeni mieheen ja tämän katse oli jäänyt silmiini kiinni.
- Joo ja ilman satulaa, naurahdin sarkastisesti. Jonin ilme oli ensin tyrmistynyt ja heti perään todella innostunut.
- Joo! Ja mennään vaikka käymään järvellä, Joni alkoi suunnitella maastoretkeämme innostuneesti. Jäin tuijottamaan miestä ihmeissäni, en voinut tajuta ettei Joni ymmärtänyt vitsiäni.
- Näillä ei ole menty ikinä ilman satulaa, sanoin hiljaa. Joni käänsi katseensa takaisin minuun ja katsoi minua taas ilmeellä, joka sai minut hiljaiseksi.
- Kertahan se on ensimmäinenkin! Joni hihkaisi ja selitti minulle kuinka virkistävää oli mennä hevosilla ilman satulaa ja vaikka uimaan jälkeenpäin. Hitaasti, mutta varmasti, innostui alkoi tarttua minuunkin.
Ei mennyt kauaakaan, kun olimme molemmat päässeet hevostemme selkiin ja kävelimme pienellä polulla laitumen reunassa. Olimme molemmat vaihtaneet vielä ratsastushousut pois, jos vaikka menisimme järvelle.
- Tänään teille siis syömään? Joni vielä varmisti kun käveli edessämme Robinin kanssa, joka vilkuili aina välillä taakseen.
- Joo, kuudelta Vicktoriaan, sanoin, kun olin ensin muistellut isän suosiman ravintolan nimeä. Joni katsoi taakseen ja kohtasi silmäni.
- Victoriaan? Siihen uuteen paikkaan? Joni kysyi silmät lautasen kokoisena. Nyökyttelin ja otin samantien Terran harjasta kiinni, kun tämä pelästyi perhosta ja loikkasi pari metriä sivulle.
- Älä vaan tipu, Joni hihkaisi nauraen edeltämme ja katseli kun yritin tavoittaa tasapainoani sivulle hyppivän hevosen kanssa. Lopulta Terrakin alkoi ihmetellä, minkä takia oikeen hyppi sinne sun tänne ja seisahtui paikoilleen. Korjasin siinä tasapainoni ja puristin pohkeeni tämän kylkiin ja jatkoimme matkaamme rauhallisesti kohti tietä, joka kulki järven rantaa mukaillen.
Juttelimme Jonin kanssa naureskellen, kunnes huomasimme kaksi ratsukkoa, jotka ratsastivat rinnakkain meitä vastaan. Muuten en varmaan olisikaan kiinnittänyt niin suurta huomiota heihin, ellei heidän kiivas sananvaihtonsa olisi kuulunut korviini saakka. Joni käänsi päänsä minuun, kun tunnisti itse ensin ratsukot, minulla kesti hetki ennen kuin tajusin keitä meitä vastaan oli tulossa.
- Katos vaan. Joni ja Satu! Kuului jo kaukaa pirteä ja matala ääni. Jos en aiemmin ollut tunnistanut Tommia, niin nyt ainakin tunnistin. Otin vaistomaisesti ohjat käteeni ja hidastin Terraa sitä mukaa kun Joni pysäytti Robinin aivan Tommin hevosen vierelle. Tommin takana istui Johanna mustan hevosen selässä.
- Moi Jossu, tervehdin hieman pisteliäästi ja katsoin tätä suoraan silmiin, saaden Jossun punastumaan kaulaansa myöten. Nainen tervehti minua kuitenkin takaisin. Huomaamattani olin puristanut pohkeitani Terran kylkiin ja tämä alkoi tanssahtelemaan paikoillaan.
- Oot sitten päässyt Robinin selkään, Tommi sanoi Jonille ja hänen äänessään oli hieman katkeruutta. Mies käänsikin heti katseensa minuun ja tervehti minuakin.
- Mä haluisin puhua sun kanssa, Tommi sanoi ja katsoi minua suoraan silmiin. Katsoin tämän ruskeita silmiään aivan hiljaa ja mieleeni muistui taas se ilta rannalla.
- Mitä jos mulla ei ole sulle mitään asiaa? Yritin hymyillä tälle, tosiaan yritin. Tommi huokaisi hiljaa ja ratsasti rinnallani ja antoi oman hevosensa haistella Terraa ja sai ruunan vinkumaan iloisesti.
- Me tullaan kuitenkin puhumaan jossain vaiheessa, halusit sä sitä tai et, Tommi kuiskasi minulle ja hymyili pirullisesti.
- Mitä sä haluat musta? Tivasin Tommilta ja tunsin kuinka minua alkoi suututtaa, väkisinkin.
- Satu, mennäänkö? Joni kysyi varovaisesti ja käänsi Robinin pään minua kohti. Tämä ei ilmeisesti halunnut jatkaa minun ja Tommin ’luontevan’ keskustelun kuuntelemista.
- Ei. Mitä sä haluat? Kysyin uudestaan Tommilta ja tämä naurahti kolkosti, tavalla joka sai minut varuilleen.
- Puhua. Puhutaan joskus ja mä jätän sut rauhaan, Tommi ehdotti ja minä nyökkäsin vasten omaa tahtoani. Jokin sai minut vain suostumaan Tommin ehdotukseen, vaikka tiesin ettei tästä seuraisi mitään hyvää.
- Okei. Huomenna kaheltatoista Henkassa, sanoin ja Tommi nyökkäsi hyväksyvästi. Käänsimme hevosemme eri teille ja lähdimme omiin suuntiimme, kaikki hiljaisina kuin hautajaisissa.

22. Luku (Tommin näkökulma)

- Oliko sun aivan pakko? Kuului taas tuo marmattava ääni takaani. Johanna oli marissut koko maastoretkemme ajan siitä kuinka eilisiltamme oli ollut täysi fiasko. Kaikki puhuivat nyt meistä, pahaa. Huokaisin mielessäni ja katsoin taakseni, Johanna näytti melko vihaiselta. Niin oli näyttänyt Jonikin. Minun ja Sadun keskustelut tulivat aina olemaan tuollaisia, hyvin sähköisiä. Tiesin että välillämme olisi saattanutkin olla jotain, mutta ei enää temppuni jälkeen. Minä olin vetänyt huumeita Sadun veljen kanssa ja sen jälkeen saattanut Sadun pahaan kuseen ja aiheuttanut tälle pahoja traumoja. Omaa tyhmyyttäni olin pilannut mahdollisuuteni Satuun. Aioin kuitenkin yrittää. Ensin panostaisin rauhan hieromiseen, aioin sopia Sadun kanssa ja kertoa tälle muutaman asian Espanjassa asumisestani, mitä sielä oikeasti oli tapahtunut.
- Tommi! Johanna kivahti takaani ja ratsasti nopeasti rinnalleni. Käänsin katseeni tähän ja nostin kysyvästi kulmakarvojani.
- Sä olet sitten @!#$, Johanna tokaisi ja jatkoi samaan syssyyn: - Kaikki muut miehet olis tajunnu ettei Satulla ole mitään tunteita sua kohtaa.
- Nyt meni jotain pahasti ohi, sanoin ja käänsin hevoseni Johannan tien tukoksi.
- Pitkällehän se loisti, että sä haluat sen takaisin, Johanna sanoi ja katsoi minua tiukasti silmiin ja aukaisi suunsa sanoakseen jotain, mutta sulki sen samantien.
- Joni hakkaa sut jos sä yrität jotain. Se on rakastunut, Johanna sanoi ja hymyili pirullisesti ja laukkasi nopeasti ohitseni.
Jäin katsomaan laukkaavaa ratsukkoa edellämme ja jatkoin omalla ratsullani kävellen matkaa tallille. Oli ollut todella viisasta järjestää kahdelle hevoselleni tallipaikka pieneltä yksityistallilta, aivan sen tallin vierestä, missä Sadulla oli oma hevosensa. Olin tyhmästi kuvitellut pääseväni lähemmäs Satua, kun autoin Jonia sopimaan hänen kanssaan, sen tyhmän Linda- jupakan jälkeen.
Nyt halusin olla edes Sadun ystävä, mutta joutuisin kyllä tekemään töitä sen eteen. Ensinnäkin minun täytyisi taas voittaa Sadun luottamus takaisin ja toisekseen, Jonikin saattoi olla estämässä pääsyäni tavoitteeseeni. Johanna oli oikeassa, jos yrittäisin jotain, niin Joni varmasti hakkaisi minut. Jonista huomasi kuinka tämä oli rakastunut Satuun, eikä Satukaan aivan leikillä tainnut olla mukana suhteessa.
Omissa mietteissä ja suunnitelmissani ratsastin tallin pihaan ja vein hevoseni tallin, joka oli vanhasta navetasta kunnostettu pieni, kuuden hevosen, talli. Melko viihtyisä ja tilava se oli vaikka navetasta oli tehtykin.
- Tommi, voitko laittaa vauhtia? Johanna ilmestyi jostain eteeni ja säpsähdin melko näkyvästi, koska Johanna katsoi minua hieman kummallisen näköisenä, sen näköisenä että luuli minun saavani jonkinlaisen kohtauksen.
- Joo, henkäisin ja riisuin nopeasti ratsuni ja palasin takaisin pihalle, johon olin nähnyt Johannan jo menevän. Huomasin Johannan juttelevan jonkun blondin jätkän kanssa, en tunnistanut tätä selästä ja päätin itsekin mennä tervehtimään juippia.
- Se tulee kohta, mies sanoi Johannalle ja viittoi metsikköön päin. Miehen ääni kuulosti jotenkin kauhean tutulta, mutten saanut päähäni kenelle se kuului.
- Voidaanko me kohta lähteä? Johanna kysyi kärsimättömänä, kun huomasi minut. Mieskin kääntyi ympäri ja kohtasin melko äkäisen katseen. Joni katsoi minua pisteliäästi silmiin, kunnes kääntyi taas Johannan puoleen.
- Missäs Satu on? Kysyin Jonilta ja tajusin heti, etten olisi saanut udella tätä, herätin paljon epäilyksiä utelullani. Joni katsoi minua arvioivan näköisenä, mietti varmaan, voisiko sanoa minulle.
- Tulee kohta. Riikalla oli jotain asiaa Terran hoidosta. Nyökkäsin miehen selitykselle ja katselin vierestä, kun Johanna ja Joni juttelivat keskenään, minua ei tähän keskusteluun haluttu.
- Mitä sä haluat Sadusta? Joni kysyi äkkiä ja sai kysymyksellään minut hämilleen. Katsoin vain miestä, joka näytti hieman hermostuneelta.
- Kuinka niin? Sain vain suustani ja katsoin sinisiin silmiin takaisin. Joni astui askeleen lähemmäksi minua ja katsoi minua kuin haluaisi tappaa.
- Älä koske siihen, tai sä olet entinen, Joni sanoi niin hiljaa ettei Johanna kuullut. En vastannut miehelle mitään, katsoin vain. Lopulta näin Sadun kävelevän autoltaan meitä kohti ja silmäni lukittuivat tähän samantien. Satu oli vaihtanut päälleen lyhyet shortsit ja urheilutopin. Jonikin huomasi tuijotukseni ja kääntyi itsekin katsomaan naista. ’Minun naiseni’ ajattelin, vaikka tiesinkin sen olevan ennenaikaista.
- Kuulitko sä mitä mä sanoin? Joni kysyi minulta ja painoi minut seinää vasten lujasti. Katsoin miestä silmiin ja tönäisin tätä kauemmas itsestäni.
- Mokoma kukkoilija, mutisin itsekseni ja käännyin kohti naisia, jotka katselivat hieman taaempana. Johannalla oli tylsistynyt ilme, mutta Satu katsoi meitä, kuin olisi räjähtämässä raivosta.
- Älä kato mun naista tuon näköisenä, Joni sanoi ja iski minut uudestaan seinää vasten. Katsoin Jonia vinosti hymyillen ja sain ilmeisesti ärsytettyä tätä näin lisää, koska seuraavaksi tunsin nyrkin iskun silmäkulmassani.
- Nyt lopetatte! Kuului kimakka ääni viereltämme ja huomasin Sadun seisovan rinnallamme kädet puuskassa, silmät tummina vihasta.
- Mä en ole kenenkään omaisuutta. Ja sinä kuvittelet aivan liikaa itsestäsi, Satu sihisi vasten kasvojani ja kääntyi samalla Jonin puoleen. – Jos sä pystyt hillitsemään itsesi sen verran että voitas lähteä.
Joni katsoi Satua, kuin tämä olisi kuullut aivan väärin.
- Mene nyt, kun prinsessa vielä huolii sut, sanoin ivallisesti Jonille ja yritin ärsyttää tätä vielä enemmän. Joni suoristautuikin koko pituuteensa ja – voi víttu- mies oli todella pitkä! Satukin huomasi kuinka Joni ärsyyntyi entisestään ja päätti tarttua tätä käsivarresta kiinni.
- Luota muhun. Mennään nyt. Joni katsoi kaunotarta ja hymyili sitten tälle, lähtien tämän rinnalla kävelemään kohti mustaa autoa.
Ennen kuin pari nousi autoon, niin nämä vielä suutelivat rakastuneen näköisinä. Mieleni teki ampua tuo toinen osapuoli ja vielä minä eliminoisin tämän.

23. Luku

- Miksi sä puolustit Tommia? Mä oisin voinu hakata sille järkeä päähän! Joni sanoi jo ties monennen kerran. Huokaisin ja katsahdin pikaisesti miestä, tämä oli jotenkin liian jääräpäinen uskoakseen, että olin vain auttanut tätä.
- Jos sä oisit hakannut sen, niin sen jälkeen se olis nostanu syytteen, yritin vakuutella ja taputin Jonin reittä. Joni huokaisi syvään ja otti minua kädestä kiinni.
- Mä en haluais että sä meet tapaamaan sitä, Joni sanoi ja silitteli kämmenselkääni sormellaan. Katsahdin hymyillen miestä ja huomasin kuinka tämä kehitteli päässään ties mitä kuvitelmia minusta ja Tommista. Naurahdin pienesti ja suutelin nopeasti Jonia poskelle, ja ajoin melkein ojaan. Viime tipassa sain auton käännettyä takaisin tielle ja päätin pitää huuleni erossa Jonista, kun ajoin autolla.
- Jos se jättää mut sen jälkeen rauhaan, niin aina parempi. Haluatko sä tulla mukaan? Kysyin, mutta Joni pudisti vain päätään. Käännyimme hiljaisuuden vallitessa kotitaloni eteen, päätimme käydä kotona ennen kuin menisimme minun asunnolleni.
- Onko teillä ketään kotona? Joni kysyi, kun kaivoin avaimia laukustani. Nostin katseeni mieheen ja kohotin kysyvästi kulmakarvojani.
- Ne varmaan on nukkumassa vielä, kello ei oo yhdeksäkään vielä, huomautin miehelle ja aukaisin oven, kuulostellen samalla talon ääniä. Hiljaista oli kuin hautajaisissa, joten päättelin kaikkien nukkuvan vielä.
- Niin kai, Joni mutisi takanani ja potki kenkänsä eteisen nurkkaan tottuneesti. Mulkaisin Jonia pikaisesti olkani yli ja tämä laittoikin kenkänsä nätisti vierekkäin seinän viereen.
- Mä meen ainakin suihkuun, sanoin Jonille ja lähdin astelemaan rappusia ylöspäin kiskoen samalla vaatteita pois päältä, tiesin Jonin jääneen rappusten alapäähän seisomaan katse minussa kiinni.
Ylätasanteella käännyin ympäri, kun minulla oli enää rintaliivit ja alushousut jalassa ja katsoin Jonia suoraan himokkaisiin silmiin.
- Haluutko mukaan? Heitin miehelle virnistäen ja katosin kylpyhuoneeseen. Odotin ovella hetken aikaa, kunnes kuulin kauheaa töminää rappusista ja pian Joni ryntäsi perässäni kylpyhuoneeseen ja veti oven perässään lukkoon.
- Kuules neiti, mä saatan rakastaa sua, Joni sanoi vieno hymy huulillaan ja painoi minut hellästi, mutta päättäväisesti seinää vasten.
- Niinkö? Naurahdin, kohottaen toista kulmaani ja otin vastaan Jonin tarjoamat suudelmat. Tunsin Jonin pehmeät huulet leuallani, kaulallani ja joka puolella kehoani. Tunsin kuinka vartaloni halusi vain lisää kosketuksia tuolta mieheltä ja tunsin Jonista kuinka tämä halusi antaa minulle lisää noita kosketuksiaan.
Lopulta päädyimme rakastelemaan siihen pyykinpesukoneen päälle ja minusta tuntui kuin en saisi tuosta miehestä tarpeekseni.
- Harmi kun kone ei ollut päällä, harmittelin Jonille kun istuin pelkkä pyyhe päällä tietokone tuolillani. Joni kohotti katseensa televisiosta silmiini ja katsoi minua kysyvästi.
- Kaikissa lehdissä kehotetaan naimaan pesukoneen päällä, kun se linkoaa, sanoin merkitsevästi Jonille ja tämä naurahtikin ääneen.
- Täytyy kokeilla ens kerralla. Me voidaan vaikka harrastaa esileikkejä siihen asti kun se alkaa linkoomaan, Joni nauroi ja sai tuosta hyvästä tyynyyn päähänsä. Ei vika ollut aina minun, jos esileikit jäivät harrastamatta. Jos Joni oli liian haluttava, niin oma oli vikansa.
- Tämä muistetaan, Joni mutisi hymyillen, ennen kuin syventyi taas katsomaan dokumenttia, jossa esiintyi Pamela isoine tisseineen.
- Mulla on huomenna joku ihmeen palaveri, liittyen tämän vuoden kisakalenteriin. Mitä hemmettiä? Puhuin ääneen ja Joni nosti taas ihmettelevän katseensa minuun. Huitaisin vain kädellä ja tämä syventyi taas ohjelmaansa. Seuramme puheenjohtaja Pertti Kaihola oli lähettänyt minulle sähköpostia henkilökohtaiseen osoitteeseeni, joka sai minut hieman ärsyyntymään.
- Mistähän Kaihola olis saanu mun oman sähköpostiosoitteen? Kysyin Jonilta ja tämä kohautti vain harteitaan ohjelmaan keskittyneenä. Päätin olla häiritsemättä tätä enempää. Kaihola pyysi minut syömään ja keskustelemaan joukkueen tulevista kisoista ja sinne oli tulossa myös kaupunginjohtaja vaimoineen ja myös muita taloudellisia tukijoita. Siitä tulisi mielenkiintoinen keskustelu, kun minä yritin takoa ihmisten järkeen, ettei kaikkiin pidettäviin kisoihin voinut mennä, etenkään kun minulla itsellänikin oli kisoja, eikä nämä ns. isot vaikuttajat halunneet päästää joukkuetta kisoihin, jos minä, valmentajana, en ollut mukana.
Suljin nopeasti selaimen ja venyttelin raukeasti ennen kuin päätin viimeinkin laittaa vaatteet päälleni. Jonikin näytti heräävän horroksesta kun tallustelin alasti ympäri huonettani, etsien vaatteita.
- Sulla on kyllä kivat lihakset, Joni tokaisi kun kiskoin vaatteita kaapistani.
- Joo, hymähdin ja jatkoin vaatteiden etsimistä. Kaivoin tummat farkkuni ja ohuen punaisen topin kaapista ja kisoin ne päälle.
- Monelta me mennään syömään? Joni kysyi ja sammutti telkkarin. Hymähdin jotain ajatuksissani ja harjasin hiukseni ja kuivasin ne.
- Satu, petätkö sä mua? Joni kysyi seuraavaksi ja vastasin siihen vain tutusti ’joo’.
- Eiku… Siis hä? Heräsin ajatuksistani, kun tajusin mitä Joni juuri oli kysynyt. Joni katsoi minua huvittuneena ja tuli istumaan viereeni sängylle.
- Mikä on? Mies kysyi ja silitteli kylkeäni.
- Mun täytyy huomenna mennä keskustelemaan kesän kisoista isojen herrojen kanssa, sanoin ja nojasin päätäni tämän olkapäähän. Joni pussasi otsaani ja tarjoutui tulemaan seurakseni ja sai minut hieman paremmalle mielelle. Ainakaan minun ei tarvitsisi olla yksin sielä, Joni tukisi minua ja kertoi omat mielipiteensä asioista.

24. Luku

Isäni olisi kuulemma halunnut viedä minut ja Jonin ravintolaan, mutta kerroin että minulla oli tapaaminen Tommin kanssa. Isä ei ollut tykästynyt ideasta, että menisin Tommin kanssa kahdestaan jonnekin, isä ei ollut ikinä pitänyt kyseisestä herrasta. Aikoinaan, kun Tommi oli tullut kotiini ensimmäisiä keroja, niin isä jo heti saanut Tommista sellaisen kuvan, että tämä käytti kaikkia hyväkseen. Äitini taas oli haltioitunut Tommin herrasmiesmäisestä käytöksestä, Tommi osasi käsitellä naisia. Sillähän Tommi oli lopulta minutkin saanut. Aluksi en halunnut antautua Tommille, koulun suosituimmalle jätkälle, mutta jotenkin Tommi sai minutkin puolelleen ja rakastuin.
Menin kuitenkin omalla autollani Lahden keskustaan ja jätin autoni parkkihalliin, mistä pääsin helposti kävelemään pitkin kaupunkia. Olin pukenut ylleni valkoisen topin ja tummat farkut. Jalkaani olin löytänyt kaapista valkoiset korkokengät. Kävelin kävelytietä pitkin ja sidoin samalla hiukseni löysästi nutturalle takaraivoon ja otsahiukset nostin päälaelleni ja kiinnitin ne pinneillä kiinni. Olin huomaamattani jopa unohtanut Tommin tapaamisen ja olin hieman myöhässä jo nyt. Harpoin korkokengissäni ja tiesin kyllä herättäväni huomiota, varsinkin siinä vaiheessa kun kaivoin laukustani leveän valkoisen vyön ja aloin kiinnittää sitä vauhdissa.
- Satu! Moro, kuulin huudon jostain taka-alalta ja pyörähdin vauhdissa ympäri nähdäkseni kuka minua huusi. Näin nopeasti kuinka joku tuntemattoman näköinen mies hölkkäsi minua kohti, farkut ja t-paita päällä. Nyökkäsin nopeasti ja kiskoin harmaan takin päälleni.
- Sä et taida muistaa mua? Mies kysyi kun hän oli sinnitellyt vierelläni hetken aikaa. Käänsin katseeni mieheen ja yritin tunnistaa. Syvänruskeat, melko lyhyet hiukset, tuuheat kulmakarvat, sinisissä silmissä tiukka katse. Olin kyllä nähnyt miehen jossain, mutten muistanut missä ja milloin.
- Joonatan, mies sanoi ja ojensi minulle kätensä. Tartuin siihen nopeasti ja sytytin samalla tupakan.
- Sä vaan kaunistut koko ajan, mies kehaisi ja kiitin tätä hämilläni. Katselin miestä taas hetken, ennen kuin jatkoin matkaani. Näin jo kahvilan ikkunasta Tommin istuvan pienessä nurkkapöydässä polttelemassa tupakkiaan.
- Kuka sä niinkun oikeastaan olet? Kysyin lopulta, kun jouduin pysähtymään liikennevaloihin. Joonatan katsoi minua vieno hymy huulillaan.
- Joonatan, Tommin isoveli. Etkö sä muista mua? Joonatan kysyi ja hipaisi samalla hiussuortuvan kovani taakse. Värähdin inhosta tahtomattani ja Joonatankin huomasi sen. Muistinhan minä toki Joonatanin. Muistan vain nuoren miehen alun, joka oli aina humalassa kun näin tämän. Ja muistan kuinka kyseinen mies yritti aina iskeä minua, kun Tommin silmä vältti.
- Muistan, sanoin vain ja hymyilin miehelle pienesti ennen kuin lähdin taas harppomaan kohti kahvilaa. Tommi vilkutti minulle ensin iloisesti, mutta kun hänen katseensa kohtasi Joonatanin, niin tämän käsi jäi roikkumaan ilmaan. Tommikaan ei ilmeisesti ollut kauhea ilahtunut veljensä näkemisestä.
- Mä olen menossa tapaamaan sun veljeäs. Mihin sä olet menossa? Kysyin mieheltä, kun tämä yhä vielä harppoi rinnallani. Jostain syystä olin kauhean varuillani Joonatanin seurassa, enkä luottanut ollenkaan tähän mieheen.
- Joni pyys tarkkailemaan sua, ja tulemaan sun mukaan. Kyllähän sä sen tiesit? Joonatan katsoi minua kuin tyhmää ja minä pysähdyin järkytyksestä keskelle tietä ja katsoin miestä kummissani. Joonatan kuitenkin otti minua nopeasti käsivarresta kiinni ja raahasi minut tien toiselle puolelle.
- Joni pyysi? Miks helvetissä? Meinasin jo kimpaantua mieheen ja tuijotin nyt tuon sinisiä silmiä tuimasti aurinkolasieni takaa. Joonatan katsoi minua hymyssä suin ja kumartui puoleeni.
- Jos se ei vaikka luota suhun aivan täysin. Mä itse otin tässä riskin että kerroin sulle, mutta en voinut antaa vaan olla. Sen verran paskamaisesti se tekee, Joonatan kuiskasi korvaani ja suoristautui koko pituuteensa. Katsoin tätä ihmeissäni ja otin aurinkolasitkin pois silmiltäni. Pudistelin päätäni epäuskoisena ja tuijotin jonnekin Joonatanin ohitse, jonnekin kaukaisuuteen.
- Miksi ihmeessä sä sitten kuitenkin otit tän homman vastaan? En voinut olla kysymättä mieheltä ja kasvoilleni nousi jotenkin ivallinen hymy. Luulin että tässä oli nyt jotain muutakin kuin Jonin asia. Ja luulin että ei se Jonin tarkoituskaan ihan noin ollut. Epäilin että Joni pelkäsi Tommin tekevän minulle jotain ja pyysi sen takia Joonatania vahtimaan minua. Mutta mistään asiasta ei voinut olla varma.
- Koska mä näkisin Tommin samalla, kaks kärpästä yhdellä iskulla. Ja okei, Joni halus että mä tulen kattomaan teidän kahden perään, ettei ’mitään epämääräistä tapahtuisi’, Joonatan kuitenkin sanoi ja kohautti olkiaan.
- Arvasin, sanoin vain ja lähdin kävelemään edeltä kahvilaan, jossa Tommi jo minua odottikin.
- Sori, oon myöhässä, sanoin heti ensimmäisenä Tommille kun huomasin tämän pistävän tuijotuksen. Tommi kohautti vain harteitaan ja siirsi katseensa perässäni tulleeseen Joonataniin.
- Mitä sä täällä teet? Tommi kysyi aivan asiallisesti, kun tämäkin pääsi istumaan.
- Tulin moikkaamaan sua, Joonatan sanoi ja hymyili pienesti veljelleen. Tommi tuhahti merkitsevästi ja minä päätin mennä hakemaan itselleni kupin kahvia. Arvelin että kohta syntyy veljesten kesken suuri riita ja minähän en sitä halunnut olla todistamassa.

25. Luku

- Oliko sulla, Tommi, jotain asiaakin? Kysyin tympääntyneenä pojalta, kun tämä heitti huulta isoveljensä kanssa. Tommi huitaisi kädellään ilmaa ja yritti saada minut vaikenemaan sillä. Nojasin tuolin selkänojaan ja huokaisin äänekkäästi. Minua rupesi tympäisemään oikein kunnolla, päätinkin sytyttää tupakin aikani kuluksi. Kaivoin kännykkäni laukusta ja näpyttelin nopeasti Jonille viestin.
”Tule hakemaan vartin kuluttua?” Joni vastasikin melkein heti ja kertoi tulevansa kävellen, aikaa kuluisi jotain kymmenisen minuuttia.
- Satu, haloo! Tommi huitoi kädellään naamani edessä. Käänsin kysyvän ilmeeni tähän ja kohottelin kulmiani.
- Voitaisko me pysyä ystävinä? Tommi kysyi silmät vakavina. Katsoin niihin hämmentyneenä ja käänsin katseeni hetkeksi ikkunasta ulos. Näin liikennevaloissa tutun komean miehen. Jonin.
- Tuttavina, ei ystävinä, vastasin Tommille, jonka silmät olivat muuttuneet lautasen kokoisiksi. Tommi ilmeisesti luuli, että hyppäisin heti tämän syliin.
- Miksi? Tommi sai lopulta sanan suustaan ja minä viitoin miestä katsomaan ikkunasta ulos. Tommin silmät kapenivat kiukusta viiruiksi, kun huomasi Jonin.
- Tuon takia? Mä hävisin sut Jonille? Tommi sähisi ja nyökkäsin jämerästi juuri kun Joni astui kahvilan ovesta sisään.
- Moi kulta, Joni sanoi suukotti minua nopeasti. – Oletko sä valmis?
- Mennään, sanoin ja keräsin kamppeeni pöydältä. Tommi ja Joonatan seurasivat molemmat minua katseellaan ja Joni katsoi silmät vakavina veljeksiä.
- Nähään taas, pojat. Joonatan, kyllä Joni varmaan pyytää sut ens kerrallakin vahtimaan, sanoin piikikkäästi ja Joni käänsikin hätäisesti katseensa minuun.
- Mä menen yksin sinne ravintolaan, totesin ykskantaan ja marssin kahvilasta ulos, Joni kannoillani.
- Älä viitti seurata, sanoin miehelle, joka kulki jääräpäisesti rinnallani.
- Mikä sulle tuli? Joni kysyi niin kuin ei olisi ymmärtänyt miksi suutuin. Pysähdyin kuin seinään ja katsoin miestä vihaisesti.
- Sä et ymmärrä? Kysyin ivallisesti naurahtaen. Mies vain pudisti päätään.
- Sä pyysit Joonatanin kattomaan meidän perään! Huusin vasten miehen kasvoja. – Sä oikeesti teit niin! Et voinu sitten luottaa muhun?
- Satu hei… Mä en vaan halunnut että jotain tapahtuis teidän välillä, Joni sanoi ja tajusi sanansa vasta sitten kun ne olivat tulleet tämän suusta ulos. Katsoin miestä typertyneenä ja mietin oikeita sanoja.
- Mitä mun pitäis tuohon sanoa? Kysyin viimein mieheltä ja kuulin itsekin kuinka ääneni notkahti hieman. Tunsin kuinka kyyneleet meinasivat nousta silmiini, sain kuitenkin räpyteltyä ne pois.
- Mä tarkotin vaan…
- Ymmärsin kyllä, sanoin vihaisesti ja lähdin taas harppomaan pitkin kävelytietä eteenpäin.
- Satu, odota! Joni huusi ja tarttui käteeni kiinni, yrittäen pysäyttää matkani. Käännyinkin nopeasti ympäri ja huitaisin miestä nopeasti avokämmenellä poskelle. Joni irrotti nopeasti otteensa minusta ja minä jatkoin matkaani kohti lähellä sijaitsevaa ravintolaa missä minua jo odotettiinkin.
Ravintolassa oli viileää ja heti siihen saavuttuani huomasin seurueeni istuvan jo pöydässä.
- Hei Satu. Olemmekin jo tehneet kilpailukalenterin valmiiksi Jonin kanssa, kaikki on jo selvää. Tässä sinullekin kopio. Olen pahoillani mutta meidän onkin jo pakko poistua toiseen tapaamisen, Pertti sanoi kihertävällä äänellä, josta päättelin tämän juoneen jotain olutta vahvempaa. Nyökkäsin pienesti ja tilasin itselleni lasillisen konjakkia. Join sen mietteissäni, minun pitäisi selvittää asiani Jonin kanssa kuitenkin melko pian. Joni luultavasti olisikin jo meillä odottelemassa minua ja haluaisi selvyyttä meidän väleihimme. En vain ymmärtänyt että miksi ihmeessä Joni oli tämän kesän kilpailukalenterin, eikä minun mielipidettäni edes kysytty. Kaivoin taitellun paperilapun laukustani ja annoin silmäni vaeltaa riviltä toiselle. Meinasin tukehtua juomaani kun huomasin, ettei kouluratsastuskisoja ollut kuin muutama laitettu kalenteriin. Suomenmestaruuskisatkin olivat jäämässä joukkueeltani pois, silloin oli samaan aikaan jotkut ’tärkeät’ estekisat.
- Voihan @!#$, kirosin hiljaa kun olin selannut kaikki kisat läpi. Kaivoin taskustani kännykkäni ja näppäilin siihen Jonin numeron.
Raivoisan puhelun jälkeen Joni oli sanonut, että koulujoukkueeni oli siirtymässä esteisiin, omasta tahdostaan ja Joni oli haluttu heidän valmentajakseen.
Istuin vielä hetken aikaa ravintolassa, kunnes minua pyydettiin poistumaan. Tänään mikään ei näyttänyt menevän putkeen, kaikki oli mennyt päin persettä ja mieleni teki hakata jonkun päätä asfalttiin.
- Menin suoraan omalle kämpälleni ja sulkeuduin kylpyhuoneeseen, lämpimään kylpyyn jossa makoilin niin kauan että meinasin nukahtaa. Lopulta päätin siirtyä makuuhuoneeseen, pelkkä lyhyt kylpytakki päälläni ja kaaduin väsyneenä sängylleni, nukahtaen melkein heti.

26. Luku

- Mutta nythän sä sitten voit kisata sillä sun hevosellas enemmän, isäni lohdutti minua, kun olin mennyt tapaamaan tätä. Isäni oli ollut hyvin pettynyt kilpailukalenteriin tehtyihin muutoksiin, mutta neuvoi minua kuitenkin menemään eteenpäin. Tiesin että eniten isä halusi minun menevän syksyllä siihen yliopistoon, mihin minut oli hyväksyttykin. Itse en vain ollut varma halusinko opiskella luonnontieteitä.
- Niin, mun valmennukset loppuu tän kuun lopussa, sanoin ja lysähdin huokaisten selälleni makaamaan isäni työhuoneen vaalealle sohvalle.
- Mitenkäs Jonin kanssa aiotte jatkaa? Isä kysyi ja sai minut huokaisemaan vieläkin raskaammin.
- En tiedä, ei olla puhuttu mitään muutamaan päivään, sanoin ja kuulin kuinka isä löysäsi solmiotaan.
- Kuules nyt, sun täytyy selvittää välit sen sällin kanssa, isä sanoi ja haki baarikaapistaan viskipullon ja kaksi lasia.
- Nyt otetaan pienet ryypyt ja mietitään asioita, isä sanoi ja nauroi makeasti päälle, saaden minutkin hymyilemään pienesti.
- Mitäs täällä oikeen ryypätään? Kuulin veljeni äänen oven suusta ja jotenkin vaistosin, ettei veljeni ollut yksin.
- Tulkaa peremmälle, isä sanoi ja kaivoi vielä kaksi lasia laatikostaan ja kaatoi niihinkin hieman väkevää nestettä ja täytti samalla minunkin lasini aivan täyteen.
- Rohkaisua, isä kuiskasi minulle kun katsoin tätä kysyvästi. Hymyilin isälle nopeasti ja käännyin katsomaan ovelle päin missä Jaakko ja Joni vieläkin seisoivat. Jaakko naurahti pienesti ja kiiruhti vierelleni sohvalle istumaan ja maistoi hieman viskiä. Joni oli jäänyt seisomaan ovelle ja katsoi minua vain silmiin ja yritti hymyillä hieman. Irvistin tälle hieman ja käänsin katseeni vieressäni istuvaan Jaakkoon.
- Sovi sen kanssa, Jaakko kuiskasi minulle nopeasti ja minä pudistin vain päätäni. En halunnut vielä sopia mitään, en tiennyt itsekään mitä halusin juuri tällä hetkellä. Minun suunnitelmat oli sotkettu ja mies ei luottanut minuun. Minun piti miettiä miten halusin tämän jutun jatkuvan.
- Satun kanssa justiin mietittiinkin että nythän se voisi kisata enemmän sillä Robinilla, isä aloitti luontevasti keskustelun ja pian Jonikin liittyi keskusteluun mukaan. Jaakko ainoastaan kyyhötti omissa oloissaan.
- Lähetkö ottamaan tänään? Kysyin Jaakolta ja tämä hymyili minulle leveästi.
- Jos sä, niin kyllä mäkin, Jaakko tokaisi ja sovimmekin tapaavamme minun asunnollani. Sisarussuhteita pitäisi vaalia.
- Jos sä Satu innostut vaikka niihin esteille, niin mä voin valmentaa sua, Joni ehdotti ystävällisesti, mutta minua ei tämän miehen ystävällisyys kiinnostanut, vaan tuhahdin halveksien.
- Mieluummin mä menen ammattilaiselle, sanoin ja se näytti olevan kuin isku vasten miehen kasvoja.
Joni katsoi minua silmiin haastavasti ja minä kyllä vastasin katseeseen samalla mitalla. Tiesin nyt jo ettei Joni aikonut luovuttaa minun suhteeni ja minä olin valmis tappelemaankin tuon miehen kanssa.
- Mä olen ollut oikein kunnon esteratsastaja, Joni sanoi soinnuttomalla äänellä ja katsoi minua tiukasti silmiin.
- Mutta et ole enää ja mä haluan kunnon valmentajan, sanoin samalla mitalla takaisin. Joni tuhahti ja joi vähäsen lasistaan.
- Okei, jos neiti oikein haluaa maksaa jostain paskasta valmennuksesta, niin anna mennä vain, Joni sanoi ivallisesti ja naurahti makeasti vielä päälle.
- Niinpä, totesin ja join lasini tyhjäksi.
- Moikka isi! Sanoin suukotin isää päälaelle. – Soittele, Jaakko.
Puoli seitsemän aikaan illalla kuulin kuinka ovikelloni soi ja sen takana seisoi Jaakko, Anna ja Joni. Jaakko ja Anna näyttivät jännittyneiltä ja odottivat reaktiotani, mutta rentoutuivat ku kutsuin vain kaikki sisälle.
- Me mennään tupakille parvekkeelle, Jaakko huikkasi minulle keittiöstä. Olin jäänyt tuijottelemaan Jonia silmiin ja tunsin vastustamatonta halua suudella tuota miestä.
- Mitä sä haluat jatkosta? Joni kysyi ja painoi minut seinää vasten seisomaan. Huomasin kuinka rintani kohoili hengityksen tahdissa, kun Joni painautui aivan kiinni minuun. Tiesin että Joni halusi manipuloida mieleni kääntymään. Helposti mies ei sitä saanut kääntymään.
- Seksiä, vastasin miehen kysymykseen ja hymyilin miehelle viekkaasti. Joni katsoi minua silmät tummina.
- Seksiä mä saan mistä vaan, mä haluan suhteen sun kanssa, Joni sanoi ja painoi huulensa kevyesti omilleni, ja vetäytyi salamannopeasti pois luotani, kadoten keittiöön.

27. Luku

Baarissa oli kova meno päällä jo silloin kun me pääsimme sinne. Olimme saaneet melko hyvän lössin kerättyä baarireissulle; Jaakko, Anna, Joni, Johanna, minä ja Johannan pikkusisko Aila. Tiesin että Johanna oli ihastunut Joniin, joten ajattelin tänään hieman auttaa naista, eli siis leikkiä amoria.
- Ootko sä Johanna vielä vähän tohon Joniin päin? Kysyin Johannalta, kun olimme menneet hakemaan juomia. Johanna käänsi hätääntyneenä katseensa minuun ja vilkaisi samantien pöytäämme, jossa Jonikin istui.
- Mä en tiedä mitä Joni on sulle sanonut, mutta mul

Lähettäjä: [[suvie 
Päivämäärä:   10.2.09 20:32:56

- Mä en tiedä mitä Joni on sulle sanonut, mutta mulla ei ollut siinä mitään tunteita mukana, Johanna sanoi ärtyisästi. Katsoin Johannaa suu auki vähän aikaa, kunnes käänsin katseeni Joniin, joka sattumalta sattuikin katsomaan suoraan minua silmiin. Jonin silmät olivat vakavat ja tunsin miten kyyneleet tulvivat silmiini, en saanut niitä estettyäkään.
- Olitko sä Jonin kanssa sängyssä? Kysyin viimein Johannalta ja hän kääntyi katsomaan minua ihmeissään.
- Joni ei siis sanonut? Johanna sanoi ihmeissään ja tajusi samantien, että oli mokannut ja pahasti. Pudistin päätäni ja Johanna puri huultansa.
- Mutta se ei haittaa enää, me ei olla yhessä, tai jotain, sopersin Johannalle ja tämä katsoi minua ihmeissään.
- Sen kisajutun takiako? Johanna kysyi ja naurahti hieman.
- Ketkä kaikki siitä tietää? Kysyin ärtyneenä, kaikki tuntuivat tietävän siitä, vaikka en ollut kellekään oikeastaan puhunut koko asiasta, olin yrittänyt saada kalenteriin enemmän koulukisoja, kuitenkaan onnistumatta.
- Melkein kaikki. Eihän se mikään salaisuus ollut? Johanna sanoi ihmeissään ja tilasi toisen shotin, juoden sen samantien. Kohautin olkiani ja join itsekin muutaman shotin. Mietin itsekin miksei minua oikein liikuttanut tuo kisa-asia sen enempää, kaikki tiesivät asiasta, vaikkeivät todellakaan olleet minulta sitä kuulleet ja joukkueelle asiaa ei oltu vielä edes sanottu. Kaikki vuoto oli tullut Jonin suunnasta, tai sitten Jaakolta, jolle olin asian kertonut. Se, että Johanna oli mennyt Jonin kanssa sänkyyn aiheutti minussa todella outoja tunteita, en ollut ennen tuntenut ollenkaan näin. Se ei ollut surua, tai edes raivoa, mitä olisin muun ihmisen kanssa tuntenut. Tunnettani en osannut edes kuvailla, se oli samaan aikaan vítutusta ja huvittuneisuutta. Totta, minua huvitti se että Joni oli pettänyt minua. Tai ei edes se, vaan se että olin niin sokeasti rakastunut, etten edes tajunnut epäillä mitään.
- Pitäisköhän meidän viedä nämä juomat pöytään? Kysyin naurahtaen Johannalta ja osoitin baaritiskillä olevia olutlaseja. Katsoimme molemmat niitä ja sitten toisiamme hetken, kunnes käänsimme molemmat katseemme baaritiskin takana työskentelevään mieheen.
- Ei se niitä kanna, me voidaan, kuulin iloisen äänen korvani juuresta. Käänsin katseeni ja olin törmätä nauravaan Nikoon, joka ja ottikin puolet laseista käsiinsä. Johannan toiselle puolelle oli ilmestynyt Joona, joka otti loput lasit ja miehet lähtivät kantamaan niitä perässämme kohti pöytää.
- Moro äijät! Niko huusi ja istui nopeasti penkille, vetäen Johannan syliinsä istumaan. Joona teki samoin ja veti minut syliinsä.
- Moi, Satu. Mites menee? Joona kuiskasi korvani juuressa ja laski kätensä farkkujen verhoamalle reidelleni. Katsahdin miestä kulmat kurtussa. Mitään tuokin yritti?
- Kannattaa lopettaa toi, ehdotin miehelle ystävällisesti. Joona katsoi minua kulmiaan kohottaen ja antoi kätensä nousta ylemmäs reidelläni. Katsoin Joonan silmin tuimasti ja vilkaisin nopeasti Jonia, joka tuijotti meitä tiiviisti.
- Lopettaisit nyt, pyysin miestä ja ääneni notkahti hieman, kuulin sen itsekin. Joona rutisti minut vain lujemmin syliinsä ja upotti kasvonsa hiuksiini. Rutistin silmäni kiinni ja toivoin näkeväni vain pahaa unta. Olin tilanteessa, jossa en voinut itse hallita tilannetta ja se oli painajaismaista.
- Satu, tuutko mun syliin istumaan? Kuulin jostain kaukaisuudesta tutun miehen äänen. Aukaisin silmäni ja katsoin suoraan Jonin sinisiin silmiin. Jotenkin transsissa nousin Joonan sylistä pois, mies ei uskaltanut enää pitää minusta kiinni, kun Jonin katse porautui tähän kiinni.
- Näpit irti mun naisesta, Joni sanoi Joonalle vakavasti ja kiskaisi minut poikittain tämän syliin. Katsoin Jonia ihmeissäni suoraan silmiin, Jonin silmät olivat kuitenkin yhtä kylmät kuin aina ennenkin.
- Älä luule sitten liikoja, Joni kuiskasi matalasti korvaani. – Sitä seksiä sä et tule multa saamaan.
- Siis hä?
- Tää ei ole johtamassa mihinkään, Joni sanoi ja siveli samalla kylkeäni.
- Just, tokaisin ja pudistelin päätäni ihmeissäni. Miehet olivat kummallinen lajike. Tunsin kaikkien katseet meissä kahdessa ja hetken mielijohteesta painoinkin huuleni rajusti Jonin huulille. Joni oli hetken aivan liikkumatta, mutta nopeasti mies olikin ajan tasalla ja vastasi suudelmaani yhtä rajusti.
- Teidän pitäis hankkia hotellihuone! Niko huudahti nauraen. – Ei mutta, Satun kämppä on tossa ihan lähellä.
- Haista páska, Joona tuhahti ja nousi ylös pöydästä, hoippuen jonnekin baaritiskin suuntaan. Seurasin miestä katseellani ja toivoin etten satuttanut miehen egoa kovin pahasti.
- Se petty kun et ymmärtäny antaa sille, kuulin matalan kuiskauksen korvani juuresta. – Ymmärrätkö antaa mulle?
Tunsin taas vaativan käden reidelläni, mutta tällä kertaa huomasin nauttivan kosketuksesta. Ilmeisesti tämä riippui aivan siitä, kuka oikein kosketti. Huomasin taas kerran himoitsevani tuota miestä ja toivon mukaan saisin viedä tämän kämpälleni yöksi.

28. Luku

Kello alkoi pikkuhiljaa lähestymään kolmea ja koko seurueemme oli aikalailla humalassa. Olin istunut Jonin sylissä vaikka kuinka kauan, ennen kuin olin mennyt istumaan vapautuneelle penkille Nikon viereen.
- Ootteko te nyt taas Jonin kanssa yhessä? Niko kysyi minulta pitkän hiljaisuuden jälkeen. Vasta silloin tunsin herääväni nykyhetkeen ja samantien pääni sisällä muodostui kuva Jonista naimassa Johannaa.
- Ei.
- Aiotteko palata yhteen?
- Ei.
- Mitäs sä sitten aiot tulevaisuudelta?
- Nunnaluostariin tai sitten alan lesboksi.
- Víttu, mikä muija. Onko teillä pahojakin ryppyjä rakkaudessa?
- Johannaryppyjä, vastasin katkerasti ja vilkaisin ystävääni pöydän toisella puolella, joka jutteli juurikin Jonin kanssa.
- Aika paha, Nikokin myönsi ja tarjoutui ostamaan minulle oluen. Kävelimme Nikon kanssa rinnatusten baaritiskille ja istuimme sen ääreen juomaan oluitamme.
- Tiedätkö mitä? Niko kysyi minulta ja katsoi silmiini hieman utuisilla silmillään.
- No mitä?
- Tää menee kiinni ihan kohta, Niko nauroi ja minä tietysti yhdyin siihen, vaikkei asiassa mitään naurettavaa ollutkaan. Nauroimme siinä hetken aikaa, kunnes lähdimme taas hortoilemaan kohti pöytäämme. Väki pöydästämme oli huvennut johonkin. Enää pöydässä istui vain Joni, joka nuokkui jo aika pahasti ja Anna veljeni kanssa.
- Mihin kaikki muut meni? Kysyi ensimmäisenä kun istuin pöydän ääreen. Joni nosti katseensa nopeasti silmiini ja tämän katse porautui omaani salamannopeasti.
- Ne lähti, mies mörähti ja naurahti kolkosti päälle. Katsoimme Nikon kanssa toisiamme hetken silmiin ja kohautimme molemmat olkiamme. Joni oli todella huonossa kunnossa, tämä mutisi itsekseen jotain silmät kiinni.
- Satu, me tullaan sun luokse yöks, Jaakko ilmoitti suureen ääneen asian. En jaksanut alkaa väittämään vastaan, joten nyökkäsin vain väsyneenä.
- Mennään sitten, sanoin ja Jaakko nosti kysyvän katseensa minuun. – Mua väsyttää.
- Okei, Jaakko mutisin ja koppasi Annan kainaloonsa. Oli velikin tainnut juoda sallittua enemmän, ystäväni piti tätä näemmä aika pitkälti itse pystyssä.
- Meidän täytyy vissiin kantaa toi meille, sanoin Nikolle ja osoitin nuokkuvaa Jonia, joka ei saanut edes silmiään pidettyä auki. Niko vain nyökkäsi ärtyneen näköisenä.
- Joni, sanoin miehelle, kun kyykistyin tämän eteen. Mies ei kuitenkaan reagoinut mitenkään.
- Joni, nyt mennään! Huusin miehelle ja läpsin tämän poskia. Joni murahtikin jotain elonmerkiksi ja painoi kätensä poskelleen.
- Älä riehu nainen, Joni mutisi ja nousi horjuen seisomaan.
- Saatko sä tuettua tuon meille asti? Kysyin Nikolta joka nyökkäsi. Niko ei kuitenkaan päässyt edes metriä likemmäs Jonia, kun tämä tuli horjuen minun luokse ja nojasi minuun.
- Mä kävelen sun kanssa, Joni mongersi ja minusta tuntui siltä että mies saattaisi oksentaa milloin tahansa.
- Kanna mun laukku, sanoin Nikolle ja heitin tälle laukkuni. Vaikka baarilta ei ollut kuin yksi kadunväli matkaa meille, se tuntui ainakin viideltä kilometriltä. Joni hidasti kulkuani melkoisesti ja jouduin välillä pysähtymään kun Joni alkoi valumaan maata kohti.
- Yrittäisit nyt edes pysyä pystyssä, @!#$ sentään! Tiuskaisin miehelle ja löi tätä avokämmenellä poskeen, saaden tämän edes hetkeksi hieman skarppaamaan itseään.
- Mitä mä olen sulle tehnyt kun sä läpsit mua koko ajan? Joni älähti ja horjahti voimakkaasti minua vasten, saaden meidät molemmat kaatumaan asfalttiin.
- Voi vitura, kirosin kun selkäni iskeytyi kipeästi kovaan maahan. Tönin Jonin nopeasti pois päältäni, minua ärsytti niin paljon, että loikkasin nopeasti seisomaan.
- Tuo saa kyllä vaikka kontata mun kämpälle, mutta mä en sitä aio sinne kantaa, manasin ja katsoin muuta seuruettamme vakavana silmiin. Tunsin kuinka kiukun kyyneleet alkoivat valumaan silmäkulmistani ja katsoin vain maassa örisee miestä.
- Enää vähän matkaa. Ota nyt se äijä ja mennään, Annakin sanoi tuskastuneena. Katselin heitä kahta hetken aikaa ja huomasin Annallakin menneen hermot veljeeni. Jaakon käsi lepäsi Annan pakaralla ja tämä kuiskutteli jotain Annan korvaan. Tempaisin Jonin kainaloista seisomaan ja lähdimme taas horjumaan kohti kerrostaloa.
Lopulta pääsimme kämppäämme asti, onneksi oli hissi. Tein nopeasti levitettävälle sohvalle pedin ja autoin veljeni makaamaan siihen.
- Mihin mä menen nukkumaan? Niko kysyi pienellä äänellä. Katsoin tätä hieman äkäisen näköisenä ja tuhahdin ääneen.
- Mun viereen. Nikon katse kirkastui hetkeksi ja sitten tämä katsoi Jonia.
- Entä..
- Mun viereen, sanoin ennen kuin tämä oli ehtinyt edes lopettaa lausettaan. Niko katsoi minua kuin tautista.
- Älä sano mitään, mua ärsyttää muutenkin.
Niko nostikin kätensä ilmaan antautumisen merkiksi. Yhteistuumin nostimme Jonin sänkyni laidalle istumaan ja riisuimme tämän boksereilleen. Nopeasti Joni nukahtikin sänkyni laidalle ja pääsin itsekin asettumaan yöpuulle. Asetuin makaamaan Jonin viereen ja Niko tuli minun toiselle puolelleni. Niko osasi pitää kunnon välin minuun ja asettui aivan sänkyni reunalle makaamaan. Kauaa ei mennyt kun me kaikki olimme jo humalaisessa unessa.

29. Luku

Heräsin seuraavana aamuna siihen kun auringon kirkkaat säteet paistoivat kasvoihini. Painoin kasvoni tyynyyni ja aloin kuuntelemaan ääniä. Mitään ei kuitenkaan kuulunut, joten päätin alkaa pikkuhiljaa nousemaan ylös, jonkun se ensimmäinen kahvipannu pitäisi keittää.
- Ymmm… Käänsin pääni oikealle ja näin Jonin kasvot, jotka olivat aivan liian lähellä omiani. Tunsin kuinka tämä painoi tiukasti sormensa lanteilleni.
- Mitä @!#$ä!? Joni kuitenkin urahti pian, kun huomasi Nikonkin samassa sängyssä. Tunsin heiluvani sängyllä, kun patja painui vuorotellen kummaltakin puolelta, miesten heilumisen vuoksi.
- Mitä sä täälä teet? Niko murisi unisena ja kohottautui istumaan.
- No sitä samaa vois kysyä sulta, Joni mutisi ja hieroi päätänsä.
- Mä nukuin, mitäs sä? Niko sanoi ja laskeutui takaisin makaamaan vierelleni.
- Mä en muista, Joni mutisi ja huokaisi syvään.
- Olkaa hetki hiljaa? Pyysin tyynyni uumenista ja henkäisin pari kertaa syvään, ennen kuin nousin itsekin istumaan, samaan aikaa kuin Niko.
- Mitäs nyt? Joni kysyi hieman hämillisen näköisenä. Katsoin miestä kummissani.
- Mä menen suihkuun. Te voitte syödä mitä jääkaapista löytyy ja siivota paikkoja, latelin itsestäänselvyyksiä. Joni katsoi minua hieman oudosti hymyillen ja kallisti hieman päätään.
- Mä voin tulla mukaan sinne suihkuun, mies tokaisi ja nosti kätensä olkapäälleni.
- No et tule! Tiuskaisin ja ravistin tämän käden pois iholtani.
- Toivottavasti sä ymmärrät poistua nopeasti mun asunnostani, sanoin happamasti ja harpoin kylpyhuoneeseeni.
Kuulin kylpyhuoneeseeni asti kuinka Joni kiroili asunnossani, ihmetteli suureen ääneen miksi oikein kiukuttelin. Hänenhän se juuri pitäisikin tietää, mutta mies taisi vain yksinkertaisesti olla tyhmä!
Seisoin kauan aikaa viileän veden alla, ennen kuin lähdin virkeänä katsomaan kuinka sotkuista meillä oikein olikaan.
- Moi, kuulin jostain hiljaisen äänen. Käännyin katsomaan taakseni, vain nähdäkseni Jonin kimaltelevat silmät. Hänestä huomasi heti, että tämä oli itkenyt. Katsoin hiljaisena miestä ja käännyin lopulta makuuhuonettani kohti.
- Mä laitan vaatteet päälle, sanoin ja suljin oven perässäni. Seisoin hetken vain ajatuksissani keskellä lattiaa. Tiesin kyllä että minun pitäisi puhua Jonin kanssa, mutten halunnut juuri nyt nähdäkään tätä. Halusin vain rypeä itsesäälissä ja mieluusti juoda pääni täyteen. Tiesin kuitenkin ettei Jonilla ollut mitään aikomusta lähteä täältä ennen kuin olisimme puhuneet.
Kiskoin nopeasti ylleni hameen ja topin, ensimmäiset mitä vain kaapista löytyi.
Kun palasin olohuoneeseen, Joni istui vieläkin samalla paikalla sohvallani. Mies ei edes nostanut katsettaan, kun istuin miestä vastapäätä olevalle nojatuolille.
- Joni.., aloitin, mutten sitten keksinytkään jatkoa. Jotenkin tilanne oli todella outo. Olin toki ennekin puhunut samanlaisista asioista jätkille ja moneen kertaan olin laittanut suhteen poikki, mutta tämä oli jotenkin todella erilainen tilanne. Ilmapiiri oli todella painostava ja melkein kuulin miten Jonin aivot yrittivät keksiä sanoja.
- Anteeksi, Joni kuiskasi ja nosti surullisen katseensa silmiini. Katsoin niihin vakavana ja odotin että mies jatkaisi.
- Mä olen todella pahoillani. Anna anteeks, Joni sanoi värisevällä äänellä. Käänsin katseeni hetkeksi jonnekin muualle, purren alahuultani. Tunsin kuinka silmiäni alkoi kirvelemään ja hetken kuluttua tunsin kuumaan kyyneleen valuvan poskeani pitkin. Päätin kääntää katseeni nopeasti Jonin silmiin.
- Mikä mä sulle lopulta viimein olin? Kysyin lopulta, pitkän hiljaisuuden jälkeen. Jonin kulmat kohovisat hämmästyneenä.
- Siis mitä? Joni ei näyttänyt ymmärtävän.
- Olinko mä sulle lopulta viimein yhtään mitään? Joku vakipano kuitenkin? Vaikka tän ei enää pitänyt olla mikään hélvetin irrottelu suhde, niin sulle se tais silti olla! Huusin ja annoin sanojen vain tulla suustani. Nojasin samalla hieman eteenpäin ja katsoin suoraan Jonia silmiin. Joni tuijotti minua surullisena takaisin.
- Ei, vaan…
- Vaan muuten vaan panit mun ystävää! Niinkö? Mä oisin eilen illalla pyytänyt sulta uutta mahdollisuutta, mutta sitten Jossu kerto! Oisit edes tullu itte kertomaan, sanoin jo hieman hiipuneella äänellä.
- No en ainakaan mennyt sänkyyn sun parhaimman kaverin kanssa, Joni sanoi lopulta kun sai suunsa auki. Jäin katsomaan tätä hiljaisena. Pudistelin päätäni uskomatta kuulemaani, tuo mies ei voinut olla tosissaan!
- Toiko oli sun puolustus? Aiotko sä sanoa mitään muuta? Kysyin epäuskoisena ja tilanne sai minut naurahtamaan vähän. Tunsin kuinka suolaiset kyyneleet maistuivat suustani, olin alkanut huomaamatta kyynelehtimään melko vuolaastikin.
- En. Mä en sano enää yhtään mitään, Joni nosti kätensä ylös antautumisen vuoksi. Nyökkäsin pienesti ja nousin seisomaan. Kävelin hiljaisena ikkunani eteen ja huomasin parkkipaikalla vielä ihmisjoukon joka oli viimeyönäkin ollut minun luonani yötä. Odottivat ilmeisesti, että minä ja Joni saisimme sovittua riitamme.
- Sun pitäis mennä nyt, sanoin hiljaa ja kuulin kyllä kun Joni nousi sängyltä ja poistui eteiseen ja lopulta koko asunnosta. Katsoin ikkunasta kuinka Joni saapui ulos ja kaikki ystäväni halusivat tietää miten riidan suhteen kävi. Joni katsoi vain kaikkia, sanoi jotakin mitä en kuullut ja lähti harppomaan keskustaa kohti.
Itse menin makuuhuoneeseeni ja lopulta itkin tyynyliinaani vasten katkerat kyyneleeni.

