|
Lähettäjä: Lumileopardi
Päivämäärä: 7.12.25 19:14:06
Eli tyhmä ja varmaan hieman sekavakin kysymys, mutta voisiko joku vääntää rautalangasta miten terapiaan mennään? Siis ihan konkreettisesti miten pitää toimia, että mielelle saa nykyään apua ja terapiaa, jos ei ole varsa maksaa yksityiselle eli ei voi vaan varata aikaa ja mennä. Työterveys ei kuulu mun työn etuihin eli se ei ole vaihtoehtona.
Olen jotenkin ihan lukossa aiheen kanssa, koska ajatus avun hakemisesta kauhistuttaa. Siksi haluaisin kuulla kokemuksia miten asiat ihan oikeasti etenee. Pitääkö tavata lääkäreitä, hoitajia vai ketä ensin? Kuinka pitkästä odotusajasta nykyään puhutaan, että sellaiseen mahdollisesti pääsisi (keski-suomi)? Miten teihin on suhtauduttu, kun olette hakeneet apua? Paljon kun kuulee pelottavia kokemuksia siitä, kuinka mihinkään hoitoon ei pääse vaikka haluaisi resurssipulan takia ja kuinka mielenterveyspotilaille naureskellaan ja niitä vähätellään… Voidaanko minut esim vaan käännyttää pois, jos yritän hakea apua?
Avaan taustaksi tilannetta sen verran, että tajusin pään pettävän nyt sen verran, että pitäisi päästä juttelemaan ammattilaiselle. Ja ennenkaikkea oikeasti haluaisin päästä juttelemaan. Tiedostan olevani aika varmasti masentunut ja ihan varmasti syömishäiriöinen, jälkimmäinen varsinkin on kontrollissa minusta ja pilaa kaiken elämässäni, ilo ja valo on kadonnut minusta. Olen saanut itseni kiinni hyvin synkistä mietteistä ja tajusin ikään kuin lipuneeni melkein salaa henkisesti luovutuspisteeseen. Se on pelottavaa. Olen yrittänyt yksin kestää vaan, mutta viimeisen vuoden aikana asiat on luisunut näpeistä tähän pisteeseen missä nyt olen. Terapiaa olen pyöritellyt mielessä jo jonkun aikaa, mutta kynnys konkreettisesti asian eteen toimien tekemisestä on ollut tähän asti liian korkea yli astuttavaksi. Olen ollut psykiatrisen hoidon piirissä muinoin aiemmin, mutta vastentahtoisesti ja alaikäisenä eli se olisihan eri asia, silloin päädyin anorektikkona suoraan fyysisen voinnin pettäessä sairaalasta psykiatrisella osastolle ja sen jälkeen avohoitoon terapiaan ikään kuin luonnollisesti. Sen jälkeen olen sisukkaasti oppinut piilottamaan kaikki tunteet ja oireet ja hautonut niitä piilossa vuosikausia sisälläni aikuiseksi asti, mutta ei se sitten toiminutkaan, nyt kaikki tuntuu leviävän käsiin. Minä tarvitsen apua ja nyt on korkea aika ennen kuin on liian myöhäistä.
|