Lähettäjä: Mama
Päivämäärä: 13.1.19 01:15:47
En lukenut kaikkia kommentteja, mutta niin kolahtava aihe, että haluan siitä huolimatta vastata. Ensialkuun haluan sanoa, että oma äitini on aivan mahtava, minulle erittäin rakas ja olen valtavan kiitollinen hänestä. Hän käytännössä kasvatti minut ja sisarukseni samalla, kun huolehti omasta yrityksestään ja maatilan töistä (ei lehmiä tms.). Isäni on myös mahtava ja rakas, ja olen hänestäkin kiitollinen, mutta hänkin tietää äitini hoitaneen meidän kasvatuksen. Kaikki ihmiset tekevät virheitä ja äitini teki mielestäni virheen samankaltaisessa asiassa, mitä topa käsittelee. Hän on myös sanonut olevansa samaa mieltä.
Olin melkein 8, kun vanhempani erosivat. Tuosta meni ehkä 2? vuotta, kun äitini alkoi seurustella ensimmäisen kerran niin, että mies esiteltiin meille. Ei mitään muistikuvaa kauanko olivat yhdessä, mutta ero tuli lopulta. Sitten jossain vaiheessa tuli seuraava. Tämä suhde ainakin kesti jonkin aikaa (kai), mutta taas tuli ero. Ja tämä jatkui vuosia. Joskus miehet kävivät useamman kerran, joskus ehkä vain kerran, jos en väärässä ole. Ei miehiä ollut kymmeniä, mutta tarkkaa lukumäärää en kuitenkaan osaa sanoa. Useampi niitä oli. Äiti ei IKINÄ puhunut heistä edes isäpuolina ja aina painotti, että me lapset ollaan tärkeämpiä. Silti tuohon aikaan liittyi monia ongelmia. Minä koin olevani toinen miesten jälkeen, että heidän toiveensa menivät minun toiveideni edelle. Yleensä minulla meni miesten kanssa kivasti, käyttäydyin yleensä muistaakseni kohteliaasti jne. Suhtauduin silti heidän tuloonsa yleensä todella negatiivisesti enkä olisi halunnut heidän tulevan. En tiedä, vaikuttiko siihen se, että joskus alkuaikoina riitelin yhden miehistä kanssa, ja riidasta syytettiin minua. Tuntui, että äiti myös syytti minua siitä, että suhtauduin miehiin niin huonosti, kun olimme keskenämme. Itse en siis muista, että ainakaan isompana olisin neg. suhtautumista miehille itselleen näyttäneen, varma en ole.
Joskus äiti oli surullinen eroista, joskaan en sitä kovin usein muista meille/minulle näkyneen. Silti joskus näkyi ja olihan se tosi kurjaa. Joskus mies saattoi vain kadota yön aikana ja aamulla kuulin, että hän oli lähtenyt (eikä tullut takaisin). Joskus olin kotona, kun ero tuli, ei tosin meidän kuultemme. Joku miehistä jäi ystäväksikin, mutta yleensä yhteydenpito loppui siihen.
Miesten vaihtuminen loppui, kun olin yläasteella ja äitini tapasi nykyisen miesystävänsä. Miesystävä on aivan huippu ja olen todella onnellinen, että äiti hänet löysi. Mies on jopa muuttanut äidin luo, vaikken todellakaan ajatellut niin ihan hevillä käyvän. Ekan kerran, kun tämä mies oli tulossa meille, suhtauduin asiaan tosi nihkeästi ja sanoin, etten halua miehen tulevan. Ilmeisesti mies ei siitä tykännyt ja oli kai sanonut, ettei sitten tule ollenkaan, jos ei kerran voi tulla. Totta kai minun sitten täytyi hänen antaa tulla, koska ainakin sellainen kuva tuli, että.suhde olisi saattanut loppua siihem, jos en olisi antanut periksi. Tietenkään teinityttö ei koko talon elämää voi määräillä, mutta minusta tuo toimintatapa ei siltikään ollut ok. Olin siis tuossa vaiheessa yksin äitini kanssa. Onneksi kuitenkin asiat ovat järjestyneet!
Ymmärrän, ettei miehiä tosiaan ole helppoa tavata, kun itsekin olin melko vähän isälläni. Varmasti äiti oli yksinäinen ja kaipasi seuraa. Uskon myös, rttä hän etsi ihan todellista miesystävää eikä hänen tarkoituksenaan ollut tutustuttaa meitä niin moneen. Silti koen, että minulla on edelleen ongelmia, jotka juontavat juurensa tuohon aikaan, kun äidin miesystävät vaihtuivat tiuhaan. Ihan jo asiasta kirjoittaminen ja sen muisteleminen tuo tosi inhottavan olon. Toivon kyllä, että pääsisin siitä yli.
Lasun paikka tuo ei mielestäni tosiaankaan ole, mutta vakavan keskustelun kuitenkin! Lapsi on vasta 5-vuotias ja jos miehet todella esitellään hänelle isänä, voi tuo ihan oikeasti olla todella haitallista! Joten jotain kannattaa kyllä pyrkiä tekemään. Kuitenkin sanoisin, että miettikää lapsen etua ja koettakaa lähestyä äitiä ystävällisyyden kautta!
Haluan myös huomauttaa toisesta näkökulmasta. Lapsen isän siskona katsot asiaa tietysti väkisin vähän hänen vinkkelistään. Oletko kuullut äidin käytöksestä veljeltäsi vai nähnyt itse suoraan? Ulkopuoliset eivät koskaan täysin voi tietää, millainen toisten suhde on/on ollut (siis lähinnä veljesi ja lapsen äidin entinen suhde). Aina nainen/mies ei olekaam niin hullu, mitä toinen tai toisen suku antaa ymmärtää. Koita siis miettiä myös objektiivisesti.
Tsemppiä vaikeaam tilamteeseen! Ihanaa, että lapsella selvästi on ympärillään useampi hänestä välittävä aikuinen!
|