30. Luku

- Mitä sä nyt sitten aiot? Anna kysyi minulta uteliaana, kun istui autoni kyytissä. Olin jo kolme vuorokautta märehtinyt, itkien, Jonin paskamaista käytöstä ja nyt viimein päätin lähteä tallille. Anna oli lupautunut mukaani, pitämään Jonin erossa minusta – tai toisinpäin.
- Kuinka niin? Kysyin ihmeissäni, en tajunnut yhtään mistä ystäväni puhui, ajatukseni olivat taas kerran siirtyneet Joniin.
- Siis Robinin kanssa. Aiotko kuitenkin pitää sen tuolla tallilla vaikka mun kusípää broidi pyörii sielä nyt koko ajan? Käänsin hitaasti katseeni Annaan, joka katsoi minua merkitsevästi. En ollut edes ajatellut, että Joni saattaisi olla joka päivä kanssani samaan aikaan tallilla. Huokaisin raskaasti ja taas kerran tunsin kuumat kyyneleet poskillani, pyyhin ne kuitenkin hyvin nopeasti pois.
- Mihin mä sitten sen veisin? Ei täällä oikein vaihtoehtoja ole, sanoin ja hieroin pikaisesti naamaani. Silmäni olivat punaiset ja silmänaluset aivan mustat, yöllisistä itkukohtauksista. Kelasin mielessäni lähistön edes hieman tasokkaampia talleja, niitä ei paljoa ollut. Paras vaihtoehto tietysti oli aivan muutaman sadan metrin päässä sijaitseva yksityistalli, oli vain yksi ongelma. Tommin hevoset asustivat kyseisellä tallilla, enkä mitenkään halunnut olla tämän kanssa niin paljoa tekemisissä.
- Kyllä mä päätän kestää julman maailman, sanoin hieman naurahtaen ja Anna katsoi minua hieman onnellisemman näköisenä. Taisi tämäkin jo kyllästyä lukemattomiin kyyneliini, varsinkin kun ikinä ennen en ollut itkenyt jätkien takia, Tommin takia aikanaan itkin yhden illan. Siinä se. Ei enempää kyyneleitä ja sitten Joni tulee ja saa itkemään monta päivää.
- Onko Joni tänään tallilla? Kysyin kuin ohimennen, mutta Anna ymmärsi. Tiesin jo painostavasta hiljaisuudesta, että joutuisin kohtaamaan miehen tänään.
- Sillä on valmennus, Anna tarkensi ja katsahti ikkunasta ohi vilahtavia tarhoja, kun ajoin melko lujaakin tallin pihaan.
- Saatko sä aikas kulumaan täällä? Kysyin Annalta, joka hymyili pirullisesti. Tiesin että tämä aikoi mennä kiusoittelemaan miehiä kentän laidalle. Pudistelin päätäni hieman nauraen ja niiskaisin. Nenänikin oli mennyt aivan tukkoon tästä vollottamisesta.
Tallin pihassa oli aivan hiljaista, kun kävelin sen lävitse kohti tallia, jossa hevoseni asusti. Huomasin tallin edessä pienen rekka-auton, jossa luki isolla ”HORSES”. Hymähdin. Taas ilmeisesti oli tulossa uusia hevosia. Tallissa huomasin kuitenkin kaksi miestä jotka palloilivat sielä kuin päättömät kanat. Katselin hetken aikaa heidän touhuaan, kiinnitin erityisesti huomiota mustahiuksiseen mieheen, joka penkoi korkeaa laatikkoa. Mies näytti jotenkin tutulta, en vain muistanut että mistä tunsin tämän.
- Voinko mä auttaa jotenkin? Kysyin varovaisesti, kun miehet eivät näyttäneet löytävän etsimäänsä. Kumpikaan mies ei kohottanut minuun katsettaankaan.
- Tämä on yksityishevosten talli, muilla ei ole asiaa tänne, toinen miehistä, maantienväriset hiukset omistava nuorukainen sanoi.
- Ystävällistä, tuhahdin kun jatkoin matkaani miesten ohitse, tallin viimeiselle karsinalle.
- Kenen tuo uusi hevonen on? Kysyin miehiltä, kun katsoin toiseksi viimeisessä, Robinin viereisessä, karsinassa asusti oudon näköinen hevonen. Kaunis pää sillä oli ja lihaksikas runko.
- Mun, mustatukkainen mies sanoi ja esitteli itsensä Peteksi. Kättelin miestä nopeasti ja huomasin kyllä miten tämä katsoi minua päästä varpaisiin, saaden minulle ahdistuneen olon.
- Ruuna? Kysyin ikään kuin varmistukseksi. Robinia en laskisi tamman, enkä varsinkaan oriin, viereen. Mies nyökkäsi pikaisesti. Pian toinenkin mies tuli kättelemään minua ja sanoi nimekseen Lauri, Lateksi kuulemma sai kutsua.
- Tuolla kentällä joku pitää valmennusta, kuka se on ja mitä valmennusta se vetää? Late kysyi heti ensimmäisenä. Katsoin tätä hieman ihmeissäni.
- Se on Joni ja estevalkkaa. Kyllä se teitäkin varmaan valmentaa, jos kysytte, hymyilin pikaisesti miehelle. Poistuin nopeasti paikalta, hakemaan omaa ratsuani sisälle. Tänään minä olin luvannut hypätä Moorella ja pitää Riinalle samalla tuntia. Olin kuitenkin nähnyt kuinka Joona kuitenkin itse hyppäsi tällä, en halunnut rasittaa sitä liikaa. Päätin sitten hypätä omalla hevosellani, Joona oli onneksi suostunut liikuttamaan tätä ollessani itkuvapaalla.
Robin seisoi keskellä isoa laiduntaan, syöden samalla ja välillä se katsoi ympärilleen. Kuvitteli varmaan olevansa suuren lauman johtaja ja tarkisti, että jokainen hevonen oli tallella. Minut huomatessaan se kuitenkin lähti ravaamaan porttia kohti. Talutin Robinin talliin ilman kommelluksia. Omassa karsinassaan se kuitenkin huomasi uuden seinänaapurinsa ja alkoi mylvimään sille, huitoen samalla hieman etusellaan. Pidin kuitenkin narusta kiinni, Robin saisi käyttäytyä, vaikka uusia hevosia olikin saapunut tallille.
- Sun? Kuulin kysyvän äänen takaani. Käännyin katsomaan suoraan Peten tuikkiviin silmiin. Tämän silmät seurasivat hevoseni touhua mielenkiinnolla. Nyökkäsin vastaukseksi kysymykseen ja irrotin narun riimusta.
- Aika hieno, Pete kehui vakavalla äänellä ja nyökkäsi hyväksyvästi.
- Joku poika kävi äsken kyselemässä sua. Piti kuulemma mennä ratsastamaan jollain oriilla, Late huikkasi minulle ilmeisesti hänen hevosensa karsinasta. Karsina sijaitsi aivan tallin etupäässä ja siksi en ollut kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota.
- Sano käyvänsä jossain hiirenmutkassa, Late sanoi ja kohautti harteitaan. Hiirenmutka oli pieni lenkki metsässä, jossa pystyi helposti menemään vaikka loppukävelyt, se oli melko nopeasti kierretty.
- Joo, sanoin vain ajatuksissani ja hain rehuvarastosta hevoselleni heinää. Kaivoin omasta kaapistani ratsastuskypäräni ja vaihdoin hieman pitemmät kannukset saappaisiini. Sidoin vielä polvituen paikoilleen ja menin pihalle odottelemaan. Joonaa ei kuitenkaan näkynyt missään, piha oli Jonia lukuun ottamatta aivan autio. Joni lähtikin astelemaan reippaasti minua kohti. Tunsin taas pahoinvoinnin aallon sisälläni kun muistelinkin tuota miestä. Minulla oli ikävä miestä ensimmäistä kertaa elämässäni.

31. Luku

- Menossa ratsastamaan, Joni tokaisi minulle hyväntuulisesti kun oli päässyt luokseni. Käänsin ihmettelevän katseeni tähän.
- Joo, sanoin mahdollisimman kylmällä äänellä, jotta äijä tajuaisi lähteä, mutta sain vain Jonin naurahtamaan huvittuneena.
- Voitasko me kuitenkin olla ihan ystäviä? Joni kysyi ja otti minua äkkiä ranteesta kiinni. Katsoin ihmeissäni ensin rannettani ja nostin käteni siitä Joniin. Pudistelin päätäni huvittuneena ja nauroinkin ääneen, ihmeellistä höröttävää naurua. Joni katsoi minua kummastuneena ja kiskaisin käteni nopeasti irti miehen otteesta.
- Mä, aloitin samalla kun otin aurinkolasit pois kasvoiltani, en halua olla sun kanssa missään tekemisissä. En sen enempää kuin on pakko! Joten, älä pérkele tule leikkimään mun parasta kaveria just nyt, sihisin hampaitteni välistä ja tönin vihoissani miestä rintaan sormillani. Joni katsoi minuun hieman pelästyneen näköisenä, ei ollut ilmeisesti osannut odottaa tällaista purkausta.
- Onko joku ongelma? Kuulin hieman epäröivän ääneen takaani. Katsahdin taakseni ja näin kuinka Pete nojaili tallin ovin pieleen, valmiina pelastamaan avuttoman tytön.
- Ei ole, sihahdin takaisin ja lähdin kävelemään kohti ratsukkoa, joka seisoi hieman kauempana.
- Sä näytät kamalalta, Joona sanoi huolestuneen kuuloisena. Katsahdin tätä ja yritin näyttää pirteämmältä kuin olinkaan.
- Sitä se rakkaus teettää. Kokeile ite, totesin miehelle ja otin mieheltä jo hieman hionneen hevosen, en ottaisi montaa hyppyä. Lähdin taluttamaan hevosta kentälle päin ja pidin katseeni koko ajan maassa, miettien kaikkia asioita. Kentällä katsoin ensimmäisenä esteitä, joita he olivat valmennuksessa hypänneet. Suhteellisen korkeita, muttei teknisesti vaikeita suorituksia.
- Miten hyppäs? Kysyin lyhyesti, vaikka tiesinkin jo vastauksen. Joona kertoikin Mooren ryöstäneen joka esteelle, Jonin neuvot eivät tehonneet.
- Hyppää sillä nyt niin paljon pieniä ratoja, että se pysyy hallinnassa. Voin vaikka itekkin mennä tällä jotain luokkia, jos haluat, ehdotin miehelle ohimennen ja siirryin laskemaan kaikkien esteiden puomeja.
- Me voidaan tulla puominnostajiksi, kuulin Peten tarjoutuvan. Nyökkäsin jo hieman hymyillen ja nousin ketterästi hevosen selkään. Moore tajusi heti, että nyt tehtiin taas jotain erilaista, hullu nainen nousi taas selkään.
Kun laukkasin Moorella koottua laukkaa uraa pitkin, huomasin Riinan ilmestyneen kentän laidalle katselemaan.
- Meen tällä eka niin sitten, sanoin kun Riina kysyi milloin pitäisin tälle tunnin. Pete ja Late katsahtivat toisiinsa ja jatkoivat minun tuijotustani.
- Sä oot Satu Mallasvaara? Pete lopulta kysyi ja vastasin tälle myöntävästi, hypäten samalla ensimmäisen esteen. Moore ei tajunnut mitään, kuin vasta esteen jälkeen jolloin se kiskaisi päänsä alas heitti komeat pukit. Sain kuitenkin revittyä tämän pään ylös ja pysäytin tämän kuin seinään.
Tunsin kuinka Mooren jokainen lihas jännittyi allani ja hevosesta muuttui valmiustilassa oleva atomipommi.
- Ristikot, sanoin miehille ja he muuttivat kaikki esteet ristikoiksi. Lopulta annoin hevoselle pohkeita ja tämä lähtikin nykivään laukkaan. Kun Moore huomasi että pysäytin tämän juuri ennen estettä, jos tämä yritti ryöstää, temppuilu loppui lyhyeen. Lopulta hyppäsin muutaman metrin esteen ilman ryöstämistä.
- Mä voisin alkaa hyppäämään tällä pari kertaa viikossa tai hypäyttää sua, ehdotin Joonalle, kun tämä kysyi minulta neuvoja.
- Kiva hyvä, Joona sanoi iloisesti ja kertoi että Late oli laittanut minulle Robinin jo valmiiksi.
- Kävelytä pitkään ja sille täytyy antaa elektrolyyttejä iltaruokaan. Pese se, kylmää jalat ja linimenttiä, annoin ohjeeni Joonalle. Tämä nyökkäsi ja alkoi kävelyttämään oriaan maasta käsin.
- Satu, Joona sanoi kun pysäytti hevosensa vierelleni. Katsoin miestä kysyvästi.
- Mä olen pahoillani siitä kun kähmin sua, Joona sanoi punastellen. Naurahdin aidosti huvittuneena.
- Ei se haittaa, sanoin ja taputin miestä poskelle.
- Ja me kaikki ollaan pahoillaan kun sä ja Joni erositte. Olitte kiva pari, Joona sanoi ja hymyili myötätuntoisesti. Kiitin miestä ja menin hakemaan Latelta omaa hevostani, joka oli jo verryteltykin valmiiksi. Riikkakin oli verrytellyt omansa valmiiksi.
Hyppäsimme Riikan kanssa samoja esteitä, mitä hyppäsin Moorellakin. Late ja Pete nostelivat puomeja meille. Lopuksi hyppäsimme vielä Riikan kanssa esteet ratana ja minä hyppäsin Robinilla ja Riinan hevoselle jotkut esteet jopa 130cm korkeina.
- Sun täytyy luottaa siihen, että se hyppää. Se ainakin luottaa suhun. Etenette hitaasti, niin se oppii luottamaan suhun enemmän. Hyppää sillä kerta pari viikossa, sitten koulua ja maastoilua, selitin Riinalle, joka kuuntelikin kiinnostuneena.
- Mä voin kyllä pitää Riinalle tunteja, jos se vain haluaa. Kyllä Satukin saa tunneille osallistua, jos haluaa? Kuulin tutun äänen kentän laidalta. Käänsin katseeni Joniin ja tämän naamalla komeilikin pirullinen virnistys.
- Toki. Opeta mua vaikka ratsastamaan Robinilla, kun se on niin pirun vaikea, ettei saa edes koottua laukkaa menemään, iskin takaisin ja tiesin että tämä kolahtaisi. Robinilla ei tarvinnut kuin istua selässä rauhallisesti, niin hevonen kuunteli kaikkia apuja. Joni mutisi itsekseen jotain, mutten jäänyt kuuntelemaan, vaan menin kävelemään hevoseni kanssa metsään. Jotenkin minulla oli semmoinen tunne, että minun ja Jonin välille oli syttymässä kunnon sota, ja silloin mentäisiin henkilökohtaisuuksiinkin.

32. Luku

- Ketä ne jätkät oikein oli? Anna kysyi minulta uteliaana kun makoilimme uimarannalla. Katsoin ystävääni tuimasti.
- Muista sitten Jaakko ennen kuin alat kehitteleen itelles jotain vuosisadan romanssia, naurahdin Annan unelmoivalle ilmeelle. Anna katsoi minua viekkaasti.
- Sulle mä niitä kaavailen. Joni täytyy unohtaa, Anna sanoi tomerasti ja kääntyi selälleen makaamaan. Pyöräytin silmiäni ja käännyin itsekin makaamaan selälleni, halusin vatsalleni hieman aurinkoa. Suljin silmäni ja laitoin mp3:n päälle. Annoin ajatuksieni vieriä eteenpäin, lopulta annoin myöskin unen saavuttaa itseni.
Havahduin siihen kun joku tökki minua olkapäähän. Raukeasti aukaisin uniset silmäni, vain kohdaten tuskallisen tutut silmät. Katsoin suoraan Jonin vakaviin silmiin ja huokaisin hiljaa, nousten samalla istumaan pyyhkeeni päällä.
- Mitä sä nyt haluat? Kysyin väsyneenä, olin kyllästynyt Joniin joka tuli joka paikassa luokseni. Halusin vain unohtaa.
- Sut, mies sanoi vakavasti ja tarttui minua kädestä kiinni. Otin aurinkolasit hitaasti pois silmiltäni ja katsoin Jonia epäuskoisin silmin. Hetken katselin Jonia, kunnes annoin katseeni kiertää rannalla. Huomasin parin metrin päässä tutun kaksikon. Pete ja Lauri katsoivat suoraan minua ja Jonia.
- Voitko sä millään jättää mua rauhaan? Kysyin rauhallisesti Jonilta. Tämä katsoi minua hetken täytenä kysymysmerkkinä. – Mä haluan oikeasti unohtaa.
- Et sä voi, Joni sanoi ja otti toisestakin kädestäni kiinni, olin jälleen naulittuna siinä. Katsoin Jonia tympääntyneenä silmiin ja hetken kuluttua tunsin Jonin kuumat huulet omillani. Olin yllättynyt, kun en vastannut siihen. En oikeastaan tuntenut mitään, tai ehkä vähän. Jonkin verran. Lopulta melko paljon.
- Älä, sanoin miehelle ja katsoin tätä anovasti silmiin. Joni huokaisi lopulta ja päästi minusta irti.
- Onko sulla joku uusi mies jo? Joni kysyi minulta lopulta, kun istuimme pyyhkeelläni vierekkäin.
- Ei. Ajattelin nyt rauhoittua loppukesän, vastasin rehellisesti. Olin todellakin ajatellut olla vain loppukesän, elää vaikka selibaatissa.
- Ai, kuukausi selibaatissa? Joni kysyi yllättyneenä. Mulkaisin miestä nopeasti ja rypistin kulmiani. Nyökkäsin vakavana.
- Niin.
- Et pysty!
- Lyödään vetoa? Uhosin silmät kiiluen.
- Satanen, Joni sanoi ja puristi kättäni.
- Kesä loppuu elokuun 13. päivä, puolivälissä, Joni varmisti ja minä nyökkäsin taas kerran vakavana.
- Mä menen nyt uimaan, sanoin miehelle ja lähdin kävelemään kohti vettä, täysin tietoinen Jonin katseesta selässäni.
Vesi tuntui mukavan viileältä kuumalla ihollani ja tunsin kuinka hymyilin typeränä koko ajan, minä voitan sen vedon.
- Mistä te juttelitte? Anna kysyi minulta kun ilmestyi rinnalleni. Katsahdin ystävääni ja tämä näytti hieman epäilevältä.
- Lyötiin vetoa. Ilman seksiä loppukesä, nauroin ja Anna katsoi minua kuin hullua.
- Sä olet hullu, Anna vain totesi ja kertoi tutustuneensa jo Peteen ja Lauriinkin.
- Jaakko oli messissä, Anna sanoi kun katsoin tätä tuimasti. Hymyilin pikaisesti ystävälle, kun tajusin, ettei tämä ollut heivaamassa veljeäni minnekään.
- Nikokin on tutustunut niihin jo. Tiesitkö muuten että Tommi on täälä? Anna alkoi taas puhua kuin papupata. Kohotin kulmiani kysyvästi ja katselin hetken ympärilleni. Huomasinkin Tommin seisoskelevan Joonaksen kanssa läheisen kioskin luona. Heilautin hetken mielijohteesta miehille kättäni ja molemmat morjenstivat takaisin.
- Miksi sä nyt niitä moikkailet? Anna kysyi ihmeissään ja ehkä hieman hädissäänkin. Hymyilin vain typeränä ystävälleni.
- Mä aion sopia kaikki paskajutut, sanoin tomerasti ja lähdin kävelemään kohti pyyhettäni. Jaakko tuli hetken kuluttua ihmettelemään miksi hymyilin koko ajan.
- Se on seonnut lopullisesti, Joni on saanut sen sekoamaan kokonaan, Anna sanoi epäuskoisena. Jaakko kohotti kysyvästi kulmiaan.
- Se aikoo elää loppukesän selibaatissa ja sopia kaikkien kanssa, jopa Tommin, Anna selvensi ja Jaakko tyrskähti hieman. Lopulta tämä meni makaamaan Annan vierelle ja nämä alkoivat kutittelemaan toisiaan.
- Missä Niko on? Kysyin hetken kuluttua. Jaakko ja Anna katsoivat minua ymmällään.
- Mä haluan viettää laatuaikaa mun frendin kanssa, sanoin nopeasti ja lähdin etsimään Nikoa. Kun kävelin pitkin rantaa, mietin uskoivatko Jaakko ja Anna minun pirteyteeni. Yritin peittää sen sanoin kuvaamattoman surun, jonka Joni oli minuun jättänyt. Yritin olla pirteä, esittää jotain muuta mitä en ollut. En välittänyt. Kunhan elokuussa menisin opiskelemaan, kaikki olisivat hyvin.

33. Luku

Oli heinäkuun viimeinen viikko menossa, en ollut vieläkään hävinnyt vetoa. Viikonloppuna oli Niinisalossa kansalliset kenttäratsastus kilpailut, joihin olin ilmoittanut itseni Moorella ja Robinilla. Olin napannut Annan mukaani huolehtimaan hevosista, sekä minusta. Jaakkokin tietysti tuppautui mukaan. Ei veljeni muuten olisi päästänyt Annaa mukaani.
- Miten sulla on mennyt? Anna kysyi kun tein asunnollani meille ruokaa. Katsahdin ystävääni nopeasti.
- Miten niin? Kysyin hiljaa ja toivoin ettei Anna nähnyt sieluuni, joka oli riekaleina.
- Sä kärsit. Mä näen sen, sä esität vaan jotain, Anna sanoi ja sai sanoillaan minut pysähtymään.
- Mä oikeasti rakastin sitä, sanoin hiljaa ja katsoin ikkunasta ulos. Anna nyökkäsi hiljaa ja halasi minua lujasti.
- Mä tiedän. Kerrankin sä rakastuit, Anna naurahti ja katsahdin tätä kummissani.
- Enkä aio tehdä samaa virhettä toiste. Annan mieluummin ite pakit, sanoin ja menin sekoittamaan jauhelihakastiketta, joka hautui pannulla.
- Niin, kuului vaimea mutina. Anna oli itse aina mennyt täysillä mukana, antanut tunteilleen vallan ja rakastanut täysillä, niin kuin veljeäni. Itse en vain uskaltanut. Kaksi kertaa olin antanut itseni rakastua, molemmilla kerroilla jäin yksin.
Elokuun 20. päivä minulla alkaisi opinnot Turussa, johon olin muuttamassa. Yksi asia minun piti vielä ratkaista; mitä tekisin Robinin kanssa. En ollut päättänyt mitään tämän suhteen, joka myisin sen tai ottaisin Turkuun mukaan. Isä tietysti haluaisi että ottaisin hevosen mukaani ja kilpailisin tällä, mutta opinnoilta ei välttämättä jäisi paljoa aikaa. Huokaisin raskaasti ja hieraisin niskaani hieman.
- Onko se kohta valmista? Kuului veljeni ääni olohuoneesta, jossa tämä löhöili sohvalla.
- Ihan kohta, vastasin ja Anna alkoi kattamaan pöytää. Jaakko raahautuikin pian keittiöön istumaan ja haukotteli makeasti.
- Millon me lähetään sinne kisoihin? Jaakko kysyi mutisten. Käännyn katsomaan veljeäni ja tämä näytti jotenkin nuutuneelta.
- Perjantaina illalla, vastasin ja käännyin nostamaan kattilan pois levyltä. Spagettia ja jauhelihakastiketta.
- Lähteekö sinne muita täältäpäin? Anna kysyi kun istuimme syömään.
- Ainakin Henkka, Late, Pete ja Joni lähtee niiden mukaan, sanoin ja tunsin kuinka kummankin katse kääntyi minuun.
- Ei hätää, mutisin kun arvasin taas näiden ajatukset. Söin nopeasti ruokani ja laitoin astiat tiskialtaaseen.
Iltapäivällä rupesin miettimään Tommia. Haluaisin yrittää puhua asiat selviksi ennen kuin lähtisin Turkuun. Oli tässä vielä muutama viikko aikaa, mutta pikkuhiljaa piti alkaa suunnittelemaan.
- Mennäänkö yksille? Kysyin Nikolta, kun tämä oli tullut käymään luonani. Mies katsoi minua jotenkin hämmentyneenä, mutta nyökkäsi kuitenkin.
- Mihin mennään? Niko kysyi minulta, kun kävelimme katua pitkin.
- Terassille, hymyilin miehelle ja tarjosin tällekin savuketta. Polttelimme siinä hiljaisuuden vallitessa, hiljaisuus ei kuitenkaan ollut painostava. Niko ei säälinyt minua Jonin takia, tarjosi kyllä olkapäätä, mutta ei säälinyt. Minun oli helppo olla.
- Mä lähden elokuussa, sanoin miehelle, kun olimme päässeet istumaan juomiemme kanssa. Niko kohotti hämmästyneen katseensa minuun ja kohotti kulmiaan.
- Mihin? Jonnekin kisoihin? Niko kysyi ihmeissään. Pudistin päätäni hymyillen hiukan.
- Turkuun. Opiskelemaan, sanoin ja minusta tuntui hyvältä sisältä päin. Menisin opiskelemaan, hankkisin uusia kokemuksia. Niko katsoi minua kummissaan ja pudisteli epäuskoisena päätään.
- Sinne asti. Mitä sä menet opiskelemaan? Mies kuitenkin kysyi. Ilmeisesti hän ymmärsi, että minun oli parasta päästä uusiin kuvioihin ja että tätä oli harkittu pitkään.
- Luonnontieteitä, sanoin hyväntuulisesti. Nikokin alkoi hymyilemään hieman, oli onnellinen puolestani.
- Mä olen päättänyt sopia kaikkien kanssa, ajattelin ens viikolla mennä juttelemaan Tommin kanssa, sanoin miehelle ja tämä nyökkäsi ymmärtäväisenä, vaikkei ollutkaan tyytyväinen päätökseen.
- Mitenkäs se sun hevonen? Otatko sen mukaan? Niko kysyi ja joi hieman juomaansa. Seuraava lauseeni sai kuitenkin miehen vetämään juomat väärään kurkkuun.
- Mä myyn sen!

34. Luku

- Anteeksi, sinullako oli ori myytävänä? Kuulin miellyttävän naisen äänen takaani. Käännyin ympäri suitset käsissäni. Hymyilin ystävällisesti naiselle ja näytin Robinin tälle, joka seisoi kopissa syömässä heiniään.
Olimme juuri tulleet palkintojenjaosta, olin sijoittunut Robinilla neljänneksi ja Moorella toiseksi.
Nainen, joka esitteli itsensä Reetta Saviseksi, katseli Robinia hetken kopissa ja kertoi olevansa kiinnostunut hevosestani. Kehotin tätä tulemaan koeratsastamaan joskus lähipäivinä.
Olimme saaneet pakattua kaikki tavaramme jo autoon ja Jaakko saapui Annan kanssa syömästä.
- Moi, kuulin tutun äänen takaani. Käännyin katsomaan suoraan Jonin sinisiin silmiin. En voinut sille mitään, kun huulillani kareili tyytyväinen hymy.
- Ootko tosissas myymässä Robinia? Joni kysyi minulta ja nyökkäsin tälle myöntävästi.
- Mä voisin ostaa sen, Joni sanoi äkkiä ja jäin tuijottamaan tätä hämmentyneenä, ehkä jopa hieman järkyttyneenäkin. Pikaisesti kelasin päässäni Jonin ratsastamista, ei. Joni oli liian raju Robinille, eikä osannut ratsastaa tätä kunnolla.
- En myy. Sä olet liian raju sille, selitin miehelle ja toivoin että hän ymmärtäisi, etten voisi myydä hevostani tälle. Joni nyökkäsi ja potki hetken maata kengänkärjellään.
- Nähdään sitten kotona, Joni sanoi hieman hämmentyneen oloisena ja ojensi minulle kätensä. Tartuin siihen hymyillen ja katsoin kun mies käveli reippaasti kohti autoaan.
- Mitäs se halus? Jaakko kysyi kun ilmestyi vierelleni.
- Ostaa hevosen, sanoin ja menin naureskellen kuskin paikalle istumaan. Lähdimme ajamaan hitaasti kohti kotia. Automatka Lahteen oli pitkä ja uuvuttava. Juttelimme Annan ja Jaakon kanssa lähinnä tulevasta opiskeluistani. Lopulta, puoli yhdeltätoista, illalla saavuimme tallin pihaan. Nopeasti otimme Annan kanssa hevoset pois kopista ja talutimme niitä ympäri pihaa hetken aikaa. Jaakko raahasi Mooren varusteet sillä aikaa talliin ja kun saimme hevoset hoidettua talliin, lähdimme ajamaan kotiakotia kohti.
Pitkästä aikaa nukuin vanhempieni luona, omassa turvallisessa sängyssä. Olin isällekin kertonut aikomuksistani Robinin suhteen, eikä tämä ollut kauhean ihastunut asiasta. Mutta kun kerroin, että halusin myydä tämän Joonalle, isäkin innostui ja lupautui jopa sponsoroimaan Joonaa jos tämä halusi.
Nukahdin kaiken maailman mietteisiin, kun ajattelin tulevaa vuotta opintojeni parissa.
Aamulla heräsin kun aurinko paistoi suoraan silmiini. Raotin silmiäni ja näin tumman hahmon istuvan nojatuolissa, toisella puolen huonettani. Nousin istumaan haukotellen ja tervehdin miestä.
- Meni kuulemma ihan hyvin, Niko sanoi hymyillen ja antoi minulle ruusun. Katsoin hämmästyneenä tulipunaista ruusua ja yritin saada ajatukseni juoksemaan.
- S on Jonilta, Niko sanoi kun nostin hämmentyneen katseeni tämän ruskeisiin silmiin.
- Miksi? Kysyin ällistyneenä. Ruusu exältä, nice.
- Onnittelut, Niko jatkoi ja poistui hymyillen huoneestani. Katselin hetken sulkeutunutta ovea ja laskin ruusun sitten sängylleni. Tunsin taas omituisen tunteen rinnassani ja huomasin taas typerän hymyn nousevan huulilleni.
Kiskoin päälleni lyhyet shortsit ja urheilutopin. Kävin vessassa pesemässä kasvoni ja hampaani. Hiuksia en jaksanut harjata, kisoin ne vain löysälle nutturalle. Alakerrassa en huomannut ketään, ainoastaan minun autonikin oli pihassa.
Otin jääkaapista tuoremehun ja nostin sen huulilleni. Join purkin loppuun ja kävin vielä olohuoneessakin tarkistamassa, oliko täällä ketään. Olohuoneessakaan ei kuitenkaan ollut ketään, joten poistuin eteisen kautta kodistani ja painoin oven lukkoon. Lähdin ajamaan tallille päin, pitäisi hieman taluttaa Robinia, kisojen jäljiltä. Tallin pihassa oli melko paljon autoja ja rupesinkin pohtimaan, oliko täällä jokin tempaus menossa.
Parkkeerasin auton omalle paikalleni ja lähdin astelemaan tallia kohti. Huomasin kentällä tapahtuvan jotakin ja menin hieman lähempää katsomaan. Huomasin, että muutama ihminen oli ratsastamassa sielä ja Joni seisoi keskellä kenttää, huutamassa ohjeita ratsukoille.
- Moi, kuulin Joonan äänen viereltäni. Käännyin katsomaan miestä hymyillen ja kerroin tälle miten Moore oli mennyt.
- Ostatko multa hevosen? Kysyin samantien. Joonan silmät laajenivat hämmästyksestä ja tämä tarttui minua ranteesta kiinni.
- Robinin? Minä? Miksi? Joona kyseli hämmästyneenä. Hymyilin kuin naantalin aurinko ja lähdin kävelemään Joonan kanssa kohti Robinin laidunta.
- Niin, sä pärjäät sille ja voisit kilpailla sillä, selitin kun jäimme katselemaan laiduntavaa hevosta.
- Paljonkohan sä pyydät siitä? Joona kysyi varovasti. Käänsin katseeni tähän.
- Sä saat sen 8 000 eurolla, sanoin ja Joona halasi minua rajusti.
- Voi víttu, mies nauroi innoissaan ja katseli minua ja Robinia vuoron perään. Löimme vielä Joonan kanssa kättä päälle ja kerroin tekeväni sopimuksen huomiseksi.
Kahden tunnin kuluttua olin taas valmis lähtemään kaupunkia kohti, olin taluttanut Robinia kauan ja nostellut sen varusteet autosta pois.
- Moi, Satu! Kuulin huudon takaani. Käännyin katsomaan taakseni ja katsoin kummastuneena Tommia silmiin. Tervehdin kuitenkin miestä, kun tämä pääsi luokseni.
- Myit kuulemma hevosen, Tommi naurahti ja minä nyökkäsin hymyillen.
- Näytät hyvältä, Tommi sanoi ja hipaisi poskeani. Vaistomaisesti astuin hieman kauemmaksi, pois Tommin käsien ulottuvilta.
- Mä lähden Turkuun opiskelemaan, sanoin Tommille ja huomasin kuinka tämän hymy hyytyi. – Mutta mä haluisin että puhutaan asiat selviksi, ennen kuin mä lähen.
- Millon sä lähet? Tommi kysyi vain ja nojasi autooni kädet taskuissaan.
- Parin viikon kuluttua, vastasin ja tarjosin tälle tupakin. Poltimme hetken aikaa aivan hiljaa.
- Voisitko tulla mun kanssa kahville joskus tässä? Kysyin kuitenkin Tommilta ja tämä katsoikin minuun hieman hymyillen.
- Toki, kaunotar. Huomenna kahdelta Katassa? Tommi sanoi ja minä vuorostani nyökkäsin. Tommi lähti hitaasti kävelemään kohti tallia ja vilkutti minulle mennessään.
Itse hurautin tyytyväisenä pois tallilta.

35. Luku

Kello oli kolme, kun lähdin Tommin kanssa samaa matkaa kahvila & konditoria Katariinasta. Olimme puhuneet melkein kaikki asiat läpi, minun kaappauksen, raiskaukset, minun ja Jonin suhteen sabotoiminen. Lopuksi olimme paiskanneet kättä ja sopineet olevamme ystäviä.
- Oletko jo sopinut Jonin kanssa? Tommi kysyi kun kävelimme rinnakkain katua pitkin. Katsahdin nopeasti miestä ja kohautin olkiani.
- Tavallaan.
- Tavallaan? Kannattaa sopia ennen kuin lähdet, Tommi sanoi ja kiskoi minut kainaloonsa. Hymyilin tyytyväisenä ja Tommi naurahti huvittuneena.
- Nikolle olet kertonut jo, sen mä tiedän. Entäs Joonas? Tommi kysyi.
- Se on vielä. Miten sä Nikosta tiesit? Kysyin ja nostin katseeni Tommin ruskeisiin silmiin. Mies hymyili minulle koko hammasrivistöllään.
- Mä olen puhunut sen kanssa. Ollaan sovittu erimielisyydet, Tommi naurahti lauseen lopussa ja rutisti minua vielä enemmän kainaloonsa.
- Hyvä.
- Aiotko jatkaa ratsastusta sielä Turussa? Tommi kysyi minulta, kun istuimme läheisen puiston penkille. Pudistin päätäni.
- En ainakaan näillä näkymin.
- Tee niin kuin parhaaksi näet. Mun täytyy mennä, Tommi sanoi ja pussasi minua otsalle, ennen kuin lähti kävelemään autollensa. Istuin hetken siinä puisella penkillä, kunnes itsekin lähdin kävelemään kohti autoani. Ajelin keskustassa, ilman mitään määränpäätä. Lopulta tunnin ajamisen jälkeen, päätin mennä asunnolleni.
Asuntoni oli viileä kun pääsin sinne, olin laittanut sälekaihtimet kiinni ja aukaissut ikkunat. Katselin hetken aikaa haikeana asuntoani, pian en enää tulisi tallilta tänne. Laitoin stereoni soimaan hiljaisella äänellä ja istuin vaalealle sohvalle hymy huulillani.

- Oletko pakannut jo? Jaakko kysyi minulta, kun toi uuden siiderin minulle. Nyökkäsin hymyillen. Ja nostin lasin huulilleni. Huomenna oli lähtö Turkuun ja kaikki oli jo valmiina.
- Mitenhän me pärjätään kun sä et ole riehumassa täälä? Anna kysyi haikeana ja katsoi minua pöydän toiselta puolelta.
- Melko varmasti todella hyvin, naurahdin. - Ei ainakaan tule kauheeta draamaa.
- Niin.
Olimme lähteneet terassille viettämään läksiäisiäni. Paikalle oli saapunut veljeni, Anna, Niko, Joni, Tommi, Joonas, Joonatan ja Johanna. Kaikki olimme sopineet erimielisyydet ja nyt kaikki kohotimme muutaman lasin.
- Musta saattaa tulla luonnontieteiden proffa, sanoin nauraen ja muut yhtyivät nauruuni. Katsoin pöydän toisella puolella istuvaa Jonia silmiin ja hymyilin tälle rohkaisevasti.
- Ei susta tule. Opiskelet kuitenkin koko loppuelämäsi, Joonas kuittasi minulle ja sai muut nauramaan. Itsekin nauroin mukana.
Jaakko piti Annaa kainalossa ja kuiskaili tälle jotain.
- Satu, Tommi sanoi ja vinkkasi taakseni. Käännyin katsomaan taakseni kaupunkiin päin ja näin Joonan kävelevän rennon näköisenä. Joona oli jo kaksi viikkoa saanut olla uuden hevosen omistaja ja minä olin neuvonut miestä parhaani mukaan.
- Moi, Joona sanoi hymyillen ja ojensi minulle ruusun. Kiitin miestä hiljaa ja otin kukan vastaan. Joona liittyikin seuraamme ja kertoi miten oli edistynyt Robinin kanssa.
- Mä toivotan sulle kaikkea hyvää, Joona sanoi haikean kuuloisena ja minä toivotin tälle samoin ja kurotuin halaamaan miestä lujasti.
- Mä haluaisin nyt sanoa kaikille, että tämä kesä on ollut yksi parhaista, sanoin ääni hieman väristen. Kaikki kääntyivät katsomaan minua ja olivat aivan hiljaa.
- Tämä kesä… on näyttänyt mulle painajaisen, sanoin katsoen Tommia, joka hymyili toisella suupielellään.
- … ja rakkauden, kohotin Jonille lasiani ja huomasin kuinka Jonin silmät kiilsivät hieman.
- On syntynyt vuosisadan rakkaustarina, katsoin Annaa ja veljeni, jotka hymyilivät minulle aurinkoisesti.
- … ja vanhat kaunat on sovittu, katsoin Joonasta lämpimästi silmiin. Niko katsoi minua hieman haikeana, vielä en ollut sanonut hänestä mitään.
- Ja uusi mahtava ystävyys on löytynyt, sanoin ja menin halaamaan Nikoa.
- Kiitos kaikille tästä kesästä, sanoin kaikille yhteisesti. – Nyt mä menen nukkumaan. Aamulla täytyy lähteä aikaisin.
Kaikki tulivat halaamaan minua vuoronperään ja hyvästelivät. Joni oli viimeisenä jonossa ja kiskaisi minut lopulta karhunsyleilyyn.
- Saatatko mut kotiin? Kysyin mieheltä ja tämä tarttuikin minua kädestä kiinni.
Kävelimme katua pitkin hiljaisuuden vallitessa, hiljaisuus oli mukavan rentouttava. Asuntoni alaovella pysähdyimme molemmat ja seisoimme hetken vastakkain.
- Sä olet ihana nainen, Joni sanoi karhealla äänellä ja katsoi minua hymyillen silmiin.
- Ja sä olet aivan ihana mies, sanoin Jonille ja otin tämän kummastakin kädestä kiinni.
Seisoimme hetken mitään sanomatta. Lopulta nostin katseeni miehen silmiin ja ikään kuin vahingossa ne lipuivat siitä huulille ja taas sinisiin silmiin. Nousin päkiöilleni seisomaan ja painoin huuleni miehen suulle. Joni kiskaisi minut aivan itseensä kiinni ja suuteli minua kuin kuoleva.
- Viimeinen suudelma… Joni mutisi ja suuteli minua vielä uudestaan.

Aivan; meidän viimeinen, tulinen, suudelma.

Lähettäjä: [[suvie 
Päivämäärä:   10.2.09 20:38:43

KORJAATKO SYDÄMENI?

Joni:

Oli kulunut muutama vuosi siitä, kun Satu lähti Turkuun opiskelemaan. Se viimeinen ilta jotenkin pinttynyt päähäni, muistiini, ikuisiksi ajoiksi. Satu oli suudellut minua, tarkoituksena oli ollut varmaan jonkinlainen jäähyväissuukko, mutta minä olin tarttunut kiinni naiseen, kuin kuoleva. Satu oli kyllä vastannut siihen suudelmaan, raukka rakasti minua.
- Kulta, tule! Johanna huusi minulle auton luota. Oli juhannus ja kaikki olimme menossa juhlistamaan sitä Jaakon mökille. Samalla vietettiin Jaakon ja Annan kihlajaisia. En kyllä ymmärtänyt, miten Jaakko jaksoi katsoa pikkusiskoani.
- JONI!
- Mä olen tulossa, hihkaisin eteisestä samalla kun kiskoin mustia kenkiä jalkoihini. Katsahdin itseäni peilistä. Vaaleat hiukseni olivat jotenkin päässeet kasvamaan ylipitkiksi, otsahiukset roikkuivat silmillä. Peikkotukka, olisi Satu sanonut ja nauranut.
- @!#$, manasin hiljaa. Satu oli alkanut yhtäkkiä kummittelemaan mielessäni, nyt, kahden vuoden jälkeen. Olikohan Satu Lahdessa?
- Ketä meidän kyytissä oikein on tulossa? Kysyin Johannalta, kun istuin kuskin paikalle. Jossu katsoi minua hymyillen.
- Niko, Joonas ja Satu kai.
- Onko Satu paikkakunnalla? Kysyin, enkä pystynyt peittämään innostustani. Johanna katsahtikin minua nopeasti ja nyökkäsi jäykästi.
- Se seurustelee, Johanna sanoi ja katsoi minua liian sinisillä silmillään. Katsoin naista takaisin ja painoin suudelman tämän huulille.
- Jonkun mallin kanssa, Johanna jatkoi ja sai sydämeni hypähtämään jotenkin oudosti. Malli. Ei mikään ihme, Satu kyllä sai kenet vain.
- Se tulee kuitenkin Nikon kanssa, Jossu jatkoi ja minä hymähtelin jotain aina väliin.
- Miten se Nikon kanssa?
- Sieluntovereita varmaan, Johanna naurahti kolkosti. Vilkaisin tätä nopeasti ja arvasin, ettei naikkonen pitänyt ajatuksesta että Satu tulisi meidän kanssa samaan paikkaan. Olin toki nähnyt Satun useaan kertaan aiemminkin, kerran olimme Joonan kanssa menneet vierailulle viikonlopuksi Turkuun. Mutta nyt en ollut nähnyt häntä, yli puoleen vuoteen.
Ajoin tasaista vauhtia kohti Nikon vanhempien puutaloa. Niko ja Satu odottivatkin jo pihassa. Huomasin heti, että Satu oli pienessä sievässä. Tämän hiukset olivat lyhentyneet ainakin huomattavasti. Tummanruskeat hiukset oli taas nostettu niskaan nutturalle, mutta nutturasta hapsotti lyhyempiä hiustupsuja sinne tänne.
Niko piti Satua kainalossaan ja antoi kätensä kulkea pitkin naisen kylkeä. En olisi saanut tuntea mitään, mutta minä tunsin. Ilkeän mustasukkaisuuden pistoksen. Johannakin huomasi tunteeni ja tuhahti mielenosoituksellisesti.
- Älä nyt, kuiskasin naiselle ja suutelin tätä suupieleen. Tiesin että Johanna piti siitä, ja sainkin hänet hymyilemään tyytyväisenä. Tiesin, että Johanna ainakin halusi esittää onnellista kanssani. Satu kun siihen ei pystynyt, ei saanut kahlittua minua itselleen.
- Moi, Niko sanoi kun nousi autoon ja Satu tuli perässä, hivuttautuen aivan Nikon kylkeen kiinni.
- Moikka, Jonskut! Satu nauroi hyväntuulisesti. Kyllä, Satu oli juonut enemmänkin jo. Johanna hymyili aurinkoisesti Satulle ja minä moikkasin takaisin, ennen kuin lähdimme ajamaan Joonan taloa kohti.
- Mikset sä muuten mennyt Jaakon ja Annan kanssa samalla autolla? Kysyin ohimennen Satulta ja katsoin tätä taustapeilin kautta. Huomasin kuinka naisen aurinkoinen hymy hyytyi ja silmät tummenivat. Kaduin sanojani heti.
- Olisin mennyt, mutta auto oli täynnä. Olisitte sanonu, niin mä olisin tullu vaikka omalla autolla, Satu melkein murisi hampaittensa välistä. Huokaisin raskaasti. Tiesin kyllä millaisia juoruja oli liikkunut piireissämme ja tiesin senkin että ne olivat kyllä kantautuneet tämän naisen korviinkin.
Jostain oli alkanut liikkua juttuja, etten halunnut olla Satun kanssa missään tekemisissä. Ne olivat lähteneet liikkeelle jo vuosi sitten, sen takia en ollut nähnytkään tätä naista ollenkaan. Olin vakuuttanut kaikille, etten halunnut nähdä Satua, mutta sydämeni itki samaan aikaan verta. Ehkä olin kuitenkin rakastunut häneen.

Saavuimme Jaakon mökille, aivan se oli kokonaan Jaakon omistuksessa. Jaakko oli ostanut sen, kun oli perustanut oman baarin ja saanut sen kannattamaan yllättävän hyvin.
Minä ja Satu olimme olleet koko loppumatkan hiljaa. Vain jos joku kysyi jotain, niin vastasimme. Tunsin kyllä Satun katseesta, että tämä oli sisältä aivan riekaleina. En tiedä oliko tällä ollut jopa Turussakin joku ’suuri rakkaus’, mutta eihän se edes minulle kuulunut. Vilkaisin taas Satua peilin kautta ja huomasin kuinka Niko kuiskaili jotain tämän korvaan ja Joona nukkui hänen olkapäätään vasten. Hymähdin hiljaa ja sammutin auton. Vilkaisin nopeasti Johannaa ja tämänkin silmät kiiluivat hieman alkoholin takia.
- Mennäänkö? Sanoin kaikille yhteisesti ja vilkaisin myös takapenkille, todistamaan juuri tapahtumaa, jossa Niko sai osakseen Satun temperamentista. Niko laski kätensä Satun paljaalle reidelle ja painoi samalla huulensa naisen poskelle. Se oli kuitenkin tälle naikkoselle liikaa, ja nopeasti Niko saikin tuntea luisevan nyrkin poskessaan. Salamannopeasti Satu poistui autosta ja paiskasi oven kiinni. Jotenkin Niko oli humalassa rymynnyt ja ovi kolahtikin suoraan kaveriani päähän. Seuraavaksi auto täyttyi Nikon huudosta ja kiroamisesta, herättäen jopa Joonankin.
- Älä riehu, hyvä mies! Rentoudu! Joona huusi riemuissaan toisen tuskasta ja Nikoa rempseästi selkään, ennen kuin nousi itsekin pois autosta.
Lopulta olimme kaikki päässeet autosta ulos ja tavaroitakin saimme raahattua suhteellisen tilavaan mökkiin.
Huomasin nopeasti Satun juttelevan jollekin punahiuksiselle naiselle rannassa ja he nauroivat jollekin melko äänekkäästi.
- Kuka toi on? Kysyin Tommilta ja osoitin rannalle. Tommi katsoi hieman harittavilla silmillään rannalle.
- Prinsessani ja Riina, Tommi nauroi. Ilmeisesti tuossa oli jotain todella hauskaakin. Vai että oli Satu Tommin prinsessa. Taisi taas kerran kuvitella liikoja.
- Siis, se tallinomistajan tytär- Riina? Kysyin kummissani. Riinaakaan ei ollut näkynyt tallilla hetkeen aikaan, oli myynytkin oman hevosensa. Tommi nyökkäsi pontevasti ja lähti hoippumaan kohti naisia.
- Prinsessa! Kuului huuto Tommin suusta ja Satu ilmeisesti tunnisti heti lempinimensä, ainakin hymystä päätellen. Ja pian sain todistaa kuinka Satu rutisti lujasti Tommia itseään vasten.
- Onko noilla jotain meneillään? Kysyin sisareltani, joka oli ilmestynyt jostain vierelleni. Anna katsoi minua ja tuhahti.
- Ei kai. Älä haikaile Satun perään, sä et särje sen sydäntä toiste, pikkusiskoni mutisi ja katosi taas jonnekin. Pyörittelin päätäni hetken, kaikki tuntui olevan nyt minun vikani. En ollut tehnyt mitään!
- Kattoisit joskus muakin noin, kuulin apean äänen takaani. Käännyin huokaisten katsomaan Johannaa silmiin.
- Niin kuin miten? En voinut olla kysymättä samalla, kun astelin sisälle mökkiin. Johanna katsoi minua vihaisen näköisenä.
- Noin rakastuneen näköisenä. Ei se sua takaisin ota, kuulin Johannan sanat vielä korvissani.

Vihaisena kävelin ympäri mökkiä ja paiskoin tavaroitani pöydille. Miten kaikki nyt olikin minun syytäni? Miten ihmeessä?
- Mikä vítuttaa? Kuulin huvittuneen äänen takaani. Käännyin katsomaan Satun tuikkiviin silmiin. Hänen kasvoillaan karehti pirullinen hymy, joka paljasti osittain valkoista hammasrivistöä.
- Miten kaikki nyt onkin mun vikaa? Tuhahdin tympääntyneenä. Satu katsoi minua hieman kallistaen päätään. – Ärsyttää kun kaikki luulee, että yritän saada sut itelleni. Vaikka en todellakaan halua!
Katsahdin hämmentyneenä Satua. Miten olinkin purkautunut tälle naiselle noin paljon? Suuttuisiko hän taas? Hetken aikaa olimme kumpikin aivan hiljaa, kunnes Satu alkoi nauraa hysteerisenä.
- Sä kuulostat joltain viisvuotiaalta, Satu sanoi naurunsa seasta. – Sano näille ettei sulla ole mitään aikeita mun suhteen. Ei sen vaikeenpaa ole! Sä olet, pérkele, 23- vuotias.
Tuon sanottuaan Satu poistui naureskellen huoneestani.

Satu:

Joni oli vielä yhtä hyvännäköinen, kuin ennenkin. Olisin halunnut ripustautua tämän kaulaan, suudella suulle. Mutta, minä olisin vahva, minä en altistaisi sydäntäni enää vaaraan. En takuulla!
- Johanna, sun miehelläs saattaa olla jotain sanottavaa, huikkasin blondille naiselle. Tämä mulkaisi minua kuin halpaa makkaraa.
- Ota siitä ittelles aviomies, sanoin vielä ja hymyilin oikein ystävällisesti. Mökissä ei tainnut olla sisällä ketään muita, joten suunnistin itsekin ulos. Kaikki istuivatkin grillin luona ja Jaakko taituroi meille jotain ruokaa.
Etsin katseellani mustahiuksista miestä. Viimein näin hänet hieman kauempana muista, varaten minulle tuolia. Menin istumaan siihen viereen ja otin miehen päivettyneen käden omaani ja painaen huuleni vasten tämän pehmeitä huulia.
- Oletko jo humalassa? Pete kysyi minulta, naurahdin hieman ja kerroin olevani. Mies naurahti minulle ja puristi kättäni omaansa. Hymyilin Petelle ja tämä katsoi minua lämpimästi silmiin.
Olin jo kauan aikaa hengaillut Peten kanssa. Ei tämä mitään varsinaista seurustelua ollut, tutustuimme toisiimme. Kyllä, Pete oli melkein joka viikonloppu ollut luonani Turussa tai minä olin ollut täälä hänen luonaan, muttei siitä moni tiennytkään. Anna, Jaakko ja Joona olivat ainoat, joille olimme kertoneet.
Aloin olemaan sitä mieltä, että Pete saattaisikin korjata sydämeni sirpaleet, tai kasvattaa sydämeni uudestaan kokonaiseksi.
- Otatko bissen? Pete kysyi minulta hetken kuluttua, kun söimme pihvejä ulkona ja nautimme auringosta.
- En taida, naurahdin ja kaivoin laukustani pienen viinapullon. Petekin naurahti ja tarjoutui maistamaan ensin.

- Hemmetin Satu! Kuului kimeä huuto mökistä. Käännyin vaistomaisesti muiden kanssa katsomaan mökille, josta Johanna juoksikin kiljuen ja itkien samaan aikaan. En todellakaan tiennyt mitä Joni oli Jossulle sanonut, mutta ei ainakaan kertonut, ettei välitä minusta. Katsoimme silmät suurina naista joka harppoi minua kohti. En edes tajunnut nousta ylös, kun tunsin jo iskun poskessani. Lautaseni lensi jonnekin ilmaan ja tippui jonnekin päin pihaa. Itse kaaduin tuolilla ja iskin pääni kovaan maahan.
- Ai víttu… Mikä nyt? Mutisin maan tasosta ja näin Johannan vihaiset ja Peten hämmentyneet kasvot.
- Mitä sä teit Jonille?! Se ei tiedä enää mistään mitään! Se laitto mun kanssa poikki, se tykkää susta! Se haluaa sut! Johanna kiljui yläpuolellani ja minulla kesti hetki ennen kuin tajusin puoliakaan mitä tuo naikkonen selitti. Seonnut koko ämmä!
- Mitä? Kysyin ihmeissäni kun nousin vaivalloisesti seisomaan, hieroen samalla takaraivoani. Irvistin kivusta, kun osuin kipeään kohtaan. Johanna selitti samaa litaniaa alusta ja minä tuijotin tyrmistyneenä ensin Johannaa ja sitten Peteä.
- Voihan páska. Luuleeko se tosiaan että mä aion mennä sen luokse? Kahden vuoden kitumisen jälkeen? Sanoin jo hieman suuttuneena. Vilkaisin Annaakin, joka seisoi Jaakon kainalossa katsoen minua päätään pudistellen.
Istuin huokaisten tuolille ja otin pullon maasta, kippasin pahaa litkua kurkkuuni.
- No, mitä sä odotat? Johanna tiuskaisi. Katsoin ihmeissäni naista, joka näytti lähinnä petolinnulta.
- Kuinka niin?
- Mene nyt sen kainaloon. Sähän rakastat sitä.
- En rakasta. Sanopa se sillekin. Sen nyt kannattais harkita mitä haluaa.
Niine hyvineen Johanna lähti nyyhkyttäen kävelemään lähemmäs grilliä. Lopulta Jossu istui Tommin ja Joonaksen väliin istumaan. Tommi oli hyvä lohduttaja ja melko varmasti Johannakin saisi pian tuntea itsensä rakastetuksi.

- Onko pää kipee? Pete kysyi ja hieraisi varovasti päätäni. Hymyilin surkean näköisenä miehelle ja kerroin tarvitsevani hoivaamista. Pete naurahti ja lupasi kyllä hoitaa minut kuntoon.
- Pitäiskö sun jutella sen Jonin kanssa? Pete kysyi minulta kun istuimme rauhallisesti penkeillä. Käänsin katseeni laiskasti tämän ruskeisiin silmiin ja kohotin kysyvästi kulmiani.
- Jos se rakastaa sua. Juttele sille, Pete kehotti. Käänsin katseeni takaisin mökkiä kohti ja huokaisin raskaasti.
- Vain sun takia, mutisin ja lähdin kävelemään mökkiä kohti. Puolivälissä muutin kuitenkin mieleni ja menin sen sijaan istumaan Johannan viereen. Nainen katsoi minua hieman verestävillä silmillään. Ymmärsin kyllä.
- Mene pois, Johanna kuiskasi hiljaa. Hymyilin tälle myötätuntoisesti.
- Joni särki mun sydämen. En todellakaan aio mennä sen kainaloon, sanoin hiljaa ja katsoin samalla Peteä. – En varsinkaan nyt kun mun sydäntä ollaan korjaamassa.
- Kuka? Johanna kysyi heti ja kääntyi katsomaan samaan suuntaan kuin minä.
- Pete? Johanna kysyi ja minä nyökkäsin hymyillen. Johanna hymyili minulle takaisin ja pyysi anteeksi.
- Eipä tuo mitään, ehkä siitä lyönnistä seuraa jotain hyvääkin, sanoin iskien silmää. Johanna hymyili minulle ymmärtäväisesti.

- Mennäänkö uimaan? Kysyin Peteltä kun istuin tämän viereen tuolille. Mies katsoi minua hymyillen ja hyväksyi ehdotukseni. Nousimme käsikkäin pois ja menimme vaihtamaan huoneeseemme uikkarit.
- Ihana, Pete kuiskasi minulle ja suuteli minua hellästi suulle. Vastin suudelmaan yhtä hellästi.
- Mennään, sanoin ja vedin Peteä perässäni pitkin mökkiä.
- Mihin te meette? Anna huusi veljeni kainalosta, kun ohitimme heidät. Nyökkäsin vettä kohti ja pian tuli suuri joukko uimareita mukaamme.
- Satu, tule hetkeksi tänne, Anna huusi rannalta. Sanoin Petelle tulevani kohta perässä ja tämä vain nyökkäsi tyytyväisenä minulle.
- No? Anna kysyi heti kun pääsin tämän luokse. Katsoin kysymysmerkkinä ystävääni.
- Onko se hyvä? Anna kysyi ja sai minut nauramaan hullunlailla.
- En mä tiedä, vastasin rehellisesti ja Annan suu jäi hieman raolleen.
- Siis, mitäh?
- Ei me olla oltu sängyssä, vastasin ja Annan piti ilmeisesti istua hiekalle hetkeksi.
- Herranisä! Sä olet tapaillut sitä vaikka kuinka kauan ja te ette ole harrastanu seksiä?
- Niin, sanoin ja hymyilin Petelle, joka lampsi meitä kohti. Pete katsoi hetken oudoksuen Annaa.
- Mikäs sille on tullut? Pete kysyi minulta, samalla kun kietoi käsivartensa ympärilleni.
- Se ei voi uskoo, ettei olla vielä pantu, selitin tälle ja Pete naurahti huvittuneena.
- Pitäiskö meidän sitten? Pete kysyi vakavalla äänellä ja näykkäisi minua hellästi kaulasta.
- Pitäiskö? Toistin kysymyksen tälle takaisin ja käännyin suutelemaan tämän huulia, mikä sinänsä oli vaikeaa Peten pituuden takia.
- Joo. Pitäis.

Pete:

Tiesin kyllä, että Satu oli silloin pari sitten rakastanut aivan tosissaan Jonia. Joni oli mennyt sänkyyn Johannan kanssa, muttei itse edes kehdannut sanoa tätä naiselle suoraan. Tiesin myös senkin, että Joni oli ollut osasyyllinen siihen, että tämä päätti lopulta lähteä Turkuun opiskelemaan. Hyvähän se oli, ottaa välimatkaa.
Nyt me olimme molemmat tulleet juhannuksen viettoon Jaakon, Satun isoveljen, mökille ja Jonikin oli täällä. Ja hänellä oli tunteita Satua kohtaan. Rehellisesti sanottuna, en tiennyt mitä ajatella. Mies oli rikkonut Satun sydämen, mutta tiesin että Satulla oli jotain tunteita tätä kohtaan. Vihaa vai rakkautta, sitä en tiennyt. Minä kuitenkin aioin pitää naisesta kiinni, nyt kun tämä oli viimein alkanut luottaan siihen, etten hyppäisi heti ensimmäisenä jonkin muun akan sänkyyn.
Oli kuitenkin aika vaikeata uskoa, että Satu ei pystyisi luottamaan, ei pystyisi seurustelemaan. Satu, joka ennen Jonia särki työkseen sydämiä, leikki miesten tunteilla. Jonin kanssa Satu muuttui, olin kuullut näin. Satukin oli lopulta kertonut minulle melkein koko elämänkertansa. Olisin silloin luullut että nainen katuisi tekojaan, mutta ei. Satu muisteli Nikoa, Attea, Tommia, kaikkia nauraen ja kertoi olleensa tyytyväinen, kun eli niinkin raisua nuoruutta. Mutta aina kun tuli puhukin Jonista, niin Satu vetäytyi jonkinlaiseen suojamuuriin. Satu oli vieläkin niin haavoittuvainen, ja oikeastaan vain Joni sai sen aikaan.

- Pete, tule! Havahduin ajatuksistani. Katsoin kummissani edessäni olevaan naista. Satu ojensi minulle kättään ja hymyili onnellisen näköisenä. Sekin oli kulissia. Tiesin, että Satu oli koko ajan varuillaan. Mietti, yrittäisikö Joni iskeä tätä.
- Tule, Satu toisti ja otti kädestäni kiinni. Tuttu lämmin tunne kulki taas läpi kehoni, niin kuin aina Satun koskettaessa minua.
Kävelimme käsi kädessä veteen ja halailimme sielä hetken aikaa. Kun Satu oli sylissäni, jalat kietoutuneena vyötäröni ympäri, tunsin äkkiä kuinka Satun vartalo jännittyi tahtomattaankin. Joni oli saapunut.
- Rentoudu, kuiskasin naisen korvaan ja suutelin tätä pienesti korvan juureen, tiesin että tämä kutitti. Satu kiemurtelikin hetken sylissäni ja tunsin kuinka tämä pikkuhiljaa alkoi rentoutua.
- Parempi? Satu kysyi hihitellen ja minä rutistin tätä vain lujemmin itseäni vasten. Viimein Satu painoi lämpimät huulensa omilleni ja suutelin tätä, aika kovastikin, takaisin. Huomasin kuinka Satu hätkähti hieman nälkäisiä huuliani, mutta suuteli entistä rohkeammin takaisin. Silloin, kun Satu painoi vartalonsa tiukasti minua vasten ja päästi pienen äännähdyksen, minun oli pakko päästä uimaan ja ajatella vaikka mummolan mansikkamaata.

Kauanko sä oot seurustellu Satun kanssa? Kuulin yllättävänkin tutun ääneen vierestäni.
- Jonkin aikaa, vastasin hieman sammaltaen. Olin nauttinut melko paljonkin juotavaa illan, tai yön mittaan. Käänsin katseeni takaisin laiturille, jossa Satu jutteli Joonan kanssa. Satukin taisi olla melkoisessa humalassa, ainakin elehtimisestä päätellen.
- Mäkin seurustelin sen kanssa peri vuotta sitten, Joni sanoi, minun mielestäni melko kaihoisasti. Vilkaisin miestä nopeasti, ja huomasin tämänkin katseen nauliutuneen hyppelehtivään naiseen.
- Kai mä nyt sen tiedän. Sä olet se, joka särki sen sydämen. Se kuuluisa kusípää, joka sai Satun ramppaamaan terapiassa! Sanoin melko suurella äänellä, ainakin sain kaikki katsomaan meihin päin. Myös Satu ja Joona kääntyivät katsomaan meitä ja Satu katsoi minua melko huvittuneen näköisenä.
- Menikö se terapiaan? Joni kysyi ja tämän silmät olivat laajentuneet hämmästyksestä. En kuitenkaan vastannut mitään, kun huomasin Satu juoksevan meitä kohti.
- Menin, Satu sanoi Jonille ja laskeutui syliini istumaan hajareisin. Joni katsoi meitä hetken ja niin tuntuivat muutkin katsovan.
- Mä tykkään susta vieläkin. Mä en saa sua pois mun mielestä, Joni sanoi yhtäkkiä Satulle ja nappasi tätä nopeasti käsivarresta kiinni. Taas tunsin sen. Satun koko keho jännittyi ja tuntui kuin minulla olisi ollut rautainen tekele sylissäni. Yritin saada naiseen jonkinlaista katsekontaktia, mutta tämän silmät olivat taas menneet jonkinlaisen sumuverhon taakse. Tuo katse sai ihoni nousemaan ankkikselle ja jopa niskavillani nousivat pystyyn. Tiesin jo kokemuksesta, että Satu muisteli. Satu muisteli hyviä ja huonoja aikoja Jonin kanssa.
- Joni… , Satu aloitti ja pelkäsin jo tämän seuraavia sanoja ja vaistomaisesti kiristin otetta tämän vyötäröstä, missä käteni olivat levänneet koko ajan.
- Niin? Joni sanoi toiveikkaasti ja Satu tuntui silloin heräävän jonkinlaisesta transsista. Nainen katsoi minua taas omilla silmillään, ilman mitään sumuverhoa, ja hymyili.
- Sä et kyllä tiedä, että millon kannattaisi vaan olla hiljaa. Ole hiljaa! Satu sanoi niin, että kaikki varmasti kuulivat. Joni katsoi tätä ymmällään, luuli tosiaan saavansa Satun sormia napsauttamalla. Huomasin kuitenkin, että Joni puristi vieläkin Satun kättä. Jonin sormet olivat puristuneet hoikan käsivarren ympäri ja iho miehen sormien vierestä ja aivan vaaleaa. Satukin katsahti alas, omaa kättään, joka oli vahvassa otteessa.
- IRTI MUSTA! Satu huudahti niin lujaa, että jopa minäkin säikähdin. Joni päästikin todella nopeasti irti ja katsoi Satua säikähtäneenä.
- Hullu ämmä, Joni mutisi samalla kun nousi ylös ruohikolta. Katsoimme molemmat tämän perään. Olin juuri sanomassa jotain kliseistä, mutta Satu painoikin kuumat huulensa suulleni ja tukki samalla suuni. Suudellen kaaduimme ruohomatolle.

