Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Ponilaukkajaos // 6

Lähettäjätaffel 
Päivämäärä:   6.2.10 19:21:12

Ponilaukkajaos
Laukkakalenteri
Foorumi

Miksi ponilaukkaaja minulle?
- Ponilaukkaajilla on nouseva kysyntä. Erityisesti shetlanninponilaukkaajia löytyy paljon, muiden ryhmien poneja vähemmän. Siitokseen on varmasti paljon halukkaita jos vain ori/tamma on menestynyt edes keskiverrosti ja sillä on siistit sivut!

Miksi järjestäisin kilpailut?
- Sinäkin voit kantaa kortesi kekoon ja järjestää ponilaukat. Järjestäminen on jopa helpompaa kuin VRL alaisten kisojen järjestäminen, sillä osallistujia tulee vähemmän ja näin ollen tarvitsee heitä lisätä vähemmän. Järjestämällä laukat monet kiittävät sinua ainakin mielessään.

No mistä minä nyt ponilaukkaajan saan?
- Vaikka tuomalla. Tai jos itse et jaksa voin minäkin tuoda toiveittesi mukaan, yhdelle ihmiselle yksi poni, ehtoina linkitys sähköpostiini ponin sivuille ja laukkakäyttö. Orin saa ruunata! Mukaan tulee myös parin sanan luonne ja mahdollisesti vähän sukua. Laita vaikka tähän alle viestiä (:.

Entä sitten kun poni on jo eläkkeellä?
- No jos jalat on kunnossa miksi et kouluttaisisi uudelleen vaikkapa valjakkoon? Entisesti laukkaponista on moneksi, kaikkiin lajeihin. JA lisäksi on tietenkin siitoskäyttö...

http://forum.hevostalli.net/read.php?f=12&i=743830&t=743830

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   7.2.10 11:02:16

Kivasti tullut ponigaalaan äänestyksiä.. :) 9 nyt mailissa ja kaikista olen kurkannut vain että on sähköpostiosoitteetkin laitettu ^^

  Re: Ponilaukkajaos // 6

Lähettäjätaffel 
Päivämäärä:   7.2.10 11:02:25

hoppa

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   7.2.10 11:53:54

nostellaas.. :)

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   7.2.10 16:17:52

hiiop

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäTuire 
Päivämäärä:   7.2.10 19:28:36

Niin joo, mie hölmönä laitoin hakusanaksi vain plj, koska jotenkin ajattelin, että kyllähän nyt tuo sana löytyy joka topikista :D Mutta miksi sitä nyt löytyisi, kun tarkemmin ajattelee. Noh, ensi kerralla tarkemmin.

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   7.2.10 21:06:24

hih :D

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   7.2.10 23:29:40

netti pätkinyt illan melko lahjakkaasti.. Jospa tämä tästä, wlan niin kyllähän sen tietää että pätkii ja pitäs olla tyytyväinen että toimii edes jotenkin :D

  Re: Ponilaukkajaos // 6

Lähettäjä: Tierra (topissa) 
Päivämäärä:   8.2.10 09:15:28

Meidän laukkoihin joissa oli eilen vip, saa vielä osallistua... :)

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäTuire 
Päivämäärä:   8.2.10 09:58:39

Nonni, nyt on Prestassa vaihdettu ulkoasu ja pääsette tutustumaan meitin karvapalloihin tarkemmin, jos kiinnostaa (:

Onkohan teistä kenelläkään (vielä) shetlanninponeja jalostuksessa? Olisin nimittäin kiinnostunut ostamaan noiden tuontien rinnalle myös yksipolvisia poneja.

  Re: Ponilaukkajaos // 6

Lähettäjä: Tierra (topissa) 
Päivämäärä:   8.2.10 13:00:41

Oij, Presta on hienona :D
Meidän Cara varsoo ensi cas-vuonna... Vielä mietin jääkö se kotiin, mutta ehkä jos hyvä tarjous tulee niin varsa voisi lähteäkin.. :)

Meillä muuten on yksi padang varsa kaupan ;)

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäTuire 
Päivämäärä:   8.2.10 13:13:26

No minun tarjous olisi tasan sellainen, että poni tulisi tosiaan Prestaan kilpailu- ja myöhemmin kisaurasta riippuen myös jalostuskäyttöön. Eli jos ei ole oikein pärjännyt radalla, niin saisi ehkä yhden tai kaksi jälkeläistä ja paremman menestyksen myötä sitten enemmän. Mitään se kummempaa ei sitten tapahtuisikaan, joten en ihmettele yhtään jos ei tarjous oikein vakuuta :D

  Re: Ponilaukkajaos // 6

Lähettäjä: Tierra (topissa) 
Päivämäärä:   8.2.10 13:38:56

Tuire // Ei se niinkään, mutta kun tamma on minulle silmäterä niin niin.. :D Tietty meillähän on noita 6-8v tammoja joita ostin vasta, jotka aloittaa vasta nyt. Niistä on voinut vaikka viime cas vuonna syntyä varsa. Riskinä sitten se ettei ne olekaan hyviä, mutta ainakin Vanessa on aloittanut hyvin vaikken ole kalenteria päivittänyt :)

