Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  joku ei nyt täsmää- tallisoppari

Lähettäjä: njoo 
Päivämäärä:   23.1.21 20:06:20

olen talliyrittäjä, pienimuotoinen valmentaja ja vaikka tässä kirjoittelen anonyymisti toivon että en tunnistettavasti, pyydän anteeksi jo etukäteen.

tilanne on siis tämä: asiakas halusi pienentää tallimaksuja auttamalla minua joissakin asioissa, joita ei nyt sen enempää eritelty silloin alussa, hänellä työt vähenivät ja tulotkin sen mukaisesti joten ajattelin että ok, apu on tarpeen ja kaveri voi kuitenkin pitää hevosensa.

tilanne on nyt mennyt siihen että hän saapuu iltapäivällä, kelien mukaan ja ajaa OMAN HEVOSENSA, lenkki kestää usein kauan, jopa useamman tunnin. ei siinä mitään hyväähän se tekee hevoselle kun on pohjakuntovaiheessa ja rauhalliset lenkit ovat muutenkin hyvä juttu. minä hoidan kuten ennenkin ruokinnat, tarhaukset, muiden hevosten ajot ja kengitykset. siihen päälle auraamiset, lanaamiset, heinänajot ja mitä nyt aina on huoltotöitä.
kaveri perustelee että kun hän ajaa hevosensa niin minun ei tarvitse siihen sitten aikaani laittaa vaan voin tehdä muita töitä, ja niin teenkin. kysymys kuuluukin että onko tuo nyt sitten aihe halventaa tallimaksua, kuitenkin minun kärryillä ja valjailla ajaa sekä tiemaksut hoidan minä.
miten tähän nyt pitäisi suhtautua?
ratsupuolella tuo ei ole mikään syy alentaa tallimaksua että omistaja käy itse liikuttamassa hevosensa mutta että näinpäin ravitallilla?

  Re: joku ei nyt täsmää- tallisoppari

Lähettäjä: ! 
Päivämäärä:   23.1.21 20:10:06

njoo, sinun pitää maksaa hänelle palkka! Työllä ei voi korvata mitään, vaan rahaa pitää käyttää!

  Re: joku ei nyt täsmää- tallisoppari

Lähettäjä: Ammattiliitto 
Päivämäärä:   23.1.21 20:12:28

kai tätäkin toimintaa sentään harjoitetaan verokortilla?

  Re: joku ei nyt täsmää- tallisoppari

Lähettäjä: K 
Päivämäärä:   23.1.21 20:14:16

Kuuluisko sun ajaa muuten tän tyypin hevonen eli onko se sun reenissä?

Nyt sitten omistaja ajaa sen itse.

  Re: joku ei nyt täsmää- tallisoppari

Lähettäjä: njoo 
Päivämäärä:   23.1.21 20:15:48

olen kyllä ihan ennakkopitorekisterissä ja teen alvi ilmon kuukausittain

  Re: joku ei nyt täsmää- tallisoppari

Lähettäjä: njoo 
Päivämäärä:   23.1.21 20:16:28

Joo, hevonen on listoilla minun treenissä

  Re: joku ei nyt täsmää- tallisoppari

Lähettäjä: :) 
Päivämäärä:   23.1.21 22:55:00

Jos sinun kuuluisi ajaa hevonen sopimuksen mukaan,sitten tallivuokran alennus tulee kysymykseen,muuten ei.Mutta toki alennus tossa tapauksessa ei ole iso..Mitä enemmän auttaa sinua,sitä isompi alennus.Se,että kauanko hän ajaa,kauanko sinä ajat ei voi verrata..Toki hän voi olla lenkillä vaikka 5tuntia...

  Re: joku ei nyt täsmää- tallisoppari

Lähettäjä: Sea Cove 
Päivämäärä:   23.1.21 23:18:39

Ole isäntä/emäntä, ja pyydä (käske) vaihtamaan tallia. Ei ole muuta kuin ongelmia luvassa jatkossa..

  Re: joku ei nyt täsmää- tallisoppari

Lähettäjä: pohojalaanen 
Päivämäärä:   23.1.21 23:29:03

Lähettäjä:Sea Cove on täysin oikeassa,

  Re: joku ei nyt täsmää- tallisoppari

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   24.1.21 06:53:33

Perusongelma, asiakas laskee omalle työlleen paljon enemmän arvoa kuin talliyrittäjä, joka usein tekee duunia pienemmällä palkalla kuin esimerkiksi joku kaupan kassa...

Aloitttaja lakkaa olemasta lapanen ja tekee ko. hevoselle uuden sopimuksen, ilman valmennusta hintaan xx, laske minkä verran alennusta annat tuosta. Lisämaksu varusteiden käytöstä yy, jos haluaa tavaraa lainata. Omistaja sitten laskee kannattaako maksaa vai viedä muualle.

