Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  herkut vai ei herkkuja

Lähettäjä: mielipideasioita 
Päivämäärä:   15.6.19 19:57:44

Hei, mitä mieltä olette herkkujen annosta? missä tilanteissa ja miksi?
Joskus annoin hevosille herkkuja, mutta olen lopettanut sen täysin. Sillä osa hevosista eivät enää kunnioittaneet tilaani. Eli jatkuvasti tulivat taskuille ja näykkivät hamuten herkkuja. Jotkut uudet hevostuttavuudet tekee samaa, mutta muutan kerran jälkeen ovat huomanneet, että turhaa ja lopettaneet. Moni perustelee herkkuja sillä, että tehdään hevoselle kivaksi tekeminen eli palkkio, mutta jotenkin itse ajattelen sen sillätavoin, että olisi kiva, että hevoselle riittää se, että saa olla hevonen eli työ, ruoka ja jätän sut rauhaan sen jälkeen. Palkitsen hevosen rapsutuksilla, kehuilla ja ruoka vasta työn jälkeen.. Esim luokse kutsuttua rapsutan, enkä anna herkkuja. Näin olen kokenut, että hevonen on ihan tyytyväinen. Monesti näkee että hevonen seuraa vain herkkujen takia ihmistä, omasta mielestäni hevosen tulisi seurata ilman tätä palkkiotakin. Ja näin omat hevostuttavuudet tekee. Toki tämä oon vaatinut jonkin verran aikaa ja sitä, että ollaan hevosen kanssa tehty maastakäsin juttuja.

  Re: herkut vai ei herkkuja

Lähettäjä: omistaja 
Päivämäärä:   15.6.19 20:11:58

Meilläkin poni saa joka päivä treenin jälkeen herkkuja, RUOKAKUPPIIN. Näin ei ala kerjätä ja hamuilla taskuja. Treenin aikana palkitsen silittämällä tai rapsuttamalla kaulalta.

  Re: herkut vai ei herkkuja

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   15.6.19 20:17:28

Annan.

Yksi hevosistani olisi ollut käytännössä mahdoton koulutettava ilman herkkuja, ne kun olivat alussa ainoa asia, josta se tuntui saavan mielihyvää. Ihmisen kosketusta, ääntä ja oikeastaan kaikkea muutakin kontaktia se on inhonnut ihan pikkuvarsasta saakka, joten rapsutus tai kehu olisi ollut pikemminkin rankaisu, ja pelkkä paineen poisto ei myöskään palkkioksi piisannut korvaamaan sitä itse paineen aiheuttamaa mielipahaa. Namien avustuksella siitä on tullut ihan kelpo hevonen, joka nykyään sietää kaikkia tavallisia toimenpiteitä ja osaa toisinaan jopa nauttia rapsutuksesta. Tältä siedän myös kerjäämistä ja jopa palkitsen siitä, sen kerjääminen kun on hyvin sivistynyttä sorttia ja oikein mielelläni palkitsen kontaktin ottamisesta ihmiseen, kun lähtötilanne oli lähestulkoon karkuun juokseminen karsinassa.

Muiden kanssa pärjäisin hyvin ilman herkkujakin, mutta laiskana ihmisenä tykkään siitä, että koko poppoo tulee tarhan tai laitumen portille vastaan namien toivossa, eikä tarvitse lähteä hakemaan niitä satojen metrien päästä. Enkä siis tuuppaa näille herkkuja turpaan joka ikinen kerta kun tarhan portti aukeaa, mutta vuosien saatossa nuo ovat oppineet odottamaan toiveikkaina, josko vaikka sittenkin tällä kertaa jotain heruisi, ja kokoontuvat portille niiden toivossa.

  Re: herkut vai ei herkkuja

Lähettäjä: & 
Päivämäärä:   15.6.19 20:22:56

En anna, ainostaan venyttelytilanteissa. En myöskään anna kuppiin herkkuja, en itsekään syö päivittäin herkkuja. Nykyään hevosilla on aivan hirveästi hammasongelmia ja ihmiset syöttää silti esim omenaa päivittäin. Hevoset syö ruokansa, eikä tarvitse herkkuja.

