Lähettäjä: hermo 
Päivämäärä:   17.1.17 07:55:40

Meneekö teillä koskaan hermo hevoseen ns. syyttä? Siis esimerkiksi ratsastaessa ei vaan mikään onnistu, hevonen ei kuuntele yhtään tai juoksee vaan alta pois. Sitten tulee potkaistua kylkeen ja hermostuttaa josta hevonen hermostuu ja sitten mistään ei varsinkaan tule mitään. Ja jälkikäteen aina harmittaa, että miksi piti hermostua ja potkaista/kiskaista suusta ja satuttaa hevosta. Jotkuthan tietysti menee tallin taakse piiskaamaan hevosta mutta en nyt puhu sellaisesta vaan ihmisistä jotka tietävät tekevänsä väärin ja omatunto kolkuttaa jälkeenpäin. Tuntuu pahalta. Miten näissä tilanteissa olisi paras menetellä? Lopettaako kokonaan kesken, vaikka ratsastus olisi kestänyt 10 minuuttia? Siitähän se on siis kiinni, että itse ei osaa ratkaista ko. ongelmaa ratsain. Vaikka teoriassa tietää, että hermostuminen ei ainakaan auta asiaan vaan pitäisi olla itse rauhallinen. Pitääkö vaan tehdä niin yksinkertaista harjoitusta, että edes joku onnistuu? No entä, jos ei vaan onnistu vaan aina mennään puoli kierrosta katsellen maisemia tai lähdetään raviin tai laukkaan "täysiä". Ja aina sanotaan, että hevosta ei saa päästää pois töistä epäonnistuneen suorituksen jälkeen. Tuleeko teille tällaisia päiviä? Miten te ratkaisette nämä?

Lähettäjä: pampula 
Päivämäärä:   17.1.17 08:25:02

Mulla hevonen välillä kyttäämällä kyttää kaikkea ja vaikka kuinka yrittäisi tehdä erilaisia tehtäviä niin ei saa hevosta kuulolle. Hermostun kun hevonen tekee semmoisia typeriä säpsähdyksiä. Viimeksi ratsastaessa kun näin tapahtui ja meno oli hermostunutta kipittämistä harjoiteltiin lopulta rauhassa oloa. Eli seisoin kentän keskellä 5 minuuttia kunnes hevonen seisoi rauhassa. Jostain syystä mielenkiinto mua kohtaan heräs kun heppa alkoi miettiä että mitähän toi ny meinaa. Yleensä en hermostu alta juoksemisedta ym. koska tiedän että vika on minussa. Silloin pitäisi vaikuttaa itse niin että alta juoksemista ei tapahdu.

Lähettäjä: Doh 
Päivämäärä:   17.1.17 08:33:49

Siinä on pari vaihtoehtoa itellä, joko heittää löysät ohjat ja hengitellä hetki, sit koittaa jatkaa jos tuntuu että homma kyllä todnäk sujuu ja vika vain itsessäni.
Toinen mitä käytän yleensä niin helpotan harjotusta aste asteelta jos tilanne yhtäkkiä muuttuukin todella hankalaksi (yleensä aloitan helpoilla harjoituksilla niin liika vaikeeta ei yhtäkkiä edes tuu, mutta hevonen herkkis joten joku ympäristön muutos voi saada sen kyttäämään ja hermoilemaan, tämä meidän yleisin ongelma). Eli jos sulku ei enää sujukkaan vaan hepo skitsoilee ja karkaa tuntumaa niin koitetaan avoa, jos ei helpota niin pelkkää ympyrää taipuneena, jos siihenkin liikaa kierroksia niin alan hidastaa hevosta ja pyydän pelkkää asetusta, siitä lopulta oon pysähdyksessä ja pyydän yhä pelkkää asetusta vuorotellen, siitä maksimissaan yks-kaks siirtymistä käyntiin ja jos hevo yhtään kuulolla niin vauhdista alas selästä ja kovasti kehuja ja muualle kävelemään muutamaks minuutiks. Näin ei tuu ikinä lopetettua huonoon ja hevonen ei opi et hermoilemalla pääsee pois kentältä (tai pahimmillaan et siellä saa selkäänsä).

