Lähettäjä: Miksi 
Päivämäärä:   10.4.17 12:03:29

Tämä on kummallinen olotila, ollut läsnä aina. Iän myötä tosin vahvistunut. Ei ole perhettä, joten minua ei oikeasti tarvita. Tämä elämä ja kaikki vuodenajat on nähty. Joka vuosi sama, kevään tulo ei tuo iloa. Mikään ei tunnu miltään. En haudo itsemurhaa, tai ole masentunut. Tällainen kuoleman odotus on kuitenkin koko ajan läsnä. Harrastuksia ja ystäviä löytyy, en ole erakko. Välillä tosin haluaisin elää täysin erakon elämää.

Olen polttanut vanhoja päiväkirjoja ja tavaroita sillä ajatuksella, että jos kuolen niin mitä minusta jää. Nyt aion kantaa enemmän tavaraa pois, kunnes asunnossa ei ole enää mitään. Sitten istun lattialla ja odotan kuoleman tulevan?

Jos eläisin vanhaksi kuten mummoni, minulla olisi vieläkin 40 vuotta elinaikaa, miten sen jaksaa?

Lähettäjä: Tirlittan 
Päivämäärä:   10.4.17 12:09:53

Kevät lisää tuollaisia tuntemuksia, vaikka sen pitäisi olla virvoittavaa aikaa.

Jokaisella meistä on tehtävämme, ei tänne vahingossa synnytä, mutta mitähän Sinulta vielä odotetaan??

Olisiko aavistusta itselläsi, mitä kykyjä ja taitoja Sinulla on tai mitä tykkäät tehdä?

Lähettäjä: 1.*** 
Päivämäärä:   10.4.17 12:36:39

Eikö tuo "mikään ei tunnu miltään" ole yksi masennuksen oire?

Lähettäjä: h 
Päivämäärä:   10.4.17 12:43:53

Mulla on ollut sama tunne koko elämäni. Olin alle 10 vuotias kun jo toisoin kuolevani. Mulla ei ole koskaan ollut elämäniloa. Olen silti saanut melkeimpä kaiken mitä aikoinaan toivoin elämältä, menin naimisiin ja sain kaksi lasta. Silti tuolloinkin ajattelin vaan että toivottavasti en elä vanhaksi.

Nyt olen 53, elämäni on hyvää. Silti edelleen sama kaipuu siihen, ettei tarvitsisi enää olla täällä.

Lähettäjä: Tirlittan 
Päivämäärä:   10.4.17 12:57:31

h:kin siis elelee 'toinen jalka haudassa'. :)
Mielenkiintoinen ajatusmaailma, varmaan voi olla raskastakin, mutta ette varmaankaan 'pelkää kuolemaa'?

Henkimaailmassa on toki helpompaa aineettomana henkenä, mutta kun itse tänne sieltä omasta tahdostaan tulee, niin miten se elämä kääntyy sitten itseään vastaan?

Hetkellisiä lamakausia on kaikilla, mutta kuinka sitä voi olla 'maissa' jatkuvasti?
Taitaa jäädä kysymys vaille vastausta.

Lähettäjä: Miksi 
Päivämäärä:   10.4.17 20:52:42

h: Kyllä, samoja tuntemuksia minullakin ollut pienestä asti. Ihan varmasti olen vahingossa syntynyt. Olen aktiivinen päivän mittaan, siksi en mielestäni ole masentunut. Olen nähnyt masentuneen ihmisen läheltä, enkä ole sinne päinkään. En syö mitään lääkkeitä, enkä ole käynyt lääkärissä tämän takia, niin en voi olla varma.

En pelkää kuolemaa, jotenkin olen kuoleman pauloissa, seuraan paljon mm. rikosdokumentteja ja kaikkea kuolemaan liittyvää. En kuitenkaan haluaisi olla kipeä/sairas ennen kuolemaa, no ei kai kukaan.

