Lähettäjä: historia toistaa
Päivämäärä: 29.9.24 23:52:42
Erittäin tärkeä aihe.
Yksi mikä myös pitää ottaa huomioon on se, että tässä asiassa on petollisen helppo tuudittautua siihen että no nämähän ovat vain jotain yksittäisiä hörhöjä, ääriajattelijoita. Ei näin! Toistuva, jatkuva ja yleinen vihapuhe on aina osa jonkinlaista kampanjaa, jonka tarkoituksena on muokata asenneilmapiiriä siihen suuntaan että jokin tietty ihmisryhmä - ihonväri, etnisyys, poliittinen mielipide, you name it - ei ansaitse samaa ihmisarvoa tai samoja oikeuksia kuin muut. Tällainen kampanja on historiassa edeltänyt jokaista isompaa kansanmurhaa ja etnistä puhdistusta - 30-luvun Saksa, 90-luvun Jugoslavia ja Ruandan tapahtumat hyvinä esimerkkeinä. Kampanja ei aina pääse toteutumaan ts. vihapuhetta suoltavat tahot eivät välttämättä onnistu saamaan valtaa tai pääsemään valtaan niin täydellisesti että voisivat toteuttaa synkät aikeensa, mutta kampanjaa aina silti ajetaan siltä varalta kuin jos se olisi mahdollista.
Myöskin aivan kuten Romanian kerjäläiset ja vastaavat sakit, vihapuhetta tyypillisesti ohjailevat kulissien takaa tahot jotka eivät suurin surminkaan itse syyllisty siihen eikä koko homma ole edes jäljitettävissä heihin, ei ainakaan niin että joutuisivat siitä ikinä virallisesti tuomiolle, vaikka epäilyksiä olisikin. Ehei, ne ovat ihan eri nettisoturit jotka sitä vihapuhetta fyysisesti näppiksiltään suoltavat, ja toimivat siten näiden kulissientakaisten ohjailijoiden hyödyllisinä idiootteina.
|