Lähettäjä: joo 
Päivämäärä:   17.1.17 08:36:13

joo meljein aina vika on satulassa. Hengitä syvään pitkään, totea itsellesi ääneen että meni hermo ja tämä ei ole hetki ratkaista noin perustavanlaatuista ongelmaa, koska itse et ole nyt pitkäjänteinen ja tyyni. Tee joku helppo tehtävä, palkitse ja lähde maastoon. syö seuraavalla kerralla ensin

Lähettäjä: Siluetti 
Päivämäärä:   17.1.17 08:42:51

Mikä on syyttä? Jos koulutettu hevonen puskee apuja vastaan kierros kierroksen jälkeen niin kyllä sitä huomauttaa pitää. Itselleen saa hermostua, jos katselee kurittomuutta tai reagoimattomuutta liian monta kierrosta ja "opettaa hevosta sluibaamaan".

Minä kyllä hermostun kyttäävälle hevoselleni, mutta eihän tilannetta voi korjata mitenkään muuten kuin korjaamalla sitä apua mitä päin se tulee, esim. punkeminen sisäpohjetta vastaan vaatii sen napakamman avun jne, mutta tilanne pitää olla ohi kun avun ignooraminen tai vastustus on ohi. Silti sanon hermostuvani, sillä kyllä se turhauttaa ja nostaa verenpainetta kotimaneesissa vuosien jälkeen samoja pöllöpällikulmia tai ovia tuijotella ja puskea läpi apujen Eri asia on, miten hermostuneena voi hevoseen vielä vaikuttaa, ja miten sen tekee. Joskus pitää puuttua kovemmin, toisena päivänä pääsee parhaiten ohi kun ei "muka kiinnitä huomiota asiaan". Tällä hevosella näin, jollain toisella toisin.

Lähettäjä: iii 
Päivämäärä:   17.1.17 08:48:09

Juu meillä ne pöllöpällikulmat tulevat juuri silloin pahemmiksi, kun pyydän jotain vaikeaa. Kevennellessä ne katoavat. Suutun siitä,kyllä, se on HUIJAUSTA! Ei ne möröt voi haitata vaan silloin, kun tehdään sulkuja!

Lähettäjä: C 
Päivämäärä:   17.1.17 09:00:10

Näissä kannattaa ottaa huomioon aina myös se, että hevonen voi olla kipeytynyt jostain ja siksi se sulkujen tekeminen aiheuttaa tuon skitsoilun.

Lähettäjä: Siluetti 
Päivämäärä:   17.1.17 09:10:40

Minä myös harkitsisin tuota C:n pointtia myös..

Meillä kytätään "aina" mutta aste vain vaihtelee. Kun keskittyy, kyttäys vähenee.

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   17.1.17 09:11:36

Kyllä teidän ratsastuksessa on asiat pahasti pielessä, jos hevonen alkaa nähdä mörköjä, kun pyydätte jotain "vaikeaa". Pahasti pielessä.

Lähettäjä: neiti 
Päivämäärä:   17.1.17 09:42:06

Kyllä tunnistan itseni aloituksesta :) Edelleen näin päälle kolmikymppisenä.
Teininä tuli kovennettua apuja, nykyään PYRIN siihen että tunnistan turhautumisen ajoissa ja otan hetken aikalisän. Ja se on toiminut oikein hyvin vaikkakin edelleen tapahtuu hutilyöntejä.

Hevonen ei koskaan "sluibaile" tahallaan, se pitää tiedostaa. Jossain mättää, jos tehtävä ei onnistu. Mietin aina että valmistelinko hevosta tarpeeksi? Ovatko apuni selkeät? Miksi hevonen ei taivu, väistä pohjetta? Miksi hevonen säikkyy?

Itsenäisesti ratsastaessa en niinkään turhaudu, mutta esimerkiksi valmennuksessa käy helposti näin. Valmentaja pyytää tekemään tehtävää, se ei onnistu syystä x ja "alan suorittamaan". Vaikka ei pitäisi. Ja se näkyy välittömästi hevosessa.
Että kehitystä tarvitaan edelleen rutkasti tällä saralla.

