Lähettäjä: pojantytär 
Päivämäärä:   13.12.18 22:52:16

Isoäidilläni on kaksi lasta, tytär ja poika. Hän on suosinut tytärtään koko ikänsä, ja nyt sama kohdistuu meihin lapsenlapsiin. Tyttärenpoika (lapsenlapsista nuorin) on aarteiden aarre, jumalasta seuraava. Isoäiti palvoo tätä poikaa, ja tekisi ihan todella mitä tahansa tämän vuoksi. Sama ei koske meitä (poikansa lapsia), vaan ainoastaan minulla (lapsenlapsista vanhimmalla) on jotain arvoa. Kahdesta nuoremmasta sisaruksestani hän ei ole ollut millään tavalla kiinnostunut ensimmäiseen kahteenkymmeneen vuoteen.
Serkkuamme suositaan todella räikeästi, ja sitä suorastaan hierotaan naamaan. Viimeisempinä ehdotti, että jättäisi koko perintönsä serkullemme, koska hänellä on asiat "huonommin"; minä ja sisarukseni opiskelemme kovan työn tuloksena yliopistossa, kun taas serkku isoäidin paapomana on liian laiska tehdäkseen mitään koulutuksensa tai minkään muunkaan eteen. Hän kuskaa pyykkinsä pestäviksi, laskunsa maksettaviksi, vaatii ruokaa jne. Ei huvita opiskella, kun isoäiti kustantaa :)
Samaan aikaan isoäitimme on vihainen ja katkera, kun me (minä ja sisarukseni) olemme vähentäneet yhteydenpitoa häneen. En vain näe syytä pitää yhteyttä. Halusin vain avautua, kirpaisi niin pahasti, että hän jätti syntymäpäiväni eilen huomioimatta :( Olisi kuitenkin tuntunut mukavalta, että minua huomioidaan sen verran, että soitetaan ja toivotetaan onnea. Soitin ja kutsuin synttärikahveille viikonloppuna, mutta hän ei ehdi, koska hänen pitää herättää serkku "ihmisten aikaan", tehdä serkulle ruokaa ja pestä hänen vaatteensa. ":)"

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   13.12.18 22:55:52

Taidatte tosiaan jäädä perinnöttömiksi...

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   13.12.18 22:56:17

Olen pahoillani. Näitä tällaisia ihmisiä on ja tulee aina olemaan, sitä vaan toivoisi ettei sattuisi omalle kohdalle.

Epäilen myös, että saatat saada täältä turhan tylyjä vastauksia...

Lähettäjä: Kisu 
Päivämäärä:   13.12.18 22:57:40

Meillä minun äitini suosii selkeästi vanhinta lapsenlasta. Omien lasteni puolesta ei niinkään harmita, mutta tämän suosikkilapsen sisarusten puolesta kyllä. Se on harmi kun vanhukset eivät huomaa omia virheitään.

Lähettäjä: meillä hmm 
Päivämäärä:   13.12.18 23:15:40

Kerro lisää kekkos. Mielenkiintoista .

Lähettäjä: Ennea 
Päivämäärä:   13.12.18 23:18:24

No tuo tuskin vanhemmiten ainakaan helpottuu, ei se muori näe toiminnassaan mitään väärää. Helpoin varmaan kun ette ole tekemisissä ja kertoo syyn miksi ei. Nuo lellikkilapset on usein sitten niitä jotka katoaa kuin tuhka tuuleen siinä vaiheessa kun mummu apua tarvii....

Lähettäjä: Papu 
Päivämäärä:   13.12.18 23:39:25

Meillä myös isoäidillä aina se lempilapsenlapsi, mutta se vaihtuu sitä mukaa, kun uusia tulee. Kun olin vain minä, niin totta kai minä olin se lemppari. Serkku syntyi, niin huomio siirtyi häneen, serkusta hänen pikkuveljeen ja pikkuveljestä nuorimpaan pikkuveljeen. Tän huomasi ihan oikeasti, kun oltiin enolla ja vanhempi pojista yritti saada mummon huomiota. Mummo ei reagoinut aluksi poikaan mitenkään ja kun reagoi, niin vastauksena pojan kysymykseen oli "En minä nyt ehdi!"