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäTuire 
Päivämäärä:   8.2.10 14:23:00

Juups, sen kyllä ymmärtää hyvin, ettei silmäteräänsä varsoja välttämättä halua ihan minne vain myydä (:

  Re: Ponilaukkajaos // 6

Lähettäjä: Tierra (topissa) 
Päivämäärä:   8.2.10 14:25:17

Ei ainakaan ensimmäisiä xD

Toiseksi viimeinen päivä työssäoppimista, sitten takasi kouluun.. :)

  Re: Ponilaukkajaos // 6

Lähettäjä: Tierra (topissa) 
Päivämäärä:   8.2.10 14:34:50

Kellään ei oikein taida olla myytäviä poneja? :)

  Re: Ponilaukkajaos // 6

Lähettäjätaffel 
Päivämäärä:   8.2.10 15:00:05

Tuire: Meiltä löytyy muutama zipale jalostusponeja :) Anu ja Repe on G1, sit G2 olis yks partneri Mate ja Elli. Ne siirtyy enskaudella virallisesti jalostukseen ja kisaa sillon vaan näissä spesiaalilaukoissa, viel koitetaan josko saatais napattua G1 voitot.
Anu on rautias, Repe musta, Mate ruunikko ja Elli rautias.
Anun stats 17:6-2-4-4 eli kaikki juossu neljän sisää.
Repen stats 15:4-4-3-2-1 eli kaikki juossu viiden sisää.
Maten stats 13:3-1-1-0-5, sillä on pari 8 ja 9 sijaa.
Ellin stats 14:3-2-4-3-1, sillä on yks 7 sija.

Statistiikat ehtii tosiaan vähän muuttua viel tän kauden aikana, noilla on Hardcoressa päivittämättömät sivut olemassa jos en ihan väärin sano. :)

  Re: Ponilaukkajaos // 6

Lähettäjä: Tierra (topissa) 
Päivämäärä:   8.2.10 15:23:30

GALLUP MINKÄ ROTUISIA poneja te tahtoisitte itsellenne? Jos joku *köh köh* toisi teille poneja paljon ja ilmaiseksi niin minkä rotuisia ja KUINKA MONTA POLVEA sukua? :)

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäRiesu 
Päivämäärä:   8.2.10 16:40:05

Plääh, itte haluaisin päästä perille näissä laukkajaoksien jutuissa ja haluaisin hommata shetlanninponilaukkurin, mutta oon vissii tyhmä tai jtn, ku en tajua noita ikääntymiäsiä (enkä kyllä muutakaa.. -.-") joo, sori ot : DD

  Re: Ponilaukkajaos // 6

Lähettäjätaffel 
Päivämäärä:   8.2.10 17:02:45

Riesu: CAS on itseasiassa yllättävän helppo oppia :) Mullakin oli hankalaa aluks mutta kyllä se tästä! Ostat vaikka enskaudella syntyvän varsan ja ikäännytät sen kisaikäseks, niin että se "yhen kauden ikäsenä" (= 12 IRL viikkoa) starttaa ekan kerran. Sitten se aina täyttää yhen vuoden lisää aina kauden vaihtuessa :)

Tierra: Shettiksiä, ylläripylläri :D 2-3 polvee on meillä perus, ykspolvisia koitan EVM:issä välttää.

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäTuire 
Päivämäärä:   8.2.10 19:12:35

Eikä se CAS ole missään mielessä pakollinen, jos sitä ei halua, jaksa tai vain "pysty" oppimaan (: Minullakin ponit ikääntyvät hevosten tapaan kerran kuukaudessa ja ihan hyvin mukana pysytään.

Riesu vain rohkeasti kysyy, jos ja kun on jotain epäselvää, niin kyllä joku varmasti selittää (: Varmasti moni asia on hyvinkin epäselvää, mutta kyllä ne siitä selkenevät kun niistä kysyy.

Mie myös voisin muutamia shetlanninponeja ottaa ja mieluiten kolme polvea saisi sitä sukua olla, kun noilla muillakin on. Kaksipolvisetkin kyllä käy, jos saa itse keksiä lisää sukulaisia.

---

taffel: Olisikohan mahdollista saada varsa tai kaksikin näistä poneista? Minulle kyllä kelpaa sekin, että Anu ja Mate astutetaan keskenään ja sitten Repe ja Elli, eli tällöinhän varsoista tulisi G2-tasoisia. En nimittäin muutenkaan hyppäisi maiden-voiton jälkeen suoraan G1-tasolle. Mutta tietysti jos kasvattajana parhaana näet astuttaa tietyt ponit keskenään, niin sittenhän sie teet juuri niin.

Mitään kovin erikoista kotia en tosiaan tarjoa, mutta pääsisivät kilpailukäyttöön ja myöhemmin sitten kisaurasta riippuen jalostukseen. Vaikka ei juokseminen onnistuisi, saisi poni silti ainakin yhden jälkeläisen.

