Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   18.5.13 15:30:18

taas yksi kamala kesä tiedossa, en voi kulkea ulkona ilman pitkähihaista paitaa kun ihmiset tuijottaa minun käsiä...

Lähettäjä: ihminen 
Päivämäärä:   18.5.13 15:31:26

Muuten ei hetkauta, mutta jos olisit hakemassa yrityksestäni töitä, sori vaan mutta ei....

Lähettäjä: dsaw 
Päivämäärä:   18.5.13 15:31:49

Arvista en ajattele mitään. Tuoreista... No käy sääliksi ainakin.

Lähettäjä: Eetu. 
Päivämäärä:   18.5.13 15:32:24

Huvittavaahan se vaan on

Lähettäjä: täällä 
Päivämäärä:   18.5.13 15:38:56

lähinnä että ei sitten ole mikään pitkäkatseinen ihminen, kun hetken "mielihyvästä" on valmis elinikäisiä arpia kantamaan ja todennäköisesti häpeämään ja piilottelemaan

Lähettäjä: v 
Päivämäärä:   18.5.13 15:39:04

Tunnen myötätuntoa.

Lähettäjä: ulla 
Päivämäärä:   18.5.13 15:43:00

Ajattelen että jaa, epävakaa raukka.

Lähettäjä: Merviläinen 
Päivämäärä:   18.5.13 15:45:05

Säälittää.

Lähettäjä: kkj 
Päivämäärä:   18.5.13 15:45:09

Itse aloitin nyt rohkeasti t-paitakauden viillellyn käsivarren kanssa. Ihan rohkeasti vaan, turha on omasta mukavuudesta tinkiä koska joku saattaa katsoa hassusti. Sillä ei ole mitään väliä mitä muut ajattelevat ellei ajattelija satu olemaan juurikin työnantajaehdokas...

Lähettäjä: kkj 
Päivämäärä:   18.5.13 15:47:26

Ja joskus ne arvet on vanhoja eivätkä enää ajankohtaisia. Se, että on joskus ollut (kohtauksittain!) lyhytkatseinen ei tarkoita ettei siitä ole voinut kasvaa ulos ja päästä eteenpäin.

Itse toivoisin henkilökohtaisesti avaramielisyyttä ja hienotunteisuutta, mutta vaatia en tietenkään voi. :)

Lähettäjä: mosse 
Päivämäärä:   18.5.13 16:02:11

Jos tuoreita säälin , jos vanhoja ajattelen että kappas vain.

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   18.5.13 16:08:14

En mitään. Jos joku on keksinyt parantaa oloaan tuolla tavoin, niin omahan on häpeänsä, ei se minua liikuta.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   18.5.13 16:09:17

En sinänsä mitään jos ventovieras kyseessä. Oma lapsi tai sisko saattaisi saada kommentteja.

Lähettäjä: Havainto 
Päivämäärä:   18.5.13 16:09:27

En mitään juurikaan. Jokaisella on oma sisäinen kamppailunsa ja mistä kenenkään elämästä päällepäin voi tietää.

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   18.5.13 16:11:47

mulla on aika järkyttävät arvet mutta vuosia jo kuljettu ihan hihattomissakin niistä välittämättä. ehkä viis kertaa kesässä yleensäkään edes huomaan että joku katsoo yhtään pidempään. kerran elämässäni on tuntematon ihminen sanonut jotain. istuin bussissa ja vastapäätä istui joku n. 50v nainen, joka katseli mua ja käsiä koko matkan ja sitten vasta lähtiessään (jäi ennen mua pois) sanoi jotain siitä miten mulla on vielä elämä edessä ja jumalan siunausta :D sekin oli vain mukavaa ja ystävällistä, vaikka toki vähän tunkeilevaa.

pääosin siis kukaan ei niitä edes huomaa tai mitenkään erityisesti tuijota eikä varsinkaan sano mitään. mun asiahan se on, enkä mä aio koko loppuelämääni niitä piilotella kun ne nyt tossa on enkä asialle mitään enää voi.

Lähettäjä: hmmm 
Päivämäärä:   18.5.13 16:13:38

Ajattelisin, että olet selviytyjä. Todennäköisesti tekisi hurjasti mieli kysyä, mistä sait voimia jatkaa elämää. Silloin kun itsellä oli paha olla, teki mieli viiltää, mutta en koskaan pystynyt. Edelleen tulee monesti tilanteita missä toivoisi, että olisi jotain näkyvää jälkeä mitä näyttää, niin että ihmiset tajuaisivat minkälaisissa soissa sitä on rämmitty.

Lähettäjä: Mä 
Päivämäärä:   18.5.13 16:15:24

Ajattelen, et voi jeesus mitä touhua... Itse en tunne ketään, joka olisi itseään viillellyt.

Lähettäjä: m 
Päivämäärä:   18.5.13 16:16:31

Ajattelen, että mahtaa tuotakin hävettää.

Lähettäjä: hmmm 
Päivämäärä:   18.5.13 16:18:22

Kaikille teille häpeilyn ehdottajille: ajatteletteko samalla lailla mistä tahansa arvista? Palovammajäljistä? Leikkausarvista? Miksi viiltelyarvet olisivat yhtään eri asia? Viillellyt henkilö on ollut hengenvaarassa ja selvinnyt siitä. Miksi sitä pitäisi hävetä?

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   18.5.13 16:19:49

juu minua ei kyllä ainakaan hävetä. harmittaa, että olen kärsinyt tästä paskasta vuosikausia ja harmittaa, että se näkyy mun kehossa. mutta en näe pienintäkään syytä HÄVETÄ sitä.

jos joku vastaantulija joskus sattuisi oikeasti sanomaan jotain "mahtaa suakin hävettää noi arvet" -tyyppistä niin mun reaktioni olis varmaan vastata "mahtaa suakin hävettää olla noin tyhmä ja ruma".

Lähettäjä: Havainto 
Päivämäärä:   18.5.13 16:20:18

Hävettäis väittää eläneensä jos ei mitään arpia olisi..

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   18.5.13 16:21:35

iik

Lähettäjä: Konnankoukku 
Päivämäärä:   18.5.13 16:22:01

Ajattelen, että mikä pitää ihmisellä olla "pielessä", että sortuu moiseen naurettavuuteen.

Lähettäjä: *.* 
Päivämäärä:   18.5.13 16:22:38

Katson varmaan liian pitkään ja olen ymmälläni. Itse en tunne ketään, joka olisi itseään vapaaehtoisesti viillellyt ja omassa nuoruudessani tuollaista käytöstä olisi pidetty täysin pähkähulluna, oli sitten miten vaikeaa tahansa.