Itse onneksi jo tottunut tähän ja siihen, että mun valinnat on lähes aina vääriä. Amikseen meno oli typerää, kun olisi pitänyt mennä lukioon ja yliopistoon. Miehen kanssa yhteen muutto 6kk seurustelun jälkeen oli typerää, ei me kestetä kauaa (8v ollaan kohta oltu yhdessä) ja mitähän kaikkea. Sattuneista syistä ei pidetä hirveänä yhteyttä.

Lähettäjä: Biba 
Päivämäärä:   14.12.18 00:01:47

Ei sen mummon kanssa tarvii olla missään tekemisissä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   14.12.18 06:47:51

No mummo saa ehdotella ja sille saa vaikka sanoa että jätä vaan perintö serkulle. Ei sillä ole mitään merkitystä. Kiistää sitten testamentin, kun on sen aika, ja saa edes lakiosansa.

Lähettäjä: Mirka 
Päivämäärä:   14.12.18 07:21:53

Itse olen kokenut molemmat. Toisen mummon suosikki olin, sinänsä ymmärrettävää, että olin ainoa lapsenlapsi joka asui lähellä ja olin paljon hänen luonaan. Toisen mummon puolta taas se hyljeksitty.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   14.12.18 07:23:16

Lapsenlapset eivät ole rintaperillisiä eikä testamentissa ole muilla mitään kiistämistä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   14.12.18 09:21:02

Jokainen saa omalla omaisuudellaan tehdä mitä haluaa, sen perään ei kannata ruikuttaa. Olkaa mielummin tyytyväisiä siitä henkisestä perinnöstä ja opista, minkä isoäitinne on teille jättänyt. Eli älkää toistako hänen virheitä. Olkaa tyytyväisiä siitä, että olette oppineet itsenäisiksi ja omillaan toimeentuleviksi. Isoäidin kanssa en olisi enää tekemisissä. Tyly ei tarvi olla, mutta tekemisissä ei ole pakko olla, silloinkaan kun mummon kunto heikkenee ja tarvisi apua arjessa. Suosikki varmaan hoitaa, jos hoitaa.

Lähettäjä: Nisu 
Päivämäärä:   14.12.18 09:27:04

Kyynel

Lähettäjä: Niin 
Päivämäärä:   14.12.18 09:28:18

Veljeni lapset olisivat voineet kirjoittaa saman. Toisaalta tarinalla on myös toinen puoli.

Veli sai vanhempiemme ensimmäisen lapsenlapsen ja siitä alkoi mummon "vieraannuttaminen". Veljen vaimon vanhemmilla on käyty nämä vuodet aktiivisesti monta kertaa viikossa, he asuvat puolen kilometrin päässä. Kaikki veljeni lapset ovat vierastaneet vanhempiamme todella kovin. Veljellä oli kolme lasta siinä vaiheessa kun oma esikoiseni syntyi. Me taas pidimme paljon yhteyksiä vanhempiini joten lapseni eivät ole heitä koskaan vierastaneet, kuten ei toista mummoaankaan vaikka hänen luona emme ihan niin ahkerasti käyneet.

Nykyisin 30 vuotta veljen esikoisen syntymän jälkeen tilanne on se, että veljeni on kuollut ja mummo pelkää, että menetti nekin vähät yhteydet niihin lapsenlapsiin kun ei enä edes kuule kerran kuussa veljeltä kuulumisia. Mummolle on 30 vuotta sanottu, että älä utele ja kyttää kun kyselee ja jos ei kysele niin on sanottu välinpitämättömäksi. Veikkaan, että veljen lapset eivät näitä edes tiedä, veljen vaimon mielestä kun edelleen meidän mummo on välinpitämätön.

Surullista on katsoa ja kuunnella tätä äidiltä :(

Lähettäjä: Huoh 
Päivämäärä:   14.12.18 09:32:16

On se kyllä harmi miten joillain on jostain syystä kova tarve roikkua ja hakea hyväksyntää ihmisiltä jotka eivät yksinkertaisesti vain välitä. Kuten sinä aloittaja toivot syntymäpäivämuistamista ja yrität tuolla yliopistomaininnallakin tuoda paremmuuttasi esille toivoen mummosi antavan sinulle siitäkin lisäarvoa.

Jatkuvasti täälläkin on juttuja miten joku (esim. vanhempi) kohtelee eriarvoisesti ja tympeästi ja silti pitää vain aloittaja yrittää epätoivoisesti saada hyväksyntää ja ht.netissä sitten valittaa miten ei ole reilua ja kurjaa tavata kun aina saa huonoa kohtelua. Ja silti liehittely-yritykset jatkuvat vaikkei kohde ei väitä.

