Lähettäjä: Keijukainen 
Päivämäärä:   4.6.20 11:21:01

Jos oli, oletko kenties yhä yhdessä ensirakkautesi kanssa? Jos et, ikävöitkö häntä koskaan?

Lähettäjä: B 
Päivämäärä:   4.6.20 11:23:45

Ei ja en. Rikkoi luottamuksen niin pahasti pitkän seurustelun jälkeen, etten kaipaa häntä ollenkaan. Erosta on noin seitsemän vuotta.

Lähettäjä: piste 
Päivämäärä:   4.6.20 11:38:58

Ei ollut enkä ikävöi. Ei meillä ollut edes paljon mitään yhteistä loppujen lopuksi. Ei elintavoissa, mieltymyksissä eikä tulevaisuudensuunnitelmissa. Arvot ehkä olivat joiltain osin samoja, mutta merkittäviä painotuserojakin oli. Esim. että hän mieluiten eli niin että ei lupaudu juuri yhtään mistään vastuuseen, että olisi helppo olla mahdollisimman irrallaan kaikesta.

En vihaakaan, ja tavataan joskus lounaan merkeissä jos tulee mieleen. Useimmiten ei tule, kummallekaan. Ne ovat kuitenkin ihan mukavia hetkiä silloin kun nähdään, koska hän on hyvä keskustelija. Kyllä ne hetket silti muistuttavat, että ei ollut muuta mahdollisuutta kuin lähteä eri suuntiin. Molemmat ovat kai eläneet ihan omannäköisensä elämän tahoillaan. Tämä ensirakkauteni ei koskaan lähtenyt mukavuusalueeltaan mihinkään ja on vähän haikea puuttuvista kokemuksistaan elellessään nyt yli nelikymppisenä edelleen ihan ekan yksiömme naapurissa poikamiesboxielämää, mutta kokee kai sen omakseen silti.

Itkin eroamme aivan murtuneena. Hän sen otti puheeksi ja itse myönnyin siihen lähinnä järjellä, olisin silloin kuvitellut että yritämme vielä ja "vaikeudet" voitetaan. Voi kun voisi mennä ajassa taaksepäin näyttämään sille maansa myyneelle nuorelle itselle, millaista elämä voi olla kun palaset oikeasti ovat kohdallaan, yksin tai jonkun kanssa yhdessä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   4.6.20 11:41:23

Ei ollut enkä ikävöi yhtään, päinvastoin.

Lähettäjä: Mmm 
Päivämäärä:   4.6.20 11:43:39

Kyllä ja olemme edelleen yhdessä. Ensimmäinen poikaystävä ei kuitenkaan ollut ensirakkaus, vaan jotain ihastusta vain.

Lähettäjä: milli 
Päivämäärä:   4.6.20 11:46:22

Ensirakkauteni ei ollut elämäni rakkaus, vaikka nykyään ollaan kyllä ystäviä ja rakastan ihan puhtaan platonisesti. On hauskaa ja nostalgista mielessään silloin tällöin muistella kuinka höpsähtänyt sitä silloin olikaan. Missään varsinaisessa parisuhteessakaan ei koskaan oltu, puolisen vuotta oltiin jossain seksisuhde-kaveruus-kuviossa ennen kuin sanoin itseni irti siitä kun tajusin että olen ihan korviani myöten hullaantunut. Hän on aivan ihana ihminen, mutta missään tapauksessa ei oltaisi koskaan saatu kasaan toimivaa parisuhdetta.

Kyllä elämäni rakkaus on aviomieheni. Meillä mätsää joka osa-alue niin hyvin yhteen, en voisi toivoa elämääni parempaa kumppania vaikka vaikeuksiakin on ollut riittämiin ja parisuhde paljon myös yhdessä opettelua ja kasvamista.

Lähettäjä: Juu 
Päivämäärä:   4.6.20 11:50:35

Ei ollut elämäni rakkaus, vaikka paljon rakastinkin ja lämmöllä muistelen häntä. Loppupeleissä oltiin kuitenkin liian erilaisia ja saatiin toisissamme huonot puolet esiin. Jotenkaan sitä ei myöskään osannut kuvitella mitenkä vanhetaan yhdessä yms.

Puolisoni on elämäni rakkaus.

Lähettäjä: ammi 
Päivämäärä:   4.6.20 12:25:57

ei ollut enkä ikävöi. tuskin muistan häntä enää...

Lähettäjä: dopamiini 
Päivämäärä:   4.6.20 12:28:23

Ilmeisesti kyllä. Kimpassa 33 vuotta, josta 25 vuotta naimisissa.

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   4.6.20 12:30:59

Olin siihen asti kunnes alkoi salailu ja pettäminen. Yli 10 vuotta sitä suhdetta, viimeinen vuosi rankin kaikin puolin.

Ehkä jossain on se oikea ihminen minulle, joka aidosti välittää ja rakastaa. Siihen asti opettelen rakastamaan itse itseäni ensin. Pitkässä huonossa suhteessa unohdin itseni täysin.

Lähettäjä: KIM 
Päivämäärä:   4.6.20 13:42:05

Ei todellakaan.

Aivan neutraalit välit meillä kyllä on, ei mitään vihaa tai katkeruutta. Mutta ei totisesti herätä mitään kaipauksen tunteita.

Lähettäjä: # 
Päivämäärä:   4.6.20 14:34:09

--- ihan kuin minun kirjoittama.

