|
Lähettäjä: damka
Päivämäärä: 21.11.24 14:27:17
Olen miettinyt samaa. Toki hevosen käsittelijä vaikuttaa ja saa mistä tahansa hevosesta ongelmaisen, ja ihan jo rutiinien ja tallipaikan vaihtuminen voi muuttaa hevosen täysin toisenlaiseksi. Mutta ajattelen aloituksen käsittelevän sitä, että hevonen lähtökohtaisesti on ihan erilainen ja eri käyttöön sopiva, kuten näissä seuraavissa esimerkeissä:
- Kaveri halusi hypätä hevosellaan. Ei isoja, mutta kuitenkin. Osti ex-ravuri lv:n, joka myytiin etujalan vian vuoksi eläkkeelle. Sillä ei siis voinut hypätä. Jatkuvasti kyseli muilta somessa, että olisiko jollain antaa hevosta, jolla saisi hypätä, kun omaa ei saa hyppyyttää. Tai no, hyppyytti välillä, mutta jalka alkoi reagoida, joten...
Tämä olisi sopivut hömppähevoseksi hölkkäilyyn, muttei esteratsuksi. Oli myös hyvä ajaa, ei painanut ohjille ja kuvitellut olevansa Vermon suoralla kun sai kärryt perään.
- 180 cm nainen, joka halusi treenata kouluratsastusta, osti 150 cm säkäisen lv:n, entinen ravuri. Oli vielä korkeasäkäinen, eli oikeasti todella pieni. Kaveri ei ole pullea ja painava, vaan melko hoikka, mutta ihan liian pitkä kyseiselle hevoselle ja nilkat roikkui mahan alla koulusatulassa. Kun sitten sai välillä ratsastaa tallikaverin 180 cm hevosella, hän ihasteli, että kerrankin on oikean kokoinen hevonen alla.
Tämä olisi myös sopinut hömppähevoseksi tai vaikka sileälle, mutta huomattavasti lyhyemmälle ratsastajalle.
- Kaveri tarvitsi lapsilleen sopivan pikkuponin. Osti pikkuponin, joka ei edes edellisen omistajan mukaan ollut lapsille sopiva ja kiltti, vaan testasi ratsastajia ja kun oppi pudottamaan ne selästä, niin sehän olikin hauskaa kun se nakkeli lapsia alas. Eli lähti ravaamaan tai laukkaamaan ja yhtäkkiä teki äkkipysähdyksen ja veti pään alas. Eihän siinä mitenkään pysy kyydissä, kun horjahtaa kaulalle ja kaula on alhaalla. Poni tarvitsi osaavan ratsastajan, se ei soveltunut lasten opeteluponiksi. Reilusti alle 120 cm ponille voi olla vaikeaa löytää osaavaa ratsastajaa. Hänen 160 cm kaveri kävi välillä ratsastamassa sillä ja kisasikin pari kertaa HeA-luokkia ja jopa voitti sillä "ihan oikeat ratsuhevoset". Mutta lasten kanssa tuo poni soveltui lähinnä talutukseen tai liinassa juoksuttamiseen... Narussa ja liinassa poni meni ihan jees, mutta jos lapset ratsastivat itse, niin poni oli aika vekkuli. Teki mitä siltä osasi pyytää, mutta lapsilla ei taidot riittäneet pyytämisen koska ne vasta opettelivat. Toki kun he oppivat, niin kykenivät tuolla ponilla ratsastamaan, mutta moni alkoi pelätä ponia eikä halunnut ratsastaa sillä ilman talutusta. Ponin omistaja -kaverini oli ponille itse liian pitkä ja painava, joten hän ei edes itse voinut sitä läpiratsastaa, vaan se oli täysin muiden käytössä. Sitä ei edes opetettu ajolle. Lopulta se sitten jäi lähinnä lemmikiksi, kun ei sille enää ollut ratsastajia. Osaava kaveri lihoi muutaman kilon eikä suostunut enää selkään, ja sitten muutti pois, lapset menivät mieluummin ratsastuskoulussa kilteimmillä poneilla kunnes pituus oli tuolle pikkuponille liian pitkä.
Tämä poni sopi osaaville lapsille tai pienille aikuisille, joita ei montaa ollut tarjolla. Olisi pitänyt tämän tilalle ostaa lapsille sopiva opetteluponi.
- Arka 160 cm ihminen (tallikaverini) halusi itselleen helpon hevosen. Ostaa yli 170 cm kolmevuotiaan, joka kasvaa vielä. Pelkää hevosta, koska se on niin iso. Ei ole taitoa opettaa nuorta ja hevonen alkaa säpsyä, koska ratsastaja on niin arka ja säikkyy kaikkea. Mutta kun se oli niin nätin värinen eikä edes kovin kallis...
Tämä olisi sopinut osaavalle ihmiselle, joka ei ole arka vaan osaa kouluttaa nuorta. Tälle ihmiselle taas olisi sopinut rauhallinen hevonen, jonka selässä ratsastaja ei olisi pelännyt kaikkea.