Olen myös saanut elämässä jo kaiken mitä olen halunnut. Saisi olla loppulaulua vaille, kaikki on nähty ja tehty.

Lähettäjä: Tirlittan 
Päivämäärä:   10.4.17 23:05:54

Olisiko mahdollista kääntää katse pois vain omista tarpeista ja kysyä vilpittömästi tarvitsisiko joku minua, voisinko helpottaa jonkun toisen matkaa, kun olen itse saanut kyllikseni?

Lähettäjä: h 
Päivämäärä:   11.4.17 10:15:33

Hyvä pointti. Toisten auttamisesta mä itse saan hyvän mielen.

En mäkään pidä itseäni masentuneena. Käyn töissä, kotini on siisti, lenkkeilen, olen puhdas enkä itkeskele. Lapsiini mulla on todella lämpimät välit. Sosiaalisuus pienenee joka hetki ja olenkin ajatellut että taitaisin olla onnellinen erakkona. Aivan yksin jossain kaukana. Toi ajatus tuntuu hyvältä ja olen aina sitä miettinyt.

Mutta viimeksi eilen ajattelin, että onneksi lapset saavat multa perintöä sen verran, että saavat pesämunan omiin asuntoihin. Mun suvussa on paljon rintasyöpää, olen jo etukäteen aikoja sitten päättänyt, etten ota hoitoja vastaan.

Kuolinvuoteella sanon luultavasti, että mun elämäni täällä oli aivan turha. Mun ei olisi pitänyt koskaan edes syntyä. Maailma ei olisi mitään menettänyt vaikka mua ei olisi ollut.

Lähettäjä: Talvi 
Päivämäärä:   11.4.17 10:50:25

H, älä sitten ainakaan lapsillesi sellaista kuolinvuoteellasi sano, vaikka kokisit että se on totta. Mielestäni lapset eivät ansaitse miettiä äitinsä sellaisia sanoja loppuikäänsä. Sen lisäksi että he surevat äitinsä puolesta tämän turhaksi kokemaa elämää, joutuisivat toteamaan, että äidin silmissä heidänkin maailmaan saattamisensa oli yhtälailla turhaa eikä maailma mitään olisi menettänyt, kun heitäkään ei olisi.

En minäkään koe että maailma mitään menettäisi vaikkei minua olisikaan. Joka puolelta niskaan kaatuva maailman ja ihmisten pahuus ja välinpitämättömyys saa usein sanattoman ahdistuksen valtaan. Mutta lapsiani suojelen vaikka viimeiseen veripisaraani, enkä halua kaataa omaa ahdistustani tai arvottomuuden tunteitani heidän taakakseen, eiköhän heillä ole niitä tarpeeksi omasta takaakin.

Lähettäjä: Miksi 
Päivämäärä:   11.4.17 13:14:25

Minulla ei ole edes perhettä. Eikä enää läheisiä sukulaisiakaan. Jos elän vanhaksi, olen takuulla sellainen mummo, joka löydetään jostain kerrostaloasunnosta vuosien päästä kuolemasta. Olisi kiva lähteä ajoissa, ennenkuin on taakkana kenellekään vieraalle ihmiselle.

Lähettäjä: H 
Päivämäärä:   11.4.17 21:50:13

Minulla on tuo sama, puksutan kyllä päivästä toiseen mutta ottaisin kuolemaan johtavan sairauden helpottuneena vastaan. Minä tosin pelkään että jos tämä elämä ei päätyään siihen, vaan sitä sittenkin syntyy uudelleen? Miettikää nyt ihan oikeesti, taas joutuisi opettelemaan potalla käymisen yms. ja rimpuilemaan siitä eteenpäin kohti kuolemaa, todennäköisesti huomattavasti huonommissa oloissa kuin nyt. Voi kuinka turhauttava ajatus. Buddhalaisilla on oikeantuntuinen ajatus, kun he nimenomaan pyrkivät eroon elämästä noin niinkuin lopullisesti.

