|
Lähettäjä: K.a.
Päivämäärä: 21.8.18 15:18:45
”Minttu on analyyttinen ja tarkka valmentaja, joka näkee varmasti ratsastajan yrittämisen ja sitoutumisen ja kannustaa ratsukkoa parhaansa mukaan. Ensimmäiset kerrat on varmaan vaikeimpia, koska silloin pureudutaan "kipukohtiin" eli korjataan ne ratsukon isoimmat virheet ja ongelmat, jotka estävät eniten ratsukon etenemistä. Tietenkin ne ovat myös ratsastajalle ne vaikeimmat asiat korjata, ja on ihan hirveän vaikeaa myöntää itselleen että tämä tosiaan nyt on tässä se juttu joka pitää oikeasti muuttaa. Juuri näistä asioista Minttu saattaa sanoa aika napakastikin, varsinkin jos ratsastaja ei tunnu tosissaan yrittävän korjata virheitään. Mutta jos Minttu näkee että yrität, saat varmasti kannustusta, ja mitä pitempään valmennussuhde jatkuu, sitä myönteisemmässä ja kannustavammassa ilmapiirissä minusta kaikki sujuu.”
Eli valmentajan tulkinta siitä, milloin ratsastaja ”yrittää tosissaan” ratkaisee, millaisessa ilmapiirissä ratsastaja saa yrittää oppia? Entä jos ratsastajalla on esimerkiksi fyysisiä rajoitteita, joista tämä ei itsekään ole tietoinen? Onko silloin oikein tuta nahoissaan, kun ei osaa suorittaa valmentajan parhaaksi katsomia muutoksia esimerkiksi istunnassa?
Lisäksi eri ihmiset ovat erilaisia temperamentiltaan. Osa on esimerkiksi tottunut keskustelemaan valmentajan kanssa ratsastuksen aikana jos on vaikeuksia toteuttaa annettuja ohjeita, siinä missä osa on tottunut olemaan hiljaa (joku opettaja ratsastuskoulussa on voinut jopa käskeä näin, koska tunneilla huomio on kuitenkin pyrittävä jakamaan tasaisesti niin monen ratsastajan kesken). Onko päätelmä yritteliäisyydestä varmasti aina oikea?
Olen kyllä eri mieltä siitäkin, ettäkö jokaiselle ratsastajalle olisi jotenkin vaikeaa myöntää, että asioita on muutettava. Mielestäni juuri tässä lajissa ollaan jopa poikkeuksellisen tietoisia omasta jatkuvasta epätäydellisyydestä. Eikös sekin jo kerro toiveesta ja tavoitteesta oppia paremmaksi ratsastajaksi, jos ilmoittautuu valmennuksiin ylipäätään ja haluaa kuulla mielipiteitä ja parannusehdotuksia omaan ratsastukseen. Täällä päin Suomea ei kuitenkaan niitä vaihtoehtoja ole aivan mahdottoman monia.
Vaikka olisi miten taitava valmentaja ja osaisi katsoa ja korjata ihan oikeita asioita, voi jokin korjausehdotus olla jollekin tietylle ratsastajalle fyysisesti vain todella hankala toteuttaa oikein. Jos ratsastaja vaikkapa pitää selkää notkolla, ei tämä ilkeyttään, laiskuuttaan tai välinpitämättömyyttään korjaa asentoaan väärin, vaikka valmentaja turhautuneena hokisi että selkää suoremmaksi tai napa sisään.
On monta mahdollista syytä jotka aiheuttavat kyseisen istuntavirheen, ja jos valmentaja kehottaakin korjaamaan väärää kehon osaa, turhauttaa epäonnistuminen aivan varmasti myös ratsastajaa itseään. Ei siinä kohdassa minusta ole oikein hedelmällistä moittia (tai hiljaisesti rangaista) ratsastajaa yrityksen puutteesta, kun virheen alkusyy voi olla ihan toisessa vartalon osassa, tai annettu mielikuvaharjoitus ei vain yksinkertaisesti mene perille ja jokin toinen mielikuva auttaisi.
Sitten voidaan tietysti edetä miettimään, onko fyysisesti rajoittuneilla ratsastajille oikeutta ratsastaa muun kuin fysioterapeutin ohjauksessa, tai onko tyhmillä ihmisillä oikeus ratsastaa jos eivät tajua ohjeita. Tai niillä, joilla on ihan vaan heikko koordinaatiokyky ilman mitään varsinaisia rajoitteita. On sinänsä ihan ymmärrettävää, että jotakuta opettajaa/valmentajaa tällainen voi turhauttaa ja onhan sellainenkin nyt ihan mahdotonta sanoa, että en oikein haluaisi opettaa sinua, kun selvästikään et oikein onnistu kehittämään ratsastustasi minun parhaan taitoni mukaan antamillani ohjeilla. Ystävällinen näitäkin maksavia asiakkaita kohtaan kuitenkin pitäisi jaksaa olla.
|