Lähettäjä: esimummo 
Päivämäärä:   18.7.17 13:12:26

Esimummo änkeytyi tänne joukkoonne kun muiden elämänkokemus kiinnostaa.
Olen itse aina pitänyt ystävyyssuhteita lähes pyhinä, ajatuksella puolisot voi vaihtua mutta ystävät pysyy. Toisin on viime aikoina elämä opettanut. Oma puoliso on tullut yhä läheisemmäksi ja tärkeämmäksi, moni ystävyys päättynyt eri syistä. Eräs ystäväni yritti oikein kunnolla pitää teerenpeliä mieheni kanssa, voi sitä pusuviestien määrää mitä lähetti, vaikka mies ei vastannut mitään ja näytti viestit minulle. Ei voinut enää kahvillekaan pyytää kun oli heti mieheni kimpussa kun selän käänsin. Puhe ei auttanut, kielsi kaiken vaikka olin omin silmin nähnyt!

Samaan aikaan samasta ystäväporukasta toinen rouva oli ilmeisesti jättänyt lääkkeitä ottamatta (kärsinyt mt-ongelmista niin kauan kuin muistan). Ikävä kyllä oireisiin kuului jokaikisen ystävän haukkuminen pataluhaksi vuoron perään sekä perättömien valheiden levittely selän takana. Minusta keksi niin pahoja valheita, että en pystynyt enää antamaan anteeksi (ei kyllä pyytänytkään) ja katsoin paremmaksi ettemme ole enää tekemisissä. Kolmas ystävä yritti aina hyötyä minusta taloudellisesti. Alkoi tuntua inhottavalta kun raha tuntui olevan motiivi kaikkeen. Kun sanoin, että en pysty valitettavasti auttamaan taloudellisesti niin välit viilenivät.

Tuntuu jotenkin hölmöltä tässä iässä olla vielä tällaisen draaman keskellä. Ihan kuin olisin joutunut teinilauman keskelle! Ehkä kuitenkin kyse on myös siitä, että tiedostaa oman arvonsa ja rajansa paremmin. Onneksi on niitä hyviä ja pysyviäkin ystäviä jäljellä, vaikka ei enää kovin montaa.

Lähettäjä: 1.*** 
Päivämäärä:   18.7.17 13:35:29

Minulla on paljon kavereita, mutta vähän ystäviä.

Yksi ystäväni on ollut mukana kuvioissa lähes lapsuudesta asti. Olemme aika erilaisia luonteiltamme, mutta emme ole koskaan riidelleet mistään. Paljon hyviä asioita on tullut koettua yhdessä.
Nyt kuitenkin huomaan, että ystävyytemme on tainnut tulla tiensä päähän, vain hiipunut hiljalleen. Siinä missä ennen soiteltiin ja nähtiin viikoittain, niin nykyisin tykätään toistemme fb-kuvista ja soitellaan ehkä kerran kuussa. Lisäksi olen nyt tänä vuonna pari kertaa kohdannut hänen puoleltaan täydellisen ignoraamisen :(.

Hymyilen kyllä, kun tavataan, mutta siinä kaikki!

Lähettäjä: 1.*** 
Päivämäärä:   18.7.17 13:38:22

Lisään vielä äskeiseen viestiin.

Taidan tietää syyn/syitä tähän hiipumiseen. Minä en ole jännittävä ja rikas ihminen. Elämäni on aika tasapaksua, ei onneksi suuria draamojakaan. Olen aina joutunut tekemään paljon töitä pystyäkseni harrastamaan, myös viikonloppuisin.
Ei silloin lähdetä bilettämään tai shoppailemaan hevosia ulkomaille...

Lähettäjä: Jenni 
Päivämäärä:   18.7.17 14:38:03

Niin se menee, että vanhetessa monesta ystävästä joutuu luopumaan, joskus kuoleman takia, joskus muistisairauden tms vuoksi. Osa ystävistä on tullut niin höperöiksi, piheiksi tai ilkeiksi että en enää halua olla heidän kanssa tekemisissä. Sitä se ikä kai teettää monille.

