Lähettäjä: aww 
Päivämäärä:   27.5.08 16:09:33

Laitoin tämän koska kaikki halusi niin. Tämä ei ole kuitenkaan minun kirjoittama.

-AAAIIII J*MALAUUTAAAA! karjaisin koko keukokapasiteettini voimin, kun rengas lipesi otteestani jysähtäen suoraan oikean jalkateräni päälle.
-Mitä tapahtuu? Mäkelä huusi kauempaa hallista, mutta en kyennyt heti vastaamaan. Huultani purren ja kiukkua kihisten kumarruin pitelemään jalkaani, jota Adidaksen musta Superstar-kenkä ei ollut kyennyt suojaamaan. Rengas oli vierähtänyt kauemmaksi ja loin siihen murhaavan katseen.
-Mitä sä vehtaat? Mäkelä saapui paikalle ja katsoi minua huolestuneena.
-Ei täs hittojakaan, pudotin nakin suoraan jalalle, irvistin koittaen pitää itseni kasassa. Olisi tehnyt mieli huutaa ja raivota ja itkeä ja potkia, mutta eihän se käynyt päinsä. Mäkelä hymähti huvittuneena ja kääntyi palatakseen hommiinsa.
-Olisit ees valinnu alumiinisen vanteen, mut ei, ku piti toi kaikist järein 19-tuumanen sitte heittää.. Mutta toisaalta minkä sille mahtaa jos on tollaset lättäräpylät.
-Tuu tänne sanoo ni saat lättäräpylästä perseesees! uhosin kiukuissani, mutta Mäkelä vain nauroi.
Laskin jalkani takaisin maahan ja totesin, että sille pystyi vielä varata painoa. Mitään vakavempaa tuskin oli tapahtunut, mutta hemmetisti se sattui. Itsekseni tuhisten kumarruin nostamaan renkaan lattialta ja tällä kertaa pidin huolen siitä, että se päätyi suoraan farmari-Audin takakonttiin.
-Tää on nyt ready, mä lähen syömään, huusin kauemmas Mäkelän suuntaan.
-Ookoo, ota se rakki messiin ja käy hakee Ruffesta jotain purtavaa meillekki, Mäkelä huusi takaisin.
-Joojoojoo, perussetti varmaankin? huikkasin takaisin ja lähdin samalla etenemään kohti toimistoa.
-Jees, kyl sä tiiät.
Pujottelin kiiltävien urheiluautojen, vanteiden, pakosarjojen, työkalupakkejen ja hifilaitteiden ohitse toimistoon, jonka nurkassa köllötti kookas dobermanniuros.
-Vin, lähetään hakee safkaa, huikkasin koiralle, joka ponkaisi samantien pystyyn ja tuli innosta ulisten viereeni odottamaan, että sain hihnan kiinnitettyä sen pantaan. Vetäisin vielä ruskean toppatakin niskaani ennenkuin suuntasin koiran kanssa ulos, marraskuiseen loskapaskaan.

Matkalla kohti kahvila Rudolfia päästelin kirosanoja oikein olan takaa. Vetinen lumisohjo oli kastellut jalkani samantien, eikä lyhytturkkinen koirakaan kelistä nauttinut, vaan koitti stoppailla ja kiertää jokaisen lätäkön kohdalla. Olin jo valmiiksi raivosta rähjälläni, kun vihdoin avasin kahvilan ulko-oven ja törmäsin ikävän tuttuun pärstään. Kristian oli töissä.
-Jenna mi darlin', hän väläytti itsetietoisen pehmeällä äänellä ja nautti selvästi ärsyyntymisestäni.
-Turpa kiinni, mul on verikoira mukana, äsähdin ja vedin Vinin perässäni kahvilaan.
-Aina niin lempeä ja hyvätapainen, Kristian naureskeli ja suuntasi ottamaan tilausta takapöydän asiakkailta. Kiitin onneani siitä hyvästä ja suunnistin tiskille, jossa oli toinen tuttu naama, tätini Leena, pyyhkimässä paikkoja rätillä.
-Siellä taitaa olla kiva keli, hän naurahti nähdessään ryytyneen olemukseni.
-No joo, Suomen talvi on niin kiva.. Laita mulle kurkkusalaatti, pojille pari paahtopaistipatonkia, yks juustopanini ja kaks Cokispulloa, tilasin vanhasta muistista.
-Niin eli sama vanha, Leenakin nyökkäsi ja latoi tilauksen kassakoneeseen.
-Kymmenen euroa.
Salaliittolaismaisesti hymyillen maksoin tädilleni todella alihinnoitellun summan ja nyökkäsin kiitokseksi. Toisinaan sukulaissuhteista oli suurta hyötyä.
-Mitäs kultsipuppeli, onks ollu rankkaa puunata autoja ja putsata kaasareita, Kristian tuli heti kimppuuni kiusoittelemaan, kunhan pääsi asiakkaistaan eroon. Leena pakkasi samalla tilaustani muovikassiin ja hymyili leveästi, kuten aina kun Krisse kiusasi minua.
-Taatusti rankempaa ku pyyhkiä rätillä pöytiä, irvistin ärtyisästi ja koitin keskittyä lähettämään pojan telepaattisesti hevon kuuseen. Huonoin tuloksin.
-Äläs nyt viitti olla noin nyrpeä, Krisse-setä voi vähän lohduttaa sua, hujoppimallinen poika virnisteli ja

Lähettäjä: aww 
Päivämäärä:   27.5.08 16:09:42

avasi kätensä yrittääkseen halata minua.
-Lähe luistelee ny siitä! äsähdin ja kavahdin taaksepäin. Vin terävöityi ja luuli tilannetta pahemmaksi alkaen matalan murinan. Krisse laski kätensä kuuliaisesti ja naurahti muutaman kerran.
-Mitä mun pitäis tehä että sä vihdoin sulaisit mun edessäni, hän päivitteli päätään pudistellen. Leenakin pidätteli nauruaan ja kohautteli olkapäitään.
-Jaa-a, varmaan teljetä mut johonki kiviuuniin. Mutta kiitoksia, mä lähen nyt jatkamaan duunia, totesin vakavasti ja otin muovikassin Leenalta.
-Hei hei rakas, älä rehki liikaa! Krisse kehtasi vielä huutaa perääni ja sai osakseen äkäisen keskisormen vilahduksen. Muut asiakkaat katselivat toimintaamme hieman kummaksuen, mutta siitä välittämättä annoin oven paukahtaa näyttävästi perässäni ja lähdin marssimaan takaisin puolen kilometrin matkaa kohti autohalleja.
Taistellessani vettä ja loskaa vastaan mietin samalla äskeistä kahvilareissua, joka oli tosiaan saattanut näyttää ulkopuolisen silmissä varsin ihmeelliseltä. Hymähdin miettiessäni Krisseä, joka aina vain jaksoi vetää rooliaan. Leena oli palkannut pojan jo vuosi sitten, ja siitä asti hän oli jaksanut teeskennellä olevansa rakastunut minuun. Kai hän piti minua jollain tavalla huvittavana, kun kuljin jätkäporukassa, työskentelin autoalalla ja käyttäydyin kaikinpuolin hieman karskimmin kuin perustytöt. Krissen silmissä olin upea, ihmeellinen ilmestys, jota oli pakko päästä nälvimään joka sekunti. Toisaalta hän myös kunnioitti minua, eikä ikinä vetänyt läppäänsä liian pitkälle, mikäli huomasi minun olevan tosissani vihainen. Pohjimmiltani pidin pojasta, mutta suurimmaksi osaksi viha-rakkaus-suhteemme kulki edellämainittua polkua pitkin.

-Kiitti sikana, mitä me tehtäiskään ilman Jennaa, Ape myhäili tyytyväisenä kaapatessaan paahtopaistipatonkinsa muovikassista, joka oli huvennut muutamassa hetkessä. Kaikki resupekat olivat kokoontuneet hallin lattioille ja pöydille syömään.
Vin oli myöskin saanut jokapäiväisen puruluunsa, jota se jyysti tyytyväisenä Mäkelän Nissanin luona.
-Varmaan näivettyisitte pois, virnistin omahyväisenä ja kävin käsiksi salaattiini.
-Okei, mitäs ohjelmaa meil on viel tänään? Mäkelä kysyi kovaan ääneen saaden koko porukan kuulolle.
-Mun pitää vielä lastuttaa yks Bemari, kunhan se nyt vaan ilmestyy paikalle, mut sit ei oo muuta tiedossa, Ape aloitti.
-Mä sain Audin pakettiin, ei oo mitään. Aattelin pestä oman koslani, kerroin vuorostani.
-Mullakaan ei mitään akuuttia, Samin pitäs tulla käväsee ni me vedetään noi led-johdot sen Bemuun, mut ei silleen oo mitään ihmeempiä. Kuin? isoveljeni Joni kysyi.
Mäkelä kohautti hartioitaan ja pureskeli mietiskellen patonkiaan. Seurasin sivusilmälläni isokokoista miestä, joka oli firmamme johtaja ja hifituotteiden maahantuoja. Koko remmi totteli Mäkelää ja hänellä oli käsissään valtavasti auktoriteettia, mutta silti hän piti meitä kuin kukkaa kämmenellä, kohteli hyvin ja ansaitsi kunnioituksemme.
-Nii.. Eiku mietin vaa, että tänäänhän on perjantai, ni jos laitettas putiikki kiinni vähä aiemmin, Mäkelä sanoi viimein ja sai hymyn kohoamaan kaikkien huulille.
-Ehkä se nyt tän kerran käy, Joni naurahti.
-Toimiston jääkaapis on mäyräkoira, Mäkelä virnisti saaden hymyt vain levenemään.
-Missäs me tänään dokataan? Rotta, tuningpuolen moniosaaja kysyi Cokista hörppien.
-Ei oo vissiin mitään bileitä viel tiedossa, Ape sanoi kysyvällä äänellä.
-Tottakai on, Mäkelä puuskahti. -Immi pitää kemut sen kartanolla, tuttu jengi on kutsuttu.
-Jeah! Ape tuuletti kovaäänisesti. -Täst tulee viel hiton jees viikonloppu!
Vilkaisin jätkiä hymyillen ja todella toivoin, että he olisivat oikeassa.

Suljimme Street Productionsin tavallista aikaisemmin ja suuntasimme kaikki koteihimme odottamaan

Lähettäjä: aww 
Päivämäärä:   27.5.08 16:09:58

iltaa.
-Jenna on sit kans juomas, eiks je! Mäkelä vannotti, kun olin hyppäämässä Bemariini. Edellisviikonlopun olin toiminut poikien kuskina, joten tätä viikonloppua he eivät minua enää selvinpäin katselisi.
-Joojoo, virnistin. -Illal nähää!
Ajoimme Vinin kanssa viiden minuutin matkan kämpälleni, joka sijaitsi kuntamme hieman syrjäisemmässä taajamassa. Ape asui melkein naapurissani, joten hän tuli perässäni koko matkan.
-Mennääs Vin laittaa safkaa ja käymään lenkillä, tokaisin koiralle ja otin sen ulos autosta.
Nuorisosäätiön rivitalokaksioni oli siisti ja kodikas, mutta harrastukseni ja mielenkiintoni kohteet näkyivät kaikkialla. Olohuoneen telkkaripöytää komisti vaikuttava kotiteatteri, jonka Mäkelä oli tuonut Saksasta pilkkahintaan, hyllyissä komeili ratapäiviltä ja autotapahtumista saatuja pokaaleja, seinillä oli kehystettyjä julisteita ja valokuvia autoista sekä moottoripyöristä. Myös muutama dobermann-aiheinen kuva oli päässyt joukkoon, mutta muuten asuntoani hallitsivat hevosvoimat.
-Damme ja Datsi, missä te ootte! huikkasin päästessäni keittiöön. Kohta kuului kaksi tömähdystä, kun laiskanlötkeät kollit raahautuivat olohuoneesta itseään venytellen.
-Ois ruokaa, höpöttelin ja kumarruin kaapimaan puolet Whiskas-tölkistä nälkäisille pojille. Vin tuli myös havittelemaan omaa ateriaansa, joten laitoin sillekin kupillisen kuivaraksuja.
Seurasin hymyillen eläinteni ateriointia. Harmaaraidallinen Van Damme, mustavalkoinen Von Dutch ja aivan eri kokoluokassa painiva, kiiltomusta Vin Diesel.
Oi kyllä, olin antanut eläimilleni nimet action-sankareiden ja vaatemerkkejen mukaan, mutta mitä muuta saattaa odottaa 15-vuotiaalta pintaliitäjältä, jollainen olin ollut saadessani Vinin ja Dammen. Datsi taas oli saapunut joukkoon vuotta myöhemmin, mutta nimien suhteen olin päättänyt pysyä VD-teemassa.
Eläinten syödessä kävin vaihtamassa vaatteet. Heitin tiukat, vaaleansiniset farkut ja ihoamyötäilevän mustan pääkallo t-paidan pyykkikoriin ennenkuin vetäisin ylleni mustat tuulihousut ja tummansinisen, tiukan hupparin.
-Diisseli, lähetään ulos! hoputin koiraa ja aloin vetämään ulkokamppeita ylleni. Viniä ei tarvinnut kahdesti kehottaa, uros singahti eteiseen nanosekunnissa ja jäi innosta pinkeänä odottamaan minua.
-Noni, vauhtihurtta, naurahdin ja kiinnitin hihnan koristeelliseen niittipantaan.

Kiersimme lenkin tutulla pururadalla, jossa saatoin päästää koiran irti. Vin oli äärimmäisen kuuliainen, tokon SM-kisoissakin menestynyt ruusukehai, johon saattoi luottaa jokatilanteessa. Typistettyine häntineen ja korvineen se oli uhkaavan näköinen, mutta luonteeltaan täysi pehmo. Ainoastaan tosipaikan tullen se nosti karvansa pystyyn, paljasti ylähampaansa ja antoi varsin pian ymmärtää, että tiesi hyvin, miten purukalustoa käytettiin. Onneksi moisia tilanteita ei ollut tullut eteemme usein, ja yleensä Vin jätettiin rauhaan kunnioitettavan ulkomuotonsa takia.
Loska kasteli jälleen kenkäni, mutta tällä kertaa se ei harmittanut. Tunsin oloni mukavan raukeaksi ja rentoutuneeksi; edessä oli vapaa viikonloppu, mukavaa tekemistä jätkien kanssa ja yleistä öykkäröintiä autoporukassa.
Äitini oli kuollut minun ja Jonin ollessa alle kouluikäisiä. Hän oli sairastanut MS-tautia ja leukemiaa, jotka yhdessä olivat heikentäneet ja lopulta tuhonneet koko naisen. En muistanut äidistäni paljon mitään, harmaita pätkiä ja tilanteita, mutta suurin osa lapsuudestani kului isän helmoissa. Isä oli rauhallinen, perus suomenjunttura, joka opetti meidät nuhteettomuuteen ja kuuliaisuuteen. Samoin hän johdatti tiemme automaailmaan, osti meille ensimmäiset mopot jo ala-asteen aikana, eikä epäröinyt kuljettaa meitä autotapahtumasta toiseen. Myös moottoripyörät, mönkijät ja lumikelkat kuuluivat isona osana lapsuuteemme, joten kenellekään ei tullut yllätyksenä, että pyrimme molemmat Jonin kanssa ammattikouluun autolinjalle.

Lähettäjä: aww 
Päivämäärä:   27.5.08 16:10:15

Vaikka tätini Leena oli osallistunut kasvatukseemme ja toiminut suurena apuna isällemme, en ollut silti saanut kunnollista äidinmallia. Näinpä minusta oli tullut yksi jätkistä: tissit ja pitkä tukka taisivat olla ainoa erottava tekijä. Koulussa olin saanut vain muutaman tyttökaverin, mutta jätkät olivat aina olleet minulle läheisempiä. Kun olin päässyt murrosikään ja alkanut kasvaa naiseksi, olivat jätkät huomanneet myös uuden ulottuvuuden minussa. Minusta oli tullut melkoisen kuumaa kamaa: autoja rakastava, työtäpelkäämätön ja suoraviivainen gimma oli harvinaisuus, jota useimmat pojat kunnioittivat ja ihailivat. Samoin oli käynyt myös Mäkelälle, joka Jonin kaverina oli ihastunut rankasti luonteeseeni ja sisuuni, jolla pärjäsin kaksi kertaa kookkaampien poikien jengissä. Mäkelä oli minua 7 vuotta vanhempi, mutta piti minua silti omana pikku prinsessanaan, mikäli se nyt oli ylipäätään mahdollista. Hän kohteli minua uskomattoman kauniisti, piti aina puoliani eikä ikinä hermostunut, vaikka tein virheitä töissä. Ihastumisestaan huolimatta hän ei myöskään tyrkyttänyt itseään, vaan toimi minulle eräänlaisena suojelijana ja varaisoveljenä.
Muutkin Steer Productionsin jätkät, Ape, Rotta ja Joni, pitivät minua kuin perheenjäsenenä ja olivat aina puolellani. En kuitenkaan saanut mitään etuoikeuksia, mutta tiesin, että vaikka joutuisin kuinka pahoihin ongelmiin tahansa, minulla olisi aina neljä henkivartijaa seisomassa takanani.
Niin oli ollut isäkin, kunnes vuosi sitten hän oli tehnyt itsemurhan. Äidin menettäminen, yksinäisyys ja kasvava masennus olivat vieneet hänen elämänilonsa, kunnes hän oli päättänyt tehdä sen oman käden kautta käsiaseensa voimin. Se oli ollut paha isku niin Jonille kuin minullekin, mutta muiden jätkien tuella ja vankalla itsetunnolla olimme viimein päässeet pahimman surun yli. Ei isä kuitenkaan mitään pahaa ollut meille halunnut, hän vaan ei enää kertakaikkiaan ollut jaksanut elämäänsä. Tavallaan ymmärsin häntä ja tiesin Japenkin ymmärtävän. Onneksi olimme jo niin isoja ja itsenäisiä, että selvisimme myös orpoina.
Olin muuttanut nuorisosäätiön kämppään jo 17-vuotiaana, jolloin Mäkelä oli ottanut minut Street Productionsiin töihin. Vinin kanssa kahdestaan eläminen oli ollut unelmieni täyttymys, enkä ollut kohdannut vielä yhtäkään huonoa iltaa omillani. Rakastin vapautta ja sitä, että sain tehdä asiat juuri niin kuin halusin ja kulkea miten itse lystäsin. Tottakai koira ja kissat rajoittivat menoani, mutta hoidin vastuuni ja pidin huolta aikataulustani. Vinille oli suuri onni, että se sai kulkea mukanani töissä, joten se harvemmin joutui olemaan yksin. Kissat taas pärjäsivät miltei omillaan, kunhan saivat tarpeeksi ruokaa eteensä.
Rahapuolen kanssa en ollut toistaiseksi joutunut ongelmiin, sillä Mäkelä maksoi hyvää palkkaa, eikä halpaan vuokraan ja bensoihin mennyt kovinkaan paljoa rahaa. Oma BMW:ni oli myöskin Mäkelän saksantuonti, johon sain kaikki renkaat, vanteet, stereot ja muut tarvikkeet huomattavalla alennuksella töistä.
Havahduin ajatuksistani, kun Vin kiihdytti luokseni täydellä vauhdilla roiskuttaen kaikki sohjot päälleni.
-Senki rontti! naurahdin. Aloimme lähestyä kotia, enkä ollut edes huomannut, että ilta alkoi pimentyä. Tyytyväisin mielin odotin iltaa, sillä autojengin bileet olivat aina mahtavia. Mitä tänäiltana olisi luvassa, sitä ei vielä voinut tietää...

Jouduin melkoisiin ongelmiin asuvalintani kanssa. Vaikka olinkin pahasuinen, kovaotteinen ja lyhytpinnainen tyyppi, en silti lukeutunut ulkomuodoltani rekkalesbojen kategoriaan. Pidin huolta hygieniastani, ihostani ja hiuksistani, meikkasin silloin tällöin ja todella tykkäsin laittautua näin ennen isoja bileitä. Siispä omistin myös mukavan vaatekaapin sisällön ja runsaasti sporttista kroppaani korostavia vaatteita.
-Diisseli, sano nyt mitä mä laitan, ulahdin epätoivoisena, kun sopivaa asuvalintaa ei vain tuntunut löytyvän.
Musta uroskoira loikoili makuuhuoneen lattialla ja kohotti vain kysyvästi päätään, kun valitin sille

Lähettäjä: aww 
Päivämäärä:   27.5.08 16:10:30

ongelmastani.
-Äh, ei tästä tuu mitään, puuskahdin ja palasin vessaan meikkaamaan.
Housuikseni olin valinnut mustanharmaat, ihanan pehmeäkankaiset ja ihonmyötäiset farkut, joissa oli hillitysti levenevät bootcut-malliset lahkeet. Niiden pariksi olin löytänyt myös mustan nahkavyön, jota koristi epäsymmetriset strassikivirimpsut koko matkalta. Yläosa oli sitten vaikeampi paikka; rintsikoiksi olin vielä keksinyt mustat, melko pornahtavat pitsiliivit, mutta en osannut valita sopivaa toppia niiden seuraksi.
Itsekseni tuskaillen päätin meikata ensin loppuun, laittaa hiukset ojennukseen ja vetäistä vasta lopuksi jonkun rytkyn päälleni.
Kello tuli puolta kymmentä ja fiilis oli korkealla. Mäkelä oli jo soittanut ja luvannut tulla hakemaan minua ja Apea hieman kymmenen jälkeen taloyhtiön parkkikselta. Sitä odotellessa olin tehnyt kevyttä kasvisruokaa, hakenut Alkosta hieman menojuomaa ja valmistautunut kaikessa rauhassa. Kuuman suihkun, kasvonaamion ja kynsienhoidon jälkeen aloin olla tip top-kunnossa.
Kampasin mustiksi värjätyt ripseni huolellisesti ojennukseen ripsiharjalla ja tarkistin, että vaalea luomiväri oli levittynyt siististi. En viitsinyt alkaa paklaamaan erityisen paljon, joten tyydyin peitepuikkoon, hohtopuuteriin, ripsiväriin, luomiväriin ja kevyeeseen kajal-rajaukseen. Olin varsin tyytyväinen siitä, että kasvoni olivat symmetriset, nenä suora ja iho puhdas, jolloin nätiksi laittautuminen ei ollut kovin vaikeaa.
Hiusten kanssa homma oli taas haasteellisempi, minä kun satuin omaamaan pitkän ja todella paksun kuontalon, joka tuppasi uhmaamaan painovoimaa sojottamalla lähinnä ylöspäin. Ylikasvaneen sivuotsatukan vedin tavallisesti pinneillä päätä myöten pois edestä, mutta nyt föönasin sen suoraksi ja asettelin haituvat huolettomasti paikoilleen. Vyötärölle ulottuvat hiukseni olin kammannut suoriksi, ja nyt huiskautin ne epämääräiselle niskanutturalle, josta tuli oikeastaan melko näyttävä kampaus.
-Jeah, iskin peilikuvalleni silmää ja päätin palata toppiongelman kimppuun.
Harkitsin eri värivalintoja ja leikkausmalleja, kunnes sain eroteltua sänkyni päälle potentiaalisten biletoppejen top kolmosen. Kun en millään osannut valita ruskean niskalenkkitopin, mustan tuubitopin ja valkoisen, koristeellisen juhlatopin välillä, turvauduin luotettavaan makutuomariini.
-Ape?
-No moi, mulla on pikku ongelma, virnistelin kännykkääni ja vilkaisin samalla kelloa. Se oli vähää vaille kymmenen.
-No mikäs ongelma pikkuneidillä on? Ape kysyi isällisen huvittuneena. Kaippa hän jo arvasi, mistä oli kyse.
-Mä en oikeen osaa päättää mitä mä laittasin päälle.. Ni kato me joudutaan kuitenki menee yhessä venttaa Mäkelää, ni eiks joo et sä voisit ihan hyvin tulla käymään täs meillä ennen lähtöö ja vähän jeesata? ehdotin hyvin kiltillä äänellä, ja jatkoi samantien vonkaamistani. -Pliispliispliis Ape sun on pakko!
-Hahhaha, on sul kyl taas ongelmat.. No ehkä mä just ja just kerkeen, onki hirvee kiire täs Viruvalgeeta nappaillessa. Mä lähen nyt tulee ni keretään vetäsee viel snapsit yhessä ennen lähtöö.
-Kiitti Ape sä oot paras! hihkasin, kunnes palauduin takaisin maanpinnalle. -Niin ja muille jätkillehän tästä ei puhuta, tai mun uskottavuus menee.
-Joopa joo, Ape vain nauroi. -Mä oon siinä viiden minsan päästä.

-Oi sumee, tääl on taas iha kohtalaiset kemut käynnissä, totesin silmät pyöreänä, kun Mäkelä ajoi mustan Nissan 200 SX:nsä kartanon porteista sisään.
Kolmessa kerroksessa seisova, valtava talo tulvi väkeä ja musiikki kantautui pitkälle ulos. Immi, Mäkelän liikekumppani ja vanha tuttu ratapäiviltä, ei tosiaankaan ollut köyhän suvun poikia. Hän oli saanut kartanon ja useita hehtaareita maata perintönä edesmenneeltä isältään, ja onnistui ylläpitää

Lähettäjä: aww 
Päivämäärä:   27.5.08 16:10:42

korkeaa elintasoansa tienaamalla autobisneksestä enemmän kuin hyvin.
Immi piti usein bileitä ja rakasti toimia isäntänä, kaikkien huomion keskipisteenä. Olimme vakiovieraita ja vanhoja tuttuja, mutta joka kerta paikalle eksyi myös uusia naamoja ja hyvin, hyvin mielenkiintoisia autoja. Nytkin kartanon pääovien eteen oli parkkeerattu jos jonkinnäköistä kulkupeliä Evoista Volvoihin.
-Let's mennään rinsessa, Mäkelä hihkaisi hyväntuulisena ja tuli tarjoamaan käsivartensa minulle.
-Oi kiitos, hymyilin maireana ja tartuin käsikoukkuun.
-Mulle kans! Ape huudahti ja tuli nappaamaan toisen käteni puoleensa.
-Kyl mul nyt on vientii, naurahdin kävellessäni jätkien välissä kohti pääovea.
-Noo huhhuh, Ape puuskahti, kun pääsimme sisälle. Jengiä oli kuin pipoa, kaikkialla oli tupakansavua ja iloisesti remuavia, nuoria ihmisiä. Immi ja suurin osa muista eteisen lähettyvillä hengailevista ihmisistä huomasivat heti sisääntulomme.
-Mäkkeee! Ja mitä Jamesonin Jenna, sähän oot niin piukeena tänään että ei tällänen setä voi ollenkaan sua vastustaa, Immi tuli tervehtimään ja nipisti minua kiusoittelevasti poskesta. Kaikesta huomasi, että myös isäntä oli nauttinut hieman ilolientä.
Niin olin kyllä minäkin; Apen tekemät Viruvalge-shotit ja itse nautiskelemani Vodka Icet olivat löytäneet tiensä päähäni, enkä tuntenut enää huolen häivääkään. Apekin oli lupaavassa nousussa, mutta Mäkelä alkoi vasta nyt ottaa meitä muita kiinni.
-Missäs loput SP:n jengit on? Immi kysyi, kun älysi, että olimme tulleet kolmisteen.
-Rotta ja Joni on tulossa, Mäkelä kertoi.
Riisuimme päällysvaatteemme ja työnsimme ne valtavan komeron kätköihin. En ollut ottanut mukaan mitään arvokasta, sillä näin isoissa bileissä mikään ei ollut turvassa. Kännykkäni odotteli Mäkelän autossa hätätilanteiden varalta, eikä lompakkoa kotibileissä tarvittu.
-Lähetääs vallottaa paikat, Ape virnisti suoristellen valkoista kauluspaitaansa. Myös Mäkelä oli vetäissyt ykköset ylle, enkä voinut kuin todeta, että kaverini olivat oikeastaan melko hyvännäköisiä.
Lähdimme kiertämään kartanoa kerroksesta toiseen, ja joka nurkasta tuntui löytyvän vanhoja tuttuja. Saapumisemme huomattiin kaikkialla, sillä vähän väliä joku syöksyi paikalle heittämään läppää, halailemaan ja intoilemaan paikallaolostamme.
Luonnollisesti paikalla oli myös hurjasti naisia, lähinnä laittautuneita carbabeja, joilla ei ollut mitään käsitystä auton sisällöstä, vaan he keskittyivät lähinnä ulkonäköön niin omassa tapauksessaan kuin autoissakin. Huomasin, että minua katsottiin jälleen kerran melko tuikeasti juuri näiden GTI-tyttöjen suunnalta. Se huono puoli poikien kanssa hengaamisesta oli, että kaikki tytöt tuntuivat pitävän minua automaattisesti vihollisena, eivätkä edes yrittäneet tulla tutustumaan. Vielä kun useimmat jätkät tunsivat minut ja autoni eivätkä epäröineet osoittaa huomiota minulle, nämä neidit nyrpistelivät nenäänsä ja nakkelivat niskojaan. Pidin heitä lähinnä huvittavina ja tylsiä pakkelinaamoina, joilla ei ollut minulle mitään annettavaa. Siinähän kyyläsivät.

-Mites Subaru kulkee? kysyin Immiltä, kun olimme rauhoittuneet alkukierrokseltamme ja jääneet ruokasaliin hörppimään boolia ja viinaa. Istuin rennosti pitkän ruokapöydän päällä, heiluttelin jalkojani ja vedin ylöspäin mustaa tuubitoppia, jonka Ape oli äänestänyt parhaaksi mahdolliseksi valinnaksi. Olin kiitellyt poikaa vuolaasti, sillä toppi näytti upealta timanttikaulakorun ja -korvisten kanssa.
-Ihan hyvin, ihan hyvin. On siihen vielä vähän piristystä luvassa, ennenku ratakausi taas alkaa, Immi kertoi silmät humalasta kiiltäen. Kuuntelin mielenkiinnolla, sillä pojan Impreza oli melkoisen äreä vehje. Autostaan Immi oli myös saanut lempinimensä, virallisesti häntä kutsuttiin Ilmo Backlundiksi.
-Mites Bemari? Immi jatkoi ja silmäili minua tutkivasti. Tiesin, että lihaksikas ja kiinteä kroppani aiheutti haluja ja mielenkiintoa usean jätkän mielessä, mutta en halunnut millään tavalla tyrkyttää itseäni tai tuoda sulojani esille. Siksipä yskäisin terävästi, jolloin Immi älysi nostaa katseensa pois

Lähettäjä: aww 
Päivämäärä:   27.5.08 16:10:57

rintamukseni tienoilta.
-Mites se, sain vihdoin turbotettua, kerroin hymyillen.
-Ui sumee, Immi huokaisi ihaillen. -Taidetaanki jäädä koko remmi sulle ens kesänä.
-No ettekä jää, katotaan sit ku laitetaan putkisto kii, virnistin ja hörppäsin lisää lasistani.
Muitakin jätkiä oli kerääntynyt ympärillemme, eikä BMW:ni järeä koneisto jäänyt vaille huomiota.
-Mikä turbo siin on? Onks vakiocooleri heivattu jo pois?
-Tottakai on, vastailin hymyillen. Jätkiä jaksoi aina vaan ihmetyttää, kun paikalle eksyi oikeasti autoista ymmärtävä ja kiinnostunut tyttö. Minua huvitti heidän ihmettyneen innostuneet ilmeensä, jotka janosivat kuulla lisää autostani ja taidoistani.
-Mikä jäähdytin siin on? pitkä, tummatukkainen ja melkoisen hyvännäköinen jätkä puuttui kyselyyn katsoen minua suoraan silmiin. Koitin saada aivoni raksuttamaan ja rekisteröityä pojan pärstän, mutta en sittenkään osannut sanoa kuka hän oli ja mitä hän täällä teki. Newbie siis.
-Apexin, kerroin automaattisesti.
-Itekkö laitoit? poika kysyi hymynkare huulillaan. Hän kuului näköjään siihen sarjaan, joka ei ottanut ammattimaisuuttani todesta, vaan luuli, että pojat tekivät kaiken puolestani ja itse vain keskityin ajamaan valmiiksi tehtyä autoa. Voooi, kuinka väärässä hän olikaan.
-Mäken kans, vastasin nyökäten kohti Mäkelää, joka selitti jotain hieman kauempana isolle poikaporukalle.
-No meneeks täysii? poika jatkoi piilovittuilevaa linjaansa.
-En tiiä ku en uskalla ajaa niin lujaa, heitin itseironisesti ja hypähdin alas pöydältä. -Mä lähen zebbaloimaan jonnekki muualle.
Tummatukkainen jätkä jäi naureskelemaan perääni ja sai minut suivaantumaan. Hemmetin kuramuna, mikä alfauros sekin kuvitteli olevansa. Niskojani nakellen menin hakemaan lisää boolia ja päätin unohtaa moiset sovinistit kokonaan.

Olin jo hyvässä tuiskeessa, kun huomasin riemastuttavan tutun henkilön.
-Mikko! Ootse sinä! huudahdin epäuskoisena pitkälle, leveäharteiselle pojalle, joka oli tupsahtanut keittiöön.
-Jenna, ei jumalauta, Mikko älysi ja tuli samantien halaamaan minua. Imin tyytyväisenä nenääni pojan ihanaa Hugo Boss- hajustetta, enkä olisi halunnut irrottaa otettani lainkaan.
-Mitä sä tääl teet? poika kysyi ihmeissään ja katseli minua päästä varpaisiin. Siitä oli jo aikaa, kun olimme viimeksi tavanneet.
-Täällähän mä aina oon, naurahdin.
-Aijaa, me tultiin vast ekaa kertaa, Jussi tuli pyörittää levyi. Mitä sä teet nykyää, mitä sulle kuuluu? Mikko uteli saaden kasvoni hehkumaan.
Olin ollut tähän poikaan armottomassa kusessá koko yläasteen, kunnes tiemme olivat eronneet amikseen ja kauppikseen. Emme pyörineet muutenkaan samoissa porukoissa, joten tapasimme todella harvoin. Viimeksi varmaankin eräissä kotibileissä kaksi vuotta sitten, jolloin olimme molemmat vielä istuneet koulunpenkillä. Tai no, Mikko oli istunut, sillä välin kuin minä vietin päiväni auton alla.
-Hyvää kuuluu, kerroin leveästi hymyillen. -Oon töissä tuol Street Productionsilla, laittelen autoja päivät pitkät ja asun Heinätien nuorisosäätiökämpässä. Ei voi valittaa.
-Oho oho, mimmistähän on tullu kunnon GTI-kissa, Mikko naurahti ja huomasin tämän silmissä kiinnostuneen pilkahduksen. Mitä ilmeisimmin hänkin oli nauttinut jo hieman alkoholia, joten juttu luisti tavallistakin rempseämmin ja huolettomammin. Menimme keittiön sivupöydän ääreen juttelemaan ja päivittämään kuulumisia.
Sain tietää, että poika oli käynyt intin spollena Upinniemessä, josta hän oli päässyt heinäkuun tienoilla pois. Nykyisin hän työskenteli elektroniikkaliikkeessä ja pyöri edelleen musiikkipiireissä DJ-

Lähettäjä: aww 
Päivämäärä:   27.5.08 16:11:16

kavereittensa kanssa.
Minä taas kerroin autostani, työkavvereistani ja kesän autotapahtumista, jonne olisimme taas ensi vuonna lähdössä. Mikko näytti varsin kiinnostuneelta ja osoitti samanlaista kunnioitusta minua kohtaan, kuin useimmat muutkin jätkät. Huomaamattani aloin lämmetä pojalle aina vaan enemmän ja juttumme kääntyivät flirttiluonteisiksi.
Kun Joni tuli tuntia myöhemmin taputtamaan minua isovelimäisesti päähän, olin jo aivan kypsää kauraa.
-Kuola valuu, Joni kuiskasi korvaani ja sai minut läpsäisemään itseään.
-Lähe luistelee!
-Pidä ittes miehenä, broidi vielä kehotti ja iski minulle silmää varsin tietäväisen näköisenä.
No, kaippa muutkin olivat huomanneet sen sähkön, joka kulki Mikon ja minun välillä ja sai olomme varsin tukalaksi.
-Mites ois, Mikko kysyi vihdoin hörpättyään lisää olutta. -Lähetsä näyttää mulle tätä kämppää?
-Jaa-a, jos oot kiltisti ni saatan lähteäkki, myhäilin silmiäni siristellen. Mikko älysi irstaat aikeeni, eikä pistänyt vastaan, kun tartuin hänen käteensä ja lähdin johdattamaan häntä kartanon syövereihin. Mäkeläkin iski minulle matkan varrella silmää, enkä edes yrittänyt peitellä tyytyväisyyttäni.

-Melkonen lukaali, Mikko huusi pöllämystyneenä musiikin yli. Hymyilin pojan ilmeelle, sillä taisin olla itsekin näyttänyt samalta, kun Mäkelä oli ensimmäistä kertaa esitellyt minulle koko kämpän. Immi oli todellinen onnenpoika.
-Paras on viel näkemättä, virnistin ja jatkoin pojan edellä kulkemista. Mikko tuli kuuliaisesti perässäni alakertaan, jossa suunnistimme terassin sivuovea kohti.
Terassilla oli melko paljon jengiä polttamassa röökiä ja viilentymässä tanssimiselta ja biletykseltä. Huomasin myös Immin ja Rotan porukan seassa.
-Jenna, Rotta hymyili ilahtuneen ja halasi minua. Olin ennenkin huomannut, että poika tuntui pitävän minusta melkoisesti, mutta halusin uskoa, että se oli pelkkää kaveruutta.
-Mitäs mies? kysyin hymyillen.
-Ei mitää, humalaan pitäs päästä, hän naurahti.
-Nii te ette oo vissiin tavannu, täs on Rotta, Mikko, Mikko, Rotta, esittelin pojat ja he kättelivät kuuliaisesti nyökkäillen.
-Mistä tulee nimi Rotta? Mikko ihmetteli.
-Kysy tolta, Rotta naurahti ja osoitti minua. Virnistin salamyhkäisesti ja pudistelin päätäni.
-Mulla ei oo mitään tekemistä asian kanssa, väitin, vaikka oikeasti lempinimi oli juuri minun keksimäni. Rotan oikea nimi oli Simo, mutta olin aikoinani keksinyt, että hän näytti hieman joltain suloiselta, siliteltävältä otukselta. Ennenpitkää kaikki olivat alkaneet kutsua poikaa Rotaksi, vaikka ei hän miltään jyrsijältä varsinaisesti näyttänytkään.
-Ootsä menossa sinne minne mä luulen? Immi kysyi minulta kulmiaan kohotellen.
-Itseasias joo, aattelin kysyy et josko senki vois näyttää Mikolle... Lukitaan tietty paikat ja silleen, kysyi herttainen ilme kasvoillani.
Immi myhäili perverssi ilme kasvoillaan ja nyökkäsi auliisti.
-Näytä ihmeessä Mikolle ihan mitä tahansa, hän vihjaili ja päästi meidät jatkamaan matkaa.
-Mitä toi ny tarkotti? Mikko ihmetteli humalaisella hidasälyisyydellä.
-Ei mitään, älä vaivaa päätäs sillä, naurahdin ja kävelin tottuneesti terassin takaovelle. Astuin sisälle pimeään talliin, jossa oli yhtä lämmin kuin sisälläkin. Mikko veti oven kiinni perässään ja ihmetteli selvästi, mihin pimeään varastoon olimme saapuneet.
-Ootas hetki, sanoin ja etsin käsikopelolla seinästä valokatkaisijan.
Sähkönsininen neonvalo räpsähti päälle paljastaen eteemme Immin silmäterän, tummansinisen

Lähettäjä: aww 
Päivämäärä:   27.5.08 16:11:29

Imprezan. Krominen välijäähdytin ja näyttävät vanteet tekivät autosta entistäkin tyylikkäämmän, eikä Mikkokaan voinut olla huokaisematta.
-Onks vähä siisti..
Tyytyväisenä seurasin pojan liikkeitä, kun hän silitti varovaisesti konepeltiä ja kumartui tähyilemään auton sisälle.
-Onks täs hälytintä? hän älysi kysyä, ennenkuin tarttui ovenkahvaan.
-Ei.
-Miksei? poika ihmetteli.
-Koska muuten me ei voitais tehä tätä, kehräsin hiljaa ja työnsin pojan nojaamaan autoa vasten. Kiedoin käteni hänen ympärilleen ja kohotin kasvoni hänen kasvojensa korkeudelle. Mikko vastasi suudelmaani ahnaasti, eikä vastustellut käsieni kosketusta.
Bilemusiikki kantautui talon sisältä, mutta muuten saimme olla täysin omassa rauhassamme. Suudelmamme muuttuivat aina vain kiihkeämmiksi ja vaativimmaksi, kunnes vaatteet alkoivat vähentyä. Mikko hyväili vaaleita hiuksiani samalla, kun kumarruin riisumaan hänen housujaan.
-Muuten, poika huomautti juuri, kun olin pääsemässä käsiksi boksereiden sisältöön. Pysäytin liikkeeni ja katsoin ylöspäin seisovaa poikaa.
-No?
-Miten Immi ties mihin me ollaan tulossa? Teetsä tätä useinki?
-Älä pelkää, naurahdin. -Tää on vaa yleinen panohuone, kaikki sen tietää. Mut ei se tarkota todellakaan sitä et mä viihdyttäisin tääl kulmakunnan jokasta amista.
-No en mä uskonutkaan, Mikko pehmenteli tiukan kuuloista äänensävyäni.
Tyydyin vain virnistämään takaisin ja vedin sitten tuubitopin pois yltäni. Poika henkäisi ihastuksissaan nähdessään rintsikkani, eikä malttanut enää odottaa.
-Se on kuule kylmää kyytiä nyt, hän kehräsi korvaani ja nappasi minut syliinsä.
-Ootko varma, saa nähä kummalta meistä lähtee kovemmat kyydit, vihjailin hymyillen ja annoin pojan kantaa minut tallin takaosassa sijaitsevan työpöydän päälle.
Jutustelulle jäi toiminnan varjoon, kun pääsimme todella vauhtiin. Mikon työntyessä sisälleni annoin katseeni levätä kiiltävässä Subarussa. Voisiko tästä enää parempaa olla?