Ei ole mikään pakko olla yhteyksissä tai etenkään mielistellä epätoivoisesti, sukulaisuuskaan ei ole mikään pakote tai syy kestää paskaa. Mutta omapa on valintanne.

Lähettäjä: Klo 
Päivämäärä:   14.12.18 09:41:50

Vaikea olla huomioimatta henkilöä joka käy päivittäin. Veikkaan että pyykin peseminen ja sapuskan tarjoaminen lapsenlapselle on isoäidille iloisempi asia kuin se että lapsenlapset "ei vaivaa" isoäitiä vierailuillaan mitenkään.

Lähettäjä: Dotti 
Päivämäärä:   14.12.18 09:46:51

Mietin että eikö isovanhemmilla(kin) ole oikeus omiin tunteisiinsa, kiintymyksiinsä ja perintönsä jakamiseen?
Joistain lapsista voi pitää enemmän ja toisista vähemmän, se on täysin normaalia. Sen sijaan keinotekoinen tasapäistäminen ei ole normaalia, jos kyse on tuntevasta ihmisestä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   14.12.18 09:47:58

Lähettäjä: .
Päivämäärä: 14.12.18 07:23:16

Lapsenlapset eivät ole rintaperillisiä eikä testamentissa ole muilla mitään kiistämistä.

No kylläpä ovat. Toki siinä on se yksi sukupolvi välissä, jonka tehtäväksi jää kiistäminen.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   14.12.18 10:00:34

Minkä ikäinen isoäiti?

Meillä oli vähän sama juttu oman isoäidin kanssa erotuksella että minun perheeni oli se mummin suosikki. Hän jätti meille suuremman osan perintöä ja suosi meitä muutenkin. Hyvin samanlaisen tarinan voisin kirjoittaa kuin aloittajakin.

...paitsi että tälle suosimiselle oli hyvät syyt. Oma äitini rakasti äitiään eli mummua todella paljon. Piti aktiivisesti yhteyttä ihan parikymppisestä, omaa perhettään aloittavasta nuorikosta eläkeikään saakka jolloin mummu menehtyi. Auttoi, kuskasi, tuki, huolehti. Ja samaa teimme me lapsenlapset. Autoimme, huolehdimme, välitimme.

Mummun toinen lapsi taas ei koskaan erityisemmin välittänyt mummusta, ei juuri pitänyt yhteyttä, ei auttanut, ei soitellut, ei välittänyt. Kun mummulle tuli ikää ja paljon terveysongelmia, ei välittänyt pätkääkään vaikka asui mummun vieressä. Sen sijaan me jotka asuimme useamman sadan kilsan päässä, rytmitettiin menojamme että aina joku pääsi mummon luo menemään säännöllisesti. Sama serkkujeni kanssa, eivät käyneet mummun luona muuta kuin omana syntymäpäivänään pyytämässä rahaa. Mummon synttäreinä tai muuten vaan eivät todellakaan käyneet. Tosi kylmää kohtelua.

Näinkin voi käydä.
Sanonpa vain että tarinoilla on kaksi puolta.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   14.12.18 11:31:19

"Mummun toinen lapsi taas ei koskaan erityisemmin välittänyt mummusta, ei juuri pitänyt yhteyttä, ei auttanut, ei soitellut, ei välittänyt. Kun mummulle tuli ikää ja paljon terveysongelmia, ei välittänyt pätkääkään vaikka asui mummun vieressä. Sen sijaan me jotka asuimme useamman sadan kilsan päässä, rytmitettiin menojamme että aina joku pääsi mummon luo menemään säännöllisesti. Sama serkkujeni kanssa, eivät käyneet mummun luona muuta kuin omana syntymäpäivänään pyytämässä rahaa. Mummon synttäreinä tai muuten vaan eivät todellakaan käyneet. Tosi kylmää kohtelua.

Näinkin voi käydä.
Sanonpa vain että tarinoilla on kaksi puolta."

Niin on kaksi puolta. Sinäkään tuskin tiedät, miten mummu oli sitä toista lasta lapsena kohdellut, esim.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   14.12.18 13:12:00

Aloittaja taitaa olla vähän jealous :P

Lähettäjä: ...... 
Päivämäärä:   14.12.18 16:50:43

Lapset saavat aina lakiosan mikäli jaettavaa jää. Mitään ei ole pakko tai velvollisuus jättää perinnöksi, oman omaisuutensa saa tuhlata jos niin haluaa.

