Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   9.4.21 21:14:52

Minulla on menossa ruuhkavuodet ja raskas jakso elämässä. Monet pienet kiireet ja murheet painavat päivittäin. Yksi asia, joka minua väsyttää ja masentaa enemmän kuin muu on se, että tunnun kelpaavan muille vain, jos vain suoritan reippaasti eikä minulla ole mitään tarpeita, joita kenenkään pitäisi huomioida. :(

Asia tuli taas mieleen, kun tänään töissä tapahtui ikävä juttu. Asiakas käyttäytyi minua kohtaan tökerösti ja tuli sellainen tunne, ettei ammattitaitoni riitä hänelle. Vaikkei asiakas ollut törkeä vaan vain tahditon, tuli silti paha mieli. Tätäkin asiakasta olen palvellut oikeasti hyvin. Ymmärrän, ettei hänen tehtävänsä ole olla minulle kiva kaveri vaan hän on maksava asiakas, mutta silti tuli sellainen tunne, että eikö minuakin voisi kohdella kuin ihmistä, jolla on tunteet? Ei ole ensimmäinen kerta, kun käy niin, että teen kaikkeni asiakkaan eteen ja saan osakseni tylytystä.

Ehkä kaiken huippu oli se, kun tulin hetki sitten pahoilla mielin töistä kotiin. Mies huomasi, että minulla on paha mieli (itkin), ja hän lähti nopeasti karkuun. On ilmeisesti vieläkin autotallissa värkkäämässä jotain. Eikä muuten ole ensimmäinen kerta! Lähes joka kerta, kun tarvitsisin tukea, ystävällisen sanan tai lohduttavan halauksen, mies poistuu paikalta mahdollisimman nopeasti. Olen monta kertaa jäänyt yksin itkemään, ja olen monesti järkyttynyt miehen tylyydestä niin pahasti, että olen itkenyt sitä lopulta enemmän kuin alkuperäistä asiaa...

Moni varmasti haluaisi sanoa, että älä ole kynnysmatto. Mutta kun en minä olekaan! Olen reipas ja räväkkä ihminen. Ongelma on juuri se, että muunlaisena en tunnu kelpaavan kenellekään. Minusta tuntuu, että kelpaan vain, kun painan eteenpäin kestohymy naamalla. Jos minulla olisi jotain tarpeita, niin läheiset kuin vieraammatkin ihmiset pelästyvät tai suuttuvat. Jos minua loukataan tai minulla on paha mieli, muut käyttäytyvät niin, kuin minä tekisin siinä vääryyttä muille, kun kehtaan tuntea negatiivisia tunteita.

En tiedä, mitä ajatella. Olenko itse opettanut muut ajattelemaan, että olen kivikasvoinen puurtaja, joka ei tarvitse mitään? Vai missä mättää, kun kaikki tarpeeni ja tunteeni yritetään lytätä, vaikken muuten ole sellainen ihminen, että minun ylitseni yritettäisiin kävellä?

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   9.4.21 21:16:22

Sorry, tuli väärälle puolelle...

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   9.4.21 21:19:29

Sano miehelle suoraan, että tukee ja lohduttaa sinua. Että se tekee sulle vain paskemman olon kun hän menee karkuun. Niin ei ikuisen ihmisen pidä läyttäytyä kumppaniaan kohtaan. Toivon että saat tarvitsemaasi tukea ja asiat helpottavat.

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   9.4.21 21:26:21

Kiitos vastauksesta. Voi kyllä minä olen sanonut! Kyynelten läpi itkemällä, asiallisesti selittämällä ja kyllä, jonkun kerran myös huutamalla. Lopputulos on se, että mies juoksee entistä päättäväisemmin karkuun, kun olen allapäin.

Se on osa ongelmaa, että minusta tuntuu, etten voi muuta kuin hävitä: tarpeitani ja tunteitani ei hyväksytä, ja jos koetan vaatia, että minäkin saisin tarvita ja tuntea jotain, muut suhtautuvat entistä karsaammin. Tuntuu, että olen sen jälkeen lisäksi vielä ikävä ämmä, kui se nyt silleen. :(

Lähettäjä: tyyppi 
Päivämäärä:   9.4.21 21:33:41

Oon tosi pahoillani, että sinulla on raskas jakso juuri nyt! :( Sinulla ehdottomasti saa olla tarpeita ja tunteita, eikä kenenkään tulisi puurtaa elämää läpi kestohymy naamalla.

samaa mieltä kuin -, olisi hyvä kertoa miehelle, että haluaisit surun hetkinä tukea. Voisi vaikka kysyä miksi lähtee pois kun hän huomaa sinun surevan.

