Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: muuttaja 
Päivämäärä:   8.1.21 16:55:19

Asutaan nyt pohjoisemmassa ja tarkoituksenamme on muuttaa töiden perässä etelämpään (työpaikat on jo, tehdään nyt etänä, kun etsitään taloa). Ollaan katsottu taloja lähinnä kolmostien varrelta (Klaukkala, Nurmijärven "keskusta", Rajamäki, Hyvinkää ja ehkä Jokelakin vielä) ja pitäisi löytää hevoselle karsinapaikka, mielellään kätevän matkan päästä kotoa. Eli jostain noin samaisen kolmostien varresta välillä Vantaa-Hyvinkää(/Riihimäki).

Ei vielä olla muutettu ja hevoselle on tarvittaessa hoitaja siksi aikaa, kun karsinapaikka vapautuu, joten mikään superkiire ei ole. Budjetti on joustava (nyt karsinapaikka lisämaksuineen n. 850e, varaa nostaa noin 1000e asti). Tärkeää olisi laadukas heinä, mahdollisuus ulkoilla +- 10h päivässä (esim. 7-16/17/18), asiantunteva hoito ja hyvät puitteet (hyvinhoidetut kenttä ja maneesi + jonkunlaiset maastolenkit, kävelytyskone on plussaa), sekä mielellään valmentajia saatavilla ihan omalla tallilla. Hevoseni on hyväkäytöksinen ja ongelmaton, voidaan tarhata joko yksin tai pareittain, eli ei terrorisoi paikkoja tai revi loimia. Kilpailen erittäin satunnaisesti, mutta käyn viikoittain valmennuksissa (este ja koulu).

Tarvitsisin siis suosituksia kriteereihin sopivista paikoista, joihin on joku mahdollisuus päästä ilman, että joku tallilla jo valmiiksi oleva tuttu suosittelee. Valmentajani ehdotti nimeltä paria paikkaa, ja googletin vähän lisää vaihtoehtoja, mutta kaikilla talleilla ei tunnu olevan edes kotisivuja tai listattuna perusasioita (/kuvia), enkä haluaisi ihan koko uudenmaan talleja soitella läpi. Olen toki puhelimitse yhteydessä potentiaalisiin vaihtoehtoihin, ja menen tarvittaessa esittäytymään ihan paikan päälle.

Ja pysytään asiallisena, kiitos.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: D 
Päivämäärä:   8.1.21 17:03:43

Katso Facebookissa Raketallit ja Roosa Lappalainen Equestrian, joka pitää Raken alatallia. Heillä taitaa kaikki kriteerisi täyttyä. Hyvä hoito molemmissa, omalla tontilla paljon valmentajia tarjolla.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   8.1.21 17:48:22

Stall Hamburg on myös jossain Jokelaan menevän tien varrella.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: P 
Päivämäärä:   8.1.21 18:00:13

Hurmeen Jonnun talli Hyvinkäällä

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: muuttaja 
Päivämäärä:   9.1.21 10:59:32

Raketallit voisi olla hyvinkin potentiaalinen vaihtoehto. Valmentajani ehdotti Hyyppärän alueelta talleja, muttei osannut sanoa, otetaanko niihin maneesillisiin paikkoihin ns. ulkopuolisia, vai joutuuko johonkin jonoon, jossa oma vuoronumero ei tule koskaan.

Jos tuo Hurmeen paikka on facebookista löytynyt JH stables, ei heillä taida olla maneesia ollenkaan.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: P 
Päivämäärä:   9.1.21 11:02:01

On Jonnulla maneesi. Sitä en tiedä onko tilaa.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: M' 
Päivämäärä:   9.1.21 11:18:02

Provincia talli Nurmijärvellä. On sivut ja kaikki muu paitsi kävelykone täyttyvät. Uuden ohitustien ansiosta ei tarvitse jonottaa Klaken ruuhkissa. Muutenkin kannattaa miettiä tarkkaan, mistä talon ostaa. Kirkonkylältä ja Rajamäeltä pääsee huomattavasti sujuvammin ruuhka-aikaan liikkumaan.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: asko 
Päivämäärä:   9.1.21 11:46:23

Jos kerta laatua haetaan ja rahaakin on, niin Novaan kannattaa pistää kyselyä, ja Hyyppärään/lähitallit. Järvenpääkin ihan ok matkan päässä kai, Ainossa puitteet kunnossa, joskin kyllä tässä jossain vaiheessa vähän homma oudoksi kun sinne tulee sählykeskus hevoskeskukseen.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: Heh 
Päivämäärä:   9.1.21 11:56:05

Rake-tallit tulee ekana mieleen. Löytyy iso maneesi ja kenttä, maastorata ja maastot muutenkin ok.

Hamburgin maneesi on pieni ja pimeä, maastoihin pääsee kun alittaa junaradan ja autotien. Tallinympäristö jotenkin sekava. Itse en viihtynyt hevoseni kanssa.

Hyyppärän alueella on aika kova "hierarkia". Hirsitalli ehkä viihtyisin. Ratsastuskoulun maneesi hyvä. Toki siellä on se uusikin hitsin hieno talli ja maneesi. Sinne haluaisin itse jos vielä siellä päin asuisin.

Aino on ihan keskustassa, paikka sopii modernille harrastajalle.

Sammalisto ei ehkä vastaa sun vaatimuksia. On ratsastuskouluna ok.

Googleta Erkylän kartano. Siitä ei ole itsellä kokemusta.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: saaka kiveriö 
Päivämäärä:   9.1.21 11:58:52

ERKYLÄ iso peukku ylös!

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   9.1.21 12:34:21

Hamburg:issa on 3 talli rakennusta, pienet tarhat, ja tosiaan pimeään aikaan paikka on pimeä. Siellä ei taida olla juuri valoja ulkona.
Novaan en kyllä myöskään veisi.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   9.1.21 12:35:46

Erkylässä kaverini sai surkeaa hoitoa hevoselle, vaihtoi tallia. Toki monelle muulle varmaan hoito hyvää.
Onko kytäjö liian kaukana jo?

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: Xyz 
Päivämäärä:   9.1.21 15:34:47

Hyyppärän alueella ollut viimeaikoina kovin tuulinen meno ja meininki. Jos haluaa hyvää luotettavaa hoitoa ja vastinetta rahoilleen, katselisin mieluummin muita vaihtoehtoja. Jussilla taitaa olla puskaradion mukaan tyytyväisimmät asiakkaat, mutta puitteet on Hyyppärän talleista heikoimmat. Tässäkin asiassa pätee vanha sanonta: kaikki mikä kiiltää, ei ole kultaa.

