Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: Riikka 
Päivämäärä:   25.6.19 18:19:25

Nyppii pahemman kerran. Mies lähtee töihin yhdeksän aikaan ja tulee 12h päästä. Pitkää päivää ja käy vielä vanhemmillaan tai esim kaupassa. Ihan ok sinänsä.

Tässä on vaan käynyt niin, että kaikki kotityö on jäänyt minulle. Ei haittaisi, mutta itse olen työkyvyttömyyden vuoksi kotona. En jaksa kuntoni vuoksi tehdä kaikkea. Yritän myös pientä yritystoimintaa että saisin tuloja. Se tahtoo nyt kokonaan jäädä.

Rahaa minulla ei ole, että voisin esim kaupan hoitaa. Tuntuu että olen jumissa kotona paskan keskellä taistelemassa yksin. Jo pelkät kelan paperit on hirvittävän vaikeita, eikä mies lopulta auta niissäkään juuri lainkaan.

Kunhan nyt puran harmiani. Miehelle on asiasta sanottu.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   25.6.19 18:24:33

Meilläkin mies tekee pitkää päivää töissä, minä opiskelen. Ja koska olen huomattavasti enemmän kotona, teen tietysti kaikki kotityöt ja ruoankin laitan kun mies tulee kotiin. Mies sitten maksaa enemmän esim. ruokia ja muita menoja.
Eipä tulisi mieleenkään valittaa!

Mutta voithan maksaa siivojan teille?

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: Riikka 
Päivämäärä:   25.6.19 18:26:34

Luitko ollenkaan. Olen työkyvyttömänä kotona vaikean vamman vuoksi. Kela ei ole maksanut mtn. Ei ole minulla rahaa lainkaan. Äitini on maksanut lääkärit yms kuntoutuksia. Minulla olisi oikeus ihan avustajaan, mutta ei se miehen sotkuja kuulu siivota.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: the 
Päivämäärä:   25.6.19 18:26:41

Sosiaalityöntekijä auttaa Kelan papereiden kanssa, kun varaat sellaiselle ajan.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: Riikka 
Päivämäärä:   25.6.19 18:27:25

Ei ollu polin sossusta mtn apua. Ihan kuutamolla. Samoin moni muu vammautunut kokenut.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   25.6.19 18:28:26

Mikset sitten hanki avustajaa?
Mitä miehesi tulisi mielestäsi tehdä vielä eteesi? Hän ilmeisesti kuitenkin maksaa elämisesi?

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: Riikka 
Päivämäärä:   25.6.19 18:28:44

Meiltä lähtee jatkuvasti myös oikeuskanslerille kanteluita kelaa koskien, sossut ei tee niitä. Pakko tehdä itse.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: Riikka 
Päivämäärä:   25.6.19 18:30:38

Äitini itse asiassa avustaa paljon. Toki mies maksaa vastikkeen ja veden, puhelinlaskun ja parilla kympillä ruokaa viikossa. Se syö eniten vanhemmillaan. Avustaja pitäis pyytää itelle kyllä, mutta mietin miten rajataan miehen vastuu pois. Ei ne puolison pyykkejä hoida.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: Riikka 
Päivämäärä:   25.6.19 18:32:58

Minusta ei kovasti kulua täällä ole. Se vesi ja sähkö sekä vähän ruokaa. Hygieniatuotteet mm hammasharja ja siteet ostin nyt kävelyllä kerätyillä pullorahoilla. Äitini tosiaan maksaa lääkärit, lääkkeet ja sen tyyppiset.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: Riikka 
Päivämäärä:   25.6.19 18:36:51

Vastikkeen mies joutuisi maksamaan yksinkin. Asun siis hänen pienessä asunnossa. Vaatteita tms en osta lainkaan, vanhat riittää vuosiksi. En käy kanpaajalla tai käytä shampoota, laita kynsiä, lue lehtiä tai harrasta. Omat kulut olen ihan minimoinut. Yritystoimintaan sain pienen apurahan hyväntekeväisyysjärjestölttä.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   25.6.19 18:38:24

Ei kai äitisikään kuulu sinua elättää? Mikset saa apua kelasta/sossusta?
Kuulostaa nyt siltä että ette vaadi sinulle kuuluvia tukia, jos kerran vammasi vuoksi olet kykenemätön mitään tekemään. Miksei kela ole maksanut mitään, jos näin kerran on?
Kannattaisi varata pikimmiten aika jollekin, joka neuvoo asioiden kanssa!