Lähettäjä: Tirlittan 
Päivämäärä:   18.7.17 17:25:19

Mieheni on luotettavin tai jopa se ainoa ystäväni.
Muut ovat 'hymyilytuttuja', mut ehkäpä uusiakin tuttuja voi saada kun vaan ehtisi poistua kotinurkistaan. ;)

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   20.7.17 15:22:06

harvalla kaiketi niitä oikeita ystäviä on montaa. Mulla on yksi, ihan paras ja tärkeä. On aina tukena, kun sitä tarvitsen. Ja yritän vastavuoroisesti olla hänelle samanlainen.

Oma mies on tietysti silti se tärkein ja rakkain. Mutta hänen kanssa tulee riideltyä edelleen välillä hyvinkin tulisesti. Tän ystävän kanssa en muista, koska viimeksi oltais riidelty, varmaan lapsuudessa, 40 vuotta sitten ;) Miehen kanssa eletään arkea ja intohimoa, ollaan lähellä joka hetki, ainakin mielessä, jollei fyysisesti. Ystävän kanssa jaetaan ilot ja surut, mutta ei joka päivä tai edes viikottain.

Olis kauhean surullista, jos ystävyys päättyisi johonkin muuhun kuin kuolemaan tai vaikkapa siihen muistisairauteen. Kyllä siinä varmasti miettisi montaa syytä ja seurausta, kuten aloittaja nyt tekee. Mutta silti ajattelisin niin, että noi ystävät ei ole sen arvoisia, että heitä voisi oikeasti kutsua ystäviksi.

Itse olen saanut monta ystävää harrastuksien parissa, tallilla ja koirien kanssa touhutessa. Varsinkin kun olen joutunut vaihtamaan hevosen tallipaikkaa pariin otteeseen viime vuosina, niin on ollut kauhean lohduttavaa huomata, että joka paikasta on saanut niitä melkein-oikeita-ystäviä. Ehkä tallilla on helppo tutustua, koska siellä on muutkin samanhenkisiä kuin itse. Mutta tämän parhaan ystävän veroista ei varmaan tule enää koskaan. Ja olen tosi kiitollinen, että on edes yksi tällainen Ystävä. Ja olen kyllä sen hänelle sanonutkin, monta kertaa. Ja silti, jos hän alkaisi käyttäytyä kuten aloittajan "ystävät", niin loppuhan siitä ystävyydestä tulisi, ei voisi mitään.

JOten aloittaja, anna huonojen ystävien mennä, ja lähde avoimin mielin hankkimaan uusia. Ja jos heitä ei löydy, niin ole onnellinen, että sulla on ystävyyden arvoinen mies.

Lähettäjä: jopa on 
Päivämäärä:   27.7.17 22:58:05

"Olen itse aina pitänyt ystävyyssuhteita lähes pyhinä, ajatuksella puolisot voi vaihtua mutta ystävät pysyy."

Tuot asennetta en ymmärrä, en lainkaan.

Lähettäjä: Hanna 
Päivämäärä:   28.7.17 07:45:19

Minulla on aina ollut 1 tai 2 ystävää, muut sitten "hyvänpäiväntuttuja". Eivät nämä vähät ystävätkään koskaan ole olleet "hädässäystävätutaan" ihmisiä. Ne hädässä auttavat ovat kuolleet, ne ovat olleet lähipiiriä. Kun sairastuin vakavasti viimeinen ystävä jätti yhteydenpidon. Mies ei koskaan rakastanutkaan, olin hänelle vain orja kunnes työkyky meni. Tietysti sosiaalinen elämä olisi kivaa, mutta kun olet kuuro, kipeä ja vanha sekä vielä köyhä, niin siinä ei jää kuin koira ja kissa pitämään seuraa.
Olen tietysti ollut hyväksikäytettävä, aina kökkimässä enkä ole avustani vastinetta pyytänyt ja selvittänyt omat ongelmat itse. Sitä huomaa, että muut osaa hinnoitella sen ystäväapunsakin, joten parempi ostaa tarvittava apu yrittäjältä, jos ei itse pärjää. Tosin penninvenytys johtaa siihen, että usein juttu jää sitten vaan..

Lähettäjä: saara 
Päivämäärä:   28.7.17 10:32:33

Hyvin ajankohtainen aihe mulle.

Hyvä ystäväni, ollut nyt melki 30 vuotta, on muuttunut ilkeäksi ja piikikkääksi parin viimeisen vuoden aikana.

