Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Mielipiteitä piirroksista + piirrän

LähettäjäRiina 
Päivämäärä:   18.2.10 21:08:53

Juu, iskipä näin flunssapäivän päätteeksi innostus piirrellä. Sitten tuli ropleema - kumpi väri? Vilkaise ja kerro mielipiteesi! Myös yleistä kommenttia rakenteesta, ilmeestä, värityksestä ym. saa heitellä.
Punaisempi
Tummempi

Sen lisäksi että kinuan nyt tätäkin kautta mielipidettä (mesen välityksellä saatu 3 ääntä kummallekin ._.), voisin piirrellä jotakin pientä pikkupalkalla tai ilmaiseksikin, jos sattuu olemaan mieleinen jobi. Tuosta yhdestä kuvasta eri värivariaatioineen näkee jotakin näyttöä, joskaan ihan tollasta jälkeä en mene lupaamaan, kun alkaa käsi ja silmätkin olla jo vähän väsyksissä. Alle saa laitella ohjeistusta, onnistuu niin rakenne-, liike- kuin pääkuvatkin ja kenties jonkin muun kuin hevosten piirtäminen voisi innostaa välissä - esimerkiksi vaikkapa tilakuvia, sisäkuvia, karttoja tai tilapohjia, tallien pohjapiirroksetkin onnistunevat.

Piirtelen tänään ja todennäköisesti muutaman päivän ajan (kohta kuitenkin nukkumaan) ihan rennolla kädellä ja pienellä palkalla.

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

Lähettäjä: Johku 
Päivämäärä:   18.2.10 21:24:11

Ääni tummemmalle!

Hienoja noi tilakuva, sisäkuva, kartta ja tilapohja!

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

Lähettäjä: emilia. 
Päivämäärä:   18.2.10 21:36:28

Mulle rakennekuva pohjoisruotsinhevostammasta? Jotakin palkkaa voin maksaa, kerrot vain mitä voisit haluta.

Mallikuva rakenteesta + asennosta http://www.hevosmaailma.net/pruotsi_kuvat.shtml (toinen kuva)
väri http://www.acc.umu.se/~wschedin/horses/horse-16.jpg

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

LähettäjäRiina 
Päivämäärä:   18.2.10 22:03:44

Johkulle kiitos äänestä ja kommentista :)
emilia., pistänpä harkintaan :) Tässä on muuta piirrettävää ensin plus että nukkumaan pitäisi päästä, mutta katselen huomenna / viikonlopun aikana, jos sattuu innostamaan.

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

Lähettäjä: Chenney 
Päivämäärä:   18.2.10 22:06:46

Kiinnostaisiko tehä tilapiirrustus? Mahdollisesti palkaakin vasten, http://koti.terrieri.net/kumpula/esittely.html tuossa olisi vähän ohjeita, onnistuisiko?

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

Lähettäjämeym. 
Päivämäärä:   18.2.10 22:10:23

Punaisempi vaikuttaa ehkä aidommalta..
Pään ja kaulan kulma on hieman liian jyrkkä, pää voisi itseasiassa alkaa hieman myöhemmin, jotta kaula ei jäisi lyhyeksi, ja korviensa takia näyttää hieman aasilta (anteeksi). Korvat voisivat lähteä "sisemmältä" päästä eivätkä keikkua noin ylhäällä. Väritys on ihana keskivartalosta ja jouhet olet saanut mukavan elollisiksi. Jalat kaipaavat yksityiskohtia vielä paljon ja kavioitakin olisi hyvä elävöittää ja laittaa hieman hiekkaa kavion päälle jotta heppa ei kellu. Tausta on onnistunut hyvin. Kehuinko jo keskivartalon väritystä? Se on ihana :>

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

LähettäjäRiina 
Päivämäärä:   18.2.10 22:17:56

Chenney, mahdollisesti voisi kiinnostaakin :) Mä lueskelen noita ohjeita läpi jahka kerkeän, mutta nyt painun kyllä pehkuihin.

meym.ille iisoiso kiitos palautteesta! Kyllä, jalkojen, kavioiden, korvien ja hevosen taustaanupottamisen kanssa mulla on vielä homma kesken, mutta jatkan jahka saan värin päätettyä :) Mä vaan olen sellainen soutaa-huopaa -tyyppi, ettei pahemmasta väliä, enkä saa mitään päätettyä erityisen nopeasti...

