Lähettäjä: Esimerkkejä? 
Päivämäärä:   27.9.22 14:36:00

Kertokaa minulle esimerkkejä parisuhteista, jossa olette kestäneet ties mitä p*skaa, ollut itse se roikkuva ja sovitteleva osapuoli, vaikka toista ei kiinnosta sopia/puhua vaan syyttelee aina toistapuolta. Tottakai parisuhteessa ei useinkaan asiat ole vain toisen vika, vaan usein molemmat saavat kyseenalaistaa käytöstään ja katsoa peiliin.

Usein tuntuu, että mies on vaan tuo draamaqueen, syyttelevä osapuoli. Ihan tyhmiä asioita, mitkä vievät vain aikaa. Asioista ei voida keskustella ja sopia, vaan mökötetään, vaietaan ja eristetään toinen kokonaan.

Mies on ainoa, jota saa ärsyttää tai joka saa käyttäytyä näin. Jos minä sanon vähänkään jostain negatiivisesta (enkä edes missään suuttumismielessä, vaan että hei, asia x tuntui pahalta, voidaanko puhua, sopia ja jatkaa eteenpäin), mutta mies suuttuu ja vetäytyy AINA.

Tähän asti olen ollut se anteeksipyytävä osapuoli, pitänyt asioita sisälläni, ettei näin enää kävisi. Olen ollut sovittelija, koska olen pelännyt konfliktien päättävän suhteemme eroon, koska mies tuntee olonsa loukatuksi minun käytöksen vuoksi.

En tiedä mitä nyt on tapahtunut, sillä jotenkin näitä asioita on kasaantunut niin paljon pääni sisällä, etten enää pelkää! Sisälläni on raivo, että MENE ja LÄHDE, en tälläisessä parisuhteessa olisikaan halunnut olla, jossa en tule kuulluksi ja nähdyksi, vaan elän kuin pienen lapsen kanssa, jonka perustarpeita ei ole tyydytetty.

En ole enää se sovittelija eikä kiinnosta paskan vertaa puhua asioista, mistä aikaisemmin olisin halunnut.. Ihan sama vaikka mies mököttäisi seuraavat 10 vuotta.

Mutta nyt sitten mies on niin, ettei halua erota ja puhutaan nyt ja sovitaan.. Wtf, tässä olen kaksi vuotta yrittänyt saada parisuhdetta toimimaan turhaan ja miehen havahtumaan näihin asioihin.

Tuntuu, että mies kuvitteli minun jaksavan anteeksipyytelyä loppuelämän, siitä, ettei mitään erikoista ole edes tapahtunut.. Että jaksan tätä sovittelua ties mistä asioista ja kokea huonoa omaatuntoa, kun hänet menin jostain taas suututtamaan.

Hän ei uskonut, että tämä etappi tullaan saavuttamaan vielä joku päivä. Vaikka sanoin, että jos en saa puhua asioista hänelle, niin ne kasaantuvat minun pääni sisään ja pidemmän päälle ei varmasti ole parisuhteen kannalta kovin järkevä toimintatapa, jos tässä YHDESSÄ elämää pitäisi elää.

Ja nyt ollaan tässä tilanteessa. Mies ruikuttaa ja yrittää sovitella.. :--)

Lähettäjä: nikki 
Päivämäärä:   27.9.22 14:46:03

Mä olin 25-vuotias ja ollut melkein viisi vuotta todella toksisessa suhteessa ja tajusin kesän 2000 jälkeen, että en halua jatkaa ja lähdin siltä samalta seisomalta. Lähtö oli helppo koska asunto oli miehen, eli pakkasin omat kamani ja vaan lähdin, jätin avaimen pöydälle ja olin jo tiessäni kun kaveri tuli illalla töistä kotiin. Jätin heippa -lapun keittiön pöydälle. Joku joskus kommentoi, että eikö tuo ollut vähän raukkamainen temppu mutta mä kuolin sisältä tässä parisuhteessa henkisen väkivallan vuoksi. Luulin pitkään olevani itse mustasukkainen ja "sekopää", vainoharhainen ja mitä nyt ikinä voi keksiä kun yritin puhua ja aina syy oli minussa. Vahdin liikaa, olin vainoharhainen kun toinen lähti kylille ilman mua perjantaina ja lauantaina iltaisin, jos oli viikonloppuna omilla vanhemmillani käymässä niin kotoa löytyi kahvikuppeja, missä huulipunaa ja makuuhuoneesta rannekorua jne.