-Jeennna Jameson, Jeeenna Jameson! pojat huutelivat koko taksimatkan ajan, enkä ollut saada happea naurultani.
-Nyt turvat tukkoon oikeesti, pihisin, kunnes sain uuden kikatuskohtauksen.
-Mä en voi uskoo et sä kävit jönkkää sitä Subarun kylkee vasten! Ape päivitteli naureskellen ties kuinka monetta kertaa.
-No en käynykkään, koitin kiistää, mutta jätkät remahtivat uuteen huutopuuskaan.
-Okei okei okei, kyl me jotain tehtii mut ei Subaruu vasten kyl missää tilantees!
-Immi ois tappanu sut, Mäkelä nauroi ja pörrötti kiusoittelevasti hiuksiani.
-No ei se varmaan kauheesti riemastuis jos tietäis, mitä sen jakoavaimille ja muille työkaluille tapahtu, vitsailin saaden poikien naurun vain yltymään. Taksikuskillakin oli hymyssä pidättelemistä, kun hän koitti olla välittämättä jutuistamme ja humalaisista ulkomuodoistamme.
Kello tuli viittä ja kaikkia väsytti, joten olimme yhteisvoimin päättäneet tilata taksin kämpilleni ja painua nukkumaan. Ikäväkyllä alkoholi virtasi jokaisen suonissa vielä niin voimakkaasti, että naurettavia känniääliövitsejä ja illan turhantarkkaa läpikäymistä oli ilmassa.
-Oliks ees hyvä? Joni uteli ja sai minut hieman punastumaan. Oli jotenkin nöyryyttävää keskustella oman veljensä kanssa seksiasioista, mutta toisaalta, olinhan minä tottunut poikien ronskeihin puheisiin ja yksityiskohtaiseen kuvailuun.
-Oli oli. Mut täst asiast ei enää keskustella, eiks je! koitin vannottaa, mutta pojat olivat kovasti

Lähettäjä: aww 
Päivämäärä:   27.5.08 16:11:46

erimieltä.
-Heinätiehän se oli? kuski kysyi saaden meidät kaikki hiljenemään hetkeksi.
-Joo, vastasin ja loin vanhaan mieheen kiitollisen katseen. Loppumatkan äijät osasivat käyttäytyä ja pian purkauduimme ulos parkkipaikalle.
-Jeeenna Jameson, Mäkelä hyräili vielä hiljaa ja tirvaisin häntä kylkeen.
-Lopeta ny!
-Mä oon aina tienny et sus piilee salainen pornotähti, Mäkelä myhäili ja nappasi minut kainaloonsa kävelemään.
-Ihan ku mä en ois ennen käyny ketää panemassa, miks tää on nii ihmeellinen juttu? pyörittelin päätäni ja aloin etsiä kotiavaimia, jotka olin kaivellut Nissanin hanskalokerosta ennen kartanolta lähtemistä.
-No oisit nähny sun ilmees ku sä tulit sieltä pois! Ape hehkutti. -Oli kyl mimmi kerranki niiiin tyytyväistä niiin tyytyväistä, et taisitki saada kunnon hoidot.
-@!#$ rupikullirunkkarit, tuhahdin, mutta en enää jaksanut väitellä asiasta. Ape, Joni ja Mäkelä jatkoivat kiusaamistani vielä sisälläkin, mutta Rotta oli ollut kokoajan melkoisen nätisti, hymyillyt vain hieman kaksimielisesti.
-Mitä ääliöitä, päivittelin Vinille ja hyväilin innostuneen koiran päätä. Se oli tottunut tähän että koko porukka putkahti joko baarista tai bileistä yön pikkutunteina luokseni nukkumaan.
Rutinoitunein elein kannoin pojille peitot olkkarin sohville ja opastin Jonia kaivamaan vieraspatjan komeroni sisuksista.
-Kuka nukkuu mun vieres? kysyin mennessäni vessaan pesemään meikkejä.
-Mä! Mäkelä ilmoitti ensimmäisenä, eikä kukaan pistänyt vastaan.
-Sama se mulle on, kohautin olkiani ja puhdistin kasvoni huolellisesti.
Kuulin jätkien kopeloivan jääkaapin sisältöä ja valmistavan jotain yöpurtavaa.
-Jenna! Miksei sul oo ku jotain rasvattomia tuotteita! Joni tuskasteli leipää paahtaessaan.
-Koska mä en haluu näyttää tollaselta ku te! puuskahdin ja tulin makkarista pelkkään toppiin ja hotpantseihin pukeutuneena.
-No johan sä näytät, Mäkelä tokaisi ja sai minut niskaansa.
-Mitä sanoit hä? haastoin ja koitin kiepauttaa suurikokoisen miehen niskalenkkiin, mutta kuinka ollakaan, tilanne kääntyi minua vastaan.
-Mitä se kirppu piipittää? Mäkelä naureskeli ja vetäisi minut huolettomasti kainaloonsa alkaen pörröttää hiuksiani villisti.
-Lopeta! sähisin ja rimpuilin kaikilla voimillani.
-Kuka on kuningas, hä? Mäkelä kiusasi, eikä hellittänyt.
-No ei ainakaa ykskään teistä jänishousuista! paukutin päätäni saaden muutkin pojat innostumaan.
-Mitäää, Ape tenttasi ja ryhtyi kutittamaan minua yhdessä Jonin kanssa. Rotta vain istui ruokapöydällä, söi muroja suoraan laatikosta ja naureskeli toiminnallemme.
-Lopettakaa, nauroin ja huusin samaan aikaan. Kun poikien kiusaaminen vain yltyi, Vin hermostui ja aloitti haukkumaan rähisten. Kuin taikaiskusta poikien otteet heltyivät ja pääsin pälkähästä.
-Nonii, kuka on kingi nyt hä!? nauroin ja kipaisin Vinin selän taakse turvaan.
-No joo, epäreiluu! Ape vinkaisi.
-Ai mitä on, Vin kerroppa noille mikä on epäreiluu, yllytin koiraa ja sain sen murisemaan kumealla kurkkuäänellä. Pojat nauliutuivat paikoilleen ja katselivat pyörein silmin vaahtoa, jota alkoi erittyä koiran irvistelevästä suusta.
-Noniin, ei hätää, rauhoittelin viimein Viniä ja silitin sitä palkkioksi.
-Oisitte nähny ilmeenne! Rotta repesi nauruun ja oli tukehtua muroihin.
-Tuu tänne sanoo, Joni pisti taas leikiksi ja meni pudottamaan Rottaa pöydältä. Kohta oli taas täysi hulina päällä, eikä nukkumaanmenosta ollut tulla mitään, kun riehuimme, pelleilimme ja söimme

Lähettäjä: aww 
Päivämäärä:   27.5.08 16:12:05

ainakin tunnin verran.
Viimein pujahdin Mäkelän viereen viileiden lakanoiden väliin ja asettauduin rennosti aloilleni.
-Hyvää yötä, Mäkelä kuiskasi.
-Hyvää yötä.
Huomasin kellon näyttävän puolta seitsemää, kun Mäkelä heitti kätensä suojelevasti ylitseni ja sai minut nukahtamaan välittömästi lämpimään syliinsä.

-Jenna! Sun kännykkä piippaa, Joni huusi unisella äänellä olkkarista ja sai minut havahtumaan.
-Mitäääh..
-Sun kännykkä! broidi toisti. Kesti hetken, ennenkuin sain eloa jäseniini ja älysin avata silmäni. Kauhistuin huomatessani, että ulkona oli jo täysin valoisaa ja kello oli jo yksi päivällä.
-Voi juma, huokaisin ja nousin aivan unenpöpperöisenä ylös. Ihme, ettei Vin ollut herättänyt minua, vaikka sen ruoka-aika oli mennyt jo tunteja sitten. Damme ja Datsi sen sijaan olivat passissa tiskipöydällä ja naukuivat vaativasti.
-Joojoo, irvistin ja menin päätäni pidellen laittamaan kissoille ruokaa. Myös Vin havahtui Rotan kainalosta ja tuli odottamaan omaa annostaan.
-Voi poika, miten sä oot jaksanu nukkua näin myöhään, ihmettelin ja aloin jo laittaa koiralle ruokaa, kun Joni nosti päätänsä.
-Mä oon ruokkinu sen jo! Ja päästäny sen pissallekki, sä et kyl kans kuule mitää ku nukut kännissä, pörröpäinen poika kertoi.
-Oi helmi, vähän sä oot kiltti, hymyilin kiitollisena.
-Kato se sun kännykkäs, joku on heittäny koodii pitkin aamuu, Joni kehotti haukotellen ja nousi mennäkseen ilmeisesti vessaan.
Katsoin parhaaksi juoda ensin aimo lasillisen vettä, sillä krapula teki tuloaan. Luvassa olisi siis rauhallinen ja tylsä koomailupäivä, pitäisi varmaan tilata roskaruokaa ja käydä vuokraamassa joku leffa.
Viimein löysin puhelimeni takin taskusta ja avasin näppäinlukon. "2 vastaamatonta puhelua, 2 uutta viestiä".
Puhelut olivat tulleet Immiltä ja Rotalta, joka ei näköjään enää nukkunut olkkarin sohvalla. Myös toinen viesti oli Rotalta, ja siinä hän ilmoitti lähteneensä omaan kotiinsa potemaan darraa, mutta tulisi mielellään illalla hengailemaan luokseni, mikäli pitäisin jotain kaamea kapula-kokoontumisia. Hymyillen kaivoin esiin toisen viestin, joka oli saapunut ihan random- numerosta.
"Onks tukka kipee? :) Mul oli ainaki siistii eilen, susta en sitte tiiä.. Mut miten ois, haluisitko käydä kahvittelee vaik ens viikol? Kuitenki samalla kylällä asutaan, ni ei pitäs olla ylivoimasta saada aikatauluja natsaamaan. Ilmottele. -Mikko"
Viesti sai raukean hymyn nousemaan kasvoilleni samalla, kun Joni palasi vessasta.
-Sitähän sanotaan et jätkät ei kiinnostu muijista, jotka antaa niille heti ekoilla treffeillä, sanoin tyytyväisenä myhäillen.
-Nii? Joni ihmetteli ja tepsutteli pöllähtäneenä jääkaapille.
-Se ei pidä paikkaansa.
-Täh, pistiks Mise koodii? Joni älysi heti.
-Jees, haluis mennä kahville ens viikol.
-No meinaatsä mennä?
-Emmä tiiä, kai mä meinaan.
-No huuhhuh, taisit sit melkoset kyydit sille antaa, Joni vain totesi ja rapsutti pörröisiä hiuksiaan. -Mut mites hei, saaks tääl mitää safkaa, eiks pitopalvelu toimi? Mäkelä herää kohta ja se on niin perkeleen nälkänen.

Lähettäjä: aww 
Päivämäärä:   27.5.08 16:12:22

-No nii oon mäki. Aletaan vääntää jotai aamupalaa, totesin piristyneenä ja menin veljeni seuraksi jääkaapille.

Koko lauantaipäivä ja -ilta kuluivat koomailun merkeissä, kuten olin aikaisemmin uumoillutkin. Mäkelän ja Apen olin häätänyt nurkistani omille teilleen, mutta Joni ja Rotta jäivät seurakseni syömään pizzaa ja katsomaan Hurjapää-leffoja maratoonina. Koska kaikki olivat enemmän tai vähemmän ryytyneessä kunnossa, lähtivät pojat jo kymmenen aikoihin illalla omiin koteihinsa ja minäkin painuin suoraan punkkaan.

Sunnuntaina taas tunsin olevani kuin eri ihminen, kun olin saanut nukuttua krapulapöhnät pois. Nousin aikaisin ylös, kävin pitkällä lenkillä Vinin kanssa, siivosin kämppäni, palautin DVD:t vuokraamoon ja kävin syömässä Rudolfissa Leenan laittaman aterian. Krisse ei ollut paikalla kukkoilemassa, joten sain rauhassa vaihtaa kuulumisia tätini kanssa.
-Mihis sä tästä nyt meinaat? Leena kysyi, kun aloin tehdä lähtöä.
-Aattelin mennä Vinin kans koirapuistoon, tuol on kerranki niin hyvä keli, kerroin vetäessäni mustaa toppaliiviä ylleni. Loskasää oli tosiaankin kääntynyt muutaman asteen kirpeään pakkaseen, jota vielä koristi muutaman sentin kevyt lumikerros. Tällaisena päivänä oli pakko olla ulkona, sisällämakaaminen olisi ollut melkoinen rikos.
-No sehän on kiva, Leena hymyili nostellessaan astioita pois pöydästä, jonka äärellä olin ruokaillut.
-Mä tuun varmaan sit taas huomen hakee duunista ruokaa, totesin ja kiinnitin Vinin talutushihnaan.
-Joo, Kristiankin tulee huomenna töihin. Nähään sitten, mun pitää nyt mennä ottaa uusia tilauksia, Leena totesi ja moikkasi nyökäten.
-Jees, työn iloa, virnistin pirullisesti ja lähdin koiran kanssa ulos kahvilasta.
-Mennäänki puistolee pitkästä aikaa, lässytin Vinille ja sivelin sen kiiltävää turkkia.
Minulla kerkesi tulla kuuma reilun kilometrin matkalla, mitä Rudolfista oli koirapuistoon, joten riisuin toppaliivini ja ulkoilin pelkissä tuulihousuissa ja valkoisessa hupparissa. Viniäkään en ollut vielä pukenut, vaikka sillä tuli helposti talvikeleillä kylmä.
-Kato, onhan siellä jotain seuraakin, hihkaisin huomatessani pienen, pörröisen koiran ja tämän omistajan, pitkän miehen. Mies oli laittanut koiransa isojen koirien puolelle, sillä muita käyttäjiä ei ollut. Hymyillen menin Vinin kanssa isojen puolen portille ja yskäisin hieman.
-Voidaaks me tulla?
Mies kääntyi minua kohden ja sai aikaan melkoisen flashbackin aivoissani.
-Senkus tuutte, tuttu, tummatukkainen nuorimies sanoi virnistellen ja sai adrenaliinini kohahtamaan pelkällä olemassaolollaan. Tietysti olin törmännyt juuri tähän, Immillä minulle víttuilleeseen kaveriin, joka selvästikin nauroi minulle päin naamaa. Huultani purren avasin portin ja päästin Vinin vapaaksi. Päätin koittaa käyttäytyä, vaikka jätkä piti minua selvästikin ihan tyhjäpäisenä aasina.
-Onks toi sun oma? kysyin sovitellen ja nöykkäsin kohti vaaleanruskeaa karvakääröä, jonka arvioin tiibetinspanieliksi. Vin haisteli itseään kuusi kertaa pienempää otusta selvästi huvittuneena, mutta tipsu vapisi ja vikisi säikähtäneenä. Niinpä Vin ei viitsinyt tuhlata tarmoaan mokomaan jänishousuun, vaan lähti nostamaan jalkaansa kauemmaksi.
-Mutsin, jätkä vastasi ja olin huomaavinani tämän katseessa jonkinlaista noloutta.
-Aattelinki, et oot melkosen miesten koiran hommannu, piikittelin heti käyttäen hyväksi toisen epävarmuutta. Mutta ei pelkoa, että tämä tapaus olisi jäänyt kakkoseksi, ei todellakaan, vaan hän lähti välittömästi leikkiin mukaan.
-Niin no, ois se pitäny arvata että sun koiraki on sulle yhtä munanjatketta, jätkä sanoi katkeralla äänensävyllä.
-Anteeks mitä! rähähdin äimistyneenä. Mikä jätkä hän nyt oli kertomaan minusta yhtään mitään!

Lähettäjä: aww 
Päivämäärä:   27.5.08 16:12:39

-No et sä varmaan tollasta koiraa ihan sattumalta ostanu, kyl mä vähän veikkaan et jotain suurta ja näyttävää oli saatava, kundi jatkoi ja kääntyi tuijottamaan minua pisteliäästi silmiin. Omasta katseestani leimusi kiukkua ja olin aivan valmis niittaamaan tämän suunsoittajan kanveesiin.
-Sori ny hirveesti mut ei se ulkonäkö ollu mikään ratkasu, kyllä mä ihan luonnetta lähin hakemaan! Ja mitä helvettíä se sulle sitäpaitsi kuuluu, millasia eläimiä mä hankin, äsähdin tulistuneena.
-Ei kuulukkaan ei, jätkä naurahti ja palasi takaisin "vähän sä oot huvittava"-katseeseensa. Voi, että mun teki mieli kuristaa se.
-Saaks mä kysyy et mikä sun ongelma on, tuhahdin hetken hiljaisuuden jälkeen. Jätkä katsoi minua kysyvänä, eikä ollut tajuavinaan pointtiani.
-Nii, et oonks mä tehny sulle joskus jotai pahaa, ku sun on pakko olla arvostelemassa ja dissaamassa mua joka hetki, tarkensin vihaisena.
-Enhän mä dissaa, jätkä naurahti.
-No ei tää mun mielest kyl ihan normaalilta tuntemattomien väliseltä keskustelultakaan vaikuta!
-Mut en mä oo sua missään vaihees lähteny arvostelemaan, kuhan nyt vähän annan palautetta. Luulis sun kestävän sen, vai ootsä jo tottunu siihen et kaikki jätkät lankee sun etees ku vähän näytät niille Bemarii ja kroppaa? Nytki tääl on pakkasta ja muija jumalaut keekoilee siinä puolalastomana.
-Siis ei helvettí! puuskahdin epäuskoisena. -Mulla sattuu olemaan vähä lämmin ku oon rämpiny tuolta toiselta puolelta lääniä paikan päälle, eikä paksu huppari mun mielestä oo ihan sama asia ku ois puolalasti! Ja mitä víttua sä tuut mulle kertomaan mun jätkäasioista, varmaan tunnetki mut tosi hyvin ku noin hyvin tiiät miten mä hommani hoidan! Ite sä siinä bostailet jonku snobi-pikkupiskin kanssa Hillfigerin takissa ja kuvittelet olevas jotenki mun yläpuolella! Jumankaut, mä en kyl tänne jää sun arvosteltavaks! räjähdin ja vihelsin Vinin kiukkuisesti mukaani. Koira hölkkäsi paikalle ja näytti hieman ihmettelevän pikaista lähtöä. Äkäisin elein kiinnitin hihnan pantaan ja riuhtaisin portin auki.
Tummatukkainen poika jäi vain seuraamaan huvittuneena perääni, eikä edes yrittänyt korjata tulehtunutta tilannetta.
-Víttu mikä äpärä, manasin Vinille samalla, kun riuhdoin toppaliiviä päälleni. Minäkö muka keekoilin?! Tästä ei tuo kundi hengissä selviäisi, mikäli ei alkaisi ääni kellossa muuttumaan.

-Muistaaks kukaan Immin bileistä sitä yhtä kyrpäjyrää? Sellast about 190 pitkää munapäätä, mil oli suunnillee yhtä paljon lihaksia ku mulla, mut egoa varmaa enemmän ku koko kylällä? kysyin jätkiltä, kun olimme pusaamassa autoja hallilla maanantaiaamuna.
Mäkelä nosti päänsä pois hifilaatikoista ja näytti mietiskelevän, kuten muutkin pojat.
-Siis meinaatsä sitä Immin frendii, sellanen vähä gigolon näkönen räpsyripsi? Rotta tarkensi.
-Just sitä, yhes vaihees se oli siin ruokasalin puolella hillumassa.
-Aai se, joo kyl mä ainaki muistan. Mitä siitä? Mäkelä ihmetteli.
-No kuka hittó se oikee on? Sil on joku pakkomielle hyppii mun silmille vähä välii, kerroin tuima ilme kasvoillani.
-Etsä tiiä kuka se on? Rotta kysyi hieman huvittuneena. Mäkeläkin näytti hymyilevän, mutta Ape ja Joni olivat yhtä ulapalla kuin minäkin.
-No en tiiä, joku sukkahoususankari ilmeisesti.
-Voihan Gränlundin veljenpoikaa silläki nimellä kutsua, Rotta totesi tyynesti ja palasi kiiltävän Celican konepellin sisuksiin.
Leukani loksahti auki, kun tajusin, ketä Rotta tarkoitti. Jonas Gränlund oli kuntamme äveriäin porho, joku Nokian iso kiho ja toisen firman osake-enemmistön omistaja. Heillä ei todellakaan ollut pikkurahasta puutetta, kun melkein koko kunta pyöri pelkästään heidän verorahoillansa.
-Voi víttu, totesin lyhyesti ja ytimekkäästi.
-Mitä se on sulle oikee sanonu? Joni kysyi nauraen.

Lähettäjä: aww 
Päivämäärä:   27.5.08 16:13:07

-Tai ennemminki pitäs kysyy, et mitä sä oot sille sanonu, Mäkeläkin hekotteli.
-Nii, et et kai sä oo menny aukomaan päätäs meiän kunnan varakkaimmalle jätkälle, jolla on jo koko tulevaisuus miljardöörinä taattu?
-No emmä nyt varsinaisesti, vastasin tukahtuneella äänellä. Kasvoni olivat valahtaneet valkoisiksi, enkä saattanut käsittää, miten en ollut tunnistanut poikaa. Olinhan minäkin toisinaan nähnyt hänen pärstänsä paikallislehdessä, kun verottaja oli listannut kuntamme rikkaimmat nimet julkisuuteen.
-Ei jummi sä sitte osaat, Joni naurahti ja taputti minua kannustavasti hartioille.
-No ite se tuli avautuu mulle, tuhahdin, mutta jätkiä näytti edelleen huvittavan toilailuni.
-En menis puremaan ruokkivaa kättä, vaik kuinka ketuttais, Mäkelä totesi ja vilkaisi minua nauravilla silmillään.
-No onks sil jotai merkitystä et sil on rahaa? Ei sen silti tarvii tulla mulle ulisemaan, sanoin ja aloin saada sisuani takaisin. Hitto, olisi se mikä Bill Gates tahansa, niin ei sillä ollut oikeutta tulla sortamaan muita.
-Koitahan nyt hillitä kiukkus, Joni totesi ja palasi sitten töidensä pariin. -Tänään tulee vielä kolme uutta kiesiä, että pitäs laittaa hihat heilumaan!
Kaikki unohtivat Gränlundit ja suuren suuni, kun keskityimme työskentelemään. Silti häpeän puna koitti kivuta kasvoilleni vähän väliä, mutta pyrin olemaan ajattelematta asiaa.

Pikkuherra Gränlundin aiheuttama kiukku katosi hetkessä, kun Mikko teki yllätyssoiton pyytääkseen minua jo tänäiltana kahville. Suostuin tietenkin, eikä töistä ollut tulla enää mitään, kun odotin iltaa niin innolla. Olimme sopineet treffit Teboilille, mikäs sen romanttisempaa.
-Jenna tuuksä jeesaa, Rotta huikkasi hallin puolelta, kun olin toimistossa arkistoimassa tullin kuitteja ja jälleenmyyjiemme tilausluetteloita.
-Ihan just, vastasin ja nostelin painavat mapit takaisin omille hyllyilleen. Rapsutin vielä nopeasti omalla paikallaan makoilevaa Viniä, joka heilutti muutaman kerran töpöhäntäänsä ja jatkoi sitten uneksimista.
-Mitä sä oot vailla? kysyin Rotalta putkahtaessani halliin.
-Samin Bemssiin pitäs laittaa lastu, sä saat kaivaa sen aivon esille, Rotta kertoi leveästi hymyillen.
-No en vítussakaa! puuskahdin ja koitin paeta, mutta Rotta nappasi käsivarrestani kiinni ja katsoi minua vaativasti.
-Älä ny viitti, sulta se käy kaikist näppärimmin. Ja mä lupaan pitää Samin aisoissa, jooko.
En voinut kieltäytyä Rotan anelevasta katseesta, joten tuhahdin ja riuhtaisin käteni irti.
Kohta halliin valuikin tummanharmaa BMW 3251, jonka kuskinpenkillä istui pitkä, blondattu geelitukka siniset aurinkolasit silmillään. Vääntelin naamaani tuskastuneena, sillä en voinut sietää Samia, enkä tämän mallin Bemareitten purkamista. Omistin itse saman BMW:n, joten tiesin varsin hyvin, kuinka paskámaisen hankalaksi niiden virittäminen oli tehty. Aivo oli varmassa piilossa, jonne jätkien kohmelokädet ja lyhyet pinnat eivät tahtoneet riittää, joten sain yleensä kaikkien 325:en lastutuksen vastuulleni.
-Jennaaa, mitäs misu, Sami huudahti heti päästessään ulos autostaan. Irvistin laiskasti ja kävin hakemassa vanhasta tottumuksesta ristipääruuvarin ja kympin jakoavaimen, ennenkuin aukaisin konepellin ja kävin hommiin.
-Näinhän tän kuuluis aina mennäkki, nainen hoitaa hommat ja me vaan katotaan, Rotta vitsaili Samille, mutta sulki suunsa nähdessään tuikean katseeni.
-No, mites teil täällä? Sami alkoi kysellä Rotalta, kun huomasi, etten tälläkään kertaa lämmennyt hänen charmilleen. Ei sillä, nuorempana ja tyhmempänä olin langennutkin, josta Sami oli saanut loistavan mahdollisuuden hyväksikäyttää hölmöyttäni. Olin erehtynyt kuvittelemaan pojasta vaikka kuinka ruusuisia unelmia, mutta hyvin pian saanut todeta, ettei Sami ollut minkään muun kuin seksin perässä. Poika oli ollut ensimmäinen autohoitoni, eli kundi, johon olin tutustunut autojen kautta. Nykyään välimme olivat melko toverilliset, mitä nyt Sami koitti edelleen saada minua sänkyynsä, ja minä panin hanttiin kaikin voimin.
Kuuntelin poikien kuulumisienvaihtoa samalla, kun irrotin konepellin seinustasta pehmusteet ja kävin ruuvaamaan aivoa piteleviä ruuveja irti.
-On muuten melkosen kiihottava työskentelyasento! Mäkelä huudahti kauempaa ja vihelsi vielä perään.
-Vedä vasuriis! huusin takaisin, sillä en päässyt suoristautumaan nyt, kun ruuvit olivat juuri irtoamassa. Tunsin Samin ja Rotan katseet takapuolessani, joka kieltämättä oli melko hyvin esillä, kun kumartelin konepellin yllä. Onneksi olin vetänyt ylleni mustat, leveälahkeiset farkut, jotka olivat sen verran kovaa kangasta, etteivät stringejen nauhat erottuneet niiden alta.
-Pitäsköhän munki tulla tänne duuniin ku teil on kuitenki aika kivasti silmäniloo tääl, Sami naureskeli Rotalle.
-No et tule! kommentoin konepellin sisuksista ja irrotin ruuvin mahdollisimman nopeasti, jotta pääsin suoristautumaan.
-Älä nyt, eiks meille aina yks renkaittenvaihtaja kävis, Rotta lähti mukaan leikkiin ja huvittui tuikeasta ilmeestäni.
-Noilla taidoilla tota ei kyl ottas huoltoasemakaan hommiin, puuskahdin.
-Äläs nyt oo tommonen, pikku-Una, Sami naurahti ja sai kiukun punan nousemaan poskilleni. Hitto, että ne jaksoivat muistaa tuon lempinimen.
-Uuuuna Ankka! Mäkeläkin huusi kauempaa ja nauroi räkäisesti päälle. -Mä olin jo unohtanu ton!
-Haluuksä tän lastun ny kiinni vai et? uhkailin Samia, mutta pidätin samalla naurua. Kieltämättä pojan antama lempinimi oli toisinaan ihan paikkaansapitävä, sen tiesivät kaikki, jotka olivat lukeneet Akkarista luola-ankkaneidin kommelluksista. Tempperamenttimme olivat lähestulkoon samalla tasolla, mutta ikäväkseni minulla ei ollut puunuijaa, millä mätkiä mieltäni ärsyttäviä tekijöitä tuusannuuskaksi.
-Laitetaan nyt pois, ni tulee Bimmeristäki vähän pirteempi, Sami sanoi ja huitoi samalla käsillään.
-Miks sä sit vaan lastuun tyydyt? kysyin itsevarmalla äänellä. Minusta oli aina yhtä mahtavaa, jos huomasin omistavani enemmän hevosvoimia omassa autossani.
-Miks en? Sami heitti vastaan.
-No täähän jää ihan nuhaseks vieläki, ehkä joku 10 ponii saat, valistin ja jatkoin aivon esilleottamista. Messingin väriset ruuvit olivat todella veemäisessä paikassa, mutta hoikilla ja pitkillä sormilla nekin olivat pian pois tieltä.

Lähettäjä: aww 
Päivämäärä:   27.5.08 16:13:29

-Äläs nyt Una Ankka, omaki baijerilaises taitaa kulkee viel lastun varassa.
-Eheei kulje enää, virnistin vahingoniloisena.
-Turbotettiin viime kuussa, Rotta selvensi Samille, joka manasi hiljaa.
-No onksul putkistoo, jos lastu on viel kiinni?
-Ei oo vielä, mut tulossa, virnuilin tyytyväisenä. Samin niskan päälle pääseminen oli niiiin mukavaa.
-No eihän siitä sitte oo mihinkää, Sami yritti, mutta oli jo hävinnyt.
-Itke pois ruma lapsi. Täs ois nyt tää aivo, et ottakaa koodi ylös ja tulkaa sitte huutamaan ku haluutte tän takas kii. Mä meen purkaa niit uusia laatikoita, ilmoitin ja laskin ruuvit Rotan käteen. Suoristin samalla tummansinistä, tiukkaa jalkapallopaitaani ja lähdin tyytyväisesti hyräillen hallin perälle.

Mikko odotti minua jo tupakkapuolella, kun viimein rynnin TB:n sisätiloihin lumisateesta. Olin unohtunut Vinin kanssa tavallista pidemmälle lenkille, joten kiire oli päässyt yllättämään ja tehnyt tepposet. Onneksi poika näytti hyväntuuliselta, kun riensin pöytään ja aloin purkaa kaulaliinaani pois samalla selittäen.
-Sori ku mä oon myöhäs, mut mä unohuin lenkille ja sit ku tuol on nii liukasta ja takaveto tuppaa aina vähä sladittaa ni mul kesti.
-Joo ei täs mitää hätää, Mikko hymyili ja stögäsi tupakkansa.
-No mitäs sinä? Miten meni duunis? kysyin katsellen samalla pojan vihreitä silmiä ja vahvaa leukaa. Hitto, että joillain olikin geenit kohdallaan.
-Ihan jees, vähän on selkä paskana ku kannettiin astianpesukoneita koko päivä. Mut kyl täs aika hyvin kaikki kivut unohtuu ku on näin nättiä seuraa, Mikko flirttaili ja pelasi ihan kympillä. Hymyilin leveästi ja rentouduin entisestäänkin, tämä oli peli, jota osasin pelata. Olihan minulla ollut neljä esimerkkipeluria ympärilläni pyörimässä pienestä pitäen.
-No sehän on kiva tietää. Otatsä jotai kahvii tai jotai? Mä voisin hakee kaakaon.
-No mikä ettei, jos sä vaa viittit tuoda. Ota mullekki kaakao, Mikko vastasi ja oli jo kaivamassa rahaa, mutta pudistin päätäni.
-Mä tarjoon, ei oo kato rahasta kii, iskin silmää rehennellen ja sain pojan naurahtamaan.
Nappasin lompakon mukaani ja menin hakemaan tiskiltä kaksi kaakaomukia. Jonottaessani muiden asiakkaiden takana silmäilin laiskasti paikallislehtipinoa, joka seisoi kassan lähettyvillä. Silmäni leimahtivat, kun huomasin Jonas Gränlundin pärstän ja nimen etusivulla.
"Herrasmiehen uskomaton ura, Jonas Gränlundin koko tarina" otsikko hehkutti harmaatukkaisen ja -viiksisen miehen kuvan vieressä. Nyrpistin nenääni, mutta nappasin kuitenkin yhden lehden mukaan, kunhan sain kaakaot maksettua.
-Millon te muuten lähitte Jussin kans sit sielt Immiltä? Ja mitä kautta te ees oikein pääsitte sinne? juttelin Mikon kanssa palattuani pöytään. Hörpimme kuumia kaakaoitani ja hipelöin huomaamattani paikallislehteä. Vaikka tämä miljonääri-Gränlundin veljenpoika ottikin minua suuresti päähän, niin olin myös utelias kartoittamaan heidän omaisuutensa.
-Me lähettiin vast joskus seittemältä ku jengi lähti koteihinsa, Jussin oli vähän pakko olla loppuun asti ku se oli lupautunu DJ:ks. Sitä kautta me sinne tultiinki, Immi oli tavannu Jussin Kermassa pari viikonloppuu sitte ja digannu sen musasta, ni se pyys sen sitte paikanpäälle.
-Käytteste viel Kermassa, hymyilin huvittuneena ja koitin pidätellä suupielteni nykymistä.
-Älä nyt, Mikkokin naurahti. -On siel pakko joskus näydä, näkee kaikkii vanhoi tuttuja.
-Mä en oo käyny siel varmaan kahteen vuoteen, huokaisin ja mietin samalla kuppaista paikallisbaariamme. Nightclub Cream, eli tuttavallisesti Kerma, oli melkoinen räkälä, mutta selkeästi nuorison suosiossa. Itsekin olin tunkenut sinne alaikäisenä ilman papereita ja pitänyt sitä vielä hienona paikkana, kunnes olin päässyt maistamaan "hieman" upeampaa meininkiä autopiireissä. Sittemmin Kermassa käyminen oli jäänyt kokonaan pois, enkä enään oikein voinut kuvitellakaan meneväni koko paikkaan.
-Tiiätsä muuten yhtään, mitä kaikille vanhoille luokkakavereille kuuluu? Mä oon jotenki ihan erakoitunu vanhast jengistä, ku en nykyää oikee muuta nääkkään ku autoja ja autojätkiä, huokasin. Mikko oli selvästikin pitänyt paremmin yhteyttä vanhoihin koulukavereihin ja alkoi kertoilla muiden kuulumisia. Nauroimme ja hymyilimme koko ajan, kun poika kertoi, miten muiden asiat olivat järjestyneet. Kuka opiskeli yliopistossa, kuka oli päätynyt huumevieroitukseen.
Tunsin oloni rennoksi ja hyväntuuliseksi, eikä mieleni olisi voinut olla parempi. Kun reilua tuntia myöhemmin aloimme pukea ulkovaatteita päälle ja lähteä, halusin todella sopia seuraavista treffeistä.
-Mitäs viikonloppuna tekemäs? Mikko näytti lukevan ajatukseni.
-En tiiä viel, nyt on kuitenki vast maanantai, naurahdin. -Mut eiköhän sitä jotku kemut jostain löydy. Mitä sä sit olit aatellu?

Lähettäjä: aww 
Päivämäärä:   27.5.08 16:13:45

-No Jussi on vuokrannu ton nuorisotilan tuolt keskustasta ja meinaa pitää jotku musiikkipiirien omat bileet. Te voisitte varmaan tulla messiin, Mikko ehdotti tarkoittaen minua ja muita SP:n jätkiä.
-Vähäks ois kivaa, todellaki tullaan, innostuin ja hymyilin kuin Naantalin aurinko. Mikkokin hymyili ja katsoi minua ihastuneella katseella. Olin pakahtua hellyydentunteeseen, en ollutkaan muistanut, kuinka mukavaa ihastuminen oli. Harvemmin kun kukaan jätkä minua sykähdytti niin paljon, että olisin jaksanut yhden illan keikan jälkeen pitää sen kummemin yhteyttä.
-No soitellaan vaik siit sit viel, Mikko sanoi ja avasi minulle ulko-oven edelläni. Kävelimme vierekkäin mustan BMW:ni luokse, joka oli hautautunut lumeen.
-Vedä vaik viel pölli ni mä laitan tän lämpee ja putsaan lumet, ehdotin ja poika laittoi tuumasta toimeen. Samalla, kun huiskin lumia harjalla pois, hän poltteli tupakkaa ja katseli minua hymyillen.
-Mitä sä hymyilet? ihmettelin, kun sain auton putsattua ja heitin harjan takapenkin jalkatilaan.
-Emmä tiiä, sä saat mut vaan niin hyvälle tuulelle, Mikko sanoi ja pudotti tupakkansa hankeen.
-No tunne on kyl iha molemminpuoleinen, tunnustin, enkä voinut salata tyytyväisyytäni.
-Onko? Mikko flirttasi ja hymyili vähän irstaasti. Daaaaamn se oli upea!
-Heh, hymisin hetken, enkä tiennyt miten päin olisin ollut. Sitten päätin ottaa härkää sarvista, eli toisinsanottuna astelin Mikon eteen ja suutelin häntä suvereenisti suoraan suulle. Poika oli hetken hämillään, mutta vastasi mieluusti suudelmaani ja kietoi kätensä ympärilleni. Seisoimme jonkin aikaa lumisateessa suudellen, kunnes irrottauduimme hengitykset höyryten.
-Tsii, sä oot sit mieletön pakkaus, Mikko kuiskasi hiljaa ja sai hymyni levenemään entisestäänkin.
-Katellaan sit viikonloppuna, kehräsin innoissani ja avasin auton oven. -Moikka!
-Moikka, Mikko virnisti ja katsoi, kuinka hyppäsin autoon ja lähdin ajamaan kohti kotia. Etupenkille heittämäni paikallislehti irvisteli minulle Gränlundin sukunimellä, mutta tyydyin vain tuhahtamaan sille.
-Mikkoomikkoomikkoo, hihkuin koko ajomatkan, eikä mieleeni mahtunut enää mitään muuta, kuin viisi tuttua kirjainta ja vihreät, hymyilevät silmät.

Sanonta "poissa silmistä, poissa mielestä" toimi kohdallani täydellisesti. Vaikka Mikko tekstailikin melkein päivittäin ja varmisteli tuloani viikonlopun bileisiin, en ollut enää niin vaaleanpunaisten pilvien ympäröimä, kuin alkuviikosta. Käytin iltani lähinnä itseni huolehtimiseen: kävin pitkästä aikaa pilateksessa ja solariumissa, rutistelin kotona vatsalihaksia ja lenkitin Viniä ahkerasti. Olin saanut uutta puhtia ja elämäniloa, vaikka mitään ihmeempää ei ollutkaan tapahtunut.

Keskiviikkona monopolini autopiirien kruunaamattomana kuningattarena oli saada kolahduksen. Olin juuri pesemässä erään asiakkaan S40 T4:sta Volvoa, kun halliin ajoi kirkkaanpunainen Nissan 200SX, sama peli kuin Mäkelällä. Muuten autossa ei ollut mitään ihmeellistä, paitsi että kuskinpenkiltä nousi sievä, punatukkainen nuori nainen. Silmäilin ilmestystä kauempaa ja koitin peitellä tyrmistystäni. Olin todellakin tottunut siihen, että autoharrastuksen parissa naisiin törmäsi lähinnä konepeltien päällä keikistelemässä, ei suinkaan ratin takana.
Mäkelä, Rotta, Ape ja Joni olivat yhtä äimän käkenä, ja he kukkoilivat tytön ympärillä koittaen tehdä vaikutusta. Harmikseni totesin, että tämä neiti oli vielä varsin kaunis, kuulaan ihon ja kirkkaansiniset silmät omaava kaunotar. Kroppa tällä tosin oli hieman tuhdimpi kuin omani, mutta ei se näyttänyt jätkiä haittaavan. Automaattisesti vertailin punapäätä itseeni, enkä voinut olla harmistumatta kulahtaneesta ulkomuodostani. Tytöllä oli puhtaat, valkoiset housut ja muodikas, musta ulkotakki, kun taas minä läträsin autoa puolimärässä, punaisessa Ducatin t-paidassa ja tummansinisissä farkuissa.
Mieli mustana kuivasin Volvon ja menin sitten mukaan katsomaan, mitä tyttö oli tullut hakemaan. Kuulin Mäkelän selostavan tälle jotain asiantuntevalla äänellä ja näin Apen kantavan kauempaa Carpowerin laatikoita, jotka sisälsivät vahvistimen ja erillissarjan. Ahaa, hifipuolta siis.
-Sit vedät vaan ne RCA- piuhat tuolta ja homma onkin siinä, Mäkelä lopetti valistuksensa ja koitti samalla havainnollistaa sanomaansa käyttäen apuna tytön autoa.
-Tota, oisko mitenkään mahollista saada ne asennettua täällä? Ku mä en oikee hallitse tota hommaa, punapää sanoi hymyillen pahoittelevasti.
Virnistin vahingoniloisena ja tiesin voittoni koittaneen, minä kun olisin osannut asentaa saman sarjan vaikka silmät kiinni ja käsilläni seisten.
-Eiköhän se onnistu, Ape oli heti lupaamassa. -Nyt tältä seisomalta ei kyllä keretä, mut jos sä tuut tonne toimistoon ni varataan sulle aika...
Hän lähti johdattamaan punapäätä toimistoon ja me muut jäimme nojailemaan Nissaniin ja seuraamaan parivaljakon etenemistä.
-Iso perse, Mäkelä totesi hiljaa saaden minut huvittumaan. 2-0 minulle.
-Jännä nähä muitaki mimmejä ku Jenna tääl, Rotta totesi mietteliäänä.
-No toiki tais kyl kuulua siihen sarjaan, et auto on vaan asuste ja konepuolesta ei tiedä hölkäsen pöläystä, Joni totesi tiivistäen kaikkien meidän mietteet yhteen.
-Toisinku meiän oma Una, Mäkelä totesi jopa ylpeällä äänellä ja nappasi minut kainaloonsa. Hymyilin leveästi, enkä sanonut mitään.
Vaikka en ollutkaan turhamainen tai erityisen huomionkipeä tyyppi, niin pidin mielelläni nämä jätkät "omanani". Tottakai heilläkin oli vähän väliä jotain mimmijuttuja ja seurustelua, mutta toistaiseksi kukaan ei ollut kestänyt jengissä niin kauan kuin minä. Olin ihan tyytyväinen rooliini jätkäjengin omana ladyna, vaikka luonteestani perusnaisellisuus tuntuikin välillä puuttuvan.

Lähettäjä: aww 
Päivämäärä:   27.5.08 16:14:05

Perjantai-illan päätimme olla vaihteeksi selvinpäin ja käydä ajelemassa porukalla, jolloin firmammekin saisi hieman mainostusta. Mäkelä kun oli teettänyt Street Productionsille omat tarrat, jollaiset olimme kaikki saaneet kiinnittää autojemme takalaseihin ja helmoihin.
-Mihis mennää? huikkasin hallin pihalta pojille, jotka asettautuivat omiin autoihinsa. Näky oli aina yhtä juhlallinen, kun lähdimme yhteisvoimin hallilta baanalle. Valkoiset hanget ja täysikuu valaisivat upeasti ja hallin pihavalot heijastivat autojen kiiltäviä pintoja. Minulla oli kunnia ajaa ensimmäisenä, perässäni tulisi Mäkelä säxällään, sitten Ape Civicillä, Rotta M3:lla ja peränpitäjänä Joni Celicallaan. Sumuvalot valaisivat hankea, subbarit hakkasivat takakonteissa ja alustasarjojen neonvalot olivat vielä päällä.
-Käydää nyt vaik joku kylämunkki heittää eka, Joni ehdotti.
-Tehään näin, lähetään sit vaik Helsinkii tai johonki kuha ollaan tsekkailtu meno, Mäkelä totesi. Nyökäten annoin sähköikkunan nousta ylös ja vedin käsijarrun pois. BMW:ni murisi mukavasti ja cooleri päästi mieltähivelevän suhahduksen, kun vaihdoin vaihetta. Tyytyväisenä vaihdoin Alpinen mp3-soittimeen virallisen Eurocruising- levyn ja väänsin volumea kovemmalle. Niin tekivät myös takanatulevat pojat, ja pian popittava letkamme pääsi maantielle.
Herätimme huomiota kaikkialla, missä ajelimme. Nuoret pojat tuijottivat, osoittelivat ja huudahtelivat ihan avoimesti, kun taas vanhemmat miehet tyytyivät pälyilemään hillitymmin. Minusta oli hienoa ajella porukalla ja saada huomiota autoillemme, joiden eteen oli nähty vähän enemmänkin vaivaa.
Useat muut autoharrastajat jättivät näin laitetut takavetoisensa talveksi seisontaan, kun taas me odotimme innolla talvea ja lumilla sladittelua. Varsinkin Rotta oli aina liukkaasta kelistä
innoissaan, hän kun oli kesällä voittanut driftingin street-sarjan ja todellakin tiesi, miten kumi laitettiin kunnolla palamaan.
Kiersimme kylällä kaikki olennaiset paikat; ostarin, torin, isoimpien ruokakauppojen ja Alkon pihan, huoltoasemat ja grillin, kunnes Mäkelä soitti puhelimeeni.
-Mennään käymää Tebaril, mun pitää tankkaa, hän huusi musiikkinsa yli.
-Ookoo!
Teboililla oli paljon nuorisoa istumassa ja kaljottelemassa pihalla, kun kaarsimme paikalle.
-Käydääks samal kahvil? Rotta ehdotti ajaessaan vierelleni.
-Miksei, Ape myönteli.
-Menkää edelt ni mä tankkaan, Mäkelä kehotti ja tottelimme kuuliaisesti. Ajoimme autot vierekkäisille parkkipaikoille ja lukitsimme ne huolellisesti.
-Vähän kyylää jengi, Joni totesi huvittuneena, kun lähestyimme ulko-ovia. Teinipojat katselivat meitä arvostelevasti ja sain osakseni muutaman vihellyksen.
-Tuning-tyttö, johan on!
-No joku amis varmaa seki.
Nauroimme poikien kanssa nuorten kommenteille ja astuimme lämpimän huoltoaseman sisälle.
Hain vanhasta tottumuksesta kaakaon, jonka olin kaataa syliini nähdessäni inhottavan tutun pärstän takapöydässä. Äreästi mulkoillen ohitin Mister Gränlundin hahmon ja menin varaamaan meille sopivankokoisen pöydän.
-Autolla heruttamassa, vai? jätkä kehtasi kysyä, kun äkkäsi minut. Edelleen hänen huulillaan viipyi víttumainen, kaikkitietävä hymy.
-Joo, ku en muuten saa, iskin takaisin.
Rotta ja Joni tulivat pöytään, joten keskustelumme tyssäsi siihen. Pojat olivat kuitenkin huomanneet Gränlundin ja pidättelivät naurua kohotellen minulle kulmiaan. Vilautin heille nopeasti keskisormea ja koitin muuttua näkymättömäksi.
-Pyry, mitä mies, Mäkelä tervehti vihaamaani henkilöä tullessaan sisälle.
-Ei mitää, Pyryksi kutsuttu jätkä kohautti olkiaan hymyillen. Mikä hiton hymypoika se oikein oli?
Olin saanut lukea paikallislehdestä, että Pyryn setä, Jonas, oli todellakin miljonääri. Hän sijoitti paljon hyväntekeväisyyteen ja oli mukana vaikuttamassa suuriin asioihin, joten minun oli inhottavan vaikea vihata tätä henkilöä.
-Mitäs huomenna? Mäkelä jatkoi jutustelua Pyryn kanssa, vaikka tulikin istumaan meidän pöytäämme.
-Yhet bileet nuorisotalolla, tummatukkainen jätkä vastasi. Huomasin, että tällä oli todellakin melkoiset räpsyripset. Miksi kúsipäät saivat aina sen parhaimman ulkonäön?
-Me ollaan menos kans, Rotta kertoi ja hymyili minulle pirullisesti. Saatoin kuvitella, miten otsastani alkoi kasvaa melkoinen jölli. En todellakaan haluaisi kutea Mikon kanssa tuon ääliön edessä, mutta haluaisin kuitenkin päästä kutemaan. Vaikeaa, vaikeaa.
-No sehän on kiva, Pyry totesi ja väläytti jälleen tutun hymyn. Murisin hiljaa ja huomasin Jonin nauravan minulle.
-Älä välitä systeri, ei me täs kauaa olla.
-Joo paree ois, huokaisin.
Vähitellen Mäkelä lopetti Pyryn kanssa jutustelun ja keskittyi hörppimään kahviaan. Hölisimme hetken niitä näitä, kunnes lähdimme samaan aikaan Pyryn kanssa autoille. Odotin mielenkiinnolla näkeväni pojan auton, sillä ilman muuta tällä täytyisi olla vähintää limusiini tai Hummer. Ällistyksekseni hän suuntasi kuitenkin tavalliselle, likaisenharmaalle Peugeotille.
-No, kukin tavallaan, totesin itsekseni ja kohautin hartioitani.
-Lähetääks nyt käymää siel Stadis? Mäkelä kysyi, kun olimme päässeet autoihimme.
-Vaik joo, vastasin, eikä muillakaan ollut mitään ehdotusta vastaan. Tyytyväisenä peruutin pois ruudusta ja odotin, että pojat pääsivät perääni. Kaarsin törkeästi Pyryn eteen niin, että hän joutui odottamaan koko letkamme ajan, että pääsisi perään. Olin varsin vahingoniloinen, sillä hienot automme tekivät varmasti poikaan edes jonkinlaisen vaikutuksen. Toisaalta taas olin hieman víttuuntunut huomisesta, enkä olisi halunnut mennä taas pojan arvosteltavaksi. Päätin kuitenkin unohtaa koko henkilön ja keskittyä johonkin paljon parempaan, suomeksi sanottuna Mikkoon.

