Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   21.7.17 23:10:42

Olen kolmekymppinen nainen. Parikymppisenä olin elämäni kanssa aivan hukassa. Jätin yläasteen jälkeen aloittaman ammattikoulun kesken ja rupesin ryyppäämään. Käytin alkoholia ihan käsit ämättömiä määriä, ja huumeitakin. Hankin ulosottovelkaa useita kymmeniä tuhansia. Ja rikossyytteitäkin. Olin kunnon wt, käyttäydyin kuin idiootti.

Enää en tunnista itseäni tuosta. En koe olevani enää sama ihminen. Kokosin itseni vuosien sekoilukauden jälkeen, hankin korkeakoulututkinnon ja työllistyin. Maksoin uo-velat pois nopealla aikataululla ja luottotiedot nykyään kunnossa. En tiedä miten joskus olen voinut olla noin sekaisin, kun nykyään koen olevani ihan fiksu. Missä se fiksuus ja äly tuolloin piileskeli?? Hävettää että maailmassa on ihmisiä jotka tietävät kuinka tyhmä joskus olen ollut.

Kohtalotovereita?

Lähettäjä: x 
Päivämäärä:   21.7.17 23:23:53

Niin? Ihmiset voivat muuttua, etenkin nuoruudessa tehdyistä virheistään oppien.
Kaikki eivät muutu, mutta valtaosa saa asiansa korjattua. Itse olen täysin sekopäisestä perheestä, jossa oli väkivaltaa ja ainaista pelkoa länsä vuosia. Olin joskus niin sekaisin ja rikki, että yritin kaksi kertaa itsemurhaa. Lisäksi olin myös sössinyt raha-asiani, vaikken päihteisiin ollut sekaantunut ikinä. Sain elämästä kiinni vasta 24 vuotiaana, opiskelin ammatin, AMK- tutkinnon sen jälkeen, työllistyin jne. Ei minua hävetä ja elämäni on olosuhteiden ja menneisyyden nähden todella hyvällä mallilla. Kovin monella ei olisi mennyt niiden kokemusten jälkeen yhtä mallikkaasti, joten olen vain ylpeä. Ei velkaa, hyviä ihmissuhteita elämässä ja mielenterveyskin tallella, ihme kyllä...

Lähettäjä: Ahaa 
Päivämäärä:   21.7.17 23:37:42

Milloin meni neitsyys?

Lähettäjä: Annika 
Päivämäärä:   21.7.17 23:50:27

Hieno ryhdistäytyminen! Mennyttä et voi muuttaa, turha siis käyttää aikaa siihen. Itse en ainakaan arvostelisi yhtään jos olisin tuttusi, päinvastoin todella korkea respect kun olet saanut kasattua itsesi noin!

Lähettäjä: j 
Päivämäärä:   22.7.17 00:02:10

Ei sunun tarvitsekaan olla enää sama ihminen ja on ihan normaali, että 20 ja 30 vuotiaina on varsin erilainen. Tärkeintä on se, ettei tuota jää liiaksi harmittelemaan, etenkin kun olet velkasi jne. jo maksanut.

Itse myös välillä kauhistun kun mietin, miten elin parikymppisenä mutta sitten tajuan, että se oli oikeastaan aika eri ihminen erilaisella elämänkokemuksella ja lähipiirillä varustettuna. Oon kans ylpee itsestäni kun nykyään menee niin paljon paremmin. Jos tämä jotain opetti niin sen, etten tuomitse muita niin helposti, ainakin jos nuoria ovat. Tietty myös entistä enemmän ihmettelen, miten joku viiskymppinen ei ole saanut itseään koko elämän aikana niskasta kiinni.

Lähettäjä: hörö 
Päivämäärä:   22.7.17 08:48:37

Ihmisen aivot kehittyvät selkeästi 25 ikävuoteen asti, joten olet oikeasti ollutkin hyvin pitkälti eri ihminen tuolloin.