  Re: herkut vai ei herkkuja

Lähettäjä: % 
Päivämäärä:   15.6.19 21:02:44

Muuten namit kuppiin, mut jos antaa kädestä niin luo tarkan kohdan ja rajan milloin sen namin saa, ettei heppa ala kokoajan kerjäämään ja odottamaan. Meilläkin tosi ahne heppa pysyy kurissa, kun saa vaan namin kun on kuolaimet suussa ja remmit kiristetty :)

  Re: herkut vai ei herkkuja

Lähettäjä: E 
Päivämäärä:   15.6.19 21:25:31

Mulla on kaksi hevosta. Vanhempi ei juurikaan ole ruoan perään, sille annan kädestä "muuten vain" sekä yhden tietyn inhokkitoimenpiteen jälkeen aina. Kerjää joskus mutta tosi kohteliaasti (kerjää kääntämällä päätä vähän pois, opetettu luopumaan ennenkuin saa kädestä). Toinen on uusi ja nuori, selvästi saanut paljon herkkuja kädestä ja on perso niille. Tulee iholle, mutta on kiltti. Menee karkin perässä vaikka puuhun joten toistaiseksi olen vain hyödyntänyt tilannetta. Jotain ihmisen tilan kunnioittamista pitää kyllä harjoitella.

  Re: herkut vai ei herkkuja

Lähettäjä: Poni 
Päivämäärä:   16.6.19 00:50:52

Monta ponia ja en anna. Ihan turhaa hööpää, ponit alkaa käyttäytyä huonosti ja kaikenlisäksi turhaa lisää ponin ruokavaliolle

  Re: herkut vai ei herkkuja

Lähettäjä: *** 
Päivämäärä:   16.6.19 10:11:59

Ei tarvitse, en anna.

  Re: herkut vai ei herkkuja

Lähettäjä: Möö 
Päivämäärä:   16.6.19 10:22:24

Annan motivaatiota lisäämään, mutta käytän väkirehuja joten ei pitäisi hampaisiin vaikuttaa. Tämä artikkeli (jota en osaa linkittää) summaa tosi hyvin ajatukseni herkuista

https://masteryhorsemanship.com/ blogs/mastery-horsemanship/ why-some-trainers-hate-using-treats

  Re: herkut vai ei herkkuja

Lähettäjä: E 
Päivämäärä:   16.6.19 10:33:54

Annan välillä. Mutta hevonen on opetettu siihen ettei hamua/näyki/kerjää.

  Re: herkut vai ei herkkuja

Lähettäjä: Pixel 
Päivämäärä:   16.6.19 11:16:21

Venyttely jutuissa yleensä vain tai joskus super harvoin kun treenit mennyt super hyvin

  Re: herkut vai ei herkkuja

Lähettäjä: Puupu 
Päivämäärä:   16.6.19 12:21:54

Riippuu hevosesta. Ruokakuppiin voi töiden jälkeen ilmestyä jotain hyvää, vaikka enpä tiedä osaako se hevonen yhdistää namia siihen, että se oli töissä ahkerana.

Muutoin lähinnä koulutusmielessä: yksi oli vähän arka mutta hyvin perso ruualle, joten se sai namin aina, kun tuli itse vastaan tarhasta hakiessa. Tykkäsi myös kovasti rapsutuksista, joten namipalkka oli helppo vaihtaa niihin, kun hevonen oli hoksannut, että kiinni antaminen on ok. Yksi taas sai namipalkkaa samasta syystä kuin ---:n hevonen: se inhosi rapsutuksia ja koskettelua. Rauhaan jättäminen oli sille paras palkinto.

Syöttelemisen ilosta en herkkuja syötä ja ponit eivät saa niitä ollenkaan. Omenapuiden sadosta aika iso osa menee hevosille, mutta vähän kerrallaan tietysti.

  Re: herkut vai ei herkkuja

Lähettäjä: X 
Päivämäärä:   28.6.19 16:17:17

Esim. Apassionatan hevosista suuri osa, kuten myös elokuvissa käytettävistä hevosista suuri osa koulutetaan niin, että käytetään herkkuja.
Kyllä herkkuja voi käyttää, jos tietää mitä tekee.

