Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   25.9.24 19:31:34

Se on ihan joka päivä mielessä...vaikka ei ole edes ajankohtaista niin se tunne on ihan järkyttävä joka valtaa sun kehon kun ajattelen että joku päivä tulee se hetki kun se päätös on tehtävä...tuntuu kun siitä ei voisi päästä yli kun pelkkä ajatus jo ahdistaa parhaan ystävän menettämisestä. Kuinka te ootte selvinnyt hevosen lopettamisesta ?

Lähettäjä: joo 
Päivämäärä:   25.9.24 19:36:17

Lopetuspäivä ei ollut mukava ja itketti vähän välillä mutta en jäänyt jauhamaan asiaa ja surua mielessäni vaan keskityin arkeen ja muistelin kiitollisuudella niitä mukavia asioita joita sain hevoseni kanssa kokea.

Lähettäjä: ! 
Päivämäärä:   25.9.24 19:51:24

No, mun käsiin kuolleet ovat kaikki olleet akuutisti enemmän vähemmän kipeitä ja jokaisen saaminen hengiltä on tuntunut surulliselta tietty, mutta myös helpotukselta, kun tietää että hevosen kipu on loppunut siihen. Jos käsissä on oikeasti kipeä hevonen, niin siinä tilanteessa ei tarvitse jossitella mitään.

Lähettäjä: The Cowgirl 
Päivämäärä:   25.9.24 19:55:52

Asia oli jo pidempään tiedossa, silti kauhea paikka. Tuntui että kaverin poistuminen ja sen seurauksena puolen elämän katoaminen talliasioineen saa kaikki mullin mallin, niinkuin saikin.
Surin ja oikeastaan suren edelleen, mutta päätin jatkaa ratsastamista vaikka väkisin.
Väkinäistä se olikin, mutta talliympäristö ihanine ihmisineen auttoi eteenpäin.
Silti ei enää omaa hevosta mulle. Liian sydäntä särkevää.

Lähettäjä: Hipsu 
Päivämäärä:   25.9.24 20:37:27

Lopetusta edeltävät päivät ovat olleet kauheita, mutta kun lopetus on tehty, alkaa heti helpottaa, ei tarvitse enää jossitella.
Minulla on aina ollut toinen hevonen kun on lopetus tehty, se on varmasti tehnyt asian helpommaksi.
Yhden hevosen kanssa on jäänyt vaivaamaan katkeruus ja hieman myös surua, vaikka lopetuksesta on jo 8 vuotta, mutta ei kuitenkaan missään vaiheessa ole ollut suunnatonta surua.

Lähettäjä: Hyvin 
Päivämäärä:   25.9.24 20:48:08

Teen hevosten kanssa töitä ja omiakin on. On käynyt menetyksiä ja sitten harkitusti lopetettu ja sitten luonnollista poistumaa.

Hirveäähän se on aina ollut, joidenkin kohdalla tosi hirveääkin mutta ei niitä tullut jäätyä liikoja murehtimaan. Oli lopetettava etteivät kuole itsekseen ja sitten oli muuten vaan lopetetettava vielä hyvän sään aikana.

Lähettäjä: :( 
Päivämäärä:   25.9.24 21:10:21

Lopetukseen asti sain jotenkin painettua pois mielestä asian, mutta lopetuspäivä ja viikkokaupalla sen jälkeen tuli kyllä itkeskeltyä jatkuvasti. Kyllä se sitten ajan kanssa sitten pikkuhiljaa helpotti.

Lähettäjä: H 
Päivämäärä:   25.9.24 21:11:01

Kyllä sitä tilannetta yritti miettiä valmiiksi ja valmistautua. Sitten, kun vuosien päästä tilanne tuli vihdoin yllättäen eteen niin eipä auttanut mikään. En aikuisena ihmisenä pystynyt olemaan lopulta edes paikalla. Meillä lähti useampi ystävä samalla kertaa ja se surun määrä.. Fyysisesti mietin, että tuleeko sydänkohtaus. Muistan, kuinka eläinlääkäri puhui nukutuksesta lopettamisen sijaan ja tämä tuntui tosi armolliselta silloin. Hevosten parasta ajateltiin tietenkin.

5-vuotta tämän jälkeen niin nyt se suru on muuttunut hyviksi muistoiksi. Suru on kuin aalto.. Välillä se hyökyy päälle ja sitten on tyyntä taas. Itselleni eläimet on ihmisiä rakkaampia ystäviä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   25.9.24 22:25:30

Se on osa ihan kaikkea jolle antaa sydämensä. Aina tulee luopuminen, enemmin tai myöhemmin, niin eläimen kuin ihmisen kohdalla. Mutta se tekee siitä erityistä, että tämän tietäenkin haluaa antaa sydämensä.

Surun saa ja voi surra niinkuin itse kokee hyväksi. Väärää tapaa ei ole. Itseä itketti ehkä eniten se kun elämän hevoselta poistettiin kenkiä vikana iltana tallilla. Klinikallakin itketti mutta pysyin toimtakykyisenä saattamaan loppuun asti. Eläinlääkäri oli erittäin hienotunteinen ja samalla ammattimainen. Voin siis sanoa, että siitäkin selviää ja ratkaisu oli ehdottomasti oikea. Olemme sen ihmisinä rakastamillemme eläimille velkaa kantaa tämä vastuu. Mutta tieto siitä on myös helpottava.

