Lähettäjä: tässäkö tämä 
Päivämäärä:   27.1.17 15:39:07

mitä mieltä mummot ja muut vaarit tällaisesta elämästä.
naimisissa 30 vuotta, muutin miniäksi maatilalle.
lapsia on ja he ovat muuttaneet omiin koteihinsa, heillä perheensä ja ammattinsa.
minä miehen kanssa tässä kaksistaan taikka appivanhemmat asuvat tuossa pihapiirissä, ovat jo vanhoja mutta suht terveitä, pientä apua ja perään katsomista tarvitsevat.
niin tilanne on se että olemme kämppikisä olleet jo sen yli 15-20 vuotta, eroa olemme miettineet mutta aina se on jäänyt joko taloudellisen tai saamattomuuden takia, kummallakaan ei kai ulkopuolisia suhteita ole ollut, kun täällä periferiassa asuu ja elää niin kaikki ehdokkaat tuntuvat vielä huonoimmilta kuin nykyinen tilanne. joten mitään romanssin poikastakaan ei ole näköpiirissä.
appivanhemmat eivät koskaan ole hyväksyneet minua ja minun tyyliäni, hevosihmisiä olen ja hevosten kanssa elämäntyöni tehnyt. navetta muutettu talliksi joka oli jo tyhjä silloin alussakin ja siellä pidän omien lisäksi vieraita hoidokkeja.

syynä pahaan olooni on ollut ilmeisesti mieheni oma suhtautuminen asioihin: aika hoitaa, kaikki lutviutuu itsekseen jos on niikseen , jne. ts. laiska itse tarttumaan toimeen , aina jonkun muun pitäisi hoitaa asiat ja ohjata tekemään jos saa liikkeelle.
silloin kun muutin nuorena tänne niin appivanhemmat pitivät tiukasti otteessaan poikaansa, asuivat samassa talossa ja mies kun on nuorimmainen lapsista ja tilanjatkaja joka jäi kotimieheksi niin on ollut tietysti äidin lemmikki, aina on ruuat valmiina ja jäljet perästä siivottu. miehen ei siis itse ole tarvinnut opetella elämään itsenäisesti.
hölmö olin mutta olin rakastunut, silloin.
vuosiin mies on ollut minulle lähinnä säälittävä reppana joka ei kykene irrottautumaan äidistään vaan käy siellä päivittäin syömässä ja nukkumassa päiväunia, maanviljelijällä kun ei kiireet pakota minnekään. muita eläimiä ei ole kissojen lisäksi kuin hevoset ja ne ovat minun kontollani.
emme käy missään emme käyneet silloin aiemminkaan, no, joskus lavatansseissa.
minulla rahat tiukassa ja en uskalla yhtään tuhlata kun en tiedä minkälainen ensi kuu on ja tuleeko rahaa milloin.
mies taas ei välitä raha-asioistaan, eu- tuet tulevat silloin kkun tulevat ja maksaa sitten laskujaan pois ja tuhlailee omiin asioihin.
tätäkö tämä loppuelämä on?
rakastamaan en enää pysty, mies on kuin joku ventovieras, emme enää keskustele, menköön äidilleen valittamaan.
lopetin passaamisen siltä osin etten enää pese ukin likapyykkejä, kannoin patjat toiseen huoneeseen ja elän omassa huoneessani omineni. en siivoa kuin nämä yhteiset tilat, ei ole ukko vaihtanut lakanoitakaan sitten sen jäljiltä , onkohan jo muutama vuosi kulunut samoissa lakanoissa. mutta minua se ei häiritse, haiskoot rauhassa. en ole hänen läheisyydessä, kuvottaa toinen, hampaitakaan ei ole pessyt vuosiin.
lähteäkö muualle vai eläisikö edelleen täällä ja keksisi jotain omaa kivaa itselleen.
ikää on minulla -50 ja ukolla 60. vanhukset ovat +85

Lähettäjä: elma 
Päivämäärä:   27.1.17 16:32:13

Kuulin tässä taannoin sanonnan: Parempi tuttu @!#$, kuin tuntematon taivas.

Onko tämä nyt sitä?