Erottiin samaan aikaan pitkistä avioliitoistamme. Juhlittiin paljon yhdessä, matkusteltiin ja nautittiin vapaudesta. Vaikka ollaankin jo 50, mulla kävi viuhka miesmarkkinoilla ja ilmeisesti ystävälläni alkoi kateus kasvamaan. Ja siitä alkoi mun arvostelu...hiukset oli naurettavat ja yleensäkin mun ulkonäköä hän arvosteli negatiivisesti. Kaikki mun miesystävät haukkui. Ja nyt viimeisen vuoden olen saanut kuulla aina kun tavataan, miten teen kaikki asiat väärin, olen vääränlainen luonteeltani ja pitäisi olla sellanen ja tällänen.

Viimeinen niitti oli kun olin kutsunut hänet kylään mun luo. Olin laittanut hienot ruuat, viinit ja skumpat. Hän tuli mun kotiini ja korotti ääntään siitä, millainen en saa olla. Lisäksi oli todella tyytyväinen kun ikä alkaa minussakin näkymään. Lapsellani oli murheita, ja niistäkin vain vinoili mulle...

En enää halua tätä sietää enkä kuunnella.

Lähettäjä: 1.*** 
Päivämäärä:   28.7.17 11:27:16

Saara, ikävää, kateus on kavala asia! :(

Näin taas pitkästä aikaa tuota ystävääni, soiteltiin ennen sitä. Ihan mukavaa oli, mutta selvästi erilaista kuin ennen.

Lähettäjä: m 
Päivämäärä:   28.7.17 13:59:48

Täällä samaa onneksi on yks pitkäaikainen koulukaveri menneiltä ajoilta.yhden kans tuli väärinkäsityskestä hänen taholta stoppi.

Lähettäjä: Miia 
Päivämäärä:   4.8.17 11:30:49

Minun monen vuoden takainen 'ystävä' jäi juuri kiinni paskanpuhumisesta selkäni takana. Oli levitellyt asioitamme.

Se ystävyys loppui siihen.

Lähettäjä: LL 
Päivämäärä:   4.8.17 13:59:57

Mulle tulee näistä tarinoista mieleen, että oliskohan joillakuilla vaihdevuosista johtuvaa huonoa oloa. Oma siskoni heittäytyi aivan mahdottomaksi noin kymmenen vuotta sitten eli juuri silloin, kun vaihdevuodet alkoivat. Ei mitään välejä vuosikausiin. Sitten pääsis fyysisesti taas parempaan balanssiin ja järki palasi päähän. Nyt ihmettelee itsekin, mitä oikein tapahtui.

Itse olen ottanut hormonikorvaushoidot hyvissä ajoin käyttöön.

Lähettäjä: LL 
Päivämäärä:   4.8.17 14:01:12

Niin tai siis kysehän ei ole edes pelkästään fyysisestä balanssista, vaikka äsken sanoin niin. Vaihdevuodet vaikuttavat usein myös mieleen, tunteisiin, kognitiivisiin taitoihin, muistiin ym. mitä suurimmassa määrin, jos korvaushoitoa ei ole.

Lähettäjä: täälläkin 
Päivämäärä:   5.8.17 09:46:35

"Minun monen vuoden takainen 'ystävä' jäi juuri kiinni paskanpuhumisesta selkäni takana. Oli levitellyt asioitamme.

Se ystävyys loppui siihen."

Sama tilanne. Alkoi useammalta taholta kuulua, että kuinka oli puhellut perheeni asioista pitkin kyliä ja kaupitellut joillekin sinkkumiehille, että tuosta otat sillä on sitä ja tätä.
Tämä täti ei ole kauppatavaraa, itse olen seurustelukumppanit hankkinut ja saanut ilman ketään juoruämmää. Eniten kuitenkin vi*uttaa hänen rikolliset sukulaiset. Kerran kävin hänen luonaan kylässä ja jätin olkalaukun eteiseen, niin oli sata euroa hävinnyt, älysin asian vasta muutaman päivän päästä.
Nämä sukulaiset oli myös kehumalla lypsäneet asioita tietoonsa, ja tämä tottakai kertoi kaikki. Ovat tehneet omaisuusrikoksia ja sotkeentuneet osa aineisiin. Riitti mulle.