Asiakaspalvelutilanteissa asiakkailta valitettavan usein unohtuu, että palveleva henkilö on työntekijän lisäksi ihminen. Hyvinä päivinä sellaiset tapaukset jättää omaan arvoonsa mutta raskaampina hetkinä ne voivat olla ihan viimeinen niitti omaan jaksamiseen.

Toivottavasti olo helpottaa pian ja saisit aikaa rentoutua ja latautua! Tsemppiä!

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   9.4.21 23:06:06

Sama kokemus. Taitaa olla erityisesti ruuhkavuosia elävän naisen vitsaus. Töissä ja kotona aina pitää vaan reippaasti suorittaa hymy naamalla. Tuntuu että miehille annetaan joka ikisessä tilanteessa enemmän tilaa olla stressaantunut/kiukkuinen/epäkypsä/huonokäytöksinen/epäempaattinen/itsekäs/mitä vaan. Naisena saa sitten palvella äijää ja teinejä uusperheessä ja yrittää ylläpitää jotenkin miellyttävää tunnelmaa väkisin... ja sama työpaikalla. En ole keksinyt ratkaisua. Jos ei vedä kivikasvona on ikävä ämmä :-(

Lähettäjä: Höh 
Päivämäärä:   10.4.21 00:44:03

Kyllä mellä jokaisella on varmaan rankkaa elämässä ollut. Itselläni hyvä tukiverkosto mies ja vanhemmat. Jos et mieheltäsi saa apua kun sitä eniten tarvitset vaihda mies ! Vanhempia et voi niinkään valita mutta puolison voit ja ystävät!

Lähettäjä: Heppa 
Päivämäärä:   10.4.21 08:27:30

Kuulostaa tosi tutulta! Esimerkiksi oman tallin pyörittäminen yksin on välillä raskasta. Mies ei siinä auta kun esim joskus vie heinät kun ole töissä. Niin kauan menee hyvin kun jaksan itse tehdä kaiken, mutta jos väsyn pitkän talven jälkeen heräämään aikaisin ja tekemään tallityöt, niin en saisi kuulemma valittaa kun itse olen ne päättänyt hankkia. Eli sietää ne just niin kauan kun hoidan kaiken itse valittamatta, mutta en saa sanoa että nyt on raskaampi hetki että pieni tuki olisi nyt paikoillaan. Voihan sitä ihminen masentua ilman hevostenhoitotaakkaakin! Saisiko silloinkaan apua ja tukea, tuskinpa. Aina pitäisi jaksaa. Silloinkin piti vaan jaksaa kun vauva valvotti noin vuoden, talliin piti mennä klo5 joka aamu että ehti tehdä tallityöt ennenku mies meni töihin. Silloinkaan ei olisi saanut valittaa. Itkin paljon koska olin niin väsynyt.

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   10.4.21 13:04:24

Paljonpa on tullut vastauksia, vaikka laitoin koko aloituksen ratsastuspuolelle ihan vahingossa... :) "Kiva" huomata, että on muita samassa veneessä. Tiesin sen oikeastaan jo ennalta, että tämä on etenkin naisten vitsaus. Saisi koko ajan olla olemassa muita varten ja omat tarpeet pitäisi laittaa syrjään. Jos ne yrittää nostaa esille, muut sysäävät ne syrjään ja sylkevät päälle... :(

En tee sillä tavalla perinteistä aspa-työtä, että asiakkaita tulisi ja menisi kuin ruokakaupassa. Asiakassuhteet ovat pitkäaikaisempia ja voisi sanoa, että niissä luodaan luottamussuhdetta. Olen vain viime aikoina huomannut, että luottamus on yksipuolista. Asiakkaat saattavat ensin kehua maasta taivaisiin tarjoamani palvelun ja seuraavassa hetkessä vetää maton jalkojen alta. Olen yrittänyt ajatella, että he eivät ole ystäviäni vaan asiakkaita, mutta eikö siinä silti ole joku raja, kuinka epäreilusti asiakaspalvelijaa saa kohdella?

