Lähettäjä: Murmur 
Päivämäärä:   25.9.17 20:31:10

Niinkin paljon ettet pääse ajatuksesta eroon ja jos pääset niin miten?

Lähettäjä: 1.*** 
Päivämäärä:   26.9.17 08:29:02

No ihan noin paljon en kadu mitään.

Toivon vaan, että olisin osannut nauttia nuorempana niistä terveistä ja kivuttomista nivelistä enemmän. Usein tuli vain murehdittua kaikenlaisia pikkuasioita, joilla ei nyt vanhempana ja viisaampana ole mitään merkitystä.

Lähettäjä: Talvi 
Päivämäärä:   26.9.17 11:25:45

Ei minuakaan mikään noin paljon sentään harmita, mutta ammatinvalinta meni aikoinaan kyllä pieleen ja sen myötä kuuden vuoden yliopisto-opiskelukin suurelta osin kuin vessasta alas vetäisi. Kyllä hirvittää kun nykyään pitää lasten kohta kai jo päiväkodissa valita, mihin aikoo suuntautua. Nähdäkseni ihmisen pitäisi päästä tekemään ammatinvalintansa aikaisintaan siinä kolmikymppisenä. (No hieman tuossa karrikoin mutten paljoa.)

Lähettäjä: Tirlittan 
Päivämäärä:   26.9.17 14:36:07

Olen antanut itselleni paljon anteeksi ja toivon Luojan antavan loputkin.

Ehkä asiani olisivat paremmin jos olisin nöyrtynyt joidenkin asioiden edessä aikaisemmin, enkä myöskään päästänyt itseäni näin lihavaksi.

Tosiasia on se että MITÄÄN ET VOI MENNEESTÄ MUUTTAA, joten pitää oppia virheistään ja asennoitua elämään sovussa asioiden kanssa joita et enää voi muuttaa.

Lähettäjä: Hemesti 
Päivämäärä:   26.9.17 15:35:24

Paljon on tullut tehtyä tyhmyyksiä ja vieläkin yli viiskymppisenä hölmöilen, mutta en voi sanoa katuvani mitään. Jotenkin koen, että se, mitä on tapahtunut, on tapahtunut eikä sille enää jälkeenpäin voi muuta, kuin hyväksyä - esim. oma hölmöytensä.

Ihan tämän keskustelun sivutuotteena haluan kompata Talvi-nimimerkkiä tuossa opiskeluasiassa, että todellakin tuota opiskeluasiaa pitäisi pystyä lykkäämään sinne kolmenkympin tietämille. Itsellä tyttäret - siis häthätää kakskymppiset - kipuilevat sen asian kanssa, että jotain pitäisi opiskella, mutta kun ei tiedä, mitä. Ja yhteiskunta painaa päälle...

Lähettäjä: t 
Päivämäärä:   26.9.17 22:16:28

tupakan polton aloittamista ja nyt alkoholin käyttöä tyhjyyden takia.

Lähettäjä: Esim 
Päivämäärä:   27.9.17 12:49:29

Ekan hevoseni myymistä vain.

Lähettäjä: Miettii 
Päivämäärä:   27.9.17 22:49:28

Ammatinvalinta minullakin. Unelma-ammatti oli jo nuorena tiedossa, mutta vanhemmat ja sitä myöten koko suku oli alaa vastaan. Lähdin sitten opiskelemaan sitä seuraavaksi kiinnostavaa, työelämässä olin tuolla alalla pitkään. Kunnes jossain vaiheessa tajusin että paskat, opiskelen sittenkin sille omalle alalle. Nyt olen unelma-ammatissani.

Noin 20 vuotta meni kuitenkin ohi väärällä alalla, vaikka olisin ollut onnellisempi muualla.

Yritän nyt olla tyytyväinen tämän hetken tilanteeseen, vaikka sellainen viha mm. vanhempiani kohtaan kumpuaa aina esiin.

Lähettäjä: Firebird 
Päivämäärä:   28.9.17 07:09:51

Noin paljon en kadu mitään, mutta vieläkin kaduttaa, etten jättänyt täysin alkoholisoitunutta miestä aiemmin. Lopulta erottiin, mutta olin jo liian vanha enää saamaan uutta kumppania. Parhaat vuodet elämästäni menivät hukkaan.

