|
Lähettäjä: .
Päivämäärä: 24.9.21 11:18:23
Näissä ketjuissa kuulostaa aina siltä, että Ruotsi on paratiisi ja siellä Hannu Hanhille vaan sataa menestystä. :D
Ruotsissa on varmasti vähän erilaiset perinteet ylipäätään hevosurheilussa. Esimerkiksi kuningashuone vaikuttaa hevoskasvatuksen perinteisiin, koska kuninkaallisille on tarvittu hevosia entisaikaan. Voidaan verrata Ypäjää ja Flyingeä vaikkapa. Perinteiden lisäksi Etelä-Ruotsin ilmasto sopii paremmin hevosten pitoon ja erityisesti kasvatukseen, koska laidunkausi on pidempi kuin Suomessa. Sieltä on myös huomattavasti lyhyempi matka Keski-Euroopan kilpailuihin kuin Suomesta. Ja sitten tietysti se, että isoilla ruotsalaisilla yrityksillä on intressejä sponsoroida ruotsalaisratsastajia. Ei sillä etteikö Suomessa olisi varakkaita perheyrityksiä, joiden suvuista varmasti löytyisi rahaa, mutta näiden sukujen jäsenet käyttää rahat omaan ratsastukseen. Ei se ole väärin, mutta toki silloin lahjakkaat, tavallisten perheiden lapset joutuu tekemään vielä vähän enemmän töitä lajin eteen.
Ylipäätään Suomessa on huomattavan kallis harrastaa, juurikin mainitun yksityisen ratsastuskoulubisneksen takia. Läheskään kaikilla ei ole varaa käydä montaa kertaa viikossa tai hankkia vaikkapa useampaa hevosta. Ne ovat kehittymisen edellytys kuitenkin sen harrastustason jälkeen.
Ja sitten on se suomalainen asenneilmapiiri, jossa suurinpiirtein toivotaan naapurille epäonnistumista. Tai ettei nyt ainakaan saisi liian helposti kukaan mitään. Itse pitää olla raivattu pellot kentille ja suurin saavutus on sillä, joka kaikkein syvimmässä hangessa treenasi talven susien piirittäessä. Kaikkein eniten ratsastus saisi tuulta alleen, kun me ratsastajat päättäisimme lopettaa kyräilyn ja alkaa kannustaa toisiamme. Nostaisimme niitä hyviä vähän jalustalle, jotta lajille saataisiin markkinointikasvoja ratsastuspiirien ulkopuolelle. Saataisiin rahaa lajin pariin. Kisakuluja alemmas, ehkä lahjakkaille ratsastajille sponsoreita muualtakin kuin vanhempien firmoista. Iloittaisiin siitä, kun joku suomalainen onnistuisi ja pärjäisi. Autettaisi niitä, joilla ei ole maneeseja treenata tai jaettaisi toimivia vinkkejä. Pidettäisiin parhaat kasvatuksen tulokset kotimaassa ja tehtäisi järjestelmä, joka mahdollistaisi kasvattajille hevosten antamisen suomalaisille ratsastettavaksi ja kilpailtavaksi. Ja ennen kaikkea maltettaisi uskoa siihen omaan tekemiseen niin, että hedelmiä voisi poimia joskus. Kouluratsastus alkoi järjestelmällisesti nostaa tasoa vuosia, vuosia sitten. Nyt se työ alkaa näkyä. Tässä lajissa menestys ei näy vuodessa eikä kahdessa. Yksi olympiadi on sekin liian lyhyt aika. Kymmenen vuoden päästä voidaan katsoa, minkälainen hyöty on tehdyistä muutoksista. Mutta ei se tule itsestään, se vaatii jokaiselta erilaista ajattelumallia ja suhtautumista toisten tekemisiin.
|