Lähettäjä: -5
Päivämäärä: 9.8.20 20:47:54
Jokainen kohtaa surun eri tavalla, mutta viimeistään parin vuoden kohdalla oman kokemukseni mukaan on jo päässyt jatkamaan elämäänsä. Eikä siihenkään saakka koko aika ole enää surua, mutta se iskee ajoittain. Vuosipäivä, syntymäpäivä, hääpäivä jne. voi olla rankkoja. Ja sitten sellaiset hetket, tavat tai paikat, joihin liittyy joku vahva yhteinen muisto. Pikkuhiljaa siitä surusta tulee ajoittaista ja yhteisiä asioita pystyy muistelemaan hymyillen. Äläkä tunne syyllisyyttä sitten, kun pystyt uppoutumaan johonkin itsellesi mukavaan ja hauskaan. Se ei ole keneltäkään pois että ajattelet muutakin kuin surua, väärin tai mitenkään sellaista, että siitä pitäisi tuntea syyllisyyttä.
Keskusteluapu on arvokasta. Kuten myös itsestään huolehtiminen. Vaikka välillä tuntuu loputtoman vaikealle, käy suihkussa, pese hampaat jne. Pienissä rutiineissa pysyminen auttaa aina seuraavaan päivään ja arki pysyy yllä. Sillä on yllättävä vaikutus, vaikka hampaiden pesu tuntuukin turhalle, kun toinen on kuollut.
Älä hätäile ja tee asiat omaan tahtiisi. Ei ole mitään oikeaa aikaa siivota kuolleen puolison tavaroita, palata töihin tai joskus paljon myöhemmin aloittaa deittailua uudelleen. Viimeisin varsinkin saattaa herättää sitten joskus paljon syyllisyyttä ja toisaalta myös muiden taholta syyllistämistä, jos on edennyt oman suruprosessinsa kanssa eri tahtiin, kuin vaikkapa menehtyneen puolison sisarus.
|