Lähettäjä: tötteröö 
Päivämäärä:   16.8.17 17:25:59

Todella ajankohtainen aihe myös minulle. Tuntuu, että ihmisistä ei vielä 50 v kahtapuolinkaan tiedä missä mennään. Minulla on mukava työkaveri 15 vuoden ajalta. Emme varsinaisesti tee töitä yhdessä, mutta samaa työtä eri pisteissä samassa talossa. Olen välillä ollut muuallakin, eikä yhteys ole kokonaan kadonnut silloinkaan ja nyt taas olemme samassa työpaikassa ja mahdollisuus nähdä tai ainakin chattäillä vaikka joka päivä. Hevoset ja kisaavat tyttäret yhdistävät meitä. Hänen tytär on jo aikuinen ja minun teini. Itse olen muutaman vuoden häntä vanhempi. Kun kaikki on hyvin ja hauskaa, juttelemme paljon. Kun hänellä on ongelma, hän on kovin maassa, puimme asiaa ja yritän tukea. Kuuluu luonteeseenI. Mutta ihmettelen, minä hän pitää minua. Minä olen pitänyt häntä todella hyvänä ystävänä, mutta takkiin tulee. Hän on tänä kesänäkin puhunut vanhasta ystävästään parhaana ystävänään. Se mun paras ystävä K, hän sanoo, johon heitän vitsillä : Ai luulin, että minä olen sinun paras ystäväsi. Sitten nauretaan. Jokainen saa arvottaa ystäviään miten haluaa, mutta jotenkin sen asian alleviivaaminen toistuvasti särähtää. Ehkä hän nauraa asialle, koska ei pidä minua lainkaan ystävänä, vaan viihteenä.
Isäni on tällä viikolla siirtymässä rajan taakse. Tämän ihmisen kommentti on ollut yhden kerran: voi kamala. Raskaan asian äärellä olen huonoa viihdettä , vaikka millään tavalla en märehdi asiaa tai ryve surussa. Tänäänkin kun viestittelimme, ja mainitsin isän kärsimyksestä, hän ei kommentoinut mitään siihen, vaan että on lähdössä parhaan ystävänsä K: n kanssa liikenteeseen ja kahvilaan, jonne olen häntä houkutellut, mutta hän vastasi käyneensä siellä jo viime kesänä miehensä kanssa.
No ei se mitään. Minun parhaat ja uskollisimmat ystäväni ovat omat lapset. Mieskään ei osaa lohduttaa surussa. Vetäytyy kauemmas.
Mutta näillä mennään. Eiköhän se tästä. Onneksi on lapset ja onneksi on huumori. Ihmiset ovat niin kovin erilaisia. Ei kai vastavuoroisuutta voi odottaa.

Lähettäjä: yksin 
Päivämäärä:   17.8.17 19:24:02

Näin se vaan menee, mikään ei ole ikuista. Itselläni ollut jo tovin todella rankkaa ja isoja asioita tapahtunut elämässä. Tiedän, että olen varmasti melko raskasta seuraa, mutta jotenkin sitä aattelee, että "hädässä ystävä tunnetaan", taitaa vain jyvät erottua akanoista. Huomaan olevani yksin kaikkien asioiden kanssa. Raskasta meinaa olla tämän polun talsiminen, melkolailla yksin mennään. Avioliittokin oli pettymys, monen vuoden jälkeen lähdettiin omille teillemme, koska oli niin paljon asioita mille minä en voinut mitään (sairaus) ja toinen ei sen asian kanssa halunnut elää. "Niin myötä- kuin vastamäessäkin", paskat. Mikään ei ole ikuista. Väsyttää ja ihmettelen miten tässä näin kävi. Kaiken suhteen. Raskas vanha nainen.

Lähettäjä: pam 
Päivämäärä:   17.9.17 19:22:22

Luulen että se on niin kuin alottaja sano, että kun ikää tulee niin tunnistaa omat rajansa ja arvonsa paremmin. Ja antaa sellaisen ystävän mennä joka toistuvasti tölvii tai muuten kohtelee huonosti. Mä oon toiminu näin ja huomannu etten oo niitä ihmisiä myöhemmin kaivannu.