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: Riikka 
Päivämäärä:   25.6.19 18:40:37

Se asia nyt vaan on niin, että kela ei myönnä läheskään kaikille sairauden perusteella tukea, sillä katsoo, että voi tehdä jotakin työtä. Eli esim minä voisin ehkä mennä patjafirmaan koenukkujaksi. Ei ole vaan vastaan tullut.

Jos asut jonkun kanssa kenellä työ ja tuloja, niin silloin ei ole muuhunkaan oikeutta, vasn toisen tulee elättää.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: Pätkä 
Päivämäärä:   25.6.19 18:41:39

Ei parisuhteessa voi kaikkea kaataa toisenkaan niskaan, silloin suhde muuttuu parisuhteesta enemmänkin hoitosuhdetta muistuttavaksi. Miehesi siis tekee 12 tuntisia päiviä, maksaa vastikkeen ja muut laskut ja käy kaupassa? Ehkä hänkään ei jaksa kaikkea.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: Riikka 
Päivämäärä:   25.6.19 18:41:53

. Ei tässä ole mitään tietämättömyyttä, vaan tilanne on oikeasti monella tämä. Silloin ei vaan saa mitään. Jos asuisi yksin niin sitten ehkä.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: Riikka 
Päivämäärä:   25.6.19 18:44:02

Ei jaksa ei, mutta en jaksa minäkään. Jos olisin terve niin kävisin töissä ja voisin käydä kaupassa. Nyt en voi. Miehen työpäivä on 8h. Hän käy vanhemmillaan kahdesti päivässä mm syömässä. Siihen se aika menee. Minä käyn äidilläni syömässä sillä en kuntoni vuoksi saa yksin ruokaa laitettua.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: Riikka 
Päivämäärä:   25.6.19 18:46:51

En oikein tiedä kuka on hoidettava, kun mies ei pese pyykkejään tai tiskejään. Olettaa minun tekevän kai. Hän tienaa ok, mutta minä ostan siteitä pullorahoilla. Se itkettää.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: Riikka 
Päivämäärä:   25.6.19 18:50:48

Nytkin petivaatteet olleet monta kk vaihtamatta. Itse en saa lakanaa laitettua. Tyynyliinat saan. Tarkoitan sitä että ällöttää olla paskassa, mutta mies on vaan.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: Äksy 
Päivämäärä:   25.6.19 18:54:56

Etkö voi muuttaa äidillesi? Tai yksin asumaan?

Ette kuulosta pariskunnalta, tai edes rakastuneilta. Mikä järki tuossa on?

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: Riikka 
Päivämäärä:   25.6.19 18:59:42

Järki on siinä, että tässä on 20 vuotta oltu, ei ole oikein vaihtoehtojakaan itsellä. En mä tiedä mihin sitä sitten menisi. En halua tämän ikäisenä muuttaa äidille. Yksin taas en rahallisesti pärjää. Enkä oikein muutenkaan. Sille taas ei mitään voi, että jäin auton tölvimäksi. Siitä tulee kova taistelu.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   25.6.19 19:01:42

Eikö sinun pitäisi olla tuossa tilanteessa Kelan kirjoilla työtön työnhakija ja saisit työttömyystukea? Ei se toki kotitöihin auta. Käy miehen kanssa yhdessä läpi, mitä pystyt tekemään ja mitä et, ja teet sitten sen minkä pystyt ihan rauhassa omaan tahtiin.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: Kokki 
Päivämäärä:   25.6.19 19:01:58

Nyt on mielenkiintoinen vamma... ei pysty töihin, mutta kelan mielestä pystyy... ei pysty tekemään ruokaa, mutta pulloja voi käydä keräilemässä... ei pysty laittamaan pyykkejä koneeseen, mutta edelleen voi kävellä etsimässä pulloja... ilmeisesti todella hienomotoriikkaan vaikuttava vamma, ruokaakin saa paljolti puolivalmiina ja kone pyörittää pyykit, toki levittää tarvitsee...