Erkylässä ollut ainakin aiemmin hirveä hyssyttelymeininki. Mitään ei voi tehdä, kun aina jonkun hevonen voi pelästyä.

Rakella nimenomaa Roosan puolta kehutaan paljon, laittelee nuoria, mutta en osaa sanoa kuinka hyvin nuo valmennuskuviot toimii käytännössä.

Stall Hamburg oli jossain vaiheessa ainakin itsehoidolla ja konsepti vaihtunut kovin tiuhaan, välillä täysihoitoa, välillä talli vuokrattuna, milloin mitäkin.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   9.1.21 17:02:10

Raketallit täyttää kaikki kriteerisi. Siellä on kaksi erillistä tallia, ylätallissa on täyshoitohevosia ja alatallissa sitten ratsutusta.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: Patu 
Päivämäärä:   9.1.21 17:24:02

Roosan tallista kuullut hyvää, kaveri käy siellä. On ratsastuksen lisäksi myös täysihoitopaikkoja ja valmentaa.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: Vanha 
Päivämäärä:   9.1.21 20:01:49

Erkylässä ei myöskään ole 10h tarhailua, mutta hienot puitteet ja hyvät pohjat kyllä.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: muuttaja 
Päivämäärä:   9.1.21 21:12:05

Kiitos kaikille tähän mennessä!

Puitteiden puolestahan Nova ja Erkylä näyttäisivät olevan omaa luokkaansa. Somen perusteella Novassa on sekaisin koulu- ja esteratsastajaa, joten siellä voisi valmennuskuviot onnistua. Valmentajani tosin epäili, että tulijoita olisi sen verran, että Nova olisi niitä, joissa päätyy ikuiseen jonoon, kun aina löytyy joku tuttu vapautuvalle paikalle.

Haluan jatkossakin hypätä ja mennä maastossa, joten ihan mikään hyssyttely ei sovi. Tosin se selvinnee käymällä vaikka katsomassa paikan päällä Erkylän osalta.

Rakesta aikaisemmin jo kommentoinkin, että menee ehdottomasti listalle. Provincia oli sivujen perusteella oikein kotoisan oloinen ja puitteet hakemani, joten sekin voisi hyvin olla mahdollinen.

Aino on ehkä hieman sivussa siitä, mitä ensin ajattelin. Ja tuo sählyareena (tulee siis johonkin maneesiin?) kuulosti melko eksoottiselle. Lisännee liikennettä tallialueella aika paljon, kun yksi sählyjoukkue omaisineen on jo melkoinen määrä porukkaa, ja meilläpäin niitä on yleensä pari-kolme päällekkäin samassa hallissa treenaamassa, turnauksista puhumattakaan.

Googlen avulla törmäsin myös Hongisojan kilpatalliin. Onkohan se millainen (tai edes enää toiminnassa)? Facebooksivuja ei oltu ainakaan sitten viime kesän päivitelty.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: AT 
Päivämäärä:   9.1.21 21:14:11

Mikä siinä Novan tallin katossa on vikana?

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   9.1.21 22:55:54

Aino ei ole keskustassa, mutta asuinalueen yhteydessä kylläkin.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: Typy 
Päivämäärä:   9.1.21 23:05:50

Vinkki täältä myös: kannattaa kiertää kaukaa Rake ja Nova.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: :) 
Päivämäärä:   9.1.21 23:20:06

Novalle täältäkin ääni jos vaan pääsee :)

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: Auts 
Päivämäärä:   9.1.21 23:23:17

Ai eikö sitä Novan kattoa ole vielä remontti?

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: Nurtsilainen 
Päivämäärä:   9.1.21 23:24:05

Sen enempää en lähde ruotimaan mutta oma vinkkinä: Kannattaa käydä paikan päällä tutustumassa, itse miettisin samassa tilanteessa Nova, Provincia, Erkylä vaihtoehtoja. Täydellistä paikkaa ei ole mutta hyvän löytää kyllä ja useinhan sitä joutuu miettimään (karrikoidusti!) kunnon laitumien ja hienon vessan välillä...

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: Veisin muualle 
Päivämäärä:   10.1.21 00:04:54

Hyyppärässä kannattaa kiertää kaukaa ehdottomasti ainakin hirsitalli. Ja ihan tosissaan.. jos jonkun kaveri on lähtenyt Erkylästä ”huonon hoidon” takia kuten yllä joku mainitsi, niin uskallan väittää että hirsitallin meininki on ihan omaa luokkaansa.

Novasta tai Jussilta Poolotallista kyselisin paikkaa, jos hyyppärään haluaisin, mutta suosisin enemmän muita vaihtoehtoja. Raketallit kuulostaa hyvältä, omakohtaista kokemusta ei sieltä vain ole.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: muuttaja 
Päivämäärä:   10.1.21 11:40:25

Kiitos taas mielipiteistä!

Katsotaan miten tässä koronan takia on järkevää liikkua, mutta pyrin käymään kaikissa paikan päällä katsomassa ja kyselemässä. Ja lopulta varmasti valinta tehdään osittain minun puolestani: kenellä kierroksen jälkeen jäljelle jääneistä vaihtoehdoista vapautuu paikka, ja vielä minulle.

Täydellistä paikkaa tuskin on, mutta tietenkin tallinpitäjiä on moneen junaan.

Tärkeintä on, että hevosesta huolehditaan ammattimaisesti ja hyvin, eli saa laadukkaan heinän silloin kun pitää, viedään ulos ja otetaan sisälle ajallaan, karsina siivotaan ja vesihuollosta huolehditaan. Eikä mikään edellä mainituista riipu tallinpitäjän tai tallityöntekijän päivästä, tuulesta tai henkilökohtaisesta mielipiteestä minusta tai vaikka karsinanaapurista. Ja tallityöntekijällä on sen verran ammattitaitoa, että osaa havaita ongelmat ja ilmoittaa niistä, jos sellaisia hevosessa havaitsee. Ratsastuspohjat lienee kunnossa noissa suurimmassa osassa ja olettaisin, että niistä myös huolehditaan.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: meeri 
Päivämäärä:   10.1.21 13:35:45

Hamburg todella epäsiisti- pihat täynnä roinaa. Siellä taitaa edelleen olla joku "kaikkihoitaameininki"- porukat ovat siellä maneesin takia.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: H 
Päivämäärä:   10.1.21 13:46:42

Mikä hirsitallissa on vikana?