Lähettäjä: HhhQuit 
Päivämäärä:   28.1.17 00:37:15

Kuule Tässäkö tämä. Mun korviin ukkosi kuulostaa oikeasti niin hirveältä, että kyllä lähtisin pois. En pystyisi edes tollanen kanssa samassa huushollissa asumaan, vaikka olisi eri huoneet.

50v nainen ei vielä ole suinkaan vanha, sulla voi olla30-40 vuotta elämää jäljellä, ja sinusta riippuu, voisiko se olla myös hyvää ja mukavaa?
Mun esimerkki on mun isoäiti, joka oli leski ja löysi ihanan leskimiehen 70-vuotiaana, elivät 90-vuotiaiksi. Isoäiti sanoi että että ensimmäinen mies oli huono ja juoppo, toisen hyvän miehen kanssa hän sai vielä 20(!) onnellista vuotta! Vaikka tapasivat 70-vuotiaina!

Toki, Tässäkö tämä, iso elämänmuutos vaatii paljon vaivannäköä ja pelottavakin, ja voi olla että välillä tulee vaikeita hetkiä, mutta silti saat lähtemällä varmasti paremman loppuelämän kun tuo sisältä täysin kuollut ei elämä, vaan elossa oleminen jota nyt viettää.

Hevostehdasta olet varmaan tottunut organisoimaan asioita ja hoitamaan käytännön asioita. Onko sulla mahdollisuus työhön ja toimeentuloon jos lähdet?
Ja mielellään jollekin vähän summalle paikkakunnalle, pois sieltä perähikiältä.

Lähettäjä: :) 
Päivämäärä:   28.1.17 19:40:52

Lähde nyt, kun pystyt vielä järjestämään itsellesi mukavammat eläkepäivät.
Miehestäsi tulee entistä avuttomampi kun äitiä ei joku päivä olekkaan ja mieskin vanhenee enemmän kuin sinä.
Ei tommosessa kuolleessa suhteessa ole henkisesti kenenkään hyvä elää.
Järjestä itsellesi parempaa.

Lähettäjä: Tirlittan 
Päivämäärä:   28.1.17 20:35:44

Niin, joudut tekemään ratkaisun elämäsi, asumisesi ja eläintesi suhteen.
-Ei käy muuttaminen kateeksi, rankkaa hommaa, vaikka loppuelämäsi tullee taatusti olemaan onnellisempi. :)

Lähettäjä: Liisa 
Päivämäärä:   28.1.17 21:00:38

Vaikka lähteminen olisi kuinka hankalaa ja vaikeaa, niin uusi elämäsi on kymmenen kertaa parempaa kuin tuo nykyinen elämäsi. Mitä siitä kerrot on kuin pahimmasta painajaisesta!
Sulla on vielä paljon elämää edessä, olet kärsinyt vuosia, ansaitset hyviä asioita ja ihmisiä elämääsi!
Saako lapsistasi tukea lähtemiseen?

Lähettäjä: Qwerty 
Päivämäärä:   28.1.17 21:31:09

Voi kamalaa tota sun elämää. Kuulostaa todella pahalta. Ala miettiä mutennopeimmin ja järkevimmin pääsisit lähtemään ja rakentamaan hyvää loppuelämää.

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   31.1.17 15:51:52

Onko teillä avioehto vai saatko puolikkaan lähtiessäsi?

Lähettäjä: Talvi 
Päivämäärä:   2.2.17 10:54:56

En muuten puutu, sait jo neuvoja ja tiedät varmaan kyllä itsekin mitä pitää tehdä, mutta maanviljelijä joka vaan makaa haisemassa, ei ole kiirettä minnekään, ja rahat riittää? Miten? Oma maajussini tekee ympäri vuoden pitkää päivää ja ne paljon kadehditut tuet edes yhdistettynä viljan myyntituloon eivät edes peitä viljelyn kuluja, saati että jäisi tuhlattavaa mihinkään, vaan viljelykin rahoitetaan muilla töillä. Yritän pikkuhiljaa puhua että luopuisi koko viljelystä, kun ei siinä vaan ole mitään järkeä, mutta vielä ei ole suostunut antamaan periksi.

Lähettäjä: Lilla 
Päivämäärä:   5.2.17 10:09:15

Samaa pohdin kuin Talvi. Täälläkin tehdään ympäripyöreätä päivää.

