Lähettäjä: m 
Päivämäärä:   12.5.18 10:59:35

Meillä tilanne on se että äiti on aivan järkyttävä perfektionisti.
Pikkusiskoni on 6-luokalla ja sai yhdestä matikankokeesta 8+.
Noh, äitimme meni sitten siskoni huoneeseen huutamaan kuinka hänen numeronsa on kokoajan laskemassa vaikka muuten sisko saanut pelkkiä kiitettäviä ja nyt itkee huoneessaan. Sama juttu toistuu ihan jokaikisessä urheilusuorituksessa (molemmat lapset eli minä ja siskoni olemme lajiemme maajoukkueessa) ja silti mikään ei ikinä riitä. Alkaa mennä mullakin hermo, mutta onneks on maailman ihanin isä.
Onko tämä täydellisyyden tavoittelu ok? Muita kokemuksia?

Lähettäjä: eNI 
Päivämäärä:   13.5.18 20:09:24

En oikein tiedä. Vähän tumtue että olis. Ei lapselta kuitenkaan voi vaatia täydellisyyttä. Minusta numero on hyvä. Aika järjetöntä touhua! Ei kaikki voi olla täydellisiä kaikessa tai oikeastaan missään. Suosittelen sanomaan asiasta vaikka isälle tai sanomaan äidillesi suoran mielipiteesi asiasta

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   13.5.18 23:46:33

Onhan se nyt lepsuilua jos kiitettävä oppilas tuo kotiin kasin paperin. Pitäähän siihen puuttua. Parempi alamäki on heti pysäyttää, eikä vaan katsoa kauanko se jatkuu. Ei täydellisyyttä voi vaatia, mutta parhaansa yrittämistä kyllä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   14.5.18 19:58:29

Siis mitä hiton lepsuilua ^^? Jos yksi koe epäonnistuu, niin alamäki alkaa? Just :D

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   14.5.18 23:58:14

koko ajan*

Lähettäjä: Pen 
Päivämäärä:   22.5.18 15:40:13

Äitisi on hullu ja tunnevammainen. Ei rakasta lapsiaan.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   24.5.18 13:57:14

Pen// Ei ollu ees hyvä :DD

Lähettäjä: Justiina 
Päivämäärä:   10.6.18 22:39:26

No oliko äitis sitten 10 oppilas. Yleensä ei saisi noin tehdä , mutta sitä on paljon. Juttele kouluterveydenhoitajien kanssa asiasta. Ei opiskelua saa tehdä kankeaksi hirviöksi.

Lähettäjä: .-.-.- 
Päivämäärä:   11.6.18 23:08:05

Minkä lajien maajoukkueet?

Lähettäjä: op 
Päivämäärä:   12.6.18 14:56:41

ei ole todellakaan ok!
Puhukaa äidillenne suoraan tai sitten kerrotte isällenne.

Tämä ei nyt varsinaisesti liity asiaan, mutta.. Mikäli jossain vaiheessa kiinnostus harrastukseenkin loppuu ja haluatte lopettaa/vähentää yms. niin äidinne on varmasti vaikea sitäkään hyväksyä jos kaiken pitää olla täydellistä.
Itselleni käynyt niin, että jouduin harrastamaan toista harrastusta vuosia vaikken halunnut, vaan koska äitini halusi..

Lähettäjä: m 
Päivämäärä:   13.6.18 11:01:29

Joo, muuten äiti on maailman paras jne. hehe (:D) mutta kukaan ei ole täydellinen ja usein meitä myös verrataan muihin ehkä vähän liikaakin...
.-.-.-// Siskollani taitoluistelu ja minulla kouluratsastus.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   27.6.18 15:43:57

Hänen omaa "heikkoutta" joka varmaan heijastuu hänen lapsuudesta tahi nuoruudesta.. En usko että tarkoittaa pahaa tai olla kova. Ei se kivaa tietenkään ole kuulla mut kun parhaansa yrittää ym niin silloin aina hyvä. Kannattaa puhua siitä äidin kanssa että hei äiti hyvä ymmärrätkö miltä se meistä tuntuu kuulla aina moitetta vaikka parhaamme teemme.. Ja sinä olet meidän oma äitimme joka tietenkin hyvin hyvin läheinen etkä mikään kaukainen vieras, niin tottakai se aina sattuu ja kovat sanat tekee sydämmeen enemmän kipeää kuin hirmuinen ruoskalla lyönti iholle ja sydämen haavat kivuliaammin sekä hitaammin paranee. Joten pliis älä enää meitä satuta jota lapsinasi rakkaudella pyydämme ja odottaen "parempaa huomista" .

