Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Tekijänoikeudet ja niiden merkitseminen

Lähettäjä: riesa 
Päivämäärä:   30.7.10 00:36:58

Monilla talleilla näkyy sitä, että tekijänoikeudet on merkitty pelkällä epämääräisellä kirjainlyhenteellä, ilman linkkiä sivuille, tai jätetty jopa merkitsemättä kokonaan. Tämä on toki ok, jos kuvat ovat itse kuvattuja tai niiden kuvaaja, esim. toinen v-heppailija, on antanut luvan tähän. Farmikuvien kanssa tämä kuitenkin herättää pieniä epäilyksiä.

Ilmiselvin puolustus epämääräisille copyright-merkinnöille on tietenkin se, ettei muiden haluta heti rohmuavan samasta paikasta kuvia. Onko kuitenkaan niin kamalaa, jos jollain muulla sattuu olemaan samat kuvat? Mikäli kuvilla saatavat arvonimet haluaa "varata" itselleen, ei muuta kuin nopeasti näyttelyihin. Todennäköistä kuitenkin on, että jossain vaiheessa joku muukin kuvat löytää ja saa niihin luvat itselleen. Huvittavan usein nämä tähän tekosyyhyn vetoavat ihmiset ovat samoja, jotka into piukassa kierrättivät orejaan näyttelyissä Hippolan Centimor-kuvilla, jotka siis löytyivät noin sadalta muultakin..

Toinen pointti olisi se, että kuinka monessa tapauksessa kuviansa käyttöön antaville tahoille on informoitu siitä, ettei kuvien yhteyteen merkitä kunnollisia copyright-merkintöjä, eli siis linkkiä sivuille tai ainakin kokonaista nimeä lähteestä. Uskoisin, että valitettavan usein lupia kysyttäessä on luvattu linkittää tallin osoite kuvien yhteyteen, vaikka näin ei todellisuudessa ole. Sama silloin, kun copyrighteja ei merkitä lainkaan.

Mikä on kantakirjojen / NJ:n / VNT:n kanta asiaan? Olisiko sääntöihin syytä lisätä kohta, jossa vaadittaisiin kantakirjattavilta/arvosteltavilta hevosilta asiallisia c-merkintöjä?

  Re: Tekijänoikeudet ja niiden merkitseminen

Lähettäjä: hyena 
Päivämäärä:   30.7.10 00:42:52

"Mikä on kantakirjojen / NJ:n / VNT:n kanta asiaan? Olisiko sääntöihin syytä lisätä kohta, jossa vaadittaisiin kantakirjattavilta/arvosteltavilta hevosilta asiallisia c-merkintöjä?"

Hevoskantakirja on päättänyt jo talvella, että tulee puuttumaan puuttellisiin tekijänoikeusmerkintöihin.

  Re: Tekijänoikeudet ja niiden merkitseminen

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   30.7.10 00:45:51

Muotia tuntuu olevan myös "luvat on" tai "kuviin on saatu lupa"

  Re: Tekijänoikeudet ja niiden merkitseminen

Lähettäjä: riesa 
Päivämäärä:   30.7.10 00:51:20

hyena, ok. Pystytkö/tahdotko yhtään tarkemmin sanoa, että mitä merkintöihin jatkossa vaaditaan?

-, jep. Myös nämä kuuluvat näihin mainitsemiini epämääräisyyksiin.

  Re: Tekijänoikeudet ja niiden merkitseminen

Lähettäjämeym. 
Päivämäärä:   30.7.10 00:53:29

Itse olen ainakin lupaa kysyessä ilmoittanut, että merkitsen joko lyhentein tai koko nimellä tekijänoikeudet, ja linkitän vain jos kuvaluvan antaja niin haluaa. Nämä asiat olen ilmoittanut selkeästi, ja jos saan luvan käyttää kuvia eikä kuvaluvan antaja mainitse haluavansa linkitystä, niin kyllä minulla on silloin oikeus merkitä tekijänoikeudet aika pitkälle niin kuin haluan. Ja eihän kantakirja/NJ/VNT voi antaa hylkyä tällaisessa tilanteessa, huolimatta siitä kirjoitanko esim. "BDRS" vai Benny de Ruiter Stables niin kauan, kuin minulla on esittää hyväksytty kuvalupapyyntö, jossa olen kertonut miten tekijänoikeudet aion esittää?

Mutta kuinkakohan usein kerrotaan selkeästi kuvalupapyynnössä, että aiotaan käyttää lyhenteitä tai että parhaimmassa tapauksessa ei mainita farmia ollenkaan nimeltä?

  Re: Tekijänoikeudet ja niiden merkitseminen

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   30.7.10 00:59:09

Miten tekijänoikeudet kannattaisi merkitä, jos luvan myöntäjä ei ole antanut ohjeita niiden merkitsemisestä?

  Re: Tekijänoikeudet ja niiden merkitseminen

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   30.7.10 01:12:40

Slash millä oikeudella ne tallinomistajat antaa käyttöoikeudet kuviin, aika harvoin ne on ite hepat kuvannu, ja kuvaajat varmaan olettaa että kuvien käyttö ja eteenpäinanto etc menee heidän eikä tallin omistajan kautta.
Toisaalta taas ulkomaalasilla talleilla ei näköjään oo ees tapana merkata kuvaajaa esille.

  Re: Tekijänoikeudet ja niiden merkitseminen

Lähettäjä: stiinu 
Päivämäärä:   30.7.10 01:19:47

Silloin vielä kun itse käytin valokuvia (eli joskus... 2003?), jotkut lupien antajat nimen omaan pyysivät käyttämään lyhennettä/nimikirjaimia ja olemaan linkittämättä sivustoa/sähköpostia.