Lähettäjä: l 
Päivämäärä:   25.9.24 23:27:05

Koin tämän ensimmäistä kertaa hiljattain kun ensimmäisestä omasta hevosesta ja parhaasta ystävästä jouduin luopumaan. Käsittelin menetystä pitkään etukäteen, surin ja mietin milloin on se hetki kun päätös pitää tehdä, kuinka hoidan puhelun eläinlääkärille ja itse lopetustilanteen. Etukäteen suunniteltu meni uusiksi kun hevosen kunto äkillisesti romahti ja päivystävä tuli lopettamaan. Jossain dissosiaatiossa siinä tilanteessa vaan toimi loppuun asti, muistan ajatelleeni että en halua tuottaa ystävälle viimeisinä hetkinä huolta ja stressiä panikoimalla.

Onneksi päivystävä oli ammattimainen ja hoiti lopetuksen varmasti ja rauhallisesti. Eläinlääkärin ansiosta lopetuksesta jäi lohdullinen ja hyvä muisto. Helpotus hevosen puolesta oli jälkikäteen tunteista päälimmäisenä, oman menetyksen itkeskelyä ja lamaantumista kesti pari päivää, sen jälkeen tuli levottomuus ja vireyden vaihtelu laidasta laitaan. Hevonen oli ainoa oma ja päivittäisen tallirutiinin poistuminen tuntui kestämättömältä, joten nopeasti hankin uuden hevosen.

Suren ja mietin hevostani päivittäin, nyt onneksi jo kauniina muistona. Ainoana asiana on jäänyt kaduttamaan että olisi pitänyt tehdä lopetuspäätös jo aiemmin.

Lähettäjä: pegj 
Päivämäärä:   25.9.24 23:53:21

Surullistahan se oli. Tytär oli mukana klinikalla, kysyin haluaako ja halusi. Mun mielestä pitää opettaa jo nuorelle että jos ottaa eläimen niinloppun aste se on hoidettava.
Hevonen oli jo vanha ja monenlaista vaivaa. Kai se olisi vielä jonkin aikaa mennyt pihakoristeena mutta mun mielestä aina mieluummin ajoissa.
Edeltävät päivät kun olin varannut lopetusajan oli ikäviä, itketti, sitten kun hetki tuli lopetus meni nätisti. Ja jonkinlainen helpotuskin seurasi kun asia oli ohi, ei tarvinnut enää pohtia mikä olis oikea hetki.

Hyvä hevonen oli, ja kovasti siitä tykkäsin, mutta hevoset ei koskaan ole olleet mun elämän keskipiste, niin että ei mun maailman hevosen lopettamsesta järky. jo kolmesta olen joutunut luopumaan tämän ensimmäisen jälkeen, ja nykynen on jo 19v, niin että jossain vaheessa asia on edessä.
hyvät ja kauniit muistot kaikista mun hevosista on jäänyt.

Lähettäjä: Liisa 
Päivämäärä:   26.9.24 09:12:45

Kyllä siitä selviää.

Meillä lopetettiin vasta elämästä alussa oleva varsa - tiukkaa teki, mutta piti olla armollinen kun oli kipeä eikä kukaan voinut luvata kivutonta loppuelämään.

Toinen hevonen oli helpompi, joskin päätöstä mietin pitkään. Kiputiloista johtuva käytös ja alkoi olemaan vaarallinen ihmiselle. Ei tämänkään helppoa ollut mutta järkipäätös.

Lähettäjä: japa 
Päivämäärä:   26.9.24 09:15:05

Kovillehan se otti, kun ns. elämäni hevonen oli pakko laittaa pois terveyssyiden takia. Juuri ne terveyssyyt tietysti oli itselle ne perustelut, joihin nojasi vaikka suru oli valtava :( Mutta ajatus siitä, että olisin itsekkäästi jatkanut kipeän eläimen pitämistä, oli mahdoton.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   26.9.24 10:43:13

Reilu vuosi sitten jouduin lopettamaan mun elämäni hevosen. Alkuu se otti koville, mutta se lohdutti kun tiesi että teki sen ainoan ja oikein ratkaisun. Sitten pian surun vain unohti ja muisteli niitä ihania asioita hevosen kanssa. Itseä selvästi auttoi uuden hevosen osto parin päivän päästä lopetuksesta, sai jatkaa harrastusta.

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   26.9.24 11:35:44

Ammuttu kotiin ja vaikka koneet ei ole riittäneet omin käsin kuopan kaivuuseen, niin peitellä olen halunnut itse. Hitaasti ja itkien, vaatimattomalla koneella, mutta itse. Surutyö hoitunut konkreettisesti. Se, jota en peitellyt käytännön syistä, jäi vaivaamaan vähän pidemmäksi aikaa.

Lähettäjä: U 
Päivämäärä:   26.9.24 11:54:50

Lopetus on kaunias lkun tietäö ettei eläimeen satu,ei tarvitse kärsiä vaivoistaan.
Paripäivää on vähän surku mutta sitten jo täytyy jatkaa elämää.