Lähettäjä: === 
Päivämäärä:   17.1.17 10:18:35

Kyllä vaan sellaista on sattunut, että hermostuu hevoselle, vaikka ei pitäisi.
Oman kanssa oli pakko hyväksyä kyttäily ja loikat, koska oli varsinkin pienenä arka, joten sen ominaisuuden kanssa aika äkkiä opin pitämään omat hermoni kurissa, mutta verenpaine alkoi tosissaan nousta silloin kun hevonen lakkasi kuuntelemasta pohjetta, ja se olikin aikamoinen haaste sekä ratsastuksellle että hermoille.
Ensimmäinen pohkeelle kuuroutuminen tuli kinnerpatin yhteydessä, ja siitä toipuessa ratsastajan oli opittava suoristamaan hevonen, koska vinona ei suostunut edes yrittämään väistöjä ja taivutuksia samoin kuin ennen. Rehellinen suoristaminen ei ollut helppoa, eikä onnistunut pelkillä kouluasetuksilla.
Samoin muuttui pohkeelle kuuroksi, jos ratsastaja alkoi jännittää kyttäilyä ja loikkia, ja silloin oli vain pakko antaa hevosen olla sellainen kun on ja keskittyä asiaan eli pohkeelle herkistämiseen. Siinä joutui pienentämään avut niin että oma kroppa ei tee mitään ylimääräistä ja jokainen pyyntö pohkeella oli vain todella kevyt kosketus. Onneksi hevonen ei pelännyt raippaa, koska se otettiin heti käyttöön, jos hipaisu pohkeella ei mennyt läpi. Jos pohjeongelman kanssa hermostui, oli ratsastus tuhoon tuomittu, koska silloin aloin käyttää liian isoja apuja. Oli vain pakko aloittaa hermojen hallinta alusta niin ettei tee mitään ylimääräisrä kun verenpaine alkaa nousta.
Pohkeen kuuntelemattomuus meillä suurin syy hermostumiseen.

Lähettäjä: hermo 
Päivämäärä:   18.1.17 07:43:55

Kiva, että muutkin tunnistaa saman ongelman. Tai no, ei kiva mutta tiedätte mitä tarkoitan :) Ajattelin, että tänne tulee keskutelemaan jotkut täydellisyydet jotka väittää, etteivät ikinä hermostu ja kiskaise suusta tai potkaise kylkeen.

Dohin menetelmää ehkä pitää yrittää. Eli kerta kaikkiaan vaan todella helppo tehtävä ja sitten pois. Jotenkin itselle on ollut vaikeaa se, että ei pääse toteuttamaan sitä mitä suunnitteli/ oikein mitään ja pitäisi jättää koko ratsastus ihan kesken. Mutta järkevämpäähän se niin olisi.

Lähettäjä: Pompula 
Päivämäärä:   18.1.17 09:28:17

Nää keskustelut on niin naurettavia, koska ihan aina joku muka pätevä hötö tulee pätemään, että "kyllä on ratsastuksessa vikaa/hevonen rikki/ lässynlää".

Kyllä mun mielestä kipeällä ja ratsastajaa testaavalla hevosella on ero. Sen näkee jo vaikka korvista. Pelleilevä hevonen on terävä ja terhakka kyttäämään, ei kipeä hevonen ole semmonen. Ja tiedän monta hevosta, jotka on tämmösiä testaajia esim. vähän taitamattomalle tai jos virtaa on kerääntynyt näkevät enemmän mörköjä jne.

Mutta asiaan. Kyllä itellä menee kans joskus hermot, jos ei onnistu. Alan sählätä, heppa hermostuu -> juoksee alta. Yleensä sillon heitän ohjat pois ja kävelen hetken ja sit alotan ihan alusta.
Joskus oon kans huonona päivänä saattanu hermostua, jos hevonen ei tarhatessa/loimittaessa tee heti niinku haluan ja saattanu läppästä turhaan. Mulle tulee siitä aina tosi huono omatunto ja sitten muistan kyllä pitkään, että komennan vaan, kun on syytä. Hevoset on onneks anteekantavaisia tämmösille sattunnaisille turhille läppäsyille, ei ne jää kantamaan kaunaa vaan seuraavalla kerralla tulevat samallalailla karsinassa/tarhassa korvat hörössä vastaan.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   18.1.17 09:42:01

Teininä meni kun ratsastustaidoissa oli vielä puutteita, mutta nykyisin ei mene. Hyvä nyrkkisääntö on se, että jos se eräs käyrä alkaa nousemaan niin heitä ohjat pitkiksi ja yritä analysoida miksi asiat menevät pieleen. Jatka vasta kun mieli tasaantunut.

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   18.1.17 10:06:55

Ratsastaminen ei ole niin vaikeaa kun kuvitellaan jos hevonen on kunnolla koulutettu. Minun hevonen on koulutettu tietyllä metodilla ja jos minusta tuntuu ettei mikään onnistu selästä käsin päivään tai viikkoon niin otan askeleen taakse. Jos eden käynti ei onnistu kunnolla selästä juoksutan. Kaikilla on huonompia päiviä myös hevosilla, se ei tarkoita että pitäisi luovuttaa mutta ehkä voisit helpottaa tehtävää tai miettiä johtuuko epäonnistuminen siitä että vaadit liikaa siitä, ettei hevonen ymmärrä, ettei se kuuntele vai onko kyse vain siitä että sinulla on liikaa mielen päällä jonka takia et keskity.

