Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Sunnuntait pilalla maanantain takia

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   24.9.17 16:37:09

Koko elämäni ajan en ole koskaan nauttinut sunnuntaista. Sunnuntaissa on sellainen todellinen tuomion tuntu.

En koskaan ole nauttinut koulunkäynnistä, oli lapsena inhottavaa ja turhauttavaa lähteä kouluun (kiusattavaksi) ja vaikka työt aikuisena olleet suht ok, silti ahdistaa se rumba johon viikolla taas joutuu.

Vihaan aamuheräämisiä!
Vihaan sitä pilkkopimeään heräämistä kun koko keho huytaa ettei kuuluisi nousta!

Vihaan sitä että pitää jättää oma pesä ja oma koti mennäkseen tuonne harmaaseen massaan toimimaan ihmisten kanssa joista ei erityisesti pidä. Työmatkoihin uppoava turha aika!

En ole laiska, töitä jaksan paiskia mutta voi kun voisi itse päättää heräämisaikatauluistaan ja tehdä töitä kotona. Yrittäjäksi ryhtymistä en pidä järkevänä, liikaa lähipiirissä niitä jotka ottaneet siinä hommassa siipeensä eikä kotifirmaa niin vaan polkaista käyttöön.

Tämä sunnuntaipäivä menee ihan hukkaan, joudun lähtemään miesystävän luota taas pitkälle vaellukselle työpaikkakunnalle ja työasiat pyörivät jo nyt päässä ja ahdistaa etukäteen kun tiedän etten ehdi saada yöllä tarpeeksi unta. Sunnuntai on sananakin kamala.

Keskellä viikkoa olevat vapaapäivät eivät tunnu näin inhottavilta. Olisipa jo eläkkeellä.

  Re: Sunnuntait pilalla maanantain takia

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   24.9.17 16:38:15

vaihda vuorotyöhön

  Re: Sunnuntait pilalla maanantain takia

Lähettäjä: Vinni 
Päivämäärä:   24.9.17 16:46:02

Ei vuorotyö olisi aloittajalle ratkaisu. Sitten valittaisi, kuinka koko aamupäivä on pilalla, kun illalla on töitä.

Arki on toki kurjaa, mutta pienellä asennemuutosella siitäkin saa siedettävää.

  Re: Sunnuntait pilalla maanantain takia

Lähettäjä: E 
Päivämäärä:   24.9.17 16:46:48

Mene ajoissa nukkumaan ja tee aamuista kivoja tekemällä jotain mistä pidät: Hyvä kahvi, lehdenluku, jumppahetki.... Opettele nauttimaan siitä hetkestä mitä elät parhaillaan.

  Re: Sunnuntait pilalla maanantain takia

Lähettäjä: ***** 
Päivämäärä:   24.9.17 16:53:04

Kliseistä, mutta myös totta, nimittäin se että ihminen itse päättää miten suhtautuu asioihin. Nuorempana mulla oli samanlainen ajattelumalli, sunnuntait oli pilalla jo heti aamusta alkaen, mutta jossain vaiheessa aloin miettiä että onhan se nyt ihan hölmöä että toinen viikon kahdesta vapaapäivästä menee ihan harakoille oman ajattelun takia. Ei huomista kannata stressata ja murehtia tänään.

Jos ne aamuherätykset ja töihin lähteminen on ongelma, niin vuorotyö tai työ jota voi tehdä myös etänä kotoa voisi olla vaihtoehto.

  Re: Sunnuntait pilalla maanantain takia

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   24.9.17 17:02:47

Aloitaja on hyvin negatiivinen ihminen:D nojoo, minäkin olin joskus samanlainen. Sunnuntai oli viikonlopun loppu eikä silloin tapahtunut mitään. Ja edessä oli vielä pitkä viikko.. Asenne ratkaisee tosiaan!

  Re: Sunnuntait pilalla maanantain takia

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   24.9.17 17:08:00

Vaihda työpaikkaa.

