Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Kaduttaa kun jätin eksän

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   16.6.19 10:58:06

Siitä on jo vuosi aikaa ja hän on onnellisessa suhteessa. Hänellä oli lieviä mt-ongelmia ja oli hieman "raskas" luonne.

Nyt kuitenkin hiljattain uusia treffaillessa olen huomannut etten vaan löydä samanveroista. Eksän vaativa persoona ja ahdistuneisuushäiriöt tuntuvat mitättömältä ongelmalta nyt, olihan hän muuten kaikin puolin täydellinen: urheilullinen, aivan @!#$ komea, kohtelias aina kaikille, samat arvot kuin mulla ja raitis.

Treffailemani miehet tuntuvat olevan vapaana ihan syystä: käsittämättömän huonoa hygieniaa ja järkkyä hajua, huonoja käytöstapoja, juomista, ym. Niin sanottuja jämiä vaikka tuntuu pahalta sanoa ihmisestä näin.

Tuntuu että tein elämäni paskimman päätöksen kun jätin eksän. Tiedän ettei hän ole eroamassa suhteesta, sen verran ripustautuva hän oli, ja tiedän että nykyinen naisensakin on.:(

  Re: Kaduttaa kun jätin eksän

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.6.19 11:07:57

Olet treffaillut vasta vuoden. Todella lyhyt aika, kun huomioi että yleensä sitä pidetään edes hetken paussi ennen kuin aletaan hyppäämään uuteen suhteeseen. Vanha suola janottaa ja aika kultaa muistot, eiköhän erolle ollut syynsä. Kuulostaa että haikailet aika pintapuolisia asioita, komeaa ulkonäköä ja urheilullisuutta. Ota nyt vaan rauhallisesti äläkä yritä väkisin survoa itseäsi uuteen suhteeseen.

  Re: Kaduttaa kun jätin eksän

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   16.6.19 11:14:13

Kiitos, eka järkevä vastaus. AV:llä saa vaan kuulla että yhyy mitäs jätit ja luulit saavas parempaa.

Olihan sillä tosiaan syynsä, mutta yksi oli hänen "keskenkasvuinen" luonteensa. Eli taipumus vetää herneet nenään pienestä jne. No niinhän siinä kävi että tässä vuoden aikana hän on kasvanut hirveästi henkisesti eikä ole enää ollenkaan sellainen mielensäpahoittaja. Ollaan kummatkin kuitenkin parikymppisiä. Mutta tuo "vasta vuoden" helpotti kyllä kummasti, eli ehkä on toivoa että löydän hyvän miehen. En tosiaan ole mikään tasokas nainen joten ihmettelen kyllä miten edes sain tuollaisen miehen kuin eksä. No mutta aika tosiaan kultaa muistot, erolle varmana on ollut hyvät syyt.

  Re: Kaduttaa kun jätin eksän

Lähettäjä: Ei kiirettä 
Päivämäärä:   16.6.19 11:40:25

Sinuna lopettaisin nyt hetkeksi tuon treffailemisen, etsimällä etsimisen ja keskittyisin itseeni eli opettele nauttimaan yksin olemisesta. Kun osaat olla myös yksin ja arvostat itseäsi et hyväksy kumppaniksesikaan ketä hyvänsä. Silmät voi toki pitää auki, mutta ei sitä kumppania kannata etsimällä etsiä.

Tuo on myös totta, että aika kuultaa muistot eli helposti unohtaa mitkä asiat vanhassa suhteessa oli huonosti, jos jatkuvasti pohtii sitä. Sinuna nyt yrittäisin unohtaa eksän ja hyväksyä ettet hänen kanssaan ollut onnellinen ja ansaitset tasapainoisen hyvän suhteen joten turha haikailla mennyttä.

  Re: Kaduttaa kun jätin eksän

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.6.19 11:49:42

Luulis että hygienia ja hajuongelmat on helpompi korjata kuin vaikea luonne ja mt ongelmat? Olisko se mahdotonta vinkata näille miehille asiasta, jos eivät ole itse tajunneet? Juominen on sitten myös isompi ongelma josta ei niin helposti pääse eroon.

  Re: Kaduttaa kun jätin eksän

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   16.6.19 13:25:43

No siis näissä haisuileissa on ollut niin paljon sellaista mitä ei hetkessä korjata, esim hajun lisäksi resuiset vaatteet, paljon tatskoja yms. Jos olen maininnut likaisesta , rasvaisesta tukasta niin on osa miehen persoonaa/olen pinnallinen.

Kiitos ei kiirettä viestistäsi, se avasi paljon silmiä. Nyt mulla on vaan epätoivon hetki. Luulin että mulla olisi vanhempana enemmän mahdollisuuksia mutta päinvastoin, nyt parikymppisenä huononen vuosi vuodelta enkä kelpaa enää kuten teininä. Eksä oli sitä tasoa mitä en varmaan koskaan tule näillä geeneillä enää saamaan.

  Re: Kaduttaa kun jätin eksän

Lähettäjä: Ifiroggk 
Päivämäärä:   16.6.19 13:37:56

Pakko nyt sanoa että törmäsin minäkin deittailuvuosinani erittäin moneen huonon hygienian omaavaan sälliin. Hampaiden harjaus ja puhtaat vaatteet jo tuntuivat tuottavan haasteita. Hämmästelin tätä suuresti, vaikka olivat muutoin iha fiksuja miehiä.

Kävi sitten niin että kun lakkasin etsimästä, löytyikin ihana mies ihan vahingossa. Nyt olemme kolme vuotta pitäneet yhtä.

Suosittelen samaa sinulle kuin joku tuolla jo aiemminkin, keskity itseesi ja omaan hyvinvointiisi, erolle oli varmasti syynsä ja uusi mies tulee jos on tullakseen. Suotta haikailet menneeseen, kuulostaa että teit ihan oikean ratkaisun. :)

  Re: Kaduttaa kun jätin eksän

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   16.6.19 14:35:08

Oot hei vasta parikymppinen? Sulla ei ole mitään hätää. Elä elämääsi, älä etsi mitään, vastaan ehtii tulla ja tuleekin vielä vaikka ja mitä...!

Näin kolmevitosena voin kertoa, että elämää on edelleen enkä ole edes rupsahtanut yhtään, päinvastoin olen ehkä nätimpi kuin parikymppisenä. Vientiäkin on, olen kyllä parisuhteessa nykyään mutta olen paljon paremmin sinut itseni kanssa kuin kymmenen vuotta sitten, se myös näkyy ja on varsin viehättävä piirre.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.