Lähettäjä: --
Päivämäärä: 2.9.24 13:00:35
En ole perinnöllisyystieteilijä, mutta yksilöön genomiin vaikuttavat tällä tietoa ympäristöolot jo kohdusta saakka. Sekin on yksi syy miksi sama tamma ei varso samanlaisia varsoja vaikka koko jalostusuransa tekisi varsat samasta oriista. Pelkän suoran rekombinaation lisäksi muuntelua tulee kohtuaikaisista ja luonnollisesti syntymän jälkeisistä ympäristöoloista. Ilmeisesti myös tamman elämä voi vaikuttaa jo ennen tiineysaikaa epigeneettisen periytymisen vuoksi. Tamman suolistobakteereillakin todennäköisesti on iso rooli siinä millaiseksi varsa kehittyy.
Näin ollen, vaikka kopio saisi alkiontuoton vaiheessa samat pelimerkit kuin kloonattava alkuperäinen yksilö on saanut, sen ympäristöolosuhteet eivät koskaan ole samanlaiset. Todennäköisesti voidaan sanoa, että olosuhteet ovat jopa äärimmäisen erilaiset. Sekin jo tiedetään, että kaksosillakaan ei ole samanlaiset ympäristöolosuhteet kohdussa, vaikka ovat siellä yhtä aikaa. Niilläkin on joko erilaiset istukat tai yhteinen istukka, joka välittää verta, happea ja ravinteita eri määrän kullekin kaksoselle. Yksilönkehitys ei näin ollen ole koskaan täysin identtistä. Puhumattakaan siitä kasvaako varsa nuoruutensa hyvissä oloissa, kuka sitä käsittelee, mitä se kokee ja oppii. Mitä se syö ja miten sitä lääkitään eli vaikutetaanko suolistobakteereihin kuinka. Saati sitten se ratsutusvaihe ja oppiminen kilpailemaan. Pitkä on tie alkiosta kilpahevoseksi.
|