Liukuva työaika ja lyhyempi työmatka niin ei varmana kyrsi noin.

  Re: Sunnuntait pilalla maanantain takia

Lähettäjä: J 
Päivämäärä:   24.9.17 17:19:16

Ole onnellinen koska: a) sinulla on työ b) terveyttä tehdä sitä.

  Re: Sunnuntait pilalla maanantain takia

Lähettäjä: W 
Päivämäärä:   24.9.17 17:20:04

Onneks ei oo aikaa murehtia. Tänäänkin polttopuiden pinoamista, siivousta, pyykinpesua, eläinten hoitoa... Huomenna puol 5 herätys.

  Re: Sunnuntait pilalla maanantain takia

Lähettäjä: Huh 
Päivämäärä:   24.9.17 17:25:35

Ettei syynä olisi (ilmeisesti?) etäsuhde? Minulla oli aina sama, kun tiesin että tänään joudun taas lähtemään ja räytymään ikävästä koko viikon. Nyt kun asutaan samalla paikkakunnalla yhdessä niin sunnuntait eivät ole läheskään niin pahoja :)

  Re: Sunnuntait pilalla maanantain takia

Lähettäjä: ohmy 
Päivämäärä:   24.9.17 17:47:42

Sama juttu, kouluaikoina tuli sunnuntai-iltaisin TV:stä Pieni talo preerialla ja se kun loppui niin tiesi aina että peli on menetetty viideksi päivää. Raastava tunne. Vihasin istua koulussa, katselin harakoita ikkunasta ja nekin oli niin onnellisia itseeni verrattuna.
Olen tehnyt ilta ja yötöitä aina kun se on mahdollista.
En usko että ketään palvelee tämä ihmisten luoma orjavaltakunta.

  Re: Sunnuntait pilalla maanantain takia

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   24.9.17 18:04:32

Herätysvalo, niin ei tarvitse heräillä pimeässä. Herätyskello joka herättää kun olet kevyessä unessa, niin keho ei "huuda ettei kuulu herätä". Hanki koulutus ja mielekäs työ, niin ei tarvitse pelätä töihinmenoa. Samoin useilla aloilla onnistuu liukuva työaika ja etätyöt, niin ei tarvitse mennä töihin kun ei huvita.

Omituista miten ei olla valmiita tekemään mitään asioiden eteen, itketään vaan että vika on kaikessa muussa.

  Re: Sunnuntait pilalla maanantain takia

Lähettäjä: Genuine 
Päivämäärä:   24.9.17 18:17:41

Jos kokee elämänsä harmaan massan mukana möngertämiseksi, ei ole ihme, jos alkava viikko v*tuttaa jo sunnuntaina. Aloittajana miettisin tarkkaan, kannattaako jatkaa samaa eläkeikään saakka vai miettiä sittenkin niitä muita vaihtoehtoja, vaikka niissä riskinsä olisikin. Ei ainokaista elämäänsä kannata tuhlata p*skaan arkeen.

  Re: Sunnuntait pilalla maanantain takia

Lähettäjä: o 
Päivämäärä:   24.9.17 18:23:47

Täällä sama tykkään työstäni mutta työkaverit ahdistaa

  Re: Sunnuntait pilalla maanantain takia

Lähettäjä: nn 
Päivämäärä:   24.9.17 18:48:32

Samansuuntaista. En tykkää työstäni, mutta työkaverit on superkivoja. Heidän takiaan jaksan tätä h*lvettiä.

  Re: Sunnuntait pilalla maanantain takia

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   24.9.17 18:51:43

Kokeilehan epäsäännöllisetä kolmivuorotyötä niin alkaa ne viikonloppuvapaat tuntumaan luksukselta, t. entinen hoitaja

Ps. Herätysvaloa myös suosittelen

  Re: Sunnuntait pilalla maanantain takia

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   24.9.17 18:54:21

Itseasiassa minä ajattelin ennen ihan samalla tavalla kuin aloittaja.