Lähettäjä: Tirlittan 
Päivämäärä:   12.4.17 00:03:59

Me saamme syntyä niin monta kertaa uudelleen kun kehityksemme vaatii, mutta synnymme myös eri planeetoille missä elämä on ihan erilaista kuin täällä maassa.

Ihmiseksi syntyminen on haastavimpia valintoja jotka teemme, koska maallisuus on niin karkea olomuoto särkyineen, kolotuksineen temuta tällaisen kuoren kanssa ja tunnekirjo vielä sisäisesti myllertää.
Elämä on valittu haaste, koska olemme melkein vapaita sieluja.
Emme voi päästä pois elämänkierrosta vaikka tahtoisimme, emmekä edes tahdo kun henkimaailmassa muistamme kaikki edelliset elämämme ja kaiken niiden aikana hankkimamme tiedon.

Silloin kun tiedämme kaiken olemme vain kiitollisia kaikesta ja puskemme silloisen elämän asiat läpikäytyämme uusiin haasteisiin. :)

Miten voi helpottaa omaa tulevaisuuttaan, keventää tulevien elämien taakkaa?
-Yksinkertaisesti palvelemalla ja olemalla kiitollinen ja vahva.

'Olemme täällä vain helpottaaksemme toisten matkaa.'

Ensimmäiseksi kannattaa listata kiitollisuuden arvoisia asioita, kaikki ne ovat vain lahjaksi saadut, kiitollisuutensa voi osoittaa arvostamalla niitä ja opettaa lapsensakin arvostamaan.
Monella on monin verroin huonommin, voisinko jotenkin tukea, lohduttaa tai olla edes läsnä?
Vain vahva ihminen voi tukea toista.
Ensin oman elämän arki kuntoon ja sitten pää ylös tähyämään hankalammassa asemassa olevia, joiden tietä voisi keventää.
Rukouksesta saa voimaa, enkeleiltä tukeä ja henkioppailta opastusta miten jatkaa.

Ei tarvitse hypätä kirkoissa tai lähteä lähetystyöhön, ihan riittää positiivinen ajattelu ja oikea asenne. Myötätunto ja ymmärrys lisääntyvät kun antaa niille tilaisuuden.

Tämä on ainutkertainen elämänne sinä henkilönä joka nyt olette ja lahjaksi, suunnattomalla rakkaudella, räätälöity, älkää heittäkö sitä hukkaan.
Jokainen lähtee ajallaan, tämä on tämän elämän loppuelämän ensimmäinen päivä.. :)

Lähettäjä: Miksi 
Päivämäärä:   12.4.17 00:36:30

Ajatusmaailmat voivat ainakin olla ihan eri planeetoilta, en ajattele yhtään asiaa samoin kuin Tirlittan.

Enkä saa itseäni uskomaan mihinkään henkimaailman asioihin. Elämä on on/off, joko täällä ollaan tai ei olla, kuoleman jälkeen ei ole mitään. En oleta tulevani takaisinkaan, se vasta olisikin oikea kadotus.

Lähettäjä: Tirlittan 
Päivämäärä:   12.4.17 00:56:43

Ota kuitenkin se mahdollisuus huomioon ja petaa senkin filosofian varalta, niin et mahdollisesti missaa jotain kivaa näiltä elinpäiviltäsi.

Ei se miten me tahtoisimme tai kuvittelemme aina ole se totuus, varaudu siihenkin että olet ikuinen henkiolento.. ;)

Mahatma Gandhin sanoin:
"Elä niin kuin kuolisit huomenna. Opi niin kuin eläisit ikuisesti."

Vieraskynä | Ilona Surakka:
"..Se on todellista nöyryyttä vailla heikkoutta. Se on sen ymmärtämistä, etteivät muut tule koskaan täydellisesti ansaitsemaan sinun hyvääsi. Ethän sinäkään ole sitä kaikkea hyvää ansainnut, jota sinulla tänä päivänä on; terveyttä, perhettä, materiaa tai työpaikkaa.