Minullakin meni teininä kun en ymmärtänyt että ongelma oli satulan päällä ei hevosessa.

Lähettäjä: Siluetti 
Päivämäärä:   18.1.17 10:22:00

Se on selvää, että hevoselta ei voi odottaa enempää kuin ratsastajaltakaan- kaikilla on huonompia päiviä ja ne huomioidaan. Tehtävää voi helpottaa, mutta jos koulutuksellisesti ajatellaan, että aina hevosen vähän vastustaessa tehtävä helpotetaan ja palataan mukavuusalueelle, ei tule tapahtumaan kehitystä.

On osattava erottaa koulutuksen puutteesta johtuva "änkyröinti" ja syystä tai toisesta tapahtuva hidas apuihin vastaaminen tai suoranainen vastustelu. Hevonen on mukavuudenhaluinen eläin; jos se oppii, että änkyröimällä pääsee talliin, se toistaa käytöksen. Jos se oppii, että asian hyvin tehtyään saa taputukset ja pitkät ohjat se todennäköisesti yrittää mielellään toisenkin kerran. Jos hevonen ei ymmärrä apuja ja sitä rangaistaan, se oppii vain olemaan yrittämättä tai vastustelemaan rajusti, jolloin tehtävän helpottaminen, ja palaaminen perusapujen kertaukseen on paikallaan.

Lähettäjä: neiti 
Päivämäärä:   18.1.17 10:36:27

"Tehtävää voi helpottaa, mutta jos koulutuksellisesti ajatellaan, että aina hevosen vähän vastustaessa tehtävä helpotetaan ja palataan mukavuusalueelle, ei tule tapahtumaan kehitystä. "

Eikö uusia asioita voi mielestäsi opettaa hevoselle mukavuusalueella?
Riippuu tietysti mitä se mukavuusalue kullekin tarkoittaa.
Itse miellän sen tilaksi, jossa hevonen säilyttää rentouden ja se liikkuu mielellään. Siinä tilassa pyrin AINA opettamaan kaiken uuden. Jos hevonen jännittyy, vastustaa, se liikkuu jo väärin enkä todellakaan opeta sille mitään siinä tilassa ja asennossa.
Palataan sinne mukavuusalueelle ja tehdään uudestaan.

Hevonen on erittäin miellyttämisenhaluinen eläin. Ihmisen tehtävä on pitää se halu yllä, ei sammuttaa sitä.

Lähettäjä: Siluetti 
Päivämäärä:   18.1.17 10:46:44

No nimenomaan - mikä on se mukavuusalue? Haasteellisempi selittää sanallisesti mitä tarkoittaa siitä omalta mukavuusalueelta poistuimisella ja miksi se on joskus tehtävä.

Minulle ollaan jo mukavuusalueen rajalla ja käydään kenties epämukavuudenkin puolella, jos hevosta opetetaan esim. väistämään pohjetta (maastakäsin)ja se hieman kiristyy ylälinjastaan, nostaen päätään, korvat pyörii mutta se silti yrittää _jotain_ ja keskittyy minuun. Tästä yrittämisestä jo palkitaan ja heti kun hevonen yrittää se rentoutuu. Jos sitä ei saa välittömästi rentoutumaan, ollaan menty liian pitkälle epämukavuusalueelle ja siinä tilanteessa ei koulutusta kannata jatkaa. Eli kyllä - lähtötilanne opetukselle on oltava rento ja vastaanottavainen hevonen, mutta se voi jännittyä ja osoittaa hämmentymisen merkkejä uutta apua tai asiaa palastellessaan ja minusta silloin mennään sen "oman mukavuusalueen" rajalla. Vastaanottavaisuus tai sen puute on kaiketi se sana, joka parhaiten kuvaa sitä pistettä, mikä pitää tunnistaa kun hevosta kouluttaa.

Lähettäjä: SH 
Päivämäärä:   18.1.17 10:59:55

Kyllä, joskus tulee hermostuttua "turhasta". Nuorempana tätä ei oikeastaan juurikaan tapahtunut, vaikkei paljon mitään osannutkaan. Osasin tuolloin helpommin etsiä syytä itsestäni ja omia virheitä oli helpompi korjata. Nykyään on niitä omia pinttyneitä huonoja tapoja jo niin paljon, että omaa ratsastusta on vaikeampi korjata.