Lähettäjä: apu ei kelvannut 
Päivämäärä:   14.12.18 17:57:24

" Oma äitini rakasti äitiään eli mummua todella paljon. Piti aktiivisesti yhteyttä ihan parikymppisestä, omaa perhettään aloittavasta nuorikosta eläkeikään saakka jolloin mummu menehtyi. Auttoi, kuskasi, tuki, huolehti. Ja samaa teimme me lapsenlapset. Autoimme, huolehdimme, välitimme."

^mun suvussani taas kävi niin, että mua vanhempi sisko ja veljeni, asuvat äidin lähellä, ja siten heidän on kätevää auttaa äitiä. Itsekin muutin joksikin aikaa eri kaupungista kotikaupunkiini, tarkoitukseni oli olla ikääntyvää äitiä auttamassa (tästä nyt kulunut jo yli kymmenen vuotta). Vaan minun apuni ei kelvannut, aina oli "parempi" kyyti tarjolla. Minulle ei uskottu esim. pankkiasioiden tai kauppa-asioiden hoitoa, minun kyytini ei kelvannut. Olisin halunnut auttaa, ja yritin, vaan kahden muun sisaruksen apu oli se, joka vain kelpasi. Sisarukset myös pitivät tarkasti huolen siitä, että en pääse vaikuttamaan mihinkään äitiä koskevaan asiaan. Vähän myöhemmin selvisi, että sisarukseni vahtaavat perintöä (olivat ennakkoon jakaneetkin jo suuren osan tavaroista, mulle ei annettu mitään, en saanut edes omia tavaroitani "pesästä" kun äiti lähti vanhainkotiin).

Lopetin avuliaisuuden, muutin kotikaupungistani @!#$ kauas. Äiti elää vielä (vanhainkodissa on niin huvä hoito). Katkaisin välit äitiin, ja sisaruksiinkin viilensin välit niin ettei tarvii enää heidän vaivautua minua moikkaamaan. EN ottaisi niiltä nilviäisiltä enää palanutta punaista puupenniäkään, vaikka kultatarjottimella toisivat sen tänne. Sisarusteni ahneus johti välirikkoon, ja äiti ei ilmeisesti tajua yhtään mitään, mikä oikeesti on tilanne. En halua enää yrittää selittää äidille, koska hän ei enää edes kuule mitään, ja tuskin tajuaisi oikeasti, että mikä meni pieleen.

Pärjään kyllä omillani.

Lähettäjä: Genuine 
Päivämäärä:   14.12.18 18:45:45

Ymmärrän, että tuntuu ikävältä, jos on jollekin sukulaiselleen "se huonompi tytär/lapsenlapsi". Peräänkuuluttaisin kuitenkin sitä, ettei etenkään aikuisena, kun ei ole enää riippuvainen sukulaisistaan, takertuisi vanhempien sukulaisten harjoittamaan suosimiseen. On ihan silkkaa itsensä kiusaamista tuhlata aikaansa siihen, että kadehtii jotakin pidetympää sukulaista ja (vähintään mielessään) kerjää hyväksyntää ja huomiota, jota ei ehkä koskaan tule saamaan.

Kannattaa myös ymmärtää, että suosiminen on (jos se on tietoista) pitkälti vallankäyttöä. Olette vallankäytön kohteina kuin sätkynuket, jos annatte sen vaikuttaa elämäänne, että edelleen se äiti/mummo arvostaa enemmän veljeänne/serkkuanne. Vallankäytön ulottumattomissa olette siinä kohdin, kun totetatte, että olen onneksi aikuinen ja minulla on oma elämä, joten aivan sama.

Lähettäjä: M 
Päivämäärä:   14.12.18 18:50:06

Minä huomasin itse teini-iässä olevani se isovanhempien suosikki. Siksi serkut ja heidän vanhemmat jäädyttelivät koko ajan enemmän välejä. Suosikki olin koska vaikka asuimme 300km päässä soittelimme ja kävimme kylässä niin usein kuin pystyimme. Tykkäsin höpötellä isovanhempien kanssa ihan kaksistaan vaikka lapsi olinkin. Serkut asuivat samassa kaupunginosassa isovanhempien kanssa, mutta olivat ujoja lapsia eivätkä oikein ottaneet kontaktia.