Kyllä mäkin olettaisin että kotona oleva tekee kotityöt (hitaasti jos ei vammaltaan pysty nopeasti) jos minä tienaan rahat...

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: Riikka 
Päivämäärä:   25.6.19 19:03:18

Pelottaisi kovasti muuttaa kaupungin vuokrakasarmiin tässä kunnossa. Juoppojen ja narkkien keskelle. Eli se tuntuu liian isokta jutulta. Sitten pelkään, että luottotiedot voisi mennä kun raha ei välttämättä riitä. En tiedä mitä tukia saisin. Asumistukea nyt varmaan. Sossutukea en varmaan saisi koska omistan perheen mökistä osan.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: Anonyymi 
Päivämäärä:   25.6.19 19:05:52

Nyt haluaisin minäkin kyllä jo tietää vamman laadun, noista syistä joita ylläolevakin mietti.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: Riikka 
Päivämäärä:   25.6.19 19:06:32

Yritän käydä joka päivä kävelemässä. Tuntiin pyrin. Reitiltä löytyy tölkkejä tasaiseen tahtiin. Pyykit saan hyvin koneeseen, ripustamaan en aina pysty. Ruuanlaitto vaatii seisomista paikallaan eikä mahdollista jättää kesken. Siksi sitä en tee. Siihen tarvitsee apua.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: Riikka 
Päivämäärä:   25.6.19 19:08:48

Minulla on vaikea asteinen aivovamma, osittainen selkäydinvamma sekä vaikea niskavamma. Polvet rikki myös, mutta ne ei leikkausten jälkeen juuri vaivaa. Ei ollenkaan tavatonta, ettei näillä tukea saa. Meitä on todella paljon.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: Jim 
Päivämäärä:   25.6.19 19:11:40

Olet Riikka joskus ennenkin täällä samasta asiasta kirjoittanut ja silloinkin tyrmäsit kaikki, mitä porukat täällä vastailee. Varaa aika lääkärille, kelaan ja sitä kautta hlökohtainen avustaja.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: Riikka 
Päivämäärä:   25.6.19 19:12:13

Kunto ja toimintakyky vaihtelee paljon. Liika rasitus romahduttaa. Rasitus näkyy kaikessa, muistissa ja mm raajoissa sekä esim.rakon toiminnassa. Toisena päivänä käy kävelemässä, imuroi huoneen, laittaa leivän sekä esim.laittaa pyykit. Toisena päivänä ei pysty tekemään esim leipää kun vapina on niin paha. Välillä näytän samalta kuin Merkel siinä videolla.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: hop 
Päivämäärä:   25.6.19 19:12:52

Mun mielestä sä olet tänne ennenkin kirjoittanut..?

No mutta jos sä asuisit yksin, niin saisit sen avustajan joka sitten tekis kaikki ne hommat mihin et ite kykene. Ja voisin väittää et myös rahallisesti tulis kyllä tukia kun vaan osaisi niitä hakea. Ei se työttömän tms raha niin suurensuuri ole, mutta kyllä sillä muutkin pärjää tässä elämässä jotenkin, että miksi et sinä? Kuka sun lääkkeet yms hoitaa sitten kun äitisi ei enää pysty?

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: heppa 
Päivämäärä:   25.6.19 19:13:42

Ei kuulosta siltä että mies sinua ihan hirveästi rakastaisi. Mitä hittoa aikuinen mies ramppaa vanhemmillaan joka päivä varsinkin jos se meinaa sitä että työpäivä pitenee neljällä tunnilla.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: Riikka 
Päivämäärä:   25.6.19 19:13:47

Lääkärille mulla on taas aika tammikuussa. Ei mulla sinne ole tarvetta nyt. Ei se tälle enää mitään voi. Avustajan saa vammaispalvelusta jos saa. Kelaan ollan koko ajan mm. juristien kanssa yhteyksissä.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   25.6.19 19:14:11