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: Mari K. 
Päivämäärä:   10.1.21 21:31:16

En tunne kaikkia tässä ketjussa mainittuja paikkoja, eikä oma hevonen ole asunut näissä missään (koska ovat omassa tallissa :) ), mutta jos veisin omani vieraalle, eikä raha olisi este, veisin todennäköisesti Erkylään. Rakastan Erkylän lämmintä ja miellyttävää puumaneesia, ja miljöö kaikkiaan on toimiva sekä kaunis. Maastot ovat myös loistavat.

Raken suhteen kannattaa huomioida epätavallisen kapea maneesi. Muuten paikka on varmasti oikein hyvä.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   11.1.21 18:09:03

JH stables on hyvä :-)

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   11.1.21 18:18:29

Mikä raken maneesissa on ongelma? Aika moni kilpailevakin on siellä vuosien varrella hypännyt ja kisat järjestetty.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   11.1.21 18:38:06

Rake on ränsistynyt ja vanha tehdas. Hoito perushyvää, maastot suppeat ja maneesi pieni ja kapea. Esteratsastajille.
Erkylän puitteet aivan luksusta Rakeen verrattuna, maneesi uusi, iso ja lämmin, maastoja loputtomiin. Lyhyehköt tarhausajat. Ennen sinne tarvittiin suosittelija, nykytilanteesta en tiedä

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: K 
Päivämäärä:   11.1.21 19:08:07

Nova paras, mutta pitkä jono. Erkylä sivussa.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: Öh 
Päivämäärä:   11.1.21 20:39:27

Raken maneesi ei kyllä tosiaankaan ole mikään pieni vaikka kapeampi onkin. Ja mikä merkitys sillä on, mitä siellä on 40 vuotta sitten tehty, jos se toimii?

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   11.1.21 21:05:21

Itseen veisi ai Akaan Novaan tai Poolotalliin. Erkyläönkäön en.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: Ä 
Päivämäärä:   12.1.21 10:03:52

Provinciakin on jo ränsistynyt, eikä käsittäkseeni ole juurikaan tehty korjauksia. Talli oli pahasti homeessa katosta päätellen, tavarat meni homeeseen pukuhuoneessa, satulat ja suitset piti säilyttää talliosastossa, jossa oli kosteaa ja pölyistä, maneesin katto oli homeessa, tarhat oli kamalassa kunnossa, kuiviketta oli vähän, heinästä sai oma hevonen hirveää nokkosrokkoa, ähkyjä oli, maneesi oli kamalan ruuhkainen jne. En ollut tottunut sellaiseen menoon, niin ei kauan viitsitty.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: Ääni rakelle 
Päivämäärä:   12.1.21 11:08:38

Rakella ilmapiiri tosi hyvä! Mira ja Ansku on ahkeria ylätallissa. Roosa alatallissa. Ratsuttaa. Myös valmennusta. Ja siellä alatallissa on vaan muutama yksityinen joilla on sitten monta hevosta. Vuokratkin suht edullisia... maneesissa uusia esteitä ainakin 5. Laukka lenkki löytyy ja seppiä ja ell käy siellä säännöllisesti.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   12.1.21 11:21:04

Olen itse käynyt näissä talleissa suurimmassa osassa vuosien varrella ja kaikista löytyy hyvää ja huonoa kuten aina.

Kannattaa miettiä onko talli enemmän este- vai kouluratsastajille suunnattu, jos haluat hypätä niin tietysti halli jossa jatkuvasti esteet on paljon parempi.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: Tyllerö 
Päivämäärä:   12.1.21 12:11:48

Miten ruuhkainen se Provincian maneesi on ilta-aikaan? Mietin vaan kun on nuori iso hevonen.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: entäs 
Päivämäärä:   12.1.21 13:37:23

Herajoen ratsastukeskus Riihimäki E? Ei mitään kokemusta, mutta ainakin helpon matkan päässä.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: O 
Päivämäärä:   13.1.21 11:40:08

. Niin, kunnes huomaavat mikä meno siellä on ja lähtevät pois.. :D

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   13.1.21 12:02:40

O: Kerro mikä meno siellä on?

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: O 
Päivämäärä:   13.1.21 12:15:50

Ei koko paikasta edes saa keskustella joka varmasti kertoo jo jotain

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: ******* 
Päivämäärä:   13.1.21 12:21:11

rake tallilla puitteita kohennettu kivikoskien myötä mutta nykyisestä pitäjästä ei ole tietoa onko asiallinen.siellä on pitkä maneesi mutta kapea.kävelykone ei ole katettu.kivikoskilla eri talli nykyään,jossa on tallipaikkoja.

novassa uudet pitäjät ovat hoitaneet hyvin tonttinsa, mutta tallin muista käytännöistä ei ole tietoa.joissakin paikoissa kaikesta laskutetaan erikseen.hongisojan kilpatallissa on perusvuokra ja sen lisäksi lisäkuluja tulee kävelykoneesta+maksullinen solkku.

provincialla pohjat huonot+sisäilma huono.

popstables nykyään ei tietoa.

sollbacka ei taida vuokrata paikkoja yksäreille,ratsastuskoulutoimintaa pääosin.

jh stables perustalli.

tallinpitäjistä ei kannata puhua mitään,siitä syntyy tappelua.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: x 
Päivämäärä:   14.1.21 15:22:03

Mitäs hirsitallissa on tapahtunut, kun aiemmin sitä on hehkutettu?
Poolotallia on täälläkin kehuttu. Puitteet tosiaan vaatimattomat, mutta rempattu täysin Iberin aikana. Mites siellä on nykyään tarhausajat? Aiemmin ainakin oli vähän tarhoja eli vain puolipäiväulkoilut.
Hyyppärässä on myös valttina todella iso, uudistettu kaupungin ratsastuskenttä, seuran maneesi + Nova vuokrattavissa, hevossairaala vieressä, autottomat maastot (kesäisin enemmän, hiihtoaikaan ei pääse kaikkialle).

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: tarhausajat 
Päivämäärä:   14.1.21 15:43:01

Toteutuuko hyyppärässä ja esim. novassa oikeasti nuo aloittajan toivomat tarhausajat? Hyvä siis jos toteutuu, ei ole itselläni uusinta tietoa ja samalta suunnalta tallipaikka etsinnässä kesän korville..

