Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Koiran maha jatkuvasti löysällä

Lähettäjä: milli 
Päivämäärä:   21.1.20 00:38:45

Nuorella koiralla on jo jonkin aikaa ollut ongelmia ruuansulatuksessa. Koira kakkaa todella monta kertaa päivässä, lenkillä yleensä ensimmäinen on ihan normaalia, seuraava löysää ja sitten vielä sen jälkeen saattaa tulla montakin kertaa pieniä määriä ihan vetistä ripulia.

Koira syö nappulaa ja lisänä raakaa lihaa. Nappula meni vaihtoon mutta siitä ei ole ollut sanottavaa hyötyä vaan sama on jatkunut. Matokuurin olen antanut eli ei pitäisi olla sisäloisistakaan kyse. Maitohappobakteeria olen myös antanut kuurin mutta tämäkään ei juuri tilannetta muuttanut.

Koiran yleiskunto on hyvä ja se on virkeä ja aktiivinen. Kutinaa, korvaoireita, silmien rähmimistä tai muuta vikaa ei ole havaittavissa. Koira ei ole laihtunut tai pudottanut lihaksia, turkki on hyvässä kunnossa. Siksi ei ole lähdetty toistaiseksi eläinlääkäriin vaan ollaan kotikonstein koitettu korjata asiaa. Toki aika varataan jos ei tilanne pian helpotu.

Onko allergioissa ja intoleranssissa aina jonkinlaisia iho-oireita vai voisiko olla kyse jostain sellaisesta? Google ainakin tuntuu kertovan että iho-oireet ovat se mistä allergiat yleisimmin havaitaan. Ilmeisesti intoleranssissa ripuli ja oksentelu puolestaan ovat yleisiä oireita, mutta koira ei ole oksennellut. Jonkinlainen suolistotulehdus tai muu ärtymystila voisivat kai myös olla mahdollisia, etenkin kun toisinaan sinne nuoreen suuhun kenenkään huomaamatta vieläkin eksyy asioita jotka eivät koiran ruuansulatukselle sovi.

Onko kellään ideoita mitä kannattaisi seuraavaksi tehdä vai suoraan vain varata ell-aikaa? Riisiä, raejuustoa ja muuta helposti sulavaa kuurina ja katsoa muuttaako se tilannetta? Herkkävatsaisille tarkoitettua tai allergianappulaa kokeiluun? Eliminaatiodieetille tuskin oon suositeltavaa itsenäisesti lähteä, etenkään kun ei ole mitään varmuutta siitä mistä oireet johtuvat?

  Re: Koiran maha jatkuvasti löysällä

Lähettäjä: milli 
Päivämäärä:   21.1.20 00:44:10

Niin ja piti vielä sanomani, ettei uloste ole koskaan veristä, limaista tai muuten omituista. Toinen, kolmas ja toisinaan luoja ties kuinka mones kerta on vain yksinkertaisesti löysää, jopa tosiaan ihan pelkkää kuravettä. Välillä on parempia päiviä ja koira käy vain 2-3 kertaa tarpeillaan, toisinaan se kyykkää yhdellä lenkilläkin jo 6-7 kertaa.

  Re: Koiran maha jatkuvasti löysällä

Lähettäjä: ,,, 
Päivämäärä:   21.1.20 00:54:33

Ehkä nyt ekana kannattaa pitää huoli ettei se syö mitään muuta kuin ruokansa.

Eli tekee ripaskat vasta fyysisen rasitteen jälkeen eli lenkillä? Mulla samanlainen koira ja heti kun lihan määrää lisää ja nappulan pienentää, ei ole ongelmaa.

  Re: Koiran maha jatkuvasti löysällä

Lähettäjä: ,,, 
Päivämäärä:   21.1.20 00:56:56

Jos se uloste on semmosta keltasta löysää ällöä ni sit se saa liikaa rasvaa kulutukseen nähden.

  Re: Koiran maha jatkuvasti löysällä

Lähettäjä: milli 
Päivämäärä:   21.1.20 01:00:42

Pyritään pitämään siitä mahdollisimman hyvä huoli, mutta ihan 24/7 sitä on hankala vahtia. Ei tarvitse kuin (ei myrkyllisen) viherkasvin tipauttaa kuiva lehti niin kitaan se saattaa hävitä ennen kuin kukaan on huomannut mitään. Onneksi harvemmin enää nykyisellään, pentuna pisteli surutta poskeensa ihan kaiken pikkukivistä lähtien, mutta silloin ei ollut kyllä vatsaongelmiakaan..