En edelleenkään ymmärrä miten tuollainen voi tulla ylipäänsä kenellekään mieleen tai miten sen käytännössä pystyy edes toteuttamaan.

Lähettäjä: peppi 
Päivämäärä:   18.5.13 16:28:37

vähän säälittäisi moinen tyyppi ja toivoisin, että olisi saanut päänsä kuntoon ja elämänsä hallintaan ettei enää tarvis moista tehdä.
en kyllä koskaan ole tuntenut ketään joka olisi viillellyt itseään. Rippileirillä oli yksi tyttö joka stumppaili röökejä käsivarsiinsa. Kyllä sitä aika hulluna pidettiin ja sairashan se olikin, tyttörukka.

Lähettäjä: sivusta 
Päivämäärä:   18.5.13 16:31:53

"Kaikille teille häpeilyn ehdottajille: ajatteletteko samalla lailla mistä tahansa arvista? Palovammajäljistä? Leikkausarvista? Miksi viiltelyarvet olisivat yhtään eri asia? "

En ajattele samalla tavalla. Kyseessä on ihan eri asia.

Lähettäjä: joo 
Päivämäärä:   18.5.13 16:32:18

"Ajattelen, et voi jeesus mitä touhua... Itse en tunne ketään, joka olisi itseään viillellyt."

Voin kuvitella, että joku minutkin tunteva ehkä ajattelee noin :D

Lähettäjä: juuli 
Päivämäärä:   18.5.13 16:37:08

No kyllähän viiltely on merkki pahasta olosta ja psyykkisestä häiriintyneisyydestä. Normaali ihminen ei semmoista tee. Mutta voihan ihminen parantua. Arvet jää vain sitten muistuttamaan sairaudesta. Jos mulla olisi niin kyllä yrittäisin pitää piilossa. Eihan ne positiivista kuvaa ihmisestä anna.

Lähettäjä: jillian 
Päivämäärä:   18.5.13 16:40:28

Lähettäjä: juuli
Päivämäärä: 18.5.13 16:37:08

No kyllähän viiltely on merkki pahasta olosta ja psyykkisestä häiriintyneisyydestä. Normaali ihminen ei semmoista tee. Mutta voihan ihminen parantua. Arvet jää vain sitten muistuttamaan sairaudesta. Jos mulla olisi niin kyllä yrittäisin pitää piilossa. Eihan ne positiivista kuvaa ihmisestä anna.

Totta.. itse viiltelin nuorempana ja lopetin mokoman touhun 7 vuotta sitten. Tuttujen kanssa kehtaan jo käyttää lyhythihaisia, mutta töissä ja julkisilla paikoilla edelleen kuljen pitkähihaisissa. Kaduttaa uskomattoman paljon, että ikinä tein ainuttakaan viiltoa ja nyt saan siitä kärsiä lopun ikäni.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   18.5.13 16:47:02

"Kaikille teille häpeilyn ehdottajille: ajatteletteko samalla lailla mistä tahansa arvista? Palovammajäljistä? Leikkausarvista? Miksi viiltelyarvet olisivat yhtään eri asia? "

En ajattele samalla tavalla. Kyseessä on ihan eri asia."

Lähettäjä: m 
Päivämäärä:   18.5.13 16:48:55

"Kaikille teille häpeilyn ehdottajille: ajatteletteko samalla lailla mistä tahansa arvista? Palovammajäljistä? Leikkausarvista? Miksi viiltelyarvet olisivat yhtään eri asia?"

Oletko oikeasti noin tyhmä, vai esitätkö vaan?

Lähettäjä: kysyy 
Päivämäärä:   18.5.13 16:49:30

En varmaan edes huomaisi mitään. Tai en edes tajua; missä teillä niitä viiltoja on? Ranteissa, käsivarsissa vai missä? Pitkittäin vai poikittain? Kuinka pitkiä? Miksi niitä on tehty?

Lähettäjä: Havainto 
Päivämäärä:   18.5.13 16:50:01

En nyt sanoisi masentuneen olevan psyykkisesti häiriintynyt sinällään. Jos kysymys on nuoresta niin saattaisi olla kotioloissakin parantamisen varaa eli vika ei siis aina ole siinä ihmisessä joka oireilee vaan jossain muualla. Usein lapset ovat niitä sijaiskärsijöitä. Se paha olo suuntautuu vaan sisäänpäin eikä ulospäin eli vahingoitetaan itseään.

Lähettäjä: Numb 
Päivämäärä:   18.5.13 16:50:35

Arpia ja merkki sairaudesta ja vaikeuksista ja traumoista ne leikkausarvet ja viiltelyjäljet yhtä lailla ovat.

Lähettäjä: sivusta 
Päivämäärä:   18.5.13 16:55:08

Leikkausarvet ei ole merkki psyykkisistä ongelmista.

Esim. rannekanavaoireyhtymä ja psyykkiset ongelmat ovat ihan eri asia kaikilta kantilta katseltuna.

Lähettäjä: Numb 
Päivämäärä:   18.5.13 16:58:02

Psyykkiset ongelmat ovat erittäin suurilta osin sairauksia siinä missä se rannekanavaoireyhtymäkin. Niillä on lähes aina biologinen/biokemiallinen taustansa aivan kuiten muillakin sairauksilla.

En näe mitään syytä tehdä eroa.

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   18.5.13 16:58:09

"En nyt sanoisi masentuneen olevan psyykkisesti häiriintynyt sinällään."
öh, eikö masennus nimenomaan ole psyykkinen sairaus?

minä en tiedä mitään muiden viiltelijöiden syistä tai sairauksista. itse olen aloittanut viiltelyn 12-vuotiaana ja saanut masennusdiagnoosin 13-vuotiaana, epävakaan persoonallisuushäiriön diagnoosin 20-vuotiaana. nyt olen 24-vuotias ja viiltelen edelleen. välissä oli muutaman vuoden tauko. muut arvet ovat ihan viiltelyarpia poikittain käsissä ja jaloissa, yksi isompi tikattu arpi on pitkittäin ranteessa itsemurhayrityksestä.

viiltely on varmaan ihan hirveän tyhmää, mutta en mä ihan aikuisten oikeasti ymmärrä että miten se muille ihmisille kuuluu. on minunkin mielestäni tyhmää käyttää rumaa paitaa kaupungilla, mutta en mä sitä nyt erikseen jää tuijottamaan ja päivittele keskustelufoorumeilla että voi voi, kyllä hänen pitäis hävetä kun laitto ruman paidan. joo, asia on ihan erilainen, mutta pääpointti on sama: miten ihmeessä jonkun ihmisen tekemiset kuuluu muille? minä ainakin kärsin tätä omaa elämääni ihan tarpeeksi ilman muiden ihmisten "häpeäisit" -kommenttejakin.

mutta kuten todettu, ei mulle ole onneksi mitään kommentoitu. varmaan ne vastaantulijat on sitten tulleet kiukkuisena ht.nettiin purkamaan ahdistustaan mun ahdistuksesta ja sen jäljistä.