Jos sinulla on oikeus avustajaan, niin hae nyt ihmeessä sellaista. Eikö avustaja kuitenkin toisi edes jotain helpotusta tilanteeseesi? On toki totta, että avustajan ei pitäisi joutua siivoamaan avustettavan henkilön toimintakykyisen perheenjäsenen sotkuja, mutta kotityötkin kuuluvat avustajan tehtäviin, joten kyllähän niihinkin hänestä olisi apua. Ja itse avustajan työtä tekevänä voin sanoa, että ainakaan oma moraalini ei antaisi myöten jättää esimerkiksi hirveää pyykkivuorta niille sijoilleen vaikka kyseessä eivät avustettavan pyykit olisikaan. Eihän vaikeasti vammainen avustettavakaan niitä pysty pesemään ja joutuisi kärsimään puolisonsa aiheuttamasta sotkusta.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: Riikka 
Päivämäärä:   25.6.19 19:16:03

Ei mua haittaa ellei rakasta. Mulle on nyt tärkeintä selvitä päivästä. Miesasiat ei paljoa kiinnosta. Lääkkeet jää hankkimatta ellei ketään niitä maksa. Ei niitä onneksi paljoa, eivätkä elämää ylläpitäviä. Sossu ei niitä maksaisi kuitenkaan. Ne maksaa vaan niitä mitä ilman kuolee.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: Riikka 
Päivämäärä:   25.6.19 19:17:09

Juu, sitä avustajaa pitää kyllä nyt ekana lähteä kyselemään. Hävettää vaan pyytää tänne ketään kun niin likasta ja dotlusta.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   25.6.19 19:35:43

Mieluummin asuu äidin luona kuin miehen luona, joka ei rakasta. Eli ukko vaihtoon, hetkeksi äidin luokse ja sitten omaan asuntoon, niin saa tukiakin.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: Riikka 
Päivämäärä:   25.6.19 19:38:23

Äidin kotona on kosteusvaurio ja hometta. Se yksi osasyy sinne haluttomuudessa. En saa oireuta kun nyt lyhyesti oleskelen, mutta pelkään homesairautta vielä tähän päälle.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: Riikka 
Päivämäärä:   25.6.19 19:40:45

Ja me riidellään kuitenkin heti kun vähänkään enempi siellä. Mieluummin kärvistelen täällä. Eikä teidän tarvii tätä asiaa ratkoa, kun ei sitä kukaan pysty tekee. Kunhan nyt vuodatan pahaa mieltä. Ei sen ihmeempää.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: Riikka 
Päivämäärä:   25.6.19 19:42:26

Eläkettä on haettu jo monta vuotta. Pitää varmaan kysyä ostaisko joku mökkiosuuden pois. Yksityisten kämpöt on varmaan kalliimpia ku kaupungin.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   25.6.19 20:52:20

Satutätin provot huononee vaan

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: Tällaista tapahtuu 
Päivämäärä:   25.6.19 21:29:57

Viiva, mistä sinä muka tiedät ettei Riikan juttu ole totta.
Kuulostaa erittäin uskottavalle, olen vastaavaa nähnyt ja ihan lähipiirissä.

Ei Suomi nyt niin hyvinvointivaltio kaikille ole kuin mitä luulisi, jos on itse syntynyt kultalusikka suussa. Jos taas on nähnyt vähän muutakin , esim juuri sairastumisisa jne niin tietää ettei ole tavatonta jäädä avun ulkopuolelle.

Mutta Riikalle sanoisin , että ala vaatimaan avustajaa ja kerrot saman mitä täällä.
Että on päiviä jolloin et pysty voileipää tekemään, mutta kumminkin olet koko päivän aamusta iltaan yksin, apua tarvitsisit edes välttämättömiin.
Äläkä mieti sitä mitä joku avustaja ajattelee, kyllä esim heitteillä olevien kotona asuvien vanhusten kodit on monesti todella siivottomia.