Itse kun annan muille kuvia käyttöön, en halua nimeäni mainittavan. Mm. PKK:ssa huomautellaan kuvista, joissa ei ole tekijänoikeuksia esillä. Olen jopa suunut huomautuksen omasta kuvastani sivulta, jossa luki lopussa "kaiken materiaalin © Salidsbury Farm / Stina K. 2001-2009".

Mitä siis pitäisi merkitä tapauksessa, jossa kuvaaja/lupien omistaja ei halua nimeään mainittavan? "© kuvaaja ei halua nimeään mainittavan" on minusta varsin tyhmä. Miksi on pakko laittaa mitään näkyville, jos kuvan oikeuksien omistaja ei halua itseään julki?

  Re: Tekijänoikeudet ja niiden merkitseminen

Lähettäjä: hgf 
Päivämäärä:   30.7.10 02:29:37

Olen myös törmännyt tähän, että kuvaaja antaa ilomielin kuviaan käytettävän virtuaalitallilla, mutta ei halua kuitenkaan nimeään liitettävän moiseen sim-touhuiluun.

  Re: Tekijänoikeudet ja niiden merkitseminen

Lähettäjä: riesa 
Päivämäärä:   30.7.10 09:56:47

On toki totta, että jotkut toivovat näin. Kuitenkin parin viime vuoden aikana, jolloin olen lähettänyt arviolta n. 500 lupamailia, vain noin viiteen muistan saaneeni vastauksen jossa tätä toivottiin. Huomattavasti useammin farmien omistajat sanovat, että kuvien käyttäminen on ok kunhan heille annetaan krediittiä. Tämäkään ei siis aivan kaikissa tilanteissa päde.

  Re: Tekijänoikeudet ja niiden merkitseminen

Lähettäjä: Jenni 
Päivämäärä:   30.7.10 11:09:14

Jep, jep. Tämä on tuttua!

Kerran käväisin yhdellä virtuaalitallilla, jossa ihastuin yhteen tallikuvaan.
Kysyin kenen ottama se on ja löytyykö se jostakin kopiointisivustolta. Vastaus tähän oli aika omituinen.
Löysin sen googlesta, kun laitoin talli ja kopioin sen sieltä. Löysin itsekin kyseisen kuvan ja sivuston, jossa se oli. Kysyin sieltä saiko kuvaa ottaa virtuaalitallin käyttöön ja he sanoivat ei, "Emme anna mitään kuvia virtuaalitallien käyttöön." Kerroin virtuaalitallista, jossa kuva oli ja he lupailivat ottaa v.tallin omistajaan yhteyttä.

En tietä, miten tässä kävi. Saiko talli pitää kuvan, vai joutuiko hän maksamaan tästä jotakin korvauksia.
Googlesta ei saa todellakaan kopioida mitään, sillä se on hakukone, eikä mikään kopiointisivusto.

  Re: Tekijänoikeudet ja niiden merkitseminen

LähettäjäAndiee 
Päivämäärä:   30.7.10 11:15:50

Juu-u, minullakin on yhdissä kuvissa copymerkinnöissä "luvat on", koska kuvaaja ei halunnut nimeään tms. sivuille, sillä ei harrasta virtuaalihevosia. Kuvien luvat ovat kuitenkin kuvaajalla jossain sivustolla ylhäällä, siksi en koe ongelmaksi että copymerkinnät saattavat olla joidenkin mielestä epämääräiset..

Mutta tämä kuvista paasaaminen on ikuinen ongelma, koska aina on niitä, jotka eivät vain osaa pelata reilua peliä ja käyttää laillisia kuvia. Harmi että nämä urpot tahrivat kaikkien virtuaaliharrastajien maineen.

  Re: Tekijänoikeudet ja niiden merkitseminen

Lähettäjä: hgf 
Päivämäärä:   30.7.10 11:26:44

Ja ennen kaikkea se, että tekijänoikeusmerkintöjen lyhentäminen tai esimerkiksi linkittämättä jättäminen ei vielä ole tekijänoikeuslain rikkomista muuta kuin juurikin siinä tapauksessa, että kuvienoikeuksien omistaja antaa luvan vain linkitystä/lyhentämätöntä tekijänoikeusmerkitää vastaan. Minulle ei vielä yksikään lupapyyntöihin vastaaja ole edes toivonut "antamaan crediittejä" tai linkittämään sivustoaan. Kaiketi olen kysellyt eri paikoista, kun monet muut (noh, enpä ole koskaan omistanutkaan puoliverisiä...).

Mutta sitten taas asia toisinpäin. Kuka tahansa voi ottaa kuvia näistä yleisistä paikoista (Benny de Ruiter ja vastaavat), laittaa tekijänoikeusmerkinnät linkillä ja lyhentämättömänä ilman, että on edes pyytänyt lupia. Tämän topicissa esitetyn logiikan mukaan henkilöllä olisi kuvat luvallisesti, kun kerran tekijänoikeusmerkinnät on oikein.

Pointtina tässä siis se, että tekijänoikeusmerkilliset eivät tarkoita luvallisia kuvia ja tekijänoikeusmerkittömät eivät tarkoita luvattomia kuvia.

  Re: Tekijänoikeudet ja niiden merkitseminen

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   30.7.10 14:40:49

^

  Re: Tekijänoikeudet ja niiden merkitseminen

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   31.7.10 00:09:17

^

  Re: Tekijänoikeudet ja niiden merkitseminen

Lähettäjä: misa 
Päivämäärä:   31.7.10 02:40:53

Kärmiksessä copyt on merkitty lyhenteillä, mutta siihen on lupa. MPC:ltä lupia kysyttäessä ohimennen Julia kysyi että käykö lyhennys, no kyllähän se kävi.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.