Lähettäjä: AP
Päivämäärä: 26.3.17 13:18:44
Kertokaa nyt, etten ole ihan kamala ihminen, kun pohdiskelen tällaisia!
Olen tuntenut tämän ystäväni yli 10 vuoden ajan.
Teineinä/nuorina aikuisina ystävyytemme perustui lähinnä alkoholiin ja juhlimiseen. Kaverille kehittyi päihdeongelma, josta pääsi eroon, kun kumpikin vaihdoimme kaveriporukkaa (hengasimme lähinnä narkkareiden ja pikkunilkkien kanssa).
Kaverilla on ollut aina ongelmia jaksamisen ja masennuksen kanssa. On ollut myös itsetuhoinen ja muutaman kerran on illanvietosta lähdetty ambulanssilla sairaalaan, kun on joko viillellyt tai vetänyt nappien/alkoholin kanssa överiksi.
On vihdoin psykiatrisen puolen asiakas ja lääkityksen piti olla kunnossa, kunnes paljasti että on lopettanut lääkkeiden syömisen ja hoitaa pahaa oloaan mieluummin kannabiksella ja alkoholilla.
Olen tehnyt kaikkeni ystäväni puolesta, mutta oma jaksaminen on nyt loppu.
Viimeisen kahden kuukauden aikana ystävä on tehnyt kahdeksat oharit, kun ollaan sovittu tekevämme jotain yhdessä. Yleensä "unohtaa" ilmoittaa, ettei tulekaan paikalle, joten olen sitten käynyt yksin keilaamassa, elokuvissa ja katsonut kotona elokuvaa suuren herkkumäärän kanssa...
Kutsuu itse itsensä kylään ja lupaa tulla esim. klo 15 ja kun 16 aikaan soittelen, että missä mahtaa olla, niin joko puhelin on pois päältä tai kertoo unohtaneensa sopineensa jotain muuta tekemistä tai olleensa nukkumassa tai kärsivänsä kamalasta krapulasta.
Netissä kuitenkin juteltiin aktiivisesti ja kertoi, että voi todella huonosti ja on väsynyt, mutta silti some täyttyy biletyskuvista. Olen kyllä sanonut, ettei alkoholi+kannabis ole kovin hyvä yhdistelmä jaksamisen kannalta, mutta silloin käskee minun pitää huolen omista asioistani.
Olenko ihan kamala ihminen, jos hylkään masentuneen ja päihdeongelmaisen ystävän, koska en itse enää jaksa kuunnella sitä valitusta kun kaikki on huonosti, enkä myöskään jaksa jatkuvia ohareita?
En ole ottanut tähän ystävään yhteyttä nyt kolmeen viikkoon ja mulla on todella huono omatunto...
|