Siksi se on siirtymistä ehdollisesta rakkaudesta rakkauteen, joka ei odota omaa osaansa takaisin vaan antaa omasta hyvästään koska voi. Se on antamista ajastasi, osaamisestasi ja taloudestasi; sinun omastasi.

On suurta armoa ymmärtää olevansa heikko ja vajavainen, mutta silti kykeneväinen hyvään suhteessa lähimmäisiin; perheeseen, ystäviin, työtovereihin ja vierellä kulkijoihin. Nöyryys on voimaa kohdata elämää kaikkine epäoikeudenmukaisuuksineen sekä voimaa kurottaa niin pitkälle kuin mahdollista, muiden hyvän vuoksi.

Antaminen omastasi muiden hyväksi, saa aikaan nöyryyden ja nöyryys saa aikaan menestymisen ja suuremman ilon sisimpääsi, kuin mitä olet voinut aavistaakaan.

Antakaa, niin teille annetaan." :)

Lähettäjä: Niin. 
Päivämäärä:   12.4.17 08:58:47

Jaa-a, taitaa enimmäkseen olla suht hyvinvoivien länsimaisten ihmisten ongelma nämä kuolemankaipuut. Mitä uutisia katselee, niin ne joilla on toisenlaiset ja hyvinkin kouriintuntuvat sekä hengen päälle käyvät ongelmat, yrittävät viimeiseen saakka elää ja pitää lapsensakin elossa. Mikä tässä meidän elintavassamme sitten mahtaakin mättää, eikö meillä ole oikeita ongelmia murehdittavaksi, vai puuttuuko meiltä tavaran sijasta jotain olennaista, kun elämä on niin kauhean vastenmielistä.

Lähettäjä: jhgj 
Päivämäärä:   29.4.17 19:04:30

"Ensimmäiseksi kannattaa listata kiitollisuuden arvoisia asioita, kaikki ne ovat vain lahjaksi saadut, kiitollisuutensa voi osoittaa arvostamalla niitä ja opettaa lapsensakin arvostamaan."

Ja kiitollinen pitäisi olla kenelle?

Lähettäjä: Tirlittan 
Päivämäärä:   1.5.17 20:49:32

Olemassaololle, elämälle itselleen, jos tajuaa enempi niin Luojalle.

Lähettäjä: jhgj 
Päivämäärä:   4.5.17 18:33:12

Ja koska tajuat enemmän, mielestäsi kaikki hyvä tulee luojalta ja kaikki "paha" on ihmisen itsensä aikaansaamaa?

Lainaus tekstistäsi toisesta ketjusta:

"Pitäisi muistaa aina etten minä itse ole kaiken napa, minulla on arvoni, mutta en ole muita ihmisenä kummoisempi, pitää katsoa peiliin, tunnustaa virheensä, myöntää väärät valintansa ja antaa itselleen anteeksi ettei yltänyt unelmiinsa ja extratärkeää on muistaa että olemme vain itse vastuussa, ketään muuta ei voi omasta tilanteestaan syyttää.
Jos luotimme vääriin ihmisiin, jos annoimme huijata rahamme jne, niin ihan omia mokia kaikki, itse valitsimme jopa vanhempamme."

Lähettäjä: Tirlittan 
Päivämäärä:   4.5.17 21:45:07

Tarkoitin että yhä suurempi osa ihmisistä kieltää jumalan kaltaiset auktoriteetit, on trendikästä olla ateisti tai satanisti(itsensäpalvoja) ja sitten myöhemmin kun viisaus lisääntyy, ehkä vasta taas henkimaailmassa, tajuamme sen perussetin ja ymmärrämme ettei itsemääräämisoikeuttamme vähennä korkeampi voima.