- Pete? Kuulin hennon äänen huoneemme ovelta. Käännyin katsomaan Annaa silmiin, hyvin huolestuneisiin silmiin. Olin tullut laittamaan hieman enemmän vaatetta päälle. Katsoin kysymysmerkkinä Annaa, joka näytti hieman säikähtäneenä.
- Sun kannattais nyt tulla tänne, nainen sanoi ja vinkkasi taaksensa. Lähdin kävelemään Annan perässä ulko-ovea kohti ja kuulin kuinka joku huusi vihaisen kuuloisena ulkona. Terassilla jo silmäni lukkiutuivat Joniin, joka huusi rannalla jotain Satulle. Tunsin kuinka verenpaineeni nousi nopeasti, vihan aalto syöksähti läpi kehoni. Olin jo menossa hakkaamaan Jonin, kun tunsin jonkun käden omallani. Käännyin katsomaan Nikon ruskeisiin silmiin. Nekin olivat hieman huolestuneet, mutta kuitenkin huvittuneet.
- Ei kannata, Niko sanoi ja kääntyi katsomaan taas rannalle. Katselin myös Jonin suun soittoa ja jotenkin huomasin vasta nyt, ettei Satu ollut edes aukaissut suutaan.
- Mitä tuolla tapahtuu? Kysyin viimein, kun kaikki tuntuivat odottavan mielenkiinnolla mitä kaikkea vielä tapahtuisikaan.
- Joni on kännissä ja katuu. Satu on kännissä ja yrittää löytää sut, Joona selvitti ja minä katsoin hieman oudoksuen, mikä sai Joonan purskahtamaan nauruun.
- Kun mä sanoin, että kännissä, niin se sitten todella kännissä.
- Umpitunnelissa, Jaakko lisäsi, kun oli ilmestynyt viereeni. Katsahdin tätä, en ollutkaan nähnyt Satua vielä kauhean humaltuneessa olotilassa.
Tuskainen huuto havahdutti minut taas katsomaan rannalle. En tiedä mitä oikeastaan oli tapahtunut, mutta Joni makasi myttynä hiekalla ja oli painanut kätensä jalkojensa väliin. En voinut estää pienen hymyn nousemista huulilleni. Satu lähtikin hoipperoimaan taas kohti mökkiä ja tunsin samassa pienen tökkäisyn kyljessäni.
- Jos sä yritätkin jotenkin käyttää mun pikkusiskon tilaa hyväksi, sä olet kuollu, Jaakko sanoi vakavasti. Nyökkäsin pienesti, ymmärsin kyllä isoveljen huolen siskostaan. Varsinkin kun näin missä kunnossa Satu oikeastaan oli, kaatokänni mikä kaatokänni.
- Mä join itteni penkin alle! Satu riemuitsi kun heittäytyi kaulaani kiinni. Hymähdin vain ja päätin mielessäni viedä prinsessan nukkumaan.
Satu:

Aamulla herätessäni olo oli hirveä. Ei hirveämpää voinut olla. Minulla oli krapula ja olin silti osittain vielä humalassa. Vilkaisin viereeni ja katsoin Peten levollisia kasvoja. Ainakin molemmilla oli vaatteet päällä, eilisestä en oikein juurikaan muista mitään. Minulla oli kyllä tunne, että olin keskustellut Jonin kanssa jostain, mutten oikein muista.
- Huomenta, sanoin hymyillen Petelle, joka raotteli varovaisesti silmiään. Pete hymyili minulle hiukan ja nosti sitten kätensä silmien suojaksi.
- Mä kuolen, kuului vaimea mutina tämän suusta. Hymyilin aurinkoisesti ja painoin huuleni tämän poskelle.
- Et kuole, en minäkään. Mä olen vieläkin pienessä sievässä, eikö ookkin mahtavaa? Sanoin innoissani ja sain Peteltä mulkaisun osakseni. Kohautin harteitani hihitellen, kunnes Pete kaappasi minut kainaloonsa ja asettui makaamaan puoliksi päälleni. Katsoin nauraen miestä silmiin, kunnes liian vakavat silmät saivat minutkin vakavoitumaan. Katselimme hetken aikaa toisiamme silmiin, kunnes Pete painoi huulensa omilleni. Vein käteni Peten selän taakse ja vedin tätä lähemmäs itseäni. Imaisin hetken mielijohteesta Peten alahuulen suuhuni ja imin sitä, kunnes näykkäisin sitä hellästi. Pete sävähti hieman ja suuteli minua vieläkin nälkäisemmin. ”Tämä johtaa johonkin, aivan varmasti”, ajattelin ja huokaisin pienesti, kun mies painoi huulensa kaulalleni. Pian tunsin myös kuinka miehen hampaat raapivat hellästi kaulani ihoa.
Kuulin tyytyväisen hymähdyksen, kun yritin kiemurrella vielä lähemmäksi miehen jäntevää kehoa. Kuin kysellen, Pete antoi kätensä mennä toppini sisäpuolelle sivelemään vatsani sileää ihoa. Hymyilin rohkaisevasti miehelle, tunsin itseni ujoksi Peten kanssa. Pian miehen kämmen kosketti rintani kaarta ja lopulta painui rintani päälle. En tiedä kuinka pitkälle lopulta olisimme menneet, varmaan loppuun asti, jos Joona ei olisi pölähtänyt koputtamatta huoneeseen.
- Sori, Joona mutisi kun huomasi puuhamme. Käännyimme molemmat katsomaan salamannopeasti katsomaan kalpeaa miestä. Taisi tätäkin vaivata kaamea kapula. Kun Joona oli mennyt, Pete painoi poskelleni pikaisen suukon ja nousi päältäni pois. Huokaisimme molemmat raskaasti, katsoimme toisiamme ja purskahdimme nauruun. Elämä vaikutti hauskalta.

- Mitä me tehdään tänään? Riina kysyi, kun istuimme kaikki ulkona jonkinlaisessa, epäsymmetrisessä ringissä. Kaikki katsoivat Riinaa enemmän tai vähemmän kysyvinä.
- Grillataan ja juodaan, nauroin Peten kainalosta, olin jumahtanut siihen. Riinan silmät laajenivat hetkellisesti.
- Samaa kuin eilen? Tämä kysyi epäuskoisena. Millaisia juhannuksia Riina oikein oli viettänyt? Minä ainakin olin koko juhannuksen aina humalassa, minun perinne.
- Me ainakin, Niko naurahti ja joi hieman lisää terästettyä mehua, jonka olin tyytyväisenä tehnyt. Katselin Nikon ilmeitä, kun tämä joi juomaa. Nielaisu ja karmea irvistys päälle. Hymyilin itsekseni ja pian tunsin kuinka Pete nipisti minua kyljestä.
- No? Kysyin mieheltä, joka katsoi minua hieman silmiään siristellen. Se sai naurun kuplimaan äänessäni.
- Yritätkö sä myrkyttää toiset noilla sekotuksilla?
- Kuinka niin? Kysyin viattomalla äänellä, mutta satuin katsomaan Nikoa, joka oli mennyt oksentamaan läheisen pusikon juurelle. – Ilmeisesti yritän.

- Jos mentäis johonkin baariin? Tommi ehdotti, kun makoilimme ruohikolla tylsistyneinä. Katsahdin Tommia ärsyyntyneenä.
- Täälä pitäis olla enemmän akkoja, että olisit hiljaa hetken, ärähdin ja melkein näin kuinka Tommin silmissä välähti. Tämä nousikin ylös nopeasti ja meni sisälle mökkiin, varmaan soittamaan naiskauneutta paikalle.

Hetken kuluttua Tommi saapuikin takaisin seuraamme ja hymyili hieman irstaasti.
- Heti kun saa kuskin, sitten mulle on naisia, Tommi myhäili ja vilkaisi Jaakkoa kysyvästi ja tämä nyökkäsi hyväksyvästi. Ainakin tulisi uutta porukkaa, ei olisi välttämättä niin tylsää ja Jonikin saisi jotain virikkeitä.
Ummistin taas silmäni ja pian tunsin vaipuvani kevyeen uneen.

Havahduin lopulta siihen, kun norsulauma rysäytti päälleni. Ainakin luulin niin, ennen kuin aukaisin silmäni kiroillen. En ollut ikinä kohdannut niin järkyttyneitä kasvoja edessäni. Vihreät silmät olivat järkytyksestä laajenneet ja suu oli apposen auki.
- Ootko sä Satu? Mies kysyi minulta, kun sai lopulta puhekykynsä takaisin. Katselin unenpöpperöisillä silmilläni tämän kasvoja ja yritin tunnistaa tätä, en onnistunut hankkeessani.
- Mitä? Kysyin ihmeissäni, kaikkihan minut täällä tunsi. Haukottelin makeasti ja nousin lopulta vaivalloisesti istumaan. Mies toisti kysymyksensä ja nyt vasta katsoin tätä kunnolla. Mies kyllä vaikutti jotenkin tutun näköiseltä, mutten vieläkään yhdistänyt tätä kehenkään.
- Ei pérkele! Sä olet kyllä muuttunut, siis parempaan suuntaan vaan. Sähän olet kaunistunut ihan vítusti! Siis ei voi olla totta, Mallasvaaran Satu on palannut! Mies päivitteli vieressäni ja nauroi samalla innostuneena. Katsoin miestä hetken kummissani, kunnes nousin seisomaan hieman ulkona kaikesta. Huomasin heti, että porukkaa oli kerääntynyt tänne kymmeniä lisää, niin naisia kuin miehiäkin. Huomasin myös Peten juttelevan jonkun blondin kanssa, Lindan. Lindan kyllä tunnistaisin missä vain, Jonihan oli silloin Lindankin kanssa heittänyt jotain juttua. Tommin järjestelyistä johtuen, mutta kuitenkin.
- Joopa joo. Kuka sä olet? Kysyin lopulta mieheltä, kun tämä oli jäänyt tuijottamaan minua, kuin jotakin nähtävyyttä.
- No, Atte, tietysti. Etkö sä muista mua? Atte kysyi selvästi loukkaantuneena. Kohotin kulmiani kysyvänä. Ei tuo kyllä Atte ollut, ei varmasti. Atte ei ollut noin lihaksikas, eikä noin puhelias ja Atte ei varmasti olisi tullut juttelemaan minulle, ei edes ympäri juovuksissa. Tämä mies kuitenkin katsoi minua niin vakavana, että pakkohan tuo oli lopulta uskoa.
- Voit sä tähän istua, Atte naurahti hermostuneen oloisena ja taputti ruohomätästä vieressään. Huokaisin syvään ja menin istumaan miehen viereen.

- Joni sano, et teillä meni sitte lopulta bänks. Miks vítussa? Atte kysyi lopulta, kun olimme käyneet keskusteluissa läpi jo Turkuun muutot, molempien opiskelut, suhteemme viat ja keskustelleet jopa politiikasta.
- Eikö se kertonu? Kysyin naurahtaen katkerana. Atte tarjosi minulle taas uutta olutpulloa, niitäkin oli alkanut upota minuun melko kiihtyvällä tahdilla.
- Noup. Sano vaan että pientä riitaa, Atte muisteli mitä Joni oli joskus selittänyt eromme syyksi. Vilkaisin nopeasti miestä, joka kuitenkin katsoi jonnekin kaukaisuuteen, siis tarkemmin sanottuna laiturille. Sinne minäkin olin itse asiassa katsonut koko ajan. Katseeni oli lukkiutunut Peteen ja Lindaan, jotka juttelivat kahdestaan laiturilla.
- Se petti mua, sanoin hiljaa, miltei kuiskaten. Ensin luulin ettei Atte kuullut mitä sanoin, mutta sitten mies alkoi nauramaan hullunlailla. Katsoin ihmeissäni Attea ja tunsin kuinka kiukku alkoi taas palamaan suonissani.
- Et sitten antanu sille anteeks? Atte sai lopulta sanottua, kun nauru alkoi viimein laantua.
- En todellakaan. Mä rakastin sitä oikeesti, mutisin ja tunsin kuinka kyyneleet olivat taas nousemassa silmiini. Muistot palasivat taas kerran mieleeni.
- Se oli pelkkä veto. Joni luuli, että sä rakastaisit sitä niin paljon, että antaisit anteeks. Mutta kundi otti ja hävis vedon. Voitin siinä viiskyt euroa, Atte naureskeli. Katsoin silmät suurina miestä, joka nauroi taas. Käänsin sitten katseeni taas laiturille, missä Pete vieläkin istuskeli Lindan kanssa. Hauskaa heillä ainakin näytti olevan. Itse istuin vain entisen poikaystäväni vieressä ja yritin nieleskellä itkua.

Joni:

Istuin Tommin ja Joonan kanssa penkeillä grillin vieressä ja katselimme naisia, jotka istuivat meitä vastapäätä ja juorusivat jostain turhanpäiväisestä muotidilemmasta.
- Et sitten parempaa seuraa lopulta saanut? Joona sanoi Tommille sarkastisesti ja nousi hakemaan grillistä meille kaikille makkarat, kärähtäneet sellaiset.
- Vaihtoehtona virolaiset huorat ja noi, Tommi tuumasi ja joi taas pitkän kulauksen pullostaan, johon oli tehty taas uusi sekoitus kossua ja spriteä.
- Ja onhan Linda täälä. Jonin tuttava, Tommi virnisti minulle ja nyökkäsi päällään jonnekin rantaan päin. Vaistomaisesti käännyin katsomaan, vaikka olisi kyllä pitänyt olla katsomatta. Laiturilla näinkin tuon hemmetin vetyperoksidiblondin ja jonkun mustahiuksisen jätkän istumassa, välit heillä näyttivät ainakin olevan todella läheiset. Kesti kauan aikaa ennen kuin tunnistin jätkän, Pete. Pete sielä, missä Satu?
Lopulta katseeni paikansi etsimäni naisenkin. Satu istuskeli rannalla Aten vieressä ja näytti jotenkin todella surulliselta. Vaikka olinkin kaukana naisesta, tiesin silti, että tämän silmissä oli hyvin tyhjä katse, siitä tiesin, ettei tämän surullisuus johtunut Petestä, vaan jostain muusta.

- Pitäisköhän sun Tommi rajoittaa vähän tota juomista? Kysyin Tommilta hetken kuluttua, kun tämä oli juonut jo suurimman osan puolentoista litran pullostaan. Tommi katsoi minua hieman harittavilla silmillään ja hymyili leveästi.
- Mitä turhia? Kerranhan sitä vaan eletään, tämä sopersi ja kohautin tämän sanoille vain olkiani. Jotenkin en oikein ymmärtänyt tämän sanoja.
- Ootko muuten huomannut, että Satu on jutellut koko illan Aten kanssa? Joona kysyi minulta ja nyökkäsi näihin kahteen päin. Katsahdin rannalle ja huomasin, että Satu ja Atte istuivat vieläkin puhumatta mitään.
- Joo.
- Onkohan Atte kertonut? Joona jatkoi kyselyään ja nyt minulle tuli vasta mieleen sellainenkin mahdollisuus. Sen takiahan Satu saattoikin olla niin allapäin. Tunsin kuinka sydämeni hypähti jotenkin oudosti ja hetken tunsinkin kipua rinnassani, ohimenevästi kuitenkin.
- Ei kai se nyt idiootti voi olla, murahdin ja vaivuin taas omiin maailmoihini. Kuinka jätkä voi olla niin tyhmä, että menee Johannan kanssa sänkyyn? Ja vielä kavereiden yllyttämänä. Se veto, se tyhmä veto! Heti kun olin lysähtänyt sinä iltana raukeana Jossun vierelle pehmeälle matolle, tiesin minkä virheen olin tehnyt. Tiesin heti, että kun Satu saisi tietää tästä, meidän suhteemme olisi samantien loppu. Sen takiahan minä järkkäilin kaikki sen kesän kisatkin estekisoiksi, että saisin valtavan riidan aikaan ja eroisimme. Niinhän siinä tavallaan kävikin, tavallaan. Olimme erossa, vaikka kumpikaan ei sanonut sitä suoraan. Sitten Jossu meni ja kertoi olleensa minun kanssani pelehtimässä. Voin vain kuvitella miltä Sadusta silloin tuntui. Jos olisin itse ollut samassa tilanteessa, jos vaikka Joona olisi tullut sanomaan, että oli pannut Satua, niin olisin samantien tappanut jätkän. Mutta Satu otti kuulemansa kylmän rauhallisesti, vaikka tähän sattuikin niin paljon.

- Haloo? Joona heilutti kättään naamani edessä ja katsoi minua tutkivasti. Joonan ilmeestä näki, että taas oli tapahtumassa jotain erikoista. Eihän tänä juhannuksena näyttänyt muuta tapahtuvankaan.
- No? Sanoin, havahduin ajatuksistani. Joona vain vinkkasi taakseen ja katsoin taas kerran rannalle, jossa Pete yritti lähennellä Satua, mutta nainen ei jotenkin näyttänyt kauhean ihastuneelta, vaan oli vieläkin omissa ajatuksissaan. Katselin hetken noita kahta ja jotenkin Satu näytti taas niin särkyvältä, kuin posliinipatsas. Hetken kuluttua Satu kuitenkin nosti katseensa ja käänsi katseensa minua kohti. Tiedän, että minun olisi pitänyt kääntää katseeni pois ajoissa, mutta katseeni lukkiutui taas naisen katseeseen. Kohotin pulloani tervehdykseksi ja yllätyksekseni huomasin naisen hymyilevän pienesti ja kohottaen pulloa takaisin.
- Se alkaa pikkuhiljaa lämpenemään sun ystävyydelle, Joona naurahti ja sytytti tupakkansa. Kohautin vain olkiani. Toivoin ainakin, että minusta ja Sadusta voisi tulla ainakin ystäviä, jos ei mitään muuta.
- Missä muuten Niko on? Ihmettelin ääneen, kun huomasin että yksi rymysakistamme puuttui. Joonakin katseli hieman ympärilleen ja Tommi.. No, Tommista ei oikein ollut mitään hyötyä, viina oli noussut kohisten miehen päähän ja tälle hetkellä tämä nuokkui aika uhkaavasti.
- Viimeks kun mä sen näin, niin se jutteli Satun kanssa tolla terassilla, Joona mutisi ja päätteli sen jälkeen heidän menneen sisälle. Hetkellisen hiljaisuuden jälkeen päätimme menevämme katsomaan missä he olivat.
- Sä huijaat mua! Kuului iloinen nauru sisältä mökistä ja sitten pullojen kilinää. Katsoimme kaikki toisiamme ja menimme olohuoneeseen. Sieltä löysimmekin Nikon Satun kanssa, pelaamassa pokeria.
- Mitä te hommaatte? Joona kysyi ja istui Satun viereen. Nainen katsahti Joonaa ja sen jälkeen katsoi minua suoraan, jopa läpitunkevasti silmiin. Hetkellisesti Satu hymyili jotenkin flirttailevasti.
- Me pelataan, tulkaa messiin! Satu huudahti ja tämäkin oli ilmeisesti juonut enemmänkin. Lupauduimme kaikki pelaamaan, Tommi vain örähteli epämääräisesti ja menikin lopulta sohvalle makaamaan. Istuin Satua vastapäätä, kun Niko ensin teki minulle tilaa.
- Mitä me pelataan? Kysyin ja katsoin kaikkia vuorotellen. Ikäväkseni huomasin, että katseeni viipyi Satun silmissä hieman pitempään. Satu katsoi minua koko ajan ilkikurinen pilke silmissään.
- Pokeria, Niko hymähti ja huomasin kuinka hän ja Joona vaihtoivat tietäväiset katseet keskenään. Minä arvasin tämän. Nyt nuo kaksi alkaisivat parittaan minua ja Satua, vaikka naikkosella oli vielä mieskin mukana.
- Joona ei nyt kyllä oikein kuulu tähän porukkaan, Satu tuumasi äkkiä ja mutristi huuliaan söpösti. Katsoimme kaikki tätä enemmän kuin uteliaina. Minusta alkoi tuntua, että Satu sekoisi pikkuhiljaa. Tämä nyt kyllä viittasi vähän siihen suuntaan.

- Kuinka niin mä en muka kuulu porukkaan? Joona kysyi todella loukkaantuneen kuuloisena. Satu käänsi hieman laiskahkosti katseensa Joonan ruskeisiin silmiin ja sitten tämä nauroi hyvin tuttua humalaista nauruaan.
- Eikö se nyt ole aika selvää? Nainen kysyi ja katsoi myös minua ja Nikoakin kysyvästi. Sohvalta kuitenkin kuului selkeä tuhahdus ja Tommi tuli istumaan minun ja Nikon väliin istumaan.
- Joona on ainoa, jota sä et ole pannu. Eikö näin ole? Tommi osoitti sanansa Satulle ja iski pullonsa pöydälle, läikyttäen sitä pitkin pöydän puista pintaa.
- Ainoastaan meidän oma kännikala tajusi asian. Onneksi olkoon Tommi, saat palkinnoksi tarjota mulle juotavaa, Satu nauroi ja tarttui pian muoviseen pulloon kiinni. Pöytään laskeutui hieman painostava hiljaisuus, sillä aikaa kun Satu kittasi Tommin litkua kurkkuunsa mielestäni liian suuren määrän.
Kun Satu laski pullon pöydälle, olimme kaikki vieläkin aivan hiljaa. Satu kuitenkin ratkaisi tilanteen.
- Älä huoli, Joona, jos tää jäi vaivaamaan sua, niin kyllä mä suakin voin panna.
- Kiitos, pelastit päiväni! Joona hihkaisi leikillään ja kiskaisi naisen kainaloonsa. Hymyilin itsekseni ja jaoin kaikille kortit. Tällaisen juhannuksen minä halusinkin, hauskaa kavereiden kanssa.

- Mä haluan uimaan, Satu sanoi, kun olimme pelanneet korttia jo monta tuntia. Satu itse oli myös kumonnut todella monta ginipulloa ja alkoi olemaan kaatokännissä. Vaihdoimme jätkien kanssa huolestuneet katseet ja kaikki päätyivät lopulta tuijottamaan minua.
- Ehkä olis parempi, jos ei nyt mentäis. Sä olet meinaan aika huonossa kunnossa, kun nouset seisomaan, sanoin ja Satu vain katsoi minua silmät kiiluen. Hetken kuluttua Satu kuitenkin taisi ymmärtää mitä sanoin ja heilautti kättään vain vähättelevästi. Kuitenkin jatkoimme pelaamista ja Tommikin alkoi selvitä hitaasti, mutta varmasti. Kun hävisin kuudennen pelin peräkkäin, päätin luovuttaa ja vetäydyin terassille istumaan ja katsomaan Jaakon grillausta.
- Missäs mun pikkusisko on? Jaakko huusi grillin luota ja huojui hieman. Viittasin sisälle ja Jaakko pyysikin minua sitten liittymään seuraan.
- Onko se sen Peten kanssa? Jaakko kysyi matalammalla äänellä ja minä pudistin päätäni. Jaakon ilme kuitenkin synkkeni siinä määrin, että tajusin heti tässä Petessä olevan jotain mitä en ollut kuullut.
- Kuinka niin? En voinut olla kysymättä ja Anna katsoi minua seuraavaksi vakavana ja käänsi sitten katseensa laiturille päin. Jaakkokin meni hiljaiseksi nopeasti ja katseli grilliään.
- Kuinka niin? Toistin kysymyksen ja seuraavaksi huomasinkin jo Peten. Tämä lähti kävelemään puuliiterin luota ja katsoi minua vihaisen näköisenä. Seurasin koko ajan miestä katseellani, en voinut sille mitään, etten pitänyt tästä miehestä.

- Onko Satu missä? Pete huusi Jaakolle ja tämäkin kohotti katseensa mieheen. Jaakko oli jo sanomassa jotain säädytöntä, mutta Anna vinkkasi nopeasti mökkiä kohti. Pete lähtikin harppomaan mökkiin ja ikkunasta näin kuinka tämä otti sisälle Satun omistavasti kainaloonsa.
Istuimme hiljaisuuden vallitessa, kunnes sisältä kuului kauhea pauke. Käännyimme kaikki katsomaan mökkiä, kunnes erotimme Peten karjuvan siellä.
- Mitähän víttua siellä taas tapahtuu, Anna mutisi ihmeissään ja otti pullostaan kulauksen. Tietysti luulimme kaikki, että Pete huutaa jollekin jätkistä, mutta pian kuulimme naisenkin äänen mökistä.
Se ei ollut mitään kirosanojen – tai muidenkaan sanojen – huutamista, vaan se pelkkää karjumista.
- Tulkaa nyt tänne auttamaan! Kuului pian huuto mökin ovelta, ja Nikohan se sielä kutsuikin meitä. Minä ja Jaakko lähdimme juoksemaan melkein kilpaa parinkymmenen metrin matkaa mökille ja huomasimme molemmat kuinka Nikolla oli silmäkulma auki.
- Mitä sulle kävi? Jaakko kysyi ihmeissään ja otti hieman seinästä tukea, oli tämäkin ilmeisesti juonut pari kaljaa enemmän. Niko näytti hetken empivältä, mutta aukaisi sitten oven sepposen selälleen. Katsoimme Jaakon kanssa kuinka Joona istui Peten päällä ja piti tätä aloillaan. Tommi ja Satu sen sijaan olivat kadonneet jonnekin.
- Mit… Jaakko aloitti muttei saanut sanottua kysymystään loppuun, kun huomasi veripisaroita lattialla.
- Missä Satu on? Jaakko kysyi paksulla äänellä ja Niko viittasi kylpyhuonetta kohti. Lähdimme Jaakon kanssa yhtä matkaa sinne ja kohtasimme kylppärin ovella myös Tommin. Tommikin näytti hieman murjotulta, muttei pahasti. Poski hieman turvoksissa ja punainen. Mies nyökkäsi meille päätään hiljaa.
- Mitä hélvettiä täälä tapahtu? Mä olin ehkä kaks minuuttia poissa ja heti on tappelu käynnissä, vaahtosin Tommille, vaikka tiesin, ettei tappelu johtunut tällä kertaa hänestä. Tommi huokaisi raskaasti ja hautasi kasvonsa käsiinsä.
- Mä oikeestaan edes tiedä. Satu meni leikillään Joonan syliin istumaan, niin kun me tehään kaveriporukassa. Sitte se äijä tuli sinne ja alkoi riehumaan. Huusi että Satu panee kaikkia ja ei ihme et Joniki petti ja sitte se vielä huusi, et olipahan ainaki saanut Lindalta.
- Siis mitä? Jaakko älähti ja istui rappuselle Tommin viereen. Itse nojasin seinään ja tuijotin kumpaakin kaveriani Satu päässäni pyörien.
- Se siis oli Lindan kanssa? Varmistin vielä Tommilta. Tämä nyökkäsi ja katsoi minua silmiin jotenkin oudosti.
- Sitten kun Satu huusi jättävänsä Peten, kun se petti sitä, niin sillä kaiffarilla pimahti. Se vaan sano, että naiset ei sitä jätä ja hyppäs sen kimppuun. Tietysti sitten minä, Joona ja Niko mentiin väliin. Eihän meidän naista satuteta. Kyllä se sitä kuitenkin sai lyötyä, Tommi mutisi ja kaivoi jalkojensa juuresta uuden kaljapullon. Mietin mistä tuolle miehelle oikein riitti noita pulloja.
- Satu, haluutko kaljaa? Tommi huusi oven takaa ja hetken kuluttua kylpyhuoneen ovi aukesikin. Katsoimme kaikki tummahiuksisen kasvoja, jotka olivat vieläkin hieman veressä.
- Enkö olekin kaunis? Satu osoitti sanansa minulle ja hymyili toisella suupielellään. Katselin naista huolissani, tämä oli vieläkin pahassa humalassa, mutta joi silti vain lisää.

- Missä muuten se jätkä nyt on? Satu kysyi minulta, kun istuimme sohvalla tuijottaen tv:tä. Vilkaisin tätä ja Satu katsoi minua ilmeellä, joka kieli naisen olevan hieman peloissaan. Kiersin käteni tottuneesti tämän ympärille ja rutistin tämän kainalooni.
- Kai Jaakko ajo sen jo pois, mutisin tämän hiuksiin ja otin tämän kädestä kaljapullon pois, ennen kuin se tippuisi lattialle. Hetken kuluttua Satu alkoikin tuhista mukavasti ja nojasi päätänsä rintaani vasten.
- Miten mun sisko voi? Jaakko kysyi ensimmäisenä, kun pääsi ovesta sisälle. Nyökkäsin kohti sylissäni nukkuvaa naista ja Jaakko näytti todella surulliselta.
- Hitto, kun olis taas tuonki tiennyt. Olisin jättänyt Satun sinne Turkuun, Jaakko mutisi ja en taaskaan tajunnut mitään mitä tuo selitti.

- Pitäisköhän tämä viedä nukkumaan? Totesin lähinnä itselleni, kun katsoimme Nikon ja Joonan kanssa yöchattia ja nauroimme juontajalle, joka näytti aivan crackhuoralta. Niko vilkaisi minua ja hymähti.
- Mä vähän epäilen, että nyt sinne huoneeseen pitäs jäädä jonkun kattomaan, se ei ole ikinä juonut noin paljoa.
- Sä? Katsoin anovasti Nikoa, joka tuhahtikin ja nosti Satun sitten sylistäni kantaen tämän yhteen huoneeseen. Katselin hetken sulkeutunutta ovea ja mietin miten Nikosta ja Satusta oli tullut niin hyviä ystäviä.
- Mikset sä mennyt? Joona rikkoi hiljaisuuden ja keskeytti samalla ajatustyöni.
- Mieti sitä, murahdin ja lähdin itsekin nukkumaan. Sängyssä makoillessani mietin, miksen ollut mennyt Satun kanssa. En todellakaan nyt halunnut mitään tilapäistä suhdetta tuon naisen kanssa. Ensin ystäviä ja sitten ehkä jotain muutakin. Ehkä.
- Joni? Kuului hetken kuluttua huolestuneen kuuloinen ääni ja melkein hyppäsin sängystä ylös. Katsoin kysymysmerkkinä ovelle seisovaa Jaakkoa. Tämä vinkkasi taakseen ja Anna astui ovesta sisälle. Katselin ihmeissäni siskoani.
- Mitä nyt?
- Se ei puhu mitään, on vaan ihan mykkä ja saa ihmeellisiä itkukohtauksia. Yrittäisit saada sen puhumaan? Jaakko sanoi minulle ja en ollut ikinä nähnyt parasta ystävääni niin huolestuneena. Anna tulikin istumaan viereeni sängylle ja lopulta meni siihen makaamaan.
- Mikä sulla on? Kysyin ihmeissäni siskoltani ja siirsin tämän vaaleita hiuksia pois kasvoilta. Anna käänsi itkuiset silmänsä minuun ja tarttui salaman nopeasti kädestäni kiinni.
- Satu…
- Mitä? Pyysin tätä toistamaan ja katsoin siskoni sinisiä silmiä tarkasti.
- Hae Satu, tämä pyysi juuri ennen kuin pyrskähti taas itkuun. Nousin nopeasti ylös ja juoksin collegehousuissani kohti Satun makuuhuonetta. Huoneessa oli hiljaista ja haisi vanha viina, varmaan eilisenkin jäljiltä. Menin leveän sängyn luokse ja yritin hieman ravistella naista hereille. Vastaukseksi sain pienen ynähdyksen aikaiseksi.
- Pérkele, heräisit nyt! Murahdin matalasti ja sainkin naisen aukaisemaan nopeasti silmänsä, ne vain näyttivät pelokkailta.
- Tule, sanoin ja kiskoin tätä vuoteesta, saaden tämän vain kiskottua lattialle.
- Joni? Satu kysyi epäuskoisella äänellä. Käännyin katsomaan tätä ja sainkin samantien tuntea lyönnin poskellani.
- Tule nyt! Annalla on joku hätänä, sanoin enkä välittänyt iskusta poskellani. Sanoillani sain ainakin Satuun liikettä. Tämä tönäisi minut nopeasti pois tieltään ja melkein juoksi minun huoneeseeni. Jaakkokin oli jo menossa siskonsa perässä huoneeseeni, kun Satu iski huoneen oven kiinni ja väänsi sen lukkoon asti.
- Mitä se oikein meinaa? Jaakko kysyi ja haroi tukkaansa. Vilkaisin tätä ja kohautin harteitani.
- Otatko kahvia? Kysyin kun menin keittiöön ja Jaakko mutisi jotain muutamasta kupillisesta ja minähän keitin.

- Mistähän ne puhuu? Kysyin Jaakolta, kun olimme istuneet olohuoneessa kahdestaan varmaan kolme tuntia. Jaakko huoahti ja kohautti harteitaan. Istuimme vielä hetken olohuoneessa, kunnes huoneeni ovi aukesi ja Anna astui sieltä ulos.
- Kulta, Jaakko hymähti ja kahmaisi siskoni syliinsä. Katselin heidän peräänsä, kun he poistuivat huoneeseensa. Totta puhuen, siskoni näytti hieman pirteämmältä.
- Huone on vapaa, kuului uninen ääni ovelta ja katsoin kuinka Satu hoippui silmät puoli ummessa pitkin käytävää ja yritti suunnistaa huoneeseensa. Nopeasti kuitenkin harpoin Satun kiinni ja käänsin tämän melkein väkivalloin itseeni päin.
- Mikä sillä oli? Kysyin melkein hätääntyneenä. Hetkessä Satu näyttikin olevan hereillä ja katsoi minua nyt silmät epäröivinä.
- Sä et kuule halua tietää, nainen mutisi ja yritti riuhtaista kätensä irti otteestani. Puristin kuitenkin vaistomaisesti vielä kovemmin ja katsoin tätä melkein kiukkuisesti, ainakin yritin.
- Mikä hélvetti mun pikkusiskoani vaivas? Murahdin hampaitteni välistä ja hetken mielijohteesta tönäisin Satun seinää vasten. Huomasin kyllä pelon pilkahduksen tämän silmistä, mutta en kuitenkaan välittänyt siitä, vaikka olisihan minun pitänyt. Olin kuitenkin vielä melkoisen rakastunut kyseiseen naiseen.
- Mitä sä oikein meinaat? Satu kysyi ääni väristen, kun astuin aivan tämän vartaloonsa kiinni. Tunsin kuinka tämän vartalo tärisi pelosta ja sydän hakkasi mielestäni liian kovaa. Siltikään en pystynyt lopettamaan.
- Kerro, vaadin ja tartuin tätä kovasti leuasta kiinni, pakottaen hänet katsomaan minua silmiin. Näin kuinka kyynel tipahti tämän poskelle ja silmät muuttuivat harmaiksi, aivan kuin verho olisi vetäytynyt niitten eteen.
- Lopeta, kuului hento naisen ääni takaani ja samantien päästin Satun otteestani ja tämä hiipikin samantien makuuhuoneeseensa ja hetken kuluttua Nikokin laahusti sieltä ulos, painaen oven perässään lukkoon.
- Mikä ihme suhun on menny? Sä olet ihan hullu! Luuletko, että Satu nauttii siitä kun sitä yritetään alistaa? Nainen vaahtosi edessäni ja hänen siniset silmänsä salamoivat kiukusta. – Oletko sinäkin saanut jonkinlaisen metodin, että akan paikka on nyrkin ja hellan välissä? Voit olla ihan varman, että Satu ei pitkään aikaan halua olla sun kanssa kahden missään!
- Anna…

Aamulla heti kun heräsin, viimeyön tapahtumat iskeytyivät aivoihini kuin salama. Ähkäisten hyppäsin sängystä ylös ja juoksin boksereillani kohti Satun makuuhuonetta. Halusin pyytää naiselta anteeksi ja halata ja kertoa tunteeni ja selittää kaiken. Ovi ei ollutkaan enää lukossa ja meinasin jo kiljua onnesta. Onni kuitenkin loppui kuin seinään, huomasin että huone oli tyhjä. Ei matkalaukkuja, sänky pedattu ja kaikki oli niin kuin huoneessa ei olisi nukuttukaan.
- Se lähti yöllä, kuulin siskoni äänen takaani ja pienen naurahduksen. Käännyin katsomaan pikkusiskoani ja katsoin tätä ilmeellä ’kerro toki lisää, kun kaikesta kaiken kumminkin tiedät’.
- Turhaan kattot mua noin. Sä tiesit että näin tulee käymään, Anna sanoi ja virnisti kierosti. – Susta mä en olisi ikinä sitä uskonut. Just kun Petekin… Te kaikki jätkät ootte niin idiootteja!
- Haista páska, tuhahdin ja menin omaan huoneeseeni kiskomaan housuja jalkaani. Mietin hiljaa päässäni omaa tyhmyyttäni, sikamaisuuttani.
- Helvettiläinen…
Ulkona tuntui kuin olisin ollut joku megajulkkis, kaikkien katseet kääntyivät minuun salamannopeasti ja hiljaisuus laskeutui pihaan. Tiesin heti, etten ollut toivottu täälä tänään. Katsoin grillille ja näin taas Jaakon heilumassa grillimakkaroiden kanssa sielä. Mutta kun tämä käänsi katseeni minuun, tuntui kuin olisin ollut 6- vuotias pikkupoika, joka odotti isältään läksytystä. Sen tiesin, etten missään tilanteessa halunnut joutua Jaakon kanssa tappeluun. Enkä varsinkaan Satun takia.

- Et oikeen ole kaivattu täälä, Johanna tokaisi, kun istui viereiselleni penkille. Vilkaisin tätä nopeasti ja tuhahdin kyllästyneenä. Kyllähän sen nyt itsekin tiesin, ei sitä minulle erikseen tarvinnut sanoa.
- Miksi sä teit sille niin? Johanna kysyi kun ei voinut hillitä enää uteliaisuuttaan. Huokaisin raskaasti ja hautasin kasvoni käsiini.
- En todellakaan tiedä, mä olin kännissä ja…
- Älä vaan mene sanomaan sille noin. Kännin piikkiin ei kannata laittaa mitään, Johanna sanoi ja naurahti kolkosti. – Mä en pidä siitä naisesta, mutta sä teit aika paskamaisesti. Just kun Pete oli…
- Älkää kaikki jauhako mulle siitä Petestä, se hakkas sen. Siinä se! Huusin niin että kaikki kuulivat. Katsomattakin tiesin kuinka Jaakon suupielet kiristyivät kiukusta ja Anna yritti rauhoitella tätä.
- Sä et tiedä puoliakaan, Johanna sanoi inhoa äänessään. – Jos sä tietäisit että se…
- Jossu, tuki naamas! Anna karjahti pihan toiselta puolen ja nyt kaikki taas kääntyivät katsomaan häntä, jopa Jaakko näytti yllättyneeltä. Tajusin heti, että Pete oli tehnyt jotain muutakin kuin hakannut tämän.
- Mitä se jätkä teki sille? Kysyin Johannalta, mutta kun näin tämän sulkeutuneen ilmeen, tiesin ettei minun kannattaisi udella enempää.
- Aikooko kukaan enää puhua mulle täälä mitään? Kysyin kun kaikki olivat vieläkin puhumatta minulle. Tommi ja Joona käänsivät katseensa minuun ja pudistelivat päätänsä kieltävästi. Nyt vasta tajusin kuinka Satu oli kietonut kaikki miehet pikkusormensa ympäri. Silloin päätin että minun olisi aika lopettaa juhannuksen vietto täällä mökillä.

Istuin autossa ajaen kohti Lahden keskustaa. Tiesin, että Satu oli myynyt asuntonsa keskustassa, mutta ajattelin silti löytäväni tämän jostain. Ajelin ympäri keskustaa ja näin pari tuttuakin naamaa ajelemassa.
Hätkähdin pienesti, kun kuulin puhelimeni piippaavan viestin merkiksi. Luin siskoni lähettämän viestin. ”S on kotona. Ole kiltti.” Naurahdin pienesti, pikkusiskoon pystyi aina luottamaan. Ajoin hieman keskustasta pohjoiseen päin ja pian käännyin pienelle sivutielle. Ei mennyt kauaakaan, kun näin vaalean ison puutalon edessäni ja hidastin vaistomaisesti autoni vauhtia. Luulin Satun olevan yksin kotona, mutta näinkin pihassa mustan bemarin ja mietin missä olin nähnyt tuon ennenkin.
- Petri, mutisin kun tajusin asian. Iskin jarrun pohjaan ja loikkasin vauhdilla autosta ulos. Ilmeisesti talossa oli jokin actionkohtaus menossa, ulko-ovikin oli jäänyt auki.
- Mitä sä oikein haluat? Kuulin Satun kiihtyneen äänen olohuoneesta. Nopeasti harpoin sinne ja näin Satun vihaiset silmät ja Peten nyrkkiin puristetut kädet.
- Mitä täälä tapahtuu? Kysyin, kuin poliisi konsanaan. Molempien päät kääntyivät nopeasti katsomaan minua. Peten katse muuttui melkein murhaavaksi ja Satun silmät alkoivat suorastaan salamoimaan.
- Mitä SÄ täälä teet? Satu kysyi ja katsoi minua pistävästi silmiin.

Lähettäjä: [[suvie 
Päivämäärä:   10.2.09 20:46:26

- Ilmeisesti tulin pelastamaan sut, sanoin kuin itsestäänselvyytenä. Satu ei vaan tahtonut nähdä asiaa ihan näin. Lähinnä Satun katseen alla minusta tuntui, että jonkun pitäisi kohta pelastaa minut.
- Aha. Nyt mä toivoisin että molemmat painuisitte hélvettiin mun kodista. Mä en halua nähdä teitä kumpaakaan, Satu melkein kuiskasi ja katsoi meitä kumpaakin vuorotellen ja se katse oli… Se oli murhanhimoinen. – NYT!

Seisoimme Peten kanssa molemmat oven takana ja katsoimme suoraan eteenpäin.
- Hemmetti, Pete manasi ja minä käännyin katsomaan tätä arvioiden. Pete huomasi katseeni ja kohotti kysyvästi kulmiaan. Kohautin olkiani ja käännyin kävelemään autolleni.
- Ei sun kannata jäädä siihen. Sen kanssa ei kannata edes yrittää puhua kun se on tollanen, neuvoin ja Pete kääntyi katsomaan minua.
- Se on ollut tollanen vaikka kuinka kauan, Pete sanoi ja virnisti minulle halveksuen. – Ja se on kaikki susta johtuvaa. Mä en ymmärrä miten se on voinut rakastaa sua.
- Luuletko sä etten mä rakasta sitä? Kysyi jo hieman riidanhakuisesti. Pete naurahti taas hieman ylimielisesti.
- Älä kuvittele, naiset aina palaa mun luokse. Ne rukoilee mua takaisin, mutta turhaa. Tuon kanssa voisin kyllä tehdä poikkeuksen, Pete nyökkäsi taloa kohti.
- Sä et siis tunne Satua niin hyvin mitä annat ymmärtää. Ja mä taistelen siitä, sanoin ennen kuin peruutin autoni pois pihasta.

Satu:
Kun kuulin auton lähtevän pihasta pois, lyyhistyin olohuoneen nojatuoliin ja annoin kyynelten valua poskiani pitkin. En jaksanut välittää. Olin niin täynnä miehiä – taas. Rakastin Jonia, mutta en kuitenkaan osannut edetä tämän kanssa. Peteä taas olin alkanut halveksumaan. Nyt tiesin että mies oli vaarallinen, olin saanut kokea sen. Väkivaltaa parisuhteessa. Olin joskus lukenut lehtiartikkelin aiheesta ja ajattelin, ettei sellaista voinut oikeasti olla. Jälleen väärässä. ”Raiskaus murentaa itsetunnon” luki läheisen lehden kannessa ja ajattelin, miten oikeassa se olikaan. Pete teki sen mitä kukaan muu ei ollut ikinä tehnyt, raiskasi. Anna oli ainoa joka asiasta tiesi, toivottavasti. Minä luotin ystävääni ja toivoin, ettei tämä menisi möläyttämään asiaa veljelleni.
En tiedä kauanko oikein istuin siinä tuolilla, mutta jossain vaiheessa minulle tuli vastustamaton halu saada kurkkuuni jotain alkoholipitoista juomaa, halusin turruttaa aistini ainakin hetkellisesti.
En kuitenkaan jaksanut nousta ylös, saadakseni sitä juomaa, vaan tyydyin uppoutumaan muistoihini. Tiesin että minun pitäisi jutella Jonin kanssa, joskus. Äkkiä havahduin kummalliseen rapinaan. Katselin hetken hiljaa ympärilleni, kunnes tajusin että ääni kuului yläkerrasta. Rapinan jälkeen kuului ihmeellinen kolaus lattiaa vasten, aivan kuin jotain olisi tippunut. Tunsin heti kuinka pulssini kiihtyi sykäyksittäin ja pelko alkoi valumaan raajoihini. Pelkäsin heti ensimmäisenä, tunkeutujan olevan Pete, joka halusi tulla satuttamaan minua uudelleen. En halunnut ajatella moista ja aloinkin seuraavaksi miettiä, mihin ihmeeseen olin jättänyt kännykkäni. Halusin soittaa. Haravoin katseellani olohuonetta ja lopulta se pysähtyi lipaston päälle olevaan kännykkääni. Yritin olla mahdollisimman hiljaa, hiivin ottamaan puhelimeni ja suunnistin kohti ulko-ovea, samaan aikaan kun yläkerrasta kuului askeleita. Pääsin ulko-ovelle asti hiljaisesti, kunnes sitten onnistuin tiputtamaan posliinisen kukkavaasin lattialle ja se särkyi pitäen kauheaa meteliä. Seisoin pari sekuntia aivan hiljaa, kunnes kuulin juoksuaskeleita, ne suunnistivat kohti rappusia.
- Satu? Kuului huhuileva ääni. Äänen kuullessa unohdin hetkeksi hengittää. Henkäisin nopeasti ja tempaisin ulko-oven auki, Peteä en halunnut kohdata nyt.

- Tekikö tuo mies sinulle jotakin? Nuorehko poliisi kysyi minulta, kun istuin terassin penkillä, ohut viltti harteillani. Katsoin miestä hiukan arvioiden, melko komea. Itse asiassa, klassisen komea. Pitkä, tummanruskeat hiukset, paksut tummat kulmat ja uteliaat silmät.
- Ei nyt, sanoin ja käänsin katseeni kohti poliisiautoa, jonka takapenkiltä Pete katsoi minua silmät salamoiden.
- Vaan aikaisemmin? Poliisi jatkoi kyselyään. Nielaisin vaikeasti ja käänsin taas väsyneen katseeni tähän. Huokaisin raskaasti.
- Käykö jos tulisin huomenna vaikka käymään kyttiksellä? Kysyin mieheltä ja tämä nyökkäsi pienesti, kätteli minua ja käski pyytää jonkun muunkin taloon.
- Tiedätkö mille osastolle sun pitää tulla? Poliisi kääntyi vielä kysymään ja näytti siltä, että aikoisi sanoa jotain, mutta sulki sitten suunsa. Nyökkäsin hiljaa.
- Kuule, oletko sä se Satu Mallasvaara? Poliisi kysyi silmät kiinnostuneina. Hymyilin pienesti ja käänsin katseeni hetkeksi pois.
- Etkö voinut estää uteliaisuutta? Ja montako Satu Mallasvaaraa sä tiedät täältä, jota näköjään raiskataan jatkuvasti? Hélvetti, tää touhu kyllästyttää! Huusin pihallamme poliisille, joka näytti hetken aikaa säikähtäneeltä, mutta nyökkäsi kuitenkin muistuttaen tulemaan huomenna asemalle.

En tuntenut oloani ollenkaan turvalliseksi kotonani. Olin yksin isossa talossa, ilman minkäänlaista kulkuneuvoa. Päätin soittaa Annalle ja pyytää tätä kanssani johonkin, tai sitten menisin jollain takaisin mökille. Veljeni auto, jolla olin tullut mökiltä, oli kadonnut mystisesti pihastamme ja arvasin senkin olevan Peten tekosia.
Anna kertoikin palanneensa jo kaupunkiin ja oli yksin hänen ja Jaakon yhteisessä asunnossa, Jaakko oli vielä jäänyt mökille. Anna tulikin hetken kuluttua hakemaan minua, ikäväkseni Joni oli lähtenyt siskolleen kuskiksi.
- Sori, en ole selvä, Anna pahoitteli minulle, kun istuin takapenkille. Laitoin merkille, että Joni vilkuili minua taustapelin kautta melko usein, mutta käänsi katseensa kuitenkin pois, ennen kuin sain tähän katsekontaktia.
- Haittaako jos Joni tulee meille hetkeksi? Anna kysyi ja katsoi minua kysyvästi etupenkiltä.
- Eipä kai, mutisin ja vajosin syvemmälle penkkiin istumaan. Minä halusin autoni takaisin, se oli jäänyt Turkuun. Jaakko oli tullut Annan kanssa yllättäen hakemaan minua ja auto oli jäänyt sille tiellensä.
- Mennäänkö baariin tänään? Joni kysyi, kun olimme hetken istuneet autossa aivan hiljaa. Huomasin kuinka Annan ryhti suoristui heti ja tämä katsoikin minuun kysyvästi, silmät innostuksesta kiiluen. Hetken emmin, mutta hymyilin sitten hyväksyvästi ystävälleni.
- JES! Baarit, here we come, Anna naureskeli ja käski Jonin kääntyä takaisin, minun piti saada vaatteita kodistani. Kun lähestyimme taas kotia, tunsin pulssini tahtomattakin kiihtyvän. Myönsin, että minua pelotti mennä taloon.
Kun Joni pysäytti autonsa talomme eteen, istuin hetken hiljaa takapenkillä ja puristin silmiäni kiinni. En aukaissut silmiäni, vaikka kuulin jonkun nousevan etupenkiltä ja avaavan minun oveni.
- Mä tulen mukaan, kuulin Jonin sanovan ja hän otti kädestäni kiinni, vetäen minut ulos autosta.
- Ei se Pete tänne tule, kun mä olen sun kanssa. Mä puolustan sua kyllä, Joni sanoi kun oli laittanut auton oven kiinni, ettei Anna kuulisi. Kävelin miehen rinnalla kohti ulko-ovea, pähkäillen miten Joni tiesi minun pelkäävän juuri Peteä.
- Mistä sä tiesit? Kysyin ennen kuin pääsimme sisälle asti. Joni pysähtyi ja katsoi minua kuin vähä-älyistä penikkaa.
- Víttu, kyllä mä sen tajusin heti kun sä istuit autoon. Se on vaarallinen.
- Hä?
- Sehän raiskas sut. Ja se haluaa sut itelleen, ja se ottaa sut vaikka väkisin, Joni sanoi, enkä edes jaksanut välittää siitä, että mies tiesi mitä Pete oli tehnyt. Sen sijaan, Jonin puheista Peten vaarallisuudesta minulle tuli mieleen Tommi. Ei Tommi loppujen lopuksi kovin vaarallinen ollut, olimmehan taas jonkinlaisia ystäviä.
- Älä edes vertaa sitä Tommiin, Joni varoitti. – Pete on ainakin sata kertaa vaarallisempi, kuin Tommi.
- Ja sä tiedät sen, mistä?
- Luota muhun.

Joni:

Satusta huomasi heti, että hän pelkäsi. Heti kun nainen istui autoon ja vilkaisin tätä ensimmäisen kerran peilistä, tämän silmät olivat pelokkaat, hieman hysteerisetkin. Tiesin silloin, että Pete oli palannut takaisin.
- Miksi? Ties vaikka sä olisit yhtä psyko, kun Petekin, Satu kivahti ja astui askeleen kauemmas minusta. Käännyin katsomaan naista ymmärtämättä tämän ajatusmaailmaa. Satu katsoi minua silmät laajenneina ja näin jo kuinka naisen päässä pyöri, kuinka jahtaisin tätä leipäveitsi kädessä pitkin pihaa.
- Rauhoitu nyt. JOS mä olisin se psyko, mä en satuttais sua koska mä rakastan sua, sanoin nopeasti naiselle ja astelin nopeasti sisälle taloon, ennen kuin nainen ehtisi taas takertumaan rakkauden osoituksiini.
Kaikki tuntui olevan talossa aivan normaalisti, ainakin alakerrassa. Kiersin olohuoneen kautta keittiöön ja sieltä taas eteiseen, johon Satukin oli ehtinyt itsensä saamaan.
- Meetkö sä? Kysyin naiselta, kun tämä katseli epäröiden yläkertaan vieviä portaita. Satu ei kuitenkaan sanonut mitään, ei edes kääntänyt katsettaan. Tuijotti vain jonnekin kaukaisuuteen.
- Tiedätkö? Sillon kun Tommi raiskas mut, niin mä en oikeastaan edes ollut vihanen, en katkera. Mä tiesin että se oli sillon huumeissa. Pete oli ihan järjissään. Se on raiskaaja luonnostaan. Miten sellanen on mahdollista? Satu alkoi viimein puhumaan ja samalla lähti nousemaan portaita ylöspäin, hitaasti kylläkin.
Astelin aivan perässä ja olin vain hiljaa. En olisi kuitenkaan kyennyt puhumaan, suustani olisi tullut kaikki faktatiedot Petestä ja en halunnut edes ajatella tuota jätkää.
- Sitten sielä mökillä! Satu vaahtosi. – Se ei ymmärrä ollenkaan meidän huumoria, olisi jo silloin pitänyt tajuta, että se on ihan hämärä äijä. Mutta minkä takia se kävi sielä Turussa about joka viikonloppu? Sehän on yrittänyt lämmitellä mua vaikka kuinka kauan!
Kuuntelin hiljaisena naisen vaahtoamista ja mietin, milloin se mahtaisi loppua. Minua ei nyt juurikaan kiinnostanut kuunnella tämän mielen purkamista.
- Ootteko te kaikki jätkät samanlaisia sikoja? Satu kysyi äkkiä ja kääntyi portaissa minua kohti. Ja minä kun en paljoa häntä ollut kuunnellut, niin melkein törmäsin tähän. Silloin vasta älysin pysähtyä kun katsoin suoraan tämän katkeriin silmiin. Jäinkin sitten tuijottelemaan niitä hetkeksi ja Satu vastasi katseeseen samalla lailla.
- Ei.
- Kuka on sitten erilainen? Satu kysyi ääni hieman värähtäen. Huomasin kuinka tämän silmät hakeutuivat vähän väliä huulilleni ja niitä poltti tuon naisen katseen alla.
- Minä, vastasin ja henkäisin raskaasti. – Nyt mennään, tai mä suutelen sua.
- En mä pahakseni olisi laittanut, kuulin naisen mutisevan edessäni ja minun oli pakko hymyillä tämän selälle.

- Voisitko nyt olla vaan avuksi? Satu kysyi tuskastuneena minulta, kun olin linnoittautunut tämän koneelle.
- Mmm…
- Laitanko mä tämän hameen?
- Mmm…
- Onko tää paita hyvä?
- Joo…
- Laitanko mä tän toppatakin baariin?
- Totta kai.
- MÄ OLEN ALASTI JA KUKAAN EI HUOMAA!

Salaman nopeasti käänsin katseeni tietokoneen ruudusta ja katsoin Sadun sinisiin silmiin. Satu hymyili minulle voitonriemuisesti ja alkoi nyt esittelemään minulle vaatteita, jotka voisi EHKÄ laittaa illalla. Tuskailin tämän vaatteiden valinnan kanssa, en ymmärtänyt miten voi olla NIIN vaikeaa ottaa kaapista vaatteet ja pakata ne kassiin.
Satu katsoi minua kysyvästi aina jokaisen vaatekappaleen kohdalla ja minä nyökkäsin aina välillä ja välillä mutristin suutani hylkäävästi. Tälle naiselle tämäkin tuntui riittävän.
- Nyt mä olen valmis, Satu totesi ja näytti itseensä tyytyväiseltä. Sammutin nopeasti koneen ja nousin haukotellen seisomaan.
- Viimeinkin!

- Mä meen, sanoin naisille, kun kuulin ovikellon soivan. Eivätpä naiset sitä tainneetkaan kuulla, kun istuivat parvekkeella tupakilla ja musiikki soi melko kovalla.
- Moro! Me kuultiin, että Satu on täällä, Niko sanoi ja löi minua nauraen olkapäähän. Nikon perässä tuli vielä Joona, Tommi ja Joonas. Katselin kaikki kysymysmerkkinä ja hieman minua myöskin ärsytti, tiesin kyllä, että Joona yrittäisi iskeä Satua taas tänään, niin kuin kaikkina muinakin iltoina.
- Me tultiin varmistamaan, ettei Satu yritä raiskata sua. Ja sen takia me tuotiin Joonas! Joonas ja Satu on NIIN herttainen pari, Tommi naureskeli ja Joonas mulkaisi tätä alta kulmien. Joonaksen katse kertoi, ettei tämä edes haluaisi nähdä koko naista. Itsekseni mietin, miksi Joonas oikeastaan inhosi naista niin paljon.
- Mua ei kiinnosta, Joonas mutisi ja Niko katsoikin tätä hieman huvittuneena. Sellaisella ilmeellä, että tämä oli taas kerran saanut jonkun ’todella hyvän’ ajatuksen.
- Milloin viimeks sä olet nähnyt edes sen? Tommikin puuttui puheeseen. Joonas näytti laskevan hetken aikaa mielessään.
- Ööö… Reilut kaks vuotta sitten, Joonas sanoi ja nyökkäsi perään, ikään kuin todistaakseen sanojaan.
- Niin muuten näitkin. Sillonkin sä olet ihan umpihumalassa. Sammuit heti sen jälkeen, kun olit jutellut sille, Tommi nauroi. Joonas vain kohautti olkiaan ja katseli olohuoneen suuntaan, missä kuului musiikki.
- Tytöt on partsilla, eikä täällä ole muita, sanoin ja kävin hakemassa jääkapista uuden oluen.
- Aiotko saada Jossulta tänään? Tommi kysyi minulta suoraan, kun istui viereeni sohvalle.
- Muut mielessä, mutisin tälle ja käännyin katsomaan parvekkeen ovea, joka työnnettiin juurikin auki. Ensin sieltä astui siskoni, joka oli pukeutunut punaiseen minihameeseen ja mustaan toppiin. Vaaleat hiukset roikkuivat vapaina ja siniset silmät kiiluivat viinan ansiosta. Naiset olivat koko valmistautumisensa ajan naukkailleet pulloistaan juomaa.
- Mihin Satu jäi? Tommi kysyi Annalta, joka hymyili aurinkoisena, mutta hymy hyytyi kumminkin nopeasti.
- Se puhuu Peten kanssa, Anna sanoi hieman murahtaen. Huomasin kuinka huoneeseen laskeutui painostava hiljaisuus Peten nimen tultua ilmoille.

- Haista kuule páska! Mä en halua nähä sua ikinä! Kuului vihainen huuto hetken kuluttua parvekkeelta. Katsoimme kaikki uteliaina parvekkeen ovea.
- Työnnä kuule suolakurkku hanuriis, Satu ärähti juuri ennen kuin astui parvekkeelta olohuoneeseen.
- Mitäs Pete? Huomasin kysyväni ja nostin samalla pullon huulilleni.
- No en tiedä, Satu tuhahti ja meni hakemaan jääkaapilta uuden olutpullon hänkin.

- Missasinko mä mitään? Kuului huuto eteisestä, kun Satu vielä oli keittiön puolella. Joonas löntystelikin vessasta olohuoneeseen ja rojahti sohvalle istumaan viereeni. Tämä oli juuri nostamassa pulloa huulilleen, kun tämä huomasi Satun nojaavan tiskipöytään ja juttelevan keittiössä Joonan kanssa.
- Kuka TOI on? Joonas kysyi hämmästyneenä ja osoitti Satua. Käännyin itsekin katsomaan naista. Tämä oli pukeutunut vaaleaan farkkuminihameeseen ja mustiin legginsseihin. Yläosaa hänellä oli peittämässä ihonmyötäinen mustavalkoinen toppi. Tummat hiukset tämä oli vetänyt sivuun kiinni ja tällä oli vihreä lätsä päässä.
- Toi on Satu, kerroin miehelle ja sain osakseni katseen, joka kysyi olenko aivan hullu.
- Satu ei ole noin kaunis. Ei läheskään, Joonas kertoi ja kääntyi taas ihailemaan naista.
- Satu! Joonas on paljon selvempi kuin sä! Huusin kuin todisteeksi miehelle. Satu käänsikin ihmettelevän katseen meihin ja huomasin kuinka tämän silmät oikein porautuivat kiinni Joonaksen ihmeellisen harmaisiin silmiin.
- Et sitten sammu tänään, Satu nauroi keittiöstä ja kohotti meille pulloaan. Joonas katsoi suu melkein auki keittiöön, mutta puisteli sitten kuitenkin päätään.
- En usko.
- Hyvä, sitten mä aion iskee sen takasin, hymähdin miehelle ja meninkin samantien juttelemaan elämäni naisen kanssa.

Satu:

Jotenkin miehet käyttäytyivät hyvin kummallisesti, Joonas katsoi välillä Jonia kuin vähä-älyistä, Joni taas näytti siltä kuin yrittäisi uskotella toiselle jotain.
- Mikä noita vaivaa? Kysyin Annaltakin, kun tämä teki boolia meille. Anna vilkaisi minua ja antoi sitten katseensa lipua olohuoneeseen. Tommi, Joni ja Joonas kaikki katsoivat rivissä keittiöön.
- Sinä. Ne kaikki haluaa sut, Joonas ei vaan usko että olet se Satu, jonka kanssa se seurusteli.
- Hä?
- Jep, ystäväni selvensi ja vilkaisin taas taakseni olohuoneeseen.
- Mitä mä teen? Kysyin hetken mietinnän jälkeen Annalta ja tämä vain kohautti olkiaan.
- En mä tiedä.
Kun vilkaisin taas kerran olohuoneeseen, huomasin kuinka Joni nousi seisomaan ja lähti tulemaan keittiötä kohti. Tunsin itseni todella hermostuneeksi, en muista milloin viimeksi olisin ollut hermostunut miesten edessä.
- Saadaanko me Satu mansikoita? Anna kysyi minulta, kun sekoittelu kauhalla juomasekoitusta. Hymyilin vinosti ystävälleni ja kerroin soittavani puhelun. Yritin soittaa Henkalle, joka ei kuitenkaan vastannut.
- Täytyy varmaan ite mennä hakemaan, sanoin ja Anna katsoikin veljeään sen näköisenä, että nyt olisi parasta lähteä ritariksi matkaan. Päätin kuitenkin pelastaa itseni kiusallisilta hiljaisuuksilta ja menin olohuoneeseen.
- Kuka lähtee mun mukaan ostamaan mansikoita? Huomasin pian kuinka miehet käänsivät valppaat katseet minuun. Erityisesti yritin luoda Joonakseen katsekontaktia, siinä onnistumatta.
- Mä tulen, Joni sanoi keittiöstä ja käveli nopeasti luokseni.
- Mä kanssa, Joonas kuitenkin sanoi ja Joni mulkaisi tätä vihaisesti.
- Tule, Niko, mukaa. Sä saat erottaa noi toisistaan, jos ne alkaa tappeleen.

- Miksi, Satu, me ei menty sillon sänkyyn kun seurusteltiin? Joonas kysyi äkkiä ja otti minua kädestä kiinni.
- Mä en ollut sillon valmis sänkyyn. Mä olin sillon 14- vuotias, sanoi ja katsoin tätä oudon harmaisiin silmiin. Ne olivat jotenkin täplikkäät, ehkä. Sellaiset silmät mitä voisi katsoa vaikka kuinka kauan.
- Joni, tökkäsin miestä kylkeen ja osoitin mansikkakojua. – Siellä on sun naises.
- Näköjään, Joni sanoi ja hymyili jotenkin oudosti. Ei mies kieltänytkään, tämä siis oli vieläkin Johannan kanssa. Ehkä olisi paras lopettaa Jonin perään haikailu.

- Ja Satulla on taas useampi mies kierroksessa, Johanna sanoi naurahtaen kolkosti. – Aivan niin kuin aina.
- Joo, mä otin sun äijäs mukaan mun haaremiin. Huomaatko kuinka se oikein kuola, kun kattoo mua? Sanoin Jossulle ivallisesti ja painauduin aivan kiinni Jonin kylkeen. Tunsin miehen käden lantiollani.
- Mitä te haluatte? Johanna kysyi viimein ja kääntyi sitten katsomaan Joonasta suoraan silmiin.
- Mansikoita booliin, paljon. Haluutko tulla iskemään sinne Jonin takas? Niko aukaisi vuorostaan suunsa ja minäkin nyökkäsin. Mitä enemmän porukkaa, sen parempi.
- Joo ja pyydä muitakin muijia sinne? Sanoin vielä Johannalle ja huomasin kuinka valo syttyi tämän kasvoille. Tiesin jo, että tämä aikoisi kutsua Sallan. Minua ärsyttääkseen.