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: ehkä 
Päivämäärä:   14.1.21 15:55:01

Aloittajan kannattaa käydä ne Hyyppärän alueen tallit katsomassa, sillä siinä aivan kiistaton etu klinikka keskellä kokonaisuutta ja kisoja pyörii molemmissa lajeissa, kolmostietä pääsee nopeasti niin Helsingin kuin Tampereenkin suuntaan kisoihin ja Hanko Hyvinkää myös aivan vieressä.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: kassu 
Päivämäärä:   14.1.21 16:29:44

Hirsitallin pitäjä vaihtui reilu vuosi sitten. Edellisen pitäjän aikaan mainittu hehkutus oli erittäin ansaittua. Poolotalli alueella kiistatta paras vaihtoehto nykyään!

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   14.1.21 17:23:26

Hyyppärä alueena kiva, vaikka kaikki tallit eivät olekaan. Jos asuisin yhä kiven heiton päässä alueesta, olisi tämän hetkinen tallivalintani Poolotalli. Puitteet eivät ole prameat, mutta ovat toimivat, ja kaikki tarpeellinen löytyy.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: N 
Päivämäärä:   14.1.21 18:08:17

.: hyvistä paikoista ei tarvitse ilmoittaa mutta niissä ei myöskään pahemmin vapaudu paikkoja. Samaa ei voi sanoa Hongisojasta jossa koko aika vapautuu paikkoja... siellä on vain pari hevosta jotka olleet pitkään..

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: U 
Päivämäärä:   14.1.21 22:19:32

Provincialla huono talli-ilma, kun kierrättävät sitä öisin. Paikat pahasti homeessa. Ei voitu olla siellä. Maneesi ruuhkainen, siellä jää jalkoihin, kun ei olla kummoisia vielä taidoiltamme. Kenttä onneton, niin kukaan ei ratsasta siellä, vaan kaikki on maneesissa kesät talvet. Ja kesällä maneesi on sikakuuma, kun on muovihalli. Kuin kasvihuoneessa ratsastaisi. Ja lumitalvena tosi kivaa kun lumet tippuu katolta.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: >< 
Päivämäärä:   14.1.21 22:27:59

Provinciasta pakko sanoa etten voisi omaani viedä koska aloin itse voida pahoin pahasta hajusta jo 5 min tallissa olon jälkeen. Migreeni kesti 2 pvä...

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: x 
Päivämäärä:   15.1.21 13:21:15

Eikös hirsitalli ole ollut samalla omistajalla jo vuosia? Yli 5 vuotta ainakin?
Toinen puolikas oli aiemmin vuokralla, sitäkö tarkoitat, että on vaihtunut?

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   15.1.21 23:34:06

^ vastuu tallin pyörittämisestä ja hevosten hoitamisesta sovitusti.. on reilun vuoden ajan ollut nuoren miehen vastuulla.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   16.1.21 11:33:08

Joko aloittaja on löytänyt paikan?

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: Tietähä 
Päivämäärä:   16.1.21 14:46:15

Itse kiertäisin hirsitallin kaukaa. Tallia pitävä henkilö ei itse ilmesty tontille juuri koskaan. Tallia pyörittää työntekijät jotka kaikki vuorotellen irtisanovat itsensä. Tallilla unohdetaan hevosia ruokkia, ottaa sisään yms.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.1.21 15:37:03

Ketju poistuu hyvin nopeasti, kun alkaa sanomaan totuudet totuuksina. Sovitaan siis ettei haukuta ihan noin suoraan ;)

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   16.1.21 17:05:55

Poolo on Hyyppärän talleista harkitsemisen arvoinen vaikka puitteet huonoimmat. Hirsarissa ja Novassa sattunut vähän kaikenlaista, mitä täällä ei voi mainita. Novassa myös vara valita, joten ketä tahansa ei ole pakko tontille ottaa, voi pitää vaikka karsinan tyhjänä.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.1.21 17:21:28

Paljonko Novassa on vapautumassa paikkoja kun Vaurio et co siirtää toimintansa Helsinkiin? Olisiko siinä vaiheessa taviksella mahdollisuus saada hevosensa sinne?

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: Omistaja 
Päivämäärä:   16.1.21 17:34:28

Hei kaikille

Omistan puheena olleen nkHirsitallin (vuodesta 2012).
En täällä kommentoi ja kirjoittele, mutta nyt halusin poikkeuksellisesti kirjoittaa.

Tallia olemme remontoineet vuosien varrella ja meillä onkin mm heinättimet karsinoissa ja ulkona tarhoissa lämmitetyt juomakupit (jotka olivat jopa eilen kovalla pakkasella sulana).
Hevoset hoidetaan tallissa hyvin. Ne menevät aamuisin tarhaan ajallaan, ruokinnat tapahtuvat ajallaan (heinää, hyvää ja analysoitua, 6 kertaa vuorokaudessa).
Työntekijöitä meillä on toki näinä vuosina ollut useampikin, vakituisia kaikenkaikkiaan tänä aikana viisi (sekä muutama kokeilija ja harjoittelija) nykyinen tallityöntekijä on ollut reilun vuoden. Vaihtuvuus ei onneksi ole ollut kovin suurta, ei työntekijöiden eikä asiakkaiden.
Talli on täynnä ja siellä viihdyn sekä minä itse, että hevoseni. Asiakkaiden kanssa ollaan myös hyvissä väleissä ja osa onkin ollut tallissa jo todella pitkään.

Hevosten hyvinvointi on minulle aina ollut todella tärkeää ja haluankin omat hevoseni hoidettavan ja ruokittavan hyvin.

Täällä tuntuu tällä hetkellä kovasti kirjoiteltavan tallistamme.
Asioista voi aina olla montaa mieltä, mutta mielestäni ei ole sopivaa haukkua ihmisten tai yritysten nimillä nimimerkkien takaa nettipalstoilla. Nykyajan some ei aina ole edes yhtä luotettava kun puskaradio ennenvanhaan. Ennen olisinkin pyytänyt asiasta jollakin tavoin kiinnostuneita tulemaan tutustumaan toimintaamme, nyt korona aikaan näin en tietenkään voi tehdä.

Terveisin
Paula Lampen
Stable Chablis

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: muuttaja 
Päivämäärä:   16.1.21 18:36:57

Kiitos taas kaikille, ja pysytäänhän edelleen asialinjalla.