Lähettäjä: Sama kuin firebird 
Päivämäärä:   28.9.17 07:33:33

Olisi pitänyt erota aiemmin, mutta en vain pystynyt. Olin ehkä läheisriippuvainen. Itsetuntoni oli kuitenkin huono. Odotin vain parempia aikoja. En ole yrittänyt hankkia uutta kumppania. Ennen tätä pitkää suhdetta pörräsin jotenkin ylikierroksilla ja ottajia oli. Menin sekaisin huomiosta ja missasin ne parhaat tyypit pariutumisen ekalla kierroksella. Jälkeenpäin näen, että siinä meni ne parhaat.

Lähettäjä: Tirlittan 
Päivämäärä:   28.9.17 08:44:52

Mikäs Murmurin ylitsepääsemätön ongelma on?
-Täällä on monia tuntemattomia, joille voisi asian kertoa, ties vaikka löytyisi uusia näkökulmia.. :)

Lähettäjä: Piriliri 
Päivämäärä:   30.9.17 10:56:58

Eniten kadun sitä, että olen kerryttänyt tätä läskiä näin paljon. Ja ei ole tahdonvoimaa sen poistamiseen, ei millään. Vaaka alkaa kolkutella pian kolminumeroisia lukuja !!!!

Ostin yhden hevosen Virosta näkemättä, kokeilematta ja se ei todellakaan ollut mitä luvattiin. Videoilla oli varmaan jotenkin doupattu tms, No vaihdoin sen sitten toiseen puolen vuoden päästä, vaihdokki on ollut meillä vuosikausia ja on parempi kuin odotettiin.Mutta menetin tässä aikalailla rahaa ja itseluottamustakin. Tosin en tästäkään kokemuksesta viisastunut, vaan ostin nykyisen ratsuni näkemättä ja kokeilematta, on tosi kiva hevonen, mutta ei tämäkään ihan sellainen kun oletin saavani. Mutta tämä olikin halpa, tuo Virosta tuotu ei sitä ollut.

Muutama vuosi meni hukkaan lukion jälkeen, mutta olen ollut jo reilu 20 vuotta unelma-ammatissani. Alkaa kroppa vähän reistata, mutta muuten tykkään kyllä. Toisaalta, jos ei noita hukkaan heitettyjä vuosia olisi, olisin monta kokemusta köyhempi. Eli ehkä ne ei sitten mennetkään hukkaan. mene tiedä.

Joitakin muitakin ostoksia voisi katua tietysti, esim autoa ei olisi tarvinnut välttämättä vaihtaa vielä keväällä. Olisi ehkä enemmän käyttövaroja jos sitä en olisi tehnyt. Toisaalta, ajan 50-60t km/vuosi niin onhan se kivaa ja turvallista ajaa taas uudella autolla.

Rahaan nämä meikäläisen katumiset tuntuu liittyvän. Toisaalta, jos en olisi kuluttanut sitä siihen kaduttavaan, niin tod näk se olisi mennyt johonkin muuhun. Mulla ei raha pysy tallessa ja sen kanssa olen opetellut elämään. Rahahan ei tee onnelliseksi, mutta väitän että jos mulle nyt tähän tupsahtaisi joku 10000€ Amerikan tädin perintöä, niin olisin kyllä helpottunut ja onnellisempi. Ainakin jonkun aikaa.

Lastentekoa en kadu, vaikka alkuaika oli lähes kaikelle allergisen atoopikko-esikoisen ja koliikkivauva-kakkosen kanssa molempien korvatulehduskierteessä taistellessa rankkaa. Mielenterveys kärsi ja oon ollut lääkityksellä kymmenisen vuotta. Onneksi tuli kuitenkin kaiken sen väsymyksen ja taistelemisen aikana otettua valokuvia. En muista juuri mitään lasteni vauva- ja taaperoajoista.

Lähettäjä: 52v 
Päivämäärä:   1.10.17 19:04:08

"Lopulta erottiin, mutta olin jo liian vanha enää saamaan uutta kumppania"

Miten niin? Ei kai tuohon ole yläikärajaa? Vai miten vanha erotessasi olit? Itse erosin viime vuonna, eikä ole muuten tullut edes mieleen, ettenkö "näin vanhana" voisi uudenkin kumppanin löytää, ja oikeastaan olen jo löytänytkin.

Mutta aloittajan kysymykseen vastatakseni; ehkä vähän kaduttaa se, etten aikoinani panostanut kouluun enemmän, siis jo lukiossa ja sen jälkeen opiskellut kunnolla. Päätä olisi kyllä varmaankin riittänyt vaikka mihin, mutta olin vain turhan laiska ja menin siitä missä aita oli matalin.