Inhotti myöntää, mutta laittauduin lauantaina tavallista huolellisemmin pikemminkin Pyryn, kuin Mikon takia. Olin päättänyt näyttää tälle egoilevalle snobbarille mistä kana kusee ja mikä minä olin naisiani.
Jätkät olivat kokoontuneet kämpilleni aloittelemaan, minähän meidät olin oikeastaan bileiden nimilistalle hommannutkin.

Lähettäjä: aww 
Päivämäärä:   27.5.08 16:14:23

Ape, Mäkke ja Joni lätkivät juomapeliä bissejensä kanssa sillävälin kun Rotta leikitti kissoja ja minä keskityin näyttämään nätiltä.
Koko homma tuntui vähän turhalta, sillä yleensä jätin arkisin meikkaamatta tai käytin vain ripsaria. Nyt olin panostanut kuultavaan meikkivoiteeseen, hohtopuuteriin, siisteihin rajauksiin, vaaleankimaltavaa luomiväriin, paksuun ripsarikerrokseen, valokynään ja kulmien siistimiseen. Näytin aivan erilaiselta kuin yleensä, mutta poikien palaute oli pelkästään positiivista.
-Noo huhhuh, Rotta totesi kävellessään ohitseni eteisen peilin luota. Hän pysähtyi niille sijoilleen ja tuli vilkaisemaan pärstäkerrointani tarkemmin.
-Nii-i, eiks ookki uskomatonta mitä kaikkee saa meikillä aikaan? virnistin ja supistelin huuliani. Näytin oikeastaan aika mageelta, silmät hohtivat kivasti ja kasvot näyttivät kohtalokkailta.
-No on, ei ois uskonu et tollasest pyryharakasta saa ihan seurakelposen neidin, Rotta vitsaili ja nipisti minua kiusoittelevasti vyötäröltä.
-Lähe nyt siitä! nauroin ja mätkin poikaa keskivartaloon. Rotta jatkoi matkaansa keittiöön naureskellen, mutta minä jäin vielä tekemään viimeisen silauksen.
Jalassani minulla oli tummansiniset, tiukat bootcut-farkut ja tuttu nahkavyö. Yläosaan olin valinnut mustan, kiinalaiskuvioin koristellun niskalenkkitopin, joka nuoli kiinteästi vartaloani. Hiukset olin saanut työllä ja tuskalla harjattua piikkisuoriksi, jonka jälkeen olin nostanut ne isoilla hainhampailla niskaan niin, että villit haituvat laskeutuivat kauniisti alaspäin.
Kiinnitin vielä siron timanttikorun kaulaani ja saman sarjan rannekorun ranteeseeni, ja olin valmis.
-Miltäs näyttää? kysyin jätkiltä saapastellen olohuoneen puolelle kuin ison maailman diiva konsanaan. Räpsyttelin ripsiäni, nostelin jalkojani ja pyörähdin kepeästi ympäri.
-Jameson, sä oot ylittäny ittes, Joni totesi yllättyneenä, kun taas muut kakoivat vielä kurkkujaan.
-No ohhoh, kyl näkee et lekaa oot menossa hakemaan! Mäkelä naurahti. -Mut ei todellakaan paha, voisit alkaa panostaa vähän useemmin!
-Jättebra, Apekin totesi näyttäen peukaloa.
-Oonksmä sit yleensä joku petolintu vai, kysyin mukamas närkästyneenä.
-No oot, Joni sanoi painavasti ja naurahti päälle.
-No se siitä glamourista sitte. Tehkääs tilaa ni mä tuun juomaa teidät pöydän alle, sanoin rempseästi ja tungin veljeni ja Apen väliin. Eteeni ilmestyi välittömästi kaljapullo ja neljä korttia.
Kello näytti puolta yhdeksää, fiilikset olivat nousussa samoin kuin promilletkin. Be Ware Pyry, täältä tullaan.

Rinnassani pamppaili jännityksen perhosia, kun Mäkelä avasi nuorisotalon ulko-oven edestäni ja teki minulle tilaa. Kiitollisesti hymyillen astuin sisälle pimeään, väkijoukon täyttämään tilaan, jossa soi hyväntuulinen dance-musiikki. Siellä täällä näkyi pinkkejä ja neonvihreitä loistetikkuja, joita ihmiset olivat taittaneet ranteisiinsa ja kaulaansa.
-Asiaa, Ape hehkutti silmät kiiltäen ja alkoi riisua ulkovaatteitaan. Seurasin perästä ja bongasin narikan, jonne takit oli tarkoitus jättää.
Menimme poikien kanssa viemään palttoomme järjestäjille ja saimme samalla omat loistetikkumme.
-Ilmasen viinan bileet, ui sumee, Jonin hihkaisi huomatessaan pitkän tarjoilupöydän, jonka päällä killui erilaisia booleja, valmiita drinkkejä ja shotteja. Muutama järjestäjä seisoskeli pöydän takana kertomassa, mitä mikäkin lasi sisälsi, ja kontrolloimassa ihmisten santsaamista. Me olimme ottaneet oman Koskenkorvapullon mukaan, mutta ainahan ilmainen juoma kelpasi.
-Jenna! Ootse tosissaan sinä! kuulin kimeän tytön äänen huutavan ja pälyilin ihmeissäni ympärilleni.
-Sari! Ei oo totta! hihkaisin tunnistaessani entisen luokkakaverini yläasteelta. Sari oli ollut varmaan läheisin tyttökaverini koko peruskoulun ajalta.
-Upee nähä sua, missä oikeet oot luuhannu kaikki nää vuodet?! tyttö kiljui innoissaan ja tuli halaamaan minua. Halasin takaisin nauraen ja tarkastelin entistä ystävääni, joka näytti paljon kokeneemmalta ja aikuisemmalta, kuin ennen. Kilojakin Sari oli saanut lisää, mutta ei mitenkään läskistyttävästi, vaan ennemminkin pukevasti.
-Töissähän mä, vastasin iloisesti. -Mut mitä sä teet nykyään?
-Vaikka mitä, voi vitsit meil on paljon juteltavaa! Tuu hei röökille mun kans? Sari ehdotti silmät nousuhumalasta kiiltäen.
-Mikä ettei. Jätkät hei, mä lähen täst seikkailee, mut kokoonnutaa sitte ku lähetään himaa, eiks je? käännyin kysymään pojilta, jotka olivat jo valumassa tarjoilupöydän suuntaan.
-Joojoo, pidä nyt hauskaa, Mäkelä kehotti isällisesti ja iski minulle silmää. Iskin takaisin ja seurasin sitten Saria takaisin kirpeään pakkasilmaan.

Juttelimme Sarin kanssa niitä näitä vaikka kuinka kauan, enkä huomannut lainkaan, kuinka mansikkamargaritat ja limebooli kilahtivat päähäni.
Etsin katseellani Mikkoa, mutta poikaa ei näkynyt missään. Sen sijaan Jussi, Mikon paras kaveri, heilui vähän väliä DJ-kopissa ja tanssilattialla. Päätin käydä kysäisemässä tältä pojasta ja irrottauduin Sarista.
-Oli tosi kiva jutella, pitäs koittaa pitää yhteyttä vähän paremmin. Mut mä lähen nyt käymää tuol, katellaan viel myöhemmin, sanoin hymyillen punatukkaiselle tytölle.
-Joo, oli tosi ihana nähä sua! Pidä nyt ittes naisena! Sari kehotti ja rutisti minua vielä kerran.
-Tottakai! Katellaan!
Lähdin hilpeästi hihitellen etenemään kohti tanssilattiaa. Nousuhumala oli ihana tila, tunsin oloni itsevarmaksi, kauniiksi, seksikkääksi ja vítun fiksuksi. Todellisuus oli ehkäpä kaukana tuntemuksistani, mutta en antanut sen häiritä.
-Älä kävele onnes ohi! tuttu, matala ääni huikkasi takaoikealta, kun olin pääsemässä DJ-kopin luoksi.
Käännähdin äänen suuntaan ja huomasin itsevarmat, huvittuneet kasvot virnuilemassa edessäni.
-Eiks toi sun hymy ikinä hyydy? kysyin kyllästyneenä Pyryltä. Hänellä oli yllään valkoinen kauluspaita ja mustat housut, inhottavan komea yhdistelmä. Kaulalla näytti roikkuvan leveä hopeaketju, bling bling miljonäärin kersa.
-Mä en hyydy ikinä, poika kehaisi ja väläytti pepsodent-hymyään.
-No sepä mukavata. Mä en voi sanoin kuvailla miten mielelläni jäisin nuolemaan sun persettäs, mut mul on nyt ikäväkyllä vähän kiire, sanoin myrkyllisesti ja koitin pälyillä ympärilleni. Missä hitossa se Mikko oikein oli?
En löytänyt Mikkoa, mutta sen sijaan silmäni rekisteröivät toiset tutut kasvot.
-Voi ei, parahdin, kun Sami purjehti paikalle geelikampauksessaan ja aurinkolaseissaan.
-Jenna Jameson, miten ihana yhteensattuma! poika heitti hymyillen ja vetäisi minut kainaloonsa.
-No en menis sanomaan, puuskahdin ja törkkäsin pojan kauemmaksi.
-Mitä mies, Sami kysyi Pyryltä ja iski tälle ylävitoset.
-Mitäs tässä, nautin Jennan hurmaavasta seurasta, Pyry sanoi ja katsoi minua víttumaisella katseella. Koitin tappaa hänet katseeni voimin, mutta ikäväkseni en onnistunut.
-Kukapa ei Jennasta nauttis, tuu nyt beibe antaa Sami-sedälle vähän luvee, ku kumminki haluut, Sami lässytti minulle.
-Te tunnette toisenne? sanoin enemmänkin toteavasti kuin kysyvästi.
-Oi kyllä.
-Víttu mikähän siin on et kuspäät kerääntyy aina yhteen? laukaisin ja käännyin sitten lähteäkseni. -Oli hei tosi kiva nähä mut painukaa vaik helvettíin tai jotai, jooko.
Pojat jäivät naureskelemaan kiukkuisuudelleni kun rynnin pois paikalta.
Etsin ihmeissäni Mikkoa, joka tuntui kadonneen maan alle. Sen sijaan löysin Jussin, jota nappasin hihasta.

Lähettäjä: aww 
Päivämäärä:   27.5.08 16:14:45

-Onks havaintoo mis Mikko on? huusin hänelle musiikin yli. Vaaleatukkainen, pitkä poika näytti hieman vaivautuneelta.
-Eeeei oikeestaan, kyl sen jossai tääl pitäs palloilla.
-Ei sit mitää, äsähdin ja käännyin poispäin. Minua alkoi kyrpiä tämä meininki, Samin ja Pyryn lapsellinen läpänheitto, Mikon näkymättömyys ja oman fiilikseni latistuminen.
Päätin tarttua pulloon hädän hetkellä ja toivottaa kaikki ääliöjätkät hevon kuuseen. Olin kyllä valmis bilettämään ilman moisia hormoonihirviöitäkin.

Keinoni toimi, sillä muutaman tequilashotin ja boolilasillisen jälkeen pääsin jälleen vireeseen. Innostin Mäkelän, Apen ja Rotan mukaani tanssilattialle ja tanssin heidän kanssaan letkeää räppiä, jota DJ oli alkanut pyörittää. Heitimme läpällä irstaitakin tanssimuuveja, olimmehan kaikki melkoisessa tuiskeessa. Jossain välissä huomasin vetäväni ihan omaa show'ta, jota lähimmät ihmiset olivat alkaneet mielenkiinnolla seurata. Tanssin poikien edessä, välissä, ympärillä; annoin turhautumiseni purkautua musiikin kautta ja annoin piutpaut mieltäni ärsyttäville tekijöille.
The Pussycat Dollsin Buttons oli loistava tanssibiisi, jonka aikana menoni vain kiihtyi. Harmikseni huomasin Pyryn ja Samin tuijottavan meininkiäni tiiviisti, mutta tyydyin katsomaan heitä halveksuen ja heilauttamaan hiuksiani omahyväisesti.
Jossain vaiheessa tunsin kuumat kädet vyötärölläni ja jännityin, kun älysin, ettei takanani tanssiva henkilö ollut kukaan SP:n pojista. Tartuin vartaloani hivelevään käteen tiukasti ja rutistin tuntemattomia sormia niin kovaa, että jätkä takanani ulvahti kivusta.
-Mikko! Sori! hätäännyin tunnistaessani hahmon.
-Aii juma, ei ois varmaa pitäny tulla lääppii ilmottautumatta, poika naurahti pidellen hervottomana tärisevää kättään. Olin melko kovaotteinen kimpaantuessani, joten en ihmetellyt pojan kivusta irvisteleviä kasvoja lainkaan.
-Sori ihan oikeesti mä en tajunnu! kauhistelin pidellen kämmentä suuni edessä. Hyvä veto Jenna!
-Ei mitää, tulipahan selväks et suhun ei ihan noin vaan kosketa, Mikko nauroi ja veti minut sitten lähelleen.
-Missä hitossa sä oot oikee ollu? kysyin haistellessani jo tutuksi tullutta Hugo Bossia.
-Mun piti käydä tuol hoitaa yks juttu.. Mut nyt mä oon täs, poika hymyili iloisesti ja uskaltautui nostamaan ehjän kätensä vyötärölleni.
-Hyvä, myhäilin tyytyväisenä.
Kappale vaihtui ja Mäkelä veti minut takaisin tanssimaan kanssaan, enkä pistänyt vastaan. Mikkokin jäi bilettämään kanssamme ja hikoilimme tanssilattialla varmaan vielä tunnin verran, ennenkuin nestehukka ja kuumuus pakottivat meidät ulko-oven liepeille notkumaan.
-Onks ollu kivaa? Mikko kuiski korvaani hapuillessaan hiuksiani suullaan. Kylmät väreet sinkoilivat pitkin selkärankaani, enkä voinut olla hymyilemättä mielihyvästä.
-Ihan jees, vastasin ja käännyin suutelemaan poikaa.
Mikko veti minut tiukasti itseensä kiinni, nosti syliinsä ja kantoi istumaan vapaalle pöydälle. Hän jäi itse seisomaan eteeni, kun suutelimme ja kiehnäsimme tiiviisti toisissamme.
-Hommatkaa hotellihuone! Joni huudahti kauempaa saaden meidät nauramaan.
-Ei ois paskempi idea, Mikko hymyili irstaasti ja kuljetti kätensä toppini alle.
-Nii ei kai, myöntelin ja aloin jo lämmetä.
Samassa huomasin Pyryn seuraavan puuhiamme varsin tiiviisti, tuttu hymynkare huulillaan, mutta silmissä tiukka ilme. Kyyläsin häntä niin kauan, että hän huomasi tuijotukseni, ja annoin sitten Mikolle näyttävän suudelman. Kun hän kerran jo piti minua jakorasiana, niin mitä sitä mainettaan suojelemaan.
-Jenna! Ape alkaa olee vähä huonona, pitäskö lähtee? Rotta tuli kysymään. Hänen humaltuneissa silmissään oli huolestunut pilkahdus.
-Ai on, no tottakai mennään sit, vastasin nyökäten. -Mites, lähetsä messiin..?
Mikko hymyili itsevarmasti ja tyytyi nyökkäämään.
-No aletaan sit lähtee, mä meen vaan käymää vessas, sanoin pojille ja hypähdin alas pöydältä.
Kävelin vauhdilla kohti naistenhuonetta, kun käteeni tartuttiin.
-Mitä vitt..
-Etsä huomaa ku se käyttää sua hyväks, Pyry kysyi minulta vakavalla naamalla.
-Miitääh, parahdin tylsistyneenä. -Mikä sun ongelma on, päästä mut menee!
-Tajuutsä, Mikko oli just panemas jotain toista muijaa, ennenku sä tulit! Se pelaa sua, nainen.
-No ei pitäs olla sun ongelma, äsähdin epäuskoisena.
-No ei se kyl ookkaan, Pyry totesi kuivasti ja päästi käteni valahtamaan alas. -Hyvää loppuiltaa sit vaan.
Ihmeissäni katsoin, kuinka pitkä poika kääntyi lähteäkseen ja suunnisti suoraan narikoille.
Vaikka en millään tavalla pitänyt koko tyypistä tai antanut luottoa hänen sanoilleen, niin joku sai minut epäilemään. Siispä pujahdin Mäkelän luokse niin, ettei Mikko huomannut minua.
-Käy ottaa mun takki, mä lähen takaovesta. Mä en haluu et Mikko näkee mua! suhahdin pojan korvaan ja katosin samantien vessaan.
-Mitä? Mäkelä jäi ihmettelemään, mutta tajusi sentään noutaa takkini.
-Mitä toi nyt oli olevinaan, miksei Mikko tullukkaan? Mäkelä ihmetteli, kun olimme viimein pihalla odottelemassa taksia.
-Naisen vaisto, tokaisin lyhyesti ja sylkäisin lumeen.

Mikko soitteli kännykkääni pitkin sunnuntain vastaista yötä, mutta en vaivautunut vastaamaan. Miettiköön poika ihan itsekseen, mitä minä hänestä halusin. Aivan, en enää mitään.
Onneksi en ollut järin pehmeäluonteinen tyyppi, eikä Mikon tempaus saanut maailmaani suistumaan pois radaltaan. Oikeastaan tämän pelehtimiset muiden tyttöjen kanssa olivat minulle yksi hailee; emmehän me olleet mitenkään sidoksissa toisiimme, vaikka selvää sämplinkiä olikin tapahtunut. Päätin jälleen kerran unohtaa kaikenmaailman Don Juanit ja keskittyä elämään ihan ylhäisessä yksinäisyydessäni.

Juhlava päätökseni kesti noin kolmen päivän ajan, kunnes eräs don huono sattui eteeni.
Juoksin Vinin kanssa pururadan lenkkiä ja manasin pimeyttä, joka vallitsi metsän keskellä. Päästyämme skuugesta taajaman puolelle hidastin hieman tahtia ja pompahtelin kahisevissa tuulihousuissani.
-Oliks kivaa, niih, höpisin läähättävälle koiralle, jolla olisi menohaluja vielä riittänyt. Samassa tuttu ääni sivalsi ilmaa saaden minut säpsähtämään yllättyneenä.
-Läskit lötisee! Pyry hihkaisi vastakkaiselta kävelytieltä ja hymyili tuttua virnettään.
-Haista sinä aurauskeppi páska! äsähdin ja lopetin hyppelehtimisen.
-Aurauskeppi, Pyry naurahti. -Tota mä en oo ennen kuullukkaan.
-No jos vaik tyhjäisit noi kuset pois päästäs ni vois kuuluu vähän paremmin!
-Luuletsä tosiaan, Pyry hymyili ja lähti ylittämään katua tullakseen samalle puolelle kanssani.
-Äläkä ny yritä mitään lähentelyjä, varoitin kiukkuisesti.
-No en, on mullaki hei itsesuojeluvaisto, poika vastasi levitellen käsiään viattomasti.
Vilkuilin häntä epäluuloisesti.
-No oliks jotai asiaa? kysyin, kun Pyry jäi seisoskelemaan eteeni ja tuijottamaan Viniä.
-No ei.
-No hyvä, tokaisin ja nykäisin Vinin liikkeelle. -Pitää lähtee lihomaan lisää.
-Ei hätää, kyl sul on viel ihan hyvin tota vararavintokerrosta, Pyry heitti perääni.
-Juokse rekkaan! toivotin ystävällisesti ja aloin taas hölkätä. Huomasin kuitenkin hymyileväni pojan heitoille, vaikka se samalla kismittikin minua.

Lähettäjä: aww 
Päivämäärä:   27.5.08 16:15:05

Marraskuu vaihtoi joulukuuksi ja kiire Street Productionsissa hiljentyi. Isompia projekteja ei tullut, joten keskityimme kaikki lähinnä omien autojemme laittamiseen. Vaihdoin omaan Bemariini kirkkaat takavalot ja eteen uudet Angel Eyesit, jotka tekivät kaarastani entistäkin tyylikkäämmän.
-Ei paha, Rottakin myhäili katsellessaan aikaansaannostani.
-Ei mustakaan, nyökkäilin vieressä.
-Mitä te täällä supisette? Mäkelä ihmetteli tullessaan toimistosta paperilappu kädessään.
-No kato Bemssii, Rotta kehotti.
-Ai katos perhana! Noiha istuu ku nenä päähä, Mäkelä älysi. -Ei paha.
-Nyt mä en vaa enää keksi mitä mä voin tolle tehä, ku en mitää isompaa jaksa alkaa vääntää mut pikkujutut on jo laiteltu, totesin huuliani mutristellen.
-Siinä tapauksessa mul on sulle just loistava homma. Mites Rotta, onksul hirveesti laittoo M3:ssa? Mäkelä kysyi katsahtaen pitelemäänsä paperiin.
-Ei oo ei, kuis?
-Puolen päivän maissa tulis yks supra, mihin ois tarkotus maalailla uus pohjaväri ja heittää sit siihen jotain anime-kuvioo sabluunoilla. Et vois olla aika jees teille, Jenna jaksaa touhuu noit pikkutarkkoi hommii ja Rotta nyt hallitsee ton maalaamisen, Mäkelä kertoi.
-Käy mulle, hymyilin innoissani. Pääsin harvemmin maalaamaan sillä olin hieman, kröh, huolimaton siinä hommassa, mutta Rotan avustuksella autosta tulisi varmasti hieno.
-Joo mullekki, Rotta hymyili.
-Hyyvä homma! Me mennään Jonin kans siivoo tota rengasvarastoo, et mikäli ette haluu liittyy seuraan ni käykää hakee vaik jotain safkaa.
-Valitsen safkan hakemisen, virnistin ja katsoin Rottaan salaliittolaismaisesti. Hän virnisti takaisin.
-Apelle sit kuulemma laitti-limuu, se ku on niin läski, Mäkelä kertoi silmiään pyöritellen. Naureskellen lähdin hakemaan takkia ja Viniä toimistosta.

-Onks tiedossa mitään bileitä lähiviikoille? kysyin Mäkelältä, kun olimme kahdestaan vahaamassa uudeksi maalattua Supraa. Autosta oli tullut hurjan hieno; Rotta oli vetänyt pohjamaalin kullankimaltavaksi, jonka päälle minä olin taiteillut lootuskukkia ja japanilaisia kuvioita. Auton omistaja ei ollut vielä nähnyt kulkupeliään, mutta eihän tuosta voinut olla pitämättä.
-No eipä oikeestaan, tää on tää vuoden hiljasin aika... Immillä on sit uutena vuotena kunnon kemut, mut ennen sitä kaikki vaan perheilee, Mäkelä kertoi.
-Tosi ärsyttävää, tuhahdin ja jatkoin konepellin kiillottamista.
Joulukuu ja lähenevä pyhä saivat minut jälleen kerran tuntemaan oloni hyvin yksinäiseksi. Siinä missä muut palasivat perheidensä luo ja viettivät aikaa kumppaneidensa kanssa, minä ikävöin vanhempiani ja huokailin, kun en koskaan löytänyt edes sopivaa poikaystävää. Ajatukseni olivat hieman hullunkurisia, sillä koko ajanhan minulla oli ympärilläni jätkiä ja tyrkylläkin muutamia, mutta en kelpuuttanut heitä. Silti perhepyhät saivat minut tajuamaan, että jokainen meistä kaipasi joskus läheisyyttä, jopa Una Ankka.
-Meetteste taas Leenalle jouluks? Mäkelä kysyi aavistaen haikean mielentilani.
-Joo, se on kyl ihan kiva, vastasin hieman pirteämmin.
Sillon kun isä oli vielä elänyt, olimme viettäneet useimmat joulumme Leenan ja tämän miehen Matin luona. Heidän lapsensa Jesper ja Julius saivat aikaan varsinaisen joulutunnelman ihastellessaan uusia action-maneja ja videopelejään. Nytkin Leena oli luvannut adoptoida minut ja Jonin aattoillaksi, jotta pääsisimme kunnon joulupöytään.
Itse joulupäivän taas viettäisimme vanhan perinteen mukaisesti SP:n työporukalla, eli lahnaisimme jonku kämpillä, söisimme liikaa kinkkua ja katselisimme hölmöjä joululeffoja. Se jos joku oli kotoisaa.
-Meetsä teiän porukoille? kysyin Mäkelältä ja istahdin rengaspinon päälle istumaan. Mäkeläkin lopetti vahaamisen ja tuli viereeni levähtämään.
-Joo, aattona sinne tulee systerikin kersoineen. Vähän on aina saamaton fiilis just ku systerillä on jo mies ja lapset ja avioliitto ja omakotitalo ja farkkuVolvo, mulla taas ei oo oikeestaan mitään, Mäkelä sanoi hiljaa tuijottaen lattiaan.
-Sul on sentään perhe, huomautin puolestani.
-Niin..
Tuijottelimme lattiaa hartaan hiljaisuuden vallitessa, kunnes Vin sipsutteli varovaisesti paikalle. Se oli niin tottunut meteliin ja paukkeeseen, että oli näköjään tullut katsomaan mikä on hätänä, kun oli niin hiljaista.
-Mut onhan mullaki ihan oma Vin Diisseli, riemastuin ja kehotin koiraa tulemaan luokseni. Se heilutti villisti hännäntöpöään ja hypähti pyynnöstäni syliini.
-Varsinainen sylikoira! Mäkelä naurahti. -Noniin, ehkä me lopetetaan nyt tää haikailu, ei me olla köyhiä eikä kipeitä. Uutena vuotena jatkuu sit taas sama remuaminen, ehkä ihan hyvä vaan ottaa nää pari viikkoo vähän iisimmin.
Nyökkäsin ja tiesin Mäkelän olevan oikeassa. Olin onnellinen siitä, että saatoimme puhua keskenämme hieman syvällisemmistäkin asioista.
-Noniin rakas, mennääs jatkamaan hommia, sanoin Vinille ja rutistin sitä lempeästi.

Mäkelä päätti helpottaa yksinäisyydentunnettani pakottamalla meidät kaikki tennishalleille pelaamaan sulkapalloa.
-Ootsä nyt ihan varma tästä? kysyin epäuskoisena, kun jakaannuimme sulkkisverkon molemmin puolin. Joni jäi armeliaasti vaihtoon odottamaan ensimmäistä kääminsä polttanutta. Me valtasimme Rotan kanssa seinän vastaisen puolen, kun taas Ape ja Mäkelä jäivät tuijottamaan meitä verkon toiselta puolelta.
-Oon oon, älä valita, Mäkelä naurahti pyöritellen mailaansa.
-Älä sä valita ku mä lyön sut suohon, uhosin omahyväisesti virnistellen.
-No usko unelmiis! Pallo peliin!
Hetken hakemisen jälkeen peli alkoi sujua, ja se oli oikeastaan hemmetin hauskaa. Muutaman kerran Rotta oli saada mailaverkon kuvan naamaansa, kun eksyin hänen puolellensa kenttää ja sohin minne sattuu.
-Jenna jäähylle! Rotta huusi päästessään taas kerran juuri ja juuri mailani tulilinjalta pois.
-Älä ny ku mä innostun, naurahdin ja lätkäisin sulkkiksen voimakkaalla lyönnillä toiselle puolelle. Mäkelä lätki takaisin kuin automaatti, mutta Apella oli hieman ongelmia lyöntivoimakkuuden kanssa. Joko hän tujautti sellaisen iskun, että pallo katosi koko hallin toiseen päähän, tai sitten taas aliarvioi niin pahasti, että verkko heilui.
-Tuu Joni paikkaa, Ape huusi tuskastuneena, kun pallo suhahti taas kerran suoraan päin verkkoa pudoten siitä maahan.
-Mä haluun sit pelaa jossain välis kahestaan Jennan kans, Mäkelä vannotti ja osoitti minua mailallansa.
-Mä laitan sut itkemään, lupasin herttaisesti hymyillen.
Peli jatkui entistä rivakammin, sillä Joni oli melkoinen taituri ja teki minulle ja Rotalle vaikeita lyöntejä.
-Aiiii videoooOOOO! karjaisin, kun Rotta mäiskäisi minua hallitusti päähän.
-Hiton vesipää pois mun edestä, poika vain nauroi, kun pitelin kuuppaani tuskainen irvistys naamallani.
-Pysy siinä ni mä hakkaan sut, mä en voi juosta ku päässä pyörii, mutisin katkerasti.
-Tuu Jenna hetkeks istuu ni mä pelaan sen aikaa, Ape ehdotti. Pojat hihittelivät vahingoniloisina, kun siirryin pää jomottaen sivuun. Mulkoilin heitä vihaisena ja epäonnekseni totesin, että osumakohta alkoi turvota. Miten Rotta olikin onnistunut sohaisemaan juuri otsaan, sitä kuhmua kun olisi hieman vaikea piilottaa.
-Mä käyn vessas, ilmoitin äreänä ja lähdin etenemään kohti pukuhuonetta käsi otsani suojana.
Vessassa minua odotti inhottava yllätys: otsassani komeili ruskean vihertävä mustelma, joka alkoi uhkaavasti kohota.
-Eiiii, parahdin ja aloin valuttaa hanasta mahdollisimman kylmää vettä saadakseni turvotuksen pois. Taittelin vessapaperista paksun mytyn, jonka kastelin jääkylmällä vedellä ja länttäsin sitten otsalleni.
-Laske ny laske ny, toivoin hätäisesti. Hiton Rotta!

Lähettäjä: aww 
Päivämäärä:   27.5.08 16:15:21

Istuin pukuhuoneessa jäädyttämässä kuhmuani ainakin vartin verran, mutta mitään ei tapahtunut. Mustunut möykky koristi otsaani kuin mikäkin sarvi, vaikka koitin huiskia otsahiuksia eteen ja peittää sen keinolla millä hyvänsä.
-Ei helvettí, kirosin, sillä tiesin joutuvani poikien naurunaiheeksi, ja sitähän minä en sietänyt. En kuitenkaan voinut piilotella pukkarissa lopunikääni, joten vedin hiukset mahdollisimman hyvin kuhmun päälle ja lähdin palaamaan takaisin kentälle. Ehkä pojat eivät huomaisi.
-Jeennnaaa mitä yksisarvinen! Ape repesi heti, kun pääsin kentän laidalle.
-Ei vittú tuliks siit noin paha jälki! Rottakin remahti nauramaan Mäkelä ja Joni mukanaan.
-Kuolkaa ny pois! rähähdin vihaisena ja poimin mailani lattialta.
-Varokaa, mottiotsa on aseistettu, Joni nauroi ja sai väistää samantien äkäistä lyöntiyritystäni.
-Víttu et sä oot sit viehättävä! Kivasti korostaa sun isoo päätä, Ape ilkkui ja oli tukehtua nauruun.
-Heh heh heehhehhehehe, matkin irvistellen ja kieltäni näyttäen.
-Toivottavasti toi laskee ennen uutta vuotta, et kai sä haluu näyttäytyy bileissä tollasena, Mäkeläkin murjaisi.
-No ei tää varmaan loppuelämää mun otsassa killu! Turvat kii ja aletaan ny pelaa! ärisin ja häädin Apen takaisin vaihtoon. Pelistä ei kuitenkaan ollut tulla enää mitään, kun pojat jaksoivat repiä huumoria epämuodostuneesta otsastani.
Juuri, kun he olivat taas alkaneet keskittyä ja homma sujui sulavasti, huomasin tutun hahmon kentän laidalla. Vilkuilin ensin vain hillitysti sivusilmällä, kunnes tunnistin hahmon varmasti Pyryksi. Minua harmitti, että hän katseli tarkkaavaisesti peliäni, mutta toivoin ettei poika tunnistaisi minua. Tai mikäli tunnistaisi, niin ei ainakaan näkisi otsaani.
-Hyvä! Mäkelä kannusti, kun Joni sai lyötyä melkoisen ohjuksen puolellemme. Kerkesin nippa nappa lätkäistä sen takaisin ja pitää puoliamme, kun pojat alkoivat sykkiä oikein urakalla. Unohdin hetkeksi jopa Pyryn ja pääsin hienosti pelin imuun mukaan antamatta yhtään Mäkelälle ja Jonille periksi. Pelasimme Rotan kanssa hienosti yhteen ja kaikki sujui kuin oppikirjassa, kunnes huomasin Pyryn suunnalla jotain liikettä.
"Mitä hittoa," kelasin, kun poika näytti alkavan riisua paitaansa. Tuossako se meinasi vaatteensa vaihtaa?
Nähdessäni paljaan yläkropan jäin automaattisesti tuijottamaan, vaikka se ei ollutkaan tarkoitukseni. Samassa unohdin kokonaan pelin, joten Mäkelä pääsi yllättämään. Hän löi napakan iskun suoraan minua kohti, jolloin pallo osui päähäni: SUORAAN otsakuhmuun, pudoten siitä lattialle. Havahduin äkisti ja katsoin pöllämystyneenä poikia, jotka seisoivat aivan jäätyneinä paikallaan, kunnes repesi hirmuinen naurunremakka.
-Jenna sä oot niin äälíö! Ape nauroi katketakseen.
-Voi jumalautá! sisuunnuin, sillä älysin Pyrynkin nähneen pienen välikohtauksemme.
-Hiton läskipää oikeesti, sä voisit miekkailla ton sarves kanssa! Mäkelä käkätti pidellen vatsaansa naurukohtauksen pyörteissä.
-Víttu kato vähän mihi lyöt! suutuin tosissani nauraville pojille, joista ei ollut taas yhtään mihinkään. Suivaantuneena heitin Mäkelää mailallani, joka otti niin kovaa osumaa että halkesi varrastaan.
-Äläs nyt Una Ankka, Mäkelä hihkui naurunsa lomasta ja oli varmaan helvétin huvittunut.
Minä taas puhkuin ärsyyntymistä ja lähdin kirosanoja ladellen pukukoppiin. Helvétin kuramunat! Hélvetin Pyry! Oliko sen pakko olla näkemässä? Kaikki arvokkuuteni oli menetetty.
Istuin pukkarin penkille vihaisena ja nolattuna, enkä tiennyt miten päin olisin ollut. Jomottava kuhmu lisäsi vítutustani ja mieleni teki itkeä. Painoin pääni polviin ja irvistelin hetken inhottavien tunteiden vallassa, kunnes minua itseänikin alkoi hymyillyttää. Mikä ääliö, pakkoko sitä oli jäädä Pyryä tuijottamaan ja saada pallosta päähänsä! Lopulta koko homma nauratti minua niin paljon, että vihantunteeni katosi kokonaan. Samassa Rotta ilmestyi pukkarin ovelle ja koitti hienotunteisesti hillitä suupieliensä nykimistä.
-Jenna, ootsä okei? hän kysyi vilkaisten minua huolestuneesti.
-Joojoo, hymyilin. -Vähän vaa ottaa päähän, kirjaimellisesti.
-No jos yhtään jeesaa ni sä teit Mäkelälle puujalan, osuit suoraa luuhun. Et nyt teit on kaks separia.
-Ihan oikein sille, virnistin tyytyväisenä.
-Tuu nyt takas pelaa, ei me enää naureta sulle, Rotta lupasi jalomielisesti.
-Jos nauratte, ni kyllä noita mailoja riittää, virnistin ja nousin ylös. Lähdettyäni Rotan perään vilkaisin vielä peilikuvaani, enkä voinut olla nauramatta. Varsinainen vesipää, todellakin.

Kuhmu komisti otsaani kolmen päivän ajan, kunnes suvaitsi poistua ja jättää pelkästään haalean mustelman muistokseen.
-Näätsä taas peiliin asti ku sarvi on poissa? Ape víttuili töissä. Kuhmusta oli revitty kaikki mahdollinen huumori irti, eikä loppua näkynyt.
-Heko heko, mä sentää kestin sen ku mies! Jos sun babyface-pärstääs ois tullu ees yks naarmu ni sä oisit linnottautunu himaas ja vetäny ranteet kirjastokortilla auki, paasasin vihaisesti.
-No joopa joo, älä nyt skitsoo.
-Joojoo, tiuskaisin takaisin ja painuin toimiston puolelle. Hermoni olivat olleet melko kireällä sattuneesta syystä: kuhmun kanssa ei ollut huvittanut liikkua julkisilla paikoilla, eikä poikien läpänheitolta saanut hetken rauhaa. Lisäksi joulukuun hartaus ja hiljaisuus kävivät hermoilleni, enkä tiennyt miten päin olisin ollut. Varsinkin nyt, kun Mäkelä oli lähtenyt Saksaan hakemaan uutta lastillista autohifiä halliimme, kaikki tuntui junnaavan paikoillaan.
-Mä lähen sinne Ruffeen, ei mul oo täälläkään mitää tekemistä, sanoin Apelle putkahtaessani takaisin hallin puolelle toppatakki käsissäni.
-Etkai sä ny suuttunu? poika kysyi huolestuneena.
-En mä niin paljoo, mä en vaa jaksa tääl jumittaa, huokaisin.
-Aa, no uskon. Mäki varmaa lähen koht painelee...
-Jees, no katellaan huomen. Vin, tuuks mukaan, lähetään jeesaa Leenaa!
Jyhkeä dobermanniuros ravasi hallin takaosasta luokseni ja odotti nätisti, että sain hihnan kiinni sen pantaan. Pujahdimme kirpeään pakkasilmaan ja lähdimme kulkemaan vieretysten kohti kahvila Rudolfia. Olin lupautunut Leenan apulaiseksi nyt kun Street Productionsilla oli niin hiljaista, ja sain tarjoilemisesta ihan mukavaa liksaakin. Miinuspuolena oli tosin Krisse, joka oli riemastunut työpanoksestani niin paljon, että roikkui lahkeissani vannomassa rakkauttaan ihan kokoajan. Toisaalta hän oli varsin sanavalmis ja nokkela työkaveri, mukavaa vaihtelua ainaisiin SP:n naamoihin.
-Voi Vin, onneks nyt ollaan jo puolivälissä joulukuuta, ehkä me selvitään uuteen vuoteen asti, huokaisin ja silitin mustalla lapasellani koiran kiiltävää turkkia. Vin urahti hiljaa, kaippa sekin oli samaa mieltä.

Lähettäjä: aww 
Päivämäärä:   27.5.08 16:15:43

-Osaahan se kultsipuppeli nyt varmasti vahtia uunia, ettei piparit pala? Krisse hösötti edessäni äidillisen varoitteleva ilme kasvoillaan.
-No ihan varmasti osaan jos sä voit ny painuu siitä helvettíin, vastasin ystävällisesti irvistäen.
-No hyvä, mä tuun viel sit varmistaan et sä et unohdu uneksimaan! Krisse kiusasi ja poistui salin puolelle.
Leena oli lähtenyt käymään tukussa ja jättänyt koko bisneksen meidän pyöritettäväksemme. Asiakkaita tuli hiljalleen, joten kerkesin mainiosti vetäytyä takahuoneeseen leipomaan pipareita ja joulutorttuja. Vin makoili tyytyväisenä keittiön lattialla ja odotti maistiaisia herkuista. Pakko myöntää, että jouluruoat olivat kyllä hemmetin hyviä, vaikka muuten juhla olikin mielestäni turhanpäiväistä hömpötystä.
-Noniin, totesin itsekseni, kun piparit näyttivät sopivan ruskeilta. Napsautin uunin pois päältä, nostin pellin pöydälle jäähtymään ja menin salin puolelle brassailemaan taidoillani.
-Mees kattoo Kristiina kuinka tsiidejä pipareita mä paistoin! rehvastelin isoin elein ja osoitin olevani paras.
-Joo varmaan, Krisse pyöritteli silmiään hymyillen jA poistui takahuoneeseen. Hymyilin vahingoniloisena, kun kuulin pojan "ohoh!"-huudahduksen ja aloin sitten pyyhkimään pöytiä.
Viimeinen lounaalla käynyt pariskunta teki lähtöä ja avasi oven samalla, kun ulkoa oli tulossa uusi asiakas sisään.
-Mitäs sais olla? kysyin asiakaspalveluhenkisellä äänellä samalla, kun käännyin katsomaan tulijaa.
-No mitäs sul ois annettavaa? Pyry kysyi kaksimielisellä äänensävyllä ja näytti yllättyneen positiivisesti nähdessään minut.
-No sulle ei kyl yhtään mitään, tuhahdin ja tunsin lievää punoitusta poskillani. Jennajenna älä nyt mokaa!
-Oot sit vaihtanu alaa, kiillotat autojen sijaan pöytiä? poika kysyi käydessään istumaan pyöreän pöydän ääreen.
-Ei ku mä vaan tiesin et sä oot tulos tänne, ni äkkii hain täält duunii ihan vaan voidakseni palvella sua, heitin teennäisen bimbomaisella äänellä.
-Ouuts, mistäs sä sen tiesit, ootsä joku vakooja hä? Pyry lähti leikkiin mukaan.
-Luin sun päiväkirjaa, myhäilin vakuuttavan näköisenä.
-Jenna hei sä oot ylittäny ittes! Nää piparit on oikeesti ihan sikahyvii! Krisse huudahti samassa takahuoneen ovelta.
-Tottakai ne on ku ne on mun tekemiä, tuhahdin.
-Pistäs kuule laittaen mulle kahvi, ja tuo ihmees yks tollanen sikahyvä pipari, sydämenmuotonen kiitos, Pyry kehotti ja silmäili minua hymyillen.
-Sanasi on lakini, heitin sarkastisesti ja kumarsin vielä dramaattisesti.
Poika jäi naureskelemaan perääni, kun lähdin hakemaan tämän tilausta. Kaadoin kuppiin mahdollisimman mustaa kahvia ja menin sitten hakemaan pipareita. Valikoin pelliltä suuren, hieman kärtsähtäneen sydämen ja nappasin hyllystä vaaleanpunaista sokerikuorrutetta.
Kieli keskellä suuta rutistin tuubia ja kirjailin piparin päälle koristeellisin kirjaimin sanan "Molopää". Tyytyväisenä hymyillen annoin keksin ja kahvin Krisselle, joka oli muutenkin menossa salin puolelle.
-Nää sille rikkaalle dorkalle nurkkapöydässä, neuvoin.
-Molopäälle, Krisse nyökkäsi ja lähti toimittamaan tilausta. Huvittuneena seurasin ovenraosta Pyryn reaktiota, kun Krisse asetteli piparin hänen eteensä.
Tummatukkainen poika repesi nauramaan, pörrötti hieman hiuksiaan ja vilkuili sitten huvittuneesti hymyillen keittiötä kohden. Nauraen pyrähdin pois ovelta ja suuntasin tiskien ääreen. Siitäs sai, mokoma maailmanomistaja!
Sisimmässäni huomasin, että tämä oli varmaan ensimmäinen kerta, kun poika ei ollut käynyt víttuilemaan minulle. Ja vielä syvemmällä huomasin, että tunne aiheutti minussa vähän enemmänkin riemua, vaikka en halunnutkaan sitä myöntää...

