Lähettäjä: hötö
Päivämäärä: 19.2.17 11:01:24
Oletteko arempien lasten vanhemmat miettineet ollenkaan, että parasta, mitä lapsellenne voitte tehdä, on laittaa hänet isompaan ryhmään? Pienelle lapselle ratsastus ei vielä ole kehittymistä varten, vaan nimenomaan hauska harrastus, josta löytää saman henkisiä kavereita.
Minä olin aikoinaan se arka lapsi. Olin juuri se, joka roikkui isäni lahkeessa ja lähti vain ravistelemalla irti. Puhuin vieraille vain vanhempieni kautta, enkä todellakaan mennyt minnekään yksin. Ensimmäiset ratsastustuntini ratsastin kyllä varmaankin yhdellä tallin kilteimmistä poneista (tästä voi mainita ratsastustunnin varauksen yhteydessä, että lapsi on arka), mutta vähitellen sain mennä myös niillä vaikeammilla poneilla ja riemu oli suuri, kun niille pärjäsikin! Tottakai muksahtelin välillä alas, kuten lasten kuuluukin harrastuksen alkuvaiheessa, mutta niihin liittyi enemmänkin suuri naurunremakka alum pelästyksen jälkeen. Ja mikähän tähän oli syynä? Asiansa osaava opettaja? Osittain, varmasti. Mutta kaikista eniten ne tunnilla olevat kaverit. Ne joiden kanssa yhdessä saatiin ekat hoitoponit ja joiden kanssa naurettiin leikkitunneilla niin kippurassa, että muksahdeltiin paikoillaan olevien ponien selästä alas, kun nauratti niin paljon. Ja yhtäkkiä olinkin se lapsi joka oli jo autosta ulkona tallin pihalla, vaikka auto ei ollut edes pysähtynyt. Älkää ajatelko ratsastusta lapsen kannalta kuten itsenne. Te haluatte kehittyä ja ymmärrettävästi haluatte samaa myös lapsellenne. Antakaa kuitenkin lapsen päättää, mikä hänelle harrastuksessa on tärkeintä. En usko, että kovinkaan moni lapsi valitsee kehittymisen kavereiden tai ponien kanssa puuhailun sijaan, sen aika on sitten myöhemmin :)
|