Lähettäjä: hh 
Päivämäärä:   14.2.17 15:19:27

"Täälläkin tehdään ympäripyöreätä päivää."

Riippuu paljon tilasta, tilan koosta, tuotantosuunnasta jne.

Lähettäjä: Lilla 
Päivämäärä:   14.2.17 15:34:02

hh: Niinhän se on. Meillä kesät menee peltohommissa, toukotöiden ja heinänteon ja puinnin välissä korjataan kalustoa, tehdään uutta peltoa, salaojitetaan jne.. talvet metsätöitä, urakointiakin jonkin verran. Kohtuullisen kokoinen ja hyvin toimeentuleva tila, mutta mitään ei töitä tekemättä tule.

Lähettäjä: CNN 
Päivämäärä:   15.2.17 14:30:44

Toivottavasti aloittaja on jo tehnyt ratkaisunsa ja jättänyt painajaismaisen elämänsä.

Lähettäjä: Mies 
Päivämäärä:   15.2.17 15:08:18

Annan aloittajalle vain yhden neuvon: lähde pois ja ala elää omaa elämääsi.

Lähettäjä: öHö 
Päivämäärä:   16.2.17 15:42:49

Aloittajan tilanne on tuttu monella maatilalla ja muissakin perheissä.
Ollaan yhdessä kun eron hakemiseen ei oo löytynyt rankkaa syytä.

Mie oon nyt ihmettelemässä voisiki pettämisen jälkeistä elämää olla.
Liki 30 vuodessa toisen oloon samassa asunnossa on jo tottunut.

Lähettäjä: Tirlittan 
Päivämäärä:   16.2.17 16:28:45

Maatilat joo, tuttavaperheen vanha despoottimies kuoli, vaimo ei saanut mennä minnekään, eikä puheitta oikein tavatakaan ketään eli luulisi olleen helpotus kun 'sai oman elämänsä takaisin', vaan kuinka kävikään..?
Kun ei sopinut itse ajatella mitään, eikä päättää mitään yli 30v, niin nyt ei enää OSAA ajatella itse ja 'vapaus' on ahdistusta. :(
-Onneksi aikuiset lapset pitävät äidistään huolta, heh, lupasivathan isälleen niin tehdä.

Itse olen kiistellyt mieheni kanssa kaikesta myös yli 30 vuotta jo, voin kinata edelleenkin, vaan välillä käy mielessä jaksaakohan tuo mies enää, kun on raha- ja muitakin huolia mietittävänä, mutta miten sitä itsensä voisi toiseksi muuttaa, sellaiseksi minkä kanssa olisi helpompi elellä?
Täytyy vaan hioa käytöstään ja ottaa enemmän huomioon toisen mahdollisia toiveita elämästä yleensä, kyllähän niistä jo ison osan tietää, kun on näin kauan katsellut, mikäänhän ei välttämättä riitä mitä tekee, jos toinen oikeasti kyllästyy, mutta vilpittömästi yrittäneenä ei ainakaan jää huonoa omaatuntoa.

Pettämisestä en tiedä, itse en ole sellaiseen sortunut, mutta jos sellainen tässä paljastuisi, niin kaipa tuo 'tarpeeseensa' olisi mennyt, eikä sekään kai koskaan yhden vika ole.
Miten siitä sitten eteenpäin?

Itse punnitsisin sen, jos petos oli yksi kerta ja jo takana, onko pettämisestä haittaa normaalissa arjessa nyt tai huomenna, vai olenko vaan loukkaantunut ja pettynyt siihen etten riittänyt, eikä hän tingannut nautinnonhalustaan yhteisen sopimuksen takia, vaan piti sitä mitättömänä..?
Jos lähtisin, mihin menisin, mitä tekisin?
Jos tilanne jää silleen päätänkö unohtaa ja lähteä eri asenteella jatkoon?
Mikä parasta nyt, huomenna tai viiden vuoden päästä?
Asenne ratkaisee, pettäjä on aina surkeampi yksilö, joten itsestä on kiinni miten elämä jatkuu, minä en ole enkä tule huonnommaksi ihmisenä päätän sitten lähteä tai jäädä..
Eläminen vaan on jatkuvien valintojen tekemistä. :)