Kun Mäkelä palasi Saksasta kahta päivää myöhemmin, minusta tuntui kuin itse joulupukki olisi saapunut.
-Jenskuli tuuppa tänne ni halitaan, Mäkelä hihkui heti saapuessaan hallille ja nappasi minut kainaloonsa.
-Missä sä olit sillon ku mul oli tosi tylsää ja nää muut oli ihan paskanaamoja? valitin ja rutistin miestä takaisin.
-Voi voi onks ne kiusannu sua, kai sä nyt ees pieksit ne? Mäkelä naureskeli.
-No en ees piessy, huokaisin ja irrotin otteeni. -Missäs mun tuliaiset on?
-Täs ei oo sulle nyt mitään, mut on mul jotai kuitenki, Mäkelä kertoi salakavalasti ja laski sitten toisesta kainalostaan kaksi pientä pahvirasiaa.
-Tulkaas jätkät tsiigaa!
Ape, Joni ja Rotta kokoontuivat ympärillemme ihmettelemään, mitä rasioista oikein ilmestyi. Kun Mäkelä veti esille kaksi minimaalisen pientä videokameraa, alkoi julmettu hihkuna ja mylvintä.
-Ui vittû onks vähä siisti!
-Saaks nää viel autoon kiinni? Huh, vähä mageet!
-Me voidaa alkaa nauhottaa jotai iha omaa pokesettii tääl, Ape keksi ja iski minulle kaksimielisesti silmää.
-In your dreams, tuhahdin ja otin toisen videokameran käteeni.
Se oli eittämättä upea, laadukkaasti valmistettu ja ihan varmasti kallis.
-Paljon makso? Joni kysyikin silmäillessään toista kameraa.
-Tarpeeks, Mäkelä virnisti.
-Ni missä ne mun tuliaiset oli? kysyin hurmaavasti hymyillen.
-Mitä, onks Jennalle ihan omat? Rotta kysyi leikisti mustasukkaisena.
-Itseasiassa koskee tää suaki Rotta, ja vähän Apee ja Joniaki, Mäkelä myhäili salaperäisenä.
-Noo? hoputin. Kärsivällisyys ei ollut vahvuuksiani.
-Immi soitti tossa mielenkiintosen puhelun ku oli Münchenissa, GTi-lehti ois kiinnostunu tekee meiän bisneksestä vähän juttuu, haastattelee Rottaa siit drifting- sarjan voitosta ja räpsii vähä Jennast kuvii. Mitäs sanotte? Mäkelä kertoi tyytyväisesti hymyillen. Meiltä kaikilta loksahti leuat auki.
-Räpsii kuvii?! tokaisin tyrmistyneenä. -No en tasan ala keikkuu missää bikineis minkää peltilehmän päällä!
-Mä jotenki arvasin et sä suhtaudut tolleen, Mäkelä nauroi ja laski kätensä rauhoittavasti olkapäälleni. -Mut ei siin ois sellasesta kyse, vaan kuvaan tulis sun Bemari ja vissii Immin Impreza, ja sitte sustaki haastatellaan sellanen oma osio siihen juttuun. Ja mä ymmärsin ettei sun tarvii mitään poseerata, kuhan ottaa pari kuvaa...
-Tottakai sä meet, Ape kannusti ja läimäytti minua selkään.
-Hei mee sä, mä mielelläni katon ku sulle puetaan peruukki ja korkokengät ni voit sitte tyytyväisenä keikistellä konepellillä, ehdotin katkerana.
-Äläs ny Jenna viitti, tää on meinaa vähäänniinku sovittu juttu jo. Ja jos se yhtään helpottaa, ni kaikille meille on tulos täst jutust pieni korvaus, Mäkelä kertoi ja sai asenteeni muuttumaan.
-Jaa no siinä tapauksessa, mähän seison vaikka käsilläni korkokengissä, rehentelin vaatimattomana.
-Niin sitä pitää, Ape nauroi.
-Millos tää fotoshuuttingi sitte ois?
-Perjantaina, eli ylihuomenna.
-Mitäh! rääkäisin. -No voi villahousu, munhan pitää pestä Bemssi ja imuroida se..
-Sinuna olisin enemmän huolissani omasta ulkonäöstä, Joni tölväisi ja sai väistää nyrkkiäni.
-Perjantaina lähetään sit yheksältä aamulla täst hallin pihasta, mennään Jennan ja mun autoilla. Understood? Mäkelä ohjeisti saaden meidät kaikki nyökyttelemään.

-Ei víttu mihin mä oon suostunu, huokaisin perjantaiaamuna puoli kymmenen maissa, kun Mäkelä avasi studion oven edestäni.
-Älä ny, täst tulee siistii, hän hymisi tyytyväisenä ja työnsi minut edellään hämärälle käytävälle. Ape, Joni ja Rotta seurasivat kuolemanhiljaisina perässämme ja ilmapiiristä saattoi aistia, että kaikkia jännitti.
-Mooi, sieltähän te tuutte! Immi huikkasi samassa käytävän päästä, itse studiosta. Hieman rentoutuneena moikkasin tuttua naamaa ja astuin valtavan kokoiseen tilaan, jossa Immin silmäterä-Subaru jo seisoikin. Sen taakse oli vedetty suuria, harmaita kankaita ja hurjasti valokuvaukseen liittyviä juttuja, joita tällainen tavallinen tallaaja ei sen kummemmin tunnistanut. Ympärillä pyöri lippikseen ja rentoon teeppis ja farkut-yhdistelmään pukeutunut nuorimies, joku hieman vanhempi mies sekä muutama meikkipusseja kuljettava nainen.
-Moro moro, mistäs me saadaan Bemari sisään? Mäkelä tarttui heti toimeen.
-Tuolta takaovelta, valokuvaajaksi paljastunut nuorimies kertoi ja viittelöi takaseinää kohden. -Onks teillä muita autoja mukana? Meiltä tulee viel Evo, mut vielä mahtuis...
-On meil Säxä, kelpaaks se?
-Joo tottakai, ineen vaa. Sä oot varmaan Jenna? Sä voisit käydä tuol meikissä ja jos vaan passaa, ni sulle annetaan sielt meidän lehden oma t-paita, valokuvaaja sanoi katsoen minuun. -Niin ja mun nimi on muuten Jami.
-Okei, nyökkäsin ja väläytin vielä pienen hymyn. Punatukkainen, hurjasti meikattu nainen opasti minut mukaansa viereiseen pukuhuoneeseen ja etsi vaatetangolta sopivankokoisen, punaisen naisten t-paidan.
-Ei tarvii sentää mitää bikineitä vetää päälle, huokaisin helpottuneena ja riisuin oman, mustan hupparini ja mustan painijatopin sen alta.
-Joo ei, nainen naurahti. -Käy sitte tähän istumaan ni laitetaan vähän meikkiä, sul näyttääki olevan ihan hyvä iho ni meiän ei varmaan tarvi paljoo tehdä...
Jännittyneenä vedin GTi:n paidan päälleni ja istahdin sitten naisen käsittelyyn. Ammattitaitoisesti tämä levitti kasvoilleni kevyesti meikkivoidetta, puuteria sekä haaleaa poskipunaa. Seuraavaksi olivat vuorossa luomet, joille levitettiin vaaleaa glitteriä. Ripsiin mustaa, kulmiin hieman mustanharmaata kulmakynää ja olin valmis.
-No huh, kiitos, puuskahdin yllättyneenä nähdessäni naamatauluni. Vaikka meikkiä ei oltukaan käytetty paljoa, niin kyllä ammattilaisen kädenjäljen erotti.
-Sitte laitetaas vähän vielä sun tukkaa. Vitsi sulla onkin ihanan pitkät ja paksut hiukset, nainen kehui ja veti ponnarin pois hiusteni ympäriltä.
Mielenkiinnolla seurasin, kuinka hän levitti hiuksiini jotain suihketta, kampasi ja föönasi, ruiskautti hieman lakkaa ja veti sivuotsikset nätisti paikoilleen. Ihme, johon minä en olisi kuuna päivänä kyennyt.
-Noniin, eiks tullu ihan hyvä? nainen kysyi hymyillen.
-No tuli, hitto miksei nää jouhet voi mennä aina tälleen? manasin yllättyneenä.
-Sun kantsii ostaa jotain hiuksiin jätettävää hoitoainetta, noin pitkät hiukset teettää jo melkosesti työtä, nainen neuvoi ja alkoi siistiä meikkipöytää. -Mä luulen et studion puolella alkaa olla valmista, ole hyvä ja siirry sinne sitten vain.

Lähettäjä: aww 
Päivämäärä:   27.5.08 16:16:04

Hieman arastellen palasin studion puolelle, kunhan olin ensin zoomaillut lookkiani pukuhuoneen peilistä. Tummansiniset, hieman leveälahkeiset farkut, Adidaksen Superstarit, tyköistuva t-paita, koristeellinen vyö ja siistiksi laitettu kuontalo mätsäsivät aika hienosti ja itseluottamukseni kasvoi sopivasti. Ehkä kuvaussessio ei olisikaan täysi fiasko.
-Jenna, otetaan susta nyt heti kuvat ni voit sit sen jälkeen mennä haastateltavaks! Jami huudahti polvistellessaan Bemarin edessä. Musta kullanmuruni seisoi yksin keskellä kaikkia lavasteita, Evo, Impreza ja Nissan oli ajettu sivummalle. Salamavalo vain räpsyi, kun Jami antoi kameran laulaa ja BMW:n esiintyä. Rotta oli näköjään laittanut parkki- ja alustavalot päälle, jolloin xenon angeleyesit ja saman siniset neonit pääsivät oikeuksiinsa. Tyytyväisenä silmäilin autoani ja menin lähemmäs katselemaan. Immi ja Mäkelä olivat vanhemman miehen, ilmeisesti toimittajan, kynsissä ja kertoivat jotain juttua naureskellen. Joni, Ape ja Rotta maleksivat kahvipöydän luona selaillen vanhoja GTi-lehtiä. No, eivät kai he huomaisi jos vähän pistäisin poseeraten...
-Jees, minkäslaista kuvaa otettais? Jami kysyi hymyillen ja suoristautui seisomaan. Huomasin miehen leukalävistyksen ja yläruston pallokorun, jotka olivat mielestäni melkoisen komeita. Ei tämä kaveri muutenkaan mikään ruma ollut, ei todellakaan.
-No emmä tiiä, parahdin naama punaisena. -Ei mul oo varsinaisesti kokemusta mistään tällasesta, mut ei ny ainakaa mitää hirveit barbikuvii.
-Joo ei, Jami naurahti ja sipaisi puolipitkää, ruskeaa tukkaansa. -Immi kerto et sä et oo varsinaisesti mikään konepellillä pyllistelijä, ni mä mietin et jos otettas vähä itsevarmempii otoksii. Otetaan eka nyt pelkästään Bemarin kanssa, mut sit myös Subarun ja lopuks kaikkien muittenki kans, okei?
-Joo kai, nyökkäsin epäröiden.
-No, mennääs eka tonne peräpään puolelle.. Siis Bemarin peräpään, ei sun, Jami korjasi huomatessaan kauhistuneen ilmeeni. Helpottuneena kävelin takakontin luokse ja laskin käteni tutulle pellille.
-Hypähdäppä siihen kontin päälle istumaan, nooin. Sitte jalat auki, just laita toi vasen jalka vähän sivummalle.. Sit nojaat käsiis tolleen ja nyt katot mua niin ylimielisesti ku vaan osaat. Ei tän vaikeempaa, Jami selitti hyväntuulisesti ja kyykistyi autoni oikeaan takareunaan kuvaamaan minua alhaalta ylöspäin. Koitin parhaani mukaan näyttää mahtavalta ja itsevarmalta, mutta silti tulos epäilytti minua, vaikka Jami kehuikin vuolaasti.
Ensimmäisten asentojen jälkeen aloin jo hieman rentoutua ja päästä tilanteen tasalle. Huomasin muidenkin seuraavan kuvaustani, mutta en antanut sen häiritä työskentelyäni. Pian Jami saii BMW-osion valmiiksi ja kehotti poikia ajamaan muut autot auramaiseen kuvioon BMW:n taakse. Subaru tuli aivan oman autoni viereen ja Jami otti useita otoksia minusta autojen välissä.
-Hienoa! Näist tulee oikeesti tosi mageita, usko pois, hän hehkutti ja keksi kokoajan mielenkiintoisia poseerausasentoja. Olin tyytyväinen siitä että en joutunut keikistelemään tai räpsyttelemään ripsiäni, vaan Jami laittoi minut kokoajan fiksuihin, mahtipontisiin asentoihin ja otti sellaisia kuvia, joista välittyi asennetta eikä tyhjäpäisyyttä.
-Otetaas sitte viel viimenen.. Eli joo, Immi ei nyt ala siellä itkee mitään, mut hyppäät seisomaan Subarun konepellille ja siitä sitte asettaudut silleen, et sul on toinen jalka Subarun konepellillä ja toinen jalka Bemarin päällä. Okei? Jami varmisti ja nyökkäsin.
-Etkä sit naarmuta sitä! Immi huusi hädissänsä huomatessaan, kuinka kipusin hänen rakkautensa päälle.
-Turpa kii, mä mikään tonnikeiju ole!
Itsevarmoin elein kipusin seisomaan autojen päälle ja tunsin oloni jo melkoisen mallimaiseksi. Jami näytti tyytyväiseltä, käski minun seistä leveässä haara-asennossa, nostaa molemmilla käsilläni hiuksiani, katsoa reilusti vasempaan ja näyttää fantastiselta. Piece of cake.
Muutamien salamavalon räpsähdysten jälkeen koko jengi oli kerääntynyt Jamin taakse katselemaan kuvausta.
-Tost tulee hiton hieno, Mäkelä sanoi nyökkäillen tyytyväisenä.
-Noniin, se oli siinä! Kiitos Jenna, sä olit ihan upee, voisit harkita GTi-tytön uraa, Jami heitti ja iski minulle silmää.
-Älä kuule unta nää, puuskahdin ja laskeuduin pois konepelliltä.
-Sä voit tulla sitte haastateltavaks, toinen mies kehotti viitaten sivupöytään.
-Juu, tullaan tullaan.
Muut jätkät jäivät vielä katselemaan kuviani Jamin tietokoneelta, kun minä menin vastailemaan yksinkertaisiin kysymyksiin. Kuinka kauan olet harrastanut autoja? Mitä autoja olet omistanut? Mikä on nykyinen autosi? Millä tavalla sitä on tuunattu ja piristetty? Kuinka paljon rakennat autostasi itse? Blaablaa.
-Jenna, Jami tuli nykäisemään minua hihasta, kun haastattelu oli loppumaisillaan.
-No?
-Täst tulee keskiaukeeman juliste, halusit tai et, Jami sanoi hilmät innosta kiiltäen ja ojensi käteeni A4-kokoon tulostetun valokuvan.
-Ei juma....
Leukani loksahti auki, kun näin viimeisimmäksi otetun otoksen. Seisoin puoliksi Subarun ja Bemarin konepellillä, veistoksellisessa asennossa ja silmissä seksikkään tyytyväinen katse. Vartaloni näytti sirolta ja mallimaiselta, autojen konepellit kiilsivät ja alustavalot paloivat. Tummanpunainen Evo ja musta Nissan täydensivät taka-alaa palavine parkkivaloineen. Se kuva oli hemmetin hieno.
-Mulle kopio, Mäkelä varasi samantien ja nappasi minut tuttavallisesti kainaloonsa. -Onkin meidän Jenna melkonen kissa, vaik ei aina uskois.
Tyydyin mätkäisemään häntä leikillisesti, mutta en saanut sanaakaan ulos suustani. Ehkäpä minussakin oli sitten ripaus kaunista naista.

Jouluaatosta tuli ihan mukava, vaikka olinkin valmistautunut siihen negatiivisella mielialalla ja henkisellä tuskastumisella. Leenan pojat huvittivat meitä omatekemällään ohjelmalla: sketseillä ja pikkunäytelmillä, jotka saivat meidät oikeasti hirnumaan vedet silmissä. Söimme runsaasti, kuuntelimme rauhallista joulumusiikkia ja muistelimme vanhoja. Ilta huipentui tietysti lahjojen jakamiseen ja avaamiseen, jolloin meteli talossa nousi kriittisille desibeleille. Pojat saivat upeita lahjoja; hienoja leluja, uusia tusseja, moderneja elektroniikkatavaroita...
Aikuisten kesken emme olleet panostaneet lahjoihin kovinkaan paljoa, mutta sain silti mukavasti paketteja. Mäkelän lahja oli ehkä kaikista ihanin: hopeinen kaulakoru, jossa luki timanteilla koristeltu nimeni. Joni tuli hyvänä kakkosena perässä; hän oli shoppaillut ihan urakalla beauty-liikkeissä ja ostanut minulle ihanaa Chanelin hajuvettä, ison Lancomen meikkipakkauksen sekä silkkisen yöpaidan. Olin aivan pyörryksissä upeasta lahjasta, vaikka naiselliset tavarat olivatkin minulle hieman oudompia. Tunsin kuitenkin oloni hemmotelluksi, näin tyyriisiin luksustuotteisiin en olisi ikimaailmassa raaskinut rahojani laittaa.
Vähän hävetti, että olin ostanut Jonille ainoastaan uuden mp4-soittimen, jonka olin saanut Immin kautta puoli-ilmaiseksi, mutta Joni tuntui olevan siitä varsin tohkeissaan.

Itse joulupäivä oli kuitenkin aattoa letkeämpi. Hengasimme tällä kertaa Apen luukussa, joka oli lähestulkoon kopio omastani. Vin pääsi mukaan ja röhnötti olohuoneen lattialla syömässä järeää ydinluutaan, jonka olin antanut sille joululahjaksi.
Me taas olimme keränneet kaikki ylijääneet jouluruoat Apen säälittävän poikamieskeittiön pöydille, jotka notkuivat herkuista ja suklaasta.
Jätkät olivat kaivaneet kivikautisen pleikkarin ja vanhat Tomb Rider- pelit esiin voidakseen kuolata Lara Croftin tissejä, kuinkas muutenkaan.
Minä sipsuttelin olkkarin ja keittiön väliä hakemassa milloin lisää kinkkua, milloin enemmän joulutorttuja. Kaikilla oli raukea ja rauhallinen fiilis, vatsat täynnä ja veto veks.
-Uhhuh, on joulu kyl toisaalt kiva, Mäkelä huokaisi tuijottaessaan kiinteästi videopelin naissankaria.
-Samaa mieltä, Ape mutisi kinkkupala suussaan.
-No ehkä joo, mut on mun mielest ainaki ihanaa et tää on nyt ohi. Sunnuntain sit Immille, eiks je? kysyin röhnöttäessäni jalat Rotan sylissä kahdenistuttavalla sohvalla. Poika hakkasi hypnoottisessa tilassa pleikkarin ohjainta, eikä varmaan kuullut taikka nähnyt mitään ympärillään.
-Tottakai, Mäkelä nyökytteli. -On tulos kuulemma vuoden isoimmat bileet.
-Ikäänku ne muut ois ollu jotenki pienii, Joni huomautti nauraen.
-Ei mut tänne on tulos vissii GTi-lehdestäki jengii ja jotai vähän isompii tekijöitä.. Tulee varmaa iha mielenkiintonen meininki.
-Mä ainaki venaan iha innolla, sanoin silmät kiiluen ja tunsin malttamattomia perhosia rinnassani.

Okei, jos Immin edelliset bileet olivat olleet isoja, niin nämä uudenvuoden kekkerit olivat megahypersuperjätti-isot.
Järjettömän kokoinen kartano pursusi väkeä, tupakansavua ja kovaäänistä musiikkia, eikä siellä ollut nähdä eteensä.
Seisoin järkytyksestä jähmettyneenä eteisessä ja koitin bongata edes yhden tutun sielun jostain.
-Okei, muutama kaveri, Rotta naurahti takaani ja laski kätensä vyötärölleni. Naurahdin takaisin, mutta työnsin hänen kätensä hieman hämmentyneenä pois.
Olimme olleet Mäkelän kämpässä aloittelemassa ja nyt takana oli tukevat pohjat Leijonaa, Breezereitä, salmarishotteja sekä bisseä. Päässäni pyöri lupaavasti, mutta olin silti vasta nousussa.
-Vittú tääl on väkee! Mäkelä huusi Rotan takaa päästyään sisälle. Etupihakin oli täynnä jotain random-tyyppejä, joista osa näytti kylläkin jollain tapaa tutuilta erilaisista autotapahtumista.
-No messii vaa! huudahdin riehakkaasti ja otin Rotalta tämän kantamat Breezerini. Heitimme takit tuttuun tapaan komeroon, avasimme pullot ja lähdimme soluttautumaan mukaan.
Bongasin muutamia puolituttuja ja moikkailin tyynesti sinne tänne.
-Jenna! Sami huikkasi keittiöstä ja sai minut hymyilemään.
-Eka tuttu naama, naurahdin helpottuneena ja läiskäsin pojan kanssa high fivet.
-No anna nyt sedälle hali, Sami nauroi ja kaappasi minut karhumaiseen syleilyyn.
-Mun viinat kaatuu, nauroin ja pyristelin alas.
-Mikä meno? Tulitteste vast? Sami kyseli ja sipaisi blondia geelitukkaansa.
-Joo, just päästiin inee. Ihan hulluna jengii tääl!
-Niin on, mut tosi jees porukkaa kuitenki!
-Uskon.. Mun pitäs kans lähtee kiertää koko kartano ja tsekkailee vähä tarkemmin uusii naamoi, vastasin ja huomasin samassa yhdet tutut kasvot keittiöstä. -Hei tuol on GTi-lehden kuvaaja, Jami sen nimi tais olla! Ne teki meist juttuu toissa viikolla.
-Joo mä tiiän, Sami hymyili leveästi ja iski minulle silmää.
-Ai Immi kerto?
-Ei, ku näin iha omin silmin, Sami myhäili salaperäisesti ja katseli minua melkoisen kiimaisesti.
-Mitäh? Ota susta nyt sitte selvää, puuskahdin ja nappasin lisää juomaa pullostani. -Mä lähen ny kiertelee, mut törmäillää viel.
-Toivottavasti, Sami kujersi irstaasti ja kehtasi vielä puristaa minua perseestä. Potkaisin häntä äkäisesti polvitaipeeseen ja lähdin sitten kylmän viileästi kohti yläkertaa.
Pysähdyin peilaamaan rappusten jättipeilin luokse ja tarkistin että lookkini oli kunnossa. Hiukseni olivat vapaina ja olin jaksanut kihartaa ne vallattomille, seksikkäille kiharoille valumaan pitkin selkääni. Meikki oli tumma, mutta siisti ja kaulalla killui uusi nimikkokoruni. Yläosassa tiukka, hieman pintaa paljastava valkoinen niskalenkkitoppi ja jalassa tutut, pehmeät mustanharmaat farkut sekä nahkavyö. Olin tyytyväinen peilikuvaani ja iskin itselleni silmää, juuri kun Immi kalasti minut kainaloonsa.
-Jeeennnaaa! Meiän uus GTi-kissa! Kattokaa kaikki, tää on se misu joka kehrää Subarun konepellillä! Immi kailotti saaden minut punastumaan.
-Oo ny hiljaa, sittehän ne näkee ku lehti ilmestyy, puuskahdin ja koitin muuttua näkymättömäksi, kun kaikki tuntuivat tuijottavan minua. Immi lähti kuljettamaa minua eteenpäin kainalossaan hymyillen tyytyväisesti.
-Johan ne on nähny.. Vai mitäs sanot tästä, hän hymyili veijarimaisesti ja pysäytti minut keskelle suurta salia.
-Ei juma..., menin sanattomaksi huomatessani jättimäisen screenin salin seinällä. Valkoista kangasta vasten heijastui videotykistä mahtavan kokoinen kuva minusta ja Immin Subarusta, yksin GTi-lehteen otettuja otoksia.
Tunsin, kuinka ympärilläolijat katsoivat minua arvostellen ja tuntuivat nyökyttelevän tyytyväisinä.
-Mitä, mistä sä ton sait, miks se on, änkytin ja sain Immin nauramaan.
-Jami lähetti noit mulle sähköpostis. Tottakai mä laitoin sen esille, te muruthan ootte molemmat @!#$ kauniita tossa kuvassa!
Katsoin tarkemmin otosta, jossa nojasin muka tylsistyneen näköisenä Subarun konepeltiin pidellen toista jalkaani koukistettuna eturengasta vasten. Oikea käteni oli konepellillä, vasen koukussa vyöräröäni vasten. Katsoin kameraan itsevarman ylimielisesti ja takaa tuleva valo laittoi niin Subarun kuin minutkin sädehtimään.
-Vähän noloo, uikahdin hiljaa. En ollut älynnyt, että lehden ilmestyessä julkisuus tulisi olemaan tätäkin suurempaa, enkä ollut lainkaan varma haluaisinko sitä.
-Vítut, kaikkien mielest uskomattoman upee kuva! Nyt vaan kaivelet jostai ylpeytes esille ja käytät hyväkses tota upeuttas, Immi valisti ja rutisti minua rohkaisevasti.
-Niin kai sitte, hymähdin ja hymyilin pienesti.
-Niin sitä pitää! Nyt lisää viinaa, Immi intoili ja lähti jonnekin seikkailemaan.
Olin aikeissa jatkaa kierrostani yksin, kun minuun "törmättiin" tahallaan.
-Víttu kattosit etees! rähähdin jo valmiiksi, kunnes tunnistin törmäilijän.
-No mähän katoin, Pyry virnisti tyytyväisenä tuttua pepsodenttiaan.
-Sinä, aaargh, bileet on pilalla, tölväisin ja katsoin poikaa kuin halpaa makkaraa. Ei vaikutusta, tämä vain hymyili ja näytti nauttivan tilanteesta täysin rinnoin.
-Ei ku bileet meni pilalle sillä hetkellä ku mä näin ton barbin hymyilemässä tuol Imprezan kyljessä, Pyry pisti takaisin osoittaen melkein kaksimetristä kuvaani seinällä.
-Nii, masennuit ku älysit et tos on kaks vähä liian järeetä pelii sulle, piikitin silmät viirulla. Ärtyneisyyteni alkoi herätä, pitikö tämän tyypin aina olla hyppimässä silmilleni?!
-Emmä nyt tiiä, aika pintaliitäjiltä noi molemmat näyttää.. Hienoo pintaa ehkä, mut useimmiten sisältä ihan jotain muuta, Pyry sanaili ja sai kiukkuni senkun kasvamaan.
-Sinähän sen tiiät ku jollai Pökötillä ajelet!
-Auts, taas sä oot vakoillu mua, ootsä noin epätoivonen? jätkä hymyili ja tiedosti selvästi olevansa niin rikas kuin hyvännäköinenkin. Hemmetin kurppa!
-Tukehdu nyt jo kielees, äsähdin ja poistuin takavasemmalle. Toisten ihmisten kanssa sitä ei vaan tullut toimeen, vaikka kuinka yritti.
Päätin mennä vetämään nakit silmille ja näyttää Pyrylle, mistä kaikesta tämä jäisi paitsi, kun ei selvästikään halunnut olla väleissä kanssani.

Lähettäjä: aww 
Päivämäärä:   27.5.08 16:16:23

Pullo pelasti jälleen kerran, kun vítutus pääsi valtaamaan mieleni. Hyvin nopeasti hukutin ikävät tunteet ja vedin rännin päälle, jolloin kaikki alkoi taas sujua astetta mukavammin.
Olimme juuri tanssimassa kolmannen kerroksen salissa Immin, Apen ja GTi-lehden väen kanssa, kun Sami liimaantui kylkeeni.
-Saanko luvan? hän kysyi kohteliaasti ja ojensi kättään minulle.
-Luvan mihin? kysyin epäröiden ja katselin poikaa tutkivasti. Hän näytti epäilyttävän epäepäilyttävältä.
-Ihan vaa tanssii, Sami naurahti ilmeelleni. -En mä kato aina oo sun housuihin tunkemassa.
-No en nyt menis sanoo! tokaisin, mutta tartuin kuitenkin pojan käteen.
Lähdimme pyörimään jonkinlaisia valssiaskeleita ympäri salia ja saimme osaksemme paljon huudahduksia, kun rynnimme sinne tänne. Kikatin humalaisena ja koitin saada pyöritystä pääni sisällä taantumaan.
-Tieksä mitä, Sami kuiskasi, tai oikeastaan huusi, kun olimme tanssahdelleen hieman kauemmaksi tutuista naamoista.
-No mä tiedän vaikka mitä.
-Heko heko, voisitsä nyt hetken olla tosissas? poika kysyi ja pysäytti minut. Hän näytti pelottavan vakavalta.
-Mikä nyt on? ihmettelin.
-Älä nyt naura, mut mä oon miettiny sua viime aikoina melkosesti.. Ja tullu siihen tulokseen et mä oon ollu ihan @!#$ sillo joskus, Sami sanoi katsellen minua suoraan silmiin.
-Nii? No oliks tos nyt sit jotai uutta?
-Aina sä oot noin kalsee! Sitä mä vaa koitan sanoo et oon tosi pahoillani, ja oisko mul mitään tsäänssei korjata asiaa? Eli mahdollisuutta uuteen mahdollisuuteen?
Kesti hetken, ennenkuin tajusin pojan pointin, joka sai leukani loksahtamaan auki.
-Siis tuutsä siihen anelee vai? No en ois susta uskonu! Älä viitti olla tollanen, vonkaa ennemmi ihan entiseen tapaan ja oo se Sami jonka mä tunnen, mä en kestä mitään tällast sössötystä, puuskahdin sisuuntuneena.
-On siinäki gimma, Sami repesi nauramaan. -Et mitkään pehmeet rakkaudentunnustukset ei kelpaa, ennemmin hyväksikäyttö ja pelaaminen!
-No niin niin, virnistin. -Ei mut jotain säki mulle opetit sillo aikoinaan, mä en nimittäin kestä mitään sitoutumista. Se meiänki sählääminen oli vaan seksiä vaikka mä sillo susta tykkäsinki, mut en mä jumalaut jaksas katella ketään päivästä toiseen ja olla aina nii rakastunu. Ennemmi vaan yks ilta actionia ja loppuaika sit ihan viileen normaalisti.
-Damn, sä alat kuulostaa aina vaan siistimmältä, Sami manasi tyytyväisenä hymyillen.
-Sori, sun mahkut on menny jo, virnistin silmääni iskien. -Mut mennää ihmees takas jammailee, jos sä ny viel pysyt housuissas.
-No ehkä just ja just!

Humala vei minut mennessään ja aloin olla jo melkoisen töötissä, kun Ape keksi pistää pystyyn kädenvääntökisan. Pojat ottivat skaban Street Productions vastaan Immin firma Underground OY, jonka joukkueessa väänsivät myös Sami sekä GTi:n Jami.
-Jenna kans! Mäkelä pakotti, kun naureskelin Apen ja Immin väännölle.
-No enkä, vähän epäreiluu! yritin pyristellä vastaan, mutta pojat vetivät minut keittiön pöydän ääreen.
Promillet päässäni laittoivat minut nauramaan pojille huvittuneina, mutta siinä vaiheessa kun Jami istuutui eteeni pilke silmäkulmassaan, oli huumori kaukana.
-Tää on oikeesti epäreiluu! koitin vielä vikistä, mutta tuloksetta.
-En nyt menis sanoo, mä en varsinaisesti mikään mörssäri oo, Jami virnisti ja ojensi oikean kätensä pöydän yli. Hänkin näytti olevan melkoisen humalassa, ei kai nyt muuten olisikaan tyttöä vastaan vääntänyt. Vakavoiduin ja asetin oman käteni paikoilleen.
-Ei sit mitään feikkausta, vannotin tuimana ja Jami pudisteli nauraen päätään.
-Oke, yks.. kaks.. kol.. nyt!
Jami väänsi kuin pieni peto ja sai käteni horjahtamaan heti alkuunsa. Tästä sisuuntuneena otin paremman asennon, liikahdin hieman lähemmäs kättäni ja aloin puskea täysillä vastaan.
-Hyvä Jenna! Väännä väännä!
-Ei víttu muija vie!
Ihmiset ympärillämme kohisivat, kun Jamin humalatila alkoi käydä tämän voimille ja sain oman nyrkkini kallistumaan hänen puolelleen. Sain kyllä vääntää ihan tosissani, Jami ei ollut edes ympäripäissään mikään hento keijukainen. Hän pisti sinnikkäästi vastaan vielä muutamien minuuttien ajan, kunnes sain yliotteen ja pääsin lätkäisemään hänen kätensä pöytään.
-Jeaahhh! Kaks nolla SP:lle! Mäkelä karjaisi tuulettaen onnessaan.
Hymyilin polleana ja paistattelin suosiossa. Jätin huomioimatta, että selvinpäin lopputulos olisi ollut aivan päinvastainen, mutta mitäs nyt pienistä.
-Asiaa! Ape kannusti ja iski minulle vitoset.
-Mun on nyt kyl mentävä kuselle, totesin ja nousin pöydästä, kun Sami ja Joni tulivat ottamaan viimeistä erää.
-Me ollaan jo viety tää skaba, Ape hihkui tyytyväisenä ja sai minut naurahtamaan. Pojat on poikia.

Käytyäni vessasta en kerennyt suunnistaa edes boolimaljalle, kun sain kimppuuni kaksi tuntematonta amisviiksistä jätkää.
-Sä oot Jenna, eiks je? toinen heistä kysyi humalaisella hidasälyisyydellään.
-Riippuu vähän kuka kysyy, vastasin tylysti. Amiksien viihdyttäminen ei todellakaan ollut alaani, enkä jaksanut kuunnella heidän mutterijuttujaan. Kuulosti ehkä itsekkäältä ajatella näin, mutta me painimme todellakin aivan eri sarjoissa.
-Hyvin väänsit kättä, toinen virnisti vinoilla hampaillaan tarjoten minulle bissepulloa.
-Ei kiitti, just menos hakee omaa juotavaa, kieltäydyin puistattuneena. Näistä junteista oli päästävä eroon!
-Eiksh nii et sä oot tuol Street Produk.. Procutsi.. No víttu siel Mäkelän mestas kuitenki ni duunis?
-No joo, mitä sitte, kysyin tylsistyneenä.
-Iha vítu mageet et muija tekee tollast hommaa! Ei useimmist teist oo kuitenkaa ku siihe yhteen puuhaan, toinen räkätti sovinistivitsilleen ja sai minut lähestulkoon voimaan pahoin.
-No aha, en kyl menis sanoo et teistäkää on yhtää mihinkää! Joten voitteste nyt ystävällisesti jättää mut rauhaan ja vaikka, öö, venaa mä tsiigaan.. Painuu víttuun! ehdotin ystävällisesti ja sain pojat hätkähtämään.
-Auuts ku sä oot paha suustas, relaa ny mummo vähä! Sä voisit vähä rentoutuu, tuu vaik meiän kans tonne kattelee setien autoja, toinen ehdotteli ja hönki kamalanhajuista hengitystään minua kohden.
-Víttu mitä umeloita te ootte, eiks mee kaaliin et ei víttu kiinnosta olla teiän kans missää tekemisis! hermostuin ja olin jo ryntäämässä pois paikalta, kun toinen heistä tarttui käteeni.
-Jennä älä viitti olla tollanen snobi, vaik sul onki kiree peba ja kiree auto, ni voisit vähä ystävällisemmin kohdella meitäki, hikinen lihajyrä sopersi ja sai hermoni keittämään yli.
-Nyt víttu irti musta! rähähdin niin kovaa, että sain jengin ympärillämme havahtumaan. Riuhtaisin käteni voimakkaasti irti ja iskin sen vauhdista lima-amiksen naamaan. Ympärilläolijat kavahtivat ja alkoivat sitten taputtaa kannustavasti.
-Hitto se on ärhäkkä, toinen amis vain röhötti, mutta toinen piteli nolona naamaansa.
-Meneekö nyt niinku perille asti! säksätin vielä voitonriemuisena.
-Hei hei hei mikäs tilanne tääl on päällä, Pyry sanoi samassa selkäni takaa ja tuli seisomaan rinnalleni.
-No víttu, teppo ja tuppu täs jo on, nyt saatiin vielä törppö paikalle, mutisin kiukkuisena. -Mitkä vítun idioottifestarit nää on!
-Pyry, toinen amiksista tunnisti ja katsoi pitkää poikaa selvästi ylöspäin.
-Jättäkääs kuulkaa tää neiti rauhaan, ni ei tuu tän pahempii seurauksii, Pyry sanoi äänensävyllä, josta saattoi tulkita mitä tahansa. Moniulotteinen mies.
-Joojoo, ei täs mitää hätää. Ois pitäny arvata et sä keräät kermat päältä, mustan silmän saanut ällöjätkä sanoi ja nosti kättään iskeäkseen Pyrylle vitoset. Pyry väläytti pepsodenttiaan ja iski takaisin, jonka jälkeen ällötykset katosivat massaan ja painuivat toivottavasti takaisin autotalleihinsa.
-Mitä hengenpelastajaa sä leikit? kysyin ärtyneenä. -Mul oli tilanne jo hallussa.
-Nimenomaa, mä tulinki pelastamaan noitten henget ennenku sä oisit rieponu ne palasiks, poika naurahti.
-Just, tuhahdin ja suljin suuni. Ärsytti, kun Pyryn seurassa en tahtonut saada ajatuksiani pysymään kasassa. Hänellä taas ei tuntunut sitä ongelmaa olevan.
-Onks ollu hyvät bileet ku oot saanu kyykytettyy pojat kädenväännössä ja vedettyy yhtä viel turpaanki? hän kysyi virnistellen tuttua hymyään.
-Aika laimeet, vastasin, mutta en voinut pidätellä nauruani. -Sä pidät mua varmaa iha skitsona!
-No kyllä, tietäsit vaa, poika sanoi silmiään pyöritellen.
-Kuole pois, tuhahdin.
-Älä ny viitti, Pyry naurahti. Havaitsin äkkiä, että välillämme oli enintään 10 senttiä ilmatilaa ja saatoin haistaa pojan miehekkään deodorantin tuoksun. Pyrykin tuntui älyävän harvinaisen läheisyytemme ja käytti sitä välittömästi hyväksi. Hän tarttui käteeni, veti minut rauhallisesti eteensä seisomaan ja tuijotti suoraan silmiini. Menin aivan hämilleni.
-Mitä víttua sä teet, sähähdin. Hyökkäys oli paras puolustus.
-Katon sua, poika vastasi hymy huulillaan.
-No älä kato, ärähdin vaivaantuneena.
-Sä et kestä tuijotusta.
-No en.
-Etkä sitoutumista.
-Nyt oot vissii vuorostas vakoillu, toruin sormeani heristellen.
-Pakkohan mun on.
-Eikä oo.
-Onhan.
-Miks muka? ihmettelin.
-Koska mä oon ihan auttamattomasti kusessa suhun, Pyry vastasi aivan pokkana jaoli saada jalat altani.
-Hyvä läppä, vastasin sarkastisesti. Yeah right.
Poika kumartui lähemmäs ja laski päänsä aivan korvan juureeni.
-Mä olin menetetty tapaus jo sillon ku näin sut Eurocruisingeissa syyskuussa ja kyselin sit vähän lisätietoja. Ku kaikki kerto kuinka hankala tapaus sä oot, ni enhän mä voinu tulla ruusupuskan kans anelee sua muiden mukana, ku ei näytä muutkaan menestyneen siinä lajissa. Siispä mä aattelin olla vaan veemäinen ja unohtaa sut, mut sit sä tulit Immille ja mä olin entistä enemmän kúsessa. Ja aina vaan enemmän ja enemmän, ku nähtiin koirapuistossa, nuorisotalon bileissä, kahvilassa.. Mut sitte mä vasta kypsää kauraa olinki, ku sä sait sulkapallosta kuhmuus, poika kuiski hiljaa ja sai minut tirskahtamaan.
Varpaitani kihelmöi, vartalossani kulki kylmiä väreitä ja happi tuntui loppuvan keuhkoistani. Tämän oli pakko olla mielikuvitusta!
-Et miten ois barbi, kelpaisko tämmönen rikas paska sulle mitenkääpäi?
-Ei juma.. No en kyl tiiä, aika rumahan sä oot eikä sulla mitään kroppaakaan oo. Pistetään harkintaan, vastasin tylysti saaden pojan nauramaan. Kun hän suoristautui ja oli ilmeisesti lähdössä pois, tartuin hänen käteensä ja suutelin häntä suoraan suulle.
Suudelma ei ollut mikään vuosisadan kipunointia aiheuttava lemmenliekki ilotulitusten keskellä, mutta tunsin oloni järjettömän tyytyväiseksi. Pyryn suusta kohteliaisuudet olivat 200 kertaa arvokkaampia, kuin kenenkään muun suusta. Ja nyt ne olivat kaikki ulottuvillani...

Pyry kietoi kätensä tiukasti ympärilleni ja veti minua lähemmäs itseään. Huulemme hamusivat aina vain lisää ja kroppani alkoi jo lämmetä lupaavasti, varsinkin kun Pyry työnsi minut olohuoneen seinää vasten. Suutelimme, annoimme kätemme kulkea toistemme vartaloilla... Olin jo ihan valmis pistämään töpinäksi, minulla kun lämpeäminen ei ollut koskaan kestänyt kauaa.
-Joko mennää? virnistin Pyrylle irstaasti.
-Hmm, Pyry mietti sivellessään selkääni. -Ei mennä.
-Mitäh? yskäisin yllättyneenä. Aivan kuin olisin vetänyt jotain väärään kurkkuun, niin puskista oli pojan vastaus eteeni tullut.
-Nii, ei mennä, Pyry hymyili seksikkäästi, mutta jatkoi silti hivelemistäni.
-Mä en tienny et tollast vaihtoehtoo on ees olemassa, vastasin hönähtäneenä ja laskin käteni pojan kaulan ympäriltä. Haluni oli sammahtanut täysin, kaikki erotiikka oli kaikonnut ja jättänyt jälkeensä töksähtäneen yllätyksen.
-Kato kaikki ei haluu hätiköidä, Pyry sanoi ja nauroi selvästi pöllämystyneelle olemukselleni.
-Mikä sul on oikee hätänä, jotai impotenssiongelmii? Ei jätkät vaan voi tehä tolleen, et eka ollaa niin kuumaa ja kiihkeetä ja sit se tyssää iha seinään! Toi on harhaanjohdattamista! säksätin närkästyneenä.
-Miksei vois, Pyry nauroi. -Niinhä te muijatki teette, annatte ymmärtää mut ette ymmärrä antaa.
-No víttu mä kyllä olisin ymmärtäny ihan hyvin! Hitto, sä oot outo jätkä! puuskahdin ja irrottauduin pojan otteesta. Pujahdin muiden ihmisten sekaan päätäni pudistellen, enkä tiennyt miten päin olisin ollut. Oliko minussa jotain vikaa, enkö kelvannut Pyrylle? Vanha tuttu sisu alkoi heräillä sisälläni saaden minut kiukun valtaan. Jumalaut, minulle ei niin vain tultu ehdottelemaan ja loppumetreillä vetäydytty takaisin! Hemmetin jätkä!
-Sami, huomasin tutun hahmon keittiössä ja hakeuduin tämän seuraan. Tarvitsin nyt palavasti rehellistä mielipidettä miespuoliselta henkilöltä.
-Jennaaa, Sami ilahtui kaapaten minut kainaloonsa. Kaikesta päätellen ilolientä oli nautittu vähän enemmänkin.
-Tuu ottaa tequilaa, Sami tarjosi rempseästi työntäen shottilasin eteeni.
-Kiitos, myönnyin ja vetäisin litkun alas suolan ja sitruunapalan siivittämänä.
-Mul on sulle yks kysymys, sanoin ja koitin katsoa poikaa silmiin. Samin silmät pyörivät vähän sinne tänne, mutta jotenkin hänen onnistui ymmärtää kysymykseni.
-No anna palaa beibi!
-Panisitko? kysyin suoraan ja osoitin käsilläni itseäni.
Sami hoippui hetken sinne tänne, mutta sitten hänen päässään syttyi valo, joka kirkasti koko pojan kasvot.
-Antasitko? Meinaan kyllä panisin, hell yeah! hän huusi riehakkaasti.
-Emmä anna, piti vaan kysyä, virnistin ja poistuin paikalta.
-Jenna hei mitä sä nyt, Sami jäi ihmettelemään, mutta en välittänyt.
Okei, olin ainakin vielä toistaiseksi haluttava. Mikä ihme sitä Pyryä sitten riivasi?