Mies soitteli puoli vuotta perään ja kerjäsi antamaan anteeksi ja aloittamaan alusta. Onneksi en mennyt takaisin vaan elin jonkun vuoden sinkkuna ja jossain kohtaa uskaltauduin takaisin deittimarkkinoille ja löysinkin miehen, jonka kanssa ollaan edelleen yhdessä eikä mitään samoja ongelmia kuin silloin 20+ vuotta sitten. Ja huomasin, että en ole mustasukkainen ja luotan mieheeni vaikka hänellä on useita kauniita ja kivoja naispuolisia työkavereita ja vaikka taustalla on se, että silloin kun olin ensimmäisessä vakavammassa suhteessa, toinen petti toistuvasti parisuhteen aikana.

Pidä sisko pääsi, vaikka mies kuinka yrittää sovitella niin jos ei ole tehnyt sitä aikaisemmin niin tuo ei tuosta parane vaikka kuinka väittää.

Lähettäjä: hmm 
Päivämäärä:   27.9.22 14:51:35

Raukkamaiseksi haukkuminen kertoo vain sanojan omasta kyvyttömyydestä empatiaan sekä tiedon puutteesta. Jokainen joka tajuaa mitä tapahtuu tai koittaa ymmärtää, ymmärtää sellaisen että joskus vaan pitää häipyä kuin pieru saharaan. Itsekin oli pakko tehdä niin.

Kenelläkään ei ole velvollisuutta olla jonkun ihmisen sylkykuppi, vaikka kuka sanoisi mitä. Siinä pitää vaan tiedostaa, että lähtemällä nämä epätietoiset voivat kääntää selkänsä lähtijälle, mutta toisaalta silloin ei välttämättä lopulta menetä mitään.

Älkää tuhlatko elämäänne myrkyllisten ihmisten seurassa muiden ihmisten mielipiteiden takia!

Lähettäjä: hmm 
Päivämäärä:   27.9.22 14:56:45

Aloittaja, tuo on tyypillistä narsistin käytöstä, että vain hänellä on oikeus omiin tunteisiin tai mielipiteisiin, muilla ihmisillä (uhreilla) ei ole tätä oikeutta. Olette (uhrit) vain jatke ja purkamisen kohde narsistin jatkuville negatiivisille tunteille, joista hän ei saa otetta tai selkoa.

Itsellä on 4 vuotta lähdöstä, enkä vieläkään oikein hyväksy itselleni sitä, että minuakin voi välillä harmittaa, ja että siihen on ihan lupakin. Minun pitäisi olla koko ajan hyvällä päällä, jne. Melkein pyytelen heti anteeksi, jos en ole koko ajan hyvällä tuulella. En todellakaan ole valmis mihinkään suhteisiin vielä.

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   27.9.22 15:07:26

Tapailin kerran miestä, josta ajattelin, että onpas ihanaa kun on näin puhuva ja herkkä mies, joka ilmaisee itseään ja sanoo miltä tuntuu, myös negatiivisista asioista. Ihanaa. Kunnes ensimmäisen kerran itse loukkaannuin jostain hänen sanomastaan (en edes pahasti, mutta sen verran että otin asian esille). Mies heittäytyi täysin puolustuskannalle, minä olen yliherkkä ja julmasti kiusaan miestä normaalista asioista! Ei hän voi elää näin, että pitää varoa sanojaan kaikessa ja tuollaista herkkissekoilija-akkaa ei kukaan täysijärkinen katso! Ei hänellä ole tässä mitään anteeksi pyydeltävää, minun pitää mennä itseeni ja opetella elämään.

