Lähettäjä: ??
Päivämäärä: 10.4.19 00:49:45
Saksassahan apuohjia käytetään melko paljon. Luin tässä hiljattain saksalaisen eläinlääkärin ajatuksia aiheesta. Hän siinä pohti saksalaista kulttuuria, sitä että se monessa asiassa painottaa tietynlaista kontrollihakuisuutta eikä se aina välttämättä ratsastuksen kannalta ole niin hyvä juttu. Sanoi, että saksalaistenkin, vaikka hieno perinteikäs hevosurheilumaa onkin, kannattaisi välillä kääntää katseensa myös muihin maihin ja katsoa, miten siellä asiat tehdään. Moniin apuohjiin liittyy pitkäaikaisessa käytössä paljon ongelmia, hevosen liikkeestä tulee helposti jännittynyttä ja se liike-energia purkautuu aina jotain kautta.
Hevonen kehonkäytöllään ilmaisee ratsastajalle, vaikuttaako istunta oikein. Jos pää ja kaula ovat taivaissa, selkä notkistuu, liike jännittyy, se on ratsastajalle vahva viesti, että nyt täytyisi muuttaa omaa istumistaan/asentoaan, jotta se tasapaino voidaan saavuttaa - ja sitähän ratsastuksessa haemme. Kun hevonen on luontaisesti aina jonkin verran vino, haetaan ratsastuksella suoruutta, symmetriaa. Ajatellaan, että ratsastaja on satulassa istuessaan todella suora ja tasapainoinen, mutta hevonen hieman vino. No, nyt suoruutta ja tasapainoa saadaksemme on ratsastajan käytettävä toisen puolen - jomman kumman - apuja enemmän kuin toisen, jotta hevonen käyttäisi lihaksiaan eritavoin.
Näin saadaan suoruutta, joka tietysti lähtee siitä, että moottori on saatu ensin käyntiin eli takajalat polkemaan syvälle rungon alle. Kun ratsastajalla on hevosen takajalat hallinnassaan, ollaan siinä pisteessä, että hän pystyy vaikuttamaan hevosen tasapainoon - muuttamaan kevyesti tasapainopistettä. Mitä pienemmälle pinta-alalle hevosen paino kohdistuu, sitä kevyempi se on ratsastaa. Siksipä pään/kaulan asentoa ei ensisijaisesti ratsasteta, vaan ratsastetaan ne takajalat rungon alle, siinä samalla muutuu hevosen ylälinjan muoto - kaula kaareutuu ja kuolaimet vaikuttavat hammaslomassa ikeniin (ja kieleen). Näin hevonen on myös hyvin herkkä psyykkisesti, se on parhaimmillaan täysin ratsastajan "armoilla" ja hevosta kohtaan tulee olla aina reilu. Hevonenhan luonnostaan rentoutuu saadessaan laskea päätään, valpastuu ja kiihtyy nostaessaan sen taivaisiin kuin kirahvi.
Yleensä tuntihevosten kohdalla ongelma on se, että takajalat ovat ns. tallissa, jos hevonen tuntuu raskaalta ratsastaa. Toinen ongelma voi olla se, että hevonen vähän karkaa kuolaintuntumalta kuolaimen taakse, jolloin se tuntuu valheellisesti kevyeltä, kaartaa kaulaansa ja sipsuttaa sievästi - tai siis ratsastajasta tuntuu, että se kulkee sievästi. Tosiasiassa se ei käytä selkäänsä kunnolla ei polje takajaloillaan kunnolla ja se mitä ratsastajan täytyisi tehdä, on ratsastaa hevosta kohti kuolainta ja ajatella työntävänsä tavallaan säkää eteenpäin, ja ratsastaa myös takajalkoja polkemaan aktiivisesti, ei niinkään välttämättä lisää vauhtia vaan tarmokkuutta. :)
Yksi hyvä ohje, minkä olen saanut omaan ratsastukseeni on se, että pidä ohjat kuin ne olisivat yhdessä kädessä ja ohjat toimivat aina pareina. Ranteen suoruuteen pitää kiinnittää huomiota, sillä ranteen taipuessa ratsastajan kroppa ei toimi ihan oikein, myös ratsasajan täytyy olla peräänannossa eli löytää jousi omista kaulanikamista häntään asti! Pää ei tällöin saa eikä voi hytkyä nytkyä ja kaikkein tärkeintä on tahti, koska tahdikas hevonen on suora ja polkee hyvin.
Nyt Yle Areenassa on katsottavissa kouluratsastuksen maailmancupissa huippuratsukoita, Marko Björs selostaa. Erittäin hyvää oppia katsoa ratsastajien apujen käyttöä ja hevosen liikkumista selostuksen kera. :)
|