- Niko, kultasein! Huusin torilla ja lähdin juoksemaan Nikoa kohti. Mies hymyili minulle aurinkoisesti ja nappasi minut kainaloonsa.
- Eihän susta pääse hetkeksikään eroon, mies naurahti, kun otin tämän kädestä kiinni.
- Mites on, blondi vai blondi? Niko kysyi viekkaasti ja vilkaisi nopeasti takana kävelevää kaksikkoa. Itsekin katsoin pikaisesti Jonia ja Joonasta, jotka kumpikin tuntuivat katselevan minua.
- Blondi. Tai sitten brunette, sanoin ja mutristin huuliani. Niko katsahti minua nopeasti, ennen kuin purskahti nauruun. – Tai sitten kalju!
- Kalju? Niko kysyi naurahtaen. Nyökkäilin innokkaasti miehelle, mutta en ilmeisesti onnistunut vakuuttamaan miestä ollenkaan.

- Kyllä kesti, Anna puuskahti kun pääsimme viimein ovesta sisään. Kohautin vain olkiani ja marssin tämän perässä keittiöön.
- Tuleeko Jaakko?
- Tyttöjen ilta, Anna sanoi ja katsoi minua kulmiensa alta. Kohotin ihmeissäni ystävääni.
- Entäs noi? Kysyin ja vinkkasin päälläni olohuoneeseen päin, missä kaikki jätkät istuivat.
- Neitejä. Sun haaremi, ei mun ongelma.

Joni:

- Mennäänkö me baariin sitten vielä tänään? Kuulin Satun kysyvän Annalta keittiössä. Jäinkin kuuntelemaan heidän keskusteluaan.
- Sallalla olis ainakin jotkin pippalot. Sinne? Anna kysyi ja kuulin ivallisuuden tämän äänestä. Nousin nopeasti ylös ja harpoin keittiöön, Satu Sallan vanhempien talossa ei ollut välttämättä kaikkein paras yhdistelmä.
- Mennään sinne baariin, sanoin ja jäin katsomaan naisia vuorotellen. Anna näytti siltä, ettei aikonut perua puheitaan, tämä halusi jotain actionia.
- Mä haluan mennä Sallalle, Satukin sanoi ja hymyili minulle voitonriemuisesti. – Mene sinne baariin, jos haluat. Et sä meitä sinne tarvii.
- Ehkä mä menen sinne Sallalle, kun Jossukin on sielä, sanoin ja koitin näyttää mahdollisimman rakastuneelta.
- Hyvä! Satu kuitenkin sanoi ja taputti minua olalle. – Salla kutsuu varmaan Petenkin sinne.
Jäin katselemaan naisen perään kun tämä lähti kohti ulko-ovea, johon oli juuri koputettu.
- Mitä se aikoo Peten kanssa? Kysyin Annalta ja tämä vain kohautti olkiaan huokaisten syvään.
- En todella tiedä, toivottavasti nolaa sen julkisesti, Anna mutisi ja jäi katselemaan ulko-ovelle, josta kuului hieman kiivastunutta puhetta.

- Pidättele Jonia, kuulin Tommin sanovan Joonalle. Käännyin katsomaan olohuoneeseen, nähdäkseni vain Nikon, Joonaksen ja Tommin häipyvän ulko-ovea kohti.
- Nyt olis parempi, että sä pysyt täällä. Pete tuli, Joona sanoi ja tukki oviaukon minulta.
- Mä haluan nähdä mitä sielä tapahtuu. Mä lupaan, että seison vaan paikoillani. Seison vaikka sun takana koko ajan, maanittelin Joonaa ja sainkin tämän vakuutettua asiasta. Lähdimme molemmat kävelemään kohti eteistä.

- Mitä sä täällä teet? Satu kysyi vihaisesti ja nojasi ovenkarmiin, tukkien samalla Peten näkyvyyden minun suhteeni.
- Tulin juttelemaan sun kanssa, Pete sanoi rennosti ja yritti hipaista naisen poskea. Satu kuitenkin väisti ketterästi liikkeen. – Sä olet vaikea nainen ja siitä mä pidän. Me tullaan seurustelemaan vielä, usko pois!
- Tai sitten ei. Älä kuvittele, että lankeaisin sun jalkoihis ihan heti. Lankesinko Tommin jalkoihin, kun se raiskasi mut? En. Nykyään me ollaan jonkinlaisia kavereita. Mutta se ei IKINÄ murtautunut mun kotiin, Satu paasasi ja tiesin jo äänensävystäkin, että Satu räjähtäisi kohta.
- Tommi onkin niin rakastunut suhun, Pete sanoi ivallisesti naurahtaen. – Rakkautta ei ole olemassakaan. On vain tietynlaista kiintymistä!
- Niin kuin minkälaista? Satu kysyi ja astui askeleen lähemmäksi Peteä. – Kerro esimerkki.
- Seksuaalista kiintymystä. Mä olen ihan varma, ettet ollut rakastunut Joniinkaan, vaan sä hait siitä vaan seksiä, Pete paukautti ja huomasin vain hennon käden viuhahtavan ilmassa ja hetken kuluttua Pete piteli poskeaan.
- Mene pois täältä, mä en halua nähdä sua enää ikinä! Satu tiuskaisi ja tempaisi oven kiinni tämän naaman edestä.

- Oletko sä kunnossa? Kuulin Annan kysyvän Satulta. En kuullut mitä Satu vastasi, mutta hetken kuluttua huomasin tämän lukittautuvan kylpyhuoneeseen.
- Mihin se meni? Kysyin Annalta, kun tämäkin oli saapunut olohuoneeseen, tuoden samalla boolimaljan meille.
- Kylpyyn. Haluaa miettiä vähän asioitaan, Anna vastasi ja huomasin surun tämän silmissään. En tiennyt mistä suru johtui, mutta olin varma että se liittyi jotenkin Satuun.
- Rakastikohan se mua oikeesti? Mietin ääneen, ja sain kaikki kääntämään katseeni minuun.
- Miten sä kehtaat edes epäillä? Kuulin hiljaisen äänen olohuoneen ovelta. Nostin katseeni suoraan surullisiin silmiin, enkä saanutkaan äkkiä suutani auki. Katsoin vain ohueen pyyhkeeseen verhottua vartaloa.
- Sinähän se mua petit, Satu sanoi vielä ennen kuin kääntyi vierashuonetta kohti ja linnoittautui sinne.
- Sä et niinkun tajua! Yrittäisit jättää sen rauhaan. Tyytyisit siihen Johannaan. Eikö? Nikokin sanoi jo minulle, taputti olalle ja lähti kohti vierashuonetta, ottaen mukaan kolme kaljupulloa. Tunsin kuinka mustasukkaisuus leimahti taas ylitseni. Olin aivan varma, että näillä kahdella oli meneillään jotain muutakin kuin pelkkää ystävyyttä.
Ja Johanna. Minun ja Johannan suhde oli seksuaalista kiintymystä. Olimme ystäviä, jotka panivat keskenään. Tämä suhde tulisi lopettaa, mutta tavallaan olin koukussa Johannan vartaloon.
Satu:

Istuin alusvaatteet päälläni Jaakon ja Annan asunnon vierashuoneen sängyllä. Niko istui lattialla ja nojasi sängynlaitaan selällään.
- Miten se kehtaa? Kysyin lähinnä itseltäni, mutta Niko kuitenkin päätti vastata siihen.
- Sun pitäis unohtaa se jatkaa eteenpäin. Ilman Jonia ja ilman Peteä, Niko sanoi ja käänsi päätään todella oudosti, niin että pystyi katsomaan minua silmiin. Hymähdin pienesti ja uppouduin taas omiin maailmoihini.
- Satu? Niko sanoi ja nousi hitaasti istumaan sängynlaidalle. – Sun pitäis oikeasti päästä Jonista yli.
- Ei ole helppoa. Mä oikeasti rakastin sitä, huokaisin ja heittäydyin teatraalisesti selälleni. Niko kellahti viereeni makaamaan kyljelleen ja tämä katsoi minua hyvin lempeästi silmiin, kukaan ei ollut pitkään aikaan katsonut minua sillä tavalla. Jotenkin kauhean rakastavasti.
- Niko? Kysyin ja mies kohotti kulmiaan. – Millanen Joonas oikein on?
- Mukava. Rehellinen jätkä, joka sanoo asiat suoraan. Kohtelee naisia hyvin ja niin edelleen. Oikein hyvä valinta, Niko sanoi vakavalla naamalla, mutta virnisti kuitenkin päälle.

- Onko kaikki ihan ok? Kuului ääni ovelta samalla hetkellä, kun se työnnettiin auki. Katsoin hetken aikaa vaaleatukkaista poikaa, joka näytti hieman häkeltyneeltä.
- Eikös Satun pitäiskin vetää kunnon kännit tänään? Niko kysyi Joonakselta samalla kun nousi istumaan. Joonas virnisti silmät tuikkien ja nyökkäsi jämäkästi. Huomasin katselevani tätä arvioiden ja tajusin tämän muuttuneen paljon niistä ajoista, kun olimme teineinä seurustelleet.
- Totta kai! Mä voin tehä muutaman drinkin, Joonas sanoi innoissaan ja poistui samantien keittiöön päin.
- Missä ihmeessä mun vaatteetkin on? Ihmettelin ääneen ja Niko nosti kassini sängyn alta.
- Mistäs sä oikein tiesit mun vaatesäilön? Kysyin nauraen Nikolta ja kohottelin kulmiani, saaden miehen nauramaan ilmeelleni.
- Käytiin Joonaksen kanssa tutkimusmatkalla, mies nauroi ja poistui huoneesta vihellellen.

- Millon me mennään sinne Sallalle? Joona uteli kun istuimme olohuoneessa juomassa boolia. Joni mulkaisi tätä yrittäen näyttää varoittavalta.
katsoin huvittuneena miehen kirkkaita silmiä.
- Älä ite jaksa. Haluat vaan päästä ärsyttämään Sallaa ja Johannaa, Joni tuhahti ja joi täyden lasinsa kerralla alas.
- Eihän mun tarvitse kuin olla olemassa, niin saan ne kihisemään raivosta. Mutta mehän voidaan kaupata Sallalle joku jätkä meidän porukasta, iskin Joonalle silmää ja nojasin taas sohvan pehmeään selkänojaan.
- Kuka? Tommikin tuli uteliaaksi.
- Onhan teitä täällä. Kukaan muu ei taida teistä olla varattu kuin Joni?
- Niin…
- Mehän, Satu, voidaan esitellä Joonas ja Joona sille. Saa lisää siihen haaremiinsa, Annakin alkoi nauraa ja minä liityin nauruun.
- Kuka se Salla oikein on? Joonas kysyi ja nousi istumaan ryhdikkäämmin vieressäni.
- Mukava tytteli se on. Meillä ei vaan oikein synkkaa sen kanssa, selitin miehelle.
- Kuulostaa tosiaankin, Joonas mutisi ja nousi hakemaan itselleen lisää boolia. Tyrkytin mukiani tälle ja mies ottikin sen mukaansa.

- Mennään sitten kävellen, Anna sanoi ja virnisti vielä päälle. Kuulin Jonin huokaisevan ja Joona kääntyi katsomaan ystävätärtäni kummissaan.
- Ei sinne nyt niin pitkä matka ole, Anna sanoi ja minä nyökkäilin vieressä.
- Oikastaan puiston läpi, sanoin ja Annakin kääntyi katsomaan minua kuin hullua. Kaikki tiesivät ettei ole turvallista mennä keskuspuistoon pimeällä.
- Ei mennä, Tommi sanoi ja tuijotti tiukasti minua.
- Mennään. Eikös niin Joni? Käänsin katseeni vastapäiseen mieheen, joka näytti punnitsevan vaihtoehtoja.
- Ei.
- Miksi ei? Jatkoin inttämistäni.
- Mene yksin.
- Herrasmiehet ei jätä naisia yksin, sanoin ja katsoin Jonia tiukasti silmiin. - Mutta ei ne kyllä myöskään mene sänkyyn tyttöystävänsä kaverin kanssa. Ei edes vedon takia.
- Mitäs jos se veto olikin pelkkää bluffausta? Joni sanoi ja virnisti minulle vinosti.
- Siinä tapauksessa sä olet vaan idiootti, vastasin miehelle ja käänsin katseeni takaisin Annaan, joka näytti siltä että hyökkäisi pian veljensä kimppuun.
- Lopettakaa jo, Tommikin sanoi ja pudisteli päätään ärsyyntyneenä. - Me ei mennä puiston kautta, sillä hyvä. Joonas vaikka kantaa sut sinne.
- Enhän kanna, Joonaskin havahtui kun kuuli nimensä mainittavan. Näytin miehelle kieltä ja tämä kantoi minulle oman kuppini täynnä makeaa boolia.
- Jos juodaan nämä ja sitten mennään? Ehdotin ja sain idealleni kannatusta.

Olimme viimein päässeet lähtemään kohti Sallan vanhempien kotia. Kävelimme mukavan mölyn leijuessa ympärillämme.
- Onko pitkä matka? Kuulin Joonaksen kysyvän Tommilta. Tommi vilkaisi minua, kun olimme puiston kohdalla, halusi kai varmistaa etten karkaisi puistoon omin päin.
- Ei kovin. Hetki vielä, kato vähän tuon tytön perään, Tommi sanoi ja vinkkasi päällään kohti minua. Muuten olisin närkästynyt, mutta booli oli hieman pehmittänyt päätäni.
- Ei mua tarvis vahtia, sanoin, mutta Joonas jättäytyi kuitenkin kävelemään vierelläni. Kun Joonas oli päässyt rinnalleni, niin huomasin Jonin ilmestyvän toiselle puolelleni.
- Sua mä en siihen kaipaa, sanoin Jonille ja tönäisin tätä hieman kauemmaksi itsestäni. Joni hörähti jotain, mitä en kuullut ja ilmestyi uudelleen vierelleni.
- Ei jeesus, tuhahdin ja etsin katseellani Nikoa. - Missä on Niko? Huusin Tommille ja näinkin heti Nikon suoraan edessäni.
- Niko, mikä näitä kahta vaivaa? Valitin miehellä, joka jatkoi vain matkaansa naureskellen.

- Onko tämä se? Joonas kysyi minulta oudolla äänellä, kun seisomme kaikki suuren talon edessä. Vastasimme Jonin kanssa kuorossa ‘joo’.
- Vähän makea, Joonas huokaisi ja lähti kävelemään kohti ulko-ovea. Joni seurasi heti perässä ja minä menin Jonin perässä, muu joukko seurasi meitä jonossa.

- Ai, Joonas. Mitä sä täällä teet? Kuulin Sallan kysyvän ja näin jo mielessäni miten tämä keikisteli miehelle. En tiedä miksi, mutta tunsin pienen mustasukkaisuuden pistoksen.
- Tulin juhlimaan tietysti, Joonas sanoi ja nauroi seksikkäästi päälle.
- Ja Joni! Salla huudahti ja halasi edessäni seisovaa miestä. - Ja Satukin on uskaltanut tulla valtakuntaani, Salla sanoi ja laittoi toisen kätensä lanteilleen.
herttaisesti tälle. Tiesin jo nyt suututtaneeni Sallan, olin aina sanonut Sallaa ja hänen kavereitaan klooneiksi. Koska kaikki pukeutuivat täsmälleen samalla lailla ja tuntuivat kaikki olevan muutenkin samanlaisia.
- Sä tulet olemaan niin dead, kun pääset täältä pois, Salla sanoi ja tämän ääni oli muuttunut hetkessä jäätäväksi.
- HUBAA, sanoin ja työnnyin tämän ohitse pitkään eteishalliin.

- Hitto, mikä linna! Joonas henkäisi kun oli potkinut kenkänsä eteisen nurkkaan. Vilkaisin miestä ja tämä hiljenikin katseeni alla.
- Sä olet vasta eteisessä, sanoi ja lähdin kävelemään edellä kohti olohuonetta, joka sijaitse eteishallin päässä.
- Mä tajunnut se teidän Salla on Salla Jokimaa, Joonas kuiskasi minulle ihastuneen kuuloisena.
- Ota siitä sitten iteles nainen, sanoin ja aukaisin olohuoneen kaksiosaisen oven selkosen selälleen. Olin aina tehnyt tänne näyttävän sisääntulon, tiesin että se ärsytti kaikkia.

- Katos neiti Mallasvaarakin on tullut paikalle, kuulin Johannan humalaisen äänen oikealta puoleltani.
- Pakkohan mun oli tuoda Joni sun luokse, kun ei se muuten saanut mitään aikaseksi. Missä booli? Kysyin Johannalta, joka osoitti keittiöön.
- Onkohan Eetu paikalla? Kysyi ohimennen Johannalta ennen kuin lähdin suunnistamaan kohti boolimaljaa.
- Tulee myöhemmin.

- Kuka on Eetu? Joonas kysyi minulta, kun olimme linnoittautuneet boolimaljan viereen. Minä istuin pöydällä ja Joonas nojasi selällään pöytään minun polvieni välissä.
- Sallan isoveli, sanoin ja naurahdin päälle.
- Joku hoito? Joonas katsoi minua olkansa yli.
- Kai sen niinkin voisi ilmaista, nauroin.
- Voisinko mäkin olla? Joonas kysyi yhtäkkiä ja sai minut vetämään boolia väärään kurkkuun.
- Sen näkee sitten, sanoin kun sain köhittyä kurkkuni puhtaaksi. Joonas hymyili minulle pienesti, melkein ujomaisesti ja laski kätensä nilkalleni, joka roikkui tämän vieressä.

- Ja te olette heti linnoittautuneet juomien viereen, kuulin Nikon hyväntuulisen naurun.
- Pakko. Satu haluaa boolia ja mä haluan Satua. Mukava yhtälö, Joonas nauroi takaisin ja Niko käänsi silmänsä minuun juuri kun join kuppini tyhjäksi.
- Haluaakos Satu sekä boolia, että Joonasta? Niko kysyi ja iski minulle silmää. Hymyilin tälle ja kiedoin jalkani Joonaksen vatsan ympäri vastaukseksi. Se riittikin Nikolle ja tämä lähti naureskellen olohuoneen puolelle.
- Lähetkö mun kanssa röökille? Joonas kysyi, kun olimme hetken olleet paikoillamme. Nojasin leukaani Joonaksen päälakeen ja tunsin kuinka booli nousi päähäni.
- Ihan sama, sanoin ja irrotin jalkani miehen ympäriltä ja annoin tämän astua minusta hieman kauemmaksi.
- Mä olen sitten humalassa, varoitin Joonasta nauraen ja näin tämän silmien kirkkaudesta, hänenkin olevan mukavassa nousuhumalassa.
- Sä olet yleensä aina kännissä tai krapulassa, Joonas veisteli ja kohautin vain harteitani.
- Sä olet muuttunut teinivuosista, sanoin totisena Joonakselle, kun kävelimme rinnakkain kohti terassin ovea.
- Ajattele jos en olisi, Joonas virkkoi ja aloimme molemmat nauraa. Menimme terassille ja huomasimme yhden tyhjän tuolin kulmassa. Joonas istui penkille ja minä miehen syliin.

- Mitä sä mietit? Havahduin mietteistäni Joonaksen kysymykseen. Käänsin katseeni mieheen ja pudistelin päätäni hämmentyneenä. En oikeastaan tiennyt miksi edes istuin Joonaksen sylissä ja miksi annoin ymmärtää miehelle, että saattaisi päästä sänkyyni tänään kanssani.
- Mä olen tainnut hieman huijata sua, aloitin varovaisesti ja nousin miehen sylistä pois. Joonas yritti haparoida minua takaisin, mutta olin nopeampi.
Menin terassin kaiteen luokse ja katsoin siitä kaupungin keskustaan, missä näkyi valoja, valoja ja vain valoja.
- Mä olen tainnut huijata sua, sanoin taas ja tunsin kuinka Joonas liikahti penkillään. Suljin silmäni hetkeksi ja käännyin hitaasti nojaamaan selkääni kaiteeseen.
- Kuinka niin? Joonas kysyi ja nostin katseeni tähän. Joonas oli puolimakaavassa asennossa penkillä ja tämä oli laittanut kätensä niskansa taakse.
- Mä en voi mennä sun kanssa sänkyyn tänään, sanoin ja katsoin suoraan Joonasta silmiin. Näin tämän silmistä, ettei hän ollut enää mukana ajatuksenjuoksussani.
- Hä?
- Mä en voi harrastaa sun kanssa seksiä tänään? Valistin miestä ja tämä vain naurahti huvittuneesti.
- Sekö sua nyt stressaa? Joonas kysyi ja nousi samalla seisomaan. Pidin katseeni koko ajan tämän silmissä, kun mies käveli luokseni verkkaisesti. - Mä en ole harrastamassa sun kanssa seksiä tänään. Ei tullut mieleenikään.
- Eikö? Oli minun vuoroni olla hämmästynyt. Joonaksella oli muutenkin kaatajan maine, niin miksei nyt?
- Sä olet humalassa, mä olen humalassa. Mä en halua mennä sun kanssa sänkyyn, koska luulen pitäväni susta tosissani, Joonas sanoi ja katsoi minua silmiin rauhoittavasti. Tunsin kuinka koko olemukseni rentoutui ja samassa syöksähdin miehen kaulaan kiinni ja halasin tätä lujasti.

- Onkos täällä hellä hetki menossa? Kuulin mukavan matalan äänen ovelta. Joonas käänsi päänsä ovelle ja tunsin tämän koko vartalon jännittyvän Peten katseen alla. - Löysit äkkiä uuden? Kyllä sä mut pian takaisin otat.
- Joojoo, murahdin ja rutistin vieläkin lujempaa Joonasta, jos se vain oli mahdollista. - Rentoudu hyvä mies!
- Niin Joonas, rentoudu! Petekin alkoi taas aukomaan suutaan taka-alalla. Irrotin otteeni Joonaksesta ja suoristin selkäni koko pituuteen, kääntäen katseeni Peten pilkallisiin silmiin.
- Ajattelitko verestää muistia Joonaksen kanssa? Etkö muista millanen se oli sängyssä? Pete naljaili ja nojasi oven pieleen.
- Muistan toki! Joonas oli paras, sanoin ja tiesin jo Joonaksen ilmeen, kun valehtelin miehelle edessäni. Eihän Pete sitä tiennyt, etten ollut ikinä maannut Joonaksen kanssa. Eihän?
- Ihan varmasti. Mitä nyt Sallaan on uskomista, Pete sanoi ja virnuili tyytyväisen näköisenä. - Sä et tunnu saavan mitään muita jätkiä, jotka ei olis ensin käynyt Sallan sängyssä. Pete lähti terassilta naureskellen ja jätti minulle kylmän ja tyhjän olon.

- Miksi sä sanoit että me ollaan oltu sängyssä? Joonas kysyi minulta heti, kun Pete oli jättänyt meidät kahdestaan terassille.
- Koska… Mä…, en löytänytkään enää hyviä sanoja, vai oliko minulla ollutkaan mitään selitystä valehtelulle. Ei. Olin vain sanonut sen hetken mielijohteesta.
- En mä tiedä, huokaisin ja mietin vieläkin Peten viimeisiä sanoja.

- Mihin sä olet menossa? Joonas kysyi minulta kun lähdin kävelemään kohti ovea.
- Sisälle, vastasin mutisten, yhä ajatuksissani.

Joonas:

Seisoin yksin keskellä terassia, Satu oli juuri astunut ovesta sisälle ja minä jäin yksin vain seisomaan. En tiedä kauanko siinä lopulta vain seisoin, jonkinajan kuluttua kuitenkin menin takaisin penkille istumaan ja sytytin uuden tupakin.

- Missähän päin Satu menee? Kuulin yllättävän tutun äänen ovelta. Käännyin katsomaan Annan kysyviä kasvoja ja kohautin harteitani. Anna katsoi minua hieman hämmentyneen näköisenä ja tuntui punnitsevan vaihtoehtoja, tulisiko seurakseni vai ei.
- Oliko se sun kanssas täällä äsken? Anna kysyi samalla, kun laittoi oven perässään kiinni, nainen ilmeisesti uskaltautui tulemaan kanssani istumaan.
- Oli se ehkä kaksi minuuttia sitten. Se lähti, mutisin vasten tupakkaani ja otin siitä savut. Käänsin kasvoni Annan puoleen ja näin kuinka ajatukset pyörivät tämän päässä. Ilmeisesti nainen mietti, miksi Satu oli lähtenyt.
- Pete kävi, paljastin Annalle ja näin kuinka raivo välähti tämän silmissä. Pudistelin päätäni epäuskoisena, Jaakon olisi nyt pitänyt olla täällä.
- Oliko Satu juonut paljon? Anna kysyi hetken p-ähkäilyn jälkeen. Sitten minulle muistui äkkiä päähäni kuinka Satu oli kertonut boolimaljalla, juovansa itsensä aivan humalaan ja menevänsä ärsyttämään Sallaa.
- Missä on Salla? Kysyin, ennen kuin ehdin edes vastata Annan kysymykseen, mutta Anna oli nopeasti ajan tasalla ja lähti harppomaan edelläni kohti ovea.

Satu:

- Missähän Pete mahtaa olla? Kysyin Jonilta, kun olin löytänyt tämän juttelemasta Eetun, Sallan isoveljen, kanssa olohuoneesta. Molemmat miehet kääntyivät katsomaan minua kummissaan. Katseeni kohdistui vain hetkeksi Eetun harmaisiin silmiin, sitten käänsin ne nopeasti Jonin sinisiin silmiin. Joni vinkkasi päätään taaksepäin ja huomasinkin Peten olohuoneen nurkassa juttelemassa Sallan kanssa.
- Mitä sä aiot? Joni kysyi minulta epäilevästi.
- Haastan riitaa, mutisin ja lähdin harppomaan Peteä kohti. Kun olin olohuoneen puolivälissä, Pete huomasi minut ja poistui hitaasti keittiöön.
- Anna sen olla, kuulin Sallan sanovan minulle, kun olin tämän kohdalla menossa. - Se on oikeasti vaarallinen.
- Varmasti, mutisin ja jatkoin matkaani. Pysähdyin keittiön ovelle ja katsoin Peteä suoraan silmiin. Pete nojasi tiskipöytään selällään.
- Moi, mies sanoi ja hymyili toisella suupielellään. Nyökkäsin vain ja menin booliastian luokse. Tunnelma keittiössä oli painostava, siellä ei ollut ketään muita kuin minä ja Pete. Otin mukillisen punaista boolia ja kaivoin astiasta mansikoita.
- Mua jäi vaivaamaan yksi asia, sanoin kun olin haukannut palasen ensimmäisestä mansikastani. Pete huokaisi raskaasti ja otti kulauksen kaljastaan.
- Kun sä sanoit, että kaikki jätkät mitä mulla on ollut, niin ne sitten aina tullut Sallan sängyn kautta, aloitin ja katsoin tässä vaiheessa Peteä. - Eikös se näin ollut?
- Niin? Pete vain sanoi, eikä tuntunut tajuavan pointtiani. Hymyilin hieman vinosti ja astuin pari metriä kauemmaksi miehestä, jonka olemus muuttunut hieman jännittyneemmäksi.
- Mutta sä et ollut sen kanssa ennen mua, etkä ole sen jälkeenkään ollut, sanoin ja naurahdin hieman. Olin nyt niskan päällä ja aioin nauttia siitä.
- Mitä sitten? Pete kysyi hämillään ja lähti astelemaan minua kohti, peräännyin kuitenkin samaa vauhtia.
- Joten sun oli pakko oli Sallan kanssa samaan aikaan, kun mun kanssa, hymyilin hieman pirullisesti miehelle ja peruutin pöydän toiselle puolelle. Pete katsoi minua ällistyneenä, eikä tajunnut että oli juuri paljastanut itsensä.

- Mitäs leikit sellasta neitsyt Maariaa, Pete tokaisi hetken hiljaisuuden jälkeen. Olin kääntynyt katsomaan ikkunasta ulos ja näinkin Annan vaalean pään viuhtovan ulkona puolelta toiselle, kuin etsien jotain. Koputin ikkunaan kevyesti ja Anna huomasikin minut nopeasti ja lähti kävelemään kohti etuovea ja nyt näin vasta Joonaksen, joka seurasi ystävääni kuin hai laivaa.
- Ei se mua vituta, sanoin ja katsoin sivusilmällä Peteä, ennen kuin käännyin kokonaan miestä kohti.
- Satu! Kuulin Annan huudon keittiön ovelta ja aistin kyllä Joonaksenkin läsnäolon. - Oletko sä kunnossa? Nyökkäsin myöntävästi. Käänsin katseeni hetkeksi Joonakseen ja tämä hymyili minulle pienesti, hymyilin leveämmin takaisin.
- Vaan mikä sua sitten @!#$? Pete kysyi ihmeissään ja nojasi käsillään pöytään, ikään kuin olisi halunnut saada kasvonsa lähemmäksi minua.
- Se, että sun piti raiskata mut vaikka panit koko ajan Sallaa, sanoin niin selvästi, että kaikki keittiössä olijat kuulivat selvästi asian. Keittiöön oli kuitenkin taas alkanut kerääntymään väkeä. Sanani kuultuaan kaikki kuitenkin kääntyivät katsomaan meitä.
- Ja sen jälkeen hakkaat mut mun isoveljen mökillä juhannuksena, jatkoin selitystäni ja huomasin kuinka Peten kasvoille alkoi kasvamaan epätoivoinen hymy. - Sitten sä murtaudut vielä kaupunginhallituksen puheenjohtajan taloon, vain koska nuorin neiti Mallasvaara sattui olemaan sielä.
- Ole hiljaa, Pete sanoi hiljaa, mutta en enää halunnut olla hiljaa.
- Mä en ymmärrä että miksi. MIKSI SÄ TEIT NIIN? Karjuin ja sain väkeä tulemaan keittiöön oviinkin katsomaan tilannetta.

- Mitä täällä tapahtuu? Kuulin jonkin miehen äänen ovella ja nostin katseeni Eetun silmiin. Eetu näytti sekä humalaiselta, että kummastuneelta. Heidän talossaan kun ei usein välejä selitelty.
- Miltä näyttää? Pete murahti ja sai Eetun murahtamaan jonkinlaisen varoituksen. Miten tästä nyt meinasikin tulla Eetun ja Peten välinen tappeli, kun minun piti saada vastauksia Peteltä.
- Mitä sä just sanoit? Eetu sanoi matalalla äänensävyllä, joka sai minutkin varuilleni.
- Ei kuulu sulle, Pete sanoi ja piti katseensa minussa, tunsin sen vaikka olinkin painanut pääni alaspäin. Nojasin käsilläni pöytään ja yritin pidätellä kyyneleitä sisässäni.
- Onko, Satu, sulla kaikki hyvin? Eetu kysyi minulta ja nostin katseeni tämän silmiin, loihdin hymyn kasvoilleni ja nyökkäsin hyväksyvästi.

- Miksi? Rikoin hiljaisuuden keittiössä ja Pete nosti taas katseeni minuun. Mies puisteli epäuskoisena päätään ja painoi katseensa taas maahan.
- Koska mä tykkäsin susta oikeasti ja jotenkin kuvittelin että seksin kautta meistä tulis vielä läheisemmät. Sitten kun sä et suostunut, mä otin väkisin. Salla oli vaan kuvioissa, niin kuin kaikkien sun jätkien kanssa, Pete sanoi ja nauroi aina välillä.
- Paitsi mun, kuului ääni ovelta ja Joonas katsoi Peteä syvä halveksunta silmissään.
- Paitsi sun, sen mä keksin päästäni, Pete sanoi käänsi katseensa taas minuun.

- Sano jotain, Pete sanoi hetken kuluttua ja yritti tavoittaa katsettani, mutta olin taas uppoutunut muistoihini, en katsonut mitään, silmät vain seisoivat päässäni. Hetken kuluttua kuitenkin havahduin ja naurahdin pienesti.
- Kiitos, sanoin ja nostin katseeni Peteen, joka näytti tyrmistyneeltä.
- Mistä? Pete kysyi kun olin lähtenyt kävelemään kohti keittiön ovea. Käännyin katsomaan miestä, enkä voinut hymylleni enää mitään.
- Mä halusin totuuden ja sä annoit sen mulle.

- Voisitteko väistää hieman? Sanoin ystävällisesti ihmisille, jotka olivat tukkineet keittiön oviaukon ja raivasin itselleni tieni pois ahdistavasta tunnelmasta, joka velloi boolimaljan luona.
Olohuoneessakin oli melko latistunut tunnelma, mutta kaikki kuitenkin juttelivat jonkun kanssa, hiljaisella äänellä tosin.
- Hyvin pärjäsit, kuulin äkkiä takaani hiljaisen äänen, kuiskauksen. Katsoin taakseni ja näin vain Sallan loittonevan selän. Olin hieman ällistynyt, että juuri Salla oli ensin varoittanut minua Petestä ja sitten tuli kehumaan pärjäämistäni. Outoa.
Jotenkin minä luovin tieni Tommin ja Nikon luokse, jotka istuivat olohuoneen sohvalla muiden ympäröimänä. Tunsin kuinka laskuhumalakin alkoi saavuttamaan oloani.
- Mitäs nainen? Tommi kysyi heti, kun näki minut ja paiski korttejaan pöydälle. Ilmeisesti oli jonkinlainen pokeripeli menossa. Nikokin nosti katseensa hetkeksi minuun ja katsoi sitten jonnekin ohitseni.
- Mitä toi täällä tekee? Niko kysyi minulta ja käännyin itsekin katsomaan taakseni. Huomasin Peten kävelevän rennon näköisesti sohvia kohti. Käänsin katseeni takaisin Nikoon ja kohautin harteitani, en minä tiennyt miksi Pete oli taas tulossa luoksemme.
- Satu, olis asiaa. Tuutko? Pete sanoi ja vinkkasi kohti olohuoneen nurkkausta, jossa oli kaksi nojatuolia. En sanonut mitään, lähdin vain hitaasti kävelemään Peten edellä. Keittiötä ohittaessamme, huomasin Joonaksen, joka istui boolimaljan luona juomassa Annan kanssa. Hymyilin vinosti miehelle ja nyökkäsin tervehdykseksi. Joonaskin hymyili minulle takaisin ja nousi tullakseen luokseni. Kuitenkin mies muutti mielensä, kun huomasi Peten ja istui takaisin penkille.

- Joonaskaan ei halua tulla mukaan, jos sä olet mukana, sanoin valittaen Petelle, joka vihelteli vain takanani. - Hae se tänne!
- Ihan miten vain, Pete sanoi tyytyväisen kuuloisena ja poikkesi matkallaan keittiöön.
Ihmeen nopeasti Pete palasikin, ilman Joonasta.
- Ei se halunnut tulla, Pete vain sanoi ja istui toiselle nojatuoleista. Istuin huokaisten toiselle ja pahoitin Joonaksen takia hieman mieleni.
- Miksei halunnut? Kysyin hetken hiljaisuuden jälkeen. Pete katsoi minua kulmat kurtussa ja käänsi hetkeksi katseensa takaisin.
- Sano ettei sitä vois vähempää kiinnostaa ja otti sitten taas uuden mukillisen boolia.
Mutristelin huuliani hetken ja käännyin sitten taas katsomaan Peteä, joka näytti olevan hieman ajatuksissaan.
- Oliko sulla asiaakin? Kysyin lopulta, kun Pete ei sanonut mitään. Kun Pete ei vastannut mitään, niin nousin itse ylös lähteäkseni.
- Anteeks, Pete kuitenkin mutisi ja lähti itsekin nopeasti pois tilanteesta. Outo mies, ajattelin ja lähdin suunnistamaan kohti keittiötä.

- Mitäs se Pete? Anna kysyi minulta heti, kun pääsin puhe-etäisyydelle. Pudistelin päätäni naureskellen.
- Oliko Peten seurassa sitten niin kivaa, että oikein naurattaa? Joonas kysyi minulta happamasti, muttei edes katsonut minuun päinkään.
- Se pyysi anteeksi. Ja kyllä, vaikka se raiskas mut sun muuta, niin sen kanssa oli hauskempaa kuin sun kanssa. Etkö voi enää katsoa edes muhun päinkään? Sanoin Joonakselle hieman tuohtuneena ja tunsin kuinka Anna katsoi minua hieman epäuskoisena. Annahan ei tiennyt meidän väleistämme mitään, paitsi että olimme seurustelleet joskus yläasteella.
- Haluaisitko liittyä seuraan? Joonas kysyi jo ystävällisesti, vaikkei vieläkään katsonut minua kohti. - Mä olen juonut niin paljon, etten uskalla liikuttaa silmiäni.
- Pidä taukoa, sanoin huolehtivasti ja loikkasin istumaan pöydälle boolimaljan viereen, samaan paikkaan missä olin istunut alkuillastakin.

- Anteeksi, kun mä olin mustasukkanen siitä Petestä, Joonas sanoi kun olimme istuskelleet jo reilun tunnin keittiössä kahdestaan. Nyt Joonas jopa käänsi harittavat silmänsäkin minuun päin ja hymyili pienesti.
- Eipä tuo nyt kauheasti haittaa, naurahdin ja join mukini tyhjäksi.
- Olitko sä muuten tosissas kun sanoit ettei sulle tulis mieleenkään harrastaa seksiä mun kanssa tänään? Kysyin Joonakselta vakavissani ja mies hiljeni hetkessä.
- Kyllähän se mieleen on tullut moneen kertaan, Joonas naurahti ja sulki silmänsä hetkeksi. - Mutta, se ei olis hyvä ajatus.

- Paljonko se aika on? Niko kysyi minulta. Olimme Joonaksen kanssa päässeet olohuoneeseen asti, tietysti olimme ottaneet boolin mukaamme. Se booli oli todella hyvää, emmekä halunneet jättää sitä muiden juotavaksi. Olin mennyt Joonaksen syliin istumaan ja nyt nojasin päätäni tämän olkaan ja haistelin miehistä tuoksua.
- Satu, kuului taas valittava ääni. Niko oli kysellyt minulta kelloa koko ajan, kun en vastannut, sain tuntea tämän sormet kylkiluitteni välissä.
- Kello on tasan tarkkaan viisi piste nollanolla aamulla, sanoin ja katsoin olkani yli Nikoa tuimasti ja tämä tajusikin olla hetken hiljaa.
Nousin istumaan Joonaksen sylissä hieman paremmin ja katsoin suoraan tämän oudon värisiin silmiin, olisin voinut uppoa niihin.
- Väsyttääkö sua? Joonas kysyi ja silitti kylkeäni rentouttavasti. Pudistin hymyillen päätäni ja annoin katseeni lipua pitkin miehen kasvoja. Tuuheat kulmakarvat saivat Joonaksen silmät näyttämään jotenkin pistäviltä, välillä jopa pelottaviltakin. Leuka oli hieman kulmikas, ei kuitenkaan liian, tarpeeksi kulmikas miehelle. Huulet olivat ohuet ja pehmeän näköiset. Nenä oli mukavan suora. Huomaamattani puraisin alahuultani, mutta sen tajuttuani käänsin vastahakoisesti katseeni edessämme pyörivään elokuvaan.

- Mä haluan tupakille, mutisin kun elokovassa alkoi tulemaan pelottavaa musiikkia. Niko kääntyi katsomaan minua ja tämän silmät loistivat pimeässä, kuin hullulla.
Olin valunut Joonaksen sylistä puoliksi sohvalle ja pidin päätäni nyt Nikon sylissä. Joonas silitteli farkkukankaan verhoamia sääriäni ja yritti välillä huomaamattomasti vetää housujen lahkeita ylemmäksi.
- No mene ihmeessä, Salla sanoi elokuvaan keskittyneenä.
- En uskalla, sanoin säälittävällä äänellä ja yritin katsoa Joonasta anovasti, mutta tämä oli liian keskittynyt jalkoihini. Käänsin anovan katseeni Nikoon, joka huokaisi raskaasti nähdessään sen.
- Jaakko olis nyt kuulemma tulossa Lahteen, kyytissä pääsee keskustaan jos haluaa, Anna informoi kaikille hereillä oleville. Minä ja Niko nostimme ensimmäisenä kätemme pystyyn, Joonas vain huudahti jotain.

- Tuutko meille yöksi? Kysyin Joonakselta, kun tämä oli viimein ymmärtänyt lähteä seurakseni tupakoimaan. Joonas vilkaisi minua vinosti ja naurahti.
- Pitäiskö?
- Joo, porukat ei ole kotona, sanoin ja näin kuinka Joonaksen silmissä välähti kummallisesti. Hetken hiljaisuuden jälkeen tämä nyökkäsi ja suuteli minua pikaisesti poskelle.
Olimme koko yön kiehnänneet toistemme kanssa, mutta emme olleet kertaakaan suudelleet. Kumpikin oli kyllä monta kertaa meinannut, mutta ei sitten kuitenkaan suudeltu. Nytkin Joonas antoi hetken mielijohteesta pikaisen suukon poskelleni, ei edes suulle.

- Oot taas kerran aika humalassa, Jaakko huomautti minulle heti ensimmäisenä, kun minut näki. Hymyilin vain veljelleni ja yritin saada takkini vetoketjua kiinni. Ulkona oli sen verran viileää, että halusin pysyä jotenkuten lämpimänä.
- Tarviitko kenties apua? Joonas ilmestyi naureskellen vierelleni ja tarttui saman tien kiinni takkiini ja vetäisi vetoketjun ylös asti kiinni.
- Tuleeko Joonas kyytissä? Jaakko kysyi ja kohotteli kulmiaan merkittävästi. Anna vastasi kyllä myöntävästi puolestani ja minä vain tuijottelin Joonaksen silmiä.
- Arvaa mikä mua ihmetyttää, sanoin Joonakselle, kun olimme kävelemässä kohti veljeni autoa. - Se, ettet sä ole suudellut mua kertaakaan suulle.
- Olisko pitänyt? Joonas kysyi minulta ihmeissään ja naurahti päälle. - Sitä paitsi mä pussasin sua. Ja jos mä suutelisin sua kunnolla, niin mä haluaisin sun kanssa saman tien sänkyyn ja muistatko mun lupauksen.
- Yhm.
- Huomenna sitten, Joonas lupasi minulle ja piti minulle ovea auki, että pääsin ensin istumaan.

- Meetkö, Joonas, kotiin vai onko Satu menossa raiskaamaan sut meille? Jaakko kysyi uteliaana, kun lähdimme pois Sallan pihasta.
- Me raiskataan Satun kanssa toisiamme koko yö.
- Eli?
- Se tulee meille, sanoin veljelleni nauraen ja taputtelin Joonaksen poskea.
- Älkää hajottako sitten koko taloa, Jaakko naurahti ja huomasin kuinka tämä vinkkasi minulle silmää taustapeilin kautta.
Katselin vaivihkaa koko ajan Joonaksen sivuprofiilia ja huvittuneena katsoin kuinka tämän otsa rypistyi aina välillä ja kuinka tämän suupielet nykivät tasaisin väliajoin.
- Mitä sä mietit? Kuiskasin Joonaksen korvaan ja huomasin miten tämä värähti hieman.
- Meitä. Mä laadin toimintasuunnitelmaa, Joonas sanoi vakavana ja sai minut kohottamaan toista kulmaani kysyvästi. Mistä lie sellainenkin tapa syntynyt.
- Mun täytyy tehdä toimintasuunnitelma tai mä yritän naida sua heti kun sopiva hetki vaan löytyy.
- Kannatan tietysti suoraa puhetta, naurahdin hieman hämilläni ja käänsin katseeni taas ajavaan veljeeni.
- Sä kysyit ja minä vastasin. Älä suutu, Joonas sanoi hieman hätäisesti ja tarttui minua kädestä kiinni. Käännyin katsomaan käsiämme ja sitten Joonasta, enkä voinut olla hymyilemättä.

Lähettäjä: [[suvie 
Päivämäärä:   10.2.09 20:53:43

Seisoimme Joonaksen kanssa hetken pihassamme, ennen kuin lähdimme kävelemään kohti etuovea.
- Satu… Joonas pysähtyi rappusten eteen ja näytti hieman empivän. Katsoin rappusten päältä miestä, joka katseli käsiään jotenkin hämillisen näköisenä.
- Mä en ole tehnyt näin ennen, joten mä en oikein tiedä miten…
- Et ole ikinä ennen ollut meillä yötä? Keskeytin miehen puheen ja sain osakseni levottoman huokauksen.
- Siis, oon mä nyt teillä yötä ollut! Joonas puuskahti ja vaihtoi painoa jalalta toiselle. - Mutta nyt mä aion tehdä jotain sellaista mitä en ole ennen tehnyt.
Joonas oli hetken aivan hiljaa ja nosti sitten hetkeksi katseensa minuun. Minä vain odotin hiljaa mitä mies halusikaan minulle sanoa.
- Mä aion mennä mun kämpille yöksi. Mä en voi tulla teille, Joonas sanoi ja olin juuri aukaissut suuni sanoakseni jotain, mutta mies ehti taas ensin. - Tai, siis, en halua tulla teille. En tänään, vielä, ollenkaan. Siis niin, mä vaan… Siis… Tai, no…
- Joo, mä ymmärrän kyllä, sanoin, vaikken todellisuudessa ymmärtänyt miehen puheesta mitään. Tai, sen ymmärsin, ettei Joonas halunnut tulla meille yöksi. Ei ollenkaan, niin kuin hän oli äsken sanonut.
- Hyvä, Joonas puhisi ja katsoi vielä kerran minua, ennen kuin kääntyi ympäri ja käveli kadoten suviyön hämärään.
Seisoin rappusilla hetken hieman pöllästyneenä äkillisestä käänteestä ja sitten hiljaa, laiskoin askelin kävelin sisälle, pimeään ja hieman pelottavaankin taloon.

Istuin suuressa keittiössämme hiljaa, kuunnellen talomme ääniä ja jos satuin kuulemaan pienenkin rasahduksen jostain, melkein kiljahdin.
Katsoin pelokkaana kelloa ja huomasin sen näyttävän jo kuutta. Huokaisin raskaasti ja painoin kasvoni kämmeniini. Kaivoin kädet vapisten kännykkäni valkoisesta laukusta ja näppäilin tutun numeron näyttöön, painoin vihreää luuria. Kuului tasainen tuuttaus, joka jatkui niin kauan kunnes tuli aivan hiljaista. Olisihan minun pitänyt arvata, että Niko oli laittanut puhelimensa äänettömälle, kun meni nukkumaan.

Katsoin taas keittiön seinällä roikkuvaa kelloa, se oli jo puoli kahdeksan. Minua ei enää edes väsyttänyt, minä melkein tärisin pelosta. Huokaisten lähdin kulkemaan pitkin taloa ja sytyttelin valoja jokaiseen huoneeseen. Olohuoneessa laitoin stereot soimaan melko hiljaiselle, kuuntelin yleX:ää, ääntä ainakin tuli taloon. Laitoin rappusten alapäähän valon ja nousin portaat hitaasti ylös asti, sytyttäen sitten ylätasanteellekin valot. Hitaasti laahustin omaan huoneeseeni ja sytytin sinnekin kaikkiin lamppuihin valon ja istuin sängylleni, yrittäen rauhoittaa sisälläni vellovaa tunnetta. Tunne oli sellainen, jota en ollut ikinä ennen tuntenut, yhtä aikaa kauhua, väsymystä ja pettymystä. Pettymys alkoi saada pikkuhiljaa suurimman tunteen, olin jo huomannut ettei talossa ollut ketään muuta kuin minä.

Makasin lämpimässä vedessä kylpyammeessamme ja mietin. Miksi Joonasta ei sitten enää kiinnostanutkaan tulla yöksi? Miksi Joonas oli ollut niin outo kun oli kertonut menevänsä omille kämpilleen? Oliko Joonas sittenkin varattu? Vai oliko tämä kenties rakastunut johonkin? Vai eikö Joonas vain ollut kiinnostunut minusta? Kaikki nämä kysymykset risteilivät päässäni ja minä tulin minuutti minuutilta vain turhautuneemmaksi. En osannut pääkäillä vastauksia noihin kysymyksiin.
- Onko ketään kotona? Kuului äkkiä huuto alhaalta ja minä säpsähdin hereille mietteistäni. Huusin äidille olevani kylpyhuoneessa ja tulevani kohta keittiöön. Ennätysvauhdilla pesin itseni loppuun ja kiskaisin naulakosta kylpytakkini, käärin pyyhkeen hiuksiini ja loikin rappuset alas keittiöön.

- Oletpas sinä pirteän näköinen, äiti sanoi naureskellen ja tarjosi minulle kahvia.
- Joo, tulin viiden aikaan kotiin ja en ole nukkunut vielä yhtään, nauroin äidilleni, joka nauroi myös. Hörpin kahviani ja katselin kulmieni alta äitiäni, joka touhotti keittiössä, tehden jonkinlaista syötävää itselleen ja miehelleen, isälleni siis. Molemmat olivat tulossa työmatkoiltaan. Äiti oli ollut Lontoossa ja tullut yölennolla. Isä taas oli Pietarissa ja tulisi parin tunnin kuluttua, kunhan kone vain laskeutuisi.
- Missäs tällä kertaa olit? Äiti kysyi kun istui pöydän ääreen haukaten samalla juuri tekemäänsä leipää.
- Sallalla, sanoin ja huomasin kuinka äiti käänsi ihmettelevät, vihreät silmänsä minuun.
- Vain bileissä, ei muuta. Ei kuitenkaan tapettu toisiamme.
- Ai. Oliko Jonikin siellä? Äiti kysyi innostuneena ja kun nyökkäsin myöntävästi, niin huomasin kuinka tämän vihreät silmät alkoivat kiilua innostuneesti.
- Ei olla yhdessä.
- Ai, äiti mutisi pettyneenä, taas kerran. - Ettekö te nyt kuitenkin voisi vielä yrittää?
- No ei voida, vastasin ehkä turhankin kärkkäästi, äitihän vain halusi minun parastani. Äiti oli aina pitänyt paljon Jonista ja sitten kun olimme alkaneet seurustella, äiti oli lipunut taivaaseen. Joni oli äidin mielestä juuri sopiva poikaystävä minulle, tasainen ja sitä rataa.
- Okei. Asia selvä, äiti sanoi ja hymyili minulle sitten. Hymyilin tälle takaisin kahvikuppini takaa ja otin vastaan äidin tarjoaman leivän.
- Meen nukkumaan hetkeksi, sanoin äidilleni, kun olimme syöneet jo kaikki leivät, mitä äiti oli tehnyt. Äiti hymyili minulle taas lämpimästi ja suuteli otsaani, niin kuin joskus pikkuisena tapana oli.

Heräsin kun jokin tärisi tyynyni alla. Huokaisten nostin tyynyäni ja sain kaivettua puhelimeni sieltä esiin. Yksi viesti saapunut, ilmoitti puhelimeni näyttö. Se oli Annalta. ”Puoli kahdelta rannalle parantelemaan päätä. Saavu paikalle”
En jaksanut vastata viestiin mitään, menisin vain paikalle. Katsoin huoneeni seinällä roikkuvaa keltaista karvis-kelloa. Se näytti jo yhtä, en ollut montaa tuntia nukkunut. Nousin haukotellen ylös ja tepsuttelin suoraan suihkuun, olin taas hionnut yöllä todella paljon. Muistan, että olin taas nähnyt painajaista Petestä.
Annoin viileän veden hyväillä pehmeää ihoani ja suljin väsyneenä silmäni. Kun olin seissyt suihkussa niin kauan, että jalkani alkoivat puutua, päätin mennä pukemaan ylleni jotain.

Seisoin eteisessä kokovartalo peilin edessä ja katselin itseäni. Olin laittanut ruskeiden bikinien päälle mustan hellemekon, jossa oli punaisia kukkia. Hiukset olin nostanut löysälle nutturalle niskaan ja silmille olin laittanut mustat pilottimalliset aurinkolasit.
- Isä? Huhuilin eteisessä, kun laitoin mustia ballerinoja jalkaani. Kuulinkin olohuoneesta mutinaa.
- Saanko ottaa auton?
- Jos olet ajokunnossa, isä vastasi ja kuulin kuinka tämä käänsi juurikin sanomalehden sivua.
- Joo, olen. Tuun joskus. Jos haluat auton, niin soita.
- Joo joo, mene jo! Niine hyvineni poistuin isän tummanpunaiselle bemarille.
Tunsin itseni vieläkin todella väsyneeksi, joten päätin laittaa musiikin soimaan mahdollisimman kovalle, etten vain nukahtaisi rattiin.
Kaupungissa ei ollut onneksi ollenkaan ruuhkaista, sain ajaa melkein ilman pysähdyksiä rannan parkkipaikalle. Ajoin isäni auton suoraan Joonan valkoisen sitikan viereen ja jätin sen siihen.

- Viimeinkin, kuulin Annan mutisevan heti kun näki minut. - Mikä sulla kesti?
- Elämä, vastasin hiljaa ja vilkaisin nopeasti Joonasta ja tämä katsoikin suoraan minua, jotenkin ahneesti.
- Sä näytät ihan kuolleelta, Anna sanoi, heti kun otin aurinkolasit pois kasvoiltani, silmäni olivat aivan punaiset ja silmien aluset hieman tummumaan päin.
- Mä menin nukkumaan ehkä siinä kahdeksan aikaan, sanoin ja kaikki kääntyivät katsomaan minua ihmetellen. - Pelotti.
- Mikä sua nyt pelotti? Joonas kysyi naurua äänessään. Mulkaisin pahasti miestä ja nostin aurinkolasit takaisin silmilleni.
- Että jos Pete taas murtautuu siihen taloon, vastasin ja kiskoin hellemekon pääni ylitse pois.
- Taas? Joonas takertui tuohon sanaan. Nyökkäsin ja huomasin kuinka Tommi kuiskasi Joonakselle jotain ja Joonas näytti hetken todella tyrmistyneeltä.

- Mitä sä aiot tehdä tänään? Kuulin Joonan äänen vierestäni. Raotin hieman toista silmääni, kyllä, se oli Joona.
- Nukun, vastasin haukotellen samalla. Joona hymyili minulle hieman ja laski kätensä yllättäen olkapäälleni ja siveli sitä hieman.
- Joona. Irti. Nyt. Saman tien Joona nosti kätensä pois, mutta tunsin tämän katseen itsessäni. Käänsin pääni toiseen suuntaan ja otin aurinkolasini pois, ne painoivat toista ohimoa häiritsevästi. Laitoin lasit laukkuuni ja menin taas makaamaan mahalleni, pää samaan suuntaan kuin aiemminkin.
Nukahdin varmaan siihen aurinkoon. Myöhemmin säpsähdin siihen, kun jonkun viileä käsi laskeutui lämpimälle selälleni. Olin jo valmis läksyttämään Joonaa, mutta kun aukaisin silmäni, näinkin ihanimman siniset silmät, mitä maa päällään kantaa.
- Mihin muut katos? Kysyin ihmeissäni ja nostin päätäni hieman, katsellen ympärilleni. Huomasinkin muiden mekastavan vedessä ja käänsin taas katseeni Joonaksen silmiin.
- Etkö oikeasti saanut nukuttua? Joonas kysyi ja hivuttautui hieman lähemmäksi minua. Pidin katseeni koko ajan miehen silmissä. Pudistelin päätäni ja huomasin kuinka perhoset lennähtivät lentoon mahassani, kun tunsin lämpimän sormen poskellani.
- Sä leikit mun kanssani, sanoin Joonakselle ja huomasin kuinka tämän silmät olivat äkkiä täynnä kysymyksiä. - Sä lupaat yhtä ja teet toista. Niin kuin eilen.
- Ai, kun en tullutkaan yöksi? Joonas kysyi, niin kuin ei olisi tajunnut. Nyökkäsin ja Joonas katsoi minua taas jotenkin oudosti.
- Sä sanoit, että ymmärsit, Joonas muistutti ja minä käänsin silloin katseeni pois tämän silmistä.
- Niin, myönsin ja puraisin huultani huomaamatta. - En kuitenkaan ymmärtänyt.
- Miksi sä sitten sanoit niin? Joonas kysyi ja kääntyi selälleen makaamaan, kasvot minuun päin käännettynä.
- Koska mä en halunnut kuulla selitystä. Se olis kuitenkin satuttanut taas liikaa, vastasin melkein kuiskaten. Suljin silmäni hetkeksi ja kun aukaisin ne ja käänsin pääni Joonakseen päin, näin Joonaksen hymyilevät kasvot.
- Mä en tullut, koska en kehdannut. Lähin sieltä silloin niin myrskyisissä merkeissä, etten oikein kehtaa, Joonas sanoi ja hymyili minulle taas toisella suupielellään.
- Haluaisitko tulle mun kämpälle kahville tai jotain? Joonas kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen ja hymyili taas aurinkoisesti.
- Toki.
- Ootko yötä?
- En.
- Hyvä.
- Kuinka niin ‘hyvä’?
- Tästä saattaa tulla muutakin kuin seksisuhde.
- Kiva.

Seuraavan kerran havahduin, kun tunsin jonkun sormen kylkiluideni välissä. Avasin hitaasti silmäni ja katsoin Riikan ruskeisiin silmiin.
- Moi, ystäväni sanoi ja istui siihen vierelleni, Joonas makasi vieläkin toisella puolen.
- Terve. Mitä sä täällä? Nousin hitaasti istumaan ja venyttelin hieman.
- Tulin ottamaan aurinkoa ja kattomaan miestarjonnan, Riikka nauroi ja katsoi samassa vieressäni makaavaa miestä. Riikka kohotti kysyvästi toista kulmaansa ja minä kohautin harteitani.
- Sun? Riikka kysyi vielä ja hymyili huvittuneena, kun Joonas nosti toisen kätensä unissaan reidelleni.
- Kai, vastasin ja yritin tökkiä Joonasta hereille. - Meen sen kämpille kahville tänään. Ensitreffit, sanoin hymyillen vinosti ja katselin Joonaksen heräävää olemusta.
- Että oikein ensitreffit, Riikka toisti nauraen. - Oli mulla kyllä ihan asiaakin. Voisitko ratsastaa Terralla joskus tässä?
- Joo. Huomenna?
- Tänään? Riikka yritti, mutta puistelin päätäni kieltävästi. - Huomenna sitten.
- Onko Petestä mitään uutta? Riikka kysyi sitten ja kerroin tälle eilisillan bileistä ja yhdessä sitten päivittelimme Peten typeryyttä.
- Mutta… Te olitte siis Sallalla bileissä? Riikka kysyi epäuskoisena. - Sen olisin kyllä halunnut nähdä.
- Mä olin kuule kunnolla, sanoin Riikalle ylimielisesti ja tökin taas Joonasta, joka näytti nukahtaneen uudelleen. - Enkös ollutkin, Joonas?
- Joo joo. Lopeta jo se hakkaaminen, mies murahti ja otti nopeasti ranteestani kiinni. Heti perään Joonas kiskaisi minut kainaloonsa ja lukitsi minut siihen kädellään.
- Kyyhkyläiset, Riikka nauroi ja katsoi sitten rantaviivaa kohti ja katosi sitten sinne.

- Pitäiskö mennä välillä uimaan? Joonas kysyi minulta haukotellen, kun nojasin tämän käsivarteen ja piirtelin kynnenpäälläni kuvioita tämän hauikseensa.
- Ei. Tässä on hyvä, vastasin hymyillen ja suljin silmäni hetkeksi.
- Mitä sä haluisit? Joonas kysyi äkkiä ja tarttui taas ranteestani kiinni.
- Voisitko sä suudella mua? Kysyin pienellä äänellä ja Joonas katsoi minua jotenkin oudon kiinteästi.
- Joo, Joonas vastasi ja painoi huulensa hellästi omilleni. Suudelma oli pehmeä ja hellä. Nostin toisen käteni hyväilemään miehen niskaa ja raotin huuliani hieman, tarjoten niitä vain paremmin suudeltavaksi. Joonas suuteli huuliani pitkään ja hitaasti. Kun huulemme sitten erosivat, Joonas katsoi minua hellän rakastavan näköisenä, vai kuvittelinko vain?
- Kiitos, sanoin Joonakselle ja irrotin hitaasti käteni tämän niskasta. Joonas katsoi minua hieman viekkaan näköisenä ja painoi huulensa sitten uudelleen huulilleni. Suudelma oli samanlainen kuin ensimmäinen, nyt Joonas antoi vain kielensäkin tulla mukaan. En voinut kuin henkäistä syvään, tuntiessani Joonaksen pehmeän kielen ensin huulillani ja sitten suussani vasten omaan kieltäni. Suudelma tuntui loputtoman pitkältä ja kun tunsin Joonaksen painon päälläni meinasin kiljua innostuksesta. Silloin kun Joonas laski kätensä lantioni kaarelle, painoin käteni tämän rintaa vasten ja työnsin tätä kauemmaksi. Kun huulemme erkanivat toisistaan, Joonas painoi otsansa vasten omaani.
- Anteeksi, Joonas sanoi pahoitellen ja painoi huulensa sitten nenänpäälleni.
- Onko mun turvallista tulla sinne kahville tai jotain? Kysyin huvittuneena ja silittelin miehen poskea hellästi.
- Joo. Jos et halua kahvia, niin sitten sitä jotain, mies naurahti ja laskeutui makaamaan vierelleni selälleen.
- Otetaan aurinkoa hetki, niin sitten mennään? Joonas ehdotti ja minä hymyilin.