Tosiaan vain lenkillä on löysää vatsaa. Omaan pihaan koira kakkaa todella harvoin ja esimerkiksi öisin ei pyydä päästä ulos. Tuo olisi varmasti ihan kokeilemisen arvoista että vähentäisi nappulaa ja lisäisi lihaa.

  Re: Koiran maha jatkuvasti löysällä

Lähettäjä: milli 
Päivämäärä:   21.1.20 01:01:49

,,, ei ole kellertävää, väri on nähdäkseni aivan normaali rusehtava, välillä vähän tummempi ja välillä vähän vaaleampi. Mutta pitääpä tutkia vähän tarkemmin tätäkin mahdollisuutta.

  Re: Koiran maha jatkuvasti löysällä

Lähettäjä: Klo 
Päivämäärä:   21.1.20 06:01:00

Nappularuokinnassa on vähemmän vaihtelua kuin liharuokinnassa. Vai saatko aina samanlaista lihaa jolloin ruokinnan voi vakiinnuttaa. Minä ottaisin jonkun herkkävatsaiselle tarkoitetun nappulan ja pysyisin siinnä jos vakiintumisen jälkeen tilanne korjaantuu. Meidän koirat syö 2 kertaa päivässä saman annoksen ja illalla puruluun. Mahat pysyy kunnossa kun on löytynyt sopiva ruoka. Miltei aina jos antaa jotain isompia lihapaloja makupaloiksi niin joutuu yöllä käyttämään ulkona ja pierut haisee kamalalle.

  Re: Koiran maha jatkuvasti löysällä

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   21.1.20 07:45:43

Voisiko olla giardia?

  Re: Koiran maha jatkuvasti löysällä

Lähettäjä: milli 
Päivämäärä:   21.1.20 10:36:26

Klo, olen nyt viime aikoina koettanut antaa enemmän helposti sulavia lihoja, naudan mahaa, kanaa yms. enkä niinkään vaikkapa nautaa. Tämä ei ole vaikuttanut tilanteeseen. Koira ei myöskään piereskele, antoi sille mitä lihaa tahansa.

., giardia on käynyt myös mielessä ja voisi olla ihan mahdollinen kun kaupunkialueella jonkin verran liikutaan, mutta sitä vastaan mielestäni vähän sotii se, että tosiaan lenkkien ensimmäiset kakat ovat lähes poikkeuksetta kiinteitä ja vasta seuraavat kerta kerralta löysempiä. Oireellisessa giardiassahan se ymmärtääkseni menee aaltoillen ja on huonompia ja parempia päiviä. Axiluria käytin madotukseen, mutta giardian häätöönhän ei ilmeisesti tuo annostusohjeen mukainen kolmen päivän kuuri kuitenkaan auttaisi. Pidän kuitenkin mielessä tämän.

  Re: Koiran maha jatkuvasti löysällä

Lähettäjä: ++ 
Päivämäärä:   21.1.20 10:40:42

Kakkanäytteet kolmelta päivältä tutukittavaksi, niin selviää se giardia eikä tarvitse sitä miettiä. Se on yllättävänkin yleinen vitsaus.

  Re: Koiran maha jatkuvasti löysällä

Lähettäjä: milli 
Päivämäärä:   21.1.20 10:43:02

++, voisi kyllä olla ihan järkevää tutkituttaa se. Täytyy ottaa selvää miten tämä parhaiten hoituu.

  Re: Koiran maha jatkuvasti löysällä

Lähettäjä: tan 
Päivämäärä:   21.1.20 10:43:15

Ok

  Re: Koiran maha jatkuvasti löysällä

Lähettäjä: Turre 
Päivämäärä:   21.1.20 11:35:01

Koiralle on eläimenä tyyoillidtä, että suolistopulmat "hirttävät kiinni" ja saattavat kroonistua. Usein ei edes lääketieteellistä syytä löydetä. Usein myös allergioina pidetyt oireet katoavat, kun suolisto saadaan balanssiin.
Koululääketiede ei aina ole kovin nokkela näitä juttuja ratkomaan. Joskus tarjotaan avuksi juttuja, jotka suorastaan pahentavat tilannetta. Paljon riippuu lääkärin koirakokemuksesta.
Kranioterapialla on saatu todella hyvää jälkeä. Mutta tässä jälleen pitää löytää osaava hoitaja. Osa kranioitsijoista on heppoisesti koulutettuja.

  Re: Koiran maha jatkuvasti löysällä

Lähettäjä: Å 
Päivämäärä:   21.1.20 11:45:41

Kannattaa tehdä jotain nopeasti, ettei kroonistu.