  Re: Ponilaukkajaos // 6

Lähettäjätaffel 
Päivämäärä:   8.2.10 19:33:32

Tuire: Ehdottomasti, ihan miten ite haluat :) Yhdistelmät suuntaan ja toiseen käy hyvin, ja mielihyvin annan kummatkin varsat sinnepäin. Anu x Mate yhdistelmästä veikkaisin rautiasta varsaa, myös ruunikkoon on vähän mahkuja. Repe x Elli voi olla kanssa rautias, musta tai sieltäkin voi olla mahollisuuksia ruunikkoon.
Jos mahdollista niin vasta enskaudella jos syntyisivät, saat ite pähkäillä nimet ja sukupuolet ellet miun outoja ehdotuksia tahdo :D Kasvattajanimenä v.d. Hardcore nimen loppuun.

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   8.2.10 19:34:26

Riesu kysyy vaan jos on jotain epäselvää :) Me kyllä autetaan ihan mielellään ^^

Minut muuten saa lisätä meseen (mira.pera(a)netti.fi) ja toivoisin että ainakin nämä aktiivisimmat ja isoimpien tallien omistajat (tafffel, Sakkura, craky, Tuire N. jne.) lisäisivät. :)

  Re: Ponilaukkajaos // 6

Lähettäjätaffel 
Päivämäärä:   8.2.10 19:51:44

mie kiirehdin heti lisäämää :D
tassutin [at] hotmail.com

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   8.2.10 20:26:37

hyyvä :)

  Re: Ponilaukkajaos // 6

Lähettäjäcraky 
Päivämäärä:   8.2.10 20:35:26

ens kuussa olisi taas tarkoitus järjestää kahdet risuestelaukkakilpailut. Ja olisin kiinnostunut ostamaan laukkaponeja (mielellään lähellä kisaikää) Townsend Acresiin :)

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäTuire 
Päivämäärä:   8.2.10 20:41:50

taffel: Juu, voivat syntyä ihan milloin itse haluat. Mulla tosiaan ikääntymisessä myös se, että ensimmäisessä kuukaudessa ponit ikääntyvät sen neljä vuotta, niin pääsen "heti" kisaamaan. Ja tästä syystä mulle ei ole mikään ongelma, vaikka eivät heti nyt syntyisikään (: Mikähän päivä sinulle sitten sopisi ja mie mietin nuo nimet ja sukupuolet ja kysyn sitten sinulta, kun ne keksin.

Miekin lisäsin Tierran, vaikka tosiaan pitääkin tästä nyt lähteä.

  Re: Ponilaukkajaos // 6

Lähettäjäcraky 
Päivämäärä:   8.2.10 20:59:21

Tierra >>
Minkä rotuisia poneja tahtoisin?
Harvinaisia: choctawponi, chincoteaguenponi, huzulponi jne.

Sukua riittää kaksi polvea ihan hyvin :)

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäHanna[VRL-0847] 
Päivämäärä:   8.2.10 21:34:18

Laukkaponini Piitu lopettaa kisaamisen laukoissa ensi kuun loppuun mennessä, joten olisiko kukaan halukas ostamaan varsaa, jonka emänä Piitu olisi?

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   8.2.10 23:00:34

Hanna, kyllähän minä ainakin voisin olla, riippuu orista :)

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   8.2.10 23:29:49

Whih, nostellaas... :)

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   9.2.10 00:28:56

Kuka huomaa ensimmäisenä ;) (voi olla ihan tyhmä idea ja alkoi nimien kanssa vajottamaan loppua kohden kun 47 niitä tuli kahdessa päivässä mutta jooh.. :D)

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäRiesu 
Päivämäärä:   9.2.10 00:32:56

Lähettäjä: taffel
Päivämäärä: 8.2.10 17:02:45

Riesu: CAS on itseasiassa yllättävän helppo oppia :) Mullakin oli hankalaa aluks mutta kyllä se tästä! Ostat vaikka enskaudella syntyvän varsan ja ikäännytät sen kisaikäseks, niin että se "yhen kauden ikäsenä" (= 12 IRL viikkoa) starttaa ekan kerran. Sitten se aina täyttää yhen vuoden lisää aina kauden vaihtuessa :)

Tää ei tajunnu edes tuota : DD Yritin tänään pähkäillä, että miten hemmetissä tuo menee, mutta ei se tähän mun kalloon uponnu ://

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   9.2.10 00:41:26

Riesu // Eli cas -ikääntymisessä kaikki hevoset täyttävät samana päivänä vuoden, riippumatta syntymäpäivästä. Seuraava cas -vuosi alkaa 22.02.2010.

Poni 1. on syntynyt 01.01.2010
Poni 2. on syntynyt 21.02.2010

Kumpikin täyttää 22.02.2010 1v. Samaten jos Poni 3 on nyt vaikka 7 vuotta, se täyttää 22.02.2010 8 vuotta. Sitä seuraava cas -vuosi vaihtuu 17.05.2010 joten Poni 1. ja Poni 2. täyttävät kumpikin silloin 2 vuotta ja Poni 3. täyttää 9 vuotta. Auttoiko? :)

Cas ikääntymisessä 1 irl viikko on 1 virt kuukausi. Joten 12 irl viikkoa, on yksi 1 cas vuosi. Periaate on vain, että kaikki cas -ikääntymistä käyttävät täyttävät samana päivänä vuoden, riippumatta niiden oikeasta syntymäpäivästä. :) Siksi usein puhutaankin vain vaikka että Poni x on syntynyt CAS XII -vuonna, jolloin se on nyt 3 vuotias.