- Otatko kahvia? Joonas kysyi minulta, kun aukaisi minulle kaksionsa oven. Vilkaisin uteliaana ympärilleni ja vastasin myöntävästi. Potkaisin kenkäni eteisen nurkkaan, jossa oli muitakin kenkiä. Takkeja roikkui epämääräisesti henkareissa ja muutama takki lojui lattiallakin.
- Ollut kiire jonnekin? Kysyin Joonakselta, kun katsoin hieman pitkään lattialla lojuvia vaatekappaleita. -
- Kenties, Joonas vastasi ja raapi takaraivoaan. - Sori tää sotku.
- Poikamiesboksi, mutisin vain ja jatkoin matkaani olohuoneeseen, Joonas meni keittiöön, joka oli eteisestä vasemmalla, olohuone taas oli suoraan eteisen päässä. Eteisen oikealla puolen oli suljettu ovi, päättelin sen johtavan makuuhuoneeseen.
Olohuone oli hieman siistimpi, ei vaatteita ympäriinsä ja muutenkin se näytti ihan ihmisen asuttamalta. Seinillä roikkui tauluja; alastomista naisista aina kukka-asetelmiin. Keskellä lattiaa oli suuri punainen kulmasohva ja sen edessä laajakuvatelevisio. Takapihalle vievän oven vieressä oli stereot senkin päällä ja sen vieressä erilaisia viherkasveja.
- Miellyttääkö? Kuulin Joonaksen äänen takaani ja käännyin nopeasti katsomaan tätä. Mies nojasi keittiön oven karmiin ja katseli minua suu virneessä.
- Joooo…
- Eli ei?
- Se on vähän suhteellista, sanoin hieman nolona, ei minulla ollut oikeutta mennä arviomaan Joonaksen asuntoa. Joonas katseli minua vielä hetken ja rojahti sitten istumaan sohvalleen. Seisoin vain keskellä olohuoneen lattiaa, en oikein tiennyt mihin olisin mennyt. Joonas sai minut hieman hämilleni. Tiesin, että hellemekkoni paljasti melko paljon ja minä jotenkin häpesin vartaloani juuri tällä hetkellä.
- Tule istumaan, Joonas sanoi ja taputti sohvaa vieressään.
- Oisko sulla lainata mulle jotain vaatteita? Kysyin Joonakselta ja osoitin mekkoani. Joonas naurahti selvästi huvittuneena ja lähti kävelemään kohti makuuhuonettaan, minä tietenkin perässä. Makuuhuone oli melko suuri. Seinän vieressä oli leveä ja matala parisänky pedattuna. Pedattuna. Toisella seinällä oli tietokone ja sen vieressä monta korkeaa kaappia.
- Kiva makkari, sanoin ja hymyilin miehelle hyväksyvästi.
- Hyvä, että kelpaa, Joonas sanoi ja aukaisi yhden kaapin oven. - Mitä sä haluat?
- Housut ja paidan, sanoin ja menin Joonaksen viereen seisomaan.
- Mä haluan noi, osoitin harmaita collegehousuja ja punaista hihatonta paitaa. Joonas vilkaisi minua nopeasti ja virnisti taas vinosti.
- Vaihda vaatteet täällä, niin mä menen kaatamaan ne kahvit. Katselin kun Joonas poistui huoneesta ja annoin sitten mekkoni tippua maahan jalkojeni juureen. Vedin nopeasti housut jalkaani ja paidan pääni ylitse. Huomasin kuinka bikinieni yläosa näkyi selvästi paidan suurista kädenteistä. Hymähdin hiljaa mielessäni ja otin vielä kaapista puhtaat sukatkin. Työnsin ylipitkät lahkeet sukkiin ja katselin itseäni kaapinoven sisäpuolella ruuvatusta kokovartalopeilistä.

- Sähän olet, hmm, viehkeän näköinen, Joonas naurahti kun näki asustukseni. Laitoin hiukseni vielä paremmin kiinni niskaan ja nostin otsahiukseni pinneillä päälaelle kiinni.
- Totta kai, sanoin ja menin keittiön pöydän ääreen istumaan. Katselin Joonasta, kun tämä hääräsi jotain keittiötason ääressä.
- Otatko leipää? Mies kääntyi katsomaan minua olkansa yli ja nyökkäsin hymyillen.
- Paljonko tässä on vuokra? Kysyin, kun olimme kumpikin olleet hetken hiljaa.
- Tää on omistusasunto, Joonas vastasi ja kääntyi nojaamaan selällään tasoon. - Porukat osti tän mulle, kun häippäsin kotoota.
- Ai. Aattelin vaan, että rivariasunnothan maksaa aika paljon, selitin ja Joonas virnisti minulle taas.
- Mitä? Kysyin, kun Joonas ei lopettanut virnuiluaan. Katsoin tiiviisti miehen oudon siniharmaavihreisiin silmiin ja yritin etsiä jotain syytä miehen virnuiluun.
- Oot aika kivan näköinen mun vaatteissa, Joonas tyytyi vain sanomaan ja astui muutamalla pitkällä askeleella vierelleni, kumartui pitkän ruhonsa kanssa ja painoi huulensa omilleni. Häkellyin hieman ja jähmetyin vain paikoilleni. Kun toivuin tästä sekunnin kuluttua, tajusin vastata miehen suudelmaan. Joonas nosti toisen kätensä hiuksiini ja toisella nojasi tuolin selkänojaan. Itse tartuin molemmin käsin miehen paidan rinnukseen ja vedin tätä lähemmäs. Kun huulemme taas erkanivat toisistaan hitaasti, huomasin hengittävä yllättävän kiihkeästi. Katsoin suoraan Joonasta silmiin ja näin tämän silmistä pidätellyn himon.
- Entä se kahvi? Joonas kysyi, kun yritin vetää tätä taas luokseni. Päästin huokaisten irti miehen paidasta ja nyökkäsin hiljaa. Joonas siirtyi kahvinkeittimen luokse ja kaatoi höyryävää nestettä kummankin mukiin. Kun saimme molemmat kahvimme eteen, katsoimme vain toisiamme.

- Voiko täällä polttaa missään? Kysyin Joonakselta, kun olin juonut kahvini. Joonas vinkkasi takapihalle ja lähti kävelemään kanssani olohuoneeseen, josta takapihalle pääsi.
- Sullahan on pieni nurmikkoläntti! Huudahdin ilahtuneena ja sitten vasta näin terassin tukipylväisiin kiinnitetyn riippumaton. Joonaskin huomasi innostuneen katseeni.
- Se on pomon paikka, Joonas sanoi tuimasti ja astui askeleen lähemmäksi riippumattoa. Suoristin itseni koko pituuteeni ja hymyilin omahyväisesti.
- Siis mun, kiljahdin ja yritin juosta Joonaksen ohi, tämä kuitenkin sai kädestäni kiinni ja käänsi minut salamana itseään vasten.
- Mun paikka, Joonas sanoi ja yritti olla tuiman näköinen, onnistumatta. Esitin hetken miettivää ja hymyilin taas omahyväisesti miehelle.
- Mennään molemmat? Ehdotin ja Joonas näytti siltä, kuin tiputtaisi silmänsä kohta päästään. Lähdin raahaamaan Joonasta perässäni ja annoin tämän ensin asettua matolle makaamaan. Sitten varovasti asettauduin miehen viereen, yritin olla tippumatta heiluvasta matosta. Kun oli tippunut jo kerran, istuin vain reunalle Joonaksen viereen.
- Pidä kiinni, aasi! Komensin Joonasta ja pompahdin tämän päälle makaamaan. Kun matto ei enää keinunut kauhean uhkaavasti, laskin jalkani Joonaksen sivuille ja kohottauduin istumaan tämän alavatsan päälle.

Katselimme Joonaksen kanssa toisiamme silmiin ja Joonas näytti siltä, ettei uskaltaisi koskea minuun. Otin miehen ranteista kiinni ja laitoin ne lantiolleni, mihin Joonas ne sitten jättikin.
- Sä yrität saada mut hulluksi, Joonas mutisi ja antoi käsiensä lipua ylös ja taas alas pitkin lantioni kaarta. Hymyilin vain herttaisesti miehelle ja kumarruin kohti tämän kasvoja.
- Meidän täytyy yrittää olla mahdollisimman liikkumatta, kuiskasin tämän korvan juureen ja näykkäsin pienesti tämän ihoa, juuri korvan alta.
- Joo, ihan liikkumatta, Joonas mutisi, ennen kuin painoi pehmeät huulensa kaulalleni. Hymisin tyytyväisenä, kun kuumat huulet liikkuivat pitkin kaulani ihoa, imaisten sitä välillä.
- Tiedätkö mitä? Naurahdin, juuri kun painoin huuleni tämän huulille.
- Mm?
- Tää riippumatto on tosi hyvä keksintö.
- Tosi, Joonaskin myönsi ja pujotti kätensä ylisuuren paidan alle, sivelemään pehmeää ihoani. Värähtelin hieman, kun Joonas alkoi piirtelemään kynsien päillä selkääni kuvioita. Painoin huuleni lujasti vasten miehen huulia ja imaisin tämän alahuulen suuhuni. Nostin käteni Joonaksen pään yläpuolelle ja yritin ylläpitää niillä tasapainoamme. Litistin ylävartaloni aivan mieheen kiinni ja syvennyin täydellisesti suutelemiseen. Annoin kieleni pujahtaa miehen suuhun ja etsiä vastakappaleensa. Litistyin vain entistä lähemmäksi miestä, kun tämän kieli alkoi tanssia kilpaa omani kanssa.
Hetken kuluttua tunsin kuinka Joonas nosti äkkiä jalkansa koukkuun ja siitä johtuen riippumatto alkoi taas keinua uhkaavasti. Yritin turhaan saada tasapainoamme pysymään ja hetken heilumisen jälkeen mätkähdimme molemmat puiselle terassille - minä alimmaisena.
- Ai @!#$ víttu! Kirosin, kun löin sekä selkäni että pääni lattiaan. Joonas nousi nopeasti päältäni pois ja katsoi minua huolestuneena.
- Sattuko sua?
- Mitäs luulet? Tiuskaisin miehelle ja kierähdin vaivalloisesti kyljelleni, päätäni pidellen.
- Mitä sä mulle tiuskit? Joonas kysyi hämmentyneenä ja katsoi minua silmät hieman tummuen. Tunsin suuttumuksen jylläävän läpi kehoni ja se sai minut hieman värähtämään.
- Sun vikahan se oli.
- Niin kuin aina. Sussako ei ollut taaskaan mitään vikaa? Joonas kysyi selvästi loukkaantuneena syytöksistäni.
- Mitäs nostit jalkas. Sanoinko mä, että täytyy olla liikkumatta? Hä? Melkein huusin jo. - Ja miten niin taas?
- Pakkohan mun oli vaihtaa asentoa, kun sä meinasit rusentaa mun pallit! Joonas huusi ja nousi seisomaan nopeasti. Nousin itsekin seisomaan, hitaammin kylläkin.
- Mitäs olet elänyt niin puutteessa, että sulla alkaa seisoa, kun sä suutelet jotakin elollista olentoa! Huusin takaisin ja huomasin miten tämän silmät alkoivat salamoida.
- Haista pitkä páska, Joonas sihisi ja harppoi takaisin sisälle, vetäen oven perässään lukkoon. Jäin tyrmistyneenä seisomaan siihen terassille, en voinut uskoa että mies oli lukinnut minut ulos.
Kun tajusin, ettei mies aikonut tulla päästämään minua sisälle, huokaisin raskaasti. Tiesin kyllä, ettei minun olisi Joonakselle pitänyt suuttua, mutta ei minua olisi silti tarvinnut ulos lukita. Niin kuin koira. Istuin hiljaa terassille ja nojasin selkääni seinään. Laskin pääni varovasti nojaamaan seinään, siihen sattui yhä ja tunsin pientä pahoinvointia elimistössäni. Suljin silmäni hetkeksi ja annoin kaikkien muistojen taas tulvia mieleeni. Ensikohtaaminen Jonin kanssa, ensimmäinen rakastelu Jonin kanssa, kun Tommi sieppasi minut rannalla ja Joni kertoi tykkäävänsä minusta, Tommin raiskaus, Joni lohduttamassa minua sen jälkeen. Joni ratsastamassa Robinilla, Jonin ilme kun kerroin myyväni Robinin, minun ja Jonin pitkä ja aistillinen suudelma ennen Turkuun muuttoani. Peten raiskaus, Jonin ilme kun hän tajusi asian, Peten murtautuminen taloomme ja Joni kanssani hakemassa vaatteita talosta sen jälkeen. Huokaus. Kaikki muistutti minua Jonista, enkä päässyt siitä eroon. Jopa Joonas muistutti minua Jonista, sitä en halunnut. Tunsin kuinka pala nousi kurkkuuni ja kyyneleet yrittivät pinnistää yhteen puristettujen silmäluomieni välistä. Lopulta annoin periksi ja painoin pääni nojaamaan polviini ja käärin käsivarteni jalkojeni ympäri. Tunsin kuinka tärisin kuin horkassa. Annoin itkun vavisuttaa itseäni ja halasin jalkojani vain kovempaa. Lopulta annoin kaiken pahan olon tunteiden tulla kerralla ulos. Kun muistikuvia tulvi vain enemmän mieleeni, kyynelvanani poskella vain voimistui. Minä annoin kaiken tulla.

En tiedä kauanko olin jo itkenyt siinä hiljaa paikoillani, heijaten itseäni edestakaisin. Etäisesti kuitenkin kuulin kuinka takaoven lukko avattiin ja sitten terassin lankut narisivat painon alla. Tiesin Joonaksen olevan vieressäni ja se sai minut itkemään vieläkin vuolaammin.
- Älä nyt itke. Ei tuollaisen pienen huudon takia kannata itkeä, Joonas sanoi ja kyykistyi halaamaan minua. Pyristelin kuitenkin vastaan ja nousin nopeasti ylös, Joonas muistutti taas liikaa Jonista. Jouduin kuitenkin ottamaan seinästä tukea, olin varmaan saanut lievän aivotärähdyksen, sen verran oli heikko olo.
- Mikä sulla on? Joonas kysyi huolestuneena ja yritti taas halata minua. Nostin kuitenkin käden esteeksi. - Satu, mikä on?
- Kaikki muistuttaa vaan siitä, sopersin itkun seasta ja katsoin ensimmäistä kertaa Joonasta silmiin. Joonaksen silmät olivat hämmästyneet ja tämä aukoi suutaan, muttei saanut sanaakaan ulos. Liekö mies niin järkyttynyt itkukohtauksestani.
- Kenestä? Joonas kysyi ihmeissään ja katsoi minua tutkivasti. Minulle tuli sellainen olo, että mies luuli minun olevan viimeistäänkin mielisairas. Skitsofreenikko, joka on seonnut lopullisesti.
- No Jonista! Sanoin ja aloin ulvoa taas vajoten lattialle istumaan. Jalkani eivät vain enää kantaneet yhtään, itku vei kaiken voiman. Joonas katsoi minua kulmat rutussa ja näytti miettivän sanojani, ehkä mies ei heti ymmärtänytkään mitä sanoin. Tai ei halunnut ymmärtää. Olin kuitenkin varma, että kohta Joonas heittäisi minut ulos kämpästään. Olin tullut treffeille ja aloin puhumaan todellisesta rakkaudestani, itkien katkerana. Varmasti imartelevaa.
- Kuka muistuttaa? Joonas kysyi taas ja kyykistyi vierelleni. Nostin katseeni taas tähän ja itkukin loppui kuin seinään. Olimme varmaan minuutin verran hiljaa, vain tuijotellen toisiamme.
- Sinä, kähisin ja katsoin Joonaksen reaktiota. Kun mitään ei tapahtunut, ilmekään miehen kasvoilla ei värähtänyt, luulin että tämä ei kuullut. Niinpä toistin sanomani ja Joonas huokaisi raskaasti.
- Kyllä mä sen tiesin, Joonas sanoi ja nousi hitaasti seisomaan, katsoen minua koko ajan silmiin. Joonaksen ilmettä ei voinut tulkita ollenkaan, se oli jotenkin sulkeutunut. - Näkihän sen susta jo kauas, että sä rakastit sitä, rakastat vieläkin. Sähän kattotkin sitä niin rakastuneesti ja myös katkerasti.
- Joonas…
- Sen takiahan mä en voinut sun kanssa sänkyynkään mennä, mies lopetti tuhahtaen ja käänsi katseensa sitten jonnekin takapihan kiinnostavaan kasviin.
- Niin, sanoin vain ja nousin hitaasti seisomaan. Joonas ei vieläkään kääntänyt katsettaan minuun ja minä päätin jättää Joonaksen tuijottelemaan jotain, mitä nyt ikinä katsoikaan.
- Mutta sitä mä en tajua, Joonas sanoi, kun olin jo olohuoneen puolella, että miksi sä et ota sitä takaisin kun Joni kuitenkin haluaa vielä koittaa sun kanssa.
Käänsin katseeni taas lattiaan ja tunsin kuumien kyyneleiden taas valuvan pitkin poskiani.
- Se varasti mun valmennusjoukkueen, jätti kokonaan kaikki koulukisat kalenterista pois ja pani mun hyvää ystävää jonkun vedon takia. Sen takia mä olen niin @!#$ katkera. Mä rakastan sitä, mutta mä en voi enää olla sen kanssa. Mä haluan vain unohtaa, sanoin kaiken tuon tasaisella äänellä ja jatkoin matkaani sitten kohti eteistä, poistuin etupihalle ja istuin isän lämpimään autoon.
Huomasin, että minulla oli vieläkin Joonaksen vaatteet, mutta ne kerkiäisi palauttaa myöhemminkin. Nyt halusin vain omaan sänkyyni nukkumaan. Tunsin oloni koko ajan hieman tokkuraisemmaksi ja aloin olla aivan varma aivotärähdyksestä. Minulla ei kuitenkaan ollut kanttia mennä pyytämään Joonakselta kyytiä, olisi mies kuitenkin menettänyt hermonsa kokonaan minuun.
Niinpä päätin ajaa mahdollisimman nopeasti kotiin, ettei mitään ehtisi sattumaan.

Peruutin pois Joonaksen pihasta ja aukaisin auton kaikki ikkunat, autossa oli jotenkin tukalan kuuma. En meinannut saada henkeä tältä kuumuudelta. Nojasin päätäni vasempaan käteen ja oikealla ohjasin vain autoa. En jaksanut edes laittaa turvavyötä kiinni, eihän tästä ollut kotiini kuin muutama hassu kilometri. En ollut ajanut varmaan kuin kilometrin verran, kun tunsin silmäluomieni olevan vastustamattoman raskaat. Katsoin mutkan takaa alkavaa suoraa, jolla ei ollut sillä hetkellä ketään. Tiesin suoran päässä olevan liikennevalot ja ajattelin laittavani silmät kiinni kahdeksi sekunniksi. Seuraavaksi tajusin vain jarrujen kirskunnan ja silmäni aukaistessa näin kirkkaat valot ennen kuin tunsin viiltävää kipua päässäni ja maailmani pimeni totaalisesti.

Joonas:

Istuin sohvalle ja tunnustelin kuinka se painui ärsyttävästi painoni alla. Puristin kumpaakin kättä nyrkissä, niin että sattui. Aukaisin hitaasti nyrkit ja katsoin kämmeniäni. Kynnet olivat painaneet ikävät viillot niihin, mutta en jaksanut välittää sen enempää.
Satu oli lähtenyt asunnostani ja minua vítutti, kun päästin naisen menemään. Olin kyllä tiennyt, että hän rakasti sitä hemmetin Jonia vieläkin. Mutta en arvannut kuinka paljon tämä halusi unohtaa. En tiennyt montaa muutakaan asiaa. Esimerkiksi, että Joni oli mennyt sänkyyn Johannan kanssa silloin kun oli vielä seurustellut Satun kanssa. Miten se jätkä kehtasi? Vaikka olisi millainen veto, minä en olisi mennyt pettämään sellaista ihmistä, mikä Satu on.
Tunsin itseni raivostuneeksi, olin ihastunut palavasti tähän naiseen ja Jonikin halusi tämän itselleen. Suljin silmäni ja muistelin teinivuosia. Olimme seurustelleet Satun kanssa jopa muutaman viikon, mutta se olikin kunnon teineilyä. Silloin en ollut edes välittänyt paljoa tuosta tytöstä, oli vain pakko olla jonkun kanssa. Ja Satu oli ollut silloin jääprinsessa, jota kukaan muu ei ollut saanut sulamaan kuin Tommi. Pakkohan oli yrittää. Kaikkihan Satua yrittivät silloin. Vielä tarmokkaammin, kun oli koko kulmakunnan suosituimman jätkän, Jaakon, pikkusisko. Oli kova sana seurustella Jaakon pikkusiskon kanssa, silloin luuli kuuluvansa kovaan porukkaan. Niissä porukoissa limun sijasta juotiin kaljaa ja tupakan sijasta poltettiin marisätkiä.
Havahduin muistoistani, kun kuulin jossain ambulanssin sireenin. Joku idiootti taas telonut itseään ja piipaa-auton tarvitsee tulla hätiin. Huokaisin raskaasti ja menin keittiöön kaatamaan itselleni kupin kahvia. Olin juuri nostamassa höyryävää kuppia huulilleni, kun puhelimeni pärähti soimaan olohuoneessa sohvalla. ‘Tommi soittaa’ vilkkui Nokiani näytössä ja vastasin aivan normaalisti.
- Moi.
- Oliko Satu teillä? Tommi kysyi paksulla äänellä ja vastasin myöntävästi.
- Se oli kolarissa, kuului luurin toisesta päästä ja otteeni kupista herpaantui hetkeksi. Posliininen kahvikuppi tippui lattialle, särkyen moniin palasiin ja kuuman kahvin loiskuen pitkin mattoa.
- Mitä víttua? Sain suustani ja istuin sohvalle, jonka painuminenkaan ei enää tuntunut miltään. Mielessäni vain pyöri Satun naama, hymy, nauru ja itku.
- Ajo yhteen pakun kanssa, ambulanssilla justiin vietiin sairaalaan. Tajuttomana ainakin silloin oli, Tommi selvensi minulle tilannetta ja kertoi lähtevänsä itsekin ajamaan sairaalaan.

Istuin sohvalla, itkien käsiini ja miettien syitä, miksi Satu oli joutunut kolariin. Oliko Satu ollut itsetuhoinen ja yrittänyt itsemurhaa? Se ei kuitenkaan kuulostanut mitenkään varteen otettavalta syyltä, niimpä yritin miettiä muita syitä. Oliko Satu nukahtanut rattiin? Olihan tämä aiemmin päivällä valittanut väsymystään. Vai oliko Satu todellakin saanut tärähdyksen päähänsä, kun olimme tippuneet riippumatosta? Tulin siihen tulokseen, että se oli hyvin mahdollista. Halusin saada selvän asiasta. Havahduin taas ajatuksistani puhelimeeni, joka ilmoitti viestin saapuneeksi. Porukka tulee sun kämpille. Oot lähimpänä sairaalaa. Käykö? Viesti oli Jaakolta ja mietin, miksi tämä laittoi minulle viestiä, emme olleet oikeastaan juuri ollenkaan tekemisissä toistemme kanssa. Vastasin kuitenkin, että totta kai käy.
Ei mennyt kauaakaan, kun kuulin jo koputuksen oveltani. Olin juuri keittiössä laittamassa pannullisen kahvia tippumaan. Menin avaamaan oven ja se tempaistiinkin heti salaman nopeasti auki ja seuraavana tunsinkin kovan iskun leukaperissäni. Ensimmäinen mieleeni tullut ajatus oli, miksi helvetissä minua motattiin heti ensimmäisenä turpiin?! Iskun voimasta jouduin ottamaan muutaman askeleen taaksepäin. Kun sitten katsoin ovelle ja olin valmiina heittämään Jaakon ulos asunnostani, näinkin Jonin vihaa kuvastavat kasvot.
- Mitä víttua sä täällä toimitat? Sain ensimmäisenä suustani ja katsoin miestä edessäni ärtyneenä. En juuri nyt halunnutkaan nähdä Jonia. Olin tullut siihen lopputulokseen, että ilman Jonia, Satu ei edes olisi lähtenytkään asunnostani.
- Terve vaan sullekin, Joni sanoi ja astui ohitseni peremmälle. Yritin hillitä murhanhimoani ja olla tarttumatta tätä kurkusta kiinni. Sen sijaan tyydyin vain tempaisemaan tämän takaisin ovelle, ottamalla paidan selkämyksestä lujan otteen ja vetämään kaikin voimin. Joni lennähtikin takaisin oviaukkoon ja törmäsi suoraan siskoonsa, joka puolestaan lennähti Jaakkoa vasten.
- Mitä hemmettiä te oikein hommaatte? Jaakko tuhahti tukkoisella äänellä. Siirsin katseeni, tämän itkunpunaisiin silmiin ja tunsin suurta sympatiaa tätä kohtaan.
- Eikös koko porukka saanut tulla? Jaakko varmisti ja minä nyökkäsin vakavana. - Siihen kuuluu myös Joni. Kohautin harteitani hyväksyen kohtaloni ja odotin, että kaikki olivat menneet ohitseni olohuoneeseen.

- Miksi Satun mekko on sun makkarissa? Joni tuli luokseni keittiöön vihaisena, roikottaen toisessa kädessään naisen hellemekkoa. Kaikki käänsivät katseensa ensin mekkoon ja Joniin ja sitten vuorostaan minuun. Kaikki katsoivat minua kysyvästi, paitsi Anna. Anna vain hymyili minulle pikaisesti, rohkaisevasti.
- Se halus multa vaatteita lainaan, vastasin rehellisesti ja katsoin Jonia “ymmärsitkö idiootti” - ilmeellä. Mies ei kuitenkaan ilmeisesti ymmärtänyt, sillä tämä alkoi vaahtoamaan siitä kuinka minun oli heti tarve mennä naimaan Satua. Olin juuri aukaisemassa suutani, mutta kuulin ensin naisen vihaisen äänen.
- Ole nyt @!#$, Joni, hiljaa! Anna nousi vihaisena seisomaan ja asteli nopeasti veljensä luokse. - Sä olet niin vitun sokea ihminen. Satu halusi vaan unohtaa tunteensa sua kohtaan ja ihastu Joonakseen.
- Mutta, kun toi vietteli sen! Joni puolestaan huusi pikkusiskolleen ja huitaisi kädellään minun suuntaani. - Sitä paitsi, mä olisin saanut Satun takaisin ja mä oisin tehnyt sen onnelliseksi. Joni käänsi katseensa maahan ja puristi käsiään nyrkkiin, olin varma että nuo nyrkit oli tarkoitettu naamalleni.
- Joni, Anna sanoi melko pehmeällä äänelle ja luulin hetken, että nyt tarjotaan isoveikalle lohduttavaa olkapäätä, mutta kun Joni nosti katseensa siskoon sai tämä tuta miltä kunnon avari-isku oikein tuntuu. Jonin pää vain retkahti sivulta toiselle, mutta pihaustakaan ei kuulunut miehen suusta. Olisin itse ainakin ulahtanut jotain, tuo meinaan sattui varmasti. Kun Joni käänsi katseensa taas Annaan, oli tämän silmät halveksuntaa täynnä.
- Itte sä menit nussimaan sitä Jossua. Tyydy nyt siihen huoraan! Anna tiuskaisi, juuri kun Joni oli aukaisemassa suutaan.
Anna meni takaisin istumaan keittiön pöydän ääreen Jaakon viereen ja laski kätensä lohduttavasti tämän olkapäälle.
- Miten se Satu… Eikö sitä saanut mennä kattomaan? Sain kysyttyä minua jo kauan vaivanneen kysymyksen. Yllättäen Jaakko ja Anna alkoivat molemmat itkeä niin vuolaasti, etteivät he kumpikaan saanut yhtään kokonaista sanaa suustaan.
- Ei. Se meni heti leikkaukseen, sen isä ja äiti on nyt siellä odottamassa tietoja ja ne soittaa sitten, sanoi puolestaan Niko, joka oli juuri tullut keittiöön hakemaan varmaan jo kolmatta kahvikupillista. Huomasin Nikon silmistä, että tämäkin oli itkenyt hyvin paljon.
- Se puhu susta aika paljon viimeaikoina, Niko sanoi yllättäen ja tunsin kuinka jonkinlainen hymyntapainen yritti tavoitella kasvojani, suru ja huoli olivat kuitenkin niin päällimmäisinä tunteina, ettei hymy päässyt puskemaan tietään läpi kasvoilleni.
- Se ajatteli, että voisi joskus tulevaisuudessa rakastua suhun ehkä enemmän kuin Joniin. Niin se pähkäili, Niko selitti ja puri selvästi huultaan, ettei olisi alkanut ulvoa siinä. Nikon sanat kuitenkin saivat minut jotenkin hajamieliseksi. En oikein osannut tajuta niitä, vaikka kuinka pyörittelin asiaa mielessäni, en vain saanut tajuttua niitä.

- Haluaako joku tulla röökille? Kysyin ihmisiltä, jotka istuivat olohuoneessani yrittäen katsoa jotain sekundasarjaa. Niko ja Anna tulivatkin kanssani terassille. Istuimme kaikki pienille rapuille ja polttelimme hiljaa tupakkejamme.
- Mä olen raskaana, tokaisi Anna äkkiä ikään kuin ohimennen. Käännyimme molemmat Nikon kanssa katsomaan tätä. - Satu on ainoa joka tietää, siis tätä ennen. Edes Jaakko ei tiedä.
- Kerro sille, Niko sanoi vakavasti ja tämän äänessä oli sellaista auktoriteettia, että Anna nyökkäsi hyväksyvästi.
- Ainoastaan Satu tiesi, että mä unelmoin tanssijanurasta, Niko puolestaan tunnusti ja naurahti hieman katkerasti.
- Mä lukitsin Satun tänään tänne terassille, tunnustin ja tunsin kyyneleitten alkavan valua poskillani. Anna ja Niko kääntyivät katsomaan minua kummastuneina. - Me tiputtiin tosta riippumatosta, kun siinä herkisteltiin. Sitten mulla alko seisoa niin paljon, että vaihdoin asentoa, tasapaino meni ja tiputtiin. Sitten me vaan alettiin riidellä, en ees muista että mistä, jostakin vaan. Sitten suutuin ja lukitsin sen tänne.
- Silloinko se lähti? Anna kysyi nieleskellen. Katsoin vain kyynelten sumentamin silmin suoraan taivaanrantaa. Pudistin hitaasti päätäni ja nielaisin isoon ääneen.
- Ei. Mä kuulin sisälle asti, kun se itki. Mä en ollut ikinä nähnyt, tai edes kuullut sen itkevän, selitin ja huomasin kuinka Anna ja Niko vaihtoivat kummastuneet katseet.
- Tulin takaisin, ja se vaan istu täällä, halas polviaan ja huojui edestakaisin ja itki kuin hullu. Sitten se sano, että kaikki muistuttaa sitä Jonista. Jopa minä. Sitten se kerto kuinka paljon rakasti Jonia ja rakastaa edelleen, mutta se ei voi luottaa siihen. Ei sen jälkeen kun se meni naimaan Johannaa. Sitten se lähti, selitin ja sitten vasta tajusin huulieni värisevän. Otin pitkät sauhut tupakistani ja annoin savun tehdä koukeroita keuhkoissani ja puhalsin sitten sen hitaasti ulos.
- Siis se itki? Anna toisti sanojani ja näytti jotenkin hämmästyneeltä. Nyökkäsin vakuuttavasti ja Anna hymyili minulle jotenkin onnellisen näköisenä.
- Se ei ole itkenyt pitkään aikaan tuon jätkän takia, Anna sanoi vakavasti ja nyökkäsi päällään takaovea kohti. Nyökkäsin taas ja pyyhin märät poskeni kämmenselkiini.

Sisällä ilmapiiri oli painostava, todella yllättävää, ajattelin sarkastisesti.
- Mutsi soitti, Jaakko tokaisi ja katsoi meitä kaikkia vuorotellen. Liikkeeni jähmettyivät kokonaan. Jaakko käänsi katseensa taas minuun.
- Satu on leikattu ja se on heräämössä just nyt, Jaakko selitti. - Ennuste on tosi hyvä, se paranee ehkä ihan kokonaan. Sillä oli muutama kylkiluu mennyt poikki, kolme murtunut. Aivotärähdys sillä on ja naama vissiin ihan ruhjeilla. Vasemmasta jalasta nilkan jotkut siteet mennyt poikki ja joku kierukka murtunut. Muuten ihan vammoitta.
- Millon sitä saa mennä kattomaan? Anna kysyi malttamattomana ja hymyili helpottuneen näköisenä. Jaakko huoahti raskaasti ja laski katseensa käsiinsä.
- Jaakko, Anna sanoi tuimasti ja Jaakko nostikin taas katseensa meihin ja se oli jotenkin virnuileva.
- Siinä on yksi juttu, Jaakko aloitti ja käänsi katseensa taas minuun. Mietin. miksi tuo jäpikkä katsoi minua koko ajan. - Ennen kuin Satu meni siihen leikkaukseen, se oli tullut tajuihinsa ja sanonut että se ei halua nähdä ketään ennen kuin on saanut puhua poikaystävänsä kanssa.
- Jonin kanssa vai? Tommi kysyi kulmiaan kurtistaen. - Vai Peten? Jaakko hymyili jotenkin oudosti ja piti katseen yhä silmissäni.
- Kun siltä kysyttiin sen poikaystävän nimeä niin se kerto sen olevan Joonas Välimaasto, Jaakko lopetti kertomuksensa. Tunsin kuinka kaikkien katseet porautuivat suoraan minuun. Jonin katse ainakin tuntui polttavan ihoani karrelle. Hetken aikaa seisoin vain tuppisuuna, en osannut sanoa mitään.
- Mä voin olla kuski, Niko lupautui ja silloin vasta sain itseni liikkeelle. Melkein juoksin eteiseen ja kiskoin kengät jalkaani. Niko tuli heti perässäni ja aukaisi minulle autonsa ovet.
- Mitä mä sanon sille? Kysyin jännittyneenä Nikolta, minulla ei ollut harmainta aavistusta, mitä minun pitäisi naiselle sanoa. Minua jännitti samalla lailla kuin silloin kuin olin pyytänyt tämän minun luokseni kahville. Niko katsahti minua nopeasti ja hymähti hieman.
- Kyllä ne sanat sitten löytyy, Niko vakuutti ja ajoi nopeasti sairaalan pihaan, aivan oven eteen. Loikkasin nopeasti pois autosta ja juoksin suurista lasiovista sisään suoraan vastaanottotiskille.
- Satu Mallasvaara? Kysyin hieman pyylevältä naiselta, joka istui konettaan näpytellen ahtaan näköisessä lasikopissa. Nainen nosti katseensa minuun ja katsoi hieman arvioiden.
- Oletko lähisukulainen? Nainen kysyi ja nosti puhelimensa luurin ja hetken ajattelin tämän soittavan vartijat paikalle.
- Poikaystävä, vastasin ja tämä näpytteli puhelimeen lyhyen numeron. Nainen mutisi puhelimeen jotain hiljaisella äänellä ja lopetti puhelun nopeasti.
- Kolmas kerros, huone 378. Lääkärin pitäisi odotella siellä, nainen selitti ja katsoi perääni, kun lähdin harppomaan lujaa kyytiä kohti rappusia, jotka olivat lasisen oven takana käytävän päässä.

- Joonas Välimaasto? Kuulin matalan miesäänen takaani ja käännyin salamana ympäri. Katsoin suoraan harmaisiin silmiin, jotka katsoivat minua odottavasti takaisin. Nyökkäsin hiljaa ja lähdin seuraamaan hieman lyhyehköä mieslääkäriä. Kävelin hiljaa tämän perässä pitkin käytävää. Lopulta tohtori pysähtyi yhden oven viereen ja kääntyi katsomaan minua.
- Satu ei välttämättä muista aivan kaikkea, mutta ilmeisesti sinut muistaa, lääkäri selitti hiljaisella äänellä ja minä nyökkäsin ymmärtävästi. - Satu on sitten juuri herännyt ja voi olla hieman sekava.
Astuin lääkärin ohitse vaaleaan huoneeseen, jossa keskellä oli yksi sänky. Kuulin kuinka ovi vedettiin perässäni kiinni ja huomasin jonkun kääntävän hitaasti päätään yksinäisellä vuoteella. Huoneessa haisi steriililtä ja se alkoi yököttämään minua. Nielin kuitenkin sen tunteen ja hitaasti kävelin lähemmäs vuodetta, kunnes näin Satun kasvot. Kuten Jaakko oli sanonutkin, kasvot olivat aivan ruhjeilla. Otsaan oli laitettu jonkinlainen liimapaperilaastari ja tämän oikeaan poskeen oli teipattu sideharsoa, joka oli hieman punaiseksi värjääntynyt. Muutenkin tämän naisen ennen niin nätit kasvot, olivat nyt joistain kohti kolhittu auki ja muutenkin aivan punertavan siniset.
- Hei, Satu sanoi heikolla äänellä ja yritti päästä parempaan asentoon istumaan, mutta päästi vain tukahtuneen voihkaisun.
- Moi, sanoin ääni värähtäen ja menin istumaan penkille, joka oli laitettu sängyn viereen. Satu katsoi minua jotenkin haikeasti ja kurotti kättään hieman minua kohti. Otinkin nopeasti tämän pienen ja hieman kylmänkin käden omaani ja puristin sitä hellästi.
- Mä olen pahoillani, Satu sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen ja katsoi minua anovasti silmiin. Katsoin tätä hämmästyneenä. Miksi ihmeessä tämä pyysi minulta anteeksi? Minunhan tässä anteeksi pitäisi pyytää. - Siitä Jonipaskasta ja kun mä huusin sulle ja kun aiheutin huolta.
- Sun ei tarvitse pyytää multa mitään anteeksi, sanoin ja tunsin itkua taas äänessäni. Olin niin onnellinen kun sain vielä puhua tämän naisen kanssa, naisen, josta välitin niin paljon.
- Anteeks, kun mä lukitsin sut sinne takapihalle. Mä en olisi saanut tehdä niin, pahoittelin ja Satu naurahti pienesti. Satu sulki hetkeksi silmänsä ja katsoi minua sitten jotenkin oudosti hymyillen.
- Kauanko sä joudut olemaan täällä? Kysyin, kun Satu oli taas sulkenut silmänsä hetkeksi.
- Jos testituloksissa ei näy mitään erikoista, niin vissiin jo samana päivänä. On kuulemma aika paha ruuhka täällä, kun joku onnettomuus oli sattunut. Kepit saan kuitenkin, Satu selitti silmät kiinni. Katselin Satun kasvoja ajatuksissani ja mietin uskaltaisinko suudella tätä.
- Voisitko tulla tähän mun lähelle? Satu kysyi äkkiä ja katsoi minua hieman anovasti. Nyökkäsin hiljaa ja nousin ensin seisomaan tämän vuoteen vierelle ja sitten istuin varovasti sen laidalle. Satu kuitenkin veti minua kädestä määrätietoisesti ja pian huomasin makaavani kyljelläni tämän vieressä.
- Mä kuule oikeasti tykkään susta ihan himona, Satu kuiskasi minulla ja kääntyi katsomaan minua suoraan silmiin. Nielaisin melko kovasti ja kurottauduin painamaan huuleni pehmeästi tämän huulille. Tunsin kuinka Satun huulet vastasivat suudelmaan hieman väristen. Kun hitaasti irrottauduin suudelmasta, huomasin että Satun silmät olivat kiinni ja tämän posket olivat aivan märät kyynelistä.
- Haluaisitko olla mun tyttöystävä? Kysyin vakavana naiselta, halusin saada muutamasta asiasta selvää. Satu aukaisikin silmänsä ja katsoi minua pieni hymynkare huulillaan.
- Totta kai, tämä sanoi ja minä suutelin tätä uudestaan, hellästi kuin olisin suudellut haurasta posliinia.
- Voisitko hakea lääkärin? Satu kysyi äkkiä, ja minä luulin että viimeistään nyt tämä nainen alkoi tehdä kuolemaa. Loikkasin ylös sängystä ja juoksin käytävään kuin tuli perseen alla.
- Onko joku hätänä? Tuo sama lääkäri, joka minut tänne johdattikin, tuli kysymään ja minä raahasin tämän mitään sanomatta Satun huoneeseen. Lääkärikin ilmeisesti luuli, että Satula on jotain hätänä, koska alkoi hääriä tämän ympärillä kuin hullu.
- Mikä ihme teitä kumpaakin vaivaa? Satu kysyi tympääntyneenä ja virnisti hieman, tulin siitä hieman helpottuneemmaksi.
- Nyt mä voisin ottaa vastaan muitakin vieraita, Satu sanoi ja lääkäri nyökkäsi, ilmeisesti helpottuneena hänkin. Eihän se nyt olisi kiva, että juuri kolaripotilaan herättyä tämä kuukahtaisi omiin käsiin. Ei kiva ollenkaan.
- Ilmoitan vanhemmillesi, lääkäri lupautui ja poistui taas huoneesta. Satu käänsi silloin katseensa minuun ja minulle tuli todella onnellinen olo.
- Mä menen käymään kanttiinissa, ilmoitin kun Satun vanhemmat tulivat huoneeseen. Molemmat katsoivat minua hieman kummissaan, mutta tervehtivät kuitenkin ihan normaalisti.

- Mitenkäs Satu? Kuulin Nikon äänen takaani, kun laahustin kohti aulassa olevaa kanttiinia. Käännyin odottamaan ystävääni ja pian tämä olikin harpponut rinnalleni, jatkoimme siitä matkaa kahden.
- Ihan ok, olosuhteisiin nähden, sanoin ja mietin mitä kaikkea minun pitäisi Nikolle sanoa, sanoako kaikki? Vilkaisin nopeasti miestä rinnallani ja tämä näyttikin hieman odottavalta.
- Pääsee kotiin jo tänään, jos tuloksissa ei näy mitään kauhean poikkeavaa. Puhuttiin asioita ja me seurustellaan nyt ihan virallisesti, selitin mahdollisimman nopeasti ja Niko nyökkäili aina väliin tai hymähti jotain. Kuitenkin taas hetken hiljaisuuden jälkeen, Niko pysäytti minut ja katsoi minua tuikkivin silmin. Hetken jopa mies näytti siltä, että aikoisi halata minua ja vaistomaisesti peruutin muutaman askeleen. En todellakaan halunnut Nikon halaavan minua keskellä sairaalaa!
- Siis ihan oikeesti seurustelette? Niko kuitenkin kysyin ja hymyili leveästi päälle. Nyökkäys ja hymähdys. Nauroin hiljaa itsekseni, kun näin Nikon ilmeen. Tämä ilmeisesti luuli, etten ollut kovinkaan innostunut seurustelusta Satun kanssa. Mutta minähän olin. Haluaisin kokea vaikka mitä tuon naisen kanssa, kaikki mahdolliset seikkailut. Sitä paitsi minä ainakin halusin kolme lasta, kaikki samanlaisia pikkutaaperoita, kuin Satu oli. Luonne kyllä voisi tulla minulta, Satun luonne vain ajaisi pikku-Sadut ja pikku-Joonkset vaikeuksiin. Naisella kun riitti sitä temperamenttia, onneksi minä sentään olin rauhallisempi yksilö.
Naurahdin ääneen vilkasta ajatusmaailmaani. Olin suunnitellut suunnilleen koko loppuelämäni loppuun asti ja Satu oli koko ajan siinä mukana.

- Joni tappaa sut, Niko myhäili kun istui viereeni syömään omaa leipäänsä. Vilkaisin tätä nopeasti ja kohautin olkiani, muka välinpitämättömästi, mutta kyllähän minä olin sitäkin miettinyt. Olin valmis tappelemaan kyseisen ihmisen kanssa ja tiesin jo, että molemmat olisimme sen jälkeen todella murjotun näköisiä.
- Sopii yrittää, mutisin ja sain Nikon nauramaan. Yhdyin itsekin pian tähän riemunmetakkaan. Olisihan se näky, kun moni mies taisteli yhdestä ainoasta naisesta, vaikka niitä naisia tällä maapallolla kyllä riitti. Meitä olisi ainakin kolme taistelemassa; minä, Joni ja Petekin varmasti liittyisi tappelurinkiimme. Siitä tulisi melko hauskaa, jos tappeluista piti.

- Jos sä menisit takaisin sen Satun luokse? Kaikki muutkin on soitettu jo paikalle, Niko sanoi pitkän hiljaisuuden jälkeen. Hiljaisuus Nikon seurassa ei ollut todellakaan yleistä ja olinkin juuri miettinyt mitä tämän miehen päässä oikein liikkui. Pokkaa minulla ei kuitenkaan ollut kysyä tästä, vaan tyydyin vain kehittelemään päässäni jonkinlaisia teorioita.
- Joo, mutisin ja minulle olikin jo tullut ikävä Satua. Halusin nähdä tämän, olla koko ajan tämän kanssa, minun alitajunnassa kyti pelko naisen menehtymisestä.
Kun sitten aukaisin Satun huoneen oven, näin Jonin istumassa vuoteen laidalla, samalla lailla niin kuin minäkin olin istunut. Melkein jo hyökkäsin miehen kimppuun, mutta pystyi juuri ja juuri hillitsemään raivoni. Olin jo vähällä raivota Satulle moraalista ja kaikesta muusta yhtä turhamaisesta, kun tämä näki minut. En ollut ikinä tuntenut niin suurta ailahdusta sydämessäni kuin silloin kun näin tämän hymyn ja hennon äänen “Kulta”. Minä olin se kulta.

Joni kääntyi salamannopeasti katsomaan minua ja tunsin kuinka salamat sinkoilivat tämän silmistä. Hetki, jonka tuijotimme toisiamme, tuntui ikuisuudelta, vaikka oikeasti se ei ollut minuuttiakaan.
- Moi Joonas, Joni murahti ja käänsi katseensa salamana takaisin Satuun, joka katsoi Jonia hieman oudon näköisenä. Tämän silmissä oli katse mitä en pystynyt ollenkaan tulkitsemaan. Tervehdin miestä takaisin ja olin jo kääntymässä takaisin ovelle, kun lääkäri pöllähti siitä sisään, hymyillen oikein tyytyväisen näköisenä.
- Neiti Mallasvaara pääseekin jo kotiin tänään tai huomenna, mies sanoi pirteänä ja hymyili meille kaikille oikein aurinkoisesti. Kun lääkäri meni Satun vuoteen vierelle, Joni nousi siitä ylös ja meni ikkunan eteen seisomaan.
- Kiva, Joni sanoi ja kääntyi katsomaan minua. - Todella kiva.
- Oletkos sinäkin jotain sukua Satulle? Lääkäri osoitti kysymyksensä Satulle ja Joni hätkähti pienesti, juuri ja juuri havaittavasti. Joni käänsi valppaana katseensa lääkäriin ja näytti hetken empivältä, ennen kuin vastasi. - Entinen poikaystävä ja nykyinen kaveri.
- Ahaa. Voisitteko molemmat poistua hetkeksi? Lääkäri kuitenkin pyysi ja tunsin taas kuinka minulle tuli tunne, että Satu kuolee pian.
- Joonas voi jäädä, Satu sanoi ja katsoi anovasti lääkäriä, mutta tämä kuitenkin pudisteli päätään. Salamana Satunkin ilme muuttui ja tämä nyökkäsi nopeasti. Hieman sekavin mielin poistuin huoneesta ja istuin käytävän penkille, Nikon vierelle.
- Mikä on? Tämä kysyi heti, kun näki ilmeeni, tuo mies tiesi heti jos minulla oli jotain. Katsahdin miestä nopeasti ja huoahdin raskaasti.
- Mä en tiedä mitä se ajattelee? Mutisin käsiini ja sain Nikon naurahtamaan huvittuneena.

Lähettäjä: [[suvie 
Päivämäärä:   10.2.09 20:59:49

- Jos sä sitä murehdit, niin ei kannata edes seurustella sen kanssa, Niko nauroi hiljaa. - Sen ajatuksista ei ikinä tiedä, ellei se kerro. Ja sen ajatukset sitten juoksee lujaa, niitä ei saa kiinni.
- Kiva, sanoin ja katsoin silmät tarkkaavaisina edessäni olevaa ovea. Kun ovi viimein aukaistiin, nousimme Nikon kanssa molemmat salamana seisomaan. Peräkkäin astelimme ovesta sisään huoneeseen, jossa Satu istui sängynpäällä jotenkin avuttoman näköisenä.
- Mä tarvitsen apua, nainen sanoi hiljaa, miltei kuiskaten ja nyökkäsi kohti vaateläjää, jonka Jaakko oli siskolleen tuonut.
- Sä et saa yksin vaatteita päälle? Niko varmisti ja virnisti epäuskoisena. Satu nyökkäsi hämillisen näköisenä.
- Jos toinen teistä vois auttaa? Satu kysyi seksikkäästi virnuillen ja katsoi minua suoraan silmiin. Huomasin sivusilmällä kuinka Niko perääntyi hitaasti huoneesta ja laittoi oven hiljaa perässään kiinni.
- Apua tarvitset? Kysyin virnuillen ja kävelin sängyn reunalle. Satu katsoi minua koko ajan silmiin ja piti kasvoillaan ihanan hymyn.
- Apua, nainen toisti ja kuulin kuinka tämän ääni notkahti hieman. Naurahdin tälle hieman käheästi.

- Aika söpöt, naurahdin kun kaivoin vaatekasasta punaiset alushousut, jossa oli punainen tutti. Aika mielenkiintoiset, ajattelin mielessäni ja pyörittelin niitä käsissäni. Katsoin niitä ja siirsin katseeni sitten Satun silmiin, jotka kiinnittyivät omiini samantien.
- Miten me nyt toimitaan? Kysyin, kun en tajunnut miten saisin pujotettua alushousut naisen päälle, en tekemättä mitään ylimääräistä. Satu näytti hetken miettivältä, mutta nosti sitten hieman jalkojaan ylöspäin. Tajusin vinkin ja pujotin housut tämän jalkoihin. Olin kyykyssä naisen edessä ja pujotin viininpunaisia alkkareita tämän jalkaan, mielenkiintoista. Juuri kun olin nousemassa seisomaan koko pituuteeni, Satu nojasi käsivarsillaan olkapäihini ja laskeutui eteeni seisomaan ja minä pääsin vetämään housut kokonaan tämän jalkaan. Kun käteni koskettivat tämän paljaita pohkeita, reisiä ja lopuksi pakaroita, olisin halunnut kaataa tämän sängylle ja ottaa naisen kokonaan, mutta tyydyin vain sipaisemaan nopean suukon tämän otsalle.
- Mitäs sitten? Kysyin naiselta käheästi ja tapitin koko ajan tätä silmiin. Katselimme koko ajan toisiamme silmiin, kun Satu kaivoi jonkin vaatekappaleen käsiinsä. Musta toppi heilui silmieni edessä, kun nappasin vaatekappaleesta nopeasti kiinni.
- Toiset pääsee riisumaan naisia, niin mä pääsenkin pukemaan, nauroin Satulle ja sai tämänkin nauramaan hieman. Aukaisin selän takana olevat solmut, tämän sairaala puvusta ja annoin sen tippua maahan väliimme. En edes huomannut, kun katseeni valui naisen silmistä mittailemaan tämän kehoa. Satu ristikin melkein heti kätensä rintojensa suojaksi.
- Ujostuttaako? Kysyin naurahtaen ja pujotin naisen toisen käden hihansuusta. Satu nyökkäsi hiljaa ja pujotti itse toisen käden. Nyt sain vaivatta vedettyä topin naisen päälle ja vedin sen suoraksi alas asti.
- Sä haluaisit viedä mut sänkyyn, Satu sanoi nopeasti ja niin yllättäen etten meinannut tajuta tämän sanoja ollenkaan.
- Niin haluan.
- Ihanaa, nainen huoahti ja sulki silmänsä jotenkin autuaan näköisenä. Ihmettelin tätä ja katselin tämän sulkeutuneita silmiä ja hieman raollaan olevaa suuta.
- Mitkä housut? Kysyin, kun en voinut enää vain katsella tämän ilmeitä. Satu osoitti sormellaan sängyn päällä olevia collegehousujani, jotka olivat repeytyneet täysin lahkeista.
- Nää on rikki, huomautin, kun en muutakaan sanottavaa keksinyt. Satu aukaisi laiskasti silmänsä ja katsoi minua täysin raukean näköisenä.
- Joo, niin on. Ja veressä, nainen naurahti ja vilkaisi nopeasti housuja. Minäkin käänsin katseeni uudelleen housuihin ja näin toisen lahkeen olevan täysin veren tahrima. Mieleeni tuli kuva, jossa Satun jalka oli jäänyt jumiin peltien väliin ja veri tahrasi housut täysin. Ällötyksen aalto vyöryi ylitseni ja harppasin nopeasti muutamalla askeleella roskiksen ylle oksentamaan. En ollut edes huomioinut naista, joka oli nojannut minuun koko painollaan. Vasta kun antanut kaiken ruoan tulla ulos nesteiden kera, muistin Satun ja käännyin katsomaan miten tämän oli käynyt. Huomasinkin tämän yrittävän nousta takaisin sängylle ja menin tämän luokse nopeasti ja nostin tämän sängyn laidalle istumaan.
- Veri alkaa oksettaan? Satu naurahti kolkosti ja irvisti päälle. Ilmeisesti naisen joka paikkaan koski melkoisesti.
- Joo. Et sä näitä voi enää käyttää, sanoin ja heitin samalla housut roskikseen, ennen kuin edes ajattelin sen enempää. Nyt niitä ei ainakaan olisi voinut käyttää, kun oksennukseni oli tahrinut ne lopullisesti.
- Mitä mä nyt sitten laitan jalkaani? Satu kysyi ihmeissään. - En mä nyt pelkissä alkkareissakaan lähde.
- Mietitään hetki, sanoin ja istuin tämän viereen sängylle. Mieleeni ei kuitenkaan tullut mitään.
- Lainataan tota sairaalapukua, kehoitin ja toimin nopeasti vaaleanpuna sävytteisen kaavun lattialta.
- En varmana laita, Satu mutisi ja katsoi minua arvioivasti. Hymyilin vain tälle ja nostin tämän seisomaan, niin että naisen oli pakko kietoa kätensä kaulani ympäri, jos meinasi pysyä pystyssä. Nopeasti kiedoin kaavun tämän vyötärön ympäri ja solmin sen siihen.
- Saa kelvata, mutisin ja Satu näytti siltä kuin haluaisi tappaa minut. Ymmärsin kyllä tätä, en minäkään olisi halunnut tuollaista kaapua vyötärölleni, varsinkaan kun toistakymmentä tuttua ihmistä odotti käytävällä.

- Mä en halua! Satu sihisi vihaisena, kun sairaanhoitaja oli tuonut huoneeseen pyörätuolin missä Satu pitäisi kuljettaa etuoville. Hoitaja oli sanonut, että Satu oli saanut niin vahvat lääkkeet, ettei tämä voinut vielä mennä kyynärsauvoilla oville saakka.
- Pakko mennä, sanoin ja työnsin tuolin aivan tämän sängyn viereen. Satu katsoi minua silmät omituisen tummina ja melkein huomasin salamat tämän silmissä.
- Haista víttu, nainen sihahti ja tarttui sängyn reunoihin molemmin käsin. Huokaisin mielessäni miten joku voi olla noin lapsellinen, aivan kuin viisivuotias pikkulapsi!
- Voisitko olla ystävällinen? Kysyin ystävällisesti ja osoitin tuolia vieressäni. Yritin saada ääneeni tarvittavaa auktoriteettia. Satu puristi silmänsä kiinni ja puristi sängyn reunaa rystyset valkoisina.
- Onko sun pakko olla noin vitun lapsellinen, mutisin ja katselin naista edessäni. En edes halunnut ajatella millainen Satun kanssa oli riidellä suhteessa.
- Ei.
- Mitä ei? Nyt en taaskaan ymmärtänyt mistä nainen puhui.
- No, ole pakko olla näin lapsellinen, Satu tiuskaisi ja mulkoili minua sängyltä. Huokaisin raskaasti ja haroin hiuksiani. Eihän tämä nyt voinut olla niin kauhean vaikeaa, eihän?
- Älä sitten käyttäydy niin, mutisin ja työnsin tuolia hieman lähemmäksi Satua.
Huomasin kuinka tämä mutristeli huuliaan ja veti otsanahkaansa ruttuun. En voinut sille mitään, että minua alkoi väkisinkin naurattamaan naisen ilmeily. Pienen tyrskähdyksen päästettyäni suustani, huomasin taas kuinka Satu mulkaisi minua varoittavasti.
- Okei, Satu mutisi ja hymyili minulle hieman vinosti, niin että polveni saattoivat taas notkahtaa.
Katselin kuinka Satu kampesi itsensä pyörätuoliin ja käänsi sitten katseensa taas minuun. Hymyilin naiselle rohkaisevasti ja painoin suukon tämän otsalle.
- Mennäänkö? Kysyin hymyillen ja nainen nyökkäsi kättäni puristaen.

- Voitasko lähteä jo? Kysyin jo vaikka kuinka monennen kerran. Olin tullut Nikon kanssa Jonin luokse ja olimme kaikki menossa katsomaan Satua. Satu oli kotiutunut muutama viikko sitten ja nilkasta oli poistettu jo kaikki tikitkin, kaikki oli mennyt oikein hyvin.
- Kohta, Joni huusi keittiöstä ja vilkaisimme Nikon kanssa tietäväisesti toisiamme. Jonilla tunnetusti kesti liian kauan mieheksi.
- Mä lähen jo, mutisin Nikolle ja tämä naurahti pienesti nähdessäni ilmeeni. Istuimme Nikon kanssa olohuoneen sohvalle ja yritimme vilkuilla keittiöön, jossa Joni hääräsi jotain.
- Joko? Nikokin alkoi kyllästyä. Keittiöstä kuului epämääräinen joo- vastaus ja lähdimme Nikon kanssa suunnistamaan jo ovelle päin.
- Pitäiskö mennä tänään ottamaan yhet? Niko kysyi minulta ja kohotti kysyvästi kulmiaan. Mietin hetken olinko sopinut tänään jo jotain. En ollut. Nyökkäsin hyväksyvästi kaverini ehdotukselle ja virnistin tietäväisesti.
- Etitään Jonille nainen, Niko tuntui tietävän ajatukseni ja vilkaisi nopeasti taaksensa, tarkistaen ettei Joni ollut takanamme.

- Kukas täällä on? Niko kysyi ensimmäisenä kun näimme hopean mersun Mallasvaarojen pihassa. Katsoimme kaikki toisiamme ja Joni kohautti ensimmäisenä harteitaan. Muistin kyllä, että olin nähnyt tuollaisen auton jollakin tutulla, mutten muistanut tarkasti, että kenellä.
- Tietääkö Satu, että me ollaan tulossa? Joni kysyi minulta sitten ja katsoi minua taustapeilin kautta, minä tietysti mulkoilin takasin.
- Ei. Tämä on yllätys, Nikokin huomasi että olin taas vaipunut ajatuksiini. Tiesin kyllä, että Joni yritti ärsyttää minua tahallaan ja siinä hän kyllä onnistuikin.
- Mitä jos sillä onkin joku jätkä siellä? Joni jatkoi ärsyttämistään ja sai minut uppoutumaan entistä syvemmin mietteisiini.
- Jos se on vaikka Peten auto, Joni ehdotti lopuksi ja sai minut ärsyyntymään entistä enemmän. Käännyin vauhdilla katsomaan takapenkillä istuvaa Jonia.
- Se että se ei valinnut sua, niin ei oikeastaan ole mun ongelmani, joten tuki nyt se turpas edes hetkeksi! Ymmärretty? Joni nyökkäsi vakavan näköisenä ja katsoi oudon näköisenä jonnekin ohitseni.
- Joonas, Niko aloitti ja tökki minua kyynärpäällään. - Satu linkuttaa ilman keppejä.
- Mitä? Kiinnitin huomioni vuorostaan Nikoon ja käännyin katsomaan eteenpäin, nähdäkseni Satun todellakin linkuttavan pihalla ilman kyynärsauvojaan.
- Mitä @!#$ä se touhuaa? Mutisin kummissani, kun katsoin tyttöystävääni, joka ontui ympäri pihaa poimien välillä jotain maasta ja nauroi itsekseen. Lähinnä näytti siltä, että Satu oli juonut muutaman ylimääräisen kaljan ja luuli hukanneensa avaimet.
- Onkohan se kännissä? Jonikin ihmetteli ja työnsi päätään lähemmäs tuulilasia.
- Mutta kenen toi auto on? Niko alkoi kuitenkin ihmetellä, kun olimme aikamme tuijotelleet Satun touhua. Kohautin olkiani ja aukaisin suuni sanoakseni jotain, mutta sanat juuttuivat kuitenkin kurkkuuni, kun huomasin Peten tulevan Tommin kanssa suuren omakotitalon ovesta ulos. Nyt mittani alkoi taas täyttyä. Mitähän ihmettä Pete ja Tommi tekivät Satulla kun tämä oli yksin kotona.
- Pitäisköhän mennä selvittämään asia? Niko kysyi ja katsoi minua otsa kurtussa.
- Eiköhän se olis parempi, mutisin ja nousin autosta lämpimään kesäpäivään.
Katselin hetken aikaa auton vieressä Satun touhua. Nainen ei kiinnittänyt mihinkään muuhun huomiota kuina maahan, jonka ylle tämä kumartui tasaisin väliajoin poimimaan jotain.
Lähdin kävelemään kohti Tommia ja Peteä ja katselin samalla sivusilmällä naisen touhuja. Tyttöystäväni oli outo, nyt olin siitä aivan varma.
- Moro, Tommi sanoi minulle heti, kun olin saapunut näiden luokse. Nyökkäsin tervehdykseksi ja vilkaisin Peteä pikaisesti, tämä kuitenkin nojasi rennosti ja aivan hiljaa terassin kaiteeseen, joten en viitsinyt haastaa riitaa tämän kanssa.
- Mitä Satu tekee? Kysyin, kun sytytin Tommin ojentamaan tupakkia. Tommi katsahti nopeasti minua ja tyrskähti sitten hieman. Kun Tommi näki ärsyyntyneen katseeni, niin tämä lopetti naurahtelemisen.
- Se ettii auton avaimia, Pete sanoi ja haukotteli takanani makeasti. Katsoin miestä arvioivalla katseella ja tämä tajusikin olla hiljaa.
- Mitä sä edes teet täällä? Kysyin mieheltä, en pitänyt ollenkaan siitä, että tämä oli edes lähellä Satua.
- Se soitti ja kutsu kahville, Pete vastasi rennosti ja lähti sitten kävelemään kohti Satua.
- Mitä se oikeesti toimittaa täällä? Kysyin Tommilta, kun Pete oli lähtenyt. Katselimme hiljaisina Satua ja Peteä, jotka molemmat istuivat nurmelle. Ilmeisesti kaksikko keskusteli minusta, koska Satu käänsi hetken kuluttua katseensa minuun ja iski minulle silmää hymyillen samalla niin että sydämessä asti tuntui.
- Satu soitti sille ja käski tulla avuksi, kun sustakaan ei ollut kuulunut koko päivänä, Tommi selitti ja otti kulauksen kahvistaan.
- Ei se oo mulle soittanu, sanoin ihmeissäni. - Ainakaan puhelimessa ei ole ollut mitään että se olis soittanu.
- Soittiko se eilen? Tommi kysyi sitten ja näytti siltä, että tiesi jotain enemmän kuin minä. Satu oli soittanut eilen aamulla ja pyytänyt käymään, olin vain koko päivän töissä, enkä kerennyt katsomaan tätä. Nyökkäsin Tommin kysymykselle.
- Se ei halua vaikuttaa epätoivoiselta, Tommi sanoi ja käänsi sitten katseensa taas kohti Satua ja Peteä, joiden seuraan myös Joni ja Nikokin olivat liittyneet.

