Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: Raskaana myös 
Päivämäärä:   2.10.22 08:08:56

Odotamme ensimmäistä lastamme ja tästä syystä olen liittynyt mm. muutamaan aihetta koskevaan fb-ryhmään. Muutoin en kuulu kuin joihinkin kirppis ym. ryhmiin, joten en tiedä onko muissakin ryhmissä vastaavaa.

Tuleeko ihmisistä jotain ameeboja raskauden myötä, vai olenko nyt vain joutunut keskelle ihmisiä joiden kanssa meitä ei yhdistä kuin raskaus?

Mietitään porukalla miten voisi jäädä mahdollisimman pian sairaslomalle, mennään synnärille ultrauttamaan kun ei liikkeet tunnu ”koko päivänä” eli ainakaan puoleen tuntiin varhaisilla viikoilla, kuunnellaan kotona dopplereilla 24/7, hankkiudutaan ylimääräisiin ultriin, suurin osa käy yksityisellä jopa neljässä ylimääräisessä ultrassa tervettä vauvaa odottaessaan, luullaan että lapsivedet menee kun pikkarit on vähän kosteammat kuin yleensä. Panikoidaan kaiken maailman ruuista, pelätään tehdä yhtään mitään jne.

Onko pelkästään raskaana olevat näin sekopäisiä vai onko ihmiset yleensäkin näin vieraantuneita arjesta ja maalaisjärjestä?

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   2.10.22 08:11:37

Kyllä sitä aina on hysteerisiä ihmisiä, jotka eivät maalaisjärjellä osaa ajatella. Ehkä nämä korostuu raskaana ollessa, kun kyse on vielä toisen ihmisen turvallisuudesta. Tuo jatkuu kyllä, kun se lapsi on ulkona ja ihan siihen saakka, kun ihminen itse kuolee pois.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä:  
Päivämäärä:   2.10.22 08:11:45

Saman huomannut, toki kun oma la on vappuna, niin muutkin samoihin ryhmiin kuuluvat ovat alle 12 rv:lla.

Jumlauta tehdään raskaustestejä kymmeniä päivittäin, vaikka menkat ei ois ollu vielä ees myöhässä.
Käydään yksityisellä varhaisultrassa viikottain, ja itketään huonoa näkyvyyttä.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: :) 
Päivämäärä:   2.10.22 08:15:22

Aiheuttaako raskaus tarvetta haukkua muita ihmisiä ja liioitella reippaasti näitten tekemisiä oman paremmuuden korostamiseksi vai oliko se näitten parin kirjoittajan piirre jo ennen raskautumista?

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: Nessu 
Päivämäärä:   2.10.22 08:15:58

Voi olla että lasta yritetty vuosia ja tämän vuoksi ollaan erityisen herkkänä ettei vaan mikään menisi pieleen kun vihdoin ollaan raskaana. Vaikka siis oikeastihan keskenmenolekkaan ei voi itse mitään.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä:  
Päivämäärä:   2.10.22 08:17:05

Minä ainakin olen aina kokenut olevani parempi ihminen kuin muut jo ennen raskautta.
Ymmärrän aloittajan tarpeen ja halun avautua tällaisella anonyymillä alustalla näistä jotka viimeistään synnärillä aivonsa puskevat pihalle.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   2.10.22 08:22:27

Ehkä kukaan normaali ei hakeudu noihin raskausryhmiin?
Olen huomannut monissa muissakin asioissa että niihin keskittyviin ryhmiin on putkahtaneet juuri ne fanaattisimmat ja fundamentalistisimmat henkilöt.
Olin ihan hetken curly girl ryhmässä, vitsi mitä sekoilua! Ei voi yksi tukan hoidon metodi saada ihmisiä noin sekaisin…

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   2.10.22 08:35:33

Totta muuten tuo, että jos on pitkään yritetty. Mun ystävä oli tällänen ihan hysteerinen, ajatteli koko ajan että se lapsi kuolee, ei hän mitään raskaana ole. Takana 2,5 vuotta lapsettomuushoitoja ja pari keskenmenoa. Kun se lapsi syntyi niin meni muutama kuukausi, ennen kuin se vasta tajusi, että se lapsi on nyt tässä eikä ole mihinkään menossa.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   2.10.22 08:39:01

Ihan normaaleja äitejä on ainakin minun vauvaryhmissä. Meno riippuu vähän siitäkin onko äänessä enimmäkseen esikoisen odottajia (luonnollista että kaikki pelottaa ja jännittää!) vai onko joukossa "järjen ääninä" myös kokeneempia äitejä. Vaikka tuntuisikin tyhmältä että joku esim. ravaa ultrassa tai murehtii syötyään salmiakkia, niin ei se ole muilta pois eikä odottajan murheita tarvitse pilkata. Seuraavaa odottaessa ei kukaan enää hermoile samalla tavalla..