Auttoiko tämä sekava selitys mitään? :D

  Re: Ponilaukkajaos // 6

Lähettäjä: Tierra (topissa) 
Päivämäärä:   9.2.10 08:53:56

nostellaan.. :)

  Re: Ponilaukkajaos // 6

Lähettäjä: Tierra (topissa) 
Päivämäärä:   9.2.10 12:01:22

kukaan ei vielä huomannu...? :D

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäTuire 
Päivämäärä:   9.2.10 12:10:50

Mie hölmö en sitten muistanut osallistua miun shetuille noihin Micramin laukkoihin :D Noh, sen siitä saa kun en tosiaan vielä ollut lisännyt poneja tuohon minun kisalistaan. Hihih, taas vei miun pari neitoa voiton, kiva kiva (:

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäRiesu 
Päivämäärä:   9.2.10 12:20:02

Tierra, eli jos poni on syntynyt vaikkapaaa 09.08.2009 niin onko se sitten 2 vai 3 vuotta? : D

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäTuire 
Päivämäärä:   9.2.10 12:23:51

Riesu: 09.08.2009 syntynyt poni on tällä hetkellä 2-vuotias.

  Re: Ponilaukkajaos // 6

Lähettäjä: Tierra (topissa) 
Päivämäärä:   9.2.10 13:43:59

nostellaas :)

  Re: Ponilaukkajaos // 6

Lähettäjä: Tierra (topissa) 
Päivämäärä:   9.2.10 13:55:32

Jos näyttää että kaikilla on lauantaina jotain, voitaisiin miettiä siirtoa sunnuntaille... :) Vähän sen mukaan miten suurin osa edes pääsisi :)

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäWelby 
Päivämäärä:   9.2.10 14:00:46

CAS- ikien tarkistuksiin ym. auttaa todella paljon Pinkin kalenteri. Sieltä näkee samantien kaikki päivämäärät, CAS-kuukaudet ja -vuodet. Esimerkiksi kun Riesu kysyi, minkä ikäinen 9.8.2009 syntynyt on nyt. Menee vain Pinkin kalenteriin, etsii päivämäärän 9.8. ja katsoo, minä vuonna se on syntynyt. 9.8. syntynyt on syntynyt elokuun lopulla CAS XII, joten se täyttää 22.2. 3 vuotta, koska silloin vaihtuu tämänhetkinen vuosi CAS XIV CAS XV: ksi :)

Hei nyt on pakko kysyä pikku asia, kun haluaisin liittyä mukaan poniporukkaan ja perustaa poniosaston muiden laukkatallieni lisäksi (kesällä, kun menen takaisin Suomeen), että mitä rotuja suosittelette? Shetut näyttävät olevan aika suosittuja, mutta mietin vain että minkä muun rotuiset ponit on nyt kysynnässä, jotka soveltuu parhaiten laukkaurheiluun ym.

Mulla tosiaan kun löytyy noita kaiken rotuisia laukkahevosia, mutta ponit puuttuu. Ois aika jees jos saisi ponejakin joskus puolen vuoden päästä ;)

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäTK 
Päivämäärä:   9.2.10 14:01:51

Tunkeudun tänne näin ohimennen.
En tiennytkään että padangeja käytetään laukkaponeina :o

Nojaa, jos joku haluaa uutta verta laukkapadangeihin niin meidän laumasta saa varsoja. :D

  Re: Ponilaukkajaos // 6

Lähettäjä: Tierra (topissa) 
Päivämäärä:   9.2.10 14:11:35

Welby // Ratsuponit ovat aina kova sana. Santelipuuponeja on käytetty oikeastikin irl laukoissa, mutta niitä ei virtuaalisia ole juurikaan, taisin itse tuoda ensimmäiset tai ensimmäisiä. Sitten esim. kaspianponi on nopea luonnostaan. Melkein mitä tahansa rotua nyt kuitenkin ottaa niin mitään ei ainakaan syrjitä ^^

TK // Whi, pitääkin käydä kurkkimassa ^^

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäWelby 
Päivämäärä:   9.2.10 14:30:40

Tierra: Jee, noista santelipuuponeista en oo koskaa kyllä kuullu et senkin puolesta kuulostaa tosi mielenkiintoselta. Hittokun ei voi pistaa vielä tallii pystyy :D

  Re: Ponilaukkajaos // 6

Lähettäjä: Tierra (topissa) 
Päivämäärä:   9.2.10 14:42:52

Missä hukassa sie Welby oikeen oot? :D

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäTuire 
Päivämäärä:   9.2.10 17:15:48

taffel: Tammoina ottaisin molemmat varsat ja kelpuutatko tällaiset nimet:

Anu x Mate: Candice v.d. Hardcore
Elli x Repe: Belf v.d. Hardcore

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäRiesu 
Päivämäärä:   9.2.10 17:23:29

hei lapsi älys ! ahhih, taitaa Harperiin tulla pari laukkashettistäki ^^

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäWelby 
Päivämäärä:   9.2.10 17:27:39

Mä asustelen täällä Norjassa heinäkuun alkuun, että siksi olen virallisesti tauolla, vaikka olenkin kisannut omilla hevosilla, jotta saa osan eläkkeelle ja osan alottamaan kisauraansa ;) Että jotta koska kun :D

(hyvasuomi)

  Re: Ponilaukkajaos // 6

Lähettäjätaffel 
Päivämäärä:   9.2.10 17:29:51

Tuire: Noi kelpaavat oikein hyvin :)
Jos Candice syntyis vaikkapa 23.2. ja Belf 25.2., niin tulisivat tohon alkukauteen ja näinpäinpois.