Lähettäjä: t 
Päivämäärä:   18.5.13 16:58:32

Ensimmäinen ajatus(vaikkakaan ei voi olla varma, todellakaan) että on ollut haasteellisempi nuoruus. En tuomitse, vaan ihailen jos ei peittele menneisyyttä tässä(kään).

Lähettäjä: Havainto 
Päivämäärä:   18.5.13 16:59:54

Psyykkisesti sairas ehkä muttei häiriintynyt. Toisaalta, ihminen voi olla masentunut niinkin ettei tarvitse lääkitystä. Alamäetkin kuuluu normaaliin elämään.

Lähettäjä: Mission 
Päivämäärä:   18.5.13 17:02:32

Ajattelen että "hohhoijaa".

"Viillellyt henkilö on ollut hengenvaarassa ja selvinnyt siitä. Miksi sitä pitäisi hävetä?"

:D Jepjep.

Lähettäjä: sivusta 
Päivämäärä:   18.5.13 17:06:12

"Psyykkiset ongelmat ovat erittäin suurilta osin sairauksia siinä missä se rannekanavaoireyhtymäkin. Niillä on lähes aina biologinen/biokemiallinen taustansa aivan kuiten muillakin sairauksilla.

En näe mitään syytä tehdä eroa."

Rannekanavaoireyhtymän saa useinmiten töitä tekemällä.

Lähettäjä: Numb 
Päivämäärä:   18.5.13 17:09:17

Ja psyykkisen sairauden puhkeamisellekkin vihoviimeinen korsi kamelin selkää katkaisemaan voi toisinaan olla työ, joko yli henkilön jaksamisen tai sitten työympäristön ongelmien vuoksi.

Lähettäjä: Mission 
Päivämäärä:   18.5.13 17:10:32

Pakottaako se psyykkinen sairaus sitten viiltelemään itseään vai? Jokainenko sen valinnan tekee? Valinta se minusta on.

Lähettäjä: Havainto 
Päivämäärä:   18.5.13 17:12:31

Toiset viiltelee itseään kun on paha olla, toiset kiusaa muita...

Lähettäjä: tuitui 
Päivämäärä:   18.5.13 17:13:23

"että on ollut haasteellisempi nuoruus"

Niinpä, ja mistähän se "haasteellinen nuoruus" usein johtuu? No kotioloista, siis vanhemmista. Perusperheessä eläneen on hanakala ehkä ymmärtää, mitä huonossa perheessä kasvaminen voi aiheuttaa. Huonoiksi oloiksi voisin sanoa vaikka vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmat ja näitähän Suomessa riittää. Jos kotoa ei saa mallia täyspäiseen elämään niin ei sitä nuorella ihmisellä ole sitten olenkaan.

Lähettäjä: Numb 
Päivämäärä:   18.5.13 17:13:32

Viiltely on oire ja sairauden esiintymä siinä missä mikä tahansa muukin.

Jos jollakulla on tarve pönkittää omaa erinomaisuuttaan katsomalla sairasta tai aikanaan sairauden kanssa kamppaillutta ihmistä kieroon siksi, että joitakin näkyviä merkkejä sairaudesta sattuu olemaan, niin siitä vaan. Onko se erityisen fiksua onkin sitten toinen asia.

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   18.5.13 17:14:10

ei taida Missionilla olla paljoa omakohtaista kokemusta psyykkisistä sairauksista?

tottakai se on valinta. sitä voi valita viilteleekö, dokaako, vetääkö lääkkeitä, hakkaako ihmisiä, kiusaako eläimiä, ylensyökö, nukkuuko 24/7 vai mitä tekee selvitäkseen. koko pointti psyykkisissä sairauksissa on se, ettei selviä elämästä normaalilla ja terveellä tavalla.

Lähettäjä: muura 
Päivämäärä:   18.5.13 17:18:19

Jos näkisin neuvolatyössäni raskaana olevalla viiltelyarpia niin kyllä se lastensuojeluilmoitukseen johtaisi. Kyllähän se kertoo henkisestä epätasapainosta.

Lähettäjä: tuitui 
Päivämäärä:   18.5.13 17:19:17

"Pakottaako se psyykkinen sairaus sitten viiltelemään itseään vai? Jokainenko sen valinnan tekee? Valinta se minusta on."

Se on valinta samalla tavalla kuin se, että alkaako alkoholistiksi. Ulkopuolelta on helppo huudella, että "Oma valinta! Mitäs juot/viiltelet!". Oikeasti kukaan tuskin tekee tietoista valintaa siitä, että "isona sitten dokaan itteni hengiltä" tai "kahden vuoden päästä sitten viiltelen käteni verille".

Lähettäjä: Mission 
Päivämäärä:   18.5.13 17:20:02

No, valitettava tosiasia on sekin että viiltelijöitä on myös niitä joiden mielestä se on coolia ja muotia. Olen tavannutkin nuoruudessani sellaisen. Varmaan se sitten voi ollakin jotenkin pakonomaista, en vaan ymmärrä sitä itse. Ehkä kaikkea ei ole jokaisen ihan pakko tietää tai kokeilla tai ymmärtää. Tuo hengenvaarassa oleminen oli liioitteleva yleistys, ja sinällään naurettava. Tässä kysyttiin että mitä ajattelet, itse ajattelen että jaahas, ja se siitä. Oikestaan ei kyllä edes kiinnosta kovasti sen enempää koko älyttömyys.

Lähettäjä: mosse 
Päivämäärä:   18.5.13 17:20:42

joillain se voi olla kokeilunhalua.. Joillain jotain muuta.
Ei muuten hävetä tippaakaan ja pidän kieroonkatsojia hivenen tekopyhinä ihmisinä joilla on tarve lokeroida ihmiset.

Lähettäjä: kkj 
Päivämäärä:   18.5.13 17:21:08

Ja epävakaassa mielentilassa tehdyt asiat eivät ole kovinkaan harkittuja. En ole koskaan ollut masentunut - ei lääkitystä, ei terapiaa, ei ole ollut tarvetta millekään, aina ollut työ- ja opiskelukykyinen. Perheasiat kunnossa, koulu sujui, harrastus eteni. Välillä vain oli "sellainen olo" ja jos joskus lipsahti (yritin yleensä välttää viiltelyä koska vihasin arpia enkä missään nimessä halunnut enempää) niin saattoi kaduttaa jo minuutin päästä.