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: Tui 
Päivämäärä:   2.10.22 08:42:25

"Ehkä kukaan normaali ei hakeudu noihin raskausryhmiin?"

Tämä. Minulla oli ihan normaali raskaus ja suhtauduin siihen ihan normaalisti enkä kokenut mitään tarvetta liittyä mihinkään FB-ryhmään.

En ole muutenkaan kuin kirppariryhmissä, sillä muissa ryhmissä vain ärsyttää ihmisten typeryys ja ilkeys. Yhteen ryhmään kuuluin, sen tarkoitus oli keskittyä positiivisiin asioihin, mutts kaikki kommentointi oli pelkkää degaa ja haukkumista, niinpä erosin siitäkin.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: Pete 
Päivämäärä:   2.10.22 08:51:42

Joillain voi olla tosi paha lapsen menettämisen pelko jos on aikaisempia keskenmenoja esimerkiksi. Silloin ei välttämättä osaa ajatella asioita järkevästi.

Lisäksi meitä on monenlaista ihmistä tässä maailmassa. Koita kestää.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: Raskaana myös 
Päivämäärä:   2.10.22 09:29:57

Tässä maailmantilanteessa, jossa jokaisen pitäisi tietää miten ylikuormittunutta sairaanhoito on, pitäisi kyllä jokaisen tietää miten ne turhat ravaamiset siellä on nimenomaan aina joltain pois.

Kuvittelin, että ryhmässä voisi asiallisesti keskustella ja kysellä asioista, mutta näemmä noihin eivät järkevät liity ja poistun sieltä itsekin.

Näissä ryhmissä on myös useamman lapsen äitejä, ja yhtä hysteerisiä hekin tuntuvat olevan.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: Hmm? 
Päivämäärä:   2.10.22 09:36:51

Maalaisjärki nyt tuntuu olevan katoavaa nykyisin.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   2.10.22 09:54:32

Ei kukaan normaali tosiaan hakeudu raskaus- tai vauvaryhmiin. Siksi ne muutamat hourupäät sitten erottuvat noissa, kun pääsevät yhdessä mekastamaan. Suurin osa odottajista on kuitenkin ihan normaaleja ja fiksuja, eikä ole mitään järkeä yleistää.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: Hmm 
Päivämäärä:   2.10.22 10:09:07

LähettäjäRaskaana myös

Päivämäärä2.10.22 09:29:57

Tässä maailmantilanteessa, jossa jokaisen pitäisi tietää miten ylikuormittunutta sairaanhoito on, pitäisi kyllä jokaisen tietää miten ne turhat ravaamiset siellä on nimenomaan aina joltain pois.

Ylimääräiset ultrat tehdään yksityisellä ja maksetaan itse, ei ne ole keneltäkään pois.

Mä odotan juuri kolmatta, ja kyllä olen esim. tarkka siitä mitä syön. Eli jätän syömättä esim. lakritsit ja graavilohet, vaikka niistä kovasti tykkäänkin.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: zäkä 
Päivämäärä:   2.10.22 10:24:08

En muistanutkaan, että on olemassa myös pikmii- äitiyttä.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   2.10.22 10:28:23

Eihän se nyt ole mitään pick me äitiyttä ettei käytä julkisia varoja turhaan tai hysterisoi?
Normaali terve järki riittää ja neuvola neuvoo.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: zäkä 
Päivämäärä:   2.10.22 10:29:15

Ei olekaan, vaan se, miten itse on niin paljon parempi.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: zäkä 
Päivämäärä:   2.10.22 10:32:46

Tiedän miehiäkin, jotka hössöttävät sikiön terveydestä. Hommataan se doppleri, hinataan vaimoa ultriin jne. Mutta sehän on vaan söpöä, koska ihihihi mies XD

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: Jaa 
Päivämäärä:   2.10.22 10:35:40

Lähettäjäzäkä

Päivämäärä2.10.22 10:24:08

En muistanutkaan, että on olemassa myös pikmii- äitiyttä.