Lähettäjä: aww 
Päivämäärä:   27.5.08 16:16:41

-Sä oot niin pösilö, Rotta naureskeli seuraavana aamuna, kun istuimme keittiössäni juomassa vahvaa kahvia särkylääkkeiden kera.
-No mitennii? ihmettelin. Olin vuodattanut koko Pyrysession Rotalle, joka oli kuunnellut kiltisti ja purskahtanut lopuksi nauramaan päätään pudistellen.
-Mun mielest se on pösilö, jos tulee eka vannomaan rakkauttaan ja sit totee ei ei kuitenkaa haluu mua, mäkätin kyllästyneenä. Päässäni takoi pienen pieni darranpoikanen, mutta ajatus kulki silti kirkkaasti ja muistin Pyryn tempauksen mainiosti.
-Jenna darling, Rotta virnisti isällisesti. -Jos jätkä kieltäytyy panemasta heti ekoilla "treffeillä", ni ei se tarkota sitä etteikö se haluis sua.
-No mun mielestä se tarkottaa just sitä! Mitä vítun nyhväystä tää oikeen on, hítto hommat hoidetaan halki, poikki ja pinoon eikä jäädä mitään neiteilee! Kas ku se ei víttu sanonu ettei se oo vielä valmis, tai jotai muuta naisellista paskáa, paasasin närkästyneellä äänensävyllä.
-Sä oot nii mustavalkonen, Rotta nauroi ja pörrötti takkuisia hiuksiani.
-No kerro mitä mun ois pitäny tehä.
-Kyl huomaa keitten seurassa sä oot kasvanu, Rotta sanoi nyökäten kohti Mäkelää ja Apea, jotka olivat sammuneen olkkarin sohville vaatteet päällä. Ymmärsin jossain määrin Rotan pointin, sillä Mäkke ja Ape olivat sitä tyyppiä, että he kertakäyttivät suhteensa ensirykäyksellä ja siirtyivät sitten seuraavaan kukkaseen. Taikka mehiläiseen.
-Kato normaalit gimmat ois varmaan ottanu Pyryn kieltäytymisen melkosena kohteliaisuutena. Ei meinaan oo jätkältä helppoo kieltäytyy, ku tommonen pakkaus kiehnää siinä kiimasena ja ehdottelee eteenpäinsiirtymistä.
-Mä mitään kiehnänny, huomautin ja sain Rotan virnistämään.
-Etpä. Mut joo, eli Pyry varmaan aatteli et se ei haluu vaan käynä jönkkäsemässä sua yhen kerran ja jättää sitte siihen. Sanot mitä sanot, ni sul on kyl itelläs tapana tehä just tommosii yhen illan juttui, ni Pyry ei varmaan halunnu olla yks niistä. Mä luulen, et se haluu sust paljon enemmän, Rotta filosofoi vakavalla äänellä.
Hiljennyin miettimään pojan sanoja, jotka alkoivat olla melkoisen järkeenkäypiä. Olihan se outoa, että poika halusi odottaa ja varmistella, mutta ei ehkäpä mitenkään ennenkuulumatonta.
-Joks meni perille? Rotta virnisti.
-Oltas me kyllä silti voitu panna, huokaisin alistuneena.
-Hahhaha, hitto mikä muija sä oot! poika repesi nauramaan ja sai minutkin hihittelemään.
-Nojoo, ehkä tää nyt tästä.. Kiitti sulle ku jaksoit kuunnella, ehkä mun pitäs vaa unohtaa Pyry ja heittää hynttyyt yhteen sun kans, ku sä oot aina niin reilu.
-Anytime, Rotta virnisti leikillisesti, mutta jokin tämän katseessa sai minut vakuuttumaan siitä, että poika oli tosissaan enemmän kuin uskoinkaan.

Maanantain darrakoomailun jälkeen tiistai tuntui tulevan aivan liian pian. Raahauduin Vinin kanssa hallille tokkuraisena ja kärttyisenä, eivätkä jätkät sen rapeammilta näyttäneet.
-Perseestä tommoset pyhät ku on vaa yks päivä aikaa kuntoutua, ois ollu joku kolmen päivän loma, Mäkelä mutisi myrtsinä ja alkoi välittömästi keittää kahvia.
-Sanos muuta, vaik mä otin eile iisisti ni tänää on vieläki iha jumis, manasin lösähtäen toimiston kirjoituspöydälle istumaan.
Samassa Rotta paukkasi paikalle niin energisenä, että oikein silmiin sattui.
-Voiksä liikkuu vähä hitaammin, irvistin väsyneenä.
-Vooi eiks Jennal viel oikee kuuppa toimi, Rotta naurahti ja tönäisi minua lohduttavasti kylkeen.
-Älääääää...
-Tääl ois jotai mikä saattas vähä piristää sua! Ape huusi hallin puolelta yllättyneen kuuloisena.
-Mitä muka, örisin, mutta raahauduin silti hallin puolelle.
Ape tuli ulko-ovelta käsissään suuri kukkapuska, jossa killui korttiin kirjoitettu nimeni.
-Onksul jo niin paljo rakastajii et alkaa tulee ihan kukkalähetyksii duuniin, Joni naureskeli ja tuli muiden mukana ihmettelemään kukkiani.
-Kuka nää toi? kyselin äimistyneenä, kun Ape ojensi painavan paperikäärön käteeni.
-Ihan kuule kukkalähetti. Kato ny keltä ne on!
Kääntelin pakettia ihmeissäni, mutta en löytänyt mistään sen kummempaa nimeä. Avasin kääreet ja löysin niiden sisältä suuren, tuuhean kimpun kieloja.
-Mitä kaislaa tää on! puuskahdin yllättyneenä.
-Mistä helvetístä saa kieloi tähän aikaan vuodesta? Mäkelä puolestaan ihmetteli. -Ei oo varmaan ollu mikään halpa paketti.
-No ohhoh, päivittelin pyöritellen kimppua käsissäni. Kaunishan se oli, ei voinut väittää vastaan.
-Hei tuol on joku lappu, Ape huomasi ja työnsi kätensä kukkien varsien väliin. Sieltä paljastui pieni, ryppyinen lappu, jossa oli kuulakärkikynällä kirjoitettua tekstiä.
-Kielo: kaunis, mutta myrkyllinen. Kuten sinäkin, luin ääneen tekstin ja valahdin punaiseksi. -No jo on imartelevaa!
-Toihan meni ihan nappiin! Mäkelä nauroi ja muutkin repeilivät.
-Voi jummi...
-Onkohan nää hyvityksenä epäonnistuneesta panoyrityksestä? Rotta mietiskeli iskien minulle silmää.
-Niin joo, voi helvetín Pyry, tää ois just sen tyylistä, sanoin silmät pyöreänä. Oliko hän todellakin lähettänyt minulle kukkia? Moinen itsekeskeinen snobi, sovinisti ja kettuilun kuningas? Oloni oli imarreltu.

Töiden jälkeen päätin etsiä Pyryn käsiini ja ottaa selvää tämän aikeista. Mitä hiton peliä hän oikein pelasi, mikäli suora toiminta ei käynyt, mutta hienovaraiset vihjailut kyllä?
Ensiksi kiersin Vinin kanssa ison lenkin koirapuistoon ja takaisin, mutta tuloksetta. Jatkoin kahvila Rudolphiin, Teboilille, sekä muihin paikkoihin missä olin törmännyt aikasemmin poikaan, mutta tuttua hahmoa ei näkynyt.
Viimeisenä oljenkortena kaivoin esiin Immin numeron ja soitin pojalle pitkin hampain. Tätä keinoa en olisi halunnut käyttää, mutta pakko mikä pakko...
-Jennarakas, mikä suo mulle tän kunnian? Immi vastasi imelästi luuriinsa.
-Mun pitää vähän hyväkskäyttää sua, kerroin suoraan.
-Kuulostaa erittäin hyvältä, Immi pervoili.
-Heh heh, pysy housuissas. Ei sul sattuis olee Pyryn numeroo? Sen Gränlundin?
-Jumalaut, saiks se sut koukkuunsa! Huuuhhhuh! Immi huusi puhelimeen innostuneena. -En ois uskonu et sä viel sulat jonku jätkän eessä! Tottakai sä saat sen numeron.
-Ei täs nyt oo mistään sellasest kyse, toppuuttelin, mutta Immi ei uskonut.
-Älä ny viitti, kyl mä näin teiän kuhertelut täällä ja onhan se jo tiedetty mitä Pyryl on mieles.. Eikä mikää ihme et sen suvun jätkä kelpaa sulle, hän naureskeli saaden minut hermostumaan.
-No voi víttu luule mitä luulet, mut onksul nyt sitä numeroo!
-Joojoo chillaa, mä lähetän sulle käyntikortin.
-Okei kiitti, tyynnyin hieman.
-GTi ilmestyy sitte ens viikolla ja mul ois sulle vähän uutta keikkaa tiedossa, mikäli kelpais, Immi vaihtoi aihetta saaden minut höristämään korviani.
-No riippuu vähän et millasta keikkaa?
-Samaa settii ku viimekski, kuvaussessiot Subarun kyljessä.
-Voin tulla jossei ne oo mitää daiju-kuvii, vaatteet päällä ja silleen. Mihi ne sit menis? kyselin kiinnostuneena.
-UG:n mainoslehtisiin, Immi kertoi mainiten firmansa nimen.
-Aa, no miksei.. Katellaan sitä sit vaik tarkemmin viel, ehdotin.
-Jees tehään näin. Mut mä lähetän sen numeron sulle. Ollaan yhteyksis!
-Okei, moikka ja kiitti, huikkasin ennen puhelun lopettamista.
Sydän pamppaillen jäin odottamaan käyntikorttia, joka piippasi puhelimeeni hetken päästä. Naputtelin numeron esiin ja painoin rohkeasti vihreää luuria. Nyt se hemmetin gigolo saisi kakistaa ulos kaiken, mitä minusta oikein ajatteli.

-Haloo? Pyryn ääni vastasi pitkän tuuttauksen jälkeen. Helpottuneena aloin ladella tekstiäni tiukalla äänensävyllä.
-Jenna päivää, mitä víttua sä oikeen teet, ootsä lähettäny mulle kukkii? Ja mikä sua riivaa muutenki..., päpätykseni jäi kesken, kun puhelimesta alkoi kuulua lisää ääniä.
-Haloo, haloo? Tää on vastaaja vítun pässi, jätä viesti ni saatan soitella, Pyryn ääni kuului nauhalta ja sai minut punastumaan. Onneksi kukaan ei ollut kuulemassa!
-Siis víttu mikä ääliö! manasin Vinille ja heitin puhelimeni pöydälle. Minähän en viestiä jättäisi, soittakoon perään mikäli kiinnostaa.
-Aaargh mitä mä teen mitä mä teen, valitin ja lösähdin keittiön pöydän ääreen istumaan. Vin painoi päänsä syliini ja näytti ihmettelevän kovasti, mikä sen emäntää riivasi. Damme ja Datsikin loikkasivat pöydälle pällistelemään sekasortoista olemustani.
-Tää on niin ärsyttävää...
En ollut koskaan ollut näin sekaisin mistään jätkäjutuista. Edelliset suhteeni olivat olleet joko panemista, autoilua tai epämääräistä kännisekoilua, eikä mitään tällaista pitkää vetkuttelua. Olin tottunut suoraan toimintaan ja edistykseen, enkä osannut pelata Pyryn säännöillä. Kaikista eniten minua ärsytti se, että vaikka hän käyttäytyikin arvaamattomasti ja suoraan sanottuna raivostuttavasti, niin hän oli kaapannut mielenkiintoni. Huomasin ajattelevani poikaa vähän väliä, eikä mistään tekemisestäni ollut tulla mitään.
-Ei víttu nyt mä ryhdistäydyn, julistin juhlallisesti ja nousin seisomaan. Vin ja kissat katselivat kummissaan, kuinka kaivoin imurin esille ja aloin siivota kuin riivattu. Johonkinhan se turhautuminen oli purettava.

Olin ehtinyt imuroida, pestä lattiat ja pyyhkiä pölyt, kun puhelimeni pärähti soimaan. Hengästyneenä ja jännitystä kuplien tartuin luuriin, jonka näytöllä vilkkui tuttu nimi.
-Jenna, vastasin mahdollisimman neutraalilla äänellä.
-Aika mieltähivelevää, et sä olit soittanu mulle, Pyry hykerteli seksikkään matalalla äänellään.
-Rysähdäppä alas sielt pilvilinnoistas, mä soitin tasan sen takia et saisin selville miks hitossa sä oot lähettäny mulle kukkia! Mikä sua vaivaa!?
-Oonks mä lähettäny sulle kukkia, Pyry kuulosti jotenkin yllättyneeltä. -Mä muistin et ne meni sille yhelle toiselle kissalle, joka mun perässä roikkuu..
-Just joo, ikäänku sun jaloissa roikkus yhtäkään kissaeläintä, enintään jotain petolintuja, vastasin närkästyneenä.
-Tietäsit vaan, nytki saan potkia elukoita pois kintuista et pääsisin eteenpäin, poika sanoi ja minun oli puraistava huultani, etten olisi naurahtanut.
-Niin varmaan. Mut nii, alkaa latoo selitystä nyt! Tarvii mitään kaislapuskia mulle lähetellä, en mä iha nii helppo nakki oo, paasasin tulistuneena.
-Etkö? Kyl sä aika helpolta viel Immillä vaikutit, Pyry víttuili selvästi tyytyväisenä.
-Mä vaan filmasin, yritin sanoa mahdollisimman vakuuttavasti.
-Aijaa, et sua ei oikeesti kiinnostanu yhtään? Pyry kiusasi ja saatoin kuulla hänen äänestään, että hän ei uskonut minua lainkaan. Miksi olisi uskonutkaan?
-Ei. Mua ei varsinaisesti sykähdytä mitkään itteään täynnä olevat, rahaa pursuilevat kusípäät, keill on vähän liian isot luulot itestään, mut tosipaikan tullen menee pupu pöksyyn! Tai pitäskö sanoo, et pupu ei tuu ulos pöksyistä, heitin takaisin.
-Pupuhan vois pelästyy noit petolintuja, mitkä mun jaloissa pyörii, ne on kuule melkosia saalistajia, Pyry sanoi vakavasti saaden minut jo tyrskähtämään. Hitto, eihän sen kanssa voinut edes keskustella vakavasti!
-Just joo, tuhahdin kylmästi.
-Jos sä et ois noin inhottava tyyppi, ni mä kutsusin itteni nyt sun luo kahville, Pyry jutteli aivan pokkana.
-No nii varmaa kutsusit, ikäänku mun munanjatke-koirani päästäs sut kynnystä pidemmälle!
-Saleen päästäis, mä osaan käsitellä kiukkusia olentoja.
-En menis sanoo, huokasin silmiäni pyöritellen.
-Et menis ehkä, mut tulisitsä silti päästää mut nyt inee? Mä oon tässä sun ulko-ovella, Pyry sanoi ja pimpotti samalla ovikelloa. Sain pienen sydärin ja kaahasin järkyttyneenä katsomaan ovisilmästä. Totta se oli! Poika virnisteli oveni takana ja heilutteli puhelinta kädessään. Kauankohan hän oli seisoskellut siellä?
-Ootsä ihan vajaa! huusin luuriin avaamatta ovea.
-Ehkä, mut tieksä tää onnistuis paljon helpommin ilman tätä ovea meiän välissä.
-Mitä sä oikee kuvittelet itestäs, et sä voit tost noin vaa tulla tänne ja olla ku himassas! Ja varmaan mä sulle mitään kahveja keitä, mä en jumalaut tajuu mikä sua vaivaa! huusin sekopäisenä. Pasmani olivat menneet aivan sekaisin, sydämeni takoi kuin Singeri konsanaan ja sinnikäs puna kohosi poskilleni.
-Ei se oo noin vaikeeta, rohkeesti nyt vaan tartut siihen ovenkahvaan ja käännät alaspäin, Pyry naureskeli rauhallisesti. Hän tuntui nauttivan tilanteesta toden teolla.
-Vittú mä vihaan sua! huusin dramaattisesti luuriin, heitin sen seinään ja kirmasin vessaan.
Puhisten tuijottelin peiliin ja koitin saada pakokauhuani taantumaan. Pyry oli täällä, ihan parin metrin päässä! Näytin aivan kauhealta, ihoni kiilteli siivouksen jäljiltä ja ylläni oli vanha, kulahtanut moottoripyöräjengin t-paita. Tein varmasti naisten kymmenen metrin juoksuennätyksen singahtaessani makkariin repimään puhdasta toppia ja tiukkoja farkkuja ylleni. Sen jälkeen hutaisin hiukseni tiukalle ponnarille, tupsutin huolimattomasti puuteria kiillon poistamiseksi ja siirryin sitten ovelle.
Jännittyneenä tartuin kahvaan ja raotin ovea nähdäkseni, oliko poika enää paikalla. Piha oli pimeä ja luminen, eikä ketään näkynyt.
-Mä tiesin, Pyry sanoi samassa ja pyörähti oven takaa esille. Irvistin äkäisesti ja päästin tyytyväisenä virnuilevan pojan eteiseen.

Lähettäjä: aww 
Päivämäärä:   27.5.08 16:17:04

Jätettyään kenkänsä ja takkinsa naulakkoon tuo lähestulkoon kaksimetrinen komistus käveli perässäni keittiöön.
-Kahvii ei sit tipu, sanoin tuimana ja istuin pöydän äären. Pyry väläytti tuttua pepsodenttiaan, istui minua vastapäätä ja tuijotti suoraan silmiini.
-Sä oot ihan skitso ämmä, tiesiksä sitä, hän sanoi hiljaa ihanan pehmeällä äänellä. Olin keksimässä jotain todella nasevaa vastausta, kun löysin pojan huulet omiltani.
-Heiheihei mitä sä kelaat! Ei tänää oo mikään avoimien ovien päivä! äsähdin ja pomppasin pois tuolilta. Pyry ei vieläkään menettänyt pokkaansa, hän tuntui olevan itsevarma tilanteessa kuin tilanteessa.
Kuuma suudelma poltteli huulillani, mutta päätin pysyä tiukkana.
-Heitit sitte puhelimen menemään, Pyry nauroi huomatessaan entisen kännykkäni palaset olohuoneen lattialla.
-Joo, en oikee tykänny siitä. Et kannattaa vähän miettii mitä sanoo, tollasen kukkakepin heittely ei oo mulle mikään ongelma, vakuuttelin coolisti.
-Auts, ootsä aina noin kohtelias sun vieraita kohtaan? Pyry hymähti.
-En, ainoostaa niitä ketkä käy mun hermoille jatkuvasti! Voiksä nyt víttu vaan kertoo mitä sä must haluut, tää alkaa menee jo vähän liian rasittavaks mun hermoille... En mä jaksa mitään pehmeetä hienosäätöö, mun pitää saada tietää mis mennään! sanoin väsyneesti ja hypähdin keittiötasolle istumaan. Vin tarkkaili keskusteluamme keittiön pöydän alta, se oli jo hieman huolestunut sekopäisestä käytöksestäni.
-Sun mielest kuitenki mennään jossain? Pyry kysyi ensimmäistä kertaa tosissaan.
-No emmä tiiä, mä oon vaan ihan vítun pihalla, huokaisin alistuneena. Pyry hymyili pienesti, nousi ylös ja tuli eteeni seisomaan.
-Niin oon mäki. En mä haluu sun hermoille käydä, mut on kyl vähän parantamista neidin hermoradoissakin.. Tuntuu olevan aika lyhyt sytytyslanka.
-Ehkä, kohautin olkiani. -Mä en vaan víttu jaksa mitään epämäärästä, se on joko tai.
-Sovitaan sitte, että tai, Pyry virnisti huolettomasti ja laski kätensä vyötärölleni.
-Nyt ei oo paras aika yrittää mitään casanovahommia, varoitin, mutta kuinka ollakaan poika ei kuunnellut. Hän tuntui tekevän ihan mitä lystäsi, viis siitä mitä muut ajattelivat. Tämä piirre kiehtoi minua syvästi.
-Relaa vähän, Pyry kuiski ja painoi huulensa korvalleni. Istuin rauhallisesti paikoillani, kun poika hamusi hiuksiani, levitti pieniä suudelmia kasvoilleni ja eteni pikkuhiljaa kohti huulia.
Jännittyneisyyteni alkoi laskea, pulssini tasaantui ja oloni oli jo luottavaisen rento, kun Pyry vihdoin tavoitti huulet ja kiusoitteli niitä herkällä kosketuksella. Juuri, kun odotin vuosisadan suudelmaa, poika painoi huulensa omilleni ja teki valtavan pärinä-äänen.
-Sä oot niin pelle! repesin nauramaan ja mätkäisin poikaa kostoksi.
-Sä olit jo ihan valmiina! Pyry nauroi loikkien kauemmas.
-Voi vihmos nyt tuut saamaan selkääs! sisuunnuin ja hypähdin alas keittiötasolta. Tämä tiesi sotaa.

Jotenkin siinä kävi niin, että Pyry jäi koko illaksi luokseni. Tappeluiden, hippaleikin ja painimisen jälkeen rauhotuimme olohuoneen sohvalle huohottamaan.
-Hitto sä oot sitkee, Pyry huokaisi pidellen käsivarttaan, jonne olin purrut komeat jäljet.
-Mitä tuut mun kotiin leikkimään jotai egojätkää, tottakai sä jäät kakkoseks, tuhahdin ja suoristauduin makaamaan kolmenistuttavalle sohvalle. Pyry otti mallia ja tuli päälleni pidellen yläkroppaansa ilmassa kyynärpäittensä varassa.
-Onks tää se kohta ku sä taas virittelet jotain kiihketä mut sit loppuvaihees muistat ei ainii ethän sä haluukkaan kiirehtiä? kuittailin.
-Ei, Pyry naurahti. Hän siirsi vaalean otsahiushaituvan pois silmieni edestä ja silitti hellästi kasvojani.
-Tää on se kohta ku sä tajuut, et hyvää kannattaa odottaa, hän myhäili ja aloitti päämäärätietoisen esileikin. Varmoin ottein poika hiveli niskaani, suuteli kuin jumala ja lähti pikkuhiljaa riisumaan vaatteitani. Vastasin samalla mitalla, enkä välittänyt aiemmasta närkästymisestäni poikaa kohtaan. Olisiko siitä nyt niin haittaa, jos sitä kerran koeajaisi..?
Kun olimme molemmat saaneet päällyspaitamme pois ja poika alkoi selvästi kuumentua, nousin istumaan ja asettauduin hajareisin pojan syliin.
-Sori mut mun on ihan pakko kysyy, malttamaton ku oon, et missä vaiheessa alkaa se hyvä osuus? Jos hyvää kannattaa odottaa, ni kai sitä hyvää pitäs olla sit luvassaki, piruilin virnistellen.
-Voi kuule, Pyry nauroi ja nappasi minusta tiukasti kiinni. Hän nousi seisomaan minä sylissään ja lähti etenemään kohti makuuhuonetta.
-Oho, rimakäsi sai mut nostettuu ylös! Joks jalat tutisee, víttuilin matkalla saaden pojan nauramaan.
-Voisit sä nyt vähän romanttisempi olla, hän totesi huvittuneena laskiessaan minua sängylleni.
-Ääh, ei oo mun juttu. Eikse riitä et saat pillúa ja safkaa pöytään, pitäskö tässä viel jotain rakkauttaki olla? ihmettelin silmät pyöreänä.
-Voi víttu sä oot sit yks, Pyry pudisteli päätään. En saanut ikinä tietää mikä "yks" oikein oli, sillä poika pisti vihdoin toiminnaksi.

Aamulla Pyry oli kadonnut. Heräsin yksin myttääntyneiden lakanoiden välistä, kun kännykkäni pärähteli ärtyisästi. Hetkellisesti mietin, olisiko pojan kuulunut maata vieressäni, mutta älysin tämän kadonneen vasta myöhemmin.
-Jenna? kopeloin luurin käteeni ja vastasin vilkuilematta näyttöön.
-Huuoomeentaaaa! Pyry kailotti ylipirteällä äänellä.
-Mikä sua taas riivaa? Missä sä oot? örisin ja havahduin takaisin todellisuuteen muistaen edellisiltaiset kuhertelumme.
-Mä lähin kotiin.
-No vai niin, miks sä sitte soitat?
-Aattelin herättää sut ku sul ei ollu herätyskelloo päällä.
-Aa no kiitti.. Paitsi et kello on vast kuus, mun ei tarvis herää viel pariin tuntiin, älysin huomatessani stereoiden vilkkuvan kellonajan.
-Sehän tässä onki kaikist hauskinta! Hyvää päivänjatkoa, Pyry toivotti pirullisesti ja länttäsi luurin korvaani.
-Jummi mikä seppo, huokaisin ärtyneenä, mutta vajosin sitten takaisin uneen.

Kahta tuntia myöhemmin heräsin automaattisesti, vaikka en ollut vieläkään virittänyt kelloa soittamaan. Vin lötkötti raukeana vieressäni kaikki ketarat kattoon osoittaen, eikä olisi millään jaksanut nousta.
-Hei herää vätys, sä nukut mun koiven päällä, tönin koiraa hereille ja liikutin puutunutta jalkaani.
Päästyäni vessaan muistin jälleen illan oudot tapahtumat ja miellyttävän loppuhuipennuksen, jonka jälkeen olin simahtanut sänkyyni välittömästi. Minua otti päähän, että Pyry oli päässyt livahtamaan ensimmäisenä ja hän oli jättänyt minut kuin huóran konsanaan. Niin nöyryyttävää, niin raivostuttavaa ja niiiiin pyrymäistä.
Jossain määrin olin kuitenkin tyytyväinen, sillä poika oli hoitanut hommansa kiitettävällä arvosanalla ja saanut oloni raukean väsyneeksi.
Hortoilin jossakin onnellisessa humussa hallille asti, kunnes jätkät pääsivät pudottamaan minut todellisuuteen.
-Una on saanu lekaa! Ape kiekaisi heti minut nähtyään.
-Mitä sä selität, koitin väittää vastaan ja päästin Vinin vapaaksi samalla, kun etenin toimistoon riisumaan päällysvaatteita.
-Sen näkee naamasta..
-..kun lakkaa saamasta. Huono yritys, jatkoin ja koitin näyttää normaalilta, enkä suinkaan superpanon saaneelta onnenonkijalta.
-Jenna hei, kyl sä mulle nyt ainaki voit kertoo.. Oliks Pyry hyvä? Mäkelä kysyi irstaasti hymyillen. Aina, kun erehdyin härväämään jonkun puolitutun kanssa, jätkät jaksoivat udella ja inttää asiasta kyllästymiseen saakka.
-En tiiä ku en oo kokeillu, totesin mahdollisimman vakuuttavasti, mutta eihän se läpi mennyt.
-Jos sä et oo kokeillu, ni mitäs Pyryn Peugeotti teki taloyhtiön parkkiksella koko yön? Ape iski vyön alle naureskellen.
-Ootsä taas vahdannu mua! puuskahdin huvittuneena. -Ehkä Pyryltä puhkes kumi ja se kävi pyytää apua jostain naapuritalosta.
-Ehkä Pyry tuli puhkomaan kumia ihan jonnekki muualle, Ape kiusasi tietäväisenä. -Come on, Jenna! Kyllä me tiietään. Kakista nyt vaan ulos kaikki!
-Ootte te kyl kans yksii, huokaisin alistuneena ja hypähdin toimiston pöydän päälle istumaan.
-No se ilmesty mun luokke illalla ja jotenki siin sit kävi niin et se ei lähtenykkää ennenku vast aamulla.
-Yksityiskohtia! pojat kannustivat.
-Hiton pervot, varmaan ala kertoo mitään, tiukkasin vastaan silmiäni pyöritellen.
-Ääh, sä oot ihan tylsä, Ape moitti ja lähti jatkamaan töitään.
-No, ootteste nyt sit joku pariskunta? Mäkelä kysyi normaalilla äänensävyllä.
-Ei todellakaan.
-Mitä sä meinaat tehä sen kanssa? Rottakin kysyi hieman ujosti.
-En tiiä yhtään.. Toisaalt se on must hiton jees, mut toisaalt ihan kasa paskaá. Mä en tosiaankaan tiiä, huokaisin.
-Oliks se lähettäny ne kukat? Joni muisti kysyä.
-Joo, naurahdin.
-Ai oli? Rotta yllättyi.
-Sitä minäki, et kai se on sit ihan tosissaan kiinnostunu, sanoin olkiani kohauttaen. -Mut mä en just nyt jaksa ajatella koko tyyppii, mennään laittelee autoi, eiks je?
-Se on meiän Jenna, Mäkelä naurahti ja koppasi minut reteästi kainaloonsa. -Jos edellisyönä on jo hoidettu nää rakkauspuuhat ni eiköhän sen sitte voi jo unohtaa ja keskittyy autoihin.
-That's right, vahvistin virnistäen ja lähdin poikien kanssa hallin puolelle.

Usean vuoden yksinoleilun jälkeen Pyry oli yhtäkkiä tunkeutunut elämääni. Ei kulunut päivääkään, ettei hän olisi lähettänyt jotain pientä tekstaria, tehnyt pikaista ärsytyssoittoa tai ilmestynyt muutenvaan notkumaan kotini liepeille. Onneksi hän ymmärsi säilyttää tietyn rajan, eikä tukehduttanut minua rakkauteensa välittömästi. Kaippa hän muisti, että en ollut ihan sitä sitoutuvaisinta tyyppiä, en todellakaan. Olin jatkuvasti hämilläni kun hän osoitti minulle huomiotaan ja halusi selvästi hengailla seurassani. Hämilläni, mutta imarreltu.
-Mites mister Pyry, joks on sormukset sormessa? Mäkeläkin piruili, kun kännykkäni piippasi jälleen kerran uuden tekstiviestin merkiksi.
-No ei oo, puuskahdin kauhuissani. -Eikä tuu olee. Mua vähän jo hirvittää tää tahti millä se etenee...
-Mitenniin etenee? Ettehän te oo ku kerran nainu ja loppuajan hengaillu, tai näin mä ainaki oon ymmärtäny? Mäkelä ihmetteli.
-Oot ymmärtäny ihan oikein, mut emmä vaan tiiä.. Mul tulee aina tää ahdistus ku tiiän et joku roikkuu mun kimpussa, huokaisin ja lopetin Seat Leonin soittimen asentamisen.
-Mistä vetoo tääki viesti on Pyryltä, sanoin kaivaessani puhelintani esille. Mäkelä naurahti huvittuneena, hänestä käytökseni oli outoa, sillä yleensähän tytöt kirmasivat kukkia heitellen rakkauteen, kun taas minä pakenin kuin rullatuoli, etten olisi joutunut siihen piinaan.
-Eiku Immi, yllätyin avatessani viestin.
"GTi on ilmestynyt, jokos puhelin piippaa kyselyjä ja onnitteluja? ;) Ne Subarun kuvaukset ois ens viikolla, pääsetkö keskiviikkoiltana tulee studiolle?"
-Ainiin joo, Mäkelä muisti ja nousi Seatin takakontin luota suunnaten kohti toimistoa. Hän palasi hetken kuluttua käsissään uunituore GTi Magazine.
-Mua hävettää, vinkaisin punaisin poskin, kun Mäkelä lätkäisi lehden eteeni.
Jännittyneenä vilkuilin kannen tekstejä ja huomasin punaisella kirjoitetun merkinnän; "Esittelyssä Street Prodctions - Jennastako uuden sukupolven kuuma autotyttö?"
-Voi kypärä miten tyhmä teksti! parahdin kauhuissani ja pläräsin oikean aukeaman esille. Onneksi juttu oli kirjoitettu asiallisesti ja mukaan oli tungettu ainoastaan yksi kuva minusta ja autostani, juuri näitä ensimmäisiä takakontin päällä otettuja otoksia.
-Hemmetin hyvä juttu kyl, Mäkelä totesi tyytyväisenä. -Hyvää mainosta.
-Onks tullu mitään kyselyjä? utelin lukiessani tekstiä läpi.
-On tullu jo nyt, mut toi on vast tänää ilmestyny ni mä luulen et pahin on vielä edessä. Varaudu säki siihen, et koht kaikki haluu sut autonsa konepellille poseeraamaan, mies virnisti ja iski minulle leikillään silmää.
-No enpä usko, totesin kuivasti ja selasin esille keskiaukeaman julisteen. Saman kuvan Mäkelä oli suurennuttanut niin toimiston kuin hallinkin seinälle, ja oli myönnettävä, että otos oli hieno.
-Ootteko lukeneet päivän lehdet? Rotta huudahti samassa ulko-ovelta ja paukkasi sisään.
-Ootko kuullu mitään työajoista? Mäkelä kuittasi takaisin, sillä poika oli kymmenen minuuttia myöhässä. Ei sillä, Apea ja Joniakaan ei näkynyt, mutta he tuppasivat myöhästymään vähän väliä.
-Tässä just luetaan absoluuttisia totuuksia, virnistin heilauttaen GTi:tä ilmassa.
-Oli kyl hyvä juttu, eiks je? poika intoili ja tuli oman lehtensä kanssa vierelleni.
-Nojoo..
-Nyt ootellaan vaa ensimmäisiä asiakkaita, jotka on lukenu ton jutun, Mäkelä virnisti.
Samassa puhelimeni pärähti soimaan.
-Kuka? pojat olivat heti utelemassa.
-Joku randomi, ei tunnista numeroo.. Jenna? vastasin yllättyneenä.
-Onko Jenna Korhonen puhelimessa?
-Joo, vastasin ihmeissäni. En tunnistanut matalaa, miehekästä ääntä, joka puhutteli minua kovin virallisesti.
-Jarmo Takala Sports Car Centeristä hyvää huomenta, soitanko pahaan aikaan?
-Et, vastasin edelleen hämilläni. Mistä tämä tyyppi oli saanut numeroni?
-Sain sun numeron Ilmo Backlundilta, ootte ilmeisesti jotain tuttavia.. Meillä on tulossa tällanen suuri kampanja jolla me pyritään parantamaan urheiluautojen myyntiä ainakin kahdellakymmenellä prosentilla entisestä. Jotta tähän tulokseen päästäisi, niin mainonnan on tietysti oltava näkyvää ja tavotettava asiakaskunta helposti. Miten ois, oisko sulla mielenkiintoa esiintyä meidän mainoksissa? Lähinnä tällaisissa julisteissa, mitä tulis moottoriteiden varsille, alan lehtiin ja jossain määrin myös katukuvaan. Kun mä ymmärsin, että sä oot tehnyt enemmänkin näitä hommia? Ja GTi-lehden kuvat oli just semmosia, mitä me täällä haetaan, mies pälpätti innoissaan.
-Ööh, emmä kyl tiiä.. En mä oikeesti oo tehny ku noi GTi:n kuvaukset, ja nyt on just ton Ilmon kautta tulossa viel joku pienempi setti. Et ehkä mä en oo oikee ihminen tähän hommaan, ei oo oikeen toi poseeraaminen mun juttu, vähättelin hieman. Se ei tuntunut lannistavan miestä lainkaan.
-Miten sä voit sanoa tolleen näiden kuvien jälkeen?! Näähän on aivan mahtavia! Ja jos sua pelottaa se että me laitettais sut johonkin bikinikuvauksiin tai muuta, ni ei tarvii olla huolissaan. Ennemminkin me haetaan tällasia Hollywood-tyyppisiä kuvia, mies tarkensi.
-Ei mua kyllä pelota, tokaisin närkästyneenä.
-Niin, no miten ois, tulisitko sä tänne neuvottelemaan asiasta tarkemmin? Ja tässä on vielä mahdollisuus solmia yhteistyösopimus Street Productionsin ja Sports Car Centerin kesken, mä kun ymmärsin että sä työskentelet siellä päässä. Underground OY:han on meidän kanssa jo yhteistyössä.
-No eiköhän se tuu onnistuu, sanoin iloisesti ja vilkaisin Mäkelää, joka tuijotti minua silmät pyöreinä aavistamatta mistään mitään.
-Hyvä homma! Millanen aikataulu sulla on, pääsisitkö sä nyt torstaina tulemaan tänne?
-Joo, viiden jälkeen pääsen. Mä otan ton Street Productionsin Tommi Mäkelän mukaan, hän osaa sitte hoitaa sen puolen.
-Hieno homma, sovitaan sitten vaikka puoli kuudelta. Ei muuta kun tervetuloa! mies toivotti innostuneena.
-Joo, kiitoksia vaan, hymähdin ja lopetin puhelun.
-Kuka se oli? No? Mitä? Mäkelä intti uteliaana. Ape ja Jonikin olivat vaivautuneet paikalle ja seisoskelivat ympärilläni ihmettelemässä.
-Torstaina puol kuudelta Sports Car Centeriin tekemään yhteistyösopimusta niitten kans, kerroin hymyillen ja sain pojat huutamaan ja tuulettamaan onnessaan.
-Voi Jenna, sä oot ihan lottovoitto meille, Mäkelä kehui hellästi ja nosti minut onnellisena ilmaan.
-Kato nyt, sun täytyy olla mulle tosi kiltti et mä pysyn tääl duunissa, piruilin leikilläni.
-Jätkät, hakekaa jostain punanen matto, Mäkelä vitsaili ja laski minut sitten alas.
-Tää homma tietää kyl rahaa.. Nyt voi alkaa Jenna tulee melkosia kiireitä, ootsä valmis tähän pyöritykseen? Ape kysyi innostuneena.
-Enköhän, nyökkäsin itsevarmana.
-Vaikka se tietäis Pyryn ja sun suhteen jäädyttämistä? Rotta huomautti. Katselin innosta kihiseviä poikia ja mietin sitten Pyryä, joka jaksoi sinnikkäästi jatkaa piiritystäni.
-Vaikka, nyökkäsin. Eiköhän sitä aina yhden autobisneksen ja miljonäärin kersan hoitelisi...

Ape ei ollut vähätellyt uhkaillessaan minua kasvavilla kiireillä. Koko tammikuu oli järjetöntä pyöritystä, josta olin samaan aikaan sekä innoissani että tuskissani. Vielä Pyryn olemassaolo ja estottomat ehdotukset keittivät elämästäni sellaisen sekametelisopan, että en ollut moisesta voinut uneksiakaan.
Ensiksi Street Productions ja Sports Car Center saivat aikaan yhteistyösopimuksen, jonka ansiosta asiakaskuntamme laajeni ja työmäärämme kasvoi huomattavasti. Mäkelä oli asiasta pelkästään tyytyväinen, sillä nyt hänellä oli varaa nostaa meidän kaikkien tuntipalkkojamme.
Sitä seurasivat Immin Subarun kuvaukset, joihin suhtauduin jo lähestulkoon rutiininomaisesti. Samalla studiokeikalla kuvattiin myös Sports Car Centerin valtakunnalliset mainokset, joissa nojasin kyllästyneen näköisenä mustaan Maseratiin, katselin omahyväisenä kynsiäni ja koitin näyttää mallilta. Kuvan viereen painettiin teksti "Oletko sinäkin kyllästynyt odottamaan? Sports Car Centerin uudistetulla kalustolla et jää jalkoihin!" ja SCC:n yhteystiedot.
En ollut arvannutkaan, kuinka paljon yhteydenottoja ja työtarjouksia sain näiden keikkojen ansiosta. Ei ollut päivääkään, etteikö puhelimeni olisi pirissyt, tai hallille olisi ilmestynyt vanhoja tuttuja vuosien takaa katselemaan työskentelyäni. Jopa kylän amikset ja teinipojat tuntuivat tunnistavan minut, sillä aina kun kävin huoltoasemalla tai kaupassa, loin perääni jännittyneen hiljaisuuden ja heti perään kiihkeää supinaa. Onneksi kaikki tuntuivat suhtautuvan minuun pelkästään positiivisesti, katkeria teinityttöjä lukuunottamatta. Heille olin vihollinen numero 1, poikien kiinnostuksen ja huomion kohde, tyttö, jonka he kuvittelivat varastavan kaiken huomion itseltään.
Itse olin ihan tyytyväinen julkisuuteen, sillä se nostatti Street Productionsin mainetta entisestään ja aukaisi uusia mahdollisuuksia. Silti kieltäydyin suurimmaksi osaksi uusista työtarjouksista, koska eihän minulla ollut mitään tarvetta lähteä pois Mäkelän valvovan silmän alta ja kokeilla omia siipiäni. Olin erittäin tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseen.

Lähettäjä: kiss 
Päivämäärä:   27.5.08 16:17:09

hmm... tarinahan ei lopu tohon ^

Lähettäjä: aww 
Päivämäärä:   27.5.08 16:17:54

Ainoa tumma pilvi, joka leijaili hyvin alkaneen uuden vuoden yllä, oli Pyry. Sitä mukaa kun kiireeni lisääntyivät, hänen kiinnostuksensa tuntui hiipuvan ja lopulta kuolevan kokonaan. Tiesin olevani syyllinen tapahtuneeseen, sillä torjuin pojan ehdotukset yhä useammin ja useammin. Löysin usein kotioveltani kukkapuskia, suklaarasioita tai muita huomionosoituksia, mutta muistin kiittää niistä vain harvoin. En oikein tiennyt mitä halusin. Olin innoissani kaikesta uudesta, mitä minulle oli tapahtunut, mutta toisaalta niin väsynyt ja uupunut aina iltaisin, että en edes jaksanut nähdä poikaa, vaikka aikaa olisi kerrankin ollut. Emme olleet koskaan tehneet mitään sen suurempia tulevaisuudensuunnitelmia, joten juttumme tuntui kuivuvan kasaan ihan itsekseen.
Toisaalta olin helpottunut, sillä sitoutuminen pelotti minua edelleen. Toisaalta olin hyvin pettynyt, sillä Pyry oli ensimmäinen jätkä, josta olin tosissani pitänyt. Hän oli poikennut massasta ja noussut uniikiksi yksilöksi víttuilevan luonteensa, sitkeytensä ja päämäärätietoisuutensa ansiosta. Kaipasin tämän huvittavia tekstiviestejä, ärsyttäviä tapoja lukea ajatukseni ja nolata minut, mutta ylpeyteni ei antanut periksi ottaa yhteyttä ja pahoitella tapahtunutta. Oliko se minun vikani, että minulla meni lujaa ja halusin nauttia siitä? Tottakai se oli.