Lähettäjä: ?? 
Päivämäärä:   18.5.13 17:22:22

muura: miten niin jos näkisit? Kuljetko jotenkin laput silmillä jos et muka ole viiltelyarpia neuvolatyössäsi nähnyt?

Ja mitä vanhat arvet muka kertovat nykytilanteesta? Että jos 10+ vuotta sitten oli henkisesti epätasapainoinen, niin siitähän ei voi muuksi muuttua?

Lähettäjä: can_tah 
Päivämäärä:   18.5.13 18:08:12


Ei minusta koskaan tehty neuvolassa ilmotusta yhtään mihinkään vaikka arpia on jos mistäkin syystä. Eikä lapsen kanssa tarhassa eikä missään muuallakaan kellään ole ollut ongelmaa.
Jos joku säikkyy arpia tai halveksii, se on ookoo, kukin tyylillään.
Alottaja elät kuitenkin omaa elämääsi, et muiden, joten jatka sitä elämistä vaan hyvillä mielin :)

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   18.5.13 18:10:52

Tunnen myötähäpeää.

Lähettäjä: Havainto 
Päivämäärä:   18.5.13 18:22:58

Arpia voi muuten peittää esim. tatuoinneilla jos sellaisista tykkää...

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   18.5.13 18:29:20

Ajattelen paljonkin. Miksi hän on viillellyt, onko hän viillellyt myös jalkojaan? Onko hän päässyt yli ahdingostaan vai viilteleekö hän yhä? Saatan tarkentaa katsettani todistaakseni, että ovatko ne tuoreita vai vanhoja. Katson ihmistä kokonaisuutena, todennäköisesti yritän löytää hänen katseestaan jotain. Millainen ihminen hän on? Millaiset hiukset, vaatteet, aatteet? Onko hän hiljainen vai puhelias, ujo vai risto reipas? Vilkaisen kenkiin, housuihin, käsiin.

Ihan rehellisesti. Viilellyt ja kätensä paljastava paljastaa itsestään ja sisimmistään paljon, kun hän uskaltaa rehellisesti tuoda kätensä kaikkien nähtäville. Ajatuksia tulee aina. Todennäköisesti ajattelen häntä vahvaksi tai heikoksi ihmisluonteeksi, riippuen niin monesta asiasta. Otan omine ajatuksineni sen riskin, että tulkitsen kaiken väärin, mutta niin se on aina kun uuden ihmisen tapaa (on hän viillellyt tai ei).

Eihän se minulle KUULU, mutta kyllä: minä ajattelen ja muodostan käsitystäni siitä huolimatta hyvinkin aktiivisesti.

Lähettäjä: pp 
Päivämäärä:   18.5.13 20:18:52

Itsekin olen nyt muutaman vuoden kesän aikana ottanut askelia kohti sitä että voin kulkea haluamassani vaatetuksessa käsien arvista huolimatta. Ensimmäinen askel oli koulussa luokan ja opettajien edessä, seuraavana kesänä noin muuten yleisillä paikoilla. Nyt viimeinen askel on ollut ottaa T-paita töissä käyttöön.

Työhaastattelussa en käsiäni näyttäisi koska en luota haastattelijan tapaan suhtautua ja luoda mielipide ensivaikutelmasta. Arvet nyt eivät kerro henkisestä tasapainostani sinällään enää mitään. Vuosia on kulunut jo kuitenkin reilut 5. Elämä on hyvin kasassa, olen töissä ja menestyn koulussa ja tulevaisuuden suunitelmia on vaikka muille jakaa.

Haluaisin kannustaa muitakin kohti lyhyempihihaisia ratkaisuja, omalla aikataululla ja niin kuin se hyvältä tuntuu. Se on sen arvoista!

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   18.5.13 20:21:58

"Vitun teini pissis..."

Lähettäjä: emolevy 
Päivämäärä:   18.5.13 20:22:02

Ajattelisin, että jossakin elämän vaiheessa on ollut vaikeaa. Mutta vanha nurse näkee kyllä jo arvestakin, onko tuore vai vanha. Vanha, teini-iässä tehty viiltely ei vaikuttais minuun mitenkään, eikä panisi suhtautumaan ko ihmiseen mitenkään erikoisesti.

Lähettäjä: Nainen 
Päivämäärä:   18.5.13 20:25:43

Halveksun ja säälin.

Näin pikkusiskollani molemmissa käsissä viiltely arpia ja suutuin. Hänellä ei tosiaan asiat ole huonosti, mutta typerää teini angstia. Sen takia ei viillellä käsiä, että vanhemmat ei nyt suostu ostamaan uutta järkkäriä tai ratsastussaappaita.
Raivostuttavaa.

Lähettäjä: vihdoinasiathyvin 
Päivämäärä:   18.5.13 20:31:01

Riippuu hyvin pitkälti siitä millainen ihminen on muuten ensivaikutelmaltaan. Ja siitä onko arvet uusia vai vanhoja.

Tunteet voi vaihdella säälin, halveksunnan, surun ja myötähäpeän väliä.

En itse henkkoht. ymmärrä viiltelyä. Kun/jos siellä pohjalla ollaan oltu, miksi ei olla yritetty suunnata katsetta ylöspäin.

Lähettäjä: anna 
Päivämäärä:   18.5.13 20:31:16

Mulla on käsi täynnä arpia, vanhemmat yli viiden vuoden takaa ja tuoreimmistakin on jo yli vuosi.

Jos on joku tärkeä tilanne, pidän pitkähihaista (esim. työhaastattelu), koska kuten tulee ilmi tätäkin ketjua lukiessa, monet eivät osaa suhtautua siihen. Kaupungilla kävelen hihattomissa, enkä katsele, katsovatko muut käsiäni. Kyllä, kaupan kassa tuijottaa kun ojennan rahat. Mutta tuijottakoot.

Arvet ovat osa minua, halusin tai en. Olen ollut psyykkisesti heikko, kyllä, kärsin masennuksesta edelleen. Mutta elämä voittaa, ja se näkyy minustakin ulospäin.

En saa arpia pois. Mutta en niitä piilottelekaan.

Lähettäjä: vaakku 
Päivämäärä:   18.5.13 20:34:33

En itse henkkoht. ymmärrä viiltelyä. Kun/jos siellä pohjalla ollaan oltu, miksi ei olla yritetty suunnata katsetta ylöspäin.

Ei pohjalla varmaan heti tunnu, että nyt ylöspäin.