^ Niiiiiiin tämä. :D

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   2.10.22 10:43:14

En näkisi sitä söpönä, jos nainen on miehelle vain tulevan perillisen petrimalja. Kuulostaa lähinnä ahdistavalta holhoamiselta.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   2.10.22 11:05:54

Yleensäkin aktiiviset somettajat eri ryhmissä on niitä hulluimpia. Olen jo poistunut kauan sitten monista ryhmistä. Koirat-ryhmä oli ihan hullu ja äiti ja raskaus juttuihin olen ymmärtänyt olla jo liittymättä.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   2.10.22 11:07:59

Omat lapset on jo aikuisia, mutta vieläkin puistattaa nämä pick me -äidit, jotka kerskuvat sillä, etteivät ole tarvinneet saikkua, päättelevät siitä että muiden ihmisten saikut ovat turhia, ja julistavat ”tervepäisenä suhtautumisena” sitä, että eivät noudata ohjeita eivätkä ole lapsestansa huolissaan.

Joskus elämä opettaa. Tunnen yhden pick me -äidin, joka ei ruvennut hysteeriseksi odotusaikana (ja toi sitä kovasti esille), ja lisäksi julisti, että raskaus ei ole sairaus ja urheili siis synnytykseen asti ihan normaalisti. Ja nyt hänellä on erityislapsi ja pahasti vaurioitunut lantionpohja. Mutta ei ole hysteerinen.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: Raskaana myös 
Päivämäärä:   2.10.22 11:16:48

” Ylimääräiset ultrat tehdään yksityisellä ja maksetaan itse, ei ne ole keneltäkään pois.

Mä odotan juuri kolmatta, ja kyllä olen esim. tarkka siitä mitä syön. Eli jätän syömättä esim. lakritsit ja graavilohet, vaikka niistä kovasti tykkäänkin.”

Kun nämä huolestujat nimenomaan menevät julkisen kautta. Yksityisellä puolella joku on nähnyt markkinaraon ja siitä vaan, käykää vaikka joka päivä kun maksatte itse.

Syömisten suhteen voi myös käyttää maalaisjärkeä kuten ilmeisesti käytätkin. Jos vaikka syöt epähuomiossa karkin jossa on salmiakkia, menetkö siitä neuvolaan, lääkärille ja soitat teratologiseen?

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   2.10.22 11:34:05

Maalaisjärki kun tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Osalla maalaisjärki sallii jopa alkoholin käytön.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   2.10.22 11:39:37

Piste ilakoi korskuen jonkun toisen epäonnella ja synnytysvaurioilla, kuvittelee olevansa jotenkin parempi ihminen?

En ole koskaan kuullut että urheilu aiheuttaisi sikölle epämuodostumisia tai vammoja. Piste voi laittaa tästä linkkiä tutkimuksiin.

Eihän tässä ollut kyse siitä ettei saisi noudattaa ohjeistuksia vaan turhasta hysteriasta ja luulotautisuudesta. Mutta turha kai odottaa että täällä osattaisiin lukea.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: M 
Päivämäärä:   2.10.22 11:45:14

Liian kosteat pikkuhousut voi olla merkki siitä että lapsivettä tihkuu = vaarallista.
Liikkeitä pitää tuntua vuorokaudessa tietty määrä/ tietyn väliajoin.
Ihan aiheellisia pohdittavia.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: zäkä 
Päivämäärä:   2.10.22 11:51:59

Meillä päin julkiselle tarvittiin aina lähete, siis ultraan jne :O

Ja minä sain raskausaikana kuulla sitä naureskelua, kun noudatin sitä "kiellettyjen" ruokien listaa. Ihan hysteriaa kuulemma. Jännää, kun silloin kun nämä naiset (sic!) eivät tienneet raskaudestani, osasin kyllä syödä ihan oikein, vaikka jätin jotain ottamatta. Ja kuulemma raskaudesta pitää nauttia! Helppoja se on sanoa sellaisten, jotka vetävät "kiellettyjä" ruokia ja röökaavat ja synnyttävät sitten kaksi kuukautta etuajassa. Ei millään pahalla.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: Ledipähyvinnii 
Päivämäärä:   2.10.22 12:13:44

Kävin kerran raskausaikana muutamalla vauvapalstalla netissä ja jätin siihen. Ei se minulta ole pois, antaa toisten touhottaa. Kunhan ei tarvitse osallistua.

Veikkaan, että ne kuuluisat raskaushormonit vaikuttaa toisiin enemmän kuin toisiin.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: zäkä 
Päivämäärä:   2.10.22 12:21:03

Onneksi omalla kohdallani raskaushormonit toimivat kuten pitikin.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: Raskaana myös 
Päivämäärä:   2.10.22 12:31:25

Neuvolan ohjeiden mukaan liikkuminen, rasittuminen ja syöminen on normaalia. Tervejärkinen ihminen kuitenkin ehkä ymmärtää, että vaikka jälkiruuan päällä yhden kerran raskausaikana syöty turkinpippurirouhe ei tee tasan yhtään mitään.