  Re: joku ei nyt täsmää- tallisoppari

Lähettäjä: d 
Päivämäärä:   24.1.21 07:59:20

Jos kyse oli nimenoman tallimaksusta eikä valmennusmaksusta, niin eihän tuo millään tavalla sinun tallitöitäsi vähennä. Kaverinkin pitäisi se ymmärtää. Pitäisi kirjata paljon selkeämmin sopimukseen, minkä verran tallityötä tekee. Vaikka sitten vain oman hevosensa karsinanpuhdistuksen.

  Re: joku ei nyt täsmää- tallisoppari

Lähettäjä: Tuota 
Päivämäärä:   24.1.21 10:13:13

No mitä ilmeisimmin hevonen on aloittajalla treenimaksulla eli kai tuo sinua jotenkin helpottaa, jos sun ei tarvitse sitä hevosta ajaa lainkaan. Ei meille ainakaan ole tarjolla ilmaiseksi apumiestä hevosia ajamaan. Toki itse päätät tarvitsetko tällaista apua mutta meillä siirtyisi hevonen treenimaksulta perustallimaksulle. Toki joku hinta varusteiden lainasta päälle.

  Re: joku ei nyt täsmää- tallisoppari

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   24.1.21 10:52:51

Olen sanonut tinkaajalle että tarvin täyden rahan ja minulla on kyllä aikaa siivota se karsina ettei valitettavasti käy. Samahan se tuossa ajamisessa. Kyllä se vastuuvalmentajan pitäksi tietää miten ajetaa. Jonkun autokorjaamon seinällä luki, että tuntitaksa tämä, mutta jos asiakas haluaa olla vieressä niin kymppi lisää.

Tämä on karsinansiivouksessa pikkutallilla vähän sama että se auttaja voi heitellä niitä kuivikkeita tuplamäärän lantalaan eli kk maksua pitäisi nostaa.

  Re: joku ei nyt täsmää- tallisoppari

Lähettäjä: utelias 
Päivämäärä:   24.1.21 12:15:46

Lähettäjä: njoo
Päivämäärä: 23.1.21 20:16:28

Joo, hevonen on listoilla minun treenissä

Kuka on vastuussa jos tulee ongelmia lääkeaineiden käytössä?

  Re: joku ei nyt täsmää- tallisoppari

Lähettäjä: :) 
Päivämäärä:   24.1.21 13:29:17

Tyhmä kysymys

  Re: joku ei nyt täsmää- tallisoppari

Lähettäjä: Peppi 
Päivämäärä:   24.1.21 14:23:57

Otat sen pois nimiltäsi ja tarjoat vain sitä tallipaikkaa täysihoidolla. Kait nyt sen verran osaat laskea ja olet leskenut, että mikä on tallipaikan ja treenisi osuus nykyisestä hinnasta. Ja jos on tarkoitus että tarjoat vain treenipaikkoja, niin sitten voit sanoa, että ei ole tarjolla pelkkää tallipaikkaa itse ajaen, vaan että toimintasi perustuu tähän treenipaikkojen tarjoamiseen.

  Re: joku ei nyt täsmää- tallisoppari

Lähettäjä: H 
Päivämäärä:   24.1.21 15:26:42

Älä nyt tallimaksua vähennä mutta reenimaksusta voit antaa alennusts

  Re: joku ei nyt täsmää- tallisoppari

Lähettäjä: Jorma 
Päivämäärä:   24.1.21 17:25:48

Kyllä se ihan oikein menee,jos kaveri ajaa oman hevosensa,niin mistäs
sitä silloin on aihetta mitää valmennusmaksuja keräillä

  Re: joku ei nyt täsmää- tallisoppari

Lähettäjä: aina samaa 
Päivämäärä:   24.1.21 17:33:31

Siitä että pitää omalla valmennuslisensillä. Siitä voi ihan huoletta ottaa maksun.

  Re: joku ei nyt täsmää- tallisoppari

Lähettäjä: Höpönassu 
Päivämäärä:   24.1.21 21:10:52

Miten tuommoisessa tapauksessa jos hevoselle tai ihmiselle tai omaisuudelle tulee vahinko kun joku muu kuin työntekijä tai tallin pitäjä tai vastuuvalmentaja ajaa lenkillä.
Mitenhän vakuutusyhtiö suhtautuu korvaustilaanteessa?

  Re: joku ei nyt täsmää- tallisoppari

Lähettäjä: Herätys 
Päivämäärä:   24.1.21 22:13:02

Jormalla on kasvanu tatti otsaan.
Minäpä tuun Jomppeli sun tallille oman heponi kanssa ja valjastan sun omistamilla vehkeillä ja lähen vähän reenaamaan. Mitäs pirhanaa mun sulle mistään tarvi maksaa ku ihan ite reenaan. Voi että mun tekis mieli sanoa vähän kovemminkin tuommoisille Urpoille Jormille.

  Re: joku ei nyt täsmää- tallisoppari

Lähettäjä: Tosi seppä 
Päivämäärä:   24.1.21 22:59:26

Saakutin pers'aukiset!

  Re: joku ei nyt täsmää- tallisoppari

Lähettäjä: Pro voo 
Päivämäärä:   24.1.21 23:05:42

aloittaja vähän lapsellinen.
Mieti ite.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.