Lähettäjä: lapsen elämäänne? 
Päivämäärä:   27.2.25 11:59:36

Eli kertokaa kaikki plussat (toki miinuksiakin saa kertoa) siitä että saitte lapsen :) Miehen kanssa mietinnässä tuleeko ero vai suostunko lapseen. Tykkään lapsista kovasti, voin kuvitella itseni tulevaisuudessa opettamassa lapselleni/teinille kaikkea kivaa, mutta vauvoista en kauheasti välitä ja ajatus itkusta ja vaipoista ahdistaa ja stressaa. Samoin raskaus ja imettäminen tuntuu ällöltä ajatukselta. Tykkään myös omasta rauhasta ja kaikista eläinlajeista (ratsastus, koiraharrastus) mitkä vie aikaa.

Olemme molemmat lääkäreitä, joten rahasta ei ainakaan heti tule pulaa, palkka on hyvä ja työpaikka on varma. Mies suostuisi ottamaan pitkän isyysloman jotta minun ei tarvitsisi olla vauvan kanssa koko päivää.

Miten matkustus lapsen kanssa sujuu? Onko lomat mukavia? Lempipuuha lapsen kanssa? Miltä tulevaisuus tuntuu? Kaduttaako joku asia?

Varsinkin kiinnostaa heiltä, jotka alunperin epäröivät haluavatko lapsen vai ei, mutta supermamat toki myös saa laittaa näkemyksiään. Vauvakuumetta ei ikinä ole ollut.

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   27.2.25 12:03:18

Lapsi on ollut parasta elämässäni, ja tärkein asia ikinä, mutta on ollut niin rankkaa tämä vauva-aika vaikka lapsi onkin ollut todella helppo että en kyllä suosittele tätä kenellekkään joka ei oikeasti tätä halua. Kun vauva tulee, se määrittää ihan koko elämäsi ja kaikki pyörii vauvan ympärillä, joten jos oman rauhan menettäminen ahdistaa ajatuksena niin se oma rauha tosiaan menee. Kotona sitä ei ole kuin iltaisin, jolloin lapsi on nukkumassa - jos siis nukkuu iltaisin.

En halua sanoa että tämä on kamalaa, koska rakastan tätä itse, mutta kyllä kaipaan myös aikaa kun sai vain olla itseään varten.

Ja kaipaan myös lomamatkoja niin, että sai maata rannalla vaikka koko päivän niin halutessaan, sitähän matkustaminen ei enää tule olemaan vaan siellä mennään myös lapsen ehdoilla.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   27.2.25 12:04:43

En halunnut lapsia koskaan, mutta sain silti. Sain ja koin sellaista rakkautta, josta en ennen tiennyt mitään. Moni asia muuttui, mutta muutos tapahtui kuin itsestään. Olen onnellinen lapsistani, vaikka monessa asiassa olisin päässyt helpommalla ilman. Tärkeysjärjestys elämässä muuttui. Eläimiä minulla on edelleen, miestä ei, työ on vaihtunut elämäntilanteeseen paremmin sopivaan. Taloudellisesti on haastavaa ja olen joutunut itse kasvamaan, mutta tämä on silti ollut kaiken kokemani arvoista.

Lähettäjä: lapsen elämäänne? 
Päivämäärä:   27.2.25 12:06:55

Ja lisäkysymyksenä: auttaisiko tuohon oma aika asiaan joku palkattu avustaja/perheen läheinen joka voisi auttaa/au pair (asun ulkomailla paikassa jossa joku varmaan au pairina haluaisi olla, kiva talo rannalla, heppoja, kanoja, koiria talossa)? Jos saisi apua vaikka 4h/päivä, olisiko tästä iso apu?
Miehen kulttuurissa perheen auttaminen on iso asia, eli hänen äiti todellakin haluaisi auttaa.

Lähettäjä: lapsen elämäänne? 
Päivämäärä:   27.2.25 12:20:09

''En halunnut lapsia koskaan, mutta sain silti.''