Mies potee sillä tavalla tyypillistä miesten "tautia", että hänen mielestään häneltä riittää panokseksi ja ponnistuksesi se, että hän tekee töitä. Jos miestä yrittää kritisoida siitä, ettei hän tee muiden asioiden eteen mitään tai edes ole läsnä tai käyttäydy, vastaukseksi saa usein puolimarttyyrimaisen "no minun täytyy tässä hei hoitaa työni". Minulle ei vielä ole selvinnyt, miten miesten logiikalla selitetään se, että heiltä riittää panokseksi työnteko mutta naisen täytyy työnteon lisäksi hoitaa ihan kaikki muukin... Itse teen kotityöt, huomioin miehen, kyselen hänen kuulumisiaan ja vointiaan, koetan auttaa, jos on ongelmia, ja niin kuin joku ylempänä hyvin kirjoitti, yritän myös pitää miellyttävää tunnelmaa yllä. Jos koetan vaatia toiselta jotain samanlaista, tunnelma synkkenee ja koen tosiaan olevani se ankea ämmä.

Mies oletettavasti kokee, että jos esimerkiksi kaipaan lohdutusta, vaadin häneltä kohtuuttomia - kun täytyisi töiden lisäksi jaksaa olla eukonkin tukena. :) Se ei kuitenkaan ole kohtuutonta, että minun täytyy usein lepytellä hänen pahaa tuultaan, jaksaa asioita hänen puolestaan, hoivata, jos hän sairastaa...

Se tässä harmittaa, ettei mitään ulospääsyä tunnu olevan. Voin jatkaa samaan malliin henkilönä, joka ei saa tarvita eikä tuntea mitään, tai sitten voin todella alkaa vaatia omia oikeuksiani, jolloin saan vielä huonompaa kohtelua, koska olen niin ikävä... Onkohan ainoa vaihtoehto nostaa kytkintä ja poistua koko kuviosta ihan toisenlaiseen elämään? :(

Lähettäjä: Anonyymi 
Päivämäärä:   10.4.21 18:27:09

Kurjaa, että jouduit kokemaan kurjan päivän töissä, ja sen päälle vielä tökeröä kohtelua puolisolta :-(

Minustakin omalle puolisolle voi sanoa, jos kaipaa tukea ja läsnäoloa. Kurjaa, että pyynnöstä huolimatta sitä ei saa :-( pystyisikö miehen kanssa käymään ihan vakavaa keskustelua tästä? Emotionaalinen tuki, silloin kun sitä oikeasti tarvitsee, on aika keskeinen asia läheisissä ihmissuhteissa ja sen antamiseen pitäisi taipua.

Lähettäjä: Kielo 
Päivämäärä:   10.4.21 20:40:12

Olipa hienoa että täällä missä usein lyödään maahan ja ilkeillään oli jotain näin kaunista ja asiallista kirjoittelua

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   10.4.21 20:57:47

Voimia aloittajalle. Toivottavasti rakkaus kantaa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   10.4.21 21:04:07

Ruuhkavuodet on ehkä typerin ilmaus mitä on.

Lähettäjä: jep 
Päivämäärä:   10.4.21 21:13:17

Juu kerrankin kiva lukea tätä ketjua kun ei huuto ja mollaus alakaan heti! Aloittajalle - useimmat miehet ovat kykenemättömiä tukemaan kun kumppani tukea tarvitsisi, menevät lukkoon ja on niin vaikeaa kun ihminen näyttää tunteitaan. Usein tekevät kuten miehesi, pakenevat. Enkä usko että kyseessä on tylyys tai välittämättömyys, vaan kertakaikkiaan kykenemättömyys käsittelemään negatiivisia asioita tunnetasolla saati auttamaan. Tästä pitäisi silti miehen kanssa päästä puhumaan ja yrittää saada häntä ymmärtämään asian tärkeys kumppanille. Perheterapiaan?

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   11.4.21 17:07:50

En itse haluaisi päästää miestä niin helpolla, että vain toteaisin, että miehet nyt ovat sellaisia eikä toisen tunnereaktioiden vastaanottaminen ole heille helppoa. Ei minullekaan ole helppoa tehdä moniakaan niistä asioista, joita kuitenkin teen. On ollut kaikkea muuta kuin helppoa antaa miehelle yksipuolista tukea ja ymmärrystä vuosikaudet - ja alkaa olla suorastaan sietämättömän vaikeaa katsoa kerta toisensa perään toisen loittonevaa selkää silloin, kun hänen tukeaan eniten tarvitsisi.

Lisäksi mieheni ei ole mikään puhumaton mörkö pahimmista päästä. Hänen sosiaaliset ja keskustelutaitonsa ovat ihan hyvällä tolalla. Näissä tilanteissa hän vain valitsee paeta. Ei tässä taida oikeasti paljon olla vaihtoehtoja. :(

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   11.4.21 18:56:10

Mieluummin ruuhkavuodet kuin vaihdevuodet ;)
Tsemppiä

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   11.4.21 19:12:53

Vielä mieluummin ei ihan itse järjestä itselleen mitään ruuhkia.