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

Lähettäjä: Chenney 
Päivämäärä:   18.2.10 23:51:29

Riina, + jos kiinnostaa niin voisitko tehdä myös paremmat pohja piirrustukset talleista, http://koti.terrieri.net/kumpula/karsinat.html tuolla on pohjikset. tuon tapaiset mut yksityistallin muotoo saa vaihtaa jos keksit jotai kivempaa. Esim U'n muotoinen tai jotai.

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

LähettäjäSimo 
Päivämäärä:   19.2.10 09:42:22

Mie en oikeestaan tiedä kummasta tykkään enemmän. Punainen on eloisampi, mutta tummempi on miusta kivempi.

Meym.iä kompaten, pään ja kaulan kulma on liian jyrkkä. Jalat kaipaavat vähän kontrastia, nyt ovat ehkä hiukka tasapaksut.

Haluaisitko kokeilla piirtää lämminveritamman? Tulisi peitsarille, mutta nehän ovat amerikanravureita, joten tavisravaaja käy. Tuollainen piirrostasi vastaavan kaltainen punarautias liinakko olisi enemmän kuin nam. Rakennekuvaa tai jotain liikekuvaa toivoisin.

Pari rautiasta lämpöistä:
http://www.sukuposti.net/sukutietokanta.php?Numero=489131
http://www.sukuposti.net/sukutietokanta.php?Numero=193344

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

LähettäjäRiina 
Päivämäärä:   19.2.10 13:56:43

Tänne on näemmä jokunen piirtopyyntö jo tullutkin, hyvä hyvä :) Hoidan tässä pari pientä juttua pois alta + piirrän yhden pääkuvan, sen jälkeen voisin innostuksen mukaan jonkun kuvaa / kuvia ruveta piirtämään. Ainakin Simon lämpöiselle voin yrittää jotain väkertää, joskin varaudu odottamaan päivä tai useampikin... Muita töitä raapustelen sitten välissä, sitä mukaa kun innostaa.

Kiitos kaikille kuvia kommentoineille!

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

LähettäjäRiina 
Päivämäärä:   19.2.10 15:15:39

Jokeri, harkitsen. Ja kyllä, oikein tunnistettu ;)

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

Lähettäjä: Anhan 
Päivämäärä:   19.2.10 15:25:45

toi kuva on tosi hieno :DD Itse pidän enemmän punaisemmasta, mutta tummakin on kiva.

En tiedä onnistuuko sinulta, mutta uteliaisuutta kysyn siis. Pystyisitkö piirtämään kotkan? :D voi olla vaikea, mutta mutta.. kiitos jos edes viitsisit yrittää ;) Ja minulla olisi jo valmis kuva, joka pitäisi värittää, mutta valitettavasti ole sen jo puukynillä värittänyt ja suprise en ole tyytyväinen. Onnistuisiko sellainen pieni pilkunviilaus?

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

LähettäjäRiina 
Päivämäärä:   19.2.10 15:27:56

Anhan, voisi ehkä onnistuakin, näytähän piirrosta :) Ja kiitos mielipiteestä!

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

Lähettäjä: Oresama/Reita 
Päivämäärä:   19.2.10 15:52:33

Itkettää. Joku osaa piirtää. Ja tyylikin on kiva, kaiken kun ei tarvitsekaan aina olla kuin valokuvaa. Ja jos minä piirrän hevosen, joku varmasti tulee kysymään, että onko tuo kirahvi, lehmä vai irlanninsusikoira. Masentavaa. Mutta minäpäs osaan soittaa kitaraa. Ainakin selvinpäin.