Nimim kokemusta on, olen siivonnut asuntoja joissa on heti ovella virtsan haju vastassa ja matot tarttuneet kiinni lattioihin.
Se ei ole ollut asukkaan vika vaan lopputulos , kun vanhus ei itse ole siinä kunnossa että pystyisi mitenkään siivouksesta huolehtimaan.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   25.6.19 22:00:08

Aloittaja on kirjoittanut usein ennenkin, näkökulma vähän vaihtelee. Yhteistä aloituksille on se, että mitkään ongelmaan ehdotetut ratkaisut eivät kelpaa. Mikä sekin on ihan fine, ei kukaan voi pakottaa toista ratkomaan ongelmiaan ellei tämä halua.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   25.6.19 22:07:27

En ymmärrä miksi mies sua siellä pitää. Jos hakis omaishoitajan tukea tms niin ymmärtäisin. Vähän vaikuttaa hyväksikäyttäjältä..

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   25.6.19 22:23:41

Nuppivikainen marttyyri. A) otat eron siitä miehestä ja B) muutat muualle. Tai sitten kestät kitisemättä nykytilanteen. Ihan oma valinta. Ruikuttaminen mitään konkreettista tekemättä ei auta mitään.

Mies on selvästi täysin kyllästynyt tuollaiseen, enkä ihmettele sitä yhtään. Lähinnä ihmettelen sitä, miksei mies ole laittanut eroa vireille. Odotteleeko aloittajan puolelta jotain perintöä tms.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: Riikka 
Päivämäärä:   25.6.19 22:35:04

Ei me olla naimisissa. Onko teistä normaalia, että mies nukkuu kuukausia likaisissa lakanoissa?

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   25.6.19 22:44:35

Nukutteko eri sängyissä?

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: Plop 
Päivämäärä:   25.6.19 22:47:56

Eroa ja muuta omillesi. Eipähän sua sitten harmita miehen työssäkäynti.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: ! 
Päivämäärä:   25.6.19 22:51:06

No pyydä sitä hiton äitiäs vaihtamaan ne lakanat. Enkä hetkeäkään usko tuohon täydelliseen rahattomuuteen. Jos kerran vaivat ovat niin vaikeita, että ei voi kotitöitä tehdä mutta yritystoimintaa voi tehdä, niin melkoisen valikoivia vaivoja.

Varmaan syy miksi mies ei kotona viihdy, on saamaton aloittaja, joka vain valittaa. Vaihdat ne lakanat sellaisena päivänä kun kunto on parempi. Ei kai niitä joka päivä tarvi vaihtaa. Ja kuinka paljon sotkua saa kaksi ihmistä aikaan, joista toinen käy kotona vain nukkumassa?

Ei täsmää.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: Riikka 
Päivämäärä:   25.6.19 23:06:15

No kyllä sitä sotkua vaan ajan kanssa tulee, kun ei säönnöllisesti siivota. Kokeile.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   25.6.19 23:16:25

Eipä kiinnosta kokeilla. On sitä vaihdettu lakanoita monen päivän noroviruksen kourissa, keuhkokuumeessa jne.
Jos niin vakava aivovamma että siihen ei pysty niin ihan tosissaan se avustaja kotiin!

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: Riikka 
Päivämäärä:   25.6.19 23:20:21

En pääse hyvin niihin asentoihin mitä esim.lakanan vaihdossa tarveis. Kurottautuminen ja käsien kannattelu tms on hankalaa, lantio ei kanna. Samasta syystä mm.pyykkien ripustus takkuaa. Alan vapista kovasti. Liittyy kai enempi niskan vammaan ja selkäytimen vaurioihin.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   26.6.19 00:07:56

Ja avustajaa et halua koska?
Miehen pitää tienata perheen elanto, siivota, hoitaa vammautunut vaimo, maksaa kaikki lysti Jan jaksaa?
Mitä hän saa? Mitä annat miehellesi?

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: ^ 
Päivämäärä:   26.6.19 01:09:33

Niin, en tiedä, mutta munkin mielestä kuulostaa kummalle jos pystyy keräämään pulloja mutta ei vaihtamaan lakanoita. Oon itse ollut joskus kolarin jälkeen sellaisessa jamassa etten alkuun pystynyt juurikaan seisomaan, kävelemään tai istumaan, en yhtään kumartumaan tai nostamaan vesilasia kummempaa. Sängystä nousuun ja sinne menoon tarvitsin apua. Mutta ruokaa sain naamariin kun sen joku vaan kaupasta haki.
Jos toi olisi jäänyt pysyväksi, olisin hankkinut apuvälineitä.
Lähemmäs vuosi meni toipuessa mutta rahattomaksi en päätynyt.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: j 
Päivämäärä:   26.6.19 04:46:35