Kun studiokuvauksista oli kulunut puolitoista viikkoa, minulla oli ensimmäinen vapaailta pitkiin aikoihin. Ulkona paukkui kymmenen asteen pakkanen, kaikkialla oli pimeää ja huurteista, mutta minua ei olisi saanut nuppineulasadekaan pysymään sisällä.
-Nyt mennään Vin ja nautitaan vapaudesta, höpöttelin mustalle urokselle pukiessani sitä talvihaalariin. Vin urahteli ja koitti karata käsistäni protestiksi, sen mielestä kun punamusta toppahaalari ei ollut ihan katu-uskottavimmasta päästä. Välittämättä toisen häpeästä vetäisin toppahousujeni seuraksi sinisen laskettelutakin, mustan pipon ja pehmeät, valkoiset lapaset. Napsautin vielä remmin Vinin pantaan ja vedin sitten nolostelevan haalaripellen perässäni kirpeään ulkoilmaan.
-Tule nyt, naureskelin huvittuneena, kun koira harasi vastaan kaikilla jaloillaan ja antoi hyvin selkeästi ymmärtää, että tästä ei hyvää seuraisi.
Tyynen viileästi raahasin vastaanpokkuroivaa koiraa perässäni ja irvistelin ohiajaville autoille, joiden kuljettajat kyyläsivät ihmeissään toimintaamme.
-Voisitsä nyt kävellä niinku kunnon koirat.. Minkä mä sille voin, et sulla on niin lyhyt karva. Kai sä ennemmin näytät idiootilta ku palellut kuoliaaks? höpötin Vinille ja kumarruin rapsuttamaan sitä lohduttavasti. Juron näköinen koira huokaisi syvään ja hyväksyi kohtalonsa alkaen kävellä lähestulkoon normaalisti. Jokaisen vastaantulijan kohdalla se tosin katsoi tarpeelliseksi hypätä ojaan piiloon, ettei kukaan vaan huomaisi sen asustetta. Haalari todellakin kävi koirani egolle.
Nautin hiljaisuudesta ja pakkasen kiristyksestä poskillani. Viime viikot olivat olleet sellaista pyöritystä, että en ollut huomannutkaan kaipaavani omaa rauhaa näin paljon. Hyräilin hiljakseen suomirokkibiisejä ja tyhjensin pääni kaikista ajatuksista. Unohdin hetkeksi kuka olin, en katsellut tavalliseen tapaan arvostelevasti ohimeneviä autoja, en miettinyt huomisen ohjelmaa ja kaikkia hommia mitä voisin autolleni tehdä, en muistellut saamiani ehdotuksia erilaisista bileistä ja tapahtumista, vaan kävelin kaikessa rauhassa eteenpäin ojissa lymyilevä Vin seuranani.
Säpsähdin, kun koira alkoi äkisti murista. Tavallisesti se oli hyvin hiljainen kaveri ja älähti vasta sitten, jos oli tosipaikka kyseessä. Havahduin mielenrauhastani ja vilkuilin äkisti ympärilleni erottaen kauempana humaltuneen väkijoukon.
-Ei hätää, tyynnyttelin koiraa, joka käyttäytyi tavallista terävämmin rauhallisesta äänensävystäni huolimatta. Keräsin talutushihnan paremmin käteeni ja komensin koiran seuraamaan vierellä, kun lähestyimme porukkaa.
Tunnistin kaksi ällöttävää amisjätkää Immin uudenvuoden bileistä, eivätkä heidän kolme seuralaista paljon komeampaa sakkia olleet. Vedin pipoa paremmin silmilleni ja toivoin, etteivät pojat tunnistaisi minua, mutta toisin kävi.
-Katos, paikkakunnan GTi-kuningatar tulee, yksi jätkistä laukaisi melko ivallisella äänensävyllä. Nielin ärtymykseni ja koitin ohittaa jengin normaalisti, kun yksi viinanhajuinen sikaniska astui eteeni.
-Sillähän on pehmolelu mukana! Kattokaa jätkät, mikä koiranukke, ihan mekko ja kaikki! jätkä röhötti räkänauruaan ja osotteli pilkkaavasti Viniä.
-Sinuna pitäsin turpani kiinni, varoitin ja samalla hetkellä koira aloitti matalan murinansa uudestaan.
-Mitä, osaaks sun haalarisika muka purra? yksi hekotteli epäuskoisena.
-Tuu Vin, mennään vaan, kehotin ja nykäisin koiran mukaani, kunnes tämä sama sikaniska kävi uudestaan tielleni.
-Víttu puuttuuko sulta vähän palikoita päästä, onks tullu liikaa rassattuu ruosteisii Corolloita? Väistä nyt @!#$ tai sulta puuttuu koht pari ruumiinosaa, ärähdin tosissani vihaisena. Vin tunnisti äänestäni, että kohta alkaisi tapahtumaan, ja käynnisti rähisevän varoitushaukunnan. Tätä amista se ei tuntunnut kohahduttavan, sillä hän notkui edessäni itsekeskeinen "haista paska"-hymy huulillaan. Ei luoja, mistä näitä ääliöitä osui tielleni!
-Sä oot nyt niin ylpeetä, niin ylpeetä että.. Mut varo vaan, ei kantsi hirveesti kerätä sitä nestettä päähäs, meinaan jonain päivänä kaikki jätkät ei runkkaakkaan sun autokuvia katellessaan.. Ei kantsis olla niin helvétin omahyvänen, jätkä sönkötti, ja tämän neljä uljasta ystäväänsä myhäilivät mukana.
-Mulle on kuule yks vítun hailee mitä te helvétin mutterinvääntäjät musta kelaatte. Väistä nyt vaa ihan suosiolla, ni mun ei tarvi kohta tilata sulle ambulanssia, sihisin hampaideni välistä.
Vin kävi jo niin kierroksilla, että murisi vaahdot suussa ja nojasi hihnaan kaikin voimin. Jos otteeni olisi yhtään hellittänyt, se olisi syöksynyt sikaniskan puntille ja raadellut tämän jalat irti. Kaikki ne kolme.
-Hah.. Tän kerran, mut muista mitä mä sanoin, jätkä sopersi ja vaappui sivummalle. En enää vastannut, löysäsin vain Vinin remmiä päästessäni ohi ja tyynnyttelin sitä silityksillä. Vaikka olimme päässeet jo jengin ohi, minua hieman hirvitti kävellä eteenpäin valaisemattomalla tiellä. Vin oli toki melkoinen henkivartija, mutta tuonkoikoisia lihajyriä vastaan silläkään ei olisi yksinään mahdollisuuksia.
Siispä helpotuin melkoisesti tunnistaessani tutun hahmon edessäpäin.
-Mikko!
-Jenna, ootse sinä, poika hymyili ilahtuneena.
-No joo, mitä sä täälläpäin teet? ihmettelin. Mikko asui lähempänä keskustaa, eikä yleensäkään pyörinyt näillä nurkilla.
-Ihan kuule samaa ku sinäki, oon lenkillä. Just kyl lähössä takas himaanpäin.
-Ui helmi, voitsä kävellä meiän kans? Törmättiin äsken ihan kauheisiin amiksiin, jotka tuli sit humalas aukoo päätään ja dissaa Vinii. Hyvä ettei tää käyny niitten kimppuun.
-Tottakai voin, Mikko nyökkäsi auliina. Hänessä oli jotain sellasta Risto Reipasmaisuutta, pyyteetöntä avuliaisuutta ja tekemisen halua. Piirteitä, joita jokainen anoppi rakastaisi vävyehdokkaassaan.
-Nauroks ne sun haalarille, mitä? Mikko naurahti ja silitti Viniä, joka oli taas hieman nolona, mutta heilutti kuitenkin hännäntöpöään.
-Älä ny, tää on nolostellu koko matkan tota takkiaan, mut minkäs teet ku on näin kylmä.
-Tääl on kyl melkosen viilee. Kato, tehään näin et kaikki varmasti näkee et mä oon nyt sun henkivartija, ja samal on vähän lämpimämpi, Mikko vitsaili ja nosti kätensä hartioilleni.
-Hahah, ihan ku oltais joku pieni perhe kävelyllä, heitin läppää. Syksyiset tapahtumat oltiin jo unohdettu, eikä välillämme ollut kaunaa.
-Joo, koita näyttää tosi rakastuneelta, Mikko pelleili ja tuijotti minua tekoihastuneena. Juuri samalla sekunnilla tuttu Peugeot valui ohitsemme hitaalla vauhdilla. Jännityin sekunnissa huomatessani hopeisenharmaan auton ja tummatukkaisen kuskin sen sisällä. Vaikka oli pimeää, katuvalo valaisi sen verran, että näin Pyryn tiukan ilmeen. Hän katsoi suoraan minuun ja tämän silmissä oli sellaista kylmyyttä ja kovuutta, että ihan hätkähdin.
-Mikä sulle tuli? Mikko ihmetteli huomatessaan reaktioni. Auto kaasutti eteenpäin kadoten näkyvistä, mutta kamala olo jäi pusertamaan sisintäni.
-Ei mikään, vastasin vähätellen samalla kun sydämeni tuntui räksähtävän rikki.

Pyry vihaa minua. Pyry ei halua olla kanssani missään tekemisissä. Pyryn mielestä olen petturi. Itseasiassa minä olen petturi. Otin pojan rehellisesti paljastamat tunteet kouraani, hyväilin niitä hetken ja heitin sitten huolimattomasti menemään.
Kierin itsesäälissäni ja mietin masennuksen kourissa, voisinko vielä jotenkin pelastaa tilanteen. Olin silti aivan liian pelkuri tarttuakseni puhelimeen ja soittaakseeni anteeksipyynnön, mutta toisaalta katsoin paremmaksi antaa tilanteen jäähtyä ja selvitellä samalla omaa pääkoppaani.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että jätin kaiken ylimääräisen rilluttelun väliin ja keskityin pelkästään töihin ja koiraani. Pojat ihmettelivät muutosta olemuksessani, kun lähdin päivittäin tunnollisesti töistä suoraan kotiin, enkä osallistunut enää yltiöpäiseen sekoiluun ja menestyksellä mässäilyyn.
-Ollaanks me jotenki loukattu sua? Mäkelä kysyi huolestuneena ja oli saada kyyneleet kohoamaan silmiini.
-Ette todellakaan, ei tää sitä oo. Mä oon vaan ite sekottanu itteni niin pahasti, et tarviin vähän omaa aikaa... Ja sitä ei tuu enää parin kuukauden päästä olemaan ku alkaa taas kaikki autotapahtumat pyörii. Ei tää oo mitään vakavaa, kuhan nyt pari viikkoo otan iisimmin, koitin vakuutella Mäkelälle, mutta näin epäluuloisuuden häivän tämän katseessa.
Hiljaisuus, rauhallisuus ja vakavamielisyys olivat uusia piirteitä minussa, eivätkä pojat olleet tottuneet surulliseen Jennaan. Silti he toimivat uskomattoman hienosti, antoivat minun olla omissa oloissani ja olivat kuitenkin sen verran lähellä, että hätätilanteessa olisin saanut seuraa välittömästi.
Uuden vapaa-aikani halusin käyttää hyödyllisesti, joten auttelin Leenaa Rudolfissa, vahdin tämän lapsia tai lenkkeilin tiiviisti Vinin seurassa. Pikkuhiljaa tämä nelikirjaiminen pakkaspoika Pyry alkoi häipyä mielestäni. En enää herännyt joka aamu masennuksen kourissa ja pyörinyt omantunnontuskissa, mutta haikeaa kaipuun tunnetta en onnistunut unohtamaan.

Parin viikon päästä, kun helmikuu paukutteli pakkasiaan ja aloin jälleen saada elämäniloani takaisin, Mäkelä pudotti seuraavan pommin.
-Jätkät, täs on Karoliina, eli Karkki vaan. Saatiin vähä lisäystä tän autohallin naisjoukkueeseen, Mäkelä heitti tyytyväisenä virnistellen ja toi perässään halliin punertavatukkaisen, pitkän ja hoikan tytön.
Leukani loksahti auki, kun älysin tytön käpertyvän rakastuneesti hihitellen Mäkelän kainaloon ja hiplaavan tätä kuin paraskin vaimo.
-Mä arvasin, Ape naurahti ja moikkasi Karkkia kuin vanhaa tuttua. Joni ja Rottakin näyttivät olevan ihan tilanteen tasalla, kun minä taas keräsin itseäni jotta en olisi alkanut huutaa täyttä kurkkua.
Onnistuin moikata uutta vihollistani kylmän viileästi ja paeta sen jälkeen asiakkaan Audin kimppuun.
Mitä ihmettä täällä oikein tapahtui!? Kuka tuo nainen oli, ja mitä hän teki Mäkelän seurassa? Kuka uskalsi tunkeutua valtakuntaani, viekotella jätkien suosioon ja viedä paikkani heidän lempityttönään? Vapisin järkytyksestä ja päässäni risteili mitä hullumpia kysymyksiä, mutta olin silti hiljaa, kun Mäkelä tuli yksin luokseni.
-Jenna, ootsä okei? hän kysyi hiljaa ja laski kätensä olkapäälleni. En värähtänytkään, ynähdin vain yksinkertaisen myöntymisen äänen ja koitin keskittyä ovipahvien irroittamiseen.
-Kato mua, Mäkelä pyysi vaativasti. -Kato mua silmiin ja sano et tää ei millään tavalla vaivaa sua.
Käänsin pääni uhmakkaasti miestä kohden ja koitin pidätellä suunnatonta kiukkua sisälläni.
-Me tavattiin toissaperjantaina baarissa, sillon ku sä et halunnu lähtee mukaan. En mä tätä mitenkää suunnitellu, mut kyl sä tiiät miten nää hommat toimii.. Karkki on oikeesti hei tosi kiva tyttö.
-Ei sun tarvii mulle selitellä mitään, vastasin rauhallisesti.
-Mut en mä haluu et tää homma kiusaa sua! Sä oot kuitenki helkkari mulle tosi rakas, perhettä. En mä kestä kattoo jos sä et hyväksy tätä tilannetta.
-Älä nyt viitti, sain hymyiltyä hieman. -Miks mä en hyväksyis, tottakai sul saa ja pitääki olla muijia, enhän mä sua omista!
-No mut mä haluun et sä tiiät et sä oot silti mulle ikuisesti ihan ykkönen, eikä meiän välit tästä mikskään muutu, Mäkelä vakuutteli.
-Kyl ne muuttuu, usko pois. Mut ei siin mitää, onneks olkoon vaa ja mä ihan oikeesti toivon et teiän jutust tulee hyvä ja kestävä. Tuli vaan vähä yllätyksenä...
-Mä voin joskus selittää miten tää kävi, mut nyt mun pitää mennä kiskoo Karkki pois Apen lahkeesta, se varmaan roikkuu sen kimpus kattomas mitä tääl oikee tehään. Tykkää meinaan kans autoista, Mäkelä virnisti hämillisen ihastuneena.
-Sepä kiva, sanoin sataprosenttisen katkerana ja katsoin, kuinka Mäkelä katosi uuden naikkosensa luokse. Vaikka kuinka hoin itselleni, että en millään voinut omistaa kaikkia jätkiä ja heidän muijajuttunsa olivat täysin normaaleita, niin inhottava tunne ei lähtenyt pois päästäni. Se vahvistui joka kerta, kun katsoin Karkkiin ja tämän tapaan tekeytyä tyhmäksi, nauraa poikien onnettomille vitseille ja antaa ymmärtää olevansa todella herttainen tapaus. Vihasin tuota pitkää, hoikahkoa ja minua pari vuotta vanhempaa tyyppiä heti ensimmäisistä hetkistä lähtien.

Mäkelä ei koskaan muistanut selittää heidän suhteensa alkutaipaletta, mutta kuulin Apelta tarinan kulun. Karkki oli pokannut Mäkelän estoitta, vienyt tämän sänkyynsä heti ensimmäisenä iltana ja jatkanut kuumottelua tekstiviestein ja ehdotuksin. Mäkelä oli tottakai mennyt ansaan, olihan Karkki ihan nätti ja ok- kroppanen tyyppi, ja taatusti jakoi ihailuaan avoimesti.
Minua nyppi, kun tämä ilmestyi yhä useammin halliin ja oli kuin olisi omistanut Mäkelän ja koko paikan. Rotta tuntui olevan ainoa, joka näki inhoni, ja hän kiusasi minua sinnikkäästi asiasta.
-Kukas tuli taas, hän kuiskasi korvaani, kun Karkki oli taas kerran ilmestynyt paikalle kaakattamaan.
-Lopeta, murahdin ja tein kaikkeni, etten olisi syöksynyt Karkin kimppuun tämän rapsutellessa rakastuneesti Vinin vatsaa. Una Ankan lihanuija olisi ollut tällä hetkellä kovaa tavaraa.
-Sä oot niin tyhmä, Rotta naureskeli ja jäi ilkkumaan pahansisuisuudelleni. -Miten sä voit olla mustasukkanen Mäkelästä!
-En mä ookkaan, väitin tiukasti vastaan.
-Etpä, víttu kymmenen kilsan päässäki nähään kuinka iso jölli sut otsastas kasvaa joka kerta ku toi mimmi iskeytyy paikalle.
-No mut ei se oo sitä et mä oisin mustasukkanen.. Mä en vaan siedä tota tyyppiä, vastasin seuraten edelleen Karkin katseita. Hän nautti siitä, että sai minut vihaiseksi ja yritti sen takia oikein keikistellä poikien suosiossa. Samoin minä paistattelin suosiossa joka kerta, kun Mäkelälle tuli uusia kuvaussopimuksia minun pärstästäni tai Sports Car Center teki uusia tilauksia. Tämä oli peliä, jota vain naiset osasivat pelata, ja josta pojilla ei ollut aavistuksen häivääkään.
-Mikä siin on vikana? Sehän on ihan kiva, vähän bimbo ja aivoton, mut melko vaaraton. Ja oikeesti kiinnostunu autoista, Rotta listasi plussapuolia.
-Pah, paskanvitut sanon minä, sitä ei kiinnosta autot ku asusteena! Ja että vähän bimbo, jätkä syyllisty just vuosisadan vähättelyyn! Mä en tajuu, se on ihan selvästi kusipäinen, häiriintyny ämmä joka haluu vaan kietoo teiät kaikki pikkusormensa ympärille ja joka vie Mäkelää ku pässiä narussa, puhisin katkerana.
-Voi Una Ankka, Rotta naurahti lempeästi ja pörrötti jo ennestäänkin lennokkaita hiuksiani. -Mä en tajuu miten sä saat siitä noin hirviön.
-Te ette nää mitä pelii se pelaa...
-Ja sä sit näät vai? Rotta kysyi ja katsoi minuun huvittuneena. Tämän siilitukka, vasemmassa korvassa killuva korvis ja tuikkuvat silmät näyttivät läheltäkatsottuna melko kiehtovalta yhdistelmältä.
-No näen, vastasin painokkaasti ja käänsin katseeni pois alta. Hormoonieni täytyi olla todella sekaisin, kun aloin fiilistelemään jo Rottaakin!
Samalla Mäkelä tuli luoksemme Karkki kainalossaan leveästi hymyillen.
-Lauantaille ei sitte mitään suunnitelmia, Sports Car Centerin, Undergroundin ja SP:n yhteiset kemut SCC:n tiloissa. Ja Jenna lopettaa sen himassa nyhväilyn ja lähtee kans messiin, nyt on oikeestaa vähä pakko! Sinne tulee kaikki isot edustajat ja sun kuvias on varmaa vähän jokapuolella, joten pitäähän itse staranki vaivautuu paikalle, Mäkelä kertoi. Karkin ilme meni nyrpeään sykkyrään heti, kun tämä kuuli kuvistani, ja sain tästä eleestä lisää itseluottamusta. Ainahan minä yhden Karkin voittaisin, pelattiin sitten kuinka ämmäpeliä tahansa! Bileissä tulisi olemaan runsaasti yleisöä, jotka olivat valmiita tekemään suuria sopimuksia saadakseen minut kuviinsa ja Mäkelän firman nimen yhteistyösopimuksiinsa. Hitto, tämä oli minun alaani!
-Tottakai mä oon messissä, virnistin tyytyväisenä ja oikein tunsin, kuinka pari viikkoa lepäillyt taistelutahtoni ja vireyteni heräsi kuolleista.
-Näist tulee unohtamattomat bileet, Mäkelä vannotti innoissaan.
Rotta vilkaisi minuun ja huomasi kohentuneen olemukseni.
-Jaah, taitaa Mäkke olla oikeessa, hän virnisti ja nyökkäsi hyväksyvästi.
-Mitenniin? ihmettelin.
-Mä en tiedä mitä sä meinaat tehä, mut sun naamastas näkyy et jotain on luvassa. Ja mä odotan sitä innolla, Rotta sanoi hiljaa ja nousi sitten jatkamaan hommiaan.
Itsekseni myhäillen mietin, että jotain tulisi hell yeah tapahtumaan.

Lauantai oli vasta kolmen päivän päässä ja aika tuntui kuluvan tappavan hitaasti. Karkki oli epäonnekseni ilmestynyt jokaisena päivänä hallille pällistelemään milloin kenenkin tekemisiä. Olin saada raivokohtauksen kun kuulin hänen suunnittelevan uutta maalausta Mäkelän autoon, sekä uusia logoja Street Productionsille. Pihisin ja puhisin pyhää vihaa, mutta jätkät tuntuivat pitävän tuosta punatukkaisesta paholaisesta vähän liiankin paljon.
Lietsoin itseni täyteen taistelunhalua ja mietin eri strategioita, joiden avulla voisin päästä Karkista eroon. En haluaisi tehdä Mäkelää onnettomaksi, mutta hitto vieköön, ei tuollaista kanaa kestänyt kukaan! Jätkät eivät nähneet, kuinka pinnallinen kullankaivaja Karkki pohjimmiltaan olikaan. Hänestä hienot autot, vaikutusvaltainen poikakaveri ja tämän tunnetut kaverit olivat mahtavaa kulissia, josta oli otettava kaikki irti.
Joka kerta, kun hän uskaltautui puhumaan minulle, hänen suustaan purkautui jollain tapaa piilovittuilevaa tai pilkkaavaa tekstiä. Vastasin uhoon samalla mitalla, mutta se ei tuntunut hetkauttavan Karkkia juurikaan. Voi luoja, kuinka vihasinkaan tuota naista.
Lauantain bileet tsemppasivat minua pitämään suuni kiinni ja esittämään tyypillistä Jennaa. Olin tullut siihen tulokseen, että mikäli halusin Mäkelän huomaavan Karkin karmeuden, minun olisi itse oltava sädehtivän mahtavan näköinen. Siispä suuntasin ensimmäistä kertaa vuosiin kuntosalille ja huhkin raivopäissäni tiukkaa treeniä. Eiväthän tulokset viikossa vielä näkyisi, mutta vartaloni oli luonnostaan timmi ja taatusti paremmassa kunnossa kuin Karkilla. Lisäksi kävin vaalentamassa juurikasvuni piiloon ja lyhensin hieman ylipitkiä, villiintyneitä otsahiuksiani. Tällainen naisellinen hömpötys oli aina ollut mielestäni naurettavaa, mutta ennen minulla ei ollutkaan ollut vastassani amazoneista pahinta. Nyt oli kyse catfightista sanan todellisessa merkityksessä.

Lähettäjä: aww 
Päivämäärä:   27.5.08 16:18:57

ei lopukkaan laitan kokoajan sitä tänne :D

Lähettäjä: aww 
Päivämäärä:   27.5.08 16:19:14

Valmistauduin Sports Car Centerin bileisiin todella ajatuksella. Vin ja kissat seurasivat ihmeissään, kuinka kuorin ihoni, nypin kulmakarvat, lakkasin kynnet, kiharsin hiukset ja blaablaa, perus tyttöjen juttuja. Reilun kahden tunnin värkkäämisen ja väkertämisen jälkeen maalisuora alkoi häämöttää. Peilistä minua katseli sädehtivä, hillityn siististi meikattu tyttö, jonka kiharapilvi laskeutui kauniisti selkää vasten. Olin valinnut ylleni mustan, satiinisen topin, joka nousi ylös kaulalle kiinnitysnauhoineen, ja jonka helma laskeutui vinon hulmuilevasti lantiolleni. Jalkoihin olin kiskonut tummansiniset, hieman kivipestyt ja kulutetut, hillityn pillit farkut.
Siistin vielä tops-puikolla kimaltelevaa luomiväriäni, kun kännykkäni pärähti soimaan.
-Jees beibe? vastasin Mäkelälle ja muikistelin huuliani peilille. Tänäiltana pelattaisiin kissaa ja hiirtä, hiiren roolissa neiti Karoliina ja häviäjä nyljettäisiin roviolla. No joo, pitäisi kai koittaa olla vähemmän aggressiivinen...
-No joko on pakkelit naamassa? Taksi lähtis nytte, Mäkelä kyseli nousuhumalaisella äänellä. Vilkaisin kelloon, joka näytti tasan puolta kymmentä. Mäkelä oli täsmällinen mies.
-On joo, mä oon ihan ready. Tulkaa vaan koukkaa mut messiin.
-Okei, ollaan siin vartissa!
Heitin luurin pieneen käsilaukkuun ja menin sitten jääkaapille laittamaan kissoille iltapalaa. Vin sai upouuden hirvensorkan, jota se lähti järsimään tyytyväinen ilme kasvoillaan.
Huitelin vielä viimehetken juttuja; suihkutin hajuvettä, keräsin talteen kotiavaimet ja lompakon, valitsin hillityn seksikkäät korkkarit ja suihkautin vielä viimeisen kerroksen lakkaa hiuksilleni.
-Helvete, miten näillä pysyy pystyssä, ulvahdin kauhuissani, kun sain korkkarit koipeeni. Ne olivat muisto ysiluokan poloneesien jäljiltä, ja oli myönnettävä, että korkkareilla kipsuttelu oli sen koommin jäänyt melkoisen vähälle. Kengät olivat kyllä nätit; ohutnauhaiset, mustat sandaalit timanttikoristein, mutta helkkari soikoon että niillä oli vaikea kävellä!
Päätin kestää tämän kuin nainen ja tein pikaisen catwalk-kävelyharjoituksen olkkarissa, ennenkuin kuulin äkäisen tööttäyksen etupihalta.
-Nonii, paranis pysyä pystyssä, sopersin itsekseni ja vedin ulkokamat päälle. Hörppäsin vielä Breezerin viimeiset nesteet kurkkuuni, ennenkuin sammutin valot ja painuin ulos.
-Heihei äijät, äiskä tulee ehkä sitten joskus yöllä! huikkasin epämääräisesti eläimille, kunnes ulko-ovi painuin kiinni takanani.
Noniin, se oli menoa nyt.

Karkin ilme oli vähintäänkin murhaava, kun tämä näki lookkini. Jätkät sen sijaan päästelivät ihastuneita vihellyksiä ja nauroivat, että mihin Una Ankka oli unohtunut.
-Una meni täks illaks vaihtoon, mun sisäinen Miss Sixtyni nous hereille, kujersin mahdollisimman flirttailevasti ihan vain ärsyttääkseni Karkkia. Hänen ilmeensä oli niin myrkyllinen, että hyvä kun ei vihreäksi muuttunut.
-Melkonen pakkaus, Ape myhäili tarjoten minulle huikkaa viinipullostaan.
-Oi kiitos, jäi vähän alottelut vähälle, vastasin tyytyväisenä ja otin kunnon kulauksen.
-Oisit tullu messiin Karkille, me kerettiin kyl alotella oikeen olan takaa, Mäkelä naureskeli ja rutisti kainalossaan mököttävää punatukkaista paholaista.
-Eei, kyl mä luulen et mul oli kivempaa himassa, sanoin tyynen rauhallisesti ja soin Karkille säälivän hymyn.
Rotta nauroi ja iski silmää nähdessään syyn pirulliselle käyttäytymiselleni.
-Eihän sit jäädä pitkäks aikaa jos tuol on ihan páskaa, Karkki valitti Mäkelälle tyytymättömään ääneen.
-Älä nyt viitti, mikä sul on niin näitä bileitä vastaan! Kokoajan hirvee valitus. Mun on vähän pakko edustaa siel loppuun asti, mut usko pois et siel ei kyl tuu paskáa olemaan, Mäkelä vakuutteli, eikä tajunnut, kuinka kateellinen hänen tyttöystävänsä oikein olikaan. Tunsin voittaneeni ensimmäisen erän, eikä fiilikseni olisi voinut olla parempi, kun taksi kaartoi SCC:n edustushallille Helsinkiin.
-Pistä Visalle, Mäkelä jäi maksamaan sillä välin, kun me muut loikkasimme pihalle.
-Jaahas, Rotta myhäili kuullessaan pihalle asti jumputtavan dance-musiikin. -Taitaa olla hyvät kemut luvassa.
-Todellakin, virnistin täydellisen tyytyväisenä.

Glamourini hieman kärsi alkuillasta, sillä korkokengät olivat ottaa minut hengiltä jo heti ensimmäisissä portaissa. Ikäväkseni Karkki näki epämääräisen räpeltämiseni ja pääsi nauramaan ihan estoitta.
-Ennenki kävelly korkkareilla, hän víttuili ja taituroi inhottavan tyylikkäästi omilla piikkikoroillaan eteenpäin.
-Toisilla on pituutta ihan omasta takaa, irvistin, sillä Karkki oli minua tosiaankin muutamaa senttiä lyhyempi. Hän tyytyi hymyilemään ärsyttävästi ja takertui jälleen Mäkelän kylkeen.
Itsekseni tuhisten päätin unohtaa koko neidin hetkeksi ja sukeltaa mukaan bileiden imuun. Bongailin sekä uusia että vanhoja tuttuja sieltä täältä ja sain käteeni välittömästi lasillisen shampanjaa.
-Mitä mun lempparilady! Immi huudahti toiselta puolelta salia minut nähdessään ja lähti rynnimään luokseni.
-Mitäs jätkä, naurahdin ja vastasin karhumaiseen halaukseen, johon Immi minut nappasi.
-Ei mitää, helvetín hyvät bileet! hän intoili ja nosti minut äkisti ilmaan kääntäen pääni alaspäin.
-Ilmo víttu lopeta! säikähdin ja potkaisin refleksinomaisesti korkkarillani ilmaa, sekä hieman jotain muutakin.
-Hyvä Jenna, Rotta repeili vieressä, kun Ilmo laski minut takaisin jaloilleni. Edessämme seisoskelleet nuorukaiset olivat saaneet drinkit yllensä ja olin potkaissut vahingossa yhtä nenille. Mies piteli veristä nenäänsä ja katsoi minuun yllättyneenä.
-Voi jumalauta, anteeks kauheesti! hätäännyin ja aloin nolona etsiä jostain paperia. Miehet tuijottivat minua aluksi hieman närkästyneinä, mutta huvittuivat lopulta noloudelleni. Hienoa Jenna, juuri näinhän tämän pitikin mennä!
Rotta, Ape ja Immi pidättelivät naurua vieressä ja olivat varmasti kusta housuunsa, kun minä paketoin tuntemattoman kaverin nenää paperiin ja vakuuttelin samalla syyttömyyttäni. Okei, näistä kengistä ei ollut muuta kuin harmia.
-Víttu hyvä jätkä! rähähdin Immille, kun kundit vihdoin vakuuttelivat olevansa kunnossa ja lähtivät hieman turvallisemmille vesille jatkamaan biletystä.
-Hahahhaha, mikä urpo sä oot! Hyvä Jenna, muija on ollu viistoist minsaa bileissä ja johan se potkii jätkiä pleksiin, Immi hekotteli ja sai Rotan ja Apen repeämään yhä vain uudestaan.
-Víttu mitäs nostit mut tollee, vähänkö mä yllätyin! Se oli sun vika helvétin runkkari! rähjäsin ja mätkin poikaa turhautuneena. Pohjimmiltani olin myöskin kuolla nauruun, mutta Immi olisi ensin kepitettävä maahan ja laitettava kärsimään.
-Mitäs täällä tapahtuu? Sami ilmestyi paikalle kuin puskista ja kiinnostui välittömästi poikien naurunremakasta.
-Ei víttu hyvää päivää, nolatkaa mut nyt ihan perinpohjin, ulahdin vihaisena. Mieleni teki upottaa kengänkorko Immin reisilihaan, tai kaikista mieluiten tämän sukuelimille. Siinähän sitten nähtäisiin, kuinka kauan vielä nauratti.
-Jenna laitto vähän bileisiin vipinää, Ape tyrski ja alkoi selostaa juttua Samille. Seurasin alistuneena, kuinka siniseen kauluspaitaan ja vaaleisiin farkkuihin sonnustautunut geelitukka repesi nauramaan ja osoitti minua pilkkaavasti sormellaan.
-Víttu mikä häseltäjä sä oot!
-Joojoojoo, helvetín minimunat, mä meen ettii vähän laadukkaampaa seuraa, äsähdin ja koitin poistua paikalta mahdollisimman vaikuttavasti. Vítuiksihan se meni, toinen korko karkasi altani ja horjahdin amatöörimaisesti oikealle, joka sai jätkäporukan takanani ulvomaan naurusta.
-Tää ei oo totta tää ei oo totta tää ei oo totta, hoin itselleni psykoottisessa tilassa ja suuntasin tiukasti boolipöydän luokse. Kuningasalkoholi saisi pelastaa minut jälleen kerran.
-Mikä ei oo totta? tuttu ääni kysyi vierestäni saaden äklön pinkin boolin miltei tukehduttamaan minut.
-Hajoo rakeiks, totesin tyynesti Pyrylle ja lähdin raukkamaisesti loikkimaan karkuun tappokorkkareillani.
Tämä ei nyt mennyt yhtään niinkuin elokuvissa!

Kävin puhisemassa naisten vessassa ja koitin saada ajatuksiani kasaan. Ensimmäinen tunti oli mennyt suoraan sanottuna ihan vítuiksi, tyylikäs itsevarmuuteni ja sanavalmis nokkeluuteni olivat muisto vain, kun epävarma sähläily ja paniikinomainen ryntäily olivat ottaneet vallan.
-Rauhotu nyt, hoin itselleni peilin välityksellä ja koitin saada punaa kasvoiltani laskemaan.
Pyry oli laittanut pasmani ihan sekaisin, sillä en ollut todellakaan odottanut törmääväni häneen täällä. Hän oli puhunut minulle normaalisti, hymyillyt tuttua, ärsyttävää "mä oon sua niin paljon parempi"- hymyään ja vaikuttanut kuplivan hyväntuuliselta. Ja mitä tekee Jenna, sen sijaan että tarttuisi härkää sarvista, hän loikkii rohkean naissoturin tapaan viimeiseen vessakoppiin uikuttamaan. Loistavaa.
Lopulta kasasin viimeiset itsekunnioitukseni rippeet ja palasin salin puolelle. Karkista oli tehtävä selvää tänäiltana, oli uskottavuuteni sitten kuinka koetuksella tahansa.
Sports Car Centerin toimitusjohtaja piti juuri puhetta, kun palasin salin puolelle. Jäin sivulle kuuntelemaan innostunutta tiedotusta nousseista myyntiluvuista ja kehuja uudesta mainoskampanjasta. Samalla jokapuolelle räpsähti valtavia screenejä SCC:n mainoksista, eli toisinsanottuna pärstäni oli siellä täällä lähestulkoon kaksimetrisenä.
Sain julkisuudesta uutta itsevarmuutta ja lähdin suuntaamaan uudelleen boolipöydän luokse. Osasin minä sitten kävellä korkkareilla tai en, niin hittovie, ei jokatyttö poseerannut tuolla kiiltävän Maseratin kyljessä!
-Mutta jätetään nyt tän kummemmat löpinät väliin ja alotetaan itse bailaaminen, eli olkaa hyvät ja syökää ja juokaa niin paljon kuin haluatte, tehdään tästä ikimuistoinen ilta! toimitusjohtaja lopetti puheensa ja sai aikaan massiivisen aplodikohun. Musiikki palasi takaisin entistäkin kovaäänisempänä ja valoja tummennettiin, bileet lähtivät oikeastaan vasta nyt kunnolla käyntiin.
Seikkailin yksikseni tarjoilupöydän luona ja koitin tehdä mielessäni jonkinnäköistä suunnitelmaa loppuillasta. Ei kai tässä muu auttaisi, kuin näyttää upealta ja keikistellä isojen kihojen suosiossa.
Karkki oli jo valmiiksi mustasukkainen, joten totaaliräjähdykseen ei tarvittaisi enää paljoa.

Näinhän minä luulin, kunnes satuin vilkaisemaan toiselle puolelleni kumottuani ensin muutaman boolilasillisen.
Terävä kiukku kihahti vereeni, kun huomasin Karkin juttelevan ja flirttailevan Immin ja Pyryn seurassa. Pyrystä oli ilmeisesti tullut joku Immin oikea käsi, sillä heitä näki yhä useammin ja useammin yhdessä.
Seurasin mahdollisimman huomaamattomasti, kuinka Karkki kihersi ja kujersi, hiplasi hiuksiaan ja räpytteli silmiään turbovauhdilla säkenöiden joka kerta, kun Pyry sanoi jotain.
Tummat pilvet levisivät ympärilleni ja rutistin pahimpaan vihaani yhden muovimukin mäsäksi.
-Jenna hei, tuus jututtaa jätkii! Mäkelä huusi samassa sen verran kovaa, että Pyry ja Karkkikin sen kuulivat. Tyytyväisenä huomiosta kävelin kättelemään Mäkelän seuralaisia, jotain Rentalin ja SCC:n osake-enemmistöjen haltijoita, ja pistin kaikkeni peliin.
Miehet olivat kiinnostuneita kuvistani ja kehuivat niitä urakalla. Toinen heistä kaavaili jotain suunnitelmia Rentalin suuntaan ja Mäkelä pääsi hieromaan jonkinlaisia diilejä myös Street Productionsille.
Hymyilin ja keskustelin asiallisesti samalla kun naukkailin vuoroin boolia ja shampanjaa. Tunsin oloni jälleen rennoksi ja itsevarmaksi, kun miehet vihdoin lähtivät jatkamaan asiointiaan.
-Oli todella mukava tutustua, toinen heistä sanoi ja suuteli minua ritarillisesti kädelle.
-Ohoh, hämmästyin tosissani ja punastuinkin hieman.
Mäkelä hymyili vierelläni isällisen tyytyväisenä ja nappasi minut kainaloonsa välittömästi miesten häipyessä.
-Jenna sä oot niin upee! Noi oli ihan kypsää kauraa sun edessäs, tieksä millaset sopparit tästäki tulee! hän he
hän hehkutti ja rutisti minua tyytyväisenä.
-Minkä mä sille voin et oon vaan niin mahtava, pelleilin omahyväisesti ja heitin yhtä itsekkään katseen Karkin suuntaan. Hän nakkeli äkäisenä niskojaan ja tarttui samassa Pyryn käsivarteen kurottuen kuiskaamaan tälle jotain.
Okei, nyt mentiin vaarallisille vesille. Karkki saisi pompottaa Mäkelää miten lystäsi, häiritä työskentelyäni, kikatella SP:n hallilla ja päästä osingolle mahtavista bileistä, mutta Pyryyn hän ei koskisi. Jumalaut.
Näin kaksikon poistuvan jonnekin sivummalle ja loin Mäkelään kysyvän katseen.
-Mistä Karkki ja Pyry tuntee toisensa? Mäkelä kysyi minulta yhtä yllättyneenä.
-Ei mitään hajua, mut mul on epäilys et sun naises meinaa tehä jotain tosi víttumaista, totesin hiljaa. Samassa Mäkelän luokse alkoi valua lisää tuttuja, joita miehen oli pakko jäädä tervehtimään.
-Mene perään ja pelasta miehes, Mäkelä kuiskasi minulle dramaattisesti ja heitti vielä huolestuneen katseen väkijoukkoon kadonneen kaksikon perään.
Nyökkäsin vakavana ja lähdin pujottelemaan ihmismassoihin. Nyt olisi tehtävä jotain ratkaisevaa, joka ampuisi Karkin hevon kuuseen ja parhaassa tapauksessa toisi Pyryn takaisin lähelleni. Ainoa miinuspuoli oli se, että pahimmassa tapauksessa kävisi juuri toisinpäin...

Salapoliisintaitoni olivat vähintäänkin ruosteessa, sillä onnistuin kadottaa Karkin ja Pyryn ihmismassoihin heti kättelyssä. Kiersin vessat, käväisin hallin yläkerrassa, vahtasin jokaista punatukkaista tyttöä ja koitin saada katseeni osumaan pilviä hipovaan Pyryyn, jonka luulisi olevan 192- senttisenä ihan helppo kohde.
-Löysitkö? Mäkelä kysyi, kun palasin tarjoilupöydän tuntumaan.
-No en! parahdin tyytymättömänä.
-Hitto mihinköhän ne on menny..
-No onks sil oikeestaan mitään välii? huokaisin alistuneena. Ehkäpä en pystyisi taistelemaan kohtaloa vastaan, mikäli Karkki haluaisi testailla Pyryn, niin mikä minä olin sitä estämään? Se hyvä puoli tässä tosin oli, että jos Karkki yhtään sekaantuisi kehenkään toiseen, niin Mäkelä potkaisisi gimman lumihankeen alta aikayksikön. Mielikuva ilmassa räpiköivästä Karkista ja kovasta tussahduksesta lumihankeen sai minut virnistelemään pirullisena.
-No eipä kai, Mäkelä kohautti olkiaan. -Tuskin ne nyt ees mitään tekee kahestaan, saahan nekin tutustua uusiin ihmisiin.
-Njaa, mutristelin huuliani epävarmana.
-Meil on nyt kaks vaihtoehtoo, joko me lähetään kääntää koko paikka nurin ja läksytetään niitä siitä, että ne on ollu kaks sekuntia pois meidän valvovien silmien alta, tai sitten... Käännytään oikealle, vedetään perseet ja mennään bilettämään nää muut jätkät suohon, Mäkelä sanoi virallisesti nyökäten kohti hupenevaa boolimaljaa.
-Hmmm.. Ostan vokaalin.. Vedetään perseet, valitsin nopeasti. Mäkelä hymyili leveästi ja lähti taluttamaan minua kainalossaan kohti boolimaljaa.
Jenna the superhero antoi jälleen kerran viinan viedä.

Siinä ei kauaa kestänyt, että promillet löysivät tiensä päähäni ja laskivat vaaleanpunaiset pilvilinnat ympärilleni. Unohdin Pyryn, Karkin, Mäkelän ja koko todellisuuden keskittyessäni tanssimaan Immin, Jamin ja jonkun toisen GTi-lehden kuvaajan kanssa. Aina silloin tällöin joku nappasi kuvan ja me poseerasimme mitä edustavimmissa asennoissa.
-Noihan ei sitten päädy julkisuuteen! Jami naureskeli esiteltyään paljasta vatsaansa kameralle.
-Toivottavasti ei, voi saada kaikki naispuoliset lukijat melkosia traumoja, víttuilin silmiäni pyöritellen. Jami virnisti ovelasti ja nappasi luunapin nenälleni.
-Voi Jennajenna, nehän tapetois vessansa mun kuvilla!
-Hyvä laihdutuskeino ehkä, virnistin. -Meinaan alkais takuulla oksettaa niitä katellessa.
-Hei ootsä aina noin raivostuttava, Jami purskahti nauramaan. Hänkin oli humalassa ja tuntui lämpeävän suuntaani, mitä en pistänyt yhtään pahakseni.
Tummatukkainen, pitkä ja jumalaiset vatsalihakset omaava kuvaaja näytti varsin hyvältä valkoisessa pikee-paidassaan ja vaaleansinisissä, hieman lököttävissä farkuissaan.
-Oon, vastasin räpytellen ripsiäni herttaisesti.
-Hitto sun kanssas, Jami naurahti napaten minua kädestä.
En päässyt näkemään mitä kädestäpitelyn jälkeen olisi tapahtunut, sillä Immi ilmestyi taakseni tanssimaan ja omi minut itselleen.
-Mä haluun tanssia Jenna Jamesonin kanssa!
Nauraen suostuin Immin toivomukseen ja keinuttelin kroppaani hänen edessään. Rotta, Joni ja Apekin pääsivät paikalle ja alkoivat jammailla kanssamme. Huomasin kaksi brunettia tyttöä, joista toinen alkoi selvästi pelaamaan Jonia. Iskin veljelleni rohkaisevasti silmää ja seurasin sivusta, kuinka Ape aloitti toisen tytön kosiskelun. Rotta vain pyöritteli päätään ja teki tilaa Mäkelälle, joka liittyi jengiin iloiseen.
-Loistavat bileet! Mäkelä kehui ja lähti mukaan biletykseen.
-Missä Karkki? kysyin kulmiani nostellen.
-En tosiaan tiiä, Mäkelä vastasi äänensävyllä, josta saattoi päätellä, että ei häntä niin kiinnostanutkaan. Toinen erävoitto minulle.

Karkki kuitenkin ilmestyi paikalle ja liimaantui tavalliseen tapaansa Mäkelän kylkeen. He suutelivat ja lääppivät toisiaan sen verran intohimoisesti, että vahingoniloinen itsevarmuuteni laski hieman. Noh, jotain edistystä oli sentään tapahtunut.
-Mä käyn hakemas vettä! huusin Immille musiikin yli, kun tunsin kuihtuvani kuumuuteen.
-Jeesjees, Immi sopersi humalaisena ja jäi bilettämään muiden seuraan. Pujottelin pois tanssilattialta ja huomasin ihmismäärän kasvaneen rutkasti. Hyvä kun eteensä näki, jokapuolella toikkaroi hyväntuulisia, juhlivia ihmisiä ja nauravia naamoja.
-Sinä! joku tuntematon, punatukkainen random-jannu huudahti ja osoitti minua sormellaan, kun olin suuntaamassa baaritiskille. Ilmaiset tarjottavat olivat loppuneet, joten Visa joutuisi koetukselle.
-Minä? nostin kulmiani kysyvästi. Poika näytti aivan tuntemattomalta, eikä pirteä humalatilakaan parantanut aivojeni raksutusta.
-Sinä sinä! GTi-lehdestä! Noista mainoksista! poika huudahti silmät pyöreinä ja osoitti hallin seiniä täyttäviä mainoskuvia.
-Aaaa, naurahdin toisen ihmetykselle ja nyökkäsin.
-Minä tosiaankin.
-Saanks mä kätellä sua, humalainen poika pyysi hartaasti katsoen minua kuin suurtakin jumalaa.
-Saat, mä voin kato halatakki sua, virnistin ja nostin käteni suunnilleen itseni pituisen pojan ympärille.
-Aah, mä oon taivaassa! Miks mul ei oo kameraa, víttu kaverit ei kyl ikinä usko! poika tutisi onnessaan ja rutisti minua tiukasti.
-Nojoo, naurahdin. -En mä nyt iha noin onnessani olis..
-Mä oon! Kiitti tästä, Jennahan sun nimi oli? Jos me nähää kesäl jossai autotapahtumassa ni lupaathan sä moikata mua? poika pyysi, kun irtaannuimme halauksesta.
-Totta mooses, lupasin rempseästi, vaikka en ollut lainkaan varma siitä, tunnistaisinko koko tyyppiä selvinpäin.
-Ihanaa! Kiitos! Sä kruunasit mun illan! poika hehkutti ja lähti posket punaisena toikkaroimaan muualle.
Naurahdin pöllämystyneenä ja lähdin jatkamaan matkaani baaritiskille, joka sijaitsi ihan muutaman metrin päässä. En kerennyt perille, kun huomasin tutun, veemäisesti virnistelevän jätkän nojailemassa tiskiin. Pysähdyin epäröiden, mutta koska Pyry oli jo huomannut minut, päätin marssia pokkana paikalle ja kohdata pelkoni.