Olen itse yli puolenvälin, liikkeitä tuntuu joka päivä mutta ymmärrän, että on myös päiviä kun on hiljaisempaa ja toisaalta päiviä, kun itse olen menossa enkä aina huomaakaan liikkeitä. Osaan ottaa asioista itse selvää ennen paniikkia.

Ymmärrän myös, että valkovuodon määrä ja hormonitoiminta lisääntyy, joten jos housuista nyt ei mitään läpi valu eikä ole muita oireita, ei synnytys ehkä juuri nyt ole käynnistymässä.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: zäkä 
Päivämäärä:   2.10.22 13:04:49

Onko teillä nykyisin odottaville äideillä muuten ollut sellaista, että jos vaikka kysytte jotain asiaa, jota ette tiedä, niin teille ilkutaan hormoneista, mutta miespuoliselle puolisolleni ei?

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: Hip 
Päivämäärä:   2.10.22 13:06:35

Öö... pitäiskö miehelle ilkkua raskaushormoneista? :D

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: zäkä 
Päivämäärä:   2.10.22 13:07:53

Kenellekään ei pidä ilkkua noin luonnollisesta asiasta.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: Öööö 
Päivämäärä:   2.10.22 13:09:58

Ööö ei taida miehen hormonitoimintaan vaikuttaa millään lailla....

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: Raskaana myös 
Päivämäärä:   2.10.22 13:26:07

Ei ole kyllä ilkuttu missään tilanteessa hormoneista.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   2.10.22 13:29:00

Tyhmyys ei johdu raskaudesta vaan siitä, että tämän päivän nuorista naisista suurin osa on umpi tyhmiä. Eikä se raskaus heitä mitenkään fiksummiksi tee.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   2.10.22 13:35:08

"Meillä päin julkiselle tarvittiin aina lähete, siis ultraan jne :O"

Ihan yksityisellä itsemaksavana käyvät. Pääkaupunkiseudulla nämä on halvempia, mutta satasen luokkaa per kerta joka tapauksessa.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: Hepo 
Päivämäärä:   2.10.22 13:39:21

Raskaana myös, la toukokuussa, eikä nyt äkkiseltään tule edes mieleen hakeutua noihin raskausryhmiin, kuulostaa sen verran ufolta koko meno.
Ja itsellä kyseessä ensimmäinen lapsi.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: Papp 
Päivämäärä:   2.10.22 14:32:28

Mullakin laskettu aika toukokuussa ja liityin fb-ryhmään. Esikoisen ryhmästä sain aikanaan paljon vinkkejä, ei nyt ehkä raskausaikaan vaan vauva-aikaan.
Ei kyllä kiinnosta päivitellä tuonne ryhmään vaan seuraan sivusta. Jotkut siellä paasaa joka päivä tyyliin kaikki wc käynnitkin.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   2.10.22 16:37:41

Mistä hitosta sen lapsivesiasiankin voi tietää, jos ei saa kysellä?

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   2.10.22 16:47:50

?, ei tietenkään voi tietää, koska on tyhmä. Kotona ei ikinä ole keskustelu yhtään mistää, arkijärkeä ei ole, ja peruskoulussa hätinä opittu lukemaan (silti luetun ymmärtäminen on pyöreä nolla.)

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: zäkä 
Päivämäärä:   2.10.22 16:50:43

Joo, muistakaa nyt kaikki äidit (sic!) kertoa lapsillenne tämä "lapsivesiasia", mikä se sitten onkaan.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: nomadi 
Päivämäärä:   2.10.22 16:55:52


"Lähettäjä: Raskaana myös
Päivämäärä: 2.10.22 09:29:57

Tässä maailmantilanteessa, jossa jokaisen pitäisi tietää miten ylikuormittunutta sairaanhoito on, pitäisi kyllä jokaisen tietää miten ne turhat ravaamiset siellä on nimenomaan aina joltain pois."

Kyllä ennenkin ne vanhat ovat kuolleet pois, ja uutta elämää on arvostettu. Vanha ihminen on tärkeä, mutta nukkuu Terhokodissa pois, kuten se luonnossa muutenkin menisi, ja vauvassa taas on uusi elämä.