Lähettäjä: huhhuh 
Päivämäärä:   28.6.18 17:30:00

Aivan järjetöntä touhua, eikä missään nimessä hyväksyttävää. 8 on aivan todella kelpaava numero, vähän valoja nyt hei... tulis taas vähän miettiä, mikä elämässä on oikeesti tärkeetä ja merkitsevää.

Lähettäjä: eeliö 
Päivämäärä:   30.6.18 22:23:58

äitinne yrittää elää nuoruuttaan lapsien kautta...

Lähettäjä: m 
Päivämäärä:   10.7.18 10:33:50

Äitini on hullu.

Joo, koen että äidilläni on jotain ongelmia(?)
Ollaan kaksosia siskoni kanssa ja eilen illalla alkoi taas minun haukkuminen.
En oikeesti jaksa enää kuunnella.
Tänään aamulla olin lähdössä juoksemaan, mutta äitini päätti taas alkaa haukkumaan ja karjumaan minulle.
Noh, en sitten jaksanut vaan enää kuunnella, joten nökötin huoneessani (itkien) ja en vastannut mihinkään. Äiti pääsi sitten lopulta huoneeseen, kirjaimellisesti raahasi mut portaita pitkin alas ja heitti pihalle. Isä ja sisko lähtivät mökille, joten olen sen yhden kanssa kahdestaan.
En oikeesti jaksa enää.
Mulla oli ennen hyvä itsetunto, mutta nykyään tuntuu, että mulla ei edes ole sellasta. Kaikki mitä teen on väärin tai huonosti. Millon on pyyhe ollut minuutin lattialla jnejne. AINA kun tullaan kisoista äiti sanoo näin ”noh, olipas se huono” kun epäonnistutaan. Kun onnistutaan ”kyllä se Emma (esimerkki) siellä oli niin hyvä että ne kyllä ainakin voittaa teidät” ja lopulta voitetaan. Äiti ei ole varmaan IKINÄ pyytänyt multa anteeksi, tsempannut tai onnitellut. Tuntuu, että en riitä sille ikinä.
Olen yrittänyt puhua, mutta vastaus on tätä luokkaa ”No höpöhöpö keskitys nyt siihen radan harjotteluun en mä oo mitään tommosta sanonut” Mä en vaan oikeesti jaksa enään. En tiedä mitä äiti tolla mun lyttäämisellä haluaa, kun ei tunnu ymmärtävän miltä toi tuntuu. Äidin vanhemmat eli meidän mummi ja vaari on oikeasti maailman ihanimpia. Ihan erilaisia kun äiti. Varsinkin tähän urheiluun ja liikkumiseen tulee usein kuittailua. Harrastan siis kouluratsastuksen lisäksi yleisurheilua, mutta mulla ei vaan jää aikaa käydä kaikissa treeneissä kun 2 ponia vie niin paljon aikaa. Treenaan itsekseni n. 4-7 kertaa viikossa jos en ehdi yu aina ratsastusjuttunen ohella, mutta sekään ei äidille vaan riitä.
Äiti itse on sairastanut anoreksiaa nuorempana ja on nyt suomen parhaita maratoonareita ja siis kirjaimellisesti ihan HULLU urheilija. Hänen mielestään mikään muu kun juoksu ei suunnilleen ole urheilua (esim. lihaskunto jne)
Ei usein edes usko, että olen treenannut kun ” ei ole itse nähnyt ”