  Re: herkut vai ei herkkuja

Lähettäjä: marjaana 
Päivämäärä:   28.6.19 16:50:37

Wienin Espanjalaisessa on ratsuttajien frakissa sokeritasku jos kaivetaan sokeri palkaksi onnistumisesta.
Minun hevoseni ovat aina saaneet sokeria ja saavat tästä eteenpäinkin. Jos herkuista tulee ongelma, niin se on käsittelijän oma vika. Hevonen saa herkun silloin kun se ihmiselle sopii, ei silloin kun se alkaa sitä itse kerjätä.

  Re: herkut vai ei herkkuja

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   28.6.19 17:39:32

En anna. Ihmiset ympärillä ihmettelevät tätä usein. Ihan kuin ilman porkkanoita hevoseni kärsisivät 😆

  Re: herkut vai ei herkkuja

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   28.6.19 20:17:39

En anna, koska taipumus ruokatorventukokseen. Lenkin jälkeen saa mashia, ehkä se menee herkkuna ja palkintona.

  Re: herkut vai ei herkkuja

Lähettäjä: Jee 
Päivämäärä:   28.6.19 22:34:01

En anna herkkuja kädestä. En kestä hevosia, jotka tuuppivat ja etsivät herkkuja taskusta. Kuppiin laitan jotain herkkua liikutuksen jälkeen, mutta se on esim melassia tai lesettä veden seassa, jotta saisin hepan juomaan hikoilun jälkeen.

  Re: herkut vai ei herkkuja

Lähettäjä: Herkku 
Päivämäärä:   28.6.19 23:53:14

Annan satuloidessa. Hevonen tuli minulle ja oli lähes mahdotonta satuloida. Käytävällä kehitti vetopaniikin ja riuhtoi itsensä irti, kun satula lähestyi. Karsinassa potki ja puri, jopa kasvoihin yritti purra.

Hevonen kävi tottakai klinikalla ostotarkastuksessa ja kaikki on okei selässä. Myös satula katsottu ammattilaisen toimesta. En tiedä onko ennen ollut sitten vain niin kipeä, että oli niin vaikea.

Nyt antaa jo satuloida melko okei. Edelleen luimii ja heittelee päätä. Palkitsen tätä herkuilla. Käytöksestä huolimatta on vain satuloitu itsevarmasti aina ja sitten palkittu. Mennyt kokoajan parempaan suuntaan.

  Re: herkut vai ei herkkuja

Lähettäjä: —- 
Päivämäärä:   29.6.19 00:41:02

Kyllä saa herkkuja (kivennäispatukoita tähän aikaan vuodesta). Aina sama kun käyn hakemassa laitumelta tai tarhasta. Saa vähän jotain kun tulee portille, lisää kun pujottaa päänsä riimuun, portilla kun kääntyy jne. Laidunkaudella noi kivennäispalat käy herkuista. Tarhasta kun haen saa leipää, noin peukalon pään kokoisia paloja on tarjolla. Ei siihen sen suurempia lahjuksia tarvita että tulee turpa hihan vieressä koko ajan. Tykkään tällaisits arkipäivän ”tempuista”
Taskuissa en pidä nameja koskaan ettei vaatteet ala haiseen namilta. Ei ole ollut pokulla kiinnostusta vaatteiden tutkimiseen, enkä halua jatkossakaan kokeilla. Lisäksi taskut täyttyy jo kännykällä ja auton avaimella (eri taskuissa ettei avain naarmuta kännykkää), enkä halua kumpaakaan säilöä hevosnamien kanssa.

  Re: herkut vai ei herkkuja

Lähettäjä: Näin se menee 
Päivämäärä:   29.6.19 18:12:00

Te ette vaan osaa jos hevosesta tulee tuuppiva tai näykkivä. Silloin parempi jättääkin se herkkujen syöttö niille ketkä sen osaa tehdä oikein
toki jokainen voi opetella jos viitsii ja haluaa.