Tiedä turhista ravaamisista, eihän terveydenhoitoon nykyään edes pääse.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: zäkä 
Päivämäärä:   2.10.22 16:58:55

Ja minä esimerkiksi opin vasta nyt, että odottavan ja tuoreen isän hormonitoiminnassa ei tapahdu muutoksia :O tästäkään ei mulle kotona kerrottu! Ja muualta olen saanut ihan valheellista tietoa. Onneksi on ht.netti ;)

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: .... 
Päivämäärä:   2.10.22 16:59:26

Itae liityin ja itseasiassa sain sitä kautta kavereitakin, jotka ovat perhetuttujamme vielä viiden vuoden jälkeenkin. Ihan tervepäistä porukkaa. Kukaan meistä ei kommentoinut ryhmissä. Ainoa kommentointi taisi olla se, kun ilmottauduttiin saman alueen porukkaan ja sovittiin ekat treffit.

Mutta kyllä muakin on hysteerisenä joku pitänyt, kun haluan pihvin ihan kypsäksi, enkä maista graavikalaa edes kolikon palasta.

Moni tuntuu perustelevan asioita maalaisjärjellä. Tiede kuitenkin on usein luotettavampaa kuin näiden henkilöiden maalaisjärki.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: Peppi 
Päivämäärä:   2.10.22 17:34:42

Voi hyvänen aika oikeasti siinä ei ole mitään hysteerinen tarkkailla tuleeko lapsivettä tai että liikkuuko sikiö samallalailla kuin aiemmin. Kyseessä saattaa kuitenkin olla lapsen henki. Sen tajuaa ehkä sitten siinä vaiheessa kun se oma on saamassa todella vaarallisen infektion synnytyksen jälkeen kun lapsivettä on tihkunut tai se on kakannut lapsiveteen, jonka johdosta liikkeet vähenee. Näitä ei voi kukaan muu kuin sen lapsen äiti tarkkailla ja en minä ainakaan tiedä mitään tärkeämpää kuin huolehtia oman lapsen hyvinvoinnista. Jos täytyy kehuskella kuinka vähän välittää lapsensa hyvinvoinnista ni menee kyllä oudoksi. Tilanteet saattaa kuitenkin ihan oikeasti muuttua hetkessä, jolloin siinä raskaudessa kaikki ei menekään enää niinkuin pitää..

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: Raskaana myös 
Päivämäärä:   2.10.22 17:47:21

Peppi, joo, NORMAALI tarkkailu onkin suositeltavaa. Mutta näille tulee yllärinä että hormonitoiminta ja sitä myöten esim valkovuodon määrä ja koostumus vaihtelee. Ehkä sitä voisi vaikka ottaa itse vähän selvää, ennen kuin paukkaa hysteerisenä naistenklinikan päivystykseen?

Jos sulla yhden kerran on housut kosteammat, ei muita oireita ja oikeasti siit housut ei ole läpimärät, niin onkohan sulla nyt oikeasti paniikkitilanne?

Paljon tietoa löytyy netistä ja neuvolasta voi kysyä käyntien yhteydessä. Ne ovat minulle ainakin riittäneet.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: zäkä 
Päivämäärä:   2.10.22 17:50:50

Eli netistä saa etsiä tietoa, mutta vauvaryhmässä ei saa kysyä. Ja joo, mullakin oli suurin osa neuvolan TÄDEISTÄ ihania ja hyviä työssään, joten minäkin sain sieltä aika paljon tietoa, mutta eivät päivystäneet keskellä yötä.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: Papp 
Päivämäärä:   2.10.22 17:51:23

No hyvä jos sinulle neuvolakäynnit riittävät. Kaikille ne eivät riitä tai valitettavasti kaikki eivät sieltä saa juuri mitään apua/tukea. Meitä odottajia ja neuvolantätejäkin kun on erilaisia.

Ehkä sinun kannattaa pysyä pois noista ryhmistä jos se noin paljon ahdistaa. Ei kukaan pakota sinua lukemaan niitä juttuja.
Kyllä minäkin välillä pyörittelen silmiäni niille jutuille mutta enpä jaksa niistä toisille foorumeille kirjoitella.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: Häh 
Päivämäärä:   2.10.22 17:54:11

Juu, yöllä jos tulee joku outo oire niin kysympä siitä kolmen viikon päästä neuvolassa!

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   2.10.22 18:07:34

Mutta stressihän on vaan hyväksi raskaana olevalle, eikö?

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: nomadi 
Päivämäärä:   2.10.22 18:13:13

Miten siis raskaana tyhmenisi? Yleensähän ääritilanteissa ihminen terävöityy.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   2.10.22 18:33:03

Rankkaa urheilua ei suositella loppuraskaudesta, koska sikiö voi siinä äidin revitellessä kärsiä hapenpuutteesta. Myös äidin oma lantionpohja voi vaurioitua, kun kohtu kumminkin painaa aika paljon siinä vaiheessa.