Seuraavaks Tierran topaa mettästään... :D

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäTuire 
Päivämäärä:   9.2.10 17:45:56

taffel: Candice ja Belf. Sano jos jotain pitää lisätä, muuttaa tms. niin korjaan (: Voittosummat ovat mitä ovat, mutta eihän niillä ole edes väliä ja päivitän ne sitten jossain vaiheessa.

  Re: Ponilaukkajaos // 6

Lähettäjä: Mira 
Päivämäärä:   9.2.10 17:51:12

Aa, mahtavaa. Katselin noita viimekertaisia sääntömuutoksia. Jos sitä jossain kohtaa pääsisi taas virtuaalihevosia harrastelemaan. (Saisi tallin päivitettyä.) Niin pääsisi sitten ponilaukkojakin harrastamaan ja kehittelemään tuota meidän tallin laukkaponirotua, :D (Kun niissä tuota laukkarotua on se 37,5%, niin ei aiemmin olisi niiden kanssa onnistunut.)

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   9.2.10 18:03:48

Riesu // Hyvä! :D Sitten vaan ostaan poneja! xD

Welby, mikä ihme saa lähtemään sinne...? :D

Mira // mukaan vaan ^^

  Re: Ponilaukkajaos // 6

Lähettäjätaffel 
Päivämäärä:   9.2.10 18:03:50

Tuire kiitoksia, hyvältä näyttää :) Laitan sulle vanhempien päivitetyt statistiikat ja voittosummat vaikka tän kauden loputtua kun jäävät siitosalalle.

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäTuire 
Päivämäärä:   9.2.10 18:14:37

taffel: Kyllähän mie ne varmaan niiden sivuiltakin näen, mutta tokihan sie voit ne erikseen lähettääkin (:

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   9.2.10 18:39:14

kukaan ei ole kommentoinu huutokauppaa mitenkään.. :D

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäWelby 
Päivämäärä:   9.2.10 18:41:30

Opiskelut opiskelut. Sitäpaitsi Norja on jees mesta (y)

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   9.2.10 18:47:14

Nojaa, itse en pystyisi lähtemään niin kauas jo elukoiden takia mutta en kyllä uskaltaisikaan :D Ja Alexander Rybak on sieltä niin täytyy olla hyvä maa xD (vaikka eihän se ole syntyjään norjalainen mutta silti)
Onko siellä kuhinaa Euroviisujen takia? :)

  Re: Ponilaukkajaos // 6

Lähettäjätaffel 
Päivämäärä:   9.2.10 19:06:09

Tierra: Mie silmäilin pikasesti shetupuolta, pitää koittaa olla lauantaina ajoissa huutelemassa ;)

Me käytiin viimekesänä pieni ajolenkki Norjan puolella, oli meinaan tosi kauniit maisemat! Vuorilla oli lunta ja vesi oli niiiiin kirkasta ja ai että. Pohjoispuolella oltiin kun Suomen lapissa ajeltiin, käytiin Jäämeren rannalla jossain pienessä kalastajakylässä missä oli vuoden lämpimin aika ja 9 astetta plussaa :s
Siellä käy ajelemassa ja kuvailemassa uudestaankin ihan mielellään, asumaan en välttämättä menis kun ainakin toi pohjoispuoli oli ruotsinkielen painotteinen (?) ja sellain. Oma maa paras maa :)

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   9.2.10 19:55:58

Mein porukat kävi kesällä siellä mutta olin just saan pupun eikä sitä voinu jättää yksin niin jäin kotia.. Nyt vähän harmittaa mutta minkäs teet.. :)

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäWelby 
Päivämäärä:   9.2.10 20:12:38

Haha :D Kyllä mustakin isänmaallisempi on täällä tullu, mut siitä huolimatta veri vetää ulkomaille. Vieläkin.

Ite asun aikalailla keskellä Norjaa, tosin täältä on vaan tunnin ajomatka Ruotsin puolelle. Nord-Tröndelagissa siis olen (tällä koneella ei ole tanskalaisia aakkosia, toisella koneella on ;). Ja kyllä, Norja on hieno!

Tierra: Mimmosia elukoita sulla on? Mullakin on hevonen Suomessa, perhe ja kaveri hoitelee sitä. Kyllä se siellä odottelee sen viitisen kuukautta ku meen takas Suomeen.