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

Lähettäjä: Anhan 
Päivämäärä:   19.2.10 16:11:20

No siitä väritettävästä olis vähän kirkaampi ja tummempi versio (ilman salamaa ja salamalla)..
http://anniinam.nn.fi/kuvat/DSC_0028.JPG/full
http://anniinam.nn.fi/kuvat/DSC_0030.JPG/full

vähän eriväriseksi jos saisi, silti punaista ja vihreää, sekä harmaata. Noi shortsit on farkkua, että en tiedä onnistuuko, mutta jos niin vähän enemmän sen näköiset.. joo.. no.. ei siinä sitten muuta :D

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

Lähettäjä: Simo 
Päivämäärä:   19.2.10 16:17:00

Jep, kokeile jos jotain syntyy, ei tässä mikään kiire ole :)

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

LähettäjäRiina 
Päivämäärä:   19.2.10 16:22:49

Oresama/Reita, mäpäs en osaakaan soittaa kitaraa edes kännipäissäni, saati sitten vesiselvänä - vaikka kovasti haluaisin! Ja hei, kirahvien, lehmien ja irlanninsusikoirien piirtäminen on huomattavasti hankalampaa, minulle ainakin, kiva jos siinä joku onnistuu ^^

Anhan, katsellaan :)

Simo, hyvä, mää kokeilen - enkä kiirehdi, kun en osaa kiirehtiä... :D

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

LähettäjäRiina 
Päivämäärä:   19.2.10 17:35:59

Simo, tuleeko elukalle merkkejä?

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

LähettäjäAimie 
Päivämäärä:   19.2.10 18:13:19

Jaaha, sinäkin olet hooteen puolelle eksynyt? ;) Ääni menee punaiselle, se on luonnollisemman ja paremman näköinen muutenkin, väri on elävämpi. Jotenkin tuo tumma on jotenkin kylmä ja kova, en osaa paremmin selittää :D

Jaja. Kiinnostaisko piirtää isl-orille pääkuva? Värin voi katsoa rakennekuvasta, tuommoinen rautias ja iso päämerkki. Suitsia/päitsiä ei ole pakko piirtää, jos et halua, tai saat piirtää jos haluat. =)

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

Lähettäjä: Chenney 
Päivämäärä:   19.2.10 18:22:15

Aijotko siis kokeilla jossain vaiheessa? Jos tilapohjiksee olis mahdollist piirtää myös jonnekki harjauspuomi, sit kyltti rannalle ja maastoille, sit haluisin et talliin tois http://i47.tinypic.com/2r6lgg6.png tuon tapainen tie, 2 kenttää, maneesi, sit tosiaa noi 2 tallii, tarhoja, parkkipaikka mahdollisesti, pihatot 4 kpl. Laitumia 3, kaks ratsikoulun hepoille + 1 yksityisille. Yksityishevosten tarhoille voit laittaa johonki suuntaa viitan tai sitten piirtää 10 kpl.

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

LähettäjäRiina 
Päivämäärä:   19.2.10 18:23:35

Aimie, kyyylläkyyllä, tännehän minäkin lopulta päätin palailla :) Punaisen puolelle itsekin lopulta kallistumassa, mutta pakkohan sitä on vielä muutamaa mielipidettä odotella. Jaja, kyllähän tuotakin voisin harkita, issikoita on kiva piirtää ja pääkuvat erityisesti mieleen tällä hetkellä... Btw, mun onkin tehnyt mieli pyydellä sun meseäsi - jos sulla sellainen on niin lisäilepä tuosta miun nimen takaa tuollainen osoite!

Simon pääkuva linevaiheessa :)

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

LähettäjäRiina 
Päivämäärä:   19.2.10 18:26:23

Ohhoh, kappas vaan, Chenney kerkesi väliin... Katselen tota piirtämistä ehtimisen, jaksamisen, viitsimisen ja innostuksen kanssa, en uskalla luvata vielä mitään, koska pitämättömät lupaukset tuppaa olemaan ärsyttäviä :)

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

LähettäjäAimie 
Päivämäärä:   19.2.10 18:27:35

Lisäilin! Jään seuraamaan topaa, ton kuvan kanssa ei mikään tulipalokiire jos sen päätät tehdä =)

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

Lähettäjä: Simo 
Päivämäärä:   19.2.10 18:32:22

Ei tartte tehä mitään merkkejä, mutta saa tehä sukat ja läsin :D

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

LähettäjäKaylee 
Päivämäärä:   19.2.10 18:47:44

Hmm.. Sanoisin, että tummempi on noista kuvista parempi.