Ja jos ihminen julistaa, ettei hän ole raskausaikana ”hysteerinen” (ironista, kun miettii sanan alkuperää!), hän tarkoittaa sitä, ettei noudata ohjeita vaan omaa ”maalaisjärkeään”, joka sallii vähän enemmän kuin neuvola ohjeistaa. Ne hysteeriset siis välttelevät listeriaa ja alkoholia ja sikiön hapenpuutetta, mutta pick me -äidit elävät ihan kuten ennenkin. Kun raskaushan ei ole sairaus.

Jos tätä saat kovin paljon kuulla ollessasi itse vuodelevossa supistusten takia, voi myötätunto pick me -äitiä kohtaan olla rajallista, kun käy ilmi, että suosituksiin oli sittenkin olemassa syy.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: Peppi 
Päivämäärä:   2.10.22 19:24:59

Minä kyllä ihan mielelläni myönnän vaikka olevani sitten hysteerinen.. omalla kohdallani sitä lapsivettä tuli tosi vähän, pikku liraus vai ja vauva syntyi kiireellisellä sektiolla loppujen lopuksi parin päivän päästä. Ennemmin sitä tarkistuttaa tilanteen entä katuu ehkä koko loppuelämänsä.
Se on hyvä ottaa tietenkin myös rennosti, mutta en lähtisi ihan suorilla tuomitsemaan muiden "hysteerisyyttä".

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   2.10.22 20:31:24

Mä en oo edes ehtiny lukee mitää saittei ku mul hormonit hyrrää niin kovin et oon vaa mun miehen kimpus tiäksä sillai 24/7

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: Kj 
Päivämäärä:   2.10.22 20:43:13

Säännöt ja ohjeet muuttuu noin 10 vuoden sykleillä mitä raskaana ollessa saa tehdä ja syödä, Missä vaiheessa vauvalle saa syöttää ja juottaa mitäkin. Itsellä 2 tetvettä lasta, ei allergioita, ei koliikkeja. Olen syönyt ihan mitä milloinkin mieli tehnyt. Rsdkaudet olleet normaalit samoin synnytykset. Huumeet ja alkoholi pois raskauden aikana ja muutenkin ne sais olla pois. Tupakka ei ole hyväksi vaikka toisen lapsen aikana tupakoinnin ekat 6kk ja hän oli syntyessään isompi ja on edelleen isompi kui sisaruksensa ,ei mitään sairauksia. Raskaus ei ole sairaus vaan olotila ja jos se vaatii vauvan turvallisuuden vuoksi esim. vuodelepoa niin kaikkien pitäis se ymmärtää .

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: Mmm 
Päivämäärä:   2.10.22 20:51:27

Taidan olla samassa ryhmässä kuin aloittaja, kerran osuu kaikki nuo esimerkit viime päivien keskusteluihin. Ja en kyllä ymmärrä miksi aloittajaa häiritsee noin asia. Ryhmässä on paljon ensimmäistä lastaan odottavia, siellä on myös varmasti sellaisia odottajia joilla ei ole lähipiirissä ketään keneltä kysyä neuvoa, esim vanhempia siskoja tms. Niin ja sitten meitä, joilla on taustalla keskenmenoja, kohdunulkoisia ja ties mitä vastoinkäymisiä. Sitähän varten nuo ryhmät on, että saa kysyä ja saada tukea. Toki jotkut ovat herkempiä kuin toiset ja säikähtävät "poikkeavia" asioita. Mutta sellaista se aina on. Ja minua on ainakin neuvolass aina ohjeistettu, että jos yhtään mikään epäilyttää niin soittaa neuvolaan tai päivystykseen ja siellä osaavat arvioida kyllä tilanteen ja antaa jatkoohjeet.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: nomadi 
Päivämäärä:   2.10.22 21:01:26

Pahimmissa tapauksissa keskenmenoa uhkaavat raskaudet lähetetään Saksaan hoitoon, kun Suomessa ei osaaminen riitä. Ja muutaman sadan gramman keskosesta saadaan normaali terve lapsi. Kiitos, lastenklinikka ja lääkäreiden yhteistyö.

Ja kun täällä joku kommentoi, että raskaus ei ole sairaus; aloittajalle: tyhmyyskään ei ole sairaus, vaan olotila. Sen kanssa on nyt vain sitten elettävä, aloittajankin, ja eihän se välttämättä edes haittaa, varsinkaan jos ei hysteerisenä toitota toisten tyhmyydestä (josta ei edes mitään tiedä).