Millainen ajatus lapsista oli silloin kun et halunnut? Asiat mistä et tykännyt silloin, miten ne sujuu nyt arjessa?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   27.2.25 12:43:33

Meistä on miehen kanssa hitsautunut entistä enemmän tiimi. Lisäksi lapset ovat tuoneet paljon sisältöä elämään. Lisäksi lasten myötä on meille tullut paljon uusia ystäviä.

Reissataan pakjon, tehdään asioita yhdessä. Tänään makoilin aamulla kuuden aikaan sohvalla. Olen ihan viimeisilläni raskaana. Esikoinen tuli huoneestaan ja huomasi minut. Kukaan minua nähdessään, edes mieheni, ei ole yhtä onnellinen. Hän hymyili ja kömpi viereeni. Laittoi minulle viltin päälle ja tuli siihen juttelemaan. Ehdittiin tunti olla siin lähekkäin ja jutella asioista, ennen kuin tarvitsi alkaa valmistautua eskariin lähtöön. Oli aivan ihanaa. Kuopus nousi vasta, kun aamutoimia aloiteltiin. Tuli viereen. Haliltiin ja suukoteltiin siinä. En tiedä miten paremmin aamut voisi alkaa.

Tottakai joskus on kinaa ja vääntöä. Niin aikuisilla kuin lapsilla, mutta valtaosa elämästä on ihanaa. Alusta alkaen on ollut aika jämäkkä kuri ja tietyt pelisäännöt mistä ei lipsuta. Näin kaikilla on mukavaa yhdessä.

Lähettäjä: …. 
Päivämäärä:   27.2.25 12:52:24

Tosi paljon riippuu esim lapsen temperamentistä. Meillä on tosi menevä lapsi ja vaikka itse olen kohtalaisen ulkoihminen, ei aina jaksaisi klo 8 lähteä pihalle mutta jos ei mene pihalle tarpeeksi niin koko elämä sisällä on pelkkää kiukkuamista. Eli osa ongelmaa on se että joskus omat valinnanmahdollisuudet on rajalliset, täytyy mennä monessa lapsi edellä koska elämä on tosi ikävää jos koko ajan yrittää tapella lasta vastaan.

Minä olen joutunut asennoitumaan niin että tässä nyt vaan menee muutama vuosi joiden aikana en edes yritä elää sellaista elämää kuin ennen lapsia vaan yritän keksiä miten me saataisiin arki sellaiseksi että me molemmat tykätään siitä. Eli kompromisseja. Ja pienessä määrin toki asioita joista lapsi ei niin pidä että oppii vähitellen sietämään myös sitä.

Vauva-aika oli aika ristiriitaista. Toisaalta totesin että en tykkää vauvoista, ne on tylsiä ja vaivalloisia (vähän yli vuoden ikäisestä lähtien olen nauttinut paljon enemmän, on ihana seurata kuk lapsi oppii uusia taitoja) mutta vauva-aika oli siinä mielessä helppoa että saatoin mennä ja tehdä hyvin paljon mitä itse halusin, vauva vaan autoon, rattaisiin tai kantoreppuun ja menoksi. Tapasin kavereita paljon, kävin tallilla paljon ja ylipäätään oli kivaa ja rentoa. Ongelmat alkoi kun menin takaisin töihin (vaikka vaihdoinkin 60% työaikaan) koska nyt joko ei ole aikaa (työpäivän jälkeen ei enää yhtään kiinnosta käydä tallilla kun on valmis kaatumaan sänkyyn) tai sitten lapsi tekee hommasta hankalaa koska on liikkuvainen ja omaa tahtoa löytyy (tallilla käynti taaperon kanssa on vähintäänkin haastavaa, samoin ei ole yhtä helppoa käydä vaikka ravintolassa kavereiden kanssa kun taaperona ei tietysti kiinnosta istua pöydässä kun äiti juttelee).