- Haittaisko sua jos menisin jätkien kanssa baariin tänään? Kysyin Satulta, kun makasimme olohuoneen kulmasohvalla. Satun pää oli sylissäni ja tämä katsoi minua silmät puoliksi ummessa.
- Eipä juuri, Satu mutisi ja sulki silmänsä kokonaan. Mutristin itsekseni huuliani ja mietin mitä nainen oli suunnitellut, kun tätä ei kerta haitannut ollenkaan minun baari-iltani.
- Miksei? Minun oli pakko saada jonkinlainen selitys, jotta voisin mennä rauhassa poikien kanssa juhlimaan.
- Koska mulla on omia menoja, Satu vastasi rauhallisesti. Katsoin hetken hiljaisena naisen ihanan tyyniä kasvoja ja nostin tämän sitten kainaloista syliini istumaan.
- Mitä nyt? Satu kysyi ihmeissään ja aukaisi silmänsä, suunnaten ne samantien omiini.
- Mitä menoa sulla on? Kysyin juuri ennen kuin painoin huuleni tämän suupieleen. Huomasin suudelmasta, että tämä hymyili iloisena.
- Meen Riikan kanssa tallille, sitten niille ja sitten terassille, Satu selitti minulle menojaan ja suuteli samalla koko ajan.
- Minne terassille? Yritin vielä udella, mutta nainen kuitenkin pudisti päätään.
- En kerro! Koska Satu ei suostunut kertomaan minne he menisivät, päätin purra tätä kaulasta.

- Tallilleko se on menossa? Niko kysyi minulta melkein huutaen, kun kerroin tälle mitä Satu oli sanonut. Nyökkäsin ihmeissäni, en pysynyt perässä miksi Niko yhtäkkiä alkoi melkein huutaa.
- Ei kai se aio ratsastaa? Jonikin yhtyi keskusteluun, kun tajusi mitä Niko ajoi takaa. Nyt molemmat ystäväni katsoivat minua odottavan näköisinä ja pöytään laskeutui painostava hiljaisuus.
- Voi paska! Minäkin tajusin sanoa ja kaivoin taskustani puhelimen, näppäillen siihen ulkomuistista numeron. Valitsemaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä…. Naisen ääni sanoi luurista ja painoin itse linjan kiinni sadatellen hiljaa mielessäni.
- Ei yhteyttä? Tommikin puuttui nyt keskusteluun. Nostin katseeni ystäviini ja katsoin kaikkia vuorotellen. Ainoastaan Pete, joka myös oli tullut pöytäämme istumaan (vain koska Tommikin istui siinä, muuten miehellä ei olisi ollut mitään asiaa seuraamme) oli ollut koko ajan hiljaa.
- Luuletko että se olisi mennyt hevosen selkään? Niko kysyi meiltä kaikilta muilta ja kaikki hiljenivät ajattelemaan tätä. Nyt Petekin päätti puuttua asiaan.
- Ei se ole mikään idiootti, mies mutisi ja joi kahvikuppinsa tyhjäksi. Käänsimme kaikki katseemme tähän ja Pete katseli meitä tyynen rauhallisesti takaisin.
- Sanoinko mä sitä muka idiootiksi? Kysyin hieman riidanhakuisesti Peteltä ja tunsin kuinka olisin halunnut huitaista tuota jo.
- Et suoraan, mutta puhut siitä niin kuin se olis joku vähä-älyinen! Satu on 21 -vuotias ja tietää kyllä milloin se voi tehdä mitäkin! Petekin alkoi jo hermostumaan. Nousin seisomaan ja suoristin itseni koko pituuteeni. Tiesin kyllä ettei minun kannattaisi haastaa Peten kanssa riitaa, koska saattaisin ihan hyvin hävitä tälle ja se jos mikä olisi noloa.
- Se on kyllä iän mukaan aikuinen, mutta käyttäytyy välillä kuin viistoista vuotias teini, sanoin ja katsoin Peteä tiukasti mustiin silmiin. Huomasin kuinka ne olivat pikkuhiljaa tummumassa ja tiesin siitä että Petellä räjähtää kohta pääkopassa.
- Näin herra puhuu tyttöystävästään, Bravo! Kauanko ootte seurustellu? Hmm, muutaman viikon ja nyt jo haukut sitä käyttäytymisen perusteella! Pete huusi minulle päin naamaa ja nousi itsekin seisomaan. - Sä olet tuntenut sen kymmenisen vuotta hyvänä ystävänä ja minä vaan pari vuotta. Siltä mä tunnen niin hyvin että tiedän ettei se riskeeraa sitä nilkkaansa.
- Sä et tiedä mitään Satusta, tiuskaisin ja sain Peten hymyilemään pirullisesti. Tiesin heti, ettei minun olisi noin kannattanut valita sanojani.
- Ja nyt te kaikki sanotte mulle kohta, että sun olis parasta lähteä nyt. Mä meen! Pete huusi ja nosti kätensä pois luopuakseen leikistä. Pete käveli muutaman askeleen poispäin meistä, mutta kääntyi kuitenkin vielä puoleemme.
- Tuliko muuten mieleen, että jos se vaikka kattomassa Robinia tai valmentamassa jotain?

- Pitäiskö mennä käymään tallilla? Joni kysyi kun olimme istuneet pöydässä hiljempaa kuin kirkossa konsanaan. Tommi nousi ylös ja nyökkäsi, niimpä päätimme kaikki lähteä.
Niko tuli minun kyytissäni ja Joni meni Tommin kanssa. Kahvilasta, missä olimme istuneet, ei ollut pitkä matka tallille. Olimmekin muutamassa minuutissa tallin tienhaarassa ja käännyimme siitä leveälle hiekkatielle. Ajoimme autot suoraan yksityistallin eteen ja huomasimme Petenkin auton olevan siinä parkissa.
- Onkohan se kertonut Satulle? Niko kysyi ja katsoi minua hieman pelokkaan näköisenä. Ihmettelin tätä ja naurahdin pienesti.
- Et kai pelkää Satua? Kysyin naureskellen miehen ilmeelle. Niko katsoi minua nyt hieman osaaottavasti ja taputti minua olalle.
- Voi raukkaa, et kuule tiedäkään!

Satu:

En tiedä ketkä kaikki olivat jutelleet Joonaksen kanssa siitä, että olinko minä niin tyhmä että olisin mennyt ratsastamaan kipeällä nilkalla vai en. Mutta sen tiedän, että se oli törkeästi sanottu Joonakselta, että käyttäydyin kuin teini. Ihan sama kuin olisi sanonut suoraan että olin henkisesti jälkeen jäänyt! Sen kuitenkin tiesin että Pete oli ollut se joka oli puolustanut minua Joonakselle ja muille. En edes tiedä miksen silloin heti lyönyt luuria korvaan, kun linjan toisesta päästä ei kuulunutkaan mitään. Jotenkin jäin vain kuuntelemaan epämääräistä puhetta, jota ei kuitenkaan ollut tarkoitettu minun korvilleni.

Olin tullut tallille katsomaan kun Riina ratsasti nuorella hevosellaan ja jaoin tälle neuvoja miten tämän noviisin kanssa kannattaisi menetellä. Tietysti minun oli sitten pakko myöskin soittaa Joonalle ja käskeä tätä tulla ratsastamaan Robin ja katselin heidänkin sujuvaa yhteistyötä, josta oli tullut oikein saumatonta. Olin ylpeä molemmista! Hymyillen rapsuttelin Robinia, joka seisoi käytävällä kun Joona hoiti tätä kuntoon. Hymyni kuitenkin hyytyi nopeasti, kun kuulin ulkoa Joonaksen auton äänen, olin oppinut tunnistamaan senkin.
Jo valmiiksi ärsyyntyneenä odotin, milloin porukka löntystäisi tallin puolelle.

- Moi kulta, Joonas sanoi ja yritti tulla halaamaan minua, mutta nostin kuitenkin käteni torjuvasti pystyyn ja Joonas katsoi minua hieman kulmien rypistäen.
- Pete kerto, tämä naurahti kolkosti ja katsoi käytävän perälle viimeiselle karsinalle, jossa Pete juurikin harjasi tammaansa.
- Ei sen kuule tarvinnut, sanoin Joonakselle ja tämä kääntyikin katsomaan minua hieman kysyvästi. - Opettelisit vain laittamaan puhelimen näppäinlukkoon.
- Sä siis kuulit koko jutun? Joonas varmisti ja yritti halata minua uudestaan.
- Niin, äläkä nyt vaan koske muhun tai mun jalka saattaa krampata sun pallit ruttuun, varoitin miestä ja tämä perääntyikin muutaman metrin.
- Jos puhutaan illalla, mun täytyy nyt vain rauhoittua hetki? Ehdotin jo hieman leppyneenä miehelle ja tämä nyökkäsikin hyväksyvästi.
- Tuutko silti mun kyytissä? Joonas kysyi hetken kuluttua, kun olin vain seisonut siinä hänen vierellään aivan hiljaa. Mietin itse hiljaa mielessäni, miksi oikeastaan suutuin aina niin helposti. Vaikka kuinka kääntelin ja vääntelin asiaa ympäri, en päässyt minkäänlaiseen selvyyteen asiasta. Kun Joonas ei saanut mitään vastaukseksi, tunsin terävän tökkäyksen kyljessäni. Olin ollut niin ajatuksissani, että melkeinpä säikähdin tuota, suustani karkasi vain pieni kirahdus. Käännyin katsomaan nopeasti Joonaksen kysyviä kasvoja ja tajusin, että minulta oli juuri kysytty jotain.
- Mitä? Kysyin hieman turhan ärhäkällä äänellä, ei minun oikeasti niin äkäisen kuuloinen pitänyt olla. Joonas kuitenkin katsoi minua vain tyynen näköisenä takaisin.
- Mun kyytissä pois? Joonas toisti kysymyksensä ja jäin taas hiljaa miettimään halusinko leppyä jo.
- Ootko vieläkin kauhean vihainen? Joonas kysyikin, aivan niin kuin osaisi lukea ajatuksiani - tai jospa miehellä olikin oikeasti sellainen yliluonnollinen kyky.
- En tiedä, vastasin miehen kysymykseen ja katselin Robinia edessäni, - En kai.
- Hyvä, Joonas sanoi iloisen kuuloisena - ja kai hieman helpottuneenakin.
- Mennään syömään johonkin?
- Ei innosta könkätä näillä kepeillä mihinkään, tilataan jotain? Katsoin Joonasta suoraan silmiin ja mutristin huuliani hieman.
- Mennään sitten, Joonas sanoi ja lähti edelläni kävelemään. Tallin ovella mies kuitenkin pysähtyi odottamaan minua. Huomasin kuinka Joonas katsoi minua hieman vekkulimainen pilke silmässään.
- Uskallanko mä suudella sua? Joonas kysyi aurinkoisesti hymyillen ja sai minutkin hymyilemään nopeasti.
- Ota selvää, yllytin ja tunsinkin nopeasti miehen pehmeät huulet omillani, suudelmassa minulle tuli sellainen tunne kuin joskus Jonin kanssa, sellainen ihmeellisen onnellinen.

- Onko nilkka kipee? Joonas kysyi minulta, kun istuin sohvalla pizzaa mutustaen. Käänsin katseeni television ruudusta miehen huolestuneisiin kasvoihin. Hymyilin pienesti ja hymähdin.
- En ole kuolemassa, eikä se kipsikään ole siinä kuin muutaman viikon, sanoin ja Joonas katsoi minua jotenkin kummallisen näköisenä. Joonaksen silmiin tuli tumma varjo ja suupielet kiristyivät hieman.
- Milloin mä saan kantaa sut sänkyyn? Joonas kysyi vakavana ja sai äänen sävyllään minutkin vakavaksi. Katselin hetken aikaa Joonaksen tummia silmiä ja en voinut mitenkään estää virnistystä karkaamasta huulilleni. Siinä sitten katselimme Joonaksen kanssa toisiamme hiljaisina silmiin.
- Vaikka heti, sanoin paksulla äänellä, äänenikin oli kadonnut jonnekin. Joonas katsoi minua vielä hetken sanomatta mitään ja nousi sitten hitaasti seisomaan. Kuin jossain elokuvassa Joonas käveli hiljaa, ääneti, luokseni ja nosti minut syliinsä ja kantoi minut makuuhuoneeseen. Kun Joonas oli laskenut minut parisängylleen makaamaan, niin tämä käveli huoneen toiselle laidalle stereoiden luokse ja laittoi soimaan jotain hiljaista ja tunnelmallista musiikkia.
- Sä olet kaunis, Joonas sanoi äkkiä ja sai minut punastumaan pienesti. - Jos sä tietäisit miten kauan mä olen halunnut rakastella sun kanssas, tämä jatkoi ja käveli samalla puhuessaan sängyn reunalle. Katsoimme koko ajan toisiamme silmiin ja tiesin tarkalleen mitä tuleva yö toisikaan tullessaan.
- Luuletko etten mä ole? Kysyin mieheltä naurahtaen ja nousin istumaan sängyn laidalle, tarttuen kiinni miehen farkkujen vyötäisiltä ja vedin tätä lähemmäksi itseäni.
- Luuletko että mä pystyisin siihen? Joonas kysyi samalla kun painoi minut hellästi makaamaan alleen, suudellen samalla kasvojani. Hätkähdin hieman, en tajunnut mistä tuo mies nyt puhui. Eikö hän ollutkaan kykenevä seksiin?
- Seksiin? Kysyi ihmeissäni. Kyllä ainakin juorujen mukaan Joonas seksiin pystyisi ja hyvin pystyisikin. Joonas sävähti hieman päälläni, kun ujutin käteni hyväilemään tämän ihoa paidan alle.
- Ei kun korjaamaan sun särkyneen sydämen? Joonas sanoi ja katsoi minua tiiviisti silmiin. Vastasin katseeseen samalla lailla, yhtä kiintyneesti.
- Kannattaahan sitä aina kokeilla, vastasin ja vedin miehen kasvot suudeltaviksi. Halusin ainakin kokeilla pystyisikö tuo mies korjaamaan särkyneen sydämen, jos se ei olisi Joonas, niin antaisin sen sirpaleina olevan elimen olla tai korjaisin sen itse teipillä.

Astuin sairaalan ovista ulos ja hengitin syvään raikasta ulkoilmaa. Olin juuri käynyt poistattamassa kipsini nilkasta ja lääkäri sanoi sen parantuneen yllättävän hyvin.
Vieläkin jouduin kävelemään keppien kanssa, mutta mieleni oli siltikin kevyt, ei menisi kauaa niin kepitkin kuuluisivat historiaan.
- Satu! Kuulin huudon jostain oikealta suunnalta ja käännyin vaistomaisesti katsomaan kuka siellä olisi. Huomasin Annan tulevan minua kohti Jaakon kanssa. Molemmat näyttivät hieman jännittyneiltä ja arvasin heidän olevan matkalla ultraääneen.
- Ultraan menossa? Kysyin vielä varmistukseksi ja molemmat nyökkäsivät ja kysyivät minun tuomiotani. Selitin heillekin, että paranin hyvää vauhtia ja molemmat tulivat halaamaan minua.
- Mites sulla ja Joonaksella menee? Jaakko kysyi ja katsoi minua ihanan huolehtivasti.
- Hyvinhän meillä, muutetaan yhteen kolmioon, tänään pitäis kirjoittaa sopimus, selitin heille, enkä voinut muuta kuin hymyillä onnellisena. Anna ja Jaakkokin yhtyivät hymyyn ja poistuivat sisälle kertoen olevansa hieman myöhässä.
Autossa otin ensimmäisenä puhelimen käteeni ja näppäilin nopeasti Joonaksen numeron. Parin tuuttauksen jälkeen kuulinkin Joonaksen äänen.
- Moi kulta! Joonas vastasi puhelimeen ja vaivoin sain pidettyä onnellisen huokauksen sisälläni.
- Mun pitäis kertoa sulle yksi todella tärkeä asia, sanoin ja tiesin kuulostavani todella vakavalta. Tiesin kuinka Joonas jännittyi linjan toisessa päässä ja mietti mikä nyt oli vinossa. Eikö jalkani paranisikaan kunnolla? Enkö rakastanutkaan häntä? Haluaisinko lopettaa suhteen?
- Anna tulla, mä olen varautunut nyt henkisesti jopa siihen että taivas tippuu niskaan.
- Sä teit sen, sanoin ja tunsin kuinka kuuma kyynel tipahti poskelleni.
- Minkä? Kuului ihmettelevä ääni linjan toisesta päästä ja melkein kuulin kuinka Joonaksen aivoissa raksutti.
- Sä korjasit mun sydämen.
- Mä rakastan sua, tuu nopeasti kotiin, mulla on ikävä!

Lähettäjä: [[suvie 
Päivämäärä:   10.2.09 21:03:51

KUOLEMATON RAKKAUS

Satu

Hevosen selkään

Istuin olohuoneen punaisella sohvalla ja luin kannettavalta sähköpostejani, joita olin saanut ulkomaanmatkan aikana. Oli keskitalvi ja olimme matkanneet Joonaksen kanssa Kanarialle viettämään kuherruskuukautta, vaikkemme olleetkaan naimisissa, emme edes kihloissa.
Olimme vain halunneet mennä ulkomaille rentoutumaan kahdestaan ja se olikin tehnyt meille hyvää, ainakin Joonakselle. Tämä oli ollut viime aikoina aikalailla stressaantunut töistä johtuen. Joonas oli nyt veljeni omistaman baarin toinen osakas ja stressi oli painanut päälle jostain syystä.

Moi Satu. Kuulin että menitte Joonaksen kanssa etelään asti kuhertelemaan. Olen ikävöinyt seuraasi/seuraanne. Haluaisin jutella. Anna kertoi osoitteesi, soittele pian. Joni
Luin viestin moneen kertaan ennen kuin uskoin tuota todeksi, oliko Joni todellakin kertonut ikävöivänsä minua. Tunsin pienen ailahduksen rinnassani ja tiesin ettei niin olisi kuulunut käydä, rakastin Joonasta. En vastannut viestiin mitään, halusin ajatella vielä halusinko nähdä tuota miestä ollenkaan. Ja epäilen Joonaksen haluavan sanoa sanansa tuohon asiaan. Joni oli kuitenkin meidän kodissamme hieman arka puheenaihe, Joonas tiesi että Joni oli satuttanut minua kaikista eniten.

- Kulta, tule tänne! Kuulin makuuhuoneesta huonovointisen äänen ja jouduin pakostikin naurahtamaan. Olimme olleet Joonaksen kanssa eilisiltani juhlimassa Jaakon ja Annan kanssa kotiin paluutamme ja Joonas oli juonut muutaman liikaa ja sammunut heti, kun pääsimme kotiin. Nyt Joonaksella tietenkin oli aivan hirveä krapula ja halusin minut kainaloonsa makoilemaan.

- Arvaa kuka oli muistanut mua loman aikana? Kysyin viekkaalla äänensävyllä ja istuin Joonaksen alavatsan päälle hajareisin. Joonas katsoi minua kysyvillä silmillään ja piti lantiostani kiinni.
- No? Mies kysyi samalla kun ujutti kätensä hyväilemään paljaita reisiäni. Kumarruin suutelemaan miehen hieman sänkistä leukaa ja näykkäsin tätä varovasti kaulasta. Tunsin kuinka mies värähti hieman.
- Joni, mutisin tämän kaulaa vasten ja imaisen melko lujasti kaulan herkkää ihoa. Tunsin kyllä miten Joonaksen keho oli jännittynyt heti, kun Jonin nimi oli lausuttu ääneen.
- Mitäs se? Joonas kysyi ja puristi hetkellisesti lujasti reisiäni, saaden minut henkäisemään rajusti. Kuljetin huuleni tämän huulille ja näykin niitä kiusoittelevasti.
- Sillä oli mua ikävä, sanoin nauraen ja huomasin kuinka Joonas oli jo kiskonut minun kylpytakkini pois päältä ja se oli lentänyt jo jonnekin lattialle.
- Aha, Joonas mutisi huuliani vasten ja aukaisi rintaliivieni hakaset, vetäen ne samantien pois kättensä tieltä. Joonaksen kädet vaeltelivat levottomina ympäri kehoani, saaden minut aina välillä värähtämään mielihyvästä.
- Se haluaa nähdä mut, sanoin ja puristuin aivan Joonakseen kiinni. Joonas väänsikin minut hieman kovakouraisesti alleen ja tiesin sen johtuvan puheenaiheestamme.
- Niin mäkin, Joonas sanoi ja painoi huulensa rinnoilleni. - Mutta mä en pidä siitä miekkosesta pätkän vertaa. Ja mun täytyy mennä kohta, Jaakolla oli jotain asiaakin. Huokaisin hieman mielipahasta, olisin halunnut viettää tämän päivän kokonaan Joonaksen kanssa, mutta sekään ei nyt näyttänyt onnistuvan.
- Mutta jos ihan pikaiset näin aluksi, illalla enemmän? Joonas sanoi sovittelevasti ja sai minut hymyilemään autuaasti.
En ollut uskonutkaan, että Joonas kykenisi toimimaan niin nopeasti. Ennen kuin kunnolla edes tajusinkaan, Joonas oli kiskonut alushousuni pois jaloista ja työntynyt sisälleni. Nopeaa toimintaa vaadittiin nykyään.

Kuulin etäisesti puhelimen soivan jossain ja sen ääni sai minut raottamaan hieman silmiäni. Onneksi puhelin lepäsi yöpöydälläni ja sain sen noukittua siitä nopeasti. En edes katsonut näytöstä soittajaa, vaan vastasin siihen heti.
- Mhh, mutisin puhelimeen, kun en jaksanut vastata mitenkään järjellisemmin. Hetken aikaa linjan toisessa päässä oli hiljaista, ajattelin jo lopettavani puhelun.
- Oliko etelässä lämmintä? Kuului huvittunut miehenääni luurista ja tunnistin sen heti. Jostain kumman syystä tyhmä hymy löysi tiensä kasvoilleni.
- Joona, moro.
- Haluutko tulla ratsastamaan Robinilla tänään, siitä on tullu viime aikoina aivan täysi mulkku? Kulmani nousivat ylös hämmästyksestä, ei Robin ole ikinä ollut mulkku - tai ehkä joskus. Vastasin kuitenkin myöntävästi ja kerroin tulevani tallille joskus kuuden aikoihin illalla. Olisihan se mukavaa vaihtelua mennä ratsastamaan, en ollutkaan ratsastanut moneen kuukauteen.
Nyt kun olin jo hereillä, niin pitää kai nousta ylös, ajattelin ja menin keittiöön keittämään kahvia. Melkein jouduin pakokauhun valtaan kun huomasin kellon olevan jo kolme iltapäivällä, en taaskaan ehtisi tekemään yhtään mitään.

Puoli kuuden aikaan olin jo ajamassa tallille ja, kumma kyllä, olin ehtinyt käydä Annalla kylässä ja kaupassakin jopa. Olisin myös halunnut nähdä Jaakonkin, mutta sen ehtisi myöhemminkin. Pakko tämänkin kanssa oli puhua. Onneksi sentään Anna ja Allu olivat kotona. Allu oli Annan ja Jaakon esikoinen, jonka he olivat saaneet puolitoista vuotta sitten, minun ja Joonaksen suhteen alkuaikoina.

Tallilla ei ollut paljoakaan porukkaa, tunnit olivat tauolla, koska tuntihevoset viettivät pientä lomaa. Suurin osa hevosista oli tarhoissa ja näin Robininkin seisovan tilavassa tarhassa tienvieressä.
Ajoin auton tuttuun paikkaan, yksityistallin eteen, parkkiin ja menin samantien hakemaan hevosta sisälle. Huomasin heti Robinin muuttuneen koko olemukseltaan. Hevosesta oli tullut oikein näyttävän näköinen ja ori näytti jotenkin itserakkaalta, kun katsoi minua pää korkealla. Hevonen kävelikin nätisti portille odottamaan minua ja sain sen heti kiinni.

- Oliko kiltisti? Joona kysyi minulta tallissa ja nyökkäsin hymyillen. En tahtonut saada sanaakaan suustani ulos, kun huomasin, että Joona oli raahannut myös Jonin tallille - vai oliko mies vielä töissä täällä?
- Se on ollut aika peto viime aikoina, ratsastaessa pukittelee oikein kunnolla, Joona selitti ja toinen mies nyökytteli vieressä. Hymähdin hyväksyvästi, vai oli minun leppoisasti pikkupojasta tullut oikein villiori? En voinut sille mitään että asia hieman huvitti minua.
- Millaista oli Kanarialla? Kuulin Jonin äänen kysyvän, kun harjasin hevosen kiiltävää karvaa.
- Kivaa, aurinko ja kuumaa, sanoin mahdollisimman lyhyesti ja suojitin hevosta sitä mukaa, kun olin saanut jalat harjattua.
- Kiva, Joni sanoi ja tunsin tämän polttavan katseen itsessäni. Huomasin kuinka minulle tuli aivan hirveä himo nähdä tuon miehen silmät, mutta pystyin kuitenkin hillitsemään haluni. Tiesin, että minun olisi vaikea pitää itseni kurissa Jonin kanssa ollessani.
- Mene maneesiin, Joona sanoi ja ojensi minulle hevosen ohjakset käteen. Kiitin miestä ja nousin tallin oven edessä selkään. Heti kun olin saanut takapuoleni satulaan, tunsin miten hevosen kaikki lihakset jännittyivät ja tämä meinasi lähteä heti liikkeelle.
- Ole nyt paikoillas, mutisin hevoselle ja tämä käänteli korviaan kiihtyneesti.
- Millon tällä on viimeksi oltu selässä? Kysyin Joonalta ja tämä näytti jotenkin nololta ja tyydyin tämän ilmeeseen - toistaiseksi.
- Ollaanpahan ainakin taas hevosen selässä, sanoin ja katsoin ensimmäistä kertaa Jonia silmiin ja olisin jäänyt katselemaan niitä, ellei Robin olisi hypännyt niin nopeasti eteenpäin.

Luottamuspula

Istuin taas yksin kotona, Joonas ei ollut vieläkään palannut asioiltaan, jonne oli lähtenyt heti aamutuimaan. Makasin sohvalla omissa ajatuksissani ja muistelin sen päivästä ratsastusta.
Robin oli tosiaankin muuttunut, sain käydä heti alkuun oriin kanssa suuren tappelun siitä, kuka onkaan pomo. Hevonen vain yritti kaikin keinoin pudottaa minut alas selästä ja kaksi kertaa siinä onnistuikin. Hevonen ei tuntunut muistavan enää mitään koululiikkeitä, mitä olin tälle opettanut, mutta esteet hevonen hyppäsi vieläkin suurella innolla.

Minua ärsytti suuresti tallireissu. Itsessään ratsastus ei ärsyttänyt, se oli ollut todella mukavaa vaihtelua, mutta Joni. Joni ja Joona olivat olleet koko ajan katsomassa ratsastustani ja olin tuntenut Jonin kuuman katseen vartalollani, kun myötäilevä t-paita oli hionnut ihooni kiinni. Melkein olin toivonut, että maneesi ei olisi ollut lämmitetty. Jos se olisi ollut vain kylmä halli, olisin voinut ratsastaa paksussa toppatakissa ja Joni ei olisi nähnyt vartaloani, jota olin ahkerasti muokannut rantakuntoon.

Tallissa olimme jutelleetkin hieman Jonin kanssa kahden kesken, hänen toiveestaan tietty, itse en olisi millään halunnut olla kahdestaan sen jäpikän kanssa. Mä olisin oikeasti rakastanu sua paljon paremmin kuin Joonas, oli Joni sanonut minulle, kun hieroin linimenttiä Robinin jalkoihin. Olin vain mulkaissut tätä pahasti ja meinasin sanoa tälle jotain piikikästä Johannasta, mutta tämän silmät olivat niin surulliset etten kuitenkaan kehdannut.
Olimme katselleet toisiamme silmiin hetken aikaa ja näin olin näkevinäni Jonin silmissä kaipausta. Kun Joona paukahti taas talliin, jouduin irrottamaan katseeni Jonista väkisin, jotenkin olisin vain halunnut olla siinä kyykyssä ja katsella toisen, niin kauniita, silmiä.

Ajatukseni keskeytyivät puhelimeni tärinään pöydällä. Kurotuin ottamaan puhelimeni ja luin viestin joka siihen oli juuri saapunut, Joonakselta.
Menee myöhään. Älä turhaan valvo. Viesti oli lyhyt ja tyly. En voinut mitenkään estää mielikuvitustani, kun muistelin Joonaksen ja Jaakon palkkaamaa uutta tarjoilijaa. Nainen oli vaaleahiuksinen, uhkea ja ruotsalainen. Nimenkin muistin Karin jotain. Etunimen muistin, koska olin kehitellyt tälle jo oman lempinimenkin, Kartsa.
Olin mustasukkainen.

Olin nukahtamaisillani, kun havahduin taas puhelimeni tärinään pöydällä. Aloin pikkuhiljaa vihaamaan kun puhelin tärisi lasista pöytäämme vasten. Ajattelin Joonaksen taas lähettäneen viestin ja aukaisin sen hieman ärsyyntyneenä.
Nähdäänkö huomenna? Voitaisiin hieman puhua. - Joni Katsoin ällistyneenä puhelimeni ruutua ja nieleskelin kovaäänisesti. “Hemmetin hemmetti” kirosin mielessäni, mutta vastasin miehelle kuitenkin myöntävästi ja hetken mielijohteesta laitoin jopa hymiönkin viestin perään. Painoin puhelimen rintani päälle ja keskityin katsomaan elokuvaa, joka näkyi televisiosta, joku kauhuelokuva se oli. Juuri kun elokuvan pahis otti terävän veitsen käteensä ja lähti suunnistamaan uhria kohti, puhelimeni ilmoitti taas viestistä.
Pinnallisesti hengittäen, kauhusta, avasin Jonin lähettämän viestin ja katselin outoa mielihyvää tuntien tekstiä. Onko Jontun kanssa ongelmia, kun oikein hymiöitä laitellaan? o.O Onko kova meininki päällä? Jos oisit yhille lähteny…
En vastannut viestiin mitään, vaan päätin soittaa Jonille. Nyt oli sellainen olo, että halusin puhua juuri Jonin kanssa.

- Tuliko jo ikävä? Mies vastasi matalalla äänellä puhelimeensa ja tunsin kuinka mahassani muljahti oudosti. Minulle tuli tunne, että pettäisin nyt jo Joonasta.
- Toki toki. Tylsää, Joonas töissä ja katon jotain hirveetä elokuvaa, naurahdin tälle ja vedin tyynyn tiukasti rintaani vasten.
- Karmeeta, pienen prinsessan jätti kotiin ikävöimään. Lähetkö yhelle kaljalle?
- En taida, mutta voisit kyllä tulla mun turvaksi tänne? Ehdotin miehelle ja tiesin että tämä empisi. Ei hän vapaaehtoisesti tulisi Joonaksen lähelle.
- Entä Joonas?
- Sehän itse jätti mut kotiin virumaan, sanoin katkerana ja Jonikin kuuli sen äänestäni.
- Niin…
- Sitä paitsi, kai mä nyt saan ystäviä kutsua kylään?
- Mulla menee puoli tuntia. Tule tasan puolen tunnin kuluttua alaovelle, Joni sanoi ja katkaisi puhelun. Minä puolestani tunsin hymyileväni tyhmän näköisesti, aivan kuin suuri rakastettuni olisi tulossa luokseni viettämään kiihkeää yötä.

Tasan puolen tunnin kuluttua seisoin toppatakkiin kietoutuneena alaovella odottamassa Jonia. Vaikka autoja meni talon ohitse kulkevalla tiellä vaikka kuinka paljon, ei yksikään auto kääntynyt kerrostalomme pihaan. Minuutti minuutilta tunsin itseni vain pettyneemmäksi, olin todellakin kuvittelut Jonin tulevansa, mutta eipä herraa vain kuulunut.
Kun olin odottanut tunnin ovella, sisintäni myöten jäässä, päätin jättää asian sikseen ja lähdin hitaasti astelemaan rappusia neljänteen kerrokseen. Olisihan hissikin ollut olemassa, mutta tunsin itseni niin pettyneeksi, että päätin hieman rasittaa lihaksiani. Kotiin päästyäni rojahdin suoraan sohvalle ja otin puhelimen käteeni. Huomasin Joonaksen yrittäneen soittaa, mutta en jaksanut soittaa takaisin tiedustellakseni tämän asiaa. Soittaisi takaisin, jos asia olisi tärkeä.

Kun kello oli yli puolenyön, päätin mennä nukkumaan, kun miestäkään ei kuulunut kotiin. Onneksi nukahdin melkein heti sänkyyn päästyäni.
Havahduin ensin oven kolahdukseen ja sittemmin kauheaan ryminään eteisessä. Ajattelin Joonaksen vain kompuroivan pimeässä eteisessä ja painoin pääni takaisin tyynyyn. Kun kuulin matalan äänen ensin puhuvan jollekin, ajattelin Joonaksen puhuvan puhelimessa. Lopulta heräsin kokonaan naisen heleään nauruun. Ensimmäisenä yritin tunnistaa naisen ääntä, mutta pystyisin jopa vannomaan, etten ollut kuullutkaan tätä ääntä missään. Hitaasti nousin ylös sängyltä ja tempaisin aamutakin tuolilta päälleni ja hiivin ovelle katsomaan talossa olijoita.

- Mitä hélvettiä? Oli ensimmäinen lause, jonka sain suustani. Joonas istui sohvalla silmät puoliummessa ja joku tutun näköinen nainen vieressä, mielestäni aivan liian lähellä. Joonas tuntuikin havahtuvan tähän ja käänsi katseensa makuuhuoneen ovelle, jossa seisoin. Nainenkin tuntui havahtuvan jostain, tai pelästyi jotain, sillä melkein näytti siltä että nainen hypähti miehestäni kauemmas.
- Kulta rakas, Joonas sammalsi ja yritti toivottomasti nousta ylös sohvalta. Katsoin epäuskoisena poikaystävääni ja yritin keksiä järjellistä selitystä miksi tuo nainen oli meillä. Kuka tuo nainen edes oli?!
- Nähtiin se @!#$ runkkarikin kaupungissa, Joonas mutisi ja katsoi minua vihaisen oloisesti. Katsoin kysyvästi takaisin ja Joonas selvitti asiaa; he olivat törmänneet Joniin.
- Oli kuulemma tulossa tänne, mutta ei kyllä tule enää. Sen verran pahasti sai köniinsä, ettei hetkeen mun eteeni tule, Joonas kerskui ja blondi tämän vieressä kihersi tyytyväisen oloisesti. Minulla kesti hetken aikaa ennen kuin tajusin tämän sanoja ja kun lopulta tämän tajusin, minun teki mieli lyödä Joonasta kaikin voimin.
- Mä kutsuin sen, sanoin ja yritin pitää ääneni jotenkuten tasaisena, vaikka sisälläni kiehui. Joonas käänsi vihaisen katseensa minuun, en ollut ikinä nähnyt Joonasta tuollaisena. Silmät olivat laajenneet ja niistä oikein salamoi. Sieraimen värisivät hengityksen tahtiin ja huulet olivat puristuneet tiukasti toisiaan vasten.
- Se ei tänne ole tulossa, Joonas murahti ja kääntyi taas naisen puoleen.

- Anteeksi, mutten kuullut nimeäsi, sanoin naiselle, joka oli uppoutunut juttelemaan Joonaksen kanssa. Nainen käänsi ivallisen katseensa minuun ja hymyili minulle pirullisesti, vai kuvittelinko vain?
- Ehkä, koska en sitä sulle sanonutkaan, nainen kimitti ja kääntyi takaisin Joonaksen puoleen. Tunsin vihan, ja ehkä mustasukkaisuuden, tunteen vyöryvän ylitseni aallon lailla.
- Tuntemattomat eivät mun asunnossani yövy, murahdin ja Joonas kääntyi katsomaan minua edelleen vihaisen näköisenä.
- Mähän saan tuoda kotiini kenet mä haluan, mies sanoi lyhyesti ja töksähtäen. Tunsin kuinka silmäni kostuivat ja yritin kiivaasti räpytellä niitä pois.
- Mä en saa tuoda ystävääni katsomaan elokuvaa meidän yhteiseen kotiin, mutta sä tuot jonkun ruotsalaisen huoran tänne ja käyttäydyt kuin mikäkin @!#$? Melkein huusin vasten Joonaksen kasvoja ja katosin makuuhuoneeseen kiskomaan jotain vaatteita päälleni. Tännehän en jäisi enää hetkeksikään!
- Víttu! Joonas huusi ja harppoi perässäni makkariin. - Kävin Karinin kanssa yksillä paukuilla ja sä alat haukkumaan sitä huoraksi? Kato, pérkele, peiliin.
- Kiitos, sanoin sarkastisesti ja iskin Joonasta nyrkillä silmäkulmaan, aivan tarkoituksellisesti. - Meen kotiin yöksi, sanoin ja kävelin rauhallisesti ulos asunnosta, hymyillen Karinille tietysti hyvin ystävällisesti.

Istuin autossa kerrostalon pihassa, raivosta täristen. En vieläkään ymmärtänyt, miten Joonas oli kehdannut tulla änkyräkännissä kotiin, kertoa motanneen Jonia turpaan ja kieltää tätä tulemasta meille ja tuonut vielä tämän ja Jaakon sihteerikön aamuyöllä meille kotiin. Ja antaa minun vielä poistua raivon vallassa yhteisestä kodistamme.
Hengähdin muutaman kerran syvään ja tunsin kuinka kuumat kyyneleet valuivat poskiani pitkin kuin seulat, en edes jaksanut välittää siitä. Starttasin autoni ja suuntasin sen kohti vanhempieni kotia, ainakin sielä saisin olla.

Ajoin mahdollisimman hitaasti kotipihaamme, en todellakaan halunnut herättää isää ja äitiä. Hiljaa aukaisin oven ja lukitsin sen sitten perässäni. Hälytysjärjestelmän numerokoodi oli helppo muistaa. Sitten en enää tiennytkään mitä olisin tehnyt. Seisoin ulkoeteisen oven edessä ja katsoin pimeää käytävää ajatukset solmussa. Kuin elokuvassa, kävelin kohti eteisen päässä olevaa ovea, se johti suureen kirjastoon, jossa isä aina poltti sikaria ja joi viskiä. Sielä oli myös baarikaappimme.
Vaikka kello oli jo lähempänä kahta, kirjastosta kantautui silti valoa. Isä, ajattelin hiljaa ja hiivin oven raosta sisään. Oven saranat narahtivat ja sen äänen kuultuaan isä kääntyi katsomaan tulijaa. Jo tämän ilmeestä päätteli, ettei nyt ollut oikein sopiva hetki, mutta itkettyneet kasvoni nähtyään, tämä nousi ylös ja osoitti vihreää nojatuolia vieressään. Olin jo kävelemässä siihen, mutta suuntasinkin ensin baarikaapille, otin sieltä viskipullon ja kaksi lasia, niin kuin aina isän kanssa.

- Mikä on? Isä kysyi, kun olin istunut nojatuoliin ja kaatanut kummallekin lasiin viskiä, isälle vain pohjalle ja itselleni olin kaatanut samantien lasin täyteen. Nyt halusin vain alkoholin sumentavan aistini, turruttavan sisäistä tuskaani - ja vihaani.
- Ei mikään, yritin sanoa poissaolevasti, mutta isä otti silmälasinsa pois nenältään ja tunsin tämän pistävän katseen itsessäni.
- Joonas tuli tänään kotiin aivan humalassa ja oli todella omituinen, sanoin isälle ja maistoin hieman viskiä, yhtä pahaa kuin aina ennenkin.
- Kuinka niin? Selitin isälle tapahtumat ja tämä huokaisi raskaasti. Otin pöydän askista yhden tupakin ja sytytin sen. En ollut polttanut muutamaan kuukauteen, mutta nyt oli pakko. Hiljaisuus, joka huoneessa vallitsi, ei ollut ollenkaan painostava, se oli ainoastaan lohduttavaa. Sain aikaa miettiä, mutta mitä enemmän mietin, sitä useammin hörpin lasista ja vartin kuluttua kaadoin uudestaan lasini täyteen. Isäkään ei viitsinyt sanoa mitään, katsoi vain myötätuntoa silmät täynnä.

- Mitä sä nyt sitten aiot? Isä kysyi niin yllättäen hiljaisuuden keskellä, että aivan hätkähdin. Nostin katseeni tähän ja hymyilin toisella suupielelläni, niin kuin aina ollessani pienessä humalassa.
- Juoda pään täyteen, miks? Kysyin ja sain isän naurahtamaan huvittuneena.
- Joonaksen suhteen, isä tarkensi ja katsoi minua vakavana silmiin. Kurtistin kulmiani miettiessäni ja tunsin taas kyyneleet poskillani.
- En tiedä, oon pari päivää kotona ja mietin, sanoin ja kohautin olkiani. Todellisuudessa minulla ei ollut mitään tietoa tulevasta. Mutta pari päivää haluaisin olla vain omissa oloissani, ilman vilaustakaan Joonaksesta, tai kenestäkään muustakaan.
- Luuletko, että se, Joonas, olisi pettänyt sua sen Karinin kanssa? Isä kysyi kuitenkin ja jouduin miettimään oikein kunnolla. Pudistin kuitenkin päätäni, en uskonut että heillä nyt mitään suhdetta olisi.
- Mutta olisi se sentään voinut käyttäytyä kuin aikuinen mies, huomautin isälle ja sain tämän naurahtamaan hieman kolkon kuuloisesti.
- Kuulehan tyttö, yleensä ne aikuiset miehet ovatkin niitä vaikeimpia, isä sanoi ja kaatoi itselleen hieman lisää viskiä. - Varsinkin jos saavat jotain vettä väkevämpää. Tuon lauseen kuultuani, join lasini, joka oli puolillaan, yhdellä hujauksella tyhjäksi.

Anna anteeksi, rakas!

Kuulin etäisesti, joidenkin juttelua viereltäni. Naisääni kirosi ja päivitteli tyttärensä alkoholin käyttöä ja miesääni yritti rauhoitella tilannetta.
- Mä olen aikuinen ihminen, mutisin ja raotin silmiäni hieman. Käännyin katsomaan äidin hieman kiukkuisiin silmiin ja minun oli pakko hymyillä tälle nopeasti.
- Kuules, neiti! Silloin kun olet minun kattoni alla, viinaa et litki kuin alkoholistit ikään! Äiti paasasi ja tunsin päässäni ikävää tykytystä. Katsoin äitiä laiskasti silmiin ja minun oli pakko naurahtaa; missäs sitten olisin? Minun ja Joonaksen asuntoon en ainakaan menisi muutamaan päivään.
- Joo, taidan mennä telttailemaan sitten, mutisin ja otin askista tupakin. Päässäni kyllä heitti uhkaavasti, kun imin ensimmäiset savut. Poltin kaikessa hiljaisuudessa tupakan loppuun ja kun tumppasin sen, katsoi äiti vieläkin minua tuppisuuna.
- Joo, tota… Mä tästä lähdenkin piakkoin, selitin äidille ja kampesin itseni ylös nojatuolista.
- Tuossa kunnossa et lähde ajamaan minnekään. Soitan Joonakselle, joka tulee hakemaan sinut. Ok? Äitini paasasi samalla, kun yritti pitää minua pystyssä.
- Et soita, sanoin vastalauseen mulkoillen äitiä. En todellakaan halunnut että Joonas tulee hakemaan minua, mutta äiti ei tainnut oikein ymmärtää tilannetta alkuunkaan.
- Vaikka teillä olisikin pahoja ongelmia, saatte ne varmaankin ratkaistua, äiti sanoi hymyillen rohkaisevasti ja nyökkäsin hyväksyvästi. Miksen voisikaan mennä kotiini? Minä sentään omistin puolet tuosta kämpästä.

- Pärjäätkö nyt aivan varmasti? Mies kysyi minulta huolestuneena, enkä saanut vastattua tuohon mitään. Jotenkin minua ahdisti kauheasti, kun istuin autossa kerrostalon pihassa.
- Satu?
- Enköhän. Mä soitan jos meinaan tehdä itsarin tai yritän tappaa jonkun, sain sanottua hieman normaalisti ja mies vieressäni hörähti hieman. Katsoin jo hieman hymyillen miehen ruhjottuja kasvoja. Miten Joonas saattoikaan mennä hakkaamaan juuri tätä miestä? Joni sentään oli ystäväni, kai.
- Miten sulla voi muuten olla kasvot noin pahasti auki, jos Joonas löi sua kerran? Kysyin jo pitkään minua vaivanneen asian. Joni käänsi kysyvän katseensa minuun ja naurahti hieman katkerasti.
- Sanotaan vaikka näin, että Joonas luuli että mä haluan alottaa suhteen sun kanssa. Ei se kertaan se lyöminen jäänyt.
- Hä? Kysyin, kun en ymmärtänyt mitään miehen epämääräisestä selityksestä.
- Mä luulen, että olis parempi kun mä en näyttäydy Joonaksen edessä sen kanssa, Joni tyytyi sanomaan ja aukaisi minulle oven. Hölmistyneenä astuin ovesta ulos ja käännyin katsomaan Jonin sinisiä silmiä. Tässäkö tämä nyt oli? Enkö nyt saisikaan olla Jonin ystävä? Ilmeisesti Joni halusi minun nyt poistuvan paikalta.
- Mä olen nyt aika pettynyt, sanoin Jonin katsetta tavoitellen. Joni oli kuitenkin kääntänyt katseensa jo suoraan eteenpäin, ikään kuin olisi nähnyt siellä jotain mielenkiintoista.
Jos olisin jäänyt vielä hetkeksi siihen seisomaan, olisin nähnyt Jonin epämääräisesti kimmeltävät silmät ja kuullut Jonin hiljaiset sanat “Niin minäkin.”

“Ole vahva. Ole nyt, pérkele, vahva!” ajattelin itsekseni, kun näpräsin asuntomme lukkoa auki. Käteni tärisivät kuin horkassa, enkä todellakaan tajunnut miksi. Enhän minä nyt, herranen aika sentään, mitään ollut tehnyt, vaan Joonas. Kai sitten pelkäsin, mitä tulisin seuraavaksi kohtaamaan. Varmaan anteeksipyynnöt ja muuta vastaavaa. Ainakin saisin olla huojentunut siitä, ettei Karin enää ollut asunnossamme. Ei Joonaksellakaan pokka olisi riittänyt pitää sitä naista asunnossamme, silloin kun palaisin kotiin karkumatkaltani - tai ainakin niin uskoin.
Kun astuin eteiseen, kämppä oli hiljainen ja hämärä - ja siellä haisi aivan hirveälle. Kuin juoppoasuntolan ja huoratalon sekoitus. Tunsin kuinka oksennus yritti etsiä tietä ylöspäin, mutta nielin sen urheasti, ei tässä olisi aikaa oksentelemaan! Ensimmäisenä aukaisin parvekkeen oven ja keittiöstä kaikki ikkunat. Yritin rymistellä mahdollisimman paljon, jottei minun pitäisi mennä makuuhuoneeseen katomaan tilannetta.
Kun kuitenkaan kukaan ei tullut sieltä ulos, minun oli pakko mennä sinne. Olisihan sekin huone pakko tuulettaa, sitä paitsi minun olisi pakko päästä suihkuun nopeasti. Ovella vielä tsemppasin itseäni “siellä on vain Joonas” hoin mielessäni. Aukaisin oven melko kovaäänisesti ja katsoin sängylle. Jos olisin helposti pyörtyilevä, olisin pyörtynyt. Mutta nyt vain katsoin näkyä järkyttyneenä.
- VOI NYT VÍTTU! Huusin niin lujaa, että varmaan seinänaarimmekin kuulivat sanatarkasti. Ensin nainen ynähti jotain, sitten Joonas käänsi kylkeään. Kumpikaan ei kuitenkaan herännyt. Tunsin kuinka katkerat kyyneleet täyttivät silmäni ja putoilivat raskaina poskilleni. Raivoissani marssin ikkunalla, repäisin verhot auki ja aukaisin ikkunan.
- Mitä sä, kulta, riehut? Kuulin Joonaksen unisen äänen. Sitten kuului raivostunut kiroaminen ja lopulta raskas tömähdys. En kuitenkaan kääntynyt katsomaan mitä takanani tapahtui, vaan pidin katseeni tiukasti lähimmissä liikennevaloissa.
- Oliko sihteerikkö hyvä? Kuulin itseni kysyvän. Jotenkin en enää pystynyt hallitsemaan itseäni, vaan huuleni vain liikkuivat itsestään. Olin kokonaan tämän tilanteen ulkopuolella.

- Mitä sä täällä teet? Kuulin ärtyneen naisäänen takaani. Käännyin raivoissani ympäri ja tuijotin tuon naisen sinisiä silmiä silmät suurina.
- Mä satun asumaan täällä, sanoin kevyesti naurahtaen. - Vai eikö Joonas muistanut mainita eilen, että sen tyttöystävä odottaa kotona.
- Siis mitä? Naiseen tuli kummasti eloa ja tämä nousi vihaisen näköisenä istumaan, kietoen peittoa alastomaan ruumiinsa peitoksi. - Oletko sä siis Joonaksen tyttöystävä?
- Joo, ollut jo puolitoista vuotta, sanoin ja yritin hillitä raivoani, olisin niin mielelläni hyökännyt tuon naisen kimppuun.
- Mä… Mä luulin, että sä olet Jaakon sisko, nainen sanoi hämillään. Nyökkäsin naurahtaen.
- Sitäkin. Kauanko te olette naineet? Kysyin virallisesti ja Karin käänsi nolostuneen katseensa minuun. Joonas taas kiskoi vaatteita päälleen, aivan kuin pystyisi enää pakenemaan tilannetta.
- Tää oli kyllä ensimmäinen kerta sängyssä, mutta…
- Anteeksi vain, mutta… sängyssä? Kysyin uskomatta tilannetta ollenkaan. Nainen nyökkäsi ja hiljeni sitten, kun ymmärsi minun tajunneen.

- Tiesikö Jaakko? Kysyin hiljaa, kun istuimme kaikki keittiössä. Joonas oli vaatinut, että kaikki istuisimme alas ja selvittäisimme tämän asian. Hiljaista. Kun kukaan ei vastannut mitään, annoin hiljaisuuden puhua puolestaan ja huokaisin katkerasti. Kuinkas muutenkaan? Totta kai Jaakkokin oli tiennyt, tämähän omisti puolet baarista!
- Kuinka moni tiesi? Kysyin jo hieman surkeammalla äänellä. Nostin katseeni minua vastapäätä istuvaan Kariniin ja sitten pöydän päässä istuvaan Joonakseen. Kumpikin tuntui nolostuvan katseeni alla.
- Öhm, Karin selvitti kurkkuaan. - Jaakko, sen nainen ja Johanna.
- Tiesikö Annakin tästä? Kysyin järkyttyneenä. Jos Anna tiesi, miksi tämä ei ollut sanonut minulle mitään? Ja jos Johanna tiesi, niin tämä olisi kyllä kertonut Jonillekin, mikäli he vielä seurustelivat. Olin kuin ulkoavaruudesta pudonnut olio, joka ei ymmärtänyt mistään mitään.
- Anna? Ei tiennyt, vaan Tea Männistö, Karin sanoi vakaalla äänellä. Ainakin naisella oli sen verran pokkaa, että aikoi selvittää asian kokonaan. Nyt olisin taas voinut pyörtyä, mutta kun en ollut herkkä, niin ei väkisin. Jaakollakin oli toinen nainen, tiesiköhän Anna tästä?
- Ja ei. Anna ei tiedä, ainakaan minun ymmärtääkseni, Joonas sanoi nopeasti ja katsoi minua tiukasti silmiin. Minun oli pakko irvistää miehen aikuismaiselle katseelle, niin isämäiselle katseelle.
- Mulla on vapaapäivä tänään, Joonas tokaisi mietteissään ja siirsi katseensa minuun kuin odottaen jotain. Katselin vain tyynenä takaisin ja kaadoin kuppiini lisää kahvia.
- Kiva.
- Mennäänkö jonnekin? Joonas kysyi toiveikkaan kuuloisena. Pyh!
- Mä menen tallille ja sitten menen vetämään pääni täyteen, selitin tälle kuin mitä tahansa arkista toimintoa. Joonas kohotti kulmakarvansa miltei hiusrajaan saakka ja sai minut naurahtamaan hieman.
- Miksi? Joonas kysyi ja katsoi minua ihmetellen. Olisihan pitänyt tietää ettei Joonas mikään välkky poika ollut.
- Turruttamaan oloni, tappamaan itseni. Ihan vain vaikka sun kiusaksi, selitin nopeaan tahtiin ja Joonas näytti olevan aivan pihalla koko keskustelusta.

- Mikset sä voisi lyödä mua? Joonas kysyi kesken miettimishetkeni. Käänsin ihmettelevät silmäni tähän ja odotin jatkoa.
- Tai edes huutaisit. Sä alat käymään mun hermoille, mies mutisi ja käveli jääkaapille. Nyt vasta tajusin, että Karin oli häipynyt jonnekin.
- Mä käyn sun hermoille? Kysyin epäuskoisesti. Ei tämän aivan näin pitänyt mennä.
- Huuda, raivoa, hakkaa! Joonas huudahti outo kiilto silmissään. Tämän silmät olivat liian suuret, liian kiiltävät ja niissä paloi liian tumma valo. Pikkuhiljaa minulle tuli aavistus siitä, että minun pitäisi poistua vähin äänin paikalta, mies oli tulossa vähintäänkin hulluksi!
- Mitähän se nyt hyödyttäisi? Kysyin jo ärtyneempänä, ei tuo sälli tule minua neuvomaan miten suhtautua asiaan. - Ja mä löin sua jo.
- Mä en rakasta sua enää, Joonas mutisi ja otti jääkaapista pullon olutta. Katsoin miestä päätäni pudistellen, ei tuo voinut olla niin yksinkertainen.
- Ai, ihanko tosi? Kysyin sarkastisesti ja nousin nopeasti seisomaan penkiltä.
- Mä alan ettimään itelleni uutta asuntoa, sanoin hiljaa ja Joonas kääntyi katsomaan minua silmät tyhjinä. - Siks aikaa meen asumaan joko porukoille tai sitten jonkun kaverin kämppään.
Joonas hymähti ja meni olohuoneeseen juomaan oluttansa.

- Anna anteeks, Joonas sanoi hiljaa, kuvitteli etten olisi kuullut. Mutta minä kuulin ja käännyin katsomaan Joonaksen kasvoja, joista paistoi suru. Painoin silmät hitaasti kiinni ja yritin saada selvää tunteistani. Toisaalta jollain tapaa rakastin Joonasta, ei se tunne hetkessä katoa, vaikka maailma tuntuisikin kaatuvan hetkessä niskaan. Toisaalta, halusin mahdollisimman kauas miehestä, varsinkin halusin pois tästä asunnosta. Miten ikinä voisin nukkua sängyssä, jossa Joonas oli juuri harrastanut seksiä tuon ruotsihuoransa kanssa?
- Anna anteeksi, rakas. Älä jätä mua, ethän? Joonas sanoi murtuneella äänellä, hiljaa ja varovasti. Koitti kuinka särkyvää jää oli, uskaltaisiko astua vai uppoaisiko hän ensimmäisellä askeleella hyiseen veteen. Kohotin katseeni tähän ja huomasin Joonaksen tuijottavan minua jäänsinisillä silmillään, vain kymmenien senttien päässä omistani.
- Miten? Tiesin, ettei Joonas osaisi vastata tuohon, mutta halusin tietää. Miten voisin antaa anteeksi jonkun tuollaisen. Juuri nyt minusta tuntui, että kaikki mihin olin uskonut oli romuttunut. Niin kiivaasti kun Joonas olikin pitänyt Jonia täytenä idioottina, petturina, oli halunnut hirttää tämän munista kattoon ja niin edelleen. Ja sitten mies aloittaa itse suhteen sihteerinsä kanssa, minun selkäni takana. Ihan sama minun olisi ollut hypätä sänkyyn Jonin kanssa, tai sitten Tommin. Asia tuntui minusta aivan samalta.
- En minä tiedä, luottaisit muhun uudestaan, Joonas sanoi kulmiaan kurtistaen. Naurahdin hieman pilkallisesti ja kävelin takaisin keittiöön, tarvitsin nyt lasillisen vaikka konjakkia.
- Mitä sä teet? Joonas kysyi ihmeissään, kun kaivoin puolillaan olevan konjakkipullon kaapista murojen takaa.
- Alan dokaamaan, liitytkö seuraan? Kysyin värittömällä äänellä, en jaksanut edes esittää mitenkään pirteää. Joonas tuhahti jotain, josta en saanut selvää ja lähti kämpästä ovet paukkuen.
- Ei sitten, sanoin itselleni ja päädyin juomaan suoraan pullon suusta. Nyt alkaisi tämän asian käsittely päässäni.

Uusi asunto

Oli kestänyt viikko löytää uusi kämppä, mutta ei sillä oikeastaan väliä ollutkaan, sillä sain muuttaa välittömästä uuteen asuntooni. Asunto oli keskustan laitamilla sijaitseva rivitalo kaksio, jossa oli todella söpö takapiha ja terassi. Huoneet olivat melko tilavia, ainoastaan keittiö tuntui ajoittain melko ahtaalta, mutta kyllä sekin kelpasi.
Hymyillen kannoin laatikoita huoneeseen, josta tulisi makuuhuoneeni. Se oli oikein kirkunut päästä makuuhuoneekseni. Olin onnellinen, että Joni ja Niko olivat tulleet avukseni kantamaan raskaampia tavaroita, muuten en varmaan olisikaan selvinnyt. En muutosta, saatikka sitten minun ja Joonaksen erosta. Joonas oli yrittänyt ottaa minuun yhteyttä koko viikon, mutta olin pitänyt jääräpäisesti pintani ja en vastannut mitenkään tämän soittopyyntöihin.
Viikon verran olin asunut Nikolla, tämän kanssa oli ollut helppo puhua ja tämä tuntui ymmärtävän täysin, etten halunnut olla miehen kanssa juuri nyt missään tekemisissä. En sen puoliin halunnut puhua Jaakonkaan kanssa. Kerran tämä oli tullut haukkumaan minut typerykseksi, kun olin muuttanut erilleen Joonaksesta. Olin vain kysynyt veljeltäni tämän salaperäisen Tean vointia ja velipoika oli hiljentynyt mukavasti. Sisälläni olin niin täynnä vihaa veljeänikin kohtaan, mutta sitähän en ulospäin näyttäisi!
Onneksi Joni ja Niko kantoivat ripeästi kaikki raskaammatkin mööpelit asuntoon, olin tilannut meille kaikille pitsaa palkaksi ja ajattelin juottaa miehille hieman oluttakin, kyllähän he tänne voisivat jäädä nukkumaan.

- Mihin sä ajattelit meidät majoittaa? Niko kysyi naureskellen, kun kannoin muutaman kaljapullon pahvilaatikoiden keskelle. Naurahdin itsekin ja aukaisin samalla hampaillani yhden kaljapullon.
- Mulla on sohva ja sänky, sanoin ja nyökkäsin punaista kulmasohvaani, joka oli vielä somassa paketissa. Joni ja Niko katsahtivat nopeasti toisiaan ja kohauttivat sitten olkiaan.
- Kai sitä sitten muutaman voisi ottaa, Joni naurahti ja istui yhden laatikon päälle, napaten käteensä palasen pitsaa.

- Onko sulla vielä olutta? Niko huudahti minulle, kun olin mennyt keittiöön hakemaan talouspaperia, olin onnistunut kaatamaan siideriä lattialle. Katsahdin nopeasti jääkaappiin, olutta ei enää ollut. Muistin kuitenkin että isä oli antanut minulle kuohuviini- ja viskipullon. Otin molemmat pullot valkoisesta, korkeasta kaapista ja kannoin ne olohuoneeseen.
- Kumpaa saisi olla? Kysyin naureskellen miesten ilmeille. Niko katsoi minua hieman hätääntyneen näköisenä, ei tämä ollut varmaankaan kuvitellut juovansa itseään känniin asti, mutta Joni katsoi minua aidosti huvittuneena ja se lämmitti sydäntäni hieman.
- Ja, tota… Meidän kannattais varmaankin nyt vähän siivota, siis laittaa ainakin sänky valmiiksi, niin ei sitten konttauskunnossa tarvi, Niko sanoi mutisten ja kiskoi minut ja Jonin yhdellä terävällä riuhtaisulla ylös ja suoraan makuuhuoneeseen.

- Miten sä voit juoda noin paljon viskiä? Niko kysyi minulta ihmeissään, kun kaadoin laseihimme viskiä. Olin kuitenkin päätynyt aukaisemaan viskipullon ensimmäisenä. Joni ja Niko haistelivat nestettä, neniään nyrpistäen. Nauroin miesten ilmeille, kun viskin tuoksu, tai haju, tavoitti heidän nenänsä.
- Tää ei ole viiniä, tätä ei kuulu haistella, neuvoin yskiviä miehiä ja sain sitten osakseni paheksuvia katseita.
- No, opetapa meitä juomaan viskiä, niin kuin Mallasvaarat, Joni sanoi haastavaa sävyä tavoitellen ja katsoi minua jotenkin liian syvälle silmiin. Tunsin punastuvani, mutta nyökkäsin kuitenkin hyväksyvästi. Muistan, kuinka isä ja Jaakko opettivat minua juomaan viskiä, kun olin kuusitoista vuotias. Silloin isä käski pitää vain nenästä kiinni ja niellä sitä mukaa kuin nestettä tulisi suuhun. Piti aina olla joku, joka juotti ja piti nenästä kiinni, ellei itse välttämättä halunnut.
- Okei, kumpi ensin? Kysyin innoissani ja nauroin sellaista noita-akan naurua. Miehet katsoivat toisiaan kummastuneina ja Niko nosti urhoollisena kätensä.

- Onko tämä nyt aivan varmasti turvallista? Joni kysyi minulta hieman epäilevän kuuloisena. Katsoin tämän vakavia silmiä nauraen. Istuin Jonin vatsan päällä hajareisin ja tunsin kuinka tämän vatsalihakset nytkähtelivät tasaisin väliajoin.
- On, on. Mä pidän sun nenästä kiinni ja vaan nielet, selitin tälle. Joni oli alkanut pelokkaaksi, minun opettamiseni suhteen, kun Niko oli rynnännyt vessaan oksentamaan. Vika oli siinä kun Niko oli päästänyt otteensa nenästään ja maistanut viskin, monella muullakin olisi oksennus tullut. Tämän olin myös selittänyt Jonille, mutta mies ei tuntunut uskovan.
- Nielen? Joni kysyi otsaansa mietteliäästi kurtistaen. - Sä juotat ja mä nielen?
- Aivan, sanoin kuin vähä älyiselle. Joni katsoi minua hetken hiljaisena silmiin, mutta nyökkäsi sitten hyväksyvästi.
- Kun et jaksa enää, niin nosta kädet ylös, neuvoin pellavatukkaista miestä ja tämä nyökkäsi taas. Otin vierestäni pullon käteeni ja toisella kädellä tartuin miehen nenään kiinni. Hetken Joni näytti taas empivältä, mutta raotti kuitenkin huuliaan. Asetin pullon suun miehen huulille ja kaadoin pikkuhiljaa viskiä tämän suuhun. Seurasin aataminomenaa, joka nytkähteli nieleskelyn tahtiin. Viidennen kulauksen jälkeen Joni nosti kätensä pysäyttämisen merkiksi. Nostin pullon pois miehen huulilta, mutta pidin yhä tämän nenästä kiinni.
- Nieleskele hetki, niin suurin osa mausta menee pois, sanoin miehen kysyvälle katseelle. Lopulta kun irrotin otteeni tämän nenästä, niin Joni vain makasi paikoillaan silmät puoliummessa.
- Hyi hemmetti, oli ensimmäiset sanat mitä tämä sanoi. Katsoin hiljaa naureskellen miestä ja nipistin tätä poskesta.
- Nouseeko tämä nopeasti päähän? Joni kysyi hetken kuluttua ja nousi kyynärpäittensä varaan puoli istuvaan asentoon. Nyökkäsin pontevasti ja katselin vieläkin miestä silmiin. Olin uppoamassa tämän sinisiin kaivoihin, mutta sain kuitenkin viime tipassa irrotettua katseeni tämän silmistä, minun oli pakko juoda itsekin viskiä monta kulausta ja huomasin kuinka Joni seurasi toimitustani kiinnostuneen näköisenä.
- Mä olen pahoillani Joonaksesta, Joni sanoi äkkiä hiljaa ja katsoi minua hieman utuisilla silmillään. Kohotin tottumuksesta toista kulmaani ja Joni naurahti hieman.

