|
Lähettäjä: Tirlittan
Päivämäärä: 20.2.17 11:30:13
Gerda, suunsoitto on taito täällä tuppisuiden jöröttävien suomalaisten maailmassa. :)
Janne sai 'R.I.P.', koska soitto meni ihan ok, sekä Parkanossa, että Karvialla, että jotkut vaan asuu 'ei missään'! Karvia on 'ei missään'. :D
Talottomia mutkaisia taipaleita riitti muka aina vaan, ainoa vaihtelu tien varressa oli avohakkuu tai metsikkö.
Mutta sitten tuli yllätys: monta tuulivoimalaa aukeni yhtäkkiä eteen, niissä oli siniset valot huipuilla, jyhkeä näky keskellä 'ei mitään'.
-Tunteja myöhemmin, lihakeiton, leipäjuuston+lakkahillon, konsertin ja pullakahvien jälkeen oli pimeää(n.21), kun lähdimme kotia kohti, yllätyin taas positiivisesti tuulimyllyissä oli yövalot päällä, komeita punaisin valoin varustettuja 'pylväitä' häipyi horisonttiin kun palailimme kohti näennäistä 'sivistystä'. :)
Karvian soittokunta oli osaavaa väkeä, saimme 60v-juhlalevyn lahjaksi.
Heillä on 70v juhla tänä vuonna ja heidän perustajajäsenensä musiikkiliitto palkitsi jollain härpäkkeellä konsertin keskellä, meidän orkesterin perustajajäseniä ei enää löytyne, kun ikää on yli 130v. ;D
Sain istua komean ja mukavan nuoren barytonistin ja aivan ihanan charmikkaan tuubistin välissä, kolmannessa konsertissa selvisi että he ovat isä ja poika.
Lähtökahveja juodessa tuli joku vanhempi rouva ilmaisemaan suuren tyytyväisyytensä kun oli ihan oikean vetopasuunan nähnyt orkesterissa, hän oli niin 'otettu' että olin aivan hämilläni, teeni jäähtyi ja pullakin melkein unohtui soittamisesta keskustellessa, mies tuli kysymään että olenko huomannut että kuppila on tyhjennyt ja ovet menevät kohta kiinni, tuli hiukan hoppu. ;)
Rouva saattoi olla samaa porukkaa kuin isä ja poika, kun isä tuli myös siihen seisomapöytään kahveineen, sitten poika kävi sanomassa jotakin ja vieras samannäköinen mies ilmestyi myös paikalle ja silloin tämä rouva sanoi että tuokin on tuubistin poika ja soittaa kornettia(lyhyt trumpetti).
-ja tiuskaisi tälle vieraalle kiukkuisesti että: "Missä sinäkin aina olet kun pitäisi olla soittamassa!"
Mielenkiintoinen oli reissu loppujen lopuksi, ainoa huono asia oli konsertti isossa urheilutalon salissa, sain silloin, kun Korsukuoron lauluosuus alkoi, kuin hetkellisen paniikkihäiriön. :(
Halusin yhtäkkiä kauheasti pois sieltä, sata ihmistä nokan edessä, suuni kuivui ja kurkkua kuristi, aivan puskista menin ihan tolaltani. Kelasin äkkiä voisiko olla jotain sokerijuttua, olenko saanut diabeteksen, pyörrynkö vai yrittääkö joku henkiolento tunkea pääni sisälle, kauhea pelästys, kädetkin tärisi.
Hoin itselleni että hengitä, hengitä, niinkuin vanhassa blondivitsissä.
Pakotin itseni tutkimaan pasuunani putkea ja sen venttiiliä, harvoin on niin yksinkertainen asia saanut täysin jakamattoman huomioni. ;D
Lauluosuus loppui ja päästiin taas soittamaan, ei se ihan hyvin kohdaltani siinä mennyt, mutta muistutin itselleni tämä ja tuo vielä sitten pääset pois, kestät kyllä.
Kapellimestarien kukitus oli taas tauko soittamisessa ja senkin selvisin torveani tutkien, päätösmarssin jälkeen olin enää hiukan huolissani, lähinnä siitä miten selviän viimeisestä esityksestä. :(
Autossa päivitin tilannetta, että, ei, en saanut diabetesta, en henkiolentoa, enkä mitään muutakaan, joku hämärä fobiankaltainen heilahdus, mistä ja miksi, jännitinkö tosiaan yhtäkkiä siellä 35n soittajan joukossa, ehkä.
Viimeinen esitys oli pienessä hämärästi valaistussa auditoriossa ja takaoikealla minusta oli muutaman metrin päässä ovi portaikkoon, ja heti ulko-ovi sen vieressä, tiesin että pääsen pois milloin hyvänsä ja kuorokin lauloi orkesterin edessä eli pääsisin lähes huomaamattomasti ulos tarvittaessa. :)
Kaikki meni hyvin.
Paitsi itku melkein pääsi, kun karvialaiset osoittivat kunnioitusta veteraaneille nousten katsomossa seisomaan säestäessämme kuoroa Veteraanin iltahuuto-kappaleessa, silloin piti muusta syystä hokea että soita seuraava nuotti, keskity seuraavaan nuottiin, unohda vakaa hiljainen joukko joka seisoo tippa linssissä muistaen kaikkia niitä kaatuneita joiden ansiosta Suomi viettää satavuotisjuhlaansa.
Onneksi olen nyt yksin kotona että saan rauhassa itkeä sen tunteen pois.
Se oli hieno ele, koko viikonlopun vaikuttavin tapahtuma.
Kiitos karvialaiset, sieltä keskeltä 'ei-mitään'. :)
Niistän nyt nenäni ja kudon talvisen pitkän villasekoitusliivihameeni 'olkaimet' loppuun, että pääsen se päällä huomenna, sekä kuntouttavaan työtoimintaan (kokkausta tällä kertaa) ja sieltä päivätoimintakeskukseen.
Tuubakerhomme 'harjoitukset' ovat tällä viikolla vanhuksille soittaminen päivällä.
Ensi viikko on täällä hiihtolomaa, myös soitoista, likoilla on konsertti vielä nyt keskiviikkona ja sit saa tasaantua arjen viettoon.
<3 Loistavaa viikkoa teille kaikille! <3
|