Lähettäjä: Ruska 
Päivämäärä:   18.5.13 20:36:56

Itse mietin, että mikä on syy siihen, että on viillellyt. Itselläni ei ole mitään oikeutta ruveta arvostelemaan tai halveksimaan, koska omat kädet (+ muu kroppa) ovat viiltoja täynnä.

Olen tottunut katseisiin, mutta en siihen, että ihmiset säälivät. Ne ovat osa minua, ei niiden takia tarvitse sääliä. Elämäni on kurjaa välillä, sen kertovat viillotkin, mutta se ei muutu miksikään, vaikka kuinka säälittäisiin...
Varsinkin kun viiltelijä en ole minä, vaan pieni 9v tyttö, joka on nähnyt painajaista pahasta sedästä ja haluaa kivun pois.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   18.5.13 20:38:24

ajattelisin että huomionkipee dille.

Lähettäjä: ei omalla 
Päivämäärä:   18.5.13 20:43:40

Itse käytän toppeja ja t-paitoja siinä missä muutkin. Arpeni näyttävät, että olen päässyt elämässäni eteenpäin ja olen ylpeä siitä.
Vähän tulee häpeiltyäkin..

Lähettäjä: meh 
Päivämäärä:   18.5.13 20:46:29

Kaverillani on käsivarsissa polttojälkiä ja muutama viiltelyjälki sekä reippaammat pystysuuntaset arvet ranteissa itsemurhayrityksen jäljiltä. Ottaa vaan tatuointeja peitoksi, vaikkei sen paremmin mene nytkään, vaikka niin väittää... Kaverillani on varmasti joku persoonallisuushäiriö esim rajatilapersoona ja nämä kaikki arvet ovat syntyneet huomion kerjäämisestä, yleensä kännissä, jos kukaan ei ole kiinnittänyt häneen huomiota niin sitten alkaa riehua veitsen kanssa ja alkaa nämä "mä tapan itteni" -jutut. Se on sairasta ja tiedän kaverini kärsivän, mutta suurta sympatiaa ei minulta heru hänelle siltikään, eikä muillekaan viillelleille. Ihan siitä syystä että itse olen kärsinyt masennuksesta vuosia, hiljaa, kerjäämättä sääliä ja kaatamatta pahaa oloani muiden niskaan. Minun ongelma, ei muiden.

Lähettäjä: Ennea 
Päivämäärä:   18.5.13 20:46:38

En nyt välttämättä edes huomaa mutta jos huomaan (tai niitä esitellään niin että varmasti näkyy) niin saatan miettiä että onkohan ilmanaikainen angstiteini vaiko vain idiootit vanhemmat joiden olisi pitänyt jättää lisääntymättä (eli huonot ja onnettomat kotiolot johon lapsiraasu on syytön ja vanhemmat pitäisi laittaa vastuuseen siitä mitä ovat lapselleen tehneet).

Lähettäjä: vihdoinasiathyvin 
Päivämäärä:   18.5.13 20:47:09

Vaakku: Niin, ei sitä tule heti niiin ajateltua. Pikkuhiljaa hyvä tulee. Sisulla pääsee läpi vaikka harmaan kiven....

Ja ennen kuin alat arvostelemaan, kokemusta pohjalla olemisesta on. Koko kropasta löytyy tasan yksi viilto, jonka jälkeen tajusin että tämä ei ole se keino jolla haluan lieventää tuskaa.

Lähettäjä: Numb 
Päivämäärä:   18.5.13 20:48:11

Yrittäminen ja onnistuminen ovat kaksi eri asiaa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   18.5.13 20:49:20

no mulla on tälläkin hetkellä 36 tikkiä kädessä viikon takaisen viiltelyn jäljiltä. on vaan niiin paska olo että yritän fyysisellä kivulla helpottaa tätä.

Lähettäjä:  
Päivämäärä:   18.5.13 20:49:28

"Koko kropasta löytyy tasan yksi viilto, jonka jälkeen tajusin että tämä ei ole se keino jolla haluan lieventää tuskaa."

Ole iloinen, ettei ollut sulle se keino.

Lähettäjä: ** 
Päivämäärä:   18.5.13 20:56:41

Mitä ihmiset ajattelevat, riippuu niiden perusluonteensta, ovatko paskamaisia luusereita vai ei ja tietysti myös ymmärrys riippuu siitä, onko omia kokemuksia tai kokemuksia lähipiiristä. Oli miten oli, älä ajattele sitä mitä muut ajattelevat, älä peitä arpia ja nauti kesästä:)

Lähettäjä: mummo 
Päivämäärä:   18.5.13 21:06:41

nainen: Oletko varma, ettei siskoasi ole esimerkiksi käytetty hyväksi? Ajattele, jos onkin jotain vakavampaa taustalla ja sinä olisit se jolle uskaltaa avautua ja sinä vain halveksit. Kannattaisiko jutella se siskon kanssa?
muura: Jos näet nuorella naisella kymmenen vuotta sitten tehtyjä arpia, teetkö lastensuojeluilmon? Kannattaako vanhoja alkaa kaivella?
ihminen: Minusta se kertoo ihmisestä, että hän on rohkea, jos uskaltaa tulla haastatteluun arpineen kaikkineen. Tietenkin, jos ovat ihan tuoreita, voi olla, ettei kykene työtä tekemään.

Lähettäjä: sivusta 
Päivämäärä:   18.5.13 21:17:50

"Arpia ja merkki sairaudesta ja vaikeuksista ja traumoista ne leikkausarvet ja viiltelyjäljet yhtä lailla ovat."

Toiset arvet tekee lääkäri. Toiset ihminen itse itsellensä. On niissä suuri ero.

Lähettäjä: hmmm 
Päivämäärä:   18.5.13 21:22:37

"Arpia ja merkki sairaudesta ja vaikeuksista ja traumoista ne leikkausarvet ja viiltelyjäljet yhtä lailla ovat."

Toiset arvet tekee lääkäri. Toiset ihminen itse itsellensä. On niissä suuri ero.

>>> Suomessa on erittäin vaikea päästä laitoshoitoon ellei ole selkeästi itsetuhoinen. Tiedän lähipiiristä parikin tapausta, joissa pillerien popsiminen ei riittänyt. Mahahuuhteluun ja aamulla kotiin, mitään mielenterveyshoitoa ei annettu. Viiltelemiseen suhtaudutaan sentään vähän vakavammin. Suomen tilanne on valitettavasti sellainen, että itseään on pakko vahingoittaa, jotta otetaan vakavasti ja pääsee hoitoon. Tai sitten pitää vahingoittaa muita ihmisiä. Vähempi ei enää riitä. Tämän takia ajattelen automaattisesti jokaisesta viillellystä, että eivät riittäneet määrärahat tuonkaan ihmisen auttamiseen ennen kuin tapahtui pysyvää fyysistä vahinkoa. Joskus terveyden takia pitää mennä kirurgin käsittelyyn, joskus pitää olla itse kirurgi, että asiat lähtevät eteenpäin. En tiedä missä tynnyrissä ihmiset elävät, jos tämä ei ole tiedossa...