- Joiko Joni viskiä? Niko havahdutti meidät tulollaan. Käännyimme molemmat katsomaan olohuoneen ovelle ilmestynyttä miestä, joka näytti kuolemaa tekevältä.
- Jep, vastasin ja ehkä hieman liian ponnekkaasti, sain ainakin miehet naureskelemaan ja kuulin mutinan kuinka olin menossa taas konttauskuntoon.
- Ehkä vähän olen humalassa, mutta Joni tulee olemaan tosi huonossa kunnossa kun nousee seisomaan, valistin miehiä ja sainkin Nikon mielenkiinnon heräämään.
- Monta kulausta?
- Viisi isoa, vastasin ja Niko vislasi kunnioittavasti.
- Mä taidan kuolla kohta, Niko sanoi äkkiä ja juoksi takaisin vessaan päin.

Lähettäjä: [[suvie 
Päivämäärä:   10.2.09 21:08:21

- Se on niin kovin herkkä, naureskelin Jonille ja huomasin istuvani vieläkin tämän sylissä.
- Mä voisin kuule vaikka suudella sua, Joni sanoi äkkiä ja tämän äänestä kuuli humaltuneisuuden. Naurahdin hieman, mutta pudistelin kuitenkin päätäni.
- Etkä vois, kielsin ja katsoin Jonin vekkulimaiseksi muuttuneita silmiä.
- Kylläpäs, tämä intti ja todisteeksi sanoilleen kiskaisi minut lantiostani aivan itseensä kiinni ja painoi kovat huulensa omilleni. Hetken yritin pyristellä vastaan, ajatellen ettei tämä ollut oikein. Olin juuri eronnut, olimme molemmat humalassa ja… muuta en keksinytkään. Kun en kuitenkaan päässyt miehen otteesta irti, niin nostin käteni tämän niskaan ja vastasin suudelmaan.

Joni

Älä rakastu uudestaan

Heräsin hätkähtäen ja tunsin kuinka joku heilahti päälläni. Sekunnissa räväytin silmäni auki, ei kenenkään kuuluisi sentään päälläni nukkua. Näin silmieni edessä tutut tummanpuhuvat hiukset ja söpön nöpönenän. Kuin varkain, kasvoilleni syttyi autuas ilme, hymykin oli varmaan kuin naantalin aurinko. Hetken makasin vain unelmoiden Satusta, kuinka menisimme joskus tulevaisuudessa naimisiin, saisimme paljon lapsia ja minä rakentaisin oman talon ja tallin. Lapsistamme tulisi hevosihmisiä, kilparatsastajia ehkä, ja saisimme mainetta ja kunniaa.

Entä jos Satu ei haluaisikaan lapsia, tai edes naimisiin? Jos olisinkin vain seurustelukumppani, sängynlämmittäjä, patjankoroke? PYH! En ollut, Satu rakastuisi minuun. Ainakin toivoin niin. Saisin tämän rakastumaan, pakottaisin…
- Anna anteeks, käheä ääni keskeytti mietiskelyni ja vaistomaisesti käänsin katseeni hieman alaspäin, suoraan Satun punertaviin silmiin. Taisi neidillä olla hieman heikompi happi kuin normaalisti. Sanat kuitenkin tavoittivat aivoni, hitaammin kuin yleensä, mutta tavoitti kuitenkin. Mitä pitäisi antaa anteeksi?
- Mä en tarkoituksella ylipuhunut sua seksiin. Mä en oikeasti… Satu keskeytti kun tartuin tätä kainaloista ja kiskoin tämän omalle tasolleni.
- Ylipuhuit? Kysyin ja kuulin kuinka huvittuneisuus kuulsi äänestäni. Satu katsoi minua hieman apean näköisenä ja painoi päänsä raskaasti huokaisten olkapäälleni.
- Ei mua tarvinnut ylipuhua, sanoin samalla haukotellen ja kiskoin vilttiä alastomien vartaloittemme peitteeksi. Olin toistamassa samaa, kun tunsin äkkiä lämpimät huulet olassani. Hätkähdin vaistomaisesti ja kiedoin käteni Satun vartalon ympäri. Huulia seurasi hampaat ja Satu upottikin ne syvälle ihooni kiinni ja sai minut huutamaan kivusta. Kun Satu ei tuntunut päästän irti minusta, nousin kiroillen istumaan, nainen, syliini valuen, jolloin tämä päästikin hampaansa irti.
- Katos vaan, sulla on nyt sitten mun hampaan jäljet, Satu sanoi kuin ei mitään. Sain taas hetken hiljaisuuden jälkeen tuntea nuo ihanan kuumat huulet ihollani. Satu tuntui tänään nauttivan pureskelusta, tämä tarttui koko ajan hampaillaan kiinni ihooni ja imi samalla jälkiä.
- Me ei Satu olla enää mitään nuoria, jotka puree kumppaninsa kaulan aivan kauheeksi, muistutin naista, joka hymähti jotain vastaukseksi.
- Mä olen, Satu mutisi, ennen kuin painoi huulensa taas ihooni. Alistuin kohtalooni hymyillen ja kuljetin käsiäni levottomani pitkin tämän vartaloa. Lopulta Satukin lopetti kaulani pureskelun ja painoi huulensa vasten omiani.
- Vieläkö sä rakastat seksiä krapula-aamuina? Kysyin kun Satu oli irrottanut huulensa hetkeksi minusta. Satu katsoi minua äkkiä jotenkin terävän näköisenä ja hymähti nopeasti.
- En. Ja mä en sitten aio naida sun kanssa nyt. Kai sä sen tajuat? Satu sanoi ja tarttui minua samalla hiuksista ja painoi otsansa otsaani vasten. Tuntui siltä, että koko elämäni olisi kiinni vastauksestani. Kun en hetkeen vastannut mitään, tunsin otteen hiuksissani kiristyvän, Satu halusi vastauksen ilmeisesti heti.
- Tajuan, tietysti. Totta kai, vastasin, vaikka en oikeasti tajunnutkaan. Sain kuitenkin naisen hellittämään otettaan hiuksissani ja sain tuntea Satun lempeät huulet pehmeästi omillani. Suudelma tuntui mukavalta ja haikealta samaan aikaan.

- Mä pääsin susta yli Joonaksen avulla, Satu mutisi äkkiä ja katsoi minua jotenkin avuttoman näköisenä. Kesti taas hetki ennen kuin tajusin mistä tämä nyt taas puhui. Nyökkäsin kuitenkin, naisen ilme kertoi, että lisää puhettakin oli tulossa.
- Mä pääsin yli, Satu toisti ja puristi silmänsä lujasti kiinni. - Se korjas mun sydämen, sen minkä sä rikoit. Sä rikoit mun sydämen, Joni.
Kuuntelin hiljaa Satun purkausta ja kuulin jo tämän äänestä, että pian tulisi kaikki maailman tuntemukset, tunsin tämän jo niin hyvin.
- Sitten se rikko sen itse ja taas istun sun sylissä, imeskelemässä sun kaulaa, Satu puhui ja puhui. Minulle itselleni tuli vain tunne, että nainen puhui enemmän itselleen kuin minulle.
- Pitäiskö mun värjätä hiukset vaaleiksi? Satu kysyi äkkiä ja katsoi minua silmät totisina. Katsoin niihin takaisin, enkä tiennyt mitä nyt tuohonkin pitäisi sanoa. Pitäisikö mun värjätä hiukset vaaleiksi? Mihin tuokin kysymys nyt liittyi? Katsoin vain Satun totisia silmiä ja tunsin taas kuinka naisen ote hiuksissani tiukkeni.
- Kuinka niin? Sain kysyttyä ja ote tiukkeni jo kivuliaaksi. Jos minulle tulisi kaljuja kohtia päähän, tiesin ainakin ketä syyttää.
- No? Satu kysyi jo melko vihaisesti. - Seurusteletko sä vielä Jossun kanssa?
- Mitä sä selität? Sain viimein kysyttyä, en todellakaan pysynyt naisen ajatusten mukana. Naiset olivat kyllä oudoin lajike maan päällä ja sanoisin sen tuolle kohta, jollei tämä selventäisi asiaa.
- Miten kaikki mun jätkäkaverit, niitä joita mä oikeasti rakastan, pettää mut aina blondin kanssa? Satu kysyi - tai enemmänkin tokaisi itselleen - ja käänsi silmänsä kattoa kohti.
- En mä tiedä, mutisin ja toivoin ettei Satu olisi kuullut, mutta tietysti tämä kuuli ja käänsi hurjistuneet silmänsä minua kohti.
- Miksi sä panit Johannaa? Kuhertelit Lindan kanssa? Ja kun me erottiin, miksi sä menit kimppaan Jossun kanssa? Satu lateli minulle kysymyksiä ja tiukensi koko ajan otettaan hiuksistani.
- Koska mä luulin että sulla ja Tommilla oli suhde, Lindan juttuhan oli vaan lavastettu koko homma ja sen takia koska halusin olla jonkun lähellä, kun laitoit meidän jutun poikki, sanoin jo itsekin ärtyneempänä, vaikka olinkin onnellinen saadessani pitää Satua sylissäni.
- Hä? Satu näytti hetken siltä kuin olisi herännyt jonkinlaisesta unesta. Tämä vain katsoi minun silmiäni ja tunsin taas kuinka ote hiuksistani hellitti.
- Sä tykkäät siitä kun mä tukistan sua, Satu sanoi äkkiä ja puraisi alahuultaan viettelevästi. Nielaisin kovaäänisesti ja katselin naisen ilmeitä. Satu virnisti minulle hieman ja tiukensi hetkeksi otettaan hiuksistani ja hellitti sitten miltei heti. Huokaisin hieman ja sain naisen naurahtamaan selvästi huvittuneena.
- Mä nyt tykkään tällä hetkellä aivan mistä vaan, mutisin ja suljin hetkeksi silmäni. Hetken kuluttua tunsin taas pehmeät huulet aivan leukaluun alapuolella ja heti perään hampaat lisättynä kovaan imuun. Satu oli tänään ilmeisesti hieman väkivaltaisella tuulella.
- Sä nautit, kun mä puren sua noin, Satu sanoi ja näykkäsi alahuultani. Aukaisin hitaasti silmät ja tartuin naista pakaroista kiinni ja upotin kynteni niihin. Katsoin Satun ilmettä ja ne vääntyivätkin pian irvistykseen ja nainen nousi sitten seisomaan.
- Paras pukea päällensä, Satu mutisi ja katsoin kuinka tämä kiskoi alushousunsa ja rintaliivinsä päälle. Sitten tämä taas käänsi katseensa minuun ja tämän silmät olivat jotenkin tummuneet, varmaan krapulasta.
- Mä en tykännyt siitä kun sä menit Johannan kanssa yhteen, Satu sanoi minulle kun oli vetänyt farkut jalkaansa. Katsoin kummissani naista, joka mutristeli huuliaan kummallisesti, aivan kuin miettien jotain todella syvällisesti.
- En mäkään pitänyt siitä että sä olit Peten kanssa ja heti perään Joonaksen, sanoin ja tiesin Satun suuttuvan tästä hieman. Minunkin oli pakko aukaista suuni tai keskustelusta olisi kehittynyt ‘nyt - haukutaan - Jonia’ keskustelu.
- Mä en sentään pettänyt sua, nainen sanoi ja huomasin kuinka tämän silmät olivat kavenneet oudosti, niistä oli tulleet sellaiset viirut. Todella pelottavaa. Nopeasti kiskoin itsekin farkut jalkaan, en kerennyt edes miettimään boksereitten etsimistä, jos Satu haluaisi, niin olisin hetkessä oven takana seisomassa, enkä halunnut seistä siellä alushousuissani. Mieluusti kyllä toppatakki päällä, tai jos saisin päättää, niin nukkuisin Satun vieressä koko päivän.
- Sä laitoitkin mun kanssa poikki jonkun kilpailukalenterin takia, sanoin ja kiskoin paitaa päälleni. Olisin odottanut Satulta taas jotain tunteenpurkausta, mutta kun käännyin katsomaan tätä niin näin tämän silmissä vain hämmennystä. Se katse sai jotain muljahtamaan sisälläni, varmaan sydämeni tippui jonnekin vatsaonteloon.

- Mitä? Kysyin ehkä hieman ärhäkällä äänellä, sillä Satu hätkähti hieman, mutta näytti yhtäkkiä melko huvittuneelta. Minulla alkoi tosissaan menemään hermot tuon naisen kanssa, ikinä et tiennyt mitä tuon päässä oikein mahtoi liikkua.
- Sä olet sitten oudoin ihminen mitä mä tiedän, pääsikin suustani. Naurahdin hieman sanojeni perään ja katsoin uhmakkaasti naista, tiesin muistuttavani tällä hetkellä uhmaikäistä vekaraa, mutta siitä en välittänyt.
- Haastatko sä riitaa mun kanssa? Satu kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen ja minä päätin nyökätä, ehkä tosiaan hieman halusin riidellä Satun kanssa. Ehkä halusin tämän huutavan ja riehuvan, ehkä halusin tämän heittävän lautasia seinään. Mutta ennen kaikkea, halusin nähdä edes häivähdyksen siitä temperamenttisesta naisesta, johon aluksi rakastuin.
- Jaa. Otatko kahvia? Tämä kuitenkin kysyi ja poistui keittiöön. Vastasin myöntävästi ja Satu tulikin nopeasti takaisin ovelle.
- Pue sitten päälles, mennään Nesteelle ja sen jälkeen sä tuut purkamaan tavaroita mun kanssa, Satu ilmoitti itsestään selvyyden ja muksautti minua ohi mennessään suoraan palleaan - nyrkillä.
- Älä ärsytä mua, Satu sanoi ylpeän näköisesti seisoen. - En välttämättä pysty hallitsemaan voimiani kun hermot menee.
- Selvä, pihisin samalla kun katseeni seurasi naisen takalistoa tämän kävellessä eteiseen. Mahtava takalisto olikin, ehkä kiinteämpi kuin ennen.
- Äläkä rakastu muhun uudestaan, Satu huusi minulle ja tuli olohuoneen ovelle odottamaan. Huomasin Satun ilmeestä ivan, kun hieroin pallean seutuani tämän ohitse kävellessäni.
- Miten mä voisinkaan, mutisin tälle irvistäen samalla. - Kun mä en ole ikinä sitä lopettanutkaan.

Miettimistä

- Alatko sä nyt sitten ratsastamaan taas Robinia? Kysyin Satulta, kun kannoin keittiöön tämän osoittamia laatikoita. Kuulin hymähdyksen, jonka tulkitsin myöntymiseksi.
- Joo ja Moorea kanssa, kuulin Satun äänen aivan takaani. Käännyin katsomaan Satua ja hymyilin tämän mietteliäälle ilmeelle. En ymmärtänyt miten tuosta naisesta oli kasvanut muutamassa vuodessa, niin vakavan oloinen ihminen. Työnsin ajatuksen kuitenkin kauemmas mielessäni ja jatkoin laatikoiden purkua. Kahvinkeitin, levänpaahdin, mikro… Kaikenmaailman koneet löysivät paikkansa, minä asettelin niitä paikoilleen ja Satu istui työtasolle katsomaan puuhiani.
- Mikset pura tavaroita? Kysyin naiselta ja meinasin purskahtaa nauruun, kun näin tämän ilmeen, se oli kuin viisi vuotiaalla lapsella, joka ei jaksanut syödä ruokaansa loppuun.
- Mä en jaksa. Mennäänkö ottamaan päikkärit? Satu kysyi minulta ja hetken kuvittelin, että nainen vitsailee, mutta ilmeestä päätellen tämä oli aivan tosissaan.
- Miksi?
- Koska väsyttää ja mun täytyy vielä jaksaa ratsastaakin tänään, Satu selitti ja haukotteli vielä makeasti päälle. Hymyilin hyväksyvästi ja kaappasin Satun syliini ja kannoin tämän makuuhuoneeseen, leveälle parisängylle.

- Mikä tää meidän juttu nyt sitten on? Kuulin hiljaista mutinaa peittojen alta. Kysymyksen kuultuani, aloin itsekin miettimään. Oliko tämä sitten jonkinlaista seurustelua? Ehkä ei kuitenkaan. Seksisuhde? Minulle kävisi, tuskin kuitenkaan Satulle. Vai oliko tämä jotain epämääräistä yhdessä oloa?
- En mä tiedä, sanoin totuuden mukaisesti, kun nainen tökkäsi minua sormillaan kylkiluiden väliin.
- Jaa. Mitä sä haluisit tän olevan? Satu kysyi ja yritti rimpuilla vapauteen peittojen alta. Kun lopulta näin tämän kasvot, olisin voinut nauraa. Ne olivat nukkumisesta turvonneet ja toisessa poskessa oli omituinen painauma.
- Ehkä joskus kunnon parisuhde, sanoin rehellisesti, ehkä ensimmäistä kertaa kenellekään. Satu hymyili minulle pikaisesti ja sukelsi taas peittojen alle.
- Milloin on joskus? Satu nosti taas peitot pois kasvojensa edestä ja katsoi minua muikean näköisenä. En tiedä miksi, mutta kuitenkin tunsin punastuvani katseen alla. - Sä olet söpö, kun punastut. Ja minähän punastuin lisää.
- Kaikki oikeestaan riippuu susta, sanoin Satulle ja katsoin tämän nauravia silmiä. - Sitten kun sä olet valmis siihen suhteeseen.
- Jos vaikka pikkuhiljaa? Ei niin nopeasti kuin viimeksi, sillee hitaasti, Satu selitti ja tuli puoliksi makaamaan päälleni. Katsoin tämän sormia, jotka piirtelivät ympyröitä rintakehälleni. Hymähdin hyväksyvästi juuri ennen kuin Satu painoi taas huulensa omilleni ja houkutteli minut syvään suudelmaan.
- Eihän me kauheen nopeasti edetty, älähdin ja työnsin Satua olkapäistä taaksepäin, jotta näin tämän silmät. Satu katsoi minua hetken hölmistyneen näköisenä ja heti perään mietteliäänä.
- Niin, mutta meidän suhde olikin sellasta paskantaputtelua, Satu sanoi ja mutristi huuliaan. - Ja Joonaksen kanssa me edettiin liian nopeasti ja Peten kanssa se oli ihmeellistä sähellystä.
- Paskantaputtelua? Toistin äimistyneenä. Ei se omasta mielestäni ainakaan mitään paskantaputtelua ollut.
- No olihan se vähän, Satu mutisi ja painoi leukansa rinnalleni. Katsoin tämän totisia silmiä ja pehmeännäköisiä huulia. Vaikka olisinkin halunnut myöntää kaiken mitä Satu sanoisi, olla kaikesta samaa mieltä, siltikään suhteemme ei ollut ollut mitään hemmetin paskantaputtelua.

- Kuinka niin? Oli pakko kysyä, halusin tietää perustelut tälle väitteelle, joka ei mielestäni pitänyt ollenkaan paikkaansa. Satu nosti päänsä rinnaltani ja päätti nojata kyynärpäillään vatsaani, tuntui kuin olisin tehnyt kuolemaa.
- No se oli sellasta… väkertämistä, Satu aloitti hieman hämillään ja varoi katsomasta minua suoraan silmiin. - Kumpikaan ei kertonut totuutta menoistaan, riideltiin niin pienistä asioista ja flirttailtiin koko ajan muitten kanssa. Sellasta niin.
- Paskantaputtelua? Kysyin siltikin hieman huvittuneena. Mistä hän oli repäissyt tuon sanan? Se huvitti minua niin, että hihittelin hiljaa, vatsani vain heilui.
- Lopettaisit, Satu ehdotti kun hytkyi päälläni, en kuitenkaan voinut lopettaa, vaan aloin nauraa ääneen. Satu tuhahti pienesti ja kierähti viereeni makaamaan. Lopetin nauruni hetken kuluttua, mieleeni oli tullut mitä Satu tarkoitti hitaalla toiminnalla. Salasuhde vai ihan oikeasti edetään hitaasti. En jaksaisi kyllä montaa kuukautta treffailla naisen kanssa, jonka kanssa olin jo kertaalleen seurustellut.

- Mikä sitten on hidasta? Käännyin katsomaan Satua uteliaana ja varkain käteni eksyi hivelemään tämän kylkiä. En mahtanut itselleni mitään, tilanne alkoi taas huvittamaan minua.
- No siis… Hä? Satu katsoi minua hämmästyneenä silmiin ja tämän ilme näytti niin suloiselta. Satu näytti aivan pieneltä tytöltä, joka ei ymmärtänyt mitä äiti, tai isä, selitti. Sellaiselta mukavalta naapurintytöltä. Viattomalta ja intohimoiselta, niitä ei kyllä aivan helposti voisi yhdistää, mutta Satu vain näytti siltä.
- Miten hitaasti täytyy edetä? Muotoilin kysymykseni hieman paremmin ja hivutin kättäni tämän kylkeä pitkin alaspäin, huomasin Satun vartalon värisevän välillä ja se sai minut hymyilemään.
- Sillee, niinkun hitaasti, Satu takelteli selittäessään ja painoi kätensä oman käteni päälle ja pysäytin käteni sopivasti lantionkaaren päälle. Satu näytti jotenkin miettiväiseltä ja minä hymyilin tälle vinosti.
- Mennään treffeille huomenna, Satu päätti lopulta iloisen kuuloisesti ja pomppasi samassa seisomaan. Katsoin kuinka tämä pomppi hetken sängyllä ja hyppäsi sitten lattialle.
- Mennään vain, mutisin ja ristin käteni takaraivon alle. Satu lähti makuuhuoneesta iloisesti vihellellen keittiöön päin ja pian sieltä alkoikin kuulua kolinaa. Ilmeisesti laatikoitten purku sai jatkua. Itse suljin tyytyväisenä silmät ja annoin unen ottaa vallan.

Joonas tunkeutuu tallille

Lopulta myöhään illalla, Satu sai kiskottua minut sängystä ylös. Olin kuunnellut tämän puhetta puolisen tuntia ja sitten päätin vain kääntää kylkeäni ja nukahtaa uudelleen. Tiesin, että se oli hieman törkeästi tehty, mutten jaksanut enää kuunnella kalkatusta siitä, miten joku kippo oli ollut tälle jo kolme vuotta ja kymmenen viikkoa. Joku raja sentään! Joten päätin nukkua. Kyllähän minä sen tiesin, ettei Satu pitäisi tuosta ajatuksesta, mutta jotenkin siinä vain kävi niin että nukahdin, ups!
Lopulta kuitenkin olin noussut ylös, vaikka vieläkin väsytti aivan hemmetisti. Kuppi mustaa kahvia, joka oli seissyt pannussa varmaan viisi tuntia, ja kaksi tupakkia - taas virkeänä matkassa. Satun piti mennä vielä tallillekin, tämä oli luvannut ratsastaa Joonan molemmat hevoset ja muutenkin tämä halusi käydä siellä.

- Mennään jo, Satu hoputti minua, kun istuin keittiön pöydän ääressä - minä olin joutunut siirtelemään pöytää ainakin viisi kertaa, kun Satu muutti aina mieltään. Naiset olivat vaikeita!
- Mennään vaan, sanoin laiskasti ja kävelin mahdollisimman hitaasti eteiseen, jossa sainkin sitten potkun takalistooni ja äkäisen naisen selkääni. Todellakin, Satu potkaisi minua ensin pérseeseen ja sitten vielä hyppäsi niskaan. Olisin suuttunut tästä todella, ellei nainen olisi hyvittänyt sitä suukottelemalla poskeani. Että naiset olivat mukavia, ajattelin hymyillen, kun kävelin Satu selässäni roikkuen autolle.
- Haluatko sä pitää hiljaiseloa tän jutun kanssa? Kysyin varovasti naiselta, kun jouduin istumaan pelkääjän paikalla. Satu vilkaisi minua nopeasti, mutta käänsi katseensa heti tiehen. Tie oli tosiaan vaarallisen liukas, ja Satu kun ei ajanut mitenkään kauhean varovaisesti ikinä.
- Onko pakko? Satu kysyi kulmiaan kurtistaen. - Siis, jos sä haluat niin sopii.
- Ei, kun jos sä haluat, sanoin naiselle ja naurahdin pienesti. Ei Satu ilmeisesti halunnut pitää mitään kauheaa hiljaiseloa suhteemme, siis alkavan deittalun, takia. Ihmettelin, eikö naista ollenkaan huolettanut puheet, joita saattaisi syntyä. Oli se hieman kummastuttavaa, kun nainen eroaa ja viikon kuluttua on jo toinen mies kierroksessa - ja vielä exä. Minä ainakin haluaisin pitää hetken matalaa profiilia, mutta ihan menisin Satun tahdon mukaan.
- Ihan sama, naisen ääni kuulosti hieman epäröivältä ja tämä vilkaisikin minua nopeasti, ennen kuin kääntyi kapealle tielle, joka vei tallille.
- Voihan paska, kuulin hiljaisen mutinan vierestäni ja katsoinkin kummastuneena Satua. Mikähän tälle nyt tuli mieleen. Satu huomasikin katseeni ja näytti jotenkin arvaamattomalta. Surulliselta ja vihaiselta samaan aikaan. Satu parkkeerasi autonsa mustan Hondan viereen. Muistin kyllä nähneeni tuon auton jossain, mutta en pahaksi onnekseni muistanut, että missä. Satu ilmeisesti näytti muistavan ja tunnistavan auton omistajan, sillä tämä katsoi autoa niin kuin haluaisi romuttaa koko koslan.
- Joonas, Satu sanoi, kun tajusi etten tunnistanut autoa.

Tallissa oli melko hiljaista, lukuun ottamatta käytävän päässä kuuluvaa hiljaista puheensorinaa. Satu asteli reippaasti käytävää pitkin ja tämän saappaat kopisivat betonilattiaa vasten. Kävelin naisen perässä suoraan Robinin karsinan luokse ja katsoin kuinka Satu pujahti nopeasti rapsuttelemaan hevosta. Robin katsoi Satua unisen näköisenä, mutta terästäytyi nopeasti, kun nainen antoi tälle omenan palan.
- Tuletko ratsastamaan? Satu kysyi minulta ja siihen havahduinkin. Nyökkäsin nopeasti ja sanoin tulevani Riikan tammalla samaan aikaan maneesiin.
- Este vai koulu? Kysyin Satulta ja tämä virnisti jotenkin kummallisesti, en ollut nähnyt tätä pitkiin aikoihin niin innostuneen näköisenä. Silmät kiiluivat päässä ja suu oli vääntynyt virneeseen.
- Jos vaikka esteitä, sanoi nainen ja lähetti lentosuukon. Esteitä siis.

Olin kyllä huomannut, niin Johannan kuin Joonaksenkin, jotka olivat myös tulossa ratsastamaan. Johanna tulisi omallaan ja Joonas ilmeisesti Tommin toisella hevosella. En ollut ikinä nähnyt Joonasta hevosen selässä, mutta ilmeisesti tämä osasi ratsastaa, koska Tommi antoi tälle toisen maineikkaista hevosistaan. Tommi ainakin oli tarkka hevosistaan!
Tunsin kuinka kaksi silmäparia seurasivat minun ja Satun sanailua kiinnostuneina ja hieman vihaisinakin. Melkein toivoin Joonaksen tulevan haastamaan riitaa, koska nyt minun ei enää tarvinnut olla tälle ystävällinen. Olin sietänyt sitä jätkää ainoastaan Satun vuoksi, enää ei tarvinnut. Sitä paitsi, minua ei ihan huvin ja urheilun vuoksi tultu hakkaamaan, siitä tämä jäpikkä saisi kyllä maksaa!
- Ja teidän suhde luistaa hyvin? Kuulin äkkiä katkeran kuuloisen äänen karsinan ovelta. Käännyin katsomaan suoraan jäänsinisiin silmiin ja tunsin kiukkuni yltyvän.
- Moi Joonas, murahdin ja kyykistyin laittamaan tammalle etusiin suojia.
- Yhtä hyvin kuin teillä kahdella, sanoin kun nousin taas seisomaan ja katsoin ivallisesti Joonaksen silmiä, joista paistoi viha.
- Teidän suhde ei tuu kestämään, Joonas sihahti ja kääntyi katsomaan taakseen kuullessaan käytävältä kopinaa. Katsoimme molemmat pirullisesti hymyilevää naista, joka käveli määrätietoisesti luoksemme.
- Kato, Joonas. Ratsastamaan menossa? Varo ettet jää jalkoihin, Satu nauroi ja sai Joonaksen näyttämään entistä vihaisemmalta. Huomasin kuinka mies oli puristanut kätensä nyrkkiin, valmiina lyömään jompaakumpaa; minua tai Satua.
- Varo vaan ite! Mies melkein huudahti ja sai naisen naurahtamaan pirullisesti.
- Mutta oot sitten vaihtanut kuitenkin ruotsihuoran suomihuoraan? Satu kysyi näytellen ihmettelevää. - Seuraavaks tulee sitten venakkohuora. Mutta muista nyt kuitenkin pitää tämä blondivaihde päällä.
- Kannattais sunkin varmaan harkita, Joonas sanoi purevasti naiselle ja minun sisälläni alkoi tosiaan kiehua. Kohta hakkaisin tuon miehen tuusan nuuskaksi, enkä välittäisi pätkän vertaa joutuisinko vankilaan.
- Hä? Mullahan on taas blondi, Satu sanoi ja työntyi tämän ohitse varustehuoneeseen naureskellen. Kohautin vain harteitani Joonaksen myrtyneelle ilmeelle. Minkä minä sille voin että Satu piti vaaleista hiuksistani ja sinisilmäisestä olemuksestani?

- Ootko muka taas ton homon kanssa?! Joonas tivasi samalla, kun harppoi Satun perässä pitkin tallia. En voinut sille mitään, mutta minua alkoi huvittamaan tilanne niin kauheasti.
- Käsittääkseni Joni on kyllä hetero, tai ainakin bi, mutta ei se kyllä ainakaan homo ole, Satu sanoi Joonakselle suurella äänellä ja kuulin tämän äänestä kuinka ärsyyntynyt nainen oli. Kuulin vielä Joonaksen mutisevan Satun selälle jotain, itse olin taas kumartuneena hevosen jalkoihin.
- Missä Joona on? Kuulin Johannan äänen kysyvän. Kuulin myös Joonaksen vastauksen, johon sisältyi liian paljon kirosanoja ja muuta ruokottomuuksia. Lopulta tämän vastaus oli; en mä vaan tiedä.
Hetken kuluttua tallissa oli aivan hiljaista; Joonas ja Johanna olivat aivan tuppisuina, mulkoilivat aina minua kun kuljin ohitse, Satu näytti olevan täysin omissa maailmoissaan ja itse mietin omaa elämääni.
Ajatukseni alkoi harhailemaan minun ja Satun suhteessa, millaista se oli ensimmäisellä kerralla? Miksi meidän suhteemme olikaan sellaista säätöä? Ja miksi oikeasti palasimme uudelleen yhteen? Se oli ehkä kaikkein tärkein kysymys ja siihen halusin totuuden mukaisen vastauksen. Ehkäpä meidän suhde ei toimisi tälläkään kertaa. Ehkä se olisikin tällä kertaa Satu, joka menisi sänkyyn jonkun muun kanssa ja suhteemme kaatuisi jälleen. Entä jos Satu haluaisikin jossain vaiheessa kokeilla uudelleen Joonaksen kanssa? Ehkä Satulle tulisi ikävä Joonasta ja he haluaisivat yrittää vielä.
- Joni! Joonan ääni havahdutti minut ajatuksistani ja nostin katseeni tummiin silmiin, jotka olivat ärtymyksestä tummuneet, miltei mustiksi. Joona seisoi Terran karsinan ulkopuolella kyynärsauvoihinsa nojaten. Kohotin kulmiani kysyvästi ja kuulin tajusin samassa, että tallista oli tulossa sotatanner. Miten en ollut havahtunut tähän meteliin?
Talli täyttyi kauheasta huudosta ja mylvimisestä, hetken jo luulin että joku tappeluporukka oli päättänyt pysähtyä tallille selvittelemään välejään. Joonas, Johanna ja Satu ne vain kinastelivat.

- Mikä vítun episodi täällä on käynnissä? Kysyin tuskastuneena Joonalta, joka vain tillitti minua. Ilmeisesti Joona syytti tästä minua, vaikka olin itse pysytellyt koko ajan taka-alalla.
- Minä kun toivoin sun kertovan mulle, Joona tuhahti ja vinkkasi päällään kohti tallin päätyä, jossa kaikki kolme seisoivat toisiaan vastakkain.
- Mistä ne nyt tappelee? Huokaisin raskaasti ja katsoin Joonaa päätäni pyöritellen.
- Kaikesta mahdollisesta; susta, Satusta, jostain Karinista ja hevosista, suhteista ja víttu, aivan kaikesta.

Hitaasti lähdin kävelemään kohti raivoavaa porukkaa ja täytyy tunnustaa, minua alkoi kyllä hieman hirvittää, kun näin Satun raivoavat silmät. En välttämättä olisi halunnut sekaantua tähän.
- Jonikin sanoi mulle kerran että se ei enää ikinä halua sekaantua suhun, mutta jotenkin sä taas juonittelit tän itelles, kuulin Johannan sihahtavan vasten Satun kasvoja ja tunsin kuinka muutuin aivan punaiseksi ja kun Satun silmät osuivat minuun, luulen että muutuin sekunnissa aivan kalpeaksi. En ollut ikinä nähnyt tätä niin vihaisen ja katkeran näköisenä. Luulen että Satu olisi halunnut potkia munani aivan tohjoksi. Kenties myös hakata päätäni seinään, kuka tietää.
- Aha, Satu vain sanoi ja käänsi hitaasti katseensa pois silmistäni. Samantien kun Satu irrotti katseensa minusta, huomasin kuinka tämä alkoi taas vetäytyä kuoreensa, suojellakseen itseään, luulen.
- Nyt sun kannattais sanoa jotain, Joona kuiskasi minulle ja katsoi minua vakavasti. Olihan Joona oikeassa, nyt minun kannattaisi sanoa jotain, ennen kuin olisi liian myöhäistä.

- Niin sanoin, myönsin muulle porukalle ja kaikki kääntyivät katsomaan minua. Satukin.
- Silloin mä pidin Satua täytenä kusipäänä, koska se oli jättänyt mut ja mä kyllä rakastin sitä, selitin ja näin kuinka Satun otsa meni kurttuun, kun tämä pohti sanojani. - Ja mä rakastan sua vieläkin.
- Aha, Satu sanoi taas ja näin kuinka tämä yritti pitää hymyn poissa tämän kasvoilta.
- Musta tuntuu, että mun täytyy kertoa sulle illalla vähän asioita, sanoin Satulle ja sain tämän naurahtamaan hieman, nyökkäyksen kera.
- Niin on ehkä parasta, nainen myönsi ja ojensi minulle kätensä. - Mennään nyt kuitenkin ratsastamaan.

Satu

Istuin rennosti Robinin selässä, oli juuri hypännyt sillä muutaman korkean esteen ja päätin kävellä sen kanssa hetken ennen kuin ottaisin parin esteen uudelleen, hieman korkeampana. Muut olivat poistuneet jo maneesista, siellä ratsastin ainoastaan minä ja Joona seisoi keskellä kenttää Nikon kanssa, joka oli tullut nostelemaan puomeja meille. Joonas ja Johanna olivat poistuneet jo ajat sitten, toinen hevosista oli alkanut ontua. Joni taas oli mennyt Terran kanssa hetki sitten ja lupasi tuoda minulle Mooren.

- Se hyppäs ihan kivasti, Joona sanoi hieman mietteliään kuuloisena ja kuiskasi Nikolle jotain. Katselin hetken kahta miestä, miettien mikä heitä nyt taas vaivasi.
- Ota uudestaan, Joona huikkasi minulle ja istui maneesin keskellä olevalle jakkaralle.
Otin ohjat hieman löysästi käsiini, en viitsinyt ottaa niitä vielä kunnolla käsiini, koska tiesin Robinin kuuluvan heti, kun tämä huomaisi minun ottaneen tuntuman suuhun. Päätin ravata ensin pitkin maneesia löysin ohjin ja yrittäen saada hevosta rentoutumaan hieman.
Kun olin laukannutkin hieman Robinin ollessa hyvin rennossa ja matalassa muodossa, keräsin ohjat pikkuhiljaa kunnolla käsiini. Heti kun sain ohjat kunnolla käsiini, hevosen muoto nousi ja tunsin kuinka hevosen kaikki lihakset pingottuivat kuin jousi. Ohjasin Robinin nopeasti ensimmäiselle esteelle, joka oli reilut 120cm korkea pystyeste, sen jälkeen kaareva linja kymmenen senttiä korkeammalle okserille, joiden väliin ratsastin viisi laukka-askelta. Sitten laukassa päädyn ylitse lävistäjälle, jossa oli kolmoissarja rakennettu metrin korkuisesta pystyesteestä, 120cm korkeasta pystystä ja 140cm korkeasta tasaokserista. Sen jälkeen vielä suhteutetulle linjalle, jossa ensimmäinen este oli metrinen pystyeste, neljä laukkaa ja 120cm korkea trippeli. Kun Robin laskeutui trippeliltä alas, tunsin kuinka väsynyt hevonen oikeasti olikaan, juuri ja juuri laukka pysyi kasassa.
Hidastin Robinin raviin ja annoin sen ravata omaan tahtiin ja lipua matalampaan muotoon.

- Se oli mahtava! Kuulin oudon miesäänen jostain maneesin katsomosta. Vaistomaisesti käänsin katseeni äänen suuntaan ja näin minua reilusti vanhemman mieshenkilön astelevan aivan kaiteen vierelle. Näin vilaukselta miehen tyytyväiset katseet ja tämän säihkyvän hymyn.
- Ottaisitko, Satu, tän Mooren nyt, niin mä voisin kävelyttää sen? Kuulin Jonin äänen vierestäni ja huomasin tämänkin katseen miehessä. Nyökkäsin vain kun en saanut sanaakaan suustani.
- Kuka toi mies on tuolla katsomossa? Kysyin Jonilta samalla kun vaihdoimme hevosia. Joni kohotti kulmaansa kysyvästi ja virnisti sitten hieman.
- Se esteratsastaja, Lars Björkman, etsii varmaan taas uusia kykyjä, Joni selitti ja katsoa tillitti syvälle silmiini.
- Että on sitten tullut täältä niitä kykyjä etsimään? Kysyin epäuskoisena Jonilta ja tämä kohauttikin olkiaan. Olihan se nyt melko epäuskottavaa, ennemmin tämä oli tuonut hevosensa tänne, kuin etsisi uusia kykyjä täältä.

- Robin oli kyllä hieno sun alla, Joona sanoi silmät loistaen ja katsoi minua silmiin innostuneena. Hetken aikaa katsoin takaisin, mutta nousin kuitenkin nopeasti Mooren selkään, joka alkoi hermostua seisomiseen.
- Milloin ajattelit mennä sillä kisoihin? Joni kysyi minulta ja ratsasti Robinilla aivan Mooren rinnalle. En sanonut mitään miehelle, vaan ratsastin Moorella hieman kauemmaksi toisesta oriista. Jotenkin kaikki tuntui nyt niin oudolta, liikaa tapahtuu liian nopeasti. Tunsin katseen selässäni kun ratsastin katsomon ohitse ja se vaivasi minua suunnattomasti. Kun katsahdin selkäni taakse, kohtasin kiinnostuneen katseen, jonka omisti tuo omituisesti hymyilevä mies.
- Kai sä nyt joskus sillä kisoihin menet? Joonakin vaati tietää ja kohautin tällekin olkiani, pysäyttäen hevosen katsomon reunalle, kun riisuin takkini. Tiesin kyllä että keräisin osan katseista, kun riisuuduin myötäilevälle t-paidalle. Minkäs teet jos olet ainut tyttö neljän miehen seurassa?
- Satu, meetkö? Nikokin kysyi innostuneen kuuloisena keskeltä maneesia ja tuijotti minua pistävästi.
- Kahden viikon kuluttua Tampereella olis kansalliset hallikisat, mutisin ja kerroin osallistuvani niihin ainakin Robinilla. Maneesin täyttivät epämääräiset hurraa-huudot ja vislaukset.

Nyt vasta pystyi keskittymään Mooren ratsastukseen, kun kaikki eivät yrittäneet kiskoa minusta tietoja. Siltikin katse, jonka sain osakseni katsomosta, häiritsi minua.
- Hyppäätkö sä sillä? Joni kysyi minulta, kun tuli tallista vietyään Robinin sinne.
- Joona voit mennä hoitamaan sen elikon, se ei kauheasti pitänyt musta, Joni mutisi hiljaa, kuitenkin kuulin sen ja purskahdin nauruun.
- Voisinhan mä muutaman esteen ottaa, sanoin hieman nauraen ja kerroin hyppääväni trippeliä ja kolmoissarjaa, muut esteet pojat raahasivat estevarastoon ja tämä katsomokyylääjäkin liittyi heidän seuraan.
Estevaraston vastakkaisessa päässä ratsastin Moorella laukassa ympyröitä ja yritin lyhentää laukkaa mahdollisimman paljon.
- Okei, tule vaan, Joni sanoi ja kuulin hyvin kuinka estevaraston lukko meni kiinni.
- Tehkää nopeasti trippelistä ristikko, virnuilin pojille ja vilkaisin nopeasti maneesin keskelle, kohtasin taas sen miehen katseen.
- Joni on tossun alla jo nyt! Kuulin Nikon huutavan nauraen ja Joni mutisi siihen jotain.
- Tule nyt.

Ratsastin Moorelle rennossa laukassa lävistäjälle ja annoin hevosen tehdä mahdollisimman pienen hypyn. Ratsastin heti toisesta suunnasta saman esteen, kaartaen lyhyellä tiellä.

Ristikon jälkeen hyppäsin esteen kerran pystynä, kerran okserina ja muutaman kerran trippelinä. Sitten hyppäsin muutaman kerran kolmoissarjan ja annoin sitten Mooren ravailla rauhassa, raukka oli väsynyt kunnolla.

- Se ei hypännyt yhtä hyvin kuin se edellinen, havahduin matalaan ääneen, joka kuului aivan vierestäni. Säpsähdin hieman ja käänsin katseeni ääneen suuntaan. Näin tuon ihme Larsin ja Nikon juttelevan jostain, enkä halunnut tietää mistä.
- Satu, Niko hihkaisi ja viittoi minua tulemaan heidän luokseen. Mahdollisimman hitaasti ratsastin Larsin ja Nikon luokse ja hyppäsin alas Mooren selästä.
- Satu Mallasvaara, oletan? Mies kysyi ystävällisellä äänellä ja katsoi minua uteliaasti. Huomasin tämän silmien olevan mukavan siniset, oikein ystävällisen näköiset.
- Joo, mutisin ja suoristin lopultakin ryhtini koko pituuteen. Tarkastelin Nikoa ja Jonia ympärillämme ja huomasin näiden ihailevat katseet, kun he katsoivat miestä edessäni.
- Lars Björkman, mies esitteli itsensä ja hymyili minulle aurinkoisesti.
- Tiedän, sanoin ja tarkastelin miestä tarkemmin. - Mutta mistä sä tiedät kuka mä olen?
- Pikkulinnut lauloivat, Lars vastasi ympäripyöreästi ja vilkaisi nopeasti Nikoa ja Jonia, jotka kuuntelivat tarkoin keskusteluamme.

- Jos vaikka Niko voisi taluttaa tätä hetken, pikemminkin komensin kuin pyysin. Sainkin mieheltä osakseni paheksuvan katseen, jonka merkitystä en vielä osannut aavistaa.
- Ja Jonikin on paikalla. Miten sulla on mennyt? Lars kääntyi Jonin puoleen ja tarkasteli miestä nopeasti päästä varpaisiin, huomasin tämän uteliaan katseen ja mietin mistä nämäkin tunsivat toisensa. Ainakaan Joni ei ollut ikinä maininnut mitään Larsista, mutta ei mies muutenkaan ollut puhunut mitään Lahtea aiemmasta elämästään, muuta kuin että oli ratsastanut.
- Ihan hyvin, Joni vastasi hymyillen ja selitti kuinka oli tullut tänne tallille töihin ja toimi nykyisin estevalmentajana ja ratsastuksenopettajana.
- Kuka täällä sitten toimii kouluvalmentajana? Lars kysyi ihmeissään ja vilkaisi nopeasti Nikoa. Ei kai tämä herra kuvitellut Nikon valmentavan?
- Satu toimi ennen, mutta nykyään melko harvoin, Joni vastasi ja Lars kiinnitti taas huomionsa minuun. Olin hetken näkevinäni miehen katseessa tyytyväisyyttä, mutta se vaihtui nopeasti syyllistäväksi.
- Mikset enää? Lars kysyi kylmällä äänellä ja sai selässäni kulkemaan kylmät väreet. Kohotin ällistyneenä kulmiani ja tutkin miestä katseellani hetken aikaa.
- Samanlainen katse kuin äidillään, Lars mutisi ja katsoi minua vaativasti.
- Joukkue lakkautettiin, siitä tulikin estejoukkue, sanoin kylmästi ja vilkaisin Jonia nopeasti.
- Ahaa.
- Ahaa? Sä ilmeisesti tiedätkin tästä jotain? Sanoin hieman pirullisella äänellä ja huomasin Jonin suuntaavan minua kohden varoittavan katseen. Paskat siitä, ajattelin ja nostin kädet lanteilleni.

- Joka tapauksessa, muutin juuri Lahteen ja huomenna saapuu minun kolme hevostani tänne, Lars alkoi selittää ja vilkaisi samalla minua kylmästi. - Ensinnäkin, kaksi hevosistani on oreja ja yksi ruuna. Tarvitsen niille sopivat karsinat.
- Ja se liittyy meihin miten? Kysyin ymmälläni, eihän me Jonin kanssa mitään tallimestareita oltu, jotka päättivät karsinapaikat.
- Sinun molemmat hevosesi ovat ainoissa kunnollisissa oripilttuissa, Lars töksäytti ja mulkaisi minua nopeasti.
- Ei ne ole mun, sanoin huokaisten. Mistä tällaisia ihmisiä löytyy? “Minun hevoselleni kelpaa vain paras.”
- Ne on sen jalkavammaisen, sanoin ja vaihdoin painoa jalalta toiselle. Lars mulkaisi minua uudelleen, olin ilmeisesti hyvin epäystävällinen.
- Kuitenkin, miksi niillä ovat ne karsinat? Tallinomistaja käski minun jutella mahdollisesta karsinoitten muutoksesta Satu Mallasvaaralle.
- Niitä ei siirretä, piste. Laita johonkin muualle, totesin ykskantaan, en todellakaan suostuisi juuri nyt karsinoitten vaihtoon, en nyt kun hallikausi oli avattu. Robin muutenkin remusi karsinassaan. Huomasin Jonin murskaavan katseen itsessäni ja annoin miehelle hieman periksi.
- Juttele Joonan kanssa, se kuitenkin päättää omista hevosistaan, huokaisin ja Lars soi minulle yhden lyhyen hymyn, joka kuitenkin hyytyi nopeasti.
- Ja tarvitsisin hevosilleni osaavaa hoitajaa. Ajattelin heti sinua kun kuulin taidoistasi, Lars sanoi töksähtäen. - Mutta en ole varma haluanko hevosilleni koppavaa hoitajaa. Jos sovitaan sellainen koeaika?
Olin varma että tuo mies oli päästään vialla. Tunsin kuinka suuni oli jäänyt melkein auki.

- Ajattelitko kysyä asiaa multa ollenkaan? Kysyin ihmeissäni ja Lars käänsi kummastuneen katseensa minuun. - Että haluanko hoitaa niitä koneja.
- Tottakai haluat! Suomen parhaita kenttähevosia, saisit ratsastaakin niillä, Lars selitti innostuneena.
- Mä ratsastan tällä hetkellä Moorea ja Robinia ja kisaan niillä, selitin mielestäni hyvin ystävällisesti ja soin tälle vielä niin kauniin hymynkin.
- Sellasia luuskia molemmat, ajattele nyt! Lars sanoi topakasti ja kääntyi sitten Jonin puoleen. - Eikös Satu alakin hoitamaan hevosiani?
- Se on kokonaan Satun asia, Joni tokaisi lyhyesti ja kääntyi kannoillaan kävelemään Nikoa kohden.

- Sinä olet sitten söpö tytteliini, Lars sanoi hieman lässyttäen, kun Joni oli poissa kuuloetäisyydeltä. Tunsin miten kulmani ponnahtivat ylös hämmästyksestä ja leukani lonksahtelivat.
- Aha.
- Kohteliaisuuksiakin otat vastaan niin hienostuneesti, mies jatkoi ja hitaasti tajusin tämän vittuilevan minulle melko rankasti.
- Mitä sä haluat? Kysyin huokaisten, vaikka tämä oli kyllä jo kertaalleen maininnut asiansa.
- Että sä autat mua. Mä haluan että sä hoidat mun hevosia, Lars kuiskasi ja näin kuinka tämän silmiin syttyi outo valo, sellainen joka sai minut varuilleen.
- Mulla ei oikeasti ole aikaa tällaiseen kinasteluun, voihkaisin ja katsoin samalla kelloa nopeasti ranteestani, se oli jo liian paljon.
- Kysy tota Jonia, sillä ei mun mielestäni ole yhtään hevosta niskoillaan, tai sitten Johannaa.
- Kysyn, mutta sinä olet vastuussa niitten ammattitaidosta, Lars myhäili ja poistui maneesista itsekseen vihellellen.

- Mitä asiaa sillä oli? Joni kysyi heti, kun istuimme autoon. En olisi millään halunnut keskustella juuri nyt Larsista, kun muutenkin väsytti aivan liikaa.
- Halus mut hoitamaan sen hevosia, vastasin hiljaa ja sytytin nopeasti tupakin, tietenkin tarjosin omistani myös Jonille.
- Lupasitko? Joni kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen, olin jo epäillyt tämän kuuloa.
- En. Käskin kysyä sua tai Jossua, naurahdin ja sain Jonin mulkoilemaan minua pahasti. Hymyilin vain Jonin katseelle ja vasta sitten muistin mistä meidän pitikään keskustella.

- Niin, mitäs se Johanna sanoikaan tallilla tänään? Kysyin itsekseni. - Sun mielestä olin täysi @!#$ ja et halunnut enää ikinä nähdäkään mua?
- Joo, Joni myönsi hiljaa ja vilkaisi minua nopeasti. Nähdessään pienen virneen huulillani mieskin rentoutui hieman. Tajusi ilmeisesti, etten aio teurastaa tätä aivan heti, ehkä kiduttaisin tämän hengiltä illalla.
- Mutta kyllä mä sua taisin silloinkin rakastaa, Joni mutisi ja laskin käteni tämän reiden päälle lepäämään. Tunsin kuinka Joni värähti hieman ja käänsi ihmettelevän katseensa sitten minuun.
- Yritätkö vietellä mut?
- Eihän mun tarvitse kuin katsoa sua, niin sulla alkaa seisoa, naurahdin ja hymyilin tyytyväisenä.

Joni heitti minut kämpilleni ja ajoi itse omalle asunnolleen, kumpikin halusi nukkua rauhassa yön ylitse ja miettiä - minä ainakin - tätä suhdetta.
Olin suunnitellut meneväni nukkumaan aikaisin, mutta jotenkin löysinkin itseni vielä puoliltaöin makaamasta kuumasta kylvystä.
Jotenkin ajatukseni harhailivat koko ajan tähän Larsiin ja tämän sanoihin. Nyt vasta mieleeni tuli, että mieshän oli verrannut minua äitiini. Tunsiko tämä pirun hienostelija minun äitini? Heti huomenna, päätin, selvittäisin mistä äiti ja tämä Lars toisensa tunsivat.

Lopulta minua alkoi nukuttaa aivan liikaa, joten päätin siirtyä suoraan sänkyyni. Kiedoin vain peiton alastoman ja märän ruumiini ympärille ja tunsin nukahtavani melkein heti.

Jostain kaukaa kuului ärsyttävä pirinä ja yritin vain tukkia korvani tuolta ääneltä. Se ei kuitenkaan loppunut, vaan kuului entistä kovempana, jolloin minun oli pakko aukaista silmäni. Sekunnissa tajusin sen olevan ovikello ja toisessa sekunnissa, melkein, olin jo tempaissut oven vihaisesti auki.
- Mitä víttua, pääsi suustani ensimmäisenä, kun näin Larsin hämmentyneet kasvot edessäni. Hetkessä muistin ettei minulla ollut kuin peitto ympärilläni, mutten juuri nyt jaksanut välittää siitä.
- Ei ainakaan sitä, Lars sanoi imelällä äänellä ja tunsin tämän tutkailevan katseen mittailevan minua. - Aiotko pyytää minua ollenkaan sisälle?
- En helvetissä, tuhahdin ja menin itsekin ulos. Istuin kylmään pakkasaamuun ja otin pöydältä tupakan. Kiitin onneani terassistani ja mulkoilin samalla Larsia.
- Olet kyllä todella epäystävällinen ihminen, mies totesi ja maiskutteli hetken, ikään kuin maistellen hetki sitten sanomiaan sanoja.
- Kiva kuulla.
- Haluaisin keskustella hetken kanssasi tallin ilmapiiristä, Lars sanoi hetken kuluttua ja minua alkoi ärsyttää hetki hetkeltä enemmän. Mulkaisin miestä ärsyyntyneenä, mutta tämä alkoi vain puhua.
- Olen saanut sellaisen käsityksen, ettei yksityistallin puolella ole kauhean hyvä ilmapiiri, Lars aloitti ja vilkaisi sitten minua nopeasti. - Ja sain Joonaksen puheista sellaisen käsityksen, että sinä olet jotenkin tuon sodan keskipiste.
- Että oikein sodan? Toistin epäuskoisena ja purskahdin nauruun, joka sai Larsinkin ärsyyntymään.
- Tämä ei ole huvittavaa, Lars tiuskaisi minulle ja katsoi pisteliäästi minua. Lopetin sitten nauramisen ja katsoin uteliaana miehen silmiä, kehotin tätä jatkamaan tarinaa. En millään malttaisi odottaa, miten tässä käy. Olisinko kenties tarinan sankari? Vaikka tällä hetkellä näytti lähinnä siltä, että olin se pahis.
- Haluaisin, että lopettaisit sen sodan, Lars sanoi hetken oltuaan hiljaa ja sai minut nauramaan uudelleen. Taas Lars tuijotti minua pisteliäästi ja tuhahti sitten halveksivasti.
- Joo, mä voin seurustella Jonin kanssa ja nussin siinä sivussa Joonasta ja Joni voi ottaa Johannan sellaseks vakipanoks mun ohella, luennoin sarkastisesti ja tunsin kuinka viha alkoi kasvaa sisälläni. - Sitten mä vielä jaksan liikuttaa Joonan hevosia ja hankin sulle parhaimmat tallipaikat.
- Sä olet halveksittava nuori nainen! Lars huudahti ja nousi nopeasti seisomaan, kaataen puisen tuolin samalla. Nousin myöskin seisomaan ja pidin tiukan katseen Larsin silmissä.
- Sillähän talliin syttyis rauha, totesin. - Jos sä et tiedä meidän riidoista páska vertaa, niin älä sitten sekaannu niihin.
Hetken aikaa Lars näytti siltä, että hyökkäisi kimppuuni, mutta lähti kuitenkin itsekseen jupisten kävelemään autolleen.

Heti kun sain ulko-oven paiskattua takanani kiinni, annoin peiton tippua keskelle eteisen lattiaa. En jaksanut juuri nyt välittää, täällä oli muutenkin niin kamalan sotkuista. Kävelin makuuhuoneeseen ja kiskoin siellä alusvaatteet päälleni. Tunsin olevani kiukkuinen ja vaatteet vain risahtelivat käsissäni. Kaivoin vaatelaukustani valkoisen t-paidan ja tummat farkut.
Hetken aikaa jaksoin vielä olla kärttyinen, mutta sitten ymmärsin ettei se auttaisi minua juuri nyt. Juuri nyt minun olisi päästävä jonnekin syömään, ehkäpä Jonin kanssa. Vieno hymy kohosi huulilleni, kun ajattelin syömistä Jonin kanssa. Halusin syödä miehen kanssa.

Puolen tunnin kuluttua tempaisun naulakosta valkoisen toppatakkini ja astuin ulos kirpakkaan pakkaseen. Kirosin mielessäni, kun pakkanen ei vieläkään ollut laskenut. Ärsytti.
- Mitä pikkuinen? Joni kysyi minulta heti, kun sain oven lukkoon. Mies oli ollut aamulenkillään ja tullut sen jälkeen kävellen luokseni. Lähellä olisi pieni kodikas kahvila, jossa sai aamiaisia. Joni halusi ehdottomasti mennä sinne, minun vuoro oli kuulemma tarjota.
- Kylmä, sanoin ja hytisin teatraalisesti. Joni sain nauroi minulle ja otti sitten käteni omaansa ja lähti johdattamaan minua kohti ruokaa.
- Meetkö sä tänään tallille? Joni kysyi minulta ja katsoi syvälle silmiini. Kohauttelin harteitani, ei mitään tietoa mitä Joona oli suunnitellut.
- Täytyy varmaan liikuttaa ne hevoset tänään, ettei jähmety, sanoin kuitenkin hetken mietittyäni asiaa. Joni hymähti siihen jotain ja kertoi joutuvansa valmentamaan pikku maneesissa ja kirosi sitten kylmää keliä.

Istuin Jonin asunnon sohvalla viltin alla ja tunsin oloni väsyneeksi. Kuulin Joninn koluuttavan jotain keittiössä ja hetken kuluttua tämä tuli kahden teemukin kanssa viereeni.
- Monelta sä meet tallille? Joni kysyi minulta ja laski kätensä silittelemään käsivarttani. Hymyilin pienesti miehelle ja kerroin meneväni kohta puoliin. Muuttotavaroitakin pitäisi vielä purkaa, jos joskus suunnittelin asuvani siistissä asunnossa.
- Voinko mä tulla teille töitten jälkeen? Joni kysyi lempeällä äänellä ja nipisti minua pienesti poskesta. Käännyin katsomaan Jonin sinisiä silmiä ja hymyilin tälle.
- Sä voit tulla meille töitten jälkeen, lupasin tälle ja suutelin hellästi tämän pehmeitä huulia.

Olin juuri tullut kotiin tallilta ja minun lihaksiani särki. Robin ei halunnut tehdä tänään yhtään mitään, Moore halusi leikkiä ’viedään Satua kuus-nolla’ -leikkiä ja Lars tuli taas valittamaan minulle kaikesta mahdollisesta.
Marssin heti ensimmäisenä suihkuun ja sen jälkeen aloin taas purkaa keittiössä tarvikkeita. Lopulta, kahden tunnin jälkeen, keittiö näytti… no, keittiöltä.
Olohuonekin näytti olohuoneelta, sotkuisena versiona ja makuuhuone oli minun makuuhuone; sotkuinen.

Kahden tunnin kuluttua, puoli seitsemältä, heräsin siihen kun Joni koputti oveeni. Taas tunsin sen hymyn syttyvän kasvoilleni. Heti ensimmäisenä Joni kaappasi minut syleilyynsä ja sai minut nauramaan sillä. Sekunnin kuluttua tunsin Jonin huulet omillani ja muutaman kirosanan ja törmäyksen jälkeen makasin Jonin alla sohvalla.

- Onko sulla nälkä? Joni mutisi päälläni ja tärisi vieläkin pikkuisen. Naurahdin hieman, kun ajattelin saavani varmasti valituksia seinänaapurilta. Luulivat varmaan, että yritän tappaa viatonta miestä, sen verran kovaäänisesti Joni purki paineitaan.
- Ei, sanoin miehelle ja tämä huokaisi raskaasti päälläni. Pari kertaa Joni veti syvään henkeä ja nosti sitten päätään, niin että tämä sai katsottua minua silmiin.
- Anteeksi, Joni kuiskasi ja painoi huulensa omilleni ja alkoi uudelleen liikkua sisälläni. - Mä rakastan sua niin paljon.
- Mäkin rakastan sua, mutisin tämän huulia vasten ja voihkaisin nautinnosta. Joni hymyili tyytyväisenä reaktiolleni.
- Mä haluan mennä sun kanssa naimisiin, mies sanoi edelleen tyytyväisenä hymyillen ja tunsin kuinka tämän silmät upposivat omiini. Tiesin mitä halusin tulevaisuudeltamme, Jonikin tiesi sen, minä näin sen tämän silmistä, joista paistoi täysi rakkaus minua kohtaa. En kuitenkaan haluaisi sanoa sitä ääneen, mutta Joni halusi kuulla sen. Olisin vain halunnut puristaa silmäni kiinni, mutta Jonin suora katse esti sen. Tunsin nautinnon väreilevän jossain syvällä, mutta Joni piti huolen että nautinto ei pääsisi vielä pintaa. Mies halusi kiduttaa minua.
- Mä haluan mennä sun kanssa naimisiin, Joni toisti ja hidasti liikettään entisestään. Purin huultani, etten olisi huutanut ääneen, tunsin veren rautaisen maun suussani ja tapitin vain miehen silmiä yläpuolellani.
- Mä rakastan sua, huokaisin ja painoin kynteni miehen selkälihaksiin kiinni. - Mä haluan mennä sun kanssa naimisiin.
- Kulta, Joni sanoi ennen kuin työntyi muutaman kerran raivoisasti syvälle minuun, niin että taisin itsekin häiritä huudollani naapureitten rauhaa.