Monella olen kuullut auttavan ruuan vaihdon ja kaikki ylimääräinen hetkeksi pois. Joillakin auttaa ruokamäärän vähennys, jollain lisäys.

Meillä tasoittui allergisen ripuli, kun vain sai hetken ”lepuuttaa” mahaa eri ruualla (nappula), joka ei tosin iho-oireiden puolesta sopinut :( sitten kun toisella ruoalla maha ok niin vaihdettiin takaisin vanhaan eikä enää silläkään ripuloinut.

  Re: Koiran maha jatkuvasti löysällä

Lähettäjä: ++ 
Päivämäärä:   21.1.20 21:40:39

milli: Ainakin osa eläinlääkäriasemista lähettää ja voi myös itse lähettää esim Movetiin

  Re: Koiran maha jatkuvasti löysällä

Lähettäjä: Vinkki 
Päivämäärä:   21.1.20 23:06:00

Kokeilepa jättää kana pois. Tiedän monta koiraa, joille siipikarjan liha aiheuttaa löysää kakkaa.

  Re: Koiran maha jatkuvasti löysällä

Lähettäjä: princess cupcake 
Päivämäärä:   21.1.20 23:06:04

Meil oli vähän samanlaista. Sit meni hermot, koira piimä-kana-riisi kuurille hetkeksi ja siitä hitaasti vaihdettii nappula jolla oli maineena et sopii herkkävatsaisille. Menty nyt useampi kuukausi sitte puoliks raa'alla ja uudella nappulalla ja voi juku, en edes muista milloin viimeks ollut vatsa oikeasti löysällä. Pari satunnaista löysempää mahaa ollu jos on luuta syönyt mut ei ole vaatinut toimenpiteitä.

  Re: Koiran maha jatkuvasti löysällä

Lähettäjä: milli 
Päivämäärä:   21.1.20 23:16:20

Kiitokset kaikille vastauksistanne.

Keittelin tänään riisiä ja kypsensin sinne kanaa joukkoon ja kokeillaan josko maha rauhoittuisi sillä. Jos ei muutama päivä sillä tavoin auta mitään, niin sitten lähetän ainakin Giardia-testin menemään. Jos sieltä tulee negatiivinen vastaus, niin kai se sitten on lähdettävä eliminaatiodieetin pariin.

  Re: Koiran maha jatkuvasti löysällä

Lähettäjä: , 
Päivämäärä:   22.1.20 01:18:30

Sanoisin, että jos haluut mielummin lihaa syöttää kuon nappulaa niin jätä kokonaan nappula pois. Katso rauhouttuuko vatsa, jos ei niin liha pois ja herkkävatsaisten nappulaa pelkästään.

Tai ei pakko, mutta itse haluaisin tietää johtuuko tuommoinen nappulasta vai lihasta ja sehän ei selviä jos syö kumpaakin samaan aikaan ;)

  Re: Koiran maha jatkuvasti löysällä

Lähettäjä: Klo 
Päivämäärä:   22.1.20 04:53:52

"...enemmän helposti sulavia lihoja, naudan mahaa, kanaa yms. " juurikin nuo yms.it pistää mahan sekaisin. Teollinen koiranruoka on tasalaatuisempaa ja helpompi vakiinnuttaa kuin päivittäin vaihtuvat lihat ja ymsit. Kirjoita ylös joka päivä mitä koira on syönyt niin huomaat ettei sillä ole ollut montaakaan päivää viikossa samaa ruokaa. Siitä on vaikea sitten päätellä mikä yms ripulia aiheuttaa. Ehkä se on vain vaihtelu eikä mikään erityinen ruoka. Pelkkää kotiruokaa antaessa pitää lisätä vitamiinit, öljyt ja ties mitä että koira pysyy kunnossa. Vaatii kyllä paljon perehtymistä ja mielestäni ei ole vaivansa arvoista kun valmisruokien valikoima on kattava ja hygienia tasalaatuinen.

  Re: Koiran maha jatkuvasti löysällä

Lähettäjä: Koi 
Päivämäärä:   22.1.20 06:33:57

Koira syö nappulaa ja lisänä raakaa lihaa. Nappula meni vaihtoon mutta siitä ei ole ollut sanottavaa hyötyä vaan sama on jatkunut " Kauan se on syönyt ja mitä nappulaa? Anna vain yhtä lihalaatua.

  Re: Koiran maha jatkuvasti löysällä

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   22.1.20 06:38:05

Osalla koirista 50/50 -malli voi aiheuttaa vatsaongelmia, kun nappulat ja liha sulavat vatsassa eri aikaan. Oletko kokeillut jättää nappulaa kokonaan pois ja antaa pelkkää raakaa?