Tallipaikka on edelleen avoin. Koitan järjestää tutustumismahdollisuuden sellaiseen yhteyteen, kun käymme muutenkin sielläpäin talonäytöissä. Talon ostossa osuimme huonoimpaan mahdolliseen aikaan, vuosi sitten oli melkein ostajan markkinat, ja nyt taas hyviä kohteita tulee satunnaisesti myyntiin (ja ne menee nopeasti). Koitan välttää ylimääräistä kuljeskelua ympäriinsä, vaikka se tarkoittaisikin tallipaikan saamisen viivästymistä.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   16.1.21 20:08:07

Poolotalli kuuleman mukaan tupaten täynnä..

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.1.21 21:10:50

Hyvinkää on hyvä sijainti, juna kulkee ja paljon talleja mistä valita. Toinen on Jokela, mutta se melken Raken varassa.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   16.1.21 21:12:15

Tietääkö kukaan minkä lajinharrastajia poolotallin asiakkaat ovat?

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: Joopelisjoo 
Päivämäärä:   17.1.21 06:03:03

Mielestäni kukaan ei tässä keskustelussa ole haukkunut kyseistä yritystä/muutakaan yritystä/yksityishenkilöä eikä puhunut kenestäkään nimellä. En näe täällä ainakaan kenen nimeä ja suoraa haukkumista. Näen kyllä suosituksia ja epäsuosituksia mitkä ovat mielestäni täysin ok.

Ja ihan yleispätevästi: Negatiiviselle palautteelle on yleensä myös jotkin syynsä mistä se kumpuaa, tuskin ihan tyhjästä yleisestiottaen kuitenkaan. Jokaisella on tosiaan mielipiteensä, jokainen valitsee itse millaista hoitoa kokee hevosensa ansaitsevan, minkä määrittää sopivaksi ja ammattitaitoiseksi hevosenpidoksi ja kiinnostukseksi hevosten hyvinvointia kohtaan ja mihin haluaa rahansa käyttää ja mitä ei arvosta ja halua tukea.

Sanahelinä ja palturin lepertely on helppoa itse kullekkin asiassa kuin toisessa. Mielestäni keskustelu on ollut täällä asiallista, ja pidetäänkin se niin. Asiakkailla on oikeus mielipiteisiinsä, oli sitten kyseessä hevostalli.net tai tripadvisor.. :D a palaute kumpuaa tosiaan mielestäni aina jostain. Siitä yrittäjän on turha mielestäni pahastua, koska ketään tässä ei ole mielestäni haukuttu. On hieman harhaanjohtavaa väittää sellaista. Se toki riippuu miten itse nämä asiat sitten päättää kukin ymmärtää. Ja paljon täällä on tuntunut ihmiset jättäneen sanomatta, ettei kukaan vain pahoittaisi mieltään. Ja se on mun mielestä enemmän kun soveliasta.. :D

Ja ihan yleisesti nykyajan ihmiset ei ole kovinkaan luotettavia, enkä nyt tiedä onko sit tallinpitäjät sen luotettavampia, vaikka tottakai sitä toivois ja olettais että olis. Joskus ja jossain paikoissa ei kannata olettaa yhtään mitään.

Mut kokeilemallahan se selviää, että mistä tykkää ja mistä ei, jos ihmisten mielipiteisiin ei oo luottamista! Saa niitä silti kysyä, oli sit puskaradio kyseessä tai nettipalsta tai mikälie. Oma valinta on mihin ja kehen uskoo ja minkä ottaa tosissaan. :)

Ohi aiheesta, mutta keskustelu on mielestäni ollut erittäin asiallista! Hyvä tyypit, pidetään se näin. Tänne ei sais vissiin kirjottaa kun kehuja koska kaikki muu on ns haukkumista.. :D miten sen nyt sit joo ottaa.

Itse ylistän Poolotallia. Ei niin hienot puitteet (en tarkoittanut tätä muuten haukkumismielessä, oon vaan nähnyt hienompiakin) ei mitenkään huonot siis todellakaan kelpoperustalli, mutta hoito super ja hevosten hyvinvointi on selvästi sydämen asia! Talli taitaa olla täynnä, mutta kysymällähän sekin selviää ja ainahan jonoon pääsee. :-)

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: Joopelisjoo 
Päivämäärä:   17.1.21 06:14:17

Tarkotin että suoraan ketään ei nimellä oo haukuttu.. :D
Ja mun mielestä on myös harhaanjohtavaa se, että joo vaikka tallin ois omistanu vuodesta 2012 niin sekin merkkaa onko sitä välissä pyörittäny vuokralaiset vai ei ja käsittääkseni viimesen vuoden on pyörittänyt tämän erään allekirjoittaneen lapsi tätä hirsitallia, se lukee suoraan horsemailissa että tallinpito siirretty hänelle vuoden 2019 lopusta, vaikkei sitä itse tallitonttia sit omistaisikaan. Se on vähän eri asia kuitenkin ku se että kuka tallin on omistanut vuosikaudet kun se että kenellä se vastuu on sen pyörityksestä ollut viimesen vuoden tai kaks tai muutaman vuoden siinä välissä vaikka rakennuksen omistaja olisikin ollut sama . Ainakin mun mielestä.. en nyt valehteluna koe asiaa mut särähti toi vuodesta 2012 omaan korvaan kun horsemailissa puhutaan toista, kuulee toista ja tänne sit väitetään että vuodesta 2012 asti sitä on itse pidetty/siltä se kuulosti tässä asiayhteydessä ellen ymmärtänyt sit väärin. Saa korjata jos oon väärässä. Hämmentävää, kun menee niin ristiin puheet. :)

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: Iinatti 
Päivämäärä:   17.1.21 08:32:15

Aloittaja kuulostaa sellaiselta, että puitteiltaan ainoat, mitä kannattaa harkita, ovat Nova tai Erkylä ja Erkylä ei varsinaisesti ole 3-tien varrella ja on muutenkin hankalan matkan takana. Kivoja maneesittomia löytyy kyllä. Niissä on enemmän valinnanvaraa, mutta aloittajahan taisi haluta maneesin.