  Re: herkut vai ei herkkuja

Lähettäjä: hips 
Päivämäärä:   29.6.19 19:08:21

Mulla on (suomen)hevonen joka on lajinsa velvoitteiden mukaisesti hyvin perso herkuille :D Lisäksi tällä on varsin kieroutunut suhtautuminen tiettyihin asioihin niin tähän olen kehittänyt tämän tietynlaisen "namittamisen". Eli kyllä käytän herkkuja (porkkana ja sokeri). Minusta on miellyttävämpää esim hakea kyseinen hevonen tarhasta sen porkkanan kanssa kuin katsella about (mun) otsalohkon korkeudella hipostelevia takakavioita.
En työnnä namuja eteen summassa ilman tarkoitusta, paitsi joskus ja jouluna hellyn ja nautiskelemme vaikka ne porkkanat kimpassa ja koko pussin kerralla.
Minusta tuo oli hyvin kirjoitettu että ne jotka eivät osaa herkkuja antaa niin jättävät sen niille jotka osaavat.

  Re: herkut vai ei herkkuja

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   29.6.19 20:16:04

Annan herkkuja kädestä. Toki opetan samalla hevoset siihen, että tuuppimalla herkkuja ei tipu. Yksi oli tullessaan hyvin arka, toinen hyökki päälle. Molemmista tuli kelpo kansalaiset kouluttamalla. Ongelma ei synny herkkujen antamisesta, vaan siitä miten ne annetaan. Omani opetin herkuilla pois tuuppimisesta ja kerjäämisestä.

  Re: herkut vai ei herkkuja

Lähettäjä: once 
Päivämäärä:   29.6.19 20:25:16

Satunnaisesti annan, tarhasta hakiessa aina jonkin namin kun on pää riimussa ja muutenkin jotain pientä joskus. Ruoan sekaan muutama leipäpala. Ei tuupi eikä kerjää, osaa toki näyttää söpöltä ja lutuiselta namin toivossa, mutta en pidä tätä pahana kun ei siitä ole mitään haittaa meidän elämässä. Ei vedä herneitä nenään jos namia ei tulekaan.

  Re: herkut vai ei herkkuja

Lähettäjä: Kirsi 
Päivämäärä:   30.6.19 13:12:39

Ei herkkuja lainkaan.

  Re: herkut vai ei herkkuja

Lähettäjä: Koko 
Päivämäärä:   30.6.19 15:54:36

Aina on paloitellut porkkanat taskuissa mukana. Saa kun ottaa kuolaimet (myös vanhemmat hevoset) ja näin aina kolme vuotiaat opetan. Vanhemmat sitten ottaa kuolaimet jo suuhun kun vain pidän suitsia valmiina. Ratsastaessa kun tekee jonkun asian oikein, niin anna porkkanan. Nuorilla on aluksi maassa ihminen joka antaa namia, kun ei ne heti ymmärrä ottaa ratsastajalta.

En tiedä monta hevosta olen näin kouluttanut, ehkä 20 ja yksikään ei ole kyllä näykkinyt tai puskenut, koska siitä tulee rangaistus. On jo varsana opetettu että ihmistä kunnioitetaan, niin toi näykkiminen ei ole ongelma.

Toisaalta omat koulutettavat yleensä suht kuumia ja haastavia, niin palkitaan jo siitä että edes seisoo paikallaan ratsastajan kanssa.

Ei kai millään muulla ole väliä, kuin että hevosen koulutus on systemaattista, että ne ymmärtää, miksi tuli rangaistus tai palkinto. Silloin ne pysyy tyytyväisenä ja luottavaisena. Palkinto väärään aikaan (muistaakseni pitää olla sekunneissa oikean teon jälkeen) tai rangaistus, kun hevonen ei ymmärrä mitä oli edes vaadittu, saa hevosen epävarmaksi ja vastustelevaksi.

  Re: herkut vai ei herkkuja

Lähettäjä: Jjenni 
Päivämäärä:   30.6.19 17:05:25

Nuorilla annan namin halutusta käytöksestä, esimerkiksi selkään

  Re: herkut vai ei herkkuja

Lähettäjä: Jjenni 
Päivämäärä:   30.6.19 17:07:53

... esimerkiksi selkään nousussa hevonen saa namin. Samoin nuoret opettanut ottamaan kuolaimet suuhun namin avulla.
Yhdestäkään hevosesta ei ole tullut kerjääjää tai näykkijää vaikka koulutuksessa olen namittanut. Samaa mieltä siis siitä, että silloin on ollut herkun antajassa vika, jos hevosesta tullut näykkijä/kerjääjää.