  Re: Koiran maha jatkuvasti löysällä

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.1.20 07:14:49

”Teollinen koiranruoka on tasalaatuisempaa ja helpompi vakiinnuttaa kuin päivittäin vaihtuvat lihat ja ymsit.”

Nappularuoalla mahan pH on liian matala, joka sekin aiheuttaa ongelmia. Teollinen koiranruoka on myös liian prosessoitua, joka sekin aiheuttaa monelle ongelmia.

  Re: Koiran maha jatkuvasti löysällä

Lähettäjä: minttu 
Päivämäärä:   22.1.20 08:04:47

Meillä broilerinliha/kana tekee löysälle

  Re: Koiran maha jatkuvasti löysällä

Lähettäjä: kisu 
Päivämäärä:   22.1.20 08:08:06

Lähettäjä: ?
Päivämäärä: 22.1.20 08:01:24

Mistä kiven alta näitä barffaaja hulluja aina ryömii esiin näihin ketjuihin? Mitäs jos veis koiran ihan eläinlääkärille?" Barf on se the ainoo ja oikee ( juu ....)

Kokeilisin myös nappula , yksi liha kun esim se giardia on poissuljettu.

  Re: Koiran maha jatkuvasti löysällä

Lähettäjä: Klo 
Päivämäärä:   22.1.20 08:16:58

" on myös liian prosessoitua" rehuprosessin olennaisin osa on ravintoarvojen ja säilyvyyden suunnittelu, toteutus ja laadun valvonta. Ei se prosessointi ole ainoastaan huono asia. Barffaus ja kotiruoka, kaunis ideologia ruoan puhtaista raaka-aineista, hyvin toteutettuna voi olla parempi tapa mutta harvoilla koiran omistajalla on aikaa ja resursseja toteuttaa tuota paremmin tuloksin mitä valmisruoka tarjoaa. Koiralle myytävä liha on lihateollisuuden jätettä eikä kukaan valvo sen kylmäketjun aukottomuutta välillä teurastus ja koiran suu.

  Re: Koiran maha jatkuvasti löysällä

Lähettäjä: Par 
Päivämäärä:   22.1.20 09:03:47

Voi olla kilpirauhas ongelmia

  Re: Koiran maha jatkuvasti löysällä

Lähettäjä: ppp 
Päivämäärä:   22.1.20 12:32:33

Kannattaa testauttaa laajemmin sisäloisia, jos on pääkaupunkiseudulta. Onko B12-vitamiiniarvot tutkittu verinäytteestä, jos ei niin se kannattaa myös katsoa.

  Re: Koiran maha jatkuvasti löysällä

Lähettäjä: joo o 
Päivämäärä:   22.1.20 12:45:08

Meilläkin kana tekee löysälle, sinuna kokeilisin keittäisin riisiä ja jauhelihaa

  Re: Koiran maha jatkuvasti löysällä

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   22.1.20 12:51:10

Kannattaa toki ensiksi vekslailla ruokavaliota, jopa kokeilla eliminaatiodieettiä, mutta meillä juuri kuvailemasi kaltaiset vatsaoireet laajenivat kolmeen vuoteen mennessä vähitellen atopiaksi iho-oireineen, ja katosivat kuin taikaiskusta Apoquel-lääkityksellä.

  Re: Koiran maha jatkuvasti löysällä

Lähettäjä: Abc 
Päivämäärä:   22.1.20 16:38:50

Pennulla oli maha löysällä kun vaihdoin penturuuan toiseen, kakkaa tuli todella paljon ja se oli löysää. Jonkin aikaa odottelin josko vatsa siitä asettuisi vaan ei, oli pakko vaihtaa ruokaa. Se onneksi auttoi meillä. Nappulaa koirat syö pääasiassa, joskus lisukkeena lihaa.

Ot: "Kun rehu muutettiin "normaalirasvaiseksi" ja annoin Canicur-maitohappoja parin viikon kuurin muuttui koiran kuntokin ja alkoi saamaan lihaa luiden ylle. Virkeys ei muuttunut ainakaan huonompaan suuntaan. Sivujuonteena ollut lattioiden nuoleminenkin loppui."

Kiinnitin huomiota tuohon lattian nuolemiseen. Meillä myös pentu tekee tuota, mistä voisi johtua? Vaihdetaan juuri penturuokaa aikuisten ruokaan, mutta on tehnyt tuota joskus ennenkin, nyt olen kiinnittänyt siihen enemmän huomiota. Kyseessä bcu 7kk.