Sen sijaan unohtaa kannattaa esim. Rake ja Provincia. Molemmat ovat kulahtaneita vanhoja paikkoja. Rake on vanha tehdas ja näyttää jo ohi ajaessa sellaiselta paikalta, että ei tällainen esteetikko hevostaan siellä voisi pitä. Provinciassa taas on paikat homeessa ja ilma tallissa kamala sekä ratsastusalueiden pohjat kamalat. En myöskään tykkää esim. siitä, että tarhoissa ja laitumillakin on automaattivesikupit. Muistan kerrankin, kun yksi tamma otti asiakseen vesikupin vahtimisen ja muut ei päässeet sitten lainkaan juomaan. On myös käsittämätöntä, että satulat joutuu säilyttämään kosteassa tallissa, eikä muillekaan varusteille ole kunnollista lämmitettyä tilaa, ja että varusteetkin menee homeeseen pukkarissa. Siellä on myös ihmisillä tapana "lainata" toisten rehuja ja vähän muutakin tavaraa, esim. satuloita. Hongisojassakin talli-ilma tosi huono. Maneesissa aina esteet kasattuna keskelle, mikä ei ole kivaa kouluratsastajan kannalta. Juoksuttaa ei saa ym. Ympäristö on myös tympeä. Maastoja ei ole. Maneesin pohjassa on myös liikaa kuitua, johon hevosen liike tyssää ja rasittaa niveliä.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: Kyllä 
Päivämäärä:   17.1.21 09:40:54

Joopelisjoo: ihan ulkopuolisena olen tätä keskustelua seurannut ja kyllä minä olen täältä ihan suoraa haukkumista ja lyttäämistä tulkinnut yhtä tallia kohtaan. Ihan turha saivarrella.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: Huh 
Päivämäärä:   17.1.21 09:53:43

Iinatti estetiikan perusteellako se talli valitaankin? :) Rakella pelaa moni asia, esim heinät 5 x, tarhaus klo 18 asti, yöheinät todella myöhään ja aamuheinät 6.30. Loistavat pohjat, laukkarata, solkku, hyvä talli-ilma, hyvä heinä, laitumet. Ainoat oikeat miinukset on maneesin kapeus (johon tottuu, onhan onneksi pituutta 75 m) ja se, että talvijuotto on omistajan varassa, mutta se hoituu erittäin näppärästi askartelemalla eristetyn astian. Jopa näillä keleillä pysyy vesi sulana.
Maneesissa plussaa on se, että se on tiilirakennus johon ei viima, myrskyt tai sade kuulu.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: D 
Päivämäärä:   17.1.21 09:59:51

"Lähettäjä: ?
Päivämäärä: 16.1.21 21:12:15

Tietääkö kukaan minkä lajinharrastajia poolotallin asiakkaat ovat?"

Poolotallin asiakkaat harrastavat tietenkin pooloa ;) !

Poolotalli ei ole mitenkään ns. painottunut vain tiettyyn lajiin vaan siellä on sekä este- että koulupuolen ratsastajia ihan kuten muutenkin Hyyppärän talleilla.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: Iinatti 
Päivämäärä:   17.1.21 11:41:33

Huh: Kyllä sillä estetiikallakin on merkitystä viihtyvyyteen sekä hevosten hyvinvointiin ja harrastamisen turvallisuuteen. Esim. Provincian talli on ihan kamala ruma betonimörskä ulkoapäin katsottuna samoin kuin Rake. Estetiikkaan liittyy myös esim. tarhojen kunto. Sekä Provincialla että Rakella tarhat aitoineen ovat kamalat, ellei niihin ole tullut muutoksia. Estetiikkaan liittyy myös turvallisuus. Jos aidat ovat kamalat, ne eivät yleensä ole myöskään turvalliset. Provinciallakin lankkuaidoista naulat törröttävät välillä vaarallisesti. Estetiikkaan liittyy tietysti myös pohjien kunto, mikä ei ole pelkästään estetiikkaa vaan liittyy myös hevosen hyvinvointiin. Provincialla hevosen kengät irtosi viikottain ja omat kumisaappaat juuttui tarhan pohjaan. Tallista ei päässyt pois loikkimatta sen mudan yli, joka oli ulko-ovien edustala. Kun muutettiin pois siitä savipaskavellistä kengätkin rupesivat pysymään sekä hevosen jalassa, että omassa jalassa. Rakesta puhumattakaan.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: V 
Päivämäärä:   17.1.21 13:05:41

Iinattin tiedot rakesta taitaa olla aika vanhentuneita. Siellä on molemmissa talleissa remontoitu tarhoja. Mitä estetiikkaan ja rakennuksiin tulee sille ei oikein vuokralla olevat tallinpitäjät voi mitään jos Raken omistajaa ei kiinnosta pitää paikkoja kunnossa. Olen ymmärtänyt että esim tämän hetkiset Raken vuokralaiset ovat itse kustantaneet uuden pohjan maneesiin joka on muuten erittäin hyvä pohja. Sanoisin että parhaimpia ratsastuspohjia näillä leveyksillä. Kapeuteen tottuu kun pituutta on riittämiin melkein 2 maneesin verran. Molemmissa talleissa hoito toimii ja hevoset ovat tyytyväisiä. Mutta jos ettii kultanupillisia karsinoita ja kaunista arkkitehtuuria niin paikka ei ole oikea. Onneksi hevoset ei tällaisista asioista ymmärrä.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: Huh 
Päivämäärä:   17.1.21 17:44:54

Raken pohjat olleet jo monta vuotta seudun parhaita. Provincian homeongelmat ei liity Rakeen millään tavalla.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: Iinatti 
Päivämäärä:   17.1.21 19:17:34

Hienoa, jos Rakellakin on tarhojen pohjat nykyään tiptop mudattomat ja paskattomat ja jos ne siivotaan päivittäin, että pysyvätkin sellaisina :) En silti voisi tuoda sinne hevostani, koska paikka on niin vastenmielisen näköinen.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.1.21 21:41:36

Luulen, että tämänhetkinen nettikeskustelu on osittain tallin omien asiakkaiden purkautumista. Sieltä irtisanottiin asiakas selittämättä syytä, joten oletus on että asiakas oli vaikea. Niinpä jääneet asiakkaat eivät uskalla enää sanoa omalla nimellään mitään poikkipuolista jottei sama kohtalo seuraa myös heitä. Tämä toki vain mun arvailua

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: Öh 
Päivämäärä:   17.1.21 21:50:02

Mikä sankari tämä iinatti on :D

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   17.1.21 23:02:13

Kauan hirsitallissa on tarhaus aika, ja onko tarhat miten isot?

Onko Hyvinkäällä muuten missään tallia missä ois enkkukarsinat? Ja minne pääsis yksärit.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: Huh 
Päivämäärä:   17.1.21 23:26:59

Piste tarkoittanee Hirsitallia?

Novassa saa ikkunat auki.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   18.1.21 00:28:43

Huh, Nova ei mahdu mun budjettiin, ja näin harrastelijana tuskin tuntisin sinne kuuluvani.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: Xx 
Päivämäärä:   18.1.21 07:27:07

Onko RuunaRemmillä paikkoja? Siellä tosi kiva ilmapiiri

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: & 
Päivämäärä:   18.1.21 09:29:32

-, Hirsitallin tarhausaika on n. 8 tuntia ja tarhojen kokoa voit zoomailla google mapsistä.