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäRiesu 
Päivämäärä:   9.2.10 22:19:19

hihi, nyt on riesulla kaks laukkaponia, mutta luonteet pitäis vielä väsää -.-"

  Re: Ponilaukkajaos // 6

Lähettäjä: Tierra (koulu) 
Päivämäärä:   10.2.10 13:28:44

Welby // Kun on kääpiöhamsteri + ~20 gerbiiliä joita kukaan ei hoitaisi sinä aikana kun olet poissa niin ei sitä helpolla lähde.. :) Ja ei noita kaikkia saisi etes sijoitukseen / raskisi myydä kun monen polven omia kasvatteja moni ^^

Hyvä Riesu!! :D Nyt sitten lauantaina hankkimaan lisää! xD

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäRiesu 
Päivämäärä:   10.2.10 13:31:08

Tierra, ei pysty :D kohta poneja liikaaa.. okei, ehkä mie voin kaks hommata lisää :'))

  Re: Ponilaukkajaos // 6

Lähettäjätaffel 
Päivämäärä:   10.2.10 17:40:01

Riesu: Poneja ei ikinä voi olla liikaa ;)

Kauhistuin ku huomasin et mulla ei oo enää maiden-poneja! :o Letterman juoksi yhen voiton, josta muistukin mieleen että Tuire, voitko laittaa Lettermanin maidenista allowanceen seuraaviin lähtöihin? :)

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäTuire 
Päivämäärä:   10.2.10 17:52:39

taffel: Selema, siirsin sen 13. päivä olevan kisan allowance-lähtöön.

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   10.2.10 20:57:47

Vielä voi meidän laukkoihin osallistua, en jaksa laittaa nyt tuloksia. Pari pikku shokkia liikaa tälle päivälle kavereiden puolelta imee mehut kivasti -.-

Huomenna koitan kuitenkin saada kummistakin..

  Re: Ponilaukkajaos // 6

Lähettäjätaffel 
Päivämäärä:   11.2.10 17:14:52

Tätä ylöspäin.

viikonloppuna pääsee taas vähän kuvailemaa, tuli vaa tänää ikävä turuus asuvaa kaveria kun koulus innostuttii tekstailemaa :P ja sit se @!#$ lopetti vastailun kesken. pöh.

  Re: Ponilaukkajaos // 6

Lähettäjä: Tierra (koulu) 
Päivämäärä:   12.2.10 10:56:56

Huomenna sitten huutokauppa ;) Voi olla että itse joudun hyppimään välillä pois kun vanhempien luona vielä asun ja niillähän on vähän väliä aina asiaa ^^ Mutta yritetään että joku voisi aina tuurata sen aikaa sitten.. :)

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäTuire 
Päivämäärä:   12.2.10 12:08:04

On se kumma, kun sähköpostit ei nyt sitten yhtään tykkää pelata mun kanssa. Varsinaisessa mailissa on tosiaan nyt ollut muutaman päivän joku siirto homma paremmalle palvelimelle tms. ja nyt sitten tämä kisa-mailinikin takkuilee: Lähetin sieltä äsken osallistumisen Gaalalaukkoihin, mutta lähetetyt-kansiossa ei näy sellaista viestiä. Pitänee laittaa myöhemmin uusi osallistuminen, jotta voin olla varma, että viesti myös lähti.

Paitsi tietty jos Tierra kykenee/jaksaa/voisi ilmoittaa vaikka täällä, että tuliko multa osallistuminen osoitteesta kisat(at)kohtalokas.net :D

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäRiesu 
Päivämäärä:   12.2.10 17:31:24

Taffel, kyllä voi.. mitä viime vuonna maaliskuussa laskeskelin, että mulla 60 hevosta, eli vähän liikaa : D koitan nyt saada pidettyä ton määrän alle siinä, muttamutta.. :'))

ja miut saa tosiaan lisäillä sitten meseenki: teenagedopefiend AT hotmail.com

  Re: Ponilaukkajaos // 6

Lähettäjätaffel 
Päivämäärä:   12.2.10 17:32:51

huomenna aamu alkaa parin tunnin kuvausreissulla naapuriin seuravalmennuksiin, sit pitää tsiigailla jaksaako raahautua koneelle haalimaan itelleen bittiponeja vai jättääkö enskertaan ja tekee vaikka koiran kanssa jotain :P jos mua ei kuulu niin mulle voi jättää sit kaikki ylijäämäshetut... ;)

pitäis jaksaa miettiä osallistumiset gaalalaukkoihin. sit tosin alkaa kuitenkin taas ärsyttää jos huomenna joku voittaaki ja sit se juoksee yhen "ylimääräsen" lähdön ja plaaa, mutta aina ei voi voittaa. sit pitäis vähän päivittää noita kirjanmerkkejä jajajaja.

ensviikolla Hene ja Nasu saa sit lähtöpassit virallisesti kun kausi loppuu, ja nää yhet mursut siirtyy virallisesti siitospalloiks ja muuttaa johonkin superisoon pihattoon asumaa ja läskeilemää :D

  Re: Ponilaukkajaos // 6

Lähettäjä: taffel 
Päivämäärä:   13.2.10 08:30:51

Hopsan, tää on pudonnu alaas :P

Tuire: Et näytä olevan ongelmas kans yksin. Yöllä koitin gaalalaukkoihin osallistua, sähköposti sano kokoajan että ei voi lähettää (domainin sähköpostin errorit on niin hepreaa että ota niistä sitte selvää) enkä sit loppujen lopuks saanu viestiä lähetettyä vaikka mitä teki.
Vika kenties Tierran sähköpostissa..?