Ja koska me kaikki ollaan yhtä arvokkaita ja ainutlaatuisia en voi itseäni ylentää, olen jossain elämässä ollut samanlainen epäilijä ja ties jos joudun jossain taas olemaan, riippuu opetuksista joita pitää vielä käydä läpi.

Eikä 'kantapään kautta'-oppiminen ole mikään 'paha' asia, se on tapa omaksua juttuja joissakin asioissa.
Eikä oikeastaan ole pahaa tai hyvää asiaa joka tarkoittaisi jokaiselle kaikissa tilanteissa samaa, jonkun paha on toisen hyvä.
Ehkäpä kymmenen käskyä tiivistää negatiivisia juttuja, mutta varastiko 'Robin Hood' väärin vai oikein, vai ottiko varastetut vaan takaisin, joka oli taas niinkuin oikeutta?

Kaikki tulee Jumalalta, niin pahat kuin hyvät ja välimuodotkin, niistä joitain voi valita tietoisesti, mutta paljon valitaan 'luonnostaan' eli isommin miettimättä ja joitain pakollisia joudut valitsemaan että saat tarvitsemasi tältä elämäjaksolta.

Voimme itse välittää hyviä ja positiivisia ajatuksia, niitä maailma tarvitsee, samoin valita asenteemme, joka helpottaa omaa arkeamme, sekä kantaa vastuumme yrittämättä sälyttää kaikkia ongelmiamme muiden tai yhteiskunnan niskoille.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   5.5.17 14:58:06

Tirlittan, anna ihmisten uskoa tai olla uskomatta yhtään mihinkään. Kaiken tuollaisen jumalallisuuden tuputtaminen on todella vastenmielistä ja alentavaa. Ja mun mielestä koko uskonnollisuus on säälittävää turvautumista joulupukin kaltaiseen satuolentoon.

Minä en vaan tuota lausetta ole joka paikkaan kirjoittamassa, joten älä sinäkään julista omia ukomuksiasi ainoana oikeana totuutena.

aamen. Terveisin ateisti.

Lähettäjä: Tirlittan 
Päivämäärä:   5.5.17 16:11:34

Kaikkipätevä piste:
Anna minun julistella, enhän kuitenkaan teille tule saarnaamaan. ;D

Voisit asiansa osaavana ateistina jaaritella itsekin näkemyksiäsi kuolemasta perusteluineen, se voisi kiinnostaa jotakuta enemmän kuin vaan meikäläisen sättiminen.

Joku lukee näitäkin juttuja ja miettii omia asenteitaan, omista poikkeavien näkemysten vaientaminen kuoliaaksi ei hyödytä ketään, joten ala vaan julistella itsekin, täytyyhän Sinullakin joku syy omaan kantaasi olla ja varsinkin tietoa kun näet vaivaa höpinöistäni.

Elämä kerrallaan ja jokaisella oma totuus, mikä siinä näkemyksessä sotii ketään vastaan?

Lähettäjä: kalmå 
Päivämäärä:   7.5.17 15:16:21

Jos menisit meediolle se varmaan toteais et sulla on kuolleen henki roikkumassa matkassa. Sen kun saisi karistettua olkapäältään. Ajattele päivän väkisin jotain rakkautta ja iloa, kävele luonnossa, niin johan henki hoksaa ettei sun kautta saa enää sitä mustaa energiaa. Ja käy siellä meediolla.

Lähettäjä: Er 
Päivämäärä:   7.5.17 22:27:36

Mummoni mielilause: Ei kannata vaipua murheeseen ja synkkyyteen saati tylsyyteen.

Lähettäjä: Roma 
Päivämäärä:   9.5.17 12:38:09

Miksi ateisteja ärsyttää, jos joku puhuu uskostaan niin, että käsketään olla hiljaa?
Eikö täällä ole kaikki puheenvuorot sallittuja?7

Lähettäjä: niin 
Päivämäärä:   10.5.17 16:53:15

"Kuolinvuoteella sanon luultavasti, että mun elämäni täällä oli aivan turha. Mun ei olisi pitänyt koskaan edes syntyä. Maailma ei olisi mitään menettänyt vaikka mua ei olisi ollut."