Yli 10 vuotta yhdessä ja viimeiseen asti uskoin, että tämä on se elämäni rakkaus ja en siitä voi irti päästää vaan sen takia on kestettävä kaikki pettäminen ja salailu.
Kun lopulta uskalsin lähteä suhteesta tajusin miten huonossa suhteessa olin ollut vaan sen takia että rakastaa toista sokeasti.

Lähettäjä: ninni 
Päivämäärä:   4.6.20 14:42:20

Ei ja en.

Lähettäjä: nins 
Päivämäärä:   4.6.20 14:52:19

No tavallaan yksi elämäni rakkauksista. Olin hirveän rakastunut, oltiin yhdessä aika pitkään ja kasvettiin aikuisiksi yhdessä. Suhde muuttui kuitenkin sitten lopulta enemmän kaverisuhteeksi. On minulle edelleen rakas, oikeastaan ajattelen häntä jonkinlaisena veljenäni. Tiedän, että olen myös hänelle edelleen rakas ihminen. Mitään romanttista välillämme ei kuitenkaan enää ole, enkä muistele sitä parisuhdetta mitenkään kaivaten. Tai oikeastaan ollenkaan.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   4.6.20 15:27:47

Kyllä. Ja olen hänen kanssaan edelleen.

Lähettäjä: q 
Päivämäärä:   4.6.20 16:29:10

Oli yksi elämäni rakkauksista. En ikävöi, erottiin järkisyistä ja ollaan molemmat oltu jo vuosia uusissa suhteissa ja onnellisempia näin.

Lähettäjä: # 
Päivämäärä:   4.6.20 16:31:48

Lähettäjä: -
Päivämäärä: 4.6.20 15:27:47

Kyllä. Ja olen hänen kanssaan edelleen.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   4.6.20 21:46:44

Oli kyllä, vaikka erilleen jossain kohtaa "kasvettiinkin". Edelleen on minun "the one that got away". En ikävöi, mutta toisaalta haluaisin tavata. Toisaalta pelkään, että edelleen sekottaisi pääni.

Lähettäjä: niin 
Päivämäärä:   5.6.20 08:06:40

Eipä ollut. Sen verran pahasti se suhde minua vahingoitti, että tuskin tulen löytämään sitä elämäni rakkautta koskaan. Ja eipä enää väliä vaikken löytäisikään.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   5.6.20 10:46:11

Pitkään luulin niin. Oltiin teiniaikana kolme vuotta yhdessä ja kaikki oli super mahtavaa. Tiet kuitenkin erosi opiskelujen myötä eikä yli kymmeneen vuoteen tullut mitään verrattavaakaan vastaan (ja mihinkään huonompaan en olisi tyytynyt -niin onnellinen olin yksin).

Kunnes yhtäkkiä tulikin.

Nykyinen mieheni on mahtavan sopiva minulle! Muutama vuosi ollaan oltu yhdessä ja totta kai kompastuskiviäkin on, mutta en usko, että minulle on parempaa rakkautta! Joko olen tämän miehen kanssa aina tai jos ero tulee, elän (onnellisesti) yksin loppuelämän, mutta parempaa miestä en löydä.

Lähettäjä: jeps 
Päivämäärä:   5.6.20 11:29:30

Ei todellakaan ollut, enkä ole häntä koskaan kaivannut jälkeen

Lähettäjä: Zxc 
Päivämäärä:   5.6.20 11:32:10

No ei tod.! Muuta hyötyä siitä ei ollut kuin että pääsin neitsyydestä eroon.

Lähettäjä: T 
Päivämäärä:   5.6.20 11:33:27

Ei todellakaan ollut. Ensirakkaus oli n. 13-14v ikäisenä, 6kk vai ylikin "suhde". Välillä kyllä mietin mitä hänelle kuuluu ja mihin elämä kuljetti.

Todelliseksi elämäni rakkaudeksi lasken nykyisen mieheni, jonka kanssa olen ollut 11v yhdessä ja jonka kanssa menin naimisiin tänä vuonna.

Lähettäjä: suvituuli 
Päivämäärä:   5.6.20 11:40:40

En edes tiedä, kuka ensirakkauteni on. Onko se se päiväkodin tädin poika, johon oltiin kaikki tytöt rakastuneita? Vai se ala-asteella saatu ensimmäinen "poikaystävä", jonka kanssa tanssittiin limudiskon hitaat? Tai ehkäpä se yläasteen poikaystävä, joka vei neitsyyteni, tai se hänestä seuraava, jonka kanssa oli samanaikaisesti turvallista ja jännittävää?

En myöskään tiedä, kuka on "elämäni rakkaus". Sen tiedän, että nykyisen mieheni kanssa minulla on hyvä olla ja uskoisin eläväni hänen kanssaan onnellisena elämäni loppuun, mikäli hyvin käy. On minulla tietysti historiassa se klassinen "hyvä miespuolinen ystävä", jonka kanssa yhtäkkiä olimmekin enemmän kuin ystäviä, mutta olosuhteet ajoivat meidät erillemme. Vuosien ajan tapasimme sattumalta muutamia kertoja ja tunteet heräsivät aina. Lopulta päätimme, että on parempi, jos emme enää tapaa, ts. jos jossain sattumalta näemme, niin emme ole tuntevinamme. Koska se tunne, mikä meidän välillämme on, ei ole reilua puolisoitamme kohtaan.