Joo ei kestänyt pitkään se suhde.

Nyt on mies, joka on oikealla tavalla herkkä, mutta samalla sen verran vahva, että hänen maailmansa ei hajoa jos minä ilmaisen negatiivisia tunteita hänen tekemisiinsä liittyen.

Lähettäjä: Joo 
Päivämäärä:   27.9.22 15:34:06

minä olin viimeiset avioliittovuodet jo lakannut yrittämästä, nielin sen paskan vain ajatellen että kohta loppuu ja se loppu tuli kun viimeinen lapsi lähti muualle opiskelemaan. länttäsin avioeropapaerit eteen ja sanoin että omaisuudenjaosta keskustellaan käräjillä.

ukko kirjoitti mukisematta nimen paperiin , ei alkanut vinkumaan , oli itsekin jo varmaan valmistellut asiaa, naimisissa oltiin miltei 25 v. ja tunnettu 30 v.

silti se oli helppoa, olin miettinyt asian jo niin perusteellisesti ja valmiiksi ettei tuntunut miltään.

Mies taas ripustautui sukulaisiinsa ja sai heidät puolelleen ja useamman vuoden yritti mustamaalata minua yhteisten tuttujen seurassa. no, mitäpä väliä.

Lähettäjä: Kukkamulta 
Päivämäärä:   27.9.22 15:36:15

Olin suhteessa, jossa miehellä oli orastava alkoholiongelma. Silloin se tuntui vain parikymppisen liialliselta juhlinnalta, mutta jälkikäteen ajateltuna ongelma oli suurempi. Olin jo laittanut omat rajat ja ehdot, ja lähdin miehen ja kavereidensa kanssa keikalle, jossa mies lupasi olla selvin päin. Kaverit joi kaljaa matkalla, mies ei. Perillä mies sanoi, että kyllä hän nyt tarvii kaljan. Kysyin haenko autosta ja pyysi hakemaan. Hain, laitoin pullon maahan ja lähdin autolla pois. Sinne jäi kavereidensa kanssa 30 km päähän kaljoittelemaan.

Lähettäjä: hmm 
Päivämäärä:   27.9.22 15:40:24

Mä aina jaksan ihmetellä niitä jotka jaksaa kuunnella näiden mielenvikaisten harjoittamaa mustamaalausta, miksi näitä ihmisiä jaksetaan kuunnella ja tukea ja levittää sitä juorupaskaa edelleen eteenpäin? Eikö missään vaiheessa tule ihmeteltyä, mikä on sen haukutun osapuolen totuus asioissa? Erikseen imbesillit, joiden äly ei riitä..

Lähettäjä: Mitvit 
Päivämäärä:   27.9.22 16:44:53

Lapsettomuushoidot venyivät, kun mies ei kyennyt näytettä toimittamaan vuodessa(!!!). Itse olin endometrioosikipujen vuoksi työkyvytön ja myös sairauteni hoito lapsettomuushoidon ohella siis riippuvainen miehen toiminnasta.

Olin kuulema niuho ja kyse oli vain päivämäärävirheestä. Jokaisella kertaa minä olin syy siihen, että hän ei lupauksesta huolimattakaan näytteitä toimittanut. Oli ollut riitaa (toimittamattomista näytteistä) tai sitten en ollut muistuttanut häntä tarpeeksi ajoissa...

Lähettäjä: ams 
Päivämäärä:   27.9.22 17:47:59

Useamman vuoden avoliitto kaatui lopulta seksittömyyteen. En enää jaksanut tehdä aloitteita ja kun olin elänyt ilman seksiä vuoden, niin sanoin että tää oli tässä.
Miehen mielestä meillä oli tosi hyvä parisuhde ja ihmetteli vielä et miksen tehnyt aloitteita - no odottelin et häntä alkais kiinnostaan muukin kuin kavereiden kanssa kaljoittelu viikonloppuisin.
Kaikkea muutakin paskaa oli myös, että pelkkä seksittömyys ei ollut koko syy, mutta kaatoi lopulta koko jutun.