Haluaisitko piirtää suokkiorille kuvan tai pari? [linkki=http://sukuposti.net/galleria.php?rotu=1&image=145976]tämän[linkki] värinen voisi ori olla. Ei tarvitse olla mikään rakennekuva. Jos voisit piirtää hepan jonkun pellon/metsän edessä niin, että sitä pidettäisiin [linkki=http://i643.photobucket.com/albums/uu151/wanhakartano_kuvat/2009/31.jpg]tähän tyyliin[linkki] riimunarusta kiinni. Ihmistä ei tarvitse olla kuvassa. Orilla voisi olla vähän häntä tötteröllä ja se voisi korvat höröllä katsella jotakin.

Jos vielä toisen kuvan haluat väkertää, voisi jonkun kivan hyppykuvan piirtää. Se voisi vaikkapa hypätä jotain tukkia. Jos ei tuo inspaa, niin sitten voisi piirtää sen lähestymässä jotain matalaa vähän erikoisempaa maastoestettä ihan kauhuissaan, ja näyttäisi, että se aikoisi kieltää tai laukata ohi. Molemmatkin voi toki piirtää :D

Tekstipalkkaa voisin maksella, sovitaan siitä sitten vähän myöhemmin <:

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

LähettäjäKaylee 
Päivämäärä:   19.2.10 18:49:47

Jos nyt onnistuisi linkittämään:

[linkki=http://sukuposti.net/galleria.php?rotu=1ℑ=145976]eli tämän värinen[/linkki]

Ja tähän tyyliin voisi kuvassa seistä

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

LähettäjäRiina 
Päivämäärä:   19.2.10 19:00:39

Simo, juuh, line alkaa olla melkein valmis, jos jaksan tallentaa välivaihetta niin näytän :)

Kaylee, en sullekaan lupaa vielä mitään, kun en uskalla kerätä liikaa hommaa listalleni :) Mutta katsotaan jahka saan pari kuvaa taas piirreltyä.

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

LähettäjäKaylee 
Päivämäärä:   19.2.10 19:09:42

Ääh, ei nyt vain onnistu.. Mutta tällainen siis:

http://sukuposti.net/galleria.php?rotu=1%C3%A2%E2%80%9E%E2%80%98=145976&image=506488

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

LähettäjäRiina 
Päivämäärä:   19.2.10 19:29:01

Simon kuvan edistymistä voi seurailla [linkki=http://s408.photobucket.com/albums/pp167/riinamphotos/Tutoriaalit/Tutoriaali%204/] täällä[/color] - välivaiheita ilmestyy sitä mukaan kun kuva edistyy + jaksan tallennella.

Hmm, heräsipä epäilys ton osoitteen linkityskelpoisuudesta.

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

LähettäjäRiina 
Päivämäärä:   19.2.10 19:30:15

Juu, eli se prosenttimerkki estää linkittämisen :) Osoite kuitenkin tämä, copypastettaa ketä kiinnostaa.

http://s408.photobucket.com/albums/pp167/riinamphotos/Tutoriaalit/Tutoriaali%204/

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

LähettäjäRiina 
Päivämäärä:   19.2.10 19:49:43

Carolin, piirrän ensin alta pois lupaamiani töitä, ennen kuin alan piirrellä / lupailla uusia. Ohjeita voi kuitenkin laittaa, katson sitten ajan kanssa mitä alan tehdä näiden parin kuvan jälkeen.

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

Lähettäjäsarappi 
Päivämäärä:   19.2.10 20:16:53

Aika täydellisesti värität! :o Ei oikein sovi sarjakuvamaiseen hevoseen.. Jos saisin skannattua muutaman piirroksen niin värittelisitkö? Suokkeja, pääosaksi ruunikkoja. :D

Hevosen rakenne on muuten hyvä, mutta kaviot liian suuret ja etummainen takajalka on aikalailla takana. Lisäksi korvissa on jotain mätää, ehkä asennossa. Silmä on myös ehkä hieman liian edessä.