Ehdottomasti auttaisi jos olisi apua saatavilla että saisi itse joka päivä vähän omaa aikaa. Ihana jos sellaista on. Kunhan se apu on tosiaan tyyliin joku vie lapsen ulos tms jotta saa itse ihan oikeasti levätä ja olla.

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   27.2.25 12:58:05

Omat lapseni ovat jo täysi-ikäisyyden kynnyksellä, joten ehkä aika on sitten kullannut muistot tai vanhemmuus jotenkin muuttunut tässä vuosien mittaan, mutta en minä kokenut pikkulapsiaikaa mitenkään erityisen sitovaksi tai rajoittavaksi. Ja se pikkuvauva-aika on ihan todella lyhyt ajanjakso. Itse olen täysi-imettänyt molemmat lapset, mutta silti olen pystynyt harrastamaan ihan normaalisti (koirat, ratsastus) koko ajan. Toki kaiken tämän edellytyksenä on, että lasten isä on tasa-arvoinen vanhempi ja hoitaa oman osuutensa, meillä näin on ollut itsestäänselvästi.

Vauvakuumetta minulla ei ikinä ollut ja olisin ehkä saattanut toisenlaisen puolison kanssa jäädä lapsettomaksikin, mutta olen todella onnellinen, että näin ei käynyt. Mutta vaikka lapseni ovat minulle rakkaita ja tärkeitä, en ole ikinä lakannut olemasta minä ja ollut vain äiti. Sellainen ei olisi sopinut minulle, olisin ahdistunut. Vanhemmuutta voi suorittaa monella tapaa hyvin, osa keskittyy vain siihen, osalle taas se äitiyteen uppoutuminen ei sovi. Tärkeintä on, että löytää sen oman tapansa elää ja olla, myös vanhempana.

Totta kai lapsi/lapset muuttaa elämää, mutta ei se tarkoita, että kaikesta sitä edeltävästä elämästä pitää luopua, lapset tulevat vain siihen mukaan ja rinnalle ja tuovat usein myös uutta perspektiiviä asioihin.

Lähettäjä: Hip 
Päivämäärä:   27.2.25 13:17:23

Rakkaus, ilo, uudet kaverit muista vanhemmista, lapsen kanssa kasvaminen d

Lähettäjä: F 
Päivämäärä:   27.2.25 13:21:24

En keksi sanoja miten kuvailisin sen mitä pieni vauva ja myöhemmin isompi lapsi merkitsi mulle. Aivan kaikkea, koko elämää. Nyt jo isoja teinejä, silti niin rakkaita. Tasavertasessa suhteessa kun isä osallistuu lasten ja kodin hoitoon voi äiti harrastaa ja saa sitä omaa aikaakin, ei toki samanlain kun ennen lapsia.

Lähettäjä: Erakkorapu 
Päivämäärä:   27.2.25 13:28:10

Lapsi on paras ja ihanin asia elämässäni. En keksi mitään huonoa puolta lapsessa. Äitiydessä toki on huonot puolensa, mutta se ei ole mitenkään lapsen syytä.

En mistään hinnasta ikinä vaihtaisi elämääni lapsettomaan elämään.

Lähettäjä: Noh 
Päivämäärä:   27.2.25 13:36:14

Aloittajalle yksi fakta vauvoista, vaikkei nyt just tunnu omalta jutulta: tosi monella äidillä hormonit auttavat hoivaviettiä ja vauvasta huolehtiminen on helpompaa. Itse olin sellainen, että olis saattanut jäädä lapset tekemättä jonkun toisen kumppanin kanssa. Vauvakuumetta ei ole ollut ikinä, enkä ole ikinä ollut innostunut vauvoista, vaikka lapset ovatkin hauskoja tyyppejä. Ja esikoisen kanssa menikin melko pitkään ( useampi kk) ennenkuin todella hoivavietti heräsi. Mutta se tuli sieltä. Kuopuksen kanssa taas kaikki on ollut niin helppoa että mietin vieläkin, miten voikaan olla niin helppo vauva..( todennäköisesti minä vaan osaan paremmin, ei eroa lapsissa niinkään)
Ja olen voinut harrastaa hevosten kanssa lapsista huolimatta, kun on puoliso, joka osallistuu.
Kyllähän noi lapset ovat huipputyyppejä, ei kaduta yhtään. En oikein osaa eritellä mikä on se juttu, mutta noin kokonaisuutena pidän omien lasten saamista hienona juttuna.