- Jos me mennään naimisiin, niin mä en ainakaan ota sitten sun sukunimeäs, sanoin Jonille heti kun sain äänen kulkemaan. Tuonkin sanominen oli suurten ponnistelujen takana. Tunsin kuinka mies päälläni heilahti hieman, kun tämä naurahti huvittuneena.
- Siis sitten kun me mennään naimisiin, musta tulee Joni Mallasvaara.
- Niin, huokaisin ja painoin silmäni kiinni. Hetken luulin nukahtavani siihen, mutta sitten Joni nousikin päältäni ja minulle tuli kauhean kylmä. Väsynein silmin katselin Jonin takamusta, kun tämä veti farkut jalkaan.
- Millon me mennään naimisiin? Ja missä? Joni kääntyi katsomaan minua uteliaana. Itsekin nousin huokaisten ylös ja kiskoin nopeasti vaatteet päälleni.
- Kesällä, kirkossa, vastailin kysymyksiin ja sitten vasta tajusin, että hääthän pitäisi suunnitella kunnolla. Enhän minä niitä jaksaisi suunnitella.
- Meidän täytyy sysätä se suunnittelu jollekin toiselle, sanoin kulmiani kurtistaen. Joni katsoi minua huvittuneena ja otti minut sitten tiukkaan halaukseen.
- Anna vois suunnitella ne, Joni totesi ja kantoi minut keittiöön. - Se tykkää siitä, mies sanoi ja laski minut istumaan työtason päälle. Katselin hetken ajatuksissani Jonin touhuamista, tämä päätti keittää meille kahvia.
- Mä haluan sitten lapsen, Joni sanoi varmana asiasta ja sai minut ehkä säikähtämään hieman. Minä en todellakaan halunnut mitään toukkaa nurkkiini. Johan minulla menisi hermot, kun kuuntelisin sen kitinää. Entäs sitten synnytys? En millään kestäisi sitä kipua, sehän olisi silkka itsemurha. Entäs sitten aamupahoinvointi? Vihasin, melkein pelkäsin, oksentamista. Hankkikoot Joni jostain muualta toukkansa.
- Mä en, totesin ja irvistelin jo pelkälle ajatukselle. Joni kääntyi katsomaan minua raskaasti huokaisten. Hetken katselimme toisia hiljaisina silmiin, kunnes Joni tuli ja suuteli. Se suudelma vei kaikki ajatukseni pois.
- Edes joskus, muutaman vuoden päästä? Joni kysyi minulta haikeana ja jouduin hymyilemään tälle.
- Jos sä lupaat hoitaa sitä ja rakastaa mua, vaikka oisinkin miten ällöttävän näkönen, vannotin tätä ja Joni suuteli minua onnellisesti nauraen.
- Ja mä haluun että me keskustellaan asiasta, ei niin että ykskaks mä vaan huomaan, että; oho, mä oon paksuna, sanoin miehelle vakavasti, joka taisi vieläkin nähdä silmissään vain pieniä lapsia. Joni kuitenkin palasi takaisin maan pinnalle ja lupasi minulle kaiken tämän.

- Lars muuten kävi täällä tänään, sanoin Jonille kun muistin tämän. Joni kääntyi katsomaan minua ihmeissään ja mutristi jännästi huuliaan.
- Mitäs se? Tämä kysyi ja otti kaapista kaksi mukia ja kaatoi ne täyteen kahvia.
- Syytti mua yksityistallin jäisestä ilmapiiristä ja pyysi mua tekemään sille jotain, selitin tälle ja kohautin harteitani, ei minua oikeastaan kiinnostanut edes koko äijä.
- Lupasitko tehdä jotain sitten sille?
- Mitä mä nyt sille voin tehdä, totesin kulmat rutussa kun mietin asiaa. - Joonas on vihanen mulle siitä, kun oon sun kanssa enkä sen. Johanna on vihanen siitä kun sä olet mun kanssa etkä sen. Joonan mä pidän tyytyväisenä niin kauan kun liikutan sen hevosia, Niko ei juurikaan mulle edes vihoittele ja Lars haluis että mä alkaisin hoitamaan sen kilpahevosia.
- Niin, páska juttu, Jonikin myönsi ja suuteli minua otsalle. Niinhän se oli. Todella paskamainen juttu. Työnsin kuitenkin asian mielestäni, olin juuri suostunut menemään naimisiin Jonin kanssa. Siinä riitti sulattelemista. Jotenkin en ikinä kuvitellutkaan meneväni naimisiin, mutta mielikuva minusta ja Jonista alttarilla sai mielihyvän väreet kulkemaan selkääni pitkin. Halusin lauleskella.

Puoli kymmenen aikaan soitin Annalle ja kerroin tälle, että menisin tämän veljen kanssa naimisiin. Suureksi ihmeeksi Anna kertoi tienneensä tästä jo. Joni oli kuulemma siskolleen kertonut aikomuksistaan ja Anna oli vain kannustanut tätä.
Kun olin kuunnellut Annan onnen toivotukset, kerroin tälle siirtäväni suunnitteluasiat kokonaan hänelle, josta nainen riemastui täysin. Se oli sellaista kiljumista ja huutamista kuin elokuvissa, en ikinä uskonut että kukaan voisi oikeasti innostua häitten suunnittelusta.

- Meidän täytyy ostaa sormukset, sanoin miehelle, kun menin tämän kainaloon sohvalle.
- Joo, huomenna.
- Ja me kyllä voitais mennä vasta joskus parin vuoden päästä naimisiin, sä saat kuitenkin kihlattua mut nytten, ehdotin miehelle ja tämä myöntyi siihenkin. Tylsää, en näköjään saisi mistään aikaiseksi kinastelua.

- Voinko mä jäädä tänne yöksi? Joni kysyi minulta ja katsoi odottava pilke silmässään.
- Joo, vastasin tälle ja sanoin meneväni huomenna pitämään Kotkaan valmennusta. Mies katsoi minua jotenkin kaihoisan näköisesti ja tämä näytti lähinnä siltä että olisin menossa tappamaan itseäni.

- Ei kai me sitten pidetä mitään kihlajaisia? Siis, juhlia? Joni kysyi kun makasimme vierekkäin leveällä sängylläni. Käänsin laiskasti katseeni mieheen ja tuhahdin.
- Minä en ainakaan aio osallistua sellasiin, mutisin ja painoin suukon tämän olkapäähän. - Mä menen suihkuun.
- Suostutko sä tosiaan menemään mun kanssa naimisiin? Joni kysyi kuitenkin vielä ja katsoi minua kulmat rutussa. Hymyilin tyytyväisenä tämän ilmeelle.
- Oonko mä ikinä lopettanut rakastamasta sua? Kysyin sitten ja Joni näytti lähinnä siltä ettei tiennyt mitä tuohon kannattaisi vastata.
- Mistä minä sun ajatusmaailmasta tiedän? Mä olen jo monta vuotta yrittänyt pysyä sun perässä, sä olet mysteeri.
- Oi, kiitos, sanoin oikeasti tyytyväisenä, en oikeastikaan halunnut mitään suhdetta, jossa mies tietäisi kaikki ajatukseni.

Seuraavat päivät olivat tylsiä; joka päivä sama kaava. Aamulla lenkille, sitten aamupalalle, sitten menin Jonin kanssa tallille, ratsastin hevoset, autoin Jonia, menimme kotiin syömään, illalla pidin Lahden ympäristössä kouluvalmennuksia.
Torstaina kävimme ostamassa sormukset, Joni otti ihan tavallisen hopeisen renkaan ja minulle tämä antoi, myös, hopeisen sormuksen, johon oli upotettu kolme timanttia. Melkein liikutuin kyyneliin, kun Joni pujotti sormuksen vasempaan nimettömääni koruliikkeessä.

Nyt olimme menossa tapaamaan minun vanhempiani, Jonin isä ja äiti oli jo tavattu. Jonin isä oli suukotellut minua poskille ja tarjonnut kuohuviiniä koko sakille. Jonin äiti taas itki vuolaasti, kun kerroimme. Oli kuulemma niin ihanaa, että Joni oli päättänyt valita juuri minut, vaikka se oli kuulemma ollut jo tiedossa.

- Ootko sä sanonut niille siis mitään? Joni kysyi ihmeissään, kun kerroin tälle ettei vanhemmillani ollut mitään käsitystä.
- Mä en ole nähnyt niitä sen jälkeen, kun äiti yritti työntää mut takas Joonaksen syliin, mutisin ja katsoin Jonia hieman tutkivana, mutta tämä vain hymyili autuaasti.
- Sun äitis tykkää musta, mies sanoi sitten itsevarmasti ja puristi lempeästi kättäni. - Se on aina tykännyt.
- Jaakko ei pidä tästä, sanoin sitten ja mutristin huuliani, Jaakko ei todellakaan pitäisi tästä. Jaakko muutenkin oli lopettanut minulle puhumisen sen jälkeen, kun olin eronnut Joonaksen kanssa.
- Ei todellakaan, Jonikin myönsi ja tunsin samassa piston sisälläni. En ollut sanonut Jonillekaan mitään siitä, että Jaakolla oli toinen nainen. Ehkä kertoisin, piakkoin.

Voi sitä mulkoilujen määrää, kun Jaakko sattui olemaan juuri nyt kotona. Jaakko mulkoili Jonia mykkänä ja Joni mulkoili takaisin. Jotenkin yritin olla aina ‘vahingossa’ Jonin ja Jaakon välissä, olin varma että kumpikin tappaisi toisensa, jos siihen vain saisi tilaisuuden.
- Satu, kulta! Äiti huusi keittiöstä ja tuli halaamaan minua aurinkoisesti hymyillen, ei enää puhettakaan Joonaksesta. Jonikin halasi äitiäni ja kyseli kuulumisia kohteliaasti.
- Tuliko Satu? Kuului isän ääni kirjastohuoneesta. Lähdin taluttamaan Jonia perässäni ja menimme juttelemaan isän kanssa hetkeksi.
- No, Joni? Kihlasitko minun nuorimmaiseni? Isä kysyi sitten silminnähden uteliaana ja minäkin käännyin katsomaan Jonia uteliaana. Tiesikö isäni tästä ennen minua?
- Kihlasin? Joni vastasi isälleni hymyillen ja nosti vasemman käteni tämän näkökenttään. - Pyysin ihan kuule isältäs sun kättä.
- Ihanko tosi? Kysyin naureskellen ja tämä nyökkäsi tyytyväisenä itseensä.

- Vai, että kihloihin, Jaakko sanoi, kun kerroimme tälle ja äidillekin kihlautumisesta. Äiti katsoi meitä ensin yllättyneenä, mutta alkoi sitten hääriä keittiössä, kahvia keitellen.
- Niin, kihloihin, toistin ja katsoin veljeäni pistävästi silmiin. Tuijotimme Jaakon kanssa toisiamme ja kuulimme sitten oven käyvän. Jaakon silmiin syttyi erikoinen valo ja tämä hymyili, ehkä jopa hieman pirullisesti.
- Joonas, kuulin Jonin mutisevan ja käännyin itsekin katsomaan olohuoneen ovelle, jossa Joonas seisoi jähmettyneenä.
- Joonas, sinäkin saat kutsun häihin, ens kesänä, sanoin miehelle hymyillen ja katsoin sitten Jonia silmiin ja tämä hymyili minulle onnellisen näköisenä. En edes tiedä mikä oikeastaan sai minut sanomaan noin, itsehän olin sanonut että menisimme vasta joskus muutaman vuoden päästä naimisiin.
- Kiitos, Joonas kuitenkin sanoi ja kätteli Jonia onnea toivottaen. Jaakko hieman hämmästyi Joonaksen reaktiosta ja katsoi tiukasti ystäväänsä.

Istuimme kaikki hetken aikaa hiljaisina, kunnes muistin taas Annan.
- Missäs Anna ja Allu on? Kysyin Jaakolta, johon tämä ei vastannut mitään.
- En tiedä, kai se kohta tulee, Jaakko mutisi ja kohautti olkiaan välinpitämättömänä. Tunsin kuinka suuttumus kiehahti taas sisälläni, miten minun veljestäni oli tullut tuollainen. Ennen tämä oli vastuuntuntoinen, mutta nyt tätä ei edes kiinnostanut missä hänen oma poikansa oli äitinsä kanssa.

Istuimme Jonin kanssa keittiön pöydän ääressä juomassa kahvia ja söimme äidin leipomia pullia.
- Muutatteko te sitten sinne Satun kaksioon? Isä kysyi meiltä, tai lähinnä tämä osoitti kysymyksensä Jonille. Jäin uteliaana odottamaan Jonin vastausta, emme olleet vielä edes miettinyt koko asiaa. Joni katsoi hetken aikaa hämmentyneen näköisenä isää ja käänsi sitten katseensa minuun.
- Kai se olis parempi niin, kuulin oman ääneni sanovan. Kirosin mielessäni, miksi ihmeessä minun piti mennä sanomaan niin? En minä edes ollut miettinyt koko asiaa kahta sekuntia kauempaa. Jonin hymyn huomatessani, huomasin itsekin hymyileväni jotenkin onnellisena. Ällöttävän siirappista!
- Mitenkäs sulla ja Annalla menee? Äiti kääntyi sitten keskustelemaan poikansa kanssa. Katsoin Jaakkoa tietäväisesti hymyillen ja tämä katsoi pistävästi takaisin.
- Ihan mukavasti, Jaakko mutisi ja kohautteli olkiaan kuin tätä ei olisi voinut enempää kiinnostaa. - Riideltiin eilen ja nyt ei kumpikaan puhuta mistään.
- Mistä te riitelitte? Isänkin mielenkiinto oli herännyt. Katsoin isääni huvittuneena, en ollut pitkään aikaan nähnyt tätä niin innostuneena. Isäukko kaipasikin vain jotain draamaa.
- Mä petin sitä, Jaakko sanoi tyynesti ja vanhempani vetivät kahvinsa väärään kurkkuun. Joni katsoi veljeäni murhaavan näköisenä ja minä puristin lohduttavasti tämän kättä pöydän alla.
- Tiesitkö sä? Joni kysyi sitten minulta ja nyökkäsin tälle myöntävästi. Joni ei sanonut mitään, mutta tämän ilmeestä näki että tämä oli pettynyt.
- Kerroitko sä Annalle? Jaakko kääntyi sitten minun puoleeni jotenkin kovin hyökkäävänä. Pudistin kuitenkin päätäni kieltävästi, enhän minä ollutkaan kertonut, mutta sen tiesin että Anna tiesi minun tietävän.
- Kuka sille sitten kertoi, Jaakko mutisi ja käänsi katseensa vieressään istuvaan Joonakseen, joka yritti näyttää niin kovin viattomalta.
- Jonkun oli pakko kertoa, tämä kuitenkin myönsi kertoneensa Annalle asiasta ja sai kaikki meidät hämmästymään, minut ehkä eniten.
- Omistatko omantunnon? Kysyin huvittuneena mieheltä ja tämä mulkoili minua kulmiensa alta. - Olen yllättynyt.
- Mutta jos sä pyydät siltä anteeksi, niin se lupas yrittää vielä, Joonas sitten sanoi Jaakolle, mutta veljeäni ei näyttänyt kiinnostavan pätkääkään.
- Sen kun muuttaa hélvettiin sieltä pentunsa kanssa, Jaakko mutisi ja tämän sanottuaan Jaakosta tuli minulle aivan tuntematon ihminen. Miten tästä olikaan tullut noin välinpitämätön? Joni jähmettyi vierelläni ja muutkin olivat kääntyneet katsomaan Jaakkoa järkyttyneinä.
- Mitä sä sanoit? Isä kysyi soinnuttomalla äänellä ja tiesin jo että kohta tämä mies räjähtäisi raivosta. Isä ei ollut ikinä hyväksynyt miehiltä tuollaista käytöstä, eikä hyväksyisi varsinkaan omalta pojaltaan tuollaista käytöstä.

- Mennään käymään ulkona, sanoin Jonille kun Jaakko ja isä olivat hetken aikaa tuijotellut hiljaisina toisiaan. Joni nyökkäsi jäykin niskoin ja lähti kävelemään perässäni kohti takaovea.
- Miksi sä et sanonut mulle mitään? Joni kysyi sihahtaen heti kun ovi oli sulkeutunut tämän perässä. Käännyin katsomaan miestä, ehkä hieman pelästyneenä, Jonia en ollut ikinä nähnyt edes kunnolla vihaisena. - Ja minkä vitun takia sä et kertonut Annalle?
- Oisitko itte mun tilalla kertonut? Tivasin tältä ja istuin huokaisten penkille istumaan. - Arvaa oliko kiva valita joko veli tai paras kaveri. Mä ajattelin että Jaakko lopettaisi sen suhteen.
- Mutta ei lopettanut, Joni sanoi kireällä äänellä ja tunsin tämän katseen itsessäni vaikka itse katsoinkin suoraan eteenpäin. Olin tehnyt virheen ja minua ärsytti se.
- Anteeksi, kuiskasin hiljaa ja käänsin katseeni Jonin sinisiin silmiin. Hänen katseensa pehmentyi hiukan ja sitten tämä kaappasi minut tiukkaan halaukseen.
- Anna voi tulla asumaan mun kämppään, jos mä muutan sun kanssa kimppaan, tunsin Jonin lämpimän hengityksen kaulallani ja sitten tämä suuteli minua, niin että polveni notkahtivat. Huomasin taas hymyileväni ällöttävän onnellisena.

Niin siinä sitten kävi, että viikon kuluttua Joni kantoi viimeisiä tavaroitaan asuntooni, Anna kantoi viimeisiä tavaroitaan Jonin vanhaan asuntoon ja kaikki tuntui olevan taas kerran hyvin.
- Milloin te olette suunnitelleet menevänne naimisiin? Anna kysyi minulta kun olin mennyt katsomaan tätä ja Allua. Huokaisin raskaasti ja kerroin Annalle miten olin vahingossa oikeastaan mennyt lupaamaan häät ensi kesälle. Anna vain nauroi minun tilanteelleni, eikä näyttänyt edes muistavan tämän ja Jaakon eroa.
- Ne häät sitten on ensi kesänä, Anna sanoi lopuksi ja nauroi taas ilmeelleni.
- Mä olen korviani myöten rakastunut sun veljeen, sanoin sitten ja melkein itku pääsi, niin koville otti myöntää se.
- Voi kuule, sä olet aina ollut, Anna sanoi ja hymyili minulle lohduttavasti. - Sä et vaan ikinä ole halunnut myöntää sitä.
- Se haluaa lapsia mun kanssa, jatkoin tilittämistäni ja sain Annan taas nauramaan, johan tällä nyt olikin hauskaa minun kustannuksellani.
- Söpöä, teistä tulee oikein kunnon perhe, Anna iloitsi ja meni sitten katsomaan Allua, joka kitisi makuuhuoneessaan.

- Tiesitkö sä muuten, että Jaakko on taas alottanu huumeitten käytön? Anna kysyi minulta, kun palasi takaisin Allun kanssa. Katsoin ällistyneenä Annaa, uskomatta kuulemaani. Nielaisin vaikeasti ja pyysin Annaa toistamaan äskeisen.
- Sä kuulit kyllä, Anna sanoi vaikean oloisesti ja äkkiä minua alkoi heikottaa. En todellakaan voinut uskoa, että Jaakko olisi taas eksynyt huumepiireihin.
- Millon? Kysyi sitten ja tiesin heti, että minun pitäisi puuttua asioihin. Vaikken juuri nyt mitenkään tykännyt Jaakosta, tämä oli siltikin minun veljeni.
- Löysin huumeita muutama viikko sitten sen yöpöydän laatikosta, se oli loppuviimein se syy miksi minä ja Jaakko erottiin, Anna sanoi hiljaa ja tunsin häpeää veljeni puolesta. Miten joku voi olla niin typerä?!
- Mä puhun sille, lupasin Annalle, joka hymyili minulle sitten kiitollisena.
- Vaikka me erottiinkin ja Jaakko oli täysi kusípää loppuajasta, mä silti rakastan sitä.
- Mä tiedän.

Lähettäjä: [[suvie 
Päivämäärä:   10.2.09 21:10:28

Istuin autossani Jaakon ja Annan entisen asunnon edessä ja yritin saada itseni nousemaan ylös. Minun olisi pakko puhua Jaakolle. Lopulta huokaisin syvään ja nousin hitaasti autosta ylös, onneksi en ollut puhunut Jonille mitään, tämä ei varmastikaan olisi päästänyt minua tänne yksin.
- Mitä víttua sä täällä teet? Jaakko sanoi ällistyneenä heti, kun oli aukaissut ovensa. Hymyilin pikaisesti tälle ja sujahdin nopeasti tämän ohitse sisälle asuntoon. Katselin kulmat kurtussa ympärilleni, asunto oli niin sotkuinen, etten olisi tunnistanut tätä samaksi asunnoksi, jossa Anna oli asunut veljeni kanssa.
- Mitä sä oikein kuvittelet tekeväsi? Kysyin sitten Jaakolta, vaikken katsonut tähän päinkään. Kuulin matalan naurahduksen takaani ja tiesin Jaakon olevan tällä hetkellä todella huonolla tuulella.
- Kuinka niin? Jaakko sitten kysyi ja tunsin tämän seisovan aivan takanani. Käännyin vihaisesti ympäri ja katsoin suoraan Jaakon silmiin. En edes tajunnut, ettei Jaakko todellakaan ollut jalat maan pinnalla, vaan tämä leijui jossain huumepilvissä,
- Ajattelit sitten sotkeutua huumeisiin taas, pikemminkin sanoin kuin kysyin, mutta Jaakko murahti kuitenkin siihen jotain vastaukseksi. - Miten sä voit olla niin idiootti?
- Mikäs itse olet? Jaakko sanoi sitten pahaenteisesti ja astui askeleen minua lähemmäksi, minä taas peräännyin yhden askeleen. Vasta kun Jaakko nousi koko pituuteensa, tunsin kuinka pelko alkoi valumaan jäseniini.
- Eihän siitä nyt niin hirveitä aikoja ole, kun itsekin olit huumepiireissä, Jaakko sanoi sitten ja muistin sekunnissa viisitoistakesäiset puuhani. Olin viisitoistavuotiaana todellakin jotenkin eksynyt huumepiireihin, mutta minä en ikinä ollut käyttänyt niitä. Minä olin vain diilannut, ainoana tyttönä kaupungissa.
- Mutta mä pääsinkin lopullisesti pois niistä, sanoin sitten ja henkäisin raskaasti, oletin että Jaakko ei päästäisi minua näin vähällä, Jaakolla taisi olla minulle jotain asiaakin tuosta aiheesta.
- Niin, ja nyt sut halutaan takas, Jaakko totesi ja kääntyi kannoillaan ja meni keittiöön. - Ja sun olis parasta suostua.
- Kuinka niin? Kysyi sitten kulmiani kurtistaen. Marssin veljeni perään keittiöön ja panin merkille ällöttävän makean hajun. - Mä en rupea mihinkään.
- Kyllä muuten rupeat, Jaakko murahti ja kääntyi katsomaan minua. - Tai ihmisiä alkaa kaatumaan.
- Häh? Kysyin kummissani, ei kai nyt sentään ihmisiä alettaisi listimään sen takia, jos minä en suostuisi enää huumepiireihin.
- Litmasen Jarkko haluaa sut piireihin takas, Jaakko sitten sanoi ja tunsin kuinka voimat jaloistani alkoi hiipua. Litmasen Jarkko, joka oli silloin joskus tappanut kaksoisveljensä, joka oli silloin ollut hyvä ystäväni. En vain tajunnut miksi ihmeessä Jarkko halusi minut mukaan piireihin, silloin kun olin kuulunut piireihin, Jarkko oli ollut se joka vihasi minua, se joka halusi minut pois niistä. Se joka olisi niin mielellään listinyt minut. Onneksi silloin Jaakko oli ollut suojanani ja Jarkko oli lopettanut uhkailunsa.
- Mutta miksi? Kysyin Jaakolta sitten ja tämä katsoi minua hieman virnistäen.
- Etkö sä vielä ole tajunnut? Jaakko kysyi selvästi ihmeissään ja katso minua kulmat koholla. Pudistin päätäni, minulla ei ollut harmainta aavistustakaan.
- Mähän olen ollut nyt Jaken kanssa samoissa piireissä, Jaakko aloitti ja minä nyökkäsin, sen minä arvasinkin. - Sähän muistat Jaken kaverin, sen Tanelin? Ja taas nyökkäsin.
- Se on ikään kuin hypännyt piiristä toiseen, Jaakko sanoi ja nyt minä taas katsoin tätä ihmeissäni.
- Se petti teidät? Varmistin ja Jaakko nyökkäsi ärtyneen oloisena. - Kenen piiriin se sitten hyppäs?
- Tässä kohtaa me tullaankin sitten suhun, Jaakko sanoi ja pyysi minua istumaan, ja minä istuin. Jaakko näytti erikoisen vakavalta ja tiesin valmiiksi ettei tuleva uutinen olisi minulle mieleinen.
- Sun on pakko auttaa meitä, Jaakko sanoi minulle ja otti minua sitten hartioista kiinni. - Sun on pakko!
- Kerro pois, kehotin veljeäni, tunsin olevani henkisesti valmis uutiseen, vaikka en ollutkaan.
- Sun tuleva aviomies, on se kenen piiriin se hyppäs, Jaakko tiputti pommin ja tuijotti minua sitten hiljaisena silmiin. Katsoin tyrmistyneenä Jaakkoa, miksi tämän piti yrittää rikkoa minun ja Jonin suhde? MIKSI?!
- Haista páska! Sihahdin tälle ja nousin rajusti seisomaan ja katsoin veljeäni vihaisena. Tämä kuitenkin näytti rehelliseltä, mutta en todellakaan voinut uskoa kuulemaani.
- Mulla on todisteet, Jaakko sanoi ja käveli ohitseni olohuoneeseen ja toi minulle pienen kansion.

Istuin taas autossa, enkä tiennyt mitä olisin tehnyt. Matka Jaakolta meidän asunnolle oli kestänyt vaivaiset kymmenen minuuttia, kiitos mustan mieleni. Käteni tärisivät raivosta ja purin tosissani hammasta, kun muistelin kansiota, joka oli täynnä tietoa Jonista. Kuvia Jonista kun tämä ojensi pussukan jollekin, jossa oli valkeaa ainetta, kuvia Jonista, kun tämä imi sätkää, kuvia kun tämä veti valkeita viivoja nenäänsä. Ja viimeisenä oli kuva Jonista ase kädessä. Ase osoitti veljeäni ja Joonasta. Pérkele! Olin rakastunut johonkin @!#$ huumepomoon, joka oli pystynyt pimittämään tämän kaiken minulta. Ja nyt jos en suostuisi huumepiireihin takaisin, Joni, Anna, Allu ja kaikki muut läheiseni tapettaisiin. Reilu peli!
Aukaisin hitaasti ulko-oven ja yritin kuunnella ääniä asunnossani. Olin vihainen, todella vihainen. Mies jota rakastin, oli valehdellut minulle koko ajan, oli pettänyt minut pahimmalla mahdollisella tavalla. Ja tämän miehen takia jouduin takaisin elämään, josta olin päässyt monta vuotta sitten eroon.
- Kulta? Kuulin Jonin äänen makuuhuoneesta ja kävelin ovelle kengät yhä jaloissani. Katsoin Jonia, joka makasi sängyllä mahallaan ja näpytteli viestiä jollekin.
- Viestiä Tanelille? Lipsahti sitten suustani ja olisin halunnut puraista kieleni poikki samantien. Joni kääntyi salamana katsomaan minua ja tämän silmät olivat säikähdyksestä suuret. Katsoin silmää räpäyttämättä miestä edessäni, mutta huomasin silti rakastavani tuota.
- Sä tiedät? Joni sai sitten suustaan ja nousi istumaan sängyn laidalle. Nyökkäsin hiljaisena ja pudistin sitten päätäni tyytymättömänä.
- Ajattelitko ikinä kertoa mulle? Kysyin itkua nieleskellen mieheltä ja tämä pudisti kieltävästi päätään.
- No, onnittele sitten itseäsi toki, sanoin tälle surullisesti hymyillen. Joni katsoi minua kummissaan ja päätin puhua hieman lisää. - Sun takia mäkin joudun takas piireihin.
- Et varmasti! Joni karjahti niin äkkiä, että säpsähdin hieman taaksepäin. - Et varmasti mene.
- Pikkusen liian myöhäistä, mä aion nyt pelastaa sun, sun siskon ja siskon pojan hengen, menemällä takas piireihin, selvensin tilannetta ja tajusin vasta sen jälkeen, että olin todellakin päättänyt uhrautua näiden vuoksi. Olin myös tehnyt toisen päätöksen; en todellakaan halunnut olla juuri nyt missään tekemisissä Jonin kanssa. Nielköön kihlauksemme kurkustaan alas tai lykätköön vaikka vessan pyttyyn.
- Mitä sä sitten aiot? Joni kysyi minulta kun olin ollut hetken aikaa hiljaa. Nostin katseeni Jonin silmiin ja hymyilin tälle nopeasti. - Meidän suhteen, siis.
- Mitään meitä ei enää ole, sanoin ja tuska viilsi samalla sisintäni. - Kaikki jutut meidän välillä kuoli ja mä en halua nähdäkään sua.
- Me ollaan kihloissa, hélvetti vieköön! Joni karjahti ja katsoi minua tuohtuneena. Katsoin takaisin, surullisesti hymyillen. Kiskoin nopeasti sormuksen pois vasemmasta nimettömästäni ja laskin sen pienelle pöydälle. Joni katsoi sormusta murtuneena ja siirsi katseensa sitten minuun.
- Niin ollen, se puretaan.
- Miks?
- Jos sä oisit kertonut mulle, kaikki olis toisin. Nyt kaikki muuttuu, me ollaan eri puolilla, sanoin hiljaisena ja kävelin ulko-ovesta pois kirpeään pakkasiltapäivään.

- Kukas sinä olet? Kuulin äkäisen äänen jostain oven luota. Olin päättänyt mennä Jaakon ja tämän ystävien luokse nukkumaan, Jonin kanssa en halunnut ainakaan olla samassa tilassa. Olin juuri nyt niin sekaisin, että olisin varmaan antanut tälle anteeksi kaiken, vannonut ikuista rakkautta ja mennyt maistraatissa naimisiin. Olin kuitenkin viisas, peräti niin viisas että päätin mennä jonnekin huumeluolaan yöksi. Siis todella viisasta!
Jaakko oli lähettänyt puhelimeeni tekstiviestin, jossa oli osoite. Ajoin omalla autollani kyseiseen osoitteeseen, vain huomatakseni, että olin muuttamassa väliaikaisesti korpeen. Viisasta; jos joku päättäisikin tappaa minut, olisi pitkä matka karkuun, muita taloja ei ollut lähimaillakaan. Keskustaan olisi kaksikymmentä kilometriä ja melkein voisin vannoa, ettei täällä ollut edes kuuluvuutta puhelimessa. Siis, viisasta.
Talo näytti vanhalta, ränsistyneeltä ja kylmältä. Kaiken lisäksi se oli kuusiaidan ympäröimä, pelottava tunnelma mielestäni. Heti kun olin sammuttanut auton, etuovi oli tempaistu auki ja joku ruskeahiuksinen mies oli tullut siihen pällistelemään kuka mahtoikaan ajaa pihaan. Rukoilin mielessäni, että Jaakko oli kertonut muillekin tulostani. Se ei kuitenkaan ollut suurin pelon aiheeni, ei ollenkaan. Eniten juuri tällä hetkellä pelkäsin Jarkon reaktiota, sen verran páskamaisesti viimeksi poistuin huumemaailmasta - ja Jarkon maailmasta. Minun takiani Jarkko oli joutunut vankilaan ja Jarkko oli vannonut minulle ikuista kostoa. Koston aika oli varmaankin koittanut.

Jarkko

Miten se likka olikin niin hölmö? Mä pystyin nauramaan sisälläni ihan kunnolla sille, melkein tikahduin siihen nauruun. Siinä se nyt seistä nökötti, meidän vaatimattoman mörskän ovella ja luuli justiin pelastavansa poikaystävänsä hengen. Jos se olis hetken miettinyt pienillä aivoillaan, se olis saattanut tajuta, että Jonihan tässä oli kaikkien kuningas, Jonin jengi ois pystynyt tappamaan mut pelkällä katseellaankin. Mutta… Mutta nyt mulla oli valttikortti - Satu. Joni ei tulis lähellekään jos me uhattais Satua.
Mä kostan kaiken sille ämmälle! Kukaan ei ikinä ole suututtanut mua niin pahasti, kuin se ämmä. Ja siitä se sais syyttää ihan itseensä, mitäs hommas mun poseen. Mä hoitelisin sen, sen veljen, ehkä joskus Jonin ja senkin perheen. Mua vítutti just nyt niin raskaasti, että olisin voinut hakata ton kauniin pään tohjoksi tohon terassille, mutta aika ei ollu kypsä vielä.
Ensin mä hyötyisin siitä hieman, leikkisin sillä hieman. Mähän en kuitenkaan ikinä päässy ton ämmän kanssa sänkyyn, vaikka mä yritinkin. Mutta nyt sekin muuttuis.
Ja mua naurattaa taas!

Satu

- Mä olen Jaakon sisko, sanoin tyynesti miehelle, vaikka tämä katsoikin minua niin halveksivasti, kuin vain kykeni. Katsoin takaisin tämän liian sinisiin silmiin, ne silmät saivat minut pelkästään tärisemään, samanlaiset silmät kuin Jarkolla - tismalleen samanlaiset.
- Mä olen Eki, Jarkon veli, mies sanoi ja kätteli minua nopeasti. - Sua ollaan odotettu aika hävetin kauan.
- Kiva, sanoin vain ja arvasin miehen katseesta, että kukaan ei todellakaan ollut unohtanut minun viime poistumistani. Olin niin sanotusta vaikeuksissa.

Astuin sisään ovesta ja tajusin olevani pitkässä eteisessä, josta minut johdatettiinkin samantien yhteen lukuisista huoneista. Pistin merkille, että siellä ei ollut ketään. Keskellä huonetta oli leveä sänky ja muutama kaappi oli toisella puolella huonetta.
- Sä vissiin nukut täällä, tai sitten ylhäällä, Eki kertoi minulle katkeralla äänellä ja minä inhosin tuota miestä heti. Sitten Eki johdatti minut eteishallin päässä olevasta ovesta, ilmeisestikin olohuoneeseen, jossa oli muutamia ihmisiä, mukaan lukien Jaakko. Katsoin Jaakko ehkä sekunnin murto-osan silmiin, kunnes käänsin katseeni pois tästä. Olisi veli sentään voinut ilmoittaa, että kaikki todellakin muistivat sen legendaarisen poistumisen, en olisi suostunut tähän hommaan ollenkaan.
- Laita takki siihen, Eki osoitti naulakkoa nurkassa ja heitin villakangastakkini naulaan roikkumaan. Tunsin kaikkien katseet itsessäni, kun kävelin huoneen poikki keittiösaarekkeeseen. Korkojeni kopina tuntui oikein kaikuvan huoneessa, olisi melkein voinut luulla, että joku oli kuollut.

- Satu Mallasvaara, kuulin epäystävällisen murahduksen jostain takaani ja irvistin itsekseni, Jarkko. Käännyin hitaasti katsomaan suoraan pitkää miestä tämän sinisiin silmiin ja huomasin katsovani tätä arvioivasti päästä varpaisiin.
- Miellyttääkö? Jarkko oli huomannut katseeni, mutta pudistin tälle hiljaisena päätäni. Näin pienen hymynpoikasen miehen suupielessä ja katsoin tätä hieman toista kulmaa kohottaen, Jarkko tiesi, minun tietäväni, etten suinkaan ollut tullut vain auttamaan veljeäni. Miehillä oli minun varalle suunnitelmia, minä en vain välttämättä olisi kauhean yhteistyökykyinen juuri tällä hetkellä.
- Paljonko tiedät? Jarkko kysyi sitten minulta ja vilkaisi nopeasti taakseen, varmistaakseen ettei kaikki olisi kuulemassa. Katsoin hieman Jarkon ohi, en halunnut katsoa miehen silmiin ja tuntea itseäni siinä samassa pelokkaaksi. Pelko oli tunne, johon en ollut tottunut tarpeeksi. Kenenkään ei pitäisi tottua, joutua tottumaan.
- Sen verran että epäilykset syttyy, mutisin ja tunsin ohimossani Jarkon uteliaan katseen. Vilkaisin nopeasti miestä ja tuhahdin sitten halveksivasti. - Sä aiot kostaa ja sä varmaan kostat kunnolla.
- Niinkö luulet? Jarkko sitten myhäili, silminnähden tyytyväisenä itseensä. Vilkaisin taas nopeasti Jarkkoa ja virnistin sitten tälle.
- Mutta muista, että mä en ole mikään kovin helppo ihminen, kuiskasin hiljaa tämän korvaan ja tunsin kuinka jännityksen väreet värisyttivät kehoani, aloin taas nauttimaan tästä - se oli varma asia.
- Uhkailetko sä mua? Jarkko kysyi sitten ilmeisen huvittuneena ja katsoi minua hieman tyrmistyneenä silmiin ja minä katsoin takaisin.
- Mä ennustan, kuiskasin hiljaa ja sain tuntea heti voimakkaan miehen lyönnin kasvoillani. Mies löi naista, mukavaa. Olin horjahtanut muutaman metrin taaksepäin, sain kuitenkin itseni pysymään pystyssä, vaivoin kylläkin. Katsoin Jarkkoa silmiin ja pyyhkäisin samalla silmäkulmaani, josta valui verta.
- Sä tiedät että hakkaamalla et mua ihan heti pysty tappamaan, sanoin Jarkolle happamasti, kun käveli tämän ohitse sohvalle.

Joni

Puristin käsiäni nyrkissä, kun ne lepäsivät polvieni päällä. Olin odottanut jo vaikka kuinka kauan ja jatkoin odottamista. Istuisin tässä sohvalla niin kauan kunnes Satu astuisi vihaisena tuosta ovesta sisään, löisi minua, huutaisi minulle. Kaikki oli aivan samantekevää, kunhan vain nainen tulisi kotiin. En todellakaan uskonut, että Satu olisi mennyt Jaakon kanssa Jarkon luokse - Satu ei ollut niin tyhmä. Ainakin toivoin niin. Satukin toki tiesi, että Jarkko hautoi kostoa sen jälkeen kun nainen oli passittanut tämän linnaan.
Mietin itsekseni Satun sanoja, miksi en ollut kertonut tälle huumetouhuistani. Vaikka olin miettinyt sitä kuinka kauan, pyöritellyt asiaa miten päin tahansa, en tiennyt vastausta. Olisihan minun pitänyt oppia, että sille naiselle pitäisi olla rehellinen ja Satu olisi voinut jopa auttaakin minua. Jarkon hyvä ystävä, Taneli, oli auttanut meitä jo hieman, muttei tarpeeksi. Tarvitsimme tietoa Jarkon porukasta, missä he vaikuttavat, mitä myyvät - ja miksi Jaakko on tämän kanssa remmissä. Ja nyt tarvitsimme entistä kipeämmin sitä apua, Jarkolla oli Satu - nainen jonka kanssa halusin perustaa perheeni. Ai, että jos Jarkko koskisi Satuun sormenpäälläkään, tappaisin tämän heti. Mutta siinäkin piti olla varovainen, tiesin että Jarkko saisi tapettua Satun raa’asti, kauan ennen kuin ehtisin lähellekään.
Havahduin siihen että kännykkäni alkoi soida taskussani. Katsoin näyttöä ja tunsin helpotuksen huokuvan sisältäni, soittaja oli Jonne. Se niin sanottu oikea käteni. Jonnelle pystyin luovuttamaan luottamuksellisia tehtäviä, esimerkiksi selvittämään Satun olinpaikka tällä hetkellä.
- Ollaan niin sanotusti kusessa, Jonne sanoi heti kiihtyneellä äänellä ja huohotti puhelimeen hengästyneenä. - Satu on Jarkolla, siellä on koko sen jengi ja Satu meni sinne.
- Me tarvitaan apua, sanoin miehelle hiljaa, jolloin luurin toisesta päästä kuului voimakasta kiroilua. Hymähdin mielessäni, Jonne tiesi tasan tarkkaan keneen meidän olisi turvauduttava.
- Víttu, Jonne sanoi selvällä äänellä ja kuulin kuinka tämä huokaisi raskaasti. - Nähdään sielä Joonaksen ja Jaakon klubilla. Puoli tuntia.
- Niin kauan?
- Jarkon veli on mun perässä, pakko juosta autolle ja lähteä hélvettiin täältä, kuulin vielä Jonnen sanovan, ennen kuin tämä läppäisi luurin kiinni.
Turhautuneena heitin puhelimeni seinään. Sehän tästä nyt enää puuttuisi, että Jonne jäisi kiinni. Muutenkaan ei innostaisi juurikaan mennä Joonaksen juttusille, en edes tiennyt olisiko tämä halukas auttamaan minua.

Jarkko

Se muija oli ihan outo, se ei ollut edes kauheen pelokas. Nytkin se vaan istuu tossa sohvalla ja katsoo jotain turhanpäiväistä sarjaa huulet tiukasti yhteen puristettuina. Mä haluisin sen suuttuvan kunnolla, niin että raivo pursuis siitä kunnolla yli. Mä haluisin et se anoo multa armoo, rukoilee elämän puolesta, vapisee kauhusta. Olishan mun pitänyt muistaa, että Satua ei kauheen helposti saanu kauhistumaan, varsinkaan jos se sai koottua ittensä.
Aloin jo vähitellen huolestumaan Ekistä, se oli lähteny ovet paukkuen ulos, ihan yllättäen. Mikähän sillekin oli tullu, oisko se halunnu heti ottaa ton muijan hengiltä, vai mikä víttu sitäkin vaivas?
Lopulta ovi aukes ja siinähän se pikkubroidi seiso, oveen nojaten ja naama ruhjottuna. Hetken mä pällistelin sitä, ennenku se tajus aukasta sanasen arkkunsa.
- Jonne, Eki sanoi hiljaa ja sai kaikkien päät kääntymään itseensä, jopa Satun. Satu katto sitä ja ilmekään ei värähtänyt sen kasvoilla. Satu käänteli päätään hieman ennenku se nousi hitaasti seisomaan. Kaikkien katseet kääntykin vuorostaan siihen ja mä ponkasin seisomaan, mä olin varma et nyt se muija yrittäisi jotain paskamaista ja tää mun suunnitelma kusis. Sitä mä en sallis tapahtuvan.
- Tuu tänne parempaan valoon, se nainen kuitenkin sano hiljaa ja rauhallisesti, hymyili sitte pikkusen rauhoittavasti. Meidän kaikkien katseet seuras sitä, kun se talutti Ekin keittiösaarekkeeseen ja istutti sen sitten tuolille, ihan lampun alapuolelle. Mun oli pakko astua sen muijan vierelle, kattomaan mitä se meinas tehä. Se kuitenkin vaan puhdisti pikkubroidin haavat ja anto sille särkylääkettä kaapista. Mä katoin ihmeissäni sen touhuja, miks se vaivautu tollaseen? Eihän me oltu tehty mitään sen eteen ja sitte se auttaa meitä, ei mitään järkee. Mutta millon sen touhuissa olis ollukaan? Aina se oli ollu yhtä idiootti.
- Miks sä noin teit? Kysyin sitten siltä hiljaa, ja mitä mä sain osakseni siitä. Vihasen mulkaisun ja mottauksen suoraan poskeen. Se muija oli hullu! Miten joku Joni ees pysty pitämään siitä, saati sit rakastaa? Mä en tajunnu noita rikkaita pentuja ollenkaan. Mut kyllä mun ainakin itelleni oli pakko myöntää, et siinä naisessa oli jotain tosi lumoavaa, jollain tapaa. Sitte taas toisaalta mun teki niin paljon mieli satuttaa sitä, siis satuttaa niin et se anois armoa. Ja se mieliteko oli niin voimakas, et se melkein poltti mua sisältä päin.

- Mitä sä oikeestaan haluat musta? Satu sitten tiukkas multa ja huomasin, että nyt se alkaa suuttumaan. Katoin sen pistäviin silmiin ja olin hyvin tyytyväinen itteeni; mun suunnitelma alkoi toteutumaan.
- Jos sä haluat tappaa Jonin, niin miks vítussa sä et ole tappanut sitä?
- Mä en oo saanu sitä vielä hengiltä, sanoin, enkä todellakaan tiennyt miks. Eihän mun nyt totta pitäny puhua, pérkele.
- Mäkin saisin sen tapettua nopeemmin, ei mun tarvis ketään vangita sen takia.
- Tapa se sitte! Tiuskaisin ja aloin itsekin pikkuhiljaa suuttua. Hitto, kun mä tunsin kaikkien katseet meissä ja loin niihin sitte niin murskaavan silmäyksen, et Eki tajus viiä kaikki huoneesta víttuun.
- Anna ase, muija sanoi ja tuijotti mua silmiin niin kauan, niin tuohtuneena, et sen katse poltti mun ihoa. Hitto, se osas tän homman. Miksei se voinu unohtaa tota kykyä? Toi nainen osas pelata niin hyvin tätä peliä, et se vielä kusettais mua kuus-nolla.
- Ja mä antaisin sulle aseen? Sanoin sitte ja aloin nauraan väkinäisesti, mutta se riitti Satulle, sehän suuttu vaan enemmän. Kuulin hiljaista mutinaa, ennenku se tönäs mua lujasti rinnoista taaksepäin.
- Helvétti, kirosin enneku iskin nyrkkini muijan naamaan. Ai, kun se tuntu hyvältä. Tunsin hymyn nousevan mun kasvoille, kun nainen lennähti taaksepäin ja sen käsi kohosi kasvoille. Astelin reippaasti sen eteen, veri kuohu mun suonissa ja mä halusin vaan satuttaa lisää. Katoin hetken sitä sen kaunista kroppaa ja mä oisin kyllä halunnu panna sitä, niin rajusti että se ois huutanu armoa. Toivottavasti niin rajusti, et sen paikat olis revenny. Tyydyin kuitenkin vaan ottaan sitä rautasella otteella tukasta kiinni ja väänsin sen päätä niin, et se joutu kattomaan mua silmiin. Ja ah, mun mielen täytti tyytyväisyys, nautinto. Sen silmistä loisti paljas kauhu ja se katto mua sen näköisenä, et se pian anois sitä armoa. Nyt mä totisesti nautin tästä!
Mun oli pakko lyödä sitä uudestaan, kun olin ensin kattonu hetken sen kasvoja tyytyväinen hymy kasvoillani. Sitten mä taas katoin kuinka sen nenästä alko veri valumaan. Vielä yks lyönti toiseen silmäkulmaan ja päästin irti sen tukasta. Se muija lösähti makaamaan siihen lattialle ja mun oli pakko potkasta sitä. Ja mä potkasin sitä kovaa, mutta en kuitenkaan liian lujaa. Sain kuitenkin potkullani sen muijan älähtämään kivusta, mä tunsin kuinka mulla seiso ja oisin voinu panna sitä siinä lattialle, se olis täyttäny mun himoni.

Mä ehkä tosiaan oisin pannu sitä, ellei Eki ois rynnänny huoneeseen ja huutano ku hullu. ”Lopeta, vítun hullu! Kytät on täällä!” Noi sanat kun se oli sanonu, niin mun silmissä sumeni raivosta. Kuka idiootti oli käskeny kytät tänne? Tai, Jonihan se tietysti oli. Hélvetti pääsi nyt valloilleen, mitäs halus pelastaa oman prinsessansa.
Mä harpoin nopeasti eteiseen ja katoin ikkunasta, tosiaan kyttäautoja oli piha täynnä. Kirosin ääneen ja potkaisin ovea raivon vallassa. Tää ei voinu olla enää totta!
- Joni on täällä, kuulin Ekin sanovan vieressäni ja havahduin heti. Hiton hyvä juttu! Tappaisin tämänkin samantien. Kukaan ei víttuillut mulle, eikä ainakaan passittais mua takas linnaan.
- Ettikää se ja tuokaa olohuoneeseen, murahdin veljelleni, joka nyökkäs vakavana. Jätkä tajusi mitä kohta tapahtuis. - Tuokaa myös se Jaakko.
- Me tapetaan ne? Eki kattoi mua kysyvänä, hitto, mikä idiootti sekin oli. Nyökkäsin kuitenkin sille myöntävästi, minkäs sille mahdoin et kaikki ei ollu yhtä viisaita ihmisiä ku minä.

Satu

Yritin nousta hitaasti istumaan, mutta kylkeni pisti niin kovasti vastaan. Olisin selvinnyt helposti, jos Jarkko ei olisi potkaissut minua. Ensimmäistä kertaa elämässäni olin oikeasti ollut kauhuissani. Olin nähnyt niin selvästi Jarkon silmistä tämän kostonhimon ja minä pelkäsin tällä hetkellä enemmän kuin ikinä ennen. En edes pelännyt sitä, että tämä tappaisi minut, olin varma että näin kävisi jossain vaiheessa. Pelkäsin sitä, mitä sitä ennen tapahtuisi. Tiesin kuinka raaka Jarkko osasi olla; olin nähnyt kun tämä tappoi oman kaksoisveljensä. Sen miehen kanssa ei todellakaan ollut leikkimistä. Halusin vain pois tästä talosta, halusin Jonin luokse. Olin valmis antamaan kaikki Jonille anteeksi, olin valmis tekemään tälle lapsia, menisin tämän kanssa vaikka tällä sekunnilla naimisiin. Antaisin mitä vain, kunhan pääsisin Jonin luokse turvaan.
Poskeni olivat märkinä kyynelistä, kylkeen sattui ja päässä jomotti. Silti sain noustua hitaasti seisomaan ja otin muutaman haparoivan askeleen eteenpäin. Puristin toisella kädelläni kylkeäni, jotenkin tuntui että se lievitti hieman kipua kyljessäni. Kuulin askeleita eteisen käytävästä ja tajusin että minun olisi päästävä nopeasti piiloon. Kauhistuneena katsoin ympärilleni ja huomasin keittiön pöydällä suuren veitsen ja otin sen nopeasti käteeni. Puoliksi hypin ja puoliksi laahustin piiloon kaapin taakse, se oli ainoa johon kerkesin, ennen kuin olohuoneen ovi aukaistiin ja sinne saapui ihmisiä.

Jarkko

Víttu, mä en tajua mihin se ämmä jo ehti mennä. Varmaan karkas, mut ei se pitkälle pääse ulkona siinä kunnossa. Se sitä paitti tais olla niin kauhuissaan, ettei se menis juuri nyt lähellekään tuntemattomia ihmisiä. Vaikka se meniskin sinne kyttien luokse, mua ei kiinnostais pätkän vertaa; mulla oli Joni ja Jaakko, ihmiset keitä se rakasti ehkä kaikista eniten. Paská tsägä.
- Eki, mee karkuun, sanoin veljelleni, joka meinas heti alkaa niskuroimaan. Katoin sitä murskaavalla katseella ja se hiljeni sekunnissa. Mun kanssa ei kinastelutas, varsinkaan kun mä olin just alkamassa leikkiin Jumalaa, kuka sais elää ja kuka ei. Víttu, mä osaan elää mukavasti!
- Valitettavasti teidän prinsessa on kadonnu jonnekin, mut ei se mitään, sanoin makeasti noille kahelle tumpetolle jätkälle, hitto ne oli tyhmiä. Mä päätin ottaa rennosti tän tilanteen ja rojahdin istuun nojatuoliin, niin et mulla olis suora näköyhteys ovelle, jos joku vaikka haluais tulla kans leikkiin tätä Jumala-leikkiä.
- Mitä sä teit sille? Joni aukas suunsa ekan kerran koko aikana. Mä katoin tarkkaan sen verisiä kasvoja, Eki oli tehny kerrassaan loistavaa jälkee. Mua oikein huvitti se miten rakastunu Joni siihen muijaan oli. Miten joku asia voi olla niin naurettavaa, ku rakkaus?
- En mitään ihmeellistä, sanoin hymyillen ja tunsin taas nautintoa, kun mä näin Jonin raivokkaat kasvot, pian ne olis ihan sökönä. - Istukaa.
Ne kaks jätkää istu siihen sohvalle, mitä mä sekunti sitten osotin. Tää oli niin helppoo, että tää voi olla hieman tylsää. Mä katoin hiljasena kumpaakin jätkää ja musta tuntu et yks meistä oli nyt liikaa täällä - Jaakko. Mä vedin mun housujen kauluksesta aseen esiin, se oli mukava ase, monet tapot sillä oli suoritettu ja aina se oli kiitoksensa saanu. Ase lepäs mun kädessä ja mä tunsin syvää rakkautta sitä kohtaan, se oli mun ainoani jos joku oli! Hitaasti mä asetin äänenvaimentimen paikalleen ja latasin. Tää oli niin vítun helppoa. Vain osotus Jaakon päätä kohti ja painaus liipaisimesta. “Hups, ruumis tuli”, ajattelin naureskellen ja katoin sitten Jonia silmiin. Tämän ilme näytti jotenkin tosi oudolta, ihan kuin se olis oottanu jotain hetkeä, jotain pelastajaa. MINÄHÄN SE OLIN JOKA TÄÄLLÄ MÄÄRÄSI! JOS JONI ODOTTI PELASTUSTA, ANOKOOT ARMOA MULTA. ANOIS ARMOA, PÉRKELE!!

Satu

Tunsin kuinka sydämeni takoi rinnassa, se tappoi Jaakon. Jarkko murhasi minun ainoan veljeni. Kyyneleet valuivat vuolaasti pitkin poskiani, raivo meni kivun ylitse, halusin päästä pois täältä. Tiesin että Joni istuisi nyt Jarkon edessä, Jarkolla oli ase ja Jonilla ei. Joni oli tullut pelastamaan minua, itse halusin Jonin luokse turvaan. Turvassa emme kuitenkaan olisi niin kauan kuin Jarkko olisi samassa tilassa kanssamme. Minun olisi pelastettava meidät molemmat! Puristin puukkoa tiukasti kädessäni ja astuin kaapin takaa hiljaa esiin. Huokaisin helpotuksesta, kun huomasin Jarkon olevan selkä minuun päin. Mutta Jarkon ei tarvitse kuin kuulla pieni rasahdus takaansa ja painaa sitten näppärästi liipaisimesta, olisin sitten minäkin vainaa.
Astuin askel askeleelta lähemmäs Jarkkoa ja Joni katsoi minua pikaisesti silmiin, mutta käänsi katseensa nopeasti pois ennen kuin Jarkko äkkäisi tämän katseen.

Jarkko

Ai, että mä nautin mun olostani. Joni olisi pian kuollut, sitä ennen me voitas hieman keskustella vaikka Satusta, siitä mikä siinä ämmässä niin ihanaa oli. Joni alkoi vaikuttaa jo hermostuneelta, mutta tillitti mua kuitenkin itsepintaisesti silmiin. Siinä katseessa oli jotain jähmettävää, mutta mulla ei ollu mihkään kiire. Mä voisin kaikessa rauhassa teurastaa ton jätkän, ja mä nauttisin siitä!

Joni

Se murhas kaksoisveljensä, se murhas Jaakon, se kohta todennäköisesti murhais mun tulevan vaimon ja sitte varmaan mutkin. Tämä juttu oli tuhoon tuomittu. Mä niin toivoin, että Satu olisi pysynyt siellä piilossaan, odottanut virkavaltaa, antanut itsensä elää. Mun oli kuitenkin pakko auttaa sitä naista, niimpä mä vaan tuijotin Jarkon silmiä ja yritin pitää sitä katseellani paikoillaan, niin kauan että Satu olisi tarpeeksi lähellä. Jotenkin mä tiesin että kauaa ei enää menisi kun Satu tekisi sen, päästäisi meidät pois täältä. Mä halusin vain Satun pois täältä, lääkärin hoitoon. Olin nähnyt tämän kasvot vain pikaisesti, mutta ne olivat kuivuneen veren peitossa. Jarkko oli sairas elukka, joka leikki Jumalaa!

Kuin jossain elokuvassa, Jarkko ehti vain vilkaista sivusilmästään takaviistoon, josta Satu tuli. Ehdin säikähtää jo pahemman kerran, mutta naisen reagointikyky näytti olevan huippuluokkaa, lisäksi Satu näytti liikkuvan kuin transsissa, tämä ei varmaan edes tajunnut tilannetta. Sekunnissa Satu oli iskenyt puukon Jarkon kaulasta läpi ja huoneen täytti huudahdus, joka kuului Jarkon suusta. Yksi isku ei kuitenkaan riittänyt naiselle, vaan tämä veti puukon pois haavasta ja isku uudestaan, ja uudestaan. Lopulta, kun Satu oli iskenyt puukon kolmannen kerran Jarkon kurkkuun ja tämän kurkku näytti - aika rikkinäiseltä - hypähdin naisen luokse ja kiskoin tämän pois sen hirviön läheltä. Tunsin itseni huojentuneeksi, kun sain rutistaa naista sylissäni ja hyssytellä tämän korvaan rauhoittelevia sanoja, sain keinuttaa tätä sylissäni, sain suudella tämä huulia ja sain tuntea kuinka tämän naisen kyyneleet kastelivat paitani rintamuksen.
- Etkö sä oikeasti halua olla mun kanssa kihloissa? Kysyin, kun tämä oli hieman rauhoittunut ja sain Satulta osakseni surullisen katseen. Ehdin jo pelätä pahinta, mutta tämä hymyili pienesti ja surullisesti - uupuneesti.
- Mä haluan sun kanssa lapsia, nainen sanoi hiljaa ja nojautui taas rintaani vasten.

Istuimme sylikkäin maassa, kun virkavalta saapui. Meidät molemmat ohjattiin pois huoneesta ja Satu vietiin ensiapuun ambulanssilla, minä menin mukana. Joonas seurasi pihalla menoamme ja nosti minulle peukkua Satun huomaamatta. Satun ei ehkä vielä tarvitsisi tietää mitä kaikkia Joonas olikaan tehnyt tämän eteen.

Melko nopeasti sieltä sairaalasta päästiin kuitenkin pois, Satulta ei ollut murtunut mitään. Oikeaan silmäkulmaan laitettuun kaksi tikkiä ja haavat puhdistettiin. Lisäksi kehotettiin ottamaan särkylääkettä, mutta muuten fyysisesti kaikki oli kunnossa.
Kotona sain pujottaa Satun vasempaan nimettömään saman sormuksen ja päätimme sittenkin mennä maistraatissa naimisiin, mahdollisimman pian. Se oli Satun tahto, ja minä halusin sitä kunnioittaa. Hämmästyksekseni Satu ei puhunut mitään koko illan tapahtumista, vaan meni suoraan sänkyyn ja pysyi hiljaisena.
Kun yöllä yritin ottaa naista kainalooni, Satu sanoi tarvitsevansa etäisyyttä. Senkin tämä sanoi hiljaa, niin että hädin tuskin sitä kuulin. Tämä häpesi myöntää, että oli oikeasti kauhuissaan.
Mietin hiljaisena kuinka tämä kaikki oli tarvittu, että pysyisimme yhdessä, menisimme naimiseen - että minä lopettaisin huumehommat. Olin tänään lyönyt hanskat lopullisesti tiskiin ja olin passannut tehtäväni Joonakselle, joka otti asian rauhallisesti, toivotti hyvää loppuelämää meille kahdelle ja kertoi sulkevansa baarin ja muuttavansa Ruotsiin.

Vasta muutaman viikon kuluttua Satu suostui tulemaan kainalooni yöllä ja painoi pienen suukon huulilleni. Onnellisena kiersin käteni tämän ympäri ja vedin tämän tuoksua sieraimiini. Rakastin tuota naista - ikuisesti,

5 VUOTTA MYÖHEMMIN

- Isi, missä äiti on? Pieni vaaleatukkainen poika kysyi pitkältä hymyilevältä mieheltä, joka nappasi pojan kevyesti syliin. Pojan silmät olivat uteliaat ja iloiset.
- Äiti on tulossa sanomasta terveiset enolle, mies sanoi lempeällä äänellä ja painoi suukon pojan otsalle. Poika kurtisti hieman otsaansa ja katsoi isäänsä entistä uteliaampana.
- Missä eno on?
- Eno on taivaassa, niin äiti on sanonut, mies sanoi kärsivällisesti ja nauroi poikansa ilmeelle.
Suuren valkoisen talon eteen lipui auto ja poika pyristeli pois isänsä sylistä ja lähti juoksemaan kohti autoa.
- Äiti! Äiti! Poika huusi ja sai naisen hymyilemään onnellisena. Nainen kuitenkin aukaisi toisen oven ja otti sieltä vielä pienen tyttövauvan syliinsä.
- Mitä enolle kuului? Poika kysyi uteliaana ja halusi kivuta äitinsä syliin, mutta isä nappasikin pojan nopeasti käsivarsilleen. Nainen nauroi onnellisesti ja suuteli miestä nopeasti suulle.
- Enolle kuului oikein hyvää, eno katsoo teitä pilven reunalta ja vilkuttaa teille, nainen sanoi ja lähti perheensä kanssa kohti alapihalla olevaa tallirakennusta.

Lähettäjä: Katri 
Päivämäärä:   13.2.09 13:31:41

Ihana ihana ihana!! :) Lisää tämmöistä!!

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   13.2.09 19:31:26

uusi joku tämmönen:D<33

Lähettäjä: Milla 
Päivämäärä:   17.2.09 18:00:19

Oih, niin ihana ja täydellinen tarina<3 kiitos, että laitoit sen tänne<33

Lähettäjä: Kielo_Kokaiini 
Päivämäärä:   7.3.09 19:54:34

tää on ihana... <3

Lähettäjä: heimoi 
Päivämäärä:   8.3.09 12:44:26

Mä oon lukenu tän kerran MusikaalisenaMarsu- na
Mull meni vähän tyypit sekasin
Tässä oli juoni, tässä oli idea, tässä oli ongelma tässä oli kaikki
Kiitän sinua paljon<3 Tämä oli lukukokemus joka avasi ajatusmaailmaani. Kiitos, Kiitos<333
HURRAAAHURAAAHURRAAA<3

Lähettäjä: Campsu 
Päivämäärä:   10.3.09 21:50:30

Oon lukennu tän aikasemminki, ihana. ;o
Ainut mikä tässä mättää, on tuo loppu mielestäni, siis tuo huumehomma, ei se jotenki minusta oo uskottava, ja kun se velisuru kuvailu puuttu ;S

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   11.3.09 20:19:15

Luin tässä parin päivän aikana koko höskän, ja ei menny aika hukkaan. MAHTAVA<3

Lähettäjä: tuntematon 
Päivämäärä:   11.4.09 18:55:59

ylös ♥

Lähettäjä: Äwä 
Päivämäärä:   12.4.09 13:24:11

Aiva ihana!<3
En oo kerenny lukee vielä loppuun, muttta odotan innolla mitä tapahtuu.. Aww<3

Lähettäjä: Äwä 
Päivämäärä:   14.4.09 16:49:55

Aaaw.. Luin äsken loppuun. mahtava<3!

Lähettäjä: ...? 
Päivämäärä:   18.4.09 13:54:10

luin äskön loppuun, ja oli todella hyvä ! <3