Lähettäjä: misery. 
Päivämäärä:   18.5.13 21:27:40

Ne, jotka täällä huutelevat viiltelijöitä idiooteiksi/pissiksiksi tms, eivät varmaan koskaan ole itse kärsineet masennuksesta. :) Totta kai on niitä "muodin vuoksi" viiltelijöitä, mutta heillä on varmasti vain arpi tai kaksi.

Ihmisten on toki vaikea ymmärtää, että miksi joku viiltelee. Fyysinen kipu on helpompi kestää kuin henkinen kipu. Viiltelyn avulla se ahdistus helpottaa hetkeksi. Kun on todella pohjalla, niin on löydettävä keino selviytyä. Itselleni se oli viiltely. Parempi se kuin itsemurha.

Olen oppinut elämään arpien kanssa. Nuorempana monet kyselivät aika röyhkeästikin, että mistä nuo arvet ovat tulleet. Nyt vanhemmiten ihmiset eivät kysy niistä suoraan, eivätkä varmaan edes niinkään välitä. Itselläni on jälkiä reisissä, käsivarsissa, ranteessa, nilkassa. Hyvinkin näkyviä jälkiä, mutta olen oppinut elämään niiden kanssa. Ajatelkoot muut mitä ajattelevat, itselleni ne ovat merkki siitä, että olin todella pohjalla, mutta selvisin siitä ja seison jo edes hieman itse omilla jaloillani.

Lähettäjä: Kuroláng 
Päivämäärä:   18.5.13 22:32:30

On tosiaan kahdenlaisii viiltelijöitä,toiset on vaan huomioo kerääviä teinejä ja toiset on mun kaltaisia jotka ei oo löytäneet muuta pakotietä saatanallisesta tuskasta ja ahdistuksesta.Mä oon ollu vakavasti masentunu jo vuosia ja ajoittain kärsin kaameesta ahdistuksesta jota on vaikee sietää.Se olo kun tuntee kuolevansa siihen ahdistukseen ellei tee jotai,hajota tavaroita tai satuta itteään,mä en vaa aina kestä sitä.Sen jälkeen tulee aina kamala syyllisyys,miks sekin piti tehdä..Mut sillä hetkellä kun sen tekee,sitä ei ajattele,haluu vaan et sattuu,sen verran ettei ajattele muuta.Ei sitä voi ymmärtää ellei koe sitä ite,en ees osaa kuvailla sitä tunnetta kun tuntuu et pää räjähtää.Sillö hetkellä tulee mieleen kaikki kamalat kokemukset,tuntuu ettei koskaa voi olla onnellinen.

Lähettäjä: ! 
Päivämäärä:   18.5.13 22:40:37

Tuoreita säälin ja suren.

vanhoista en ajattele kai mitään, ei ole tullu vastaan.

itelläni kyl on ranteen kohdal molemmin puolin vajaat 50 arpea, kaikki 5-2v vanhoja ja todennäkösesti suurinosa tulee olee siin aina.

Viime kesä oli eka kesä ku kuljin täysin peittämättä niitä. eivät siis enää punota, ovat vaan paksuja hyvin rustottuneita valkosia(siis vaaleempaa ku oikee ihoni) viivoja. paksuja koska viilsin usein vanhan arven auki kymmeniä kertoja...

Joskus mietin mitä joku niistä ajattelee. olen aspa-työssä ja joskus kassalla, jotktu asiakkaat on huomanneet arvet ja kattoneet niitä pitkään mutteivät sanoneet mitään. Töissä kukaan työkaveri tai pomo ei ole koskaan sanoneet mitään niistä.

Kaipa ihmiset ymmärtää et vanhoille arville ei mahda mitään. Aikonaan peitin ne nrannehikinauhoilla ollessani vielä teini mutta nykyään en viitsi, ne on siinä kuitenkin. juhliin tapaan laittaa kyllä pari rannekorua ranteeseen ni ne vaaleet raidat ei ihan silmiin aina osu, ku joskus pelottaa että esim sukujuhlis joku pikkuisempi serkkuni kysyy arvista ja en halua niin pienille vielä niiden tarinaa kertoa.

viiltelin aikonaan vaikean masennuksen takia, ja sain sen tosiaan tossa 2v sitten n. 20 vuotiaana lopullisesti lopetettua ja opetellut muita keinoja ahdistuksen yms. sietoon.

Lähettäjä:  
Päivämäärä:   18.5.13 22:43:29

Viiltelin 12-23 -vuotiaana. Kausittain enemmän ja välillä en ollenkaan. En todellakaan ikinä näyttänyt kenellekään haavojani, tai no poikaystävä niistä tiesi.

Nykyään on arpia jäljellä ja ne on näkyvillä, mielenterveysongelmista toivuttuani ei ole tullut mieleenkään niitä piilotella ja alavalintakin olisi mennyt uusiksi, jos en voisi lyhythihaista käyttää. Kukaan vieras ei ole ikinä kommentoinut arpia sanallakaan.

Mua kiinnostaisi tietää, mitä kaikkea muutakin nämä arpia/haavoja halveksuvat oikein halveksivat. Suhtautuvatko he vähän kaikkeen epätäydellisyyteen halveksivasti, vai onko juuri viiltely (laittomuudet poislukien) se kaikkein halveksuttavin asia, mitä voi kohdalle sattua.

Lähettäjä: menestyjä (kok.) 
Päivämäärä:   18.5.13 22:48:45

Ajattelen ettei ole kovin tasapainoinen ihminen ja että ei taida olla kovin hyvistä kotioloista.

Lähettäjä: joo 
Päivämäärä:   18.5.13 22:54:46

Mut katsokaa nyt ihan oikeasti tänkin tytön arpia http://desireforthefuture.blogspot.fi/2012/08/bloggauspyynto-viiltelysta.html aivan VTUN RUMAT, hirveet ja kamalat. Jos toi tyttö tulee joskus raskaaks, ni lapsen vois ottaa siltä pois jo ihan noiden jälkienkin takia :D Kyllähän ne ihmisestä kertoo enemmän ku tuhat sanaa.