Lähettäjä: lapsen elämäänne? 
Päivämäärä:   27.2.25 14:50:26

''Ja esikoisen kanssa menikin melko pitkään ( useampi kk) ennenkuin todella hoivavietti heräsi.''

Oliko tosi rankkaa ennenku hoivavietti heräsi?

Lähettäjä: lapsen elämäänne? 
Päivämäärä:   27.2.25 15:09:18

Saa myös kertoa millaista tukea ja apua olette saaneet vauvan ja lapsen kanssa :)

Lähettäjä: Juu 
Päivämäärä:   27.2.25 15:16:00

Mua jännitti vaipanvaihdot ym, oon tosi hajuherkkä. Mutta oman lapsen kohdalla ei sit ollukaan mikään iso juttu! Itku olisi varmaan ärsyttänyt enemmän, jos olisi koku koliikki tms, mutta perustyytyväisen vauvan kanssa menee ihan omalla painollaan: ei se vauva turhaan karju, ilmoittaa vaan, että tarvitsee jotain. Ei mennyt kauaa tunnistaa erilaiset itkut ja sitten osasi heti antaa maitoa/vaihtaa vaipan/antaa läheisyyttä ei mitään itkumaratoneja ollut.

Rankinta oli taaperon kanssa, koko ajan valvottava ja pidettävää silmällä, omaa aikaa ei juuri ole. Auttaa kun pitää niiaa omista harrastuksista kiinni, kumpikin vanhempi. Sit kun lapsen kanssa malttaa keskittyä lapseen ja yhdessä tekemiseen, helpottaa tosi paljon.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   27.2.25 15:26:20

Vastauksena jatkokysymykseen: En ajatellut vauvoista oikein mitään ennen omaa lasta. Vauvat ja pienet lapset eivät kiinnostaneet minua, vauvaan en ollut koskaan edes koskenut. Jäin lähes kokonaan yksin lasten kanssa toisen synnyttyä, siihen oli vain sopeuduttava. Näin jälkikäteen ihmettelen, miten jaksoin silloin. Lapset ja kokemani vaikeudet ovat silti kasvattaneet minua, en olisi sama ihminen ilman niitä.

Lähettäjä: Maisa 
Päivämäärä:   27.2.25 15:35:25

En halunnut lspsia, niitä tuli silti.
Aika ankeaa on, ihan kuin elämä olisi paussilla. Muisti alkaa mennä tästä jatkuvasta stressistä ja silti kurkkua kuristaa kun pelkäön kokonajsn että lapset sairastuu.

Lähettäjä: Epika 
Päivämäärä:   27.2.25 15:44:42

Kaikki puhuu aina vauva-ajan raskaudesta, mutta meillä se oli oikeasti superhelppo. Vaiva ei koskaan itkenyt siten, että en olisi tiennyt, mikä auttaa. Yli viiden minuutin itkuja ei varmasti ole ollut kertaakaan nyt jo puolitoistavuotiaan kanssa. Ymmärrän toki, että kaikilla ei ole näin.

Olemme reissanneet (emme lentäneet tosin) ja minä jatkanut hevos- ja koiraharrastuksia. Mies osallistuu lapsen arkeen vapaaehtoisesti tasavertaisena vanhempana, kuten asiaan kuuluu. On hoitanut esim neuvolakäynnit ja niistä sopimisen enimmäkseen

Nyt tosiaan puolentoista vuoden kohdalla alkaa tuntua, että vaippahommat alkaisi riittää. Ekaa kertaa nyt alan olla kypsynyt ja turhautunut.