  Re: Koiran maha jatkuvasti löysällä

Lähettäjä: Efg 
Päivämäärä:   22.1.20 23:44:15

Abc: Lattian nuoleminen on närästyksen oire.

Minulla erittäin herkkävatsainen koira. Rasvainen ruoka närästää ja tekee vatsan löysäksi. Kana ei sovi (ripuli), lohi ei käy (närästää). Porsaanliha on yleensä liian rasvaista.

Koira syö pure naturalin "hypoallergianappulaa" ja lisäksi vähärasvaista nautaa. Vatsa voi hyvin eikä ole närästystä. Ennen tätä kokeilin monenlaisia ruokia ja se, mikä ei närästänyt, aiheutti löysää ulostetta ja toisinpäin.

  Re: Koiran maha jatkuvasti löysällä

Lähettäjä: milli 
Päivämäärä:   22.1.20 23:56:26

Kiitoksia jälleen vastaajille. Tätä on nyt jatkunut siis muutama viikko, ja sinä aikana on kokeiltu matokuuri ja se nappulan vaihtaminen. Sitä aiemmin kaikki on toiminut oikein hyvin.

Tänään on ollut joko muuten vain vähän parempi päivä tai sitten kypsä kana-riisi--seos on rauhoittanut vatsaa. Tänään on kyllä tullut löysää ulostetta myös, mutta ainoastaan kerran per lenkki eikä ole enää tullut tipottain kuravettä sen jälkeen. Eihän yhden päivän perusteella voi tietenkään mitään johtopäätöksiä vetää, mutta katsellaan nyt muutama päivää lisää mitä tapahtuu.

Koira tosiaan on muuten erittäin hyvävointisen oloinen ja oma itsensä, touhuaa iloisena, ei raavi, ruokahalu on parempi kuin hyvä ja mitään muutakaan tavallisesta poikkeavaa käytöstä ei ole näkynyt, vaikka on tullut tavallistakin tarkemmin pidettyä silmällä ettei vain oireilisi jotenkin muutenkin.

  Re: Koiran maha jatkuvasti löysällä

Lähettäjä: Veeras 
Päivämäärä:   23.1.20 01:24:10

En halua pelotella, mutta tollain meillä alkoi koiran IBD-oireilu. Toisaalta joo, oli jonkin verran oksentelua mukana, mutta kaikilla IBD-koirilla sitä ei ole. Jossain kohtaa alkoi tulla limaisuutta ulosteisiin, jota siis oli vaikka uloste ois ollut muuten normaalin oloinen, mutta "limaköntti" tuli ulosteen lopussa mukana usein. Aaltoilevaa oireilua, mutta koira ei todellakaan ollut mitenkään kovin kipeän oloinen. Energinen, vähän surkeana jos teki sisälle tarpeensa eli ripuloi... Iho ei silloin ekoina vuosina ollenkaan oireillut, vasta kun ruokavalio oli ollut tosi rajattu jo useita kuukausia, niin alkoi koiran turkissa huomaan kuivuutta ja ihossa myös vähän.

Giardia meillä suljettiin pois monet kerrat. B12 joutui piikillä saamaan kuurin, kun oli liian alhainen. Haima-arvojen kans oli myös jotain häikkää jossain kohtaa.

Tää koira oli parikiloinen aikuisena, joten se kuivui äkkiä ja jouduin useamman kerran viemään päivystyksellisesti nesteytykseen. Meni todella todella kauan, ennenkö kukaan osasi tuota IBD:tä alkaa miettiä!! Lopulta ainoa mikä auttoi oli jatkuva Tylosin-lääkitys sekä Hypoallergenic-ruoka. Siis ei yhtään mitään muuta syötävää... Koira menehtyi onnettomuudessa, mutta sen viimeinen elinvuosi oli aika ok vatsan osalta.

Mutta minä sanoisin, että vie näytille ell, ja miettikää myös onko IBD mahdollinen. Tuntuu olevan luvattoman yleinen ja hankala vaiva. Jotkut ell sanoivat, että mun koiralla sen olisi laukaissut nuorena sairastettu raju vatsatauti. Kukaanhan ei sitä varmaksi voi tietää. Meillä raakaruoka oli ihan ehdottomasti huono asia, eli kaikki piti olla kypsennettyä mitä syötti. Kokeiltiin kotiruuallakin useita kuukausia, mutta sekään ei toiminut enää loppupeleissä. Vain tuo hyporuoka + Tylosin toimi. Tsemppiä, toivottavasti teillä on jotakin ohimenevää, joka on helppo hoitaa pois! Suosittelen kuitenkin meneen sinne ell selvittään, ennenkö oireet kroonistuu.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.