Ja ehkä sellasen asian hyväksyminen, että jotkut ihmiset on ihan ok seuraa sillon tällön, muttei yhtenään. Ja tosiaankin kaikenlaista voi tehdä yksinkin. Toivottavasti mahdollisimman monilla olisi kuitenkin edes se yksi tosiystävä. Mun ystävillä ja kavereilla on omat kiireensä, ihan niinkun mullakin ja tavataan aika harvakseltaan, mutta se on ihan ok, kun oma arki on tekemistä täynnä. Sillon kun sairastan tulee helposti yksinäinen ja kurja olo muutenkin.

Lähettäjä: Rva x 
Päivämäärä:   18.9.17 08:32:25

Täällä on pienoinen tilanne meneillään aiheeseen liittyen. Ystäväni mies sairastaa vakavasti, ja nyt näyttää aika ilmeiseltä, että ystäväni on laatinut jo suunnitelma B:n siltä (melko todennäköiseltä) varalta, että mies ei hengissä selviä. Lohduttajaksi ja uudeksi mieheksi näyttää valitun minun mieheni. Meillä käydessään valitsee nykyään ajankohdat niin, että mieheni on kotona, ja silloin ystävän huomio on miehessäni. Minun osalleni jäävät enemmän tai vähemmän häijyt "vitsit", joita ystävä alkanut viljelemään. Mieheni saa häneltä suurisilmäistä ihailua sekä säälittelyä, kun minä en häntä kuulemma arvosta tarpeeksi.

Onhan tuo vähän ärsyttävää, vaikka mieheeni sinänsä luotankin. Mietin vaan, miten toisin tämän ystävän kanssa keskustelun aiheeksi, ei tätä enää sivuuttaakaan voi, sen verran ilmeistä alkaa olla.

Lähettäjä: 1.*** 
Päivämäärä:   18.9.17 08:51:13

Rva x, kuulostaa sen verran inhottavalta tilanteelta, ettei ystävääsi kannata kovin kauaa sellaiseksi tituleerata.
Ystävät eivät ilkeile, eivätkä koske toisten miehiin. Ystävä voi sanoa jostain asiasta tiukasti, jos siihen on tosiaan aihetta.

Lähettäjä: Rva x 
Päivämäärä:   18.9.17 10:01:08

Olen samaa mieltä, 1.*** . Harmittaa sikäli kun yhteinen harrastus on, ja aikaisemmin meni hyvin ja meillä oli hauskaa. En ole miehestäni huolissani, häneen luotan, ja jos niin kävisikin että lähtisi toisen matkaan, niin sillehän en mitään mahtaisi, hän on "minun" ihan omasta valinnastaan. Mutta ei ole mukavaa kun ystävä, tai siis entinen ystävä, yrittää kaivaa maata jalkojeni alta.

Taidan odotella seuraavaa ilkeyttä ja nostaa sitten kissan pöydälle ihan avoimesti. Kysyä mikä mättää ja miksi. Pelatkoon pelinsä avoimilla korteilla, ja jos käytös ei muutu, sitten poistukoon "ystävä" elämästäni.

Lähettäjä: erakko 
Päivämäärä:   18.9.17 13:18:54

Sairastelin pitkään ja sen seurauksena jouduin jäämään eläkkeelle. Pikkuhiljaa alkoi ne muutenkin harvat ystävät pitämään vähemmin ja vähemmin yhteyttä.
Niin kauan kun jaksoin pitää hauskaa ja olla iloinen seura kelpas.
Eräs "ystävä" ei enää tullut kylään, jos ei päässyt ratsastamaan tolla pollelllani, tai en lähteny kaveriks kapakkaan. Eikä sit enää muutenkaan pitäny yhteyttä muuten, ku joku kommentti joskus fb-ssä. Täs muutama viikko sitten otin yhteyttä ja kutsuin kyläilemään/iltaa istumaan niinku oli joskus tapana meil tehdä. Vastas parin päivän päästä ainoastaan, ettei ollu huomannu viestiä...
Nyt kun oon eläkkeellä, ei ole sitä sosiaalista verkkoa työn kautta, ja harvat ystävät hävinneet, ni hiljaseks vetää.....

Rva x, nosta vaan kissa pöydälle. Parempi kun asiat tulee kerralla selväks.