Meilläkin aloite lapsen tekemiseen tuli mieheltä. Minä elin ihan onnellista arkea ilmankin lasta. Toki mies myös, mutta vauvakuumeili paljon enemmän kuin minä.

En ole katunut, meillä on ihan huippuhauska lapsonen.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   27.2.25 15:45:32

Itse en oikeastaan nauttinut vauva-ajasta, enkä edes päiväkotiajasta. Nyt lapsi on alakoulun viimeisellä ja hänen kanssaan on ihanan helppoa ja mahtava tehdä kaikenlaista! Toki siihen kuuluu edelleen kaiken maailman kitinät ja väännöt, mutta lapsi on parasta elämässäni. Elämä tuntuisi kovin merkityksettömältä ilman lasta, tuntuisi, että jään jostain suuresta paitsi. Olisin katunut taatusti vanhempana, jos en olisi lasta saanut.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   27.2.25 15:49:00

Ja lisään vielä, että en ole joutunut luopumaan omasta ajastani tai omista harrastuksistani lapsen takia. Vanhemman lapsen kanssa pystyy myös jo harrastamaan yhdessä monia juttuja, ja lomille on aina maailman parasta reissuseuraa :) mikään ei sulata sydäntä niin paljon kuin muistella lapsen kanssa yhdessä tehtyjä reissuja ja koettuja hetkiä <3

Lähettäjä: lapsen elämäänne? 
Päivämäärä:   27.2.25 16:39:45

Kiva kuulla että ainakin suurimmaksi osaksi hyviä kokemuksia ja omaa elämää voi jotenkin edes ylläpitää! :)

Maisa - onko perhe/mies mitenkään avuksi vai teetkö kaiken itse?

Lähettäjä: Taika 
Päivämäärä:   27.2.25 16:41:41

En kokenut oikeastaan mitään vauvakuumetta eikä miehenikään - siitä huolimatta saimme aikaiseksi kolme lasta :D Ja milloinkaan ei ole kaduttanut. Aviomieheni on osallistunut lasten hoitoon tasavertaisena vanhempana ja yhdessä ollaan tiiminä kasvatettu lapsiamme. Molempien vanhemmat ovat tarvittaessa auttaneet/hoitaneet.

Lähettäjä: *** 
Päivämäärä:   27.2.25 17:37:33

Mietin pitkään, haluanko lapsia vai en. Kolmenkympin kieppeillä päädyin haluamaan ja onneksi löysin puolisonkin, jolla oli samat ajatukset. Kolme noita on nyt tullut ja siihen tyydytään :) esikoisen synnyttyä elämä muuttui tosi paljon ja toki siinä oli alkuun totuttelua, että elämä kulkee lapsen ehdoilla eikä voi enää tehdä asioita omien mielitekojen perusteella miettimättä, että kuka hoitaa lapsen. Se kaikkein sitovin pikkulapsiaika meni kuitenkin nopeasti ohi ja toki puolison kanssa vuorottelemalla on kumpikin saanut omaa aikaa. Olemme myös käyneet kuukausittain yhdessä treffeillä suunnilleen siitä lähtien, kun esikoinen täytti 1 v, häntä on tuolloin hoitanut kummitäti tai isovanhemmat. Seuraavien lasten kanssa sopeutuminen perheen kasvamiseen on sujunut selvästi helpommin. Nuorin on vähän alle vuoden ikäinen ja myönnän kyllä tässä vaiheessa odottavani, että hänkin on vähän isompi ja päästään eroon vaipoista ja päiväunista. Mutta äkkiä sekin tapahtuu. Ja matkustelustakin kysyttiin niin ollaan matkusteltu lasten kanssa ja tällekin vuodelle on useampi reissu suunnitteilla. Toki sekin on erilaista kuin aikuisten kesken, ei silti mitenkään automaattisesti huonompaa.