-Rankkaa olla julkkis, Pyry kommentoi heti, kun pääsin hänen vierelleen.
-On, hymyilin epävarmana. En oikein tiennyt kuinka reagoida, minähän koko jutun olin sössinyt. Oliko poika vihainen? Toisaalta hän vaikutti hyväntuuliselta ja pirteältä, ei loukkaantuneelta, kuten vielä muutama viikko sitten.
-Vadelma Breezer, tilasin baarimikolta kiitollisena. Yllemme oli laskeutunut hieman kiusallinen hiljaisuus, mutta Pyry teki siitä äkkiä stopin.
-Ootsä niin julkkismuijaa nykyää, että et oo kerenny mun viesteihin vastailla? hän kysyi. Tunnustelin äänensävyä ja totesin sen olevan onnekseni ihan normaali, eikä syyttävä. Pojan silmät tuikkivat paitsi humalasta, niin innostuksesta. Ehkä peli ei ollut vielä menetetty..?
-En, pudistelin päätäni hymyillen. -Mä oon vaan ollu niin tyhmä, että en oo vastannu.
-Ohoh, suostutko sä muka tunnustaa jotai huonoja puolia itessäs? Pyry naurahti silmät pyöreinä. -Mikä sua oikeen riivaa.
-Älä nyt viitti, ainahan mä oon kaikkia kohtaan inhimillinen ja reilu, puuskahdin leikilläni.
-Joo, näin sanoo nainen joka heti ensi töikseen kävi potkasemassa tuntematonta jätkää korkokengällä tauluun...
-Sä kuulit siitä, irvistin valahtaen punaiseksi. Helvetín Immi!
-Tottakai, Pyry naurahti. -Lohduttavaa kuulla, et sä oot edellee sama söhlö ku ennenki. Ei oo tainnu päästä kuset nousee päähän...
-Ois ne kai noussu, myönsin hiljaa. -Ellei yks vielä kúsipäämpi jätkä ois antanu mulle pientä opetusta.
-Mikäs jätkä se semmonen oikeen on? Pyry kauhisteli leikillään.
-En mä tiiä tunnetko sä sitä, sellanen wannabe- gigolo.. Tän kylän ehkä rikkain jätkä, ja silti sil on pokkaa tulla paukuttaa päätään heikommille. Aika rumahan se on, mut jollain tavalla ehkä myös hurmaava, jatkoin leikkiä ja tuijotin Pyryä kujeilevasti silmiin. Hän naurahti pehmeästi ja ojensi pankkikorttinsa baarimikolle, joka laski Breezerin eteeni.
-Mä tarjoon.
-Koitatsä jotenki ostaa mua vai! heitin läppää teennäisen kauhuissani.
-Joo, mä kuulin et just viidellä eurolla sut saa hotellihuoneeseen koko yöks.
-Sä oot saanu väärää tietoa, puuskahdin kauhuissani. -Viidellä eurollahan saa jo kaks yötä!
-Ai niinkö se oli, Pyry nauroi huvittuneena.
Nyökyttelin mahdollisimman vakuuttavasti ja koitin näyttää bimbolta. Kaikki sujui hienosti ja juttumme eteni kuin itsestään, kunnes riivinraudoista raivostuttavin saapui paikalle pilaamaan kaiken.
-Pyry, tuut tanssii meiän kaa! Karkki raakkui ja takertui Pyryn hihaan kiskoen tätä tanssilattialle.
Loin tyttöön murhaavan katseen ja harmittelin, kun lähettyvillä ei ollut mitään kättä pidempää.
-Tälläst tää on, mimmit roikkuu käsissä ja lahkeissa, Pyry kohautti olkiaan ja hymyili hieman pahoitellen.
-Kai sä nyt ennemmin tuut mun kans tanssii ku jäät tänne bamlaamaan teiniprinsessoiden kans! Karkki heitti Pyrylle ja oli laukovinaan hyvänkin vitsin.
Niskakarvani nousivat pystyyn, kynteni pureutuivat kämmeneni lihaan ja jokaikinen lihakseni jännittyi, kun kuulin Karkin lausahduksen. Saatoin kuvitella mielessäni, kuinka samalta näytin Vinin kanssa, kun se hermostui ja aloitti kumean puolustusmurinan.
-Karkki hei, huudahdin tanssilattialle vetäytyvän pariskunnan perään. -Mä tuun messii!

Kun kerran Karkista ei päässyt sanan säilällä eroon, oli iskettävä tämän heikoimpaan kohtaan: Mäkelään.
Kekkaloin tanssilattialle muiden keskelle ja kiitin mielessäni DJ:tä, joka laittoi juuri sopivasti P Diddyn ja Christina Aguileran "Tell Me"- biisin soimaan. Tämän kappaleen osaisin tanssia vaikka käsilläni seisten, silmät sidottuna ja umpitunnelissa.
Mäkelää ei tuntunut haittaavan, että Karkki oli raahannut Pyryn paikalle ja ketkutteli omahyväisesti tämän edessä. Laitoin paremmaksi ja siirryin tanssimaan Mäkelän eteen takapuoli häntä vasten.
Mäkelä virnisti yllättyneenä, mutta tyytyväisenä ja antoi minun liikuttaa kroppaani häntä vasten. Karkki älysi haasteen ja hakeutui lähemmäs Pyryn vartaloa. Rotta taisi olla ainoa, joka tajusi mistä oli kyse, mutta muutkin jätkät seurasivat taistoamme kiinnostuneina. Jami, Immi, Ape, Joni ja ne kaksi brunettigimmaa tekivät meille tilaa muodostaen ympärillemme jonkinmoisen piirin.
Karkki tanssi taitavasti, mutta hänellä ei ollut yhtä vankkaa kannustusjoukkoa kuin minulla.
Omahyväisenä ajattelin, että jokaikinen näistä jätkistä Jonia lukuunottamatta, olisi tasan varmasti lähteny jatkoille sänkyyni, mikäli olisin vain pyytänyt.
Sain muiden vihellyksistä ja Mäkelän kuumista käsistä entistä enemmän puhtia ja laitoin yhä kiihkeämmät liikkeet peliin. Karkki oli pudottaa silmänsä, kun kumarruin lattiaa vasten ja nousin hitaasti ylös takapuoli edellä. Hänen tanssimisensa alkoi vaihtua minun liikkeideni vahtaamiseen ja kaikille oli selvää, kuka tämän, kenties viimeisen, erän oli vienyt.
-Woohou! Mäkelä kannusti, kun kappale vaihtui letkeään räppiin. Käännyin katsomaan häntä ja iskin salaliittolaismaisesti silmää.
-Jenna on meiän oma pieni tanssikone! Immi vihelteli. Mäkelä nosti minut syliinsä ja pyöritti villisti ympäri.
-Taisit laittaa jokasen jätkän märäks, hän nauroi ja laski minut sitten hellästi lattialle. En kerennyt vastata, kun tunsin jonkun tarttuvan hiuksiini takaapäin.
-Näpit irti mun miehestä! Karkki sähisi korvaani ja veti niin kovaa, että selkäni meni notkolle hiusten kiristyessä.
-Karkki mitä sä teet! jätkät alkoivat välittömästi kouhua väkivallaksi taittuneen matsailumme uudesta käänteestä.
Sain käsilläni kiinni Karkin tukasta ja vedin häntä sillä voimalla eteenpäin, että hänen otteensa lipesi ja pääsin hetkeksi niskan päälle.
-Víttu mikä huóra sä oot! Karkki rääkyi ja mätki minua kipeästi keskivartaloon. Jätkät koittivat tulla väliin, mutta liikuimme niin äkkipikaisesti eri suuntiin, ettei siitä tullut mitään.
Karkki oli vahva, olihan hän minua isokokoisempi, mutta myöskin huonokuntoisempi. Hänen otteensa tuntui höltyvän hetken väännön jälkeen ja kohta olimme erillämme.
-Mikä víttu sun ongelma on! Mee hoitoon jos sul on itsetunnos jotain vikaa! huusin melkoisen räjähtäneelle tytölle, joka kihisi kiukkua. Sipaisin automaattisesti hiuksiani paremmin ja tasasin hengitystäni. Toinen nilkkani oli vääntynyt hieman korkokenkien ansiosta, mutta en tuntenut sen suurempaa kipua.
-Sulla se ongelma on, onks pakko vampata kaikkien miehet! Eiks nää tajuu víttu mikä huorá sä oot!
-Hei tuu sä kertoo mulle huóraamisesta heti ku näät mun ikinä harrastavan sitä! Oikeesti, sä oot yks säälittävä páska, totesin tyynen viileästi. Lähimmät ihmiset seurasivat tappeluamme silmä kovana, mutta pahin oli selvästikin ohi. Mäkelä loi Karkkiin halveksuvia katseita, eivätkä muutkaan jätkät tuntuneet pitävän tästä sen kummemmin.
-Víttu entä sitte jos oonki, mul on ainaki itsekunnioitus tallella, Karkki yritti. Huomasin, että muiden suupielet nykivät, eikä tytön uskottavuus mennyt läpi kenellekään.
-Painukáa vittúun koko sáatanan säälittävä jengi! Te ootte niin noloja ku luulette, et toi teiän SP- touhu tulis joskus menestyy! Tajuutteste, te ootte pellejä! Karkki huusi viimeiseksi tuomiokseen ja teki lähtöä. Ihmiset väistivät kuuliaisesti hänen edestään, mutta minä en jättänyt tilannetta siihen.
Nykäisin nopeasti toisen korkokengän jalastani ja sihtasin sen suoraan Karkin takaraivoon.
-Sä voit itkee mulle, mut älä tuu itkee mun frendeistä! huusin kengän kopsahtaessa suoraan tytön punaiseen tukkaan.
Jätkät nostivat käsiään suunsa eteen, etteivät repeäisi aivan totaalisesti, kun Karkki äyskähti epämäärisen kiljaisun ja lähti sitten vetämään.
-Víttu mikä veto, Immi kehui ensimmäisenä ja tuli taputtelemaan minua olalle.
Nyt saatoin itsekin naurahtaa ja rentoutua, Karkki oli todellakin poissa pelistä.
-Víttu miten se tollee sun kimppuun kävi, vähän sä pistit hienosti menee, Joni vauhkosi, ja muutkin kerääntyivät ympärilleni kohisemaan välikohtauksesta.
Pyry työntyi esiin muiden keskeltä ja piteli kädessään lattialta löytämäänsä korkokenkääni.
-Täs ois jotai Tuhkimolle, hän sanoi hymynkare huulillaan ja ojensi kengän armollisesti minulle.
-Kiitos, hymyilin hieman hämilläni. Hävetti, että olimme saaneet näinkin ison kohtauksen pystyyn. Onneksi suurin osa ympärillä olijoista oli tuttuja, eivätkä muut juhlijat olleet huomanneet mitään.
-Jenna se pistää tohinaks jokasissa bileissä, Immi nauroi yhteenvetona ja taisi tiivistää kaikkien meidän ajatukset yhteen lauseeseen.

Loppuilta meni enemmän kuin nappiin, sillä tunnelma oli lauennut Karkin katoamisen jäljiltä ja kaikkien fiilikset olivat katossa.
Kun viisarit lähestyivät aamuneljää, väsymys alkoi painaa itse kutakin. Bileet olivat olleet todellakin tapahtumarikkaat, näistä kohuttaisiin vielä pitkään.
-Tilataksi on tulossa, Mäkelä kertoi, kun siirryimme porukalla hakemaan takkejamme. Pyry seurasi minua tiiviisti ja piti kättään vyötärölläni kuin varmistellakseen, etten ollut karkaamassa mihinkään.
Olimme tanssineet muutamat hitaat ja lämmitelleet jo kerran sammuneita tunteita uuteen nousuun. Olin melko varma, että tulisin päätymään pojan kanssa samaan osoitteeseen yöksi.
-Mikäs jako laitetaan, ketkä lähtee viel meille? Mäkelä kysyi pihalla, kun taksi kaartoi paikalle.
-Me ainaki tullaan, Ape nyökkäili rehvakkaasti lyhyt brunettityttö kainalossaan. Sinisen nenäkorun ja kadehdittavan siniset silmät omaava tyttö vaikutti ihan kivalta, samoin kuin Jonin vierellä vilusta tärisevä brunetti. Näistä tytöistä ei olisi minulle uhkaa, he luultavasti kunnioittivat minua vähän liikaakin tappelusessiomme jäljiltä.
-Mäki voisin tulla, Rotta nyökkäili haukotellen.
-Mites te? Mäkelä kysyi katsoen minuun ja Pyryyn.
-Mä luulen et skippaan. Tai siis skipataan, korjasin ja katsoin Pyryyn kysyvästi.
-Skipataan.
Pojat vaihtoivat tietäväisiä ilmeitä keskenään ja Rotta näytti minulle salaa peukaloa.
Nyökkäsin tyytyväisenä, eikä olotilani olisi voinut olla parempi.
Muut huusivat ja öykkäröivät taksissa, mutta minä nojasin Pyryyn raukeana ja nuuhkin mielissäni tämän hyvää tuoksua. Ilta oli ollut omituinen, mutta kaikinpuolin loistava. Bileistä olisi tulossa juttua myös GTi-lehteen, mutta Jami oli luvannut jättää kissatappeluvälikohtauksemme pois otsikoista.
-Nonii Jenna, koitahan olla pahoinpitelemättä ketään, Mäkelä kehotti, kun taksi kaartoi Heinätielle ja pysähtyi miltei oveni eteen.
-Pitää kattoo onnistuuks, virnistin ja tönäisin leikkimielisesti Jonia päähän. -Olkaahan orhit kunnolla!
-Ainahan me! jätkät vakuuttelivat yhdestä suusta, ennenkuin Pyry veti taksin oven kiinni perässään. Siirryimme ovelle yksimielisessä hiljaisuudessa ja astelimme rauhallisesti sisälle.
Vin, Damme ja Datsi tulivat välittömästi tutkailemaan tulijoita ja vonkaamaan ruokaa.
-Miten mä en viimeks huomannu näit kissoja ollenkaa? Pyry ihmetteli ja kumartui rapsuttamaan Dammen harmaata kaulanalustaa.
-Olit nii kiimassa, virnistin ja heitin takkini naulakkoon. -Tulkaa Damme ja Datsi ottaa sapuskaa.
-Mitkä niitten nimet on? Pyry ihmetteli ja jäi riisumaan ulkovaatteitaan.
-Van Damme ja Von Dutch, kerroin leveästi hymyillen.
-Et oo tosissas, poika nauroi epäuskoisena.
-Oon oon, ja Vin on tosissaan Diesel. Pitäähän nyt jätkillä komeet nimet olla...
-Että sä oot tollo, Pyry puuskahti ja seurasi sivusta, kuinka mäjäytin kissoille annoksen kosteaa kissanruokaa ja revin sitten nautinnollisesti korkkarit pois jalastani. Nilkkojani särki, mutta ehkä se oli ollut kaiken tämän arvoista.
-Älä mun kimppuun käy, Pyry nauroi, kun roikotin korkokenkiä kädessäni.
-No en en, puuskahdin ja vein kengät eteiseen.
Seikkailin makuuhuoneeseen ja riisuin tupakalta haisevat topin ja rintsikat yltäni vetäen tilalle tiukan yötopin.
-Mitä sä teet, Pyry tuli ihmettelemään, jäi seisomaan taakseni ja kietoi kätensä ympärilleni.
-Mmm.. väsyttää, huokaisin pojan kaulasuudelmien lomasta.
-Mennään nukkuu, Pyry sanoi pehmeästi. Nyökkäsin väsyneenä, lampsin vessaan pesemään meikit ja palasin sitten pimennettyyn huoneeseen. Pyry oli jo vetäytynyt peiton alle ja hengitti rauhallisesti, kun pujahdin tämän viereen.
-Hyvää yötä, kuiskasin hiljaa. Poika liikahti ja tuli taakseni lusikka-asentoon kietoen kätensä ympärilleni.
-Hyvää yötä, tappelupukari...

Lähettäjä: aww 
Päivämäärä:   27.5.08 16:19:44

Nousin sunnuntaiaamuna jo puoli kymmeneltä, mutta en raaskinut herättää rauhallisesti tuhisevaa Pyryä, vaan hiiviskelin hiljaa asunnossani.
Hiukseni olivat järkyttävä, painava paakku rastaa, joten painuin heti eläimet ruokittuani suihkuun.
Viileän veden valuessa pitkin vartaloani mietiskelin huvittuneena edellisillan tapahtumia. Miten koomiselta Karkki olikaan näyttänyt, kun kenkä oli kopsahtanut hänen takaraivoonsa! Ihme, ettei hän ollut pahoinpidellyt minua kuoliaaksi sen jälkeen.
Mietin myös Apen ja Jonin pokia, jotka olivat vaikuttaneet ihan mukavilta tytöiltä. Pitäisi varmaan kutsua pojat luokseni koomailemaan ja jauhamaan edellisillan kohokohdista...
Mietteeni jäivät kesken, kun suihkuverho liikahti ja Pyry kurkisti unipörröisenä sisään.
-Pervo! rääkäisin ja tartuin verhoon, mutta Pyry piti sitä sinnikkäästi auki ja hymyili seksikkäästi.
-Onks tilaa? hän virnuili. Huomasin, ettei hänelläkään ollut muuta kuin bokserit päällä.
-No ei oo sulle, kiusasin leikilläni ja huuhtelin hoitoaineet pois tukastani.
-Sä et voi olla noin julma, poika ulisi ja meni pesemään kasvojaan lavuaarista.
-No tuu sitte, lupasin auliisti, mutta väänsin suihkuhanan takanani jääkylmälle. Sammutin hanan ja kuivasin hiuksiani, kunnes Pyry tuli seurakseni suihkun alle ja siveli märkiä kylkiäni.
-Etkö sä ookkaan julma, hän hymähti tyytyväisenä.
-Oon, virnistin, räppäsin suihkun päälle ja pujahdin itse pois alta.
-ARRRGHHHRHHH! Pyry karjaisi jääkylmän veden ryöpsähtäessä päälleen ja alkoi välittömästi vääntää lämpötilaa toiseen suuntaan. -Hiton nainen!
-Mitäs tulit tirkistelee! lällättelin vahingoniloisena ja kääriydyin suureen pyyhkeeseen.
Pyry jäi suihkuttelemaan sillä välin, kun minä läpsyttelin keittiöön harjaamaan hiuksiani.
Oloni oli täydellinen: ei ollut kiire mihinkään, edessä rentouttava vapaapäivä, ulkona mukava pakkassää ja suihkussa maailmankaikkeuden suloisin aamumörökölli.
Itsekseni hymyillen lähdin metsästämään puhelintani, joka pirisi vaativasti yöpöydälläni. Näytössä vilkkui Mäkelän nimi.
-Mitäs mies?
-Ei mitää, mitäs katutappelija? Mäkelä vitsaili naurua äänessään.
-Ei mitään, iha jees, virnistin.
-Me haluttas tulla jätkien kans sinne, et onks teil vaatteet pääl ja sillee?
-No itseasias ei, mut ei se haittaa. Mites ne niitte kahen sonnin tyttöystävät, joks te ootte hankkiutunu niist eroon?
-Joojoo, ne häipy jo yöllä.
-Tulkaa sit vaan, myönnyin.
-Kai sul on jotai safkaa? Joni huusi Mäkelän takaa luuriin.
-On tääl jotai, alkakaa tulee vaa.
-Ookoo, ollaan siin about vartissa.
-Jees, tokaisin ja suljin luurin.
Samassa Pyry tuli pois kylppäristä pyyhe lanteillaan.
-Kuka tulee?
-Mäkke ja kumppanit, kerroin hymyillen.
-Ougi, poika hymyili ja meni pukemaan. Ihmettelin itsekseni, kuinka pojan touhuilu tuntui täysin normaalilta, aivankuin hän olisi kotonaan.

-Víttu vähänkö mä nauroin ku muija otti sen kengän ja viskas suoraan päähän, helvétin hyvin sihdattu, Ape hekotteli ja oli tukehtua munakokkeliinsa.
-Joo, mä kans aattelin et tää ei voi olla totta! Rottakin repesi, ja pian koko pöytä mylvi naurusta.
-No víttu, pitihän mun nyt teitä jotenki puolustaa, nauroin ja nousin paahtamaan lisää leipää. Olin palmikoinut märät hiukseni niskaan letille ja vetänyt ylleni punaisen radalle.comin t-paidan ja tummansiniset collarit. Pyry nauroi muiden mukana ja tuntui soveltuvan porukkaan mainiosti, ehkä jopa liian mainiosti.
-Karkki tulee kyl vihaa sua varmaa loppuelämänsä, Mäkelä naurahti. -Víttu siit ämmäst vois keittää liimaa.
-Yks paskán lysti se mulle on, totesin olkianii kohauttaen. -Kaikkii ei voi miellyttää.
-Nii, mokomaki spitaalinen hindu, Rotta veti loppukommentin ja sai meidät kaikki pihisemään.
-Miikää?!?
-Mikä vítun spitaalinen hindu, repesin täysin.
-No ei tullu muutakaan mieleen, Rotta virnisteli.
-Te ootte niin ääliöitä, naureskelin.
Krapulapäivät olivat aina parhaita tässä jengissä, kaikki olivat niin räjähtäneitä, väsyneitä ja täysurpoja, että mauttomalla läpänheitolla ei ollut mitään rajaa ja nauru raikasi vähän väliä.
-Mut hei mites teiän tsigulihommat? Pyry älysi kysyä Jonilta ja Apelta, jotka loivat toisiinsa kaksimieliset katseet.
-Iha hyvi, halki poikki ja pinoon, Ape rehenteli.
-Kyllä sieltä jotai ulvomista kuulu, Mäkelä todisti huvittuneena.
-Nii, muijat ulvo et lopeta lopeta, Rotta kuittasi ja sai Jonin lätkäisyn päähänsä.
-Nehän pyyteli vaan lisää, Joni rehenteli ja oli niiin oria, niiin oria että.
-Vaikutti kyl iha mukavilt, sanoin ja lätkäisin pöytään uuden satsin paahtoleipiä. Jätkät onnistuivat tuhota uskomattoman määrän ruokaa aina darrapöhnässä.
-Oho ohoh, mites sä nyt tollasia kehuja meet jakelee, Ape naureskeli.
-Kuule Karkin jälkee tuntuu jokanen mimmi aika kevyeltä, naurahdin.
-Joo, emmä tajuu miten mä siihen lumppuun ylipäätään ihastuin, Mäkelä totesi vakavana.
-Tän kerran saat anteeks, virnistin.
-Ja jos kuitenki vielä mogaat, ni me ostetaan Jennalle piikkikorkkarit puukkokärjillä, Ape väläytti ja sai kaikki nauramaan tyrät rytkyen.
Ehkäpä olimme hieman vajaaälyisiä koko klaani.

Pyry ja muut jätkät hengailivat luonani iltapäivään asti, kunnes häädin heidät pois.
-Mun pitää päästä siivoo ja olee kaikes rauhassa! perustelin töniessäni jätkiä kohti ulko-ovea.
-Kauheen epäkohtelias nuori nainen, Ape päivitteli päätään pudistellen.
-Sinuna pitäisin turpani kiinni, te meinaan tuhositte multa jääkaapillisen ruokaa ja vaikka kuinka paljon hermoja, ett on täs aika vieraanvarasia oltu!
-Kannattaa Pyry varoo ettet jää nyrkin ja hellan väliin, on meinaan semmonen sissi toi Jenna, Mäkelä varoitteli teennäisen vakavana ja sai osakseen leveän irvistyksen minun suunnaltani.
-Alkakaas ny painuu!
-Joojoojoo, tsillaa ny matami...
-Soittele, sanoin Pyrylle ja nykäisin häntä takinhihasta vielä ovella.
-Ei ku soittele sä, Pyry vastasi vakavana. -Viimeks mä taisin mennä eteenpäin vähän liianki kovalla innolla. Ollaan täl kertaa viisaampia, ja ota sä yhteyttä sit ku sust itestä silt tuntuu.
-Ookoo, nyökkäsin hymyillen pienesti. Miten tuo mies osasikaan ajatella noin fiksusti?
Pyry mottasi pienen pusun poskelleni ja lähti sitten muiden mukana etenemään kohti kotiaan.
Vedin oven kiinni ja lysähdin sitten nojaamaan sen sisäpuoleen hengästyneen onnellisena.
Pyry oli takaisin geimeissä.

Seuraavat kaksi päivää paneuduin töihini aivan uudella innolla. Ape oli suunnitellut uuden auton ostamista, hänen uskollinen -92 Civicinsä kun alkoi olemaan jo hieman kovia kokenut.
-Miks ihmeessä sä vaihat, täähän on viel ihan kelpo rassi, Rotta naureskeli taputtaen pikkuisen Hondan mustaa kattoa.
-No suksi jo víttuun, Ape tyytyi kuittaamaan ja jatkoi autonsa imurointia.
-Meneeks viel kauan? huokailin tylsistyneenä auton vierestä. Olin rullannut toimiston tuolin hallin puolelle ja norkoilin sen päällä odotellen, että Ape saisi silmäteränsä siivottua. Tarkoituksenamme oli lähteä katsastamaan vaihtoautoliikkeiden tarjontaa, Ape kun ei uutta autoa halunnut missään nimessä.
-Neiti vois vähä jeesaa ja tarttuu rättiin, takalasissa on jotai epämääräsiä kädenjälkiä, Ape vihjasi.
-Mä en kuule mitään, viheltelin päätäni pudistellen ja olin kuin en olisikaan.
-Ei víttu mä jeesaan, muuten päästä ikinä liikenteeseen, Rotta totesi ja kävi hakemassa rätin ja lasinpesunestettä.
-Näinhän tän kuuluis mennäkki, meigä tsiigaa vierestä ja nuoret jannut painaa duunia, lällättelin tyytyväisenä.
-Jenna hei eiks sul oo tosiaan mitään parempaa tekemistä! Mäkelä huusi toiselta puolelta hallia. He meinasivat jäädä Jonin kanssa hallille vetäämään viimeisiä johdotuksia erään asiakkaan Golfiin.
-Ei, virnistin valloittavasti ja nautin joutenolosta.
Kaivoin ajankulukseni kännykän esille ja aloin näpytellä Pyrylle viestiä. En ollut ottanut häneen yhteyttä sitten sunnuntain, vaan olin mietiskellyt kaikessa rauhassa taktiikkaani ja etenemisvauhtia. Tänään olisi mainio päivä ehdottaa jotain kahvittelureissua, koiranlenkitystä tai muuta vaatimatonta yhdessäoloa.
Kokosin ajatukseni tekstiviestiin ja lähetettyäni sen tuttuun numeroon jatkoin poikien hoputtamista.
-Tänään vielä hei, tällä menolla kaikki parhaat autot on jo myyty pois alta!
-Niin varmaan joo, Ape naureskeli. -Ooppa ny rauhassa.
Tyytymättömänä pyöritin silmiäni ja aloin keikkua tuolilla edestakaisin. Toisinaan miehet olivat kertakaikkisen hitaita otuksia.

-Ei todellakaan paha, Rotta nyökytteli minulle, kun Ape katosi myyjän kanssa toimistoon sopimuksia kirjoittelemaan.
-Ei ni, nyökyttelin innoissani samalla kun nojasin Apen uuden kultapienen, tummansinisen Honda Civic Type-R:n kylkeen. 2-litranen, 2002 vuosimallin Type-R oli vakuuttanut Apen sähäkällä ajettavuudella, sekä tietysti edullisella hinnalla. Ajokilometrejäkin oli kertynyt vaivaiset 85 tuhatta, joten Honda vaikutti kaikinpuolin kultakimpaleelta.
-Tätä pitää lähtee heti illal testailee, Rotta virnisteli.
-Pelkääks et ämmä jää viivalle, virnuilin takaisin. Tapanamme oli testata aina jengin uudet autot niin viivoilla, kuin huipuissakin entisiä autoja vastaan.
-No en tiiä, voi jäädäkki. Tää on niin vítun kevyt.
-No eikä jää, pudistelin päätäni. -M3 repäsee kuitenki sen verran lujaa.
Väittelimme vielä hetken auton kiihtyvyydestä ja väännöstä, kunnes Ape tuli hilpeästi loikkien takaisin paikalle.
-Se on nyt meikän! Víttu ei tuu yhtää ikävä tota kattilaa, hän puuskahti nyökäten entistä koslaansa kohden.
-Aletaas painuu sitte, pitäähän tää päästä kokemaan moottoritielläki, virnistelin ja varasin etupenkin Rotan edestä.
-Hemmetin nainen, sä oisit mahtunu tänne paljo ketterämmin, Rotta manasi änkeytyessään takapenkille.
-Höpöhöpö, se on miesten ja koirien paikka!
-Ja Rottien, Ape tiivisti ja asenteli hymyissäsuin peilit ja istuimen itselleen sopiviksi.
-Me just Jennan kans mietittii et tätä on pakko mennä testailee illal, Rotta kertoi Apelle.
-Tottakai! Saa nähä tuleeks työnteosta enää mitää tältä päivältä...
-No Mäkelä on salee iha yhtä innoissaan, naurahdin. -Se on aina ku piän penska heti ku jollai on uus lelu!
-Mäki haluun sit testaa tätä, Rotta varasi.
-Ja mä, ilmoitin päätäni nyökytellen. -En oo koskaa ennen Typerää polkenukkaan.
-Oothan sä, Ape virnisti kaksmielisesti. -Meinaa Pyryä.
-No ehheh, tölväisin häntä käsivarteen ja muistin samassa kännykkäni. Pyryn vastausta ei ollut kuulunut, mutta nyt kännykän näytössä vilkkui saapuneen tekstiviestin kuva.
Rullasin viestin auki ja luin hymyillen myöntyvän vastauksen. "Mihin mennään?" Pyry kyseli ja aloin naputtaa tälle vastausta.
"Käviskös Apen uuden Type-R:n koeajo kylällä? Voin tulla hakee sut."
Hymyillen painoin kännykän takaisin taskuuni ja nautin uuden auton aiheuttamasta innostuksesta.

-Käsittele sitä sitte hellästi! Ape vannotti ja näytti kauhistuneen huolestuneelta, kun vetäydyimme Pyryn kanssa Type-R:n sisälle.
-Joojoo, soitan sit ku ollaa lunaris, lupasin leveästi virnuillen ja vedin oven kiinni perässäni.
-Se on ihan paisees, Pyry naurahti tarkoittaen Apea, joka jäi huolissaan nojaamaan Bemariini.
Type-R:ää oltiin poljettu koko ilta: se jätti viivoille Mäkelän Nissanin, mutta ei kumpaakaan BMW:istä. Joni oli raukkamaisesti jättänyt koeajot väliin ja lähtenyt leffaan Sinin, tämän sinisilmä-brunetin, kanssa.
Käänsin taustapeilin itselleni sopivaksi ja vedin turvavyön kiinni. Ape oli jo antanut Rotan ja Mäkelän kokeilla silmäteräänsä ja nyt oli meidän vuoromme.
Kaarroin pois Street Productionsin halleilta ja polkaisin heti reippaasti kokeillakseni auton kiihtyvyyttä.
-Täähän menee ku pien sika, myhäilin tyytyväisenä.
Laivamaisen 325:n jäljiltä Honda tuntui pieneltä ja varsin ketterältä, vaikka tehot olivatkin laimeampaa luokkaa.
Pyry tuntui olevan yhtä innoissaan uudesta autosta, kuin kaikki muutkin. Vilkuilin tämän innostunutta ilmettä sivusilmällä ja ajattelin hyväksyvästi, että taisi tämä loppujen lopuksi ymmärtää hyvän päälle, vaikka ajelikin Peugeotilla.
-Vaihetaan vaik Nesteellä ni päästään molemmat kokeilee motariaki, sanoin kääntyessäni moottoritien liittymään.
-Sopii mulle.
Edessämme rutkutteli farkku-Opel, jonka kuskilla ei tuntunut olevan minkäänlaista kiirettä.
-Lähe liitelee ny siitä edestä! tiuskin äkeissäni. Harmitti, kun hyvä kiihdytyspätkä jäi kokeilematta jonkun uuvatin takia. Siitä kiukuissani ohjasin törkeästi ohituskaistalle ja laitoin Civicin laulamaan. Vauhti kiihtyi tasaisen varmasti ja sujahdimme autojen ohitse nousevalla ylinopeudella.
-Älä nyt liikaa innostu, Pyry kerkesi sanoa, kun mittari näytti sataakuuttakymmentä. Moottoritiellä oli talvirajoitukset, mutta tie oli hyvin suolattu ja kuiva.
-Eihän tässä ny hätiä mitiä oo, naurahdin ja painoin kaasupoljinta vielä vähän.
Samassa sininen valo välähti takanamme ja siviili-Mondeo laittoi pillit ulvomaan.
-EI VITTÚ! huusin täydellä tunteella ja hyppäsin miltei seisomaan jarrupolkimelle. -Vítun vítun víttu!
Mondeo ohjasi meidät pientareelle ja tottelin kuuliaisesti. Sydämeni pamppaili kauhuissaan, ylitystä oli ollut ainakin 70 kilometriä tunnissa...
Olin varmasti kalpea kuin lakana, mutta Pyry vain virnisteli huolettomana ja heristi sormeaan.
-Mähän sanoin, hän naurahti ja näytti huvittuneelta.
-Mult lähti kortti ja sä vaan naurat, ulahdin ja aloin kaivella ajokorttiani esille jo valmiiksi. -Onneks rekisteriote on ainaki siel hanskalokeros, ota se valmiiks.
Pyry totteli ja ryhtyi kaivelemaan hanskalokeroa samalla kun nuori siviilipoliisi kopautti ikkunaan.
Avasin sen irvistellen ja odotin tuskastuneena tuomiotani.
-Jaahas, kiirettä pitää vai, hauskannäköinen poliisi kysyi.
-Nojoo, uus auto alla, sanoin ja koitin näyttää mahdollisimman harmittomalta.
-Ajokortti ja rekisteriote sitten, sulla oli melkonen ylitys. Mondeon tutka mittas sun vauhdiks 165km/h kun ohituksessa, mut siitä se tais sitten vielä kiihtyäkin, poliisi sanoi vakavana, eikä näyttänyt yhtään huvittuneelta.
-Aijaa, inisin hiljaa ja luovutin kuuliaisena ajokorttini. Olin aivan varma, että en näkisi sitä ainakaan puoleen vuoteen, mikä tarkoitti täyttä katastrofia.
Pyry ojensi rekisteriotteen ja tunkeutui jostain kumman syystä lähes syliini nähdäkseen poliisin kasvot.
-Henri, hän tunnisti ilahtuneena saaden poliisin säpsähtämään.
-Gränlund, perrkele! Mitä te oikeen kaahaatte, koitatteko olla valoo nopeempia? Henriksi kutsuttu konstaapeli ihmetteli ja tämän olemus muuttui silmissä rennommaksi.
-Piti vähän kokeilla miten Honda kulkee, Pyry virnisti. -Ensimmäistä päivää alla.
-Just just, no hieno peli se kyllä on, Henri totesi vilkaisten autoa hyväksyvästi. -Mut kyllä noi rajotukset koskee teitäkin.
-Tottakai, Pyry nyökkäsi. -Ei meiän ollu tarkotus sikailla, piti vaan yks vauhtipiikki ottaa.
-Niin just, nyökkäsin tähän väliin ja koitin miettiä, mistä helkkarista Pyry tämänkin kaverin tunsi. Olin silti tilanteesta varsin kiitollinen, sillä poliisi palautti rekisteriotteen ja korttini samantien ja nosti peukalonsa pystyyn.
-Ei kai tässä sitte tän kummempia, ajakaahan varovasti ja älkää kaahailko. Kerro isälles terveisiä, hän vielä kehotti katsellen Pyryyn, ennenkuin lähti poistumaan Fordinsa luokse.
-Mitä ihmettä äsken tapahtu? kysyin Pyryyn leuka roikkuen. Missä sakot? Miksei korttini lähtenyt kuivumaan? Ylinopeus oli ollut jo sitä luokkaa, että oikeudenkäynti olisi odottanut.
-Ei mitää, vanha tuttu, Pyry virnisti varsin tyytyväisenä. -Kannattaa olla hyvissä väleissä noihin setiin.
-Víttu, sustahan on oikeesti jotain hyötyy, puuskahdin helpottuneena. Käteni vapisivat edelleen, mutta kupliva riemu otti ylivallan.
-Eiks ookki, Pyry naurahti ja tökkäsi ohimolleni luunapin. -Lähes jatkaa ny, ja sit kans rajotusten mukaan! Mä haluun kans päästä kokeilee.
Kerrankin minulla ei ollut vastaanpanemista, vaan noudatin pojan ohjeita täydellisen kuuliaisena.

-Ei hätiä mitiä, Pyry piikitteli nauraen, kun olimme palanneet hallille ja kertoneet pojille läheltäpiti-tilanteesta poliisin kanssa.
-No víttu, naurahdin. -Ei oo ennenkää pysäyttäny, ni ei käyny mielessä!
-Helvétin hieno homma et olit kyydissä, Mäkelä sanoi Pyrylle. -Ois ollu aika paská nakki menettää kortti just pari kuukautta ennen kaikkii autonäyttelyitä.
-No kyllä mä sen nyt jo käsitän, puuskahdin kyllästyneellä äänellä.
-Kannattaako kaahailla, Pyry nauroi ja vetäisi minut kainaloonsa.
Ape hyöri Type-R:n ympärillä ja vahtasi pikkutarkasti, ettei kultakimpaleen maalipintaan vaan ollut tullut yhtäkään naarmua.
-Mites tätä aletaan sit rakentaa? Mäkelä kysyi pieni hullunkiilto silmissään ja saatoin vain kuvitella millaisia visioita hänen päässään vilisi.
-Heitetään nyt ekana ne hifit kiinni, Ape sanoi leveästi hymyillen. -Sit pitää ainaki vanteet vaihtaa, 18-tuumaset on auttamattomasti liian pienet. Ja madallussarja pitää saada, alustavalot laittaa kiinni, maalipinta myllyttää...
-Et hommaa riittää, Mäkelä myhäili tyytyväisenä.
-Täst saa kyl ihan siistin, Rotta totesi hyväksyvästi. Hänkin oli tykännyt näpsäkän auton ajettavuudesta ja silmäili vähän väliä omaa M3:aan sillä silmällä, että joutaisi sekin vaihtoon. Minä vastustin ideaa suuresti, sillä Rotan Bemari oli yksi parhaista autoista, millä olin ikinä ajanut.
Pyry kuunteli autojauhantaamme kärsivällisesti ja silmäili hallissa seisovia autoja mielenkiinnolla.
-Millos menee Pökötti vaihtoon? kysyin häneltä ilkikurinen ilme kasvoillani.
-Jaa-a, saas nähä, Pyry virnisti. -Ku sehän ei oo mun auto.
-Eikö? ihmettelin pöllämystyneenä.
-Ei, ku firman. En oo viittiny ostaa omaa, ku ei sille oo niin tarvetta...
-Omalle autolle on aina tarvetta! Mäkelä jyrähti huvittuneena.
-Tää tarkottaa siis sitä, et meiän on diilattava Pyrylle uus kärry, Rotta naurahti ovelana.
-Joo! Loistava idea, nyökyttelin innoissani. -Ja sehän on tietysti oltava beeämwee.
-Öö no katotaan sitä sitte, Pyry toppuutteli.
-Mut auto kuitenki hommataan? Mäkelä katsoi poikaan kysyvästi.
-Noo.. Kai se on pakko, Pyry virnisti olkiaan kohauttaen.
-Loistavaa! Sä et tuu pettyy, Mäkelä lupasi, ja olin aivan varma, että hän oli oikeassa.

Emme kerenneet nähdä Pyryn kanssa muutamaan päivään, sillä hänellä oli jotain kiireitä isoisänsä firmassa ja me pakersimme hallilla Apen auton parissa.
American Car Show lähestyi ja meidän oli tarkoitus viedä sinne kolme omaa autoa, sekä neljä asiakkaiden kärryä.
Päivät vilahtivat yhdessä hujauksessa: pääsimme Vinin kanssa hallilta kotiin vasta kuuden kieppeillä, jonka jälkeen teimme parin tunnin lenkin ja loppuillan lörsöilimme kuolemanväsyneinä. Onneksi illat olivat valoisempia kuin vielä muutama viikko sitten, eikä kevätväsymys päässyt iskemään.
Kun Mäkelä, Rotta ja Ape suunnittelivat baarikeikkaa lauantaille, minä päätin kieltäytyä mukaanlähtemisestä.
-Mitääh, älä ny viitti! Mäki pääsen kunnol bailaa ku se riippakivi on pois jaloista, tuu nyt messii ja mennään kunnol irrottelee, Mäkelä vonkasi, kun olin kertonut päätöksestäni.
-Eikä mitää, naurahdin. -Mä haluun kerranki olla himassa, kyl te ny víttu yhen reissun ilman mua pärjäätte!
-Eikä pärjätä! Rotta naurahti, mutta näytti jotenkin surulliselta. Mikähän sitäkin vaivasi, ajattelin, kun hän tuntui viihtyvän seurassani entistäkin kiinteämmin.
-Mä tuun sit ens kerral, haluun ottaa tän viikonlopun vähä iisimmin, pehmittelin poikia.
Jätin mainitsematta, että olin kutsunut Pyryn luokseni ja minulla oli varsin mielenkiintoisia suunnitelmia tämän varalle.
-Sä oot ihan paská, Mäkelä ulahti ja tönäisi minua kiusallaan.
-Nii oonki, virnistelin valloittavana.
-Kilo kakkaa, Apekin nyökytteli tyytymättömänä.
-No te oisitte halunnu mut vaan kuskiks! naureskelin vahingoniloisena.
-No nii oltaski!
-Näähää, kärsikää ja ottakaa taksi, lällättelin. Sillä meikätytöllä on vähän kiihkeemmät kuviot mielessä, ajattelin.