Lähettäjä: Tirlittan 
Päivämäärä:   18.9.17 14:19:23

Miul kerran sanos nuorempi kaverini, että jos kyllästyt mieheesi, niin minä voin hänet ottaa. :)
Tavallaan se oli reilusti sanottu, joten enpä siitä häiriintynyt, eikä tuttavuutemme myöskään.

Rouva Xn tilanne on paljon huolestuttavampi, itse olisin ehkä vähän kauhuissani, kun en niin niihin miespuolisiin luota, en omaanikaan.

Sen sijaan tuttavalla on oikeasti vaikea kriisi, kun se oireilee tuolla tavalla.
Xn ei kannata puhua miehensä vikittelystä mitään, kun alkaa puhumaan, olla kuin ei olisi huomannutkaan, se kun ei ole oleellisinta tuossa jutussa, mutta itseen kohdistuva ilkeily pitää nostaa esiin ja keskustella siitä pelkästään aluksi, jos ilmi tullee jotain 'raskauttavaa', jopa että 'ystävyys' loppuu, niin samalla poistuu uhka parisuhteellekin.

Lähettäjä: Rva x 
Päivämäärä:   18.9.17 15:41:09

No minä luotan onneksi omaan mieheeni. Jokin aika sitten ensi kerran mainitsin hänelle, että taidat olla tuon K:n plan B siltä varalta että äijänsä ei selviäkään hengissä, silloin mies tuumi että no ei kai nyt sentään. Mutta ystävän eilisen vierailun jälkeen tuo myönsi, että taitaa asiassa olla perää sittenkin. Joten aika ilmeistä on, kun mieskin jo huomaa. Mutta ei kuulemma ole ystäväni otettavissa, koska oma emäntä on mielestään sekä kauniimpi että mukavampi. No olen minä sitä ainakin siinä mielessä, etten kavereitteni miehiä vokottele, en kyllä ketään muutakaan paitsi toisinaan omaani.

Kriisissähän tuo on ilman muuta ja silläpä en ole mitään metakkaa vielä nostanut, vaikken mikään kaikista nöyrin hissukka ole itsekään. Mutta ei tässä nyt auta, asia otetaan puheeksi jos/kun seuraavalla kerralla taas jotain mukahauskaa kettuilua aloitellaan. Johonkin se raja on vedettävä.

Lähettäjä: 1.*** 
Päivämäärä:   18.9.17 19:35:55

Ihana mies sinulla ! :)

Hienoa myös, että huomaat, että ystävälläsi on kriisi. Jos haluat pitää ystävyydestä kiinni, voit toivottavasti keksiä ratkaisun, joka sopisi kaikille.

Mutta muista, ilkeilyllä voi aina olla toisen mielessä jonkinlainen todellinen pohja...

Lähettäjä: Tirlittan 
Päivämäärä:   18.9.17 20:53:33

Kateus on usein se perisuomalaisten pohjavire. :(

Kaverillesi olisi hyvä miehesi itse tarvittaessa tehdä etäisyyttä, Sinun sanomanasi se saattaa yllyttää 'kisaan', sitä kiusallista tilannetta ehdotin vältettävän.

Lähettäjä: Juu 
Päivämäärä:   7.12.17 14:10:58

Minulla on mies paras ystävä. Siskon luona käyn silloin tällöin tai soittelen. Minulla on huonoja kokemuksia ystävyydestä ja kouluajoista.
Akat nyt vaan tuppaavat puhumaan paskaa toisistaan selän takana tai sitten on vain niitä siipeilijöitä ja passauttajia.
Jutella saatan kohdatessa mutta muuten olen mielellään omissa oloissani ja/tai perheeni parissa.

Lähettäjä: yksinäinen 
Päivämäärä:   8.12.17 10:14:58

Ei ole hyviä/ parhaita ystäviä, hevos- ja koirakavereita lähinnä. Mies varmasti paras läheinen ystäväni.
Välillä kaipaan sellaista tosiystävää, mutta onneksi on sisko jolle voi aina soittaa ja purkaa sydäntään.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   8.12.17 12:19:05

Minullakin oli hyvä ystävä 14v
Viimeisen vuoden käyttäytyi todella huonosti minua kohtaan
Nyt ollut entinen ystävä 2v
Surettaa kun ihmiset käyttäytyvät niin

Lähettäjä: XXX 
Päivämäärä:   8.12.17 18:08:07

Tuttuja tuleeja menee, todellisia ystäviä/kavereita on vähän. Naisten parissa ns. selkään puukottaminen on yleistä ennemmin tai myöhemmin.
Valitettavasti.