Näin jälkikäteen ihmettelen miksen lähtenyt aikaisemmin.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   27.9.22 17:57:18

Mitvit kuulostaa vaan siltä että mies ei oikeasti halunnut lasta ollenkaan

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   27.9.22 18:03:50

Aloin alle parikymppisenä seurustelemaan samanikäisen miehen (tai pitäisi varmaan sanoa pojan) kanssa. Oltiin yhdessä 5 vuotta, josta viimeinen vuosi asuttiin myös yhdessä.

Kyseinen tyyppi poltteli pilveä kämpässämme päivittäin ja joi joka viikonloppu. Ei koskaan myöntänyt, että hänellä olisi mitään päihdeongelmaa, vaan suuttui silmittömästi jos kysyin asiasta. Juhlin toki itsekin tuolloin, koska olin juuri päässyt opiskelemaan - mutta tämä poikaystäväni tosiaan poltteli joka päivä ja hänen vapaa-aikansa menikin sitten lähinnä nukkuessa, kun se pössy pisti väsyttämään. Hän ei myöskään koskaan siivonnut oma-aloitteisesti vaan olisi ihan mieluusti elänyt pskan keskellä. Minä siis tein kotona kaiken.

Eikä tuossa edes pahin, vaan hän sai ihme raivokohtauksia ihan naurettavista asioista. Huusi täyttä kurkkua ja paiskoi tavaroita, kerran yritti heittää minut väkivalloin asunnostamme ulos. Haukkui huoraksikin joskus, ilman mitään järkevää syytä. Hän "katui" aina jälkeenpäin tätä raivoamistaan ja itkeä vollottaen pyyteli minulta anteeksi. Jotenkin nämä tilanteet kääntyivät aina siihen, että minä jouduin lohduttelemaan häntä, vaikka HÄN oli alunperin loukannut minua.

Loputa päätin, että tämä vuoristorata saa loppua. Mitä teki mies, no alkoi uhkailla tappavansa itsensä, jos jätän hänet. Maalaili myös uhkakuvia siitä, että jään ikuisiksi ajoiksi yksin, jos päätän parisuhteemme. Mitä vielä, oli suuri helpotus muuttaa omaan kämppään ja tajuta, että deittimarkkinoillahan on oikein kivoja miehiä :D Lähennyin eron jälkeen paljon myös niiden kavereiden kanssa, joita en ollut nähnyt paljoa seurustellessa - koska se idioottimies meni aina kaiken edelle.

Ja kyllä, oltiin molemmat ihan lapsia tuolloin. Se ei silti mielestäni oikeuta miehen käytöstä. Ja mitä olen kuullut jälkeenpäin, hän ei ole paljoa muuttunut. Onneksi lopetin tossuna olemisen ja tajusin, että ansaitsen paljon parempaa.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   27.9.22 18:18:20

Mitä tässä kysyttiin? Kun mä olen päättänyt että riittää, olen ajanut äijän ulos. Nostellut sen tavarat pihalle, huutanut täysillä että MENE, ja paiskellut painavilla asioilla jos vielä on koettanut jumittaa.

Lähettäjä: Tuutti 
Päivämäärä:   28.9.22 02:12:14

Jepulis

Lähettäjä: Ee 
Päivämäärä:   28.9.22 03:04:50

Minulla oli samankaltainen mies, kuin aloittajalla. Suuttui milloin mistäkin ja sai raivokohtauksia,sitten piti parin päivän mykkäkoulun. Syyksi suuttumiseen riitti lopulta jokin ilmeeni, äänensävyni tai jokin, mitä olin sanonut 2 vuotta sitten. Suhteeseen liittyi muutenkin manipulointia. Olin pelkkä kanava (roskis) miehelle käsitellä omia tunteitaan.