Pyry oli lupautunut tulemaan lauantai-iltana kuudelta, joten olin valmistautunut tulevaan ostamalla pari pussia sipsejä ja vuokraamalla Vin Dieselin elokuvia. Ihan näin niinkuin näön vuoksi, sillä aikomuksenani ei ollut töllöttää telkkaria pitkin iltaa, ei todellakaan.
Olin suunnitellut mielessäni, kuinka pukeutuisin seksikkäisiin alusvaatteisiin, heittäisin niiden päälle jotain tavallista tylsää, ja kun Pyry kuvittelisi tulevansa tavallista leffailtaa viettämään, niin strippaisin itseni alasti ja raiskaisin tämän eri variaatioilla monen moooonta kertaa.
Tyytyväisesti myhäillen valikoin ylleni samat mustat pitsirintsikat, joita Mikkokin oli päässyt Immin autotallissa ihailemaan. Karkoitin tämän ajatuksen päästäni ja vedin mustien pitsi-hipstersien päälle siniset, päältä kulutetut farkut. Sukkia en viitsinyt laittaa, olisi sitten vähemmän stripattavaa, joten jäin pohtimaan yläosan vaatetusta.
Vin ja kissat pelmusivat samalla olohuoneessa, niitä ei eroottiset illanviettosuunnitelmani juuri kiinnostaneet. Pöyhin suihkunkosteita hiuksiani ja hutaisin ne epämääräiselle nutturalle niskaan. Meikkiä en ollut vielä ehtinyt laittaa, mutta Pyryn saapumiseen oli vielä vartti aikaa.
Tai niinhän minä luulin, kunnes ovikello pärähti soimaan jo siinä vaiheessa, kun kopeloin vielä epätoivoisesti vaatekaappini sisältöä.
-Miitää víttua, puuskahdin paniikin vallassa ja sipsutin katsomaan ovisilmästä. Kyllä vain, Pyry seisoskeli oven takana itsekseen hymyillen ja koitti näköjään tuijottaa takaisin ovisilmän läpi.
-Mä nään sut! hän hihkaisikin tyytyväisenä. -Avaa ovi, pahvi!
-Sä oot etuajassa! marmatin kopeloidessani lukkoa auki.
Hittolainen, kai se olisi raiskattava jo eteisessä, kun pitkän tähtäimen suunnitelmani oli mennyt mönkään.
-Mä oon aina ajoissa, mut eiks se oo ihan hyvä vaan.. Hei katoskatos, mitä vit..., Pyryn yllättyneet lauseet jäivät kesken, kun päästin tämän sisälle rintsikoissani ja yllätin kiihkeällä suudelmalla.
Pyry ei kauaa jäätänyt, vaan pudotti takkinsa lattialle ja veti minut tiiviisti itseään vasten. Hän nosti minut syliinsä ja lähti rutiininomaisesti suunnistamaan kohti makuuhuonetta.
-Et tällanen leffailta vai, poika naureskeli imuuttelun lomasta.
-On tuol olkkarissa pari kappaletta Vin Dieseliä ja Estrellaa, et valinta on sun, hymähdin ja näykkäsin poikaa korvasta.
-Taidan valita kuitenki tän vaihtoehdon, Pyry sanoi seksikkäästi laskiessaan minut sängylleni. Hän potkaisi vielä oven kiinni perässään ja näin, kuinka Vinin ja kollien ihmettyneet pärstät jäivät pällistelemään peräämme.
-Lukitsetko vastauksen? kiusasin tarttuessani pojan Puma-huppariin.
-Saaks kilauttaa kaverille? Pyry jatkoi leikkiä ja riisuuntui yläosattomiin avustuksellani.
-No ei, kielsin tuimasti.
-Mitäh, meneeks sun katu-uskottavuus jos muut kuulee et sä oottelet täällä heilaas puolalastomana ja aivan kiimassa? Pyry víttuili nauravalla äänellä.
-Ehei, mä itseasias luulen et se vaa lisäis mun kysyntää. Mut sulta vaan menis karkkikaupan ovet kiinni, virnistin omahyväisesti ja nautin pojan kuumista käsistä paljaalla ihollani.
Kun Pyry oli vetänyt farkut jalastani ja suuteli intohimoisesti kaulaani, venyttäydyin mahdollisimman huomaamattomasti kopeloimaan yöpöytäni sisältöä toisella kädelläni. Vedin tummansinisellä pörröllä pehmustetut käsiraudat esiin ja napsautin toisen lenkin Pyryn ranteeseen, kun tämä nuoli yhä vartaloani.
-Víttu, poika huoahti yllättyneenä, mutta varsin tyytyväisenä tuntiessaan raudan kätensä ympärillä.
-Nii et ollaanpas ihan kiltisti, näistä raudoista et pääse pois vaik tuntisit koko läänin poliisit, myhäilin irstaasti ja työnsin pojan selälleen. Halusin osoittaa tälle olevani varsin kiitollinen parin päivän takaisesta hurjastelujupakasta, enkä tiennyt parempaakaan tapaa.
Kiepautin käsiraudat sänkyni rautapäädyn ympärille ja lukitsin sitten Pyryn toisenkin ranteen lenkkiin. Poika virnisteli tyytyväisenä, mutta tämän kasvoilta paistoi edelleenkin tuo omahyväinen, víttuileva pepsodent-hymy. Tällä kertaa hymy syntyikin mielihyvästä, eikä kúsipäämäisyydestä.
-Víttu sä oot siisti, kuulin pojan huokaisevan, kun tartuin tämän mustiin farkkuihin, enkä voinut pidätellä mielihyvän aaltoja, jotka levisivät vartalooni kuullessani nuo taikasanat.

Maanantaina jätkät olivat jotenkin sekopäisiä saapuessaan töihin. Tiesin jo kokemuksesta, että jos ne höhläilivät heti ensimmäisinä tunteina, niin meno tulisi muuttumaan aina vaan hervottomammaksi mitä pidemmälle päivä eteni. Niin tälläkin kertaa.
-Víttu oikeesti, mikä ihme teitä riivaa?! naurahdin, kun huomasin Mäkelän hihittelevän itsekseen Apen Type-R:ssä, jota laittelimme koko porukka kasaan.
-Me vaan nautitaan sun seurastas, tuli viikonloppuna vierotusoireita, Rotta väläytti ja puristi minua perseestä ohimennessään.
-No ihan varmaan, vastasin silmiäni pyöritellen ja potkasin poikaa takaisin.
-Mites Sinitarra? Ape kysyi pirullisesti hymyillen Jonilta, joka oli kumartunut taistelemaan jalkalistojen kanssa.
-Ai onko täällä puhetta Sini-siivousvälineistä? Mäkelä heitti väliin.
-Víttu et on hyvää läppää pojat, Joni nauroi. -Mut kiitos kysymästä, hyvin pyyhkii!
-Pyyhkiikö myös parketit ja laminaatit? Mäkelä jatkoi lapsellinen pilke silmissään.
-Voi luoja mitä uunoja, repesin ja koitin pitää käteni vakaana, sillä olin liimaamassa SP:n tarroja takalasiin.
-Onko hyvä imukyky? Ape kuittaili veljelleni, joka pyöritteli silmiään siihen malliin, kuin ei mukamas tietäisi asiasta hölkäsen pöläystä.
-Hei pervot, millon mä saan nähä sen Sinin kunnolla? kysyin tarranliimaukseni lomasta. Joni oli pyörinyt brunetin kanssa melko tiiviisti Sports Car Centerin kemujen jälkeen, mutta minä en tätä ihmettä ollut päässyt tapaamaan sen kummemmin.
-Voi víttu, me ku ollaan niin koitettu säästää Siniä tältä, Rotta irvisteli teennäisesti.
-Saat nähä heti ku opit pitää pääs kii! Joni huudahti. -Ei tasan mitään suunmutristeluja tai salaliittoteorioita siitä kuinka senki sisällä asuu pieni paha noita, etkä tasan varmasti käy sanoo sille mitään päin pleksii ja VARSINKAAN et saa pukeutuu korkkareihin!
-Mitäääh, ulahdin. -Pidätsä mua ihan tyrannina?
-No JOO, Rotta vastasi painavasti veljeni puolesta.
-Heeeiheeiheei mitä te ny pelleilette, kyl mä osaan käyttäytyy jos vaan haluun, totesin ja heilautin omahyväisesti hiuksiani.
-Sen ku näkis, kuulin Mäkelän tokaisevan hiljaa.
-Víttu, minä meistä kaikista varmaan fiksuimmin käyttäydyn! puuskahdin sisuuntuneena. -Toisin ku te helvétin jälkeenjääneet pervot.
-Pyry voi varmaan vahvistaa ton väitteen, Joni naurahti epäileväisenä.
-Nii just, mistä vetoo toi on senki jo laittanu pakettiin, vähintää raiskannu käsirautojen kanssa ja pistäny kilon paloiks pakastimee, Ape sanoi, ja olin kuolla nauruun kun poika ei älynnyt, miten lähelle olikaan osunut.
-Eiiikä, sä oot oikeesti raiskannu sen käsirautojen kanssa? Mäkelä keksi ja vilkuili minua tyytyväisesti myhäillen.
-Mä taas veikkaan et palotellu kilon paloiks, Rotta heitti.
-No enkä oo, kuhan nauran teiän paskoille jutuille, koitin kerätä itseäni, mutta nauru pyrki ulos sisältäni.
-Víttu mikä alistaja, Ape hekotteli ja tönäisi minua veljellisesti käsivarteen.
-Älä käy sen päälle! Rotta huusi hädissään. -Mistä sitä tietää jos sil on ne käsiraudat messissä!
-Lopettakaa ny, naureskelin huvittuneena.
-Jamesonin Jenna ollu vauhdissa, Mäkelä myhäili irstaasti.
-Voi olla Pyryllä ranteet kipeenä, Joni mietiskeli. -Ei meinaan voi olla siistii et tollanen tonnikeiju hyppii päällä ja pakoon ei pääse!
-Hei víttu mä sulle tonnikeijut näytän! huomautin ja loikin veljeni perään, kun tämä lähti pakenemaan.
-Jenna, valitsen sinut! Käytä korkokenkiä! Rotta huuteli pokemon-vitsiä perääni, ja olin kuolla nauruun samalla kun kirmasimme ympäri hallia. Vin oli havahtunut ylös toimistosta ja tuli ihmettelemään metakkaa, jota pidimme yllä.

-Chillaa ny mummo, mähän puhuin vaan tosiasioita, Joni naureskeli pakenemisen lomasta.
-Víttu nii varmaa!
Tottakai pojat olivat poikien puolella, joten Mäkelä nappasi minut ilmaan, kun juoksimme heidän ohitseen.
-Heeeiii päästä mut alas! pyristelin vastaan, mutta melkein kaksi kertaa minun painoiseni mies vain nauroi yrityksilleni.
-Jätkät tulkaa jeesaa, vedetää silt paita pois!
-Te ette voi olla tosissanne! nauroin vedet silmissä. Tällaista painia emme olleet harrastaneet sitten amisaikojen, mutta jestas, että olin ikävöinyt sitä!
Potkin, purin, löin ja riehuin niin, että Mäkelän oli päästettävä minut alas. Sitten otin jalat alleni ja pakenin kuin ylväs nainen ainakin, heikkopäisesti piilopaikkaa miettien ja raajat sinne tänne sujahdellen.
Uskollinen apinalauma seurasi perässäni ja leikimme hetken kissaa ja hiirtä, kunnes hallin ovi paukahti kiinni ja havahduimme lapsenmaailmastamme.
-Mitäs víttua täällä tapahtuu? Sami ja Immi ihmettelivät ovella ja pyyhkivät lunta kengistään.
-Uiii helmi te pelastitte mut! puuskahdin helpottuneena ja sujahdin valonnopeudella Immin kainaloon. -Noi hullut käy mun päälle!
-Täh, jätkät vaa leikkii tääl, Sami naurahti.
-Ite se kävi meiän päälle, tsekkaas tää, Rotta sanoi osoittaen pitkää raapaisujälkeä poskessaan.
-Ai ai Jenna, mä oon sanonu sulle et sun pitäs koittaa hallita toi tempperamenttis, Immi virnuili ja kutitti minua kyljestä.
-Syö pääs, puuskahdin.
-Kumpi pää?
-Saat ite päättää, kumpiki varmaa tyhjää täynnä.
-Hitto, et se on äree, Sami naureskeli.
-Mitäs jätkät? Mäkelä kysyi ja tuli heittelemään high fivejä kavereilleen.
-Ei mitää, tultii ny tsekkaa se Apen uus luuska. Tääkse on? Mites laittelut edistyy, onks kärryt valmiina ACS:n? Immi jutteli ja lähti hyörimään muiden mukana Type-R:n ympärillä. Minä ja Rotta jäimme sivummalle ja pälyilin poikaa epäluuloisesti.
-Emmä ny sun kimppuus käy, ei tarvi käydä väkivaltaseks, hän nauroi ilmeelleni.
-Phyh, totesin niskojani nakellen.
-Sää oot Una niin höntti, Rotta sanoi sen verran pehmeällä äänellä, että minulta meni hetkeksi pasmat sekaisin. Kun poika vielä ohimennen hipaisi kättäni, ennenkuin siirtyi muiden kanssa kukkoilemaan tunkiolle, olin äimän käkenä. Mitä tuo mies minusta halusi? Silmät pyöreänä puhisin kauempana, ja koitin olla noteeraamatta fiilistä, joka oli syttynyt sisälleni.

Joka kerta, kun erehdyin luulemaan että asiani olivat kunnossa ja elämälläni oli vihdoin oikea suunta, niin aina pämähti uusi ongelma eteen. Niin tälläkin kertaa.
Olin varsin tyytyväinen siitä, että Pyry oli palannut elämääni ja hurmasi sydäntäni aina vaan uskollisemmin ja hartaammin. Pahin sitoutumiskammoni alkoi väistyä uudenlaisen kiintymyksen tieltä, mutta silti jokin pidätteli minua heittäytymästä täysin virran vietäväksi. Ja se joku oli 185-senttinen, liian hyväkroppainen ja tuttavallinen jätkä nimeltä Rotta.
Olin aivan pyörällä päästäni, enkä tiennyt mitä olisin hänen suhteensa tehnyt. Okei, Rotta oli ennenkin käyttäytynyt enemmän tai vähemmän rakastuneesti minua kohtaan, mutta viime aikoina hänen tunteensa tuntuivat pulpahtelevan pintaan yhä useammin ja useammin. Eikä hän välittänyt hölkäsen pöläystä siitä, että olin periaatteessa Pyryn gimma, ja suunnilleen yhtä tuttu ja läheinen kuin oma sisko. Juuri tämä viileä väliinpitämättömyys kiehtoi minua, sillä Rotta osoitti melkoista sinnikkyyttä jaksaessaan uskoa, että vielä jonain päivänä lankeaisin hänen eteensä ja rakastuisin villisti. Tai siis näin minä ainakin kuvittelin, sillä kaikista vihjailuista ja flirttailuista huolimatta poika ei ollut tunnustanut suoraan fiiliksiään minua kohtaan. Hyvin selvästi hän antoi kyllä ymmärtää olevansa käytettävissä, mutta ei sanonut mitään, mikä olisi voinut aiheuttaa ongelmia. Hän ei vaan tajunnut, että ne ongelmat olivat jo alkaneet…

-Mitä sä mietit? Pyry kysyi, kun loikoilimme raukeina sohvallani. Kello kävi kahdeksaa, olimme lenkittäneet Vinin yhdessä ja lösähtäneet sitten laiskottelemaan olkkariin television viihdyttäminä.
-Äh, en mitään, vastasin ympäripyöreästi ja punastuin, sillä oikeasti olin miettinyt Rottaa.
Hän oli taas tänään töissä käyttäytynyt kuplivan hyväntuulisesti, läpsinyt minua takapuolelle ohimennessään ja irstaillut pervoja ehdotteluvitsejä. Mäkeläkin oli jo ihmetellyt, että mikäs miehen oli niin energiseksi laittanut, mutta Rotta oli vain myhäillyt jotain epämääräistä vastaukseksi.
Ei siinä mitään, mutta aloin tuntea oloni levottomaksi joka kerta, kun jouduimme Rotan kanssa kahdenkeskiseen tilanteeseen. Odotin ihmeissäni polvistuisiko hän eteeni, kävisikö kimppuun suudellen vai mitä olisi luvassa, mutta poika piti tiivistä jännitystä yllä ja tyytyi flirttailemaan muina miehinä. Raivostuttavaa.
-Ai et mitään, Pyry hymähti ja veti minut tiukemmin kainaloonsa.
-Nii, jumitan vaan.. Jätkät tuo huomen sen Sinin hallille, pääsen vihdoin näkee sen ihmeellisen tyypin, kerroin virnistellen ja aloin kierittää Pyryn hupparin kiristysnauhaa sormeni ympärille.
-Aijaa, nytkö ne sit uskaltaa tuoda sen, Pyry naurahti. Hän oli päässyt nopeasti mukaan jengiin ja tunsi tyypit melkoisen hyvin. Olin tyytyväinen siitä, että kaikki tuntuivat pitävän pojasta ja SP:n jätkät olivat hyväksyneet hänet täysin.
-Joo, ku olin ensin luvannu joku viissataa kertaa et en sano sille mitää tyhmää. Kaikkee neki musta kuvittelee, sanoin silmiäni pyöritellen.
-Nonii just, ajatella, ethän sä ikinä ees tee mitään tyhmää! Pyry heitti mukamas pöyristyneenä.
-Haluuksä nekkuus, virnistin ja läpsäisin poikaa leikillisesti rintakehään.
-Sulta voisin halutakki, Pyry virnisti kulmiaan kohotellen.
-Pervo.
-Se on ite joka sanoo.
-Paras, korjasin leveästi virnuillen.
-Hitto sä oot ääliö, Pyry naurahti ja pörrötti hiuksiani.
-Nii säki, vastasin huokaisten ja painoin pääni pojan kaulalle.
Kuuntelin hiljaa tämän tasaista pulssia ja nautiskelin ruumiin lämmöstä. Mietin hiljakseen, että Pyrystä oli tullut minulle todella läheinen, ehkä jopa rakas. Hän oli opettanut aivan uutta välittämistä ja läheisyyttä, jota olin ennen karttanut kuin ruttoa konsanaan. Hän oli kaikin puolin täydellinen, hyvännäköinen, vilkas ja kieroutuneella luonteenlaadulla varustettu pakkaus. Silti huomasin vertaavani häntä Rottaan ja miettiväni kummankin hyviä puolia.
Rotta oli minulle todella tärkeä henkilö, joka oli aina ollut tukenani ja kasvanut kanssani pahimpien elämänvaiheiden yli. Hän ei ollut niin komea tai pitkä kuin Pyry, eikä myöskään yhtä rikas ja vaikutusvaltainen, mutta hänessä oli jotain vastustamatonta karsimaa ja suomalaiselle miehelle tyypillistä kovuutta, joka nosti hänet painimaan samassa sarjassa Pyryn kanssa. Rotalla oli hyvä huumorin- ja tilannekomiikantaju, kyky nähdä lävitseni ja tunnistaa fiilikseni niin, että osasi mukautua mielialoihini parhaalla mahdollisella tavalla. Hän oli vähän erakkomainen jäyhä, ei pitänyt kaikista henkilöistä, mutta ne harvat jotka hän päästi lähelleen, saivat osakseen vilpitöntä rakkautta ja huomiota, sekä absoluuttisen luotettavan ystävän.
Hemmetti, kumpa edes toinen jätkistä olisi ollut ruma, yksijalkainen ja jälkeenjäänyt, mutta eih. Koita nyt sitten laittaa paremmuusjärjestykseen kahta täydellisen timanttia ehdokasta.

Lähettäjä: aww 
Päivämäärä:   27.5.08 16:20:12

-Tuutsä Sini kahville? kysyin seuraavana päivänä minua lyhyemmältä tytöltä, kun olimme hallissa laittamassa autoja.
-Joo, tottakai, Sini vastasi iloisesti ja lähti seuraamaan minua toimistoon. Tunsin Jonin varoittavan katseen selässäni ja virnistin tälle rauhoittavasti, ennen kuin pujahdimme toimiston puolelle.
-Vitsi tää koira on hieno, Sini kehui huomatessaan Vinin, joka rötväsi uskollisesti omalla paikallaan.
-Kiitos, nii munki mielestä, virnistin ja katsoin hyväksyvästi, kuinka tyttö kyykistyi rapsuttamaan selälleen keinahtanutta koiraa. Joni oli tuonut vaimoehdokkaansa paikalle puolisen tuntia sitten, eikä mitään katastrofaalista ollut tapahtunut. Olin varma, että tässä oli oikea tyttö veljelleni, juuri sopivan reipas ja tunnollinen.
-Kuin kauan sä oot ollu tääl töissä? Sini kysyi noustuaan seisomaan. Hän vilkuili kiinnostuneena autotapahtumista otettuja kuvia, sekä GTi-julistettani jotka koristivat toimiston seiniä.
-Ööh, koht kolme vuotta. Kauhee ku aika menee nopeesti, päivittelin itsekseni.
-Miten sä jaksat noit jätkiä? tyttö kysyi silmät pyöreinä. –Mul menis varmaa käämit jo parin viikon jälkee.
-Aijaa, naurahdin. –Iha hyvin, me ollaan tunnettu koko remmi pienestä pitäen, et kai mä oon itekki yhtä yksinkertanen kun oi hormoonihirviöt..
-Et oo, Sini virnisti ja huomasin tämän nätisti kimaltavan hammaskorun.
Sain ihmeekseni todeta, että mukaviakin tyttöjä oli kai sitten olemassa. Harvoin niihin kyllä törmäsi, joten tästä olisi pidettävä kiinni kynsin ja hampain.
-No, onks Joni ollut kiltti sua kohtaan? kysyin virnistellen, kun kahvi oli tippunut ja asettauduimme toimiston pöydän ympärille juomaan.
-On, Sini vastasi silmät säihkyen ja hymyili hämillään.
-Hyvä, hyvä. Sit jos se alkaa jotai sikailee ni teet heti selväks et se on käyttäydyttävä nätisti tai joutuu nyrkin ja hellan väliin, kehotin pirullisesti.
-Toivottavasti ei tuu tarvetta, Sini naurahti. –Mut mä oon kyl kuullu et sä pidät jätkiä aika hyvin ruodussa.
-Aijaa, mistäs sä tollast oot kuullu? tyrskähdin.
-No öö, arvaa viidesti. Jonilta, Apelta, Rotalta…
-Mitä Rotta sulle on sanonu? kysyin ihmeissäni. Ei hän yleensä kommentoinut minusta yhtä innokkaasti, kuin muut jätkät.
Sini hymyili jotenkin tietävästi ja katsoi minua suoraan silmiin. En osannut muuta kuin ihmetellä ja katsoa takaisin.
-Kuinka kauan te ootte ollu Rotan kans kusessa toisiinne?
Kysymys yllätti minut niin, että olin kaataa kahvit syliini. Valahdin punaiseksi ja änkytin epänormaalilla tavalla etsiessäni oikeita sanoja.
-Mistä sä.. Mitä sä meinaat, kuka nii on väittäny? Tai siis mitenniin kusessa toisiimme?
-Äläs ny, kyl muijat tietää nää jutut. Näkeehän sen, Rotta ei oo pysyä housuissaan joka kerta ku sä tuut paikalle ja sä taas käyttäydyt ku koko jätkää ei ois olemassakaan. Päivänselvä homma, Sini virnisti iskien minulle silmää.
-Voihan víttu, totesin hiljaa. Hittovie, Joni saisi olla varuillaan, tämä muijahan oli meedio!
-Mitä sä oot ajatellu tehä asialle? Mä ku ymmärsin, et te ootte sen Pyryn kans yhes.
-Niihän me tavallaan ollaanki.. Ja mä en todellakaan tiiä mitä mun pitäs tehä, irvistin vaisuna.
-No mut sua silti kiinnostas Rotta, vaik oot Pyryn kans?
-Ehkä, en mä tiiä.. Varmaan.. No joo, ehkä vähän.
-Aika paská tilanne. Ihan sama minkä ratkasun teet ni jotain sattuu kuitenki, Sini totesi hiljaa. Tuijotin häntä arvostaen ja tajusin, kuinka olinkaan kaivannut tyttöseuraa, jossa pääsisin puimaan sotkuisia ajatuksiani. Aina jätkistäkään ei ollut hyötyä, joskus tytöt pesivät heidät mennen tullen.
-Mä oon niin huono kaikis näissä suhdejutuissa muutenki, ni en nyt osaa tehä mitään. Meil on just alkanu rullaa Pyryn kans ja mä tykkään siitä ihan tosissani, mut sit taas… Mä en jotenki kestä ajatusta et Rotta löytäis jonku toisen tytön ja alkas sen kans perustaa perhettä, huokaisin.
-No ootsä miettiny et jos toi Rotan homma on vaa ohimenevää?
-Oon, mut mä pahoin pelkään et se ei oo..
-Luuletsä et se kestäis sen kuitenki, jos sä vaan sanoisit et oot Pyryn kanssa ja that’s it`?
-Ehkä, mut en mä sit taas tiiä et haluunko sanoo niin, vastasin hiljaa ja pyörittelin vaivautuneena lusikkaa kahvikupissani.
Oli selvää, että jotain olisi tehtävä poikien suhteen, mutta kaikki vaihtoehdot tuntuivat huonoilta. Mieluiten olisin vain jatkanut eteenpäin tässä tilanteessa, flirttaillut Rotalle vanhaan malliin ja seurustellut Pyryn kanssa. Mutta Sini oli oikeassa, jotain tulisi silti sattumaan.
-Mä en kyl osaa sanoo muuta ku et toivottavasti tiiät mitä teet ja päädyt oikeeseen ratkasuun, Sini sanoi hieman pahoitellen.
-Sitähän mäki toivon, nyökkäsin hiljaa.

Ratkaisun hetket tulivat eteen nopeammin kuin olin osannut odottaa, ikävä kyllä. Pyry keksi kaikella miestenlogiikallaan, että en ollut viimeaikoina ollut ihan oma itseni, ja mikähän mahtoi olla syy tähän kaikkeen.
-Onksul joku toinen? hän vihdoin survaisi veitsen sydämeeni, kun oli kyllästynyt epämääräisiin selityksiini.
-Ei, vastasin rehellisesti, mutta en voinut katsoa poikaa silmiin.
Istuimme Rudolfissa ryystämässä kaakaota ja puhumassa páskaa, vain muutama tunti sen jälkeen, kun Sini oli kehottanut minua ottamaan selvää tunteistani. Hitto, että Pyrynkin piti olla niin ovela, minä kun kuvittelin salaavani fiilikseni täydellisesti, mutta joopajoo, aika puihin oli mennyt.
-Hei kerro nyt mikä sul on, Pyry sanoi hiljaa ja puristi kättäni omassaan. –Mä lupaan et mä kestän kaiken mitä sä sanot, ihan sama mitä sä oot tehny tai mikä sua vaivaa, mut enemmän mua harmittaa tää tietämättömyys.
-Uskon, vastasin hiljaa ja käänsin katseeni arasti Pyryn silmiin. Hän näytti huolestuneelta ja ennen kaikkea pelokkaalta. Ikävä tunne mylläsi sisälläni ja jopa kyyneleet tuntuivat polttelevan silmäkulmiani, mutta pidin sinnikkäästi pokkaa.
-Mä en oo tehny mitään, en pettäny sua tai ylipäätään mitenkään halunnu aiheuttaa sulle harmia, mut mul on tosiaanki pieni ongelma päällä, kerroin hiljaa ääni väristen.
-Anna tulla.
-No.. Mä oon.. Tai mä en oo, mut yks tyyppi on antanu ymmärtää olevansa kiinnostunu musta ja mä en oikeen tiiä mitä mä siitä ajattelen, tunnustin lyhyesti ja katsoin pelokkaana Pyryn ilmettä, joka värähti hieman.
-Sä oisit kans sit kiinnostunu vai? hän kysyi kuivalla äänellä. Ote kädestäni irtosi, ja se tuntui minusta todella pahalta.
-En oo välttämättä kiinnostunu, mut niinku mä sanoin, mä en tiiä mitä ihmettä siitä oikeen ajattelisin.
-Kuka se tyyppi on?
-En mä haluu kertoo.
-Mitä sä sit haluut tehä? Pyry kysyi ja näytti hieman pettyneeltä.
-Ku mä en tiiä… Mä en haluis jättää sua tai mitään, mut mä varmaan tarviin vähä aikaa et saan ajatukseni järjestykseen, huokaisin hiljaa. Samassa mietin, mitä hittoa olinkaan päästänyt suusta. ”Tarviin vähän aikaa”, minä, Jenna Jamessoni, höpötin mokomia naisellisia hömpötyksiä! Hittovie, ennen olisin vain tokaissut Rotalle päin naamaa, että sopii unelmoida mutta käyttäytyä tosielämässä siivosti, kun taas nyt haikailin hempeitä ja mietin eri ratkaisuja. Ei jumankauta, Pyryn kanssa lempiminen oli varmaan pehmentänyt päätäni.
-Jaa, no ei kai täs sit muutakaan voi, Pyry totesi kuivasti ja alkoi vetää takkia ylleen. –Soittele vaik sitte ku tiiät mitä haluut.
-Pyry hei, tokaisin äkkiä ja tarrasin pojan käteen.
-No?
-Mä just tajusin et haluun vaan ja ainoostaan sut, sanoin rehellisesti ja tuijotin poikaa silmät kostuneina.
En varmaan ikinä unohtaisi sitä ilmettä, mikä nousi Pyryn kasvoille. Hän näytti samaan aikaan yllättyneeltä, helpottuneelta ja ihan helvétin onnelliselta.
-Ootsä ny tosissas?
-Joojoo, mitä sitä ny hyvää kalustoa vaihtamaan, virnistin ja kurotuin suutelemaan poikaa.
Tiesin, että Rotta ymmärtäisi. Hän ei ollut paljastanut tunteitaan suoraan, joten voisin vain pikkuhiljaa vihjasta, että olin tosissani Pyryn kanssa. Rotta tulisi silti aina olemaan tukenani ja yksi tärkeimmistä henkilöistä ympärilläni, flirttailimme me sitten keskenämme tai emme. Pyryn jos päästäisin menemään, niin katuisin varmasti loppuelämäni.
Kuviot tuntuivat selkenevän mielessäni ja oloni rauhoittui. Olin tehnyt oikean valinnan.
-Saanks mä silti kysyy yhen jutun täst sun ihailijasta? Pyry kysyi, kun lopetimme suutelemisen.
-No?
-Oliks se lähettäny ne kielot sillon? Meinaan multahan ne ei ollu.
-Mitäh, sähän väitit lähettänees ne! huudahdin yllättyneenä.
-Enkä väittäny, mähän sanoin etten muista ku on niin paljon chicksejä keille pitää lähetellä kukkapuskia, Pyry virnisti tutulla hymyllään.
-No ohoh.. Tais ne sitte olla, totesin hiljaa. Ja kun tarkemmin ajattelin, niin tottakai ne olivat Rotalta. Hänhän oli yllättynyt kovasti, kun olin väittänyt Pyryä lähettäjäksi. Oli se Rottakin melko kultainen tyyppi.
-Saisko rakastavaisille olla viel jotain? Krisse tuli kysymään huomatessaan, että kaakaomme olivat loppuneet.
-Njoo, pistä mulle toinen kaakao, nyökkäsin hymyillen.
-Sulle mitä vaan, beibi. Mut mitäs tälle sikamaiselle miehelle, joka on varastanu mun elämäni valon? Krisse muotoili dramaattisesti ja osoitti kynällään Pyryä.
-Jaa, no laita mullekki kaakao, Pyry naurahti.
-Pitää varmaan myrkyttää se, ehkä mullaki on sit taas jotai saumoja Jennaan, Krisse vitsaili.
-Krisse hei, palaa takas maanpinnalle. Sul ei oo ikinä ollu mitään saumaa!
-Tarkemmin ajatellen voinhan mä laittaa ne rotanmyrkyt sunki mukiis, hän heitti takaisin ja iski silmää valloittavasti.
-Sul on sit noit ihailijoita vähän joka puolella, Pyry virnisti.
-Jep, niihin kyl tottuu, vastasin leikillisen omahyväisesti.
-Aijaa, et ei tee mieli vaihtaa nykyistä pois vai?
-Älä nyt viitti, mä voin viel muuttaa mieltäni, heitin läpällä.
Oikeasti en vaihtaisi Pyryä enää mihinkään, ellei sitten elämääni tulisi jonku Vin Dieselin näköinen autojannu, joka kaipaisi pientä blondia rinnalleen… No joo, hekoheko. Tuskinpa Pyry minua lopullisesti kesyttäisi, mutta ainahan sai yrittää.
Mietin tyytyväisenä, että edessä oli vaikka mitä kivaa. Pyryn uusi M3:n teki tuloaan Saksasta, Apen Type-R haki uutta muotoa kohti American Car Show’ta, luvassa olisi uusia GTi:n kuvauksia ja uusi näyttelykausi… Ehkäpä tämän kaiken voisi kokea Pyryn kanssa. Tsägällä.

Lähettäjä: aww 
Päivämäärä:   27.5.08 16:20:51

ELI TARINA EI OLE MINUN KIRJOITTAMA. EN MUISTA OIKEAN KIRJOITTAJAN NIMEÄ MUTTA LAITOIN TÄMÄN KOSKA NIIN MONI HALUSI :)

Lähettäjä: Maitokahvi 
Päivämäärä:   30.5.08 23:26:30

kiitti oikeesti. :) <3
tää on niin hyvä tarina<3

Lähettäjä: Rosa 
Päivämäärä:   17.6.08 19:56:44

ihana <33

Lähettäjä: sands 
Päivämäärä:   19.6.08 18:27:20

missä loput tarinasta, prkl :D

Lähettäjä: sands 
Päivämäärä:   19.6.08 18:28:27

aww, laito jatkoo :D

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   28.6.08 01:07:58

nostan ettei katoa.

Lähettäjä: ccc 
Päivämäärä:   3.7.08 00:04:30

tulleeko tähän ennää jatkoo?? :) ihana tarina<3

Lähettäjä: ppss 
Päivämäärä:   7.7.08 00:57:00

jatkoo niin ihana tarina<3

Lähettäjä: pööh 
Päivämäärä:   10.7.08 14:11:04

up

Lähettäjä: Jemppujau 
Päivämäärä:   19.7.08 02:10:06

up

Lähettäjä: sands 
Päivämäärä:   19.7.08 23:42:19

vai osaisko joku jatkaa tätä? :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   19.7.08 23:50:53

Eiköhän me jätetä tää tälle kuuluvaan arvoonsa. Girlie, joka tän joskus vajaa vuosi sitten tänne laittoi, on kadonnut, löytänyt ehkä tärkeämpää teemistä IRL. Ilahtuu ehkä tästä luvattomasta uusinnasta, tai suuttuu, mistä sitä tietää. Älkää ainakaan tähän jatkako, jos joku kuvittelee pystyvänsä, aloittakaa oma tarinanne.

Lähettäjä: eveee 
Päivämäärä:   9.4.10 12:31:03

hhhahaah:'D tää on ihan paras. nauran vähä välii itku silmäs tääl, ainako luen tätä. ja muutenki ihana<3 :')

Lähettäjä: viiu 
Päivämäärä:   9.4.10 16:05:21

mahtava! jatkoa! :D

Lähettäjä: NictorNactor 
Päivämäärä:   9.4.10 17:59:42

Tää on ihana♥

Lähettäjä: Johannna 
Päivämäärä:   10.4.10 20:33:28

Ihanat Pyry ja Jenna♥♥♥♥♥♥ Toi Rottaki melko sulonen mut Pyry ja Jenna!!♥ Jos tähän oli viel jatkoja nii antaa tulla??

Lähettäjä: ** 
Päivämäärä:   11.4.10 01:55:15

Siltä varalta, että kirjoittaja joskus täällä käy: TyökalupaKKIEN, toppIEN, stringIEN.

Jakoavaimissa ei yleensä käytetä millikokoja, eikä kukaan oikea asentaja edes käytä mokomia mutterisorveja, vaan kymppimillin lista tai lenkki olisi oikea työkalu.

Lähettäjä: paistinpannupoika 
Päivämäärä:   30.4.10 21:40:38

nosto :) aivan taju ihana laita se jatko elä välitä tuosta idiootti sennusta D:D

Lähettäjä: maiy 
Päivämäärä:   19.5.10 17:42:37

tosi hyvä :) Rotta<3

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   24.5.10 17:34:07

tää on nii ihana <3 yks parhaimpia. <33

Lähettäjä: Seraphiel 
Päivämäärä:   22.9.10 15:48:06

up, en tiiä voiko tätä enään jatkaa mutta on ollutosi hyvä<3

Lähettäjä: misty 
Päivämäärä:   22.9.10 22:44:08

Jäin ihan koukkuun, ja kuolen, jossei jatkoo tuu! :(

Lähettäjä: huuko 
Päivämäärä:   24.9.10 12:53:41

Jos tähän on sitä jatkoa niin toivoisin että sitä laitetaan tänne! <3 :)

Lähettäjä: viiu 
Päivämäärä:   28.9.10 15:43:04

tämä on vain niin paras! :)

Lähettäjä: <3 
Päivämäärä:   1.10.10 16:12:23

Aivan kun 'huuhko' jo sanoi niin jos vain sitä jatkoo löytyy ni tänne vaa :)

Lähettäjä: Hanimoii 
Päivämäärä:   11.10.10 16:04:25

Paras tarina. Sopivan pervo :DD

Lähettäjä: **** 
Päivämäärä:   11.10.10 20:16:25

Oujjjjjjeee

Lähettäjä: HaniGrauhh 
Päivämäärä:   13.10.10 16:34:43

Toosi upea tarina. Koukkuun jäin. Toivoisin että jatkaisit kuitenkin useammin. Osaat hyvin kirjoittaa.

Lähettäjä: wakeup- 
Päivämäärä:   15.10.10 23:36:35

apua, luin tätä tarinaa kaks päivää ja mä oon ihan rakastunu tähän tarinaa ! Olis kiva lukee toi loppuosaki, ku ite en ookkaa tällasta tarinaa tääl ikin nähny. :)

Eli, aivan mahtava tarina!

Lähettäjä: Tiinaaa 
Päivämäärä:   19.10.10 14:43:47

jatkoo tälläselle (: jenna ja rotta yhtee (;

Lähettäjä: nappi' 
Päivämäärä:   22.10.10 16:27:45

aivan älyttömän ihana tarina<3 tällästä oon just kaivannukki täältä,jatkoo vaa jos on mahollista :)

Lähettäjä: ; 
Päivämäärä:   22.10.10 18:15:42

mä oon aina luullu, että kurkkusalaatti on sitä vihreetä mössöä, jossa on suolakurkunpaloja ja kaikkea muuta moskaa jossain lillussa ja jota tungetaan lihapiirakoitten yms. väliin, mutta ilmeisesti sitä tässä tarinassa syödään _ilman_ sitä lihapiirakkaa. Ihan noin vaan lusikoidaan jostain astiasta suuhun. Mikäs siinä. mulle ei vaan tulis pieneen mieleenkään tehä niin, mutta mielikuvitusmaailmassahan kaikki on mahdollista.

Lähettäjä: Kössi 
Päivämäärä:   12.11.10 20:59:35

-Hei víttu mä sulle tonnikeijut näytän! huomautin ja loikin veljeni perään, kun tämä lähti pakenemaan.
-Jenna, valitsen sinut! Käytä korkokenkiä! Rotta huuteli pokemon-vitsiä perääni, ja olin kuolla nauruun samalla kun kirmasimme ympäri hallia. Vin oli havahtunut ylös toimistosta ja tuli ihmettelemään metakkaa, jota pidimme yllä.

-Chillaa ny mummo, mähän puhuin vaan tosiasioita, Joni naureskeli pakenemisen lomasta.
-Víttu nii varmaa!
Tottakai pojat olivat poikien puolella, joten Mäkelä nappasi minut ilmaan, kun juoksimme heidän ohitseen.
-Heeeiii päästä mut alas! pyristelin vastaan, mutta melkein kaksi kertaa minun painoiseni mies vain nauroi yrityksilleni.
-Jätkät tulkaa jeesaa, vedetää silt paita pois!
-Te ette voi olla tosissanne! nauroin vedet silmissä. Tällaista painia emme olleet harrastaneet sitten amisaikojen, mutta jestas, että olin ikävöinyt sitä!
Potkin, purin, löin ja riehuin niin, että Mäkelän oli päästettävä minut alas. Sitten otin jalat alleni ja pakenin kuin ylväs nainen ainakin, heikkopäisesti piilopaikkaa miettien ja raajat sinne tänne sujahdellen.
Uskollinen apinalauma seurasi perässäni ja leikimme hetken kissaa ja hiirtä, kunnes hallin ovi paukahti kiinni ja havahduimme lapsenmaailmastamme.
-Mitäs víttua täällä tapahtuu? Sami ja Immi ihmettelivät ovella ja pyyhkivät lunta kengistään.
-Uiii helmi te pelastitte mut! puuskahdin helpottuneena ja sujahdin valonnopeudella Immin kainaloon. -Noi hullut käy mun päälle!
-Täh, jätkät vaa leikkii tääl, Sami naurahti.
-Ite se kävi meiän päälle, tsekkaas tää, Rotta sanoi osoittaen pitkää raapaisujälkeä poskessaan.
-Ai ai Jenna, mä oon sanonu sulle et sun pitäs koittaa hallita toi tempperamenttis, Immi virnuili ja kutitti minua kyljestä.
-Syö pääs, puuskahdin.
-Kumpi pää?
-Saat ite päättää, kumpiki varmaa tyhjää täynnä.
-Hitto, et se on äree, Sami naureskeli.

Ei vitsit ku repes:DDDDD!!!!!!!!!!!!

Lähettäjä: Moi 
Päivämäärä:   16.11.10 17:42:11

Aivan ihana tarina!!! <3

Lähettäjä: :o 
Päivämäärä:   16.11.10 19:59:38

Toi oli siis kokonaisuudessaan tarina tuossa, tuohon se loppui.

Jatkotarinaa ei ole ikinä kirjoitettu ja toivon ettei toisten tarinaa ruvetakaan kirjoittamaan jatkoa. Tämän oikea kirjoittaja ei enää täällä käy (en ainakaan ole nähny aikoihin, joten jatkosta ei kannata unelmoida)

Hieno tarina, annetaan sen pysyä sellaisena. <3

Lähettäjä: jau 
Päivämäärä:   16.11.10 20:22:02

OOOIIII : DD lisää!!

Lähettäjä: Laura 
Päivämäärä:   17.11.10 10:16:21

Lisää vinkujat, huomioikaa koska tämäkin tarina on tänne lisätty. Alunperinhän oikea kirjoittaja kirjoitti tätä n. vuosi ennen tätä lisäystä? Muistaakseni :)

Lähettäjä: .......bird....... 
Päivämäärä:   31.12.10 10:45:45

kiitos että satii lukee tää <3

Lähettäjä: möömöö 
Päivämäärä:   21.1.11 15:53:01

TYKKÄSIN

Lähettäjä: laura 
Päivämäärä:   19.3.11 13:39:12

Harvinaisen ihana tarina! Iski kyllä! :)

Lähettäjä: shakalaka 
Päivämäärä:   21.3.11 14:21:08

ihan sairrraaan hyvä!

Lähettäjä: Random 
Päivämäärä:   18.4.11 19:19:00

Mistä tä sitte kopsattii?

Lähettäjä: poison 
Päivämäärä:   19.4.11 18:29:43

ÖÖ. Ei sennu ole mikään idiootti, koska kommentoi erittäin järkevästi. Ihan luvattomasti olette tämän tänne kopsanneet... Omaan käyttöön saa kopioida, muttei levittää ja tämä on käsittääkseni levitystä.

Lähettäjä: hennall 
Päivämäärä:   3.5.11 16:21:43

Varmaa paras tarina mitä oon lukenu! :)

Lähettäjä: skippori 
Päivämäärä:   15.12.12 21:45:25

ihana!

Lähettäjä: mitä urpoja taas 
Päivämäärä:   18.12.12 22:51:01

Lähettäjä: :o
Päivämäärä: 16.11.10 19:59:38

Toi oli siis kokonaisuudessaan tarina tuossa, tuohon se loppui.

Jatkotarinaa ei ole ikinä kirjoitettu ja toivon ettei toisten tarinaa ruvetakaan kirjoittamaan jatkoa. Tämän oikea kirjoittaja ei enää täällä käy (en ainakaan ole nähny aikoihin, joten jatkosta ei kannata unelmoida)

Hieno tarina, annetaan sen pysyä sellaisena. <3

**

Komppaan. Ihan oikeasti kuinka idiootti täytyy olla, että haluaa yllyttää muita/haluaa itse jatkaa JONKUN MUUN kirjoittamaa, kaiken lisäksi äärimmäisen hyvää tarinaa? Kunnioittaisitte sen verran kirjoittajan tämän tarinan eteen näkemää vaivaa, että antaisitte olla... Mutta ei. Tärkeintä on vain se, että teille tulee lisää luettavaa. Kirjoittajasta ja hänen tarinastaan viis.

Lähettäjä: hh 
Päivämäärä:   19.12.12 10:11:52

Random, jollakin on voinut olla tämä kopioituna omalla koneella ja sieltä laittanut tänne...

Lähettäjä: Yewwily 
Päivämäärä:   19.12.12 17:03:25

MÄ EN YHTÄÄN TYKKÄÄ TOSTA LOPUSTA!

Sen piti ottaa Rotta ei mitään Pyryä!!!
Oon tosi vihainen >:(

Lähettäjä: ongelmaton 
Päivämäärä:   20.12.12 18:34:43

Lähettäjä: **
Päivämäärä: 11.4.10 01:55:15

Siltä varalta, että kirjoittaja joskus täällä käy: TyökalupaKKIEN, toppIEN, stringIEN.

Jakoavaimissa ei yleensä käytetä millikokoja, eikä kukaan oikea asentaja edes käytä mokomia mutterisorveja, vaan kymppimillin lista tai lenkki olisi oikea työkalu.

^Yleensä ja yleensä, niitä nyt on milleinä sekä tuumina. Jakoavain voi olla joissakin väleissä kätevämpi, kuin lenkki - olettaen siis, ettet puhu räikkälenkistä tai räikästä lenkkihylsyllä. "Mutterisorvi" on kiva kaveri.. Kiintoavain vielä parempi (;