Aikuistuttuani olen muuttanut vielä kauemmas, mutta pyrin silti kerran vuoteen käymään mummolassa. Matkoiltani lähetän kortteja ja synttäreinään soittelen. Uuden poikaystävän vein kesällä näytille, silloin eivät olleet nähneet näitä serkkuja pariin vuoteen.

Isovanhemmat on kyllä tolkuttoman huonoja itse pitämään yhteyttä, "kun ei me haluta vaivata". Ymmärrän siis että ujon ihmisen on vaikeampi yrittää sitä yhteyttä pitää.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   14.12.18 20:17:54

Antakaa mummon jakaa rahansa, mihin haluaa.

Lähettäjä: ^__ 
Päivämäärä:   15.12.18 16:30:21

Mun isovanhemmilla (tai erityisesti mummilla, mutta vaari on täysin tossun alla) sama juttu, mutta ei ole mua oikeastaan koskaan häirinnyt. Lapsena en sitä tajunnut. Vasta jälkeenpäin huomasin, kuinka minua syytettiin aina kaikesta, kun serkkujen kanssa oltiin isovanhempien luona. Samoin sain paljon halvempia lahjoja eli kun serkut saivat uusia luistimia, suksia ja pelikoneita, minä sain pehmolelun tai villasukat.

Teininä huomasin, mutta en antanut sen silloinkaan haitata. Serkkuja vietiin shoppailemaan ja mulle saatettiin näiltä reissuilta tuoda joku hennesin alennusvaate.

Nyt aikuisena serkuille ostetaan valtavat määrät ruokaa ja vastaavaa (esim. vessapaperia) ja heidän lapsilleen merkkivaatteita ym. Heitä kutsutaan syömään ja isovanhempien muuttaessa pienempään asuntoon, heidät kutsuttiin hakemaan sieltä haluamansa tavarat. Minua ei kutsuttu vaan muuton jälkeen isovanhemmat lähettivät omien vanhempieni kautta minulle jotain -80 luvulta peräisin olevia muovisia vaippakuoria, jota oli kaapista muuton yhteydessä löytynyt. Heidän mielestään hauska vitsi, kun meillä on vauva. Tosiasiassa ei ollut mielestäni yhtään hauskaa, vaan turhaa täytettä roskikseen.

Lähettäjä: s 
Päivämäärä:   15.12.18 21:56:41

Onko mitään menetettävää ( edes perintönä) jos sanoo suoraan isoäidille, mistä kiikastaa.
Ehkä eräät ihmiset vaan ovat niin yksinkertaisia, että näkevät itsensä auttajana. Vain luuseri on tärkeä, koska hän tarvitsee apua kaiken aikaa. Omillaan toimeentulevat eivät merkitse mitään eikä heidän saavutuksensa, koska he eivät tarvitse isoäidin apua niin kuin tämä serkku.

Yllätys ei varmaan ole se, että sitten kun ikäihmiset itse tarvitsevat apua, he eivät tietenkään odota saavansa sitä suosikiltaan. Sen sijaan epäsuosittujen lasten odotetaan "ansaitsevan" edes heille kuuluvan perinnön palvelemalla vanhempia.

Huoh: ei näissä ole kyse hyväksynnän hakemisesta. Kyllä vanhemman pitäisi hyväksyä oma lapsensa ilman mitään hakuja. Eikö sinua mitenkään kirpaisi se, että esimerkiksi sinun lapsesi ei saisi koskaan mummolassa = äitisi luona tehdä muuta kuin leikkiä hiljaa jossakin mahdollisimman kaukaisessa huoneessa pikaisen päivävierailun ajan, ja jonkun sisaruksesi lapsi saisi olla mummolassa hoidossa ja yökylässä? Mitä sinä siinä tilanteessa vastaisit omalle lapsellesi, joka kysyisi "miksi me emme saa olla koskaan yötä mummolassa"? Oma äitini joskus kielsi suoraan tulemasta, vaikka olikin muuten aivan hyvät välit, enkä todellakaan ole välittänyt kantaa kukkia hänen haudalleen.

Lähettäjä: hmm 
Päivämäärä:   15.12.18 23:33:39

Aloittaja, oletko koskaan ajatellut niin päin että isoäitisi ei ole sinulle mitään velkaa, eikä kenellekään muullekaan? Hän on jo lapsensa kasvattanut ja tekin olette jo lähes täysi-ikäisiä, vai mitä?