Ilman sinua ei olisi lapsiasikaan ja he ovat riittävä syy siihen, että elämälläsi on ollut tarkoitus.

Lähettäjä: Miksi 
Päivämäärä:   16.5.17 14:29:08

Tuo kiitollisuus on minullekin aivan käsittämätön ajatus, kiitollinen mille/kenelle? Tiedän, että esim. vielä 50-60-luvuilla lapsia kasvatettiin siihen, että heidän tuli olla kiitollisia vanhemmilleen omasta elämästään. Vielä aikuisenakin he olivat mahdottomassa "kiitollisuuden velassa" joka suuntaan. Minusta tuollainen ennemminkin kuluttaa ihmistä, kuin helpottaa.

Oli myös ajatus, että pitäisi auttaa muita. Teen mm. vapaaehtoistyötä, mahdollisesti enemmän kuin useimmat. En saa siitäkään mitään erityistä iloa elämääni. Ymmärrän sen olevan tärkeää työtä. Minulle se on eniten ajan kuluttamista, saan tekemistä, en tee sitä minkään kutsumuksen vuoksi.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.5.17 22:03:47

Miksi: Minä olen kiitollinen lapsilleni. Jokapäivä. Siitä että saan olla heidän kanssaan ja että he ovat minun kanssani täällä. En koe mitään kiitollisuudenvelkaa, olen vain puhtaasti kiitollinen :)
Rakkautta, läsnäoloa ja välittämistä, olen kiitollinen.

Ehkä sitä ei ymmärrä, ennen kun on meinannut menettää?

Olen myös kiitollinen siitä että meillä on ruokaa, lämpöä, vettä ja vaatteita. Tätä en yltäkylläisyyden keskellä ymmärtänyt ennen omakohtaista kokemusta puutoksesta ja kärsimyksestä.

Lähettäjä: grr 
Päivämäärä:   20.5.17 09:25:07

Yksi samanlainen lisää. Elämässä on ollut niin paljon taakkaa, että vaikka olen todella vahva ihminen, alan olla loppu. Henkinen väkivalta ja suuret fyysiset ongelmat vieneet voimat. Kyllähän kuoleman ajattelu on paljolti sitä, että kaipaa henkimaailmaan, jossa on olo niin erilainen, taakaton. Itsemurha ei ole mikään vaihtoehto vaan johtaa vaan siihen, että joutuu seuraavassa elämässä samaan tilanteeseen. Minullekin voimia jatkamiseen tuo se, että minua tarvitaan ja tiedän, että minulla on tehtäviä täällä Maassa. Tämänhetkisen tehtäväni toki tiedän, tulevia en, mutta enpä tuota tämänhetkistäkään tiennyt ennen kuin tielleni osui :) Ja todella mukava ja tärkeä tehtävä tulikin. Suosittelen luettavaksi Michael Newtonin kirjat Sielujen matka ja Sielujen kohtalo.

Lähettäjä: Tirlittan 
Päivämäärä:   20.5.17 14:26:09

Voi myös lukea Lorna Byrnen 'Enkeleitä hiuksissani' ja jatkon siihen eli 'Portaat taivaaseen'.

Lähettäjä: pj 
Päivämäärä:   20.5.17 19:10:36

kalmå: Kerrotko lisää teoriastasi? Kiinnostaa todella ja havahduin tuohon sanomaasi... Voiko tuollainen olla totta?

Lähettäjä: Tirlittan 
Päivämäärä:   20.5.17 19:52:55

http://www.henkinenkehitys.fi/
Tuolta löytänee niitä 'oikeita' meedioita(välittäjä), jotka eivät vain rahasta hyväuskoisia.

