Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Lievä vatsatauti, koska takaisin töihin?

Lähettäjä: saikuttaja 
Päivämäärä:   28.6.22 08:36:55

Minulla on nyt kolmatta päivää lievä vatsatauti. Ensimmäisenä päivänä olo oli etova ja vatsa oli selvästi kipeä. Eilen ja tänään kipua tai etovaa oloa ei enää ole ollut. "Pääoire" on ripuli, joka on lähes vettä, muttei ihan. Ripuli on kuitenkin siinä mielessä lievä, että vaikka jonkun hetken pitää vessassa rampata useamman kerran tunnin-kahden sisällä, välissä vatsa on ihan hiljaa jopa useita tunteja ja esim. yöt olen saanut nukkua siinä mielessä rauhassa, ettei ole tarvinnut herätä vessaan.

Aiemmin minulla on ollut vain äkisti alkaneita, rajuja vatsatauteja, jotka ovat myös loppuneet kuin seinään ja joiden jäljiltä olen ollut sen päivän tai kaksi selvästi toipilaana, koska koko keho on ollut niin väsynyt. Nyt tällainen lievä sitten hämmentää. :D Yleisvointini esim. eilen oli valtaosan päivästä lähes normaali, vaikka muutaman kerran (3-4 kertaa päivän aikana) tuli noita tiheämpiä vessareissuja ja vatsasta kuului epätyypillistä pulinaa pitkin päivää. Ruoka kylläkään ei ole nyt pariin päivään oikein maistunut, mutta pari melkein normaalia ateriaa olen saanut syötyä. Varmaan tämä pääosin melko hyvä yleisvointini on se, mikä minua tässä häiritsee, mutta kysytään nyt silti: missä vaiheessa tällaisen lievän vatsataudin jälkeen on ok palata töihin? Riittääkö yksi (lähes) oireeton päivä?

Minulla on ehkä vähän huijariolo siitä, että olen sairauslomalla, vaikka vointi on näinkin hyvä ja oireilu näinkin lievää. Toivon, että oireilu lakkaa pian...

  Re: Lievä vatsatauti, koska takaisin töihin?

Lähettäjä: Mmmmmmmm 
Päivämäärä:   28.6.22 08:43:33

Riippuu hyvin paljon siitä mistä varsan seksisuhde on johtunut. Minulla tuollainen oirehtiminen johtuu enemmin siitä että olen syönyt jotain väärää (ei ole ärtynyt suoli mutta jossain määrin samalla tavalla herkkä tietyille ruoka-aineille) tai stressistä tai liiallisesta alkoholista eikä siis ollut tarttuva millään tavalla joten olisin ollut töissä koko ajan. Jos taas kyse on tarttuvasta taudista, pitäisin sen yhden oireettoman päivän ennen paluuta.

  Re: Lievä vatsatauti, koska takaisin töihin?

Lähettäjä: K 
Päivämäärä:   28.6.22 08:47:24

Nyt tuli paras autocorrect ikinä! Piti oikein hieraista silmiään! :D

  Re: Lievä vatsatauti, koska takaisin töihin?

Lähettäjä: Viimeksi 
Päivämäärä:   28.6.22 08:49:06

En odotellut mitään oireetonta päivää vaan palasin töihin kun koin olevani työkuntoinen. Minä olin ns. Sairaslomalla 5 päivää ripulin vuoksi. Noissa siis vapaapäiviä ja työpäiviä. Noina päivinä ripuloin tiuhaa, maha oli kipeä ja yöllä ei saanut nukuttua. Tuosta meni vielä viikko ennen kuin maha oli normaali. Jos olisin alkanut odottelemaan oireetonta päivää niin olisin ollut jonkun 12 päivää sairaslomalla.

  Re: Lievä vatsatauti, koska takaisin töihin?

Lähettäjä: saikuttaja 
Päivämäärä:   28.6.22 09:20:30

Varsan seksisuhde kyllä vähän hämmensi täälläkin, mietin jo että onko vastaus väärään ketjuun, mutta mihin tuollainen muka ikinä sopisi. Kiitos piristyksestä. :D

Olen kyllä vähän herkkävatsainen, mutta tällainen oireilu on itselleni epätyypillistä erityisesti alun vatsakivun suhteen + vatsan toiminta on turhan tiheää ollakseen syömisistä johtuvaa. Lisäksi serkkuni, jonka kanssa vietin juhannusta, kertoi olevansa myös vatsaoireinen, joten varmaan kuitenkin jotain tartunnallista (tai muuten ruoasta johtuvaa..?).

  Re: Lievä vatsatauti, koska takaisin töihin?

Lähettäjä: Opas 
Päivämäärä:   28.6.22 09:23:33

Noilla spekteillä olisin itse töissä ihan normaalisti koska meillä on mahdollisuus käydä vessassa myös työaikana..