Lähettäjä: Klö 
Päivämäärä:   22.7.17 08:57:55

Minä en ole sekoillut nuorena mutta ihmettellen muistan että monesta asiasta olin hyvin eri mieltä kuin nykyisin. Enkä tarkoita sitä että olisin ollut vapaampi ja radikaalimpi nuorena -päinvastoin ahdasmielinen onneton nipottaja. Ihminen muuttuu, useimmat kehittyy henkisesti vahvemmiksi.

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   22.7.17 09:11:11

Suotta harmittelet! Ilman menneisyyttäsi et olisi se ihminen, joka olet nyt.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   22.7.17 13:25:03

Täällä toinen idiootti. Mä olin vieläpä hyvästä "hienoimmasta" perheestä, toisaalta vanhempani olivat ihan ulalla kanssani kun olin teini, ja vaikka itse sanonkin vanhemmissani taisi olla enemmän vikaa kuin minussa. Sukset meni täysin ristiin varhaisaikuisuudessa ja tunsin etten halua olla ollenkaan kuin he, ja käyttäydyin sitten juuri niin.

Lähettäjä: Bombus 
Päivämäärä:   22.7.17 13:37:39

Se että kielitaidottomat, Suomen sosiaalihuollon piiriin kuulumattomat vanhempasi ovat olleet työttömiä ja olette sen vuoksi joutuneet asumaan viemäriputkissa ei ole sinun syysi. Eikä sekään ettei heillä ole ollut varaa maksaa koulumaksujasi. WT ei aina ole oma valinta.

Sen sijaan nuoruudenhölmöilysi olivat, mtta niillähän ei ole oikeasti tekemistä wt:n kanssa ja ne ovat ollutta ja mennyttä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.7.17 16:02:33

Etkä ollut mikään wt, nyt olet vain taasen yksi juntti, kun tuota hoet. Hohhoijaa. Kannattaa opetella mitä se sana tarkoittaa ja missä sitä käytetään ;).

Lähettäjä: Genuine 
Päivämäärä:   22.7.17 16:20:49

Aloittaja on saanut elämänsä raiteilleen, mikä on hyvä asia. Mutta oletko, aloittaja, tullut ajatelleeksi, että juuri siihen saatoit tarvita nuoruuden "sekoilujaksoa"? Ehkä juuri se opetti sinulle, mitä et elämältä halua ja mihin sinun kannattaa suunnata, jos haluat jotakin muuta.

Lähettäjä: Klö 
Päivämäärä:   23.7.17 08:43:31

..... jos vähän perustelisit väitettäsi.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   24.7.17 09:37:58

Olin kaksikymppisenä uskovainen raamattupipipää. Kaikkeen ne vuotensa piti tuhlatakin.Seksiäkin piti odottaa avioliittoon, vaikka silloin olisi ollut aikaa ja haluja. Raamattua piti lukea ja kaiken maailman puhujia piti käydä kuuntelemassa, kun oli niin hienoa.

Elämäänsä voi tuhlata niin monella tavalla ennen kuin huomaa, kuka on ja mitä itse oikeasti haluaa. Ei sitä nuoruutta suotta kutsuta oman itsensä löytämiseksi. Jos on käyttänyt huumeita, alkoholia jne. runsaasti voi tietysti olla tyytyväinen, että ei mennyt henki ja saa jatkaa muilla areenoilla.

Mennyttä on turha miettiä, se meni jo. Eteenpäin. Mutta toisaalta, jos se mennyt vaivaa liikaa, voi siitä mennä keskustelemaan terapiaa. Helpottaa kummasti sekin. Kokeiltu on.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   24.7.17 09:54:42

Häpeän sijaan voit tuntea ylpeyttä siitä, että pääsit jaloillesi. Mulla oli samanlainen menneisyys, viinaa, huumeita, huonoa seuraa ja mielenterveysongelmia. Jollain tasolla varmasti tunnen häpeää siiitä aina, mutta enemmän olen uskomattoman iloinen siitä että sain kelkan käännettyä.