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   2.10.22 21:57:04

Minulle on kerrottu, että "äitiys harmaannuttaa ihmisen" eikä ajattele enää ikinä järjellä. Tiedä sitten. Jos ihmisen ainoa tarkoitus synnytyksen jälkeen on palvoa jälkikasvua niin kai siinä sitten jää jonkinlaiseen kuplaan loppuelämäksi.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   2.10.22 22:32:47

"Eihän tässä ollut kyse siitä ettei saisi noudattaa ohjeistuksia vaan turhasta hysteriasta ja luulotautisuudesta"

Tämä kommentti paljastaa hyvin sen, että sen kirjoittaja on autuaan tietämätön ja ennen kaikkea kokematon kaikista niistä ongelmista, mitä raskautta yrittäessä tai sen aikana voi kohdata. Yleensä ihmisten reagoinnille on aina looginen syy, mutta on hirveän helppoa ummistaa silmänsä ja uskotella itselleen muiden olevan tyhmiä samalla kun itse on muka järkevä ja tyyni.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: .... 
Päivämäärä:   2.10.22 23:13:29

LähettäjäKj

Päivämäärä2.10.22 20:43:13

Säännöt ja ohjeet muuttuu noin 10 vuoden sykleillä mitä raskaana ollessa saa tehdä ja syödä, Missä vaiheessa vauvalle saa syöttää ja juottaa mitäkin. Itsellä 2 tetvettä lasta, ei allergioita, ei koliikkeja. Olen syönyt ihan mitä milloinkin mieli tehnyt. Rsdkaudet olleet normaalit samoin synnytykset. Huumeet ja alkoholi pois raskauden aikana ja muutenkin ne sais olla pois. Tupakka ei ole hyväksi vaikka toisen lapsen aikana tupakoinnin ekat 6kk ja hän oli syntyessään isompi ja on edelleen isompi kui sisaruksensa ,ei mitään sairauksia. Raskaus ei ole sairaus vaan olotila ja jos se vaatii vauvan turvallisuuden vuoksi esim. vuodelepoa niin kaikkien pitäis se ymmärtää .

Niin, koska sinun vauva ei tupakoinnin seurauksena ollut pieni, niin tupakointi on ihan ok. Mutta kun et käyttänyt alkoholia, on se paha (vaikka myös alkoholia käyttäneille voi syntyä terve lapsi). Sinä kun et saanut listeriaa tai toksoplasmaa ruoasta, ei kukaan muukaan saa.

Tässä hyvä esimerkki kirjoittajasta, joka omalla kokemuksellaan kumoaa tieteen.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   2.10.22 23:20:14

Minullekävi niin, että en kehdannut firman illanvietossa kertoa, että olen raskaana (ihan ekoilla viikoilla). Ajattelin, että ei se toksoplasma yhdestä pihvistä tule. Asia jäi kuitenkin kovasti kalvamaan minua ja menin sitten verikokeisiin, jotta saisin mirlenrauhan ja toisaalta, jos olisin tartunnan saanut, niin sitä osattaisiin hoitaa ja vauvan riskejä pienentää. Kävin monta kertaa katsomassa labratuloksia ja siellä sitten luki, että näytteessä toksoplasma on positiivinen. Soitin paniikissa neuvolan ajanvaraukseen ja sieltä vahvistettiin, että näyte on ollut positiivinen. Luvattiin, että terkkari soittaa. Muistan kuinka pitkiltä tuntui ne tunnit, kun odotin soittoa. Syytin itseäni todella paljon, kun tiesin, että mitä olen saattanut vauvalleni aiheuttaa. Terkkari soitti tuntien päästä (vai jopa seuraavana päivänä vasta) ja pahoittrli viivästynyttä soittoa. Siinä oli kestänyt, kun terkkari oli konsultoinut lääkäriä, joka oli arvojen perusteella todennut tartunnan vanhaksi (ennen raskautta). Tämä ensinnäkin opetti, että ne toksoplasmat ja muut voi oikeasti saada. Ja toisaalta sai minut ymmärtämään, että mikään graavilohen pala tai muu, ei ole riskien arvoista.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: TH 
Päivämäärä:   3.10.22 00:08:29

Minä olen ollut neuvolassa terveydenhoitajana viimeiset 30 vuotta ja aloittajan mainitsemat asiat ovat ihan normaaleja. On täysin normaalia, että raskaana oleva kokee huolta, pohtii mitä kannattaa tehdä ja haluaa varmistaa asioita. Hormonit tekevät sitä, lisäksi taustalla voi olla useita keskenmenoja ja pitkää yrittämistä. Raskaus mullistaa koko elämän ja on täysin sallittua olla huolissaan. Suhtaudutaan empatialla kanssaihmisiin.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: Niin 
Päivämäärä:   3.10.22 00:31:03

TH:n tektsiin haluan lisätä, kun niitä hormooneja aina parjataan, niin hormoonit on ihan syystä luonnon valintoja elolliselle olennolle, niillä on tärkeä tehtävä. Jos äidillä ei nousisi äitiyteen vaadittavia hormooneja toimimaan, olisi lapsen elämä pahimmassa tapauksessa vaakalaudalla.