Ilmottaudu työttömäksi työnhakijaksi työkkäriin. Ja lääkäriltä sairauslomatodistus, eli työtön työnhakija ja saikulla, saat työttömyyskorvausta. Hullulta kuulostaa, mutta niin se vaan menee. Minun aivovamman saanut tuttuni joutui tekemään näin, kunnes sitten aikanaan pääsi eläkkeelle.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: ssima 
Päivämäärä:   26.6.19 09:26:48

Tee niinkuin "j" yllä neuvoi.

Tulipa kurja fiilis sun puolesta muutenkin kuin vammojesi vuoksi :/

Olisiko teidän äitisi kanssa mahdollista muuttaa yhdessä jonnekin vuokralle vai onko aivan hullu idea? Nyt alkuun äidistä olisi sinulle suuri apu, ja työttömyyskorvauksella voisit maksaa omat menosi. Vuosien päästä taas sinä olisit kuntoutunut parempaan kuntoon ja olisit apuna ikääntyvälle äidillesi :) Jos etsisitte esteettömän asunnon, niin äitisi voisi jäädä sinne asumaan loppuiäkseen vaikka sinä jossain kohtaa muuttaisitkin pois.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: "#¤ 
Päivämäärä:   26.6.19 09:53:55

Koska sinulta on evätty oikeus sairauspäivärahaan, subjektiivisten oireidesi ja objektiivisten löydösten välissä on ristiriita. Eli aivovamma ei selitä oireitasi. Sinun katsotaan olevan siis työkykyinen. Työkkäriin työttömäksi työnhakijaksi ja sitten aktiivinen kuntoutus käyntiin. Ensiksi se vaatii muutoksen ajattelutavassa. Et ole terve, mutta et onneksi myöskään niin sairas, ettet pystyisi tekemään mitään. Vähitellen asteittain rasitusta lisäämällä voidaan saavuttaa vähintään osittainen työkykyisyys, kun kunto kohenee ja uskallat ottaa kroppasi käyttöön. Aivovammahan ei pahene ajan kanssa (se on fysiologisesti mahdotonta), se voi vain parantua. Suosittelen fysioterapiassa tehtyä kuntoutussuunnitelmaa, jossa asteittan lisätään rasitusta fyysisen kunnon ja toimintakyvyn kasvaessa.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: hmm 
Päivämäärä:   26.6.19 10:39:44

Mä en yhtään ihmettele, että mies käy vanhemmillaan syömässä ja viettää aikaa siellä, en mäkään jaksaisi katsella työkyvyttömyyteen ja sairauteen vajonnutta ihmistä montaa päivää, joka kaiken lisäksi valittaa ja kaikki on niin vaikeaa.

Eroa miehestä ja laita elämäsi kuntoon pikkuhiljaa.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: Taivahan vallat 
Päivämäärä:   26.6.19 10:47:54

Sama tyyppi aloittaa uuden, ehka 15. valitusketjun, eri nakokulma vaan. Miten jaksatte edes kommentoida enaa?

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   26.6.19 10:50:31

Mitä kotihommia teillä sitten joka päivä on jos mies hoitaa kuitenkin kauppareissut?

Ja ehtiihän mies aamulla hyvin hoitamaan ennen töihin menoa vaikka keittiön siivouksen ja tiskikoneen tyhjennyksen ja uudelleen täytön.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: Riikka 
Päivämäärä:   26.6.19 10:50:41

Itseasiassa aivovamma etenee nykytuedon mukaan parikin vuotta. Vamma ei pysähdy traumahetkeen. Kannattaa tutystua ihan lääketieteen artikkekeihin. Kuntoutuksissa olen käynyt usean vuoden. Nyt ne ovat loppumassa. Minulla on onneksi ollut mukana moniammatillinen kuntoutustiimi. Ilman sitä kunto olisikin huonompi.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: Merviläinen 
Päivämäärä:   26.6.19 10:53:19

Eipä se terve ihminen välttämättä tajua miten vammautuneen kunto voi heitellä.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   26.6.19 10:55:58

Ei se nyt kuulkaa aloittajan haukkujat normaalia ole sekään, että aikuinen täysin toimintakykyinen mies ennemmin elää lian keskellä kuin tekee edes joitakin kotitöitä. Ja jos parisuhteessa kumppanistaan välittää, niin kyllä silloin tekee niitä kotitöitä jos toinen ei vammansa tai sairautensa vuoksi pysty niihin osallistumaan. Jotakin apua kotiin olisi tuossa tilanteessa saatava, mutta eihän aloittaja laiskuuttaan jätä kotitöitä tekemättä.