Lähettäjä: YOdoyddlh 
Päivämäärä:   17.12.17 00:40:49

Eikä ole! Vanhin ystävyys alkoi 46 vuotta sitten ja yhä ollaan ystäviä! Sitten lukioajoilta on jäljellä 2 ystävää, ltallilta nuoruudesta 2, opiskeluajoilta 3 tosi hyvää, eri työpaikoista vuosikymmenten varrelta 3-4, aikuisiän talleilta ainakin 4, myös lasten päiväkoti- ja koulukaverien vanhemmista muurama on jäänyt ystäväksi. Osaa näen 1-3 kertaa vuodessa (asuvat ulkomailla) muita useammin. Fiksuja, hauskoja, mukavia naisia! Jonkun kanssa puhutaan syvällisiä, toisen kanssa käydään sienessä ja avannossa, kolmannen kanssa baarissa, neljännen kanssa näyttelyissä ja teatterissa jne. Kaikilta olen saanut apua ja tukea elämääni ja paljon naurua! Toivottavasti olen osannut sitä myös jakaa!

Lähettäjä: Onnellinen 
Päivämäärä:   31.12.17 04:02:52

Minulla on ollut montakin ystävää jotka ovat olleet läheisiä kun minulla on mennyt huonosti. Kun olen saanut elämäni raiteilleen ja on alkanut mennä hyvin, he ovat kääntäneet kelkkansa ja alkaneet veljeillä ex mieheni kanssa. Hassua kyllä en ole heitä yhtään kaivannut, päinvastoin oloni on ollut helpottunut sillä vasta jälkeenpäin olen tajunnut miten ahdistavaa ystävyytemme olikaan. Itse olin se antava osapuoli, saamatta itse juuri mitään. Enkä tarkoita tässä materiaalia vaan enemmänkin hengistä puolta.

Lähettäjä: ammi 
Päivämäärä:   12.1.18 12:55:30

minulta katosi iso osa ystävistä kun hankin koirat ja sitä myötä tuli paljon uusia harrastuksia . en jaksa enää baareilla enkä ehdi kylpylöihin sun muihin rientoihin.

kova ikävä on välillä varsinkin yhtä ystävää, mutta ei voi mitään. mina olen viime vuosina muuttunut epäkiinnostavaksi , paljon olen miettinyt mikä minussa on vikana ja ehkä se kun tosiaan harrastus vie paljon aikaa.

kavereita tai tuttuja on tullut paljon, mutta ei sellaisia sydänystäviä.

suurin osa ystävistäni, itseasiassa kaikki ovat sinkkuja ja mina naimisissa , ehkä sekin vaikuttaa.

Lähettäjä: aksu 
Päivämäärä:   16.1.18 18:56:49

Täydellisiä ystäviä ei kannata haikailla, mutta jos tyyppi aiheuttaa vain pahaa mieltä, ei muuta kuin potkut persuuksiin.

Lähettäjä: meeri 
Päivämäärä:   17.1.18 09:08:37

Mulla sama kuin ammilla.

Mä hankin koiran, joka oli mulle tosi iso ja tosi iloinen asia. Paras ystäväni oli koiravihaaja. Hän mäkätti suureen ääneen kylään tullessaan, että koira pois vierailun ajaksi. En tietenkään vienyt koiraa omasta kodistaan mihinkään. Jos koira nuuskaisikin kaveriani päin, niin alkoi hyi, pois-huuto. Uhkasi ajaa koirani yli autolla...

Mua arvosteltiin koko ajan, kun olin tullut hulluksi...

Baarit, risteilyt, huuhaa-ajanvietot kun mulla vaihtui koiralenkkeihin, vaelluksiin, yleensäkin luontoharrastuksiin ja sen inhotun koiran kanssa, niin en jaksanut tuota enää kuunnella ja lopetin tapaamiset ja yhteydenpidon.

