Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  mistä löytää kotitalli maastoteillä tallipaikka

Lähettäjä: uusimaa 
Päivämäärä:   23.1.20 00:46:38

Mistä löytäisi tietoja pienistä kotitalleista, joissa voisi olla vuokralle karsinapaikka tai pihatto?

Kyllästyttää ratsastuskoulut ja isot täysihoitotallit. Haluaisin ponini kanssa rauhaan. Omassa hiljaisuudessa hoitaa ponin ja maastoilla hiekkateitä pitkin. Sen pari kertaa viikossa mitä käyn tallilla haluan viettää "virkistyen". Loppu ajan haluaisin myös ponin saavan viettää luonnonmukaista ja rauhallista elämää paljon ulkoillen.

Minulle ei vaan sovi ratsastuskoulut eikä isot yksäritallit. Ei ihmissuhde draama, ei varustekilpailu yms. ei jatkuva "small talk". Toki tervehdin muita ja silloin tällöin juttelen. Mutta en esim. valmentaudu, treena hikihatussa yms.

Kaiken lisäksi haluaisin tallilla olevan myös muita poneja. Ei aina niin että ponini on tallin harvoja ja tarhaa siksi yksin.

  Re: mistä löytää kotitalli maastoteillä tallipaikka

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   23.1.20 06:07:33

Minulla olisi kotipihatto, mutta sijainti tuskin täsmää. Juurikin paljon metsäteitä, iso pihattotarha ja valtavat laidunalueet kesäksi. Toivoisin saavani tähän jonkun vuokralle, mutta seuraponi pitää nyt olla.

Puskaradiosta aikoinaan kuulin kotitalleista.

  Re: mistä löytää kotitalli maastoteillä tallipaikka

Lähettäjä: Ennea 
Päivämäärä:   23.1.20 08:44:41

Kysele ravipuolelta yksityisiltä harrastajilta. Tuskin kukaan mitään mörköä huolii mutta mikäli osaat käyttäytyä ja jutella kun tallilla olet niin ok. Syrjäytyy sitten muuten rauhassa. Ratsastuskoulussahan onnistuisi paljon paremmin olla omisssa oloissa. Vai mitä tarkoitat jutella silloin tällöin?

  Re: mistä löytää kotitalli maastoteillä tallipaikka

Lähettäjä: Mas 
Päivämäärä:   23.1.20 08:47:34

Tällaisia kuvailemiasi on varmaan suurinosa pienistä kotitalleista mutta niissä, nimenomaan koska porukka on niin pieni, on entistä suurempi merkitys ihmisten kemioilla ja miten siellä tallilla ja toisen kotipihalla ollaan. Juuri tästä syystä esimerkiksi itse olen todella tarkka ja nirso kenet omalle pihalleni otan...

  Re: mistä löytää kotitalli maastoteillä tallipaikka

Lähettäjä: .... 
Päivämäärä:   23.1.20 11:30:59

Niinpä niin. Täällä voisi olla talli jossa saa harrastella ihan rauhassa ja ei ole pakko rupatellakkaan jos ei siltä tunnu.
Mutta luulen että olen niin kaukana periferiassa talleineni että..

  Re: mistä löytää kotitalli maastoteillä tallipaikka

Lähettäjä: Mistä 
Päivämäärä:   23.1.20 22:03:45

Käykö Myrskylä?

  Re: mistä löytää kotitalli maastoteillä tallipaikka

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   24.1.20 11:27:42

tää on vähän isompi talli mut hevoset tarhaa laumassa talvella ja kesällä laitumet ja omat maat missä ratsastella https://tuikuntalli.fi/taysihoitopaikat/

  Re: mistä löytää kotitalli maastoteillä tallipaikka

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   24.1.20 11:32:15

Oman kokemuksen mukaan niillä kotipihan talleilla juuri joutuu kaikkein eniten small talkia harrastamaan kun tallinpitäjä on into pinkeänä siitä että vihdoin on seuraa. Tulevat talliin kun auto kurvaa pihaan. Isoilla talleilla sai huomattavasti enemmän olla rauhassa.

  Re: mistä löytää kotitalli maastoteillä tallipaikka

Lähettäjä: Hilu 
Päivämäärä:   24.1.20 15:11:42

No minä en ainakaan mene talliin kun hevosenomistajat tulevat paikalle. Teen vuorotöitä ja yleensä siivoan tallit siihen aikaan kun normityöläiset ovat töissä. Lapset sitten viskoo päiväheinät ym. En todellakaan yhtään ylimääräistä ole tallilla seurustelemassa ellen satu omiani ratsastamaan tai ole katsomassa tyttären valkkua kentän laidalla.
Meillä aloittajan kuvaukseen sopiva muutaman hevosen kotitalli moderneilla puitteilla pk-seudulla, mutta meillä on niin vähän vaihtuvuutta, ettei uusia oteta. Vanhimmat asiakkaat olleet meillä 15 vuotta (!!) ja uusi tallikin on ehditty rakentaa heidän täällä ollessaan.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.