Lähettäjä: mummeli 
Päivämäärä:   28.11.21 12:47:32

avaudun. Sain keväällä tietää erään entisen työkaverini/toisen lapseni kummin miehen kuolleen. Se järkytti ja järkyttää vieläkin. Ihan sydämen vajaatoimintaan kuoli.
Hän oli ihana ihminen. Miksi parhaat lähtee aikaisin??? muistan kuinka rattoisia hetkiä koimme heidän käydessä lapsemme synttäreillä yms. Muista kuin eilisen päivän hänen äänensä, hänen naurunsa.
Tänään ystäväni toi meille (ostimme) hänen työkalujansa. Ystäväni kertoi muuttavansa lähemmäksi lapsiaan, minkä ymmärrän.
Mutta nyt tunnen suurempaa tuskaa; aivan kuin menettäisin vielä suuremman osan elämääni ja muistojani lopullisesti.
Emme tosin ole viimevuosina paljon oltu tekemisissä, minulla on riittänyt satunnaiset tapaamiset kaupassa ja se että tiedän heidän vielä olevan.
Tunnen niin suurta surua että rintaa ahdistaa, kyyneleet valuu, enkä osaa muuta ajatella. Aika parantaa, niinhän sanotaan. Mutta tuntuu loputtoman tyhjältä. Pelottaa aika jos mieheni kuolee ennen minua. Miten selviän kun nyttenkin maailmani murenee...

Lähettäjä: Okarino 
Päivämäärä:   28.11.21 13:13:45

Me tullaan tänne vain käymään, jokainen meistä on sopinut Luojansa kanssa oman aikansa täällä maan päällä ja näin joku lähtee aiemmin ja joku myöhemmin ikävuosiin nähden.

Meillähän on yhden näkemyksen valossa mahdollisuutta korjata virheitämme eläessämme, kun kuoleman jälkeen sitten ei enää ole samat olosuhteet.
Tämä lienee syynä siihen, että 'parhaat lähtevät ensin', heillä ei ole niin paljoa korjattavaa ja 'pahoille' annetaan mahdollisuus muuttaa vielä suuntaa, katua ja korjata erheitään.

Elämä on kuin bussimatka, jokainen nousee siihen omalta pysäkiltään ja jää pois omallaan siihen aikaan kun vuoro on. Loput matkustajat jatkavat matkaa ja jäävät taas pois omilla pysäkeillään, vaikka jonkun mukavan lähtö herättää kaipausta, niin asia on kuitenkin mennyt juuri niin kuin sen kuuluukin hänen kohdallaan.

Meille jää kiitollisuus siitä että saimme tuntea hänet, iloita tai elää hänen kanssaan, elämästä olisi ehkä tullut ikävämpää, jos emme koskaan olisi tavanneet.

Aviopuolisoilla on sama tilanne, kukin lähtee ajallaan, se ei ole kenenkään vika tai aiheuttamaa, ellei nyt oikeasta murhasta ole kyse ja silloinkin siihen liittyy hieman laajempia juttuja.

Synnymme tänne vain helpottaaksemme toisten matkaa, emme voi roikkua missään mikä on katoavaista, meille jää aina sielumme, joka säilyttää ajatuksemme, tekomme ja rakkautemme, se ei katoa. :)

Voimia ja Siunausta Sinulle, asioilla on aina tapana järjestyä sanoo vanha sanonta ja niin se on.
Aika tasoittaa, rauhoittaa ja antaa katsoa kauempaa hetken päästä ja asiat saavat oikeat mittasuhteet.

Asenne kannattaa luoda itselleen siltä pohjalta, ettei koskaan tiedä mitä tulee tapahtuman ja milloin, näin on valmistautunut myös läheisten poismenoon jo etukäteen ja kun ja nimenomaan jos se edes tapahtuu omana aikanasi pysyy langat käsissä ja tilanne hallinnassasi.

Suurimpia etuja kuoleman tunnustamisessa on se, että osaa nauttia esim. parisuhteestaan sen ollessa olemassa, näistä hetkistä mitkä ovat nyt käsillä, puolison hymystä, halauksesta ja myös omasta terveydestään.
Monien asioiden arvon huomaa vasta kun ne menettää, kiitollisuus kannattaa ottaa osaksi jokaista päivää. :)

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   29.11.21 09:35:05

Voimia! Älä kuitenkaan hautaudu pelkästään muistoihin, vaan koeta löytää sellaista toimintaa ihmisineen, mikä vaatii keskittymistä ja irtautumista.
Suru on siitä jännää, että se aaltoilee ja ajan kanssa jopa muuttaa muotoaan. Anna itsesi surra, mutta älä jää hukkumaan aaltoihin!