Lähettäjä: .
Päivämäärä: 11.9.24 20:17:58
Ärsyttävää. Tällä viikolla oli jo yksi kiva tapaaminen vieraassa paikassa, mutta sinne lähteminen oli kamalaa koska piti ajaa vieraassa kaupungissa ja sitten se vaikein kohta, eli keksiä mihin auton saa parkkiin. No, kaikki meni hyvin lopulta kuitenkin. Mutta ennen lähtöä meni monta tuntia asiaa stressatessa.
Huomenna taas olisi ratsastustunti vieraalla pikkutallilla, ajomatkaa en stressaa kun on suht rauhallista aluetta mutta se parkkipaikan löytäminen. En tiedä onko mulla joku hahmotushäiriö vai miksi on niin hankalaa katsoa mihin sen auton voi jättää. Mitä mapsista tähyilin niin tuolla tallilla on muutama selvä parkkipaikka, mutta ne voivat kaikki olla siihen aikaan varattuja kun siellä on tunti käynnissä kun sinne menen. Niin nyt tässä sitten stressaan sitä, vaikka olisi mukavampaa vain olla iloinen siitä että pääsee pitkästä aikaa hevostelemaan.
Pääseekö tästä jotenkin eroon? Ehkä naurettavinta tässä on se, että teen liikkuvaa työtä eikä töissä ajaminen juurikaan stressaa. Toki firman huoltoajoneuvon saa parkkeerata paljon vapaammin kuin oman auton, mutta silti. Ihan rennosti tuolla yleensä huristelen ympäri kaupunkia ja kohteessa sitten katson mihin sen auton jätän enkä kyylää mapsia ikuisuutta etukäteen. Mutta kun vaihtuu oma auto alle niin johan muuttuu ääni kellossa.
Monista asioista katoaa ilo, kun tuhlaa ihan liikaa aikaa ja energiaa siihen että miettii mihin kohtaan sen auton saa parkkiin. Etenkin, kun ei sitä etukäteen voi tietää minkä verran jossain p-paikalla on tilaa juuri silloin kun itse sinne menee, niin ei se edes auta mitään suunnitella etukäteen mihin kohtaan sen auton lykkää :D
|