Enkkukarsinoita löytyy Hyyppärässä ainakin Hirsitallista ja Ruuna-Remmistä sekä vanhalta ratsastuskoululta. Hirsitallin enkkukarsinoissa ei tosin taida olla asiakkaiden hevosia vaan tallinpitäjän omat.

Ruuna-Remmissä on tosiaan mukava ilmapiiri harrastajalle, mutta on vahvasti profiloitunut länkkäpaikaksi. Ei siellä ole tainnut olla aikoihin enkkuratsastajia. Tiloissa toimiva ratsastuskoulu ja ulkopuolisten valmentajien kielto tarkoittaa että Hyyppärän kenttää ja maneesia joutuu käyttämään joka tapauksessa.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: Hep 
Päivämäärä:   18.1.21 10:29:54

Provincialla on geopat kuitupohja maneesissa johon just tehtiin kattava vuosihuolto.
Heinäanalyysit aina nähtävissä kaikille asiakkaille ja heinät tulee omalta pellolta. Isot tarhat, kokopäivä tarhaus. Tarhojen pohjia kunnostetaan taas ensi kesänä, sen verran paljon tarhoja että kaikki järkevät ihmiset ymmärtävät että ei tapahdu sormia napsauttamalla. Mistään nokkosrokosta en ole koskaan kuullutkaan ja hevoseni ollut siellä jo useita vuosia. Kuivikkeita karsinoissa on PALJON. Sekä turve että pellettikuivatus.

Tämä oli kyllä paras "Esim. Provincian talli on ihan kamala ruma betonimörskä" Tallin rakenteissa ei ole missään betonia vaan tiiltä ja puuta :-) käykää vaikka katsomassa <www.provinciatalli.com>

Täydellistä paikkaa ei olekaan kuten joku jo sanoi, varsinkaan jos täällä kyselee :-)

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: Rakennusmestari 
Päivämäärä:   18.1.21 11:24:13

Kyllä se ihan betonielementtitalli näyttää olevan.

"Tämä oli kyllä paras "Esim. Provincian talli on ihan kamala ruma betonimörskä" Tallin rakenteissa ei ole missään betonia vaan tiiltä ja puuta"

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: Alli 
Päivämäärä:   18.1.21 11:24:55

&: mitä tarkoitat että Ruuna-Remmissä on ulkopuolisten valmentajien kielto? Eikö sinne enää siis saa tulla kukaan ulkopuolinen valmentamaan? Eli siellä on pakko valmentautua vain westerniä ja vain omalla tontilla olevien valmentajien silmän alla? Aika kauheeta...

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   18.1.21 11:25:21

Miksi ne Provincialla sanovat, että puolipäivätarhaus kestää 6 tuntia? Kun eihän se kestä.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: Hmm 
Päivämäärä:   18.1.21 14:00:27

Jos hevosia aletaan viedä ulos klo 06 ja puolipäivätarhauksessa olevat otetaan sisälle klo 12 niin aika lähelle kuutta tuntia päästään. Jokainen ymmärtää, että jos ensimmäinen hevonen menee ulos klo 6 niin parinkymmenen hevosen tallissa viimeinen menee ulos noin tuntia+- myöhemmin.
Provincialla on aivan käypä pohja nykyisellään, isot laitumet ja isohkot tarhat, joista osa todella on mutapohjaisia mutta osa kuivempia. Peltojen ympäri pääsee maastoilemaan autottomalla reitillä reilun puolentunnin lenkin. Kentän pohja on silttihiekkaa ja toimiva vain sopivan märkänä, olen ymmärtänyt että sitä on tarkoitus parantaa.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: ^ 
Päivämäärä:   18.1.21 14:49:25

Enpä oikein usko, että eka hevonen köpöttelee klo 6 ulos. Eiköhän tallilla tuolloin aloiteta vasta hommat, jaetaan aamuheinät sekä väkkärit. Tuon kokoisessa tallissa ehtii sen ekan viemään vähän ennen kasia ulos, jos työt todella aloitetaan klo 6.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: Hmm 
Päivämäärä:   18.1.21 14:52:06

Provincian tallityöntekijä on aamuvirkku joka todella tulee arkisin viiden jälkeen töihin...

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: Faktum 
Päivämäärä:   18.1.21 15:52:03

Kun 30 hevosta ruokkii ensin heinillä ja odottaa että ne on syöty, sitten väkirehuilla ja loimittaa haettuaan loimet ensin kuivurista, ja alkaa sen jälkeen viemään ulos, niin onhan se selvä, että vika hevonen on ulkona vasta kasin aikaan. Sisälle otossa ei varmaan mene niin paljon aikaa, koska suuri osa kokopäivätarhailee. Eli varmaan 4-5 tunnin välillä tarhailevat puolipäivätarhauksessa olevat Provincialla asuvat hevoset.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: Faktum 
Päivämäärä:   18.1.21 15:52:47

Mutta onhan se harhaanjohtavaa asiakkaille mainostaa 6 t tarhausta, jos se ei ole sitä. Pitäisi ehkä mieluummin sanoa millä aikajanalla.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: Hep 
Päivämäärä:   18.1.21 15:55:28

Provincialla tarhaa lähes kaikki hevoset koko päivän. Osa asiakkaista haluaa pitää hevosensa vaan puolipäivä tarhauksessa. Lisäksi Faktum, sehän on tietenkin kiinni siitä mihin aikaan aamutalli aloittaa. Tallimestari on todellakin töissä joka aamu viimeistään puoli kuusi.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: Hep 
Päivämäärä:   18.1.21 15:59:55

Niin ja tallihan onkin nyt täynnä ja on myös jonoa, että siinä mielessä ja muutenkin, on ihan ajanhaaskausta puolustella varsinkaan täällä jossa ilkeys, pahansuopuus ja kateus vallitsevat. Ihmiset asuvat hevosineen siellä missä tykkäävät ja mitä arvostavat eniten.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: & 
Päivämäärä:   18.1.21 16:05:33

Lähettäjä: Alli
Päivämäärä: 18.1.21 11:24:55

&: mitä tarkoitat että Ruuna-Remmissä on ulkopuolisten valmentajien kielto? Eikö sinne enää siis saa tulla kukaan ulkopuolinen valmentamaan? Eli siellä on pakko valmentautua vain westerniä ja vain omalla tontilla olevien valmentajien silmän alla? Aika kauheeta...