Lopetin työni ja aloin hakea uutta työtä. En löytänyt mitään sopivaa, joten kouluttauduin uudelle alalle jossa vuorotyöt on enemmän sääntö kuin poikkeus.

Nyt olen työssä josta pidän, minulla on mukavat työkaverit ja muutenkin kiva työympäristo eikä työviikko ole maanantaista perjantaihin kello 8-16. Saattaa olla viikko, jolloin teen vain neljänä päivänä töitä, toisinaan kuutena, joskus on viikko vapaata ja taas enemmän töitä ja joskus vain yksittäinen vapaa. Ei ehdi rutinoitua liikaa ja pidemmillä vapailla ehtii tehdä paljon juttuja mitä ei täydellä viikolla ehdi. Saan itse vaikuttaa hyvin paljon omiin vuoroihini, joten on helppo kuitenkin tehdä suunnitelmia.

Minulle tämä sopii paljon paremmin kuin säännöllinen työaika, aikaiset aamuherätykset ja tuntuu, että voin tehdä työtä tehokkaammin kuin ennen.

  Re: Sunnuntait pilalla maanantain takia

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   24.9.17 19:17:58

Näinhän se menee. Mutta nyt eletään vasta syyskuuta: eka kk kun aamut alkaa olla pimeämpiä. Mutta kantsii opetella tykkäämään työstä tai sujuvoittaa arkea. Itsellä lyhensin nyt aamurutiineja siten, että herään vasta 6:45, puhtaita hyviä vaatteita on valmiina ja näin nukun riittävästi.
Lisäsin urheilua ja se tuo lisää virtaa.

  Re: Sunnuntait pilalla maanantain takia

Lähettäjä: Mysteeri 
Päivämäärä:   24.9.17 19:25:58

Sunnuntaina pitää olla niin hirvee darra ettei mieti tollasii, on vaa tyytyväinen että on ees sunnuntai.

Nykysin sunnuntai on musta kiva päivä. Ennen se piti täyttää krapulalla ettei lepopäivä olis tuntunu turhalta kun ei ollu mitään tekemistä.
Nyt voin enimmkseen olla sunnuntain iiiihan rauhassa. Voin siivota niin sit uus viikko alkaa siistillä kämpällä eikä sitä tarvi miettiä että ku pitäs jaksaa siivoo ym...
Ja sit ku on aikaa itelle, ah! Lauantaisin välillä oon viel hommissa jos aika on loppunu mut sovitut työt ei.

  Re: Sunnuntait pilalla maanantain takia

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   24.9.17 19:35:51

Minäkin kyllä ehdottaisin aloittajalle vuorotyön kokeilemista. Tulisin itse hulluksi pelkissä arkiaamuvuoroissa. Tällainen epäsäännöllisyys on opettanut minua nauttimaan paremmin kaikista vapaahetkistä.

  Re: Sunnuntait pilalla maanantain takia

Lähettäjä: Prööt 
Päivämäärä:   24.9.17 21:36:49

Mulla oli sama koulussa. 3,5v ajan en nauttinut edes sunnuntaista kun sillon iski se kauhee stressi. Lopulta se ajautui siihen et teloin itseeni et sain aina viikon-kahen sairasloman.

Nyt oon ollut työkkärin työkokeilussa tosi kivassa paikassa ja aamusin on helppo herätä. Ehkä parina aamuna viikossa on semmonen olo et ei jaksa lähtee, mutta muuten en ees ajattele et en jaksa kun se lähteminen menee niin luonnostaan.

Heti on paljon helpompaa kum ei oo kauhee stressi pärjäämisen ja työkavereitten kans.

  Re: Sunnuntait pilalla maanantain takia

Lähettäjä: N 
Päivämäärä:   24.9.17 22:10:37

Vaihda työpaikkaa.

Mulla oli pahimmillaan jo perjantaitkin pilalla maanantain takia aikanaan...

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.