Lähettäjä: Miitta. 
Päivämäärä:   24.5.17 06:56:06

Kiipeä jollekin vuorelle. Mielellään yli kolmeen tuhanteen metriin ja nopeasti. Sinne kuolee helposti, eikä kukaan jää kyselemään.

Kohteita on monia ihan Euroopassakin.
https://no.wikipedia.org/wiki/Kategori:Fjell_over_3000_meter

Lähettäjä: grr 
Päivämäärä:   25.5.17 17:31:22

Jos meediolle meinaa mennä, suosittelen ottamaan yhteyttä Suomen spiritualistisen seuran käyttämiin meedioihin. Itse olen käynyt Harriet P:llä. Tiesi elämästäni asioita, joita ei kukaan muu kuin minä voi tietää...ja käynti selitti muutaman aika oleellisen asian ja auttoi sillä tavalla. Ei mulla mitään roikkuvia henkiä mukana ole, ajatukset vaan ovat ihmiselle aika luonnostaankin kuolemaan liittyviä, kun sielu kuitenkin muistaa, miten helppoa henkimaailmassa elämä on...niin sitä kaipaa sinne tämän maailman sijasta. Jos noita huonoja henkiä nyt haluaa karkottaa, niin valkosalviaa palamaan :)

Lähettäjä: Tirlittan 
Päivämäärä:   27.5.17 15:22:40

Henkinen kehitys on se nettisivusto just mitä grr tarkoittaa.

Vaikka henkenä on helpompaa, pitää muistaa että tänne on päästy kehittymään ja tästä ajasta kannattaa ottaa kaikki irti, se on kuitenkin ainutkertainen keikka tämän nimisenä ja tässä hetkessä/ruumiissa ja näine lähimmäisineen. :)
-Ehkä opiskelu ei ole joka päivä helppoa, mutta 'lopussa kiitos seisoo', sanos vanha sanonta. :)

Lähettäjä: grr 
Päivämäärä:   28.5.17 08:26:49

Nimenomaan! Tarkoitus on oppia..kerrankin joku on samaa mieltä kanssani :) facessa ainakin tuolla seuralla on ihan omat sivut omalla nimellä.

Lähettäjä: @!#$ 
Päivämäärä:   9.6.17 17:22:00

En itse ole todellakaan mitenkään erityisen, öh, hyvä ihminen, mutta tuo kiitollisuusjuttu on minusta aika helppo.
Jos vaikka syö kesällä rovon mansikoita, miksei siitä tuntisi kiitollisuutta (niin ihana asia)? Vai pitäisikö ajatella Pöh, mitä tuo nyt oli, pari marjaa?

Jos on vaikeuksia hahmottaa sitä kiitollisuutta oikeana tunteena (eikä tekopirteytenä), voi joskus olla vähän aikaa ilman jotain asioita mistä yleensä pitää tai nauttii. Noin maallisemmasta päästä esim kolme aamua ilman kahvia ;).

Kaksi hyvää runoilijaa jotka painivat kuoleman teeman kanssa; Dylan Thomas ja Anne Sexton (tai Saxton)

En oikein ymmärrä kysymystä Miksi tai mille pitäisi olla kiitollinen? Siitä kaikuu aikamoinen katkeruus tai jopa ylemmyydentunne...Miksei voisi olla? Siitä saa hyvän mielen (oppii tyytymään siihen mitä jo on). Ei se tietenkään estä ottamasta isompia haasteita vastaan jos huvittaa, mutta on tosi turhauttavaa aina haluta jotain muuta kun mitä jo on.

Lähettäjä: Miksi 
Päivämäärä:   9.6.17 23:20:47

Osaan olla tyytyväinen asioista, mutta en silti käyttäisi kiitollinen-sanaa. Minulle tulee mieleen vain se epämiellyttävä kiitollisuuden velka. Mikään ei tunnu miltään, voin karsia nautintoja, eikä edelleenkään tunnu missään.

En ole kiitollinen elämästäni. En halua mitään mitä minulla ei ole, paitsi sitä kuolemaa.