Ääni vaalealle.

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

LähettäjäRiina 
Päivämäärä:   19.2.10 21:13:08

Carolin, katsellaan :)

sarappi, kiitos kovasti kommentista! Skannaa ihmeessä, katson jos innostuisin värittämään :)

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

Lähettäjä: Simo 
Päivämäärä:   19.2.10 21:26:17

Näyttää tosi kivalta :) Iteki joskus piirtelen ja njams miten osaat tehä <3

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

LähettäjäRos. 
Päivämäärä:   19.2.10 21:51:40

http://forum.hevostalli.net/read.php?f=12&i=755452&t=755452

Kiinnostaisko kumpikaan?

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

Lähettäjä: Mellu 
Päivämäärä:   19.2.10 22:16:19

Minusta tummempi on parempi (= Ja haluaisitkos tilapohjan minulle värkätä? http://i50.tinypic.com/2pphkqd.jpg <-- Paint malli, muulla maisemalla ei ole väliä, mutta jos päärakennuksen piirrät, niin se voisi olla sininen :-)Palkaksi voisin luonteita raapustella

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

LähettäjäRiina 
Päivämäärä:   19.2.10 22:42:44

Simo, hyvä jos tähän asti näyttää hyvältä :)

Ros., mahdollisesti, mahdollisesti. Katselen noitakin sitten kun saan alta pois tehtäviä.

Mellu, katsotaan :)

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

LähettäjäRiina 
Päivämäärä:   19.2.10 23:49:15

Simo, tällä hetkellä näyttää tältä:
http://i408.photobucket.com/albums/pp167/riinamphotos/Tutoriaalit/Tutoriaali%204/c7.png
(Se pahuksen prosenttimerkkitaas kummittelee, ei voi linkittää...) Menossa oikeaan suuntaan? Itseä alkoi mietityttää että näyttääkö toi nyt ihan lämminveriseltä - niiden piirtäminen on aina ollut jotenkin heikkous, tuppaavat menemään puokki- tai täykkärilinjastolle... Mutta nyt mä en kyllä lähde tota tähän kellonaikaan korjailemaan, saattaa käydä pahanlaatuinen kämmäys :) Värisävyt kohdillaan?

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

LähettäjäJaguaari 
Päivämäärä:   20.2.10 00:17:45

Tummempi parempi :>

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

LähettäjäRiina 
Päivämäärä:   20.2.10 09:07:54

Jaguaarille kiitokset mielipiteestä :)

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

Lähettäjä: Simo 
Päivämäärä:   20.2.10 09:29:34

Tykkään väreistä ehdottomasti, ja kyllä tuo ainakin miun silmin katsottuna on menossa oikeaan suuntaan. Ihuna toi päänmerkki <3

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

LähettäjäHay 
Päivämäärä:   20.2.10 09:31:55

Ihania kuvia, ja tummempi on parempi eli innostaisiko sua piirtää http://pihlajalehto.proboards.com/index.cgi?action=display&board=2010&thread=4 jotakin tuolta?

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

LähettäjäRiina 
Päivämäärä:   20.2.10 11:19:05

Simo, hjuva hjuva :) Yritänpä saada tänään loppuun, katsotaan onnistuuko.

Hay, kiitos! Ja piirtopyyntöön sama vastaus kun muillekin - katsellaan :)

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

LähettäjäRiina 
Päivämäärä:   20.2.10 12:41:01

Simon kuva alkaa olla jouhia lukuunottamatta valmis, minä laiska vaan en nyt jaksa välivaiheita tallentaa sen kummemmin ^^'

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

LähettäjäRiina 
Päivämäärä:   20.2.10 15:42:33

Simo: VALMIS.
Tuo hyvä? Jotakin hienosäätöä vielä mahdollista tehdä, kun piirros on vielä OC:ssä auki. Tuon kummempaa taustaa en, anteeksi vain, sittenkään jaksanut alkaa väkertää.