Eilen onnistuin ilmesesti sekottaan uuden ihanan soittimen joka ei puhu eikä pukahda ellei oo piuhan päässä, ja sillonki se tosiaa vaa lataa eikä sillä voi tehä mitää. Pitää ootella saisko Sonyn tukipalvelusta vastausta yölliseen kyselyyn, jos ei niin pitää varmaa marssittaa äiti prismaan kyselee voisko tätä vaihtaa.. Ärsyttää melekosesti.

Kymmeneltä pitäis olla valmiina ekaa valmennustuntia kuvaamassa, heräsin tos yleiseen hälinää ko äiti pyydysti pihalla oravavoimat omaavaa koiraa (se tulee AINA tarhasta pihalle, näkisitte yhen nurkan peltivahvistuksinee...) ja iskä lähti ilmesesti kalaan.
Täs tämmöset datailut, kuvaan ja sit vois ainakin huutokaupan alkua tulla tsiigailemaa.

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   13.2.10 10:25:36

Tuire // Ensimmäinen maili tuli 12.12. klo 11.54 ja toinen tuossa kymmenen aikaan illalla :)

Toivottavasti se ei mun mailissa ole... Kyllä sinne tulee päivittäin 5-20 mailia (raviosallistumisia, laukkaosallistumisia, irl maileja) yms. että en usko :) Ja gmailissa on eikä edes kovin paljoa ole viestejä siellä niin en usko että on siellä mitään. Varmahan ei voi olla :D

taffel tulee sitten kanssa hakemaan palloja... Tai muuten... :D

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   13.2.10 11:03:08

nosto

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   13.2.10 11:53:22

Gaalaäänestyksessä yksi hylätty ääni kymmenestä, ihan hyvin näin ensimmäiseksi kerraksi kun miettii kuinka paljon meitä aktiivisia on ^^

  Re: Ponilaukkajaos // 6

Lähettäjä: taffel 
Päivämäärä:   13.2.10 12:23:42

taidan tullakki :D olin pari tuntia naapurissa kuvaamas seuravalmennusta ja jäädyin ihan totaalisesti. sieltä ku lähti ni tuntu vaan et jalkapohjat ja varpaat pitää amputoida, matkalla alko sormia nipistelee ja kotona alko vapisee koko mimmi :D

pitänee tutustua noihin huutokaupattaviin ja koittaa karsia näitä kuvia, 1288 räiskäsin menemää... iskipä yhessä kohtaa wnb-taiteiluki ja otin kuvia aidantolpista, rukkasista ja aidalla roikkuvasta loimesta :D

njoo.

loppupäivä taidetaa hytistä sisällä, sit pitää laitella kuvia kuntoo, kaapata pari ponia huutokaupasta ja varmaa vois kirjanmerkit päivittää PLJ:n kansiosta.

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   13.2.10 13:08:25

Gaalaäänestyksen tulokset laskettu ^^ Vielä voi äänestää jos ei ole ehtinyt, otan ne mukaan :)

  Re: Ponilaukkajaos // 6

Lähettäjä: taffel 
Päivämäärä:   13.2.10 13:26:28

aaa haluais jo tietää tulokset :D
kiekaseppa tierra mesessä jotain kun huutokauppa alkaa, pelaan ihan kympillä facebookin bejewelediä samalla ku oottelen kuvien latausta d:

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   13.2.10 14:31:12

kiekasen ja lujaa xD

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   13.2.10 14:51:04

nostellaampa.. :)

  Re: Ponilaukkajaos // 6

Lähettäjä: taffel 
Päivämäärä:   13.2.10 15:50:11

hui kun oli jännä huutokauppa :D etenki Hooliganin kohal alko jalka vispaa ja kädet tärisee ku tuli sellane "pakkosaadatää"-fiilis, ja sainhan mää sen sit kovan huutelon jälkee!
mukaan tuli kolme shetua.
3v risuori Hom's Hooligan
1v silee tamma Monotype Corsiva OM
4v risutamma Zephyr
:) vähän jäi harmittaan kun sileille sain vaan yhen uuden maidenilaisen ja silläki kestää hetki että kasvaa... pitää jostain kaivella muita tuonteja.

menkää isompia poneja ettivät ihmiset ihmeessä huutelemaa! ja jos ponit ei kiinnosta ni menkää sivusta seurailemaa, kauheeta fightia ponien kans :D

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   13.2.10 16:56:43

voihan taffel vähän vaihtaa ikää ;) ei sitä kukaan huomaa! ^^

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäMiltsu 
Päivämäärä:   13.2.10 16:57:57

muistutan ponihuutokaupasta. Ryhmä 4 alkaa!

http://bittiponit.net/~ponilaukat/huutokauppa.php

  Re: Ponilaukkajaos // 6

Lähettäjä: taffel 
Päivämäärä:   13.2.10 17:57:26

Tää "kakkoskierros" lievästi jumittaa :'D Mulla ei oo mitään hajua mitkä jäi kakkoskierrokselle (hukkasin tierran ohjeet niistä ketkä jäi) + tääl ei oo chatis muita ku mie ja ideth, eli ei oo paljo varaa huudella mittää :D

Nomutta. Eksyin paikalle kun micramin varsaa huudettii, ja Tierra sit veti mutki huutokilpaa mukaa, ja nyt mulla komeilee word-tiedostossa ylläolevien shetujen lisäks connemara ori Ayman Wee, friesian sport horse tamma Best Whishes CAH ja welarararararara (= welara pony) ori Booster BEM :D Menin tossa samalla lupaamaan että jos kaks viimestä isoo ponia saan niin Hardcoreen tulee """""hevos"""""siipi, ja näinhän tässä kävi...