- Kaverin kaveri halusi itselleen estehepan. Osti työhevossekoituksen, joka muistuttaa lähinnä sohvaa. Rakenne ei ole ratsulle passaava. Toinen puoli suvusta on työhevosta ja toinen kouluhevosta, joten hevosella oli upea laukka, mutta muuten se oli tosiaan sohva. Hypytti sillä kuitenkin jopa 120 cm esteitä, ja hevonen pääsi niistä joskus tuurilla yli mutta lopulta siitä tuli ihan vainoharhainen ja panikoi kun näki edes maapuomeja. Miksi hankkia työhevonen, jos haluaa estehevosen??
Tämä hevonen sopi hömppäilyyn ja sileälle. Ratsastaja taas olisi tarvinnut hevosen, jolal on taitoa ja uskallusta hypätä.
- Tallikaveri halusi panostaa treeniin ja estekisoihin. Hänellä oli traumoja hyppäämisestä, koska hänellä oli aiemmin ollut aika vaikea hevonen. Osti hevosen, jolla selkeä jalkavamma ja yksi jaloista kaupantekohetkellä ihan palloksi turvonnut. Mietti sitten, että voikohan tällä edes hypätä ja harmitteli, kun voi treenata lähinnä kavaletteja, eikä saa harrastuksesta mitään irti. No, kun se turvonnut jalka ja siinä oleva jännevamma oli mainittu jo myynti-ilmoituksessa sanoin, että eläinlääkärin mukaan kestää käyttöä sileällä, muttei uskalla luvata hyppykäyttöä. Vttu oikeesti...
Tämä hevonen sopi sileälle, oli siinä aika osaava. Esteillä tämä ei sopinut osaamattomalle ratsastajalle, koska ei korjannut virheitä tai ollut automaatti, joten ratsastaja ei päässyt estekammostaan eroon vaan alkoi olla enemmänkin paskanjäykkä. Hän ei ollut kiinnostunut panostamaan kouluratsastukseen tai kisaamaan koulua. Lopulta möi hevosen pois ja hankki sopivamman ponin tilalle, ja haaveilee hevoskokoisesta, koska ei pidä ponin nopesita askeleista ja siitä, ettei sen kapasiteetti taida riittää edes metrin radoille........
Muutenkin koulutuuppaajat ostavat ravureita jota sitten vetävät ohjilla linkkuun. Köpöttelyseuraa haluavat ostavat arkoja tai liikuntaan tottuneita hevosia, joille eivät pärjää tai joita eivät uskalla liikuttaa, ja sitten niistä tulee vaarallisia, kun eivät pääse purkamaan virtaa. Hankitaan liian pieni hevonen, jolla ei voi ratsastaa. Estekäyttöön ostetaan maahansidottu tai jalkavammainen hevonen. Miksi??
Jos on varaa ylläpitokuluihin, niin silloin kannattaisi myös ostokuluihin panostaa niin, että saa haluamansa hevosen. Tai sitten pitäisi olla taitoa tai turvaverkkoja niin, että saa koulutettua vihreämmstä hevosesta omiin tarpeisin sopivan.
Mutta luonne ja temperamentti periytyy, joten niitä ei paljoa muutella, joten jos haluaa rauhallisen ja tasaisen hevosen, niin ei pidä ostaa reaktivista ja temperamenttista tai arkaa hevosta. Se kun ei koulutuksella juuri muutu.
Olen itse ollut joskus kouluttamassa monenlaisia hevosia. Varsaa, aikuista, osaamattomia alas nakkelevia, jne. En itsekään ole kaikkien kanssa pärjännyt enkä osannut riittävästi, vaikka monien kanssa kemiat meni yhteen enkä itsekään olisi uskonut, miten hyvin hevonen minulla menee, vaikka muilla ei sen kanssa onnistu. Ja toki myös päinvastoin, eli minä en osaa tai onnistu, mutta jollain muulla ei mitään ongelmia ole... Nykyään olen niin vanha ja mukavuudenhaluinen, etten paljoa edes halua muiden hevosilla ratsastaa ja humputtelen lähinnä omilla, mukavilla ja sopivan osaavilla hevosilla. Nämä on nuorina ostettu ja minulle tosi passeleita. Toinen nyt 18 v, ollut minulla 4-vuotiaasta, toinen 9 v, jonka ostin kolmevuotiaana.
Jaahas: Minulla on kaksi tuommoista. Molemmat on puoliverisiä. Niillä on tosiaan syntyjään hyvä luonne ja oikea temperamentti ja lisäksi liikettä ja laatua. Vanhempi ostettu Ruotsista ja nuorempi Virosta.
Olen onneksi niin vanha, että aloitin hevosharrastksen jo ysärin alussa, eli olen ollut sellainen "perinteinen tallityttö", joka teki tallihommia ja hoiti hevosia päivittäin, oppi kaikkea näkemällä ja tekemällä enkä käynyt vain ratsastamassa kerran viikossa. Hemmetin arvokkaita kokemuksia ja oppia, joita nykyään on vaikea saada. Näitä muistelemme kavereiden kanssa.
|