Lähettäjä: eräs
Päivämäärä: 3.10.22 07:54:11
ADHD voi todellakin pystyä rutiineihin! Itsellä diagnoosi, mutta itse opin just selviytymään rutiinien avulla.
Sanoisin itse kans, että toimintaterapia auttas monia AD(H)D-ihmisiä.
Itselläni on erilaisia listoja PALJON vähintään päässäni ja niitä käyn läpi kun vaikka lähden kotoa. Esim. ulko-ovella tarkistan että on avaimet ja puhelin mukana. Ennen oli myös lompakko, mutta nyt puhelimen kotelo toimittaa lompakon virkaa. Jo ennen sitä käyn listaa päässä läpi:
vessassa käynti, pukeutuminen, lääkkeet, hampaiden pesu jne. Ja jos rutiini poikkeaa, niin saatan hyvin unohtaa vaikka lääkkeet ja se onkin sitten ongelma (itsellä ei enää adhd lääkkeitä, mutta tyroksiini…). Onhoan hoputtavia ihnisiä siksi. Asiat on vaan käytävä läpi järjestyksessä, että kaikki tulee tehtyä. Ei se lähtö hoputtamalla nopeudu.
Ostin mm. avaimiin Tile-laattoja. Jos avaimet on hukassa, voin soittaa niihin ja näen ne kartalla. Tai jos puhelin on hukassa, voin soittaa siihen avaimista. Ei enää aamuisia avaimien paniikkimetsästyksiä!
Töissä rakastan listoja. Kaikki asiat selkeille listoille, niin muistan ne.
Aiemmin ikävien asioiden teko ei meinannut luonnistua kirveelläkään, mutta adhd-lääkityksen avulla sain fiiliksen, että mä pystyn siihen! Sainkin lääkityksen avulla raha-asiat kondikseen, kirjaston kirjat palautettua ja muutenkin elämän raiteilleen. Lopetin tosin lääkityksen, kun se ahdisti liikaa.
Elämä on kuitenkin terapian avulla pysynyt raiteillaan. Tajusin vaan jossain vaiheessa, että mulle ei sovi perinteinen alaisen rooli IT-alalla. Yrittäjyys on mun juttu. Saan tehdä asioita omaan tahtiin ja laskutan asiakkailta sen mitä on sovittu. Jos jään kesken töiden silittelemään kissaa, niin sitten jään! Se on pois vaan mun ajasta. Asiakkaat tuskin edes tietää adhdstani, saan vain positiivista palautetta.
Raha-asioissa käytössä on sähköinen kirjanpito, ei tartte oikeastaan juuri mitään tehdä käsin. Tilinpäätökset jne. tylsät jutut tekee kirjanpitäjä.
Kotona voi vaatteet jäädä levälleen ja sellaista, mutta mitä väliä? Kerran viikossa sitten keräilen ja pesen ne. Opin myös että itseäni ärsyttää hengarit paljon, joten hommattiin mulle kotiin pystynaulakko, mihin saan takit jne. kun tulen sisään. Yritämme siis puolison kanssa keksiä ratkaisuja asioihin, eikä tehdä ongelmaa, jos joku asia ei onnistu.
Olen myös asunut pitkään yksin, joten pakkohan ne ikävätkin asiat on elämässä hoitaa. Teen niistä just listan ja ruksailen yli, kun hommat on tehty. Se on kyllä kiva fiilis, kun mitään ei ole listalla. Huomaan kyllä vetkuttelevani usein, kun ahdistaa. Mutta onneksi puoliso tukee. Ilman häntä, elämäni olisi paljon tuskaisempaa.
Olen myös asunut toisen adhd-ihmisen kanssa. Se oli kaaosta kun kaksi adhd:ta oli yhdessä. Varsinkin kun puoliso kyllä otti lääkkeitä, mutta terapia ei kiinnostanut. Rakastin sitä meidän impulsiivista elämää. Oli ihanan jännä ja ei koskaan kahta samanlaista päivää. Mutta en myöskään kokenut että olisin saanut tukea puolisolta.
Nyt minusta tuntuu, että nykyisen puolison kanssa ollaan tosi hyvä tiimi. Molempien hyvät puolet pääsee esiin ja tuetaan toisiamme molempien huonojen puolien kanssa. Koska onhan niitä huonoja puolia meissä kaikissa, myös ns. neuronormaaleissa.
Lisäksi pitää muistaa, että adhd ei tarkoita kaikilla samaa ja jopa neuronormaaleilla on adhd ja autismin piirteitä. Meillä kaikilla on. Se on liukuva skaala. Itse esim. olen hyvin tarkka, että olen ajoissa paikalla ja sisäinen kello harvoin heittää. Inhoan, kun joudun odottelemaan muita jne.
|