Ei tässä nyt ole mitään kauheeta, suurimmalla osalla alueen talleista ei ole omia ratsastusalueita ollenkaan ja käyttävät lähtökohtaisestikin Hyvinkään kaupungin kenttää ja Hyyppärän maneesia. Halusin tuoda tämän esille, jotta homma on alusta asti selvä tallipaikkaa etsiville.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: Elämänkevät 
Päivämäärä:   18.1.21 18:26:40

"Kun 30 hevosta ruokkii ensin heinillä ja odottaa että ne on syöty, sitten väkirehuilla ja loimittaa haettuaan loimet ensin kuivurista, ja alkaa sen jälkeen viemään ulos, niin onhan se selvä, että vika hevonen on ulkona vasta kasin aikaan."

Joo varmaan se työntekijä seisoo keskellä käytävää tumput suorana odottamassa että viimeinenkin on syönyt. Tässä sen taas näkee, ettei täällä näillä tietäjillä ole minkäänlaista käsitystä siitä miten isoissa ammattimaisesti hoidetuista talleissa homma toimii...

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: Faktum 
Päivämäärä:   18.1.21 20:12:39

Elämänkevät: tuo oli sun tulkinta. Ei tietenkään työntekijä seiso tumput suorina, mutta kyllä siihen silti mene aikaa kun 30 hevosta loimittaa.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: Aah, mullakin 
Päivämäärä:   18.1.21 22:38:56

Joku mainitsi nokkosrokosta ja muistui mieleen, että meillä oli sama ongelma hevosen kanssa Provincialla. Sain myös itse ihottumaa, sellaisia punaisia näppylöitä kaulan alueelle, jotka kutisi niin maan prkleesti. Lääkäri arveli, että lintukirput olivat mun ihottuman syynä. Hevosen nokkosrokkoa ei onnistuttu diagnosoimaan, mutta loppui, kun muutettiin pois. Heinä oli todennäköinen syy. Omakin ihottuma hävisi. Ei kyllä aiheutunut heinästä, koska en itse käsitellyt sitä, joten todennäköisemmin lintukirpuista, koska linnuttomissa talleissa ei ole ollut sitä ongelmaa.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: Aml 
Päivämäärä:   19.1.21 07:43:39

Rakea voin suositella. Täyttää kriteerisi. Olemme olleet vasta kolme viikkoa, mutta hevoseni viihtyy oikein hyvin ja sehän on tärkeintä! Päädyimme itse rakelle juuri tarhailun ja monipuolisten harjoittelupaikkojen takia. Lisäksi kun jo asiakkaana olevani ystäväni kehui paikkaa, hoitoa ja ilmapiiriä, ei tarvinnut sitten lotota.
Talli on siis vanha tiilitehdas eikä mitenkään hieno, mutta hyvin pidetty ja siisti. Mulla on astma ja enkä voi asioida huonossa talli-ilmassa tai pölyssä. Karsinoissa on runsaasti kuivikkeita ja ne siivotaan hyvin. Mulla on iso hevonen, jonka kintereet aukeaa välittömästi jos kuivikkeessa säästetään. Heinät tosiaan 5x päivässä sopii myös herkkämahaiselle otukselle. Tarhoja on erilaisia, isompia ja sitten pienempiä yhdelle hepalle sopivia. Aidat on ehjät. Tarhat siivotaan itse tai sitten maksaa extraa niin ei tarvitse talikkoon tarttua, jos se ei kiinnosta tai siihen ei ole esim aikaa käyttää. Maneesi on kapea mutta siihen tottuu. Pohja on hyvä! Ainakin oma vanha kisaheppani liikkuu siinä hyvin. Maastoon pääsee ja talvellakin on hoidettu lenkki, jos ei hankeen halua mennä.

Kannattaa käydä katsomassa paikkoja, että mikä sopii sinun tarpeille ja muodostaa sitten oma mielipide. Rake ei ehkä ole se kedon kaunein kukka mutta eihän se hevonen ymmärrä eroa, seisooko se hienossa elementtikarsinassa vai vesivanerista tehdystä, jos sillä on puhtaat kuivikkeet ja hyvä heinä. Mun hevonen on viihtynyt oikein hyvin ja on oikein hyväntuulinen ollut. Se on ollut myös näissä viimeisen päälle tehdyissä upeissa talleissa (wist, rettig) eikä nyt moiti paikkavalintaani ja vaikuttaa tyytyväiseltä. Kyllä sitä vaan huomaisi välittömästi, jos metsään olisi mennyt kun tunnen hevoseni niin hyvin ja se on ollut mulla 12,5 vuotta. Itsekin viihdyn. Ystävällisiä ihmisiä ja rento meininki.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: x 
Päivämäärä:   19.1.21 12:05:24

Kohta se todellisuus taas paljastuu. Nää kuivikkeiden pihtaajat, joilla nyt on ollut sopparit Fortumin kanssa ja on pidetty purupatjoja (hajusta en tiedä, kun en luojan kiitos sellaisessa ympäristössä ole joutunut toimimaan), joutuvat kuljettamaan lannat johonkin muualle ja mahdollisesti vaihtamaan kuiviketta.
Ainakin Hongisojalla hevoset seisoi betonilla silloin kun käyttivät pellettiä.

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: viiva 
Päivämäärä:   19.1.21 13:30:01

Mistä lähtien Ruuna Remmiin ei ole saanut viedä ulkopuolisia valmentajia ?

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   19.1.21 17:24:53

Käy ihmeessä katsomassa myös Gumböle, jos asut tai olet työssä pääkaupunkiseudulla!

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: tämä 
Päivämäärä:   19.1.21 20:49:18

Lähettäjä: .
Päivämäärä: 9.1.21 12:35:46

Erkylässä kaverini sai surkeaa hoitoa hevoselle, vaihtoi tallia. Toki monelle muulle varmaan hoito hyvää.
Onko kytäjö liian kaukana jo?

Sama kokemus täällä, en voi suositella! Puitteet kunnossa ja näennäisesti kaikki "hyvin".

  Re: Tallipaikat 3-tien varrella (Hyvinkää ym.)

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   20.1.21 05:59:17

Eipä Novassakaan noudateta omistajan toiveita hoidossa ellei kuulu sisäpiiriin.

   Ylös ⇑   


Ketju on saavuttanut 100 viestin määrän tai se on suljettu. Ketjuun ei pysty kirjoittamaan.
Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.