Jos katson niitä ihmiisä, kenen kanssa tuolloin pyörin, niin todella harva on saanut elämänsä enää koottua. Elävät sossun luukulla ja dokaavat.

Mä tiedän, kuinka vaikea tuollainen muutos on. Ole siitä ylpeä. :)

Lähettäjä: Turre 
Päivämäärä:   24.7.17 12:42:41

Voisiko menneisyyden koota vahvuudeksi? Eli häpeän sijaan tuntisi ylpeyttä siitä että selvisi siitä liput liehuen ja sai elämänsä kuntoon? Heikon kauden kovia opetuksia voisi käyttää voimavarana.

Tapasin viime talvena erityisopettajan jonka menneisyys oli karu. Nuorena oli hölmöilty oikein pohjanmaan kautta kaikki mahdollinen typeryys tehden ja hyvin nuorena aloittaen.
Hänen uskottavuutensa oli työssään nuorten kanssa aivan omaa luokkaansa. Hän myös pystyi samaistumaan ja myötäelämään tyhmyyksiin ajautuneiden nuorten tunteita ja jakamaan kokemuksia käytännönläheisellä tavalla. Harvoin tapaa niin pidettyä ja pätevää alansa ammattilaista.

Lähettäjä: Klö 
Päivämäärä:   24.7.17 15:00:04

Meillä oli kerran pienimuotoinen luokkatapaaminen. Joukossa oli "tyttö" joka oli lukioaikana aivan sekaisin ja hän jäikin kouluun vielä kun muut abit sai koulun lopetettua ja yot kirjoitettua. Hän oli tuossa luokkakokouksessa meistä ainoa joka oli väitellyt tohtoriksi.

Lähettäjä: ht-lady 
Päivämäärä:   24.7.17 23:35:24

Kerran wt, aina wt.

Lähettäjä: • 
Päivämäärä:   25.7.17 00:53:37

Ylpeähän tuosta saa olla, moni ei ikinä vedä itseään tuosta elämästä kuiville. Ja siinä mielessä olet ollut fiksu, ettet ole tuolloin mennyt hankkimaan lapsia, usko pois että sellaisia ihmisiä on paljon. Ja moni heistäkin ryhdistäytyy ja laittaa elämänsä kuntoon, osa haluaisi muttei sitten lapsiltaan pysty ja osa tyytyväisenä jatkaa lisääntymistään.

Nuoruus on juuri sitä että opetellaan elämään. Toisilla se vaihe koittaa aiemmin ja toisilla myöhemmin. Onnekkaita ovat ne jotka kerralla osuvat oikeaan ja nuorina jo ovat sillä tiellä mille kuuluvat. Ja onnekkaita ovat myös ne, jotka käyvät siellä syvissä vesissä ja selviävät takaisin rantaan.

Omakohtaista kokemusta vastaavasta tarinasta ihan lähipiiristä. Joskin loppu oli erilainen. Hyvä ystävä peruskoulun jälkeen jäi tuuliajolle, ei oikein ollut mitään hajua mitä tekee ja mihin menee. Aloitti muutaman koulun, jotka jäivät kesken. Jossain vaiheessa samalla tavoin ajautui tuohon elämään mitä itse elit, lopulta joku poikaystävä koukutti huumeisiin ja kun tämä ihminen heräsi siihen että halusi pois, niin oli jo hoitanut itselleen pysyvät vahingot tuosta elämästä. Aivot hieman kärähtäneet, ei itsekään ole varma mitä kaikkea on käyttänyt pahimmillaan ja myöntää olleensa todella onnekas ettei ole kuollut. Puhuu avoimesti omasta menneisyydestään. Tohtoriksi tuosta ihmisestä ei enää ollut lukemaan, mutta ihailen sitä kuinka on saanut elämänsä kuntoon kaikesta huolimatta. Hakeutui työhön jossa voi auttaa kaltaisiaan ja vaikuttaa nykyisin hyvin onnelliselta.