Kyllä minäkin avustajana tiedän tapauksen, jossa nainen istui pyörätuolissa ja mies silti odotti tämän tekevän kaikki kotityöt. Eipä sellaisessa parisuhteessa juuri rakkautta ole.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: eq 
Päivämäärä:   26.6.19 11:02:29

Käsittämättömän monella on vieläkin käsitys että Suomi on täysi onnella, ettei tällaista tilannetta voi olla... Mutta näitä on ja aivan liikaa.
En tarkoita että nyt pitäisi ap:lle lyödä tukko rahaa käteen joka kuukausi, mutta kunnollinen kuntous ja kuntoutuksen kartoitus pitäisi olla itsestään selvää (ja kunnille vastuu siitä että se myös järjestyy!). Samoin tukien kartoitus ja selvittää miten pystyisi edes osittain palaamaan työelämään ja pärjäämään kotona, avulla ja ilman.

Eli, niin kuin muutama on jo edellä ehdottanut, ota se avustaja sinne kotiin, työtään se tekee ei sinun tarvitse sitä miettiä mikä on kenenkin pyykkiä ja kuinka likaista siellä on.
Sitten työkkäriin.
Asiat on itse potkaistava liikkeelle, tsemppiä!

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: keski-ikäinen 
Päivämäärä:   26.6.19 11:02:32

No kyllä sen miehen silti pitäisi jonkunverran kotitöihin osallistua, vaikka oleilisikin muualla suurimmanosan päivää ja maksaisi enemmän asumisesta. Jotkut miehet on niin paskaisia että nukkuisivat vaikka loppuelämänsä omissa saastoissaan, kaikilla ihmisillä ei ole mitään käsitystä hygieniasta ja tämä on tietysti hyvin surullista niille ketkä ovat tämmöisen ihmisen "armoilla". Jos mies asuisi yksin, hän joutuisi jokatapauksessa maksamaan asumisensa yksin ja vaihtamaan lakanansakin yksin. Senverran pitäisi välittää toisesta pitkässä liitossa että jos toinen vammautuu vakavasti kuten aloittaja, että auttaisi itsestään selvissä jokapäiväisissä asioissa! Ihan kammottavaa välinpitämättömyyttä mieheltä tuollainen!

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   26.6.19 11:07:03

"Jos mies asuisi yksin, hän joutuisi jokatapauksessa maksamaan asumisensa yksin ja vaihtamaan lakanansakin yksin. Senverran pitäisi välittää toisesta pitkässä liitossa että jos toinen vammautuu vakavasti kuten aloittaja, että auttaisi itsestään selvissä jokapäiväisissä asioissa! Ihan kammottavaa välinpitämättömyyttä mieheltä tuollainen!"

Tätä juuri tarkoitan. Ja vähän tuntuu siltä, että jos sukupuolet olisivat toisinpäin, pidettäisiin itsestäänselvyytenä, että vammaton osapuoli tekee ne kotityöt.

  Re: Mies ei tee mitään kotona

Lähettäjä: keski-ikäinen 
Päivämäärä:   26.6.19 11:18:44

Voi mitä kaikkea pahaa ajateltaisiinkaan naisesta joka hiihtelee omissa menoissaan 12h vuorokaudessa ja vammautunut mies makoilisi saastaisissa lakanoissaan päivästä toiseen...! Mutta nyt kun tilanne on toisinpäin, ilmeisesti lähipiiri ei reagoi mitenkään...? Eikö edes ne miehen vanhemmat kannusta poikaansa toimimaan oikein ja avustamaan pitkäaikaista siippaa?

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.