Lähettäjä: j 
Päivämäärä:   11.7.18 01:12:37

Ootko koittanut puhua asiasta sun isovanhemmille, että voisivat takoa hieman järkeä sun äitisi päähän? Aina voi yrittää. Ja äidin tehtävä todellakin on aina tukea ja kannustaa eikä minkään urheilun tai menestyksen tai muun pitäisi olla elämässä se tärkein vaan nimenomaan sinä. Koska sä riität juuri sellaisena kun oot ja yrität parhaas nii ei mitään muuta pitäis vaatia. Mutta uskon että on varmasti hankalaa jos se yksi tärkeimmistä ihmisistä koko maailmassa haluu vaan lytätä sut alas. Maailmaan mahtuu monenlaisia ihmisiä, joskus jopa se oma äiti onkin se jolla asiat menee pääkopassa vähän huonosti yms, mutta se ei tee susta mitenkään yhtään huonompaa tai epäonnistuneempaa ihmistä. Tsemppiä sulle!

Lähettäjä: Yks äiti 
Päivämäärä:   22.7.18 02:09:21

Mulla on monta lasta ja kaikilla on omia vahvuuksia ja heikkouksia. En ikinä välittäisi kasia huonoksi numeroksi, kannustan lukemaan ja itse suorittamaan parhaansa ja yritän palkita.

Sain itse nuorena kuulla miten en ole hyvä ja en pääse sinne tänne ja tonne. Vasta myöhemmin terapiat ja puolison täydellinen hyväksyminen on avannut sen miten kurjasti minua kohdeltiin.
Olen monissa asioissa ehdoton, mikä on kielletty on kielletty, perusteltu ja sovittu, mutta kouluun riittää se että paikalla on oikeaan aikaan, tehtävät on tehty ja kokeisiin on luettu ja harjoiteltu. Ja mikään harrastus ei saa olla pakkopullaa.
Näkisin kahdessa lapsessa potentiaalia mm.ratsaastuksessa hyvinkin pitkälle, mutta aika näyttää onko meillä vanhemmilla rahkeita rahoittaa ja lapsilla se oikea polte. Kukaan ei toisen takia kilpaile tai voita, kyllä sen palon on tultava sieltä itseltään.

Omassa lapsuudessa oli kouluarvosanoiltaan yksi täyskymppi. Aikuisena kuitenkin ihan perustyöntekijä ja paljon niitä jotka laittoi läskiksi koko peruskoulun ja ensimmäiset opiskeluvuodet ja on nyt menestyneitä ja hyvinnpalkattuja. Ne koulun arvosanat ei määritä elämää ja voi muuttua jos vaikka koulu vaihtuu. Itse oli sellanen seiska ennen koulunvaihtoa, sitten olinkin melkeen ysi. Opettajat arvostelee eritavoin ja numerot alkaa olla vitsi kokonaisuudessaan. Kokeita toki voi pisteyttää, mutta kokonaisen kurssin numeron antaminen on vaikeaa jos asiaa ei osaa töydellisesti (10).

Lähettäjä: wexx 
Päivämäärä:   26.7.18 23:19:26

Äidilläsi on ongelma, ei sinulla tai sisaruksillasi.
Olen itse 45, ja vasta viimeiset muutamat vuodet ole tajunnut, miten paljon oma sairas äitini kontrolloi ja lyttäsi minua lapsuudessa, nuoruudessa, ja vielä aikuisenakin.
Puhu jollekin ammattilaiselle, esim. koulun terveydenhoitaja tai jollekin turvalliselle aikuiselle (isovanhemmat?). Pahimmillaan äitisi myrkyttää teidän kaikkien elämän aikuisuuteen asti.

Lähettäjä: milli 
Päivämäärä:   27.7.18 22:25:17

Ei todellakaan ole ok. Tuollainen suorituskeskeisyys johtaa väistämättä ongelmiin, ns. "kiltin tytön syndrooma" on aika todennäköinen. Inhimillinen ihminen ei voi aina suoriutua kaikesta täydellisesti eikä olla hyvä kaikessa mihin ryhtyy. Epäonnistua saa, se on luonnollista eikä millään tavoin vähennä kenenkään arvoa ihmisenä.