Lähettäjä: Dressage rider 
Päivämäärä:   11.4.21 20:26:57

Voimia jaksamista on ruuhkiksissa kun kaikki kaatuu päälle.

Lähettäjä: Enni 
Päivämäärä:   11.4.21 20:52:06

Hei, aloittajan tilanne kuulostaa ikävältä sekä tutulta. Olen itse ollut vastaavassa tilanteessa jossa läheiset ihmiset hyväksyivät minut vain iloisena ja reippaana. Kaikki loukkaavat sanat muilta olisi pitänyt 'ottaa vitsinä'. Aina oletettiin, että olin auttamassa muita milloin muutossa ja milloin lastenhoidossa. Kun itse tarvitsin apua kyseisissä asioissa, niin viesti oli aika selvä, että sitä apua ei tule.
Helposti lähtee sellaiseen kierteeseen, että yrittää vielä enemmän jaksaa kun hakee hyväksyntää.
Jossain vaiheessa mitta täyttyi ja lopetin kannattelemasta tällaisia perhesuhteita.
Elämä on nyt helpompaa. Huomaisin myös tässä prosessissa, että olin myös ratsastuksessa aina kannatellut hevosta. Nyt osaan paremmin vaatia hevosta kantamaan oman päänsä ja liikkumaan omilla jaloillaan. On tullut ratsastamisestakin kevyempää...
Jos mies ei pysty sinulle olemaan tukena elämän tuulissa, niin sinun pitää miettiä, että minkälaista kohtelua siedät.

Lähettäjä: No 
Päivämäärä:   11.4.21 22:37:14

On muuten niin, että mies ei parane ajan myötä. Jos ei nyt pysty tukemaan, ei tue jatkossakaan. Se on raskasta pidemmän päälle. Yritä saada tukea joltain muulta ihmiseltä.
Itsellä on juuri tuollainen mies. Ollaan oltu todella pitkään yhdessä. Aina tiukan paikan tullen on livistänyt ja olen saanut itkeä itkuni yksin. Nykyään en odota häneltä valitettavasti enää mitään.
Tsempit sulle ja halaus!

Lähettäjä: kk 
Päivämäärä:   14.4.21 20:09:00

"useimmat miehet ovat kykenemättömiä tukemaan kun kumppani tukea tarvitsisi, menevät lukkoon ja on niin vaikeaa kun ihminen näyttää tunteitaan. Usein tekevät kuten miehesi, pakenevat. Enkä usko että kyseessä on tylyys tai välittämättömyys, vaan kertakaikkiaan kykenemättömyys käsittelemään negatiivisia asioita tunnetasolla saati auttamaan."

Monet miehet osaavat kuitenkin lohduttaa lapsia ja hoivata vaikka eläintä. Mielestäni kyse ei ole kykenemättömyydestä lohduttaa naista, vaan asenteesta.

En myöskään ymmärrä, miksi miehelle pitäisi sallia tällainen tunnekylmyys vain siksi, että kyseessä on mies.

Omakin mieheni on juuri tuollainen luuseri lapsimies tuossa asiassa. En jaksa edes kertoa, kuinka monimutkainen kuvio on jo takana. Ikään kuin miehellä olisi jokin sisäsyntyinen oikeus olla se, jota huomioidaan ja paapotaan. Eihän nainen mitään tukea tarvitse, naisen tehtävänä on hoivata ja palvella muita.

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   15.4.21 16:27:21

Kiitos tsempeistä!!

"En myöskään ymmärrä, miksi miehelle pitäisi sallia tällainen tunnekylmyys vain siksi, että kyseessä on mies."

En minäkään ymmärrä. Eikä oikeasti tarvitse olla mikään terapeutti, joka sanoo juuri oikeat sanat, vaan se riittäisi, että oikeasti edes yrittäisi lohduttaa ja osoittaisi välittävänsä.

"Ikään kuin miehellä olisi jokin sisäsyntyinen oikeus olla se, jota huomioidaan ja paapotaan. Eihän nainen mitään tukea tarvitse, naisen tehtävänä on hoivata ja palvella muita."