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

LähettäjäSimo 
Päivämäärä:   20.2.10 15:45:35

On erittäin hyvä, kiitos :) Ilmoittelen sitten sivuja vaikka mailiin?

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

LähettäjäRiina 
Päivämäärä:   20.2.10 15:50:34

Juu, pistä mailiin vaan ja sivuille sitten copyiksi RM ilman sen kummempia linkitelmiä mihinkään :)

Muuten, et jaksaisi tuota vastaan raapustaa Eerolle? Ei tarvitse olla pitkä, about samanpituinen kuin tuo sivuilta löytyvä vanhempi valkka. Lajilla ei väliä :)

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

LähettäjäSimo 
Päivämäärä:   20.2.10 16:45:17

Joo sopii, laitan sitten valmennuksen samalla tulemaan kuin kuvien osoitteen. Voi kestää pari päivää ainakin kun on sivut tekemättä sille hepalle jolle kuvat tulee.

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

LähettäjäRiina 
Päivämäärä:   20.2.10 16:57:37

Juu, ei sen suurempaa kiirettä, kunhan vaikka kahden viikon sisällä heität mua sähköpostilla :)

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

LähettäjäHay 
Päivämäärä:   20.2.10 17:26:50

Selvä 8DD

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

LähettäjäCin. 
Päivämäärä:   20.2.10 17:42:53

Tummemmasta tykkään enemmän, mutta on onhan se punaisempikin hieno.

ja laitanpa myös piirtotoivetta :) eli australianponitammasta kaipaisin rakenne- ja pääkuvaa. Värityksen tulisi olla vaaleanpunarautias.

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

LähettäjäRiina 
Päivämäärä:   20.2.10 18:10:15

Seuraava piirrettävä on Aimien pääkuva, katselen sitten sen valmistuttua, piirtelenkö lisää ja kuinka paljon :)

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

LähettäjäRiina 
Päivämäärä:   20.2.10 20:50:30

Ja niin, ohjeita voi toki yhä laittaa, jos tulisi vaikka sellanen pakko piirtää -fiilis jonkun ohjeen kanssa :)

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

Lähettäjä: Dintti 
Päivämäärä:   21.2.10 12:02:14

Miulle kelpais tallialueen pohjapiirrustus (tilapohja). Siihen toivoisin yhden kuusikarsinaisen tallin, nelisen tarhausta ja kaksi laidunta (ori & tamma). Pohjapiirroksessa olisi myös hyvä näkyä yksi omakotitalo, tientyngät jotka suuntaavat maastoihin ja ulkokenttä :). Vähän tarkempi kuvaus tilasta löytyy tallini sivuilta. Mutta tjoo, mun puolestas saat soveltaa aika paljon, kunhan pohja vain jollain tapaa vastaa noita toiveita :).

Inspaako lainkaan? :--D.

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

Lähettäjä: Chenney 
Päivämäärä:   21.2.10 13:09:44

Riina, jos ees tallinalueen pystyisit piirämään niin palkkaa voisin antaa!

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

LähettäjäRos. 
Päivämäärä:   21.2.10 13:50:53

Okei noista miun edottamistani toinen sai kuvansa joten enää hakis piirustelijaa herrasmies kakkonen eli

Tummarautias pienhevoskokoinen ori. Voi olla tollaset vuohissukat ja päässä korkeintaan joku tähden aihe.
Mallikuva :)

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

LähettäjäRiina 
Päivämäärä:   21.2.10 23:14:35

Apua, enpäs ole huomannut että tänne on uusia viestejä tullut!

Tosiaan piirtelen tätä Aimien pääkuvaa aina ehtiessäni (tässä on kaikenlaista lomatekemistä, joten piirtäminen on vähän katkonaista), ja kun sen saan valmiiksi, katselen seuraavaa juttua :)

  Re: Mielipiteitä piirroksista + piirrän

LähettäjäDintti 
Päivämäärä:   23.2.10 16:45:43

Niin ja miehän siis palkkaakin makselen, kuvina mieluiten jos niille tarvetta (:

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.