Viimeinen raivari tuli päivänä jolloin olin jo valmiiksi vähän maassa, oli ollut huono päivä. Kaipasin perhettäni ja jotain sellaista. Kerroin sen miehelle ja hän sanoi antavansa halauksen kun tulee töistä kotiin. Kokkasin illallisen, ostin miehen lempiviiniä ja oli mukavaa. Kunnes sanoin jotain väärää tms. Mies huusi pää punaisena, kuinka olen aina niin @!#$ ahdistunut (jännä juttu... ) ja muutenkin kaikkea ihan luokatonta.

Silloin tiesin, että nyt riittää. Ilmoitin, että tämä oli tässä. Mies yritti siihenkin vängätä vastaan ja riidellä, en lähtenyt mukaan. En sanonut mitään. Olin sietänyt ihan liikaa! Eron jälkeen pystyin vihdoin hengittämään. Siitä kaikesta on nyt pari vuotta, yksin on hyvä olla.

Lähettäjä: H 
Päivämäärä:   28.9.22 16:48:34

Minä olin pitkässä parisuhteessa, jossa mies käytti henkistä väkivaltaa, mm. uhkailemalla erolla aina riitojen yhteydessä. Pitkään alistuin, mutta vihdoin sanoin, että älä uhkaile, koska joku päivä vielä otan sanasi todesta. Ja kun se päivä koitti, sanoin että haluan eron. Jo muuttui ääni kellossa, ja mies pyyteli anteeksi ja sanoi ettei halua erota. Pidin pääni, ja se oli elämäni paras päätös! Ikinä enää en anna kohdella itseäni niin!

Lähettäjä: Mitvit 
Päivämäärä:   1.10.22 21:53:31

"Mitvit kuulostaa vaan siltä että mies ei oikeasti halunnut lasta ollenkaan"

Mahdollisesti. Silti oli meistä se, joka lapsitoiveen ensimmäisenä nosti tapetille ja varta vasten halusi. Edelleen vinkuu perään ehdottaen sijaissynnyttäjää(!!!) ym mahdotonta kertoen miten "en tajua mikä muhun meni".

Ihan puhdasta saamattomuutta ja piittaamattomuutta mun korvaan. Ihmeen pitkään kestin, fiksumpi olisi laittanut pillit pussiin aiemmin.

Lähettäjä: Htht 
Päivämäärä:   2.10.22 10:36:44

Muutama vuosi sitten jo mietin ensimmäisen kerran vakavasti eroa. Avioliitto ollut jo useamman vuoden seksitön, ei hellyyttä, miestä kiinnostaa vain omat jutut, yhteistä tekemistä ei koskaan vaikka kuinka yritti itse ehdottaa ja järjestellä. Mies väittää rakastavansa, muttei vaivaudu parisuhteen eteen tekemään mitään, ei edes pyynnöstä saati sitten oma aloitteisesti. Päädyin kuitenkin vielä liittoa jatkamaan, sujuihan arki muutoin ”mukavasti”, ei riitoja, talous kivasti tasapainossa ja olihan vastavuoroisesti itselläkin aikaa omille jutuille kun miestä ei yhteiset menot kiinnostaneet pätkääkään. Ja ehkä yhteiselon pituus (reilu 13v) myös vaikutti, ja toivo siitä ns. ”ehkä tämä vielä tästä iloksi muuttuu”.

Viimeinen niitti tuli muutama kuukausi sitten kun huomasin palavasti ihastuneeni toiseen, jolta sain myös vastakaikua. Se laittoi miettimään asiat perinpohjaisesti halki, mm. miksi olen ollut viimeiset vuodet ärtynyt ja kiukkuinen, miksi en jaksa enää välittää, miksi edes ihastuin johonkin toiseen. Vielä joudun jonkin aikaa miettiä kuinka asian parhaiten saisin hoidettua mahdollisimman vähällä väännöllä ja turvattua jotenkuten oman talouteni erossa (minä pienituloisen, miehen tulotaso ok). Sitten tämä liitto on tässä.