Lähettäjä: viu, Joanna Oja 
Päivämäärä:   18.5.13 22:55:20

Moniko viiltelyn tuomitsijoista ja häpeästä puhujista syyttäisi omia kylkiään purevia oripoikia? Pahaa oloaan nekin purkavat vahingoittamalla itseään.

Lähettäjä: pagw 
Päivämäärä:   18.5.13 23:11:22

Lähettäjä: hmmm
Päivämäärä: 18.5.13 16:18:22

Kaikille teille häpeilyn ehdottajille: ajatteletteko samalla lailla mistä tahansa arvista? Palovammajäljistä? Leikkausarvista? Miksi viiltelyarvet olisivat yhtään eri asia? Viillellyt henkilö on ollut hengenvaarassa ja selvinnyt siitä. Miksi sitä pitäisi hävetä?

Viillellyt henkilö on usein ihan tietoisesti itselleen sen hengenvaaran aiheuttanut, joten ihailisi en viillellyttä ainakaan. Kotioloista voi esim. toki johtua, olen itsekin nuoruusvuosinani kokenut todella kaikenlaista, mutta koskaan en ole voinut ajatella viilteleväni. Palovammat ja leikkausarvet ovat sairauden tai palovammatapauksissa joskus jonkun itselle sattuneen vahingon synnyttämiä, mutta en usko että kukaan henkisesti täysin terve ihminen itseään polttaa tai aiheuttelee leikkauksien aiheita. Viiltely on sen sijaan valittu itse, olivat kotiolot ja perhe ja asiat miten päin persettä hyvänsä. Eikä millään pahalla viiltelijöille, arvostan toki sitä jos sen on onnistunut lopettamaan, mutta itsessään viiltely ei minusta ole mikään ihailtava teko - lähinnä mietin, mikä ihmisen sellaiseen oikein on ajanut. :)

En olisi hyvin vaikeissakaan tilanteissa ikinä viillellyt, en leikkauksista, parhaan ystäväni itsemurhasta, hyvin rankasta synnynnäisestä sairaudesta ja kaikesta muusta koetusta huolimatta. Ja kyllä, olen ollut heikoilla. Tsemppiä kaikille, jotka ovat viiltelyn onnistuneet lopettamaan! Mua harmittaa todellakin olla näin pinnallinen, mutta mä en vaan osaa vetää selviytyjäkorttia esiin, vaan jään funtsimaan syytä, ja kyllä, säälin. En kuitenkaan tuijota, sillä tiedän miten kiusallista se on ja arvet ovat jokaisen oma asia.

Lähettäjä: jenny 
Päivämäärä:   18.5.13 23:32:58

Vai tekisi joku ilmoituksen lastensuojeluun viiltelyarvista. Onneksi oma terkkarini ei tehnyt. Olen viillellyt itseäni noin 13 vuotta sitten. Syy ahdistukseen oli kaverini,joka kuoli käsilleni auto-onnettomuudessa ollessani itse 16 ja kaverini 15. Syytin itseäni siitä,etten pystynyt auttamaan häntä.

Nyt 13 vuotta myöhemmin olen kahden lapsen äiti,olen naimisissa ja opiskellut itselleni kaksi tutkintoa. Olen selvinnyt elämän tuomista kolhuista voittajana,mutta arvet käsissä muistuttaa vuosien takaisesta tuskasta. Aika kohtuutonta arpien perusteella tuomita,millainen olen nykyään...

Lähettäjä: keskiviikko 
Päivämäärä:   19.5.13 04:57:56

Itselläni on pahan auto-onnettomuuden ja siitä seuranneiden leikkausten jäljiltä vasemmassa kädessä arpia, joita monet lääkäritkin ovat luulleet että ovat tehty viiltelemällä. Tästä on aikaa 20 vuotta mutta silti nuo arvet kädessä ovat ja pois niitä en saa. Sinänsä, kaikki jotka luulevat että ne on viiltelemällä tehty, ei vois mua vähempää kiinnostaa.

Lähettäjä: Hui 
Päivämäärä:   19.5.13 05:12:22

Viiltelin 20 vuotta sitten, haaleita arpia jäi. Ei pahoja, mutta häpeä on ollut kova ja arvet pilanneet niin paljon mun elämää:-(. Kamala sanoa, mutta arpien takia jättänyt monet huvit ja matkat tekemättä.. Nyt otin taskan päälle. Läheisen itsemurha ja alkoholismi, seks hyväksikäyttö. Siinäpä ne syyt.

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   19.5.13 08:49:01

Viiltely on paljon "turvallisempi" tapa purkaa ahdistusta, kuin itsemurha, huumeet, lääkkeet&viina, väkivaltaisuus. Viiltelyssä tehdään hallaa vain itselle, siitä ei kukaan muu kärsi.

Jos joku neuvolan täti joskus tekisi minusta lastensuojelu ilmoituksen, kun neuvolassa huomaa yli 10vuoden takaiset arvet, niin kyllä saisi neuvolan johto semmosta palautetta, että ei uskaltaisi neuvolan täti toista ilmoitusta tehdä.

Samalla tavalla kuin mikä tahansa fyysinen sairaus, psyykkisistäkin sairauksista PARANEE. Jos niistä nyt sattuu olemaan arvet muistona, niin pitääkö niiden takia muiden oikein tahallaan yrittää pilata kyseisten henkilöiden elämä? Toki jokainen saa ajatella mitä tahansa, mutta omat ajatukset sitten ainakin saisi pitää omana tietona.

Lähettäjä: lyyli 
Päivämäärä:   19.5.13 10:37:27

En tunne minkäänlaista myötätuontoa. Lähinnä tuntisin myötähäpeää. Kyllä melko säälittävä täytyy olla että itseään viiltelee hetkellisestä mielihyvästä, kärsien sitten arvista lopun elämänsä. "Meitä on moneen junaan ja silti osa jää asemalle."

Lähettäjä: viu, Joanna Oja 
Päivämäärä:   19.5.13 11:47:36

Heips,

En yleensäkään arvostele ihmisten ulkonäköä: syntymävikoja, onnettomuuksien jälkiä tai itse aiheutettuja arpia. Se ei kuulu minulle.

Itsellänikin on vaikka mitä koloa ja kuoppaa ja iän myötä varmaan tulee suonikohjuja ja karvoitus lisääntyy. Niitäkin pidän esillä ja en välitä, jos joku niitä kauhistuu. Käsissä on sekalaisia arpia, yksi arpitatuointi, joskus ehkä tuoreitakin naarmuja, uuninluukun polttamia, liikaa aurinkoa saaneita hiertymiä (pigmenttiarpia) ja silti kuljen topeissa, hihattomissa ja lyhyissä hihoissa. Jos itse olisin viiltelyä harrastanut, siltikin kulkisin. Ainoastaan auringolta terveyssyistä suojautuisin joskus, arvet palavat helpommin.