  Re: herkut vai ei herkkuja

Lähettäjä: .... 
Päivämäärä:   30.6.19 17:17:07

Annan ratsastuksen lopuksi selästä loppukäyntien aikana, hevonen on ollut paljon tyytyväisempi ja lähtee iloisemmin töihin kun aloitin tuon tavan. Maasta annan hyvin harvoin menee muuten heti ihan kerjäämiseksi kun edellinen omistaja namittanut PALJON.

  Re: herkut vai ei herkkuja

Lähettäjä: eräs 
Päivämäärä:   30.6.19 17:35:16

Tottakai annan, mutta ensin opetan niistä luopumisen. Esimerkiksi pelottaviin tilanteisiin opettamiseen sopivat erittäin hyvin. Jotenkin hassua kun ihmiset aina ihastelevat hevosteni käytöstä ja pyytävät, että kouluttaisin niitä. Kun annan sitten pari vinkkiä arjen suurimpaan ongelmaan, niin ovat kauhistuneita EI NAMEJA!

Miettikää itse haluaisitteko tehdä töitä kepin pelossa vai porkkanan toivossa.

  Re: herkut vai ei herkkuja

Lähettäjä: lazy bastard 
Päivämäärä:   30.6.19 20:54:17

Meillä herkut on omenoita tai porkkanoita ja annan aina laitsalta/ tarhasta hakiessani, kätevää kun tulevat portille vastaan. Muuten sitten liikutuksen jälkeen lähtiessäni. Kuitenkin "namittaminen" on minulla hyvin epäsäännöllistä eikä koskaan ole tullut ongelmaa, että alkaisivat kerjätä.

  Re: herkut vai ei herkkuja

Lähettäjä: Kyllävaan 
Päivämäärä:   30.6.19 21:01:48

Tottakai herkkuja mutta vain ja ainoastaan niin etteivät opi että niitä olisi koko ajan tarjolla. En siedä sitä näykkimistä ja änkemistä taskuille. Ja jos on sellainen joka siihen alkaa heti niin kuppiin herkut eikä kädestä.

  Re: herkut vai ei herkkuja

Lähettäjä: e 
Päivämäärä:   30.6.19 21:13:06

Omaa hevosta ei ole. Ratsastuskoulun hevosille en anna koskaan mitään, koska niille ei saa antaa. Käyn myös yksityistallilla, jossa annan hevosille herkkuja, mutta ne eivät ole näykkineet tai menneet taskuille. Jos olisivat, olisin lopettanut. Ainoastaan yksi hevonen, jota siellä vuokrasin, oli hetken aikaa vähän liian innokas, mutta senkin into laantui pian, kun se tottui siihen, että saa makupaloja.

Annan yleensä hakiessa tarhasta. Joskus saatan antaa tarhassa käydessäni moikkaamassa hevosta, ja sitten karsinassa tai tarhassa ratsastuksen jälkeen. Yhdelle hevoselle annoin, kun se stressasi satulavyön kiristämistä (Nimenomaan stressasi – epäilin toki aluksi, että sillä olisi kipuja, mutta riekkuminen kiristäessä tapahtui vain silloin, kun talli oli tyhjä tai siellä oli liian vähän hevosia. Ehkä sillä oli joskus ollut jotain vaivaa, ja muistot aktivoituivat, jos se koki eroahdistusta. Jos talli oli täynnä hevosia, se oli ihan lunkisti satuloimisen ja vyön kiristämisen aikana.)

  Re: herkut vai ei herkkuja

Lähettäjä: Lg 
Päivämäärä:   1.7.19 00:23:03

Nuorelle hevoselle sopii paremmin että ei oppii vaan puremaan. Iäkkäämmälle hevoselle voi antaakkin korjaamaan häiriö käyttäytymistä. Tavallaan myöskin rauhottamaan tilaa jossa ehkäpä hermostunut. Ja oppii myös sitten odottamaan . Jos kovin huono seisomaan paikallaan.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.