Lähettäjä: Mä 
Päivämäärä:   2.10.22 11:52:09

Tulipa monia tuttuja kokemuksia ketjusta. Aloin myös ensimmäistä kertaa miettiä onkohan puolisossani narsistisia piirteitä. 18 vuotta kaikki vika on ollut vain minussa. Eropäätös syntyi itselläni jo muutama vuosi sitten, mutta järjestelen asiat huolellisesti niin, että kun lähden, ero on lopullinen. Puoliso on taitavasti manipuloimalla saanut minut siihen tilanteeseen että taloudellisesti lähteminen on todella tyhmää ja vaikeaa. Sen vuoksi asioiden järjestelmiseen menee vielä ainakin 3 vuotta. Mutta sen jaksaa kun päätös on tehty.

En edes ole mikään tyhmä, nuori tytönhupakko vaan muuten elämässä opiskellut, menestynyt ja pärjäävä. En syytä itseäni siitä että olen päätynyt narsistisia piirteitä omaavan ihmisen uhriksi.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   3.10.22 10:57:09

Hyviä kokemuksia.

Lähettäjä: Noniin 
Päivämäärä:   3.10.22 12:50:58

Selkärangattomalla nössöllä inisijällä ei tee yhtään mitään.

Lähettäjä: Joo 
Päivämäärä:   3.10.22 12:56:40

"Mahdollisesti. Silti oli meistä se, joka lapsitoiveen ensimmäisenä nosti tapetille ja varta vasten halusi. Edelleen vinkuu perään ehdottaen sijaissynnyttäjää(!!!) ym mahdotonta kertoen miten "en tajua mikä muhun meni".
Ihan puhdasta saamattomuutta ja piittaamattomuutta mun korvaan. Ihmeen pitkään kestin, fiksumpi olisi laittanut pillit pussiin aiemmin."

Minä luulen, että se pelkäsi spermansa osoittautuvan toimimattomaksi ja mieluummin vältteli näytteen jättämistä.

Lähettäjä: JMT 
Päivämäärä:   3.10.22 14:18:13

Esimerkkejä ?
"Tuntuu, että mies kuvitteli minun jaksavan anteeksipyytelyä loppuelämän, siitä, ettei mitään erikoista ole edes tapahtunut.. Että jaksan tätä sovittelua ties mistä asioista ja kokea huonoa omaatuntoa, kun hänet menin jostain taas suututtamaan."

En lukenut muita vastauksia, mutta miehellä varmaan aiemmista kokemuksistaan pelko, joka palaa, kun kokee aloittajan olevan onneton. Ihminen elää koko elämänsä kokemansa perusteella. Ja aikuinen ihminen muuttuu pieneksi lapseksi kokiessaan olevansa voimaton, eli ei hyväksy sinun olevan onneton ja siksi suuttuu, kun tuntee itsensä epäonnistuneeksi. Se pieni lapsi alkaa siinä vaiheessa kasaamaan itseään, joka poistaa häneltä negatiivisen pelon. Kehoitan yhteistä elämää ja ei liikaa vannottelua elää toisen toiveiden mukaan. Miehelle itsevarmuutta teidän liitossa, että me ollaan me. Tsemppiä!

Lähettäjä: jeps 
Päivämäärä:   3.10.22 14:42:06

JMT ei näytä tajuavan lainkaan, mistä puhutaan.

Lähettäjä: JMT 
Päivämäärä:   3.10.22 15:28:33

^ Jos ei ymmärrä ihmisen psykologiaa voi sanoa noin.

Lähettäjä: H 
Päivämäärä:   4.10.22 15:34:40

JMT nyt muutenkin on joka suhdetopicissa vinkumassa omia, kotikutoisia diagnoosejaan. Jokaisen muka pitäisi jaksaa olla kumppaninsa sylkykuppi ja terapeutti ja ties mitä. Älkää siihen vipuun haksahtako. Jos ei suhde ole tasa- arvoinen, johon molemmat osapuolet panostavat yhtä lailla, se ei ole säilyttämisen arvoinen.