Lähettäjä: Firebird 
Päivämäärä:   3.10.17 12:02:46

Olin 49 erotessa, nyt 55. Ihan hirveesti ei ole tullut kumppaniehdokkaita vastaan ;)
Kyllä se tässä loppuikä yksinkin menee....

Lähettäjä: Hemesti 
Päivämäärä:   3.10.17 14:51:34

Firebird; minä olin myös 49 erotessamme ja nyt melkein 53. Kumppania ei vielä ole, mutta ihan omasta tahdostani. Jotenkin olen vakuuttunut, että uusi puolisko löytyisi kyllä, jos vaan haluaisin niin.

Ystäväni löysi tämän hetkisen avopuolisonsa kypsässä 60-vuoden iässä (puoliso 58). Ja onhan noita nyt 70 - 80 -vuotiaitakin, jotka löytävät rinnalleen sen loppuelämän kumppanin.

Itse en todellakaan ole heittänyt kirvestä kaivoon tuon asian suhteen. En vain ole valmis luopumaan itsenäisestä sinkkuelämästäni juuri nyt.

Lähettäjä: din 
Päivämäärä:   19.10.17 22:03:16

kadun että menetin itseluottamukseni, elämäni ja ystäväni. kadun että olen luottanut miehiin. kadun että ostin tämän torpan. kadun ammatinvalintaani. kadun tyhmyyttäni.

hevosiani en kadu. potkin päivä kerrallaan itkien eteenpäin. joskushan tämän on pakko helpottaa.

Lähettäjä: nea 
Päivämäärä:   21.10.17 20:54:51

Mä olen nyt 44 mutta ei tule oikein mieleen mitään mitä kovasti katuisin. En tiedä tuleeko sitten joskus vanhempana. Mutta jotenkin mä olen kuitenkin aina ollut tyytyväinen elämääni. Pientä ja vaatimatonta elämäni on, mutta kuitenkin haaveeni olen saanut toteutettua ja vaikka rahaa ei yhtään ole jäänyt säästöön tähän mennessä, puutteessakaan ei ole tarvinnut elää.
En tiedä sitten tulenko vielä joskus katumaan sitä etten ole tehnyt lapsia. Mutta juuri tällä hetkellä olen niin tyytyväinen siihen etten ole antanut periksi ympäristön painostukselle.
Toisaalta tuntuu että olen ollut aina niin onnellinen, että vähän pelottaa miten kauan näin voi jatkua? Minulla ei ole enää mitään tavoitteita elämässä, ei minua oikeasti haittaisi vaikka kuolisin huomenna. Parempi ehkä niin, että ei ehtisi sairastua tms.

Lähettäjä: Die Hexe 
Päivämäärä:   25.10.17 10:48:59

Minä kadun myös tuota tupakoinnin aloittamista. Lisäksi kadun sitä, että kävin yliopiston. Turhaan paahdoin viisi vuotta, koska työpaikan saamiseen ei vaikuttanut yhtään. En olisi mennyt, jos olisin tiennyt, että paikalleni jään polkemaan tässä ei todellakaan unelma-ammatissa.

Kadun vielä sitä, että muutin takaisin Suomeen. Jokaisena palkkapäivänä tajuan, että mihinkään ylimääräiseen ei ole varaa. Ulkomaan reissut säästän etukäteen. Ilman niitä tulisin hulluksi tääs inhottavien ilmojen maassa.

Tässä iässä tuskin uutta työpaikkaa saa, ulkomaille en enää jaksa muuttaa. Tupakoinnin voi sentään lopettaa...

Lähettäjä: Tirlittan 
Päivämäärä:   25.10.17 18:04:11

Noidalla on kyllä synkkää. :(
Etkö voi palata sinne takaisin missä olit onnellisempi?

Lähettäjä: ajotus 
Päivämäärä:   13.11.17 11:38:03

En vars kadu mutta kyllä tään hevostilan olis voinu hommata jo vuosia aiemmin.
Kotona kun opittiin että velaksi ei mitään osteta. Niimpä tein työtä 40-vuotiaaksi asti kunnes oli senvenrran "löysää" rahaa (jäi vielä reilusti rahaa hankinnan jälkeen) että pysty ostamaan maata ja rakennuttamaan siihen. Tyytyväisiä on oltu vaikkei mies ole mikään oma-alotteinen ulkotyö-myyrä;).

-Vanhemmiksi kannattanee ryhtyä vain sellaisten jotka voivat varmasti tarjota lapsille elämän ohjeita ja myös olla tietyissä kohdin tiukkoja elämän suunnittelussa.