Lähettäjä: jana 
Päivämäärä:   17.1.18 13:25:20

En voisi kuvitellakaan ystäväkseni sellaista joka ei eläimistä tykkää, itselleni ovat niin tärkeitä (ja luotettavia) nuo elikot joita huushollissa on.

Olen vähän tämmöinen erakkoluonne vaikka perheellinen olenkin, viihdyn hyvin myös yksikseni. Tai enhän mä koskaan yksin ole kun on kissat , koirat ja hevoset ympärillä ja talo jossa ainaa riittää puuhaa.

Muutama ystävä on joiden kanssa juttu jatkuu kuin ei olisi taukoa ollutkaan sitten kun taas nähdään. Yksi sellainenkin oli taannoin joka oli vähän liian kiinnostunut miehestäni, no hän ei ole enää ystäväni. Miksi haaskata aikaa tuollaisiin kun kivojakin ystäviä on :) Nyt kun mietin niin kaikki ystäväni ovat vähän samanhenkisiä, sellaisia rempseitä ja mukavia eikä mitään selän takana kähmijöitä, sellainen ystävä yritän itsekin olla heille.

Lähettäjä: karvakaverit:) 
Päivämäärä:   17.1.18 15:12:37

Komppaa janaa, ystäviksi en lue heitä , joilla jotain antipatioita eläimiä kohtaan oli laji mikä tahansa. Olen eläinten ystävä , elän elämäni sen mukaan ja kenelle sellaisena kelpaan hyvä niin , muunlaisia ihmisiä en tarvitse.
En edes pyydä kylään ( kuin sen ensimmäisen ja viimeisien kerran...) sellaisia jotka näkevät vaivaa kissoistamme/hevosistamme /luonnon eläimistä pihapiirissä.
Ikuisesti mieleeni jäi erään , aiemmin kengityshommia tehneen raviohjastajan(nykyisin yksi maamme huippuohjastajista), sanonta kun istui kengitystyön jälkeen kahvipöydässä vuosia sitten ja yksi kissoistamme hyppäsi viereensä penkille ja minä kiirehdin ns.torumaan kissaa, ” Anna kissa istua siinä, talo elää tavallaan”.
Asiaan, ystävistä, ns.ystäviä on useitakin mutta sydän sellaisia vain kaksi, heitäkin tapaan etäisyyksien ja kovin erilaisten elämän tilanteiden vuoksi harvoin.
Oma puoliso monessa mielessä myös se paras ystävä, elämänarvot yhtenevät ja kokemusta monenlaisista murheista ja vastoinkäymisistä, se hitsaa yhteen.
Omat tyttäret myös suuresta ikäerostaan, huolimatta sellaisia joille voi purkaa sydäntään ja varsinkin nuorempi vielä kotona asuva, on hyvinkin empaattinen ja lohduttaa kun väsy iskee. Pätee meillä ainakin tällä hetkellä molemmin puolin, vielä ei ole tullut sellaista asiaa jota ei olisi voinut äidille kertoa, ennemmin tai myöhemmin, tätä olenkin korostanut, että vaikka mitä olisi, omille vanhemmille voi aina puhua, itsellä ja puolisolla ei näin ole nuoruudessa ollut ja vahingosta viisastuneena, yritämme olla tekemättä samoja virheitä kuin omat vanhemmat.

Summa summarum, silti kaipaan naisystävieni seuraa ja jutteluhetkiä jolloin purkaa voi sellaisiakin asioita, joita miehet eivät ehkä ymmärrä ja juttu kulkee kuin ei taukoa olisi ollutkaan, kuten edellinen kirjoittaja myös kertoi.

Pitäkää huolta läheisistänne ja hyvistä ystävistä , ovat kultaakin kalliimpia.

Lähettäjä: Ystävät tärkeitä 
Päivämäärä:   19.1.18 19:33:16

On perhe, on lapsia ihania. On kiva mies, mutta on tosi tärkeää omistaa ystäviä. Kolme eri ryhmää, yksi ryhmä ollut kasassa 35 vuotta. 8 ihanaa naista. Seuraava ystäväryhmä, viisi ihanaa tyyppiä, opiskeluajoista, asuttiin samassa solussa, , myös kasassa 35 vuotta, sitten muutama uudehko ystävä tullut opiskelujen myötä. Olen kiitollinen. Niin kiitollinen.