Toisten ihmisten haukkuminen tyhmäksi kertoo ihmisestä itsestään. En itsekään ymmärrä miksi kuunnella kotona sydänääniä paniikissa päivittäin alkuviikoilla, mutta ei se multa ole poiskaan jos joku kokee sen tärkeäksi.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   3.10.22 06:45:36

Viimeistään synnärillä.joutuu tapaamaan näitä uniikkeja ja huomionhakuisia hourupäitä, joita noissa ryhmissäkin varmaan monet on ja äänekkäimmistä kaikki.

Työn kautta tutut, jotka noissa ryhmissä kertoo olevansa, on muutenkin vaikeita persoonia ja/tai narsisteja. Eivät ole muuttuneet sellaisiksi raskauden myötä, vaan aina olleet vähä-älyisiä ja kokeneet tarvetta tehdä itseään tärkeäksi jo ollessaan lapsista ärsyyntyviä veloja :).

Itseäni evvk kenenkään ventovieraan äitiys, enkä oikeastaan tiedä mitä lisäarvoa tuollainen ryhmä voisi kenellekään henkisesti terveelle tuoda?

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: mii 
Päivämäärä:   3.10.22 06:49:48

^ Tuohan se valtavasti lisäarvoa kun saa tuntea itsensä erilaiseksi kuin muut, ja nimenomaan paremmaksi. Ihan ilman sarvia ja hampaita, eiköhän suurin osa meistä kaipaa juuri sitä?

Toisten kohdalla tuollainen ryhmä antaa vertaistukea ja neuvoja, hyvä sekin.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: M 
Päivämäärä:   3.10.22 07:56:30

Lähettäjä..

Päivämäärä2.10.22 21:57:04

Minulle on kerrottu, että "äitiys harmaannuttaa ihmisen" eikä ajattele enää ikinä järjellä. Tiedä sitten. Jos ihmisen ainoa tarkoitus synnytyksen jälkeen on palvoa jälkikasvua niin kai siinä sitten jää jonkinlaiseen kuplaan loppuelämäksi.

^ No mitäpä äitisi sanoi, kun kysyit kävikö hänelle näin?

Tälle järjettömälle nais- ja äitivihalle ja halveksunnalle ei kyllä näytä olevan mitään rajaa, kuten ylläoleva kirjoittajakin hienosti pohdinnallaan todistaa.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: Heh 
Päivämäärä:   3.10.22 08:56:52

Aloittajalla taitaa vähän hormonit jylläillä :D

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: Äippä 
Päivämäärä:   3.10.22 09:12:17

Pitääkö niihin kaikenmaailman ryhmiin kuulua jos ei pää kestä?

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   3.10.22 09:19:22

Mikä siinä muiden hössötyksessä aloittajaa häiritsee? Antaa muiden touhottaa, ei se muiden elämää kosketa.

Kummallista muiden polkemista, kun pitää dissata ja vähätellä muiden elämistä. Ilmeisesti se saa teidät tuntemaan itsenne huonoiksi, kun nousee niin kiva tarve alentaa muita vähättelyllä, nimittelyllä, silmien pyörittelyllä jne.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: Kiskis 
Päivämäärä:   3.10.22 09:33:18

Tämä ketju todistaa aloittajan hypoteesin paikkaansa pitäväksi. Mitä hullunraivoa yksi mielipide saa aikaan, hätkähdyttävää epätasapainoa.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: Mies 
Päivämäärä:   3.10.22 09:36:05

Aloittaja on sitä mieltä, että raskaana olevat naiset ovat tyhmiä. Aloittaja on raskaana.

  Re: Raskaana olevien naisten tyhmyys

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   3.10.22 09:38:34

Mies, niin? Tosi moni nainen on esimerkiksi sitä mieltä että naiset ovat tyhmiä kanoja, jotka osaavat vain juoruilla ja puhua meikeistä. Sitten vasta lisätarkennuksena muistavat yleensä mainita että itse eivät ole sellaisia, vaikka identifioivat itsensä naisiksi hekin.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.