Lähettäjä: Okarino
Päivämäärä: 16.10.20 13:55:03
Tavallaan vanhetessa oppii myös suodattamaan itselleen sellaista tekemisstä mihin ei liity niin vahvasti toiset ihmiset.
Vaikkei niin erakoksi vaipuisikaan, niin oppii tulemaan toimeen keskenään.
Sama noiden lasten kanssa, monille tulee parisuhdeongelmiakin, kun eivät osaa enää kohdata toisiaan lasten lähdettyä kotoa.
Itselleni on onneksi muodostunut siirtymäaikaa, kun lapsia on niin monta, vanhimmat nyt yli kolmikymppisiä ja nuorimmat eivät vielä parikymppisiä.
Silloin kun piti huostaanotto käydä lävitse yhtäkkiä, niin kun talo tyhjeni viidestä lapsesta oli hetken 'pallo hukassa', teki jos teki ruokaa liian isolla kattilalla ja vastaavaa arkiajatusvirhettä, parisuhteemme onneksi kesti senkin hullun jakson ja luulen että tulemme jotenkin toimeen myös näiden nuorimpien lähdettyä.
Jos elinaikaa suodaan.
Tuttavat ovat ruuhkavuosina kaikonneet, heillä kun oli joku lapsi ja kun hän aikuistui muuttivat muualle ja vanhempi ikäpolvi on jo edesmennyt, eli erakkona tässä palloilee jo lähes tällä hetkellä.
Ajattelen sen niin, että jos ihan yksin jään ja seinät alkavat päälle kaatua, niin sitten lähden johonkin vapaaehtoistyöhön, jos osaan lukea niin voinhan vaikka lukea jossain hoitokodissa jollekin joka ei enää itse pysty, tai jos pystyn kävelemään, niin ehkäpä voin ulkoiluttaa jotakuta, joka ei itse pysty tai jotain sellaista.
Jos taas tällaiset koronaeristysjutut jäävät pysyviksi, niin ehkäpä, jos pystyy, kudon asunnottomille sukkia torpassani. :)
|