Meillä on ihan liikaa häpeää, syyllistämistä ja paheksuntaa. Mitä on tapahtunut sille myötätunnolle ja ajatukselle kohdella muitakin kuin itseään haluaisi kohdeltavan.

-viu

Lähettäjä: mmo 
Päivämäärä:   19.5.13 12:27:32

Lähettäjä: täällä
Päivämäärä: 18.5.13 15:38:56

lähinnä että ei sitten ole mikään pitkäkatseinen ihminen, kun hetken "mielihyvästä" on valmis elinikäisiä arpia kantamaan ja todennäköisesti häpeämään ja piilottelemaan

Lähettäjä: Numb 
Päivämäärä:   19.5.13 12:43:25

No jaa, sitä kannattaa kokeilla ajatella itsensä siihen tilanteeseen ettei mitään muuta mielihyvää, minkäänlaista tai edes neutraalia oloa vaan ole ja se itsensä vahingoittaminen on ainoa keino jompaankumpaan. Minusta se on lähinnä surullista.

Koetut asiat eivät paperilla ole mitattavissa. Ihmiset eivät ole samanlaisia. Se että toinen selvisi maailmanlopusta masentumatta ei ole mikään järjellinen syy halveksia niitä jotka eivät selvinneet.

Lähettäjä: tarx 
Päivämäärä:   19.5.13 12:46:18

Tän topicin kommenteista näkee kyllä aika selvästi sen minkälaista porukkaa tällä foorumilla enimmäkseen liikkuu, huhhuh.

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   19.5.13 12:46:55

mielenterveyspotilas raukka, näin minä ajattelen

Lähettäjä: d 
Päivämäärä:   19.5.13 13:01:54

Onpa järkyttävää tekstiä täällä. Pahansuopaisuus oikein loistaa, kun sennut päästävät taas puutteellisen empatiakykynsä valloilleen.

Kukaan henkisesti tasapainoinen ei vahingoita itseään, se on tietysti ihan totta. En kuitenkaan osaa nähdä kovin täyspäisenä heitäkään, jotka halveksivat niitä, joille itsensä vahingoittaminen on (tai on joskus ollut) keino selvitä pahasta olosta.

Erityisen surulliseksi tulin "Nainen"-nimimerkin tekstistä. Kai sinä tajuat, että pikkusiskosi voi TODELLA huonosti? Tunnetko olevasi jotenkin hienompi ja parempi ihminen, kun suutut ja raivoat hänelle? Tajuatko ollenkaan, että pikkusiskosi tarvitsee jotain ihan muuta kuin halveksuntaa?

Niin, ja aloittajalle: rohkeasti vain kesää kohti! Laita pitkähihainen jos tunnet sen tarpeelliseksi, mutta jos päädyt paljastamaan käsivartesi, niin kulje urheasti pää pystyssä. Olet selvinnyt niistä haasteista, joita elämä on matkasi varrelle tuonut, eikä siinä pitäisi olla mitään hävettävää. Tsemppiä sinulle. :)

Lähettäjä: empatia 
Päivämäärä:   19.5.13 13:22:17

"On tosiaan kahdenlaisii viiltelijöitä,toiset on vaan huomioo kerääviä teinejä ja toiset on mun kaltaisia jotka ei oo löytäneet muuta pakotietä saatanallisesta tuskasta ja ahdistuksesta."

Kenellä on oikeus laittaa paha olo ja tuska arvojärjestykseen ja sanoa, ettei joku toinen tunne mitään, tai että jonkun toisen elämä on helppoa ja pelkkää huomionhakua? Kai sekin kuuluu masennukseen, ajatella ettei kenenkään tuska ole samanlaista saati suurempaa kuin se oma..

Joskus ennenkin tänne kirjoittanut, että huomionhakukin on oire jostakin. Aina. Ei tasapainoisen ihmisen tarvitse viillellä itseään saadakseen huomiota.

Noista arpien näkyyvyydestä, itse nuorempana viiltelin jonkun verran. Vaikka sitä aina järjellä ajatteli, ettei koskaan tee niitä arpia näkyvään paikkaan, niin tuli useammankin kerran istuttua mm. koulun vessan lattialla pilkkopimeässä hysteerisesti itkien ja samalla kynnellä ihoa rikki raapien ajattelematta mitään muuta kuin sitä, millä sen olon saa helpottumaan. En todellakaan ole ylpeä, arpia minulla on todella vähän koska aina "järjissäni" ymmärsin etten niitä jälkiä halua, ainakaan näkyville. Nämäkin mitkä on, on aika helposti selitettävissä ammattivammoiksi, ne kun eivät ole missään suorassa linjassa tai niin edespäin.

Lähettäjä: no-- 
Päivämäärä:   19.5.13 13:31:45

aattelen, että voi raukka, etkö muuta keksiny.

Lähettäjä: truth 
Päivämäärä:   19.5.13 15:13:39

Tekis mieli ampua 80% tähän vastanneista.

Lähettäjä: ?? 
Päivämäärä:   19.5.13 18:57:05

"Samalla tavalla kuin mikä tahansa fyysinen sairaus, psyykkisistäkin sairauksista PARANEE. Jos niistä nyt sattuu olemaan arvet muistona, niin pitääkö niiden takia muiden oikein tahallaan yrittää pilata kyseisten henkilöiden elämä?"

Niinpä...

Lähettäjä: dre 
Päivämäärä:   19.5.13 19:20:21

Minkä ikäisiä te viiltelijät olette? Kun itse olin teini (90-luvun alkupuoliskolla), en muista ketään, joka olisi pahaa oloaan viiltelemällä helpottanut. Onko viiltely joku 90-luvulla (ja myöhemmin) syntyneiden "muotijuttu"?

Kun näen viilleltyjä käsivarsia, lähinnä säälin tai tunnen myötähäpeää. Ikävä kyllä tulee mieleen, että ihminen on heikko. Ja koska kaikki näkemäni viiltelijät ovat vielä siinä teini-iässä tai juuri siitä päässeet, niin ihmettelen, miten tuokin pystyy elämästään selviämään, jos jo nyt on niin vaikeaa. Muutenkin olen sitä mieltä, että iso osa masennuksista johtuu siitä, ettei ihmisen enää tarvitse "taistella" eloonjäämisestään, vaan jää aikaa märehtiä turhanpäiväisiä asioita.