Ensin sitä hermostuu hetkeksi hevoselle, joka ei toimi, ja sitten itselleen kun ei osaa ratsastaa. Mulla itselläni on pohjimmiltaan herkkä ruuna, joka hyvin ratsastettuna toimii suunnilleen ajatuksen voimalla, mutta (ratsastajan) huonona päivänä ei reagoi pohkeeseen mitenkään. Lämpenee aluksi hitaasti ja vaatii paljon herkistelyä siirtymisten muodossa. Itse jään helposti vain puristamaan ja jumputtamaan jalalla ja kaivamaan kantapäällä, jolloin koko hevonen muuttuu potkivaksi etanaksi. Toisaalta tuo myös tuntuu oppivan äkkiä, että jos tekee näin, ei tarvi tehdä töitä ollenkaan. Tuossa kohtaa koitan vaan itse hengittää syvään ja rentoutua ihan täysin, vaikka pitkin ohjin. Sitten kerään itseni ja pyydään pari kierrosta reipasta ravia, ja koitan pitää mielessä, että pyydän lisää vasta, kun vauhti alkaa hiipua. Tämän hevosen kanssa ei tosiaan voi lopettaa jumitteluun, vaan pitää vaan aina jotenkin taistella se rento ja reipas pätkä ulos. Mulla vaan on opettelmista siinä, etten turhaan jahtaa hevosta, vaan pyydän tarpeeksi tehokkaasti, mutta riittävän vähän ja oikeudenmukaisesti.

Lähettäjä: .... 
Päivämäärä:   18.1.17 13:45:06

Kyllä hermostun, syke nousee kun itsellä menee fight or flinght päälle. Tunnistan nykyään reaktion. Yritän pysäyttää ja hengitän syvään. Psykologi neuvoi hengittämään niin että vatsa, kylki ja selkä tättyvät ilmasta sisäänhengityksellä

Lähettäjä: Daiku 
Päivämäärä:   18.1.17 13:45:13

Minulla meni hermo siihen että hermostuin ja meidän hommista tuli molemmille sellaista pakkopullaa.
Siinä vaiheessa otin itselleni aikalisän, ratsuttaja joka kävi kotona muutamia kertoja viikossa ja itse vain maastoilin ja liikuttelin liikkumisen ilosta kentällä.
Näin mentiin pari kuukautta ja nyt kaikki on toisin, molemmat nautitaan yhteisestä työskentelystä. (ja käydään edelleen säännöllisesti valmennuksissa)

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   18.1.17 13:55:48

Ikävä kyllä hermostun. Hevoseni on oikeasti todella kiva, ei kyttäile ja reagoi yleensä heti ratsastajaan. Sen keskittyminen vaan herpaantuu, jos esimerkiksi joku lähtee maastoon kentän ohi, silloin siitä muuttuu alta juokseva ja pohjetta pakoileva hevonen. Sitten itse turhaudun, kun en saa pidettyä pakettia kasassa tai korjattua sitä. Onneks yleensä tajuan kun menee yli ja teen jonkun yksinkertaisen tehtävän ja heitän ohjat pois ja samoilen ympäri kenttää, mutta sitten jos se maailman yksinkertaisinkaan tehtävä ei onnistu niin harmittavasti tulee joskus pamautettua pohkeella tai kiskaistua suusta. :(
Minulla ongelma nimenomaan yksin ratsastaessa, jos joku neuvoo koko ajan minulla menee huomattavasti paremmin.

Lähettäjä: === 
Päivämäärä:   18.1.17 14:01:42

Daiku on ihan oikeassa, jos tilanne menee tuohon pisteeseen. Itselleni tuli useammasta hermostumisesta arvostelukyvyn häviämistä suorituksen suhteen ja aina pyöri päässä vain se, että hevonen pitää saada herkemmäksi pohkeelle. Onneksi sitten valmennuksessa selvisi että hevonen toimii ihan oikein, ainoastaan minä itse siellä jahtaan.
Vieläkin on siitä huono omatunto, koska mulla oli maailman kultaisin hevonen.

Lähettäjä: Suffe 
Päivämäärä:   18.1.17 14:08:50

Aikaisemman kanssa oppisin hiljalleen tunnistamaan, että jos homma ei suju, kannattaa siltä päivältä lopettaa tai ainakin kävellä pitkin ohjin kunnes on rauhoittunut.

Yhä nykyisen kanssa joudun välillä viheltämään pelin poikki. Viimeksi estetunnilla homma meni jo liian toimimattomaksi ja vaikka tehtäviä helpotettiin niin ei. Silloin totesin että en tule enää. No, lopetettiin tehtävä alkutunnin helppoon linjaan ja annettiin olla.