Miksi ajattelet miten voisit hyötyä isoäidistäsi? Eivät kaikki ajattele tuolla tavalla ja laske taloudellista hyötyä kaikesta. Tuo kuulostaa oudolta.

Kerrot ettet ole halunnut olla tekemisissä viime aikoina ja isoäidin pahoittaneen siitä mielensä jonka tiedät, silti odotit itse syntymäpäivämuistamista. Eikö tuo ole nurinkurista?
Oletko kuullut sanontaa "Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa?"

Maallinen tavara ja raha on katoavaa, tulet saamaan sitä ihan riittävästi omalla työlläsi. Ihmissuhteet ovat arvokkaampia ja itse päätät mitkä niistä ovat vaalimisen arvoisia ja mitkä eivät.

En minäkään ole koskaan ollut läheinen kaikkien sukulaisteni kanssa, eikä silloin ole pakko - mutta en jää sellaisia ihmissuhteita suremaankaan. Toisten kanssa taas ollaan enemmänkin läheisiä.
Mutta sen olen oppinut että ihminen on itse oman onnensa seppä mitä tulee maalliseen mammonaan. Hanki itse mitä tarvitset äläkä mieti mitä saisit muilta.
Jos voi itse antaa omastaan jotain toisille ja olla ystävällinen oman mielenrauhansa vuoksi (koska siitä tulee hyvä olo kun tietää tehneensä parhaansa ja elävänsä rauhassa kaikkien kanssa, mikäli se itsestä riippuu) on paljon onnellisempi.

Kamala ajatus se että joillekin toisessa ihmisessä tärkein asia on hänen omaisuutensa ja miten siitä pääsisi hyötymään kun hän kuolee. Hyi sentään!

Lähettäjä: .... 
Päivämäärä:   16.12.18 00:10:31

Näin oli meilläkin. Pojan lapsina oltiin aina huonommassa asemassa kaikella lailla. En välittänyt siitä sen enempää. Side oli silti vahva. Tosin en sitten stressannut käynneistä hänen luonaan kun oli vanhus. Eihän hänkään hoitanut minua kun olin lapsi vaikka hoitikin kaikki serkkuni (tyttärensä lapset).
Ex-anoppi palvoo poikaani ja tyttö on huonommassa asemassa. Siitä en todellakaan pidä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.12.18 01:12:43

hmm, et nyt kyllä ymmärrä ollenkaan.

Vielä pari vuosikymmentä sitten oli totta, että omalla työllä sai enemmän omaisuutta kuin perintönä juuri kukaan ikinä. Se ei ole totta enää. Nykyään perinnöllä on merkitys, ja sen tajuaminen ei ole mitään sopimatonta ahneutta. Asia nyt vaan on sillä tavalla. Enää ihminen ei ole oman onnensa seppä samassa merkityksessä kuin 1900-luvulla.

Yhteen aikaan hoettiin kovasti, että rahalla ei voi korvata rakkautta. No ei ehkä voikaan, mutta on sekin jotain, jos edes yrittää. Syrjitylle lapselle tai lapsenlapselle se vaikein pala on, että ensin ei saa rakkautta, ja sitten ei edes tasapuolista osuutta rahasta. Kaksinkertainen loukkaus.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.12.18 01:23:32

"Nykyään perinnöllä on merkitys, ja sen tajuaminen ei ole mitään sopimatonta ahneutta."

Tietenkin se on sopimatonta ahneutta ja suorastaan häikäilemätöntä käytöstä. Jokainen hankkii omat rahansa ja käyttää ne itseensä. Olenkin aina sanonut vanhemmille ikäpolville, että huolehtii siitä, että käyttää kaikki rahat pois vielä eläessään ja nauttii sillä, mitä rahalla saa. Se raha ei haudassa lämpiä ja ahneet pikkupaskiaiset eivät mitään ansaitse.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.12.18 01:44:45

Nyt puhutaan omista lapsista ja ehkä joskus lapsenlapsista. Mikä on mennyt pieleen ihmisessä, jonka mielestä he ovat ”ahneita pikkupaskiaisia”? Oma kotikasvatus vaiko oma kasvatustyö?

Nykyiset nuoret sukupolvet eivät välttämättä ihan okeasti pysty hankkimaan kokonaan itse omia rahojaan. Se ei ole heidän vikansa, maailmanaika on vain toinen kuin sinun nuoruudssasi.