  Re: Lievä vatsatauti, koska takaisin töihin?

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   28.6.22 09:28:04

Oikeastiko te menette töihin ripulissa?? Vatsataudin jälkeen pitäisi olla kaksi oireetonta päivää ennen töihin paluuta.

  Re: Lievä vatsatauti, koska takaisin töihin?

Lähettäjä: sk 
Päivämäärä:   28.6.22 09:30:29

LähettäjäK 

Päivämäärä28.6.22 08:47:24

Nyt tuli paras autocorrect ikinä! Piti oikein hieraista silmiään! :D

Kyllä.
Kiitos aamun piristyksestä.

Nyt vaan täällä mietin, että mikä sana korjautuu seksisuhteeksi?

  Re: Lievä vatsatauti, koska takaisin töihin?

Lähettäjä: Viimeksi 
Päivämäärä:   28.6.22 09:39:48

-//Suoliston toiminnan normalisoitumisessa voi mennä viikkokin mahataudin jälkeen eikä tämä tarkoita, että tauti enää jylläsi ja tarttuisi. Kuten sanoin niin en todellakaan alkanut odottamaan 12 päivää ennen töihin paluuta, koska itse mahatauti kestää ihmisillä maksimissaan 7 päivää.

  Re: Lievä vatsatauti, koska takaisin töihin?

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   28.6.22 09:50:29

Kuitenkin normaalin toiminnan ja selkeän oireilun välillä on iso ero. Jos aloittaja kuvailee joutuvansa käyttämään päivästä 1-2 tuntia 3-4 kertaa päivässä siihen, että ravaa vessassa, ei toiminta kyllä vielä kuulosta lainkaan normaalilta, vaikka kipuilu olisikin jo loppunut. Kyllä minä katsoisin kieroon, jos työpaikallani joku käyttäisi monta tuntia työpäivästä vessassa juoksemiseen. Siinä vaiheessa pitäisi olla kotona, vaikka olo olisi muuten ok. Mahdollisuuksien mukaan voisi ehkä harkita etätyötä, jos siihen on mahdollisuus, mutta sitä aloittaja ei tainnut kommentoida.

  Re: Lievä vatsatauti, koska takaisin töihin?

Lähettäjä: Viimeksi 
Päivämäärä:   28.6.22 10:25:58

-//Joo siis en minäkään noilla oireilla vielä menisi töihin vaan katsoisin pari päivää, mutta lähinnä aloittajana en ihmettelisi, jos suoliston toiminnan normalisoitumisessa menisi enemmän aikaa.

  Re: Lievä vatsatauti, koska takaisin töihin?

Lähettäjä: M 
Päivämäärä:   28.6.22 11:18:31

Olisin ehkä ollut sen ensimmäisen päivän pois töistä, mutta todennäköisesti en. Lievä mahan löysyys ei ole minulla syy olla pois töistä.

  Re: Lievä vatsatauti, koska takaisin töihin?

Lähettäjä: saikuttaja 
Päivämäärä:   28.6.22 12:52:48

Kiitokset vastauksista ja ajatuksista.

Ainakin nyt tämän ja huomisen päivän osalta asia ratkesi sillä, että ripuli on nyt mennyt silkaksi vedeksi ja olen joutunut käymään vessassa viimeiset pari tuntia noin 15 minuutin välein. Ei tarvitse harkita töihin paluuta vielä huomenna, en pysty tässä kunnossa tekemään töitä.

  Re: Lievä vatsatauti, koska takaisin töihin?

Lähettäjä: Kohtalotoveri 
Päivämäärä:   30.6.22 22:19:55

Lueskelin tätä topicia aiemmin ja löysinpäs vielä. Mitä kokemuksia teillä on noista vatsataudin jälkioireista? Millaisia oireita, kuinka kauan kesti?

Mulla saman suuntainen tilanne aloittajan kanssa, ripaska alkoi juhannuksena. Oon jo palannut töihin kun olo on pääosin ihan ok, mutta välillä maha kipristelee. Kuitenkin yhä on pakki siinä mielessä sekasin, että vessassa pitää käydä tosi löysällä kakkosella n. 4 x/pv, eivät tule peräkkäin vaan pitkin päivää. Välillä vessaan on kovempi kiire, välillä ehtii vähän odottaakin. Lisäksi ylävatsassa tuntuu melkein jatkuvasti turvotus. Tuntuu siltä, että jos tulisi iso röyhtäys, olo helpottaisi. Parempi tämä kuin se jatkuva vessassa juokseminen, mutta kuinka kauan tätä puolitilaa pitää vielä sietää? En ole niin sairas että olisi tarpeen saikuttaa, mutten niin tervekään että olo olisi ihan normaali ja rento. Syötyä saan, mutta ruokahalu on kateissa.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.