Olen itsekin miettinyt, että mies ei välttämättä edes ymmärrä, miten hän käyttäytyy. Ehkä hän pitää oikeuttaan olla huolenpidossa aina saavana osapuolena niin itsestään selvänä, ettei hän näe, että hänellä on tällainen oletus ja että siinä voisi olla jotain pielessä. Ymmärtäähän sen tavallaan, että jos joku tulisi yhtäkkiä kyseenalaistamaan jonkin oman perusoikeuden, niin kyllä sitä varmaan itsekin vain loukkaantuisi tai suuttuisi eikä välttämättä ajattelisi, onko toisella joku pointti. Ehkä mies kokee asemansa huolenpidon kohteena niin selvänä, että se on kaiken kyseenalaistamisen yläpuolella.

Samoin olen miettinyt, että miehillä oletus oman työn paremmuudesta ja tärkeimmyydestä taitaa olla usein verissä. Jos kysyisin mieheltä, että ajatteleeko hän oman työnsä olevan tärkeämpää kuin minun työni, hän ei ikinä vastaisi, että kyllä vain. Tuskin hän edes ymmärtää ajattelevansa niin! Kuitenkin kaikkeen kelpaa selitykseksi vähän marttyyrimaisesti esitetty "no mutta kun minulla on tämä työ". Kuitenkaan minulta sitä ei hyväksyttäisi selitykseksi huonoon käytökseen ja laiminlyönteihin eikä se vapauta minua hoitamasta vapaa-ajalla monenlaisia asioita, jaksoin tai en. Miten tuon muutenkaan voi tulkita kuin niin, että syvällä sisimmässään mies kokee oman työnsä kuittaavan kaiken ja minun työni taas olevan sen verran vähäpätöisempää, että voin siinä ohessa tehdä kaiken muunkin? Ehkä jopa minun olevan hänelle velkaa siitä, kun hän tekee sitä tärkeämpää ja parempaa työtä?

Lähettäjä: Miettii 
Päivämäärä:   15.4.21 18:28:09

Kuulostaa ikävälle. Ottaisin asian puheeksi kyllä miehen kanssa ja jos ei tuottaisi tulosta, Tekisin sinuna hänelle samoin. Jos miehellä huono päivä, mene tallille ja tee mukavia, välttele. Tee muutamia kertoja putkeen ja ota puheeksi että miten näkee asian. Vie lopulta kyllä erilleen, mutta onhan miehenkin velvollisuus pitää yhteyttä yllä.

Mä itse lopetin hyväntekeväisyydet henkilöiltä joilla ei ikinä ollut aikaa kuunnella saati auttaa. Itse kyllä apua halusivat. Lopulta suhteet viilenivät ja se toki harmitti, mutta lopunviimein helpotti. On raskas taakka olla ns. Hyväksikäytetty saamatta mitään itse ja se ärsytys on aika iso.

Lähettäjä: kk 
Päivämäärä:   16.4.21 11:28:29

"Samoin olen miettinyt, että miehillä oletus oman työn paremmuudesta ja tärkeimmyydestä taitaa olla usein verissä."

Onpa hyvä oivallus. Meillä on vielä niin, että minä tuon leivän pöytään ja hoidan valtaosan kaikista yhteisistä asioista. Silti mies valittaa, että hänellä eivät vuorokaudessa tunnit riitä.

Lähettäjä: Miettii 
Päivämäärä:   16.4.21 12:59:11

Nykyajan miehet on pullakansaa ja vertaavat itseän ennen aikojen miehiin, jotka toivat yksinomaa rahan talouteen ja tekivät oikeasti töitä, naisen huolehtiessa kodin ja lapset sillä välin miehen tuomalla rahalla..

Nykyään nainen tuo melkein vähintään 50% rahaa, hoitaa lapset, kodin, tekee pääosin metatöistä ja mies löhöö sohvalla rankan työn jälkeen, vaihtaa vaimonsa pesemät puhtaat vaatteet päälle ja voivottelee kuinka raskasta oli ja tulee valmiiseen siistittyyn ruokapöytään syömään. Sit pyytää että lapset on hiljaa kun iskä katsoo telkkaria ja on tietysti oikeutettu siihen kun oli rankassa töissä.. Hoitaa auton autohuollossa ja katsastuksessa ja joskus vaihtaa lampun ja tehnyt omasta mielestään töitä kodin eteen. Hah.

Ei kannata päästää miestä tuohon vaan listata käytännön asiat ja vaatia tekemään kotona samanlailla askareita. Osa miehistä ymmärtää vasta kakkoskierroksella ja osa vasta kun rakastuu naiseen, joka ei suostu holhoamaan miestä. Tunnepuolta on sensijaan vaikea kehittää, mutta pariterapia voisi olla oikea paikka.