  Re: Ponilaukkajaos // 6

Lähettäjätaffel 
Päivämäärä:   13.2.10 22:31:41

ylöspäin

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäFenella 
Päivämäärä:   13.2.10 22:34:11

kertokaapa nyt mulle että mitkä kaikki ponit oikeen huusin, oli nimittäin aikamoinen pino. onhan ne omalla koneella tietenkin ylhäällä mutta eipä sille koneelle tällä hetkellä pääse :P

  Re: Ponilaukkajaos // 6

Lähettäjätaffel 
Päivämäärä:   13.2.10 23:08:15

Tierra saa kertoo, mää oon itekin ihan pihalla mitä meni ja mitä ei menny :D Meillä oli lopussa niin veriset taistelut idethen kans et me alettii vasta ponien loputtua miettii ketkä me saatii.
Nyt mulla PITÄIS olla omat ponit ylhäällä wordissa, pitänee tierralta viel tarkistaa jos se niitä ylös laitto..

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäFenella 
Päivämäärä:   13.2.10 23:22:58

haha :DD no, pitää odottaa sivujen teon kans huomiseen että pääsee kotiin asti kaverilta :DDD

  Re: Ponilaukkajaos // 6

Lähettäjätaffel 
Päivämäärä:   13.2.10 23:48:29

tuli siinä lopussa pientä katkoilua kyl :DD huudettii vaa tarjottavista poneista iha raivol ja ruettii siin lopus ".... kumman mää sain? ai saiks sää noi molemmat :o oi sainks mää ton??"

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäFenella 
Päivämäärä:   14.2.10 01:04:31

haha, voi ei :D ite lähin jo aikasi ku sain jo ihan tarpeeksi poneja ;DD

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   14.2.10 08:29:17

Laitan kohta PLJ:n sivuille mitä myytiin ensimmäisellä kierroksella ja kenelle. Jos toisella kierroksella saitte jotain myytyä, niin kertokaa siitä niin laitan ylös... :)

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   14.2.10 08:52:42

Ihan hyvin... 55:stä ponista vaan 7 ei mennyt ensimmäisellä kierroksella... :D Olikohan syynä vähän turhankin kovaääninen meklari vai oliko ne vaan niin hienoja xDD

Joku joka oli tuolla sen jälkeen kun minun piti lähteä (ja pahoittelut siitä!), voisko kertoa saatiinko noita seitsemää kaupattua? :)

Ja jos näette että olen tuonne PLJ:n sivuille laittanut jonkun väärälle muka myydyksi niin ilmoittaa heti. :)

VIELÄ TÄNÄÄN voi ilmoittaa gaalalaukkoihin! Ellen nyt aamulla ehdi tuloksia laittaa, ne tulevat illalla :)

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   14.2.10 09:31:55

93

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   14.2.10 09:51:28

Jäi sitten se asiakin puhumatta kun piti lähteä... :) jos pitäisi joku päivä ihan vaan chatti-illan jossa mietittäisiin asioita ja jauhettaisiin jotain mitä tulee mieleen :D

  Re: Ponilaukkajaos // 6

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   14.2.10 12:03:13

Lähen tästä suunnittelemaan kaverille vanhojen kampausta :) koittakaa pitää topa ylhäällä ^^

  Re: Ponilaukkajaos // 6

Lähettäjätaffel 
Päivämäärä:   14.2.10 12:52:26

Tierra: Kakkoskierroksella ei ollu enää muita kun mie ja idethe paikalla + hukkasin tiedot mitkä ponit oli jääny jäljelle, eli mitään ei saatu myytyä :'D

  Re: Ponilaukkajaos // 6

Lähettäjä: emilia. 
Päivämäärä:   14.2.10 12:54:18

Esittelen teille myöhemmin mun laukkaponit, kunhan keksin tallille sen nimen, pari päivää jo meittiny. :'D

Lisää ponejakin haluis, mutta nimiä ei tuu mieleen niin hankala tuoda. Mutta kaiketi tää tästä.

  Re: Ponilaukkajaos // 6

Lähettäjä: emilia. 
Päivämäärä:   14.2.10 15:24:25

Tää on tippunu.

  Re: Ponilaukkajaos // 6

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   14.2.10 15:25:28

Kaikki pelästyi emiliaa. Sinua ei tahdota ponilaukkoihin!!!

  Re: Ponilaukkajaos // 6

Lähettäjätaffel 
Päivämäärä:   14.2.10 15:27:57

mitä sää viiva sönkkäät

   Ylös ⇑   


Ketju on saavuttanut 100 viestin määrän tai se on suljettu. Ketjuun ei pysty kirjoittamaan.
Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.